lauantai 22. lokakuuta 2022

Ei kannata kenraalin murheita ottaa


… jos on pelkkä sotamies

Näki tämän nykyisen tilanteen sitten kulttuurisotana tai minä tahansa, on ns. ”globalismia vastustavalla puolella” havaittavissa melkoista taisteluväsymystä. Tämä on tietysti ymmärrettävää, koska 2020 alusta lähtien tämän kauhian pandemian avulla ajettu uusi maailmanjärjestys ei kaikille kelpaakaan purematta ja moni on kokenut että tarttis tehdä jotain… mutta se ylämäkeen luistelu on nääntävää. Nyt hetijustiin on pakko tehdä asialle jotain, ihan kaikkien! Ja jos et tee juuri niinkuin on se ”ainoa oikea tapa tehdä asialle jotain”, pelaat vastapuolen pussiin ja olet vähintään yhtä paha ihminen kuin kaikki ne lampaat. Kuulostaako tutulta? Jos ei, tämä teksti ei välttämättä kosketa sinua millään tavalla mutta ainahan sitä voi oppia uutta. Jos taas silleen tunnet vihlaisun jossain syvällä sisimmässäsi ja viimeiset kuukaudet, ehkä jopa vuodet, ovat ketuttaneet kuin pientä oravaa kun on käpy jäässä, ehkäpä tästä tekstistä olisi sinulle hieman apua… tai ainakin jokusen minuutin muutakin ajateltavaa, jonka jälkeen voit jatkaa loputonta sotaa tuulimyllyjä vastaan.

Ensiksi, ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa ”vastustaa globalismia” ja vaikka se tuntuukin siltä että kaikki muut tekevät aina kaiken väärin ja vain sinä teet asian oikein, olisi hyvä muistaa että näemme asiat jokainen omalla tavallamme. Tämä onkin se suuri ero siihen ”lammaslaumaan” - moni (”meistä”) ei tilaa sitä valtamedian ainoaa oikeaa todellisuutta, vaan muodostaa sen maailmankuvan enemmän tai vähemmän itsenäisesti. Ja kun on yksin oman näkemyksensä kanssa, siinä on melkoisen mahtava vastustaja edessä kun vaan kaikki muut ihmiset näkevät asian eri tavalla. Samankaltaisia ajatuksia voi muilta löytää ja näin muodostuu pieniä ryhmittymiä, jotka sitten pirstaloituvat jälleen uusiksi pieniksi ryhmiksi kun yhtälöön lisätään yksikin uusi aihe joka jakaa mielipiteitä. Koita siinä nyt johtaa vallankumousta kun muut ovat väärää mieltä?!

Sen sijaan, että yrittää muuttaa koko maailman, voi harkita jo kliseeksikin muuttuneita sanontoja kuten ”vain itseesi voit vaikuttaa”. Sinun ei tarvitse muuttaa koko maailmaa, vaan riittää että muutat oman näkökantasi asiaan. Mutta… silloinhan et välitä ja paha voittaa?! Asian voi niinkin nähdä, tai sitten ajatella että valitsee ne taistelunsa tarkemmin - ei kannata ottaa koko maailmaa omille harteilleen, vaan keksittyä asioihin joihin pystyt itse vaikuttamaan. Sotamiehen ei kannata ottaa kenraalin murheita, vaan keskittyä siihen omaan osaan taistelusta. Kun pitää mielessä minkä puolesta tekee mitä tekeekään, jokainen pienikin askel eteenpäin auttaa siinä kun jokainen askel taaksepäin tulee jossain vaiheessa haittaamaan. Epävarmana aikana oman asemansa säilyttäminen voikin olla paras vaihtoehto ja sen oman linnakkeen (kodin) vahvistaminen voi pitkässä juoksussa johtaa haluttavampaan lopputulokseen kuin se täysin palkein tuuleen huutaminen.


Entäs jos haluaa kenraaliksi kenraalin paikalle?

No okei, paikallaan seisominen, valmistautuminen tai yksin hyökkääminen eivät mikään kuulostaneet kelvolliselta vaihtoehdolta, joten mikä avuksi? Aikaisemmasta tekstistä ”Vastarinnankiiski” ja Youtuben puolelta kanavaltani löytyvä soittolista ”Aktivismista” ovat mahdollisia paikkoja aloittaa, jos ei tiedä mistä tätä massiivista taistelua lähtisi purkamaan pureskeltaviin osiin. Ja ei, minulla ei ole etenkään katuaktivismista mitään taustaa enkä ole mitään ”johtajakoulutuksia” käynyt, minkä vuoksi osalle ei varmastikaan mikään sanomani asiasta kelpaa. En myöskään ole ”tekemässä itse paremmin”, kuten yksi yleinen neuvo kuuluu jos nykyinen tyyli hoitaa asioita ei kelpaa. Noissa edellä mainituissa linkeissä on havaintojen ja neuvojen sekaan osunut myös kritiikkiä, mutta koetan jättää sen tässä minimiin… koska jengi ei osaa ottaa kritiikkiä vastaan ja heti on herne nenässä kun yhtään menee kommentoimaan niille, jotka ainakin omasta mielestään tekevät jotain eivätkä vaan istu sohvalla ja somessa lässytä!

Vaikka elämmekin uutta uljasta aikaa jollaista emme ole koskaan ennen eläneet, voidaan historiasta kuitenkin oppia yksi jos toinenkin asia. Teknologia on mahdollistanut välittömän kommunikoinnin lähes rajattomien etäisyyksien päähän, mutta samalla se on etäännyttänyt ihmiset toisistaan. Siksi on syytä huomioida ne ihmisten keskinäiset yhteydet ja rakentaa ne rajoitteet huomioon ottaen se pohja, jonka päälle sitten se tarvittava ihmismassa kasataan. Jos tarkoitus on perustaa se pohja ihmisten väliseen luottamukseen, olisi se syytä rakentaa naamatusten ja ajan kanssa koska luottamus ei synny hetkessä eikä tyhjästä. Sen luottamuksen voi kyllä tuhota hetkessä, mutta ei luoda tuosta vaan. Kun lähes kaikki viestintä tapahtuu verkon kautta, kannattaakin harkita vaihtoehtoja miten se luottamus ei ole niin oleellinen osa kokonaisuutta, vaan eri osat toimivat yhteistyössä omaksi edukseen kuten esimerkiksi yritykset, jotka tuottavat jokainen osan sitä kokonaisuutta. Jokaisen kenraaliksi halajavan olisi siis syytä pohtia se organisaatiorakenne valmiiksi ennen kuin lähtee soitellen sotaan.

Niitä vaikuttamisen keinoja on myös lukemattomia ja jälleen sieltä historiasta kannattaisi vilkuilla, miten onnistuneet kansanliikkeet ovat toimineet. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, vaan useita eri strategioita ja taktiikoita päätyä samaan lopputulokseen. Kun ne halutut lopputulokset ovat selvillä, voidaan lähteä pohtimaan miten sinne päästään. Tämä tarkkaan harkittu ja kirkas päämäärä auttaa myös siinä organisaation rakentamisessa, kun kaikki tietävät mikä on se yhteinen suunta. Vaikka jokin asia itselle onkin maailman tärkein asia, se ei välttämättä sitä ole muille. Kenraalin pitäisikin muistaa, että saavuttaakseen ne omat päämäärät, voi joskus joutua ensin kohdistamaan ne energiat johonkin toiseen asiaan joka mahdollistaa sitten sen voiton itselle tärkeään asiaan joskus tulevaisuudessa. Niin Machiavellin Ruhtinas kuin Sun Tzun Sodankäynnin taito olisi syytä olla päntättynä kenraaliksi halajavilla. Muutoin sielä on joku hemmetin alikessu karjumassa kurkku suorana luullen olevansa isokin herra.


Sodat ei lopu sotimalla

Sodat loppuvat vain sillä, että kukaan ei leiki mukana… hetkonen, niinhän sitä jo 500 vuotta sitten kirjoitettiin tyranneista, joten eikö siitä oltaisi voitu jo oppia? Jokainen yksilö joka ei tue sitä globalismia tukee kaikkea sitä, mikä on globalismia vastaan. Sinun ei siis tarvitse tehdä mitään asian eteen, kunhan vain samalla et tee asioita jotka tukevat sitä vastustamaasi näkemystä. Jostain syystä moni näkee tekemättömyyden suurimpana vihollisena, ymmärtämättä että se tekemättömyys on ollut oikeasti niitä harvoja asioita jotka ovat toimineet niiden tyrannien kaadossa. Jonkin asian aktiivinen vastustaminen tukee sitä vastustettavaa asiaa itseään ja saa sen reagoimaan, siinä kun sille asialle selkänsä kääntäminen on keino, jolle vallanpitäjät eivät ole vieläkään keksineet keinoja torjua sitä ilman että he paljastavat kyntensä ja osoittavat olevansa tyranneja. Kun ketään ei apinarutto kiinnostanutkaan enää, se vaan katosi itsestään… outoa, eikö?

Sota ei yhtä miestä kaipaa, mutta rauhan kannalta jokainen yksilö on merkityksellinen. Mikään ei ärsytä vallanpitäjiä enemmän kuin se, että on yksilöitä jotka kaikesta huolimatta elävät elämäänsä onnellisena, näennäisesti välittämättä maailman pahuudesta. Siinä on nimittäin asia, jota jokaisen kannattaakin harkita pitkään ja hartaasti - vaikka et jatkuvasti asiasta pidä melua, ei tarkoita ettet välittäisi asiasta. Jokainen valitkoon itse sen ”oikean” tavan vaikuttaa, niin itseensä kuin ympäröivään maailmaan. Tuomalla vaikkapa iloa ja lämpöä maailmaan voi muuttaa ihmisiä paljon enemmän kuin saarnata heille maailman pahuudesta ja vaatia heitä toimimaan. Ehkäpä yksi keino tehdä molempia (sekä vaikuttaa asiaan että pitää ongelmat esillä) olisi auttaa muita ihmisiä heidän ongelmissaan - jakamalla tietoa ja puhumalla ihmisten kanssa. Nimittäin tiedossa on yksi erittäin tärkeä ominaisuus: jaettaessa se ainoastaan lisääntyy eikä se ole keneltäkään pois.

Jokainen valitkoon tietenkin oman polkunsa tässä maailmassa. Tauon ottaminen ei ole luovuttamista, vaan itsestään huolen pitämistä - se on tullut opittua kantapään kautta, vaikka kyllähän asian olisi luullut olleen itsestäänselvyys. Kun oppii niistä virheistä, omista kuin muiden, sen sijaan että vaan lannistuu niistä, ehkäpä joku kaunis päivä maailma on sen piirun verran parempi paikka. Joskus voi olla myös hyvä käydä nollaamassa se nuppi ja ajatella asiat uusiksi, mutta jos edelleen ne omat arvot ohjaavat toimimaan ja vanha tapa on vain pään hakkaamista seinään, kannattaisiko vaikka harkita pohtia asiaa uusiksi? Kukin toki tavallaan ja vaikka se hulluuden merkkinä usein kerrotaankin olevan toistaa toimimatonta ja odottaa eri tulosta, maailma muuttuu jatkuvasti ja ehkä se seinä sillä ensi kerralla murtuukin otsaluun voimasta? Miksihän mulla rupes soimaan Roger Alan Waden biisi ”If You're Gonna Be Dumb, You Gotta Be Tough” päässä…

keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Normipäivä, matka jatkuu


Pala historiaa

Vaikka formaatti on sama, eli 3x3, on tämä teksti jotain muuta kuin mitä tavallisesti täältä löytyy. Sen sijaan että annan jotain pohdittavaa, avaan hieman omaa maailmani lukijoille, eli jos aihe ei nappaa niin tässä kohden on hyvä vaihtaa tekstiä ja toivottelen hyvää päivänjatkoa. Youtuben puolella striimatussa 1k erikoisjaksossa hieman asiaa jo avasinkin, mutta koska blogin puoli ja kirjoitettu sana on edelleen enemmän se mun juttu, avataan samaa hieman tälläkin puolella. Poikkeuksena kaikkiin muihin teksteihin, toivoisin etten tule näkemään tätä tekstiä jaettuna millään alustalla vaan se saa olla ihan hiljaa ja rauhassa, huomaamattomana osana blogia. Teksti on toki julkinen, ei siinä, kunhan vaan mainitsin…

Kuten striimissä mainitsin ja muutama on jo saattanut päätellä tai jotain kautta kuullut asiasta, olen sairastanut MS-tautia reilun kolmanneksen elämästäni. Siinä 2006 hujakoilla Berliinissä asustellessa jokin kohtaus vei tuntoaistin niskasta alaspäin, mutta se osittain palasi kuukausien aikana. Seuraavana vuonna asiaa lähdettiin sitten lekurien toimesta Suomessa pohtimaan ja puolen vuoden neurologilta toiselle ramppaamisen jäljiltä diagnoosiksi heidän mukaansa varmistui MS-tauti. Yksi lääkäri rohkaisevasti mainitsi, että jos en aloita heti lääkitystä, olen halvaantuneena tai haudassa viidessä vuodessa, sen verran agressiivinen tautimuoto kyseessä. Toinen taas sähelsi selkäydinnäytteen kanssa ja vaurioitti hermostoa ja selkäydintä alaselässä, mutta ei huolta, se oli vaan taudin oire eikä mitään nähtävää, hajaantukaa. Miksiköhän en pidä lääkäreitä kovin korkealla arvossa…

Seitsemän vuotta maataloushommissa vielä pystyi jatkamaan, kunnes oli pakko todeta että vaikka jarrut vain hidastavat menoa, olisi muiden turvallisuuden kannalta parasta, että pystyisin niitä puimurin jarruja vielä polkemaan jotka mekaanisena vermeenä vaati paljon enemmän potkua kuin siinä vaiheessa pystyin enää jalan kautta tuottamaan. Keppien kanssa oli tietysti jo kävelty heti sen ”ei lainkaan hoitovirheen” jälkeen, mutta siinä kohden alkoi sekin olla jo hieman hankalaa. Eläkkeelle vuoden saikun jäljiltä saman tien, eli 2014 loppui ne hommat. Siitä vaihtuikin ratti kirjaan ja MIT:n psykologian 101-kurssin innostamana … tässä sitä nyt ollaan paasaamassa, kuinka massamanipulointi, tuhokapitalismi ja valta muiden yli on silleen paska juttu.


Pala nykyisyyttä

Syy siihen, miksi tämmöistä tekstiä edes lähdin raapustamaan juuri tässä vaiheessa löytyy puhtaasti siitä vitutuksesta, että kun vähän koittaa suunnitella jotain ja saada aikaiseksi edes auttavasti vakaampaa tuotantoa niin blogin kuin podien puolella, tämä ”MS-syleily” (kanssaveljet ja -sisaret ymmärtävät termin, en lähde avaamaan) muiden ohella vie ne suunnitelmat kerrasta romukoppaan ja sitten tulee se sama syyllisyydentunne että pitäisihän mun nyt jotain saada ulos tai edes ilmoittaa asiasta että nyt ei taas hetkeen tule mitään tuotantoa ulos.

Eli tämä olkoon ilmoitusluontoisena asiana, että sitä tuotantoa niin täällä blogin puolella kuin muilla alustoilla podien/striimien muodossa ei ole luvassa millään vakaammalla aikataululla. Välillä voi paukkua 17 tekstiä kuukaudessa, mikä on merkki lähinnä siitä että nukkuminen on jäänyt väliin sen seitsemäntoista yön aikana kuukaudessa, kun taas väliin voi tulla viikkojen taukoa, ehkä jopa kuukausien… tosin niin pitkään ei ole vielä mennyt palautua taas edes siihen kuntoon että saa jotain aikaiseksi. Ilmoitukset tauoista tai tuotannosta on siis yksinkertaisesti: tulee silloin kun tulee, jos tulee. Tiistaisin kuuden jälkeen olisi hiljainen tupa, mutta se on vain mahdollinen aikaikkuna, ei mikään tae striimille.

Nyt olisi tietysti kaikenmoista suurta meneillään, johon itsekin olen ollut ottamassa kantaa, eli nämä 20.10. tulevat mielenilmaukset sielä etelässä, mutta tein periaatepäätöksen että nyt otetaan kunnolla lunkisti tasan niin pitkään, että ei tarvitse jatkuvasti katsella tähtiä sisätiloissa. Lähes jatkuvat spasmit tuntuvat laantuvan ainakin hieman, kun ei ota ylimääräistä murhetta asioista, joihin ei voi juurikaan vaikuttaa. Toki sen vaikuttamisen olin jo hieman aikaisemminkin hoksannut, mutta ehkä tämmöinen kunnon muistutus luun uudelleensijoituksella spasmin ansiosta oli taas tarpeeseen? Onneksi pyörätuoli on tullut tutuksi jo vuosien ajan ja ovenpielitestit edelleen varmistavat, että iho on harmaata…


Pala tulevaa

Kuten olen muistaakseni jo muutamaan otteeseen … ainakin jossain, maininnut, ajatus siitä kuinka se muihin vaikuttaminen on täysin turhanpäiväistä. Jokainen voi vaikuttaa yhteen ihmiseen, itseensä, ja sen seurauksena muut saattavat ”muuttua mukana”, eli alkavat itsekin pohtimaan asioita uusiksi. Itse en ole julistamassa totuutta asioista enkä saarnaamassa pelastusta, vaan tarjoamassa näkemyksiä, joita ei valtavirrasta juurikaan löydy. Ja mitä pitempään näitä asioita on tullut kirjoitettua, puhuttua ja keskusteltua muiden kanssa, eipä ne kovin yleisiä taida olla oikeastaan … missään.

Mutta kuten jo blogin alusta lähtien olen asian ajatellut, jokainen teksti on osoitettu ”aikaisemmalle minälleni”, eli yritän selittää asiat kuten itse näen itselleni, joka ei vielä asiaa sillä tavalla ole ajatellut… jos ymmärrät mitä tarkoitan. Vaikka tekstejä ja podeja ei siis kukaan lukisi/kuuntelisi, tekisin niitä juuri samalla tavalla järjestääkseni ajatukseni kuvista sanoiksi. Jos niistä hajatelmista joku saa jotain apua tai inspiroituu tekemään jotain joka parantaa hänen omaa elämäänsä, pidän koko blogia suurena onnistumisena. Yhtä elämää edes hitusen parantaminen on voitto… useampaa… pieni ihme.

Eiköhän se jaarittelu sitten pian riitä... Tuntoaistivikaisilla sormilla näppiksen ja hiiren sohiminen on hyvin haastavaa ja huonoina päivinä mahdotonta, mutta tabletin virtuaalinäppistä voi sentään takoa kun se optinen palaute ilmaantuu välittömästi siihen nenän eteen. Siksi blogi pyörii varmemmin kuin podit, vaikkakin uutta materiaalia varten vaatii taas lukea kirja tai pari, eli siihen saattaa myös hetki vierähtää. Joka tapauksessa, kiitokset kaikille lukijoille ja älkää minusta murehtiko - pitäkää itsestänne huolta, matka jatkuu …sillä tavalla kuten se on suunniteltukin? Kukahan helvetin pösilö suunnittelisi tämmöisen matkan, ei käsitä. Kohti uusia pettymyksiä!

torstai 6. lokakuuta 2022

Desmetin kyseenalainen totalitarismi


Paljon kysymyksiä, mutta löytyykö vastauksia?

Viimeaikoina Mattias Desmetin kirja ”The Psychology of Totalitarianism” on puhuttanut paljon. Plandemian alkuaikoina Desmet kutsuttiin kaikkiin mahdollisiin vaihtoehtoista näkemystä omaaviin lähetyksiin ja hän sai vapaan sanan kertoa, kuinka olemme luisumassa kohti totalitarismia pelottavalla vauhdilla. Hänen 40/30/30 tarina miten kansa jakautuu vetosi ei-valtavirtaiseen-kansanosaan ja sitä kolmikkoa toistetaan edelleen kuin dogmaattista uskoa, mikä on hauska juttu sinänsä koska juuri tämä dogmaattisuus on ensimmäisiä asioita joita hän kirjassaan nostaa esiin sen haitallisuuden vuoksi. Selvästi siis asioista perillä oleva tyyppi ja luonto sekä luonnollisuus tuntuvat olevan tärkeitä asioita, mutta onko tämä kultareunainen pilvi, järjen ääni hullussa maailmassa, sittenkään aito ”oppositio” tätä hulluutta vastaan, vaiko pillipiipari johdattamassa meitä harhaan? Mualimalla, myös Suomessa, pyörii erilaisia näkemyksiä Desmetin kirjasta ja hänen teoriastaan ja ne eivät ole aina sieltä positiivisemmasta päästä. Vaihtoehtoisia näkemyksiä omaavat ovatkin ryhtyneet tappelemaan keskenään asiasta ja hyvinkin kärkkäitä mielipiteitä lentää ristiin rastiin. Monet ovat nähneet juuri ”sen videon”, joka todistaa asian olevan just silleen miten itsekin ajattelee, minkä vuoksi muut eriävät mielipiteet Desmetin kirjasta ja näkemyksistä ovat väärin. Itse useita hänen videoitaan kuin sitten niitä kritiikkivideoita nähneenä ainoa tapa ratkaista tämä asia oli tietenkin lukea se kirja itse. Näkemykseni Desmetin teoriasta on siis omani, eikä mikään totuus asiasta, mutta kuka sitä nyt kokonaista kirjaa jaksaa lukea ennen kuin muodostaa siitä oman mielipiteensä kun voi vaan oikaista ja katsoa lyhyen videon tahi lukaista lyhennelmän?! Hieman pitkähkö teksti tästä kuitenkin tuli, mutta siihen 300+ sivuiseen kirjaan nähden tämä menee heittämällä yhdellä istumalla…

Alkuun lähdetään etsimään ongelman syitä ja niistä mainitaan esimerkiksi turhanpäiväiset paskat duunit, mekaaninen maailma ja mekaaninen tiede, missä etenkin lääketiede on suurena ongelmana: 85% tutkimuksista on joko vahingossa tai tahallaan päin honkia. Keskuspankit ja muutkin mainitaan ohimennen, eli sieltäkin tajutaan tulevan osa ongelmasta. Kaikki nämä ongelmat kuitenkin luovat turvattomuuden tunteen minkä johdosta pelätään niin kaikkea ja kaikkia. Täysin loogiselta kuulostava teoria ja kaikki se turhautuminen ja epävarmuus tulevasta ei ainakaan paranna ihmisten sietokykyä erinäisille ongelmille. On helpompaa laittaa pää pensaaseen kuin kohdata ne asiat, saatikka tehdä niille jotain koska eihän pieni ihminen voi suurelle maailmalle mitään. Samalla kun yksilön pienuus nousee esille, alkaa muodostua kuva siitä suuresta massasta joka ei liioin tee asialle mitään vaan ainoastaan kulkee virran mukana…

Kuten kaikki tietävät, metronomit synkronoituvat samaan tahtiin ollessaan lähekkäin. Tämä heiluriliikkeen sattumanvaraisuus ja samalla johdonmukaisuus toimii mielikuvana yksilöistä yhteen keräännyttyään. Teoreettinen malli ei voi kuitenkaan koskaan selittää ihan kaikkea luonnosta ja keinotekoinen asia, oli se kuinka hyvä kopio tahansa luonnon vastaavasta, ei ole sama juttu. Tämä sama asia toistuu ihmisten kanssakäynnissä, eli tapahtuuko se netissä vai livenä. Ihmiset naamatusten synkronoituvat keskusteluissaan, siinä kun digitaalisuus antaa harhan synkroniteetista. Tässä kohtaa mukaan nouseekin transhumanismi, jota Desmet pitää suurena osana nykyistä ongelmaa. Mutta missä ne erimielisyydet alkavat, on siinä että tämä digitaalisuus ei taida olla sattumaa vaan ulkoa luotu asia - median avulla. Koko transhumanismi ei liioin ole orgaanisesti muodostunut aate vaan ulkoa ajettu. Onkin mielestäni outoa, ettei Desmet halua ottaa ulkoista vaikutusta huomioon lainkaan? Kuitenkin hän kertoo mekanistisen maailmankuvan haitoista selvästikin tietoisena mihin meitä paimennetaan. Hänen mukaansa totalitarismi syntyy mekanistisesta maailmasta, ei kieroutuneiden mielien kuvitelmista luoda se utopia maan päällä - tämä vaikuttaisi olevan Desmetin pääargumentti. Samalla se on avainkysymys koko härdelliin - tarvitaanko sitä ulkoista ohjaamista totalitarismin syntyyn vai ei?


Valistunut näkemys

Suurena mekanistisen maailmankuvan ongelmana mainitaan se, että mitä mitataan ja miten? Tarkasti valikoidulla mittauksella tämä trendikäs injektio on tutkittu ja turvallinen, kun taas toisella mittarilla voidaan puhua eeppisiin mittoihin nousevasta katastrofista. Ja se ylipapisto, ”oikeat asiantuntijat”, kertovat mikä on oikea tapa mitata eli mikä on se ainoa oikea tulos niistä mittauksista. Joihinkin mittauksiin ja arvioihin perustuivat ne skenaariot, joiden mukaan me kuollaan kaikki ja siksi kaikista tiukimmatkin rajoitukset eivät olleet ainoastaan oikein ja oikeutettuja, vaan ne olivat se ainoa mahdollisuus koko ihmiskunnan selviytymiselle! Ei ole näkynyt päitä pölkyllä niistä virhearvioista, joten en pidättelisi hengitystäni jos myös piikin lopputulema lakaistaan maton alle jollain uudella kriisillä ja hulluus jatkuu. Esimerkkinä kirjassa annetaan mm. sairaaloiden ylikuormitus joka oli kuitenkin selvä indikaattori selvästä vaarasta, eikös? Juu, jos ei lasketa suurinta riskitekijää joutua teholle, eli ylipainoa, siis sen yleisyyttä ja sitä, että sairaalapaikkojen määrää oltiin ajettu rankalla kädellä alas. Mitä ja miten lasketaan mutta ennen kaikkea se, mitä jätetään huomioimatta

Nyt kun ylikuolleisuutta mitataan, sekin voidaan tehdä monella tavalla ja syytä siihen voidaan aina rukata sopimaan sen hetken tarinaan. Sivulliset uhrit tässä koko ”pandemiassa” voivatkin olla paljon suuremmat kuin itse taudin aiheuttamat vahingot. Mutta niitä ei jostain syystä halutakkaan mitata, mikä kertoo tarkoituksellisuudesta ainakin omasta mielestäni. Lapsenomainen usko ”oikeisiin asiantuntijoihin” onkin syynä hulluuteen. Mekanistinen näkemys kaikkiin asioihin aiheutti sen, että kaikkea pitää pyrkiä hallitsemaan ja sitä kautta kadottaa riskit joita elämä tuo tullessaan. Turvaa haetaan itsensä yläpuolelta, tosin ei enää sieltä taivaasta, vaan auktoriteeteista. He tietävät ja kantavat vastuun jolloin sinun ei tarvitse murehtia mistään! Ihmisillä onkin vahva uskomus, että koko maailma voidaan pelastaa säännöstelyllä, vaikka sen toimivuudesta on todella paljon varottavia esimerkkejä. Enää ei kysytäkkään ”miksi?”, vaan joku korkeampi taho kertoo että asia on niin ja sillä selvä, pulinat pois. Epätietoisuus on niin pelottavaa, että ei enää ajatella lainkaan ja sen sijaan tehdään mitä käsketään. Oletetaan, että ne auktoriteetit ovat hyviä, korkean moraalin omaavia ihmisiä joihin voi ja täytyy luottaa. Mutta jälleen herää itsellä kysymys, miten ihmeessä se auktoriteettiusko syntyisi luonnollisesti kun ottaa huomioon, miten vahvasti se on iskostettu koulujärjestelmäämme täysin suunnitelmallisesti?

Syyllinen tuntuukin löytyvän Desmetin teoriassa individualismista: järki ja logiikka nousi ykköseksi, unohdettiin kaikki muu joka sitten johti pelkoon. Valistuksen ajan ideologia ajoikin ihmiskunnan totalitarismin syntyyn. No tästä moni on valmis vetämään johtopäätöksen, että jos humanistinen valistuksen ajan näkemys on aiheuttanut tämän ongelman, ratkaisu on tietenkin pyhät kirjoitukset ja yksi oikea totuus joka on kiveenkin hakattu! Paitsi että ei, en muista missään kohden Desmetin nostaneen esiin tai edes maininneen ratkaisuksi mitään uskonnollista yhteisöllisyyttä tai vastaavaa. Toki on mahdollista että yömyöhään kirjaa lukiessa moinen on vaan mennyt ohitse, mutta hengellisyyden tai individualistuuden sijaan ratkaisuksi vihjataan henkisyyttä… mikä taas saa jengin takajaloilleen koska se täytyy olla jotain new age hömppää mikä aiheuttaa närää niin hengellisissä piireissä kuin järjen ja logiikan nimeen vannovissa. Ehkäpä holistinen lähestymistapa olisi sittenkin suotavin, eli jotain tämän linkin takana olevan asian mukaan…


Mitä Desmet nyt sitten oikein kirjallaan yrittää esittää?

Ehkäpä hän vain haluaa saada ihmiset ajattelemaan ja lähestymistapa että ei se ole se pedofiilieliittimuurarireptiliaani syyllisenä kaikkeen pahaan avaa helvetin paljon enemmän ovia maailmalla. Ei ole lainkaan omalle maineelle ja joskus myös omalle terveydelle hyväksi väittää kaiken takana olevan suuri salaliitto - koska kaikkihan sen tietää että ”joku olisi kertonut” ja ”eiväthän ne niin tekisi”. Mutta kuinka paljon on sitten sitä semmoista ”sattumaa”, että tiede on päin persiitä ja raha jyllää? Desmetin mukaan raha, valta tai ”pahuus” eivät selitä joukkopsykoosia vaan se sen hetken loogisuuden ihannointi, eli mekanistinen maailmankuva on perisyynä. Ja sitten ne muutamat johtajat vaan nappaavat tilaisuudesta vaarin ja taas mennään. Salaliittoajattelu antaa hänen mukaansa tekaistun helpotuksen ihmisille, että ne on ne pahat ihmiset vetämässä naruja ja näin yksinkertaistamalla maailma on helppo järkeistää. Salaliittoja ei nääs juurikaan tässä hommassa ole, vaan kaikki ne Event 201 ja vastaavat ovat ihan julkisia asioita ja niissä ne mekanistiset ajattelijat nyt vaan sattuvat kokoontuvat suunnittelemaan ja keskustelemaan keskenään.

Jos joku haluaa opukseen tarkemmin tutustua, mainitaan vielä että ensimmäinen osa kertoo mitä ja miten se mekanistinen maailmankuva luo ne ongelmat, toinen taas kuinka siitä muodostuu se ”mass formation” ja kolmannessa hän analysoi oireiden aiheuttajaa. Mekanistinen maailmankuva… hiemanko tämä tuntuu jo jankkaamiselta (löytyy nimittäin ainakin 127 kertaa mainittuna jossain muodossa), lähes propagandistiselta tavalta asialta esittää oma argumentti, mutta näin Desmet kaiken vaikuttaa typistävän. Kaoottiseen maailmaan haetaan järkeä mittaamalla ja tutkimalla kaikkea, vaikka pitäisi olla itsestäänselvää ettei ihmisten keinot siihen riitä. Mutta silti siihen kaiken määrittämiseen ja mittaamiseen uskotaan ja luotetaan. Tiede on siis niin avannut uusia ovia kuin sulkenut ihmisten mielen binääriseen maailmankuvaan. Totalitarismi on vain uskomus, että äly voi ratkaista kaikki ongelmat ja teknokraattinen utopia on mahdollinen. Totalitarismi on tavallaan taistelu ”Henki vs. Materia”…

Jos siis haluaa tilata Desmetin näkemyksen maailmasta, massapsykoosi ja totalitarismi johtuvat mekaanisesta maailmankuvasta ja individualismista. Yhteisöt katosivat ja tilalle tuli ”lauma”. Desmetin neljä asiaa joita tarvitaan totalitarismin syntyyn eli eristäytyminen muista, tarkoituksen puute, laajamittainen ahdistus yhteiskunnassa ja turhautuminen/aggressio selittävät hänen mukaansa kaiken tarvittavan… Ja juuri siitä se erimielisyys vaihtoehtopiireissä tuleekin: hänen mukaansa se totalitarismi johtuu materialistisesta maailmankuvasta, siinä kun osa kertoo sen johtuvan ”eliitistä”. Teos on siis omalla tavallaan valkopesu kaikesta pahasta mitä ihmiset toisilleen tekevät. Eliittiteoria, josta olen aikaisemmin kirjoittanut taas antaa päinvastaisen näkemyksen. Maailma on jakautunut kahtia, niihin jotka uskovat koneistoon ja niihin jotka eivät. Moni kummassakin leirissä kuitenkin uskoo siihen toiseenkin näkemykseen osittain, jolloin maailma ei ole jakautunut kahtia vaan lukemattomiin pieniin leireihin, jotka sitten tappelevat keskenään. Sen hyödyntäminen olisi tyypillistä hajota ja hallitse strategiaa, mutta Desmetin mukaan sekin on vaan mekanistisen maailmankuvan luomaa sattumaa. Kukin uskokoon mihin haluaa, sanoisin. Ja kirjan luettuani ymmärrän hyvin, miksi se jakaa mielipiteitä. Vaikka hän tuntuukin esittävän asiansa ”totuutena”, se on kuitenkin vain yksi teoria siitä, miksi asiat ovat niin päin helvettiä.

Ehkäpä se merkillepantavin seikka tässä kirjassa on kuitenkin se, että todella kriittisesti tästä plandemiasta puhuvan teoksen kirjoittaja nousi ensin tyhjyydestä maineeseen vaihtoehtomediassa kun hän puhui totalitarismista varsin avoimesti, mutta kirjan julkaisun jälkeen hänestä tulikin valtamedian ”asiantuntija” kun syy totalitarismiin löytyikin kansasta, eikä lainkaan niiden medioiden omistavasta luokasta. Mutta se täytyy olla puhdasta sattumaa, joten älä siitä murehdi, koska totalitarismi johtuu meistä kaikista…

keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Brändätty maailmamme


Neoliberaali tausta asiassa

Mielikuvamarkkinoinnista olen jo aikaisemmin raapustellut, mutta Naomi Klein kirjassaan ”No Logo” pureutuu paljon syvemmälle mielikuvien maailmaan ja etenkin sen symboleihin, joita luodaan valtavalla mainoskoneistolla ympäri maailmaa. Vaikka kirja onkin jo yli kaksi vuosikymmentä vanha, eivät asiat siitä ainakaan paremmaksi ole muuttuneet. Joitain vuosia ”No Logo”-teoksen jälkeen Kleinin kirjoittama ”Tuhokapitalismin nousu” soisi olla jokaisen koulun pakollisen lukemisen listalla, mutta varmasti ihan sattumalta tämä neoliberalismin karun todellisuuden avaava kirja löytyy lähinnä alelaareista. Olisi myös varsin suotavaa, että talousasioista puhuvat ihmiset ymmärtäisivät vallassa olevasta neoliberalismista edes alkeet, mutta se neoliberalismin kantava aate, kilpailu, on tarttunut niin vahvasti ihmisten mieliin että koko talousjärjestelmän oikeudenmukaisuutta ei kyseenalaisteta - osa voittaa, jotkut häviävät, deal with it. Klein avaakin hyvin sitä, kuinka tämä vapaana markkinataloutena myyty kapitalistinen utopia on aiheuttanut hyvin pitkälle lähes kaikki nykypäivän ihanuudet piikeistä ilmastonmuutokseen ja aina sotiin saakka.

Mutta toisin kuin Mattias Desmet (totalitarismista kirjoittaessaan, mistä lisää jossain toisessa tekstissä), Klein ei lähde valkopesemään niitä vallanpitäjiä vaan osoittaa, kuinka tähän nykyiseen kuseen oltaisiin päästy ilman yhtäkään salaseuraa tai muuta toimijaa synkkine aatteineen. WEF:n Klasu kavereineen periaatteessa vain pelaavat sitä peliä, jossa köyhät häviävät ihan jokainen kerta. Vaikka raha itsessään ei ole valtaa vaan ainoastaan resurssi joka vaaditaan vallankäyttöön, Klein molemmissa teoksissaan piirtää hyvinkin tarkan kuvan maailmastamme ja kuinka se raha saa sen pyörimään. Ja kuten aina kilpailussa, voittaja vie kaiken ja häviäjät saavat jäädä nuolemaan näppejään. Kun niitä pelimerkkejä kertyy riittävästi yksiin taskuihin, niillä voi kääntää kokonaisten valtioiden lainsäädännön sopimaan siihen omaan liiketoimintaan. Joskus sitä oltaisiin voitu kutsua korruptioksi, mutta Suomessakin se on vain maan tapa - isot pelurit nyt vaan saavat hieman etuja ja voivat vaikuttaa lainsäädäntöön etteivät ne työpaikat pakenisi ulkomaille kuin vasta seuraavalla kierroksella. Kansa edelleenkin uskoo satuun, että globaalit yritykset tekisivät muutakin kuin maksimoivat voittonsa.

Yleensä yritykset ovat joutuneet lohkaisemaan huomattavan osan resursseistaan myydäkseen sitä seuraavaa isoa juttua sekä omaa brändiään, mutta tämä kauhia ”pandemia” toi esiin aivan uudenlaisen markkinointitavan. Valtiot ensin maksoivat yrityksille suuria summia että he voivat luoda sen tuotteen, joka hyväksyttiin sitten käyttöön ohittaen kaikki yleensä tieteen säännöillä pelattavat turvallisuustoimenpiteet ettei vaan pääsisi huono tuote markkinoille. Sen alkusijoituksen lisäksi valtiot maksoivat valtavia summia tuotteesta, jonka kehityksen itse kustansivat ja tilasivat päättömiä määriä testaamatonta tuotetta varastoon, tietäen että se menee vanhaksi eikä se ole edes tarkoituksen mukainen mutaatioiden johdosta. Ellei tämä vielä kuulostaisi riittävän pahalta, valtiot vielä pakottivat kansaa ottamaan ne tuotteet samalla kun antoivat lääkeyhtiöille täydellisen vastuuvapauden tuotteesta. Valtiot käyttivät tuotteen markkinointiin samanlaisia summia kuin ne yritykset olisivat joutuneet käyttämään omasta taskustaan, mihin vielä päälle valtio rahoitti tutkimuksia kuinka moisia tuotteita voitaisiin tehokkaammin myydä ja pakottaa kansalle. Ei uskoisi ellei itse näkisi… Kansalta varastetuilla rahoilla pakotettiin kansa ensin tuottamaan ja sitten maksamaan ylihintaa tuotteesta, jonka koko mainoskampanja rahoitettiin niistä samoista kansalta otetuista rahoista. Neoliberalismin riemuvoitto, sanoisin.


Brändien voima

Mutta sitten itse asiaan, eli brändeihin. Jokaisen yrityksen luoma mielikuva itsestään ja tuotteistaan on ollut jo pitkään paljon tärkeämpi asia, kuin ne itse tuotteet ja niiden käytännön laatu tai yleensä muutkaan ominaisuudet. Ketään ei kiinnosta ovatko ne merkkifarkut tai komeasti brändätty takki oikeasti sen moninkertaisen hintansa arvoinen ominaisuuksiensa vuoksi, vaan se kiiltävä logo, se symboli joka kertoo että ”minä olen parempi kuin te kaikki muut joilla ei ole sitä merkkiä” on paljon merkityksellisempi asia. Kun se merkki iskostetaan jo lapsesta pitäen sinne mieleen, olisi hullua edes kuvitella että joku tavallinen, vain murto-osan hinnaltaan maksava tuote kelpaisi sille äidin pikku kultsipuppelille. Ihmisten on näytettävä asemansa niillä symboleilla, koska se asema määrittää yhteiskunnallisen nokkimisjärjestyksen sekä kuinka oikeassa ihminen sattuu olemaan. Mersumiehen argumentti on aina monta kertaa parempi kuin Pirkkateslan kuskin, vai kuinka se meni? Menestys osoittaa että tietää hommat, joten kukaan ei ota persaukisen konsultin ohjeita täysin riippumatta siitä, kuka oikeasti tietäisi asiasta.

Suuryritysten brändien vaikutus kun on levinnyt kaikkialle yhteiskuntaan. Ei siis pelkästään ne merkit ja niiden arvovalta, vaan se sama aate kuinka se miten asia esitetään on tärkeämpää kuin itse asia. Politiikka on tästä hyvä esimerkki, minkä vuoksi vanhat puolueet ovat hyvin tarkkoja julkisuuskuvastaan ja jokainen jauhojengikin pitää kieputtaa voitoksi ettei tule sitä mainehaittaa. Ihmiset eivät äänestä vaaleissa ihmistä eikä puoluetta, vaan mielikuvaa siitä kyseisen paketin kokonaisuudesta. Jos ihmiset tajuaisivat tämän, he tutkisivat ensisijaisesti puolueiden historiaa ja heidän ohjelmiaan, minkä jälkeen he voisivat vetää arvalla sen ehdokkaan valitsemansa puolueen listasta koska käytännössä sillä ei ole väliä noiden vanhojen puolueiden listalla minkä puhuvan pään sieltä valitsee nappia painamaan käskystä. Mutta koska ihmiset (valtaosa, ei kaikki) eivät tee päätöstä rationaalisesti vaan puhtaalla tunteella, he astuvat siihen samaan ansaan kerta toisensa jälkeen. Tosin vähintään yhtä suuri ongelma ovat tahot, jotka uskovat siihen demokratian brändiin ja uskovat sloganiin ”vain äänestämällä voit vaikuttaa”, vaikka kyseessä on täsmälleen samankaltainen mielikuva jostain ihan muusta. Mutta kukin tavallaan…

Kun ennenvanhaan kannatti sijoittaa sen tuotteen kehitykseen ja valmistukseen, on nykyään tärkeämpää saada se tuote myytyä asiakkaalle. Toimijat siis ostavat asiakkaita, eivät niinkään myy tuotetta ja tämä on tietenkin entistä suuremmassa osassa kun ei olla myymässä fyysistä tuotetta vaan esimerkiksi ideaa tahi jotain henkilöä. Markkinointibudjetit kasvavat jatkuvasti siinä kun se kaupattavan tuotteen laatu laskee kuin lehmän häntä. Vai mitä luulit syyksi siihen, että saamme vuodesta toiseen (jätänsanomatta ettei tule vihapuheesta syytettä)-laisia poliitikkoja tuonne valtaan? Aina kun jonkin tuotteen kyljessä oleva logo on näkyvästi esillä, sinulle ollaan myymässä mielikuvaa sen brändin tuotteesta, ei niinkään sitä kilkettä itseään. Ja aina kun siihen toimintaan tulee raha mukaan ohjaamaan sitä suuntaa, voidaan miettiä sen vaikutusta asiaan…


Voitaisiinko asialle tehdä jotain?

Erilaisia yritysvastaisia aktivismeja on tehty maailman laita ja niiden vaikutus on ollut… pääosin mitäänsanomaton. Yhtenä kohtuullisen tehokkaana strategiana Klein pitää ”culture jamming” tapaa, missä kohteena olevan brändin mainoskampanjaan isketään ja sitä vääristellään niin, että sen oma voima kääntyykin sitä vastaan. Pienillä muutoksilla se sama kampanja kääntyykin brändiä vastaan esimerkiksi tekemällä se naurunalaiseksi tai muuten pilkkaamalla ja täten antamalla aivan toisenlaisen mielikuvan ihmisille. Esimerkiksi SDP:n ”Meillä taitaa olla sama suunta” lukemattomine variaatioineen sen bussin päätymisestä ties minne on hieno esimerkki tällaisesta brändin halventamisesta heidän omalla kampanjallaan. Aktivistit ovat maailmalla nostaneet monenlaisia ongelmia esiin lisäämällä tai muuten vain muokkaamalla niitä suuryritysten kampanjoita ja ovat sillä aina välillä onnistuneet saamaan muutoksen aikaiseksi - esimerkiksi lapsityövoiman käytön tai myrkyllisten kemikaalien latraamisen vähennykset voidaan ainakin osin laskea aktivismin saavutukseksi. Tosin herää kysymys, vähenivätkö ne ongelmat todellisuudessa vaiko ne osataan vaan piilottaa nykyään paremmin?

Kansoilla olisi kuitenkin mahdollisuus lopettaa suurin osa yritysten väärinkäytöksistä kuin seinään jos niin haluttaisiin. Aivan samalla tavalla kun ne tyrannitkin kaatuvat, kaikista suurimmatkin yritykset saataisiin polvilleen täsmälleen samalla tavalla: ei leikitä mukana, eli tässä tapauksessa ei osteta niitä tuotteita. Boikotointi pienessä mittakaavassa, eli omalla kohdalla, antaa jo hieman mielihyvää kun tietää että ei ainakaan siltä osin tue toimintaa jota pitää vahingollisena, mutta suuren mittakaavan boikotit pakottavat yritykset toimimaan. Suomen mittakaavassa sillä tuskin vielä pakotettaisiin jotain yritystä konkurssiin, mutta kuten tässä viimeisten kuukausien aikana on aivan loistavasti osoitettu, voidaan kansa mobilisoida boikotoimaan ja jopa vihaamaan haluttuja asioita ja vaatimaan kyseisen asian täyskieltoa. Ei nyt kuitenkin pureuduta valtion ohjaamaan ja kannustamaan rasismiin venäläisiä kohtaan sen enempää, mutta käytetään sitä näin hienona esimerkkinä siitä, kuinka kokonainen kansakunta voidaan kyllä propagandalla saada hylkäämään jokin asia.

Lompakolla äänestäminen on edelleenkin se ainoa kohta, missä sillä äänellä on mitään valtaa tässä neoliberaalissa tai hieman kansankielisemmin sanottuna kapitalistisessa järjestelmässä. Valtion pakottaminen polvilleen sillä että kansa ei enää maksaisi veroja voisi myös toimia, jos hallinto edes teeskentelisi olevansa vastuullinen toimija talousasioissa, mutta kun velkaa saa taikaseinästä ja kansa uskoo siihen propagandaan, voidaan mikä tahansa asia myydä kansalle yhteisenä hyvänä ja heidän turvallisuutensa vuoksi. Helpoin tapa pilata “länsimaisen demokratian” tai ”demokraattisen oikeusvaltion” brändi olisi lopettaa sen tukeminen (äänestämisen) samalla kun nostaa esiin sen kaikki väärinkäytökset. Mutta kun se markkinointi on onnistunut niin tehokkaasti, valtaa saarnoissaan vastustavat lisäävät varsin usein puheidensa perään ”vain äänestämällä (meitä) voit vaikuttaa!” … joka on lähes yhtä uskottava ”vastustaja” kuin Colgate-hymyn päräyttävä, Niket ja Levikset jaloissaan oleva Fjällrävenin talvitakki päällään Uberin uusimmalla iPhonellaan tilaava antifasisti on.