Eliittiteoria

Demokratian illuusio

Vilfredo Pareto (1848 - 1923) oli yksi lukuisista demokratian, etenkin liberaalin demokratian kriitikoista. Kaikki hallintajärjestelmät perustuvat enemmän tai vähemmän ”eliittiin” ja sen valtaan. Mitä eliitillä sitten tarkoitetaan, se onkin sitten monimutkaisempi juttu. Kuka tahansa korkeampaan asemaan tai maineeseen millään tavalla noussut henkilö voitaisiin laskea eliitiksi ja sitähän se sana itsessään tarkoittaakin - parhaista parhaimmat siinä omassa jutussaan. Hallitseva eliitti ja poliittinen eliitti niputetaan usein yhteen ja samaan, mikä onkin tärkeä osa demokratian illuusiossa. On olemassa ne ihmiset, jotka sen maan lakien mukaan ovat oikeutettuja johtamaan kansaansa - he ovat poliittinen eliitti. Oli se sitten kuningas, parlamentti, eduskunta tai mikälie kansleri, kansalle esitetään aina se julkisivu siitä hallintajärjestelmästä ja suoraan sormella osoitetaan että nämä tyypit ovat vallassa. Demokratiassa, edustuksellisessa semmoisessa joka on oikeastaan ainoa käytössä oleva ”demokraattinen” järjestelmä (Sveitsin hienoista poikkeusta lukuun ottamatta), ne kansanedustajat ovat se poliittinen eliitti jonka kansa itse valitse ja täten peilaavat kansan syviä tuntoja ja tahtoa.

Käytännössähän rivikansanedustaja ei ole yhtään sen enempää poliittista eliittiä kuin kuka tahansa ihminen, joka saa äänensä kuulumaan julkisuudessa. Hän ei itse tee päätöksiä vaan noudattaa kiltisti puolueensa käskyjä koska tietää, että se oma hillotolppa on vaarassa jos alkaa itse pätemään. Puolueen johto on jo lähempänä valtaa pitävää eliittiä, mutta toki vielä hyvin kaukana todellisesta vallasta. Siitä sitten kivutaankin aina sinne ylös saakka vallan portaissa ja jokaisella tasolla on aina enemmän vaikutusvaltaa kuin edellisellä. Mitä ne portaat sitten käytännössä ovat, se onkin melkoinen sekoitus käytäntöä ja salaliittoteorioita, mutta selvää on että kun Klaus Schwab sanoo ”hyppää”, Sanna ei kysy miksi vaan ”kuinka korkealle?” Monarkiassa kuninkaalla oli absoluuttinen valta, mutta ne jotka pystyivät kuningasta ohjaamaan tavalla tai toisella olivat sitä valtaa pitävää eliittiä. Jopa Ateenan demokratiassa parhaita puhujia voitiin pitää eliittinä, koska heidän sanallaan oli enemmän painoa kuin muiden joten he kykenivät muuttamaan sitä yleistä mielipidettä.

Hallitseva eliitti onkin tiennyt ehkäpä aina, että ihmiset ovat yksi tärkeimmistä resursseista missä tahansa järjestelmässä ja vieläpä yksi helpoimmin ohjattavissa olevista resursseista. Pareto oli teoriassaan hyvin Machiavellin kaltainen ajattelija, eli hän sanoi kuten asiat näki. Ihmiset olivat jääräpäisiä mutta heidän asenteisiinsa ja näkemyksiinsä pystyi vaikuttamaan eri keinoin. Hitaasti mutta varmasti kansa saatiin hivuttamalla ajettua mihin tahansa näkemykseen, jos siihen laitettiin riittävästi niin huomiota kuin resursseja. Poliittiseen eliittiin pyrkiviä ihmisiä kannatti myös ohjailla, koska he olivat se näkyvä valta kansan silmissä. Oli se poliittiseen asemaan hakeutuva ihminen minkä tahansa aatteen kannattaja sinne valtaan pyrkiessään, sinne valtaan päästyään hän tasaantui osaksi sitä poliittisen eliitin joukkoa joka oli muodostanut sen oman kulttuurinsa ja omat tapansa vuosien saatossa. Ymmärtämällä miten se poliittinen sirkus siis toimii, kykenee vallassa oleva eliitti ohjaamaan poliittista eliittiä hyvinkin helposti. Kansan itsensä ohjaaminen ja yleisen mielipiteen luominen on valtaa pitävälle eliitille onneksi vieläkin helpompaa.


Joukkomieli

Gustave Le Bon (1841 - 1931) oli hyvin perillä miten kansaa oikeasti ohjataan. Hänen kritiikkinsä demokratiaa kohtaan osuukin kaikkiin mahdollisiin kollektivistisiin aatteisiin - ei ole olemassa ”kansanvaltaa” jos kansaa voidaan ryhmänä ohjata hyvinkin helposti. Joukkomieli voi muodostua mistä tahansa asiasta, kunhan vaan riittävän suuri ryhmä ihmisiä laittaa mielensä siihen. Eri poliittiset aatteet ovat yksi näistä sitovista voimista ja niiden ympärille muodostuvat poliittiset puolueet se keino, millä niitä joukkoja kyetään helposti ohjaamaan. Kokonaisen kansan paimentaminen aina jokaisen päätöksen kohdalla olisi aivan liian työlästä, minkä vuoksi suora demokratia on hylätty lähes kaikkialla. Puolueiden kautta tapahtuva edustuksellinen demokratia on paljon kustannustehokkaampi keino valtaa pitävälle eliitille saada se oma näkemyksensä läpi. Kansa on välillä ihmeissään kun se oma suosikkiedustaja yht'äkkiä kääntääkin kelkkansa aivan täysin jossain asiassa - se on vain esimerkki valtaa pitävän eliitin vallasta poliittiseen eliittiin.

Joukkopsykologia onkin viimeisen sadan vuoden aikana ollut yksi parhaiten huomiota ja rahoitusta saanut ala, koska se ”yleinen mielipide” on niin merkittävä asia etenkin ”demokratiassa”. Jo pelkästään koko demokratian käsite on onnistuttu yleisen mielipiteen ohjaamana saamaan hyvin kauaksi siitä, mitä Le Bon edes kritisoi. Ennen ihmiset sentään ymmärsivät, mitä parlamentarismi, tasavalta ja muut vastaavat käsitteet tarkoittavat, mutta nykyään kaikki vaan puhuvat ”demokratiasta” ja kuinka se on kriisissä. Tämä ”länsimainen demokratia”, joka on demokratiaa vain nimeksi, on kyllä kriisissä, mutta ei demokratia eli kansanvalta ole kriisissä ollut enää vuosisatoihin - se aate on kuopattu jo pitkän aikaa sitten. Aina välillä sitä kansanvaltaa koettaa joku kaivella ja herätellä, mutta näillä tahoilla ei ole yleistä mielipidettä puolellaan joten se kansanvallan herätys ei ole ainakaan toistaiseksi edennyt.

Pareto ja Le Bon olivatkin nähdäkseni hyvin oikeassa siinä, kuinka demokratia, käytännön semmoinen, on lähinnä vaan eliitin leikkikenttä ja kansaa viedään kuin pässiä narusta. Ei kansa ollut koskaan kollektiivisesti vallassa, vaan pieni eliitti manipuloi sitä yleistä mielipidettä siinä demokratiassa. Mitä harvemmalle se valta jaetaan, sitä harvempaan täytyy sen valtaa pitävän eliitin vaikuttaa, minkä vuoksi edustuksellinen demokratia ja parlamentaarinen tasavalta ovat se normi. Le Bon kuitenkin painotti edelleen sitä joukon voimaa, joka oli aina pidettävä tarkasti vähintään silmällä, mutta mieluiten hallussa. Koska irti päästessään se joukkomieli voi kaataa sen näkyvän poliittisen eliitin. Ja sitten taas pitää valtaapitävän eliitin muodostaa uusi polittinen eliitti kansaa ohjaamaan johon palaa jälleen tuhottomasti resursseja. Paljon helpompaa napata se ”oppositio” jo hyvissä ajoin hallintaan, kuten Leninkin jo tiesi… mutta eiväthän ne niin tekisi?


Vaarallinen kansa?

Onkin jännä juttu, kuinka nykyään kansallismielisyys/isänmaallisuus halutaan nähdä yhtäältä demokraattisena ja toisaalta hyvinkin vaarallisena elitisminä. Moni nostaa Suomen (talvi)sodan aikaiset tunnelmat esiin, missä kansa piti yhtä ja onnistui voittamaan paljon suuremman vihollisen. Kansa oli siis vallassa! Yhtenäinen kansa on voimakas, se on nähty lukemattomia kertoja ja juuri siksi Venäjän omaa yhtenäisyyttä pyritään hajottamaan kaikin keinoin ja esittämään se kansallismielisyys vaarallisena aatteena, osoittaen sen olevan vahvasti elitistinen koska se on henkilöitynyt yhteen ihmiseen: Putiniin. Tämä kriisitilanne nostaakin hyvin esiin niin eliitin toiminnan kuin yleisen mielipiteen ohjaamisen tärkeyden. Kansa ei tiedä mitä ajatella kun poliittinen eliitti on jakautunut omien aatteittensa vuoksi tai sen ansiosta. Niin, vai onko?

Tämä nykyinen juupas-eipäs-vääntö jokaisella mahdollisella tasolla kun varmasti ihan sattumalta on myös yksi propagandan keino: kaasuvalotus. Kun poliittinen kenttä vaikuttaa jakaantuneelta ja asiantuntijoita kiikutetaan mediaan jatkuvalla syötöllä esittämään hieman erilaisia näkemyksiä, saavutetaan sillä kaksi erittäin tärkeää asiaa: kaasuvalotuksen sekaannus ja illuusio monipuolisesta (demokraattisesta) keskustelusta. Chomskyn lainaukset keskustelun kehystämisestä ovat ehkä se kuuluisin kritiikki juuri tämänkaltaiseen toimintaan, joten en lähde sitä sen tarkemmin selittämään. Annetaan siis illuusio kovinkin moniäänisestä keskustelusta, vaikka todellisuudessa pyritään vain hyvin kapealla alalla erittäin polarisoivaan keskusteluun. Kaasuvalotus ja illuusio siis samassa paketissa, mutta jälleen kansa sanoo: eiväthän ne niin tekisi.

Kun kansa juoksee ympäriinsä kuin päättömät kanat, voi hallitseva eliitti toimia täysin oman tahtonsa mukaan. Poliittinen eliitti pelaa hallitsevan eliitin pussiin sitten joko tietämättään tai ainakin osittain tietoisena mitä heidän toimintansa aiheuttaa. Jaettua kansaa on aina helpompi hallita ja pienempiä joukkoja ohjata haluttuun suuntaan. Jos kokonainen kansa yhdistyisi, sen ohjailuun vaadittaisiin paljon taitavampaa yleisen mielipiteen hallintaa. Nykyään se onkin erittäin vaikeaa, koska ihmiset ovat internetin ansiosta saaneet mahdollisuuden hankkia tietoa vapaasti, sen yhden yhteisen totuuden tuutin (valtamedia) sijaan. Kun kaikki ajattelevat samoin, ei kukaan ajattele - siihen perustuu useimmiten se yhtenäisyys, ikävä kyllä. Itsenäisesti ajattelevat ja siltikin yhteistyössä toimivat ihmiset kun eivät kuuntele poliittista eliittiä eikä hallitseva eliitti voi liioin läheskään samalla mittakaavalla moisiin ihmisiin vaikuttaa. Mutta kuka sitä nyt omia mielipiteitä haluaa muodostaa, kun voi loikata väkivaltaisen kollektiiviin joukkoon vääräuskoisia polttamaan, koska joukossahan se valta on?