tiistai 27. helmikuuta 2018

Kuolleet ei lavertele

Historian havinaa

Kun viimeinenkin todistaja on kuopattu, uskalletaan asiaa lähteä vasta kunnolla kaivamaan. Jäljellä on vain tallennettuja kirjoituksia/nauhoituksia ja jäljelle jääneitä esineitä todistamassa mitä joskus kauan sitten tapahtui. Suomessa on juhlavuoden kunniaksi kaivettu oikein kaksin käsin 100 vuotta sitten tapahtuneita asioita ja vastaus tapahtuneista riippuu paljolti keneltä kysyy. Mitä "oikeasti" tapahtui menneinä aikoina, sitä emme voi varmasti tietää. Voimme todisteiden valossa tehdä arvauksia ja tulkintoja, mutta vain paikalla olleet voivat kertoa mitä tapahtui. Siksi onkin helpompaa lähteä tutkimaan asioita joissa kaikki todistajat on jo mullan alla - todisteet valikoimalla voi tarinan saada näyttämään juuri siltä miltä halutaan.

Ei nyt sinänsä että se todistajan lausunto olisi paljoa sen lähempänä totuutta kuin jonkun ulkopuolisen tulkinta todisteista. Ihmismieli kun on kova säveltämään muistoja uusiksi moninaisista syistä johtuen. Traumaattiset asiat halutaan unohtaa tai kuorruttaa omaan maailmankuvaan sopivaksi. Joistain asioista taas ei parane puhua laisinkaan vaikka olisikin jotain todistanut - oma henkikulta on monelle arvokkaampi kuin "totuuden" puhuminen. Hyviä asioita taas kullataan tuntumaan vieläkin paremmalta kuin ne entiset ajat koskaan olivatkaan. Yllättävän usein todistajan lausuntoon ei voi juurikaan luottaa vaikka todistaja itse tunteekin puhuvansa totta. Mieltä kun voidaan manipuloida myös ulkoa monin eri keinoin...

Siinä kohtaa kun jotain asiaa kielletään tutkimasta, luulisi että edes osalla hälytyskellot alkaisivat soimaan. Mutta sen sijaan että totuutta menneistä asioista haluttaisiin kaivella esille, niiden kaivaminen kielletään ja kaivajat halutaan kuopata samaan monttuun pois näkyvistä. Jos länsimaissa olisi sananvapaus, voitaisiin niitä uusia löydöksiä vanhoista asioista sitten yhdessä funtsia uusiksi ja oppia entisistä virheistä. Näin ei kuitenkaan ole, joten tietyt asiat jäävät ainakin toistaiseksi piiloon valtaosalta ihmisistä. Juuri niiltä samoilta ihmisiltä, jotka ovat kuitenkin välittömästi valmiita käyttämään niitä median historian satuja todisteena omalle kannalleen.


Nykypäivän todistajat

Lähes kaikki menee nykyään nauhalle, paitsi jos tapahtuu asioita joista ei saisi puhua tahi kaivella - niissä tapauksissa on jostain syystä kaikki videomateriaali kadonnut kuin tuhka tuuleen. Valtaosa ihmisistä on kuitenkin valmiita uskomaan median kertomat sadut tapahtuneista, vaikka tapahtumassa on jo pienen pintaraaputtelun jälkeen jotain hyvin hämärää meneillään. Kun virallinen tarina on valmis, kaikki ristiriitainen materiaali yritetään hävittää ja virheet sadussa selittää pois. Usein "hämärästä" tapahtumasta jää jäljelle vain virallinen satu ja muutama satunnainen poikkeava näkemys, joita pidetään yleensä vain salaliittoteoriana.

Nykyteknologialla pystytään myös video muokata juuri haluttuun muotoon, joten "omin silmin näkeminen" videolta ei välttämättä kerro totuutta. Tehosteilla saadaan mikä tahansa asia näyttämään joltain ihan muulta ja ketsupin roiskiminen naamalle on osattu jo pitkään. Silminnäkijähavaintoihin on jo pidemmän aikaa pitänyt suhtautua varauksella kun ainakin rapakon takana samat naamat tuntuvat tulevan vastaan tapahtumasta toiseen. Sattumaako? Tuskin, koska 2012 tapahtuneen lakimuutoksen jälkeen jenkeissä on propagandan käyttö omaa kansaa vastaan taas sallittua (Smith-Mundt Act). Ja kun jenkkimedia kertoo jonkun asian totuutena, mitäs ne muiden maiden mediat tekevätkään? Kertovat faktana että jenkkiuutiset kertoivat niinjanäin. Ja se fakta on nimenomaan se, että näin kerrottiin, ei että niin tapahtui.

Ja auta armias jos menet kyseenalaistamaan virallisen kauhutarinan nykypäivänä. Valtamedia "hyvien ihmisten" säestämänä hyökkää surutta päälle koska ei tragedialla saa leikkiä. Eli siis... olet foliohattu-natsi-äärioikeisto-fasisti-mutanttikommaripetturi jos et kunnioita olemattoman ihmisen muistoa ja tunne empatiaa nyyhkyttävää näyttelijää kohtaan? Jos on edes pieni mahdollisuus että tarinassa joku mättää, eikö se ole kunnioittamista kun etsitään se totuus tapahtumasta? Viimeisin tämänkaltainen sirkus onkin aiheuttanut valtavan sensuuriaallon ympäri nettiä ja kaikki mitään virallista totuutta vastaan puhuva materiaali onkin vaarassa kadota bittitaivaaseen. Koska asioiden salaaminen osoittaa kunnioitusta...?


Luottamuksen tahallinen tuhoaminen

Mutta mistään vahingosta ei totuuden piilottelussa ja tarinoiden vääristelyssä ole kysymys. Disinformaation levittäminen on ollut pitkään osa sotastrategiaa ja nykyinen vallassa olevien harjoittama hybridisota "omaa kansaa" vastaan nojaa vahvasti propagandaan. Kun ei mihinkään ulkopuoliseen voi luottaa, kansa kääntyy virallista totuutta kertovan auktoriteetin suuntaan kuullakseen sunnuntaisaarnansa. Yhtenäinen tarina yhdistettynä jatkuvaan toistamiseen vie sadun perille asti totuutena. Moniko siihen satuun sitten uskoo? Viimeisen tiedon mukaan yli miljoona suomalaista katsoi Ylen sunnuntain pääuutislähetyksen. Joka viides siis vapaaehtoisesti antoi aivopestä itseään.

Toisaalta, eipä ne vaihtoehtoiset uutislähteet ole sen luotettavampia monessa tapauksessa. Sirpaloitu tieto ja siihen sekoitettu disinformaatio saa ihmiset kaivelemaan virallisen totuuden satua kohdista, missä on tahallaan koira jo valmiiksi haudattuna. Muutama tahallinen lipsautus haastattelussa on esimerkiksi helppo syötti väärään suuntaan. Yksi asia on vain monelta (muka)skeptiseltä ihmiseltä unohtunut heidän jahdatessaan totuutta: virallinen tarina kerrotaan totuutena, jonka pohjalta ihmisten tulee sitten toimia. Jos siinä on valheita mukana, ihmisiä johdetaan tahallaan harhaan. Yksikin virhe, yksi mahdottomuus tapahtumaketjussa tekee koko tapahtumaketjun tarinan mahdottomaksi. Jos virallinen totuus pitäisi paikkansa, ei sitä tarvitsisi kaikin keinoin puolustaa - totuus ei tarvitse apua.

En kuitenkaan usko että tähän nykyiseen illuusioon on tulossa muutosta. Voittajat ja sotien aloittajat kirjoittavat historian kuten ennenkin. Monesta asiasta totuus haudataan ja sen kaivelijat lynkataan tavalla tai toisella. Nostan kuitenkin hattua heille kaikille, jotka kaikesta huolimatta kaivavat totuutta maailman tapahtumista esille. Pelkästään viimeiseen sataan vuoteen sisältyy valtava määrä väärää tietoa mitä totuutena kouluissakin opetetaan. Ja näihin valheisiin perustuu koko länsimainen kulttuuri. Asiat vaietaan kuoliaaksi ja liian lähelle vaarallisia totuuksia päässeet eivät edes pääse asiaansa kansalle kertomaan - kuolleet ei lavertele.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Politiikan propagandaa - Mielenkiinnon luominen

Hyvä pössis

Etenkin politiikkaa koskevassa propagandassa törmätään usein siihen ongelmaan että ihmisiä ei vaan kertakaikkiaan jaksa kiinnostaa mitä politiikassa puhutaan. Nyt jätetään kuitenkin huomioimatta mikä naurettava sirkus koko poliittinen järjestelmämme on, vaan keskitytään siinä käytettyyn massojen manipulaatiotekniikkaan. Sama tekniikka toimii toki muussakin propagandassa, mutta on hyvin yleisessä käytössä juuri poliitikkojen puheissa. Ihmiset pitäisi saada kiinnostumaan asiasta, eikä vain pelkästään puhumaan siitä vaan seuraamaan asian kehitystä kuin se olisi jopa maailman suurin asia. Pitää siis luoda mielenkiinto "tyhjästä" tyhjänpäiväiseen asiaan, mahdollisesti sen vuoksi että taustalla suhmuroidaan jonkin muun asian kanssa ja huomio halutaan pitää muualla.

Kuvat ja symbolit ovat yleensä ensimmäinen asia mihin ihminen kiinnittää huomionsa. Hyvänä kakkosena on sanat joilla on vahva mielikuva, joten näillä lähdetään liikkeelle. Media on vuosien saatossa onnistunut luomaan valtavan määrän eri mielikuvia ja stereotyyppejä, joten propagandistin tarvitsee vain valita haluamansa sanomaan liittyvät avainsanat ja symboliikan. Samoja asioita kun toistetaan jatkuvasti, ne kuulostavat ajan kanssa tutulta ja turvalliselta ihmisten korviin joka taas antaa niistä positiivisen mielikuvan. Tärkein valittava asia propagandistin luodessa mielenkiintoa johonkin asiaan on ehkä kuitenkin se haluttu tunnelataus. Kun haluttu sanoma ja siihen liitetty tunne on valittu, voidaankin loppu propagandasta täyttää kuumalla ilmalla joka saa ihmiset innostumaan.

Toisin kuin hivuttamisessa, mielenkiintoa luotaessa halutaan tiettyyn ongelmaan nopeampi ratkaisu kuin vuosikausien hidas nakertaminen. Koska useita propagandan keinoja yhdistellään yleensä toisiinsa, voidaankin "räjähtävän" alun jälkeen hieman rauhoittaa tilannetta ja ehkä jättää asia muhimaan ihmisten mieliin, vaikkapa seuraavia vaaleja ajatellen. Politiikan propagandasta puhuttaessa on taustalla kuitenkin vuosikymmenten saatossa muovautuneet mielikuvat eikä politiikan aiheet muutenkaan ole tavalliselle kansalle juurikaan kiinnostavia, paitsi kun vaalit lähestyvät. Mutta kun kansa kuulee että pian pääsee taas äänestämään, nousevat monen tuntosarvet pystyyn ja melkeinpä yön yli heistä kuoriutuukin politiikan ammattilaisia tunnistaen vastapuolen propagandan ihan heittämällä. Harmittavasti siinä samalla se oman puolen propaganda uppoaa kritiikittä perille asti.


Sitten kun saatiin huomio...

Kun koko valtamedia lähtee toitottamaan jotain asiaa, on lähes mahdotonta välttyä törmäämästä edes osaan siitä propagandasta millä taas ajetaan jotain asiaa eteenpäin. Kampanjaan valittu teema on usein näkyvästi esillä, mutta itse tarkoitus pidetään tavallisesti visusti piilossa. Tyypilliseen poliittiseen propagandaan kuuluu: itse aiheutettu ongelma, ongelmasta syyttäminen päin honkia, paljon suuria sanoja ja puheita ilman mitään sanomaa ja lopuksi korjaus joka ei korjaa ongelmaa vaan muodostaa uusia vanhan lisäksi. Jos media olisi edes hitusen "kansan puolella", he kaivelisivat sieltä alta mikä on oikein poliitikkojen tarkoitus ja haastaisivat poliitikot selittämään asian. Mutta sitä vaivaa ei Suomen valtamedialla ainakaan ole vaan he ilomielin lähtevät hehkuttamaan sitä seuraavaa suurta ongelmaa jota ei demokraattisessa (eli kansanvallassa) yhteiskunnassa edes olisi...

Tarinankerronta on se keino millä mielenkiinto säilytetään, mutta mielenkiinnon luomiseksi riittää usein sopiva kuva yhdistettynä sopiviin sanoihin. Tasa-arvo, ihmisoikeus, rasismi, kiky, sote, hybridisota, aktiivimalli, vihapuhe... esimerkkejä näistä ns. yhden sanan propagandakampanjoista löytyy useita. Tarkoituksena on luoda symboliikka sille tulevalle tarinalle, mutta alussa ei tarvita paljoa - lähes ainoastaan jotain vahvaa tunnetta. Pelko on yksi tyypillisimmistä tunteista, joka halutaan valaa ihmisten mieleen. Pelko omasta tulevaisuudesta saa ihmiset höristämään korviaan ja tarkasti kuuntelemaan koko tarinan läpi asti, usein kuitenkin ymmärtämättä koko juonta. Tosin siihen on hyvä syy miksei se tarinan juoni selviä...

Sitä koko juonta kun ei koskaan kerrota. Annetaan avainsanoja ihmisille itse tulkittavaksi ja kehitetään tarina jonka eri versioita eri mediat sitten viljelevät. Yhtenäistä näille eri tarinoille on se, että juoni on sopivasti katkonainen ja tietyt osat jätetään aina pois. Lopputuloksena saadaan siis jokaisen itsensä tulkitsema ja aukoiltaan itse paikattu satu peikosta, joka tulee ihan justiin ja tekee pahaa. Monet puheet aivan valtionjohtoa myöden voidaankin typistää muutamaan avainsanaan ja niiden ladattuun tunnetilaan. Puhutaan paljon eikä sanota mitään on usein toistettu sanonta poliitikkojen puheista, mutta sitten kun se poliitikko jota itse pitää "hyvänä" pitää oman tyhjänpäiväisen satutuokionsa, se olikin ihan maailman paras puhe! Mutta ainakin se puhe kiinnitti huomion ja loi mielenkiinnon tälle mukatärkeälle asialle. Siksi eri aiheista halutaan eri puhuja ja näin se valedemokratian illuusio jatkaa porskuttamustaan.


Mistä oikein puhutaan?

Kun tämä uusi (pelättävä) asia sitten leviää kansan keskuuteen, jokainen tulkitsee annetun sanoman omasta perspektiivistään. Omat uskomukset muovaavat havaintoja ja samasta "uutisesta" jokainen muodostaakin usein hyvin poikkeavan kuvan. Tarkalla symbolien käytöllä voidaan kuitenkin eri näkemyksen omaavat ihmiset yhdistää sopiviksi ryhmittymiksi, jotka sitten osaavat automaattisesti riidellä asiasta keskenään. Hyvänä esimerkkinä vahvasti kansaa jakavasta symbolista voidaan pitää rasismia. Jokainen "hyvä ihminen" tietää sen olevan paha ja vastustettava asia, jokainen "paha natsi" ottaa sen kohteliaisuutena suvakeilta, "tolkun ihminen" taas on omaan maailmankuvaansa nähden jomman kumman leirin puolella mutta ei ihan niin vahvalla retoriikalla kuin fanaattisimmat äänitorvet ja yhtä kaikki, kukaan ei oikein tiedä mistä asiasta edes keskustellaankaan. Mutta jokainen tietää tasan tarkkaan mikä on se oikea (siis oma) kanta ja määritelmä asiasta ja että vastapuoli on väärässä joka kohdassa.

Luotiin ongelma, syytettiin mitäsattuuta, molemmat keinotekoisesti luodut puolet pitivät suuria puheita ja löysivät syyn vastapuolesta ja lopuksi korjataan asiaa lakeja muuttamalla. Kuis meni, noin niinku omasta mielestä? Puriko kansa syötiin ja saatiin paljon uusia ongelmia kuin tyhjästä? Nykyisten lakien noudattaminen olisi riittänyt estämään kaikki ongelmat, mutta niin ei tietenkään haluttu tehdä kun tarkoituksena oli tienata sievoisia summia rahaa kansan selkänahasta repien. Saavutettuihin tuloksiin nähden poliitikkojen luoma mielenkiinnon aihe on toiminut lähes täydellisesti, sanoisin. "Oikeat" tahot ovat tienanneet, kansa on jaettu ja piesty ruotuun, illuusio demokratiasta säilytetty kun saatiin "oikea oppositio" kasaan joten kaikille on jotain kivaa & mukavaa tarjolla. Jos minä olisin fasisti diktaattori... tekisin juuri moisen kampanjan.

Niin pieniä kuin suuria propagandapläjäyksiä tuodaan eteemme harva se päivä. Media voi luoda mielenkiinnon kohteita tyhjästä, mutta yhteistyössä poliitikkojen kanssa saadaan paljon tehokkaampi esitys aikaiseksi. Uppoaako moinen roska sitten kansaan? Kuin kuuma veitsi voihin. Noin 70% kansasta koki velvollisuudekseen äänestää sama presidentti valtaan. Ennen sekin oli äänestysoikeus, mutta propagandalla sekin muutettiin velvollisuudeksi. Esimerkkejä ei tarvitse edes juurikaan etsiä, niitä on media täynnä. Uusi satu toisensa jälkeen tuudittaa kansan syvemmälle illuusioon, josta vain harva löytää enää tiensä ulos. Mutta jokainen itse havahduttuaan voi herättää muutaman muunkin? Ja kun kusetukseen havahtuneita on riittävästi, noin 5% kaikista, ei sielä herrojen housuissa ole ehkä enää niin mukava olla.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Miksi propaganda tehoaa - Stereotyypit

Osien summa

Ei ole olemassa yhtä syytä siihen miksi propaganda puree niin hyvin ihmisen mieleen. Propagandaa on ihminen osannut tehdä kautta aikojen, mutta vasta reilu sata vuotta on mukaan otettu tieteen löydökset psykologiasta. Osattiin sitä toki ennenkin tarkastella ihmisten käyttäytymistä ja muokata omaa propagandaa sen mukaan, mutta syiden löytyminen propagandan toimivuuteen on uudehko asia. Koska eteemme aukeava maailma on median luoma illuusio, on nähdäkseni tärkeää löytää ne syyt miksi propaganda toimii jos halutaan se illuusio murtaa. Tarina polkaistaankin alkuun aikaisemmalla tekstilläni: "Stereotyypit propagandan työkaluna mediassa" jonka lukeminen auttanee tämän tekstin juonen seuraamisessa.

Olipa kerran... Eikä vain kerran, vaan on vieläkin ihminen, jonka ajattelun automatisoidut osat tekevät elämästä paljon helpompaa. Ihminen voi keskittyä rauhassa suuriin linjavetoihin ja unohtaa pikkuseikkojen kanssa piehtaroimisen. Ei tarvitse joka kerta miettiä uudelleen miten valokatkaisija toimii tai kutsuttiinko sitä murisevaa valkohampaista karvakasaa koiraksi vaiko kuhaksi. Helppoa ja samalla niin helposti harhaanjohtavaa, mutta nopeus on valttia kun navigoidaan tavallisessa ympäristössä (joka on siis illuusio). Vasta kun oma maailmankuva törmää johonkin poikkeavuuteen, havahtuu ihminen ainakin joskus tähän uuteen tilanteeseen ja alkaa miettimään josko tämä poikkeavuus vaatisi jotain ylimääräisiä toimia.

Myös jokainen vastaantuleva ihminen osataan automaattisesti laittaa omasta näkökulmasta juuri oikeaan laatikkoon, eli mihin stereotyyppiin kyseinen henkilö kuuluu. Jokainen henkilökohtainen stereotyyppi eroaa muiden vastaavista, joten ensikohtaaminen voi olla radikaalisti erilainen riippuen niistä yksilöllisistä stereotyypeistä. Ihminen myös usein yhdistää itse itseensä tuntemiaan stereotyyppejä, muodostaen niistä sen oman identiteetin mitä ulospäin esittää olevansa. Mutta kun kaikilla on omat henkilökohtaiset stereotyypit, miten voidaan olettaa että muut osaavat tunnistaa esittämäsi roolin olevan se mitä esität? Tarvittaisiin esimerkiksi jokin taho, joka kertoisi ulkopuolelta kaikille samat asiat ja yhdenmukaistaisi stereotyyppejä... Ja kas kummaa, on olemassa taho joka yrittää juuri tähän mielikuvien muodostamiseen vaikuttaa jatkuvalla syötöllä - massamedia.


Uusi vanha idea

Siinä kun massamedia kykenee jatkuvasti säätämään stereotyyppejä, ei ajatus ihmisten hallinnasta ulkoa annetuilla mielikuvilla itsestä ja muista ole suinkaan uusi idea. Kuka sen keksi ja missä sitä ensimmäistä kertaa alettiin käyttää on arvailujen varassa, mutta historiasta löytyvistä esimerkeistä voi sanoa että yksi taho on kunnostautunut tässä massamanipulaatiossa ylitse muiden: järjestäytyneet uskonnot. Oma tietämykseni ei uskontojen historiasta kuitenkaan ole riittävän syvällistä, joten en lähde asiaa tarkemmin esittämään. "Hyvä" ja "paha" ihminen on kuitenkin osattu piirtää ihmisten stereotyyppeihin mukaan jo vuosituhansia. Mitä kaikkia muita mielikuvia ja stereotyyppejä onkaan uskonnot kansan mieliin aikojen saatossa onnistuneet iskostamaan?

Mutta hypätään kuitenkin surutta tarinassa 1900-luvun alkuun ja propagandan, kuten sen nykyään tunnemme, lähtökuoppiin. "Hyvä menestyvä ihminen" teki asioita X,Y ja Z - näin kertoi sanomalehti ja kansa seurasi perässä. Jokainen osasi ulkoisten merkkien perusteella tunnistaa menestyvän ihmisen, koska siitä oli maalattu yhtenevä kuva kaikille. Radio toitotti tarinoita jo olohuoneeseen asti eikä lukemiseen tarvittavaa ylimääräistä ajattelua enää tarvittu. Elokuviin piti vaivautua itse menemään kun taas televisio ampuikin sitten suoraan takaraivoon asti täydellisen stereotyypin kotisohvalle saakka. Jokaisen alueen sisällä kyettiin luomaan yhtäläiset stereotyypit, joiden varassa saavutettiinkin tavallaan yhteiskuntarauha. Siksi asioiden kyseenalaistamista katsotaankin niin pahalla - nämä häiriköt uhkaavat yhteiskuntarauhaa jonka herrat ovat hyvää hyvyyttään orjiensa kaitsemiseksi luoneet.

Demokratian illuusion luomisessa ja ylläpitämisessä stereotyypit toimivat myös loistavasti. Jokainen tietää mitä puoluetta pitää äänestää kun kuuluu ryhmiin X, Y ja Z. Kun stereotyypit ovat muovanneet ajatusmaailmaa jo pienestä pitäen, saadaan aikaiseksi fanaattisesti oman puolueensa ideologioihin uskova saarnaaja. Mielikuvien avulla kansa saadaan kerta toisensa jälkeen vaaliuurnille valitsemaan uudet orjuuttajat, vain koska "hyvä ihminen" äänestää vaaleissa ja kuka nyt ei haluaisi olla hyvä ihminen? Ja jokainen asiaa kyseenalaistava on kommarimutanttipetturi jonka kanssa ei voi edes keskustella koska he ovat aliolentoja!


Irti kahleista?

Täysin ei stereotyypeistä voi irti juurikaan päästä. Laiskuus ja mukavuudenhalu on vaan niin mukavaa, etenkin kun ei tarvitse mieltä vaivata osatessaan automaattisesti navigoida tässä maailmassa. Laupias samarialainen olikin kuvaava opetus stereotyypeistä ja niiden ongelmista, mutta on helpompi jättää vain sokea kohta stereotyypin kertomaan kuvaan kuin lähteä yksilöä arvioimaan yksilönä. Ei anneta totuuden pilata hyvää tarinaa, eli uskotaan ennemmin sitä alkuperäistä ja ulkoa luotua stereotyyppiä ennen kuin omia aisteja? Ongelma stereotyypeissä ei olekaan niiden olemassaolo vaan niiden luonti ulkoa käsin. Tavallisesti stereotyypeistä onkin pääosin hyötyä, niiden nopeuttaessa ihmisten elämää tutussa ympäristössä.

Jos ihminen saisi rauhassa luoda omat stereotyyppinsä, minkälainen maailma olisikaan? Osaisimmeko luokitella vaikkapa kohtaamamme ihmiset "reilummin"? Ehkäpä meille riittäisi luokitukset "tunnettu" ja "tuntematon" ihminen, jolloin osaisimme olla hieman varuillamme tuntomattomien kanssa? Nykyään kun stereotyypit omista kokemuksista voivat olla täysin ristiriidassa ulkoa kerrottuihin, siinä on mielellä vääntämistä mikä on se "oikea" tulkinta. Tärkeä osa länsimaista propagandaa onkin juuri tämä tahallinen stereotyyppien virheellinen esittäminen. Pahimmassa tapauksessa ihmisen oma identiteetti sekoittuu miten sattuu josta seurauksena esimerkiksi sukupuolen kohdalla kysyttäessä vastaus onkin: "taisteluhelikopteri".

Jos jostain syystä vielä valtamedian propagandaa seuraat, kokeile seuraavalla kerralla kiinnittää huomiosi niihin stereotyyppeihin mitä sinulle yritetään myydä totuutena. Mihin ryhmään ihmistä ollaan tunkemassa ja mitä ulkoisia seikkoja siihen ryhmään kuuluville kuuluu? Entä onko ryhmä esitetty positiivisessa vaiko negatiivisessa valossa? Tämän jälkeen vertaa keräämääsi tietoa nykyiseen kuvaasi ja vaikkapa täysin päinvastaista mieltä asiasta olevan mielipiteen kanssa. Mitkä kuvat täsmäävät? Stereotyypit saattavat johtaa pahasti harhaan joka ikisen ihmisen, siitä ei pääse mihinkään. Mutta jos ottaa itse vastuun omasta ajatuksenkulustaan, saattaa maailma ainakin välillä avata aivan uusia näkökulmia. Itse samaistun narriin, entä sinä?

tiistai 13. helmikuuta 2018

Kyseenalaistamisen veteen piirretty viiva

Kyseenalaistusta

Elämme kaikki illuusiossa, jonka rajoja emme tunne ja voimme lähinnä vain arvailla mikä on totta ja mikä tarua, samalla kuitenkin toivoen että omat uskomuksemme eivät johtaisi meitä täysin harhaan. Olisikin siis ensiarvoisen tärkeää ainakin välistä hieman tarkastella omia uskomuksiamme ja kyseenalaistaa niiden paikkansapitävyyttä. Valtaosa ihmisistä ei kuitenkaan niin tee, vaan he luottavat sokeasti mitä heille kerrotaan median välityksellä niin kuin kouluissa. Yhden totuuden yksilö viis veisaa kyseenalaistamisesta ja tämän seurauksena saammekin nauttia esimerkiksi kerta toisensa jälkeen korruptoituneista johtajista ja poliitikkojen suhmuroinnista. Mutta jokainen on vapaa uskomaan mitä haluaa, onhan Suomessa sentään uskonnonvapaus. "Virallisen totuuden usko" taitaa olla Suomessa se laajimmalle levinnyt uskonto...

Ei pysty, ei kykene, ei osaa, ei uskalla vaiko vain ei viitsi, on vaikea sanoa mikä se pohjimmainen syy kyseenalaistamattomuuteen on. Siinä kun osa ei kyseenalaista mitään, on nykyään hitaasti kasvava joukko niitä jotka taas kuvittelevat kyseenalaistavansa asioita. Kaikki kyseenalaistetaan mikä ei tule viralliselta lähteeltä ja toisin kuin ne jotka eivät kyseenalaista, nämä illuusiossa elävät haastavat välittömästi kaikki ne jotka yrittävät illuusiota avata. Mikään lähde ei kelpaa todisteeksi vastaan ja selitykset kuten "liian iso asia, ei voida salata" ovat arkipäiväisiä - perusteettomia, mutta arkipäiväisiä. Vallassa oleville tämä vahtikoirien joukko tekeekin suuren palveluksen, koska he pitävät suuren massan kurissa kaivelemasta totuutta asioista saatikka edes kyseenalaistamasta asioita.

Ja lopuksi sitten ne, jotka kyseenalaistavat näkemänsä illuusion. Sekalainen joukko eri elämän laidoilta joko piilossa tahi jopa täysin julkisesti nostavat kissan pöydälle. Kaksi edellä mainittua ryhmää kutsuu heitä foliohatuiksi ja salaliittoteoreetikoiksi, usein sen jälkeen kun omat argumentit loppuvat kesken ja kognitiivinen dissonanssi alkaa lätkimään omaan takaraivoon. Tämä ei tietenkään tarkoita automaattisesti sitä, että kyseenalaistava ihminen olisi oikeassa omasta kannastaan - se vaan tarkoittaa sitä, että hän kyseenalaistaa vallitsevan "virallisen totuuden" jota media jatkuvasti paasaa. Yksi asia kuitenkin yhdistää näitä kolmea eri ryhmää: jokaisen ryhmän jokainen yksilö voi vain itse itseensä vaikuttaa, joten oman kantansa todistelu on usein turhanpäiväistä - kyseenalaistamaton ei hyväksy todisteita, kuvittelevalle ne eivät kuitenkaan kelpaa ja kyseenalaistava tarkistaa tiedon itse ja joko hyväksyy tahi hylkää sen.


Veteen piirretty viiva

Jokainen yksilö voi tosin valikoivasti kyseenalaistaa asioita. Tämä raja onkin veteen piirretty viiva, joka vaihtelee jatkuvasti. Mitä syvemmissä vesissä seilataan, sitä harvempi tuntee olonsa sielä mukavaksi ja jääkin mieluummin turvallisen rajan taakse missä massamedian valheet ovat tutun turvallisia. Mitä syvemmällä ollaan, sitä suurempi mahdollisuus on toki myös törmätä karille ja laittaa uskonsa vaihtoehtoiseen valheeseen. Matalissa vesissä oleva taas usein näkee kaukana syvempänä vain pelkkiä valheita, johon vain tyhmät foliohatut uskovat. Selvää syvyysrajaa ei tietenkään voida vetää eri "salaliittojen" välillä, eli jokainen asia on tulkittava yksilön erikseen. Kyseenalaistamattomat tosin osaavat vetää tarkan rajan totuuksien välissä ja jos rajaa rikkoo yhdeltä osin, on kaikki siitä eteenpäin samaa foliohattuosastoa.

Mutta kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa, eikä kaksi oikeaa liioin tee yhtä oikeaa. Vaikka tekijänä olisi sama taho joka on ennenkin suhmuroinut, se ei automaattisesti tee sen tahon jokaisesta teosta suhmurointia. Todennäköistä se tosin on, mutta ei automaattista. Kyseenalaistuksen suurin ongelma onkin usein todisteiden puute mitä oikeasti tapahtui. Virallinen totuus monilta osin vuotaa kuin seula ja sen virheet voi kohtuu helposti näyttää toteen. Mutta koska "hyvä ihminen" vaatii täydellisen tarinan että se voisi korvata tunnetun valheen. Tätä täydellistä ja todistettavaa tarinaa ei usein ole saatavilla, joten joudutaan luomaan eri teorioita - salaliittoteorioita. Helpompaa olisi toki suoraan sanoa ettemme tiedä mikä on totuus, mutta osaamme osoittaa valheelliset osat - jos tapahtumaketju katkeaa, se tekee siitä koko ketjusta mahdottoman.

Mitä kaikkea sitten nykyään pidetään hyväksyttynä salaliittona ja mitä ei saisi sörkkiä? "Monikulttuurisuus on rikkaus" on ehkä yleisin kyseenalaistettu virallinen totuus. 9/11 taas on hieman syvemmällä, vaikkakin "architects and engineers for 911 truth" on kaivanut melkoisen todistepaketin kasaan. Rokotteista, lääkemafiasta ja ruoka-asioista saa myös tietyissä piireissä puhua, mutta valtaosalle nämä on jo aivan liian arkaa asiaa. Kuussa käynti, holokausti ja kemikaalivanat (ilmastonmuokkaus) menee jo liian syvissä vesissä että niihin uskaltaisi edes omaa kantaansa sanoa. QAnon ja pizzagate taas on pullollaan todisteita, mutta eihän ne kelpaa oikeudessa eikä niitä tuoda Ylessä esiin - ihan täyttä foliota jos ei halua varpaitaan kastella. Ja toki pitää vielä mainita lättymaan - kaikkien salaliittojen äiti johon moni on hurahtanut täysillä mukaan. Lättymaahan uskominen ja siitä puhuminen vie satavarmasti kaiken uskottavuuden...


Vain omia uskomuksia kannattaa kyseenalaistaa

Toisen puolesta jonkin asian kyseenalaistaminen ei vaan onnistu. Voit yrittää todistella omaa kantaasi maailman tappiin asti ja jääräpäisimpiä et saa edes katsomaan suuntaasi. Mutta koska veteen piirretty viiva siirtyy joskus hyvinkin helposti, nousee vapaa sana ja sananvapaus täysin omaan luokkaansa. Emme kuitenkaan pysty lukemaan toisten ajatuksia, joten jokainen tiedonjyvä voi olla täyttä totta tahi puhdasta valhetta. Mitä sinne sanojen ja rivien taakse onkaan piilotettu, se on jokaisen selvitettävä itse omalle kohdalleen.

Ankaraa huutamista ja solvauksia on nettikeskustelut pullollaan, mutta kun asiaa on tutkittu hieman enemmän, on huomattu että ns. foliohatut kykenevät usein perustelemaan kantansa siinä kun virallista totuutta kannattavat osaavat lähinnä jakaa näkemänsä uutisartikkelin. Samaan kokemukseen olen omissa tutkimuksissani törmännyt, mikä olikin syynä tämän artikkelin kirjoitukseen. Itse kun en ole juurikaan salaliittoja tutkinut, mutta massamanipulaatiota sitäkin enemmän. Ja jos jokin näyttää paskalta ja haisee paskalta, viimeistään maistamisen jälkeen sen kyllä usein pystyy paskaksi tunnistamaan... Kenen paskaa ja miksi se siinä keskellä juntua onkaan ei tosin näillä konsteilla vielä voi määrittää.

Jos edes yksi ihminen tämän tekstin luettuaan alkaa kyseenalaistamaan omia uskomuksiaan, lasken sen onnistumiseksi. Jos edes yksi keskustelu hankalista aiheista ei repeäkkään tavalliseksi nälvimiseksi, lasken sen onnistumiseksi. Mitä maailma tarvitsee on enemmän rauhallista keskustelua vaikeista asioista ja ennenkaikkea ratkaisujen löytämistä näihin ylhäältä alas luotuihin ongelmiin. Hankalaa se tulee olemaan ja ylhäältä käskytetty kansan jakaminen vaikeuttaa kaikkea kommunikointia jo aivan tavallisistakin asioista, vaikeista asioista puhumattakaan. Ehkä yhtä kerralla niitä päitä saadaan kuitenkin kääntymään? Nostan siis hattua ihan jokaiselle, joka uskaltaa kyseenalaistaa sen virallisen totuuden - siis sen valheellisen illuusion.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Neoliberaali maailmanjärjestys

Totta vai tarua?

Jokainen "hyvä ihminen" tietää, että Neoliberaali maailmanjärjestys (Neoliberal World Order) on vain salaliittoteoriaa ja foliohattuhommaa. Ajatus, että jokin taho voisi hallita tai ainakin yrittää hallita koko maailmaa onkin mielipuolinen, mutta toisaalta, niin taitavat sen kannattajat ollakin - mielipuolia. Onko sitten muka olemassa jokin taho, joka ohjailee kaikkea ja kaikkia vain omaa etua ajaen? On ja ei. Ei, sikäli että käsittääkseni ei ole olemassa yhtä ainoaa tahoa joka hallitsee ja ohjaa kaikkea... vaan on monta tahoa, joiden samankaltaisiin tarkoitusperiin nämä tahot käyttävät samoja keinoja ja samoja valheita. Idea koko maailman hallinnasta ei toki ole mikään uusi, vaan sama imperiumin rakentaminen on toistunut ihmisen historiassa useaan otteeseen.

Yhdysvaltojen imperiumi on ehkä näkyvimpiä osia tästä yrityksestä vallata koko maailmaa. Tämä pienen ryhmittymän ajama imperiumi oli jo täydessä vedossa ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin sodan jokaista osapuolta manipuloitiin ja rahoitettiin häikäilemättä omaksi eduksi. Toinen maailmansota olikin vain ensimmäisen jatkumoa, jossa länsimaiset "hyvät" maat voittivat ja näin oikeuttivat tulevien vuosien hirmutekonsa. Sotilallinen laajeneminen maailman joka kolkkaan ja lähes kaikkien maiden resurssien hyväksikäyttö on vain osa siitä vallan väärinkäytöstä, mitä Yhdysvallat ovat liittolaisineen käyttäneet yrittäessään vallata koko maailmaa. Mutta tässä pelissä nämä mitättömät pelurit, itsenäiset valtiot, ovat vain shakkinappuloita laajemmassa pelissä.

Itsenäinen valtio jossa kansa on vallassa onkin neoliberaaleille kauhistus - moisen maan ohjaaminen ei onnistu vain hallitsemalla sen maan johtajia koska kansa on johdossa. Onneksi esimerkiksi Suomessa ei kansalla ole juurikaan mitään valtaa, joten seteliselkärankaisten johtajien hallinta on usein riittävää. Toki Suomi altistuu jatkuvalle neoliberaalien koneiston propagandalle, koska jokainen itse ajatteleva yksilö on mahdollinen uhka koneistolle. Siksi median luoma illuusio on yksi tehokkaimmista keinoista pitää kansa siinä uskossa että kaikki on juuri kuten pitääkin. Mutta mistä kaikesta onkaan tämä neoliberaalien ideologia kasattu?


Ideologioiden kaaos

Riistokapitalismia, kulttuurimarxismia, kommunismia, plutokratiaa... ja lopuksi kaiken kruunaa kilpailu. Ei siis ole ihme, että niin oikeisto- kuin vasemmistolainen pystyy helposti osoittamaan jonkin ongelman osan olevan juuri vastapuolen ideologian syytä - se onkin, koska koko järjestelmä on poiminut rusinat pullasta jokaisesta järjestelmästä. Ihmisten jakaminen tarkasti omiin lokeroihinsa ja näiden usuttaminen tappelemaan keskenään on yksi tärkeimmistä neoliberaalien keinoista orjuuttaa kansa. Aniharva ottaa askeleen kauemmaksi tilanteesta, koska on niin paljon helpompaa heitellä sitä vastapuolta niin loukkauksilla kuin polttopulloilla, riippuen kuinka fanaattisesta aatteen kannattajasta on kyse.

Eurostoliitto on yksi neoliberaalien ihmiskoe monikulttuurisuuden vaikutuksista nyky-yhteiskuntiin. Aikaisemmista kokemuksista jo tiedettiin, että monikulttuurisuus on tuhoisa niin alkuperäisasukkaille kuin maahantulijoille. Mutta yhdistettynä moderniin propagandaan, on monikulttuurisuus onnistuttu hivuttamaan mukaan länsimaiseen ajatusmaailmaan positiivisena asiana. Tällä monikulttuurisuudella on tarkoitus luoda tyhmennetty versio länsimaisesta yhteiskunnasta, jossa ihmiset ovat vielä riittävän älykkäitä työskentelemään herrojensa tehtaissa mutta liian tyhmiä huomatakseen tilanteensa ja täten nousemaan herrojansa vastaan. Ruotsi näyttääkin mallia miten tässä toimitaan, tosin hekin ovat vielä siirtymävaiheessa tähän monikulttuuriseen ihannemaahan.

Siinä kun edeltävät imperiumit kaatuivat omaan mahdottomuuteensa, on neoliberaalien maailmanjärjestyksellä yksi ase joka puuttui edeltäjiltään - moderni propaganda valtamedian toimesta. Länsimainen "vapaa lehdistö", eli täysin harvainvallassa oleva aivopesukoneisto, on se mahdollisesti puuttuva linkki mikä edellisiltä imperiumeilta uupui. Koskaan ennen ei kyetty tunkeutumaan yhtä tehokkaasti ja laajasti ihmisten koteihin jakamaan päivitettyä agendaa ja aivopesua. Kun media joskus ennenvanhaan yhdisti kansaa pitämällä heidät omassa pienessä kuplassaan, nykymedian koko maailman kattava propagandapeitto pimittää kaiken oleellisen tiedon kansoilta - ja opettaa heidät hylkäämään kaiken virallista totuutta vastaan puhuvan tiedon.


Irti oravanpyörästä

Salaliittoteoriaa! Paitsi että ei tätä kukaan ole salassa tekemässä. Ihan kaikkien nähtävillä ja uhmakkaasti omaa agendaa julistaen kansan tahtoa vastaan neoliberaalit jatkavat voittokulkuaan. Miksi sitten kukaan ei tee mitään? Ihmisethän tekevätkin, työtä käskettyä, pysyäkseen mukana kilpailussa jossa heikot jäävät jalkoihin. Aktiivimallia, pakolaiskiintiöitä, verotusta rikkailta pois, yksityistetään kaikki... kuulostaako yhtään tutulta Suomen oloissa? Ja päättävissä elimissä on lähes täydellinen neoliberaalien edustus jaettuna "puolueisiin" joilla kaikilla on sama aate takana - ainoastaan hyötyvien tahojen kilpailu aiheuttaa eriäviä näkemyksiä politiikassa.

Konsumerismi on tavalliselle kansalle palvonnan kohteeksi tarkoitettu uskonto, jota neoliberaalit ilomielin hehkuttavat. Kuluta, osta ja tuhlaa tehdäksesi vaikutuksen ihmisiin joita ei voisi vähempää kiinnostaa muuta kuin miltä he itse näyttävät ulospäin. Onni löytyy kaupan hyllyltä, status kertoo ihmisen arvon ja määrittää kenen kanssa saa olla samaa mieltä. Kaikki rusinat pullasta on neoliberaali jo nyppinyt ja rahvas saa jakaa homehtunutta kuivaa känttyä keskenään. Ja tätä auvoista elämää kutsumme länsimaiseksi sivistykseksi. Natseja juostaan karkuun ja hyvesignaloidaan poliittisen korrektisti, samalla kun toisaalla syytetään ongelmista yksilöitä eikä koneistoa joka sen kaiken kurjuuden aiheuttaa.

Kuluta mitä tarvitset, ei mitä joku muu haluaa sinun haluavan. Neoliberaali ei tottele muuta kuin rahaa, joten jos viet heiltä tuotot, kaatuu järjestelmä omaan mahdottomuuteensa. Kun herrat avaavat sanaisen arkkunsa, voit kuunnella heidän valheensa ja selvittää kenen etua oikeasti ajetaan. Sanat ja teot eivät päättäjillä juurikaan täsmää, joten kuuntelulla ei välttämättä juonesta pääse kiinni - mutta ne ehdotukset, päätökset ja äänestykset kertovat kenen pussiin ollaan pelaamassa. Jos päättäjät laitettaisiin vastuuseen ja tekemään mitä heidän kuuluukin, eli edustaa kansaa, olisi neoliberaalien maailmanvalloitus jälleen askeleen kauempana toteutumista. Ja vielä loppuun: Foliota en tarvitse, mutta narrinhatusta pidän lujasti kiinni. Entä sinä? Kilpailetko itsesi hautaan muiden pelissä jota et voi voittaa, vai olisiko aika jo kypsä ihmisten yhteistyöhön ja lopulta rauhaan päälle maan...?

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Median luoma illuusio elinympäristöstämme

Eihän tämä ole illuusio, tämä on todellisuutta

Ajatus siitä, että joku kykenisi luomaan niin laajan ja kaiken alleen peittävän illuusion joka kykenisi hämäämään kaikkia, kuulostaa alkuun mahdottomalta. Mutta jos ajatellaan aikaa ennen television ja muun massamedian nousua, mihin ihmiset oikein perustivatkaan näkemyksensä maailmasta? Täytyy siis mennä aikaan, jolloin ihmiset eivät välttämättä nähneet koko elämänsä aikana muuta kuin mitä se oma kylä näytti ja usein se ei ollut kovinkaan laaja näkymä maailmasta. Samalla se kuva oli kuitenkin paljon lähempänä todellisuutta, koska kaikki nähtiin ja koettiin itse tai vähintäänkin jonkin tunnetun ihmisen todistamana asiana. Tarinoilla kerrottiin tärkeät asiat tuleville sukupolville ja niitä harvemmin korjattiin. Jokaisen oma elinympäristö oli siis hyvin lähellä sitä todellista elinympäristöä.

Mutta sitten tapahtui suuri muutos, kun tietoa ulkopuolisista asioista aloitettiin systemaattisesti levittämään kaikelle kansalle. Kirkko pelasi suurta roolia tässä valikoitujen tietojen levittämisessä ja illuusion luonti omien tarkoitusperien saavuttamiseksi pääsi kunnolla käyntiin. Isosta maailmasta levisi tärkeitä uutisia ja maata mullistavia tietoja kaiken kansan kuultavaksi, vaikka niiden todenperäisyys oli parhaimmillaankin hyvin kyseenalainen. Kun sanomalehdet ja radio saatiin peliin mukaan, oli illuusion luoma peitto jo lähellä täysin keinotekoista todellisuutta. Ensin elävä kuva ja lopulta televisio (ja nykyään päälle vielä netti) toivat jokaisen silmien eteen lähes täydellisen maailmankuvan, jonka jokainen osa-alue vahvisti illuusiota.

Oma elinympäristömme onkin yhdistelmä illuusiota ja todellisuutta. Media luo sen illuusion, jonka mielemme sitten yhdistää omiin kokemuksiimme. Näemme ja kuulemme mediasta mitä muualla tapahtuu ja yhdistämme sen osaksi maailmankuvaamme usein kyseenalaistamatta oliko kerrottu tarina edes totta. Näistä illuusion palasista kokoamme sitten maailmankuvamme, jota vastaan peilaamme kaikkea kokemaamme. Tärkeänä osana tätä illuusiota on opettaa kaikille, että vain tämä yksi totuus pitää paikkansa, kaikki muu on valheellista tietoa. "Virallinen totuus" on se illuusion lähde, joka hämärtää maailmankuvamme. Tämä pseudo-elinympäristömme on siis ulkoa ohjattu illuusio, jonka tarkoituksena on vain yksi asia...


Suostumuksen luominen

Näin valtava määrä työtä ilman selvää tarkoitusta olisikin hullua, joten tarkastellaan miksi ihmeessä saamme nauttia tästä kieroutuneesta illuusiosta, jonka suuri osa kuvittelee olevan todellisuus. Hallitsijat kautta aikojen ovat koettaneet etsiä keinoja saada alamaisensa tekemään mitä he haluavat. Useita eri keinoja on kokeiltu ja todettu niiden olevan resurssien tuhlausta. Järjestelmä, joka valvoo, kurittaa ja rajoittaa itse itseään ilman suurempia ulkopuolisia ponnistuksia on se nykyinen malli. Järjestelmä, johon voidaan syöttää uusia käskyjä pienellä vaivalla ja hyvin vähällä vastustuksella kuluttaa vähemmän resursseja - ihmisten tekemää työtä. Miksi pakottaa ihmisiä tekemään huonoja päätöksiä heille itselleen, kun heidät voidaan illuusion avulla saada kuvittelemaan päätöksen olevan heille itselleen hyödyllinen?

Tärkeä osa tätä illuusiota on "demokratia". Olemme siis itse vastuussa päättäjien tekemistä huonoista päätöksistä, koska itse heidät sinne valtaan äänestimme? Poliittinen sirkus onkin omiaan pitämään ihmisten mielenkiinto näiden puhuvien päiden toilailuissa, luomalla siis illuusion siitä että nämä näkyvät päättäjät olisivat muka jonkin asian johdossa. Osalla näistä poliitikoista toki onkin hieman enemmän valtaa, mutta valtaosa saa painaa jaa/ei kuten käsketään ja siinä se, mutta juuri tästä heille maksetaankin - pitämään suunsa kiinni kumileimasimena työskennellessään. Mutta jos illuusio olisi näin löyhä, useampi heräisi siihen. Siksi nykyinen järjestelmä on vain vanhan jatkumoa.

Voittaja on kirjoittanut historian, joten historiasta oppimalla pönkitämme nykyistä illuusiota oikeutetusta maailmanjärjestyksestä. Jo se, että tietystä aiheista ei saa jopa linnareisun uhalla olla eri mieltä, luulisi riittävän todisteeksi että jossain mättää ja pahasti. Mutta ei, virallisen totuuden illuusio ja historiaan sokeasti uskominen jatkaa vahvaa voittokulkuaan, kun herrat kansaansa ohjailevat. Monella ei tule edes pieneen mieleen lähteä kyseenalaistamaan asioita, jotka kaikki tietävät todeksi. Koska jos illuusion verho lähtee repeämään jostain kohdin, sen seuraukset ovat arvaamattomat.


Oma todellisuus

Kyllä, meistä jokainen asuu siinä omassa kuplassaan joka on luotu lukemattomista eri komponenteista. Mitä itse koemme riippuu siitä mitä olemme siihen pisteeseen asti jo oppineet ja jokainen uusi kokemus muokkaa maailmaamme seuraavaa kokemusta varten. Kun ennenvanhaan suuri osa koetusta oli sitä omaa kokemusta, on nykyinen median luoma elinympäristö täynnä muiden kokemuksia ja kertomaa. Ja kun kaikki media on propagandaa, mihin se oma maailmankuvamme oikein perustuukaan?

Jokaisen oma palapeli mistä maailmankuva muodostuu voikin siis olla suurelta osin illuusiota. Toisen käsittämättömältä kuulostava kanta usein johtuukin täysin erilaisten palasten luomasta maailmankuvasta, sen sijaan että toinen olisi tyhmä tahi epälooginen. Emme voi tietää mitä se toinen tietää, ellemme kysy. Emmekä liioin voi olettaa, että se toinen tietäisi samoja asioita kuin me itse. Mutta onneksi ihmisellä on yleensä keino selvittää moiset asiat - kommunikoida keskenään. Mitään takeita siitä, että ihmiset kykenisivät kaikki illuusiot repimään palasiksi ja paljastamaan "totuuden" ei tietenkään ole, mutta jostain sitä tulisi aloittaa.

Empatia ja kommunikointi onkin nähdäkseni ne kaksi tärkeintä ihmisen ominaisuutta rauhallisen yhteiselon saavuttamiseksi. Noin 99% ihmisistä kykenee empatiaan, saman verran kommunikoimaan (tosin se 1% kummassakaan ryhmässä ei korreloi toiseen) joten mikä oikein mättää? Illuusio missä elämme, mikä meille on pakotettu ja median toimesta levitetty, se on se mikä mättää. Ja kuka sitä ohjaakaan? Se 1% empatiakyvyttömistä ihmisistä, jotka kykenevät kommunikoimaan ja näin kusettamaan kaikkia muita. Mutta millä saisi sen lopun 99% ottamaan sen punaisen pillerin...

torstai 1. helmikuuta 2018

(Mieli)sairas maailma

Yleisempää kuin luullaan

Vahinkoja sattuu ja tapahtuu, mutta kun jotain "pahaa" tapahtuu tahallaan tehtynä, on jossain kohtaa tekijällä korvien välissä sattunut jonkinsortin kömmähdys. On se sitten vain tilapäinen häiriö tai pysyvämpää mallia oleva, ennakoitavuus on usein sattumankauppaa koska länsimaiseen oikeusajatteluun kuuluu ihmisen oikeus kuljeskella vapaana kunnes tekee jotain "pahaa". Onko tämä verenhimoisten murhamiesten ja raiskaajien salliminen kuljeskella vapaana sitten hyvä ajatus, se onkin taas toisen keskustelun aihe. Keskitytään kuitenkin tässä artikkelissa tämän ilmiön syvään päätyyn, eli jätetään pikkurötöstelijät kuten taskuvarkaat ja autokauppiaat (siis huijarit) rauhaan.

Psykopaatteja on väestöstä keskimäärin 1% ja sosiopaatteja 4-5%. Yksinkertaistettuna psykopaatiksi synnytään ja sosiopaatiksi kasvetaan, tosin kaikki psykopaatit ovat sosiopaatteja mutta kaikki sosiopaatit eivät ole psykopaatteja. Yhteisinä piirteinä voidaan pitää täyttä piittaamattomuutta toisista, mutta psykopaatilta uupuu omatunto kokonaan siinä kun sosiopaattia ei vaan kiinnosta juurikaan ne muut. Psykopaatille "minä itte" on ainut tärkeä asia ja omaa etua ajetaan opituin keinoin muista piittaamatta. Psykopaatti on usein kylmän laskelmoiva, siinä kun sosiopaatit ovat usein kuumakalleja. Poliittisesti korrektina versiona asiaa kutsutaan nykyään "epäsosiaaliseksi persoonallisuushäiriöksi", mikä ei anna tarkkaa kuvaa asiasta koska etenkin psykopaatit saattavat olla melkoisia hurmureita jos siitä on heille hyötyä.

Reilu 5% ei kuulosta nyt niin pahalta, mutta tämä osuus on niitä, joiden ongelman laajuus on riittävä diagnoosiin. Monellako on sitten lievempiä mutta samankaltaisia vaivoja, onkin arvailun varassa. Harvemmin mainittu yhtäläinen ongelma on kuitenkin mielialalääkkeiden vaikutuksesta johtuvat epäsosiaaliset persoonallisuushäiriöt. Jenkkilässä enemmän kuin joka kymmenes aikuinen syö lääkitystä, jonka tiedetään aiheuttavan sosiopaateille tyypillisiä vaivoja. Kasvatus kuitenkin rajoittaa niin psykopaattien, sosiopaattien kuin lääkittyjen ihmisten negatiivista vaikutusta yksilöön itseensä ja koko yhteiskuntaan. Siinä kun murhaamista pidetään yleensä kiellettynä asiana, osa häiriintyneistä on kuitenkin löytänyt nykypäivän yhteiskunnasta oman paikkansa, missä muiden ihmisten yli tallominen onkin hyve...


Valkokauluspsykopaatit

Täysi piittaamattomuus muista ja täydellinen oman edun valvonta on kääntynyt niin yrityselämässä kuin politiikassa eduksi, siinä kun tavalliset ihmiset pitävät moisia ominaisuuksia negatiivisena. Näitä epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön ominaisuuksia löytyy enenevissä määrin politiikassa ja yritysmaailmassa hyvin pärjäävien kesken, mutta tämä ei toki tarkoita että he kaikki olisivat lähes laitoskelpoisia tapauksia. Seura tosin tekee kaltaisekseen, eli jos sielä huipulla on vaikkapa kaksin-kolminkertainen yliedustus psykopaatteja, heidän kanssaan kilpailevat omaksuvat samoja hyveitä myös itselleen pärjätäkseen kilpailussa.

Kilpailua hyvänä asiana pitävät voisivatkin miettiä hetken, mikä vaikutus on opettaa ihmiselle että kilpailu kaikin keinoin on hyvä juttu silloin kun ihmiseltä puuttuu omatunto kokonaan. Kun pelkkä etäisyyden ottaminen asiaan saa ihmisen irtautumaan vastuusta osittain tai kokonaan, minkälaisia päätöksiä voi täysin omaatuntoa vailla oleva ihminen tehdäkään? Entäpä mitä kaikkia käskyjä voi muuten normaali ihminen noudattaakkaan kun sopiva auktoriteetti käskee? Palkkasoturille maksetaan tehdystä työstä, mutta kun käskijä ei liioin ota mitään vastuuta teoistaan, ei kukaan ole enää vastuussa mistään pahasta mitä maailmassa tapahtuu.

Entä löytyykö näitä psykopaatteja vaikkapa Suomen poliittisesta johdosta? Todennäköisesti, kyllä, mutta epäilen enemmistön olevan näitä hieman turvallisempia "hyvä-veli" ja "kavereille kanssa"-tyyppejä. Ehkäpä sielä on sitten haaveena, että "ehkä minustakin kasvaa isona täysin sydämetön ihminen"...? Joka tapauksessa, on kilpailu ja oman (ja kavereiden) edun valvonta saavuttanut jo sen pisteen että kansakin alkaa pikkuhiljaa tuumimaan että jokohan riittäisi. Ongelman laajuutta ei vaan usein haluta tunnustaa vaan syylliseksi löytyy vain yksittäisiä ihmisiä (poliitikkoja) jotka usein tekevät vain työtä käskettyä.


Korjausliikkeitä?

Kilpailun poistaminen yhteiskunnasta ratkaisisi suuren osan ongelmista, mutta on hyvin epätodennäköistä että niin tulee tapahtumaan. Henkilökohtaisen vastuun kantaminen omista teoistaan nouseekin avainasemaan, koska silloin puututaan yksilötasolla siihen ainoaan asiaan johon voi edes vaikuttaa kohtuullisen varmasti, eli itseensä. Psykopaattien kohdalla tämä ei tietenkään toimi, koska se osa heidän korvien välissä ei jostain syystä toimi. Mutta jokainen ei-psykopaatti voi halutessaan ottaa vastuulleen omat tekonsa ja sanansa.

Empatia nouseekin avainasemaan kysymyksessä "Onko ihmisellä mahdollista selvitä tällä planeetalla vielä jatkossakin?" Maailmaa johtamassa on jo nyt melko varmasti joukko psykopaatteja ja sosiopaatteja, joten korjausliikettä ei heidän suunnaltaan kannata odottaa. Psykopatia on myös joidenkin tutkimusten mukaan geneettinen piirre, mikä selittäisi esimerkiksi tiettyjen sukulinjojen yliedustuksen tietyissä viroissa. Etädiagnooseja ei tosin parane jaella, mutta tietyissä tapauksissa sattumia on melkoisen paljon. Selittäisikö valkokauluspsykopaatit melkeinpä kaikki salaliittoteoriat? Toki, mutta heidän läsnäoloaan saatika vaikutuksiaan ei voi kuin arvioida... 1% kaikista, moninkertainen määrä valtaa tarjoavissa asemissa.

Magneettikuvannalla pystytään psykopaatin aivot erottamaan kohtuullisen luotettavasti normaaleista aivoista ja testeillä voidaan tulosta parantaa. Olisiko syytä siis maan johtoon hakeutuvien passittaa mielentilatutkimukseen ENNEN kuin heitä päästetään valtaan? Harmittavasti sosiopaatteja, lääkittyjä ja kilpailuun hurahtaneita ei testeillä kyetä kunnolla tunnistamaan, joten on melko varmaa että valtaan pyrkivistä vähintään 10% kuuluu valkokauluspsykopaattien ryhmään. Korjausliike on siis tultava käskyjä suorittavalta ketjulta, empatian kautta ja jokaisen yksilön omalla päätöksellä. Mutta olemmeko valmiita siihen?