Henkilökultista toiseen

Yhteiskunnan evoluutio

Darwinismi on terminä varmasti monelle tuttu. Asiat kehittyvät sopeutumaan sen hetkiseen tilanteeseen ja ne jotka eivät sopeudu, kuolevat pois. Sama pätee niin pienessä kuin suuressa mittakaavassa, niin yksilö menehtyy jos ei kykene sopeutumaan muuttuneeseen tilanteeseen, kuin myös yhteisöt ja kokonaiset kansakunnat. Mitä laajempi joukko pitää saada vaihtamaan suuntaa, sitä hitaampi se muutos yleensä on. Vallanpitäjät ovat (itselleen) onneksi havainneet ainakin yhden lähes välittömiä muutoksia aikaansaavan voiman, mutta palataan siihen myöhemmin. Jos tutkitaan yhteiskunnan evoluutiota vaikkapa viimeiseltä reilulta parilta tuhannelta vuodelta, eräs mielenkiintoinen seikka näyttää toistuvan aikakaudesta toiseen ja kantavan samalla mukanaan sitä kollektiivista ymmärrystä koko yhteiskunnan kehityksestä.

Kuten jo alussa mainitsin, Darwinismin moni jo hoksaakin, mutta Rousseauismia tai Benthamismia ei taida moni tunnistaa siinä ku Calvinismi voi kuulostaa tutulta ja Platon nyt kaikki tietävät - sehän on se Mikki Hiiren koira! Jokaiselta aikakaudelta on jäänyt tiettyjen ”suurien ajattelijoiden” aatesuunnat elämään, mistä voidaankin toki ensimmäisenä kysyä että olivatko ne sitä parasta aikansa ajattelua, vaiko vaan tietoisesti valikoitua yhteiskunnan ohjaamista? Toki historiasta löytyy lukemattomia eri nimiä, joiden taakse kätkeytyy mitä erilaisimpia ajatuksia eri asioista, mukaan lukien tästä maailman menosta ja yhteiskuntarakenteista. Yksikään annetuista teorioista ei kuitenkaan ole säilynyt muuttamattomana, eikä monikaan ole kääntynyt teoriasta käytäntöön kovinkaan hyvin. Mutta koska vain muutos on pysyvää, ihmiskunta tuskin tulee löytämään sitä utopiaa jonka niin moni on luvannut oman mallinsa tuottavan.

Siinä kun eri filosofiat ovat saattaneet muuttua radikaalisti yhdessä sukupolvessa, uskonnot ovat olleet usein ne pysyvät ja vakautta luovat voimat yhteiskunnissa. Tuottavatko ne uskonnot sitä onnellisuutta tai yhteistä hyvää, siitä voidaankin olla montaa mieltä, mutta vakautta ja pysyvyyttä aivan varmasti ne tuovat yhteiskuntiin - tämä vakaus onkin monelle ehkäpä se tärkein asia. Luther saattaa nimenä olla osalle tuttu, samoin kuin Calvin ja Hobbes, joiden kaikkien vaikutus niin uskontoon kuin sen vaikutukseen yhteiskuntiin ovat jättäneet pysyvän jäljen. Niistä pyhistä teksteistä löytyy myös kohtia, joita ihmiset pitävät selvästi muita kohtia tärkeämpänä, minkä vuoksi joku onkin saattanut törmätä netissä kommentteihin, joissa neuvotaan ”lukemaan Jeremiaan kirjaa”? Mutta mikä uskontoja usein erottaa muista näkemyksistä on se, että karismaattisia saarnaajia lukuunottamatta se seurannan ja palvonnan kohde ei ole henkilöitynyt, siinä kun ”Adam Smith kääntyisi haudassaan” kun sanot väärässä paikassa ruman sanan markkinataloudesta.


Henkilöpalvontaa

Kun mediapooli neuvoi pandemian alussa vaikuttajia seuraamaan heidän antamia ohjeistuksia etteivät heidän bisneksensä kärsisi sen saamien yhteistyökumppanien vetäytymisen vuoksi, siinä paljastettiin paljon enemmän kuin oli varmaankin tarkoitus. Siksi tätä lähes uhkauksenomaista viestiä ei kirkossa kuulutettukaan, vaan se jäi vain hyvin pienen joukon tietoisuuteen. Jos nimittäin ihmiset ymmärtäisivät tämän seikan, kuinka yhteiskuntia ohjataan vaikuttamalla vaikuttajiin, se saattaisi pysähtyä miettimään asioita uudelleen. Noh, vitsi vitsi, en astu samaan ansaan kuin ne valistuksen ajan ja sitä seuranneen ajan liberaalit menivät - ei valtaosaa ihmisistä kiinnosta se itse miettiminen tai itsensä kehittäminen niinkin turhanpäiväisillä asioilla kuin miten yhteiskuntia oikeasti ohjataan. Liberaalien harhaluulo kun oli se, että kaikki ihmiset haluaisivat valistaa itseään ja ymmärrää muutakin kuin pakolliset tarvittavat asiat.

Siksi suurin osa ihmisistä voidaankin jakaa kolmeen eri ihmistyyppiin: seuraajat, johtajat ja saarnaajat. Seuraajat toistavat sanatarkasti mitä Mestari käskee, saarnaajat kertovat seuraajille miksi Mestarin sana on se ainoa oikea ja johtajat sanovat Mestarille että miten tulee toimia. Mestari saattaa itse olla johtaja, mutta usein hän on vain se karismaattisin saarnaaja sille aatteelle, mistä nyt milloinkin puhutaan. Seuraajat ovat lähes poikkeuksetta niitä kollektivisteja ja konformisteja, siinä kun saarnaajat ovat kollektivisteja mutta harvemmin konformisteja, koska he eivät niinkään seuraa mitä muut sanovat vaan muut seuraavat mitä he sanovat. Johtajat eivät välttämättä ole itse kumpiakaan, mutta suurta johtajaa toki auttaa aatteen palo siitä, että kaikkien tulisi nähdä maailma hänen tavallaan - onhan se sentään ainoa oikea tapa koko maailmassa.

Jos siis katsotaan noita suuria reformisteja aikojen saatossa, heistä osa on pyrkinyt johtajaksi, osa saarnannut tarinaansa mutta kovin moni on vaan tehnyt paljon työtä korviensa välissä johon sitten on joku muu taho tarttunut ja lähtenyt viemään asiaa eteenpäin. Vallanpitäjät ovat olleet hyviä vainuamaan ne aatteet, jotka hyödyttäisivät heitä eniten. Marx saattoi olla itse kova saarnamies ja haluta jopa johtajaksi aatteelleen, mutta vasta Lenin ja Mao saivat sitten oman tulkintansa upotettua kansaan. Sen aatteen itsensä seuraamisesta tuleekin lähinnä toissijainen asia, siinä suuren johtajan palvonnan sivussa. Moni ei edes välttämättä vieläkään tiedä mitä aatetta he itse oikeasti seuraavat, vaan sokeana kuuntelevat mitä se oma ”messias” kertoo… yleensä median kautta. Mutta meneppä sanomaan sille seuraajalle tai saarnaajalle tästä heidän ajatusvinoumastaan niin olet ties mitä… tällä hetkellä valtaväestön suurimman kultin kannattajat kutsuvat vääräuskoisia Putinisteiksi. Ja henkilökultti on syynä miksi kuuluisa nyrkkeilijä tai koomikko nähdään "suurena johtajana", kuin myös "rauhaa ja ihmisoikeuksia" ennen sössöttäneet julistavatkin nyt sotaa kun käsky käy ylempää.


Yksilön evoluutio

Oliko se Darwin sitten kuinka pitkälle oikeassa omassa teoriassaan kaikkien asioiden kehityksessä vai ei, siitäkin voidaan aina väitellä, mutta ajatus jonkin tahon vääjäämättömästä lopusta jos se ei kykene kehittymään muuttuneeseen tilanteeseen on melko varmasti paikkansapitävä. Ihmiset ovat tosin ratkaisseet tämän ongelman niin, että he ovat vaan rakentanut kaupunkinsa sen edeltävän ja epäonnistuneen yhteiskunnan raunioiden päälle. Yhteiskunnat kun ovat hyvin harvoin kyenneet muuttumaan riittävällä nopeudella muuttuneisiin tilanteisiin ja ovat romahtaneet tavalla tai toisella. Ne jäljelle jääneet rippeet tai aivan uusi sakki jostain toisaalta on sitten tullut ja rakentaneet omat kaupunkinsa niiden vanhojen raunioiden päälle tai viereen jos sijainti on ollut riittävän hyvä.

Valistuksen ajan ajattelijat sitä jo epäilivät, mutta liberaalit sen joutuivat myöntämään, että keskiverto ihminen on melkoinen urpo. Se seuraa sokeasti johtajia eikä vaivaudu itse ottamaan asioista selvää vaan kumartaa sitä yleistä mielipidettä, joka on samalla oikeutus valtaan niille johtajille. Osa ei tietenkään seuraa sitä kaikista suurinta joukkoa, vaan erkanee hieman pienempään ryhmään joka kuitenkin sopii hyvin sinne virallisen tarinan Overtonin ikkunan sisälle. Mutta konformisteina nämäkin ihmiset palaavat ruotuun kun heille asia esitetään oikealla tavalla. Paitsi tietenkin jos se heidän oma suuri johtajansa kertoo, että on oikeutettua olla eri mieltä sen enemmistön kanssa. Taistelu kansan syvistä tunnoista käydäänkin loppuviimein vain muutaman ihmisen kesken, joita se suuri enemmistö sitten seuraa. Hyvä ja oikeamielinen johtaja ei nykymaailmassa kovinkaan pitkälle usein vaan pääse, koska vallanhimoiset voittavat aina kilpailussa ne, joilla on jokin moraalinen pohja toiminnallaan. Luulisi jossain kohtaan jonkun valon syttyvän, kun Klasu-setä saa nuoret johtajamme ja koko kansan muuttamaan kantaansa, eikö?

Ai niin, meinasi unohtua se alussa mainittu välitön suunnanmuuttaja. Se on pelko. Pelko saa massat liikkeelle ja tekemään sen mitä ihminen luontaisesti pelokkaana tekee: pakenee tai taistelee… eli yleensä etsii suojaa jonkun isomman takaa tai hakeutuu mukaan taistelussa voittajan puolelle. Eli itseensä luottamisen sijaan haetaan jälleen niitä suuria johtajia, joita koko massamedian ajan on nostettu kansan eteen jalustalle tarkasti valikoiden. Mikä voisikaan mennä pieleen kun vauhkoontunut joukkomieli lähtee laukalle kärjessään vallanhimoinen omaa etuaan ajava johtaja? Moni puhuu siitä, että ihmiskunta olisi kuitenkin heräämässä ja uskaltaisi ensimmäistä kertaa koskaan(?) nousta omaan voimaansa… mahdollisesti yhdessä muiden samankaltaisten kanssa. Joutuvatkohan ne heränneet rakentamaan yhteiskuntansa vanhojen raunioiden päälle, vai kääntyykö se kelkka ajoissa sille valtaväestölle ennen kuin rotkonpohja tulee vastaan suuren johtajansa ajamana?

Hullu mahdan tosin vaan olla, kun koetan (tai koetin) kelkkaa kääntää…