torstai 15. joulukuuta 2022

Kyllä se nyt tällä kertaa…


Vielä kerran pojat!

Aina kun vaalisirkus alkaa lähestyä, alkavat ne samat satuilut kaikua joka mediasta: ”Äänestä meitä niin …” Ja kun tällä kertaa kaikki äänestävät oikein, maailma on taas parempi paikka. Ne seuraavat vaalit ovat aina maailmankaikkeuden tärkeimmät, koska viimekkin kerralla äänestettiin väärin ja katso nyt kuinka asiat ovat menneet vain huonompaan suuntaan joka ikinen kierros. Ne samat ”äänestämättömät pilaa demokratian” ja muut vastaavat vanhat argumentit kuullaan kerta toisensa jälkeen eikä vieläkään onnistuta uskottelemaan kansalle kuinka se maailma pelastuu kunhan korjaatte ne edelliset väärinäänestyksenne tällä kertaa tekemällä sen oikein. Jos yhtään vaivautuu sitä mennyttä aikaa katsomaan, voi havaita semmoisen pienen ikävän seikan: autoritäärien aikakaudella kansa ei ole vielä kertaakaan onnistunut äänestämään niin, että oltaisiin saatu merkittävä muutos ”parempaan”. Toisaalta, kenen ”parempaa” sitä nyt sitten ollaan hakemassa?

Maailmaa on kyllä muutettu aikaisemminkin kansan tahdon mukaisesti, mutta kokonaisvaltaisia muutoksia ei juurikaan ole tapahtunut vaan sama vääjäämätön suunta vallan ja vaurauden pakkautumiseen on jatkunut jo pitkän aikaa. Jos yhtään uskoo Alex Carey:n kirjaa ”Taking the Risk Out of Democracy - Corporate Propaganda versus Freedom and Liberty”, niin suurempia muutoksia järjestelmään tapahtui vasta Bernayssin aikakaudella ja hieman sitä ennen. Kyllä, sitä ennenkin kansoja ohjattiin propagandalla, mutta yritysmaailma otti niskalenkin niin kansasta kuin hallinnosta puhtaasti resurssiensa voimalla - yksikään kansakunta ei kyennyt likikään samanlaiseen vyörytykseen kuin se ”iso raha”. Ensimmäinen maailmansota oli ensimmäinen propagandasota, Vietnamin sota oli ensimmäinen (hävitty) mielipidesota, Irakin sota oli ensimmäinen televisioitu sota ja Ukrainan sota oli ensimmäinen sota jossa kansalla oli itselläkin kamerat mukanaan, mikä taas aiheutti suurta päänvaivaa koko koneistolle. Ja kaikkia näitä sotia yhdisti yksi ja sama asia - muutamat hyötyivät lukemattomien muiden ihmisten hengen kustannuksella.

Ja nyt sitten ollaan ihan pokkana väittämässä, että tämän ison rahan luoman pelin säännöillä tahot, jotka leikkivät taskurahoilla, omaavat mahdollisuuden muuttaa se koko peli? Teoriassahan se on mahdollista, etenkin jos omaisi vastaavat resurssit kuin se iso raha… heetkonen, kansallahan ON jo ne resurssit ja kaikki keinot siihen ison rahan vallan kumoamiseen. Mitä sillä kansalla ei taas ole, on tahdon lisäksi ne helposti käyttöön otettavat resurssit ja organisointi tehdä asialle jotain, jotka taas sieltä virallisen tarinan suunnasta löytyy. Nämä pikkuviat olisivat vielä sumplittavissa, mutta siinä kohden kun joku kertoo että ne viat korjataan vaihtamalla vaan sinne johtoon oikeat ihmiset, osoitetaan siinä joko järjestelmän ja sen historian tietämättömyys, ymmärtämättömyys tai puhdas halu vaan päästä itse kalifiksi kalifin paikalle. Vallanhimo ei tietenkään sulje pois tietämättömyyttä tai ymmärtämättömyyttä, eikä se koko kolmikko samojen korvien välissä ole liioin harvinaisuus. Muutama jantteri varmasti tahtoo valtaan, mutta kansaa se valta ei kiinnosta, minkä vuoksi kansan tuen saaminen valtaanpääsyyn on aivan oma ongelmansa.


Keinot muutokseen

Tyrannien kaatoon ei tarvita muuta kun lopettaa se mukana leikkiminen, mutta kun on vuosikausia kerrottu miten asiat ovat ja kuinka niistä pitää ajatella sekä tuntea niin se ”demokraattisesti valittu tyrannia” on melkoisen vahva rakennelma. Asian vieläkin ongelmallisemmaksi tekee se, että kansa luulee että meillä on puolueilla muka jotain eroa eikä tämä meidän sirkuksemme ole vain yksipuoluejärjestelmä. Vasta kun se tyrannia puraisee omaan persaukseen, siihen saattaa havahtua, minkä vuoksi tyrannien on ollut tapana nostaa uhrautuminen suurimmaksi hyveeksi. Siis aivan samoin kuin sadistien, narsistien, sosiopaattien ja psykopaattienkin mielestä… Ja kun asia vielä onnistutaan myymään sopivalla tarinalla, eli kuinka se suoraan vahingoittaa vihollista se oma kärsimys niin suurin osa ”hyvistä ihmisistä” ottaa sen kuivana kakkoseen ja pyytää lisää. Masokistiset taipumukset auttavat ihmistä jaksamaan ja kunhan vaan luvataan turvallisuutta kaikesta kärsimyksestä huolimatta niin kauppa käy.

Toistaiseksi tämä kaikki on kuitenkin ollut vain vanhan kertausta, eikä mitään käytännön keinoja olla edes annettu. Siinä muutoksen tiellä on kuitenkin vielä muutama pikkuseikka, jotka olemassaolollaan varmistavat nykyisen järjestelmän säilyvyyden. Mediasta ei taida tarvita sen enempää edes mainita, eikä oikeusjärjestelmääkään voida tuosta vain vaihtaa, mutta ne kumpainenkin ovat esteitä jotka pystytään tarvittaessa ja haluttaessa kiertämään varsin pitkälti. Se todellinen haaste on saada ihmiset lopettamaan sen pelastajan etsimistä yhdestäkään ryhmästä, joka aikoo ”muuttaa järjestelmän sisältäpäin” ENNEN kuin muutokseen tarvittava massaliike on lähtenyt rullaamaan. Kyllä, tässä kohden kauhotaan herneitä nekkuun jo kaksin käsin, jos siis kuvitellaan että joku järjestelmään uskova näitä tekstejä muka jaksaisi otsikkoa pidemmälle lukea. Kukaan ei halua muuttaa järjestelmää, johon itse haluaa päästä valtaan muiden yli. Halutaan kyllä vaihtaa ihmiset ja laki sieltä, toinen täältä, mutta yksikään ei aja muutosta itse järjestelmään.

Peruskirja 77:ää voidaan pitää aikamme yhtenä merkityksellisimmistä kansanliikkeistä, jonka leiristä nousi useita johtajia maansa johtoon. Muuttivatko he järjestelmää? Pieniltä osin, kyllä, sen vallankumouksen lisäksi, mutta pääosin se järjestelmä vain puhdistettiin ja polkaistiin käyntiin samalla vanhalla mallilla - kaikki toimii kohtuudella niin kauan, kuin koneiston sisällä on ainoastaan omaa kansaa kunnioittavat ihmiset hommissa. Mistä herääkin kysymys: olemmeko tuomitut loputtomaan kierteeseen johtajien vääjäämättömään syöksykierteeseen? Ainiin, se muutos, kuinka siihen päästiin? Osoittamalla niin merkittäviä ja jokaista yksilöä koskettavia asioita, että jokainen kansalainen kykeni niihin samaistumaan. Kun vallanpitäjät osoittivat vain nauravansa tälle hädälle, polkaistiin isompaa silmään ja nostettiin ne kansan tunteet entistä korkeammalle tasolle. Suomessa voitaisiin esimerkiksi leipäjonot kääntää eduskuntatalon portaille, jolloin se kansan hätä olisi suoraan naamalla. Tällöin asiaan jouduttaisiin reagoimaan, tai se toimisi askeleena seuraavalle kierrokselle kaataa se valta.


Paitsi että se sama kierros toistuu uudelleen…

Jos siis oletetaan, että nämä sodanlietsojat eivät onnistu ajamaan maatamme taistelutantereeksi, meillä on ensi keväänä tulossa taas suuri nollaus. Siis vaalit, jossa kaikki tietävät äänestävänsä oikein ja kaikki tulevat pettymään kun eivät saaneet mitä tilasivat. Se propagandakoneisto, jonka pillin mukaan on tähänkin saakka tanssittu, keksii taas liudan uusia satuja. Sen jälkeen muodostetaan uusi hallitus (oma veikkaus: perskeko, tosin kepu saatetaan korvata vihreillä tjs. ja RKP on aina mukana) ja neljän vuoden päästä taas ihmetellään miksi mikään ei muuttunut taaskaan. Pienpuolueita tulee ja menee, osa saattaa säilyä useammankin kauden mutta syyllinen heidän huonoon menestykseensä löytyy aina ulkoa, ei koskaan omasta toiminnasta. Tullaan kuulemaan suuria puheita, kovia lupauksia, mutta mitään isompaa ei päättäjien tekemänä tapahdu jota ei jossain EU:n pöydissä ole kirjoitettu valmiiksi.

Kovin pessimistinen näkemys? Realistinen, sanoisin, osa sitä samaa jatkumoa mitä tämä ”länsimainen demokratia” on tarjonnut. Kansalla olisi kyllä kaikki ainekset kaataa tämä järjestelmä, mutta kovin vähän halua käydä itse koneiston kimppuun - ainoastaan pyrkimyksiä korvata hetkellisesti johto ”paremmilla” vaihtoehdoilla. Ja juuri tässä se ongelman ydin piilee. Joukko, jonka mielestä järjestelmä on mätä on kyllä melkoisen suuri, mutta valtaosa korjaisi sen vaihtamalla vain puhuvat päät ”oikein ajatteleviin”. Siis juuri kuten joka ikinen valtapuolueen jäsen asian näkee. Kunhan se heidän puolueensa voittaa niin maailma pelastuu. Järjestelmää vastustavat voisivat siis helposti yhdistää voimansa, jos jättäisivät sen ”mitä seuraavaksi” vasta siihen, kun se koneisto on saatu harjattua vanhasta sonnasta pois - eli kuinka Peruskirja 77:n aikana tehtiin. Mutta ei, nämä pölvästit käyttävät energiansa lillukanvarsista riitelyyn keskenään.

Tästä syystä itse olenkin kääntynyt ajatukseen, että jokaisen tulisi keskittyä pääosin siihen omaan ja lähipiirin elämään ja vapauksiin, joita meillä vielä on… samalla pitäen kuitenkin korvan kiinni maassa, kuunnellen miten maailma makaa. Jos ja kun se tyrannia nousee riittävän korkealle tasolle, eli Kiinan malliin, se kollektiivinen viha järjestelmää vastaan kyllä pulpahtaa esiin. Siihen voi toki mennä vuosia ja olot pahentua vielä melkoisesti, mutta ainoa keino saada ”kansa hereille” olisi pyöräyttää se vastustavan puolen propagandakoneisto samalle asetukselle kuin valtamediassa. Se olisi itse asiassa varsin helppoa esimerkiksi mediaviruksien avulla ja kaikki siihen tarvittava meillä jo onkin, aina resursseja myöden. Ja ei, en edes meinaa selittää asiaa uudelleen, koska ne jotka haluavat tässä kohden oikaista, eivät ole edes auttavasti sillä ymmärryksen tasolla että heille olisi suotavaa antaa edes lusikallista valtaa. Taidankin nyt palata takaisin alkuperäiseen mielenkiintoni kohteeseen, eli psykologiaan ja propagandaan, sen sijaan että sekaannun tämän enempää ainakaan toistaiseksi politiikkaan. Popparit siis esiin, tulee mielenkiintoinen loppuvuosi ja ensi kevät - pellet vaihtuvat, sirkus jää.

Rauhaa ja vapautta tulevaan toivottaen,
Jukka
Palataan ensi vuonna taas asiaan…

maanantai 5. joulukuuta 2022

Ajatusharjoitus lokalistisesta järjestelmästä


Globalismi on tullu tiensä päähän

Pohditaampas oikein pitkän kaavan mukaan tätä nykyistä globalismia ja jos sitä ruuvattaisiin tuonne lokalistiseen suuntaan? Vaikka edelleenkin suuri joukko ihmisiä pitää tästä vallanpitäjien esittämästä utopistisesta yhdestä yhdistyneestä maailmasta, jossa et omista mitään ja olet onnellinen, alati kasvava joukko on nähnyt sen hyvin todennäköiset seuraukset. Nimittäin sen, että ainoa tapa luoda moinen järjestelmä on luoda siihen yläpuolelle keskusjohto, jolla on valta ihmisen kaikilla elämänalueilla hänen ylitseen. Vapaa ajattelu ja omien asioiden ajaminen ei ole yleensä yhteensopiva ”yhteisen hyvän” kanssa, joka tässä kollektivistisessa mallissa halutaan. Peliliikkeitä tätä ”suurta nollausta” ja sitä seuraavaa uutta maailmanjärjestystä tehdään jatkuvasti, kuten esimerkiksi vallan antaminen terveydenhuollosta WHO:lle tai päätäntävallan sotimisesta NATO:lle. Isoa pelottavaa mörköä mennään piiloon isomman mörön taakse niin ollaan turvassa. Näinköhän siinä vaan kävisi että se suurempi mörkö ajattelisi sitä yksilöä ja välittäisi hänestä, kun kollektivismin perusidea on edelleen se, että yksilö on aina uhrattavissa yhteisen edun vuoksi. Kollektivismin kannatus on sitä suurempi, mitä suurempi tahto ihmisellä on hallita muita ja usko siihen, että itse ei koskaan joudu kollektiivin edun eteen uhrautumaan on vahva.

Kuten jo John D. Rockefeller totesi, että kilpailu syntiä, pyrkii tämä uusi maailmanjärjestys korvaamaan nykyisen, neoliberaalin järjestelmämme. Neoliberalismi, eli kilpailu ratkaisee kaikki ongelmat, on onnistunut pakkaamaan kaiken vallan ja varallisuuden harvojen käsiin ja nyt nämä samat tahot haluavat päästä eroon kilpailusta, koska ovat tähän saakka olleet voittamattomia. Sen sijaan kilpailu sallittaisiin ja teoreettinen mahdollisuus näiden oligarkkien kaatamiseen kilpailun keinoin olisi olemassa, he ovat päättäneet kieltää kilpailun ja julistaa itsensä maailman johtajiksi joilla on valta kaikkien muiden yli. Nämä YGL:t ja muut vastaavat lakeijat ovat vain hyödyllisiä psykopaatteja, jotka kuvittelevat saavansa palan sitä valtaa itselleen. Ja toki, kyllähän niillä paikallisilla pikkujohtajilla tulee olemaan jonkin verran valtaa alamaisistaan, mutta todellinen valta on hyvin kaukana heidän ulottuviltaan. Kun he nyt osoittavat olevansa täysin herrojensa alistettavissa, kuvittelevatkohan he että heitä tullaan arvostamaan isommissa piireissä kun ovat jo kerran todistaneet olevansa ihan täysin heittopusseja jotka nauttivat muiden kiduttamisesta? Jauhojengi ei tule koskaan saavuttamaan mitään arvostusta keneltäkään, ei ylhäältä eikä alhaalta. Mutta sen pienen hetken he saavat kyllä olla näennäisesti vallassa, koska kansa täytyy alistaa ennen kuin se hyväksyy täydellisen orjuuden.

Tätä ongelmaa ei myöskään helpota se, että neoliberaali kapitalistinen järjestelmämme on vääristänyt kielemme niin pahasti, että ne termit joilla mitään lokalistista tai demokraattista järjestelmää voitaisiin kuvata ovat välittömästi pöyristyttäviä ihmisten mielissä. Loistavana esimerkkinä tästä on pienpuolueiden vahvasti kannattamat vapaus ja individualismi, joka ilmentyy sillä että kansallistetaan perusinfra ja ”luonnolliset monopolit”… mikä on koko ns. pohjoismaisen mallin ydinaate, toiselta nimeltään ”sosiaalidemokratia”. Tämä sosialismin muoto toki on vahvasti kapitalistinen, koska kaikki muut alat olisivat edelleen kilpailun alaisia, mutta ne tietyt asiat, yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittiset monopolit olisivat kuitenkin sosialisoitu kansalle. Eli sosialismin ydintä, samalla kun sosialismia itseään pidetään järkyttävänä aatteena, pahana kollektivismina, joka ratkaistaan sillä että päästetään ne pienet ryhmät valtaan muiden yli kuten tasavalta toimiikin. Pysyäkseen kasassa, tämä nykyinen järjestelmä kun vaatii kaikkien puhaltavan yhteen hiileen koneiston suojelemiseksi. Eli tehkää miten käsketään, sillä kuka käskee ei ole niin väliä, koska todellinen valta kykenee aina ohjaamaan niitä kansan käskyttäjiä. Kansanedustajat kun eivät ole mitään kenraaleja, vaan alikessuja voimiensa tunnossa, puoluejohtajien ollessa siitä muutamaa askelta korkeammalla…


Lokalistinen talousjärjestelmä

Kokonaisen talousjärjestelmän hahmottelu vaatisi paksun kirjan verran tekstiä, mutta ajattelin heitellä joitain ajatuksia ilmaan joista jokainen saa lähteä pohtimaan mahdollisia ratkaisuja sen uudemman uuden järjestelmän luomiseksi. Lähtöoletus on kuitenkin se, että malli olisi kansanvaltainen ja mahdollisimman hajautettu, kuitenkin omaten tiettyjä keskitettyjä ominaisuuksia mutta mahdollisimman vähän keskusjohtoisuutta. Karu totuus on se, että Suomi on jo itsessään aivan liian suuri yksikkö mihinkään kansanvaltaiseen yksikköön sopimisesta. Kansanvalta toimii silloin, kun on olemassa pieni ryhmä, yhteisö, joilla kaikilla on se oma lehmä ojassa juuri siinä kohtaa, mutta ei juurikaan sitä suuremmalla alueella. Kaupunki alkaa olla siinä rajoilla onko siinäkään enää mahdollista saada aikaiseksi kaikille hyödyllistä konsensusta kompromissien sijaan, mutta se olisi varmaankin hallinnollisesta näkökulmasta se pienin itsenäinen yksikkö, jota kansanvaltaisesti johdettaisiin. Ne ”luonnolliset monopolit” olisivat siis näiden yksiköiden hallinnassa, mutta niiden riippuvuuksien niiden ”naapurien” kanssa johdosta, olisi jonkinmoinen keskitetty valvonta myös oltava olemassa. Yhden alueen sähköverkon kaatuessa naapurien tulisi reagoida nopeasti avustamaan, näin esimerkkinä. Olisi myös hyvä jos kiskot olisivat saman levyiset joka paikassa, ettei tarvitsisi vaihdella junaa joka rajalla. Yhteiset standardit tiettyihin asioihin ovat siis sujuvuuden kannalta merkittäviä.

Yhtenäinen perustuslaki olisi varmaankin myös syytä olla, joka takaisi tietyt oikeudet ihan jokaiselle. Velvollisuudet taas määräytyisivät sen yhteisön mukaan missä kukin sattuu oleskelemaan. Erilaisten hallintomallien ja tapojen sillisalaatti olisi alkuun varmasti haasteellinen, mutta vuosien saatossa epäilisin tiettyjen tyylien nousevan yleisimmiksi läpi koko maan. Olisiko se sitten tasavaltainen järjestelmä vaiko jokin radikaalin demokratian muoto, vaiko pienimuotoisia monarkioita, sitähän on mahdoton ennalta tietää. Toiset mallit tulevat olemaan vetovoimaisia, siinä kun huonosti toimivat kuihtuisivat ajan saatossa pois. Perustuslaki kuitenkin suojaisi yksilöä rahvaan mielivallalta, täten varmistaen ettei täysin mielivaltaisia asioita pääsisi tapahtumaan, kuten nyt tässä meidän nykyisessä mallissa on päässyt käymään koska perustuslailla ei ole mitään otetta tasavaltamme päättäjiin. Paikallinen lainsäädäntö tulisi mahdollisesti aiheuttamaan samanlaisia erikoisuuksia kuin jenkeissä, mutta ovathan he sielläkin onnistuneet asian sumplimaan ainakin auttavasti?

Ehkäpä se suurin muutos lokalistiseen järjestelmään nykyisen globalistisen sijaan olisi se, miten omistus ja hallinta tulisi hoitaa. Nykyinen malli, missä muutama omistaa kaiken ja massat taistelevat jämistä on juurisyynä sille, miksi elämme tässä nykyisessä neoliberaalissa orjuudessa. Ennenvanhaa, kun omistus oli rajattu siihen mitä pystyi valvomaan, saavutettiin se selvä etu että omistaja oli itse osa sitä yhteisöä eikä vaan jossain norsunluutornissa pötköttelevä taho, jonka alamaiset ja heidän alamaiset pyörittävät valtavaa omaisuutta. Tulisiko noista ajoista oppia ja määrätä, että et voi omistaa mitään sen oman rajatun alueesi ulkopuolelta? Jos omistat tehtaan, asut sen kyljessä niin että se tehtaan viemäriputki kulkee puutarhasi läpi? Kummasti saattaisi ne ympäristöasiat alkaa kiinnostamaan kun oma henki ja terveys riippuisi omista päätöksistä, eikä vastuuta voisi siirtää ”viranomaisvalvontaan” tahoille, joita voi itse sitten vielä ohjailla kuten nykyään? Jos omistaa sitten vaikkapa huvilan toisaalla, tulisi myös osallistua senkin alueen kehittämiseen. Kyllä, tämä kaikki romuttaisi nykyisen tavan rahoittaa teollisuutta ja aiheuttaisi suuria ongelmia, tuoden samalla suuria etuja. Mutta koska kyseessä on ajatusharjoitus, ei mallin tarvitse olla ”täydellinen” vaan ajatuksia herättävä. Miten sinä estäisit varallisuuden ja vallan pakkautumisen ja laittaisit vallanpitäjät vastuuseen? Sosialismi, eli työn tekijät omistavat tuotantovälineet oli yksi ratkaisu…


Sääntöpohjainen vs. kokonaan uusi ajattelumalli?

Tähän saakka ajatusharjoitus on kuitenkin pysynyt suhteellisen lähellä nykyistä mallia, jonka ihmiset tuntevat tutuksi ja turvalliseksi. Kyllä, se järjestelmä kusee kansaa silmään, mutta median ansiosta ihmiset uskovat sen olevan vain sadetta eivätkä halua siihen muutosta. Suuri raha sanelee miten lait säädetään ja muutama hyötyy kaikkien muiden kustannuksella. Hajauttaminen ja paikalliseen hallintoon siirtyminen paikkaisi osan niistä ongelmista, mutta se ei poistaisi sääntöpohjaisen ajattelun ongelmia. Hyvät ihmiset eivät tarvitse lakeja toimiakseen oikein, pahat ihmiset osaavat kiertää ne lait, tehtiin ne kuinka tahansa… tai vaan yksinkertaisesti eivät niitä noudata. Ihmiset eivät tule koskaan onnistumaan siinä, että ne lait olisivat reiluja ja oikeudenmukaisia joka ikisessä kohtaa, koska ne eivät voi ottaa huomioon asioiden monimutkaisuutta. Ei saa tappaa on yksinkertainen laki, mutta entäs jos puolusti itseään? Tai esti sillä suuremman pahan? Tai se tapahtui vahingossa? Mikä on oikein ja mikä on väärin ei ole niinkään itsestäänselvä asia ja kun niitä sääntöjä luodaan hyllymetreittäin, ei niissä pysy perässä kuin ne, jotka osaavat pelata järjestelmää omaksi edukseen. Ateenan aikoina ”juristi” oli kielletty ammatti - jokaisen oli vastuussa itsestään ja omasta lain noudattamisesta ja noudattamattomuudesta.

Itse en ole tarkemmin tutkinut miten ne ei-sääntöpohjaiset mallit sitten käytännössä toimisivat. Olisiko syytetyllä aina valamiehistö edessään ja yhteisö päättäisi tapauskohtaisesti miten mikäkin asia ratkaistaisiin? On puhetta, että tällöin moraali ohjaisi ihmisten toimintaa mikä on toki totta, mutta loppuviimein se moraalikin on usein vain kirjoittamattomia sääntöjä siinä kyseisessä yhteisössä, eikä mikään universaali oikean ja väärän mitta. Ei sitä nytkään missään laissa lue, että nurmikko on oltava leikattuna ja lehdet haravoituna, mutta kovasti siinä nenää nyrpistellään jos joku ei ole sitä velvollisuuttaan tehnyt kuten muilla on ollut tähänkin saakka tapana. Ulkopuolelta katsottuna monet yhteisöjen tavat ovat hieman pölhöjä, mutta jokaiselle yhteisössä olevalle ne ovat se ainoa oikea tapa olla ja elää. Globalismi yrittää taas päästä näistä paikallisista tavoista eroon, koska vasta silloin jokainen ihminen on vain yksi vapaasti vaihdettavissa oleva ratas koneistossa ja hänet voidaan korvata toisella samanlaisella käden käänteessä. Kulttuuriset erot ja yhteisöjen eroavaisuudet ovat yksi suuri este globalismin utopiassa…

Monelle tämä nykyinen malli on kuitenkin riittävän hyvä, eikä muutosta edes haluta koska mikä tahansa muutos pelottaa eikä sitä voi koskaan tietää että paraneeko vai heikkeneekö se oma asema siinä uudessa maailmanjärjestyksessä. Suuret muutokset ja mullistukset tulevatkin siksi vain kahdella tavalla, katastrofin aiheuttamana tai jonkin ryhmittymän niin haluamana. Jos ryhmällä on riittävästi valtaa ja resursseja, voidaan yhteiskuntaan ajaa kerralla suurikin muutos läpi. Kansalla olisi lähes rajattomat ihmisresurssit ja niiden kautta valta muuttaa mikä tahansa haluamakseen, mutta koska yleinen mielipide luodaan aivan toisaalla kuin kansan keskuudessa, se muutos ei tule tapahtumaan kansannousun seurauksena. Katastrofit taas ovat joko luonnon itsensä aiheuttamia, tahi sen jonkun järjestäytyneen pienen ryhmittymän, jolla on resurssit ja valta aiheuttaa se katastrofi - heillä on sitten tarjota välittömästi ratkaisu itse luomaansa ongelmaan. Aina kun kansa on alkanut organisoitumaan, verkostoitumaan ja ajamaan muutosta, on jokin ryhmittymä puuttunut peliin ja kääntänyt kansan huomion haluamaansa asiaan. Muutos on kyllä tullut, mutta harvemmin kuten kansa olisi halunnut. Värivallankumoukset ovat tästä hieno esimerkki. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos kansa viisastuisi ja ottaisi sen vallan itselleen, muuttaisi maailman haluamakseen. Ei siis pyytäisi ja kumartaisi, ”saisimmeko vallan”… vaan ottaisi?

torstai 1. joulukuuta 2022

No mikä sitten muka tilalle, anna parempi vaihtoehto!


Vuosisatojen koottu tieto yhteen twiittiin

Jos menet vihjaamaan, että äänestäminen ei ehkä ole tie ulos tästä montusta niin lähes poikkeuksetta siihen saa vastauksen tyyliin ”no mikäs sitten jos ei tämä kelpaa?!” Miten äänestämättömyydellä voidaan vaikuttaa on esimerkiksi vaaliboikotti, josta löytyy tietoa netin syövereiden lisäksi tietoa myös tästä linkistä. Se mitä tilalle ja tapa millä tämä ”anna parempi vaihtoehto sitten tilalle” esitetään onkin sitten taas toinen soppa - jos asia esitetään puhtaasti kysymyksenä, eli jos nykyinen malli ei toimi niin mitä tilalle, tähän vastauksena suosittelen jatkamaan tämän tekstin lukemista. Jos taas tämä kysymys naamioidaan vasta-argumentiksi, kuten usein tehdään, siinä törmätään ongelmaan: jos sinä väität, että kannattaa äänestää koska se on ainoa tapa vaikuttaa ja aina pitää yrittää, johon minä saattaisin vastata vaikkapa että eikö ne 100 edellistä vuotta samaa ”oikein äänestämistä riittänyt?”, ei se ”no mitäs sitten tilalle” ole vastaus argumenttiin vaan yritys kääntää keskustelu toisaalle ja todistustaakka pois itseltä. Tämä nykyinen järjestelmä on jo tosin sillä tasolla, että ”mikä sitten tilalle” on sama kuin kysyisi ”Mitä muuta kuin kissanpaskaa me muka voisimme syödä?”

Jos siis esitit kysymyksen argumenttina, koittaisit edes yrittää argumentoida omaa kantaasi etkä vain kääntää huomiota toisaalle, jookosta? Mutta vilpittömään kysymykseen ”mutta mitäs sitte jos ei tämä?” on vastauksena… se riippuu. Ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta moiseen kysymykseen, vaan se riippuu lukemattomista eri asioista jotka on syytä ottaa huomioon. Jos haluaa lyhyen ja ytimekkään vastauksen niin lainataan Platoa: Paras on Aristokratia, toisena Timokratia, kolmantena Oligarkia (olemme tässä vaiheessa), neljäntenä Demokratia ja viimeisenä Tyrannia, johon olemme matkalla käymättä demokratiaruudussa. Auttoiko? Plato ei tosin tainnut kertoa miten sinne parhaaseen päästäisiin vaan enemmänkin kuinka sieltä luisutaan alas, mutta sitäkin voitaisiin toki pohtia miten saisimme tämän demokratiaksi naamioidun tyrannian esiasteella olevan oligarkian käännettyä ihmisten parhaaksi, ei vain harvojen parhaaksi. Tyrannien kaatamisen keinot on tiedetty jo vähintään viisi vuosisataa, mutta jostain syystä nyt kuvitellaan että se tapahtuu juuri päinvastaisella toiminnalla, eli leikitään mukana äänestämällä ”oikein”. Esitänkin kysymyksen: missä menee raja vastuullisen kunnon kansalaisen uudelleen yrittämisen ja Einsteinin hulluuden määritelmän (toistaa toimimatonta ja odottaa eri tulosta) välissä?

Takaisin riippumiseen, eli mistä se vastaus riippuu mikä on ”paras” vaihtoehto. Se riippuu arvoista, eli jokaisen yksilön omasta näkemyksestä mikä on hyvää ja mikä pahaa, haluttavaa tai halveksuttavaa. Ihmiset eivät tosin turhaan moisia pohdi, mikä paljastui hiljattain käydyssä keskustelussa hieman huvittavalla tavalla. Arvot olivat ”vapaus” ja ”individualismi” (eli kollektivismin vastakohta). Arvoissa ei mitään vikaa, mutta mitä haluttiin? Nykyinen ”demokraattinen tasavalta”, mutta vaan oikeilla tyypeillä vallassa. Ongelma: tasavalta, missä jotkut ovat vallassa muiden yli ei ole vapautta. Perustuslaillisen Tasavallan ideana olisi yksilön oikeuksien puolustaminen enemmistöltä sekä valtiolta, mutta se ei ole vapautta vaan oikeuksien, tarkemmin sanottuna väliaikaisten etuoikeuksien kannattamista. Väliaikaisten, koska valtio voi ne oikeudet viedä pois koska tahansa. Toisekseen, jos kannattaa demokratiaa, kansanvaltaa, silloin yksilö ei ole ensin vaan yhteisö, eli kyseessä on kollektivistinen, ei individualistinen, aate. Rahvaanvalta ei suojele yksilöä enemmistön tyrannialta minkä vuoksi ”sivistyneissä” maissa on päädytty tasavaltaan demokratian sijaan. Roomasta siis kopioitiin malli, ei Ateenasta.


Siis mitä oikeasti tilalle, ei enää kiertelyä!

Arvot siis ovat selvillä, nyt päästään käytännön puoleen asiassa. Ensiksi, täytyy ottaa huomioon lähtötilanne. Kansa ei tiedä, ei ymmärrä eikä sitä kiinnosta politiikka. Kun asiat ovat riittävän hyvällä tasolla, purnauksen lisäksi muutosta ei edes haluta koska se pelottaa. Tehdään siis pelkkiä pieniä viilauksia nykyiseen? Virkamieshallitusta on ehdotettu, missä alan parhaat ammattilaiset palkataan tehtäväänsä, eli johtamaan tätä maata. Kuka ne valitsee ne ”parhaat” onkin taas aivan toinen asia. Entäpä jos jatketaan samalla mallilla, mutta annetaan kansalle oikeus vaikuttaa suoraan vaikkapa RIC:n suoran demokratian kautta? Media sanelisi siis maan suunnan edelleen, eli jatketaan potkimista. Entä jos poliitikot laitettaisiin oikeudelliseen vastuuseen lupauksistaan sekä tekosistaan ja kansa oikeasti sitten ”valitsisi oikein”? Media ja sofistit ottaisivat vallan, nukkehallinto siis jatkuisi. Osa taas rummuttaa konstitutionalismia, eli olisimme perustuslaillinen tasavalta. Muuten hyvä, mutta maamme perustuslaista tietääkseni puuttuu niin sen valvonta kuin sen rikkojien rangaistukset, eli se perustuslaki olisi kirjoitettava uudelleen ja se ei vaatinut kuin… 5/6 enemmistön eduskuntaan? Äänestäkää todella tarkasti oikein, jos se on suunnitelmana!

Mutta jos ei tyydytä purkkapaikkaukseen vaan aloitetaan… jos ei puhtaalta pöydältä niin tilanteesta, missä ihmisiä oikeasti kiinnostaisi yhteinen ”hyvä”. Olisiko Platon luokitus oikein, eli harva johtaa muiden yli? Jos olisi, olisiko nämä johtajat synnynnäisesti, koulutuksensa mukaan vaiko kenties kansan suosion perusteella vallassa? Useissa elokuvissa tämä on maalattu dystopiaksi, jossa suuri sankarijohtaja “pelastaa” kansan ja luo ympärilleen armeijan suojaksi ja tyrannin ottein säännöt, jotka kieltävät kaiken väärän. Voimmeko siis luottaa harvaan, vai pitäisikö olla suurempi joukko vallassa jotka yhteistuumin sitten tekevät oikeita ratkaisuja? Deliberatiivinen radikaali demokratia, mutta siltikin edustuksellinen, esimerkiksi antaen jokaiselle edustajalle hänen kannatuksen verran painoa äänestyksissä? Ehkäpä vielä päälle kansalle vaihtoehtoiset tavat ajaa omat aloitteensa sinne eduskuntaan? Ehkä, ehkä…

Mutta kuuluuko kansalla olla valta? Joukko on tyhmä ja oikukas, keskiverto ihminen vain keskinkertainen, miksi hänellä pitäisi olla mitään valtaa päätöksentekoon? Rahvaanvallassa se massa määrää kaikesta ja jos se haluaa että jokin asia tapahtuu, se tapahtuu vähemmistön purnauksesta riippumatta. Siksi ”demokratia” nähtiin alempiarvoisena jo kauan sitten. Mutta entä jos se keskiverto ei olisi enää keskinkertainen? Jos kansalle kerrottaisiin heti pienestä pitäen miten asiat ovat, heille opetettaisiin hyveelliset arvot jo kehdosta lähtien ja ennen kaikkea, media kertoisi totuuksia, voisiko kansalle sittenkin antaa vallan? Olisiko ihmiskunta jo siinä vaiheessa, että se kykenisi unohtamaan itsekkäät ajatuksensa ja puhaltamaan yhteen hiileen ja oikeasti sen totuuden puolesta? Ensin pitäisi varmaan selvittää se totuus, jonka ihan jokainen tietää varmasti mistä sen löytää: *kaikki huutamassa samaan aikaan eri asiaa*. Ahaa, just just… ei taidettu viisasten kiveä vieläkään löytää? Ehkä se tulisi ratkaista heittämällä mikä tahansa kivi niiden päähän, jotka näkivät asian väärin? Niinhän ihmiskunta on tähänkin saakka ratkaissut kuka on oikeassa…


Vaikeaan kysymykseen helppo vastaus

Niin kauan kun joku kuvittelee olevansa oikeutettu valtaan muiden yli, on turha kuvitella luotavan ”reilua” järjestelmää. Kilpailu, eli yksi perimmäisistä syistä tälle ilmiölle, ei ole mikään ”luonnon laki” vaan ainoastaan paniikkireaktio kun jostain havaitusti tärkeästä asiasta on pulaa ja se oma tarve täytyy tyydyttää muilta ottamalla. Luonto hakee symbioosia, eri elämänmuotojen harmonista yhteiseloa. Samat tahot, jotka kertoivat vahvimman oikeuden olevan se luonnon laki ovat muuten samojen sukujen esi-isiä, joiden jälkikasvut nyt istuvat suuryritysten johdossa ja vetelevät naruista haluamallaan tavalla. Mutta se on tietenkin puhdasta sattumaa, että oikeutuksen vallalleen kertovat olisivat hyödyntäneet sitä tarinaa päästäkseen ja pysyäkseen vallassa. Pois se meistä, emmehän me epäilisi virallista tarinaa siitä, että hierarkia on ainoa oikea tapa rakentaa yhteiskunta?

Siksi haukumme esimerkiksi ”vastustajiamme” sosialisteiksi ja kommunisteiksi, kun julistamme olevamme individualisteja… siinä samalla kun kerromme demokratian ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion olevan hyviä asioita. Siksi jotkut haukkuvat natseiksi niitä, jotka eivät halua juuri sitä sen hetkistä totalitaarista mallia vaan tahtoisivat saada edes joitain vapauksia tai edes niitä etuoikeuksiaan takaisin, joita silloin joskus he muistavat olleen vielä olemassa. Ja ne, jotka käsitystämme termeistä ja asioiden oikeasta laidasta manipuloivat, nauravat jälleen kerran matkallaan pankkiin, joka tulostaa kansalle monopolirahaa että saavat tapella keskenään kaikkien niiden kanssa, jotka näkevät asiat väärin. Salaliittoteoriaa? Ei, vaan karu todellisuus jota sinun ei haluta tietävän, koska siinä kohtaa kun alat epäillä yhtä osaa koneistosta, saatat alkaa epäilemään myös niitä perususkomuksiasi, joista yksi esimerkiksi kertoo kuinka maailma pelastuu kunhan vaan kaikki äänestävät oikein.

Mutta meillä kaikilla on vapaa tahto, jolloin voimme valita mihin uskomme. Voimme uskoa universumin parasta hallitusta, jonka mukaan yhteiskuntamme kehityksen huipentumana on muovipussiin paskominen ja kylmässä nälän näkeminen. Voimme myös uskoa että kyllä se tällä kertaa muuttuu kunhan vaan kaikki äänestävät oikein, vaikka valtamediaa myöten kaikki toistavat samaa tarinaa. Voimme uskoa, että se oma idolimme kyllä korjaa asiat eikä suinkaan jää vain koneiston hampaisiin jos niin pitkälle urallaan etenee. Voimme myös alkaa pohtimaan ja kyselemään vaikeita kysymyksiä niin itseltämme kuin muilta. Jokainen on myös oikeutettu nostamaan vaan jalat pöydälle ja katsomaan kuinka maailma palaa ja ihmiset ovat toistensa kurkuissa kiinni koska… syyt. Ainoa ihminen johon voimme todella vaikuttaa on kuitenkin se oma itse. Ei ne muut, ei edes ne omat läheiset. Itse. Mutta se mitä me teemme tai jätämme tekemättä, mitä sanomme tai jätämme sanomatta, se kaikki vaikuttaa itsemme lisäksi myös kaikkiin muihin. Hyvin vähän, epäsuorasti, toki, mutta vaikuttaa. Jokainen voi olla suuri ”muutosjohtaja” omalla esimerkillään. Niin suuri, että muuttaa oman elämänsä paljon paremmaksi ja saa muut toimimaan samoin. Tai sössii koko oman juttunsa, siihenkin on meillä vapaa tahto vaikkemme itse ehkä sitä tahtoisikaan. Mieti, se ei ole laitonta… vielä.