Virheellinen tieto on äärimmäisen vaarallinen demokratiallemme

Taasko on demokratia vaarassa?

Vain kuukausi sitten kirjoitin siitä, miten tekoäly on äärimmäisen vaarallinen demokratiallemme ja nyt sitten se onkin virheellinen tieto äärimmäistä uhkaa? Moni on varmasti nähnyt sen videon jenkeistä, missä lukemattomat eri televisiokanavat toistavat sanasta sanaan samaa ”This is extremely dangerous to our democracy”, joka osoittaa kuinka vakavasta asiasta on todella kysymys. Ei, ei siis se uhka josta media kertoo että pitää olla huolissaan, vaan se, että koko valtamedia toistaa täsmälleen samaa asiaa luoden uskottavuutta sille uhalle. Kuukauden aikana olen ehtinyt kuunnella useita eri esitelmiä ja haastatteluja tähän väärän tiedon uhkaan ja näkemykseni on vahvistunut siitä todellisesta uhasta, josta lisää hieman myöhempänä. Kuuminta hottia olisi tietysti nyt puhua äärioikeiston ja rasismin uhasta, mutta eikös ne jo hoidettu pois kokonaan koska meillä oli universumin paras Sannan ja Saulin muodostama valtiojohto vain joitain aikoja sitten? Eihän se nyt muutamassa kuukaudessa ja vieläpä hallituksen lomaillessa olisi voinut mennä ihan persiilleen?

Muotisanat asiasta ovat tietenkin misinformaatio ja disinformaatio, jotka tarkoittavat väärää tai virheellistä tietoa, ensimmäinen sattumalta tai tietämättä, jälkimmäinen tahallaan. Näitä kahta sanaa on viljelty jenkeissä Trumpin kaudesta lähtien varsin tiuhaa tahtia ja amerikkalaistunut mediamme on kopioinut sen kuuliaisesti omaan sanavarastoonsa. Kaikki se tieto mikä ei kuulu narratiiviin on misinformaatiota ja kaikki tieto joka pilaa hyvän tarinan on disinformaatiota. Näitä kahta sanaa käyttämällä mikä tahansa asia voidaan leimata pahaksi täysin ilman mitään todisteita ja jos haluaa vielä päälle kertoa että se on erityisen pahaa, voi mukaan lisätä ”Venäjä” tai ”Putin” niin sitten on vedenpitävä todiste. Jos ei kansa muuten usko, kutsutaan asiantuntija toistamaan se sama asia jonka toimittelija jo ehti kertoa niin vain paha syntinen putinisti voi enää kyseenalaistaa asiaa.

Virallinen tarina on siis uhattuna kun nämä kaksi termiä pistää esiin. Rasismia ja äärioikeistoa voidaan käyttää silloin, jos aihe on sielä sallitun Overtonin ikkunan sisällä tai rajalla, kun halutaan leimata jokin näkemys virheelliseksi, mutta jos mis/dis nostetaan esille, on tosi kyseessä. Halutessaan voi mukaan lisätä ”salaliittoteoria” tai ”salaliittoteoreetikko”, jos asia on niin vastenmielinen että sen esittäjää vastaan tulisi käyttää ehkäpä valtion väkivaltamonopolia. Väärää ja virheellistä tietoa on maailma täynnä ja tekoäly jos alkaa sitä suoltamaan taukoamatta, se epätoden tiedon määrä tulee eittämättä räjähtämään käsiin. Mutta… mitä sitten? Asiasta riippuen, mikä tahansa väite tai tieto voidaan joko tarkistaa tai vahvistaa ja jokin näkemys voidaan argumentoida ja sillä pyrkiä osoittamaan vähintäänkin kyseenalaiseksi. Liberaaliin demokratiaan ennen kuulunut sananvapaus kun antaa kenelle tahansa oikeuden olla mitä mieltä tahansa mistä tahansa asiasta ja kertoa näkemyksensä julki. Osaako sen kantansa perustella tai pitääkö se tarina vettä on sitten se, joka ratkaisee hyväksytäänkö se asia vai ei.


Puhutaan asiasta sen oikealla nimellä: propaganda

Sen sijaan että asioista keskusteltaisiin, meille julistetaan virallisessa tarinassa ne totuudet ja hyveelliset näkemykset, jotka jokaisen tolkun ihmisen täytyy hyväksyä. Osa niistä tiedosta on toki totta, sitä ei voi väittää, mutta varsin moni politisoitunut aihe on vahvasti puolueellista. Sen sijaan että myönnettäisiin se puolueellisuus ja sitten käytäisiin keskustelua asiasta, kaikki virallisesta tarinasta poikkeava leimataan sopivalla termillä ja se on siinä. Surkuhupaisaa onkin kuunnella näitä ”asiantuntijoita”, kun he kertovat kuinka pahoissa maissa fasistit diktaattorit pakottavat kansaa tottelemaan ja kertovat heille vain yhtä sallittua tarinaa kun täällä lännessä tehdään täsmälleen samalla tavalla. Pata kattilaa soimaa, sanoisin. Kyllä, kaikissa maissa valtio määrää mikä on oikein ja mikä väärin, lännessä se vaan myydään demokratiana yhteisen hyvän kortilla.

Oikea termi tälle kaikelle viestinnälle olisikin propaganda, mutta sen käyttö on varattu ainoastaan vastapuolen omaa tarinaa vastustavalle osalle viestinnästä. Venäjä ja Kiina tuottavat propagandaa, länsi informoi ja valistaa kansaa sinun turvallisuutesi vuoksi. Agendamediamme on sentään niin paljon hienostuneempi jenkkeihin nähden, että vaihtavat sentään sanajärjestystä mantroissaan ettei voida laittaa ääniraitoja päällekkäin ja saada kuorolausuntaa aikaiseksi. Suomi on kansainvälisten tutkimusten mukaan maailman hyväuskoisin… eikun siis että täällä luotetaan eniten valtamediaan koko maailmassa, Ylen ollessa koko galaksin luotettavin lähde. Kun yli 80 pinnaa uskoo mitä Yle sanoo, Pohjois-Koreassa katsotaan lukuja kateellisena. Ei näin hyväuskoista kansaa muualta löydy! Ja miksi kansa epäilisi asiaa, meillähän on luotettavin uutistuotanto joka kopioi 1:1 kaiken mitä jenkit käskevät kertomaan ja suurin osa suomalaisista ei ymmärrä läheskään riittävästi muita kieliä, että voisi edes vahingossa altistua poikkeaville näkemyksille.

Mielipiteet ovat faktoja kun se on oikea mielipide ja faktat ovat vain (vääräuskoisten) mielipiteitä niiden poiketessa virallisesta tarinasta. Konsensus on vahvaa kun eri mieltä olevilta ei edes kysytä. Kun poliitikot painottavat tekevänsä asiat tieteeseen tai auktoriteettiin perustuen, he tarkoittavat että olivat kysyneet oikeaa mieltä olevilta sopivia argumentteja. Mitään keskustelua tärkeistä asioista ei käydä ja ne harvat kerrat kun jokin merkityksellinen asia nostetaan mediassa esiin, pidetään tasan tarkkaan huolta siitä, että ainoastaan oikeaa näkemystä omaavat tahot nostetaan esiin. Suomessa ei mitään keskustelukulttuuria ole mediassa olemassakaan, vaan meille saarnataan tiettyjä näkemyksiä päivästä toiseen kunnes niistä tulee totta kansan yleisessä mielipiteessä. Sitten hyvesignaloivat papukaijat toistavat samaa ilosanomaa sosiaalisessa mediassa niin saadaan se ruohonjuuritasokin kyllästettyä. Ei siis ihme, että heti ollaan julistamassa harhaoppisuutta, jos sosiaalisessa mediassa leviää yksikin väärää näkemystä kertova mediavirus yhtään laajemmalle.


Miksi propagandan ja väärän tiedon välillä on merkitystä?

Propaganda kun voi olla täysin totta mitä kerrotaan, mutta siitä on tahallaan jätetty jotain pois tai asiat on esitetty tarkkaan valikoidusta näkökulmasta. Jos jokin tieto olisi mis/disinformaatiota, se voitaisiin myös semmoiseksi todistaa, eikös? Ja siksi meillä onkin syntynyt ajatus ”faktantarkistajista”, jotka ovat jopa Jumalan yläpuolella määräämässä mikä on se oikea tie ja totuus elämässä. Ei pidäkään antaa faktojen pilata hyvää tarinaa kun myöhemmin joku väite kumotaan tieteellisesti. Jos media nimittäin olisi edes auttavan rehellinen, se korjaisi väitteensä uuden tiedon valossa. Näin ei kuitenkaan tehdä, mikä todistaa sen tiedon propagandaksi. Jos väitettä esitettäessä jo tiedettiin että asia voi muuttua varsin radikaalisti ja silti esitetään ainoana totuutena, se on sitä disinformaatiota. Jos taas toistaa tutkimuksen tiedon joka myöhemmin paljastuukin virheelliseksi, se oli misinformaatiota eikä siitä tarvitsisi tuntea syyllisyyttä: sen hetkisen parhaan tiedon mukaan toimittiin ja kun uutta paljastui, sekin kerrottiin samalla vakavuudella.

Kaikki nämä luennot ja haastattelut toivatkin esiin sen, miten herkkä länsimainen demokratia oikeasti on ja vielä miksi se on niin hauras että tarvitaan armeijallinen väkeä sitä puolustamaan. Koko sirkus kun perustuu yhteen viralliseen tarinaan, joka ei pysy pystyssä jos merkittävä enemmistö ei siihen usko. Puhutaan kuinka kansa on jakautunut kahtia ja kuinka se on suuri uhka, mutta jos oikeasti meillä olisi demokraattinen järjestelmä, asiat keskusteltaisiin läpikotaisin ja sen perusteella syntyisi konsensus, ei niin että pieni joukko sanelee miten asiat ovat. Ympäri maailmaa tämä yksi ainoa sallittu tarina per maa onkin rakoillut merkittävästi, mutta ainoastaan Suomessa on se 80 pinnan konsensus kerrotulle, ei väitellyille asioille. Malliesimerkiksi heitetään vaikkapa Orbanin ”diktatuuri”, mutta hyvin samankaltainen Netanyahun on yht'äkkiä #eriasia. Kyllä, myös näissä maissa pieni joukko sanelee näkyvästi kansalle mikä on oikein ja mikä väärin, mutta se on ongelma vain jos se on ristiriidassa sen oman tarinan kanssa. Kunnon länsimaisessa demokratiassa tämä sanelu sentään edes yritetään salata, Venäjän ja vastaavien kaltaisissa maissa se on ihan julkista tietoa että maan johto julistaa asiat haluamallaan tavalla.

Vaikka latoisin kasapäin todisteita propagandasta tai kaikista niistä asioista, jotka media on kertonut meille väärin, ei sillä olisi pienintäkään merkitystä. En ole ”asiantuntija” enkä ainakaan ”auktoriteetti”, enkä edes haluaisi olla kumpainenkaan. Jos ihminen omaisi kriittistä ajattelua, hän lähtisi tutkimaan väitteitäni ja vapaa ajattelija jatkaisi niiden pohjalta vielä paljon pitemmälle väärän tiedon kaninkoloon. Puolestani jokainen saa uskoa ihan mihin lystää, mutta kysyttäessä kykenen perustelemaan väitteeni. Mutta koska minulle on se ja sama uskooko vai ei, miksi edes perustelisin kantojani koska ei sillä liioin pitäisi olla mitään väliä muille… jos siis leikittäisiin liberaalia demokratiaa josta meille saarnataan ja joka on jälleen äärimmäisen uhattuna koska kaltaiseni ihmiset kehtaavat käyttää sananvapauttaan. Kovin on heikkoa tekoa koko järjestelmä, jos se on uhattuna muutamalla sanalla ja joita vastaan ei ole heittää kuin loukkauksia ja leimakirveitä. Koko sirkus kun vieläpä kaatuisi, jos kansa lakkaisi tottelemasta niitä käskyjä, joita pitävät epäoikeudenmukaisina. Siksi vallanpitäjien ainoa keino nyt pitää kansa kurissa, on kiristää verkkoa väärien näkemysten ympärillä ja toivoa, että kansa ei altistu vapaalle sanalle.

Etkö luota tieteeseen?

Mitä kysymyksellä nykyään tarkoitetaan?

Harva se päivä niin uutisissa kuin mediassa kyseenalaistetaan ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta luota tieteen konsensukseen. Tiede nyt vaan ei satu olemaan mikään demokraattinen järjestelmä, jonka Einstein väitetysti esitti todella elegantisti vastauksena sadan tiedemiehen tekemään hänen teorioitaan kritisoivaan kirjoitukseen: ”Jos olisin väärässä, yksi olisi riittänyt”. Vaikka sata tai tuhat auktoriteettiä sanoo jonkin asian olevan jollain tavalla, se ei todista yhtään mitään. Toisaalta, yksi auktoriteetti tai yksi tutkimus ei liioin todista vastakkaiseen suuntaan, koska usein tieteen ongelma, toistettavuus, jossain vaiheessa voi muuttaa kyseisen tuloksen aivan päinvastaiseksi. Eri tieteen aloilla tämä toistettavuuden ongelma vaivaa kenttää varsin vaihtelevasti, koska etenkin ihmisiä koskevissa asioissa ei ole sellaista asiaa kuin ”tavallinen ihminen”, jonka kaikki ominaisuudet olisivat joka tapauksessa paikkansa pitäviä. Ihmiset kun tuppaavat olemaan yksilöitä, siinä kun monet esimerkiksi fysiikan ilmiöt ovat varsin yhteneväisiä sillä tarkastelun tasolla jolla kulloinkin ollaan. Tästä koko tiedekentällä on varsin vahva konsensus asiasta, joka ei tietenkään todista muuta kuin sen, että todennäköisyys paikkansapitävyydelle on varsin korkea.

Rahan vaikutusta tieteeseen ei voida painottaa liikaa, koska se aiheuttaa kaksi todella vakavaa vääristymää. Ensiksi, rahalla voidaan ostaa lähes mikä tahansa tutkimus joka todistaa jonkin asian ”todeksi” tai virheelliseksi. Jos jokin taho suoraan hyötyy tietyn asian olevan jollain tietyllä tavalla ja tämä taho kaataa rahaa asian todistamiseen suuria summia, on syytä epäillä tiedon paikkansapitävyyttä. Tupakkateollisuuden toiminta on tästä varsin kiistaton todiste ja tämän esimerkin lähes jokainen on jossain vaiheessa kuullut, mutta nykypäivänä varsin harva on sen ymmärtänyt. Toisekseen, tiettyjen asioiden tutkimiseen tietyltä kannalta taas ei löydy rahoitusta mistään minkä lisäksi tiettyjen asioiden tutkiminen ”väärällä tavalla” on lähestulkoon oman uskottavuuden ja maineen itsemurha. Jos jotain asiaa ei saa tutkia tietyltä kantilta jos haluaa pitää asemansa niin tiedeyhteisössä kuin edes omassa työpaikassaan, siinä on varsin vahva motivaattori lähes kenellä tahansa pitää näppinsä loitolla. Nykypäivänä todisteet ovat toissijainen asia verrattuna median siunaamaan luotuun mielikuvaan asiasta. Ja kun seuraa sitä rahaa, media tuntuu noudattavan melkoisen ennustettavaa tulosta kapitalistisessa sananvapaudessamme: kenellä on eniten rahaa on oikeimmassa.

Absoluuttista totuutta mistään asiasta ei ihminen tulee koskaan löytämään, se on täysin varmaa. Huomaatko tämän väitteen ongelman? Sanonta ”älä koskaan sano älä koskaan” kuvaa sitä varmuutta, mihin ei pitäisi kenenkään sortua, joka myöskin on yksi samankaltainen väite. Kuinka varma on jonkin asian sitten oltava, että asiasta voidaan esittää jokin argumentti? Moni on saattanut kuulla seuraavan argumentin: kaikki ihmiset ovat kuolevaisia, Sokrates on ihminen, joten Sokrates on kuolevainen. Toisaalta joku voi väittää olevansa kuolematon, koska todisteet siihen asti ovat kiistattomat: olen vieläkin elossa, joten olen kuolematon. Tämä viimeisin väite on lähes varmasti jossain vaiheessa todistettavasti väärä, tosin sen esittävä taho tuskin tulee oppimaan elämänsä aikana sitä oppimaan. Mitä tahansa tietoa tai argumenttia voidaankin arvioida sen herkkyyden perusteella, kuten ”Tiedon analysointia”-artikkelissa mainitsinkin. Siinä on siis kyse siitä, että kuinka paljon jonkin tietyn asian osa vaikuttaa kokonaisuuteen. Kuinka varma kyseinen osa on ja kuinka suuri merkitys sillä on kokonaisuuteen auttaa ihmistä arvioimaan tiedon paikkansapitävyyttä. Jos koko juttu nojaa yhden tahon todisteeseen ja tällä taholla on oma lehmä ojassa, sitä saa ja pitäisikin kyseenalaistaa.


Tavisten tiedettä

Suurin osa ihmisistä viis veisaa mitä tiede mistäkin asiasta sanoo, vaan he luottavat esiin nostetun auktoriteetin sanomaan kyseisestä asiasta. ”Asiantuntija” tietää sen asian, kuten nimikin jo osoittaa ja miksi ihmeessä asiantuntija päästettäisiin ääneen jos hän olisi väärässä? Niin, miksi ihmeessä jokin taho kiikutettaisiin kansan eteen julistamaan jotain asiaa jos hän olisi todistettavasti väärässä tai on ollut useaan kertaan väärässä jo aikaisemminkin? Virallinen tarina nojaa tähän yhteen ainoaan totuuteen, joka on kuitenkin puhdas illuusio todellisuuteen verrattuna. Niin kauan kun ne poikkeavat näkemykset pidetään poissa julkisuudesta, ei sillä tavan tallaajalla ole juurikaan syytä epäillä sen tarinan paikkansapitävyydestä. On siis täysin loogista uskoa johonkin asiantuntijaan, jos ei ole koskaan eikä missään kuullutkaan, että on olemassa muitakin näkemyksiä asiasta ja jopa todisteita siitä, että virallinen tarina on vain juuri se: tarina. Vielä kun heitetään todisteeksi ”konsensus” niin sitä kyseenalaistava täytyy olla joku ihme hörhö salaliittoteoreetikko, eikös? Kun ainoa argumentti tätä poikkeavaa näkemystä kohtaan on henkilöön meneminen, se ei liioin ole kovin vahvalla pohjalla oleva argumentti ja tämän pitäisi saada ne harmaat aivosolut raksuttamaan. Pitäisi…

Korona ja ilmastohumppa ovat kaksi vahvinta esimerkkiä tieteen konsensuksen käytöstä argumenttina. Kumpaankin asiaan on runsaasti todisteita kumpaankin suuntaan, jolloin voidaan sanoa että yhdelläkään näkemyksellä ei ole kiistatonta asemaa vaikka se niin esitetäänkin mediassa ja politiikassa. Ainoa asia joka näistä kummastakin voidaan päätellä on se, että emme nyt vaan yksinkertaisesti tiedä asian todellista laitaa koska niistä ei ole kiistattomia todisteita. Niistä on olemassa täysin yksipuolinen mielikuva joka kansalle kerrotaan, mutta se että enemmistö uskoo siihen satuun ei itsessään kelpaa todisteeksi… muille kuin sille enemmistölle, joka tietää olevansa oikeassa koska muutkin niin uskovat. Tätä taas kutsutaan konformismiksi ja kun se yksi ainoa tarina halutaan pakottaa kaikille, kyseessä on kollektivismi. Nämä kaksi ilmiötä, kollektivismi ja konformismi, taas ovat hyvin pitkälle kiistattomia mutta aniharva haluaa sen myöntää itse olevansa vain lauman mukana juokseva ja muita siihen samaan pakottava tyyppi, vaikka se olisikin varsin selvästi osoitettavissa.

Moni asioihin siltä ”väärältä kantilta” perehtynyt pitää näitä virallista tarinaa uskovia ”lampaina”, mikä toki kuvaa sitä lauma-ajattelua varsin hyvin. Nykyisellä tiedon aikakaudella tietämättömyys on oma valinta, tosin vain harvalla on aikaa tai mielenkiintoa lähteä tutkimaan oikeastaan mitään asiaa sillä tasolla, joka tarvittaisiin asian edes auttavaan ymmärtämiseen. Siksi näitä jonkin aihealueen messiaita uskotaankin varsin sokeasti, molemmilla suunnilla. Yksittäisen ihmisen resurssit ovat varsin rajalliset tutkia mitään asiaa niin syvällisesti että siitä voisi voisi vetää johtopäätöksiä kuka oli nyt sitten oikeassa ja kuka väärässä. Yleinen heitto onkin ”tutki itse”, joka nähdään riittävänä argumenttina kun asiaa ei itse pysty todistamaan kiistattomasti sille toiselle eri mieltä olevalle. Hevosen voi johdattaa lähteen viereen, mutta sitä ei kuitenkaan voi pakottaa juomaan, mikä kuvaa tätä nykypäivän ongelmaa monessa asiassa. Mutta miksi ihmeessä ketään ihmistä pitäisi jokin tietty asia kiinnostaa niin paljon, että siihen omistaisi merkittävän osan elämästään selvittääkseen mistä se kana kusee? Etenkin, jos se asia nyt ei oikeastaan vaikuta paskan vertaa siihen omaan elämään, ei siihen arkeen eikä edes omaan onnellisuuteen tai vastaavaan?


Mutta mitä sitten?

Mitkä ovat sitten niitä elämää suurempia kysymyksiä joista kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita? Voisi ajatella, että oma terveys olisi vaikkapa yksi semmoinen juttu, mutta miksi siihenkään tulisi panostaa juuri sitä enempää kuin että ongelmatilanteissa kääntyy sopivan auktoriteetin puoleen? Vaihtoehtoisia näkemyksiä jakavassa skenessä näitä elämää suurempia kysymyksiä joita koetetaan melkeinpä pakolla syöttää kaikille on useita. On lättymaata, virusteoriaa, ilmastohumppaa ja osa koettaa selittää miten meitä manipuloidaan ja kuinka tämä meidän demokratiamme on yksi vitsi. Kaikille näille löytyy varsin vaihteleva määrä todisteita ja vaikka osa onkin ihan virallisen näkemyksen omiin todisteisiin katsottuna paikkansa pitävää, se virallinen tarina on silti paljon uskottavampi näkemys koska ne auktoriteetit ovat niin kertoneet jo pienestä pitäen. En nyt lähde erittelemään näitä edellä mainittuja poikkeavia näkemyksiä, mutta siinä kohden jos vuosituhansien kollektiivinen ymmärrys kumotaan jollain videolla jonka tekijällä ei ole juurikaan ymmärrystä edes pienestä osasta asiaan liittyvistä osista niin ei siinäkään ole se oma uskomus kovinkaan vahvalla pohjalla, sori nyt vaan.

Itsekin tiedän ja myönnän syyllistyneeni tähän asioiden tuputtamiseen tietyltä kannalta ja vaikka todisteita oli yllin kyllin, valtaosaa ihmisistä ei asia joko kiinnostanut ja useita joita kiinnosti, eivät ne argumentit juurikaan hetkauttaneet. Pitkään tämä asia vaivasi pahemman kerran enkä usko vieläkään päässeeni täysin yli siitä, että on se nyt jumalauta kumma kun se ei mene jakeluun kuinka meitä kusetetaan ja oikeutetaan valta ylitsemme ihan huuhaa-tarinoilla. Mutta kaippa tämä pikkuhiljaa tästä selviää, että sillä nyt ei ole oikeastaan mitään väliä uskooko muut niihin asioihin vai eivät. Suurinta osaa ei nämä asiat kiinnosta ja heille riittää, että saavat ”vaikuttaa” kerran neljässä vuodessa siihen, minkä värinen saapas seuraavaksi talloo heidän päälleen. Se on se kokemus, jonka he haluavat tässä elämässä kokea ja mikä minä olen päättämään muiden puolesta, siitäkin huolimatta että se sama saapas koettaa omaankin naamaani osua. Jos taas joku toinen haluaa uskoa maan olevan lätty niin ei se liioin ole minulta pois, eikä se pitäisi olla paljoa muiltakaan pois? Paitsi tietysti silloin, kun sitä lähdetään saarnaamaan kaikkialla ja samalla tuhotaan se vähäinenkin uskottavuus, jota millään valtavirrasta poikkeavalla näkemyksellä on. Joka myöskään, nyt jo huvittavana asiana, ei ole millään tavalla merkityksellinen asia.

Näitä mietteitä on tullut pyöriteltyä samalla kun lueskelen aivan loistavaa Richard Feynmanin kirjaa ”What Do You Care What Other People Think?”, eli mitä sä välität mitä muut ajattelevat. Suosittelen lämpimästi tämän nerokkaan fyysikon kirjoja ja luentoja ihan kaikille vaikka fysiikka ja hänen varsin omalaatuinen maailmankuva eivät niin nappaisikaan. Elämä olisi niin paljon helpompaa kun ei välittäisi juurikaan mitä muut ajattelevat siitä mitä teet, kunhan vaan et teoillasi suoraan vaikuta niiden muiden elämään etenkään negatiivisesti. Mutta kas siinä pulma, koska mitä tahansa teemmekin, se tuppaa vaikuttamaan muiden elämään - halusimme tai emme. Nykypäivänä väärä mielipide on lähes kuolemanrangaistuksen vaativa rikos eikä mistään asiasta saisi puhua väärällä tavalla. Siis sillä, joka poikkeaa siitä omasta näkökulmasta. Ihmisten rauhanomaiseen kanssaeloon ei tarvittaisi paljoa muuta kuin se, että kaikki kieltäytyisivät väkivallasta kaikkia muita kohtaan. Kun mistä tahansa asiasta voisi keskustella ilman sitä uhkaa, että joku tulee aseet tanassa sen väärän näkemyksen hiljentämään, olisi maailma varsin toisenlainen paikka elää. Nyt kun psykopaatit määräävät säännöt joilla kaikkien tulee pelata, on jokainen siitä virallisesta konsensuksesta poikkeava näkemys uhka sille väärinajattelijalle. Mutta mitä minä siitä välitän mitä ne vallanpitäjät siitä ajattelevat? Siinäpähän mesoavat ja vaikka se kaikki loppuisikin siihen hetkeen kun kansa lakkaisi tottelemasta, ei sekään taida minulle juurikaan kuulua…

Tämä olkoon uuden kauden ja ehkäpä aikakauden avaus blogissa. Vanhoja aiheita tultaneen myös aina välillä pohtimaan, ehkäpä uudelta näkökantilta. Rauhaa ja vapauttaa jälleen kerran kaikille toivottaen...
Jukka

Viides valtiomahti

Portinvartijamme määräävät rajat

Portinvartijoista olen jo aikaisemminkin kirjoittanut ja puhunut, mutta Sitran uudehko julkaisu ”Portinvartijuus digitaalisella aikakaudella” oli varsin virkistävä ote aiheeseen. Jos unohdetaan se länsimaisen virallisen tarinan pahojen syntisten syyllisyys kaikkeen (Putin, Kiina ja äärioikeisto), tämä nelikymmensivuinen läpyskä kertoo varsin hyvin mitä portinvartijuus nykypäivänä etenkin netissä merkitsee. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen ainakin vilkaisemaan asiaa tarkemmin, mutta tähän tekstiin ajattelin nostaa kaksi kohtaa tikun nokkaan. Ensiksi, tiivistelmästä löytyvä lainaus: ”Pohjoismaisen vahvan kansallisen mediasääntelyn ja viestintäpoliittisen ohjauksen…”, jota ei kuulemma ainakaan mediapoolin ja vastaavien suunnalta koskaan ikinä meillä tapahdu koska maailman avoin ja riippumattomin media, vai kuinka se satu menikään? Ei siinä, hyvä että asia myönnetään että meillä on valtion toimijoiden suunnalta varsin vahva kontrolli mediasta. Vaikkei muka pitänytkään olla, koska demokratia.

Palataan siihen demokraattisuuteen hieman myöhemmin, mutta se toinen lainaus on myös tekstin otsikossa. Sitran paperin mukaan itse Zukkipukki, naamakirjan isoherra Mark Zuckerberg vuonna 2019 hahmotteli: ”Ihmisten mahdollisuus ilmaista itseään nykyisessä mittakaavassa on uudenlainen voima maailmassa – ’viides valtiomahti’ muiden yhteiskunnallisten valtarakenteiden rinnalla. Ihmisten ei enää tarvitse turvautua perinteisiin politiikan ja median portinvartijoihin saadakseen äänensä kuuluville, ja tällä on merkittäviä seurauksia. Ymmärrän huolen siitä, että internetalustat ovat keskittäneet valtaa, mutta mielestäni merkittävämpää on, kuinka paljon nämä alustat ovat hajauttaneet valtaa suoraan ihmisille." (Romm 2019.) Kysymys kuuluukin, onko kansan ääni oikeasti viides valtiomahti, vaiko kenties nämä teknologiajätit joidenka tarkoissa raameissa kansa saa sitten sananvapauttaan käyttää, paitsi jos se rikkoo yhteisönormeja?

Kun neljäs valtiomahti oli se perinteinen media, olisi varsin loogista ajatella sosiaalisen median ja netin olevan se viides valtiomahti. Vaikka kansalaiset itse ovat niitä sisällöntuottajia, alustojen algoritmit määräävät varsin tarkasti sen kuka näkee ja mitä, mikä siihen sananvapauteen peilattuna ei kyllä kuulu niiden alustojen oikeuteen sitten pätkän vertaa. Osa saattaa vielä muistaa internetin ja sosiaalisten medioiden villin lännen ajan, jolloin hakukoneista saattoi löytää mitä oli etsimässä ja omassa fiidissä näkyi muutakin kuin niiden tusinan ihmisen postaukset ja ne kaikkien muiden julkaisut eivät tule koskaan vastaan. Jos nämä kaikki olisivat vain algoritmien ja mahdollisesti nyttemmin tekoälyn muodostamaa käyttäjäkokemuksen parantamista näyttämällä vain mitä ihmiset haluavat itse nähdä, kaikukammioiden vuoksi kokemus olisi jo hieman ihmisen tietoisuutta vääristävä. Mutta kun alustat ovat varsin vahvasti myöskin itse sekaantumassa siihen mitä näytetään ja mistä saa noottia, tämä ”dis/mis/malinformaatio” jota kansankielessä vihapuheeksi kutsutaan on kuulemma ihan jees syy rikkoa ihmisoikeuksia. Sananvapaus on ihmisoikeus ja se on samalla myös oikeus loukata muita ihmisiä. Samalla jokaisen oikeus sulkea omat korvansa on toki olemassa, mutta ei oikeutta tukkia muiden turpia.


Valta on kansalla, tavallaan

Mark on siinä oikeassa, että kansalla olisi mahdollisuus ihan itse omilla toimillaan päättää mihin suuntaan se yleinen mielipide maan suuntaa pakottaisi. Jos kansalaiset itse oma-aloitteisesti vaatisivat vaikkapa demokratisoitua mediaa, täydellistä sananvapautta ja alustojen tyrannian lopettamista, se enemmistön ääni olisi varsin riittävä pakottamaan ne muutokset lähes välittömästi säädäntöön. Nykypäivän portinvartijoiden iloksi kansa ei sitä tiedä, ei ymmärrä eikä edes tiedä ettei se tiedä saatikka ymmärrä, jolloin se portinvartijuus säilyy harvojen käsissä ja sitä kautta kansan yleisen mielipiteen muodostuminen on vähemmistön mielivaltaa eikä suinkaan enemmistön tahtotila, mikä olisi demokraattisen järjestelmän idea. Sen lisäksi että valtio itse manipuloi vahvasti kansan mielipidettä, kansalle tarjottava tieto puristetaan niin tarkan seulan läpi että on lähestulkoon pieni ihme, että on vielä olemassa pieni joukko ihmisiä joilla on itsenäisiä ajatuksia valtavirrasta poikkeavilla tavoilla. Valtaosa ihmisistä kun ei ole missään vaiheessa itse muodostanut mielipidettään mistään suuremmasta asiasta, vaan he toistavat ylhäältä kerrottua tarinaa täysin halutulla tavalla.

Kun tätä kansan yleistä mielipidettä voidaan niin helposti manipuloida ja tätä manipulointia tehdään varsin avoimesti (mikä vissiin oikeuttaa sen?), itselläni on vaikea nähdä miten tätä voidaan millään mittarilla kutsua ”demokraattiseksi” malliksi? Ei siinä, ihmiskunta ei ole tainnut olla näin vapaa milloinkaan ennen virallisen historian mukaisessa tarinassa - vaikka meitä manipuloidaan, rajoitetaan ja paimennetaan haluttuihin suuntiin, meillä on vielä runsaasti omaa päätäntävaltaa asioihin. Se että valtaosa ihmisistä ei niin tee, ei tarkoita etteikö niitä vapauksia olisi. On kuitenkin turha väittää että tämä nykyinen tila olisi kansan tahto, koska kansalta ei missään kohden kysytty onko tämä oikein. Hiljainen hyväksyntä kaikelle valtion toiminnalle ja neljän vuoden välein avoimen valtakirjan allekirjoitus toki antavat osoittaa, että vastustus on varsin marginaalista. Suurin vastustus onkin kansalla siinä kohden jos väärän värinen kenkä tallaa heidän naamalleen, ei se että heidän naamalleen tallotaan. Kansa siis saa mitä tilaa?

Sitran paperissa myös puhutaan yksilöiden omasta porttien vartioinnista sekä joukkoistetusta toiminnasta. Tämä oli varsin vahvasti näkyvissä viime vaalien aikana kun toisinajattelijoiden kenttä avoimen keskustelun sijaan valitsi täsmälleen saman taktiikan heidän kanssaan väärää mieltä olevien hoitamiseen. Blokkisormi heilui kun säröäänet pyrittiin ryhmäpaineella hiljentämään. Ei ne herrojen elkeet renkeihin tarttuessaan ole yhtään sen kummoisempia? Sama meno toki jatkuu edelleen ja avoimen keskustelun sijaan sitä konsensuksen horjuttamista ei katsota hyvällä, samalla kun naureskellaan valtavirran lampaiden uskomuksille vaikkapa ”tieteen konsensuksesta” ilmastohumpassa. Tietysti siinä kohden saadaan kuvaa siitä kansan todellisesta vallasta ja samalla siitä, kenen mielipiteisiin sillä enemmistön paineella ei ole niinkään vaikutusta. Pienessä mittakaavassa esimerkiksi Twitter-myrsky on sitä viidettä valtiomahtia, joka ei vaadi ”kuin” pientä kansankiihotusta.


Oikeutettu valtiomahti

Joskus puhutaan kirkon ja järjestäytyneiden uskontojen olevan se viides valtiomahti, mitä nykypäivänä pidetään halveksuttavana asiana - ei kirkolla ole mitään asiaa politiikkaan. Mutta jos katsoo viimeisen parin vuosituhannen ajan ihmiskunnan historiaa, voi huomata että se uskonto on ollut varsin vahvasti mukana valtioiden toimissa. Fiksu hallitsija on ollut hyvää pataa niiden tahojen kanssa, jotka määrittävät kansan moraalisen kompassin sekä yleisen mielipiteen varsin monessa asiassa. Valtamedia on toki korvannut ison osan kirkkojen vallasta nykypäivänä ja vanha media ei ole lainkaan innoissaan siitä, että teknologiajätit ovat astuneet heidän reviirilleen yleisen mielipiteen muokkauksessa. Kun ihmiset vielä siirtyvät itsenäisen tiedonhaun sijasta tekoälyn tuottamiin valmiisiin vastauksiin ja argumentteihin, se itsenäinen ajattelu jäänee vain muistoksi ajalta, jolloin ihmiset saivat vapaasti valita tietonsa mihin perustaa uskomuksensa ja millä perusteilla koetti ymmärtää maailman menoa?

Ja sitten se vaikea kysymys: kuka on oikeutettu päättämään kenenkään muun puolesta sitä, mitä tietoa (oli se sitten faktoja tai mielipiteitä) ihmisen saa nähdä? Länsimaisen demokratian mukaisesti meillä on oikeutetut hallitsijat, jotka yhteisen hyvän (eikä lainkaan ison rahan määräyksistä) nimissä rajoittavat niin sallittua tietoa, kuin ihmisten keskinäistä keskustelua. Kapitalistisen sananvapauden ansiosta taas meillä on iso raha sanelemassa näille ”oikeutetuille hallitsijoille” mitä he saavat tehdä. Ja jostain syystä joka ikinen rajoitus, sääntö ja tiedon suodatus hyödyttää hyvin pientä joukkoa ihmisiä, samalla kun enemmistö on aina siinä pataan ottavassa joukossa. Mutta se on vain salaliittoteoriaa, että meitä ohjattaisiin ja manipuloitaisiin, vaikka se sanotaan täysin suoraan, kuten vaikka siinä Sitran paperissa. Kansalla olisi valta laittaa homma seis, mutta kun se ei niin tee, sen täytyy tarkoittaa että tälle kaikelle on kansan hyväksyntä?

Tarttisko asialle sitten tehdä jotain? Jos uskoo vapauteen ja siihen, ettei kukaan ole oikeutettu valtaan muiden yli, ollaankin hankalassa pisteessä: samalla kun näkee sen vääryyden, ei sille ole liioin oikeutettua tehdä varsinaisesti mitään koska jos niihin kanssaihmisiin pyrkii vaikuttamaan, joutuu osallistumaan siihen samaan kädenvääntöön ihmisten näkemyksistä, jota nykyinen valtavirran monitasoinen portinvartijarakenne hallitsee. Osallistuu siis itsekin kilpailuun, jonka säännöt on päätetty varsin yksipuolisesti ja mielivaltaisesti, hyödyttämään vain tiettyjä tahoja. Julkisuudessa tätä valtaa ja sen oikeutusta ei haluta käsitellä, koska itse en nyt keksi ainakaan yhtä ainoaa missään keskustelussa kestävää argumenttia miksi muutamalle ihmisille kuuluu kaikki varallisuus ja sen mukana tulema valta, siinä kun ne loput kahdeksan miljardia ja risat ihmistä taistelevat jämistä. Mutta kun ei turhaa murehdi asiaa ja tekee vain mitä käsketään, ei se iso paha tule ja puraise omaa kättä… vaikkakin se aiheuttaa sen, että tämän hyväksyminen siirtää kaiken sen taakan vain jälkipolville. Ja sen vallan pakkautumisen purkaminen on jälleen astetta vaikeampi tehtävä. Myös sielä Sitralla olisi ollut hyvä havahtua siihen tyranniin kotiovella, eikä vain viisata sormella kuinka muualla on pahoja ihmisiä, mistä meille kertoi se sama portinvartija josta koko läpyskä pyrki varoittamaan. Kantsisi ehkä lukea se oma teksti kahteen kertaan ajatuksella ja jättää se kansalta varastetuilla rahoilla kampaviinerien syönti vähemmälle.

Moraalinvartijat

Kenen oikein on sitten oikein?

Sääntöpohjaista järjestelmää joka ei perustu oikeastaan mihinkään moraaliseen ohjenuoraan on varsin helppo kritisoida ja osoittaa sen päivänselvät ongelmat. Jos ne vallanhimoiset psykopaatit ovat lakien takana, ei taida kovinkaan monen moraaliseen käsitykseen upota että niitä lakeja tulisi noudattaa? Silti joka ikinen päivä valtaosa ihmisistä kiltisti tottelee joka ikistä käskyä mitä heille tarjotaan, koska hyvä ihminen noudattaa lakeja ja määräyksiä prikulleen. Länsimainen pragmaattisuus tarjoaa vallanpitäjille sen ”oikean” moraalisen ohjenuoran - jos se toimii ja sillä saavutetaan haluttu lopputulos, se oli oikein. Valehtelu, lahjonta, kiristys ja uhkailu ovat siis myös omaa kansa kohden oikeutettua, koska sillä saavutetaan kuuliaisuuden lisäksi ne halutut asiat. Jos leikittäisiin demokratiaa, kansan yleinen mielipide ohjaisi päätöksentekoa siinä kun länsimaisessa demokratiassa kansan yleistä mielipidettä manipuloidaan että saavutetaan kannatus sille mitä päättäjät haluavat milloinkin tehdä. Onko tämä mielestäsi oikein? Oli vastaus mikä tahansa, vallanpitäjien kannalta katsottuna heidän vastineensa kertonee kaiken tarvittavan: ”mutta mitä sitten?”

Michael J. Sandel on luennoinut oikeudesta ja moraalista vuosikymmeniä ja lainaan hänen luentojaan sekä kirjaansa ”Justice - What's the right thing to do?” silleen vapaasti läpi tämän tekstin. Jonkun asian oikeudellisuudesta josta sitten lait ja säännöt sekä päätökset noin ylipäänsäkkin muodostuvat voidaan jakaa kolmeen eri pääideaan. Ensimmäinen niistä on suurimman mahdollisen edun tavoittelu. Mahdollisimman monelle koetetaan taata mahdollisimman hyvät oltavat, eli varallisuutta ja onnellisuutta. Tämä varsin kollektivistinen näkökulma äärimmilleen vietynä on siis valmis uhraamaan muutaman yksilön enemmistön edun vuoksi, mutta monessa kohtaa sitä voidaan pitää ainoana hyvänä vaihtoehtona, etenkin jos poliitikkoja on uskominen. Yhdistettynä kapitalistiseen kilpailuun tämä utilitarismiksi yhdeltä nimeltään kutsuttu malli antaa oikeutuksen sille, että yksi kerää voitot riskinottonsa vuoksi ja muut saavat kärsiä koska mitäs tekivät vapaaehtoisesti mitä käskettiin. Ai niin, yhden voitot ei ollutkaan kaikkien etu… niin paitsi tietenkin kun yhteispotti kasvaa ja siitä sitten valuu sinne alaspäin osa varallisuudesta, kertovat kaikki teoreettiset näkökulmat ja ei yksikään todellinen järjestelmä. Mutta se on oikein, joidenkin mielestä.

Toinen yleinen näkemys on vapauden maksimointi. Yksilöllä pitää olla mahdollisuus vapaasti itse päättää omista asioistaan kenenkään estämättä. Ihmisoikeudet nojaavat tähän ideologiaan, mutta koska ne ovat vain korkeita aatteellisia asioita, eivät käytännön tosiasioita, yksilönvapaudet voidaan aina unohtaa yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi? Nämä liberaalit/libertaarit arvot aiheuttavat myös paljon närää koska ne sallivat myös ”pahat asiat”, jokaisen vapaasta tahdosta. Omalla tavallaan kolmas näkemys onkin päinvastainen toiseen nähden, nimittäin sen mukaan ihmisten tulisi pyrkiä hyveisiin ja sitä kautta saavutetaan kaikille auvoisa elämä. Ihmisiä siis kannustetaan tekemään ”oikein” koska jonkun arvomaailman mukaan se jokin asia on hyveellisempi kuin joku toinen. Esimerkiksi nämä vapaaehtoiset ilmastokompensaatiomaksut yms. ovat juuri tämmöisiä ohjauksia hyveellisyyttä kohden, samoin kuin alkoholin kieltolailla suojeltiin kansa viinapirulta. Mutta kenen hyveet ovat ”oikein”? Osa olisi valmis lyömään oman pyhän kirjansa pöytään tässä kohden ja julistamaan sen olevan ainoa oikea moraalinen säännöstö ja avaimet parempaan maailmaan.


Ei ole olemassa yhtä oikeaa… mutta paljon vääriä?

Oli se päätös sitten mikä tahansa niin omassa elämässä kuin politiikassakin, jokainen joutuu itse päättelemään sen mikä on ”oikein” ja mikä ”väärin”. Jostain syystä näistä asioista keskustellaan julkisuudessa varsin vähän ja lähes aina kun näistä arvovalinnoista puhutaan, tehdään varsin valikoiva otanta annetuista argumenteista kansalle pohdittavaksi. Ainoa moraalinen valinta zombie-pandemiassa oli ”yhteinen hyvä”, jolla ”suojeltiin heikompia” ja ”varmistettiin terveydenhuollon kestävyys”. Yksilönvapaudet unohdettiin tyystin, eikä kenenkään omat näkemyksensä hyvästä elämästä olleetkaan enää tärkeitä - väärinajattelijoiden leimaaminen pahoiksi syntisiksi etenkin piikin saapumisen jälkeen olikin sitten se viimeinen niitti niin yksilönvapauteen kuin hyvän elämän tavoittelun ja itse riskien kantamiseen. Lääkeyritysten kanssa tehdyt sopimukset pakkokeinoihin yhdistettynä taas lähinnä osoitti sen fasistisen ajattelun joka lännessä on vallassaan ja voittojen maksimointi samalla kun riskit kaadettiin kansan niskaan ihan täysin ei taida ihan kestää moraalista tarkastelua?

Ehkä onkin turha puhua mistään moraalista kun politiikasta on kyse? Ahneet ja vallanhimoiset kisaavat keskenään kansan kustannuksella ja käyttävät julkisuutta keräämään irtopisteitä itselleen ja puolueelleen aina kun kykenevät. Kyllä, jokaisella on varmasti ne omat arvojärjestyksensä sielä teatterissa, mutta ne voidaan aina unohtaa oman edun puolesta - tämä on koko politiikan kantava voima, ollut jo vuodesta miekka ja kilpi lähtien. Kaikki ne kauniit puheet hyveellisistä johtajista johon tasavallan idea perustuu ovat vain niitä, kauniita puheita. Oikeudenmukaiset ja reilut poliitikot eivät ole mikään katoava luonnonvara, vaan ainoastaan se tarina jolla ihmiset uskottelevat itselleen olevansa oikeutettuja päättämään muiden elämästä ja kuolemasta. Osa poliitikoista sen on joutunut jo myöntämään itselleen, jonka jälkeen he voivatkin tehdä sitä työtä mistä heille maksetaan: ajamaan muiden agendaa kansalle niin että kansa sen hyväksyy. Sille tosin on astetta hankalampaa keksiä kelvollinen oikeutus?

Jos näitä eri moraalisia näkökulmia yhdisteltäisiin ja niistä keskusteltaisiin, olisi teoriassa mahdollista rakentaa edes auttavasti toimiva sääntöpohjainen järjestelmä koska ne säännöt oltaisiin luotu perustuen laajempaan moraaliseen käsitykseen eikä vain siihen rusinat pullasta-malliin kuten nyt. Nyt säännöt luodaan kilpailun perusteella ja voittajat kirjoittavat ne säännöt mieleisekseen. Kansa ei ole kertaakaan niissä kisoissa voittanut, mutta hyväksi kakkoseksi se on aina välillä päässyt suuryritysten voittojen jälkeen. Eri kansalaisorganisaatiot kun ovat vuosien saatossa kyenneet pakottamaan joitain kansan etuakin ajavia lakeja mukaan sinne sääntöihin. Kansalla siis olisi keinot pakottaa sääntöjä puolelleen, mutta poliittinen teatteri on sokaissut mukavuudenhaluisen kansan pauloihinsa joten se tyytyy vain katsomaan vierestä kun päättäjät myyvät maansa isommille tahoille. Onko siis ihme, että tasavalta nähdään nykyään ”parhaana” ja oikeudenmukaisimpana mallina koskaan, kun koko mediakenttä on niiden hallussa jotka siitä tasavallasta hyötyvät eniten?


Voisiko ihmiskunta pärjätä ilman sääntöjä, pelkän moraalin varassa?

Siitä periaatteessa on anarkismissa kysymys: onko kukaan oikeutettu valtaan muiden ylitse, määräämään miten asiat tulisi tehdä? Jos vastaus on ei, ei myöskään mikään muiden tekemä sääntö ole koskaan oikeutettu. Joidenkin mukaan korkeinta moraalia osoittaa se, että itse määrää itselleen ne säännöt joidenka mukaan elää ja sitten elää niiden mukaan. Jos näin todella tekee, ne muiden säännöt ovat aina kakkossijalla päätöksenteossa ja ihminen todella elää vapaana, vaikkakin itse rajoittaa itseään. Tässä nähdäänkin hyvin se ajatus siitä, miksi monet pitävät anarkiaa kaaoksena: kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa. Kyllä, jos ihmiset ovat täysin omien impulssiensa ja mielihalujensa vallassa, hän voi tehdä mitä tahansa niin itselleen kuin muille. Mutta tehdessään muille mitä haluaa, hän käyttää valtaansa muiden ylitse, jolloin kyseessä ei ole enää anarkia. Täten mikä tahansa anarkistinen yhteiskunta tarvitsee ne omat moraaliset suuntaviivansa ja siinä jokainen vastaa niistä itse, sen sijaan että vastuu myös oikeasta ja väärästä ulkoistetaan.

Mutta kun ne ihmisten arvot poikkeavat toisistaan ja moraaliset näkemykset voivat vaihdella varsin runsaasti, miten olisi mahdollista rakentaa yhteiskuntaa sen varaan? Väittäisin että suuressa osassa konfliktitilanteista, olisi mahdollista löytää kumpaakin osapuolta vähintäänkin tyydyttävä ratkaisu. Tämä siis jos kyseessä olisi kaksi tiedostavaa ja myötätuntoista ihmistä… huomannet ongelman? Valtaosa ihmisistä menee tähän kategoriaan, myötätuntoinen ihminen, mutta eivät kaikki ja juuri heidän ansiostaan argumentit sääntöpohjaisiin järjestelmiin ovatkin varsin vahvoja. Ne psyko- ja sosiopaatit kun eivät kykene toimimaan kuten ihmiset normaalisti toimisivat. Joten siksi on paras ratkaisu antaa näille psykopaateille valta muiden ylitse ja oikeus määrittää ne pelisäännöt! Koska sillä estetään kaaos, jonka ne psykopaatit aiheuttaisivat yhteiskunnassa… eikös?

Suurin osa ihmisistä ei tarvitse lakeja mihinkään. Heidän oma moraalinen kompassinsa ohjaa heitä jo nyt varsin vahvasti ja pitää heidät poissa ongelmista. Kun näitä vastakkaisia näkemyksiä ja arvoja kolistellaan vastakkain, voitaisiin puhumalla selvitä niistä melkein aina… mutta ei aina. Ja se on riittävä syy valtaosalle ihmisistä pakottaa kaikki ihmiset toimimaan niiden sääntöjen mukaan, jotka on luotu johonkin ihan muuhun kuin yhteiseksi hyväksi, vapauden maksimoimiseksi tai hyveiden vahvistamiseen. Niissä säännöissä puhuu raha ja valta, harvojen etu muiden kustannuksella ja kansalainen on aina se joka häviää. Puheet ”oikeusvaltiosta” pitäisikin aloittaa siitä, että kuinka oikeutettua se muiden oikeuksien tallaaminen ylipäänsä edes on. "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan." Miten on, täsmääkö nykyinen lainsäädäntö omaan käsitykseesi oikeudenmukaisuudesta?

Tervanukke

Ei kuitenkaan olkiukko

Tervanukke on vapaa käännös lontoon termistä ”tar-baby”, joka tarinassa on siis nukke joka on tehty tervasta ja tärpätistä. Jos siihen menee koskemaan, likaa vain itsensä ja siihen tuppaa jäämään vielä kiinni. Juuri tätä asiaa kyseinen termi kuvaakin, eli tilannetta joka vain pahenee jos sille antaa huomiota. Apinarutto oli tärppi, mihin ihmiset eivät onneksi tarttuneet ja se katosi kuin tuhka tuuleen, joten siinä nähtiin saman tien mikä on ainoa tapa päästä siitä tervanukesta eroon - huomiotta jättäminen. Uutiset osaavat kuitenkin rummuttaa lähes minkä tahansa asian, niin halutessaan, kansan huomioon ja se tarttuu riittävällä rummutuksella ja usein tulee jäädäkseen kun niin halutaan. Mutta osataan sitä muuallakin kuin valtamediassa, se on nähty varsin selvästi tässä viimeisten… parin viikon aikana?

Osa on saattanut huomata VKK:n suuren johtajan, Anon, alkaneen saarnaamaan litteän maan puolesta. Se on totta, koska hänen Raamatuntulkintansa on oikea ja kaikki siitä eri mieltä olevat ovat vääräoppisia. Ilmassa on aistittavissa lievää erimielisyyttä hänen tulkinnastaan mutta koska en ole asiaan sen tarkemmin perehtynyt, jokainen tehköön omat johtopäätöksensä mikä tulkinta tai versio Raamatusta on oikein ja mikä väärin. Kun sen sadannennen kerran käännetty kirja vihjaa johonkin suuntaan, se saattaisi kannattaa ottaa hieman varauksella, tosin ei se kait niin nuukaa ole kun ”Älä tapa” oli alkuperäisellä kielellä suomeksi käännettynä ”Älä murhaa”? Tämmöiset pienet eroavaisuudet ei tietenkään menoa hidasta ja muut uskonnot ovat vähintään yhtä tarkkoja oikean ja väärän tulkinnan ongelmista.

Olen vuosien aikana tuhlannut lukemattomia tunteja tutkien näitä ”lätyn” todisteita enkä vieläkään ole nähnyt ainoatakaan toistettavissa olevaa todistetta, jota voitaisiin todisteena pitää. Vastaus on aina ankara infodumppaus meemejä ja kuvia, joihin joku on lisännyt tekstiä ”todisteeksi” tai tunteja kestäviä videoita jossa ihmiset puhuvat uskottavalla äänellä puutaheinää. Mikään todiste pallon puolesta ei yhdellekään flättärille koskaan tule kelpaamaan, joten niiden luetteleminen on tässä turhaa. Heidät voidaan kuitenkin jakaa kahteen pääleiriin ja sitten ne ”muut”, joilla on jokaisella ihan oma maailmansa. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ”tieteeseen” perustavat, joidenka mukaan kaikki todisteet pallon puolesta olevat rapparien tiedettä kuten fysiikka ja astronomia, eli väärin koska syyt joita ei tarvitse todistaa koska salaseurat (siitäkin huolimatta, että sitä samaa fysiikkaa käytettiin luomaan se laite, jolla nyt sitten asia kumotaan sanomalla ettei se niin ole). Toiseen ryhmään kuuluvat Anon kaltaiset pyhään kirjaan uskovat, joille se Raamatun tai muun kirjan teksti on totta, täysin riippumatta mitä mikään muu todiste kertoo koska niin se seisoo siinä kirjassa, piste.


Sama pätee monessa muussakin asiassa

Lättymaa ei kuitenkaan ole varsinaisesti tämän tekstin aihe, mutta se on loistava esimerkki tervanukesta. Ainoa asia mitä sillä todellisuudessa saadaan aikaiseksi on hyvin pitkälti se, että joku ulkopuolinen kompastuu juttuun ja lähtee asiaa itse katselemaan ja putoaa siihen kaninkoloon josta aniharva on koskaan päässyt ulos. ”Kerran lätty, aina lätty” on varsin yleinen asenne ja ihmiset eivät ole kovinkaan tunnettuja siitä, että muuttaisivat uskomuksiaan todisteista huolimatta. Kyllä, olen itsekin tuhlannut aivan liian monta tuntia näihin keskusteluihin mutta ehkäpä sitä nyt jo oppisi itsekin? Ongelma ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen, että pelkkä ohittaminen olankohautuksella tai naamapalmulla ratkaisisi asian. Nimittäin aivan kuten niissä muissakin samankaltaisissa asioissa, se levitetty asia voi oikeasti olla jopa vaarallinen. Mikä olisi siis oikea tapa toimia, vai onko sellaista olemassakaan?

Loogisilla argumenteilla on (lähes) mahdotonta muuttaa ihmisen mielipidettä, jos hän on muodostanut tunnereaktion asiasta suuntaan tai toiseen eikä ole valmis oppimaan uutta. Toisaalta jos alkuvaiheen epäröinnin aikana sinne väliin saa iskettyä sopivaa tietoa niin ihminen voi havahtua kusetukseen. Täten mihinkään keskusteluun osallistuminen näistä tervanukke-aiheista on samaan aikaan puhdasta ajanhukkaa, uhka kasvattaa sen näkyvyyttä, mahdollisuus ehkäistä mahdollinen tartunta sivustakatsojiin ja päälle satavarmasti sotkea itsensä vielä enemmän jumiin siihen tervaan. Jos vain olisi silloin ensimmäisellä kerralla vaan antanut asian olla… osaisiko siitä siis itse oppia, että kun on kerran haksahtanut tervanukkeen, ei toistamiseen lankea samaan suohon, mitä veikkaat? Sosiaalisen median algoritmit kun tarjoilevat sitä käyttäjän huomion saanutta asiaa uudestaan ja uudestaan, jolloin kerran huomiota antaneena sama aihe tule vastaan yhä uudelleen.

Ehkäpä sama pätee myös näihin kaikkiin muihinkin nykypäivän hömpötyksiin. Muutama saisi kaikessa rauhassa puhua asiasta ja jos siihen ei kukaan kiinnittäisi huomiota, asia ei siitä juurikaan etenisi. Niin se maailma ennen toimi, ennen sosiaalista mediaa - minkään asian tartuttaminen laajaan yleisöön oli lähes mahdotonta ilman merkittäviä resursseja. Tosin niinhän se nyt menee näissä suuremmissa asioissa tuolla valtavirran puolella: kapitalistinen sananvapaus määrittää sen, mistä asiasta tulee valtavirtaista ja mikä jää marginaaliin. Tervanukke kun ajetaan ison rahan painepesurilla ojanpohjalle jos aihe ei vallanpitäjiä miellytä. Siksi onkin varsin silmiinpistävää, kuinka paljon huomiota jopa valtamediassa lättymaa oikeasti saakaan. Lättymaa-tervalasta ollaan tyrkyttämässä joka paikassa ja aina löytyy muutama, joka ei voi vastustaa mennä tökkäämään sitä sormella. Ja se on menoa sitten… Lättymaassa kun on vielä semmoinen juttu, että siinä menee kaikki uskottavuus sen sileän tien kaikkien muiden paitsi oman sakin kesken. Siksi tietysti asia oli pitkään muhimassa pinnan alla, kunnes nyt sitten tulvaportit avattiin.


Mistä siis saisi puhua ja mistä tulisi vaieta?

Kas siinä pulma, koska kaikista asioista on voitava keskustella asiallisesti, ihan kaikista. Mutta asiallista keskustelua on esimerkiksi sosiaalisessa mediassa hyvin pitkälti täysin turha yrittää, koska se juttu lähtee aina lennolle syystä tai toisesta. Siksi yksinkertainen ohje voisi olla, että jos asia ei sinua kosketa henkilökohtaisesti ja omassa elämässäsi, niin annappa kuule olla. Mutta aina sitä pikkuisen pitää kuitenkin… Ja kun meille esitetään aihe, joka tulee kuin tyhjästä ja se saa jengin sitä tökkimään, kannattaisikin pohtia että mistäs tämä tämmöinen on oikein lähtenyt? Q-liike oli jokunen vuosi sitten varsin samankaltainen ilmiö ja siihen yksi jos toinenkin jäi kiinni, osa vieläkin. Mutta aivan kuten niin moni pelastusta lupaava kokonaisuus, sitä ei koskaan tullut vaikka siihen kuinka uskottiin. Lätyille kun pelastus odottaa joko taivaassa, tai siinä kun ihmiset sen lätyn kautta havahtuvat kaikkiin muihinkin kusetuksiin ja sitten maailma pelastuu!

On vaikea sanoa mistä nämä tervanuket oikein saavat alkunsa. Osa on myöhemmin ollut jäljitettävissä yksittäisiin trolleihin, osa taas valtiollisiin toimijoihin, mutta koska yleinen mielipiteemme on niin vahvasti manipuloitu kokonaisuus, on turha olettaa että näistä asioista voitaisiin keskustelemalla nykypäivänä selvitä. Monet näistä tervanukeista on kuitenkin tarkoituksella luotu siihen, että kun ne päästetään jonkin tietyn ryhmän sisään, se rikkoo sen ryhmän sisältäpäin aiheuttamalla keskinäistä riitaa tai vähintäänkin leimaa koko ryhmän sillä syötetyllä asialla. Hajota ja hallitse on varsin toimiva taktiikka. Mutta eiväthän ne nyt tahallaan syöttäisi disinformaatiota potentiaalisina uhkina näkemiinsä ryhmiin? Siis kuten viimeksi kun siitä löytyi ainakin joitain todisteita, että niin oltaisiin tehty…

Sananvapaus olisi kuitenkin se keino ratkaista tämä ongelma, mutta jo nykyisten rajoitteiden puitteissa siitä on tehty varsin haastavaa, ellei jopa mahdotonta joissain tapauksissa. Valtavirtaan uskovat kun niputtavat kaikki mahdolliset asiat ”hörhöihin”, eikä heitä edes kiinnosta kuulla yhtäkään argumenttia minkään aiheen puolesta. Jostain syystä aina kun se toisinajattelijoiden kenttä millään tavalla alkaa tasaantumaan, jostain putkahtaa uusi tervanukke näkyviin ja eihän sitä nyt voi olla koskematta! Kun aika ja energia palaa näiden yleensä jonninjoutavien asioiden puimiseen, se on kaikki pois jostain muusta joka olisi paljon hyödyllisempää jokaiselle itselleen. Esimerkiksi kattoon syljeskely on paljon hyödyllisempää kuin lättymaasta keskustelu, se on tullut niin monta kertaa huomattua, viimeksi… eilen? Mutta nyt ihan oikeasti annan asian olla, seuraavaan kertaan saakka. Jäädään siis odottelemaan seuraavaa tervalasta, koska kyllä se sieltä taas ilmaantuu jahka tämä Anon nostama ”lukekaa Raamattua, se todistaa lätyn” sirkus rauhoittuu. Twatterin puolella ainakin kemikaalivanat ovat taas lähteneet lentoon…

Kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa

Älä tue vanhaa sortavaa valtaa

Moni varmasti on nähnyt sen omaa moraalia testaavan kuvan/aivopähkinän, jossa sinä itse seisot junaraiteen vieressä ja edessäsi on vaihdevipu, jota kääntämällä saat päättää kumpia kiskoja pitkin juna ohitsesi pyyhkäisee. Näet kaukaa että juna on tulossa, joten aikaa ei ole hukattavaksi. Jostain syystä kiskoilla, joita kohti juna vaihteen nykyisessä asennossa etenee makaa ryhmä ihmisiä sidottuna raiteisiin, eli jos et tee mitään, tämä ryhmä ihmisiä jää junan alle. Jos taas päätät pelastaa tämän ryhmän kääntämällä vaihdetta, kiskot johtavatkin raiteelle, jossa on vain yksi ihminen sidottuna kiskoihin. Kumpi on siis ”oikea” ratkaisu, mieti hetki ihan rauhassa. Sinä et ole vastuussa junasta etkä ole ollut sitomassa ihmisiä raiteisiin, satuit vaan osumaan paikalle. Asian voi oikeuttaa lukemattomilla eri tavoilla suuntaan tai toiseen, eikä suoranaisesti väärää vastausta tähän pulmaan ole, vaan sen on tarkoitus saada ihmiset punnitsemaan omia arvojaan. Miten oli, käänsitkö vaihdetta ja jos käänsit, miksi?

Miksi nostin asian esiin? Koska kyseessä on pohjimmiltaan sama asia, kuin äänestämisessä vaaleissa. Sinä et luonut tai aiheuttanut järjestelmää, tilannetta jossa nykyään ollaan. Vaihtoehtoja on tässä useampia kuin kaksi, toki, mutta niistä joka ikinen aiheuttaa sen, että se juna tulee jyräämään tietyn osan ihmisistä ylitse. Koska kyseessä on idols-kisa, enemmistön päätöksellä sitä vipua käännetään ja se tuleva junaonnettomuus tulee tapahtumaan osin arvaamattomalla tavalla, koska meille ei jostain syystä kerrottukaan ihan kaikkea niistä vivun kääntämisen seuraamuksista. Emme voi myöskään tietää mitä tapahtuisi, jos emme koskisi vipuun lainkaan vaan meille on vain kerrottu, miten asiat tulevat etenemään jos tosiaan jätämme päätöksen tekemättä ja annamme junan kulkea rataansa. Tämä on siis se äänestämättömyys, josta pelotellaan jatkuvasti että kuinka juna ajaa ihan kaikkien päälle jos et käännä vaihdetta ja ajata junaa jonkun toisen päälle. Mutta minä ja muut joidenka mielestä se junan pysäyttäminen olisi myös mahdollinen ratkaisu pidetään pahana ihmisenä… vain, koska meille on kerrottu että se ei ole sallittu vaihtoehto tähän pulmaan. Voiskohan missään kohden voinut käydä niin, että meitä oltaisiin siinäkin juksattu? Vai kertoiko se valtamedia tästäkin meille asian juuri kuten se menee, mitä luulet? (Tästä linkistä lisää asiasta)

Jos tutkii demokratian historiaa ja kaikkia niitä selityksiä oikeutuksista valtaan ja siitä, mitkä ovat ne meidän liberaalin demokratian arvot tai edes ne määritykset, koska järjestelmää edes voitaisiin kutsua demokraattiseksi, saattaa päätyä siihen johtopäätökseen ettei tämä nykyinen järjestelmä ole lainkaan mitä se väittää olevansa. Miksi ihmeessä meidän tulee valita joka kerta annetuista vaihtoehdoista, joista yksikään ei ole kaikille hyödyllinen vaan aina jokin porukka jyrätään, siinä kun toiset jäävät rauhaan ja yleensä jokin porukka siitä päätöksestä hyötyy. Nykyisellään se kansa on harvemmin hyötyjän paikalla ja kaikki annetut vaihtoehdot koskettavatkin sitä, että keneltä otetaan eniten ja kuinka paljon, joka sitten annetaan vallanpitäjille. Kun lukee näitä vaihtoehtobudjetteja niin niissä kaikissa loistaa tämä sama ongelma - aina on voittajia ja häviäjiä. Miksi? Koska järjestelmä ei perustu yhteistyöhön millään tavalla, vaan ihmiset pakotetaan kilpailemaan keskenään niistä jämistä, joita tämä sääntöpohjainen järjestelmä heille jättää sen jälkeen kun vallanpitäjät ovat kuorineet kermat päältä. Ja virallisen tarinan mukaan tähän vaihteen kääntämiseen osallistuvat ovat hyviä ja oikeamielisiä ihmisiä, siinä kun jarrua vetämään yrittävät ovat uhka demokratialle, pelaavat vastapuolen pussiin, ovat passivoituneita ja syyllisiä siihen kaikkeen pahaan, joka tapahtuu niiden vaalien jälkeen koska ne, jotka kannattavat sitä junalla ajelua eivät ole kuulemma vastuussa omasta osuudestaan.


Vaan koeta luoda jotain uutta

Uuden sääntöpohjaisen järjestelmän luominen ei liioin ole mikään pikkuseikka, koska siinä tullaan väistämättä aiheuttamaan vaan uudet raiteet ja joku tulee aina jäämään sen junan alle. Jos järjestelmä olisi huomattavasti enemmän kansan etua ajatellusti tehty, se saattaisi kyetä ohjaamaan suuressa osassa asioita junan joko tyhjälle raiteelle, tai jollain tavalla oikeutetusti jyräämään vain pienen osan - yhteiseksi hyväksi… ja sinun turvallisuutesi vuoksi. Riippuen näkökantista, tämä uusi sääntöpohjainen järjestelmä voidaan luoda joko järjestelmän sisältä käsin, eli ajamalla se juna ”oikein” ihmisten päältä, tai sitten ulkopuolelta jollain tavalla pakottamalla, esimerkiksi vallankumouksella kun kansa nousee valtaa vastaan. Siis että ne vuosisatojen ajan valtaansa ja varallisuuttaan kasvattaneet nykyisestä järjestelmästä lähes rajattomasti hyötyneet tahot antaisivat sen tapahtua vain koska muutama ihminen niin haluaa? Ja sen tekisivät ne tahot, joidenka mielestä se onnistuisi näiden vallanpitäjien peliä pelaamalla? Toki kaikki on mahdollista ja ihmeitäkin tapahtuu, mutta siihen ihmeeseen tarvitaan vissiinkin jokin suuremman voimaan peliin puuttuminen, mitä osa myös ajattelee tapahtuvan ihan justiinsa.

Lukemattomat ihmiset ovat kuitenkin vuosikausia puhuneet ja puuhanneet sitä ns. ”parempaa maailmaa” pienessä mittakaavassa, koska heille on ollut selvää ettei sitä juna saada toistaiseksi pysähtymään tai edes hidastamaan, jolloin he antavat muiden väännellä vaihdetta ja pysyvät itse kaukana raiteista. Ihmisten herättelyä on koetettu tehdä pitkään, mutta kuten kaikessa todellisessa vapauteen perustuvassa ajattelussa, ihmisiä ei pakoteta sen tiedon ääreen eikä heitä voi kuitenkaan pakottaa ymmärtämään asiaa. Seurauksena tästä vapaudesta ja vapaaehtoisuudesta on tietenkin se, että enemmistö uskoo täysin tai ainakin suurelta osin siihen vallanpitäjien manipuloimaan todellisuuskuvaan siitä, miten maailma oikeasti pyörii. Maailma pyörii edelleenkin paskapuheella ja keskenään kilpailevat ihmiset tulevat aina pelaamaan omaan pussiinsa, muiden kustannuksella. Ja tässä onkin se kohta, joka aiheuttaa runsaasti närää uuden ja paremman maailman puolesta olevilla…

Nimittäin sitä keskinäistä kilpailua tapahtuu myös siinä, kun osa ajattelee korjaavansa järjestelmän ”sisältä” ja osa taas näkee sen olevan haitallista aatteelle. Niitä jotka eivät halua tukea järjestelmää edes sen verran, että ”kokeillaan nyt vielä taas sen sadannen kerran oikein äänestämistä” jääkin tekemättä, se joukko joka sinne valtaan muiden yli pyrkii menettää oman puolensa tukea, koska ”tavikset” ei näitä ituhippejä ja salaliittoteoreetikoita tule koskaan tukemaan. Moni onkin pessyt kätensä tästä sirkuksesta ja keskittyy vain omaan elämäänsä ja sen parantamiseen, mutta se taas nähdään itsekkäänä ratkaisuna koska siinä jätetään ne muut köyden kanssa lykkäämään sitä vaihdevipua. Sitten kun vaalisirkus on taas ohitse, siinä onkin helvetinmoinen työ taas rakentaa ne poltetut sillat takaisin koska moni taho, pääosin tosin sielä järjestelmän sisällä muuttamisen puolella olevista, päätti polttaa ne sillat väärin-väärinajattelijoihin, koska he uhkasivat heidän mahdollisuuksia päästä valtaan. Ja tottahan se on, en minäkään toimillani ole ollut juurikaan auttamassa ihmisiä pääsemään valtaan ylitseni, vaikka olenkin antanut kaikki keinot sen tekemiseen vuosien aikana ulos tulleella tuotannollani. Kas kun itsekin vielä aikaisemmin ajattelin että kyllähän tähän junaonnettomuuden saa estettyä…


Mitä sitten voitaisiin käytännössä tehdä?

Nämä kolme pääsuuntausta (”politiikka”, aktivismi ja omavaraisuus) tuntuvatkin olevan jokainen ihan varteenotettava vaihtoehto. Jokaista voidaan puolustaa eri argumentein, aivan kuin jokaista voidaan lytätä tietyistä asioista. Jokaisen onkin päätettävä itse minkä polun valitsee, niihin omiin arvoihin peilaten. Osittain nämä eri näkemykset kulkevat samaa polkua, jolloin yhteistyö on mahdollista, mutta tietyissä risteyskohdissa syntyy runsaasti kitkaa, joka olisi teoriassa mahdollista välttää parantamalla ihmisten kommunikointitaitoja. Itse tiedän, että minullakin on paljon parannettavaa sen suhteen ja varmasti osa siitä aiheuttamastani närästyksestä oltaisiin voitu välttää muotoilemalla asiat toisella tavalla. Onneksi ihmiset uutta oppiessaan kehittyvät ja toisin kuin yleisesti luullaan, ihmiset voivat myös muuttaa mielipiteitään ja näkemyksiään ajan saatossa. Kuitenkin, vaikka ihmisten arvot ovatkin monella tavalla yhtenevät, saattaa ne pienet erot ja niiden aiheuttamat muutokset kokonaisuuteen aiheuttaa kuitenkin sen, että vaikka ollaankin ”valtavirtaa vastaan”, ajamme täysin erilaista maailmaa josta kumpainenkin olisi sille toiselle kauhistus. Mikä siis avuksi?

Kukaan ei tietenkään ole aivan puhtaasti yhdessä näistä kolmesta leiristä, vaan jakaa toimintaansa joko suuntaan tai toiseen eli ollaan esimerkiksi aktivistia mutta pyritään politiikkaan. Osa taas elää elämäänsä kuin koneistosta ulospäässyt, ei tee juurikaan aktivismia asiansa eteen mutta sitten haluaa politiikkaan mukaan… ja kaikkea siltä väliltä. Tämmöisen kentän yhdistäminen olisi kuitenkin varsin helppoa, jos niin haluttaisiin tehdä. Eikä vain periaatteen tasolla, vaan käytännössäkin, samalla tavalla kuin maailmaa on ennenkin onnistuttu muuttamaan. Kuinka, kerro jo!? Kahdella varsin yksinkertaisella asialla: yhdistämällä voimat vastustamaan niitä negatiivisia asioita mutta jättämällä siitä pois se ”mitä tilalle”, koska se on se jakava asia… ja toisena se vielä paljon tärkeämpi asia: sananvapaus. Näistä asioista pitää pystyä keskustelemaan ja jos ensimmäinen reaktio on se blokkisormen heiluttelu, yhteistyö moisen tahon kanssa on mahdotonta ja tulee aiheuttamaan kaikessa tulevassakin sitä samaa eripuraa kun ei edes yritetä keskustella. Sitten kun näitä puhekyvyttömiä on sielä ”johdossa” niin ei tarvitse ihmetellä miksi asiat ovat päin helvettiä. Siksi en itse enää edes yritä tällaista yhdistymistä ajaa, vaan keskitän energiani toisaalle…

Nimittäin se käytännön tekeminen joka ei ole siltä kanssaihmiseltä juurikaan pois mutta samalla kusee vallanpitäjien muroihin on nimittäin niinkin yksinkertainen, kuin pyrkiä itse elämään hyvää ja onnellista elämää joka saattaa tarttua niihin kanssaeläjiin. On se sitten siihen omavaraisuuteen pyrkiminen tai itsestään huolta pitäminen, keinoja siihen hyvään elämään on lukemattomasti. Toisin kuin esimerkiksi mediavirukset, joiden tarkoitus on löytää mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti uutta yleisöä, hyvän elämän omilla ehdoilla eläminen ei pyri laajenemaan kuin sille sopivalle ”maalle”. Ihmisen on oltava valmis ja halukas muutokseen omassa elämässään. Täydellisyyteen ei liioin kannata edes pyrkiä, vaan omissa rajoissaan ja ennen kaikkea omaa tahtiaan on jokaisen löydettävä se oma juttunsa. Joillekin se oma juttu saattaa olla se aktivismi tai jopa politiikka, mutta se näkyy siinä toiminnassa varsin helposti kun on itse sinut oman aatemaailmansa kanssa eikä joudu selittelemään ja puolustelemaan joka kohdassa asioitaan. Ja tämmöiset ihmiset inspiroivat muita tekemään joko samalla tavalla kuin he, tai ainakin etsimään sitä omaa juttuaan päästäkseen siihen omaan versioonsa hyvästä elämästä. Ja tämä jos mikään vituttaa vallanpitäjiä, koska vapaa ja onnellinen ihminen ei ole hallittavissa ja huonosti vielä manipuloitavissakin. Ihminen vastustaa silloin järjestelmää pelkällä olemuksellaan, ei vain niillä pienillä toimillaan sitä koneistoa vastaan. Ja kun suuri joukko tekee samoin, maailma muuttuu kuin itsestään… jos ei kaikille niin ainakin jokaiselle itselleen.

Sanan- ja mielipiteenvapaudesta

Sensuurista

Sensuuri voidaan karkeasti jakaa itsesensuuriin ja ulkopuoliseen sensuuriin, samoin kuin sen suhteen koskettaako sensuuri sisään vai ulospäin kulkevaa sanomaa. Tarkoitus on kuitenkin lähes poikkeuksetta sama: suojelu. Ketä suojellaan ja miltä onkin sitten se juttu mikä vaihtelee melkoisesti. Yleensä sensuurista puhuttaessa tarkoitetaan valtion tai jonkin vastaavan auktoriteetin (esimerkiksi kirkko) harjoittamaa toimintaa, jonka tarkoitus on suojella suurempaa kansanosaa tämän auktoriteetin näkemältä haitalliselta asialta. Aatteen puhtaus saattaa nimittäin vaatia sen, ettei ikäviä faktoja päästetä mukaan sotkemaan hyvää tarinaa. Itsenäinen ajattelu, se semmoinen mielipiteenvapaus kun on nähty jo pitkän aikaan syynä nuorison pilalle menemiseen ja kunhan vaan ihmiset saisivat juuri sitä oikeaa ja hyvää tietoa niin yhteiskuntarauha olisi taattu. Ajatus ei sinällään ole väärä, koska lähestulkoon ainoa tapa säilyttää se yhteiskuntarauha on rajoittaa mielipiteitä koska ihmiset voivat muutoin saada päähänsä jos jonninmoisia ajatuksia ja vieläpä kehdata levittää niitä toisille ja se ei muuten sitten käy lainkaan päinsä!

William Albigin kirjassa ”Modern Public Opinnion” esitetään sensuurista pyramidi, joka osoittaa hienosti kuinka vähän todellisuudessa se kaikista näkyvin osa, viranomaiset, sensuroikaan ihmisiä. Jo kauan ennen kuin se poliisi tulee sakottamaan puheista, valtaosa ihmisistä on tukkinut oman turpansa syystä tai toisesta. Ehkä tämä osoittaa jonkin asteista itsesuojeluvaistoa kun on itse vain hiljaa, mutta samalla siinä tulee sanottua hyvästit sille tärkeimmälle vapaudelleen - sananvapaudelle. Vapaassa yhteiskunnassa kaikista asioista voitaisiin keskustella sivistyneesti, mutta eri tahoilla on kautta aikojen ollut aina aivan loistavia selityksiä sille, miksi jokin tietty mielipide tulee estää vaikka väkisin. Pohditaan niitä syitä kuitenkin hieman myöhemmin ja tsiikataan se Albigin pyramidi ensin läpi. Kuusiportainen pyramidi osoittaa sensuurin eri tasot jenkkien suunnalta, joten kulttuurikohtaiset erot saattavat hieman vaikuttaa siihen järjestykseen. Sanoisin että Suomeen peilattuna ollaan hyvin lähelle samalla mallilla - olemmehan kuitenkin amerikkalaistunein maa ehkäpä koko maailmassa?

Alimmalla tasolla ja täten suurimman pohjan omaa oman mielen sensuuri, ns. Freudilainen sensuuri, joka kuvaa niitä osia joista emme edes ole välttämättä tietoisia - uskomukset ja arvot. Heti sen päällä on kulttuurin tuoma sensuuri, joka kertoo mistä asioista on soveliasta julkisesti puhua tai edes ajatella. Tämän päällä on oman ryhmämme, mihin ikinä kuulummekaan ja alakulttuurin tuomat rajoitteet, koska emmehän voi kuulua ryhmään jonka kanssa olemme vahvasti eri mieltä asioista? Yleinen mielipideilmasto on sitten näiden ryhmien yläpuolella kaikkine aatteineen ja ideologioineen. Se kuuluisa yleinen mielipide asustelee siis sielä sensuurin puolessa välissä pitäen siitä yhteiskuntarauhasta (tai sen puutteesta) tiukasti kiinni. Yleisen mielipiteen päällä onkin sitten sensuroimassa ne yleisen mielipiteen luojat, eli media sen kaikilla osa-alueilla. Media niin rajoittaa kuin sitä rajoitetaan useasta eri suunnasta ja näissä rajoitteissa tuppaa varsin harvoin olemaan se ”yhteinen hyvä” syynä vaikka niin yleensä väitetäänkin. Median rajoitteissa kun puhuu varsin puhtaasti raha eli valta. Pyramidin huipulla loistaa tosiaan sitten se viranomaistaho lakeineen ja säännöksineen. Jos se oma näkemyksesi on päässyt kaikista alemman tason sensuuriseuloista lävitse, valtio on sitten se viimeinen päättävä taho sallitaanko se näkemys vai ei.


Sensuurista päästiin ohi, mutta vielä ollaan kaukana sanoman julkitulemisesta saatikka vaikuttamisesta

Media ja sen omistajat ovat näin modernina aikana (eli vuosikymmeniä Albigin kirjan jälkeen) luoneet tavallaan yhden uuden pehmoisen sensuurin tason edellä mainittuun pyramidiin - kapitalistisen sananvapauden. Se kenellä on rahaa on oikeimmassa ja saa asiansa sanottua julki. Ne ikävätkin mielipiteet kun voidaan sallia sanottavan julki, koska se kenelle sanomaa päästetään kuulumaan voidaan rajoittaa niin vahvasti. Teknologiajätit ovat sanelleet sosiaalisen median aikakautena varsin vahvasti sen kuka saa sanoa ja kenelle se kerrotaan. Ennen hakukoneilla saattoi löytää lähes mitä tahansa, mutta paranneltujen algoritmien ansiosta suuri osa ikävistä näkemyksistä, vaikka laillisia olisivatkin, pystytään piilottamaan niin tehokkaasti että tavan kansa ei koskaan altistu radikaaleille näkemyksille vaan tuudittuvat siihen median luomaan illuusioon maailmastamme. Tiedäthän, se illuusio missä valtio pitää sinusta huolta ja vain äänestämällä voit vaikuttaa… Suoraan neoliberaalien oppikirjasta, missä kilpailu on se suurin hyve.

Elämme siis aikakautta, missä kenellä tahansa on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja sanomansa aina vaikkapa kirjaksi saakka, mutta hyvin pieni joukko ihmisiä määrää mitkä asiat sallitaan julkiseen levitykseen koko kansalle. Teoriassa kansalla olisi kuitenkin mahdollisuus ohittaa tämä kapitalistinen sananvapaus, mutta käytännössä ihmisten keskinäiset näkemyserot ja kilpailu varmistavat sen, että kaikki valtavirtaa vastaan seilaavat näkemykset jäävät marginaaliin. Ihmisillä kun on usein se oma etu niin vahvasti mielessä, että se yhteinen etu jää aina kakkoseksi. Etenkin vaihtoehtoisissa piireissä tämä paljon puhuttu ”yhteistyö” kun merkitsee sitä, että kaverin tekemää materiaalia ei jaeta jos siinä tekijä tai sanoma ei ole 100% oikein, siinä kun samaan hengenvetoon todetaan että kaikkien olisi ihan pakko jakaa sitä omaa materiaalia koska se on puhdasta kultaa siitäkin huolimatta, ettei olisi sen kanssa samaa mieltä. Tämä johtaa helposti leiriytymisiin niiden ”suurten johtajien” taakse ja kun suurilla johtajilla on omat lehmät ojassa yhteisen edun sijaan niin yhteistyölle voidaan heittää hyvästit.

Sen lisäksi että sanomaa ei siis useinkaan saada laajaan jakoon, sen sanoman vaikuttavuus tai uskottavuus, miksi sitä haluaakaan kutsua, ei ole mikään itsestäänselvyys. Valtavirrassa osataan kyllä tämä puoli ja asian tärkeydestä riippuen kaivetaan aina psykologisista tempuista lähtien omalle oikealle tarinalle uskottavuutta. Hyvänä esimerkkinä tästä on traumapsykologian käänteinen käyttö zombieviruksen myynnissä kansalle - kaikki kikat käytettiin luomaan ihmisille syviä traumoja että he juoksevat kiltisti piikille ja lynkkaavat toisinajattelijat. Jos nimittäin haluaa ”reilusti” vaikuttaa muihin ihmisiin, yksi harvoista tavoista joita moderni neurobiologia tunnistaa on saada ihminen haluamaan oppimaan jotain uutta. Halu oppia tulee kuitenkin lähes poikkeuksetta sisältä, jolloin ainoa tapa vaikuttaa on vaan tuoda esiin materiaalia joka saattaa saada ihmisen kiinnostumaan ja kurkkaamaan sinne verhon taakse. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin jo kauan sitten päättänyt kuinka tietyt asiat ovat ja sillä selvä. Mikään määrä suostuttelua, loogisia argumentteja tai todisteita ei saa ihmistä kääntämään selkäänsä omille (perus)uskomuksilleen jos pienintäkään halua oppia uutta ei ole olemassa. Itsepetoksen määrä onkin monella huipussaan, koska enhän nyt minä ole semmoinen jäärä joka ei suostu oppimaan uutta - sinun esittämäsi argumentit ovat vaan niin persiistä etteivät ne voi millään pitää paikkansa! Taidan kuitenkin varoiksi estää sinut, suojellakseni omaa näkemystäni poikkeavilta mielipiteiltä…


Paitsi että tulisiko vaikuttaa?

Tiedon voi laittaa esille, mutta et voi pakottaa ketään sitä tutkimaan, et ymmärtämään etkä etenkään laittamaan palikan paikalleen ja käyttämään sitä hyväkseen elämässään. Jokaisen itsensä on oltava valmis tutkimaan ja pohtimaan uusia asioita ja näkökulmia jos haluaa siis ketään pakottamatta saada näkemään maailma toiseltakin kantilta. Mutta toisaalta, kuuluuko sinun vaikuttaa muiden asioihin? Jos toinen on tyytyväinen omaan näkemykseensä, oli se kuinka epälooginen ja kaukana todellisuudesta tahansa, kuuluuko siihen mennä puuttumaan? Yksi koulukunta tähän on se, että jos sen tarinan voi tuhota totuudella, sen tulee tuhota totuudella. Mutta emmehän me tiedä mikä on totuus? Joskus kaksi vastakkaistakin näkemystä voivat olla molemmat totta, mutta useammin yksi näkemys on paikkansapitävämpi kuin toinen, jolloin ainoa tapa selvittää asia olisi käyttää sitä sananvapautta ja keskustella asiasta. Keskustelemalla emme tietenkään voi löytää totuutta jos lähtökohtana on pelkkiä valheita, mutta voimme verrata eri näkökulmia ja onnistua sopimaan näkemyseroista keskenämme. Ihmiset kun voivat jopa sopia olevansa asioista eri mieltä ja siltikin jatkaa yhdessä oloaan… tai niin ainakin on väitetty.

Oma joukkonsa muihin vaikuttajista ovat ne, jotka haluavat valtaan muiden yli. Usein nämä tahot kokevat oman maailmankuvansa olevan niin oikeamielinen, että heillä on oikeus, ehkäpä jopa velvollisuus tunkea se oma näkemyksensä muiden kurkusta alas. Valtaan halajavat tietävät olevansa niin oikeassa, että he sensuroivat poikkeavat mielipiteet etenkin silloin, kun ne haittaavat suoraan heidän mahdollisuuksiaan päästä valtaan. Siksi esimerkiksi pienpuolueilla on blokkisormi nyt herkässä, koska jokainen heidän materiaaliansa näkevä nähdään potentiaalisena kannattajana ja jokainen säröääni siihen on vihollinen tai vähintäänkin kilpailija. Siksi mikään ”yhdistyminen” on käytännössä täysin mahdotonta kun mukana on niin mainetta ja mammonaa harvoille josta kilpaillaan sitten vähintäänkin keskenään. Usein ne jotka haluavat valtaan ovat niitä viimeisiä ihmisiä joita sinne valtaan saisi päästää. Ja kas kummaa, juuri niitä tyyppejä valitaan palttiarallaa 200 joka ikisissä eduskuntavaaleissa valtaan kansan ylitse ja sitten ollaan niin kovin yllättyneitä, että se kansa pääsee unohtumaan joka ikinen kerta. Muiden manipulointi nähdään usein oikeutettuna kun se oma näkemys on niin helevetin paljon parempi kuin muiden. Vapaassa maassa kaikki tieto annettaisiin kaiken kansan nähtäville, asioista keskusteltaisiin avoimesta ja jokainen saisi tehdä itse omat päätöksensä perustuen kaikkeen siihen tietoon. Ongelma on vaan se, että valtaosa ei halua vapautta vaan tarrautuu ensimmäiseen messiaaseen joka kertoo pelastavansa kaikki, kunhan vaan saa ensin sinun valtasi…

Karu todellisuus on se, että jos haluaisi muuttaa maailman suunnan, pitäisi yleiseen mielipiteeseen kyetä vaikuttamaan merkittävästi. Se vaatisi resursseja, organisointia ja selvän suunnitelman. Mutta kenellä on oikeasti oikeutus moiseen asemaan? Nykyään se on kuulemma niillä, joilla on siihen varaa… Tai sitten voit elää omaa elämääsi vapaasti ja antaa muidenkin elää kukin tavallaan. Toki silloin, kun muut eivät tee samoin, eli anna sinun elää omaa elämääsi, on pohdittava pitäisikö sille tehdä jotain. Jos pitää, sitten vasta pohtia mitä ja miten sille voisi jotain tehdä. Omaa asennettaan asioihin on paljon helpompi muuttaa kuin edes yhden muun näkemystä, saatikka niin suuren joukon näkemystä että sillä olisi merkittävä vaikutus yhteiskuntaan. Suurin osa yhteiskunnan rajoitteista on kuitenkin ihmisellä omien korvien välissä - se Freudilainen sensuuri joka estää näkemästä niitä lukemattomia muitakin vaihtoehtoja ratkaista edessä olevat ongelmat. Yksi varma tapa havaita se, että se oma pieni sensuuripiru on vastustamassa näkemääsi ja kuulemaasi on se, että sinua alkaa vituttamaan näkemyksestäsi poikkeava asia. Siinä kohden aivot laitetaan narikkaan ja tunteet käyvät sulkemassa kaikki avoimet ovet uuden oppimisesta. Niin käy ihan kaikille, mutta siinä on se kohta jolloin voi yrittää tietoisesti muuttaa omaa näkemystään. Kun tunteet on saatu takaisin kuriin ja uusi tieto analysoitua, se ei tietenkään tarkoita että se uusi tieto olisi oikein ja vanha väärin, joten silloin täytyy laittaa ne omat harmaat aivosolut töihin ja alkaa pohtimaan tosissaan sitä asiaa - jos haluaa kehittyä ihmisenä.

… mieti, se ei ole laitonta, vielä. Ja käytä sitä sananvapauttasi, sekin ollaan viemässä etteivät ihmiset saisi päähänsä omia näkemyksiään asioista.

Yleisen mielipiteen sijaan virallisen tarinan uskonto

Miljoonat kärpäset eivät voi olla väärässä

Nykyajan tapa esittää mielipiteet faktoina ja ikävät faktat taas vain mielipiteinä on vääristänyt ihmisten käsitystä todellisuudesta melkoisesti. Faktan (eli tosiasian) ja mielipiteen ero kuuluisi olla se, että mielipide on yksilöllinen näkemys kiistanalaisesta asiasta, josta kaikilla on samat pohjafaktat mutta päätyvät siltikin eri johtopäätökseen eli mielipiteeseen. Mutta kun faktat ja mielipiteet voivat vaihtaa paikkaansa täysin vapaasti, ihmiset muodostavat näkemyksensä asioista mielipiteisiin pohjautuen ja kertovat sitten oman mielipiteensä olevan fakta siitä kiistanalaisesta asiasta. Ja kun asia on fakta, siitä ei tarvitse keskustella koska siitä ei voi olla olemassa useita mielipiteitä. Mielipideasioista kun voisi keskustella ja jokainen esittää niistä oman näkemyksensä, siinä kun faktat vain ovat eikä niitä faktoja kiinnosta pätkääkään mitä mieltä ihminen niistä on ja uskooko se niihin faktoihin vai ei. Keskustelu olisikin usein syytä aloittaa siitä, että määritetään se perusta, ne faktat asiasta, ennen kuin siitä aletaan väittelemään. Riita taas on helppo aloittaa mistä tahansa asiasta, oli se sitten fakta tai mielipide.

”Modern Public Opinion” - William Albig kertoo kirjassaan modernista yleisestä mielipiteestä, tosin onko vuonna 1956 kirjoitettu kirja kuinka moderni niin siitä voidaan olla montaa mieltä. Yleinen mielipide käsitetään usein jonkinmoisena olentona, entiteettinä jolla se mielipide on ja joka sen sitten kykenee kertomaan. Media toimii sen olennon äänenä, tulkiten sen näkemyksiä erehtymättömästi koska sehän kysyi siltä olennolta suoraan: esimerkiksi gallupit. Mielipidekysely, tarkasti valituilla kyselyillä saa varsin usein halutunlaisen vastauksen ja jos ei galluppi kelpaa, tehdään uusi kunnes tulos täsmää haluttuun tarinaan. Ja koska psykologiasta ja sosiologiasta ollaan opittu jo niin paljon, osataan se kysely esittää oikealla tavalla juuri oikealle ryhmälle, että saadaan oikea yleinen mielipide ”tutkitusti” jolloin se täytyy olla totta. Ja suurin osa nähdessään sen yleisen mielipiteen uutisista, korjaa omaa näkemystään asiasta jos se siitä poikkeaa koska mitä ne muutkin ajattelevat jos itse ajattelisi asiasta väärin ääneen?! Syökää paskaa, miljoonat kärpäset eivät voi olla väärässä - se on yleinen mielipide. Ja kun media kertoo sen yleisen mielipiteen julkisuuteen, siitä tuleekin fakta. Juu, toki siltä osin se tulos on yleensä ”faktaa” että ”tuolta porukalta kun kysyttiin, saatiin tämä tulos”.

Enemmistö ei riitä, mutta yksimielisyyttäkään ei tarvita - yleisellä mielipiteellä täytyy olla aina riittävästi kannatusta että vähemmistö hyväksyy sen, tai ainakin alistuu siihen. Ja juuri siksi nykyinen virallinen tarina on kusessa - vähemmistö on jo riittävän iso ettei se enää useinkaan alistu, mutta ei vielä riittävän iso saadakseen äänensä kuuluviin. Ja sitä hetkeä pelätään valtaa pitävien joukossa niin paljon, että koetetaan saada kaiken maailman digi-idt ja keskuspankkikryptoeurot ulos että vähemmistö saadaan pakotettua yhteiskunnan normeihin. Ja se vähemmistön alistaminen on juuri sitä ”demokraattista päätöksentekoa”, jota hurrataan kun ollaan samaa mieltä ja siitä purnataan kun on sillä väärällä puolella. Liberaalin demokratian ajatusten markkinapaikka on kaunis ajatus, kunnes se uhkaa virallista tarinaa jonka muodostamisessa kansalta ei missään vaiheessa kysytty mielipidettä. Tämä vähemmistömielipiteiden hyväksyntä kertookin yhteiskunnan totalitarismin tason… meillä se on varsin korkea, nimittäin totalitarismi. Tämä totalitaarinen ajattelu on vahvaa myös niiden parissa, jotka kuuluvat joissain asioissa vähemmistöön ja täten ovatkin valmiita lynkkaamaan ne, jotka uhkaavat heidän mahdollisuuttaan nousta ”valtaan” ja ajamaan mielestään oikeita asioita kaikkien muiden kurkusta alas. Aivan kuten ne oikeat vallanpitäjät haluavat…


Ei kuitenkaan enää pelkkä mielipide

Yleinen mielipide pitäisi olla orgaaninen prosessi, jossa jokainen muodostaa oman kantansa itsenäisesti ja se näkemys muovautuisi ajan kanssa yhtenäiseksi koska siitä näkemyksestä karsiutuisi itsestään pois ne haitalliset osat keskusteluiden ansiosta. Valistuneet ihmiset kykenisivät kollektiivisesti löytämään sen ”totuuden” keskuudestaan - yleinen mielipide on siis lähinnä konsensus asiasta. Vallanpitäjille tämä ei kuitenkaan käy lainkaan päinsä, koska tällä tavoin muodostuva mielipide ei välttämättä esimerkiksi pitäisi nykyistä tapaa oikeuttaa valta kansan ylitse millään tavalla oikeutettuna. Siksi monet asiat täytyykin esittää jonain aivan muuna kuin keskustelulle altistettavana mielipiteenä. Onneksi ihmiskunnalla on kuitenkin vuosituhansien kokemus siitä, miten pakottaa uskomukset kansaan ilman että he kyseenalaistavat asiaa. Uskot tai itket ja uskot että asia on tietyllä tavalla, koska siitä eriävä mielipide osoittaa sinun olevan vääräuskoinen, joku sanoisi jopa että paha syntinen.

Uskonasioista kun ei kannata kiistellä. Jokaisella on ihmisoikeuksien mukaan oikeus uskoa juuri mihin itse haluaa juuri haluamallaan tavalla, mutta se ei ole lainkaan hyödyllinen tapa ihmisten hallintaan. Siksi organisoituneiden uskontojen tapa pakotettuun konformismiin on ajanut edelle ja ihmiset laskevatkin kanssaihmiset joko ”omiin” tai ”vääräuskoisiin”. Virallisen tarinan kertomasta yleisestä mielipiteestä onkin luotu dogmaattinen uskonto, jota vain pahat syntiset kyseenalaistavat ja kuten historiasta ollaan opittu, ne pahat syntiset täytyy ”hoitaa” pois näkyviltä aina aikakauteen sopivalla tavalla. Virallisen tarinan valtion uskonnon kannatustahan mitataan aika-ajoin rituaalilla jota kutsutaan ”äänestämiseksi”. Niin kauan kun enemmistö uskoo järjestelmään itseensä, kaikki on hyvin ja ihan mikä tahansa asia voidaan liittää osaksi virallista tarinaa ja täten betonoida yleiseksi mielipiteeksi. Järjestelmän kannatus pitää sen pystyssä, vaikka se perusta onkin vain puhdas illuusio oikeutetusta tyranniasta kansan ylitse.

Kansa saa siis omata tietyistä asioista mielipiteen, mutta toisista asioista väärää mieltä olevia katsotaan pahasti kieroon vääräuskoisena. Voit esimerkiksi olla sitä mieltä, että Jokerit, TPS tai Tappara on se paras joukkue, voit jopa kertoa olevasi enemmin potkupallon ystävä, mutta auta armias jos näkemyksesi on että kaikki kilpaurheilu on persiistä niin johan ollaan silmiä pyörittelemässä. On älykkään ihmisen näkemys uskoa niihin tutkimuksiin, jotka todistavat rahan vaikutuksen tieteeseen ja kuinka suuri osa tieteellisistä tutkimuksesta ovat ”väärin”, mutta vain paha syntinen kyseenalaistaa ilmastohumpan tai zombieviruksen tieteen, joka samalla tiedetään satavarmasti olleen ostettua ja tiettyjen tahojen hyötyvän niistä suoraan. Tiede ei niin toimi, mutta uskonto sitäkin enemmän ja juuri nämä yleisenä mielipiteenä myytävät uskonnot ovatkin syrjäyttäneet ihmisten itsenäisen ajattelun… aivan samalla tavalla kuin ne perinteisemmät uskonnot, joiden dogmaattisuuden osoittaminen on kiellettyä.


Sama virsi kuin ennenkin

Kirkko olikin entisajan televisio - ainoastaan papiston jäsenet tulkitsivat asiat oikein. Kaikki muu tieto ja ”väärät” mielipiteet ovat vääräoppista pahaa syntiä ja hyvien ihmisten on tultava määrätyin väliajoin kuuleman se pyhä sana. Televisio tosin on jokaisella kodin suojissa, jolloin konformismin tarkistus yhteisössä ei tapahdu enää kokoontumisen muodossa vaan sen yleisen mielipiteen toistaminen täytyy ottaa paikkansa työpaikan kahvipöydissä ja etenkin sosiaalisessa mediassa. Nyt ei siis enää riitä teeskennellä olevansa ”hyvä ihminen” kerran viikossa kirkon penkillä, vaan 24/7 joku tarkkailee sitä, että et omaa syntisiä näkemyksiä uusien yliolentojemme kannan mukaan. Sinulla edelleenkin siis saa olla oma mielipide kiistanalaisista asioista, mutta ei niistä, joiden kyseenalaistaminen on uskontoa vastaan. Olemme siis kehittyneet kahdessa vuosituhannessa sen verran, että … oikeutettuun valtaan ylitsemme ei tarvita enää mitään elämää suurempaa vaan nyt pieni joukko ihmisiä voi julistaa olevansa vallassa muiden yli.

Jokainen saa uskoa mihin tahansa elämää suurempaan asiaan miten tahansa ja kertoa sitten tiettyjen asioiden olevan sen suuremman tahto. Mutta kun nykyään uskotaan täsmälleen samalla tavalla ties mihinkä pieneen ihmisryhmään, jotka ovat omalla varallisuudellaan onnistuneet vakiinnuttamaan asemansa ja pelkästään median (jonka he sattuvat myös omistamaan) siunauksella pysyvät vallassa niin täytyy kyllä ihmetellä että mitähän helvettiä täällä oikein tapahtuu. Rousseaun yhteiskuntasopimus oli edes auttava oikeutus valtaan monen mielestä, mutta nyt eri organisaatiot ja ryhmittymät vain julistavat olevansa auktoriteetti jostain asiasta jonka jälkeen he voivat talloa kaikkien muiden ihmisten ihmisoikeuksien ylitse tuosta vaan?! Ainiin, se on yleinen mielipide asiasta - auktoriteetti voi määrätä asioista muiden ylitse ja se on vapautta. Ei lainkaan uskonto, koska se auktoriteetti niin kertoo.

Riippuen sitten siitä, mihin niistä lukemattomista eri asioista uskoo tai ei usko ja mitä pitää faktana tahi mielipiteenä ratkaiseeksin sen, millä nimellä itse itseään kutsuu ja mitä leimaa yhteiskunta pyrkii yksilöön lätkäisemään. Osa puhuu ”heränneistä”, jotkut valistuneista tai valaistuneista kun taas osalle nämä ovat vain eri termejä hörhöistä… ja hörhöksi muita kutsuvat ovat taas ”hyviä ihmisiä”. Sananvapaus olisi se ihmisten keino selvittää se, kuinka paljon jokin asia on uskomus ja kuinka paljon faktaa siihen mielipiteeseen oikeen liittyy. Mutta kun vääräuskoisten kanssa ei voi keskustella, pahoja syntisiä ei saa päästää ääneen ja edelleenkin vain hyvin pieni joukko ihmisiä määrittää sen hyvän ja pahan muiden puolesta, mikä voisikaan mennä pieleen? Ihmiset eivät edes yritä luottaa omaan moraaliseen kompassiinsa, vaan ottavat ulkoa sanellut eettiset säännöstöt omakseen ja koettavat sen mukaan elää elämänsä. Ja miten siihen omaan itseensä voisi edes luottaa, kun kehdosta hautaan on joku aina saarnaamassa miten sinun tulisi elää elämäsi? Toki siinä omassa vapaassa näkemyksessä tulee mukanaan vastuu omista sanoistaan ja teoistaan, mikä muiden eettisiä sääntöjä noudattamalla pystytään ohittamaan. Koska ”tein vaan mitä käskettiin” on edelleenkin kelvollinen puolustus… vai oliko?

Populistinen protestipuolue

Kyllä kansa tietää?

Populismista olen raapustellut jo muutamaan otteeseen (tässä, tässä ja etenkin tässä), mutta aihe on jälleen vahvasti pinnalla vaikka itse sanaa ”populismi” pyritäänkin välttämään kuin ruttoa vaihtoehtoista näkemystä omaavien parissa. Tämä ei tietysti ole mikään ihme, koska sanaa käytetään yleensä lähinnä vain leimakirveenä eikä sillä ole mitään selvää, jokaisen samalla tavalla ymmärtämää määritystä, mikä taas itsessään on yhtä suuri yllätys kuin että aurinko nousee samasta ilmansuunnasta lähes joka kerta. Koko liberaalin demokratian idea toki pohjimmiltaan on juuri populismi, eli kansan tahto, yleinen mielipide, on se joka määrittää maan suunnan. Toisaalta järjestelmämme itsessään on rakennettu pitämään kansa erossa vallasta, jolloin populismi on suoraan järjestelmän vastainen aatesuunta. Omalla tavallaan ”demokraattinen” ja ”populistinen” tarkoittaa yhtä ja samaa asiaa, mutta ensimmäinen on positiivinen ja jälkimmäinen negatiivinen termi samalle kansan tahdolle. Populistinen demokratia taas olisi radikaalia tai suoraa demokratiaa, mutta semmoisia ei tasavallassa hyväksytä.

Vaikka suurelle osalta suomalaisista nimi ”Timo Soini” onkin petturuuden, takinkäännön ja valeopposition kanssa synonyymi, mies kyllä tietää mistä populismissa on kyse. Hänen päättötyönsä ”Populismi - Politiikka ja Poltinmerkki” selittää asian varsin selvästi ja voisi ainakin kuvitella, että kun puolueen johtaja itse asian selittää mitä populistinen protestipuolue loppuviimein on, hänen tehdessään oman kirjansa mukaisesti yllättyneitä ei tarvitsisi etsiä kovinkaan kaukaa? Mutta kun koko koneisto suojeli tätä protestipuoluetta mediallaan, merkit olivat varsin selvästi näkyvillä ja silti ne jäivät huomaamatta sillä kansalla, jonka syviä tuntoja koko puolue edelleenkin kertoo tulkkaavansa. Nyt persut ovatkin vakiinnuttaneet asemansa maamme poliittisessa kentässä ja usean kannattajan usko on mennyt fanaattisuuden puolelle, joka näkyy varsin selvästi kommenteissa jos joku uskaltaa loukata heidän (Soinin tarkasti valitsemaa) messiasta (Jussi) tai hänen seuraajaansa (Riikka), jonka nousu valtaan oli myös tarkasti laskelmoitu aivan muualla kuin tavan jäsenistön parissa. Aivan kuten Soini kertoikin, mutta eipä sekään ketään kiinnosta?

Syy miksi populismista ei sillä nimellä haluta juuri nyt puhua ja miksi media on myös asiasta hiljaa on se, että poliittisella kentällämme on kaksi ”suurta” populistista protestipuoluetta - VKK ja VaLi-koalitio. Riippuen keneltä kysyy, on näiden kahden ryhmän ”kansan tahtoon” vetoaminen yleisimmin joko virheargumentti tai sitten se ainoa oikea tapa protestoida koneistoa vastaan. Galluppien valossa (kyllä, olen täysin tietoinen miten ne toimivat) kyse olisi virheargumentista, koska kansan keskuudessa kummankaan puolueen kannatuksella ei Saksan järjestelmässä edes vaaliliitossa keskenään olisi mitään asiaa hillotolpalle. Ei siis voida parhaalla tahdollakaan puhua kansan syvien tuntojen edustamisesta, kun kansan syvät tunnot uskovat varsin vahvasti nykyisiin puolueisiin ja heidän yhdessä pyörittämään yksipuoluesirkukseen. Mutta maailmalla vahvasti nouseva protestiliike ”estäblismenttiä” vastaan on ihan todellinen ilmiö, jonka siivellä meilläkin ollaan pyrkimässä valtaan.


Protestipuolue

Enemmistö kansasta edelleenkin uskoo järjestelmäämme ja kiltisti vuodesta toiseen noudattaa vallanpitäjiemme käskyjä ”äänestää oikein” myös niissä seuraavissakin vaaleissa. Koneistolle ei ole mitään väliä ketä äänestää, kunhan äänestää. Perinteinen tapa protestoida olisi boikotoida asiaa jota vastustaa sen tukemisen sijaan, mutta kun jälleen on keksitty pyörä uudestaan niin kyllähän se tällä kertaa onnistuu kunhan kaikki vaan tekevät täsmälleen oikein. Nimittäin se pyörä on juuri se sama populistinen protestipuolue josta Soini puhui. Kerätään yhden lipun taakse kaikki nykyiseen menoon kyllästyneet ja sillä ratsastetaan hillotolpalle elämään kansan rahoilla - tästä on yleisimmin kyse protestipuolueissa. Jos liike paisuu ja pääsee missään kohden millään tavalla merkittävämmäksi osaksi näkyvää valtaa, voidaan median reaktiosta päätellä onko kyseessä sallittu (persut) vaiko kielletty (AfD) protestipuolue. Ja kuten Soini kertoi, sallitut protestipuolueet sulautuvat osaksi koneistoa ennemmin tai myöhemmin. Kielletyillä siihen menee vain hieman kauemmin…

Protestipuolueellahan on kaksi vaihtoehtoa osoittaa vahvuutensa: boikotoimalla vaaleja ja julistamalla sen olevan osoitus juuri heidän kannatuksestaan, tai sitten saada oikeasti ihmiset raapustamaan se heidän numeronsa vaaleissa siihen lappuun. VKK osoittikin niissä sote-vaaleissa protestoivien mutta järjestelmään uskovien määrän olevan riittävän suuri, että sillä on mahdollista nostaa ainakin muutama tyyppi nostamaan sopeutumiseläkettä. Ja sitten egojen törmäys jakoi porukan pienempiin leireihin ja sotki hyvin alkaneen protestoinnin. Juuri tämä jakautuminen nostikin hienosti esiin sen strategian, jolla nämä kaksi puoluetta pyrkivät tekemään samaa asiaa, eli osoittamaan olevansa ne kansan syvät tunnot. VKK koettaa saada riveihinsä niitä tavan kansalaisia, mieluusti omien yhteisöjensä luottoihmisiä tai muutoin tunnettuja tahoja, joihin sitten ne tavan kansalaiset voivat samaistua. VaLi taas tekee Soinit, eli yrittää löytää sen seuraavan Halmeen nostamaan puhtaalla julkkispelillä muutaman tyypin eduskuntaan. Aatteella ei siis ole kuin toissijainen merkitys, julkisuus ja sitä kautta vaalikarjaan vetoaminen on toimivaksi todettu strategia, ei siinä. Tietysti ”ei aatetta vaan pelkkä asialinja” on ”Vennamolaisen” ajattelun kulmakivi… joka oli myös Soinin oma suuntaus. Mutta mitä ihmettä nyt ollaan protestoimassa? Maailmalla nousua saaneilla puolueilla oli aina selvästi osoitettu juttu mitä vastustetaan.

Tulevat vaalit osuvat nimittäin varsin hankalaan paikkaan protestipuolueille. Zombievirus-pelleily on jo vanha uutinen, se liike kuoli miekkareiden mukana ja ”tutkitusti turvallisen” aiheuttama valtava terveyskatastrofi ei ole vielä saanut riittävästi tuulta purjeisiin eikä taida ehtiä pelastamaan protestiliikettä. Ilmastohumppa ei juuri ketään kiinnosta koska elämme sotataloudessa jolloin kansa hakee vahvaa johtajaa, eikä lillukanvarsista saarnaavia ”viisaita”. Sähkö/energiakriisikin ehti liukua pois alta juuri sopivasti ja kolminkertainen hintahan ei tunnu missään, kun vähentää kulutuksen kolmannekseen? Jäljelle jäisi oikeastaan digi-id, jota 90% kansasta lännessä vastustaa tällä hetkellä, eli siinä olisi lähestulkoon ainoa yhdistävä asia joka kaikesta vastustuksesta huolimatta tulee joka tapauksessa menemään läpi, mutta sillä kykenisi yhdet vaalit ratsastamaan. Ainoa yhteinen asia mitä nykyiset protestipuolueet kuitenkin vastustavat, on näkemys siitä että ehkä se äänestäminen ei ehkä ole se juttu jota kannattaisi tehdä. Ei siinä, nykyisellä argumentoinnin tasolla ennustan suurta vaalivoittoa äänestämättömien puolueelle!


Kun vapaus ja etiikka unohdettiin heti alkuunsa…

Jos koko poliittista sirkusta pitäisi kuvata yhdellä termillä, se olisi ”ruma peli”. Se koneisto ajaa ihmiset lihamyllyyn ja ulos tuleva mössö puristetaan yhteen ja samaan muottiin, kunnon kansalaisen malliin. Kunnon kansalainen tekee työtä, tottelee käskyjä eikä kyseenalaista mitään osaa siitä koneistosta - kehdosta hautaan saakka. Näin suurin osa ihmisistä käyttäytyy, koska se antautuu siihen lihamyllyyn joka ei missään vaiheessa ole ollut sen yksilön edun mukainen. Väitteet siitä, että tämän koneiston voisi sisältä käsin muuttaa osoittaa lähinnä joko tietämättömyyttä tai ymmärtämättömyyttä, mutta pahimmassa tapauksessa vielä hulluutta tai sulaa pahansuopaisuutta. Viimeiset sata vuotta on tätä neoliberaalia järjestelmää pönkitetty valtavilla summilla riihikuivaa ja kun sitä nyt ollaan ”korjaamassa” suurella nollauksella niin siinä ei ole kyseessä muu kuin uudelleenbrändäys pysäyttämään se protestiliike, oikea semmoinen.

Pyhittääkö tarkoitus sitten keinot? Päästäkseen sinne koneiston sisään vaikuttamaan yhtään mihinkään, on osattava pelata koneiston peliä. Siinä lassipallossa sääntöihin ei voi itse vaikuttaa vaan täysin samaa kansalaisten kusetusta hyväksi käyttäen on sinne valtaan pyrittävä. Siinä kohtaa monella iskeekin se moraalinen dilemma, että onko oikein hyväksikäyttää muita päästäkseen itse asemaan, jossa (pitäisi ainakin) tietää ettei kuitenkaan voi mihinkään isompaan asiaan vaikuttaa. Mutta kun kaikkea pitää yrittää ja kyllähän ne pienetkin asiat vaikuttavat, eikös? Niin… vaikuttavatko? Jos katsoo nykyisiä poliitikkoja, moniko heistä lähti mukaan valmiiksi ”pahat mielessä” vai muuttiko se peli heidät nykyiseen tilaansa, missä se kansalainen on vain numero paperilla joka otetaan laskutoimituksessa huomioon? Koneisto ei ole rikki, se toimii juuri kuten on suunniteltukin ja tuottaa täten hyviä kansalaisia kumpaiseenkin asemaan: hallittavaksi ja hallitsijaksi. Valtaahan näillä näkyvillä hallitsijoilla ei juurikaan ole, mutta kuten jokainen byrokratian kanssa mitään leikkinyt tietää, ne pikkuhitlerit ovat useimmiten ne kaikista paskamaisimmat tyypit joiden kanssa joutuu toimimaan.

Loppuviimein kysymys on hyvin yksinkertainen: koetko sinä olevasi oikeutettu valtaan muiden yli? Onko sinulla oikeus päättää muiden asioista heidän näkemystään huomioon ottamatta? Onko sinulla lupa päättää muidenkin puolesta kuka saa myös heidän ylitseen kävellä? Jos vastasit yhteenkään kohtaan ”kyllä”, vapaus ei taida olla kovin korkealla arvoasteikossasi. Yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi voi mennä itselle vielä läpi, mutta kun katsoo mitä se reaalimaailmassa tarkoittaa niin asiaa kannattanee pohtia kahteen otteeseen? Asiaa ei voi myöskään selittää pois typerillä ”no mikä sitten tilalle?”-argumenteilla. Tämä ei ole ”ei täydellinen, mutta paras mitä meillä on” vaan tarkoitukseen luotu malli, joka on indoktrinoitu heti syntymästä lähtien jokaiseen kansalaiseen. Ja se Agentti Smith nostaa päänsä juuri siinä kohtaa, kun se oma raja ylittyy. Mitä syvemmältä asioita tutkii, sitä kauemmaksi se Smith painuu… mutta aina välillä se nostaa päätään vaikka kuinka yrittää. Sananvapaus on kuitenkin se asia, jolla sinne ytimeen päästäisiin, mutta tämä meidän kapitalistinen sananvapautemme on vapautta juuri yhtä paljon, kuin merihevonen on hevonen. Suurin osa ihmisistä ei tule koskaan kyseenalaistamaan järjestelmää vaan tulee noudattamaan sen sääntöjä prikulleen. Täysin riippumatta siitä, mikä järjestelmä on kyseessä. Ja vastaus kysymykseen ”miten ihmeessä?” on propagandalla.

Länsimainen pragmatismi

Totuudella ei ole merkitystä

Siinä 1960-luvun alussa Daniel Boorstin pohti, mitä ”Amerikkalaiselle unelmalle” oikein tapahtui ja tuli siihen päätelmään, että totuudella ei loppuviimein ole juurikaan merkitystä, ainoastaan uskottavuudella. Tätä samaa unelmaahan Edward Bernays ja hieman myöhemmin professori Harold Lasswell kannattivat ja viimeistään toisen maailmansodan jälkeen koko läntinen arvoyhteisö, jenkit etunenässä, oli sopeutunut ajatukseen missä käytännöllisyys ajaa totuuden yli. Kaikki suuret jenkkien aikakausilehdet siitä 1900-luvun alusta lähtien julistivat pragmaattisuuden ilosanomaa ja olihan heillä runsaasti todisteita jo hyvinkin aikaisesta vaiheesta: CPI (eli Creelin komitea) oli osoittanut, kuinka kansakunnat saadaan vihaamaan ja pelkäämään hunneja, joka oli täysin sepitetty tarina saksalaisista.

Aivan samaa satuiluahan koko Mccarthyismikin oli ja on edelleenkin, mutta kuten muutkin vastaavat käsitysten ohjaukset, ei sillä totuudella ole merkitystä vaan ainoastaan sillä, miltä asiat näyttävät ja kuinka uskottava se kerrottu tarina on. Vaikka tätä uudehkoa ideologiaa arvosteltiinkin vielä 50-luvulla, esimerkiksi professori William Albigin toimesta, oli tämä juna saanut jo riittävästi liike-energiaa taakseen ettei sitä voitu pysäyttää millään totuudella. Ja eihän se nyt ole millään tavalla uskottavaa, ettäkö kokonaiset kansakunnat uskoisivat puhtaasti sepitettyihin asioihin?! Joku olisi kertonut, eiväthän ne niin tekisi ja kaikki mitä valtio tekee on aina yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi. Ainiin ja demokratia jossa vain äänestämällä voi vaikuttaa, sitä ei myöskään sovi unohtaa!

Karu todellisuus on kuitenkin se, että ihmiset ovat valmiita uskomaan mitä tahansa kunhan se syötetään heille oikealla tavalla. Huomasithan, etten käyttänyt sanontaa ”karu totuus”, koska totuudella ei edellenkään ole merkitystä ihmisille? Kun ennen McCarthya kommunsimin vastaiseen propagandaan poltettiin palttiarallaa sato miljoonaa taalaa vuosittain jopa vuosikymmenten ajan, mitä luulet kuinka paljon se on tuonut uskottavuutta asialle? Sillä ei ole mitään merkitystä vaikka tusina professoria asiasta varoittelisi, kun markkinointikoneisto jyllää ja jyrää alleen kaikki poikkiteloin menevät tahot ja hukuttaa heidän sanomansa siihen haluttuun ilosanomaan. Ja vaikka se pystytäänkin kiistatta todistamaan, ei se ketään kiinnosta koska ei ole uskottavaa, ettäkö kaikki olisivat mukana moisessa suuressa salaliitossa!


Ei salaliitto, vaan kulttuuri

Pragmatismi onkin se koulukunta, johon koko länsimainen demokratia näköjään nojaa. Käytännönläheinen ajattelu johti siihen toteamaan, ettei totuudella ole mitään väliä vaan se miten asiat myydään ja hyväksytään totena merkitsee paljon enemmän. Tämä idea taas sopii kuin nenä päähän propagandisteille, koska he voivat luoda totuuden sen sijaan että lähtisivät etsimään sitä. 1800-luvun lopulta lähtien tämä kehitys onkin ollut vahvasti nähtävissä ja vaikka sitä ei halutakkaan yleisesti myöntää, on tämä sama pragmaattisuus iskostunut vahvasti koko länsimaiseen yhteiskuntaan. Ja kun niin on ”aina” tehty, se on luonnollista ja normaalia. Kun kansan yhteiseksi hyväksi joudutaan totuutta hieman venyttää, se on oikeutettua koska vain lopputulos ratkaisee. Jopa niin pitkälle, että koko järjestelmä perustuu venytettyyn totuuteen, mutta uskottavaan semmoiseen koska siististi pukeutunut rivi korkeasti siihen koulutettuja ihmisiä niin kertoo.

Kaikki nämä tarinat oikeusvaltiosta, sääntöpohjaisesta järjestelmästä ja demokratia/tasavalta-härdellistä ovat enemmän tai vielä enemmän vain tarinoita, joiden yhteys todellisuuteen on varsin kaukana. Mutta ne tarinat ovat niin uskottavia ja niin moni niihin uskoo, että niistä on tullut se konsensus oikeudesta valtaan muiden yli. Jos vaivautuisi lukemaan ja tutkimaan ennen 1900-luvun alun materiaaleja, tai niitä myöhemmin tuotettuja teoksia jotka ottavat kriittisemmän kannan tähän asiaan, voi huomata kuinka järkyttävän kauaksi niistä vanhoista korkeista arvoista ollaankaan päädytty. Edelleen kyllä kerrotaan niitä samoja tarinoita, on vallanjakoa ja ties mitä konstitutionalismia, mutta todellisuuden kanssa ne eivät täsmää enää juurikaan. Mutta kun niitä tarinoita toistetaan riittävän kauan, niistä tulee totta…

Yksi huvittavimpia käänteitä tässä pragmaattisuudessa on se, miten tietyt termit joudutaan kääntämään lähes päälaelleen tilanteen niin vaatiessa. Kun Trump astui kuvioihin, republikaanit, eli tasavaltaa kannattavat olivatkin yht'äkkiä se huono sakki, siinä kun demokraatit olivat hyviksiä. Sitä ennen tasavaltaisuus oli kannatettava asia ja demokratia nähtiin ongelmallisena asiana koska ihmiset ovat keskimäärin aika hemmetin tyhmiä ja helposti vietäviä. Mutta jos nyt oletkin konservatiivien kannalla, onkin tasavaltaisuus taas hyvä juttu ja kansanvaltaisuus huono, minkä vuoksi demokratia onkin kriisissä ja vaaditaan suoraa demokratiaa koska tasavallassa on väärät ihmiset päässeet valtaan. Käytännössähän kansa ei koskaan ole ollut lännessä vallassa, mutta sille on keksitty ties mitä satuja oikeuttamaan se harvainvalta kansan ylitse. Nyt se on demokratia, tai tasavalta, tai demokraattinen kansantasavalta, sen mukaan keneltä kysyy. Ja sitä epäilevät ovat niitä oikeita järjestelmän tukijoita ja vain oikein äänestämällä asia korjaantuu!


Jos se toimii, ei sitä kannata korjata

Kun tämä järjestelmä on nyt todettu toimivaksi, kannattaako sitä sitten edes yrittää muuttaa? Nykyiset poliittiset puolueet (niin vanhat kuin myös uudet) ovat sitä mieltä että ei missään tapauksessa, vaan jatketaan samalla tavalla mutta keksitään uusia satuja siihen vielä päälle niin kyllä se toiset sata vuotta menee vielä ihan heittämällä. Ainoa haaste tässä onkin se semmoinen ikävä ihmisoikeus kuin sananvapaus, mutta koska ihmisoikeudet ovat Suomessakin vain perusoikeuksia, joita voidaan noudattaa täysin vallanpitäjien halujen mukaan, todellista ongelmaa ei siinäkään varsinaisesti ole. Sananvapaus olisi kuitenkin se keino murtaa tämä ison rahan valta, mutta käytännönläheiset ihmiset tietävät, ettei sitä venettä kannata heiluttaa kun itse istuu sielä reunalla pitämässä venettä pystyssä. Eli tahot, jotka saavat sanansa julki oikeiden vallanpitäjien sallimissa rajoissa.

Edelleenkin elokuvissa ja kirjoissa journalistit esitetään totuuden perässä henkeään uhaten juoksevina sankareina, vaikka he eivät sitä ole enää sataan vuoteen olleet ainakaan lännessä. Kyllä, poikkeuksiakin on ja oikeaa journalismia eksyy välillä jopa sinne valtavirran tarinaan, mutta sitä ei sieltä kansa huomaa kun se hukkuu siihen aallokkoon jonka se muu roskajournalismi tuottaa. On kuulemma oikeutettua kertoa kansalle vain mitä vallanpitäjät haluavat ja koettaa hiljentää kaikki muu. Kansa saattaisi muutoin uskoa aivan vääriin asioihin, näiden vallanpitäjien mielestä. Ihmiset saattaisivat jopa alkaa uskomaan tosiasioihin, jotka ovat muutakin kuin mielikuvituksen tuotetta. Tieteen kerrottiin ratkaisevan nämä ongelmat, mutta politisoitunut tiede vain pahensi asiaa entisestään. Kyllä, totuuksiakin on paljon löydetty ja ihmiskunnan ymmärrys eri asioissa on noussut vuosisatojen aikana melkoisesti… mutta niin on noussut se sallittujen tarinoiden määräkin, sen sijaan että vain jahdattaisiin totuutta.

Kaikki taitaa kuitenkin kiteytyä ihmisten arvoihin ja siihen, mitä ja miksi he mitäkin kannattavat, vastustavat tai vaan sallivat. Mitä on sallittua tehdä yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi? Mitä on sallittua satuilla kansalle sen omaksi edukseen, verrattuna siihen että asioista kerrottaisiin totuus ja annettaisiin ihmisten päättää itse? Kuka on oikeutettu näistä asioista päättämään etenkin muidenkin puolesta? Näistä asioista ei kukaan valtaan halajava kuitenkaan halua puhua, koska ihmiset saattaisivat pohtia kahdesti kenelle sen valtansa ylitseen sallisivat. Enemmistölle ihmisistä tilanne on se, että he eivät tiedä (saatikka ymmärrä), eikä heitä kiinnosta tietää näistä asioista. Miksi pitäisikään kiinnostaa, meillähän on maailman paras hallitus, luotettavin media ja universumin onnellisin maa? Turhaa sitä toimivaa järjestelmää on mennä korjaamaan ja kenellä muka olisi oikeus niin tehdä? Keinot toki löytyvät tämänkin blogin sivuilta, jos asian haluaisi muuttaa. Mutta ei minua asiasta kannata uskoa, vaikka monen mielestä tuo meikäläisenkin professorin tahi tohtorin arvonimi tekee kaikesta sanotusta uskottavampaa. Ja vain uskottavuudella on loppuviimein väliä, ei totuudella. Vai onko?