Tuesday, April 4, 2017

Kuntavaalit - kenen vastuulla?

Ehdokas?

Kun asiat ovat perseellään, pitää löytää syyllinen - tai niin ainakin yleensä yritetään tehdä. Suomen kunnissa on tehty jos jonkinmoisia päätöksiä, usein kuntalaisten etuja ajattelematta ja jopa heidän yleistä mielipidettä vastaan. Edustajien omat hyväveliverkostot ovat lihoneet ja muilta on otettu ihan surutta. Vastuuta ei kuitenkaan huonoista päätöksistä ole kukaan kantamassa. Kuinka paljon vastuuta kenellekin sitten oikeen kuuluukaan?

Jokainen edustaja, joka on äänestänyt vaalilupaustensa vastaisesti on huijannut äänestäjiään. Selityksiä voi keksiä ja itselleen on jokainen edustaja varmasti sopivan tarinan kehittänyt että voi hyvällä omallatunnolla kulkea kadulla ihmisten keskuudessa. Ennen pidettiin hyveenä kun teki mitä sanoi, nykyään valehtelu on päätöksenteossa hyväksyttävää. Koska tämä muutos oikein tapahtui? Ehkä se ei tapahtunutkaan - ehkäpä informaationsaannin helppous on vihdoin paljastanut jo alusta lähtien tapahtuvan valehtelun?

Jokainen edustaja, joka kuuluu johonkin valtapuolueeseen, antaa samalla oman tukensa kyseisen puolueen harjoittamalle politiikalle. Eli kaikki ne leikkaukset, riistot, kusetukset ja huijaukset vuosien saatossa saa ehdokkaan tuen ja hyväksynnän. Jälleen osa joutuu selittelemään myös itselleen tätä karua totuutta, mutta osa ehdokkaista on täysin tietoisia puoluevalinnassaan ja kannattaa puolueen tekemiä päätöksiä. Nykyisen ja edellisten hallitusten aikana on Suomea ajettu suohon vuorotellen KAIKKIEN valtapuolueiden osalta. Kenen vastuulla ne päätökset ovat?


Vai äänestäjä?

Jos oma ehdokas on äänestänyt puheitaan vastaan, ei syytä voi oikein laittaa äänestäjän harteille. Paitsi jos sama ehdokas on tehnyt sen jo useamman kauden aikana, voisi jo hieman miettiä miten sama valesäkki onnistui taas saamaan äänestäjän puolelleen? Onko äänestäjän vastuulla ottaa selvää oman ehdokkaan toilailuista, vai tulisiko asia nostaa esille vaikkapa median osalta? Montako kertaa saa ehdokas sitten kääntää takkinsa ilman että äänestäjän kuuluu vaihtaa ehdokasta?

Entäs se puolue? Samoin, kuin ehdokkaalla se puolueen valinta, on äänestäjän valittava minkä puolueen arvomaailmaa ajetaan. Olkoon se arvomaailma mikä tahansa, voi jokainen kaivella menneiden kausien päätöksiä ja tutkia onko se puolue ajanut sinne päinkään mitä sanoi. Takinkääntöä on tapahtunut runsaasti ja selitys siitä, että "noin se politiikka toimii" ontuu siltä osin, että silloin ei se enemmistön valinta painakkaan enää vaakakupissa mitään kun kuka tahansa voi vaihtaa kantaansa riippuen mihin suuntaan tuuli kuljettaa.

Äänestämättä jättäviä taas syytetään vaikka ja mistä ongelmasta. Kun ihminen on ajettu syystä tai toisesta apaattiseksi, ei se äänestäminen enää kiinnosta millään tavalla koska on huomattu ettei se vaikuta mihinkään. Onko se syyllinen sitten äänestämättä jättänyt vai äänensä huonolle ehdokkaalle antanut? Jos valitsee huonoista ehdokkaista vähiten huonon, on valittu ehdokas siltikin huono. Onko niitä hyviä ehdokkaita sitten enää olemassakaan? Kuuluuko antaa äänensä jollekin, joka ei kannata omaa arvomaailmaa?


Vastuunkantoa

Kukaan ei tosin halua kantaa vastuuta joka ei itselle kuulu. Mutta kenelle se vastuu sitten tästä huonosta tilanteesta oikeen kuuluukaan? Onko kaikki poliitikot vastuussa? Onko kansa vastuussa? Vai onko vika alusta asti suunnitellussa järjestelmässä, jossa saadaan ihmiset riitelemään keskenään ja vietyä huomio pois ongelmista? Jos ymmärtää miten järjestelmä toimii, on yhden askeleen lähempänä vastuunkantoa omista valinnoistaan. Onko tietämättömyys sitten kelvollinen syy olla kantamatta vastuuta?

Vastuuta voi toki myös vyöryttää korkeammille voimille. Kuinka suurta osaa pelaavat keskuspankit ja muut suuret tahot rahapelissään? Ehkä vika on kokonaan EU:ssa, mutta miten sinne jouduttiinkaan? Aivan, ne samat valtapuolueet joille pitäisi jälleen kerran antaa äänensä. Kukas ne sinne valtaan äänestikään? Aivan, moni meistä, minä mukaan lukien, luulin äänestäväni ihmistä joka ajaisi omia arvojani jossain hallituksessa. Mutta kuinkas kävikään...

Antamalla ääni ehdokkaalle tarkoittaa, että kannatat ihmistä joka kannattaa puolueensa arvoja ja päätöksiä. Sitoutumaton valtapuolueen ehdokas antaa myös äänensä puolueen tekemälle politiikalle, vaikka kertookin kannattavansa eri asioita. Äänestämällä HYVÄÄ ehdokasta voisi ainakin kuvitella asioiden muuttuvan, mutta onko niitä hyviä ehdokkaita riittävästi tekemään muutosta? Huono ehdokas on huono ehdokas, se on kuitenkin varma. Äänestämällä ja äänestämättä vaikutat siis joihinkin asioihin - onko niistä yksikään mitä oikeastaan halusit?

No comments:

Post a Comment