maanantai 27. kesäkuuta 2022

Informaatioähky ja informaatiosaaste


Informaatioyhteiskunnan kirouksia

Lontoon termit ”Information overload” ja ”information pollution” kääntyvät muotoon informaatioähky ja informaatiosaaste, mutta mitä kummaa ne merkitsevät? Niinkuin maailman ymmärtäminen ja kaikkien palapelin palojen edes auttavasti paikalleen saaminen ei olisi riittävän vaikeaa jo itsessään, median sirpaloima tieto yhdistettynä sen puskemaan täyteen hölynpölyyn varmistaa sen, että se muodostamamme maailmankuva, simulacrum, on … yksilöllinen. Ja kun se maailmankuva on jokaisella ainutlaatuinen, asioista keskustelu on samalla hyvin haasteellista. Mutta ensin kuitenkin tutkaillaan näitä kahta jo hyvinkin vanhaa ongelmaa, jotka ovat räjähtäneet käsiin netin ansiosta. Siinä kun netti antaa mahdollisuuden tutkia asioita hyvinkin laajasti, antaa se myös mahdollisuuden eksyä siinä matkalla pahemman kerran. Kaninkoloon eksyminen ja sen syvään päähän uppoaminen ovat aitoja ongelmia ja sen maailmankuvan julki esittäminen takaa hullun salaliittoteoreetikko-leiman. Mutta jo kauan ennen kuin sinne asti päädytään, on se tieto saanut pään pyörälle jo lukemattomia kertoja, mikä ei välttämättä ole positiivinen asia.

Informaatioähky tarkoittaa tilaa, missä tietoa jostain asiasta on yksinkertaisesti liikaa ihmisen sisäistää se ja kyetä järjestämään se mielessään yhdenmukaiseksi kuvaksi. Kun tietoa alettiin painamaan kirjoihin niiden käsinkopioinnin sijaan, saatavissa olevan tiedon määrä räjähti käsiin lähes kenelle tahansa. Toki suuria kirjastoja lukemattomine teoksineen oli jo sitäkin ennen, mutta kirjanoppineet olivat aivan oma ihmisryhmänsä. Kirjoista sanomalehtien pohjustamaa tietä radioon ja sieltä television kautta aina nettiin saakka on se helposti saatavissa olevan tiedon määrä joka portaalla aina moninkertaistunut. Ja kyllä, propaganda seurasi mukana alusta saakka, mutta tiedon tietoista sirpalointia ei vielä kirjojen aikana juurikaan tehty - ähky oli silti todellinen, koska niitä kirjojakaan ei ehdi kaikkia kukaan lukea, saatikka muodostaa niistä kokonaisuutta. Onneksi ”valtamedia” sanomalehtineen tuli pian avuksi ja auttoi ihmisiä kertomalla vain tärkeitä asioita, ilman informaatioähkyä! Mitä luulet, saattoiko siinä jäädä joitain oleellisiakin asioita kertomatta ihan vaan median omistajien eduksi?

Samalla kun saatavilla olevan informaation määrä moninkertaistui, kasvoi myös sen mukana informaatiosaaste. Sen kaiken hyvän ja tarpeellisen tiedon kylkiäisenä mukaan tunki entistä enemmän täysin jonninjoutavaa tietoa, väärästä ja virheellisestä tiedosta puhumattakaan - tätä parhaimmillaan turhaa mutta pahimmillaan hyvin haitallista tietoa kutsutaan informaatiosaasteeksi. Valtavan tietomäärän sulattelun lisäksi sitä tietoa piti ruveta kyseenalaistamaan ja vahvistamaan eri lähteistä, että pystyi edes auttavasti varmistamaan sen oikeellisuus ja liittyminen millään tavalla siihen asiaan jota olikaan tutkimassa. Vielä television kulta-aikana niitä ”faktoja” ei noin pääpiirteittäin tarvinnut uutisista tarkistaa muualtakin, eikä sitä täysin tyhjänpäiväistä asiaa sinne uutisiin asti kovin usein edes päätynyt, mutta viimeistään silloin kun uutiset siirtyivät nettiin, informaatiosaaste pääsi kunnolla valloilleen. Keltainen lehdistö itsessään oli ennen se paikka jos halusi kylpeä informaatiosaasteessa, mutta kun klikki pitää saada irti jokaisesta ”uutisesta”, koko valtamedian tuottama saaste sekoittuu hienosti siihen informaatiotulvaan. Tämän seurauksena jonkun julkkiksen perse on isompi uutinen kuin kansan rahojen varastaminen ja kiikuttaminen ulkomaille. Toki se varastaminen ja kiikutus on arkipäivää, joten onko silläkään enää merkitystä?


Ongelma on kyllä tiedostettu, mutta…

Onkin vaikea sanoa, ovatko nämä ähkyt ja saasteet se suurempi ongelma kuin niihin ehdotetut tavat korjata asiaa. Vapaassa yhteiskunnassa, vapaan tiedonvälityksen aikana se informaatiotulvan suodatus jää sille tavan kansalaiselle. Että pysytään termien kanssa edes auttavasti kärryillä, tarkoitan informaatiotulvalla sitä koko informaation massaa, joka isketään kaikkialla naamalle. Ähky tulee vasta siinä kun valitusta aiheesta on liikaa tietoa, tulvan mukana se saaste taas seilaa pinnalla ja ihmiset tarttuvat siihen. Informaatiotulvaan ainoa korjaus on rajoittaa sitä määrää mille altistaa itsensä ylipäänsä, mutta jos oikeasti haluaa tutkia jotain asiaa yhtään sen tarkemmin, sinne tietomäärään sukeltaminen on pakollista ja ähkyyn on oltava keinoja helpottaa asiaa, samalla kun suojautuu siltä saasteelta. Ja tässä kohden tuleekin se ongelma - ennalta suodatettu tieto ei ole enää vapaata tietoa.

Kyllä, olisi hyödyllistä jos se oikeasti virheellinen tieto kyettäisiin osoittamaan todisteilla virheelliseksi, mutta se vaatii aikaa ja vaivaa, minkä vuoksi yleensä tyydytään sensurointiin. Ja sensuurissa sitä virheellisyyttä ei luokitella sen mukaan, miksi jokin asia halutaan piiloon vaan se yksinkertaisesti vaan kadotetaan näkyvistä. Se virhe kun voi olla niissä faktoissa, mutta myös tulkinnoissa tai vaan puutteellisuutensa vuoksi tietoa voidaan pitää virheellisenä. Yhä useammin se virhe on kuitenkin siinä, että se on virallista tarinaa vastaan arvoiltaan, jolloin sitä ei sallita. Virhe on siis siinä, että jos kyseinen tieto yhdistettäisiin osaksi ihmisten yleistä maailmankuvaa, se olisi ristiriidassa muiden osien kanssa ja aiheuttaisi dissonanssia. Tämä on siis ”yhteiseksi hyväksi”, koska yhtenäinen kansa on voimakas… ja muita vastaavia kliseitä, joita toistelemme että voimme oikeuttaa itsellemme ja muille tyranneilta kopioidut taktiikat kohdella kansaa herkkusieninä.

Kun meille siis kerrotaan ”tieteen konsensuksesta” tai ”asiantuntijoiden mukaan”, kerrottu tieto on vain suodatettuna siitä se turha ähkyä aiheuttava osa pois yhteiseksi hyväksi! Toki on olemassa asioita, joissa se poikkeava osa menee enemmän sinne saasteen puolelle, mutta kun media rummuttaa asiaa 24/7 vain tietyltä kantilta ja rahaa juoksee silmiemme edessä aiheen tiimoilta miljardeja, voi olla aivan varma että yhteiseksi hyväksi suodatettu ja viralliseksi vahvistettu tieto on täysin tarkoituksella suodatettu agenda edellä. Jääkin siis jokaisen omalle vastuulle sukeltaa sinne tietovirtaan kaivamaan ne puuttuvat palaset ja osoittamaan ne virheet jotka ovat sinne viralliseen tarinaan tahallaan istutettu. Mutta kuka siihen nyt haluaa ryhtyä, kun riittää että katsoo uutiset ja saa kaikki olennaiset faktat valmiiksi pureskeltuna? Viitseliäisyyden vaatimisen lisäksi kun asioiden tutkiminen saa vielä kaikkien tolkun ihmisten vihan päällensä, koska se yhteinen hyvä yhdestä yhtenäisestä tarinasta on tärkeämpi kuin totuus asiasta, ei niitä kannustimia tiedon kaivamiseen ole oikeen hirveästi.


Tiedon analysoinnista apua ongelmaan

Siinä kun se tolkun ihminen ottaa sen kerrotusti analysoidun tiedon vastaan sieltä luotettavasta mediasta, jolla on täysin oma lehmä ojassa, tukeutuu moni ”hullu salaliittoteoreetikko” vastaavanlaiseen oikotiehen mutta vaan eri suunnasta. Yksilötasolla voidaan ongelmaa pitää hyvinkin samana riippumatta siitä, mikä pillipiipari sitä matkaa johdattaa, mutta yhteiskuntatasolla ne eri pillipiipareiden päämäärät ovat merkityksellisiä. Jos yhden puolen tarina pelaa yhteen pussiin ja sen toisen puolen tarina sen vastapuolen pussiin, voisiko olla mahdollista ettei kumpikaan puoli ole totuuden perässä vaan sitä omaa lehmäänsä ruokkimassa? Ihmisten motivaatioita niin kertoa jotain tarinaa kuin uskoa johonkin tarinaan kun on ulkopuolelta hyvin vaikeaa tietää, tarve puolueettomalle tiedolle ja sen analysoinnille kasvaa aivan omaan arvoonsa. Mutta mistäs kummasta sitä semmoista tietoa sitten löytää?! Kukaan jaksa itse ryhtyä tietoa tosissaan analysoimaan…

Lyhyesti: hitostako minä tiedän mistä niitä luotettavia faktoja löytää. Agendajournalismi ja imperiumien omat agendat ovat kyllä helppoja sieltä uutisvirrasta nostaa esiin, mutta silläkään tiedolla ei vielä totuuden perään juurikaan pääse. Paraskin analyysi kun joutuu nojaamaan puutteellisiin tietoihin ja sen informaatioähkyn tulkitseminen edes auttavasti pureskeltavaan muotoon vaatii todella taitavan ja motivoituneen journalistin. Vaihtoehtomedian suunnalla onkin tässä paljon petrattavaa, koska se tiedon edes auttavasti omaksuttavaan muotoon saattaminen ei oikeen suju. Kyllä, joitain toimijoita kyllä löytyy jotka sen tiedon kykenevät esittämään kelvollisessa muodossa ja analysoimaan sitä suurta määrää niin, että kykenee esittämään oleelliset kohdat, mutta tämä on melkoinen harvinaisuus. Pitää myös aina muistaa, että objektiivisinkin toimija on silti ihminen, eli subjektiivisuudelta ei voi välttyä. Eikä pitäisikään, koska useita eri näkemyksiä samasta asiasta kuulemalla voi sen oman mielipiteen sitten muodostaa. Mutta jos jättää sanoman vain yhden puolen propagandalle, voi olla varma että kokonaiskuva on vääristynyt.

Yhtä hyvää ja toimivaa tapaa lähestyä tätä ongelmaa ei vaan ole. Osalle pitää tieto syöttää auktoriteetin kautta, siinä kun osa taas haluaa kaivaa kaiken itse joko netistä tai kirjoista. Informaatioähky tulee helposti aiheesta kuin aiheesta ja se lannistaa usein sen verran, että se asian tutkiminen jätetään sille tasolle kun se sattuu jäämään. Vielä jos ei ole varmistunut paljonko saastetta oli siinä mukana, voi se kokonaiskuva aiheesta olla.. noh, yksilöllinen. Tämä ei välttämättä ole huono asia, koska siitä voitaisiin keskustelulla jatkaa. Keskustelu vaan ei usein onnistu jos keskustelijoiden lähtötiedot poikkeavat suuresti toisistaan. Ja juuri siksi virallinen puoli haluaa korjata ongelman yhtenäistämällä tiedon sensuroimalla ne väärät näkemykset ja kertomalla ne ”faktat” haluamallaan kieputuksella. Ähkyn ja saasteen ongelma siis katoaa, mutta siinä samassa katoaa vapaus ja edes etäinen kuva demokraattisesta järjestelmästä. Vai riittääkö se, että ne asiantuntijat kertovat asian olevan oikein ja tämän mallin olevan demokratiaa? Omasta mielestäni virallinen tarina on pahemman luokan ongelmajätettä, johon on sekoitettu mukaan joitain käytännöllisiä tiedonmurusia. Niiden murusten siivilöintiin vaan ei aika eikä kiinnostus meinaa piisata.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Demokraattinen despotismi


Sula mahdottomuus

Jännä juttu, että nykyään pidetään lähes mahdottomana ajatusta siitä, että demokratia tai demokraattinen järjestelmä voisi muuttua despoottiseksi eli hirmuvallaksi, joka alistaisi oman kansansa. Nämä viimeiset pari vuotta ovat kuitenkin sen osoittaneet hyvinkin kouriintuntuvasti kuinka ”demokraattinen oikeusvaltio” on täysin kykenevä omien lakiensa rajoissa alistamaan kansansa ja tarvittaessa sitten ohittamaan ne lait ilman suurempaa vastustusta. Jos enemmistö tukee sitä hirmuvaltaa, tekeekö se siitä silloin demokraattisen despotismin? Noin kaksi vuosisataa sitten kirjoitettu kirja tästä asiasta jo varoitteli, mutta kansa ei koskaan ole ollut kovin vahvoilla siinä menneistä oppimisessa, mikä saattaa tosin johtua vallanpitäjien halusta kasvattaa kansaa kuin herkkusieniä (pimeässä ja paskaa syöttäen). Tämä teksti kuitenkin ammentaa niitä vanhoja oppeja sieltä 1830 hujakoilta, eli kyseessä on jälleen Alexis de Tocquevillen ”Democracy in America”, jonka vihdoin ja viimein sain loppuun kahlattua…

Jos ajatellaan Suomea ja tätä meidän nykyistä järjestelmäämme, pintapuolisesti kaikki on hyvin ja perustuslakia myöden kansa on suojattu hirmuvallalta. Vapaus ja tasa-arvo ovat järjestelmän ytimessä, joten mikä voisikaan mennä pieleen? Joitain pieniä varoitusmerkkejä on tosin havaittavissa jo hyvinkin pian sitä pintaa raaputtamalla. Ensiksi on se tasavalta, joka ei siis ole demokratia eikä edustuksellinen demokratia kuten asia yleensä esitetään. Tasavallassa se valtaan valittu ryhmä on vallassa, ei kansa. Tasavalta olisi demokraattinen jos ne parlamentin jäsenet tekisivät mitä kansa haluaa, mutta sanellessaan kansan tahdon median kautta ylhäältä alas, ei voida puhua demokraattisesta järjestelmästä. Vallanjako, yleensä kolmeen, on myös demokraattisten järjestelmien kulmakivi, joka myöskin maastamme puuttuu. Perustuslain toimiminen vessapaperina ja lähinnä ohjenuorana ilman mitään valvontaa voisi myös hieman ihmetyttää kansaa, jos se ymmärtäisi kuinka taitavasti koko paska on luotu alusta lähtien varmistamaan, ettei kansa ole missään kohdin vallassa.

Länsimaisissa demokratioissa kun se järjestelmän pysyminen rehellisenä on haluttu hoitaa kaksoisvaltiolla, joka sinänsä on ihan järkevä ratkaisu tasavallasta puhuttaessa. Sen tarkoitus on estää unitaristinen valta, eli vallan pakkautuminen yhdelle taholle. Unitarismi on yksi näistä ideologioista, joka teoriassa voisi olla hyvinkin tehokas ja etenkin demokraattinen järjestelmä, koska ”oikein” tehtynä se estäisi esimerkiksi hyvä veli-verkostojen toimimisen paikallisella tasolla - siellä kun ei olisi enää valtaa jota kaapata verkostolle. EU ja muut ylikansalliset organisaatiot pyrkivät juuri tähän unitarismiin ja monet poliitikot myös pitävät siitä ideasta, koska se vie vastuun pois jättäen sitten pikkubyrokraatin verran valtaa ja hyvän aseman yhteiskunnassa jäljelle. Joku niitä käskyjä joutuu panemaan toimeen, joten miksi ei kannattaisi yhtä valtaa kun siihen suuntaan ollaan vääjäämättä menossa ihan demokraattisestikkin! Niin siis kansan tahdosta, kun kansalle sanellaan se tahto ylhäältä.


Hirmuvalta voi muodostua monella tavalla

Nykyinen järjestelmämme ei kuitenkaan ole unitaristinen, vaan valta on jaettu eri toimijoiden kesken niin, että käytännössä kukaan ei tiedä kenellä tai millä taholla on valta mihinkin asiaan. Kaksoisvaltion tehtävänä olisi suojella kansaa huonoilta päätöksiltä, joita tasavallassa ne valitut edustajat tekevät, mutta tässä kuitenkin aukeaa mahdollisuus despoottiseen malliin, kun ne virkaansa ei-niin-demokraattisesti päätyneet ihmiset alkavat kävellä sen tasavallan laillisen vallan ylitse, eli sen parlamentin. Verkostoituessaan se virkamieskoneisto voi tehdä parlamentin päätöksenteosta sulan mahdottomuuden ja sopivasti tulkitsemalla lakeja omata vallan koko järjestelmästä. Suomessa se virkamieskoneisto ei kuitenkaan onneksi(?) näin ole tehnyt, vaan olemme itseasiassa vielä syvemmässä kusessa kaksoisvaltiossamme: niin ne valitut edustajat kuin se virkamieskoneisto kun on osa samaa verkostoa. Ainoa pelastus, jos sitä nyt siksi voi kutsua, on se, että valta ei ole yhdellä verkostolla vaan useamman eri puolueen alaisena jotka sitten kilpailevat keskenään vallasta. Kilpailu vähentää yksittäisen verkoston valtaa, mutta samalla kusee kansan muroihin entistä pahemmin koska kansa on aina se jolta otetaan, ainoastaan se kenelle annetaan on kilpailun tulosta.

Despotismi voi myös tasavallassa helposti syntyä sillä, että parlamentti kokee itsensä oikeutetusti tekemään ihan mitä lystää. Se nostelee omia palkkojaan harva se päivä, lisää omaa päätäntävaltaansa laeilla ja suojelee itseään vahvistamalla hallussaan olevaa väkivaltakoneistoa. Yksikään ”kansanedustaja” ei yleensä tätä vastusta, koska on itse siinä suoraan hyötyvänä osapuolena. Ainoa syy miksi asiasta purnataankin on se tilanne, että se oma verkosto (puolue) ei ole sillä hetkellä hallituksessa vaan joutuu tyytymään oppositiosta huuteluun ja irtopisteiden keräämiseen tulevia vaaleja silmällä pitäen. Nimittäin tasavallassa aina on tulossa ne seuraavat vaalit, joita varten sitä omaa porukkaa kannustetaan pitämään suuria puheita puhujapöntöstä vaikka ihan jokainen siellä sirkusteltassa istuva edustaja tietää, että yhdelläkään puheella ei ole pienintäkään mahdollisuutta vaikuttaa yhdenkään edustajan napin painamiseen. Mutta kansaan ne puheet uppoavat ja verkostot keskenään kisatessaan pitävät hienosti yllä illuusiota demokraattisesta järjestelmästä.

Länsimaisissa demokratioissa se järjestelmä on kuitenkin päätynyt despoottiseen järjestelmään eri kautta, nimittäin tiedon välityksellä. Kyllä, olisimme jo valmiiksi pulassa niin tasavallan kuin virkamafian kanssa, mutta kirsikkana kakussa on vielä täysin yhden tarinan media ja koulujärjestelmä. Kun kansa tietää vain tasan tarkkaan sen minkä sen halutaan tietävän, saadaan 3/4 kansasta uskomaan ja ennen kaikkea luottamaan mediaan. Niistä lopuista kun suuri osa on vielä konformistisia ja/tai kollektivistisia, se kärpäsenpaskan kokoinen joukko eri mieltä olevia ei saa virallista tarinaa heilumaan juurikaan. Kyllä, median toiminta vaikuttaa siltä että se olisi hätää kärsimässä kun päivästä toiseen pelotellaan pahoista väärinajattelijoista, mutta se on enemmänkin varotoimi jolla varmistetaan, ettei oikeastaan yksikään työssä käyvä tai yhtään näkyvämmässä yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö mene erehtymään puheissaan sitä virallista tarinaa vastaan. Ne jotka vääriä näkemyksiä puhuvat julki, lynkataan mediassa täydellisesti. Aivan kuten liberaaliin demokratiaan kuuluukin! Eikun hetkonen… aivan kuten fasistiseen malliin kuuluukin, meinasi mennä sekaisin kun fasismia ja demokratiaa ei nykypäivänä meinaa erottaa toisistaan.


Millä despotismi voitaisiin estää ja saada demokraattinen järjestelmä toimimaan?

Rajusti yksinkertaistamalla demokraattisen järjestelmän luomiseksi ei tarvitsisi muuta kuin estää vallan pakkautuminen esimerkiksi aseman perusteella. Hierarkisuus aiheuttaa kuitenkin tässä suuria ongelmia, mutta jos joka ikinen muiden yläpuolella oleva asema olisi oltava avoin ja läpinäkyvä toimistaan, hierarkisuus ei välttämättä näyttäytyisi niin suurena ongelmana ainakaan enemmistölle. Media olisi myös demokratisoitava, että kansa olisi jatkuvasti informoitu heille oleellisilla asioilla. Yksi asia olisi kuitenkin vielä lisättävä siihen soppaan ennen kuin voitaisiin puhua toimivasta järjestelmästä - vastuu. Joka ikinen missään asemassa oleva ihminen tulisi olla vastuussa joka ikisestä päätöksestään ja teostaan. Kukaan ei olisi lain yläpuolella ja laki määrittäisi tarkkaan mikä olisi ”oikein” ja mikä ”väärin”. Silloin voitaisiin puhua demokraattisesta oikeusvaltiosta. Konstitutionalismin kannattajia alkaa olemaan nykypäivänä jo kohtuullisesti, mutta siinä on vaan semmoinen iiiihan pieni mutka vielä matkassa että saisimme sulavasti toimivan demokraattisen tasavallan rullaamaan oikeusvaltioperiaatetta noudattaen. Osaatko arvata mikä mättää?

Elämä kun tuppaa olemaan hitomoisen määrän monimutkaisempi ja monipuolisempi kuin yksikään järjestelmä kykenee huomioon ottamaan. Kauniit puheet tasa-arvosta ja tasavertaisuudesta joudutaan heti unohtamaan, koska yksinkertaisesti ihmiset ei semmoisia ole. Emme ole likikään samalla viivalla juuri millään mittarilla ja ainoa paikka missä ihmiset voisivat teoriassa olla tasa-arvoisia on lain edessä, mutta kun tähän päivään mennessä ei olla onnistuttu tekemään lakeja jotka olisivat itsessään tasa-arvoisia niin miten ihmiset voisivat sen edessä sitten tasa-arvon saavuttaa? Koko woke-ideologia toki perustuu ajatukseen, että juuri he kykenevät järjestämään ihmisten hierarkiat ”oikein”, jolloin elämme tasavertaisessa utopiassa… kunhan nyt vaan ensin valkoinen heteromies pudotetaan hierarkian pohjalle. Oikeille vallanpitäjille tämä taas on aivan loistava asia, koska silloin kansa tappelee keskenään ties mistä mitättömästä asiasta samalla kun heitä voidaan ohjailla juuri siihen haluttuun suuntaan tuosta vaan propagandan avulla.

Ehkä Tocqueville olikin oikeilla jäljillä puhuen monessa kohtaa aristokratian eduista demokraattisen malliin verrattuna. Kun kenellekään ei ollut epäselvää kuka oli vallassa ja kuka alamainen, ne vallanpitäjät tiesivät tarkasti asemansa ja ymmärsivät että se kaikki käytännön työ oli niiden alamaisten tekemää. Johtajat johtivat ja muut tekivät, jokaisen asema oli syntymästä lähtien selvä ainakin pääosin, koska keskinäisen kilpailun johdosta se nokkimisjärjestys saattoi sielä ylhäällä vaihdella - mutta kansa tiesi tasan tarkkaan asemansa, joka oli vallan alapuolella. Liberaalin demokratian aatteet nostivat kansan uskomaan, että he kykenisivät olemaan vallassa aristokraattien sijasta ja kun kaikki olisivat vain tasa-arvoisia, kaikki olisi hyvin. Sen sijaan saatiin demokratian illuusio jossa todellinen valta on piilossa ja kansalle esitetään vain sirkusnäytöksiä sekä jaetaan leipää köyhimmille. Nykyistä despoottista mallia voitaisiin toki rukata lukemattomilla eri tavoilla ja luoda mahdollisesti kokonaan uusiakin järjestelmiä, jotka olisivat kansanvaltaisempia kuin mikään sitä edeltänyt on koskaan ollut. Itse näen ongelmana edelleenkin vallan muiden yli, minkä tahansa vallan - myös kansanvallan. Nyt jääkin nähtäväksi onko seuraava iteraatio tästä ”demokratiasta” vieläkin hirmuvaltaisempi vai ei. Osa kuvittelee sen muutoksen tulevan kunhan kansa vaan äänestää oikein, mutta sillähän me tähän kuseen alunperin jouduttiinkin.

tiistai 7. kesäkuuta 2022

Demokraattinen vallankumous


Kansa ottaa vallan… kansalta?

Ajatus siitä, että demokraattisessa maassa voisi tapahtua demokraattinen vallankumous on absurdi - kansa ottaa vallan kansalta?! Vallankaappaus jonkin tahon toimesta, vaikkapa armeijan, olisi mahdollinen mutta jos maan armeija on suojelemassa sitä omaa kansaa, miksi ihmeessä he ottaisivat sen vallan pois kansalta? Jos kysyt kadulla vastaantulevalta ihmiseltä miten hän kuvailisi Suomen valtiomuotoa, sanoisin että yleisimmät vastaukset olisivat demokratia, edustuksellinen demokratia tai jokin vastaava, jossa sana ”demokraattinen” oltaisiin ympätty siihen kylkeen kuten ”demokraattinen oikeusvaltio”. Muutama saattaisi osata sanoa, että Suomi on tasavalta jossa valta kuuluu kuitenkin kansalle. Tasavalta löytyy perustuslaista, ihan ensimmäinen rivi vieläpä, mutta se valtiovallan kuuluminen kansalle (joka löytyy toisesta momentista) on käytännön tasolla hyvin kaukana todellisuudesta. Sinänsä se ei ole ihme, koska yksikään tasavalta ei varsinaisesti ole ollut demokraattinen muilta osiltaan, kuin että kansalta on kysytty mielipidettä mitä naamoja siellä parlamentissa on milloinkin ollut nauttimassa kansan rahoilla elämästään. Mutta kun sitä äänestämistä pidetään demokratiana niin minkäs teet…

No kenellä se valta tasavallassa sitten on, jos ei sillä kansalla joka valitsi ne puhuvat päät ja antoi heille kaiken valtansa? Yksinkertaistettuna, kaikki ne tahot joilla on vaikutusvalta niihin puhuviin päihin. Kun tavan kansalainen ottaa yhteyttä kansanedustajaan, sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä sen päättäjän toimintaan. Mutta kun WEF:n Klasu soittaa koko kansan Sannalle niin Sanna kilttinä tyttönä hyppää heti käskettäessä juuri niin monta kertaa kuin sanottiin. Nämä lukemattomat eri verkostot jotka ovat juurtuneet niin yhteiskuntaamme kaikkiin rakenteisiin kuin ylikansallisesti kaikkiin organisaatioihin ja lähes jokaisen maan johtoon ovat ne tahot, jotka ovat vallassa, ei kansa. Kun se rohkea poliitikko uskaltaa painaa eri nappia kun käsky kävi, kansa saattaa hurrata ja pitää kyseistä tahoa rohkeana. Kyllä, hän kehtasi uhmata käskyä ja tehdä omantuntonsa mukaan, mutta käytännössä jälleen mikään ei muuttunut. Miksi? Koska pienet poikkeamat sallitaan ja niihin kannustetaan, koska silloin kansa tuntee olevansa vallassa kun se yksi edustaja edes teki miten olisi itse halunnut.

Toki ne poliitikot ovat vain pieni osa niitä verkostojen valtaa joka sanelee maan suunnan. Kaksoisvaltiossa ne avainpelurit ovat poikkeuksetta osa niitä verkostoja eikä poliisin ja armeijan päällystöstä ei kannata liioin itsenäisiä päätöksentekijöitä etsiä. Oikeuslaitos on tarkassa kontrollissa ja kaikkien virastojen huipulla istuu tiukasti puoluekirjassaan kiinni pitäviä ihmisiä jotka kyllä tietävät mikä on sille omalle aatteelle parasta. Tosin mitään tämmöistä ei olisi koskaan päässyt tapahtumaan, jos meillä olisi ollut demokraattinen media, joka kykenee oikeasti toimimaan sinä kuuluisana ”vallan vahtikoirana”, eikä sinä valtaapitävien omana vahtikoirana jonka tehtävää se media on toimittanut lähes poikkeuksetta. Ongelma ei suoraan mediasta ole lähtöisin, mutta se on se taho joka on mahdollistanut tämän valedemokratian… ja samalla se on se taho, joka demokratisoituna mahdollistaisi demokraattisen vallankumouksen, eli sen että kansa ottaisi vallan joka sille väitetysti kuuluu. Toki voidaan kysyä että kuuluuko se valta kansalle jos se kansa ei tähänkään saakka ole piitannut siitä ettei se valta heillä ole ollut tähänkään saakka. Mutta pohditaan asiaa nyt sillä olettamalla, että se valta oikeutetusti kuuluu kansalle.


Tuurilla ne isotkin laivat seilaa

Demokratiat ja demokraattiset järjestelmät ovat yleensä todella hitaita liikkeissään siitä yksinkertaisesta syystä, että kansan enemmistö on saatava kannattamaan sitä muutosta. Joidenkin mukaan tämä hitaus ja kömpelyys aiheutti Ateenan tuhon aikoinaan, minkä jälkeen ei tunnetun historian aikana olekaan ollut enää demokratioita ja demokraattisen määritelmä on rukattu niin, että tulos on aina positiivinen kun niin halutaan. Nämä vallanpitäjien demokratiamittarit kun ovat kuin PCR-testit konsanaan. (Sivuhuomautuksena: jos vertaus PCR-testiin meni ohi, on suuri mahdollisuus että valtaosa tekstistä menee myös kovaa ja korkealta yli) Karu totuus kun demokraattisissa järjestelmissä on se, että kaikilta pitää kysyä mielipidettä vaikka asiaa tietämättömän ja tuntemattoman ihmisen kanta asiaan ei ole oikeastaan minkään arvoinen. Päätöksien kun pitäisi olla informoituja eikä vaan perustua siihen mitä joku ylhäältä on suvainnut asiasta kertoa. Tämä ”pandemia” on osoittanut sen hyvinkin kouriintuntuvasti, mitä tapahtuu kun ihmisille kerrotaan mitä halutaan, ei mitä ihmisten tulisi tietää tehdessään päätöksiä esimerkiksi omasta terveydestään.

Mutta vallankumoukset ovat yleensä suhteellisen nopeita ja monasti enemmän tai vähemmän väkivaltaisia. Jos media onnistuttaisiin oikeasti demokratisoimaan, vallankumous tapahtuisi kuin itsestään omaa tahtiaan. Olisi siis täysin mahdollista, että kansa onnistuisi luomaan vallankumouksen ja kaatamaan sen tasavallan, mutta mitä todennäköisimmin onnistuttaisiin vain samassa kuin mihin Islannissa päädyttiin: kaadettiin/vaihdettiin sen hetkinen hallinto ja uhrattiin muutama syntipukki kansan hurraamana. Muutaman vuoden kuluttua ne verkostot kuitenkin matelevat takaisin valtaan ja niitä pieniä tehtyjä muutoksia lukuun ottamatta se koneisto jatkaa omaa rataansa. Paitsi tietysti jos se media säilyisi demokraattisena, mitä ei Islannin tapauksessa koskaan tapahtunut. Saattaa kuulostaa jo lähestulkoon jankkaamiselta tämä median painotus, mutta kun edelleenkin päätöksenteon perustuminen olemassa olevaan tietoon on se kansakunnan suunnan määrittelevä asia. Kun kansa ei tiedä tai edes tiedä ettei se tiedä, miten se muka voisi tehdä päätöksiä omaksi edukseen?

Ongelmana siinä vallankumouksessa on myös se, että sen onnistumiseen tarvitaan kansan vahva tuki. Kansankiihotus on itsessään vielä suhteellisen helppoa, mutta haluaako se pelolla jo tähänkin saakka hallittu kansa oikeasti lähteä riskeeraamaan omaa asemaansa yhteiskunnassa? Jokainen käskyjä tähänkin saakka noudattanut ja koneistosta hyötynyt on potentiaalinen kapula sen vallankumouksen rattaissa ja vaikka ihminen saisikin kaiken sen tarvittavan tiedon järjestelmän ongelmista, eihän se juuri se oma panos ole ongelmaa aiheuttanut joten miksi juuri minun täytyisi luopua siitä turvallisesta rattaan asemasta koneistossa, häh?! Toki myös sen koneiston lähes rajattomat resurssit ovat osoittaneet, kuinka vain heidän tukemat vallankumoukset voivat onnistua, mutta edelleenkin jos se media saadaan kääntymään, ainoa keino estää se tiedon leviäminen olisikin sitten palkka-armeijan käyttö, mikä saattaisi saada sen kansankin kunnolla hereille.


Mutta mitäs sitten seuraavaksi?

Jatketaan kuitenkin kuvittelua, eli nyt oltaisiin jo siinä tilassa että media olisi demokraattinen ja tasavalta tungettu sinne mihin aurinko ei paista… mutta mitäs sitten seuraavaksi? Tässä kohden se vallankumous kun sitten tyssääkin pahemman kerran, nimittäin suuri osa muutosta ajavista ja janoavista ei ole tainnut pohtia sitä ”mutta mitä sitten” skenaariota. Toki se tilanne, missä meillä olisi edes demokraattinen media on vielä vain kaukainen haave, mutta jos se korjaus tähän nykyiseen on vain ”oikein äänestäminen” niin kaikki se työ ja tuska saattaa valua hukkaan hyvinkin nopeasti. Jos järjestelmää itseään ei rakenneta uudelleen, sama valedemokratia tulee toistumaan koska ne vallan verkostot kykenevät uudelleenrakentamaan mediansa ja ottamaan jälleen ne hallintaansa. Siitä syystä nämä tämän hetkiset päättäjät ajavatkin sitä suurta nollausta, vihreää siirtymää tai millä ne nyt sitä kutsuvatkaan eteenpäin, koska siinä mallissa ei ole ripaustakaan demokraattista mediaa olemassa - ei kannata riskeerata sitä hiuksenhienoa mahdollisuutta, että kansa ottaisi vallan…

Keltaliivien ajama RIC yhdistettynä kansanvaltaiseen mediaan voisi olla yksi vaihtoehto. Informoitu kansa ja haukan katseella varustetut vallan vahtikoirat pitäisivät sen edustuksellisen demokratian rehellisenä koska kansalla olisi koska tahansa mahdollisuus kitkeä ne kansan muroihin kusevat tahot pois. Meillä olisi siis edelleen kansan edustajia, mutta heistä jokainen olisi suoraan tilivelvollinen ei vain omille äänestäjilleen, vaan koko kansalle. Jokainen päätös tulisi siis tapahtua deliberatiivisen demokratian keinoin, mikä samalla pakottaisi sen keskitetyn vallan supistumisen vain murto-osaan nykyisestä. Miksi? Koska jouduttaisiin toteamaan, että ainoa tapa saada kaikille kelpaava päätös on antaa kansan päättää itse itsestään lähes kaikista asioista. Valtaa muiden yli olisi siis hyvin vähän ja ehkäpä joku päivä ei juuri lainkaan. Mutta siitä ollaan vielä kaukana, minkä lisäksi valtaosa ihmisistä ei edes haluaisi yksilönvapautta tuolla tasolla. Kollektivistit ja konformistit kun saavat turvaa suuresta joukosta samoin ajattelevia...

Mihin kukin sitten haluaa asettaa sen tasapainon yksilönvapauden ja joukon voiman välillä vaihteleekin suuresti. Suurinta osaa ihmisistä ei tunnu edes haittaavan se, että heillä itsellään ei ole lainkaan valtaa (ei edes omasta itsestään) kunhan ne vallanpitäjät kertovat uskottavan kuuloisia satuja ”yhteisestä hyvästä ja sinun turvallisuuden vuoksi” tehtävistä päätöksistä. Kaikki sitä yhteistä hyvää uhmaavat ovatkin pahoja syntisiä jotka tulee median pyhällä vihalla lynkata. Vielä kun vapaa keskustelu kielletään ja estetään, laivan suunta on kiinteästi kohti totalitaarista järjestelmää ja kun omaisuutta pakataan kiihtyvällä tahdilla harvojen käsiin, voidaan puhua myös fasistisesta mallista. Demokraattinen vallankumous on kuitenkin mahdollinen ja nähdäkseni ainoa tie siihen on demokratisoitu media, joka taas on ihan meistä jokaisesta kiinni. Toki voin olla myös täysin väärässä ja analyysini ihan päin helvettiä, mutta kun asiaa ei julkisesti edes yritetä puida vaan kaikki yhtään valtavirrasta poikkeava medialynkataan välittömästi, sen luulisi todistavan ainakin väitteet median epädemokraattisuudesta todeksi. Sanan- ja mielipiteenvapaus olivat niitä ihmisoikeuksia ja silleen… ja miksikäs sitä kutsuttiinkaan niitä, jotka loukkaavat ja halveksuvat niitä ihmisoikeuksia, muistaako joku?

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Demokratisoitu media


Herneet valmiiksi, taas mennään

Media kertoo paljon, ehkäpä joissain tapauksissa kaiken tarvittavan, yhteiskunnasta ja sen tilasta. Autoritaarinen sekä korporatiivinen media ovat tiukasti hallittuja instituutioita, jotka molemmat vihaavat kilpailua mediakentällä. Tämä viha ja halveksunta kaikkea heidän omasta ylemmyydestä poikkeavaa kohtaan johtaa usein myös siihen, että se heijastaa aina maan lakeihin saakka - media joko käyttää valtaansa sen saavuttamiseen, tai medialle tehdään se valta päättäjien toimesta. Länsimainen demokratia kun perustuu virallisen tarinan voimaan, on ymmärrettävää että kaikkialla missä tämä hallintajärjestelmä on käytössä, media on vahvasti sidottu omaan Omertan lakiinsa. Niin vahva se usko ja luottamus siihen viralliseen tarinaan on, että ihmiset kokevat syvänä loukkauksena kun osoittaa, että maamme on tasavalta, ei demokratia. Tasavalta, eli päättäjillä on valta kansan ylitse - kansa ei ole vallassa. Se, että kansa saa äänestää ne puhuvat päät eduskuntaan ei tee järjestelmästä demokratiaa, eikä se ole demokraattinen jos ne päät eivät noudata kansan tahtoa vaan pyrkivät muovaamaan sitä haluamakseen sillä mediallaan.

Suomessa tätä median elitististä asennetta suorastaan hierotaan kansan naamaan, mutta sekään ei näytä kansaa häiritsevän. JSN lanseerasi jo hyvän aikaa sitten oman symbolinsa ”Vastuullista juurnalismia”, jota ainoastaan heidän omaan runkkurinkiin kuuluvat saavat käyttää. Kaikki muu mediana esiintyvä on pahaa syntistä valemediaa, jota jokaisen tolkun ihmisen tulee välttää kuin ruttoa. Mediamme onkin yhdistelmä autoritaarista mediaa naitettuna Clinton News Networking korporatiiviseen mediaan, näin yksinkertaistettuna. Itse kutsunkin tätä tilaa ”kapitalistiseksi sananvapaudeksi”, koska se jolla on eniten rahaa (omistaa suurimman lohkon mediakentästä), on oikeimmassa. Hallinto ajaa mediapoolin kautta ”tärkeissä asioissa” mediat yhteneväksi, muutoin he saavat vapaasti ajaa omia agendojaan jotka valuvat tänne tuolta rapakon takaa. Ja uskollinen kansa toistaa mantraa ”Venäjä vaikuttaa meihin ulkoa, hyi kamalaa”, katsoessaan suoraan jenkkilästä saneltua ohjelmistoa hymyssä suin. Muista siis lisätä herneitä tarvittava määrä nokkaan, kun pyhää lehmää taas joku kyseenalaistaa.

Vaikuttaakin kovasti siltä, että myös ne toimittelijat uskovat itse olevansa niitä hyveellisiä journalisteja, joita he näkevät isolta ruudulta päivittäin. Henkeään uhaten he jahtaavat totuutta, käyvät tulisia keskusteluja päätoimittajan kanssa ja iskettyään oven perässään kiinni puhuttelun jälkeen he syöksyvät kohti seuraavaa suurta skuuppia joka nostaa heidän maineensa uusiin sfääreihin saakka - ovathan he melkein kuin Clark Kent työssään! Alhaisia moukkia ei haastatella kuin silloin, kun halutaan saada sopiva kulma juttuun - se, että haastatteluja joudutaan editoimaan ja ihan sattumalta paikalle saapunut samaa näkemystä omaava aktivisti sattuu siihen mikin eteen on vain osa sitä tärkeää työtä jossa kansaa informoidaan kuinka tolkun ihmisen tulee ajatella. Tuhansien ihmisten mielenilmaus ei kuulu uutisiin jos se ajettu asia on väärä, siinä kun kaiken maailman kissanristiäiset ovat etusivun uutinen kun se palvelee sitä omaa agendaa. Agendamedia onkin hyvä kuvaus nykypäivän mediakentästä. Onkin syytä muistaa, että objektiivinen media itsessään on pelkkä illuusio - ihmiset eivät ole luonteeltaan objektiivisia, mutta semmoisena esiintyminen ja teeskentely menee melkein petoksen piikkiin.


Kansanvaltainen media?

Aristokratioissa tiesi heti vaatteista kuka kuuluu mihinkin luokkaan, eli jo etäältä tiesi voiko tuntemattoman ihmisen kanssa kommunikoida vapaasti. Demokratiassa kuka tahansa uskaltaa mennä puhumaan kenen kanssa tahansa, koska molemmat ovat lähtökohtaisesti samalla viivalla. Paitsi ettei ole, minkä vuoksi osa haluaakin ”pistää silmään”. Suuresti poikkeava habitus karkottaa tavan kansan ja vain itsensä samaan kastiin lukeva, näkyvästi tai ei, uskaltaa mennä puhumaan sen ”linnunpelättimen” kanssa. Siinä kun ennen ei kenellekään ollut epäselvää että mediaa ei kertakaikkiaan se tavan kansa kiinnostanut ja kaikki isot asiat tapahtuivat siellä ylemmässä luokassa, kun lännessä ruvettiin teeskentelemään demokratiaa joutuivat journalistitkin sopeutumaan uuteen kansanvaltaiseen maailmaan. Siis niin, että piti tietää minkä linnunpelättimen kanssa oli sopivaa keskustella, koska se tavan kansan mielipide ei edelleenkään mediaa kiinnost

Mutta aivan kuten demokratia itsessäänkin, demokraattinen media toimii sitä paremmin mitä pienempää ja yhdenmukaisempaa ryhmää se palvelee. Siksi paikalliset lehdet ja pienmediat saattavat olla hyvinkin ”demokraattisia” medioita, eli he eivät etsi niitä linnunpelättejä vaan hakevat juttuja tapahtumien tai tekojen mukaan. Tietysti on syytä muistaa, että nyt puhutaan medioista, jotka eivät keskity tietyn aihealueen ympärille vaan uutiseksi päätyvät asiat ovat pääosin siihen maantieteelliseen alueeseen rajoittuvia. Demokraattisen median tehtävä kun on nimenomaan palvella sen alueen kaikkia asukkaita, pitää heidät informoituna niistä asioista, jotka ovat heille tärkeitä. Tietysti sillä valtavalla joukolla pienmedioita ei pystyttäisi kokonaisia kansoja ohjailemaan, joten ei ole ihme että pienmedioita on niputettu eri mediatalojen alle jolloin saadaan säilytettyä illuusio paikallisista medioista jotka palvelevat vain omaa aluettaan.

Edes auttavasti demokraattinen media esimerkiksi kertoisi hallitusten ”ilmastotoimien” nostavan hintoja, eivätkä toistaisi virallista tarinaa jonka mukaan sota on syypää kaikkeen ja vähän päälle. Se vallan vahtikoira olisi oikeasti vahtimassa mitä vallanpitäjät tekevät, eivätkä vain halailisi samoissa kerhoissa suurten pelurien kanssa. Kyllä, silloin ne valtaa pitävät eivät olisi hyvää pataa journalistien kanssa ja olisivat joskus hyvinkin vaitonaisia tai jopa kieltäytyisivät kokonaan haastatteluista, mutta silloin se media palvelisi kansaa, eikä sitä harvainvaltaa. Tämä idea onkin unohtunut nykypäivän toimittelijoilta aivan kokonaan ja ainoa kohta kun saadaan jotain lokaa jostain poliitikosta on silloin, kun poliitikko on astunut väärille varpaille ja kohtalona on medialynkkaus. Rikosta ei edes tarvita, media kyllä osaa hoitaa niiden syytteiden keksimisen ja lööpit sen tuomitsemisen. Mutta edelleen uskotaan, että se on demokratiaa… koska saatiin kuitenkin äänestää siitä puhuvasta päästä, vaikka valta on todellisuudessa aivan muualla.


Miten voitaisiin luoda demokratisoitu tai demokraattinen media?

Demokraattinen media olisi itse asiassa hyvinkin helppo toteuttaa, jos ei huomioida sen tarvitsemia resursseja ja organisaatiota. ”Pohjalla” olisi siis suuri määrä sisällöntuottajia, jotka avoimesti ja rehellisesti tuottavat materiaalia. Kaikki tiedot olisivat avoimia ja lähteet jäljitettävissä, minkä lisäksi sisällöntuottaja olisi itse myös vastuussa tiedon oikeellisuudesta - virheitä toki myös tapahtuu ja ne korjataan, avoimesti ja julkisesti. Mielipiteiden ja faktojen ero olisi kaikille toimijoille selvä, jolloin ei syntyisi nykyisenkaltaisia tilanteita missä mielipide myydään faktana ja (ikävät) faktat mielipiteinä. Keskenään ristiriitaiset tiedot tulisi huomioida ja siitä informoida niin tuottajia kuin yleisöä. On nimittäin mahdollista, että ristiriitaisetkin tiedot voivat olla molemmat oikein… kuin myös molemmat väärin. Mutta pääasia olisi siinä, että valtamedia menettäisi täysin sen monopoliaseman ”luotettavaan tietoon”. He voisivat edelleen toimia lähteenä/sisällöntuottajana, toki, mutta eivät enää olisi se totuuden torvi joka päättää mitä kansa saa tietää ja ennen kaikkea mitä kansalle jätetään kertomatta.

Ns. faktantarkistajat voisivatkin silloin oikeasti toimia kansan etua ajatellen ja jatkuvasti valheellista materiaalia tuottavat tahot voitaisiin sulkea pois julkaisijana siitä julkisesta tietovarastosta, johon kaikilla on vapaa pääsy. Siihen päälle sitten luotaisiinkin ne demokraattiset mediat - kuka tahansa voisi toimia mediana, joka kerää sen ”päivän lehden” yleisölleen. Tietovarastosta poimitaan ne omasta mielestä tärkeät jutut ja esitetään ne sitten halutussa järjestyksessä. Kenellekään ei ole silloin epäselvää, että media on silloin juuri sen tahon näkemys tärkeistä asioista, ei mikään yksi ainoa totuus mikä on tämän hetken ”luotettavan median” näkemys asiasta. Jokainen puolue (joita ei kyllä mihinkään enää tässä vaiheessa tarvittaisi), jokainen organisaatio ja aatesuunta voisivat muodostaa itse ne omat mediansa, eli priorisoida aiheet ja tietenkin lisätä omat ”pääkirjoituksensa” siihen kuorrutukseksi kakun päälle. Mutta kaikki siis edelleen perustuisi yhdessä kerättyihin ja vahvistettuihin faktuaalisiin tietoihin, joita ei kukaan voisi sensuroida tahi poistaa - ainoastaan merkitä haastetuksi.

Lehmät tosin oppivat lentämään ennen kuin korporaatiomedia tai totalitaristiset johtajamme demokraattista mediaa lähtisivät kannattamaan saatikka ajamaan. Vastamediapoolin, josta olen jo hieman puhunut ja heitellyt ajatusta ilmaan, olisi kuitenkin mahdollista ensin valtamedian yksinvallan murrettuaan luoda tämmöinen demokraattinen media, mutta siitä ei tosin puutu kuin se organisaatio ja resurssit… ja yhteistyö lukemattomien eri toimijoiden kesken. Eli ihan varmaan jo huomenna saadaan homma pelaamaan, eikös? Noh, ehkä koko maan kattavaa verkostoa tuskin saadaan ihan heti aikaiseksi, mutta pienessä mittakaavassa asia on periaatteessa jo mahdollinen - kansallisromantikko ja vastaavat sivustot toimivat jo nyt eräänlaisina tietovarastona, johon siis lukemattomien eri sisällöntuottajien materiaali kasautuu usein luokittelemattomasti. Siitä vaan täytyisi kasata ne mediat, jotka värkkäävät ”päivän lehden” yleisölleen siitä valtavasta tietomäärästä. Näppärämpi jantteri tekisi siitä sivuston jota voisi mainostuloilla pyörittää, joku voisi jopa tehdä uutisia videomuodossa lähteenään ne lukemattomat kansalaisjournalistit ja tehdä siitä oman ammattinsa. ”Viikon striimiuutiset” voisi olla hyvinkin katsottu ohjelma, koska ei kukaan jaksa 4+tunnin videoita selata läpi yhden tärkeän asian takia… tai no, jos joku jaksaisi, siinä olisi melkoinen palvelus hyvinkin monelle jotka vielä joutuvat koneistomme oravanpyörässä juoksemaan.

Saa suorittaa.