torstai 27. huhtikuuta 2017

Palapeli

Tiedon fragmentointi

Yksi tehokkaimmista tavoista ylläpitää näennäistä informoitua yhteiskuntaa on tiedon fragmentointi. Massamanipuloitu kansa luulee pysyvänsä kärryillä maailman menosta, vaikka heillä ei itseasiassa ole kuin pieniä, toisistaan riippumattomia, tiedon murusia. Suurempi kokonaisuus kun pilkotaan riittävän pieniksi palasiksi, voidaan valehtelematta kertoa että asiasta on informoitu - jääkin siis kuulijan vastuulle kasata ne palat ja muodostaa niistä yhtenäinen kuva. Kuulostaa vielä kohtuullisen helpolta, mutta totuus on kuitenkin kaukana siitä.

Aikana, jolloin uutiset on pelkkää propagandaa, tiede on ostettuja valheita ja historia on voittajien kirjoittamaa, mistä palasista sitä kuvaa voi edes yrittää muodostaa? Yhdestäkään tiedonmurusesta ei voi olla varma, että se pitää paikkansa. Keräämällä mahdollisimman iso määrä tietoa jostain aiheesta ja levittämällä se kaikki kerralla eteensä, voi yrittää hahmottaa kokonaisuutta. Mutta montako eri aihetta hakemaansa asiaan oikeen liittyykään? Asioita olisi helpompi yhdistää, jos tietäisi edes hieman suurempia osia kokonaisuudesta mitä sitten linkittää toisiinsa.

Mutta siihen koko tiedon fragmentointi perustuukin - kukaan ei tiedä mitkä palat kuuluvat yhteen. Ja vaikka tietäisi mitkä palat kuuluvat yhteen, ei kaikkea tietoa ole usein edes saatavilla. Kun kaksi ihmistä yrittää sitten keskustella asiasta, voi molempien kuva olla täysin erilainen vaikka luullaan että puhutaan samasta asiasta. Usein kuitenkin keskusteluissa huomio kiinnittyy niihin kaikista pienimpiin palasiin, joilla ei ole isommassa mittakaavassa ole oikeastaan mitään merkitystä. Ja kun sitä pienintä palasta katsotaan eri suunnilta, saadaan aikaiseksi iso riita merkityksettömästä asiasta - ja siitäkös taas hallitsijat kiittävät.


Reunapaloja etsimässä

Kaoottisessa maailmassa ihmisellä on tapana hakea turvaa tutuista asioista. Kuinka paljon helpompaa onkaan vastaanottaa valmiiksi pureskeltu virallinen totuus verrattuna palapelijahtiin. Lätkäistään päälle vielä jonkin ismin vahvat linssit silmille niin taas on maailma mallillaan. Kun näin saadaan ehjä ja kaunis maailma, on ihmisellä kaikki hyvin... vai onko? Ikävä kyllä maailman ongelmat vaikuttavat jokaiseen omalla tavallaan, vaikkei siitä olekaan tietoinen. Tieto lisää tuskaa (ja kuitu paskaa) joten moni valitsee autuaan tietämättömyyden.

Jotkut käyttävät jopa koko elämänsä kaivellakseen valitsemansa aiheen tiedon muruset kasaan ja muodostaakseen niistä yhteneväisen kuvan. Kirja toisensa jälkeen on julkaistu eri aiheista yrittäen tuoda esiin suurempia kokonaisuuksia. Sosiaalisen median aikakautena tieto pitäisi kuitenkin pystyä tiivistämään paljon kompaktimpaan muotoon kuin kirja tai edes pitkä artikkeli. Yhden sivun mittainen tekstikin voi olla jo liikaa, kun ennemmin halutaan kokonaiskuva audiovisuaalisesti suoraan takaraivoon asti. Lyhyt informaatiopläjäys uppoaa kansaan ehkä tehokkaimmin - siksi TV-uutisten propaganda on niin tehokasta.

Rajaamalla haluamansa aihe riittävän pieneksi auttaa kokonaiskuvan muodostamista. Samalla toki hävitään laajuudessa, mutta tarkkuudessa saavutetaan etuja. Näitä valmiiksi koottuja tietopaketteja voi sitten jokainen yhdistää ja luoda oman maailmankuvansa. Mutta mistä sitten löytyisi niitä, jotka kasaavat isompia kokonaisuuksia yhteen ja esittelisi ne kansantajuisesti muille? Nyt siinä tehtävässä on valtio ja kirkot, jotka kaikki pelaavat omaan pussiinsa kansaa kusettaen. Auktoriteettiuskovainen kansa ei vaan hevin lähde vaihtamaan sitä virallista totuutta karuun todellisuuteen, missä valtaväestön asema ei ole kaukana orjuudesta.


Jokainen pelatkoon omilla paloillaan

Koska jokainen asuu omassa kuplassaan, ajattelee omalla tavallaan ja vain pieni osa uskaltaa kertoa olevansa eri mieltä virallisen totuuden kanssa, ei olekaan ihme ettei niitä vaihtoehtoisia näkemyksiä tule vastaan niin usein. Vielä kun päälle ottaa huomioon sen, ettei se vaihtoehtoinen näkemys aiheesta ole välttämättä liioin se totuus asiasta, ei se jokaisen henkilökohtaisen maailmankatsomuksen palapeli ole mitenkään yksinkertainen koottava mysteeri.

Kun massamanipulointi on uponnut valtaväestöön, on turha kuvitella että sitä suurta illuusiota pystyisi murtamaan ellei satu omaamaan vastaavia resursseja kuin valtaa pitävät. Hyvä-veli verkostot omistavat lähes koko maailman ja pitävät huolen siitä, ettei kukaan heidän valtaansa nujerra. He omistavat palapelin laatikon ja päättävät mitkä palat ovat vapaasti saatavilla. Autuaan tietämätön ihminen saa siis laatikossa palapelin, jonka kannesta voi päätellä omaavansa kaiken tarpeellisen hyvään elämään mutta laatikko on vain täynnä merkityksettömiä sirpaleita muiden hallitsemaan synkkään kurjuuteen ja orjan osaan.

Morpheus tarjosi Neolle sinistä ja punaista pilleriä - syömällä sinisen, heräsi autuaan tietämättömänä kaikesta ja sai jatkaa omaa elämäänsä, kun taas punainen johti kaninkoloon ja sitä kautta aivan uuteen maailmaan. Maailmaan, missä asiat ovat pahasti persiillään, mutta samalla myös avautui mahdollisuus tehdä asialle jotain. Jokainen joutuu päätöksensä tekemään itse, eikä väärää valintaa ole - on vain rajaton määrä vaihtoehtoja, joiden määränpäätä ei kukaan tiedä varmasti ennakkoon. Kasaatko sinä itse oman palapelisi, vai kelpaako valmis laatikko kauniita valheita?

torstai 20. huhtikuuta 2017

2017 vai 1984?

Isoveli valvoo

Orwellin oppikirjassa 1984 kerrottiin malliesimerkki dystopiasta ja kuinka se luodaan. Kuvitteellinen järjestelmä, missä valta oli keskitettynä yhdelle taholle joka valvoi kaikkea ja kaikkia. Tekniikka on kuitenkin kehittynyt kirjan mallista, samoin kuin massamanipulaation tekniikat. Tietyt asiat ovat silti hyvinkin lähellä nykypäivää, vaikkakin asiat ovat hyvin peiteltynä ja naamioituna. Ei piilossa vaan suoraan silmiemme alla - silti emme huomaa niitä pieniä seikkoja, jotka yhdessä luovat kokonaisvaltaisen vallan ihmisistä.

Koska tuttu asia on turvallinen, ei olekaan ihme että niin monta eri elokuvaa dystopiasta on tehty. Vaikka niitä kaikkia voidaankin pitää myös varoituksena, on elokuvien sanoma vain hämäämässä kertomalla mikä on sitä oikeaa vääryyttä, mitä pitää vastustaa. Isoveli valvoo kymmenillä kameroilla talossa ja kansa seuraa televisiosta ihmisten toilailua - normaalia viihdettä vai jotain muuta? Ihmiskunta onkin hybridisodassa itseään vastaan ja isoveli kerää voitot taskuunsa laillisesti ja kansojen hiljaisella hyväksynnällä. Vapaus, samoin kuin vastuu, on annettu muiden käsiin jo kauan sitten.

Kun televisiot katsovat katsojiaan ja puhelimet kuuntelevat kaiken, samalla kun kertovat missä puhelin milläkin hetkellä on, on kansa tarkasti valvonnan alla. Sosiaalinen media tallentaa jokaisen klikin ja tietokoneet kertovat ohjelmiston valmistajalleen jokaisen näppäimen lyönnin "palvelun parantamiseksi". Pitäisikö kaikki dataliikenne avata valtion varmistettavaksi, ettei vaan pääse terroristit iskemään? Entä jos seurattaisiin autojen liikkeitä ihan vaan verotuksen vuoksi? Mutta mitä isoveli kaikella tällä tiedolla tekeekään? Valvonta ja tiedon keräys on vasta osa kokonaisuutta...


Hyvä-veli verkostoilla valta

Onko sielä kaiken taustalla sitten joku yksittäinen taho tai aate, sitä on vaikea sanoa ja vielä vaikeampi varmistaa. Ehkä kaiken takana onkin vain verkosto ahneita ja pelkkää omaa etua ajavia ihmisiä? Raha ja valta, niistä kilpaillaan kaikkia muita vastaan mutta samalla ollaan mukamas kavereita muiden samaten ajattelevien kanssa - tikari valmiina selkään painettavaksi kun mahdollisuus siihen paljastuu. Kenenkään ei tarvitse hallita kokonaisuutta vaan järjestelmä suojelee ja korjaa itsensä. Tavalliset ihmiset tekevät kaikkensa suojellakseen järjestelmää, koska niin on opetettu.

Suomessa näitä verkostoja on kaikkialla. Koska korruptiota ei meillä täällä edes tunneta, on se kavereiden kanssa suhmurointi maan tapa. Kun kuvittelee pääsevänsä isompiin piireihin, on valmis myymään vaikka oman äitinsä, omasta maasta puhumattakaan. Kilpailu siitä, kuka on kaikista suosituin "röyhkeä ja ahne", käydään näissä lavastetuissa talent-Suomi kisoissa, mitä leikkisästi vaaleiksikin kutsutaan. Kansa saa valita kenen hyvä-veli verkosto saa seuraavan kauden aikana varastaa heidän taskuistaan ne loputkin rahat. Ja sitten aina ihmetellään miksi mikään ei muutu...

Koska nämä hyvä-veli verkostot peittävät alleen koko maailman, ei niitä voida purkaa ilman suurempaa muutosta. Ehkä niiden purkaminen on oikeastaan täysi mahdottomuus? Jos yksi linkki pettää, toinen ottaa sen tehtävän ja sama meno jatkuu. Neoliberalismi kuvaa hyvin nykyisen verkoston toimintatapoja ja sitä voidaan pitää nykyisessä järjestelmässä jopa oppikirjana. Moniko verkostossa mukana oleva edes käsittää toimiensa laajemmat vaikutukset? Tuskin kovinkaan moni. Riittää että muutama ihminen, kaikista ahneimmat ja röyhkeimmät, tökkivät alaisiaan oikeisiin suuntiin ja järjestelmä hoitaa itse itsensä kuntoon.


Suojaan, karkuun vai vastaan?

Hommaamalla mökin jostain korven keskeltä, sähköttä ja ilman mitään modernia teknologiaa, voi järjestelmää koettaa paeta. Piiloutuminen on jo astetta haastavampaa, kun ainakin Suomessa pitäisi jokaisen rehellisen kansalaisen kertoa ainakin summittainen sijaintinsa valtiovallalle. Vastustaminen on ehkä kaikista vaativinta ja sen seuraamukset voivat puraista pahemman kerran. Jo pelkkä virallisen totuuden kyseenalaistaminen voi johtaa vaikeuksiin tässä sananvapauden mallimaassamme.

Ei olekaan ihme, että maassamme leijuu hiljainen hyväksyntä verkostojen korruptiolle. Onkin helpompaa yrittää napata verkosta kiinni ja liittyä mukaan kuin yrittää tehdä asialle jotain. Raha ja ahneus ovat vahvoja motivaattoreita. Valta ehkä sitäkin voimakkaampi motiivi. Valtaa vain vallan vuoksi taisi myös Orwell kirjoittaa. Vallan kahvassa haluaa roikkua lähes jokainen poliitikko, mutta pyrkyreitä on entistä enemmän myös kirkon suunnassa. Papit ja piispat kilvan kurkottavat kohti maallista mainetta ja valtaa, samoin kuin muiden uskontokuntien vastaavat "hengelliset" johtajatkin... aivan kuten heidän pyhät kirjansa käskevätkin?

Onko peli sitten jo menetetty? Vaikea sanoa ja pahalta näyttää, se on selvää. Jos yhtä asiaa pystyisi muuttamaan, jolla olisi suurin vaikutus oikaista tilanne, sanoisin sen olevan kilpailu. Kun ihminen ei kilpaile enää toista vastaan vaan tekee yhteistyötä, on mahdollista saavuttaa paljon enemmän kuin mitä nykyinen kilpailuhullu yhteiskuntamme koskaan kykenee. Suunta on kuitenkin päinvastainen ja tulee aiheuttamaan ainoastaan enemmän kärsimystä ja tuhoa. Kuitenkin jokaisella on käytössään se oma valinta miten toimii. Kenen pussiin sinä pelaat ja kenen kustannuksella?

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Aatteleppa itte

Tietoista ajattelua

Kaikki ihmiset ajattelevat omalla yksilöllisellä tavallaan (vaikkei sitä kyllä aina uskoisi). Samaan tapaan ajattelevia on toki paljon, mutta juuri sillä omalla tavalla ajattelevia ei ole kuin se yksi: sinä itse. Että pääsisi yhtään jyvälle siitä mitä toinen ajattelee, joudutaan kommunikoimaan sen toisen yksilön kanssa. Voiko sen toisen aivotuksia sitten koskaan todella ymmärtää? Ei, ei oikeastaan. Voi kuvitella ymmärtävänsä tai hyväksyä jonkin riittävän ymmärryksen tason, mutta täysin ei sitä toista ihmistä voi ymmärtää.

Tietoista ajattelua voi myös helposti harjoittaa, jos niin haluaa. Opettelemalla uusia asioita ja niiden mukaan muokkaamalla omaa maailmankuvaansa, voi omaa ajatustapaansa muuttaa radikaalisti. Kun ihminen tiedostaa jonkin asian, hän voi muuttaa suhtautumistaan siihen. Omia asenteitaan voi muokata halutessaan suhteellisen pienellä työllä. Toistamalla haluamaansa riittävän usein, voi esimerkiksi omia ennakkoluuloja säätää toivottuun suuntaan. Tässä tietoisessa ajattelussa on kuitenkin rajansa, jotka tulevat vastaan hyvinkin pian, jos asiaa yhtään tarkemmin miettii.

Paljonko siitä kokonaisesta ajattelusta onkaan sitä tietoista ajattelua? Valintoja tehtäessä jokin päätös voi tuntua tarkkaan harkitulta, vaikka tarkemmin tutkiessa se olikin yhdistelmä aikaisempaa kokemusta ja mielikuvia. Jos emme tiedosta jotain asiaa, voimmeko siihen edes vaikuttaa? Kun tieto nykyään tarjoillaan valmiiksi pureskeltuna, ei ihmisen tarvitse edes miettiä kuulemaansa vaan se voidaan tallentaa suoraan myöhempää käyttöä varten sille kuuluvalla tunnelatauksella. Massamanipulointi takoo sen virallisen totuuden syvälle tietoisen ajattelun taakse, automaattiseksi ajatusmalliksi.


Automaattista ajattelua

Siitä hetkestä, kun ihminen alkaa havaitsemaan asioita ympäristössään, hänen ajattelunsa muovautuu ympäristöön soveltuvaksi. Ihminen alkaa muodostamaan skeemoja eri asioista mielessään. Skeema kertoo esimerkiksi sen, mikä on vaikkapa koira; 4 jalkaa, häntä, kuono, karvoja ja isot, terävät hampaat. Kaikesta luodaan automaattisesti jonkinlainen esimerkkiversio, johon palataan aina kohdattaessa. Ihmismieli osaa tietyissä rajoissa yleistää ja tunnistaa myös skeemasta poikkeavan asian - kolmijalkainen koira on siltikin vielä koira.

Entäs ihminen, minkälainen skeema kohdattavasta ihmisestä onkaan vuosien saatossa muodostunut? Mitä ympäristö on opettanut ja mitä toimintatapoja siihen liittyy? Jos pienenä oppi että koira-skeemaan liittyy riski joutua purruksi, ihminen automaattisesti reagoi kohtaamistilanteessa täysin eri tavalla kuin toinen, jonka koira on ihana halisöpö. Näihin automaattisiin skeemoihin voi toki vaikuttaa, mutta silloin on oltava tietoinen siitä ongelmallisesta skeemasta. Tietoisesti voi yksittäisen kohtaamisen "ohittaa" ja järkeillä itselleen, mutta toistuvat automaattisen ajattelun ongelmat eivät poistu kauniilla ajatuksilla.

Halutessaan ihminen voi muokata skeemojaan. Toistamalla riittävän usein haluamansa mallin, voi niitä automaattisia ajatusmalleja yrittää muovata. Mutta jos ensimmäiset 20 vuotta on sinne kaaliinsa jotain mallia takonut, vaatiiko se toiset 20 vuotta että sen unohtaa? Neuroplastisuus antaa aivoille mahdollisuuden uudistaa kaiken oppimansa. Mahdollisuuden, kyllä, mutta kaukana ollaan vielä oikeasta muutoksesta. Jos ihmisellä ei ole tahtoa muuttaa jotain malliaan, on turha kuvitella että sitä voitaisiin pakottaa - muuten kuin rankalla ehdollistamisella. Istutetaan ihminen vuosikausiksi television ääreen tunneiksi päivittäin niin kyllähän se sieltä uppoaa.


Irtiottoja

Täysin ei niistä omista, virheellisistä, skeemoistaan voi irti päästä. Syy on yksinkertainen: et pysty tunnistamaan ja tiedostamaan kaikkia ongelmakohtia. Jos muokkaisit kaikki omat skeemasi, olisit täysin eri ihminen. Toisaalta, olisiko se huono asia? Jos et itse pidä itsestäsi tai tilanteestasi, saatat joutua itse tekemään itsellesi jotain. Nykyajan outous onkin se, että sen oman itsensä muuttaminen unohdetaan ja vaaditaan ympäristön muuttuvan omien arvojen kaltaiseksi. Vaaditaan muiden hyväksyvän omat (harha)kuvitelmat ja käyttäytymään niiden mukaan. Kun ei niitä toisen aivotuksia pysty tulkitsemaan kuin pieniltä osin, joutuu muiden muuttumista vaativa pettymään joka kerta.

Heittämällä yksilö täysin eri tilanteeseen kuin mihin hän on tottunut, on myös varma keino aiheuttaa ongelmia. Muutoksen vaatiminen tältä yksilöltä on harhakuvitelma, minkä seurauksesta joutuu ympäristö useimmiten kärsimään. Se häviävän pieni mahdollisuus on toki aina olemassa, että yksilö pystyy sopeutumaan ja muokkaamaan oman ajatusmaailmansa uuden ympäristönsä mukaiseksi. Todennäköisyys kenen tahansa kyvystä ja halusta muuttaa oma itsensä uuden ympäristön vaatimuksen mukaiseksi on kuitenkin hyvin lähellä nollaa - samoin kuin se järjen määrä vaatia ympäristöä muuttumaan yksilöön.

Kun tiedostaa, että ei tiedosta kuin pienen osan omista ajatuksistaan, voi sitä tietoisuuden osaa kasvattaa. Kun ymmärtää, ettei voi vaatia kenenkään muun muuttavan omia ajatuksiaan, näkee maailman hieman selvemmin ja pystyy käsittämään miksi jotkin asiat tapahtuvat kuten ne tapahtuvat. Kaikkea ei kukaan ei voi ymmärtää, saatikka tietää, mutta yrittämällä ymmärtää edes pienen osan siitä mitä tietää, on hyvä alku.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

1%

Sosiaalinen paine

Lähes jokaiseen ihmiseen vaikuttaa sosiaalinen paine. Se saa ihmisen valehtelemaan, olemaan itsensä kanssa eri mieltä ja vaikenemaan, vaikka kuinka tietää asian tärkeyden. Joukossa tyhmyys tiivistyy onkin tavallaan hyvä sanonta tästä ilmiöstä. Kuinka paljon ja millä tavalla se paine vaikuttaa, on yksilöllistä. Kun pienestä pitäen on opittu auktoriteettiuskovaiseksi, on helppoa tietää mikä porukka on ne "hyvät ihmiset", minkä mukaan omaa mielipidettään on muokattava. Media kertoo, media tietää ja media julkaisee virallisen totuuden. Ja kun samaa kerrataan päivittäin läpi koko elämän, ei ole ihme että viesti on uponnut niin hyvin.

Sosiaalinen paine miellyttää muita voi ajaa ryhmän hyvinkin outoon kantaan. Ryhmäpolarisaatio voi ajaa ryhmän kannan äärimmäisyyksiin asti ja kun kukaan ei uskalla avata suutaan, on uusi suunta ehkä hyvinkin kaukana siitä mistä lähdettiin. Ehdotus, joka vie asiaa oikeaan suuntaan juuri oikean määrän on ryhmän tuleva kanta - ei välttämättä se kanta mikä olisi ryhmälle hyödyksi. Mutta kun valtaosa ihmisistä ei halua vastustaa näennäistä enemmistöä, ollaan vain hiljaa ja mennään ryhmän mukana. Yksikin säröääni voi kuitenkin muuttaa suuntaa ja avata uusia näkökulmia.

Ihminen on sosiaalinen olento ja ryhmän mukana on turvallista olla. Leirin vaihtaminen ja vanhojen tuttujen hylkääminen on vaikea paikka, joten monet vaihtavat mieluummin omaa kantaansa kuin ryhmäänsä. Kuinka yleistä tämä oman kannan muokkaaminen ryhmää mukailevaksi sitten onkaan? Asiaa on tutkittu moneen otteeseen ja riippuen asian vakavuudesta ja toki tutkittavista yksilöistä, on laumasieluisuus 30-99% luokkaa. Oli paine kuinka kova tahansa, pieni osa ihmisistä ei taivu ja muuta kantaansa kun tietävät olevansa "oikeassa". Onko se jäärä sitten oikeassa vai ei, se on taas aivan toinen asia...


Se 1%

Nyt ei siis puhuta mistään moottoripyöräjengistä saatikka eliitistä joka omistaa kaiken - 1%:lla tarkoitan sitä pientä osaa ihmisistä, jotka eivät muuta kantaansa vaikka kaikki muut niin vaativat. Paljonko se osuus oikeasti on, sitä on vaikea sanoa, mutta tuo 1% on ehkä nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa aika lähelle todellisuutta. Kuinka vahvasti nämä harvat yksilöt tuovat omaa kantaansa esille, vaihtelee myös suuresti. Itsesuojeluvaisto on hyvä olla matkassa, mutta jokainen vaimennettu ääni, itsesensuuri, lohkaisee palan kokonaiskuvasta. Kuinka tärkeä se julkilausuttu asia voikaan olla?

Kun katsoo nykyistä poliittista korrektiutta, huomaa nopeasti mistä asioista ei saa puhua. Kuitenkin osa puhuu ja he joutuvat elämään sen seurausten kanssa. Keisarilla ei ole ollut vaatteita pitkään aikaan, mutta keisarin vartijat pitävät huolen siitä, että ne loput 99% eivät toisinajattelijoita kuuntele. Mihin tämä sitten oikein johtaakaan? Sensuuri kiristyy jatkuvasti, mutta niin voimistuu myös se pieni toisinajattelijoiden ääni. Ihmiskunnalle tärkeää olisi kuunnella jokaista ääntä, vallassa oleville taas hiljainen hyväksyntä on välttämätöntä.

Tarkoittaako tämä siis sitä, että se pieni 1% joukko tietää "totuuden" ja he ovat oikeassa? Ei tietenkään. Jokainen perustaa omat kantansa saatavilla oleviin tietoihin, jotka voi olla ihan päin seiniä. Se ero onkin siinä, että tämä 1% ei muuta kantaansa vain, koska muutkin ovat eri mieltä. Ihminen on erehtyväinen ja jokainen voi muuttaa kantaansa syystä tai toisesta. Sosiaalinen paine on kuitenkin yksi heikoimmista perusteluista mitä maa päällään kantaa - syö paskaa, miljardit kärpäset tekevät niin ja enemmistö on aina oikeassa...


Irti paineesta

Sosiaalisen paineen vaikutuksesta on kuitenkin hyvin vaikea irtaantua, jos siihen kelkkaan on mukaan joskus lähtenyt. Porukassa on aina hauskempaa, ainakin joidenkin mukaan, joten omaa ryhmää vastaan nousemisella voi olla hyvinkin kauaskantoisia vaikutuksia. "Hullun" maineen saa nykyään helposti, jos erehtyy puhumaan tietyistä asioista tietyllä tapaa. "Hyvät ihmiset" käyvät joukolla kimppuun ja kokevat olevansa oikeuden puolella, vaikkakin todellisuudessa suojelevat järjestelmää omalla tietämättömyydellään.

Kun sananvapaus ja siinä samalla mielipiteenvapaus poljetaan maahan, saadaan helposti johdateltava kansa tanssimaan "voittajan" pillin tahdissa. Ei vaadi juurikaan rohkeutta julistaa virallista totuutta kaiken kansan kuultavaksi, vaikkakin monet hyvesignalointia harrastavat kuvittelevatkin niin. Massamanipulointi kehittyy jatkuvasti ja Orwellin 1984 oppikirjan kömpelöt keinot ovat vaihtuneet paljon hienovaraisempiin manipulointitekniikoihin. Menikö kirjan varoitus ohi, vai onko se ainoastaan toistamisen luomaa turvallisuutta pohjustamaan nykyistä dystopiaa?

Raha, sosiaalinen paine ja aivopesu määräävät maailman suunnan ja tahdin. Epämiellyttävän "totuuden" esille tuominen on kuitenkin se pieni mahdollisuus tehdä asialle jotain. Siksi itse nostan hattua kaikille niille, jotka uskaltavat oman kantansa tuoda julki kiistanalaisissa asioissa. Mikä sitten lopulta on totta ja mikä tarua, siihen tuskin koskaan saamme varmaa vastausta. Koska sinä uskallat vastata miten oikeasti ajattelet?

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Hullu, tyhmä vai lahjottu?

Asioiden summa

Kun muistetaan, että raha, sosiaalinen paine ja aivopesu ovat ne kolme suurinta syytä valehteluun, voidaan miettiä hieman tarkemmin mikä näitä meidän päättäjiä oikein ajaa tekemään vuodesta toiseen niin huonoja päätöksiä. Valta korruptoi, niin sanotaan, mutta ehkä ennemmin valtaan hakeutuu tietyn tyyppisiä ihmisiä. Edustuksellinen demokratia antaa loistavat eväät kansan tuhoa janoaville oman edun tavoittelijoille. Toki pitää muistaa, ettei ihan kaikki poliitikot kuulu tähän joukkoon...

On se sitten ismi tai vaan puhdas tietämättömyys, osa huonoista päätöksistä voidaan laittaa aivopesun piikkiin. Jos jotain ei ole oppinut tahi sen on oppinut päin honkia, ei ole ihme että hyvää päätöstä ei saada aikaiseksi vaikka aseella uhaten. Kaikki ei kaikkea toki voi tietää, mutta silloin pitäisi myöntää ettei tiedä ja pitää se oma turpa kiinni. Toinen vaihtoehto olisi ottaa asioista selvää tai kysyä kaverilta, mutta tietämättömyys on pohjimmiltaan aina oma valinta. Tietämättömyyden lisäksi voi mukana myös olla yksinkertaisesti älynlahjojen rajallisuus. Jossain se raja jokaisella tulee vastaan minkä jälkeen asia vain ei mene jakeluun vaikka kuinka sitä opiskelisi.

Rahalla taas voidaan kääntää lähes kenen tahansa kanta. Lahjonta, kiristys ja uhkailu ovat ne tavat millä se mieli muuttuu jos niin tosissaan halutaan. Lämmin voileipä ja kylmä kalja on lahjontaa, kylmä leipä ja lämmin kalja vain tavallista bisnestä? Kuinka paljon sitä kättä kenelläkin pitää vääntää ja paljonko seteleitä pitää olla pinossa vaihtelee suuresti. Mutta raja tulee lähes jokaisella jossain vaiheessa vastaan. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla - montako luurankoa on kaappiin kertynyt matkalla huipulle? Onneksi Suomessa ei ole korruptiota, muuten siitä voitaisiin rangaista.


Mutta toisaalta, mitä sitten?

Jos yksittäisen poliitikon kohdalla saataisiinkin selville edes osa niistä huonoon päätökseen johtaneista syistä, seuraakin kysymys: mitä sitten? Onko sillä loppujenperin väliä johtuiko se surkea päätös lahjonnasta, tyhmyydestä vai oman ismin hulluudesta? Jo pelkästään asian syiden selvittämiseksi saatetaan vaatia valtava määrä etsivän työtä. Vielä kun kukaan ei pääse sinne toisen korvien väliin katsomaan, on ulkoisten ärsykkeiden kartoittaminen vasta puoli totuutta, jos sitäkään. Toki JOS syyt pystytään tunnistamaan, voi asialle koettaa tehdä jotain puuttumalla siihen suoraan.

Raha tuppaa jättämään jälkiä siirtyessään paikasta toiseen. Oikea journalisti voisi kaivella poliitikkojen kytköksiä ja julkaista niitä valtamediassa, mutta niitä oikeita journalisteja ei taida juurikaan enää valtamedian palkkalistoilla näkyä. Jos riski jäädä kiinni lahjuksista olisi oikeasti olemassa, voitaisiin kaikista amatöörimäisimmät tapaukset karsia kohtuullisen tehokkaasti. Isoissa piireissä kiinnijäämisen riski on jo valmiiksi olematon, joten suuren luokan suhmurointiin ei uskalleta yleensä edes puuttua. Huippuvirka EU:ssa on kohtuullinen korvaus koko Suomen yksityistämisestä ja myynnistä?

Aatteen paloa tai virallisen totuuden virheellisyyttä ei liioin tuosta vaan voi korjata. Järjen köyhyyttä ei liioin ulkopuolelta voida korjata. Nämä asiat voidaan toki huomata, tunnistaa ja eritellä, mutta niihin vaikuttaminen on lähes mahdotonta jos kyseessä oleva henkilö ei siihen itse ole halukas saatikka kykenevä. Jos poliitikko on siis omassa aatemaailmassaan absoluuttisen totuuden erehtymätön messias, on turha edes kuvitella moista kelkkaa ulkopuolelta käännettävän. Järjen käyttö kun on vaan sallittua, ei pakollista...


Korjausliike

Jos poliitikon kantaa ei voi muuttaa eikä lahjontaankaan rahkeet riitä, millä ihmeellä sitten voitaisiin estää tämä vääjäämätön jäävuorta kohti täydellä höyryllä seilaaminen? Kuntavaaleissa nähtiin jälleen kerran kuinka äänestämällä asioihin voidaankin helposti vaikuttaa - täydellisellä mielikuvamarkkinoinnilla saavutettiin juuri tarkoituksenmukainen tulos. Illuusio demokratiasta elää vahvana ja voi hyvin - lähes kaikki muut kuin jokainen itse äänesti väärin. Massamanipulointi otti jälleen erävoiton ja yhden virallisen totuuden malli jatkaa voittokulkuaan.

Helppoa ratkaisua ei tähän ongelmaan ole ainakaan vielä keksitty. Tietoa jakamalla, järjestelmän viat paljastamalla ja pysähtymällä aina välillä miettimään, nakertuu hitaasti mikä tahansa kieroutunut järjestelmä. Ehditäänkö asiat korjata ennen romahdusta onkin suuri kysymys, mihin vain aika antaa vastauksen. Imperiumit kaatuvat omaan mahdottomuuteensa, mutta vievät kaatuessaan yleensä mukanaan monta ihmishenkeä.

Onko Suomi sitten jo menetetty ja odottaa vääjäämätöntä tuhoutumistaan? Joudutaanko koko järjestelmä kaatamaan ennen kuin uusi ja parempi maa nousee vanhan tuhkista? Vai onko vielä mahdollista vaihtaa suuntaa nykypoliitikoista huolimatta, korjata rikki menneet ja parantaa haavat? Miettimällä mikä noita päättäjiä oikein vaivaa ei ongelmaa kuitenkaan ratkaista. On löydettävä hyviä ratkaisuja, hyviä vaihtoehtoja ja hyviä ihmisiä hoitamaan asiat kuntoon... eikä toistaa samaa, vähiten huonon valintaa, vuodesta toiseen.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kuntavaalit - kenen vastuulla?

Ehdokas?

Kun asiat ovat perseellään, pitää löytää syyllinen - tai niin ainakin yleensä yritetään tehdä. Suomen kunnissa on tehty jos jonkinmoisia päätöksiä, usein kuntalaisten etuja ajattelematta ja jopa heidän yleistä mielipidettä vastaan. Edustajien omat hyväveliverkostot ovat lihoneet ja muilta on otettu ihan surutta. Vastuuta ei kuitenkaan huonoista päätöksistä ole kukaan kantamassa. Kuinka paljon vastuuta kenellekin sitten oikeen kuuluukaan?

Jokainen edustaja, joka on äänestänyt vaalilupaustensa vastaisesti on huijannut äänestäjiään. Selityksiä voi keksiä ja itselleen on jokainen edustaja varmasti sopivan tarinan kehittänyt että voi hyvällä omallatunnolla kulkea kadulla ihmisten keskuudessa. Ennen pidettiin hyveenä kun teki mitä sanoi, nykyään valehtelu on päätöksenteossa hyväksyttävää. Koska tämä muutos oikein tapahtui? Ehkä se ei tapahtunutkaan - ehkäpä informaationsaannin helppous on vihdoin paljastanut jo alusta lähtien tapahtuvan valehtelun?

Jokainen edustaja, joka kuuluu johonkin valtapuolueeseen, antaa samalla oman tukensa kyseisen puolueen harjoittamalle politiikalle. Eli kaikki ne leikkaukset, riistot, kusetukset ja huijaukset vuosien saatossa saa ehdokkaan tuen ja hyväksynnän. Jälleen osa joutuu selittelemään myös itselleen tätä karua totuutta, mutta osa ehdokkaista on täysin tietoisia puoluevalinnassaan ja kannattaa puolueen tekemiä päätöksiä. Nykyisen ja edellisten hallitusten aikana on Suomea ajettu suohon vuorotellen KAIKKIEN valtapuolueiden osalta. Kenen vastuulla ne päätökset ovat?


Vai äänestäjä?

Jos oma ehdokas on äänestänyt puheitaan vastaan, ei syytä voi oikein laittaa äänestäjän harteille. Paitsi jos sama ehdokas on tehnyt sen jo useamman kauden aikana, voisi jo hieman miettiä miten sama valesäkki onnistui taas saamaan äänestäjän puolelleen? Onko äänestäjän vastuulla ottaa selvää oman ehdokkaan toilailuista, vai tulisiko asia nostaa esille vaikkapa median osalta? Montako kertaa saa ehdokas sitten kääntää takkinsa ilman että äänestäjän kuuluu vaihtaa ehdokasta?

Entäs se puolue? Samoin, kuin ehdokkaalla se puolueen valinta, on äänestäjän valittava minkä puolueen arvomaailmaa ajetaan. Olkoon se arvomaailma mikä tahansa, voi jokainen kaivella menneiden kausien päätöksiä ja tutkia onko se puolue ajanut sinne päinkään mitä sanoi. Takinkääntöä on tapahtunut runsaasti ja selitys siitä, että "noin se politiikka toimii" ontuu siltä osin, että silloin ei se enemmistön valinta painakkaan enää vaakakupissa mitään kun kuka tahansa voi vaihtaa kantaansa riippuen mihin suuntaan tuuli kuljettaa.

Äänestämättä jättäviä taas syytetään vaikka ja mistä ongelmasta. Kun ihminen on ajettu syystä tai toisesta apaattiseksi, ei se äänestäminen enää kiinnosta millään tavalla koska on huomattu ettei se vaikuta mihinkään. Onko se syyllinen sitten äänestämättä jättänyt vai äänensä huonolle ehdokkaalle antanut? Jos valitsee huonoista ehdokkaista vähiten huonon, on valittu ehdokas siltikin huono. Onko niitä hyviä ehdokkaita sitten enää olemassakaan? Kuuluuko antaa äänensä jollekin, joka ei kannata omaa arvomaailmaa?


Vastuunkantoa

Kukaan ei tosin halua kantaa vastuuta joka ei itselle kuulu. Mutta kenelle se vastuu sitten tästä huonosta tilanteesta oikeen kuuluukaan? Onko kaikki poliitikot vastuussa? Onko kansa vastuussa? Vai onko vika alusta asti suunnitellussa järjestelmässä, jossa saadaan ihmiset riitelemään keskenään ja vietyä huomio pois ongelmista? Jos ymmärtää miten järjestelmä toimii, on yhden askeleen lähempänä vastuunkantoa omista valinnoistaan. Onko tietämättömyys sitten kelvollinen syy olla kantamatta vastuuta?

Vastuuta voi toki myös vyöryttää korkeammille voimille. Kuinka suurta osaa pelaavat keskuspankit ja muut suuret tahot rahapelissään? Ehkä vika on kokonaan EU:ssa, mutta miten sinne jouduttiinkaan? Aivan, ne samat valtapuolueet joille pitäisi jälleen kerran antaa äänensä. Kukas ne sinne valtaan äänestikään? Aivan, moni meistä, minä mukaan lukien, luulin äänestäväni ihmistä joka ajaisi omia arvojani jossain hallituksessa. Mutta kuinkas kävikään...

Antamalla ääni ehdokkaalle tarkoittaa, että kannatat ihmistä joka kannattaa puolueensa arvoja ja päätöksiä. Sitoutumaton valtapuolueen ehdokas antaa myös äänensä puolueen tekemälle politiikalle, vaikka kertookin kannattavansa eri asioita. Äänestämällä HYVÄÄ ehdokasta voisi ainakin kuvitella asioiden muuttuvan, mutta onko niitä hyviä ehdokkaita riittävästi tekemään muutosta? Huono ehdokas on huono ehdokas, se on kuitenkin varma. Äänestämällä ja äänestämättä vaikutat siis joihinkin asioihin - onko niistä yksikään mitä oikeastaan halusit?