sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Shokkidoktriini


Historian havinaa

Shokkidoktriini tulee kirjan nimestä ”Shock Doctrine: The Rise of Disaster Capitalism”, jonka Naomi Klein vuonna 2007 sai valmiiksi ja ulos eetteriin. ”Tuhokapitalismin nousu” on kirjan suomennoksen otsikko, josta tuo hyvinkin tärkeä shokkidoktriini on jostain syystä jätetty pois. Kun aloitin lukemaan kirjaa, heti alussa vastaan tuli useita hyvin tuttuja nimiä: Milton Friedman ja Friedrich Hayek … Chicagon koulukunta, eli MPS. Puhutaan siis neoliberalismista ja yhdestä heidän käyttämistään tavoista muuttaa maailmaa haluamaansa suuntaan: shokkidoktriini. Tässä doktriinissa käytetään hyväksi minkä tahansa katastrofin, itseaiheutetun tai luonnollisen, luomaa shokkivaikutusta, jonka avulla saadaan ajettua ”uudistuksia” läpi aivan käsittämättömällä vauhdilla. Patriot Act - 9/11, on yksi näistä lukemattomista puhtaista sattumista, missä runnotaan läpi mielivaltaisia lakeja koska se on yhteiseksi hyväksi ja turvallisuutesi vuoksi koska sillä oltaisiin voitu estää se katastrofi ihan saletisti.

Talouspuoli, se itse tuhokapitalismi, ei kuitenkaan ole se minun juttuni, vaan tutkiskellaan kirjan alussa olevia kappaleita, joissa Klein esittelee psykologista puolta shokin vaikutuksesta. Kirjaimellinen shokkihoito jonka Ugo Cerletti ”keksi” seuraamalla sikojen teurastusta perustui siis hänen havaintoihinsa siitä, kuinka siat käyttäytyivät kun niille annettiin se tainnutus sähkön avulla (näin hän itse kuvaili keksintöään 1954). Moinen suorastaan huutaa ”auttaminen” ja Hippokrateen valassa puhuttiin juuri tuonkaltaisesta toiminnasta, sanoi ei yksikään moraalinen ihminen. Onneksi juuri noin ihmisyyttä arvostavalle toiminnalle löytyy kuitenkin aina valtioiden suunnalta rahoitusta, joten ei aikakaan kun ihmisiä päästiin ”hoitamaan” CIA:n rahoittamissa tutkimuslaitoksissa. Heillä oli vaan semmoinen pikkuinen pulma, että jos se tieto toiminnasta pääsisi ulos, kansa saattaisi olla siitä pahalla päällä kun menivät sen perhanan propagandankin jo kieltämään lailla. Mutta ei hätää, hallinto teki juuri kuten moraaliset ihmiset tekevät tämmöisessä tilanteessa: he antoivat rahoituksen ulkomailla sijaitseville yksityisille tutkimuslaitoksille tehdä niitä ihmiskokeita! Kuulostaako tutulta, etenkin juuri tähän päivään peilaten?

Useiden eri projektien ympäri maailmaa kautta saatiinkin kerättyä paljon tietoa siitä, kuinka ihminen saatiin ”nollattua” shokkihoidolla. Historiaa asian suhteen tutkineet jo tietenkin tiesivät millä nimellä tämä yhteisprojekti tuttavallisemmin tunnetaan: MKUltra. Kymmeniä miljoonia taaloja kaadettiin vuosien aikana tähän projektiin, jossa sähköshokeilla ja kemikaalikoktaileilla (esim. LSD ja PCP) saatiin ihmiset … sekaisin. No, lopulta projekti haudattiin, mutta sen ”tuloksia” käytettiin varsin runsaasti sen seuraavassa käyttökohteessa: kuulusteluissa. Vankien kuulusteluun käytettiin näistä edellisistä opittua, koska tarkoitus oli murtaa ihmisen mielen puolustus ja shokkihoitoa tehokkaampaa sai hakea. Metodit, joita käytettiin, ei liioin olleet edes kidutusta, koska sen määritys oltiin muutettu niin että kidutus on ainoastaan jotain joka tuottaa tuskaa joka on verrannollista vakavaan fyysiseen vammaan. Eihän se shokki nyt voi olla niin paha, koska sitä käytettiin hoitona! Ja jälleen toiminta siirrettiin ulkomaille, koska sivistysvaltiossa ei kiduteta vankeja sitten lainkaan.


Eiväthän ne niin tekisi, taas?

Jos ei siis lasketa niitä useita ”uudistuksia”, joita ympäri maailmaa on ajettu suurten katastrofien jäljiltä läpi, voisiko olla mitenkään mahdollista että samaa shokkidoktriinia yritettäisiin käyttää koko väestöön eikä vaan paikallisesti? Ei tietenkään, vastaisi tolkun ihminen, koska eiväthän ne niin tekisi ja joku olisi kertonut! Kelpaisiko kenties suoraan hevosen suusta tulleet tunnustukset, että juuri sillä shokkidoktriinilla koetetaan muuttaa maailmaa, miten on? Tekstissä ”Ilmastopaniikki” on kuvattuna ensimmäinen esimerkki, mukaan lukien ne kirjat jotka aiheesta on kirjoitettu kannustaen juuri tähän shokkihoitoon koko kansalle. Toisesta mahtaa olla useampikin kuullut, eli ”Suuri Nollaus”, ze Great Reset, kuten Klaus Schwab itse asian lausuu ihan itse kertoo ajavansa shokkidoktriinilla (ei tietenkään käytä sitä termiä itse) agendaansa läpi. Klasun tapauksessa voidaankin kysyä, että missäs joukoissa se oikeen seisoo kun suuren nollauksen tehtävä on ajaa neoliberalismin aiheuttama talousjärjestelmä alas ja korvata se globaalilla kommunismilla, mutta se muutos ajetaan neoliberaalien kehittämällä tavalla ja nimeä aletaan sorvaamaan ”inklusiivisen kapitalismin” suuntaan?

Køronapandemia olisi voinut olla vain yksi monivuotinen flunssakausi, mutta se päätettiin nostaa median ykkösuutiseksi kahden vuoden ajaksi. Ja kas kummaa, lopputulemana olikin jo vuosia valmistelussa ollut EUid sähköinen ”passi” jota kansa vaatimalla vaatii pakolliseksi kaikkialle. Olipas taas yksi no hupsista, saatana, että ratkaisu oli valmiina jo ennen kuin katastrofi sattui ja sitten siihen asti täysin hyljeksittävä idea saikin suuren kannatuksen, koska se oli yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi. Jos kyseessä olisi nimittäin ollut tappava pandemia ja tarkoitus olisi ollut pelastaa mahdollisimman suuri määrä ihmisiä, oltaisiin viestintä ja toimet tehty ihan eri tavalla. Viestinnän painopiste olisi ollut pitää kansa rauhallisena ja informoituna, mutta sen sijaan päätettiin lietsoa jatkuvaa paniikkia, luoda hyvesignaloivia mutta täysin turhanpäiväisiä toimia antaakseen ”signaalivaikutuksen” jonka lisäksi ristiriitaisen tiedon jakamisesta tuli normi, sen sijaan että oltaisiin selvästi sanottu ”emme tiedä” ja pyritty rauhoittelemaan kansaa. Valittu strategia olikin, varmasti ihan puhtaasti sattumalta, täysi paniikin ja pelon lietsonta, johon ohjeistus löytyi useista eri lähteistä sotapropagandasta, sekä tietenkin jenkkien tutkimuksista kuinka pakotetaan tottelevaisuuteen. Pelkoon vetoamisesta löytyy paljon tutkimustietoa, niin siitä kuinka sillä suostutellaan kuin myös se, kuinka mahdollisesti peruuttamatonta vahinkoa se tekee kohteelleen. Mutta se on yhteiseksi hyväksi ja turvallisuutesi vuoksi, ihan saletisti.

Ja kyllä, arvannet mihin seuraavaksi puututaan… Ukrainan sota, tai erikoisoperaatio, riippuen keneltä kysytään. Lyhyt maininta etenkin uusille lukijoille on heti alkuun sanottava: itse olen täysin rauhan ja vapauden puolella, täten kaikkea sodankäyntiä vastaan. Ymmärrän kuitenkin tilanteen monimutkaisuuden ja historian (lähi kuin hieman kauemmankin) vaikutuksen konfliktiin, joten yhden osapuolen tuomitsemisen sijaan, kuten olisi hyvesignaloivan tolkun ihmisen kannan mukaan tehtävä, haistatan tasapuolisesti paskat kaikille osapuolille jotka ovat syyllisiä konfliktiin. Jos siis puhutaan tilanteesta sota-alueen ulkopuolella, shokki on melkoinen ja media tekee jälleen kaikkensa lisätäkseen niin pelkoa, kuin myös ehdottomasti vihaa sitä ”pahaa” vastapuolta, Venäjää, kohtaan. Sijaiskärsijäksi joutuvat tavalliset venäläiset, jotka eivät voi vaikuttaa syntyperäänsä eikä kotimaansa päätöksentekoon sen enempää kuin muutkaan. Mutta køronakiihkosta oltiin jo opittu, kuinka naurettavan helppoa on ajaa se valtaväestö pientä vähemmistöä vastaan joka aiheuttaa suuria konflikteja kansan keskuudessa… ja lopulta sitten joudutaan jälleen ottamaan kovat otteet käyttöön ja muuttamaan lakeja. Kas kummaa, nyt kun ruoka ja energia on siinä samalla, täysin yllättäen ja arvaamatta, ajettu kriisiin, pitää asialle tehdä jotain - Vihreä Siirtymä! Niin hallituspuolueet kuin oppositio ovat täysillä mukana, koska ”niin nyt vaan on pakko tehdä”. Kuinka sattuikaan taas niin sopivasti!


Syy, seuraus ja hoito

Jos katsotaan nykypäivää sen valossa, mitä kaikkea eteemme lyödäänkään päivittäin, ei olisi mikään ihme jos yhden jos toisenkin mieli siinä järkkyy. Paljon on puhuttu esimerkiksi massapsykoosista, mutta se on tietenkin vain hullua salaliittoteoriaa. ”Shock and awe”, shokkilamaannutus, taas on tyypillinen sotastrategia joka voidaan tehdä monella eri tavalla, puhtaasti viestinnälläkin. Viestinnän perusteella kyse on nyt niin køronan kuin Ukrainan tilanteen osalta juuri siitä shokkilamaannutuksesta, mutta sitä voidaan tietenkin pitää jälleen puhtaana sattumana. Lähes koko läntinen maailma on käyttämässä samanlaista viestintää kertoo se järjestelmällisyydestä ja tarkoituksenmukaisuudesta, mutta tolkun ihmiselle se on ainoastaan merkki totuudesta - kaikki ovat samaa mieltä eli sen täytyy olla totta, sensuuri on vain kuvitelmissasi vaikka se nyt myönnetäänkin julkisesti koska niin on pakko yhteiseksi hyväksi ja turvallisuutesi vuoksi.

Shokin luomat traumat voivat olla jopa pysyviä, mikä varsin hyvin myös tiedetään. Silti samaa shokkihoitoa annetaan kansalle päivittäin. Ei siis tarkasti lääkärin valvonnassa ja shokin jälkeen terapiaa psykiatrin kanssa, kuten shokkiterapiaa taidetaan nykyään antaa, vaan tykitetään joka tuutista kotisohvalle asti ja annetaan yleisen mielipiteen muhia siinä kaikessa pelossa ja vihassa, jonka jälkeen kerrotaan se syyllinen siihen kaikkeen: pahat vääräuskoiset. Jokainen tolkun ihminen kuitenkin tietää olevansa immuuni sille, koska osaa tunnista propagandan täydellisesti eikä häneen pystytä vaikuttamaan ulkoa. Ne eri mieltä olevat ovat vaan pahoja hulluja harhaoppisia, joille ei ihmisoikeudet kuulu! Massapsykoosi onkin enemmän vain korkeamman tason termi sille kaikelle mitä tapahtuu, koska ketä se nyt oikeasti kiinnostaa tietää mitä tiedämme psykologiasta mitä tulee yksilön mielen manipulointiin? Shokkidoktriini, toimi se ihan mistä syystä tahansa, on kuitenkin toimivaksi todettu ja todistettu lukemattomia kertoja - katastrofia seuraa suuri muutos, joka yleensä oli lähes valmiina jo ennen katastrofia. Mutta se on aina puhdasta sattumaa, eiväthän ne niin tekisi, taas? Ja muista varoa myös hulluja salaliittoteoreetikoita, he koettavat selittää asiat ottamalla historiasta otettuja faktoja väärin ja vain me täällä luotettavassa valtamediassa kerromme miten asiat OIKEASTI ovat.

Ongelmahan tässä on se sama kuin niin monessa muussakin tapauksessa kun se mieli järkkyy: syy ei ole itsessä, vaan ainoastaan muissa! ”No mutta niinhän sinäkin syytät nyt muita etkä katso itseäsi vaan peiliin koska valtio pitää meistä huolen!” Juu, niin pitää, oikein helvetin hyvää huolta kuten historia todistaa lukemattomia kertoja. Jokainen on tietenkin vapaa uskomaan, että meistä pidetään huolta eikä valehdella lainkaan, mutta siitä tuppaa olemaan hyvin vähän todisteita jos vaivautuu yhtään tutkimaan. Ongelman myöntäminen on siis ensiaskel, tosin se myöntäminen ei välttämättä ole se mistä kannattaa aloittaa. Järkytyksen jälkeen olisi hyvä ottaa lunkisti, huilata rauhassa ja ottaa etäisyyttä siihen ”suureen maailmaan” ja koettaa keskittyä niin itsestä hyvin pitämiseen (ravinto, lepo yms.) kuin läheisten kanssa olemiseen. Kodin tai kaveripiirin tukijoukot ovat niitä harvoja asioita, joilla luonnon lisäksi se mieli voi palata normaaliin olotilaansa. Luonnolla on nimittäin ihmeellinen vaikutus (siksi ne hallituksen "lukitse itsesi kotiin" ovat puhdasta sattumaa) ja pelkästään päivittäinen kävely (joka on itsessään yliarvostettua, mielestäni) luonnon helmassa auttaa mieltä rauhoittumaan ja palautumaan omaan normaaliin tilaansa. Oli se normaali sitten kuinka sekaisin tahansa… En tietenkään ole lääkäri, eikä neuvojani tule ottaa totuutena - jokaisen on itse päätettävä asiasta omalla kohdallaan, ehkäpä neuvoa kysyen ”oikeilta” asiantuntijoilta. Tämä parin vuoden helvetti tulee jättämään valtavat traumat koko ihmiskuntaan, se on kuitenkin varmaa ja jos asialle ei mitään tehdä, se ”uusi normaali” ei tule olemaan mikään utopia jossa kaikilla on kivaa.

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Demokratiaa rautalangasta, toinen painos


Sama ongelma, uusi näkemys

Kun jokunen aika sitten kirjoitin ensimmäisen ”Demokratiaa rautalangasta”, asetin sen itselleni lähtökohdaksi ja tekstissä mainittujen kirjojen jälkeen pohtisin asiaa uudelleen. Se aika on nyt ja vaikka ymmärrys itse siitä käytännön ”demokratiasta” ei ole juurikaan muuttunut, ne syyt miten tähän tilanteeseen päädyttiin sekä pieni osa niistä teorioista joiden pohjalle koko järjestelmä perustuu ovat nyt huomattavasti muovautuneet ja tarkentuneet. Jos se ajatuksenkulku kiinnostaa miten se näkemysero on tapahtunut, reilu parikymmentä tekstiä kahden kuukauden ajalta näiden kahden tekstin välillä antaa osan siitä kuvasta. Koska tekstin tarkoitus on tosiaan pyrkiä vääntämään tämä asia (ja ongelma) rautalangasta, vastaan heti alkuun yleisimpiin esitettyihin kysymyksiin. Ei, minulla ei ole antaa parempaa vaihtoehtoa eikä se ole edes tämän tekstin tarkoitus. Ei, teksti ei perustu mihinkään hulluihin salaliittoteorioihin eikä katkeroitumiseen tätä järjestelmää kohtaan, vaan vuosituhansien aikana kirjoitettuihin kirjoihin (toki vain marginaaliseen osaan niistä) politiikasta. Ei, järjestelmämme ei edelleenkään ole demokratia eikä juuri sen demokraattisempi kuin Korean demokraattinen kansantasavalta. Ja kyllä, vertasin juuri Suomen mallia Pohjois-Koreaan ihan tarkoituksella ja Kiina on muuten täsmälleen sama ”kansantasavalta”, joka Suomessa on perustuslaissa pelkkä ”tasavalta” - eli emme ole edes yhtä demokraattisia kuin nämä kaksi demokratian mallimaata.

Koska nyt on tarkoitus puhua niin demokratiasta kuin demokraattisesta järjestelmästä, on niiden hienoinen ero tehtävä selväksi. Demokratia on valtiomuoto missä kansa tavalla tai toisella tekee yhteiset päätökset yhdessä. Sen sijaan että kansalta yleensä vaivaudutaan kysymään jokaista kohtaa, ollaan päädytty tasavaltaan (ns. ”edustuksellinen demokratia”) joka voi olla demokraattinen, mutta suurimmassa osassa tapauksista se on sitä vain paperilla. Demokraattisessa tasavallassa kansa antaa sen oman osuutensa vallasta niille edustajille, joilla sen jälkeen on se päätäntävalta jokaisen kansalaisen yli täysin riippumatta siitä, hyväksyykö yksilö enemmistön valitsemia edustajia vai ei. Tasavalta on siis aina oligarkia, harvainvalta, myös silloin kun se toimii ”täydellisesti”. Harvainvaltaa voidaan kuitenkin kutsua demokraattiseksi, KUN sen päätöksenteko joka ikisessä asiassa perustuu kansan tahtoon. Mutta niin myös monarkiaa kuin mitä muutakin mallia voidaan kutsua demokraattiseksi, jos se tosiaan perustuu siihen yleiseen mielipiteeseen (jonka ongelmasta jäljempänä). Suora demokratia jossa kansa äänestäisi itse kaikista asioista olisi yksi vaihtoehto demokratialle, mutta siinäkin on semmoinen ongelma ettei sekään ole välttämättä demokraattinen. Yksinkertaista, eikös?

Demokraattisuutta mitataan nykyään monella mittarilla ja mikä niistä tavoista on sitten oikea ja mikä väärä ei ole juurikaan yksimielisyyttä. Äänestäminen ja sen meneminen oikein on yksi suurimmista indikaattoreista, minkä vuoksi mistään vaalivilppiin viittaavasta asiasta nouseekin aina ankara älämölö - se on demokratiamme kulmakivi se äänestäminen! Mitä suurempi yksikkö on kyseessä, sitä kauemmaksi usein päädytään demokratiasta kuin demokraattisesta mallista hyvinkin yksinkertaisesta syystä: ihmisillä on poikkeavat olosuhteet hyvinkin monella eri tavalla ja ihmiset ovat vieläpä kaiken lisäksi erilaisia?! Mistä toki seuraa kysymys onko se enemmistödiktatuuri alunperinkään hyvä ajatus? Miksi enemmistön tulisi omata valta vähemmistön yli, eikö se ole koulukiusaajien järjestelmä, ei sivistyneiden ihmisten? Siksi demokraattisiin järjestelmiin onkin vahvasti sidottu ajatus yksilönvapaudesta - järjestelmä suojaa yksilöä kollektiivilta, ei niinkään toisinpäin. Tämä zombie-virus pandemia, jos ei mitään muuta, onnistuikin ainakin yhdessä asiassa: hallintomme ei välitä pätkääkään kansastaan, ihmisoikeuksista tai kansanvallasta. Se käyttäytyi kuin tyranni diktaattori jota alamaisten tuli kunnioittaa ja pelätä samaan aikaan. Ei järin valistunutta tahi liberaalia, länsimaista demokratiaa tosin aivan täysin ja ensimmäistä kertaa ilman naamioita… jos ei niitä naamarättejä lasketa.


Länsimaisen demokratian Arvo Pohja

Ajatukset juuri niistä yksilönvapauksista ja oikeuksista erottavatkin (ei tietenkään ainoana) modernit demokraattiset järjestelmät antiikin aikojen Kreikan eri versioista. Jos kansa ennenmuinoin esimerkiksi päätti, että jokin yksilö oli niin vaarallinen yhteiskunnalle päästessään puhumaan julki, hänet voitiin siitä syystä teloittaa. Modernissa järjestelmässä emme enää teloita ihmisiä, vaan kuoliaaksivaietaan, häpäistään, pilkataan, leimataan ja estetään pääsy enää koskaan julkisuuteen. Olemme siis selvästi kehittyneet parin vuosituhannen aikana, eiks jeh? Valistuksen ajan (1700-luvun hujakoilla) ja sitä seuranneet liberaalit ajatusmallit muokkasivat vahvasti käsitystä mitä se demokratia ja demokraattinen pitäisi olla. Hyvinkin utopistisia näkemyksiä täydellisestä järjestelmästä oli useita, mutta myös raakaan todellisuuteen perustuvia teorioita (esim. Machiavelli) oli myös tarjolla. Liberaalin demokratian käsitys oli kuitenkin se, että jos niitä edustajia pitää olla käytännön syistä, heidän tehtävänsä ei ole ajaa omaa agendaansa vaan tehdä mitä kansa haluaa. Jostain syystä tämä aate muotoutui muotoon, missä edustajien ryhmittymät (puolueet) ajavat omaa agendaansa ja koettavat myydä sitten sitä omaa satuansa kansalle. Kun kansa sitten äänestää, valta on oikeutettu vaikka joka ikinen vaalilupaus tullaankin rikkomaan. Mutta näin on päätetty ihan lakiin (sen puutteeseen) saakka, eli asiat menevät juuri kuten pitääkin.

Sen sijaan että ne edustajat siis ajaisivat kansan asiaa, he ajavat omaansa ja pyrkivät vaikuttamaan kansaan sitä aatettaan myydessään. Tämä on siis täysin päinvastainen käsitys kuin ne liberaalit arvot, johon koko demokraattisen (kansan)tasavallan idea perustuu. Demokraattisessa järjestelmässä edustaja kuuntelee kansaa, ei yritä muovata sen mielipidettä. Mutta kukapa sitä haluaisi olla vain kansan palvelija, kun voi olla itse vallassa? Koko alkuperäisen idean kääntyminen päälaelleen onkin aiheuttanut sen, että sinne valtaan halajaa juuri siihen järjestelmään sopivia yksilöitä - vallanhimosia omanedunajajia. Kristilliset ajattelijat (1500-1600 hujakoilla) pohtivat ainoastaan hyveellisien johtajien olevan oikeutettuja maalliseen valtaan, mikä on ainakin aatteissa ja etenkin markkinoinnissa säilynyt aina näihin päiviin saakka. Käytännössä kun koko järjestelmä on viritetty suosimaan (D'Hondtin menetelmä) keskitettyä vanhaa valtaa omine verkostoineen, on mikä tahansa hyveellisine arvoineen sinne valtaan pyrkivä melkoinen altavastaaja. Kilpailu kun ei voi koskaan olla reilu, joten kärkeen päätyvät poikkeuksetta ne kaikista huonoimmat vaihtoehdot kansan näkökulmasta katsottuna. Mutta miksi? Eikö kansan luulisi tahtovan omaa etuaan ajettavan, eikä vaan saada jatkuvasti paskaa lautaselleen?

Länsimaisen demokratian kulmakivi kun sen äänestämisen sijaan ei todellakaan ole äänestäminen ja sen reiluus, vaan täysi kansalaisten yleisen mielipiteen hallinta. Siinä vaiheessa kun sillä ei ole väliä ajaako ne edustajat omaa vai kansan agendaa, jos kansan yleistä mielipidettä kyetään manipuloimaan hyvinkin vahvasti. Ihan jokaisen mielipidettä edelleenkin kyetään manipuloimaan, mutta se kuinka paljon ja mihin suuntaan se manipulointi johtaa ei aina ole itsestäänselvyys, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Enemmistö kansasta on kuitenkin vallanpitäjien näkökulmasta katsottuna onneksi hyvin vahvasti kollektivistisia ja konformistisia, tarkoittaen etteivät he edes pyri itsenäiseen ajatteluun vaan menevät massan mukana jota johtaa jokin heille luotettavaksi myyty taho. Ja koska kyseessä on demokraattinen järjestelmä, sillä ei ole paskankaan väliä mitä se pieni vähemmistö ulisee koska enemmistön mukaanhan sitä niin valistuksen ajan kuin liberaalien näkemysten kanssa mennään. Yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi on täysin oikeutettua riisua siltä väärää mieltä olevalta vähemmistöltä ne heidän vapautensa ja oikeutensa… koska demokratia. Tasavallan oligarkia on siis muuttunut ison rahan omistuksen vallaksi ja he kykenevät vaikuttamaan lukemattomin keinoin yleiseen mielipiteeseen. Ai niin, eiväthän ne niin tekisi, koska kilpailun voittajat olivat aina niitä hyveellisimpiä ihmisiä mitä maa päällään kantaa, eikös?


Miten tähän tilanteeseen jouduttiin?

Lainatakseni erästä usean ihmisen ihailemaa merkkihenkilöä: "80 prosenttia ihmisistä idiootteja" - Björn Wahlroos. Riippuen keneltä kysyy, luku on pielessä… mutta kumpaan suuntaan? Demokratia, valistunut ja liberaali semmoinen, vaatii toimiakseen valistuneen kansan joka on sitoutunut ja omistautunut sen yhteisen hyvän vaalimiseen. Äänestysaktiivisuus kertoo, että reilu puolet kansasta uskoo vielä järjestelmään sen verran, että vaivautuvat sen numeron lappuun rustaamaan antaen oikeutuksen valtaan kaikkien muidenkin yli. Argumentit kuten ”eihän tämä täydellinen ole, mutta paras kaikista (annetuista) vaihtoehdoista” ovatkin tyypillisiä puolustuksia nykymenolle, jolloin voidaankin ihmetellä että onko se äänestävä vaalikansa riittävän valistunut, vai ovatko ne äänestämättä jättävät oikeasti se viksumpi ryhmä. Selvää kuitenkin on, että valtaosaa ihmisistä ei oikeasti sen kummemmin politiikka nappaa, kunhan se maailma pyörii radallaan kuten aina ennenkin. Pitkäaikaisia suunnitelmia silmällä pitäen tämä nykyinen 4 vuoden kierto on idioottimainen, koska vähintäänkin neljännes siitäkin ajasta käytetään niitä tulevia vaaleja silmällä pitäen, sen sijaan että tehtäisiin sitä tehtävää mitä kertoo tekevänsä: kansan edustaminen. Siksi Suomessakin on poliitikkoja kuten Berner, joka kävi ajamassa ne omat juttunsa läpi ja suksi sitten takaisin rahojensa pariin tehtävän suoritettuaan.

Mutta se kansan valistumattomuus ei tietenkään voi kaikkea selittää, joten mikä muu mättää? Teorioita sille on useita niin sattumateorian kuin eliittiteorian kautta aina näkymättömään käteen tai Luojan tahtoon. Suuri osa kansasta ei liioin suostu uskomaan, että media voisi heidän päätöksiinsä merkittävästi vaikuttaa ja hehän kykenevät kuitenkin tunnistamaan satavarmasti propagandankin: samaa mieltä = totta, eri mieltä = propagandaa. Olisi siis puhdasta salaliittoteoriaa, että ne tahot jotka omistavat mediat ja etenkin sosiaaliset mediat, olisivat kykeneviä ohjailemaan kokonaisia kansakuntia pelkästään tiedon avulla - valikoimalla tarkkaan mitä saa ja ei saa tietää. Onhan meillä sananvapaus ja silleen! ”Eiväthän ne niin tekisi” ja ”joku olisi huomannut” ovat ne yleisimmät argumentit asiaan joita ei yleensä pysty millään todisteella kumoamaan, koska joku olisi huomannut ja eiväthän ne nyt niin enää tekisi vaikka olikin tsiljoona esimerkkiä historiasta. Osalle tuntuu olevan täysin käsittämätön väite, ettäkö media tai poliitikot ja yleensä ihmiset joilla on valtaa pyrkisivät pitämään sen vallan keinolla millä hyvänsä. Jopa niin suurelle osalle, että melkein voi sanoa että Wahlroos oli oikeassa. Paitsi että ei, koska tyhmyys ja tietämättömyys ovat kaksi täysin eri asiaa ja median ansiosta se tietämättömyys on tuota 80% luokkaa, ei tyhmyys.

Olivat ne syyt sitten ihan mitä tahansa miten tähän päädyttiin, voisi kuvitella että reilun sadan vuoden jälkeen suomalaiset osaisivat antaa ratkaisuksi jonkin muunkin kuin sen millä ongelmaa ylläpidetään: äänestäminen. Lähes kaikki politiikkaa seuraavat kun tietävät, että ratkaisu tähän ongelmaan on oikein äänestäminen. Oli se sitten sen oman valtakultin (puolueen) kannatus tahi jonkun uuden pienpuolueen tukeminen, usko itse järjestelmään on kansainvälisesti katsottuna nähdäkseni maailman huippuluokkaa. Kaksoisvaltiosta ja muista pikkuongelmista täysin riippumatta tämä järjestelmä voidaan koska tahansa saada kuntoon äänestämällä oikein, koska se on demokratiaa! Ei kun ei ole, eikä edes demokraattista koska emme yhtään tiedä mikä kansan tahto on koska meitä manipuloidaan 24/7 joka suunnasta. Ja sen kerrotaan olevan oikein ja oikeutettua, koska se kerran ole laitonta. Kleptokratiassa varastaminen ja valehtelu on laillista, mutta siinäkin voidaan siis puhua oikeusvaltiosta koska se ei ole juuri muuta kuin omien lakien noudattamista. Toki demokraattisen oikeusvaltion perustana pidetään usein sitä, että se pohjautuu kansan yleiseen oikeustajuun (mielipiteeseen). Huomannet ongelman? Ja vielä loppuun vastaus yleiseen kysymykseen/argumenttiin: ei, en ole läheskään ainoa joka näkee asian hyvin samankaltaisesti - esimerkiksi Christophe Buffin de Chosa on raapustanut asiasta kirjan ”The End of Democracy”.

torstai 24. maaliskuuta 2022

Oliko valistuksen aika myös valaistunutta aikaa?


Kehitystä vai taantumusta, kas siinä pulma

Valistuksen ajan (1700+) suurimpina saavutuksena pidetään sitä, että uskomuksista, etenkin taikauskomuksina pidetyistä asioista alettiin pikkuhiljaa pääsemään eroon ja uskomusten sijaan luotettiin tietoon - tutkittuun tietoon. On helppoa väittää, että lapsenomainen usko johonkin ”pyhään” on säälittävää ja että johonkin ”pyhään kirjaan” vetoaminen aiheesta kuin aiheesta on naurettavaa, mutta siinä taitaa samalla unohtua ihmiskunnan kehityskaari sekä se fakta, että suuri osa tiedosta on vain monen yhteisiä uskomuksia. Ihmiset ovat aina janonneet jotain elämää suurempaa, valaistumista sanoisi joku, jonka etsimiseen on käytetty lukemattomia vuosia ja menetetty suuria määriä ihmiselämiä vain ymmärtääkseen, miksi ”42” on vastaus kaikkeen. Kun valistuksen aikana tiede ja taide irtautuivat toisistaan, menetimmekö mahdollisuuden kokonaisuuden hahmottamiseen?

Yhdestä asiasta eri näkemysten kanssa ollaan kuitenkin (pääosin) samaa mieltä siitä, että vastausta niihin suuriin kysymyksiin ei löydy mikroskoopista eikä kaukoputkesta. Voimme tutkia ja tarkkailla maailmaa ja tehdä siitä loputtomasti havaintoja jotka kirjaamme ylös, mutta emme tule siitä yhtään hullua hurskaammaksi. Toki materialismi ja vastaavat koulukunnat koettavat kertoa, että kaikki asiat ovat vain sattumien summaa ja mitään suurempaa ei ole olemassakaan - on vain materiaa (eli energiaa) joka muuttaa muotoaan loputtomasti. Ihminenkin on vain miljardien vuosien sattuman summa, joka nyt sattuu vaan olemaan kykeneväinen pohtimaan asioita, tai no, niin ainakin kuvittelemme että pohdimme asioita, koska puhtaasti sattumaa voisi olla myös se, että juuri nämä kirjaimet osuvat peräkkäin muodostaen juuri nämä sanat jotka julkaistaan juuri tällä alustalla…

Ehkäpä siis kuvittelemme, että kykenemme ajattelemaan ja kaikki on vaan sattuman summaa, hermosoluja laukeamassa juuri oikeassa järjestyksessä lukemattomia kertoja jokaisen näppäimen painamisen aikana. Koska ajatus siitä, että jotain suurempaa, ”tuonpuoleista”, voisi olla edes olemassa. Yhteiskuntamme on toki muodostunut niin, että valtaosa ihmisistä on vain rattaita suuressa koneistossa, vaihdettavissa toiseen samanlaiseen koska tahansa. Vallanpitäjille me tavan kansalaiset emme ole koskaan olleet kovinkaan suuressa arvossa, vaan saavuttaakseen päämääränsä mikä tahansa määrä ihmishenkiä on ollut uhrattavissa tuosta vaan. No, onkait se näin lannoitteiden hintojen noustua pilviin yksi tapa rikastuttaa maaperää: vuodattamalla verta ja hautaamalla ne jäänteet siihen maahan.


Liikaa vai aivan liian vähän paskaa niskaan?

Koko pohdinto lähti kuitenkin siitä liikkeelle tuolla korvien välissä, kun vilkaisin muutaman videon suomalaisilta striimaajilta, jotka ovat ottaneet jo pitemmän aikaa hyvin vahvasti kantaa asioihin kristillisten näkemystensä kautta. Se määrä paskaa mitä useat heistä saavat niskaansa on melkoinen vain koska he uskaltavat kertoa sen oman näkemyksensä asioista. Onkin sinänsä huvittavaa, että ihmiset jotka pitävät uskontoon perustuvia näkemyksiä niin naurettavina kuin ehkä jopa pahoina, ainakin haitallisina, uskovat itse kuitenkin vahvasti valistuksen ajan ja etenkin liberalismin arvoihin - eli jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Paitsi siis niillä, joiden mielipiteet ovat pahoja vääräuskoja ja heidät tulisi melkeinpä vaientaa kokonaan.

Samalla sitä käy kieltäminen, etteikö joka ikinen ”pyhä kirja” ole jonkun ihmisen kirjoittama. Oli se inspiraatio tai ehkä jopa kanavoitu tieto tullut sitten mistä tahansa, ihminen on sen kirjoittanut. Epätäydellisenä olentona, siis siihen omaan yliolentoon nähden, ei yksikään ihminen kykene sanoiksi muodostamaan sitä suurta vastausta kaikkeen, joka on tietenkin sen korkeimman tiedossa alusta alkaen. Kun siis lukemattomia kertoja uudelleen käännetyt ja kirjoitetut tekstit nähdään ”totuutena”, voitaisiin pohtia kuinka kauaksi siitä alkuperäisestä tekstistä ollaankaan päädytty ja toki se ikävä seikka, että se alkuperäinen tekstikin saattoi olla jonkun tyypin satu omille lapsilleen eikä mikään ”pyhä sana”.

Verrattuna aitoon tieteeseen, joka ikinen ”pyhä kirja” onkin yhtä arvokas tiedonlähde kuin joku sattumanvarainen runoteos. Toki vanhoista kirjoista voidaan saada pieniä paloja irti omasta historiastamme ja kuin tähän nykytilanteeseen päädyttiin, mutta faktoja, kuten ne nykyään yleisesti käsitetään, ei sieltä pyhistä kirjoista löydy. Eli se oikeuttaa sitten pilkkaamaan ihmisiä, jotka uskovat tai haluavat uskoa löytäneensä edes pienen hitusen siitä jostain suuremmasta? Sanoisin että ei, koska aikakautemme suuret aatteet ja ties mitkä suuntaukset ovat nääs hyvin lähelle niitä samankaltaisia ”pahoja tekstejä” - ne ovat ihmisten kehittämiä ja raapustamia, teorioita siitä kuinka maailma oikeasti makaa. Vaikka se kaikki verhotaankin tieteen viittaan, yksikään nykypäivän teoria ei osaa vastasta kovinkaan suurella tarkkuudella yhteenkään yhteiskunnan ongelmaan niin, että voitaisiin sanoa sen teorian olevan totuus.


Tarinankerrontaa

Ehkäpä meidän tulisi palata aikaan, jolloin ihmiset istuivat yhdessä nuotion äärellä, kertoen tarinoita toisilleen? Ei ollut suuria aatteita eikä järjestäytyneitä uskontoja, mutta toisaalta ei ollut myöskään tiiviitä yhteiskuntia jotka kykenivät tuottamaan vaikkapa tämmöisiä vehkeitä, joilla pääsee nettiin kertomaan omia mielipiteitään. Onko ihmiskunta sitten kehittynyt vai taantunut niistä ajoista, minä vaan kysyn? Ihmiset ja yhteiskunnat ovat muuttuneet, se on päivänselvä asia ja muutos on väistämätön sekä monessa kohtaa pakollinen asia, koska muutoin olisimme mahdollisesti jo kuolleet sukupuuttoon. Eihän sitä tiedä vaikka jokin ihmisiä paljon valaistuneempi rotu asuttikin maata ennen meitä mutta he eivät kyenneet mukautumaan muuttuvaan maailmaan riittävän hyvin? Tai ehkäpä he kykenivät, mutta haluavat pysyä piilossa tahi heitä piilotellaan suurelta yleisöltä, koska nykyihminen ei kykenisi asiaa käsittelemään?

Yksi asia mikä kuitenkin on säilynyt, on tarinankerronta. Kreikassa aikoinaan demokratian aikakautena ihmiset eivät niinkään tallentaneet tietoaan maailmasta tutkimuksiin ja akateemisiin kirjoituksiin, vaan historia siirrettiin jälkipolville tarinoina. Moraaliset säännöt ja vastaus kysymykseen ”miten elää hyvä elämä” löytyi sieltä tarinoista, vaikka ne tarinat olivatkin hyvin mahdollisesti puhdasta mielikuvituksen tuotetta. Pohtiko se tavan kansalainen silloin kuulemaansa tarinaa sitten syvällisesti ja peilaten omaan elämäänsä? Tuskin, vaan teki täsmälleen samoin kuin tänä päivänä se taapero katsoessaan idioottilaatikkoa päättää hakea keittiöstä paistinpannun ja lyö sillä sisarustaan. Hän kopioi sen tarinan kertomaa esimerkkiä. Ja se kuka päättää mitä tarinoita kukin kuulee ja miten ne tarinat tulee tulkita on vallassa. Kannattaisiko se valta säilyttää itsellä, mitä meinaat?

Mutta tämä on tietenkin täysin valistunut, tutkittu ja testattu asia - ihmiset perustavat ison osan maailmankuvastaan niihin tarinoihin joille he altistuvat. Vaikka on täysin tutkittua asiaa, suuri osa pitää sitä hulluna salaliittoteoriana, että joku taho jossain kykenisi manipuloimaan ja ohjailemaan suuria ihmismassoja pelkästään niillä kerrotuilla tarinoilla. Kuka sitä tekee, se on arvailujen varassa toki, mutta samalla on myös puhdas uskomus etteikö meihin vaikutettaisi niillä kerrotuilla tarinoilla. Järjestelmällisyys niiden tarinoiden kerronnassa kertoo tarkoituksenmukaisuudesta sattuman sijaan, vaikka toki on teoriassa mahdollista että kaikki nykypäivän kerrotut tarinat ovat vain ikävien sattumien summaa. Mutta todennäköisyys sille sattumien summalle mahtaa olla samaa tasoa kuin että jossain olisi yliolento jonka tahdosta kaikki asiat tapahtuvat täsmälleen kuten ne tapahtuvat? Ehkä suurempi todennäköisyys on kuitenkin sille, että minä vaan horisen omiani… koska kaikkihan sen tietää etteivät ne niin tekisi tai että kaikki asiat ovat ihan oikeasti sen yliolennon tahto ja osa jotain suurempaa.

maanantai 21. maaliskuuta 2022

Uskon, uskonnon ja kirkon vaikutus politiikkaan


Vallankäytön väline

Henkilökohtaisen uskon, järjestäytyneiden uskontojen ja eri kirkko-instituutioiden valtaa ihmisen elämässä on pohdittu iät ja ajat. Moraalisesta näkökulmasta katsoen mielipiteet seilaavat aikalailla täysin laidasta laitaan vaatien sen oman ”oikean uskon” pakottamista kaikille ja kaikkeen aina toiseen ääripäähän joka haluaisi kieltää kaikki uskonnot ja kirkot. Koska objektiivisuus on lähinnä vain harhaa, en voi väittää asiasta kirjoittaessani pystyväni antamaan pelkästään objektiivisia näkemyksiä, minkä vuoksi kannattaakin varata se hernepussi valmiiksi että hädän sattuessa on mitä tunkea nenään vaikka kaksin käsin. Objektiivisuuden sijaan tarjoillaankin, kuten yleensäkin, brutaalin raakaa ja rehellistä omaa näkemystäni asiasta. Toki yksinkertaistaen, koska en ole asiasta kirjaa kirjoittamassa, vaan lyhyen pohdinnon jonka tarkoitus on saada lukijan itse miettimään myös sitä omaa näkemystään. Asioita on aina helppoa tuomita, samoin kuin muiden näkemyksiä väärinä - tietäähän jokainen ihminen kuitenkin itse sen aidon totuuden? Oman totuutensa, kyllä. Triggeröitymisvaroitus on siis annettu, syvään päätyyn sukeltaminen siis alkakoon. Usko ei ole tiedon väärti, mutta suuri osa tiedosta on vain uskomuksia. Mikä voisikaan siis mennä pieleen?

Järjestäytyneitä uskontoja ja niiden kirkkoja on käytetty aikojen alusta saakka yhteen kriittiseen osaan yhteiskunnissa: hallintaan. Yhteiset uskomukset ovat luoneet yhtenäisen yhteiskunnan ja sen helpompaa tapaa antaa ne yhteiset säännöt ei taida olla kuin kertoa niiden olevan jostain ihmistä suuremmasta lähteestä kotoisin. Yhtenäiset ja vahvat yhteiskunnat keskenään aiheuttavat toki itsessään sitten mahdollisesti pahojakin konflikteja, koska eri uskomuksiin pohjautuvana kaikki osapuolet näkevät ne vastapuolen näkemykset ”pahana” vihollisena ja se oma elämää suurempi taho joka ne käskyt antoi on meidän puolella ja täten niitä vääräuskoisia vastaan! Tähän ongelmaan globaalit kommunistit tarjoavatkin yhtä maailman uskontoa, koska ei ole mahdollista että on olemassa useampikin kaikkivaltias? Nämä ylikansallista valtaa ajavat tahot tosin eivät ole kenenkään sielua pelastamassa, vaan kyseessä on käytännön hallintaan liittyvä seikka - yhteiset moraalisäännöt kaikille ja kenenkään muun usko ei ole parempi tai huonompi koska niitä muita ei enää ole. Ihan sattumalta ne saarnamiehet ovat sitten sitä samaa globalistisakkia… Toisaalta se ratkaisisi sen kiistan että kenen yliolento on sitten oikeasti oikeassa? Yhteiseksi hyväksi siis…

Kuinka suuri vaikutus yksittäisessä valtiossa sitten niillä uskonnoilla on, se vaihtelee runsaasti. Teokratiassa valtio ja ”kirkko” on yksi ja sama, osassa (Suomi mukaanlukien) taas on valtionkirkko joka ei kuitenkaan suoraan ohjaa politiikkaa ja sitten on erilaisia sekulaareja malleja jotka ovat katkaisseet yhteyden sinne kirkkoon. Yhteys kirkon ja valtion välillä voidaan jakaa kolmeen eri tapaan: lopputuloksiin, eli haetaanko päätöksenteossa sitä moraalia sieltä uskonnosta, instituutiohin, eli kuinka vahvasti kirkon ja valtion toiminnot toimivat yhdessä (esimerkiksi verotusoikeus) ja kolmantena oikeus ja lainsäädäntö, eli tulevatko ne lait ja määräykset sieltä pyhistä teksteistä. Mitä tiukemmin valtio ja kirkko ovat keskenään sitoutuneita, sitä varmemmin ne molemmat niin kukoistavat kuin kaatuvat yhdessä. Jos tämä yhteys onnistutaan piilottamaan, se saattaa suojella liittoa osalta sen ongelmista. Kun kansan luottamus jompaan kumpaan heikkenee, luottamus myös siihen toiseen rapistuu. Maallistunut kirkko tekee uskosta kuolleen ja on vain ajan kysymys koska kansa haluaa sen lopulta kuopata, usein sen valtiovallan kanssa samaan monttuun. Kukoistaessaan liittoutuma toki luo paljon yhteistä hyvää niin kirkon kuin valtion johdolle, kansa on vaan tupannut päästä unohtumaan useampaankin kertaan historiaan katsottaessa. Mutta senkin täytyi olla se Luojan tahto?


Uskonnot demokraattisessa järjestelmässä

Lännessä laajalti omaksuttu liberaalin demokratian idea ja ihmisoikeuksien kunnioitus aiheuttavatkin tiettyjä hankaluuksia kuin räikeitä ristiriitoja uskontojen kanssa. Uskonnoille tietyt asiat ovat ”pahoja” ja sitä pahaa vastaan tulee taistella tavalla tai toisella, koska muutoin se ”paha” voittaa. Kun lähes samaan lauseeseen kykenee yhdistämään ihmisoikeuksien kunnioituksen ja väärää näkemystä levittävien kirjojen polttamisen, voisi luulla että näiden kahden ristiriidan huomaisi? Toisaalta taas liberaalien arvojen moraalisen punaisen langan puuttuminen aiheuttaa vähintään yhtä paljon ongelmia, jolloin voidaan argumentoida uskontojen tuomien arvopohjien tärkeydestä sivistyneessä yhteiskunnassa. Yhteiset arvot ovat kuitenkin se liima, joka pitää sen yhteiskunnan kasassa. Jokainen uskovainen taitaa kuitenkin tietää sen faktan, että se oma uskonto on se ylivertainen ja oikeassa, minkä vuoksi vääräuskoisten olisi syytä seurata samoja moraalisia sääntöjä. Mutta kuinka niiden vääräuskoisten kanssa tulisi toimia? Juu, kyllähän ne sitten palavat helvetissä ja joutuvat unohdukseen joskus myöhemmin, mutta ei niitä nyt saisi päästää levittämään omia pakanallisia näkemyksiään tässä yhteiskunnassa liioin! Ihmisoikeudet mahtavat siis olla ”pahan” voima, koska ne estävät tekemästä mikä on tarpeellista ihmisten pelastamiseksi! Roviolla polttaminen oli kuitenkin ihmisen omaksi parhaaksi?

Kristilliset kirjanoppineet ovat kuitenkin pelanneet merkittävää roolia koko demokraattisen järjestelmämme muovautumisessa nykyiseen tilaansa. Monet lainsäätäjät ovat ammentaneet ne oikean ja väärän käsityksensä sieltä pyhistä teksteistä ja onhan niitä ikiaikaisia käskyjä myös suoraan lakikirjoihin raapustettu - tappamiset ja silleen. Valistuksen ajan ajattelijat alkoivat siinä 1700-luvun hujakoilla kuitenkin pikkuhiljaa kääntämään sitä poliittisen kentän suuntaa kohti sekulaaria näkemystä, missä tieto ja tiede nähtiin uskontojen ja uskomusten sijaan ylivertaisena. Liberalismi ottikin sitten niskaotteen ja onnistui kankeamaan monessa paikkaa ne uskonnolliset osat pois politiikasta. Mutta ilman sitä moraalin punaista lankaa liberalismi ei vastannut monen ihmisen syvälle juurtuneisiin tarpeisiin uskosta johonkin suurempaan. Monelle siitä valtiosta tai sen instituutioista itsestään tulikin kirkon kaltainen uskonto ja nykypäivänä Suomessa on yleisempää kuulla ihmisen vannovan persukseen kristukseen kuin Jeesukseen Kristukseen. Tässä kohden tarvitaan vissiin ottaa hernetauko, koska eihän poliittiseen puolueeseen uskovat ole lainkaan samanlaisia kun ne hörhöt uskovaiset?!

Ei se ihmisten kaipuu niihin elämää suurempien kysymysten vastauksiin ole kadonnut, vaan siirtynyt etsimään niitä toisaalta. Osa löytää ne vastaukset poliittisista puolueista ja heidän aatteistaan, osa taas rukoilee pyhää hiilidioksidia ettei se tuhoaisi planeettaamme ja osa vannoo materian voimaan ja valtaan. Vaikka aikaisempien uskontojen yhteenlaskettun tuotetun ruumismäärän kanssa verrattuna nämä nykyiset uskonsuuntaukset ovatkin vielä lapsenkengissään ja varsin harmittomia, ei voi kuin ihmetellä näitä kahta pelkoon perustuvaa kulttia jotka ovat viimeisen kahden vuoden aikana ohittaneet jäsenmäärässään muut uskonnot. Piikkikultti, joka vannoo sen seuraavan buusterin nimeen sekä ydinasekultti, joka uskoo rauhan löytyvän vain sillä, että kaikkien sodan osapuolten on omattava keino tappaa elämä koko maapallolta. Molemmat näistä kulteista kun vaativat vääräuskoisten tuhoa tai vähintään sulkemista pois koko yhteiskunnasta. Voidaankin puhua teokraattisen mallin ajamisesta, missä vääräuskoisilla ei ole tilaa enää lainkaan. Erittäin vaaralliseksi tämän ydinasekultin tekee kuitenkin se, että sillä on jo nyt Suomessa temppeli, erinomaisuuskeskus, jonka papisto on täysin lain yläpuolella kyeten esimerkiksi vaientamaan kaikki vastustajat niin halutessaan. Nämä kultit kuitenkin nähdään demokraattisina, koska valtaosa ihmisistä niihin uskoo. Ymmärrys demokratiasta, etenkin liberaalista semmoisesta, on hyvin lähellä nollaa… mikä on tosin ymmärrettävää koska vallanpitäjille demokratia, kansanvalta, on se kaikista surkein muoto.


Kohti parempaa tulevaisuutta?

Jokaisen on kuitenkin itse löydettävä ne vastaukset itselle tärkeisiin kysymyksiin, mitä ne kysymykset sitten ovatkaan. Järjestäytyneet uskonnot esittäytyvät usein oikopolkuna auvoiseen elämään, kunhan vaan tekee just kuten papisto käskee. Ei siis ihme, että vallanpitäjät ovat aina olleet tarkasti mukana kirkkojen toiminnassa. Järjestelmä on pitänyt aina sovittaa tilanteeseen ja kansan yleiseen mielipiteeseen, koska muutoin se järjestäytynyt yhteiskunta on romahtanut. Pyhät kirjat ovatkin ennustaneet näitä lopunaikoja monella tapaa ja taitava tulkitsija saa minkä tahansa tapahtuman olevan merkki joltain korkeammalta taholta. Monastikko se loppu on muuten tullut, eli ennustus osunut kohdilleen? Juuri nämä uskontojen omat pyhät kirjat ovat sekä loistava inspiraation lähde kuin myös aivan järjetön keino oikeuttaa mikä tahansa asia lainaamalla tiettyä osaa sieltä kirjasta todistamaan se oma kanta. Jos sitä oikeutusta haluaa kirjasta ja paloittelu ja asioiden irroittaminen kontekstistaan on hyvä juttu, suosittelen pyhäksi kirjaksi sanakirjaa koska sieltä löytyy ihan kaikki kun vaan pikkuisen hyppii eri lainausten välillä silleen sopivasti. Sopivasti tulkitsemalla voidaan mikä tahansa asia kääntää tilanteeseen sopivaksi ja omaksi eduksi. Mutta eiväthän ne vallanpitäjät niin tekisi omaksi edukseen?

Ennen kuin voidaan luoda jotain parempaa, ovat ne vanhan mallin ongelmien juurisyyt kyettävä kaivamaan esille ja nostamaan yleiseen tietoisuuteen. Esimerkiksi se miten ja miksi jokin uskonto on yhteiskuntaan levinnyt on merkittävässä asemassa. Nämä uudet lahkot on tungettu median kautta pakolla kansan kurkuista alas ja omat päättäjämme ovat huomanneet siihen samaan kelkkaan hyppäämisen edut, siis edut itselleen, ei kansalle. Kun ne poliittisen järjestelmän kautta hallinnossa olevat ihmiset ovat valmiita vaihtamaan näkemystään silmänräpäyksessä, ei mikään estä sitä seuraavaa kulttia ajamasta omaa agendaansa läpi tilaisuuden salliessa. Siksi moni näkeekin luottamuksen vanhoihin järjestäytyneisiin uskontoihin olevan keino ratkaista tämä ongelma. Siinä kohden on tosin ensin kysyttävä, että mistä ja miten se järjestäytynyt uskonto siihen yhteiskuntaan alunperin edes päätyi? Käsittääkseni Suomeen se uskonto tuotiin ulkoa, nykyisen ”länsimaisen arvopohjan” suunnalta ja pakotettiin kansalle vuosikymmenten väkivallan ja manipuloinnin yhdistelmällä. Valtauskontomme on siis valloittajan määräämä, mutta he tekivät sen muutoksen tietenkin yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun sielusi pelastuksen vuoksi, niinkö? Pyhän Patrickin päivä on yksi parhaista esimerkeistä kuinka Irlanti pelastui vääräuskoisuudeltaan…

Kyse on siis hyvin pitkälle arvoista, jotka perustuvat omiin uskomuksiin jotka ovat ajan kanssa muovautuneet ja muovautuvat jatkuvasti - ihminen kykenee kehittymään, tai ainakin muuttumaan. Mikä on siis se juuri oikea oikeutus valtaan, mitkä ovat niitä oikeita arvoja joiden pohjalle yhteiskunta kuuluu perustua? Ennenmuinoin jokainen yhteisö loi ne omat tapansa ja arvonsa, sovittaen kaiken omalle porukalleen sopivaksi. Syntyi niin paratiiseja kuin maanpäällisiä helvettejä, mutta se täytyi olla ihmisten oma valinta ja päätös? Aina kun joku, jossain, on omannut valtaa muiden yli, on näiden valtaapitävien ihmisten moraalinen kompassi määrittänyt kuinka se heidän allaan oleva ihmisryhmä on menestynyt. Mitä suurempaa joukkoa hallitaan, sitä tärkeämmäksi keinot sen yhteisen arvopohjan levittämiseen ovat. Järjestäytyneet uskonnot olivat ennen se ainoa tapa julistaa sitä ”oikeaa sanaa” kaikelle kansalle, nyt siihen tehtävään on valjastettu massamedia kokonaisuudessaan. Idioottilaatikko on korvannut alttarin ja papilla on sliipattu kampaus sekä jakkupuku päällään kun hän kertoo ”ainoaa totuutta” kansalle. Vääräuskoisia hyljeksitään ja pahimmassa tapauksessa lynkataan, koska se on moraalisesti oikein. Kerrotaan kannatettavan ihmisoikeuksia, mutta ne eivät tietenkään vääräuskoisille pahoille ihmisille kuulu. Ai että sitä ollaankin kuulkaas kehitytty vuosituhansien saatossa! Enemmistölle edelleenkin joku muu sanelee ulkoa mitä ja miten tulee se henkilökohtainen usko muodostaa. Mutta se täytyy olla yhteiseksi hyväksi, koska yhtenäinen yhteiskunta vaatii samat moraaliset arvot. Jospa vaan löydämme ne oikeat arvot niin ongelma on ratkaistu! Mitä luulet, kenen pyhästä kirjasta ne ratkaisut löytyvät vai löytyvätkö sieltäkään?

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Toimiva demokraattinen tasavalta


Onko muka semmoista olemassa?

Kysymys onkin alkuun jaettava kahteen osaan: ”toimiva” ja ”demokraattinen”. Tocqueville siinä 1800-luvun alussa jenkeissä ollessaan ajatteli juuri sen heidän järjestelmänsä olevan se demokraattisen tasavallan mallioppilas, joten otetaan se tähän esimerkiksi. Mitä voidaan yleensä pitää toimivana hallintojärjestelmänä? Elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittelu olisivat kriteerejä, joita jenkeissä lähdettäisiin mittaamaan. Jos hallinto kykenee tuottamaan sille määritettyjä tavoitteita, se olisi varmaan aika toimiva malli? Perustuslain ylläpito ja valvonta ovat yleensä myös tärkeitä indikaattoreita toimivalle tasavallalle, mistä jenkkien järjestelmä myöskin selviytyy varsin hyvin, etenkin jos sitä verrataan vaikkapa nykyiseen Suomen tilanteeseen missä hallitus pyyhkii sillä perustuslailla lähinnä persettään. Ei siis ehkä täysiä pisteitä rapakon takaiselle naapurillemme tässä vaiheessa, mutta mitä ”demokraattisiin tasavaltoihin” tulee niin listan kärjessä ovat, edelleenkin. Toki rima ei nyt järin korkealla ole…

Entäs ”demokraattinen” sitten? Nykyisenä demokraattisen järjestelmän mittarina pidetään asoita kuten vaalien vapaus ja luotettavuus, median monimuotoisuus, kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet sekä vallan jakautuminen. Mikä sitten on se ”oikea” tapa mitata sitä demokraattisuutta, sitä on vaikea sanoa, mutta nykyisillä mittareilla Suomi on sekä yksi demokraattisimmista kuin onnellisimmista maista koko maailmassa … ja kun sitä menee kadulta kysymään niin hallintoon kovasti uskovat ja luottavat kyllä väitteet allekirjoittavat, mutta hienoisia epäilyjä mahtaa useammallakin asiasta nousta. Jenkkien vaalien luotettavuus on nykyään mitä on, mutta 1800-luvulla se mahtoi olla sitä parasta A-ryhmää. Sananvapaus on jenkeissä ihan omassa luokassaan muuhun maailmaan verrattuna, tai ainakin oli kunnes teknologiajätit ottivat vallan ja järjestelmä muuttui kapitalistisen sananvapauden mallimaaksi. Kuitenkin lakiensa perusteella kärjessä kuitenkin ovat, kaukana Suomea edellä. Kansa voi myös vaikuttaa päätöksentekoon, koska merkittävä osa päätöksistä tehdään paikallistasolla mikä samalla antaa paljon pisteitä vallanjaosta. Suomi on tässä EU:n huippuluokkaa ja mallioppilas: kansa ei voi vaikuttaa mihinkään ja käskyt tulevat suoraan EU:lta, ohittaen paikallisen vallan. Mutta niillä virallisilla mittareilla olemme demokraattisempi kuin jenkkilä.

Niin Suomessa kuin jenkeissä tosiaan kyseessä on tasavalta, mikä tarkoittaa vallan olevan siinä kyseisessä järjestelmässä määritetyllä tavalla valituilla edustajilla kansansa ylitse. Ei siis kansalla, koska se ei ole demokratia, vaan valituilla edustajilla. Puhuttaessa edustuksellisesta demokratiasta kansalle halutaan antaa kuva että se olisi vallassa, vaikka todellisuudessa se ei sitä kuitenkaan ole. Toki voidaan väittää, että edustuksellisen demokratian ja tasavallan ero on merkityksetön, koska molemmissa (yleensä) äänestämällä valitaan edustajat joille se valta sitten menee. Kyse onkin enemmän periaatteesta, koska edustuksellisessa demokratiassa ne edustajat edustavat kansaa, siinä kun tasavallassa heillä on vain kansan antama oikeutus valtaan ja saavat sitten tehdä kuten lystäävät. Kenelle ne edustajat ovat tilivelvollisia onkin se avainkysymys. Toki jos tasavallassa edustaja haluaa jatkoon seuraavallekkin kaudelle, hänen tulee mielistellä äänestäjiään. Onneksi vaalikarjan muisti on valikoiva ja kultakalan kanssa pituudessa kisaava.


Miksi jenkkien systeemi sitten toimii?

Tocqueville antaa siihen toimivuuteen kolme merkittävää syytä ja lukemattomia pieniä syitä - hänen kirjansa voidaan nähdä yleensäkin jenkkien demokraattisen järjestelmän ylistyksenä mutta toki myös kritiikkinä. Ensimmäinen pääsyy on onnellisten sattumien summa, joka mahdollisti lähes täydelliset olosuhteet uudelle maailmalle. Asumaton manner (alkuperäisasukkaita oli niin harvakseltaan eikä heillä ollut yhtenäisiä valtioita eikä määriteltyjä maan omistuksia joten lähes merkityksetön asia, Tocquevillen mukaan) jossa runsaasti resursseja, ei vihamielisiä rajanaapureita ja jatkuva siirtolaisten virta valloittamaan joka nurkka. Onni suosi rohkeaa ja vasta kun valloitettava tila loppuu, pysähtyy se rajaton kasvu ja oman onnen etsintä. Tuolloin 1800-luvulla se raja ei ollut vielä tullut vastaan, mutta nykyään se toki on. Sijainti on kuitenkin edelleen erinomainen ja suojaa maata monilta niiltä murheilta, joita esimerkiksi täyteen pakatussa Euroopassa joudutaan päivittäin setvimään - kaikki oma laajentuminen ja oman läänin kasvatus on aina joltain muulta pois.

Toisena selvänä syynä jenkkien voittokulkuun on heidän oikeusjärjestelmänsä. Loistava perustuslaki jota oikeasti valvotaan mahdollistaa hyvän perustan, mutta vasta oikeuden olevan kansan hyppysissä päästään demokraattiseen malliin. Valamiehistö, joka ainakin vakavammissa jutuissa on aina päättävä elin, antaa kansan oman oikeustajun olevan se lopullisen päätöksen tekevä asia. Tai no, ainakin periaatteessa, koska käytännössä valamiehistö on manipuloitavissa siinä missä kuka tahansa muukin ihminen hyvien puhujien kautta, joten ei se nyt ihan ongelmaton malli sekään ole. Luki siinä laissa mitä tahansa, kansa ja tuomarit päättävät mikä on oikein ja mikä väärin. Jenkeissä tuomari voi joissain tapauksissa päättää itse lainkin olevan väärin, eli perustuslain vastainen, jolloin asiaa joudutaan puida myös sen kohdalla uudelleen. Kansalla on kuitenkin merkittävä valta itse lain tulkintaan, eli järjestelmää voidaan pitää siltä osin demokraattisena vaikka itse lakien kirjoittamiseen kansa ei kykenekään.

Kolmas syy taas on kansan tavat ja ne syvät tunnot, normit (”mores”, lontooksi). Ihmisten asenne on merkittävä osa toimivaa järjestelmää ja toista maata jossa kansa uskoo ja luottaa järjestelmään yhtä vahvasti saakin hakea. Ongelmaton tai täydellinen järjestelmä ei tietenkään ole, mutta jenkeissä ihmiset uskovat siihen että heillä on mahdollisuus ja valta muuttaa sitä järjestelmää. Eli ollaan aivan sen liberaalin demokratian aatteen ytimessä. Vaikka se tasavalta onkin, kansalla on sanottavansa miten asiat tapahtuvat. Yhtenäinen kansa noustessaan sitä valtiovaltaa vastaan kykenee muuttamaan asiat mieleisekseen… tai ainakin voi yrittää, koska ei se tietenkään aina onnistu. Asenne kuitenkin ratkaisee, minkä vuoksi jenkkien järjestelmä kehittyy jatkuvasti ainakin pieniltä osin kansan haluamaan suuntaan. Rahahan sielläkin toki puhuu ja ne isot pelurit sanelevat valtaosan säännöistä. Mutta niin halutessaan ja kuten on useammankin kerran jo nähty, kansalla on valta muuttaa asioita. Saako kansa sitten mitä oikeasti halusi vaiko jotain ihan muuta, se on taas ihan toinen asia. Uskonnoilla on ollut merkittävä rooli niissä kansojen syvissä tunnoissa, mutta ei siitä enempää tässä kohden.


Voitaisiinko jenkeistä siis ottaa oppia?

Ensiksi on tietenkin huomautettava, että se jenkkien malli on kaukana täydellisestä, toimivasta tai demokraattisesta järjestelmästä. Korruptio rehottaa kaikkialla, köyhyys ja kurjuus ei taida ihan onnellisuudesta mennä ja ihmiselämä on kovin halpa vallassa oleville. Koko järjestelmän hylkääminen ajaisi maan kuitenkin (todennäköisesti) täyteen kaaokseen, mitä osa tosin toivoo ja esimerkiksi kulttuurimarksistit uskovat siitä automaagisesti nousevan ”paremman” järjestelmän. Mutta jokainen maa on vastuussa omasta kohtalostaan, joten annetaan jenkkien tehdä mitä jenkit tekevät (raiskaavat ja valloittavat maailmaa jatkuvilla sodillaan). Voitaisiinko Suomessa oppia jotain niistä asioista, joita jenkeissä on tehty ”oikein”? Maamme perustuslaki on huomattavan paljon modernimpi jenkkien omaan nähden, mutta siinä Suomen omassa näkyy hyvin se, kuinka laki on luotu valtaapitävien suojaksi eikä niinkään kansan eduksi. Minkä lisäksi sitä perustuslakia ei edes noudateta, mikä on vähintään yhtä suuri ongelma kuin perustuslain omat viat.

Konstitutionalismi onkin nyt ollut viimeaikoina vahva aatesuunta useammassakin eri pienpuolueprojektissa. Perustuslain noudattaminen olisi hyvä ensiaskel, jonka jälkeen koko lainsäädäntö toki tulisi käydä läpi yksi pykälä kerrallaan ja peilata se kansan yleistä oikeuskäsitystä vasten. Silloin voitaisiin lakeja pitää edes auttavasti demokraattisina. Valamiesjärjestelmä olisi varmasti myös oiva lisä, joka voitaisiin kutsua päättämään asioista kaikissa vakavissa asioissa. Tällä tavalla se Suomen oman hyvä veli-verkosto, joka oikeusjärjestelmäämme on vahvasti juurtunut, menettäisi edes osan siitä vallastaan. Itse vaatisin myös jokaisen tuomarin kuin myös jokaisen valtion virkamiehen kytkökset julkiseksi, jolloin jäsenyys missä tahansa salaseurassa automaattisesti estäisi pääsyn yhteenkään valta-asemaan. Ainoa tapa saada edes auttavasti demokraattinen järjestelmä on täysi avoimmuus hallinnossa, sekä tietenkin siinä tärkeimmässä osassa koko ”demokraattisessa oikeusvaltiossa”.

Nimittäin se media... Media on se joka sanelee yleisen mielipiteen ja luo sen kansan yhteisen hengen, joka mahdollistaa kansanvallan. Ei takaa, mutta mahdollistaa, koska se on kansasta itsestään kiinni haluaako se olla orjan asemassa sen jälkeen kun se saa tietää olevansa orjan asemassa. Ei riitä, että sallituista asioista on runsaasti laidasta laitaan keskustelua kuten jenkeissä, vaan keskusteluaiheiden skaalan laajuus on se merkitsevä asia. Keskustelujen monipuolisuus ja -muotoisuus tulee siinä itsekseen, kun kaikki aiheet ovat sallittujen listalla. Miten muuten ihmiset voivat tehdä omia päätöksiä, jos heiltä pimitetään valtaosa asioista ja niistä asioista joista kerrotaan, annetaan tarkkaan kehystetty kuva? Virallinen tarina on saatava loppumaan ja tilalle on saatava ”kansallinen tarina”. Toki jokainen maa joka on moiseen ryhtynyt ja siinä prosessissaan ottanut esimerkiksi rahanluonnin hallintaansa, kuten itsenäisen valtion kuuluukin, on jenkeistä tultu tarjoilemaan ”vapautta ja demokratiaa” mattopommituksilla. Rauhan ohjukset on yleensä suunnattu kansoja vastaan, jotka ovat kieltäytyneet jenkkien arvopohjasta, jossa heidän keskuspankkinsa omaavat sen rahanluontioikeuden. Tai no, ei ”jenkit” vaan ne tietyt tahot, joiden mainitseminen on ”hullua salaliittoteoriaa”. Vapauden tavoittelu onkin usein vaarallista, minkä vuoksi valtaosa kansasta ennemmin alistuu orjuuteen, johon ylikansalliset toimijat heidät polkevat. Toimiva demokraattinen tasavalta on kuitenkin teoriassa täysin mahdollinen asia. Sen vaan pitää kansan rakentaa itse, koska vallanpitäjät eivät sitä halua eivätkä varmasti sitä tule vapaaehtoisesti liioin antamaan. Jää nähtäväksi onko yhdessäkään kansassa ainesta ottaa se valta itselleen vai ei?

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Demokratian ja demokraattisen ero


Aina oppii

Ensialkuun täytyy pyytää lukijoiltani anteeksi omaa tietämättömyyttäni. Olen puhunut ”muutamaan” otteeseen niin demokratiasta kuin demokraattisesta, yleensä sotkien näitä kahta termiä hyvinkin vapaasti keskenään, vaikka niiden merkitys monessa kohden on hyvinkin vahvasti eroava. Sinänsä argumentit eivät ole olleet täysin päin honkia, koska tämä oma järjestelmämme ei ole kuin hyvin hyvin kapealla mittarilla katsottuna demokraattinen, mutta demokratiahan se ei ole ollut koskaan. Koetan siis tästä lähtien olla paljon tarkempi termien eroissa. Kansankielessä nämä tietenkin ovat yksi ja sama asia, minkä epätarkkuuden oma akateemisen koulutuksen puutteeni aiheesta on tietenkin aiheuttanut. Toisaalta, jos olisin käynyt kaikki koulut läpi, olisin varmasti oppinut asian ”oikealla” tavalla, eli sen tarinan mukaan missä Suomi on niin demokratia kuin demokraattinen. Tulen tosin varmasti jatkossakin sotkemaan näitä termejä keskenään, mutta koetetaan nyt edes yhdessä pysyä tarkasti linjassa?

Pilkunviilaamiseksihan se tietenkin menee lähteä näitä kahta asiaa toisistaan erilleen ottamaan, mutta ehkäpä omalla tavallaan tämä itsellekin vasta useamman tuhannen sivun virallista materiaalia (lisää) luettuani asia valkeni että miksi akateemikot eivät tästä meidän ”demokratiastamme” nosta enempää älämölöä. Lähdetään siis perusteista: Suomi on tasavalta, jossa on demokraattisia elementtejä, ei demokratia. Tarkoittaen siis sitä, että valta tehdä asioita ei ole kansalla vaan edustajaksi kutsutuilla tyypeillä. Siinä kohden kun kansa rustaa sen numeron lappuun, se kansanvaltaisuus päättyy Suomessa - ”rehelliset vaalit” on yksi niistä demokraattisen järjestelmän suurimmista kriteereistä. Valta on annettu eduskunnalle ja siitä alas valuen virkamiehille ja muille vastaaville, eli kaksoisvaltion hoiviin. Kansalla ei ole mitään sanottavaa, vaikkakin se voi tehdä virallisia valituksia kokiessaan vääryyttä. Mutta aivan samoin tavan kansalainen saattoi vedota kuninkaaseen tai paikalliseen viranomaiseen, miksikä häntä sitten siinä ajassa ja paikassa kutsuttiinkaan, toivoen että asia korjaantuu. Sillä viranomaisella tai kuninkaalla oli kuitenkin valta kansalaisen ylitse, joten paskempi juttu jos se apu ei ylhäältä tullutkaan.

Tässä näiden kahden termin erossa piileekin se koukku, että mikä tahansa järjestelmä voi olla demokraattinen, mutta itse demokratia ei välttämättä edes ole demokraattinen. Pohjois-Korea kertoo olevansa demokratia, mutta se ei nouse kovinkaan demokraattiseksi millään mittarilla… tai no, paitsi sillä samalla mittarilla kuin Suomikin nousee - kansa saa äänestää annetuista vaihtoehdoista! Tasavalta, joka siis meilläkin on, voisi olla demokraattinen ja sen todistamiseksi onkin käytetty melkoisesti aikaa ja vaivaa todistelemaan että asia niin on. Kaiken maailman ”demokratia-indeksejä” on kehitetty uskottelemaan kansalle, että kyllä se on demokratia! Eikun siis demokraattinen, koska me olemme määrittäneet ne mittarit joilla jotain asiaa kutsutaan demokraattisesti ja kuinka samalla mikä tahansa järjestelmä josta emme pidä saadaan kuulostamaan epädemokraattiselta. Siinä kohtaa kun niin termeillä että määrityksillä joudutaan puolustelemaan omaa valtaa muiden yli, sen sijaan että kyettäisiin antamaan joitain kunnon perusteluja, ollaan mielestäni melkoisen heikoilla jäillä.


No mitä se demokratia tai demokraattinen nyt sitten on?!

Ateena oli viimeisiä paikkoja omana kulta-aikanaan jossa järjestelmä oli niin demokratia kuin demokraattinen. Sveitsi taas toteuttaa osaltaan suoraa demokratiaa hallinnossaan, mutta kuinka demokraattinen se sitten loppuviimein on, onkin taas eri asia. Yleisin järjestelmä ympäri länttä onkin siis tasavalta, joka myydään kansalle demokratiana koska se on "edustuksellinen demokratia", vaikka parhaimmillaan se voisi tosiaan olla vain demokraattinen. Toki se yleinen uskomus on se, että kun siinä nimessä on demokratia, se on demokratia... aivan kuten merihevonen on hevonen. Kansanvaltaiseksi järjestelmän tekee nimittäin useamman vuosituhannen aatteiden perusteella hyvin pitkälti yksi asia: kansan yleinen mielipide/tahto on se joka määrää niin lait, säännöt kuin käytännöt siinä kyseisen järjestelmän alla olevalla alueella. Kuinka paljon sitä määräysvaltaa sitten on, kuinka laajalla alueella ja miten se tahto selvitetään vaihtelevatkin sitten melkoisesti. Valitsemalla ne mittarit ”oikealla” tavalla voidaan pahinkin despootti saada näyttämään demokraattisen hallinnon kiiltokuvatytöltä.

Ehkäpä se suurin rike demokraattiseen ideologiaan tuleekin tässä ns. ”länsimaisessa demokratiassa” siinä, kun valtio käyttää kansalta varastamaansa rahaa kertomaan sille kansalle, mikä sen yleinen mielipide tulisi olla. Koko liberaalin demokratian idea on… tai no, oli, juuri se, ettei valtaan valitut ihmiset sekaannu kansan yleisen mielipiteen ohjaamiseen enää sen jälkeen kun tulivat valituksi vaan ovat siitä hetkestä lähtien kansan palvelijoita, tekemässä mitä kansa haluaa heidän tekevän! Ei ole sitä kansan palvelijan asennetta näkynyt tuolla eduskunnassa vaan he kuvittelevat olevansa se ”valittu joukko”, jolla on nyt kansan suosion ansiosta oikeus ajaa sitä omaa agendaansa. Ei, se ei ole liberaalin demokratian aate lainkaan, mutta toki se yleisin käsitys mikä sinne valtaan pyrkivillä on. Eivät he toki sitä ääneen mene sanomaan, koska silloin kansa saattaisi valita jonkun vähemmän ylimielisen mulkeron sinne valtaan sen sijaan että valitsisi ihmisen joka edes siinä vallanhimossaan olisi rehellinen.

”Demokraattinen oikeusvaltio” meneekin jo sitten niin pahasti vitsin puolelle Suomessa ettei uskokkaan. Ensin kansalle myytiin EU:n ihanuus kansan omista rahoista ottamalla, jonka jälkeen oman maan lakeja rikkoen liityttiin ylikansalliseen yhteisöön joka vie päätäntävallan lainvastaisesti edes siltä tasavallaksi kutsutulta osalta. Asiaa toki puolustellaan sillä, että eihän niitä EU:n sääntöjä ole pakko noudattaa, satumme vaan noudattamaan niitä kaikkia kuuliaisesti. Siinä kohden on siis ihan turha enää puhua ”demokraattisesta”, koska kansa on hyvin vahvasti suurta osaa EU:n direktiivejä vastaan, mutta ne vaan pakotetaan kansanedustajien päätöksellä kansan kurkusta alas. ”Kansan”edustajamme eivät siis millään tavalla toimi demokraattisesti, mutta ylläpitävät toki hienosti illuusiota yllä tästä meidän ”demokratiastamme” johon kansa uskoo koska TV ja koulu niin kertovat.


Voisiko Suomi olla demokratia tai edes demokraattinen?

Lyhyesti Kyllä ja Kyllä, mutta ne tuhannet sivut politiikkaa kertovat samalla sen kansanvallan varjopuolista niin perusteellisesti, että vastaus kysymykseen: ”pitäisikö Suomessa kansan olla vallassa?” ei ole lainkaan yksiselitteinen. Nämä viimeiset pari vuotta ovat ainakin itsellä saaneet vahvasti epäilemään koko kansanvallan mielekkyyttä. Naamarätit päällään käärmeöljyä myyvien mainospuheisiin sokeasti uskonut kansa päättämään kaikkien ihmisten asioista? Sokeasti johtajiaan kumartavat ja heidän puheilleen hurraavat massat jakamassa oikeutta vääräuskoisille? Kiitos, jätän väliin, mikä olisi se seuraava vaihtoehto tämän nykyisen totalitaarisen ja osin fasistisen tyrannian tahi massapsykoosissa olevan kansanvallan jälkeen? En haluaisi niistä kahdesta ensimmäisestä kumpaakaan…

Ehkä se vastaus löytyisi historiasta? Aikaisemmat järjestelmät ovat kaikki kadonneet ja tilalle on saatu tämä ”länsimainen arvopohja”, jota myydään niin demokratiana kuin demokraattisena. Voisiko se kuitenkin toimia, jos se perustuisi koko liberaalin demokratian aatteeseen, johon se nyt kertoo pohjautuvansa? Päätökset siis olisivat kansan yleisen mielipiteen pohjalta ilman, että kansan yleistä mielipidettä manipuloidaan vaan sen annetaan syntyä itsestään julkisen keskustelun kautta. Jos meillä olisi demokraattinen media, tämä olisi mahdollista. Eli se media, mikä olisi niin vallan vahtikoira kuin puolueettoman tiedon levittäjä jota se toki nytkin itse kertoo olevansa. Kapitalistista sananvapautta noudattava aktivistien kansoittama journalistikunta ei tosin tunnistaisi demokraattista mediaa vaikka törmäisi siihen - niin kaukana se on siitä mitä se niiden suurien aatteiden pohjalta piti olla ja mitä käytännössä kansa sai.

En tiedä oliko tästä tekstistä muille mitään apua, mutta itselle se selvitti päätä hienosti. Vielä kerran pahoittelut siitä, että en aikaisemmin ollut huomannut tahi edes tiennyt erottaa näitä kahta asiaa näin selvästi(?) toisistaan. Mutta aina oppii ja ihminen on erehtyväinen - omista ja muiden virheistä oppiminen on arvokasta. Asiaa ei tietenkään auttanut kaikki ne keskustelut vuosien varrella aiheesta, koska sama epämääräisyys asioiden suhteen on niin yleistä. Ja eihän siinä väittelyn roihutessa kukaan ehdi ajattelemaan tarkemmin asioita… Aina on siis vara parantaa. Aikaisemmat tekstini siis sisältävät (ainakin) tämän näiden kahden termin epätarkkuuden, mutta historian korjaaminen olisi se kaikista surkein vaihtoehto. Olkoon siis se kaikki näkyvänä polkuna, varoittavana esimerkkinäkin, siitä kuinka päin helvettiä meille asioita oikeasti kerrotaan ja opetetaan virallisen tarinan mukaisesti. Eli ei, Suomi EI OLE demokratia eikä demokraattinen. ”Oikeilla” mittareilla Suomi on maailman onnellisin maa, suomalaiset onnellisin kansa ja vieläpä demokraattinen oikeusvaltio, jossa kansan tahto on antaa kaikki valta ylikansallisille tahoille!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Eliittiteoria


Demokratian illuusio

Vilfredo Pareto (1848 - 1923) oli yksi lukuisista demokratian, etenkin liberaalin demokratian kriitikoista. Kaikki hallintajärjestelmät perustuvat enemmän tai vähemmän ”eliittiin” ja sen valtaan. Mitä eliitillä sitten tarkoitetaan, se onkin sitten monimutkaisempi juttu. Kuka tahansa korkeampaan asemaan tai maineeseen millään tavalla noussut henkilö voitaisiin laskea eliitiksi ja sitähän se sana itsessään tarkoittaakin - parhaista parhaimmat siinä omassa jutussaan. Hallitseva eliitti ja poliittinen eliitti niputetaan usein yhteen ja samaan, mikä onkin tärkeä osa demokratian illuusiossa. On olemassa ne ihmiset, jotka sen maan lakien mukaan ovat oikeutettuja johtamaan kansaansa - he ovat poliittinen eliitti. Oli se sitten kuningas, parlamentti, eduskunta tai mikälie kansleri, kansalle esitetään aina se julkisivu siitä hallintajärjestelmästä ja suoraan sormella osoitetaan että nämä tyypit ovat vallassa. Demokratiassa, edustuksellisessa semmoisessa joka on oikeastaan ainoa käytössä oleva ”demokraattinen” järjestelmä (Sveitsin hienoista poikkeusta lukuun ottamatta), ne kansanedustajat ovat se poliittinen eliitti jonka kansa itse valitse ja täten peilaavat kansan syviä tuntoja ja tahtoa.

Käytännössähän rivikansanedustaja ei ole yhtään sen enempää poliittista eliittiä kuin kuka tahansa ihminen, joka saa äänensä kuulumaan julkisuudessa. Hän ei itse tee päätöksiä vaan noudattaa kiltisti puolueensa käskyjä koska tietää, että se oma hillotolppa on vaarassa jos alkaa itse pätemään. Puolueen johto on jo lähempänä valtaa pitävää eliittiä, mutta toki vielä hyvin kaukana todellisesta vallasta. Siitä sitten kivutaankin aina sinne ylös saakka vallan portaissa ja jokaisella tasolla on aina enemmän vaikutusvaltaa kuin edellisellä. Mitä ne portaat sitten käytännössä ovat, se onkin melkoinen sekoitus käytäntöä ja salaliittoteorioita, mutta selvää on että kun Klaus Schwab sanoo ”hyppää”, Sanna ei kysy miksi vaan ”kuinka korkealle?” Monarkiassa kuninkaalla oli absoluuttinen valta, mutta ne jotka pystyivät kuningasta ohjaamaan tavalla tai toisella olivat sitä valtaa pitävää eliittiä. Jopa Ateenan demokratiassa parhaita puhujia voitiin pitää eliittinä, koska heidän sanallaan oli enemmän painoa kuin muiden joten he kykenivät muuttamaan sitä yleistä mielipidettä.

Hallitseva eliitti onkin tiennyt ehkäpä aina, että ihmiset ovat yksi tärkeimmistä resursseista missä tahansa järjestelmässä ja vieläpä yksi helpoimmin ohjattavissa olevista resursseista. Pareto oli teoriassaan hyvin Machiavellin kaltainen ajattelija, eli hän sanoi kuten asiat näki. Ihmiset olivat jääräpäisiä mutta heidän asenteisiinsa ja näkemyksiinsä pystyi vaikuttamaan eri keinoin. Hitaasti mutta varmasti kansa saatiin hivuttamalla ajettua mihin tahansa näkemykseen, jos siihen laitettiin riittävästi niin huomiota kuin resursseja. Poliittiseen eliittiin pyrkiviä ihmisiä kannatti myös ohjailla, koska he olivat se näkyvä valta kansan silmissä. Oli se poliittiseen asemaan hakeutuva ihminen minkä tahansa aatteen kannattaja sinne valtaan pyrkiessään, sinne valtaan päästyään hän tasaantui osaksi sitä poliittisen eliitin joukkoa joka oli muodostanut sen oman kulttuurinsa ja omat tapansa vuosien saatossa. Ymmärtämällä miten se poliittinen sirkus siis toimii, kykenee vallassa oleva eliitti ohjaamaan poliittista eliittiä hyvinkin helposti. Kansan itsensä ohjaaminen ja yleisen mielipiteen luominen on valtaa pitävälle eliitille onneksi vieläkin helpompaa.


Joukkomieli

Gustave Le Bon (1841 - 1931) oli hyvin perillä miten kansaa oikeasti ohjataan. Hänen kritiikkinsä demokratiaa kohtaan osuukin kaikkiin mahdollisiin kollektivistisiin aatteisiin - ei ole olemassa ”kansanvaltaa” jos kansaa voidaan ryhmänä ohjata hyvinkin helposti. Joukkomieli voi muodostua mistä tahansa asiasta, kunhan vaan riittävän suuri ryhmä ihmisiä laittaa mielensä siihen. Eri poliittiset aatteet ovat yksi näistä sitovista voimista ja niiden ympärille muodostuvat poliittiset puolueet se keino, millä niitä joukkoja kyetään helposti ohjaamaan. Kokonaisen kansan paimentaminen aina jokaisen päätöksen kohdalla olisi aivan liian työlästä, minkä vuoksi suora demokratia on hylätty lähes kaikkialla. Puolueiden kautta tapahtuva edustuksellinen demokratia on paljon kustannustehokkaampi keino valtaa pitävälle eliitille saada se oma näkemyksensä läpi. Kansa on välillä ihmeissään kun se oma suosikkiedustaja yht'äkkiä kääntääkin kelkkansa aivan täysin jossain asiassa - se on vain esimerkki valtaa pitävän eliitin vallasta poliittiseen eliittiin.

Joukkopsykologia onkin viimeisen sadan vuoden aikana ollut yksi parhaiten huomiota ja rahoitusta saanut ala, koska se ”yleinen mielipide” on niin merkittävä asia etenkin ”demokratiassa”. Jo pelkästään koko demokratian käsite on onnistuttu yleisen mielipiteen ohjaamana saamaan hyvin kauaksi siitä, mitä Le Bon edes kritisoi. Ennen ihmiset sentään ymmärsivät, mitä parlamentarismi, tasavalta ja muut vastaavat käsitteet tarkoittavat, mutta nykyään kaikki vaan puhuvat ”demokratiasta” ja kuinka se on kriisissä. Tämä ”länsimainen demokratia”, joka on demokratiaa vain nimeksi, on kyllä kriisissä, mutta ei demokratia eli kansanvalta ole kriisissä ollut enää vuosisatoihin - se aate on kuopattu jo pitkän aikaa sitten. Aina välillä sitä kansanvaltaa koettaa joku kaivella ja herätellä, mutta näillä tahoilla ei ole yleistä mielipidettä puolellaan joten se kansanvallan herätys ei ole ainakaan toistaiseksi edennyt.

Pareto ja Le Bon olivatkin nähdäkseni hyvin oikeassa siinä, kuinka demokratia, käytännön semmoinen, on lähinnä vaan eliitin leikkikenttä ja kansaa viedään kuin pässiä narusta. Ei kansa ollut koskaan kollektiivisesti vallassa, vaan pieni eliitti manipuloi sitä yleistä mielipidettä siinä demokratiassa. Mitä harvemmalle se valta jaetaan, sitä harvempaan täytyy sen valtaa pitävän eliitin vaikuttaa, minkä vuoksi edustuksellinen demokratia ja parlamentaarinen tasavalta ovat se normi. Le Bon kuitenkin painotti edelleen sitä joukon voimaa, joka oli aina pidettävä tarkasti vähintään silmällä, mutta mieluiten hallussa. Koska irti päästessään se joukkomieli voi kaataa sen näkyvän poliittisen eliitin. Ja sitten taas pitää valtaapitävän eliitin muodostaa uusi polittinen eliitti kansaa ohjaamaan johon palaa jälleen tuhottomasti resursseja. Paljon helpompaa napata se ”oppositio” jo hyvissä ajoin hallintaan, kuten Leninkin jo tiesi… mutta eiväthän ne niin tekisi?


Vaarallinen kansa?

Onkin jännä juttu, kuinka nykyään kansallismielisyys/isänmaallisuus halutaan nähdä yhtäältä demokraattisena ja toisaalta hyvinkin vaarallisena elitisminä. Moni nostaa Suomen (talvi)sodan aikaiset tunnelmat esiin, missä kansa piti yhtä ja onnistui voittamaan paljon suuremman vihollisen. Kansa oli siis vallassa! Yhtenäinen kansa on voimakas, se on nähty lukemattomia kertoja ja juuri siksi Venäjän omaa yhtenäisyyttä pyritään hajottamaan kaikin keinoin ja esittämään se kansallismielisyys vaarallisena aatteena, osoittaen sen olevan vahvasti elitistinen koska se on henkilöitynyt yhteen ihmiseen: Putiniin. Tämä kriisitilanne nostaakin hyvin esiin niin eliitin toiminnan kuin yleisen mielipiteen ohjaamisen tärkeyden. Kansa ei tiedä mitä ajatella kun poliittinen eliitti on jakautunut omien aatteittensa vuoksi tai sen ansiosta. Niin, vai onko?

Tämä nykyinen juupas-eipäs-vääntö jokaisella mahdollisella tasolla kun varmasti ihan sattumalta on myös yksi propagandan keino: kaasuvalotus. Kun poliittinen kenttä vaikuttaa jakaantuneelta ja asiantuntijoita kiikutetaan mediaan jatkuvalla syötöllä esittämään hieman erilaisia näkemyksiä, saavutetaan sillä kaksi erittäin tärkeää asiaa: kaasuvalotuksen sekaannus ja illuusio monipuolisesta (demokraattisesta) keskustelusta. Chomskyn lainaukset keskustelun kehystämisestä ovat ehkä se kuuluisin kritiikki juuri tämänkaltaiseen toimintaan, joten en lähde sitä sen tarkemmin selittämään. Annetaan siis illuusio kovinkin moniäänisestä keskustelusta, vaikka todellisuudessa pyritään vain hyvin kapealla alalla erittäin polarisoivaan keskusteluun. Kaasuvalotus ja illuusio siis samassa paketissa, mutta jälleen kansa sanoo: eiväthän ne niin tekisi.

Kun kansa juoksee ympäriinsä kuin päättömät kanat, voi hallitseva eliitti toimia täysin oman tahtonsa mukaan. Poliittinen eliitti pelaa hallitsevan eliitin pussiin sitten joko tietämättään tai ainakin osittain tietoisena mitä heidän toimintansa aiheuttaa. Jaettua kansaa on aina helpompi hallita ja pienempiä joukkoja ohjata haluttuun suuntaan. Jos kokonainen kansa yhdistyisi, sen ohjailuun vaadittaisiin paljon taitavampaa yleisen mielipiteen hallintaa. Nykyään se onkin erittäin vaikeaa, koska ihmiset ovat internetin ansiosta saaneet mahdollisuuden hankkia tietoa vapaasti, sen yhden yhteisen totuuden tuutin (valtamedia) sijaan. Kun kaikki ajattelevat samoin, ei kukaan ajattele - siihen perustuu useimmiten se yhtenäisyys, ikävä kyllä. Itsenäisesti ajattelevat ja siltikin yhteistyössä toimivat ihmiset kun eivät kuuntele poliittista eliittiä eikä hallitseva eliitti voi liioin läheskään samalla mittakaavalla moisiin ihmisiin vaikuttaa. Mutta kuka sitä nyt omia mielipiteitä haluaa muodostaa, kun voi loikata väkivaltaisen kollektiiviin joukkoon vääräuskoisia polttamaan, koska joukossahan se valta on?

tiistai 15. maaliskuuta 2022

Liberaalin demokratian nousu ja tuho


Tuhoon tuomittu idea

Liberaalin demokratian syvimpiä arvoja ovat yleiseen mielipiteeseen perustuva poliittinen päätäntä sekä jatkuva kehitys, koska ihmiskunta niin tunnetusti senkun vaan kehittyy ja viisastuu. Hallinto joko yksinkertaistuu tai monimutkaistuu, mutta kehitystä ei voida estää ja lopulta saavutetaan juuri sille kansalle sopiva täydellinen järjestelmä, vaikkakin kansoissa ei niin suuria eroja ole koska aate kansojen eroista on nationalismia, ei liberalismia. Korruptio ja hyvä-veli verkostojen muodostuminen on harmittava, mutta täysin luonnollinen osa liberaalia demokratiaa, koska valta nyt vaan on tuppaantunut pakkautumaan ja sen pakkautumisen jälkeen yleensä sen vallan väärin käyttäminen helpottuu kummasti. Tämä kaikki siis tiedettiin ihan satavarmasti siinä kohtaa, kun päätettiin lähteä liberaalin demokratian valitsemaa tietä parlamentaarisen tasavallan keinoin kulkemaan. Kyllähän se itsensä korjaa ennen kuin korruptoituu täysin pilalle, eikös?

Sinänsä aate on ainakin melkein looginen kun se perustuu siihen olettamaan, että kansa saadessaan vapautta alkaa kehittämään itseään näin mahdollistaa poliittisen järjestelmän jatkuvan edistyksen. Jäikö se tahallaan vaiko tietämättään huomiotta, sitä voidaan vaan veikkailla, mutta taisi se kansan kehittymisen nopeus tulla pahasti yliarvioitua verrattuna valtaan halajavien kehittymiseen? Kansa kun saatiin aina unohtamaan se oma kehitys osoittamalla sormella ja huutamalla ”hei, kato mitä tuolla on!”, mikä oli tietenkin koko liberaalin demokratian syntyaikoina vielä suuressa mittakaavassa hyvin resursseja runsaasti kuluttava toimi. Massamedia muutti kuitenkin tämän aivan täysin, minkä ansiosta se tavan kansan kehitys tyssäsikin pahemman kerran ja muuttuikin taantumukseksi kun idioottilaatikko saatiin jokaiseen olohuoneeseen.

Sinänsä liberaalin demokratian ajatus eri aatteiden vapaasta kilpailusta on ymmärrettävä ja sen voisi ainakin kuvitella tuovan eniten yhteistä hyvää ja onnellisuutta, koska kilpailu tunnetusti on aina ollut kaikkien etua ajatteleva asia, ei vain voittajien. Eri aatteet siis tuovat omat mallinsa sen hyvän ja onnellisuuden saavuttamiseksi pöytään ja niistä yhdistämällä syntyy utopia. Kansa seuraa muun muassa silmä kovana miten sitten ne eri aatteet onnistuvat tässä tehtävässään ja valistuneena osaavat äänestää niitä kaikista parhaita aatteita, jotka he kykenivät tunnistamaan sen onnellisuuden lisääntymisen syyksi. Heeeeeei, ei saa nauraa, niin se piti mennä ja liberaali demokratia piti ratkaista kaikki teollisen vallankumouksen tuomat ongelmat ja sopeutua kaikkiin niihin muutoksiin joita maailmassa tapahtuu ja tulee tapahtumaan! Jos asia ei naurattanut ja uskot asioiden menevän edelleenkin juuri tuolla tavalla kohti utopiaa, oletko aivan varma että olet seurannut mitä maailmalla tapahtuu vaiko vaan katsonut mitä televisio kertoo siitä mitä tapahtuu?


Konsensuspolitiikkaa

Toimiessaan juuri kuten tarkoitettukin, valistuneet ihmiset kykenevät eri aatteiden sillisalaatista valitsemaan ne kaikki parhaat osat, rusinat pullasta, muodostamaan sen hallinnon. Hegelin tai jonkun muun dialektiikalla kyetään jokaisen aatteen toimivat osat erottamaan itse aatteesta ja muodostamaan niiden kaikkien yhdistelmästä toimivan kokonaisuuden. Jokainen aate itsellään, sosialismista nationalismiin ja tuhokapitalismiin kun tarjoilee sen omanlaisensa utopian tietyille ryhmille, mutta ei koskaan kaikille, jolloin ottamalla vain ne juuri oikeat osat niistä kaikista aatteista saadaan se täydellinen malli luoduksi. Lännessä se täydellinen malli löytyikin, nimittäin neoliberalismi. Fabianistien idea sudesta lampaan vaatteissa näkyykin hyvin siinä, kuinka neoliberalismi onnistuikin kaappaamaan lähes koko lännen poliittisen kentän. Neoliberalismi pystyi soluttautumaan jokaiseen mahdolliseen muuhun aatteeseen niin paljon, että konsensusta eri aatteiden eri puolueiden kesken aina löytyykin se sula sopu - niistä yhteisistä osista jotka näihin aatteisiin on päässyt soluttautumaan.

Neoliberaalit eivät kuitenkaan olleet ainoita, jotka osasivat poliittisen pelin ja aatteiden hivuttamisen mukaan muihin aatteisiin. Klaus Schwab ja kumppanit ovat onnistuneet ajamaan omaa globaalia kommunismiaan nimittäin niin tehokkaasti eteenpäin tässä viimeisinä vuosikymmeninä, että neoliberaalin ”vapaan” kilpailun aikakautta on jo ennustettu päättymään minä hetkenä hyvänsä. Ehkä se on vain yhtä suurta nollausta vaille valmiina, jonka jälkeen se konsensus poliitikkojen keskuudessa vaihtaakin kelkkaa globalismin tarjoilemaan utopiaan, yhden maailmanhallinnon lämpimässä syleilyssä. Kiinassa tämä malli onkin nyt testattu ja todistettu luomaan maksimaalisen määrään onnellisuutta kansalle! Anteeksi, korjaan: siis onnellisuutta muutamalle ja uskomattoman määrän turhanpäiväistä krääsää kaikille muille, jotka saatiin luulemaan sen krääsän määrän ja laadun olevan onnellisuuden mittari. Kilpailuun perustuva maailmanjärjestys oli toki jo Rockefellerinkin mukaan syntiä, eli ehkä suuren uskonpuhdistuksen jälkeen se utopia saavutetaankin - ihmisten vain tarvitsee antaa kaikki vapaus ja päätäntävalta ulkopuoliselle taholle! Näyttäisi tosin siltä, etenkin tällä hetkellä, että sitä utopiaa ennen joudutaan sotimaan oikeen kunnolla ja Suomessa kansa vaatimalla vaatii että se sota päättämään kaikki sodat tulisi tapahtua oman maan kamaralla.

Jatkuvan kehityksen ja kriittisen tarkastelun yhdistelmän luoma edistyksellinen politiikka törmäsikin pahemman kerran pysäyttämättömään voimaan, joka jyräsi kaikki vanhat poliittiset aatteet alleen. Massamedia ja sen mahdollistama ihmisten manipulointi nosti neoliberalismin ohi kaikista muista aatteista, mutta kilpailu pelkän kilpailun vuoksi puolestaan herätti uuden mutta samalla ikiaikaisen megalomaanisen ajatuksen täydestä yhden tahon maailmanhallinnasta voimiinsa. Journalisteista tuli hyvin pian aktivisteja, joista jokainen tiesi sen oman aatteensa olevan kaikista paras ja ne sadut ”riippumattomasta ja puolueettamasta” objektiivisesta mediasta upposi kansaan ja muutti median kokonaisuutena lähes samaan asemaan kuin uskonnot. Television uutistenlukijasta tulikin pappi, joka julisti pyhää sanaa suuresta lähteestä, joka tällä kertaa kerrotun pyhän sijaan olikin tekopyhä rahan kyllästämä valta, joka oli kilpailulla päässyt asemaansa. Kansan konsensusta ei enää määrittänyt kollektiivinen älykkyys vaan median kertoma tarina, jonka epäilijät ovat pahoja vääräuskoisia syntisiä, jotka tulee viedä roviolle.


Vanha aate uusissa vaatteissa

Sen sijaan että pyörää oltaisiin keksitty uudelleen, on tämä nykyinen globalistien aatemaailma hyvinkin tuttu lähihistoriasta, tosin aivan uudelle tasolle vedettynä. Fasismi, eli kaikki päätäntävalta ja omistus on yksissä käsissä, on se globalismin aate. Omistuksesta voidaan aina luistaa, koska vain päätäntävallalla on oikeasti merkitystä - voit omistaa mitä tahansa, mutta se kuka määrää mitä ja miten sitä omaisuuttasi saat käyttää on oikeasti vallassa. Totalitarismi sopii myös kuvaamaan sitä mallia, eli on sinänsä se ja sama kutsuuko sitä globaalia utopiaa totalitaariseksi vai fasistiseksi, koska kumpikaan niistä tietenkään sovi täydellisesti tätä megalomaanista kaiken vallan keskittämistä kuvaamaan. Tietysti juuri tämä on nykyisen uuskielen tarkoituskin - asioista kun ei voida puhua jos niille ei ole annettu nimeä jota kaikki käyttävät samalla tavalla.

Jokainen valistunut kansalainen kuitenkin tietää, ettei mikään moinen suuri salaliitto voisi koskaan olla mahdollinen, koska joku olisi kertonut eivätkä ne nyt niin tekisi kansalleen. Noin vahvaa argumenttia ei tietenkään voi kumota edes sillä, että se kaikki on dokumentoitu julkisesti niin neoliberalismista sinne globalismin suureen nollaukseen ja narratiiviin saakka. Jokainen noin valistunut kansalainen tietää myöskin valtamedian kertovan totuuden ja olevansa itse täysin informoitu kaikista maailman asioista. Siksi vain hullut salaliittoteoreetikot eli pahat syntiset poikkeavat tarinasta. Ehkäpä se suurin mullistus kuitenkin tässä liberaalissa demokratiassa on tullut sen massamedian oman aikakauden aikana. Muutos oli asteittainen, mutta joku voisi sanoa vääjäämätön. Yhden totuuden kansalle asia on tietenkin itsestäänselvä, mutta sen luulisi laittavan kylmiä väreitä kaikkien selkänahkaa pitkin… mistä siis puhun?

Siitä ajatuksesta, että joku voi määrittää ”hyvän” ja ”pahan” (kaikkien) muiden puolesta. Kirkolla oli ennen siinä monopoliasema, mutta kun massamedia ajoi heittämällä kirkon vallan ohitse, alkoi muodostumaan uusi ja kovin kieroutunut näkemys oikeasta ja väärästä, joka määritti sen mitä kansan tuli tietää. Nähtiinkin nimittäin oikeutetuksi ja hyväksi se, että asioista ei edes yritetä kertoa kokonaisuutta, vaan tasan yksipuolinen kuva oli riittävä kun kyseessä oli ”päivänselvästi paha vastustaja”. Ennenmuinoin tutkivat toimittajat etsivät ne tarinoiden toiset puolet, jotka paljastivat usein mitä kauheimpia hirmutekoja. Mutta jos se oma puoli oli absoluuttinen hyvä ja vastapuoli paha, ne omat hirmuteot täytyikin piilottaa koska se mahdollisti sen ”yhteisen hyvän” ja jälleen kerran paha kukistettiin. Kyllä, hyvä ja paha sisältävät sanoina paljon enemmän (kuten aikaisemmin olen kirjoittanut), mutta rämä yksinkertaistus sallittaneen tässä kohtaa. Kun ”me” taistelemme vihollista vastaan, kaikki heidän tekonsa ovat tuomittavia ja kaikki meidän tekomme ovat hyväksyttäviä. Voittaja kirjoittaa historian ja me olemme sankareita, vaikka siellä vastapuolen kirjoittamassa tarinassa olisimmekin olleet se suurin hirviö. Siksi liberaali demokratia on oikeudenmukaisuuden riemuvoitto - verhon taakse ei sallita katsottavan sitä valtavaa ruumiskasaa, jonka ”hyvät päättäjämme” ovat oman kansansa riveistä luoneet. Kaikki hyvin, ei mitään nähtävää, hajaantukaa! Jos totuus tulisi julki, Nürnberg 2,3,4 ja niiden jatko-osat olisivat kansalle viihteenä seuraavat vuosikymmenet. Ei ihme että toimittelijat ovat niin hiljaa…

maanantai 14. maaliskuuta 2022

Marxin sosialismi


Ei aito skotti!

Sosialismi, tuo uuskielen kukkanen, tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Puhdasoppisuus ja juuri sen oikean version noudattaminen onkin ollut yksi sosialismin suurimmista ongelmista, mutta eipä se ole ihan ainoa aate jossa väärin vastustaminen on suurin synti? Marxin tapauksessa sosialismi oli pitkälti kritiikkiä kapitalismia vastaan… tosin hän taisi itse olla kommunisti, joka taas on aivan toisen pohdinnon aihe. Kapitalismissa voitontavoittelu on se juttu ja Marxin näkemyksen mukaan juuri se ylijäävä osa, kenelle se kuuluu, on ongelman ydin. Hegel oli yksi suurimmista Marxin näkemyksiin vaikuttaneista tahoista, mistä seuraakin se, että Marxin ymmärtäminen vaatii Hegelin ymmärtämistä ja silloin ollaan jo niin syvissä vesissä filosofian syövereissä että asioiden selittäminen vaatisi muutaman kirjallisen verran tekstiä. Joten yliyksinkertaistetaan, koska… mikäettei? Marxin sosialismista puhuttaessa on kuitenkin muistettava yksi jo mainittu tärkeä seikka: se on nimenomaan kritiikki kapitalismia vastaan, minkä vuoksi sen irrottaminen kontekstistaan saa ne teoriat näyttämään kovin absurdeilta. Ovatko ne kontekstissaankaan kuinka loogisia, se onkin taas toinen asia.

Vaikka itse sosialismin aatteet ovat vasta muutaman vuosisadan ikäisiä, on se pohjalta löytyvä ydin hyvin pitkälti ikuisuuskysymys ihmiselämästä itsestään: onko kaikki (ihmis)elämä yhtä arvokasta, vai onko yksi elämä arvokkaampi kuin toinen? Siihen päälle sitten on lähdetty rakentamaan eri näkemysten sillisalaattia, joissa on laitettu mutkia suoraksi ja oikeutettu ties mitä asioita kovinkin ihmeellisin keinoin. Ranskan vallankumous antaakin hyvän kiintopisteen tälle väittelylle oikeasta ja väärästä… joka siis nykyään jaetaan oikeaksi ja vasemmaksi. Oikeiston mukaan vastaus kysymykseen on ”ei, ei ole, vaan hierarkiat ovat luonnollisia” kun taas vasemmisto meinaa että ”ompas!”. Nykypäivän jakoon nähden oikeiston asema on edelleen hyvin pitkälti sama, mutta vasemmisto sanoisi ”ei olekaan, mutta te teette hierarkian väärin”. Molemmat osapuolet näkevät sen oikean syyllisen siinä vastapuolessa, mutta sehän sopii oikein hyvin niille oikeille vallanpitäjillä, koska jakautunut kansa keskittyy tappelemaan keskenään eikä etsimään juurisyitä ongelmiinsa.

Poliittisena näkemyksenä (Marxin) sosialismi siis koettaa ratkaista ongelman, missä yhteiskunta on jakautunut luokkiin joiden valta siinä yhteiskunnassa ei ole jakautunut ”oikein”. Marx näkeekin Hegelin esittämässä järjestelmässä suuria ongelmia ja ratkaisuksi tarjotaan sitä työväenluokan vallankumousta - onhan se kuitenkin se ainoa yhteiskuntaluokka, joka ”tekee jotain” teollisessa maailmassa. Kaikki muut joko hyötyvät siitä asemastaan epäreilusti (porvarit) tai ovat jääneet paitsi (työttömät ja yhteiskunnan ulkopuolelle jääneet) siitä työn ilosta. Marxin arvoteoriat eivät taida enää nykypäivän taloudessa olla niinkään käyttökelpoisia, mutta joku vahvasti aatteeseen uskova nähnee moisen lausunnon harhaoppina, koska en vaan ymmärrä asiasta riittävästi. Ehkäpä sillä Hegelin dialektiikalla asia voitaisiin ratkaista? Toistaiseksi sitä synteesiä näiden vasemmiston ja oikeiston välillä ei ole löytynyt, vaikka joka ikinen politiikkaan kalifiksi kalifin paikalle pyrkivä kertookin löytäneensä sen viisasten kiven jolla kaikki asiat korjaantuvat. Ainut este sille utopialle on vaan ne kaikki tyhmät ihmiset, jotka äänestivät väärin… joka ikinen kerta.


Pitäisiköhän ne aatteet nimetä uusiksi?

Varmin tapa saada oikeistolaiselta turpaan on kutsua häntä sosialistiksi. Kuitenkin valtaosa nykypäivän oikeistolaisista kannattaa yhtä jos toistakin sosialismiksi tulkittavaa asiaa. Pitäisikö terveydenhuolto kuulua kaikille varallisuudesta riippumatta? Tulisiko jokaisella olla oikeus koulutukseen? Entä kuuluuko kaikille katto pään päälle ja ruoka pöytään? Entäpä puhdas vesi? Elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittelu olivat ne suuret arvot uudessa maailmassa, mutta kysymys siitä kenen vastuulla mikäkin asia oikeen on, siinäpä se suurensuuri kysymys. Olisiko se yksilön, yhteisön vai jopa valtion tehtävä taata ne tietyt asiat ihan jokaiselle? Entä kuuluuko se asioiden takaamisen valvominen mille taholle? Ei ihan pikkujuttu löytää se synteesi näihin kysymyksiin.

Sen yhteisymmärryksen ja hyvien ratkaisujen sijaan onkin paljon helpompaa ajaa sitä ”minun versioni on ainoa oikea”-näkemystä, johon usein vielä liittyy oikeutus valtaan kaikkien muiden yli, koska muutoin sitä ainoaa oikeaa versiota ei voida tunkea kaikkien kurkusta alas. Kun sitä näkemyksen pakottamista tehdään joukolla, puhutaan taas kollektivismista. Tässä piileekin ehkä se suurin väärinkäsitys näistä poliittisista näkemyksistä. Yleensä jollain tavalla liberaaliksi itsensä näkevät ja oikeistolaiset noin ylipäänsäkkin, näkevät sosialismin ja kollektivismin olevan sama asia. Kun he siis yhdessä vaativat sitä väärää näkemystä omaavien olevan hiljaa tai haalivat valtaa heidän ylitseen että voivat pakottaa kaikki näkemään asiat heidän tavallaan, he ovatkin itse niitä ”sosialisteja”. Kyllä, useat sosialismin suuntaukset ovat kollektivistisia, mutta kaikki kollektivistiset suuntaukset eivät ole sosialistisia vaan kollektivismia löytyy ihan joka suunnasta - myös niiden liberalistien joukosta, koska kuinka muuten he saisivat kaikki näkemään maailman sillä oikealla, liberaalilla, tavalla?

Marxin näkemys sosialismista oli tietenkin vahvasti kollektivistinen, mutta ongelmaksi asti se muotoutui vasta silloin, kun suuret johtajat kuten Lenin ja Mao ottivat ne aatteet oikeutukseksi vallalleen. Siinä Marxin sosialismissa kun oli semmoinen pieni valuvika tai ominaisuus, kumpana sitä sitten pitääkään, että toimiakseen kunnolla se sosialistinen järjestelmä piti ulottaa kaikkialle maailmassa. Siksi Marxin sosialismia ei tule sekoittaa kansallissosialistisiin malleihin, missä ne oman maan rajat on kuinka pitkälle sitä aatetta viedään, mutta ei sen yli. Tietysti kuten jokainen oikeamielinen hyvä johtaja tietää, se hänen oma mallinsa on ylivertainen kaikkiin muihin nähden, jolloin on täysin oikeutettua levittää se aate kaikkialle koska sehän on ihmiskunnan kannalta katsottuna se suurin yhteinen hyvä! Jos kaikki kansat ymmärtäisivät, miten hieno ja mahtava tämä ”länsimainen arvopohja” oikeen onkaan, maailma pelastuisi! Siksi on täysin oikeutettua pakottaa se kaikkialle. Marx olisi ylpeä, vaiko vaan kateellinen?


Onnellisuutta etsimässä

Filosofit kautta aikojen ovat pyrkineet siis löytämään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, joista se onnellinen ja hyvä elämä on yksi. Painopiste on vaan kovasti vaihdellut, koska näkemys siitä kenelle se hyvä elämä kuuluu ei ole ollut sama. Esimerkiksi Platon ihannevaltiossa kansalaisilla oli hyvä olla, mutta kaikki ihmiset eivät olleet kansalaisia. Käsitys kuitenkin kehittyi ja jossain vaiheessa jopa orjia alettiin pitää ihmisinä, omaisuuden sijasta. Käsitys yhdenvartaisista ihmisarvoista, ihmisoikeuksista, oli kuitenkin vielä kovin häilyvä käsite Marxin aikoihin, vaikkakin jonkin tahon antamia oikeuksia (luonnonlait tai Luojan tahto) oltiinkin sinne politiikkaan mukaan sekoitettu jo hyvän aikaa. Marxin näkemyksen mukaan uskonnot aiheuttivat suurelta osin ne ongelmat onnellisuuden jahtauksessa, koska niistä useimpiin liittyi palkinto ”tuonpuoleisessa” maallisen sijaan.

Keskiajalla tämä käsitys olikin kovassa huudossa, kun papisto julisti vallan kansan yli olevan ihan jees, koska tuonpuoleisessa ne oikeat palkinnot odottivat. Onnellisuutta ei siis tarvinnut etsiä maan päältä ja koska tiedettiin että ne rikkaat joutuvat helvettiin niin se on oikein heille kun elivät hyvän elämän kärsimysten sijaan mitkä kansalle oli annettu osaksi! Pyhien tekstien tulkitseminen onkin aina ollut taitolaji, johon vallanpitäjät ovat erikoistuneet. Kun asiat voidaan tulkita omaksi eduksi ja kansa uskoo siihen tulkitsevaan tahoon (tai itkee ja uskoo), voidaan Marxin näkemystä ongelmasta pitää varsin loogisena. Toisaalta, onko se vika uskonnossa itsessään, niissä pyhissä teksteissä vaiko niissä jotka tulkitsevat asioita? Entä kuinkahan suurelta osin ihmiset ovat silloin keskiajalla olleet kollektivistisia, verrattuna pakotettuun konformismiin jolta se meno enemmänkin näyttää näin etäältä katsottuna?

Sosialismi koettaa siis vastata kysymykseen, jota ei pitkään aikaan saanut edes kysyä koska se olisi johtanut joskus kirjaimellisestikin ristiinnaulitsemiseen. Miten kaikille ihmisille voitaisiin taata ”hyvä elämä”? Kapitalisti vastaisi siihen ”kilpailulla” ja länsimainen neoliberaali ”kilpailemalla vielä enemmän”. Rajattomassa kasvussa asia voidaan nähdä toki niin, että se kilpailu mahdollistaa kaikkien mahdollisuuden kasvaa rajattomasti oman tahtonsa mukaan. Mutta jos joltain on mennyt ohi, emme elä rajattomassa maailmassa. Klaus Schwab kavereineen kertoo jo löytäneensä ratkaisun tähän ongelmaan: sinä et omista mitään ja olet onnellisempi kuin koskaan! Klasu kavereineen omistaa kaiken, mutta se on sitä tuskaa ja kärsimystä jonka he ovat valmiita kantamaan muiden puolesta. Haiskahtaa paskapuheelta, jossa on lainattu Marxin ja muiden filosofien näkemyksiä oikeuttamaan valta kaikkien muiden yli? Todellinen utopia, jota Marx yritti jo visioida. Ei vaan tullut työväenluokan utopiaa vaan eliitin, jota hän halveksi.

lauantai 12. maaliskuuta 2022

Nationalismi poliittisena suuntauksena


Palanen historiaa alkuun

Ennen kuin lähdetään määrittelemään nationalismin, tai millä nimellä itse kukin omaa näkemystään kutsuu, merkitystä, tarkastellaan hieman itse koko aatetta mistä se on ”kotoisin”. Aatteet kansoista ei tietenkään ole mikään uusi, koska jo Ateenan demokratian aikoihin eri kansat nähtiin toisistaan poikkeavina. Ateenalaiset näkivät ne muut kansat lähinnä sivistymättöminä barbaareina, siinä kun heidän omat kansalaiset olivat sivistyneitä yhteisön muodostavia ihmisiä. Vasta kuitenkin siinä 1700-luvun lopuilla, valistuksen aikakaudella, alkoi nationalismi saada nostetta ja taakseen kannatusta johtuen osin valistuksen ajan filosofien itsensä tekemästä huomiosta - ihmiskunta on menossa kohti valistusta, mutta ei kaikki samaan tahtiin. Niin maantieteellisistä kuin ihmisten luontaisista syistä eri kansakunnat eivät tule saavuttamaan ideaaliyhteiskuntaa samaan aikaan, vaan se täytyy muodostua omalla tavallaan ja omaa nopeuttaan.

Eli kansoissa siis ON eroa, hah! Kansoja on noussut ja kaatunut aikojen saatossa lukemattomia, joskus omasta syystään ja joskus ulkoa autettuna. Nationalismin argumentti onkin usein, että se on ihmiselle se luonnollinen tapa järjestyä ryhmiksi joista sitten mahdollisesti muodostuu järjestäytynyt yhteiskunta. Sekä luokkayhteiskunta kuin kansallisuuden mukaan muodostuva yhteiskunta nähdään yleensä heikompana mitä enemmän sen sisällä olevat yksilöt poikkeavat siitä ”normaalina” nähdystä asiasta. Luokkayhteiskunta ei siis ole kunnossa jos niin ylä- kuin alaluokka poikkeavat keskiluokasta liikaa. Kuinka suuri poikkeama sallitaan ja kuuluuko niitä luokkia olla edes olemassa ovatkin sitten saman aatteen eri suuntauksien näkemyksiä. Aivan samalla tavalla kuin kuka kuuluu mihinkin kansaan ja kuinka paljon asiaa on yhdellä kansalaisella toisen kansan keskuudessa. Yksilötasolla näissä ihmisiä eri kategorioihin jakavissa näkemyksissä ollaankin sitten aina vaikeuksissa, jos yksilö ei sovi nätisti siihen omaan lokeroonsa.

Kieli on ollut aina yksi vahvasti ihmisiä jakava asia, mutta koska ihminen voi yleensä oppia useamman kielen, ei sitä voida suoraan pitää kansaa muodostavana asiana. Ihonväri tai jokin muu ulkonäköön perustuva jaottelu taas on helppoa, paitsi että ne erot eivät välttämättä ole aina niin selviä. Jenkkien näkemys taas perustuu kansalaisuuteen, jonka lähes kuka tahansa voi anoa valtiolta ja kun kriteerit täyttyvät, oletkin yht'äkkiä vaihtanut kansallisuuttasi. Mutta biologisia kriteerejä kun katsoo, ihminen syntyy osaksi kansaa vanhempiensa sukujuurten mukaan. Jenkkilä onkin siitä poikkeava maa lähes kaikkiin muihin verrattuna, että sielä samaan kansaan kuuluvaksi lasketaan kuka tahansa joka laittoi nimen paperiin, kun taas oikeastaan kaikkialla muualla se määritys kuka mihinkin kuuluu on sekalainen yhdistelmä eri kriteerejä ulkonäöstä kieleen ja vanhempien sukujuuriin useamman polven takaa. Uskonnot ovat myös vahvasti olleet mukana vaikuttamassa kansoihin ja heidän näkemyksiinsä niin itsestään kuin muista, mutta jätetään se seikka nyt taka-alalle.


Nationalisti, patriootti, isänmaallinen vai kansallismielinen?

Alkuun täytyy heti sanoa, etten ole yhteenkään näistä näkemyksistä perehtynyt läheskään siinä määrin, että osaisin luottavaisin mielin julistaa minkään näkemyksen olevan juuri oikein määritettynä. Sen lisäksi sanoista kaksi on lainasanaa jotka saatetaan niiden alkuperäisen kielen merkityksessä käsittää eri tavalla kuin niiden suomennettu versio. Lähteestä riippuen nationalisti ja kansallismielinen joko on tai ei ole sama asia, samoin kuin patriootin ja isänmaallisen suhde toisiinsa. Olisikin aivan liian helppoa, jos edes käännöksistä oltaisiin samaa mieltä ja että ovatko ne edes käännöksiä ja täten keskenään vaihdettavissa, vaiko eri termejä eri asioille. Kohtuu harva itseään millään noista termeistä luokitteleva edes kykenee määrittämään sen oman isminsä, mutta poikkeuksiakin toki on. Löytämällä kaksi samalla tavalla termin määrittelevää onkin jo sitten pienoinen ihme, mutta sama ongelma on toki kaikissa ismeissä, eli siitä epäselvyydestä on turha vain noita syyttää.

Lähdetään kuitenkin siitä olettamasta, että nämä uudissanat ja niiden käännökset ovat hyvin pitkälti samaa tarkoittavia asioita. Patriotismi ja isänmaallisuus, eli patriootti ja isänmaallinen tarkoittavat lähestulkoon samaa asiaa. Marjaliisa Siiran (Vastavalkean artikkelista) mukaan: ”Patriootti rakastaa omaa maataan, kansaansa ja kulttuuriaan, mutta ei pidä omaa maataan muita parempana. Patriootti haluaa vain elää rauhassa omassa maassaan. Hän antaa muiden kansojen pitää oman kulttuurinsa ja kunnioittaa kansojen itsemääräämisoikeutta.” Toisten mukaan patriootti on nimenomaan valtion kannattaja ja kuka tahansa voi muuttua patriootiksi vaihdettuaan kansalaisuutensa. Jos isä muuttaa mukana, ”isän maa” vaihtuu myös siihen uuteen maahan. Jos patriootti rakastaa kansaansa mutta se kansa on vaihdettavissa, rakkaus silloin kohdistuu kansalaisiin, ei kansaan. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia, siitä saadaankin jo kunnon riita aikaiseksi. Tämä kansalaisuuden ja kansallisuuden ero onkin merkittävässä osassa tässä koko häsmäkässä, niin itse termin kuin koko aatteen pohjalta.

Nationalismi ja kansallismielisyys, eli nationalisti ja kansallismielinen ovat sitten se toinen pari, jotka myöskin ovat palttiarallaa sama asia. Siira kertoo asiasta näin: ”Nationalisti taas asettaa oman maansa, kansansa ja ”rotunsa” muiden yläpuolelle, pitää niitä muita parempana. Sen vuoksi nationalisti on taipuvainen levittämään omaa erinomaisuuttaan myös maansa rajojen ulkopuolelle. Väkivallan ja voiman käyttäminen vaikutusvaltansa levittämisessä ei ole nationalistille vierasta. Nationalisti pyrkii mahdollisimman laajaan hegemoniaan.” Mutta miten ihmeessä kansallismielinen voisi kuvitella laajentavansa muuta kuin reviiriään, koska vain oma kansa on osa omaa ryhmää? Patriootille kuka tahansa voidaan ottaa osaksi sitä yhteisöä, mutta vain omaan ryhmään kuuluvat sopivat nationalistille. Toki jos se oma kansa laajenee ja tarvitsee lisää elintilaa niin sitten laajeneminen olisi loogista. Joskus mukaan tähän soppaan liitetään etuliite ”etno”, eli saadaan etnonationalisti, joka on hieman outo lisäys kun silloin molemmat osat sanasta tarkoittavat samaa asiaa. Toki painotus juuri etnisyyteen tarvitaan, kun lähdetään puhumaan kulttuurinationalismista jossa kuka tahansa voi olla kansallisuuteen kuuluva kunhan omaksuu sen tavat ja kulttuurin. Ei siis vielä riitä että laittaa nimen paperiin, mikä patriootille on riittävä asia… vissiinkin.


Ja ettei asia olisi liian yksinkertainen

Mainittakoon vielä ennen kuin jatketaan pohtimista, että en jaa Siiran näkemystä siksi että näkisin asian samoin, vaan että olisi jokin tarttumapinta aiheeseen. Merkillepantavaa itselle asiaa tutkiessa useamman päivän ajan oli esimerkiksi se, että uudissanoja käytettiin enemmän hienostuneemmissa (tai sellaisiksi tekeytyvissä) teksteissä, siinä kun supisuomalaisia termejä tunnuttiin halveksuttavan ja ne liitettiin usein pilkkaaviin liitteisiin kuten ”haittaisänmaallinen”. Itse käytän otsikossa nationalismia, koska se on se termi jota kirjallisuudessa valistuksen ajan aatesuunnan ajoilta käytetään. Voisikin sanoa, että ehkä ne uudissanojen versiot kuuluvat muiden maiden asioista puhumiseen ja ne kotimaiset termit sopivat paremmin kuvaamaan oman maamme näkemyksiä ja tulkintoja siitä ”nationalismista”?

Ettei pakka olisi tässä vaiheessa vielä riittävän selvä, on mukaan heitettävä useampikin asiaa monimutkaistava aatesuunta: globalismi, lokalismi, imperialismi ja statismi. Globalismi, eli globaalin kommunismin kannatus ei pitäisi kuulua millään tavalla mihinkään nationalismiin, mutta imperialismi eli oman vallan laajentaminen kaikkialle taas kuuluu esimerkiksi jenkkien patriotismiin. Lokalismi eli paikallisuuden kannatus on hyvin lähelle valistuksen ajan (esim. Hegelin) näkemystä nationalismista, joka on siis globalismin vastakohta. Statismi vielä siihen päälle, eli valtiovallan kannatus, valtiojohtoisuus, kruunaakin kaikki mitenkään nationalismiin liittyvät asia. Patriotismia pidetään vahvasti statistisena aatteena, siinä kun nationalismi sopisi enemmän demokraattiseen näkemykseen missä kansa on valtion sijaan vallassa.

Melkoinen sillisalaatti, johon tuskin saadaan paljoa lisää selvyyttä monimutkaistamalla asioita. Mutta asiat eivät ole yksinkertaisia ja niiden monimutkaisuuden huomiotta jättäminen ei liioin palvele kuin niitä, jotka haluavat käyttää valtaa muiden ylitse. Ihmisjoukkoja kun on paljon helpompaa johtaa kansaa kiihottavilla puheilla, kuin filosofisilla pohdinnoilla. Nationalismi yrittää vastata siihen ”miten yksilö voisi elää hyvän elämän” sanomalla että yhteisöt ovat se luonnollinen tapa. Miten se yhteisö muodostuu ja miten sitä tulee sitten johtaa on taas asia aivan erikseen. Perhettä pidetään usein luonnollisena yksikkönä, ehkä jopa siitä pykälää suurempaa kyläyhteisöä, mutta ainoa tapa saavuttaa se globalistien ajama utopia on hävittää kaikki yhteydet siihen naapuriin, koska globalisteille kaikki ovat naapureita - osa vaan asuu vähän kauempana. Yhteistä niin globalisteille kuin nationalisteille on kuitenkin usein vahva kollektivismi: heidän tapansa on ainoa oikea, jota kaikkien tulisi noudattaa. Vahvat yhteen puhaltavat yhteisöt ovat historiasta opettaneet se kuinka ne ovat aina pärjänneet paremmin kuin yksilöt. Paitsi silloin kun eivät ole ja kokonaiset kansat/kulttuurit ovat kadonneet olemattomiin.