perjantai 31. maaliskuuta 2017

Ongelma vai ratkaisu?

Lähestymistapa ratkaisee

Ihminen kohtaa yleensä elämänsä aikana lukemattoman määrän erilaisia ongelmia. Osa niistä on mitättömän pieniä, osa kolossaalisen suuria yksilölle ja miksei myös yhteiskunnalle. Koulussa usein ensin kerrotaan mitä pitää tietää ja sitten esitetään ongelma, johon on jo valmiiksi pureskeltu vastaus annettu ja riittää että sen muistaa. Isossa maailmassa näitä valmiiksi pureskeltuja keinoja on toki myös useita, joista yleensä valitaan sitten se vähiten huono vaihtoehto hyvän vaihtoehdon sijaan. Mutta miten voisi edes tehdä hyvän valinnan kun ei tiedä läheskään kaikkia muuttujia?

Valmiiden ratkaisujen sijaan usein opastetaan erilaisia strategioita ongelmien lähestymiseen. Lähdetään tunnistamaan ongelmaa, jakamaan ongelmaa osiin, katsomaan asiaa uudelta suunnalta ja ties mitä. Joskus taas aloitetaan hakemalla ratkaisua ja jätetään itse ongelman aiheuttanut asia vähemmälle huomiolle. Jokaisessa tekniikassa on aina omat hyvät ja huonot puolensa, milloin uudeksi ongelmaksi muodostuukin oikean lähestymistavan valinta. Mitä useampi ihminen samaa ongelmaa lähtee ratkomaan samaan aikaan, sitä varmempaa on itse alkuperäisen ongelman siirtyminen taka-alalle.

Koska ihmisten arvot ovat usein suuresti poikkeavia, olisikin ensin pystyttävä selvittämään miten yhteistä ongelmaa lähdetään ratkomaan. Yhteinen tavoite joka on selvästi määritetty on kohtuullisen luotettava aloitus mille tahansa yhteisen ongelman ratkaisuun pyrkivälle ryhmälle. Keinojen valintaan jokainen voi arvoillaan ja omilla kannoillaan sitten vaikuttaa, mutta jos yhteinen tavoite on ryhmään kuuluvilla eriävä, on turha kuvitella yhteistä ratkaisua koskaan löytyvän... tai ainakaan sellaista, joka kaikille kelpaisi.


Politiikan ongelma

Yksinkertaistettuna koko ongelman ydin on kansan hallinnan eturistiriita: koko kansan/yhteisön etu ei ole oikeastaan yhdenkään vallassa olevan ja sinne haluavan ihmisen tarkoitus. Koko kansaa kusettaa kourallinen vallanhimoisia valehtelijoita, joita ei saisi päästää päättämään kenenkään muiden asioista koskaan eikä missään. Yksittäistapauksia toki on aina joukossa, mutta heidän kohtalonsa nykyisessä järjestelmässä on joko: luovuttaa, liittyä leikkiin mukaan ja hylätä omat periaatteet tahi taistella tuulimyllyjä vastaan (samalla tullen leimatuksi milloin milläkin nimellä).

Kun tarkastellaan jo vallassa olevia, on huomattavissa ollut jo pitkään kasvava trendi ongelmien ja uhkakuvien luomisesta täysin olemattomissa asioissa. Keksitään jokin ongelma, ollaan muka korjaamassa sitä ja kiinnitetään kansan huomio johonkin turhanpäiväiseen asiaan. Tällä saadaan ostettua helposti aikaa jatkaa omia rötöstelyjä muissa asioissa, lähes täysin huomaamattomasti. False flag-operaatiot on sielä ääripäässä ongelmien luomisessa, mutta pienempiä ongelmia keksitään ja mukaratkaistaan tiuhaan tahtiin.

Eri puolueiden välinen valtakilpailu, mitä vaaleiksi kutsutaan, onkin hassunhauska kausittainen kokeilu siitä, kenen paskapuheet saatiin myytyä parhaiten. Mielikuvamarkkinoidaan omaa puoluetta jollain unelmahötöllä ja kun päästään päättämään asioista, ne omat lehmät on taas takaisin ojassa. Kilpailu puolueiden välillä onkin vain sitä, kuka saa varastaa kansan varallisuutta ja kenelle ne rahat annetaan. Kun yksikään puolue ei aja koko kansan etua, ei ole kovin suuri ihme että kansalla on ongelmia vaikka muille jakaa. Mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, kuntavaaleissa valitaan taas pitkälti sama porukka luomaan uusia ongelmia.


Ratkaisuja ja mahdollisuuksia

Jokainen ongelma on mahdollisuus löytää parempi tapa tehdä jotain. Jos hommat rullaisivat ilman kitkaa, ei ongelmien ratkontaan olisi juurikaan tarvetta. Jos joku asia oikeasti toimii, ei sen korjaaminen yleensä kannata, vaikka joidenkin mielestä aina pitää kehittää ja luoda uutta. Uutta ja innovatiivista voisikin luoda keksimättä ensin uutta ongelmaa vaan koettaa löytää jo olemassa olevia ongelmia ja niitä ratkoa sillä uudella asialla. Ajan henki on kuitenkin niin politiikassa kuin teknologiassa sama - keksitään ongelmia ja valitaan huonoista ratkaisuista eniten tienaava ratkaisu.

Kaikki eivät onneksi tähän kilpailuun ole ryhtyneet. Vielä löytyy ihmisiä, jotka ratkovat oikeita ongelmia ja pitävät rattaat pyörimässä. Näitä asioiden korjaajia on onneksi vielä niin paljon, että asiat eivät ole ihan täysin viturallaan. Yksilöitä, jotka usein vähäistä palkkaa nostaen pitävät yhteiskuntaa pystyssä omilla pienillä teoillaan. Paine selviytyä arjesta painaa monet kuitenkin samaan kilpailun loputtomaan oravanpyörään, missä mennään yli siitä missä aita on matalin ja työtä tehdään vain se vaadittu minimisuoritus, jos sitäkään.

Mistä se muutos sitten lähtisi? Auttaisiko asiaa, jos ei kerta toisensa jälkeen äänestettäisi samoja valehtelijoita valtaan? Kilpailun sijaan tehtäisiin yhteistyötä ja jeesattaisiin sitä lähimmäistä? Ratkaistaisiin ensin omat ongelmat, sitten lähipiirin ongelmat ja vasta ihan lopuksi sekaannuttaisiin muiden maiden ja kansojen asioihin? Ensimmäinen askel voisi olla, että pysähdytään hetkeksi miettimään ja tarkastelemaan tätä pahasti kieroutunutta yhteiskuntaa. Syitä ei välttämättä edes tarvitse etsiä, mutta asialle tarttis tehdä jotain... ja mieluusti mahdollisimman nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti