perjantai 25. tammikuuta 2019

Propaganda yhteiskunnan perustana


Mitä tapahtuu kun yhteiskunta rakennetaan propagandan varaan?

Ajatus ei sinällään ole mikään uusi että valtarakenne oikeutetaan propagandalla - en pidä kovinkaan todennäköisenä faaraoiden olleen jumalia, saatikka yksikään näistä suurista johtajista heidän jälkeensä joita on palvottu yliolentona. Samankaltaisia sankarimyyttejä pidetään vielä tänäkin päivänä oikeutuksena ties mille toiminnalle, mutta suuri osa näistä "suurista johtajista" on osoittautunut olevan jotain aivan muuta. Esimerkiksi länsimaista "me olemme hyviksiä" lippua ollaan ilomielin heiluttamassa kun levitetään rauhan pommeilla demokratiaa. Olemme muka oikeutettuja sekaantumaan muiden asioihin? Toki, kun se kansalle niin myydään propagandalla.

Siinä kun idässä useammin luodaan sankareita, on länsi kunnostautunut useasti yhteisen vihollisen luomiseen - satu peikosta yhdistää kaikki yhteistä vihollista vastaan. Toki näitä kahta sankari/peikko sekoitetaan aina halutulla tavalla sen mukaan mikä se oma kanta asiaan sattuukaan olemaan ja mitä toimia halutaan kansan tekevän. Sotaan valmistautuessa on esimerkiksi viholliskuva oltava iskussa, muuten kansa saattaa kääntyä omiaan vastaan, kuten Vietnamin sodassa kävi. Valtaapitävät ovatkin oppineeet runsaasti omista ja muiden virheistä miten tarina tulisi kertoa halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Joukkopsykologia onkin niitä harvoja aloja, joille on aina kysyntää ja tahto uudistua ja parantaa keinoja.

Kun niin puolesta että vastaan olevat puhuvat samoin termein ja vertauskuvin, voidaan olla lähes varmoja että kyseessä on puhdasta propagandaa. Jokainen toki ottaa siitä virallisesta tarinasta vain sen juuri sillä hetkellä tarvitsemansa osan ja unohtaa kaikki muut, mutta yhtä kaikki pönkittää sitä samaa propagandaa joka kerta kun sitä käyttää. Onko lopputuloksena se, että koko julkinen keskustelu on lopulta vain sen saman propagandan uudelleenkierrätystä? Mitään uutta ei tuoda enää pöytään vaan kaikki keskusteltavat asiat ovat vain saman tarinan osia? Tältä keskustelu vaikuttaa ainakin lännessä, missä sama tarina on ollut pohjana jo vuosikymmeniä. Mistä tarinasta nyt oikein puhun, voi moni ihmetellä, puhutaanhan läntisessä maailmassa julkisuudessa niin monesta eri asiasta? Toki, mutta ennemmin tai vielä ennemmin mukaan tulee se sama vanha satu peikosta.


Lännen peikkosatu

Godwinin laki saattaa osalle olla uusi tuttavuus mutta niille jotka tietävät sen, kykenevät peikkosadun tunnistamaan välittömästi. Mike Godwin 1990 julki tuoma ja 2012 Oxfordin sanakirjaankin asti päätynyt "Godwin's law" on lyhykäisyydessään: mitä pidempään on keskustelu netissä jatkunut mistä tahansa asiasta, sitä todennäköisemmin joku mainitsee natsit tai Hitlerin. Sama pätee nykyään mihin tahansa keskusteluun, mistä tahansa aiheesta, tosin mukaan on saatu saman aiheen kevytversiota kuten "äärioikeisto", "rasismi" ja "fasismi". Täysin riippumatta siitä minkä "puolen" edustaja on kyseessä, palataan tähän samaan tarinaan joltain pieneltä osalta joko suoraan tai negaation kautta. "Tuo on fasismia" tai "mutta emmehän me sentään rasisteja ole". Lähes poikkeuksetta, tai paremminkin... natsikortin puute kertoo vain siitä, ettei keskustelu ole vielä ehtinyt edetä siihen pisteeseen.

No mutta mitä sitten? Hyvä tarina täynnä vauhtia, vaarallisia tilanteita, sankareita ja tietysti se täydellinen pahuuden huipentuma, jota voidaan käyttää vertauksena niin monessa eri asiassa. Tietyt roolit ovat jo valmiiksi jaettuna ja jokainen "hyvä ihminen" osaa välittömästi löytää nykypäivänä mikä on natsia, mutta myös jokainen "paha ihminen" osaa välittömästi osoittaa kuinka ne hyvien ihmisten teot ovat myös natsia. Tarina on niin laaja, että jokaiseen keskusteluun sieltä voidaan lohkaista osa ja näin osoittaa kuinka sekin asia on natsia. Hyvä kapitalismi sentään voitti pahan sosialismin, sen tietää jokainen! Eli siis vasemmisto on natsia ja oikeisto on natsia, kunhan vaan valitaan juuri oikea osa tarinasta. Siis natseja, natseja kaikkialla!

Mikä tekee tästä propagandatarinasta täydellisen, on sen mahdottomuus olla johtamatta mihinkään muuhun kuin riitelyyn ja loukkauksiin. Olet aina väärässä, olit asiasta mitä mieltä tahansa ja pönkität tarinaa joka ikinen kerta kun nostat asian esiin - kuten jo tämäkin teksti antaa aivan liikaa huomiota asialle. Mitä tapahtui tai ei tapahtunut silloin ennen, on täysin merkityksetöntä tässä tarinassa. Vain tarinalla on merkitys, mutta sen osoittaminen on tietenkin sydämetöntä ja natsia. Siitä ei siis saisi puhua lainkaan, mikä on sensuuria mitä natsit tekivät. Teit tahi sanoit siis mitä tahansa, se on aina jonkun mielestä natsia, mikä on tietenkin myös natsia. Ollaan siis hävitty tää peli...


Järki käteen?

Niin kauan kuin yhteiskunnalliseen keskusteluun nostetaan kerta toisensa jälkeen mikä tahansa leimakirves, ei keskustelu tule koskaan ratkaisemaan yhtään ongelmaa. Tätä eivät poliitikot tietenkään suostu myöntämään, koska tämä koko järjestelmä valedemokrationeen perustuu juuri tähän samaan tarinaan ja kuinka meidän velvollisuutemme on estää nönnönnöö koska emmehän me ole... Loistava kusetus, aivan täydellinen?

Jopa rangaistuksen uhalla tämä aihe on kuitenkin kielletty monessa paikassa. Tutkia ei saa, kritisoida ei saa, ainoastaan virallista tarinaa saa käyttää juuri haluamallaan tavalla osoittaakseen sen vastapuolen olevan peikko ja oma puoli se oikeamielinen sankari. Ja muutosta ei tähän ole näkyvissä...

"Turhauttavaa ja raivostuttavaa" sopii kuvaamaan tätä koko sirkusta. Päivästä toiseen samat leimakirveet heiluvat ja virallista tarinaa teurastetaan omiin tarkoitusperiin soveltuvaksi. Kaikki luulevat tietävänsä totuuden tapahtuneista, koska ovat joko katsoneet muutaman Hollywood leffan tai viettäneet vuosikausia todisteita kaivellen. Pohjatiedot siis vaihtelevat suuresti, mutta yksi asia ei muutu - virallinen tarina ohjaa keskustelujamme, mielipiteitämme ja asenteitamme nyt ja jatkossakin, koska emme ole valmiita luopumaan tästä täydellisestä sadusta isosta pahasta peikosta, jonka oikeamieliset sankarit kukistivat. Onko se peikko edes tarinan pelottavin osa? Ei... vaan se peikon luonut kertoja.

lauantai 19. tammikuuta 2019

Populismia redux


Määrittelyä

Kun edellisen kerran populismista kirjoitin, jäi tekstistä puuttumaan monta asiaa jotka ovat tulleet myöhemmin esiin. Yksi näistä on Suomen "ykköspopulistin", Timo Soinin gradu "Populismi - politiikka ja poltinmerkki" jota en suoranaisesti suosittele luettavaksi, mutta mistä löytyy useita mielenkiintoisia kohtia sekä mielenkiintoinen kysymys - miksi ihmeessä asiat tehtiin tuolla tavalla kun tiedettiin mihin se johtaa? Populismi/populisti-sanaa käytetään aina tilanteeseen sopivalla tavalla aina leimakirveestä itsekehuun, eikä sille voida antaa paljoa sen tarkempaa määritystä kuin vanhassa tekstissäni: "Populistilla tarkoitetaan yleensä poliitikkoa, joka sanoo ajavansa kansan asiaa."

Media käyttää sanaa lähinnä halventamaan jonkun tahon esitettyä asemaa, mikä ei välttämättä ole edes ihan tuulesta temmattua, etenkin täällä Suomessa. Tämä meidän "demokratiamme" kun on lähinnä surkea vitsi ja poliitikkojen puheet vaan lässytystä tullakseen valituksi, voidaan siis heitä hyvällä omallatunnolla kutsua populisteiksi - sanotaan, muttei tehdä. Kun vaalit ovat tuloillaan, kaikki poliitikot äityvät kosiskelemaan kansaa sen hetkisillä kuumilla aiheilla. Media olisi halunnut että seuraavat vaalit ovat ilmastovaalit, koska siitä voidaan lässyttää loputtomasti sanomatta mitään hyödyllistä saatikka konkreettista, mutta toisin kävi ja saatiin maahanmuuttovaalit josta lässytetään sanomatta mitään hyödyllistä saatikka.... heeeeeetkonen.

Eli saamme kuin saammekin vaalit, jonka rajat piirretään lässytyksellä ja turhilla lupauksilla ilman pienintäkään aikomusta pitää lupauksia, koska kansainväliset sopimukset ja konsensus ja lässynlässyn. Kaikkien puolueiden ohjelman takana on kuitenkin sama neoliberaalien ryöstöverotuksen luova poliisivaltio-eurostoliitto, sillä erotuksella että osa puolueista haluaa Suomeen väritystä ja osa taas ei. Eli se populismi rajoittuu muutamaan esille nostettuun asiaan ja lopuista ollaan ihan hyssykkää koska ne eivät ole millään tavalla populistisia asioita - kansa ei niitä halua, mutta tulee ne saamaan jos äänestävät. Hieno tämä valedemokratian illuusio, eikö totta?


Toisenlaista populismia

Kuten Soinikin gradussaan jo päätteli, populistinen puolue edustuksellisessa demokratiassa ei voi koskaan tulla säilymään, vaan se tuhoutuu omaan mahdottomuuteensa ilman poikkeuksia. Jokainen mukaan liittyvä ja asioista perillä oleva ymmärtää, että tarkoitus on päästä valtaan ratsastamalla kansan tahtoa myötäilemällä ja valtaan päästyä otetaan kaikki mikä irti lähtee mukaan ja sitten juostaan. Mitään tulevaisuutta ei populistisella puolueella ole, koska se ei valtaan päästyään voi olla enää populistinen koska sen omat edut menevät kansan edun edelle. Kansaa tarvittiin ainoastaan valtaan pääsyyn, sen jälkeen kansa on vain hidaste omien etujen ajamisessa.

Putinia esimerkiksi kutsutaan populistiksi, mutta hänen populismissaan ja näiden suomalaisten paskanpuhujien välissä on kuitenkin melkoinen ero. Putin, samoin kuin ainakin näennäisesti muutama muukin poliitikko ympäri Eurooppaa (Orbán ja Salvini), tekevät asioita omalla tavallaan ja kansa kannattaa heitä. Eli he luovat kansan tahtoa, eivät muokkaa niinkään omaa tekemistään kansan tahdon mukaisesti. Trump menee tässä kohtaa välimaastoon - hän sekä tekee mitä kansa haluaa, kuin teoillaan saa kansan kannattamaan tekojaan... ja toki samalla tekee paljon mitä kansa ei kannata eikä halua. Suomalaiset poliitikot taas puhuvat mitä kansa haluaisi, mutteivät tee sinnepäinkään eivätkä saa juurikaan kansaa kannattamaan tekosiaan muutoinkaan.

Pienimmän pahan periaatteella monet kuitenkin tekevät sen valintansa ja siksi perinteisten puolueiden kannatus, samoin kuin populistisen "opposition" äänestäminen on yhtä hyödyllistä. Siis ojasta allikkoon. Karismaattisen sankarin valitseminen on monelle se päällimmäinen syy äänestää puoluetta, joten Suomessa onkin ensiarvoisen tärkeää saada näkyville paikoille kaikki mahdolliset sädekehäänsä kiillottavat hahmot. Puheet ja teot eivät täsmää, mutta kun hahmo säteilee kirkkaasti, ei sillä ole mitään väliä valtaosalle minkään puolueen kannattajista. Ja sitten taas vaalien jälkeen ihmetellään miksi taas meni persiilleen. Miksiköhän?


Vaihtoehtoja odotellessa

Kunnes Suomeen saadaan jotain RIC-kansanäänestystä vastaava laki voimaan, tai jotain aivan muuta joka palauttaisi vallan kansalle, olemme jumissa tässä edustuksellisessa vähemmistödiktatuurissa. Uusia populistisia puolueita tullee nousemaan, mutta niin kauan kuin edustajat eivät ole vastuussa puheistaan, ei meillä ole mitään takeita että saisimme koskaan mitä äänestämme vaaleissa. Ja siihen koko populismi perustuukin - tyhjiin lupauksiin sillä hetkellä kansaa kutkuttavista asioista.

Syyttävää sormea voidaan osoittaa niin poliitikkoihin kuin mediaankin. Median tehtävä olisi tuoda epäkohtia esiin, mutta sen sijaan he keskittyvät kaikkeen turhanpäiväiseen ja auttavat poliitikkoja kiillottamaan sädekehäänsä omille kannattajilleen. Tästä esimerkkinä voidaan pitää median kelkankääntöä maahanmuutosta, millä annettiin aivan loistavat saumat saada valtavaa kannatusta "oppositiolle" joka on mielestään puhunut asiasta jo pitkään, tosin tekemättä yhtään mitään. Jännää kuinka tämä oppositio ei ole vuosien saatossa onnistunut tuomaan yhtään faktaa ongelmista esiin, kun ottaa huomioon että he voivat pyytää tietoja muilta valtiovallan toimijoilta... aivan kuin oltaisiin odoteltu vaaleja ennen kuin taas "tehdään" jotain, siihen asti vaan lässytetään.

Olisi varmaan alkuun pitänyt taas tarjota hernepussia lukijoille, koska moinen mielipide ei monissa piireissä ole lainkaan suosittu. Suuria johtajia ja sitä omaa puoluetta solvataan, joten itkupotkuraivarit päälle ja sananvapaus romukoppaan - ei noin saa sanoa meidän puolueesta, se pelaa vastustajien laariin, etkö käsitä?! Käsitän varsin hyvin että moiset puheet ottavat henkeen jos on uskonut tähän valedemokratiaan vuosikaudet. Mutta kun satun olemaan kansan puolella, en yhdenkään porukan joka luulee olevansa oikeutettu määräämään muille miten tulee olla, elää ja ajatella. Populismin "vastaus" tosin löytyy Soininkin gradusta - kaikki siihen mukaan halajavat tietävät miten tämä homma toimii. Kyllä, meitä kusetetaan ja nauretaan makoisasti päälle kun kaikkien näkyvillä olevaan vastaukseen ei juuri kukaan kiinnitä huomiota.

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Kun median kelkka kääntyy kerrasta


Haistatko palaneen käryä?

Tätä kirjoittaessa on menossa juuri moinen kelkankääntö Suomessa, mutta tutkaillaan asiaa myös hieman etäämpää ja yleisemmällä tasolla. Kun valtamedia on pitänyt saman suunnan jostakin asiasta jo pidempään mutta sitten kelkka kääntyy muutamassa päivässä aivan uuteen suuntaan, tarkoittaa se hyvin suurella todennäköisyydellä kahta eri mahdollisuutta: 1) jotain uutta ja valtavaa on tapahtunut, joka muuttaa omalla olemassaolollaan nykyisen tarinan - esimerkiksi UFO laskeutui ja miljoonat sen näkivät, eli maan ulkopuolella on elämää aika varmasti, tahi 2) jokin pakottaa tarinan muutoksen ja nyt se on viimein ja vihdoin julkaisukunnossa. Koska ainakaan tietääkseni yhtäkään tunnistamatonta lentävää esinettä pienine vihreine olentoineen ei ole saapunut, on tämä nykyinen Suomen median käännös tuon toisen tapauksen kaltainen tempaus.

On aivan turha kuvitella että asiat tapahtuvat täytenä yllätyksenä suuremmassa mittakaavassa. Suurimmat muutokset osataan haistaa jo viikkoja, ellei jopa kuukausia tai vuosia etukäteen. Media siis tietää miten asiat ovat, miten ne tulevat pian olemaan ja tarina on sovitettava yhdistämään todellisuus viralliseen tarinaan. Kun se kelkka sitten kääntyy, on uusi tarina ollut valmiina jo pitkään ja kaikki sen tarinan tarvitsemat osat ovat valmiina. Tavalliselle median kuluttajalle, joka seuraa pelkästään valtamediaa, saattaa nämä suuret muutokset tulla täytenä yllätyksenä, mutta merkit ovat yleensä olleet näkyvissä jo pitempään jos on uskaltautunut katsomaan verhon taakse. Tilanteesta riippuen osa vanhasta tarinasta kuitenkin säilytetään, vaikka se onkin ristiriitainen nykyisen sanoman kanssa - esimerkiksi valedemokratian illuusion säilyttämiseksi on kaikille tarjottava edelleen sopivaa tarinaa.

Jos asiaa ajetaan hivuttamalla, ei sitä muutosta huomaa päivästä toiseen. Kuitenkin kyseessä on samanlainen tarinan vaihto, vain eri vauhdilla koska ei ole aikaa hitaasti kääntää kelkkaa kun jotain merkittävää muttei silti maatamullistavaa on tapahtunut. Tämän hetken tilanne voitaisiin kuitata yksinkertaistamalla: "vaalit tulossa", mutta nähdäkseni kyse on paljon suuremmasta kokonaisuudesta. Tästä osviittaa antoi uutinen, jossa hallitus oli tehnyt nopeutetusti lakimuutoksia - 2 melkein tilanteeseen sopivaa ja yksi kyyläyksen lisäys joka ei ongelmaa ratkaise millään tavalla mutta tarvitaan suuremmassa kuvassa kansan kurissa pitämiseen. Lakimuutoksilla kun harvoin korjataan ongelmia...


Sankareita, onko heitä?

Aivan kuten ratkaisuksi moneen voivotteluun, on medialla jo valmis sankari pelastamaan Suomen. Jos sankarilla ei kuitenkaan ole mitään uutta ratkaisua vaan ainoastaan vanhan toistoa, voidaan mielenkiintoa asiaan lisätä esimerkiksi (muka)tukkimalla hänen suunsa eri alustoilla. Kerrotaan että sensuroidaan, ei hyväksytä samanmielisiä kantoja valtamediaan ja toistetaan teesejä kuten "näinhän me ollaan sanottu jo vuosia". Jätetään kuitenkin kertomatta että sama porukka oli vastuussa ongelman luomisessa ja olivat hallitusvastuussa kun tätä katastrofia oltiin rakentamassa. Mutta eihän se ketään kiinnosta, nyt on nyt ja ongelma on ratkaistava heti! Vain äänestämällä oikein seuraavissa vaaleissa voidaan... niin aina, niin aina.

Sanonnat kuten "totuus velvoittaa" ja "sananvapaus" lentävätkin romukoppaan kun se oma kanta on uhattuna ja siksi tämä median viimeisin kelkan kääntö niellään purematta tietyissä piireissä. Se vanhan tarinan kannattajakunta joutuu nyt hetken puremaan hammastaan, kun heidän uutta tarinaa kirjoitetaan kuumeisesti uusiksi suljettujen ovien takana. Keksivät nämä alan ammattilaiset minkä tahansa kieputuksen tahansa, tarina pohjimmillaan säilyy samana: Suomessa on ongelmia, ne ratkaistaan ainoastaan äänestämällä oikein ja tämän kierroksen sankarit ovat puolueet X,Y ja Z... kun ne viimeksi olivat A,B ja X.

Muuttuiko se tarina siis laisinkaan? Kyllä, pieni osa tarinasta vaihtoi suuntaansa ja loppuosa soviteltiin sen olevan osa luonnollista jatkumoa viralliselle tarinalle. Tämä viimeisin show alkoi lähes vahingossa ja medialla meni muutama viikko saada tarina täsmäämään kansalaisten itsensä selvittämään todellisuuteen. Saumaton yhteistyö median, valtiovallan ja poliisin välillä mahdollisti helpon siirtymän uuteen todellisuuteen, tosin nämä suomalaisten poliitikkojen ulosannit olivat jotain semmoista, mitä ei "isossa maailmassa" juurikaan tapahdu - sen verran ala-arvoisia ulostuloja on sieltä tullut. Ehkä seuraava iteraatio osaa puhua sujuvammin paskaa?


Ja kaikki voitaisiin korjata "helposti"

Sananvapaus ja tiedon levittäminen. Kyllä, alan kuulostamaan rikkinäiseltä levysoittimelta kun tarjoan ratkaisuksi tähänkin sirkusesitykseen sananvapautta. Mutta karu totuus on, että nyt ilmi tulleet tapahtumat eivät tulleet yllätyksenä, ne oltaisiin voitu korjata ajat sitten ja vieläpä niinkin helposti kuin puhumalla asioista rehellisesti ja avoimesti, samalla kun niitä olemassa olevia lakipykäliä oltaisiin noudatettu. Kenenkä syy tämä sitten on? Median, hallituksen, eduskunnan, poliisin ja kansan joka uskoi noita edellä mainittuja tahoja. Mutta jälkiviisaus ei auta, on löydettävä keinoja ehkäistä ongelmat ja korjata jo luodut kämmit. Eli savottaa riittää...

Kansalaisjournalismi pelasi suurta roolia tässä median kelkankäännöksen laukaisussa. Sosiaalinen media levitti kulovalkean tavoin uutisia, joista oltiin kuoliaaksivaiettu vuosikausia. Mutta ratkaisuksi ehdotetaan samaa vanhaa mikä ongelman alunperinkin aiheutti, eli "demokratiaa" äänestämällä oikein seuraavissa vaaleissa... Ei, en usko hetkeäkään että näitä maamme ongelmia voidaan ratkaista valitsemalla uusi rosvojoukko valtaan. On mahdollista että muutama itseaiheutettu ongelma tullaan alkuun näennäisesti korjaamaan, mutta valuvikojensa vuoksi ei tämä edustuksellinen demokratia tule korjaamaan ongelmia.

Kaksi mielenkiintoista ja mahdollista korjausta on tosin tekeillään: edustajat vastuuseen lupauksistaan ja RIC, joista ensimmäinen on yksinkertaisessa muodossaan kansalaisaloitteena ja toinen tulossa semmoiseksi, keltaliivien säestämänä. Yksikään kansalaisaloite ei tosin tule menemään läpi, mutta se ei olekaan niiden tarkoitus - ainoastaan tuoda ajatus mahdollisuuksista kansan tietoisuuteen. Jokainen päättäköön omalla kohdallaan mikä on se seuraava askel...

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Demokratiaa vaiko Kansanvaltaa


Demokratiaa Suomessa

Demokratia, jos käännetään suomeksi alkuperäisestä merkityksestään, tarkoittaa kansanvaltaa. Edustuksellinen demokratia, mikä meillä on käytössä tarkoittaa siis että kansa on vallassa edustajien kautta. Kansalle tapa olla vallassa toteutetaan siis valitsemalla ne edustajat, mutta itse päätöksiin ei kansa voi vaikuttaa. Mutta onko tämä enää sananmukaista kansanvaltaa vai jotain ihan muuta? Perustuslakimme määrittää vallan menevän vaaleissa valituille kansanedustajille, jotka ovat vastuussa ainoastaan kansalleen ja heidän korkeimmat arvonsa ovat oikeus ja totuus. Perustuslaki on ainut säännöstö jonka mukaan on toimittava. Näin siis paperilla, todellisuus on jotain ihan muuta.

Käytännössä "demokratia" tarkoittaa kansalle, että he saavat neljän vuoden välein valita uudet naamat eduskuntaan, jotka eivät ole missään vastuussa tekosistaan ja sanomisistaan. Ainut mikä ideasta ja itse laista on siis jäljellä, on oikeus (mikä nykyään käännetään muotoon "velvollisuus") äänestää. Tätä pönkitetään sanonnoilla kuten "vain äänestämällä voit vaikuttaa". Mihin sitten se ääni oikeasti vaikuttaa? Kun siis se tavallinen kansalainen raapustaa lappuun numeron vaaleissa, eli antaa suostumuksensa nykyiselle järjestelmälle, mihin se kansalaisen oma valta oikeen siitä meneekään? Itselle se ei jää, vaikka järjestelmää kansanvallaksi kutsutaankin...

Jos äänestetty ehdokas ei pääse jatkoon, eikä hänen äänensä auttanut edes puoluetta saamaan yhtäkään paikkaa eduskunnasta, se annettu valta menee niille joita et äänestänyt laisinkaan mutta pääsivät eduskuntaan. Jos taas ehdokkaasi pääsi läpi, hänen valtansa lähestulkoon katoaa, koska kaikki valta on puolueella ja sen johtajilla. Yksikään ehdokas ei Suomessa uskalla olla puoluettaan vastaan, vaikka perustuslaki kieltääkin puoluekurin. Eli äänestyksessä valta menee puolueelle, ei ehdokkaalle joka lupasi ummet ja lammet että pääsi jatkoon. Sillä äänellä ei liioin ole mitään vaikutusta puolueen toimintaan, eli se pieni osa "kansanvaltaa" on hävinnyt kokonaan. Se on muuttunut harvainvallaksi, mutta silti sitä kutsutaan demokratiaksi.


Kansanvaltaa Suomessa

Lähimmäksi kansanvaltaa Suomessa päästään kansalaisaloitteella, jotka todellisuudessa ovat lähes yhtä tyhjän kanssa. Mutta vain lähes, koska pari ehdotusta on mennyt aikojen saatossa itseasiassa läpi. Nämä aloitteet ovat siis olleet kansanvaltaa enemmän kuin ne sadan vuoden ajan toteutetut äänestykset, minkä luulisi nostavan edes hieman keskustelua julkisesti. Mutta ei, mediamme pitää huolta siitä, ettei demokratiaamme kyseenalaisteta millään tavalla ja sama illuusio jatkaa voittokulkuaan. Mutta idea kansalaisaloitteen takana on kuitenkin sen suuntainen, että sitä voitaisiin kutsua kansanvallaksi. Tai ainakin enemmistön diktatuuriksi, mikä tosin sekin saattaisi olla suuri askel lähemmäksi kansanvaltaa.

Entä olisiko sitten keltaliivien RIC kansalaisaloitemalli kansanvaltaa? Enemmistödiktatuuria, mutta mitä suurempi enemmistö, sitä lähempänä asiaa voitaisiin pitää kansanvaltana. Ehdotettu 51% enemmistön päätös voitaisiin esimerkiksi asettaa jo perustuslaistamme löytyvään 2/3 enemmistöön (edustajan erottaminen, 28 §) jolloin se olisi taas hieman kansanvaltaisempi päätös. Optimaalisessa tilanteessahan kannatus olisi 100%, jolloin päätös olisi kansanvaltaa. 100% tuskin tullaan koskaan pääsemään, ellei kyseessä sitten ole sodan julistus naapurivallalle, jolloin vastaan saattaisi hyvinkin olla 100% kansasta. Ehkäpä RIC:n muutosten tulisi sisällyttää myös äänioikeuden poiston niiltä, jotka ovat kansansa pettäneet, ettei osa vastustuksesta tule tahoilta jotka maamme ajoivat nykytilaan...

Harvainvallasta enemmistödiktatuuriin, johtaisiko tämä polku joku päivä sitten todelliseen kansanvaltaan? Mahdollisesti, kyllä, mutta esimerkiksi radikaaliksi demokratiaksi kutsutut järjestelmät ovat vielä niin lastenkengissä, ettei niistä ole vielä varteenotettavaa haastajaa enemmistödiktatuurille, eli suoralle demokratialle. Vallan hajauttaminen ja itsehallinnon lisäämisen kautta saattaisi kuitenkin olla mahdollista rakentaa järjestelmä, joka olisi oikeasti kansansa haluama. Toisaalta, tarvitaanko muka jotain valtaapitäviä elimiä ollenkaan, ehkä ihmiset osaisivat olla... ihmisiksi, ihan itsestään?


Muutama outo uskomus "demokratiasta"

Otetaan vielä loppuun kaksi erittäin vaarallista ja hyvinkin virheellistä uskomusta nykyisestä demokraattisesta järjestelmästämme. Ensinnä, ajatus siitä että äänestämättä jättäneet ovat jollain tavalla (usein jopa yksin) vastuussa ja syyllisiä nykyisistä ongelmista. Ei, eivät ole. Yksikään äänestämättä jättänyt ei laittanut sitovaan sopimukseen puumerkkiään, jossa antaa valtansa pois edustajille jotka kusivat homman. Ainoastaan ne, jotka antoivat äänensä, joko ehdokkaalle tahi kirkkoveneelle, ovat sanoneet itse ja henkilökohtaisesti KYLLÄ sille mitä tuleman pitää. Joten äänestäneet ovat niitä, joiden mussutusta ei tarvitse kuunnella, he sanoivat KYLLÄ, minä hyväksyn tuloksen ja sen että nyt tuo porukka saa tehdä just mitä lystää.

Toisekseen, kuvitelma että äänestämällä oikein sitä just omaa puoluetta joka yhdessä tai kahdessa asiassa puhuu viksuja ratkaisisi kaikki maan ongelmat. Ei, ei ratkaise. Suomessa ei ole puolueita joista löytyisi halua tai taitoa ratkaista ongelmat kansan tahtomalla tavalla. Useiden eturyhmien ajamia paketteja kyllä löytyy ja moni kuvittelee Suomen "opposition" olevan ratkaisu ongelmiin. Ei, ei ole. Suosittelen tarkistamaan mitä nämä puolueet ovat äänestelleet vuosien saatossa ja jos kuvittelee että vähiten huono vaihtoehto on hyvä vaihtoehto, on osa ongelmaa eikä ratkaisusta ole tietoakaan. Uusista, koskaan mukana olleista puolueista, on vaikea sanoa tulevatko he tekemään mitä lupaavat, mutta heidän kannattaminen ei silti poista järjestelmän valuvikoja joita edellä on useampiakin kerrottu.

Mutta jos hyväksyy ettei tämä ole demokratiaa kuin nimeksi ja tälle ei mitään saa, on äänestäminen loistava keino toteuttaa itsensä täyttävä ennustus. Koko järjestelmä olisi uusittava, kaikkine virkamiehineen ja sossutäteineen jos kuviteltaisiin saada valta takaisin kansalle. Onko se sitten RIC vai jokin muu järjestelmä, sitä en lähde ennustamaan, mutta jos kuvitellaan saatavan maan asioita edes auttavaan kuntoon, jotain olisi syytä tehdä - siis jotain muuta kuin raapustaa se "kyllä" nykyiselle järjestelmälle. Ensiaskel voisi hyvin olla RIC, mutta mihin se sitten veisikään, sitä on vaikea ennustaa. Vai onko kansanvalta huono idea alunperinkin?

maanantai 7. tammikuuta 2019

Entä jos poliitikot olisivat vastuussa lupauksistaan?


Yhdellä lakimuutoksella homma kuntoon?

Siinä kun RIC palauttaisi kansalle enemmistön diktatuurin, voitaisiin tätä surkeaa nykyistä valedemokratiaa korjata myös muilla keinoin. Yksi moinen ehdotus, josta on tullut viimeaikoina keskusteltua runsaasti on ajatus laittaa poliitikot ja puolueet vastuuseen puheistaan. Yhdellä lakimuutoksella voitaisiin nykyinen edustuksellinen demokratia muuttaa edustukselliseksi demokratiaksi joka toimii edes osittain kuin se lupaakin. Nykyäänhän puheet ja teot ovat kaksi täysin eri asiaa kaikilla puolueilla, eikä näistä uusista tulokkaista osata sanoa juuta tai jaata olisivatko he yhtään sen vastuullisempia kuin vanhatkaan puolueet. Siitä kun ei ole mitään sanktiota jos tekee mitä sattuu.

Homma toimisi siis tähän tyyliin: vaalilupaukset muuttuisivat sitoviksi sopimuksiksi kansalle ja jos niistä luistaa, nelivuotiskauden jälkeen istutaan oikeudessa petoksesta syytettynä. Sama pätisi kaikkiin muihinkin annettuihin lupauksiin, jolloin häkki heilahtaisi tyhjistä puheista kun kausi on ohi. Samalla mahdollisuus päästä koskaan enää mihinkään valtion työpaikkaan katoaisi jos on todettu oikeudessa pettäneensä kansan. Puolueiden vaaliohjelmat tulisivat myös sisältää mitattavissa olevia lupauksia, koska silloin niitä voidaan tarkastella faktapohjalta. Jos ohjelma lupaa höttöä ja suuria sanoja ilman mitään oikeaa ja mitattavaa sisältöä, kauden lopuksi oikeudessa saisi sitten selitellä kuinka se "parempi" nyt muka sitten toteutui ja jos siitä on epäilystä, nakki napsahtaa. Selvä porkkana tehdä siis hyvä ja selkeä ohjelma.

Koska Suomessa kuitenkin vain harvoin, ellei oikeastaan koskaan, saa yksi puolue enemmistön kasaan, joudutaan tekemään kompromisseja ja konsensuksia ohjelmista. Puolueet, joiden ohjelmat ovat lähimpänä toisiaan olisivat luonnollisia liittolaisia, jolloin kaikki heidän yhteiset lupauksensa tulisi täyttyä. Jokaisen hallitusvastuuseen osallistuvan puolueen ohjelmasta tulisi suhteessa saatuun kannatukseen tulla osa heidän lupauksistaan automaattisesti mukaan. Yhdessä hallituskoalitiopuolueet muodostaisivat siis yhteisen ohjelman - ja sen luvattuihin asioihin olisi puoluekuri pidettävä, mutta ohjelman ulkopuolisissa asioissa jokainen edustaja tulisi saada itse äänestää haluamallaan tavalla. Samalla myös opposition tulisi noudattaa omia lupauksiaan ja tehdä lakiehdotuksia esittämillään tavoilla.


Mitä sitten tapahtuisikaan?

Kuvitellaan siis tilanne, missä edellä mainittu laki olisi kuin ihmeen kaupalla saatu taottua läpi ja uudet vaalit olisivat tuloillaan. Yksi keino luoda vaaliohjelma olisi esimerkiksi listata jokaiselta alueelta jolla on oma ministerinsalkku olemassa useita kohtia miten asiaa lähdettäisiin ajamaan. Näin mahdollinen hallitus voitaisiin kasata esimerkiksi niin, että jokaisen puolueen ohjelmaa ajettaisiin siinä ministeriössä, johon puolue sai oman ministerinsä. Eli jos kolme puoluetta tekisi yhteistyötä, jokaisella olisi oma täysi ohjelma mitä mikin ministeriö hoitaisi, mutta koska jokainen puolue saisi 1/3 salkuista, 1/3 heidän ohjelmastaan tapahtuisi juuri kuten kirjoitettuna lupauksiin. Näin siis yhtenä esimerkkinä luoda puolueohjelma jota voitaisiin helposti noudattaa.

Samassa rysäyksessä eri äänestyskoneiden arvo nousisikin omaan arvoonsa - se voisi laskea millä yhdistelmillä ihmiset saisivat aikaiseksi juuri haluamansa hallitusohjelman ja näistä voitaisiin sitten keskustella. Puolueet näkisivät jo ennakkoon kenen kanssa yhteistyötä voitaisiin rakentaa, koska annetut lupaukset olisi pidettävä eikä sitten suljettujen ovien takana viilata uutta ohjelmaa jossa ei yhdenkään puolueen yhtäkään lupausta pidetä - mikä on siis se nykyinen järjestelmä. Vaaliväittelyistä tulisikin sitten joko uskomattoman tylsiä kun ehdokkaat eivät uskaltaisi sanoa mitään ettei heitä laiteta puheista vastuuseen, tahi sitten mielenkiintoista vääntöä ja oikeaa keskustelua politiikasta.

Ja sitten lopuksi kun saapuu tuomiopäivä, eli varmaankin noin puoli vuotta ennen nelivuotiskauden loppua, kiikutetaan tämä koko valittu konkkaronkka oikeuden eteen vastaamaan tekosistaan. Jokaisen puolueen jokainen ehdokas käydään läpi täsmäsivätkö ne sanat ja teot riittävästi, vaiko onko syytä antaa sanktioita. Kaikki saadut edut voitaisiin määrätä menetetyksi valtiolle ja päälle lätkäistään toimintakielto kaikkiin valtion tehtäviin vähintään neljäksi vuodeksi, tai pysyvästi jos eroavaisuudet olivat yhtä räikeitä kuin nämä meidän nykyiset "koulutuslupaukset". Näin estettäisiin kansan lyhyellä muistilla ratsastaminen kokonaan ja vain rehellisenä pysyneet poliitikot saisivat jatkaa uraansa politiikassa. Hyvin työnsä tehnyt ja lupauksensa pitänyt puolue saisi leveillä puhtailla papereillaan seuraavissa vaaleissa. Ja nämä nykyisenkaltaiset huijarit olisivat ainakin osittain saatu pois pelistä. Ainakin siihen asti kunnes oppivat miten tätä uutta peliä pelataan.


Realistinen vaihtoehto vai ei?

Lyhyesti... ehkä, mahdollisesti, mutta samalla ei ja kannattaako tätä nykyistä järjestelmää edes yrittää korjata? Teoriassa laki, joka rankaisisi rajulla kädellä valehtelemisesta, voisi pitää pahimmat ja ainakin tyhmimmät paskanpuhujat poissa politiikasta. Verrattuna RIC-järjestelmään muutos olisi huomattavasti yksinkertaisempi toteuttaa ja parhaassa tapauksessa huomattavasti halvempi kansalle - sakkotuomioilla saataisiin osa menetyksistä takaisin. Mutta ikävä kyllä edelleen koko demokraattisen järjestelmän suurin ongelmakohta - media - saisi jatkaa omalla tahdillaan...

... joka taas voitaisiin korjata sillä, että mukaan tulisi vaikkapa poliittisia toimijoita, jotka ajaisivat oikeaa sananvapautta ja lehdistönvapautta. Ehkä mukaan tulisi useita muitakin "yhden asian puolueita" jotka olisivat ideaaleja hallituskoalition muodostamiseen - heiltä tulisi se yksi juttu listalle, muilta sitten kaikki muut ideat. Jos taas tapahtuisi jotain suurta ja maatamullistavaa, jota ei voitu millään tavalla ennakoida ennen vaaleja ja täten lisätä asialistoille vaalilupauksiin, tarvittaisiin kai uudet vaalit. Mutta ehtiikö neljässä vuodessa moista edes tapahtua?

Mihin moinen sitten oikeasti johtaisikaan? Muutos olisikin se, että tällä korjauksella edustuksellinen demokratia olisi edustuksellista demokratiaa eikä satunnaista sirkusta ilman vastuuta. Jokainen nykyiseen demokratiaan millään tavalla uskova pitäisi olla hyppimässä onnesta moiselle muutokselle? Näin siis jos vanha halutaan säilyttää... Tulisiko nykyisestä järjestelmästä säästää mitään osaa vai tulisiko tilalle luoda jotain aivan muuta, siinäpä se suuri huomisen kysymys. Mutta tämän päivän kysymys, voitaisiinko vanha korjata niin että se kestää huomiseen, siihen vastaus on... jokaisen itse funtsittava.

torstai 3. tammikuuta 2019

Mitä RIC on ja samalla ei ole?


Mikä RIC on?

RIC eli "Le référendum d’initiative citoyenne", suomeksi kansalaisaloite tai kansalaisten aloittama muutosehdotus, on yksinkertaistettuna kansalaisaloite, jolla kansa voi (yrittää) muuttaa lakeja ja tarvittaessa potkia valehtelevia poliitikkoja pois palleiltaan. Kun aloite saa riittävän määrän allekirjoituksia, se siirtyy sitovaan kansanäänestykseen. No mutta nykyäänkin voi tehdä aloitteita ja niistä vaan äänestää eduskunta jonka me valitsimme, joten mikä tässä nyt on ihmeellistä?

Sitova kansanäänestys ja sen äänestämällä valitun eduskunnan ohitus päätöksenteossa - siinä on se RIC:n suurin ero nykyiseen järjestelmään. RIC on siis pelkästään keino vaikuttaa omiin asioihin. Koska tämä järjestelmä luodaan nykyisen parlamentaarisen ja edustuksellisen demokratian rinnalle, siitä tulee vaihtoehtoinen tapa vaikuttaa omiin asioihin. Tapa, johon poliitikoilla on täsmälleen saman verran valtaa vaikuttaa kuin jokaisella muullakin kansalaisella - 1 ääni. Vaaleilla valitaan siis edelleen joukko poliitikkoja, jotka hoitavat ainakin osan päätöksenteosta, mutta kansalla on aina mahdollisuus korjata lähes välittömästi tilannetta niin halutessaan.

RIC on kuitenkin vielä vasta teoriatasolla ja ehdotuksena oleva raakile, joka vaatii vielä viilaamista. Tarvitaanko ehdotukseen kuinka monta allekirjoitusta? 1% eli 50.000 on ehdotettu. Riittääkö äänestyksessä 51% enemmistö "Kyllä"-ääniä, vai halutaanko ehdotuksille vahvempi kannatus ennen kuin se hyväksytään? Mutta ennen kaikkea mitä RIC on, on mahdollisuus saada kansalle valtaa takaisin, vaikkakin enemmistödiktatuurin muodossa.


Mikä RIC taas ei ole?

Valmis, varmasti toimiva ja oikeasti demokraattinen hallintajärjestelmä - sitä RIC ei ole. Kaikki enemmistödiktatuurin ongelmat säilyvät, eikä muutos tulisi välittömästi korjaamaan yhtä ainutta nykyistä ongelmaa. RIC kun ei ota kantaa mihinkään muuhun kuin siihen, miten asioista tehdään päätöksiä. Kaikki suoran demokratian mukana tuomat ongelmat ja heikkoudet seuraavat siis myös RIC:iä - median osuus vallasta vahvistuu ja enemmistö saattaa laittaa vähemmistöt tiukalle.

Vaikkakin RIC on Ranskasta "kotoisin", ei ranskalaisilla ole Suomessa mitään sananvaltaa miten järjestelmä täällä rakentuisi. Voimme tehdä yhteistyötä asiasta heidän kanssaan, mutta laki tulisi olla juuri sen näköinen kuin me suomalaiset sen rakennamme. RIC ei itsessään liioin tulisi lisäämään ihmisten kiinnostusta politiikasta saatikka lisäämään äänestysaktiivisuutta, koska äänestäminen ei siltikään olisi pakollista, mutta jos homma saataisiin toimimaan, se hyvin todennäköisesti aktivoisi suuremman osan kansasta kuin nykyinen epädemokraattinen sirkus.

RIC ei siis ole mikään messias joka tippui taivaalta ja vie meidät valoon. Se ei vieläkään ole aitoa kansanvaltaa vaan pelkkä työkalu enemmistön diktatuurille. Se ei ole vielä valmis, eikä sitä äänestämällä missään nykyisissä vaaleissa tulla ottamaan käyttöön. RIC ei myöskään ole välttämättä se yhteinen hiili jota koko kansa puhaltaisi - mutta se voisi olla.


Puolesta vaiko vastaan?

Kyllä, RIC:iä ei tulla seuraavissa vaaleissa äänestämällä saamaan käyttöön eikä sitä tule yksikään puolue ajamaan siitä yksinkertaisesta syystä, että RIC mahdollistaa välittömät potkut valehtelevalle poliitikolle. Kansalaisaloite sen käyttöönotosta voisi antaa idealle enemmän näkyvyyttä ja arvostusta, mutta sitä kautta ei esitys tule menemään eduskunnassa läpi. Turhanpäiväinen yritys, voi moni asiasta ajatella - utopistinen se toki onkin, mutta ei turhanpäiväinen. Ei lähelläkään vielä lopullista, valmista ja kaikille sopivaa järjestelmää, mutta yhtä tärkeää asiaa RIC kuitenkin on...

RIC on mahdollisuus antaa kansalle enemmän valtaa kuin sillä nyt on. Se antaisi keinot hitaasti korjata nykyinen järjestelmä ja ennen kaikkea, se antaisi kansalle oikeuden tehdä itse omia virheitään ja oppia niistä. Kun poliitikko töppää, vastuu ulkoistetaan muualle - vaikka itse äänestikin järjestelmän puolesta ja sanoi "kyllä" edustuksellisen demokratian toiminnalle. Jos sitova kansanäänestys jostain asiasta järjestetään, se merkitsee että se jokaisen 1 ääni lasketaan yhteen ja katsotaan lopuksi kumpaa mieltä enemmistö on. Äänellä ei siis vieläkään olisi paljoa valtaa, mutta verrattuna nykyiseen, valtavasti enemmän.

Itse olen ainakin RIC:n puolella, kaikkine vikoineenkin. Jos äänestyksistä voidaan tehdä luotettavia ja hyvin toimivia, sähköisesti, voidaan kansan asioista päättää nopealla aikataululla ja eteen tulevia ongelmia korjata sitä mukaan kun niitä ilmaantuu. Ei siis täydellinen järjestelmä, mutta suuri parannus nykyiseen ja oikea mahdollisuus tulevaisuudessa saada maasta kansansa näköinen. Suurin kysymys siis onkin - milläs me saadaan tuo käyttöön? Hyviä ideoita siihen kaivataan... saa suorittaa.

tiistai 1. tammikuuta 2019

RIC


Selitys miten homma toimisi

RIC, eli "Le référendum d’initiative citoyenne", suomeksi kansalaisaloite tai kansalaisten aloittama muutosehdotus on jo pian vuosisadan Ranskassa muhinut aate millä kansa voisi vaikuttaa omiin asioihinsa. Keltaliivien mukaan ajatusta mukaan on tuonut Roman Light, jonka selityksiin tämä teksti suureksi osaksi perustuu. Kansalaisaloitteita on jo nyt käytössä eri puolilla maailmaa, mutta niiden toiminta vaihtelee suuresti, kuin myös niiden vaikutukset politiikkaan. Suomen nykyinen kansalaisaloite järjestelmänä itsessään on ihan toimiva, mutta käytännössä täysin toimimaton - mutta siitä voitaisiin helposti tehdä RIC-"yhteensopiva" ja työkalu asioiden hoitamiseen.

Homma toimii niin, että joku tekee yhden neljästä eri ehdotusmallista (selitetään alla) ja siihen lähdetään keräämään kannatusta. Jos 1% (tai mikä sovitaankaan) kansasta allekirjoittaa ehdotuksen, se etenee sitovaan kansanäänestykseen. Äänestyksessä on kolme vaihtoehtoa - Kyllä, Ei ja En osaa sanoa. Jos 30% tai yli sanoo "EOS", on asiasta keskusteltava ja informoitava kansaa enemmän ja siitä äänestetään kunnes "EOS" osuus tippuu alle 30%:iin. Tulos äänestyksestä on sitova ja tulee voimaan välittömästi.

Ensimmäisenä, ja varmasti harvinaisempana on RIC perustuslain muutoksesta. Kansan ehdotuksesta perustuslakia halutaan muuttaa joltain osin. Tässä tarvitaan kuitenkin suurempi kuin yksinkertainen enemmistö että muutos menee läpi - esimerkiksi 35%:n absoluuttinen kannatus. Perustuslakia ei poliitikkojen saisi saada sörkkiä alkuunkaan, joten tämä olisi ainut tapa muuttaa perustuslakia.


Kolme yleisempää ehdotusta ja äänestystä

Toinen RIC on uuden lain ehdotus. 1% kansasta kun allekirjoittaa aloitteen lakimuutoksesta, se siirtyy äänestykseen jossa tarvitaan 51% äänestäneistä sanomaan "Kyllä". Laki astuu äänestyksen jälkeen voimaan välittömästi.

Kolmas RIC on vanhan lain poisto. Samoin kuin uuden lain käyttöönotossa, 51% enemmistöllä vanha laki jota ei kansa ollut itse luonut ennen järjestelmän muutosta poistetaan välittömästi.

Neljäs RIC on henkilön poistaminen vallasta. Koska maassa on edelleen eduskunta ja hallitus, tarvitsee kansa keinon heivata huonosti tehtäväänsä hoitava ja lupauksensa pettänyt edustaja pois vallasta. Samaa voitaisiin soveltaa myös kaikkiin muihin valtion tehtävissä oleviin henkilöihin, eli sama 1% allekirjoittaa, 51% sanoo kyllä ja henkilö erotetaan välittömästi tehtävästään. Tämän jälkeen voidaan sitten neuvotella rikkeen vakavuudesta riippuen sanktioista kansansa pettäneelle henkilölle.


Lisäyksiä omasta suunnasta katsottuna

Että tämä homma toimisi niin, että saisimme edes toimivan enemmistödiktatuurin aikaiseksi, tarvittaisiin RIC:n lisäksi pari lisäystä. Ensimmäisenä sananvapaus - ilman sananvapautta ei kansalla ole mitään valtaa. Mielipiteenvapaus ja mielipiteestä syrjiminen on jo nyt laissa kiellettyä, mutta tätä ei noudateta alkuunkaan tällä hetkellä. Median tehtävänä on antaa kaikille mielipiteille kuuluvuus ja kansa saa itse päättää oman kantansa. Ehkä neljännellä RIC:illä täytyisi muutama päätoimittaja laittaa yhteiskuntapalvelukseen pariksi vuodeksi niin se seuraava alkaisi jo olemaan edes osittain neutraali?

Toisena täysi avoimmuus tiedosta - kaikki mitä eduskunnassa ja muissa päättävissä elimissä puhutaan ja päätetään olisi oltava julkista tietoa kaikille kansalaisille. Jokainen kokous, jokainen asiakirja ja puheenvuoro olisi oltava kansalaisten tarkistettavissa ja valppaat kansalaiset pitäisivät poliitikot rehellisenä. Median tehtävä olisi viimeinkin toimia vallan vahtikoirana.

RIC, sananvapaus ja avoimmuus - noilla kolmella saataisiin Suomikin hitaasti kääntymään kansansa haluamaan suuntaan. Edustuksellinen demokratia voisi toimia, jos edustajat olisivat vastuussa tekosistaan. Media voisi olla avoin, puolueeton ja kansansa puolella, informoiden asioista jotka kansaa koskevat. Suuria muutoksia, toki, mutta ajan saatossa olisivat lakimme kansan tahdon mukaisia. Sähköiset äänestykset olisi otettava käyttöön ja suuri määrä informaatiota helposti saatavilla kaikista aktiivisista RIC:eistä olisi oltava muutaman klikkauksen päässä. Mahdollista? Tietysti. Väittäisin että jopa hyvin lyhyellä aikataululla. Yksityiskohtien säätöä vajaa järjestelmä jo pelkästään tuo RIC. Viilaamalla tästä saisi jopa hyvän...