Demokratian historiaa - Liberaali demokratia

Klassinen liberalismi

Liberaalin demokratian ydin voitaisiin kiteyttää hyvin pitkälle samaan, kuin miten Tocqueville määritteli asian: hallinnon tehtävä ei ole sanoa kansalle miten tulee ajatella, vaan hallinto tulkitsee kansan syvät tunnot ja tekee sen mukaan ratkaisunsa. Valtion ja sen hallinnon tehtävä EI ole sanoa miten ihmisten tulee olla ja ajatella vaan päinvastoin - hallinto on kansaa varten, palvelemassa ei ohjaamassa. Miten ne kansan tunnot saadaan selville, siihen on useampikin keino joista tietenkin yksinkertaisin on äänestäminen. Tarkkaa tulosta se harvemmin antaa, joten erilaiset mielipidetutkimukset saattaisivat olla kunnolla tehtynä parempi ratkaisu. Jos tätä määritystä käytettäisiin siis liberaalista demokratiasta, voidaan sanoa että paljoa kauempana siitä emme voisi enää olla. Äänestys nykypäivänä kun ei ole kansan tahdon kysymistä vaan suosiokilpailu eri ryhmittymien välillä, jossa parhaiten itseään myyvät voittavat. Tästä ei toki voida syyttää täysin niitä poliitikkoja, jotka vain käyttävät kansaa hyväkseen - kansa on yhtälailla vastuussa järjestelmästä, joka ei ole palvellut heidän tahtoaan enää vuosikymmeniin… jos silloinkaan?

Tietysti liberaali ajatus hallinnosta on se, että maailma muuttuu ja hallinto sen mukana. Jos kansa haluaa missikisat ja hallinnon erillään niistä puhuvista päistä niin sitten niin tehdään. Liberaali ajatus siitä, mikä on taas hyvää ja oikein tai sitten ei ole muodostuu tarkkaan harkitun väittelyn ja keskustelun lopputulemasta jonka kanssa kansa on sitten vielä samaa mieltä. Sama pätee tietenkin myös tieteen ohjaamaan päätöksentekoon - tarkka harkinta ja pitkällinen sekä avoin keskustelu antavat mahdollisuuden tehdä oikeasti tieteeseen perustuvia päätöksiä. Kontrasti tähän länsimaiseen näkemykseen liberaalista demokratiasta senkus kasvaa, sanoisin. Puheet siitä kuinka julkinen keskustelu on ajatusten markkinapaikka jossa parhaat vaihtoehdot voittavat onkin liberalismin ytimessä. Sananvapaus olisi siihen ainoa ratkaisu, mitä nykypäivän kapitalistinen sananvapaus taas tallaa kaksin saappain.

Liberaali demokratia olisi siis jatkuvassa muutoksen tilassa eikä se koskaan olisi valmis. Kyllä, niin toimisi oikeasti toimiva ja elinvoimainen yhteiskunta antaen kaikille mahdollisille näkemyksille mahdollisuuden koettaa voimiaan. Toisaalta liberaali näkemys ei välttämättä sovi niin hyvin yhteen demokratian kanssa, koska enemmistödiktatuuri kykenisi poistamaan kaikki mahdolliset liberaalit käytännöt. Vaikka se siirtyminen siihen olisi siis liberaalien ajatusten mukainen, mutta se lopputulos ei sitä todellakaan olisi. Tähän tavallaan kiteytyykin se liberalismin ongelma ja samalla syy miksi edistyksellinen maailmankuva käytti juuri tämän kortin ajaessaan liberalismin ulos politiikasta. Poliittinen liberalismi on siis mennyttä aikaa, liberaalit moraaliset käsitykset vielä koettavat pitää pintansa mutta liberaali talousajattelu jatkaa voittokulkuaan… demokratian kustannuksella.


Talousliberalismi kukoistaa

Laissez-faire, eli ”antakaa tehdä”, on yksi tärkeimmistä ajatuksista vapaassa markkinataloudessa. Adam Smithin ”näkymätön käsi” ohjaa kohti yhteistä hyvää, koska markkinat osaavat hoitaa itsensä ilman että siihen sekaantuu. Kauniita ajatuksia ja ne tavallaan toimivat rajattoman kasvun aikana ja kilpailu pitää huolen järjestelmän reiluudesta. Klassisen liberalismin aatteita siis, eli hitaasti mutta varmasti oikeaan suuntaan jatkuva kehitys. Siinä vaan on muutama ongelma, jotka tuskin yllätyksenä aatteiden kannattajille aikoinaan tulivat. Nykyään koko kapitalistinen ideologia on itsestäänselvyys, jonka vastustajat ovat pahoja sosialisteja ja kommareita, koska kapitalismi on tuottanut kaikista eniten hyvää maailmaan ihan saletisti! Kysy vaikka keneltä tahansa, joka on kuullut saman väitteen samoilta tahoilta kuin kaikki muutkin…

Aivan kuin klassinen liberalismi, talousliberalismi kehittyi nopeasti ja täysin tarkoituksenmukaisesti paremmaksi versioksi itsestään: neoliberalismiksi. Kilpailu nousi keskiöön ja ”antakaa tehdä” muuttuikin muotoon ”antakaa meidän tehdä, kieltäkää se muilta”. Neoliberalismi tunnusti täysin vapaan ja rajoittamattoman markkinatalouden ongelmat, mutta sen sijaan että se olisi pyrkinyt korjaamaan niitä, kilpailun säännöt käännettiin täysin omaksi eduksi. Reilu kilpailu kun oli haastavaa, mutta kun kykenit itse määräämään sen säännöt, mahdollisuutesi voittaa paranivat kummasti. Poliitikkojen ohjailu nousikin tärkeään asemaan ja mitä enemmän jollain taholla oli resursseja sijoittaa järjestelmän muovaamiseen omaksi eduksi, sitä suuremmat ne palautukset siihen sijoitukseen olivat. Ja sehän oli liberaalia, koska kilpailu ja oman edun tavoittelu oli hyve ja tarkoitus koko asiaan. Samalla se liberalismia eteenpäin ajava voima nousi kovin selvästi esiin: pelko siitä, että joku muu vie sen mitä haluat.

Rankasti yksinkertaistettu tapa selittää nykypäivän talousjärjestelmän ongelma on verrata sitä vanhaan lautapeliin: ”Monopoly”. Jokainen tietänee sen säännöt, joten niitä en lähde selittämään. Joka kerta kun se uusi sukupolvi aloittaa pelin, sen sijaan että lauta nollataan ja kaikki aloittavat alusta, ne edellisen kierroksen voittajat saavatkin pitää rahansa ja omistuksensa. Ja sama jatkuu uudelleen ja uudelleen. Kilpailu on siis reilu ja kaikille sama, sillä erotuksella että osa aloittaa sen hieman eri kohdasta. Tämän lisäksi kilpailun sääntöjä voidaan muokata lahjomalla tuomarit, mutta yksi osapuoli on aina kaikkia muita edellä eikä koskaan voi hävitä: pankki. Jos joku taho voi luoda tyhjästä loputtomasti rahaa, ei kilpailu voi koskaan olla edes etäisesti reilua. Mutta liberaalia se toki on, koska ei kielletä yhden osapuolen loputonta rahanluontia.


Liberalismin ja demokratian ristiriita

Jo pelkästään klassinen liberalismi onkin vaikeuksissa kansanvallan kanssa. Jos kansa haluaa päästä eroon liberaaleista säännöistä, onko liberaaleilla oikeuttaa estää kansaa niin päättämästä? Ajatus jatkuvasta kehityksestä kohti alati vapaampaa yhteiskuntaa on toki kaunis, sitä ei käy kieltäminen, mutta käytännön kannalta liberalismi on pahemman kerran vaikeuksissa. Liberalismiin kuuluu ajatus jokaiselle vapaus ajaa omaa asiaansa eteenpäin, mutta jos haluaa ajaa omaa asiaansa pakolla tai manipuloimalla (media) niin onko siihen oikeus puuttua ja jos on niin kuinka? Jos ajettu aate ei ole lainvastainen, miten ihmeessä liberaali voi vastustaa jonkin aatteen edistämistä koska asioiden täytyy antaa kehittyä rauhassa itsekseen? Onko siis ihme, että liberalismi muuttui edistyksellisyydeksi ainakin osittain orgaanisesti? Se loppu oli tosin kaukana orgaanisesta muutoksesta, vaan oli juuri sitä manipuloivaa yleisen mielipiteen muokkaamista esimerkiksi median kautta.

Moraalisesti ja poliittisesti liberalismi ja demokratia ovatkin vielä jollain tavalla sovitettavissa, mutta talousliberalismi ajaa sen yhteenliitoksen kielekkeeltä alas välittömästi. Varallisuuden pakkautuminen ja sen mukana tuoma valta ei ole missään kohtaa, millään mittarilla, soviteltavissa demokratian kanssa yhteen. Tämä on tiedetty jo antiikin ajoista lähtien eikä se siitä ole mihinkään muuttunut. Kansalla on oltava pääpiirteittäin yhtä paljon valtaa joka ikisellä, jos järjestelmän tarkoitus on olla kansanvaltainen, demokraattinen. Kapitalismi, vapaa markkinatalous, miksi sitä haluaakaan sitten kutsua on tästä täysin päinvastainen ideologia ja niiden sovittaminen samaan lauseeseen (kapitalismi ja demokratia, selvennyksenä) vaatii niin runsasta älyllistä epärehellisyyttä, että vain aito neoliberaali tai edistyksellinen siihen kykenee. Ja kun se sama jengi myy sen tarinansa kansalle, se on oikeutettua valtaa kaikkien muiden yli.

Eniten ehkä tässä modernissa liberalismissa kuitenkin itseäni ihmetyttää se käsittämätön sotahulluus, mikä tässä viimepäivinä on tullut julki monesta suunnasta. Kaksinaismoralismi kukkii ja vain tietyillä elämillä on väliä, kunhan kaikki vaan tottelevat sitä yhtä ja samaa länsimaisen liberaalin demokratian pyhää jumalaa: rahaa. Kapitalistinen sananvapaus sanelee mitä ihmisten tulee ajatella ja kaikki siitä poikkeava on pahaa syntistä ajattelua. Ja sitten moraaliposeerataan ja laitetaan maan lippu profiilikuvaan ja ollaan niin rauhaa rakastavia liberaaleja ettei uskoisikaan. Säälittävää kollektiivista ajattelemattomuutta, mikä on monilta osin niitä liberaaleja arvoja vastaan: ajattelu, väittely ja eriävät mielipiteet sekä individualismi ovat niitä liberaaleja aatteita. Edistykselliset eivät tietenkään näe tässä ongelmaa ja konformistinen kansa seuraa sokeana johtajiaan. Ehkä onkin onni liberalismin oppi-isille, että he eivät näe nykypäivää jossa heidän visioimansa utopia on käännetty päälaelleen pellemaailmaksi.