Maailma pelastuu odottamalla, kuulemma

Ihan pian, hyvä tästä tulee

Viimeisten päivien, ehkäpä viikkojen, aikana on ainakin itselle tullut varsin selväksi se, että kiinnostus tämän nykytyrannian pysäyttämiseksi on kyllä olemassa, mutta sille tekeminen tuuleen huutamisen lisäksi ei niinkään. Muutamat taistelevat kynsin hampain sitä tuulimyllyä vastaan ja pettyvät karvaasti joka ikinen kerta kun sitten tekemisen kohdalla se nyökyttely materialisoituu kouralliseksi ihmisiä. Samaan aikaan kun ”rasismia” vastaan sotarummut raikaavat kaikkialla ja tuhatpäiset ihmisjoukot pitävät asiaa esillä. Toki kuten jo sanoin podissani (Ensin ne tulivat hakemaan…) aikaisemmin, se on suunnilleen sama 1% koko kuulijakunnasta joka vastaa siihen kutsuun - valtamediaan uskovia on miljoonia, siinä kun väärinajattelijoita joitain tuhansia, joten se 1% on kymmeniä tuhansia vs. jokunen kymmenen. Kyllähän joku muu aina sitten tekee, riittää että odottaa? Mutta mitä sitä odotetaan?

Lähes 80% kansasta odottaa, että ne päättäjät tekevät asialle jotain. Kun käy äänestämässä oikein niin kyllä se siitä korjaantuu. Sanna Ukkolan kolumni (Sanna Marin valehteli äänestäjilleen — Ja se on ihan oikein!) vääntääkin asian rautalangasta, eli päättäjät sekä media valehtelevat omaksi edukseen ja se on ihan oikein! Koska eihän se oma ehdokas nyt koskaan valehtelisi, mutta ne muut. Osa väärinajattelijoista haluaa sitten itse kalifiksi kalifin paikalle ja rummuttavat sitä ”oikein äänestämistä” korjaukseksi tähän, mikä on sitä myrkyllistä hopiumia kuulijoilleen ja joko ymmärtämättömyyttä, tietämättömyyttä tai hulluutta ehdokkailta itseltään kuvitella, että niillä poliitikoilla olisi oikeasti valtaa asioista. Useampikin poliitikko kun on ihan avoimesti kertonut sen karun todellisuuden, että ne jotka äänestetään eivät ole vallassa ja ne jotka ovat vallassa, eivät ole kenenkään äänestettävissä. Onneksi sentään pian saadaan äänestää presidentistä ja riidellä siitä, kuka niistä alle 1% kannatuksen omaavista ehdokkaista on oikea ja olet tyhmä jos äänestät niistä väärää!

Kun QAnonin kannattajat sanoivat ”luottakaa suunnitelmaan”, suuri joukko nauroi asialle kuinka tämä odottaminen ja jonkun muun tekemisen odottaminen ei mitään ratkaise. Siis aivan kuten se äänestäminenkin. Onneksi sentään voi odottaa paljon paremmin, kuten vaikkapa lopun aikoja ja Jeesuksen toista tulemista? Tai sitten voi odottaa suojassa kupolin alla, koska mitään pahaa ei tapahdu koska se on vain illuusio? Aina tulee joku messias, joka pelastaa ja korjaa asiat, vaikka näin ei ole vielä kertaakaan tapahtunut, mutta kyllä se sillä seuraavalla kerralla. Vaikka esimerkiksi de la Boétie ja Havel asiasta kirjoittvatkin jo hyvän aikaa sitten, ei niistäkään teoksista haluta ottaa opiksi. Siis ottaa opiksi mitä? Että vaikka se valta kyettäisiinkin jollain ihmeen kaupalla siirtämään oikeasti hyvää tarkoittavien tahojen käsiin, se ei sielä tule säilymään koska sinne näkyvään valtaan on aina pyrkimässä lukematon määrä ihmisiä, joita ei koskaan saisi päästää valtaan. Onneksi ne näkyvät tahot omaavatkin varsin rajallisen määrän valtaa, minkä vuoksi yhdenkään sinne pyrkivän toimilla ei ole isossa kaavassa paskankaan väliä? Mutta odotellaan nyt…


Kulttuuri on se (vasta)voima

Lähihistoriasta voidaan kuitenkin ottaa muutama esimerkki siitä, missä se kansan oma valta piilee. Itä-Saksa ja Tšekkoslovakia olivat molemmat melkoisen vahvan tyrannian alla vuosikausia ja kansa itse ymmärsi asian, koska se oli heille arjessakin niin päivänselvä asia. Kun ”vapaus” vihdoin saapui, ei mennyt aikaakaan kun sinne johtoon keplotteli tiensä uusi joukko vähemmän hyveellisiä ihmisiä, mutta se kansa, petoksesta huolimatta, ei kuitenkaan ollut unohtanut niitä vielä huonompia aikoja eivätkä he halunneet enää sinne takaisin. Vaikka se sirkus siis pyörikin jo uudella vauhdilla kohti seuraavaa tyranniaa, tavan kansa eli osittain edelleen niiden arvojen mukaan, joka kaatoi sen edellisen tyrannian. Tulevat ja nykyiset sukupolvet eivät tietenkään olleet koskaan kokeneet sitä vanhaa tyranniaa, mutta jokainen sukupolvi on historian saatossa lähes aina kapinoinut sitä sen hetkistä tilaa vastaan mikä mahdollistaa aina sen kulttuurin muutoksen. Koska myös ne oikeat vallanpitäjät tämän tajuavat, he osaavatkin ottaa sen huomioon muokatessaan niitä tulevia polvia kapinoimaan niitä vastaan, jotka yrittävät kapinoida sen hetkistä valtaa vastaan.

Suomi ei ainakaan vielä ole kuitenkaan joutunut niin vahvan tyrannian alle, että kansa olisi sitä yhtään isommin joukoin lähtenyt vastustamaan. Kyllä, joitain muutoksia on esimerkiksi työläisten suunnalta saatu tehtyä aikoja sitten, mutta mitään vastaavaa kuten yllä olleissa esimerkeissä ei ole ollut. Eurostoliitto pyrkii kuitenkin nyt luomaan maastamme avokaivoksen, eli kun se muutos tapahtuu, muutaman sukupolven jälkeen se voisi olla riittävän suuri tyrannia että sitä lähdettäisiin vastustamaan suurin joukoin. Nykyäänhän se ei vaikuta juuri muihin kuin taajamien ulkopuolilla asuviin, koska kaupungeissa on mukava olla ja elää kaiken sen kulttuurisen rikastuksen keskellä. Tämä kulttuurien sekoittaminen on myöskin täysin tahallista, koska yhtenevä kulttuuri on se vastavoima, joka kykenee estämään tyrannian… siis muutaman sukupolven jälkeen.

Mutta miksi ihmeessä löytyy niin paljon ihmisiä, jotka tahallaan ajavat tätä maatamme ja kultturiamme vessanpöntöstä alas? Ukkolahan sen jo kertoikin - oma etu. Suuri joukko ihmisistä hyötyy henkilökohtaisesti vallanpitäjien agendasta ja kun muista ei tarvitse välittää viittä vesilusikkaa, päätös on varsin helppo ajaa omaa etuaan muiden ylitse. Toki jokainen ihminen ajaa mieluummin omaa kuin muiden etua, mutta hieman harvempi on niin valmis tekemään muiden kustannuksella. Mitään omantunnon tuskia ei näytä olevan kuin aniharvalla valtamedian toimittelijalla, kun he ajavat tätä suurta nollausta eteenpäin. Palkkiovirat ja shampanjapöydät odottavat niitä, jotka ajavat agendaa siinä kun muut joutuvat orjan asemaan, mutta mitäs niistä muista välittämään kun itse hyötyy, eikös? Ranskassa aikoinaan nämä omaa etua ajaneet palkittiin pikaparturoinnilla, tosin siinäkin kohden vain vaihdettiin näkyvä valta toiseen kansan kiihottamisella. Vallankaappauksen kun voi tehdä monella tapaa.


Popparit esiin

Mitä siis tässä voi enää tehdä? Omalla tavallaan kaikki tämä odottaminen on lähinnä itsensä toteuttavaa profetiaa, tosin mitään takeita ei ole sille että se messias tulee ja pelastaa. Jokainen ryhmä rummuttaa sitä omaa tarinaansa ja kertoo kuinka maailma sitten kaiken sen kaaoksen jälkeen on parempi paikka. Mutta kenen profetia on oikeassa? Kristittyjen tai jonkun muun uskontokunnan, ilmastokultin vaiko kenties intersektionaalisen woke-pellemaailman? Kaikki lupaavat utopiaa, jota edeltää ”vaikeat ajat”. Siinä vaan on se, että sama kulttuurien kiertokulku on jatkunut vuosituhansia - jokin ryhmittymä nousee valtaan, elämä on ”mukavaa” joka saa ihmiset unohtamaan ne omaa etuaan ajavat mulkerot, mulkerot vievät tuhkatkin pesästä ja imperiumi tuhoutuu sen seurauksena… ja jäljelle jääneet rakentavat uuden, paremman, joka käy läpi samankaltaisen kiertokulun omaan loppuunsa saakka. Yksi suurimmista eroista entiseen on lähinnä se, että ihmiskunta omaa nyt aseet puhdistaa koko maapallon kaikesta elämästä. Ja nämä omaa etuaan ajavat mulkerot luulevat itse siitä selviävänsä.

Kansalla olisi siis mahdollisuus, kuten on todistettavasti tapahtunut, muuttaa se suunta hetkellisesti ja saada joitain vuosia tai vuosikymmeniä jatkoaikaa tälle ”länsimaiselle demokratialle”. Taistelutahtoa sille on kuitenkin varsin vähän, koska valtamedian illuusio on vahvempi kuin ehkäpä koskaan ennen. Niin kauan kun ihmiskunta uskoo yhteenkään oikeutettuun valtaan muiden yli, tämä sama kiertokulku tulee kuitenkin jatkumaan ja ihmisten välinen kilpailu ajaa kansat ensin nousuun ja sitten lopulta tuhoon. Toki jää nähtäväksi että onko se jokin yliluonnollinen voima joka pelastaisi ihmiskunnan, mutta kun sama kierto on jatkunut jo kauan ennen kuin ne tarinat luotiin niin todennäköisyys sille ei ole ehkä se korkein. Mutta aina siihen voi uskoa ja usko tuo lohtua tähän synkkään maailmaan. Ehkäpä siksi niitä tarinoita kerrotaankin, että jossain olisi toivoa paremmasta kun se sama omaa etuaan ajattelevien joukko aiheuttaa sen saman kierron uudestaan ja uudestaan? Ja eiväthän ne vallanpitäjät nyt itse kirjoittaisi satuja, joka oikeuttaa heille vallan kansan yli ja kansa ottaa kuivana kakkoseen koska heille luvataan tuonpuoleisessa pelastus, eihän?

Jokaisen on itse löydettävä se oma tie tässä maailmassa. On se sitten odottamista, tekemistä tai mitä lie. Oman onnen löytäminen ei ole mikään helppo juttu ja ilman toivoa paremmasta moni vaipuukin masennukseen tai alkaa vaikkapa ajamaan sitä omaa etuaan muiden kustannuksella. Osa löytää ne pyhät tekstit pelastukseksi, toiset taas etsivät totuutta elämästä muiden kirjojen sivuilta - niin filosofisista kirjoituksista kuin siitä viimeisimmästä ilmastoraportista. Jokainen ryhmä propagoi sitä omaa utopiaansa toisille ja nämä tarinat taistelevat sitten ihmisten mielissä ja sydämissä keskenään. Mikä niistä on oikein, siihen emme taida löytää vastausta ihan heti, jos koskaan. Itse meinaan pohtia näitä asioita ja tehdä asioita, jotka tuovat sitä iloa ja valoa. En koe olevani oikeutettu liioin muita juurikaan neuvomaan mitä tehdä ja mihin uskoa, mutta yhden viisauden voisin jakaa: älä ole kusipää... Kuten nuo vallanpitäjät ja heidän vahtikoiransa mediassa ovat… jos jotain asiaa voidaan pitää ”pahana”, laskisin halun tahallaan vahingoittaa muita omaa etua ajaakseen sellaiseksi.

Politiikka on vitsi, vieläpä huono sellainen

Kansanvaltaa, juu tottakai

Tieteeseen voi jokainen uskoa juuri miten itse haluaa, mutta jos pitää akateemista politiikan tutkimista edes auttavasti paikkansapitävänä, avaan hieman kahta tutkimusta männävuosilta: ”Testing Theories of American Politics: Elites, Interest Groups, and Average Citizens" - Martin Gilens and Benjamin I. Page sekä ”HIT OR MISS? THE EFFECT OF ASSASSINATIONS ON INSTITUTIONS AND WAR" - Benjamin F. Jones and Benjamin A. Olken. Ensimmäisessä puhutaan kuinka paljon vaikutusta kansalla ja muilla ryhmillä oikeasti on jenkkien (ja Suomen, koska Suomi on maailman yksi amerikkalaistuneimmista maista) järjestelmässä ja toisessa keskustellaan siitä, kuinka paljon vaikutusta on sillä, kun maan johtaja vaihdetaan vähemmän luonnollisen poistuman kautta. Keskityn pääosin ensimmäiseen tekstiin, mutta mainittakoon heti alkuun miten maan johdon poistaminen vaikuttaa oikeasti maan suuntaan: autoritäärisissä maissa tapahtuu muutos, ”demokratioissa” sillä on yhtä paljon vaikutusta kuin äänestämällä uusi johtaja valtaan… eli ei yhtään mitään. Olen tästä aiheesta saattanut kirjoittaa jo muutaman kerran aikaisemminkin, mutta kun nyt on antaa lähde oikeen Cambridgen yliopiston suunnalta, sillä on ihan saletisti aivan valtava vaikutus ihmisten mielipiteisiin. Siis vähintäänkin yhtä suuri kuin äänestämisellä… Menen siis kouluttamaan lehmiä lentämään sillä välin kun kansalaiset pääsevät juonen päästä kiinni.

Poliittisella kentällä on useita eri pelureita ja riippuen demokratian tilasta, näillä ryhmillä on vaihteleva määrä valtaa vaikuttaa maan asioihin. Tavan kansa, ne suuret massat, omaavat länsimaisissa demokratioissa vallan siitä, minkä näköiset puhuvat päät istuvat milloinkin sielä parlamentissa. Puhutaan myöhemmin siitä, kuka omaa vallan sen kansan mielipiteeseen jonka perusteella he käyttävät sitä valtaansa tuonnempana. Iso raha, ”eliitti”, on toinen merkittävä peluri joka vastaa suurelta osin miten se raha käytännössä liikkuu ja kun maailma pyörii kapitalistisessa järjestelmässä rahalla, tämä ryhmä vaikuttaa kaikkiin asioihin merkittävästi. Tämä ryhmä ei kuitenkaan ole homogeeninen, vaan jokaisella toimijalla on ne omat lehmät ojassa ja he kilpailevat keskenään useista asioista, mutta varsin monessa asiassa he liittoutuvat keskenään saaden aikaiseksi merkittäviä tuloksia. Aatteelliset ja yritysmaailman eturyhmät, kuten vaikkapa lobbarit tai ammattiliitot ja vastaavat, taas omaavat omalla alueellaan huomattavan määrän valtaa. Nämä ryhmät itsessään voivat koostua niin tavan kansalaisista tai vaikkapa täysin ison rahan ajatushautomoiden kermasta, mutta ne kaikki edustavat jotain tiettyä asiaa oman näkemyksensä mukaisesti. Mistä se näkemys tulee, se vaihtelee melkoisesti. Nämä kaikki pelurit sitten kilpailevat vallasta keskenään ja koska raha ratkaisee, kansalle jää aina vastuu ja maksajan rooli, siinä kun hyödyt uppoavat harvojen taskuun. Ja yllättyneitä oli…

Poliitikoilla itsellään on varsin vähän vaikutusvaltaa demokraattisessa järjestelmässä. Jos nimittäin leikittäisiin edes kansanvaltaa, ne poliitikot ovat sielä vain edustamassa kansaa, tekemässä todeksi kansan päätöksiä, eivät varsinaisesti siis vallassa. Mutta me elämme tasavallassa, samoin kuin jenkit, jonka tehtävä on varmistaa omistavan luokan oikeuksien vahvistaminen, kuten ne jenkkien perustavat isätkin jo kertoivat. Eri eturyhmät siis neuvovat poliitikkoja tekemään päätöksiä ja se kenellä on uskottavimmat argumentit (lue: eniten rahaa) saa yleensä tahtonsa lävitse. Puolueisiin ja yksittäisiin poliitikkoihin vaikuttaa suuri joukko eri ryhmittymiä, joista jokainen on ajamassa omaa etuaan yleensä muiden kustannuksella. Kaikki ne verkostot, jotka ovat syntyneet vuosikymmenten aikana sinne verhojen taakse (ns. kaksoisvaltio) pitää myöskin muistaa ruokkia kun isoja asioita ollaan ajamassa, mikä myöskin vaikuttaa merkittävästi mihin suuntaan milloinkin nojataan. Vaikka lähes kaikki toimijat koko pelissä ovat sieltä tavan kansan keskuudesta, siinä kohden kun leivän syönti kiinnostaa, laulujen sanat sanellaan ulkoa. Eikä se väärin ole priorisoida oman perheen etu muiden ylitse, koska jollain ne asuntolainat pitää maksaa ja silleen.


Lättymaa ja liberaali demokratia samalla viivalla

Lähes surkuhupainen yhteys näiden kahden asian välillä on se, että ”Koska se näyttää siltä, että…” on näiden molempien teorioiden vahvin näyttö. Molempia asioita on tutkittu ties kuinka kauan ja ainoa asia joka kumpaisessakin ainoana näyttönä sen paikkansapitävyydelle on, että se näyttää siltä. Miksi se näyttää siltä on toisarvoinen asia koska katso nyt itse! Asiat voidaan selittää miksi ne näyttävät joltain, mutta yksikään selitys ei tule koskaan kelpaamaan koska omiin havaintoihin luotetaan enemmän kuin niihin seikkoihin, jotka selittävät miten asia oikeasti toimii. Fysiikka ja matematiikka ovat tietysti paljon konkreettisempia tieteen aloja verrattuna valtio-oppiin, sosiologiaan tai psykologiaan, ei siinä, mutta kumpaisessakin asiassa (FE ja politiikka) se vallitseva ymmärrys ja kollektiivinen tieto asiasta osoittaa varsin vahvasti tiettyyn suuntaan. Mutta mikä ei ole yhtenevä, on se virallinen tarina näistä kahdesta asiasta. Lättymaa on virallisen tarinan mukaan höpönlöpöä (mikä on osalle todiste siitä, että maa on lätty), siinä kun länsimainen demokratia on se ainoa oikea malli virallisen tarinan mukaan ja sitä kyseenalaistavat ovat salaliittoteoreetikoita, kuten ne Cambridgen tutkijat.

Molemmista asioista voidaan toki keskustella, mutta mielipiteet ovat monella varsin paikalleen jämähtäneitä. Toki minuakin tästä jämähtyneisyydestä on syytetty lukemattomia kertoja ja olen sitä myös itse turhautuneena käyttänyt argumenttina, mikä se ei tietenkään ole. Näissä molemmissa törmätäänkin jälleen niin auktoriteetin kuin asiantuntijuuden ongelmaan: kehen voi oikeasti luottaa? Havainnot vs. jotkin todisteet, jotka eivät ole itsestäänselviä - näiden kahden välillä onkin vaikeaa päättää kumpi on oikeassa. Molempien selvittämiseen kun tarvitaan vuosien tutkiminen, tiedonkeruu ja asioiden ymmärtäminen eikä sittenkään ole mitään satavarmaa asiaa jolla voitaisiin osoittaa jokin juttu täysin kiistattomasti. ”Mutta jos ihmiset vaan tajuaisivat tämän asian, he ymmärtäisivät kuinka meitä on kusetettu ja sitten maailma korjaantuisi” toimiikin itse asiassa molempiin syyksi jatkaa asian saarnaamista… Noh, politiikan suhteen todisteet ovat tosin varsin vahvat: ei muuten muuttuisi vaikka kansa tajuaisikin, koska kansalla ei ole todellista valtaa nykyisessä järjestelmässä. Kansalla on kyllä potentiaalinen valta muuttaa koko sirkus, mutta kun vain äänestämällä voit vaikuttaa niin nyt se läsi kiinni!

Poliittiseen leikkiin ryhtyminen on toki asia, jolla voi vaikuttaa maan asioihin, mutta ei sillä tavalla kun asia yleensä ymmärretään. Organisoituminen ja sen kautta merkittävää (sanan)valtaa saamalla varsin pienikin ryhmä voi oikeasti muuttaa sen jonkin pienehkön asian suuntaa, mutta silloin pitää myös pohtia onko se sitten liioin demokratiaa, eli enemmistön näkemys asiasta? Siihen samaan soppaan kun sotketaan vielä kysymys siitä, onko kukaan oikeutettu valtaan muiden ylitse, niin johan saadaan riita aikaiseksi. Kansan enemmistö edelleenkin pitää tätä nykyistä mallia demokratiana, jossa äänestämällä kansa vaikuttaa ja sillä selvä, joten asiasta keskustelu jää usein lähinnä sille tasolle että kuinka nyt vaan kaikkien pitäisi äänestää oikein niin ongelmat ratkeaisivat. Cambridgen tutkimuksen ja lukemattomien muidenkin mukaan se nyt vaan on niin, että vaikka ihan kaikki äänestäisivät mielestään oikein, valta säilyisi edelleen sillä ”eliitillä”. Kas kun siinä on se juttu, että jo nyt kaikki äänestävät omasta mielestään oikein. Kansa ei ymmärrä tätä poliittista peliä, eikä se edes tiedä läheskään tarpeeksi että se voisi tehdä valistuneita päätöksiä yhtään isommista asioista, saatikka edes siitä kuka olisi ”hyvä ehdokas”. Ja syy siihen on myöskin selvä…


Se on se media, edelleenkin

Tavan kansan yleistä mielipidettä on ohjattu oikeastaan aina medialla. Ja se kuka omistaa median, määrää mitä sieltä tulee, vaikka tämä ottaakin usein journalisteilla henkeen. Katsos kun sinua ei oltaisi koskaan palkattu asemaasi, jos omat näkemyksesi poikkeavat vahvasti siitä median ajamasta agendasta, sori nyt vaan. Sanotaan, että ihmisten näkemykset muovautuvat kaikista eniten sen mukaan, ketkä ovat ne viisi läheisintä henkilöä joidenka kanssa vietät eniten aikaasi. Jos siis työpaikalla viettää huomattavan osan päivästään ja kaikki työkaverit ajattelevat jollain tietyllä tavalla, oma maailmankuvasikin alkaa pikkuhiljaa muistuttaa sitä samaa. Ja kun koko mediakenttä on ollut edistyksellisten kansoittama vuosikymmenten ajan, ei ole mikään ihme että media on lähes yksiääninen. Ne päätoimittajat on myöskin valittu tarkoin tehtäväänsä, joten ei tarvitse kovin kauaa etsiä yllättyneitä sille, miksi he kaikki toistavat sitä samaa virallista tarinaa, eikö totta? Ja tämän tarinan mukaan meillä on demokratia, vain äänestämällä voi vaikuttaa ja ne rikkaat eivät millään tavalla vaikuta ainaskaan mediaan!

Eri teorioita siitä voitaisiinko tämä järjestelmä sitten ”korjata” (koska se ei ole rikki vaan toimii just kuten pitääkin) esimerkiksi median kautta on useita, mutta täytyy sanoa että olen entistä epäilevämpi sen suhteen. Kyllä, sääntöpohjainen järjestelmä voitaisiin luoda merkittävästi kansanvaltaisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi, mutta itse ajatusta sääntöpohjaisesta järjestelmästä pitää myös kyseenalaistaa. Se kun ei voi olla moraalinen, jolloin täytyisi keskustella myös siitä, halutaanko kylmä, tiettyjä ryhmiä hyödyttävä ja toisia haittaava järjestelmä vaan korvata toisella vastaavanlaisella? Mikä tahansa sääntöpohjainen järjestelmä kun ajan saatossa muuttuu ainoastaan totalitaarisempaan suuntaan, joka sitten joudutaan aina välillä nollaamaan kun se menee liian pitkälle. Nollaukseen voi mennä jopa vuosituhansia, mutta se tulee sieltä jossain vaiheessa. Sitten keksitään uusi oikeutus harvojen valtaan muiden yli, tai enemmistön valtaan harvojen ja itsensä yli, tai jokin muu vastaava sääntömalli missä jotkut nyt vaan ovat tasa-arvoisempia kuin muut. Orwell ei ollut lainkaan väärässä asiassa…

Mitä tästä voitaisiin siis oppia? Jos haluaa vaikuttaa, pitää ymmärtää miten peli toimii ja osata toimia sen mukaisesti. Jos taas ei halua sekaantua muiden asioihin, on hyvä ymmärtää kuinka se maailma pyörii että osaa suhtautua asioihin niin ettei se pilaa koko elämää. Itse käytin melkoisen lohkon elämästäni ymmärtääkseni järjestelmän, vuosikausia siihen että yritin siihen myös vaikuttaa ja nyt vasta ymmärsin kuinka turhanpäiväistä se vaikuttamisen yrittäminen olikaan. Samalla kun maailmankuva muuttui kohti anarkistista näkemystä, koko poliittinen sirkus ja siihen millään tavalla kommentointi saatikka sekaantuminen aiheutti lähinnä vaan turhautumista ja kasvavaa vitutusta. Ei ne herää, ei vaikka mitä tekee… mutta samalla, eihän minulla ole liioin asiaa muiden näkemyksiin vaikuttaa, koska se ei minulle kuulu. Ehkäpä juuri siksi on tärkeää perata näitä ajatuksia tekstiksi, koska se auttaa ajattelemaan asiaa selvemmin. Ja kun sen jakaa, ehkäpä siitä joku muukin saa ajateltavaa… Siispä kohti uusia pettymyksiä!

Enteileekö median toiminta mullistuksia yhteiskuntarakenteissa?

Merkki päällä

Siinä kohden kun media alkaa huolestumaan asemasta yhteiskunnan suunnannäyttäjänä ovat muutoksen tuulet ilmassa. Viimeisimmät ulostulot eri suurilta mediavaikuttajilta kuten JSN ja vastaavat toimittelijayhdistykset osoittavat hienosti sen, kuinka kriittinen osa tämä virallinen tarina onkaan länsimaiselle demokratialle. Samaan aikaan YK:n suunnasta ollaan huolissaan tekoälyn vaikutuksesta hallintajärjestelmäämme, jolloin omaan nenääni homma haiskahtaa pahemman kerran. Mediavaikuttajien huoli oli siinä, että auktoriteettiasemassa olevien tahojen puheet ovat olleet ristiriidassa median kertoman virallisen tarinan kanssa, siinä kun YK murehtii että tekoäly puhtaan logiikan keinoin osoittaisi järjestelmämme valuvikoja. Molemmat näistä ovat äärimmäisen vaarallisia demokratiallemme! No mutta onhan ennenkin poliitikot ja muut vastaavat puhuneet virallisesta tarinasta hieman poikkeavia asioita, joten miksi nyt se olisi sitten yht'äkkiä ongelmallista?

Nähdäkseni ongelma on siinä, että ennen nämä auktoriteetit jotka ovat puhuneet vallassa olevaa järjestelmää vastaan ovat puhuneet siitä suurelta osin eri arvojen vuoksi. Yksi haluaa ottaa kansalta ja antaa kavereille koska se on oikein, siinä kun vastapuoli haluaa antaa ensin kavereille ja vasta sitten ottaa kansalta, eli kyseessä on täysin #eriasia. Tämä vasemmisto/oikeisto-leikki onkin toiminut loistavasti vuosikymmeniä ja länsimaiset demokratiat ovat olleet varsin rauhallisia ja vakaita järjestelmiä pitämään kansan aisoissa. Trumpin kausi oli kuitenkin alkusoittoa tälle tilanteelle ja ensimmäisiä kertoja, kun auktoriteetti kyseenalaisti virallisen tarinan luotettavuuden eikä vaan tyytynyt kertomaan kuinka hän osaisi varastaa kansalta oikein, kuten tähän asti peli on toiminut. Nyt vielä se perhanan AI antaa kansalle mahdollisuuden saada jokin taho selittämään tämän sirkuksen juoni kuin viisivuotiaalle, joka on suunnilleen se taso jolla tavan kansa ymmärtää koko poliittisen pelin. Siksi tekoäly on saatava säännöstelyllä kuriin siinä kun media yrittää tehdä kaikkensa että ne väärää mieltä olevat auktoriteetit olisivat hiljaa. Tekoälyn suukapulointi on vielä helppoa ja se voidaan myydä kansalle yhteiseksi hyväksi ja heidän turvallisuutensa vuoksi, mutta kun auktoriteetteja aletaan säädännöllä rajoittamaan, siinä moni koira älähtää kun kalikka kalahtaa.

Nimittäin siinä kohtaa kun jokin luotettava taho sanoo virallisen tarinan olevan joltain osin paskapuhetta, eikä siis vaan jotkut tämmöiset sattumanvaraiset bloggaajat ja vastaavat, on piru merrassa. Korona, ilmastohumppa ja maahanmuuton ”hei me tienataan tällä” ovat vain osa niistä virallisen tarinan osista, jotka voidaan ihan todistettavasti faktapohjalta todeta olevan vain kauniita tarinoita ilman totuuspohjaa. Kun meikäläiset, siis väärinajattelijat, ovat näin sanoneet vuosikymmeniä, se on voitu leimata hulluksi salaliittoteoriaksi, mutta kun nyt voidaan tilastoilla ja niillä virallisilla faktoilla osoittaa kuinka media ja sen hetkiset puhuvat päät ovat valehdelleet kansalle, siinä on selitykset vähissä. Kyse ei ole enää eri arvomaailmoista, vaan koko auktoriteetin oikeutuksesta, joka on varsin hataralla pohjalla jos kansa ymmärtää että heille on valehdeltu. Yritys on nyt medialla melkoisen kova että nämä väärin puhuvat poliitikot ja muut asiantuntijat saataisiin hiljaiseksi, koska säädäntä jos otetaan siihen avuksi niin entistä useampi ihminen voi hoksata kupletin juonen ja väärää mieltä olevat saavat vielä enemmän ammuksia taisteluunsa. Miten tämä tilanne sitten korjataan? Opitaan taas hieman historiasta…


Vanhan toistoa

Tämä länsimainen demokratia alkaa olla tullut tiensä päähän ja aivan samalla tavalla kuin monarkiat aikoinaan, nämä ilmassa olevat merkit enteilevät muutosta. Mihin suuntaan, sen vain aika näyttää, mutta viimeksi siirryttiin kohti entistä autoritäärisempää mallia kunnes sitten koko paska osui tuulettimeen ja tarvittiin uusi virallinen tarina oikeuttamaan valta muiden ylitse. Kelataan siis ajassa taaksepäin ihmiskunnan kehitykseen feodaalisissa järjestelmissä. Muutama ihminen omisti alamaisensa ja teki just mitä lystäsi omalla hiekkalaatikollaan. Naapureiden kanssa kärhämöitiin ja Machiavellin oikeutus valtaan oli voimissaan - kenellä on suurin tykki on oikeassa. Mutta ne perhanan tavikset eivät enää vuosisatojen kurituksen jälkeen tienneet paikkaansa ja alkoivat oman massansa vuoksi omaamaan niin paljon potentiaalista valtaa, että paikallisilla päälliköillä alkoi mennä jännäkakka pulttuun. No mikä tilalle? Monarkiat.

Kun kuningas tai keisari, tai millä nimellä sitä kutsuttiinkaan, oli Jumalan antamalla mandaatilla vallassa, ei sitä kovempaa oikeutusta valtaan ollut kenelläkään ihmisellä. Verot maksettiin ensin sille omalle lääninherralle, joka sitten antoi siitä oman osansa kuninkaalle joka tarvittaessa kävi tällä verovaroin kerätyllä vallalla näyttämässä kaapin paikan väärää mieltä oleville kansalaisille. Kaikki pelasikin hyvin, jos ei nyt lasketa vaikkapa eri kuninkaiden vallanhimoa ottaa siltä naapurikunikaalta vähän lisää lääniä itselleen. Oli olemassa alueen isoin auktoriteetti, vieläpä yliolennon oikeutuksella niin sitä ei haasteta, piste. Paitsi että sitten tuli valistuksen aika ja kasvaneen varallisuuden ansiosta yhä useampi pystyi käyttää aikaansa niin opiskeluun kuin ennen kaikkea kaikessa rauhassa funtsimiseen. Kasvava autoritäärisyys toi siis rauhan maahan, mutta samalla se mahdollisti joillekin tahoille aikaa miettiä niitä syntyjä syviä, eikä vaan niska limassa vääntää työtä sen oikeutetun auktoriteetin taskuja lihottamaan.

Valistuksen ajasta kohonnut idea demokratiasta, liberaalista demokratiasta, oli kuitenkin aatteena hirvitys sille omistavalle luokalle. Mutta tarina oli ihan ykkösluokkaa ja pienellä viilaamisella siitä saatiin aivan loistava järjestelmä, joka kansalle näyttäytyi kansanvaltana ja vapautena, kun se oikeasti oli jotain aivan muuta. Järjestelmä kehittyikin idealismin ja vallanhimon yhdistelmästä vuosien saatossa länsimaiseksi demokratiaksi, joka sitten massamedian avulla rakentuikin yhdeksi ihmiskunnan parhaimmaksi illuusioksi oikeutetusta vallasta ilman yliolentoja. Samoja säröääniä kuului heti alusta alkaen, mutta ne säilyivät piilossa aivan samalla tavalla kuin monarkioissa aikoinaan - väärää mieltä olevien suut tukittiin pakolla. Sitten tulikin netti ja tavan kansalaisten mahdollisuus päästä käsiksi lähes mihin tahansa tietoon moninkertaistui ja mahdollisuus verkostoitua muiden samanmielisten kanssa olikin lopun alkua tälle demokratuurille. Nyt vielä jotkut perhanan poliitikot rapauttavat kansan luottamusta siihen Jumalan sanaan, eli valtamediaan, ja tekoäly uhkaa vääntää rautalangasta asiat eikä suurta nollausta parempaa vaihtoehtoa ole ainakaan vielä noussut esiin niin kuinka pitkälle tämä länsimaisen demokratian kuolonkamppailu jatkuu kun autoritäärisyydessäkin tulee se seinä vastaan. Vai tuleeko?


Kauanko kansan maltti venyy?

Kysymys kuuluukin, kuinka pitkälle kansa on valmis karsimaan vapauksiaan ja oikeuksiaan että vallanpitäjät voivat pitää pakan kasassa? Veikkaisin että raja ei ole vielä tullut vastaan ja vasta siinä kohden kun yleismaailmallisia ihmisoikeuksia aletaan karsimaan yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi, alkaa ne lamput syttymään hitaammillakin. Tai no, eihän se nyt muutama ihmisoikeus vielä mitään haittaa… kehollinen itsemääräämisoikeus ja sananvapaus voidaan aina laittaa tauolle ja sitten kun ongelma on ratkaistu niin sekin väliaikainen ajoneuvovero tullaan ihan saletisti perumaan? Mielenkiinnolla seuraankin ehtiikö se kuppi mennä nurin elinaikanani, vai kituutetaanko vielä muutama vuosisata globaalin hallinnon alla ennen kuin se vapaus alkaa maistua? Ehkä uusi uljas maailma riittää, eli somaa poskeen niin hymy pysyy kuin Jokerilla ikään? Tottelevaisuus pitää tietenkin testata kausittaisten rituaalien muodossa (äänestäminen) ja otettujen buusterien määrässä.

Muutos monarkiasta tasavaltaan kävi varsin kivuttomasti, koska kansa oli uskoteltu sääntöpohjaisten järjestelmien olevan sen oikea tapa. Kuninkaan käskyjen sijaan kansa itse pääsi säätämään lakeja jolloin niiden täytyy olla kansan edun mukaista! Olisi sulaa hulluutta ampua itseään nilkkaan säädännällä, mikä tietysti olikin se lopputulema. Ei siis kansan suunnalta, vaan oikeiden vallanpitäjien - he eivät juurikaan säätäneet lakeja itseään vastaan, vaan lähinnä varmistamaan tottelevaisen kansan. Homma menikin putkeen siihen saakka, että auktoriteetin asemaan alkoi valumaan ihmisiä jotka aina välillä ajattelivat myös itsenäisesti eivätkä pelkästään omaa napaansa. Kaikki tämä nykypäivän säädäntä kun on oman edun ajamista - hyvesignalointia ja oman äänestäjäkunnan kasvattamista. Tavan kansasta ei yksikään vallanpitäjä ole välittänyt viittä vesilusikkaa sen jälkeen kun valta siirtyi kansan keskuudesta norsunluutorneihin. Mutta hei, kyllä se sitten seuraavalla kerralla kunhan vaan kaikki äänestää oikein, eiks jeh?

Niin kauan kun enemmistö on sitä mieltä, että on olemassa auktoriteetteja jotka ovat oikeutettuja valtaan muiden ylitse, se tulevakaan järjestelmä ei tule isosti muuttumaan. Niin kauan kun sääntöpohjainen järjestelmä nähdään moraalisena ratkaisuna, vaikka se ei sitä koskaan voi olla, sama sirkus tulee jatkumaan. Niin kauan kun kilpailulla päätetään voittaja ja voittaja on oikeutettu palkintoonsa, historia tulee toistamaan itseään. Päätös on kuitenkin jokaisella yksilöllä omalla kohdallaan, kannattaako näitä asioita joiden lopputulos on nyt nähty poikkeuksetta. Se on kuitenkin täysin jokaisen ihmisen oma asia ja oma päätös, siitäkin huolimatta että tämä vauvasta vaariin saakka jatkuva indoktrinointi saattaa varsin monella aiheuttaa sen itsenäisen ajattelun puutetta, mutta sille ei mitään saa koska ne jotka ovat asian jo omalla kohdallaan kelanneet, eivät sitä valtaa muiden manipulointiin liioin juurikaan kaipaa. Pitäkää tunkkinna. Itse lähden tutkailemaan tuntemattomia polkuja tästä eteenpäin ja pyrin aktiivisesti välttelemään useita niistä aiheista, joita tässä blogini 599:n postauksen aikana olen vuosien saatossa raapustellut. Tämä tie on nähty eikä se johda mihinkään. Mihinkä se suunta sitten on, vain Luoja tietää… jos sekään. Pohditaan sitä suuntaa hieman lisää seuraavassa tekstissä…

Meritokratiasta

Oikeutus varallisuuteen

Yksi perustavaa laatua oleva näkemysero vanhan kannan oikeistolaisilla ja vasemmistolaisilla on oikeutus varallisuuteen ja sen mukana tuomaan asemaan. Jason Stanley nostaa tämän kohdan tikun nokkaan kirjassaan ”How Propaganda Works” ottaessaan vahvasti kantaa sen puolesta, että meritokraattinen järjestelmä etenkin käytännössä on jotain aivan muuta kuin sen kerrotaan olevan ja on yksi suurimmista ongelmista yhteiskunnassamme. Meritokratian idea on varsin yksinkertainen - osaavimmat henkilöt valitaan omien alojensa johtajiksi, eli meriittien perusteella. No tuohan on aivan loistava idea, eikö? On puhuttu esimerkiksi virkamieshallituksesta, eli valkataan ne kovimmat ammattilaiset ministereiksi ja demokraattisesti valitut kansanedustajat sitten yhdessä käskyttävät sitä hallitusta. Siinähän saa melkein sen kuvan, että nykyiset kansanedustajista hallitukseen nousevat kaupan kassat eivät olisi muka virkaansa sopivia?! Ei siinä, jokin raja pätevyyden suhteen olisi varmaan hyvä vetää jokaiseen asemaan, koska eihän sitä lentäjäksikään valita ulkonäön perusteella, kuten tässä poliittisessa sirkuksessamme taas tehdään edustajien kohdalla valtaan muiden yli.

Kukin palkitaan ansionsa mukaan on tietysti jalo ajatus ja kilpailuhan sen pitää hanskassa, ajattelee moni oikeistolainen eikä se täysin poissuljettu ajatus ole vasemmistonkaan suunnassa. Mutta minkä ansion mukaan sitä tulisi ihmisiä palkita? Hanttihommia tekevä duunari voi vetää kymmentuntisia työpäiviä viisitoistakesäisestä klopista aina eläkkeen alkamiseensa saakka ja hän saa sillä leivän pöytään mutta vuokraan tarvitsee jo hieman avustusta. Siinä kun Alkon toimitusjohtaja vetää vuodessa saman liksan myydessään viinaa suomalaisille, joka ei nyt ole sieltä ihan haasteellisimmista tehtävistä. Hoitajille täytyy tarkasti laskea jokainen lantti palkkaan, mutta pankinjohtajan ja sijoitusneuvojan hoitajan vuosipalkan ylittävä minuuttipalkka on täysin oikeutettu. Mitä ammattia mikin yhteiskunta arvostaa, on aina peilautunut heidän asemaansa ja varallisuuteensa, mutta käytännön merkitys yhteiskunnan toimivuuteen on etenkin modernina aikana päätynyt varsin etäälle aseman arvostuksesta. Kun maalla lakkaa paska haisemasta, se lakkaa kaupungissa tulemasta…

Siinä kohden kun huomaakin olevansa asiasta samaa mieltä, että ehkä se hoitaja voisi saada vähän enemmän ja ehkä sen pankkiirin siivua voitaisiin hieman leikata, tulee monella vastaan se kauhureaktio: minähän tuen vasemmistolaista ajattelua. Vielä päälle jos ajattelee, että julkinen koulu tai terveydenhuolto on myöskin jees, sitähän ollaan vielä päälle sosialistisia! Valikoiva oikeistolaisuus on kuitenkin juurtunut vahvasti yhteiskuntaan ja sitä ei lainkaan auta se, että nykyiset vasemmistopuolueet olisivat vanhalla määritystavalla lähes äärioikeistoa mitä tulee talouteen. Syy: koko maailma on neoliberalistinen talousajattelultaan, jossa siis kilpailu on kuningas ja jos et pärjää kilpailussa, se on täysin omaa syytäsi - mitäs menit hoitsuksi tai maanviljelijäksi, olisit alkanut lääkäriksi tai pankkiiriksi, ääliö. Koska kilpailun voittaja on aina oikeutettu enempään kuin muut, on täysin luonnollista että joillain on enemmän kuin muilla, eikös? Ja kun yhdellä on hädintuskin varaa ruokaan ja toisella varaa sijoittaa miljoonia oman asemansa parantamiseen entisestään, se kilpailun voittaja on vaan niin helvetin paljon parempi tyyppi joka mittarilla, että hän on varallisuutensa lisäksi oikeutettu myös käyttämään sitä varallisuuttaan valtaan muiden yli…


Oikeutus valtaan

Kun ihminen kokee olevansa oikeutettu valtaan muiden yli, on siinä vallanhimossa usein vain taivas rajana. Kyllä, ne resurssit aiheuttavat rajoituksensa ja ehkä sitä joutuu tyytymään vain joidenkin kymmenien ihmisten yli päsmäröintiin noin alkuun, mutta entäs jos liittoutuisi muiden samanmielisten kanssa niin siinähän olisi saumaa kaikilla saada enemmän valtaa, eikös? Jos olisikin vaikka kavereita niiden kanssa, joilla on merkittävästi enemmän resursseja ja lupaisi heille hieman enemmän resursseja sen vallankäytön seurauksena niin siitähän vasta hyvä tulisikin. Laitetaan riittävästi samaa mieltä olevia kasaan ja kerätään rahoitus vallankäytölle vaikkapa tietyiltä ryhmiltä niin siitähän saadaan aikaiseksi vaikkapa poliittinen puolue! Annetaan sitten niiden verkostojen kasvaa rauhassa ja haalitaan korkeisiin asemiin ne kaikista vallanhimoisimmat, jolloin he nostavat koko ryhmän aivan uudelle tasolle! Ja sitten on tyyppejä, joidenka mielestä tämä ei nyt ole ihan oikein mutta onneksi se voidaan helposti korjata sisältäpäin… Ei voi muuta sanoa kuin että siinä on kyllä mahdettu nukkua tunnilla aika rajusti jos ajattelee näiden verkostojen kaatuvan sisältäpäin, kun ei sinne sisälle itse edes pääse muutoin kuin vannomalla uskollisuutensa sille verkostolle.

Koko demokratian idea olisi se, että ihmiset olisivat tasa-arvoisia vallassaan ja muutoinkin mahdollisuuksissaan yhteiskunnassa. Käytännössä tämä on tietenkin täysin utopistinen asia, koska ihmiset nyt vaan eivät ole millään mittarilla tasa-arvoisia keskenään ja ainoa edes etäisesti mahdollinen tasainen pelikenttä olisi lain edessä ja sekään ei ole käytännössä mahdollinen. Looginen päätelmä voisi siis olla se, että koska demokratian vaatimus yhdenvertaisesta vallasta on mahdoton saavuttaa, ehkä meidän tulisi pohtia parempia ratkaisuja? Jos asiassa oltaisiin rehellisiä, ajatus ”yksi ihminen, yksi ääni” tyssää tasan siihen kohtaan kun yhdelläkään on resursseja vaikuttaa muihin ja hän niitä siihen muiden näkemyksen manipulointiin käyttää. Se mummo hieman enemmän hynää sukanvarressaan kun ei ongelmaa vielä aiheuta, vaan siinä kohden kun ihmiset tuntevat olevansa oikeutettuja vaikuttamaan muiden näkemyksiin, ongelmat alkavat. Kun samaa jatketaan vuosisatoja, ellei tuhansia, ne kilpailussa pitkässä juoksussa menestyneet ovat keränneet niin paljon enemmän kuin ne ”tavikset”, että sitä on vaikea edes käsittää.

No mutta onhan paljon ihmisiä, jotka ovat omilla ansioillaan ja taidoillaan nousseet kansansuosioon ja kyllähän heidän erinomaisuutensa on merkki siitä, että he ovat tehneet jotain oikein ja olisivat siksi piirun verran parempia myös johtamaan muita, eikös? Toki, joka ikinen TikTok-stara miljoonine seuraajineen on ansioitunut kuuluisuus jonka sanaa ne miljoonat kuuntelevat. Kukaan koskaan ole käyttänyt manipulatiivisia keinoja itsensä nostamiseen ja järjestelmä ei ole lainkaan vinoutunut nostamaan tiettyjä ominaisuuksia suosioon? Jos palataan siihen ikivanhaan ideaan tasavallan oikeutuksesta valtaan, siinähän valittiin ne kaikista hyveellisimmät ihmiset valtaan muiden yli, koska he olivat osoittaneet omilla toimillaan ja teoillaan olevansa oikeamielisiä johtajia. Kansa valitsee sitten viisaasti parhaista parhainten joukosta johtajansa ja ne oikeamieliset johtajat johdattavat kansan pelastukseen. Mutta milläs mittarilla sitä nykyään mitataankaan kuka on hyvä tyyppi? Aivan…


Kun teoria törmää todellisuuteen

Ei siinä, meritokratia on ihan hieno aate paperilla, siinä kuin tasavaltakin, mutta kumpainenkin unohtaa sen heikoimman linkin - ihminen. Jos kenellä tahansa on yleisesti hyväksytty oikeutus valtaan muiden yli, sinne valtaan pyrkii pääosin kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka haluavat valtaan ja niitä, jotka kuvittelevat voivansa muuttaa asiat paremmin päin sillä, että vallassa olisi oikeamielistä sakkia. Mutta kun valinta tehdään edelleenkin kilpailulla, joka on alusta loppuun niiden hallussa, joilla on resurssit sen pelin pyörittämiseen, mitä luulet kumpaa ihmistyyppiä ne oikeat vallanpitäjät tulevat tukemaan valtaanpääsyssä? Kyllä, sielä koneiston sisällä on paljon hyviä tyyppejä myös mukana, koneiston rattaina, koska ne oikeat vallanpitäjät ymmärtävät sen, ettei niillä pelkillä pyrkyreillä ja vallanhimoisilla tyypeillä voida yhteiskuntaa pitää pyörimässä. Siihen koneiston rullaamiseen kun tarvitaan toimivia rattaita, joille kerrotaan heidän tekevän tärkeää työtä yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi. Hyvä poika, istu, makaa, käy äänestämässä seuraava puhuva pää vallanpitäjien sirkukseen.

”No eihän tämä hyvä ole, mutta paras mikä meillä on olemassa, heh heh” ja ”No kerro nyt sitten yhden twiitin mitassa mikä olisi parempi ratkaisu ja miten siihen päästään siirtymään jo huomenna, koska muutoin argumenttisi on väärä!” sekä tietysti se klassikko ”Muutetaan järjestelmä sisältäpäin!” ovat kaikki malliesimerkkejä orjamentaliteetista, joka on iskostettu ihmisiin vähintään vuodesta miekka ja kilpi lähtien. Kun se ennen oli ”Luojan tahto”, että joku istui korkealla pehmustetulla penkillä muiden yli, nyt nämä uudet sadut kertovat oikeutetusta vallasta niillä, jotka ovat pääosin viekkaudella ja vääryydellä varallisuutensa kasvattaneet. Vai uskooko joku ihan aikuisten oikeasti vaikkapa Kill-Bill Gatesin tienanneen varallisuutensa sillä, että oli vain niin paljon parempi kuin muut omalla alallaan? Ja että nämä tyypit, jotka sormia napsauttamalla minkä tahansa maallisen asian tapahtumaan saavat haluaisivat millään tavalla reilusti kilpailla asemastaan? Juutottakai. No mutta nythän minä vaan lannistan ihmisiä ja ei saisi pilata hyvää tarinaa hyvisten voitosta?! Voihan sen asian niinkin nähdä, jokaisella kun on vapaa tahto nähdä asiat sillä omalla tavallaan ja uskoa ihan mihin ikinä lystääkään.

Mitään lyhyttä tarinaa, helppoa ratkaisua tai nopeaa korjausta ei minulla yhteenkään näistä ongelmista tietenkään ole, eikä semmoisia ole luvassa muutoin, kuin että jokin korkeampi voima ihmisten yläpuolella puuttuu peliin. Osa siihenkin uskoo ja saa näin vapaasti tehdä, ei siinä mitään ja jos historiasta on oppiminen, se korkeamman voiman puuttuminen on todennäköisempi vaihtoehto kuin vallanpitäjien oman pelin voittaminen. Sen sijaan että inttää toisilta että no mitä sitten, voisi kokeilla semmoista vallankumouksellista toimintatapaa kuin ota ..ttu itse selvää! Maailma on kirjoja täynnä asiasta jos lukeminen on hanskassa tai äänikirjoja kykenee kuuntelemaan. Dokumenttielokuvia ja luentoja on myös lukemattomia katsottavaksi ja kuultavaksi, eli kuten sanotaan, informaation aikakaudella tietämättömyys on ihan oma valinta. Asiat voi toki ymmärtää monella tavalla enkä itse edes kuvittele ymmärtäväni kaikkea ”oikein”, saatikka tietäväni edes auttavasti niin paljon osatakseni muodostamaan riittävän valistuneen vastauksen kysymykseen ”no mutta mitä sitten”. Niin kauan kun meillä kuitenkin on sananvapaus, asia voitaisiin korjata ja ne tyrannien kaatamiskeinot on tiedetty jo satoja vuosia. Yksikään tyrannia ei ole vielä tähän päivään mennessä loppunut sillä tottelemisella, mutta jostain syystä nyt kuvitellaan sen onnistuvan.

Sata vuotta propagandaa yhteistyötä vastaan

Daavid vastaan Goliat

Pohjana tälle pohdinnolla ovat tällä kertaa Alex Careyn kirja ”Taking the Risk Out of Democracy - Corporate Propaganda versus Freedom and Liberty” ja Herbert Marcusen essee ”Repressive Tolerance” joka on kolmasosa kirjasta ”A Critique of Pure Tolerance”. Vaikka kirjoilla onkin kovin eri aihe, päätyvät ne molemmat hyvin pitkälti samaan näkemykseen: kansaa kustaan systemaattisesti linssiin. On aivan turha leikkiä mitään demokratiaa kun ne opettajien opettajatkin ovat tässä vaiheessa jo käyneet läpi sen saman mankelin, joka on Careyn mukaan saanut alkunsa 1800-luvun lopulla jenkkien ison rahan aivotuksista. Missä vaiheessa muu maailma saatiin indoktrinoitua samaan malliin, se varmasti vaihtelee maakohtaisesti melkoisen suuresti, mutta tämä meidän ”länsimainen demokratia” on hyvin pitkälti tuotosta siitä, kuinka iso raha osti koko demokraattisen järjestelmän ja käänsi sen omaa etuaan ajavaksi sirkukseksi.

Liberaalin demokratian aate on vahvistunut viimeisen sadan vuoden aikana melkoisesti. Eli siis se, että maan suunnan tulisi määrittyä kansan yleisen mielipiteen mukaan. Samassa ajassa yritysmaailma on kasvanut ja vahvistunut räjähdysmäisesti ja kuten varallisuudella on kapitalistisessa mallissa tapana, se hillo on pakkautunut hyvin harvojen käsiin. Ja siitä hillosta on lohkaistu melkoisen suuri siivu yhteen ainoaan tarkoitukseen: propagandaan, jolla varmistetaan ettei kansa sekaannu yritysten valtaan. Varovainen arvio olisi, että noin 10% siitä kaikesta varallisuudesta käytettiin alkuvaiheessa siihen mielipiteen muokkaukseen, enkä usko että se summa siitä ainakaan olisi vähentynyt vuosien saatossa. Jos siis merkittäviä summia on käytetty pitkiä aikoja kansan manipulointiin, voidaanko sitä yleistä mielipidettä pitää millään tavalla kansan mielipiteenä?

Juuri tähän manipuloinnin ongelmaan niin Marcuse kuin Carey ottavatkin kantaa. Koko idea kansanvallasta kun perustuu juuri siihen, että nämä yksilöt joilla on oikeus vaikuttaa, kykenevät itsenäiseen ajatteluun ja sen perustana on puolueeton ja faktapohjainen tieto. Jos puolueetonta tietoa ei ole saatavissa, toiseksi paras vaihtoehto on vahvasti puolueellinen tieto mutta monesta eri suunnasta katsottuna. Mutta kun joka ikinen suunta on vahvasti vääristynyt sen ison rahan propagandan ansiosta, ei järjestelmämme ole millään muilla kuin ison rahan omilla mittareilla kansanvaltainen. Eipä siinä, ei sen kuulukaan olla kansanvaltainen, koska tasavaltojahan ne kaikki ovat täällä lännessä. Oikeutus sille vallalle vaan otetaan kansalta, sen ison rahan propagandan saattelemana. Täytyy kyllä nostaa hattua sinne strategikoille, sen verran nerokas kusetus tämä kertakaikkiaan on. Yleinen mielipide ja poliitikkojen näkemykset kun ovat saman porukan ohjauksessa, voidaan sanoa että taivas on rajana mihin voidaan vaikuttaa yhteiskunnassa.


Oikeiston ja vasemmiston harha

Ennen kuin päästään pureutumaan siihen propagandaan itseensä, pitää ensin päästä kärryille poliittisen järjestelmän tavasta ohjailla sitä kansakuntaansa. Tasavallan idea sieltä jenkkien suunnasta oli alunperin se, että luodaan perustuslaki suojaamaan kansaa vallalta, mutta ei anneta valtaa kansalle koska pääpiirteittäin tavan kansa on… vähintäänkin tietämätöntä. Sen sijaan maata johtamaan valitaan ne kaikista parhaimmat, hyveellisimmät miehet, joilla on omien yhteisöjensä vankkumaton tuki takanaan koska silloin he voivat vääntää ne päätökset rautalangasta omilleen. Hyveellisyys muuttui kuitenkin propagandan ansiosta hyvin nopeasti suosiokilpailuksi ja siinä kisassa hyveet taisivat jossain vaiheessa unohtua? Tasavallasta tuli siis Idols-kisa jossa eniten huomiota saavat yleensä voittivat… eli se, kenellä oli hilloa kampanjoida. Ja missäs sitä rahaa taas olikaan jaettavaksi mielipidemuokkaukseen? Kannattaa olla oikeaa mieltä tietyistä asioista jos haluaa saada koneiston tuen itselleen.

Syy miksi ne teollisuuspohatat aikoinaan vaihtoivat kyynelkaasun propagandaan oli se, että ammattiliittojen kurissapito oli paljon tehokkaampaa iskemällä kansan yleiseen näkemykseen liitoista, kuin antaa pamppua muutamalle lakkoilijalle. Toisen maailmansodan aikana propagandaa liittoja vastaan hieman himmailtiin koska se olisi sotkenut sotapropagandaa ja punaisen pelon lietsontaa, mutta sen jälkeen lyötiin iso vaihde silmään. Yleisen mielipiteen muokkauksen lisäksi yritykset pommittivat omia työntekijöitään liittojen vaaroista kertovilla julkaisuilla ja olivathan ne liitot vaarallisia, koska niitä samaan aikaan myyrättiin kaikin keinoin ison rahan toimesta. Opposition hallinta onnistuu kuulemma parhaiten johtamalla sitä itse. Mutta aina välillä sinne liittoihin, samoin kuin tasavallan porteille pääsi niitä hyveellisiä ihmisiä sotkemaan pakkaa. Täytyi siis päästä eroon niistä hyveellisistä tyypeistä. Tai ainakin rajoittaa niiden lukumäärää indoktrinoimalla ihmiset uskomaan johonkin eri ”puoleen” tässä sirkuksessa.

Vuosisata kapitalismin ihanuutta saikin oikeiston uskomaan siihen, että kavereille antaminen kansalta ottamalla on hyvä poliittinen strategia, siinä kun vasemmisto keskittyi ensisijaisesti kansalta ottamiseen ja sitten vasta kavereille antamiseen. Jostain syystä nykyään kansa kutsuu tätä ”vihervasemmistoksi”, vaikka ei se eroa millään tavalla oikeiston ajamasta politiikasta - neoliberalismi on se kantava aate läpi koko poliittisen kentän. Toki joitain poikkeuksellisia yksilöitä vielä on olemassa, mutta heidät on niitattu uuskielen ansiosta seinään: sosialismi ja kommunismi ovat nykyään kirosanoja, ei aatteita joiden avulla tämäkin maa saatiin aikoinaan kukoistamaan (Pohjoismainen malli, eli sosiaalidemokratia). Nykyinen työväenpuolue SDP oli esimerkiksi kärjessä ajamassa sairaanhoitajien 48a pakkopykälää läpi, joten siinä nähdään kuinka sitä kansaa suojattiin vallalta. Meidän oppositio-oikeistohan on lähinnä kritisoinut hallitusta siitä, että se ei ole tehnyt tarpeeksi suuria kurituksia kansalle… Vasemmistoa, sen sanan vanhassa merkityksessä, Suomessa ei ole enää vuosiin näkynyt.


Kuka enää on sen pienen ihmisen puolella?

Meneekin jo surkuhupaisuuden puolelle, kun ihmiset jotka kertovat ymmärtävänsä koko rahan luonteen ja ongelman, eli mm. pankkijärjestelmän herkkuineen, uskovat he silti suurelta osin siihen ison rahan kertomaan tarinaan mikä on hyvää ja mikä pahaa aatetta poliittisella kentällä… ja tietenkin uskovat siihen suurimpaan vitsiin, että ison rahan säännöillä lassipallon pelaaminen on keino voittaa se iso raha omassa pelissään. Pelaajia onkin kentällä nykyään paljon ja kaikista alimmassa kastissahan tässä ovat anarkistit, koska heidän mukaansa kukaan ei ole oikeutettu valtaan muiden yli. Tämä siksi, että anarkisteja ei kiinnosta kuka pyrkii valtaan heidän ylitseen, siinä kun paljon hyödyllisempi tapa jakaa se kansa on kertoa, että ”oikeaa mieltä olevilla” on oikeutus valtaan koko kansan ylitse. Ja kun koko poliittinen kenttä uskoo siihen neoliberaalien unelmaan, eli että kilpailu ratkaisee kaikki ongelmat, saadaan keskenään kisaava joukko puolueita joiden ainoa ero on siinä, kuka se on se kaveri jonka taskuja täytetään ensimmäisenä.

Ettei tämä dystopia olisi liian helposti oikaistu, hiljaa hivuttamalla etenevän ”vihreän siirtymän” ideologia suurine nollauksineen ja digitaalisine identiteetteineen vaikuttaa olevan se ison rahan seuraava askel. Vaikka globalisaation ihanuus avasikin markkinat ja mahdollisti ennennäkemättömät voitot suuryrityksille, se avasi samalla sen suurimman uhan isolle rahalle: sananvapauden ja keinot levittää sitä sanaa välittömästi ympäri maailmaa. Itseään kovin suvaitsevaisena pitävät tahot haluavat nyt hiljentää kaikki riitasoinnut, koska ne oikeasti uhkaavat heidän valtaansa. Toki samaa sensuuria harrastavat myös ne, jotka pyrkivät valtaan omia aatteitaan ajamaan, mutta resurssien määrä tuppaa ratkaisemaan sen, kuka ja mitä saa sanoa - kapitalistinen sananvapaus on länsimaisen demokratian suurin hyve. Eli siis se, että kenellä on eniten rahaa on oikeimmassa.

Niin kauan kuin yhteiskunta kokee tarpeelliseksi aseistaa ja kouluttaa osan kansasta käskystä tukkimaan ihmisten turvat väkivalloin (poliisi ja armeija), ei tähän tilanteeseen taida tulla suurempaa muutosta. Vallanpitäjät käyttävät aina väkivaltamonopoliaan niitä vastaan, jotka uhkaavat heidän valtaansa. Oli se sitten yksittäinen väärää mieltä oleva, pieni ryhmä tai jopa kokonainen kansakunta joka uhkaa oikean vallan asemaa, ne tavan kansalaiset tulevat vuodattamaan verta herrojensa käskystä. Miksi? Koska ihmiset uskovat olevansa hyviä ihmisiä kun he noudattavat vallanpitäjien määräyksiä. Siis niiden, jotka ovat vuosisatoja ohjailleet kansoja sieltä takaa ja tuoneet ne ”suuret johtajat” keulakuvaksi, kun sille on nähty tarvesta. He kyllä nostavat sankarin jalustalle, kun kansa sitä tarvitsee. Ja sitten kertovat, kuinka kansan uhrautuminen on jälleen kerran tarpeen, yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi. Mitä meinaat, miksi ihmeessä se iso raha olisi propagoinut jo vuosisadan sitä vastaan, että ihmiset yhdistyisivät ajamaan oman kansan etua sen muutaman edun sijaan?

Länsimainen pragmatismi

Totuudella ei ole merkitystä

Siinä 1960-luvun alussa Daniel Boorstin pohti, mitä ”Amerikkalaiselle unelmalle” oikein tapahtui ja tuli siihen päätelmään, että totuudella ei loppuviimein ole juurikaan merkitystä, ainoastaan uskottavuudella. Tätä samaa unelmaahan Edward Bernays ja hieman myöhemmin professori Harold Lasswell kannattivat ja viimeistään toisen maailmansodan jälkeen koko läntinen arvoyhteisö, jenkit etunenässä, oli sopeutunut ajatukseen missä käytännöllisyys ajaa totuuden yli. Kaikki suuret jenkkien aikakausilehdet siitä 1900-luvun alusta lähtien julistivat pragmaattisuuden ilosanomaa ja olihan heillä runsaasti todisteita jo hyvinkin aikaisesta vaiheesta: CPI (eli Creelin komitea) oli osoittanut, kuinka kansakunnat saadaan vihaamaan ja pelkäämään hunneja, joka oli täysin sepitetty tarina saksalaisista.

Aivan samaa satuiluahan koko Mccarthyismikin oli ja on edelleenkin, mutta kuten muutkin vastaavat käsitysten ohjaukset, ei sillä totuudella ole merkitystä vaan ainoastaan sillä, miltä asiat näyttävät ja kuinka uskottava se kerrottu tarina on. Vaikka tätä uudehkoa ideologiaa arvosteltiinkin vielä 50-luvulla, esimerkiksi professori William Albigin toimesta, oli tämä juna saanut jo riittävästi liike-energiaa taakseen ettei sitä voitu pysäyttää millään totuudella. Ja eihän se nyt ole millään tavalla uskottavaa, ettäkö kokonaiset kansakunnat uskoisivat puhtaasti sepitettyihin asioihin?! Joku olisi kertonut, eiväthän ne niin tekisi ja kaikki mitä valtio tekee on aina yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi. Ainiin ja demokratia jossa vain äänestämällä voi vaikuttaa, sitä ei myöskään sovi unohtaa!

Karu todellisuus on kuitenkin se, että ihmiset ovat valmiita uskomaan mitä tahansa kunhan se syötetään heille oikealla tavalla. Huomasithan, etten käyttänyt sanontaa ”karu totuus”, koska totuudella ei edellenkään ole merkitystä ihmisille? Kun ennen McCarthya kommunsimin vastaiseen propagandaan poltettiin palttiarallaa sato miljoonaa taalaa vuosittain jopa vuosikymmenten ajan, mitä luulet kuinka paljon se on tuonut uskottavuutta asialle? Sillä ei ole mitään merkitystä vaikka tusina professoria asiasta varoittelisi, kun markkinointikoneisto jyllää ja jyrää alleen kaikki poikkiteloin menevät tahot ja hukuttaa heidän sanomansa siihen haluttuun ilosanomaan. Ja vaikka se pystytäänkin kiistatta todistamaan, ei se ketään kiinnosta koska ei ole uskottavaa, ettäkö kaikki olisivat mukana moisessa suuressa salaliitossa!


Ei salaliitto, vaan kulttuuri

Pragmatismi onkin se koulukunta, johon koko länsimainen demokratia näköjään nojaa. Käytännönläheinen ajattelu johti siihen toteamaan, ettei totuudella ole mitään väliä vaan se miten asiat myydään ja hyväksytään totena merkitsee paljon enemmän. Tämä idea taas sopii kuin nenä päähän propagandisteille, koska he voivat luoda totuuden sen sijaan että lähtisivät etsimään sitä. 1800-luvun lopulta lähtien tämä kehitys onkin ollut vahvasti nähtävissä ja vaikka sitä ei halutakkaan yleisesti myöntää, on tämä sama pragmaattisuus iskostunut vahvasti koko länsimaiseen yhteiskuntaan. Ja kun niin on ”aina” tehty, se on luonnollista ja normaalia. Kun kansan yhteiseksi hyväksi joudutaan totuutta hieman venyttää, se on oikeutettua koska vain lopputulos ratkaisee. Jopa niin pitkälle, että koko järjestelmä perustuu venytettyyn totuuteen, mutta uskottavaan semmoiseen koska siististi pukeutunut rivi korkeasti siihen koulutettuja ihmisiä niin kertoo.

Kaikki nämä tarinat oikeusvaltiosta, sääntöpohjaisesta järjestelmästä ja demokratia/tasavalta-härdellistä ovat enemmän tai vielä enemmän vain tarinoita, joiden yhteys todellisuuteen on varsin kaukana. Mutta ne tarinat ovat niin uskottavia ja niin moni niihin uskoo, että niistä on tullut se konsensus oikeudesta valtaan muiden yli. Jos vaivautuisi lukemaan ja tutkimaan ennen 1900-luvun alun materiaaleja, tai niitä myöhemmin tuotettuja teoksia jotka ottavat kriittisemmän kannan tähän asiaan, voi huomata kuinka järkyttävän kauaksi niistä vanhoista korkeista arvoista ollaankaan päädytty. Edelleen kyllä kerrotaan niitä samoja tarinoita, on vallanjakoa ja ties mitä konstitutionalismia, mutta todellisuuden kanssa ne eivät täsmää enää juurikaan. Mutta kun niitä tarinoita toistetaan riittävän kauan, niistä tulee totta…

Yksi huvittavimpia käänteitä tässä pragmaattisuudessa on se, miten tietyt termit joudutaan kääntämään lähes päälaelleen tilanteen niin vaatiessa. Kun Trump astui kuvioihin, republikaanit, eli tasavaltaa kannattavat olivatkin yht'äkkiä se huono sakki, siinä kun demokraatit olivat hyviksiä. Sitä ennen tasavaltaisuus oli kannatettava asia ja demokratia nähtiin ongelmallisena asiana koska ihmiset ovat keskimäärin aika hemmetin tyhmiä ja helposti vietäviä. Mutta jos nyt oletkin konservatiivien kannalla, onkin tasavaltaisuus taas hyvä juttu ja kansanvaltaisuus huono, minkä vuoksi demokratia onkin kriisissä ja vaaditaan suoraa demokratiaa koska tasavallassa on väärät ihmiset päässeet valtaan. Käytännössähän kansa ei koskaan ole ollut lännessä vallassa, mutta sille on keksitty ties mitä satuja oikeuttamaan se harvainvalta kansan ylitse. Nyt se on demokratia, tai tasavalta, tai demokraattinen kansantasavalta, sen mukaan keneltä kysyy. Ja sitä epäilevät ovat niitä oikeita järjestelmän tukijoita ja vain oikein äänestämällä asia korjaantuu!


Jos se toimii, ei sitä kannata korjata

Kun tämä järjestelmä on nyt todettu toimivaksi, kannattaako sitä sitten edes yrittää muuttaa? Nykyiset poliittiset puolueet (niin vanhat kuin myös uudet) ovat sitä mieltä että ei missään tapauksessa, vaan jatketaan samalla tavalla mutta keksitään uusia satuja siihen vielä päälle niin kyllä se toiset sata vuotta menee vielä ihan heittämällä. Ainoa haaste tässä onkin se semmoinen ikävä ihmisoikeus kuin sananvapaus, mutta koska ihmisoikeudet ovat Suomessakin vain perusoikeuksia, joita voidaan noudattaa täysin vallanpitäjien halujen mukaan, todellista ongelmaa ei siinäkään varsinaisesti ole. Sananvapaus olisi kuitenkin se keino murtaa tämä ison rahan valta, mutta käytännönläheiset ihmiset tietävät, ettei sitä venettä kannata heiluttaa kun itse istuu sielä reunalla pitämässä venettä pystyssä. Eli tahot, jotka saavat sanansa julki oikeiden vallanpitäjien sallimissa rajoissa.

Edelleenkin elokuvissa ja kirjoissa journalistit esitetään totuuden perässä henkeään uhaten juoksevina sankareina, vaikka he eivät sitä ole enää sataan vuoteen olleet ainakaan lännessä. Kyllä, poikkeuksiakin on ja oikeaa journalismia eksyy välillä jopa sinne valtavirran tarinaan, mutta sitä ei sieltä kansa huomaa kun se hukkuu siihen aallokkoon jonka se muu roskajournalismi tuottaa. On kuulemma oikeutettua kertoa kansalle vain mitä vallanpitäjät haluavat ja koettaa hiljentää kaikki muu. Kansa saattaisi muutoin uskoa aivan vääriin asioihin, näiden vallanpitäjien mielestä. Ihmiset saattaisivat jopa alkaa uskomaan tosiasioihin, jotka ovat muutakin kuin mielikuvituksen tuotetta. Tieteen kerrottiin ratkaisevan nämä ongelmat, mutta politisoitunut tiede vain pahensi asiaa entisestään. Kyllä, totuuksiakin on paljon löydetty ja ihmiskunnan ymmärrys eri asioissa on noussut vuosisatojen aikana melkoisesti… mutta niin on noussut se sallittujen tarinoiden määräkin, sen sijaan että vain jahdattaisiin totuutta.

Kaikki taitaa kuitenkin kiteytyä ihmisten arvoihin ja siihen, mitä ja miksi he mitäkin kannattavat, vastustavat tai vaan sallivat. Mitä on sallittua tehdä yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi? Mitä on sallittua satuilla kansalle sen omaksi edukseen, verrattuna siihen että asioista kerrottaisiin totuus ja annettaisiin ihmisten päättää itse? Kuka on oikeutettu näistä asioista päättämään etenkin muidenkin puolesta? Näistä asioista ei kukaan valtaan halajava kuitenkaan halua puhua, koska ihmiset saattaisivat pohtia kahdesti kenelle sen valtansa ylitseen sallisivat. Enemmistölle ihmisistä tilanne on se, että he eivät tiedä (saatikka ymmärrä), eikä heitä kiinnosta tietää näistä asioista. Miksi pitäisikään kiinnostaa, meillähän on maailman paras hallitus, luotettavin media ja universumin onnellisin maa? Turhaa sitä toimivaa järjestelmää on mennä korjaamaan ja kenellä muka olisi oikeus niin tehdä? Keinot toki löytyvät tämänkin blogin sivuilta, jos asian haluaisi muuttaa. Mutta ei minua asiasta kannata uskoa, vaikka monen mielestä tuo meikäläisenkin professorin tahi tohtorin arvonimi tekee kaikesta sanotusta uskottavampaa. Ja vain uskottavuudella on loppuviimein väliä, ei totuudella. Vai onko?

McCarthyismin paluu

Sama vanha virsi

Lähes täysin tuntematon ja mitäänsanomaton senaattori Wisconsinista nimeltään Joseph Raymond McCarthy nousi koko maailman tuntemaksi poliitikoksi 1950-luvun alussa. Kommunismivainoille nimensä ja naamansa antanut McCarthy ei kuitenkaan keksinyt asiaansa itse, vaan hyödynsi jo vuosikymmeniä jenkeissä lietsottua punaisen pelkoa oman kantansa ajamiseen. Jokunen vuosikymmen McCarthyn jälkeen toinen monen tuntema taho jatkoi samaa kampanjaa omalla tavallaan - nimi Yuri Bezmenov lienee monelle tuttu? Tähän mennessä sama virsi on jenkeissä jatkunut jo reilun vuosisadan, minkä vuoksi tarinasta onkin tullut tosi monen silmissä. Epäjohdonmukaisuudet ja se valtava määrä propagandaa aiheesta ei tunnu häiritsevän valtaosaa ihmisistä, koska pelko ja viha on onnistuttu nostamaan riittävälle tasolle kyseisestä aiheesta.

Mikä se totuus sitten oikeasti on siitä, kuinka ”pahaa syntistä” se kommunismiksi kutsuttu aate oikeen onkaan, sitä on vaikea sanoa. Ihmiset eivät yleensä kykene asiaa edes määrittelemään edes auttavasti, jolloin se mistä puhutaan sahaa aivan laidasta laitaan mitä sillä edes tarkoitetaan. Molemmista ”punaisista” aatteista, kommunismista ja sosialismista, onkin tullut samanlainen sana kuin ”synti”, jonka suurin osa tunnistaa jollain tavalla negatiiviseksi asiaksi mutta eivät kykene sitä muodostamaan edes sanoiksi asti - ne ovat vain häilyviä mielikuvia sielä mielen synkissä perukoissa missä se kaikki ”paha” asustaa. Eli siis täydellinen termi propagandistisessa tarkoituksessa, koska sitä ei kyetä määrittelemään mutta se kuva ja kaikki siihen yhdistettävät asiat nähdään automaattisesti negatiivisessa valossa ja jokainen asiaa edes etäisesti kyseenalaistava on paha syntinen denialisti.

Mikä juuri kommunismissa nähdään ongelmana ja samalla ohitetaan se oma täsmälleen samankaltainen aate on lähes jokaisessa poliittisessa ja uskonnollisessa suuntauksessa vahvasti yhteydessä oleva kollektivismi. Kollektivismi, eli kaikki tekee samaten tai itkee ja tekee, minkä lisäksi yksilö on aina uhrattavissa yhteisen edun nimeen on se kantava aate lähes jokaisessa ryhmittymässä, joka on niin ollut vallassa kuin pyrkinyt valtaan. Kun siihen yhdistetään keskusjohtoisuus, saadaan aikaiseksi kaikki menneet, nykyiset ja tulevat hirmuvallat. Sitä voi kutsua ihan millä nimellä haluaa, mutta ne samat ajatukset eli ”minä olen oikeutettu ja oikeamielinen olemaan vallassa muiden yli ja kaikkien on sitä valtaa noudatettava” yhdistää lähes jokaista ryhmittymää vallan suhteen. Ei siis tietenkään se juuri sinun oma oikeamielinen johtajuutesi muiden yli ja lähes täydellinen ideologiasi, vaan ne kaikki muut jotka ovat kommareita?


Uusmccarthyismi

Tuntemattoman ja piilossa toimivan vihollisen jahtaaminen aiheutti tuhansien ihmisten leimaamisen ja maineen tuhoamisen McCarthyn vainojen aikaan. Todellisuudella ei ollut mitään merkitystä, vaan se kerrottu tarina ohjasi ihmisten mielikuvia ja muutti heidän näkemyksiään kanssaihmisistä. Mielipiteen tai vain oletetun mielipiteen vuoksi jokin ihminen muuttuikin ihmishirviöksi, jolla ei ollut enää edes oikeutta puolustaa itseään vaan hänet voitiin oikeutetusti syrjäyttää kaikista tehtävistään. McCarthy käytti loppuvaiheessa myös väitetysti ”myyriä” tuhoamaan kaiken vastustuksen ja luomaan tahallista eripuraa hänen aatettaan kyseenalaistavien keskuuteen. Kaikki propagandan keinot olivat käytössä ja vielä vuosikymmeniä hänen itsensä hengiltä ryyppäämisenkin jälkeen suurin osa ihmisistä edelleen uskoo niihin sepitettyihin tarinoihin ja syytöksiin niistä ”pahoista ihmisistä” jotka uhkasivat tätä meidän länsimaista demokratiaa.

Ja koska mitään ei niistä(kään) ajoista kansa oppinut, vaan uskoo edelleenkin siihen punaiseen mörköön (muiden vastaavien satujen ohessa), onko mikään ihme että samaa strategiaa käytetään jälleen kerran näissä tämän päivän propagandakampanjoissa? Ilmastohömpässä ihan itse tunnustetaan että viestintästrategia on kopioitu sotapropagandasta, zombievirus”pandemia” nosti esiin valtion käyttäytymistieteelliset projektit ja tämä Ukrainan jo vuosikausia jatkunut sota nosti vanhan kunnon punaisen pelon kaikkien huulille. Joka ikisessä pelossa joka ikinen hyvä ihminen tietää mikä on se ”hyvä ja oikeamielinen” näkemys, siinä kun kaikki siitä poikkeava on pahaa syntistä denialismia ja kommunismia. Viha ja pelko tuntematonta kohtaan on helppo kohdistaa siihen, mihin se media sormella osoittaa kuka/mikä on syyllinen. Ja kun moraaliposeerauksesta saa niin paljon huomiota ja kannustusta, hyvesignaloiva kansanosa kiduttaa itsensä vaikka hengiltä koska se on oikein…aivan kuten joka ikinen tyranni on aina kertonut itsensä uhraamisen kollektiiville olevan hyve.

Samalla huomionarvoista on se, kuinka paljon eripuraa onnistutaan lietsomaan näitä hulluuksia vastustavien keskuuteen. On tosin mahdotonta sanoa mikä osa on tahallaan usutettua myyräystä ja mikä vain ihmisten omaa vankkaa uskoa valheelliseen tarinaan ja sitä kautta oikeutettua pyhää vihaa väärää mieltä olevia kohtaan. Asiasta keskustelu ei liioin asiaan juurikaan tuo helpotusta, koska valehtelu on niin helppoa niin muille, kuin myös itselleen. Kuka sitä nyt haluaisi myöntää edes itselleen olevansa väärässä vaikka se pystyttäisiin aukottomasti osoittamaan? Etenkin, jos on vuosikausia uskonut johonkin kerrottuun tarinaan ja valtaosa muistakin ihmisistä siihen edelleen uskoo. Karu todellisuus kun on se, että yhteiskuntamme rakenteet eivät kannusta millään tavalla siihen omien uskomusten kyseenalaistamiseen vaan sen sijaan palkitsee konformismin, massan mukana menemisen. Miksiköhän?


Eikä siinä vielä kaikki

Sama strategia jonkin asian vastustamiseen kiihottamisessa on toki ollut käytössä muissakin kuin edellä mainituissa aiheissa. Esimerkiksi tämä ”sota huumeita vastaan”, jolla on aiheutettu mm. järjestäytyneen rikollisuuden räjähdysmäinen kasvu ja toiminnan kannattavuus, on yksi näitä muuttumattomia totuuksia joiden perustelut ja faktat eivät kestä tarkastelua lainkaan. Jos lähdettäisiin seuraamaan rahaa, saattaisi kansan mielipide asiasta muuttua, mutta sen sijaan että asiasta voitaisiin edes yrittää keskustella asiallisesti, omaa ihan jokainen siitä vahvan mielipiteen joka on muodostunut vuosien saatossa… mutta usein tuhlaamatta aikaa asiaan hetkeäkään. Ihmiset vain tietävät asian olevan jollain tietyllä tavalla, koska olisi täysin mahdotonta että puhdasta sontaa oltaisiin kyseenalaistamatta syötetty mediassa vuosikausia? Eiväthän ne niin tekisi…

Sivuvaikutuksena tälle virallisen tarinan yhden puolen hyveellisenä ja toisen syntisenä esittämiselle on sivistyneen keskustelukulttuurin tuhoutuminen. Mistään isommasta ja tärkeämmästä asiasta ei enää osata keskustella, koska ei niistä ole olemassa kuin se yksi oikea näkemys ja siitä poikkeava on vähintäänkin hullun horinaa, ellei sitten sitä pahaa ihmishirviön näkemystä. Kevyistä aiheista, joista saa olla vapaasti sallituissa rajoissa tiettyä mieltä, jokainen saa muodostaa itse oman näkemyksensä annetuista vaihtoehdoista. Saa valita mikä on paras urheilulaji, mikä siinä paras joukkue tai pelaaja, mutta meneppä sanomaan että se kilpailu itsessään on yksi suurimmista syistä yhteiskunnassa niin johan menee perhejuhlan ruokapöydässä herneet väärään onteloon. Siksi ihmiset eivät enää edes yritä keskustella asioista, vaan lähinnä toistetaan vuoronperään mitä se kiltti setä televisiossa hiljattain kertoi.

Vaikka yleinen näkemys mccarthyismistä onkin se, että eihän sitä enää ole ja sekin oli vain lyhyt ajanjakso jenkeissä, ne samat argumentit ja propagandan keinot on kaivettu kerta toisensa jälkeen naftaliinista esille kun jotain vallanpitäjien mielestä tärkeää asiaa halutaan ajaa kansan yleiseksi mielipiteeksi. Toki jo se, että puhuu vallanpitäjistä jonain erillisenä ryhmänä kansasta poikkeavana asiana nähdään vaarallisena näkemyksenä demokratiallemme. Koska kansahan se on vallassa ja vain äänestämällä voi vaikuttaa? Ja hullu paha näkemys olisi kertoa, kuinka tasavaltainen järjestelmämme ei ole kansanvaltaa koskaan nähnytkään. Median tiedetään myös olevan valtiomahti, mutta eihän sillä nyt siihen itseen voi olla niin suurta vaikutusta, että se olisi voinut ihan puhdasta puutaheinää onnistunut ujuttamaan siihen omaan uskomusjärjestelmään! Puheet järjestelmämme ongelmista ovat pahojen kommareiden puhetta, oikein äänestämällä kaikki ongelmat ratkeavat! Onneksi sarkasmi näkyy fontissa… muuten voisi tästäkin tekstistä saada ajattelematta kaiken irti?

Minskin yhteiskuntasopimus

Moderni oikeutus valtaan

Yhteiskuntasopimus, josta olen aikaisemmin demokratian historiaa sarjassa raapustellut peilaten niin sopimusta itseään kuin Rousseaun näkemyksen kautta, on edelleen yksi vahvimmista argumenteista oikeutettuun valtaan muiden yli. Yhteiskuntaa ei voitaisi muodostaa ilman, että ihmiset sopivat kilpailuunsa yhteiset pelisäännöt. Sääntöjä valvomaan ja ylläpitämään ”joudutaan” palkkaamaan tahoja, joilla on sitten valta muiden ylitse eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista. Vaikka sinulta ei koskaan tai missään kysytty haluatko mukaan tähän sääntöjärjestelmään, olet siinä jumissa niin kauan kuin omasta tahdostasi asut sen kyseisen maan rajojen sisällä. Vielä päälle kun ihmisille uskotellaan, että hän voi niihin sääntöihin itse vaikuttaa niin kyllähän se on aika hyvä diili - muutamaa sääntöä noudattamalla saat yhteiskunnan suojelun itsellesi. Ei siis lainkaan kuten mafia…

Minskin sopimus taas oli se, missä 2014 lännen tulisi vahtia Ukrainan rauhan ylläpidosta ettei Venäjän tarvitse puuttua sen venäjänkielisen vähemmistön kurmuuttamiseen Luhanskissa ja Donetskissa. Merkel tosin mennä päräytti Die Zeitin haastattelussa, että ei heillä ollut aikomustakaan noudattaa sopimusta vaan tarkoitus oli heti vain viivyttää Venäjää että voisivat aseistaa Ukrainan sotimaan viimeiseen mieheen Venäjää vastaan. Tyypillinen länsimainen sopimus, voisi sanoa - sanotaan yhtä ja tehdään aivan toista ja sitten leikitään uhria kun se toinen puoli suuttuu. Mutta kun omistaa itse ne tuomarit ja sen ”oikeusjärjestelmän”, tietää ettei tule koskaan saamaan piiskaa petoksestaan. Ja edelleenkin osa kertoo lännen olevan ne ”hyvät tyypit”? Ei, vaan aivan samoja pahiksia kuin kaikki muutkin valtakeskittymät. Heillä vaan sattuu olemaan moraalinen ylilyöntiasema, koska kertoivat itse voittaneensa natsit jolloin kaikki mitä länsi tekee on vain ja ainoastaan hyvää sekä oikein.

Ehkä sen ei siis pitäisi tulla niin suurena yllätyksenä, että tämä ”länsimaisen demokratian” oikeuttava yhteiskuntasopimus on aivan samaa sarjaa kuin Minskin sopimus? Kansa uskoo edelleen olevansa sopimuksen tasapuolinen osapuoli, joka uskollisesti noudattamalla kaikkia niitä kohtia saa myös kaikki ne edut itselleen. Perustuslakihan niitä pykäliä sanelee yhden jos toisenkin, kertoen ne positiiviset ja negatiiviset vapaudet joiden puitteissa kansalaisen tulee elää samalla kun se ”valta” lupaa kansalle tiettyjä asioita jotka kansa saa noudattamalla niitä pykäliä. Mutta aivan kuten Minskin sopimus, ei vallanpitäjillä ollut koskaan pienintäkään aikomusta pitää omaa osuuttaan sopimuksesta, vaikkakin pitää hyvinkin mustasukkaisesti kiinni siitä, että kansa tekee tai itkee ja tekee juuri kuten he määräävät.


Huono diili vaiko vaan toteutus mättää?

Miten on, onko vika itse sopimuksessa vai pelkästään sen länsimaisessa tavassa noudattaa sitä? Perusajatushan on siis se, että vannot kautta kiven ja kannon noudattavasi kaikkia niitä lakeja ja säännöksiä joita sinun itsesi valitsema eduskunta sinun antamallasi mandaatilla saa päähänsä. Tämän lisäksi lohkaiset omasta tilipussistasi sopimuksessa jatkuvasti muuttuvan osuuden tälle porukalle käytettäväksi kuten he näkevät parhaaksi. Niin kauan kuin sinulla on sen maan kansalaisuus ja satut asustelemaan sen maan rajojen sisällä, kaikki nämä säännöt koskevat sinua ja sinun sallitaan tekevän kaikkea sitä, mitä on kerrottu olevan ihan jees tai mitä ei olla erikseen kielletty. Jos siis ymmärrät pelisäännöt, sinulla on tiettyjen rajojen sisällä oikeus toteuttaa itseäsi kunhan vaan lohkaiset sen oman osuutesi kaikkien käyttöön eli ”yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi”.

Vastineena tottelevaisuudestasi valtio taas lupaa pitää huolen siitä, että kaikki muutkin kanssaihmiset pelaavat niiden samojen sääntöjen mukaan ja jokaista joka niitä sääntöjä rikkoo rangaistaan oikeudenmukaisesti. Jos sinä olet syytetyn penkillä, myös sinä saat oikeutta kun et ole tehnyt mitään väärin tai vaihtoehtoisesti juuri oikean määrän piiskaa töppäyksestäsi. Sen lisäksi valtio sijoittaa sinulta oikeutetusti ottamansa rahat siihen ”yhteiseen hyvään”, eli pitää yhteiskunnan infrastruktuurin rullaamassa, lainvalvojat ojennuksessa ja aseistaa tietyn määrän ihmisiä varmistamaan, ettei niin ulkoa tahi sisältä kukaan voi maan asioihin ilman oikeutta vaikuttaa. Jos sinulla menee huonosti, yhteiskunnan turvaverkko ottaa kopin ja hoivaa sinut takaisin tolpilleen tai ainakin pitää sinusta huolta loppuusi saakka. Jokainen palkattu virkamies on sielä töissä sinua varten, auttamassa sinua noudattamaan sovittuja sääntöjä ja varmistamaan, että saat kaikki sopimuksen lupaamat asiat eduksesi.

Sitten kun olet lakannut nauramasta sille, kuinka kaukana todellisuudesta oikeen ollaankaan, herää se kysymys onko se vika siinä sopimuksessa vai siinä, kuinka se valta omaa osuuttaan oikeen hanskaa? Periaatteessahan se ei ole välttämättä huono asia, että säilyttääkseen yhteiskuntarauhan ja pitääkseen kaikki kilpailijat rehellisenä luodaan jokin kansasta nähden ulkopuolinen voima, jolla on oikeutetusti valta ihmisten yli siinä vaiheessa, kun astutaan niiden sovittujen sääntöjen rajojen ulkopuolelle. Mutta kun se perhanan sopimus on vaan yksipuolinen siitä, missä kohtaa sitä harkintaa käytetään kansalaisen ollessa saamapuolella. Aina löytyy jokin selitys miksi juuri sinä saatkin nyt vaan lämpimän kaljan ja kylmän leivän (jos sitäkään) siinä kun sopimus kertoisi asian olevan toisin.


Oikeutus valtaan muiden yli

Kuten olen saattanut pariin otteeseen mainita, näen minkä tahansa vallan muiden yli hyvin ongelmallisena. Kyllä, vapaaehtoinen sopimus jossa hyväksyisin jollekin taholle oikeuden puuttua tietyssä asioissa ja sopimuksen rajoissa menoon on asia erikseen ja sen kanssa minulla ei ole ongelmaa. Kunhan kaikki osapuolet ovat vapaaehtoisesti ja ymmärtäen mistä on kyse liittyneet tähän sopimukseen eivätkä sotke sivullisia mukaan asiaan niin juu, siitä vaan sitten kuten sovittiinkin. Mutta siinä kohden kun lupaa kysymättä kaadetaan kaikilta otettua yhteistä rahaa täysin ulkopuolisten tahojen taskuun ja pakotetaan ihmiset olemaan asiasta hiljaa, voisi kuvitella että se oikeudentaju olisi hieman useammallakin jo tuikuttamassa punaista varoitusvaloa? Tai kun ollaan valmistautumassa sotaan jonkun mielipidekyselyn perusteella joka itse sumplittiin… vaikka kansalta luvattiinkin ensin asiasta kysyä.

Paitsi että ei. Sopimus kun kertoo että sinä annat valtasi yllä oleville ja oikeuden tehdä aivan kuten he haluavat, ei kuten sinä ajattelit. Sen lisäksi he myös päättävät, minkä verran heidän tarvitsee noudattaa omaa osuuttaan sopimuksesta, koska se on myös osa sitä varsin yksipuolista sopimusta. Kyseessä on siis Minskin sopimus, tosin sillä pienellä erolla että se yhteiskuntasopimus jolla valta ylitsemme on oikeutettu ei missään vaiheessa ole ollut reilu. Kansa ei vaan sitä ole tajunnut, koska kuten kaikissa sopimuksissa, sinne lakijargoniin voidaan upottaa vaikka ja mitä jota asiasta ymmärtämätön tai tietämätön ei voi millään hoksata kusetusta. Ja ne jotka osoittavat niin ne porsaanreiät kuin ne selvät ongelmat, leimataan pahoiksi syntisiksi… niiden toimesta, jotka itse pelaavat sitä järjestelmää täysin omaksi edukseen, muiden kustannuksella.

Mutta juuri tämä petoksen tunnusmerkit täyttävä kohta tekeekin tästä länsimaisen demokratian yhteiskuntasopimuksesta Minskin sopimuksen - se ei missään kohtaa meinannutkaan suojella kansaa vallalta, vaan antaa ainoastaan oikeutuksen valtaan muiden yli. Kaikki se peitetään lakitekstien liirumlaarumiin ja kun ne yliopistojen korkealle nostetut oppineet kertovat istuskellessaan sen mojovan palkkansa päällä että tämä menee just oikein, kansa kumartaa ja ottaa nöyrästi vastaan orjan asemansa, koska se on vain osa sitä sopimusta. Ja kun allekirjoitus otetaan jo synnytyssairaalassa, kun se numero rekisteröidään tietokantaan että Matti Meikäläinen on 010123 - 001A, siinä tulee samalla verellä laitettua nimi paperiin jota ei tullut edes luettua. Mutta se on kuulemma hinta, jonka joudumme maksamaan saadessamme elää sivistyneessä yhteiskunnassa jossa ihmishengen arvo lasketaan sentilleen koskaan henkilöä puhuttamatta. Että semmoinen sopimus.

Automatisoitu pseudoitse

Kenen ajatuksia ajattelet?

Jatketaan pakoa vapaudesta, eli Erich Frommin kirjan ”Escape from Freedom” merkeissä. Omalla tavallaan Mattias Desmet totalitarismissaan puhui samasta asiasta, tosin sillä erolla että nähdäkseni Fromm pitää varsin selvänä että manipulointi on tietoista ja tarkoituksenmukaista. Mistä on siis kyse? Pseudo, eli valheellinen, teeskennelty, epäaito tai keinotekoinen on etuliitteenä useammassa eri kohdassa, kun Fromm puhuu automaatiosta johon ihminen ajautuu tai ajetaan. Sen sijaan että hän olisi enää itse, ajatteleva, tunteva ja omia tahtojaan seuraava yksilö, hän on vain automaattisesti virran mukana kulkeva ”kuori” - NPC (Non Player Character, roolipeleissä käytettävä termi ei pelaajan ohjaamasta vaan esim. tietokoneeseen ennalta ohjelmoidusta hahmosta). Ihminen ei sitä itse edes huomaa, koska on niin tottunut siihen tilaan ja juuri tässä piilee se suuri vaara yhteiskunnalle - totalitarismia ajavat tahot voivat suhteellisen helposti saada konformistiset ihmiset tähän tilaan.

Niin puhtaasti asioiden tietäminen, mutta myös niistä vedettävät johtopäätöksen ja yhteyksien tekemiset ovat tärkeässä osassa miettimisessä, asioiden pohtimisessa ja funtsimisessa jota ihmiset tekevät päivittäin. Tai siis, kuvittelevat tekevänsä päivittäin. Jo pitkään on meille jo pienestä pitäen kerrottu niin koulussa kuin mediassa mitkä ovat ne ”faktat” mistäkin asiasta, mitä johtopäätöksiä näistä faktoista tulee vetää ja millä tavalla ne faktat liittyvät toisiin asioihin. No mutta kyllähän minä olisin huomannut, jos ajattelisin jo valmiiksi ajateltuja asioita eli en oikeastaan ajattelisi vaan toistaisin ennalta kerrottua tarina!? Niinköhän vain? Meillä kaikilla on yksi jos toinenkin asia, joka on ulkoa valmiiksi annettu paketti, jota emme ole kyseenalaistaneet missään kohden vaan se on lisätty sellaisenaan omiin uskomuksiimme, ihan perususkomuksia myöden.

Joskus puhutaankin ohjelmoinnin purkamisesta, eli pitää perua kaikki se oppiminen että voisi oppia. Täytyisi siis palata sinne tietoon, niihin faktoihin saakka ja tarkistaa olivatko edes ne oikein. Vasta sitten voisi ryhtyä itse ajattelemaan asioista. Miettimään niin maan perusteellisesti mitä jokin asia tarkoittaa ja mitä se merkitsee niin itsellään kuin suhteessa kaikkeen muuhun ja mihin muuhun se edes liittyy. Moni ottaa siinä kohtaa oikotien ja sen valtavirtaisen näkemyksen sijaan korvaa sen pseudoajattelunsa vain jonkun toisen tahon aivotuksilla. Ojasta allikkoon, voitaisiin sanoa. Itsenäinen ja oma ajattelu ei tarkoita tietenkään automaattisesti ainutlaatuisia ajatuksia, vaan useampikin ihminen on voinut päätyä samaan lopputulokseen täysin toisista samalla tavalla ajattelevista riippumatta. Tämä taas antaa hieman enemmän uskottavuutta kyseiselle järjenjuoksulle ja onhan se mukava huomata ettei ollut ainoa ihminen joka ajattelee jollain tietyllä tavalla.


Kenen tunteita tunnet?

Jos ne pseudoajatukset olivat jo pelottava asia, mitäs meinaisit pseudotunteista? Joku muu ohjailisi sitä, miten sinä tunnet jostain asiasta? Tämä on toinen osa sitä automatisoitua itseä, jota totalitarismia ajavat haluavat. Vaikka tunne itsessään on tietenkin siinä yksilössä ja varsin aito siltä tunteeltaan, mutta se ei tarkoita että ihminen olisi luonnollisesti päätynyt siihen tilaan. Kyllä, ulkopuoliset asiat, ärsykkeet, saavat meidät tuntemaan jos jonkinmoisia tuntemuksia - nauramme kun joku muu heittää läppää, suutumme kun joku meitä ärsyttää ja tunnemme surua, myötätuntoa, jos joku läheinen on pahassa paikassa. En siis tarkoita sen kaltaista tunteiden ohjaamista, vaan jotain paljon yksilölle haitallisempaa toimintaa, johon törmäämme lähes päivittäin - riippuen siitä, kuinka paljon seuraamme eri viestikanavia, jotka meitä manipuloivat tuntemaan tietyllä tavalla tietyistä asioista.

Tämä juuri tätä kirjoittaessa käynnissä oleva Black Friday on loistava esimerkki siitä tunteiden manipuloinnista. Nyt kaikki on hiton halpaa, osta osta! Kun viime viikolla jokin tuote maksoi 99€, on se nyt -50% alennuksessa … samat 99€, koska mainos kertoo sen lähtöhinnan olevan 199€ ja sitä vanhaa hintaa ei kukaan muista kuitenkaan. Toki ei ne tarjoukset aina ole noin räikeitä kusetuksia, vaan niissä on oikeasti pudotuksia, mikä nostaakin kysymyksen että ei sitä tuotetta vieläkään taideta persnetolla myydä… No mutta nyt hairaannuttiin hieman eri aiheeseen, vaikkakin vapaan markkinatalouden ihannointi kuuluu tähän samaan pseudoutopiaan jonka vain kapitalismi voi kansalle luoda. Mainokset, markkinointi ja suhdetoiminta perustuvat juuri ihmiset tunteiden manipulointiin. Kuvat, värit, symbolit ja jatkuvat vilkkuminen hypnotisoivat meidät tuntemaan tietyistä asioista tietyllä tavalla. Vielä jos mukana sattuu kulkemaan se joukko, jonka joukkomieleen yksilö tarttuu niin johan on kaupan vartijoilla pidättelemistä kun lauma vauhkoontuneita ostajia syöksyy hakemaan sen vain rajoitetun erän sitä mikäolikaan vempainta, jota he eivät edes tarvitse mutta kun se nyt niiiiiin halpa ettei kannata ohittaa tarjousta!

Samoja markkinointitemppuja tosin käytetään myös siinä, kun kansalle kerrotaan mitä tulisi pelätä ja vihata. Annetaan ”symbolisia vaikutuksia” että kaikki muistavat pelätä näkymätöntä vihollista, siinä kun samalla havaita ne ohjatun vihan kohteet eli ne jotka eivät totelleet käskyjä jotka olivat yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi! Nämä ihmishirviöt, jotka eivät tunne asiasta samalla tavalla tulisi sulkea pois yhteiskunnasta! Pelko ja viha ovat vielä siitä hyviä, että vahvojen tunteiden lisäksi ne kytkevät sen loogisen ajattelun pois päältä, joten se haluttu tieto, pseudoajattelu, saadaan myös sukkana sisään. Mutta ”eiväthän ne niin tekisi”, taas, kuten historiasta olisi lukuisia esimerkkejä ja ”joku olisi kertonut”, taas, kuten myös historia opettaisi jos sitä joku vaivautuisi tutkimaan yhtään syvällisemmin ja ajattelemaan asiaa itse. Silloin vaan ei kuulu siihen automatisoidin konformistien harmaaseen laumaan, josta poikkeaminen on pelottavaa ja joskus vaarallistakin.


Kenen tahtoa seuraat?

Jos joku saa sinut ajattelemaan ja tuntemaan tietyllä tavalla, ne asiat joita sinä tahdot saada… ovatko ne niitä joita sinä haluat, vai niitä joita sinulle kerrotaan että sinun tulisi haluta ollaksesi hyvä ihminen? Meille kerrotaan mikä on se stereotyyppi hyvästä ihmisestä, kunnon kansalaisesta, joka ajattelee ja tuntee tietyllä tavalla mutta myös haaveilee saavuttavansa tietyn aseman yhteiskunnassa. Sinun kuuluu tahtoa saada hyvä duuni, että voit maksaa verosi, sinun pitäisi myös tahtoa saada tietyt tahot valtaan ylitsesi, että olisit turvassa ja sinun on ”tahdottava pahaa” niille, jotka eivät jaa juuri sinun ajatusmaailmaasi. Kerää koko sarja - ulkoistettu ajattelu, tunteet ja halut. Mikä voisikaan mennä pieleen, etenkin yksilön kehityksen ja kasvun kohdalla?

Mutta asia ei ole läheskään niin mustavalkoinen kuin tähän asti olen saattanut antaa kuvan. Jos ajatellaan eettisestä näkökulmasta, eikö se ole hyvä kun meillä on yhdenmukainen yhteiskunta, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen? Yhteiskuntarauha säilyy paljon paremmin, kun kansa on konformistinen ja noudattaa niitä heille annettuja ohjeita. Meillä sentään asiat tehdään oikein, toisin kuin vaikkapa Pohjois-Koreassa missä siis tuota… tehdään juuri samalla tavalla, mutta vaan ”väärin” kun sitä verrataan meille, missä kaikki tehdään aina oikein! Kaikki ne innovaatiot, kehitys ja muutos tulevat niiltä yksilöiltä, jotka eivät sopeutuneet yhteiskuntaan vaan halusivat muuttaa asioita. Siis silloin, kun vallanpitäjät sen sallivat. Ne ”väärät” innovaatiot ja yhteiskuntarauhaa rikkovat näkemykset kun haudataan syvälle, joskus keksijänsä kera.

Niin kauan kun valtaa muiden yli pidetään oikeutettuna, ei tähän tule juurikaan muutosta. Ihmiset pakenevat vapautta kovin vaihtelevin keinoin ja tämä itsensä korvaaminen pseudoitsellään on siihen aivan loistava keino. Ei tarvitse ajatella, ei murehtia onko jokin tunne sovelias eikä haaveilla mistään epäsovinnaisesta asiasta. Kriisit tuppaavat lisäämään tätä konformismia ja ihmisten siirtymistä autopilotille, sen sijaan että yrittäisivät olla itsensä. Ketään ei tietenkään voi pakottaa olemaan itse itsensä, eikä tietenkään pakottaa edes kyseenalaistamaan sitä, ovatko ne omat ajatukset ja tuntemukset edes omia. Mekanismi, joka mahdollistaa totalitarismin on kuitenkin tiedossa ja jo moneen kertaan koeponnistettu toimivana. Sen kaatamisen keinot myös tiedetään, mutta niiden käyttämiseen vaaditaan sen pseudominän hylkääminen ja koettaa edes välillä käyttää niitä omia harmaita aivosolujaan. Se alkaisi siitä, että kyseenalaistaa niitä uskomuksia, joita yhteiskunnassa pidetään itsestäänselvyytenä. Vaikka kaikkihan sen tosin tietää, että vain äänestämällä voi mihinkään vaikuttaa!

Pako vapaudesta

Dostoyevskistä Frommiin

Vaikka Fyodor Dostoyevskyn ”The Brothers Karamazov” ja ”Escape from Freedom”, jonka Erich Fromm kirjoitti, ovatkin hyvin kaukana toisistaan, kertovat ne molemmat omalla tavallaan vapaudesta ja ihmisluonnosta. Viidennen kirjan viidennessä kappaleessa Dostoyevski kirjoittaa suurinkvisiittorista ja juuri tämä osa soveltuukin hyvin Frommin kirjaan ihmiskunnan paradoksaalisesta suhteesta vapauteen. En pilaa kenenkään lukunautintoa kummastakaan kirjasta paljastamalla niistä liikaa, mutta suosittelen lämpimästi kumpaistakin teosta jos aihe ”vapaus” kiinnostaa. Ja ketäpä se ei kiinnostaisi? Suurinta osaa ihmisistä, ikävä kyllä… Enemmistö ihmisistä ei juurikaan välitä vapaudesta ja sen tuomista eduista, koska siinä mukana tulevat negatiiviset asiat peittoavat ne edut suurimmalle osalle. Desmet oli omassa massapsykoositutkielmassaan viitannut Frommin kirjaan, mistä sekin teos löysi tiensä lukulistalleni, näin sivuhuomautuksena.

Suurinkvisiittori osoittaa hyvin sen, millä ihmiset saadaan noudattamaan käskyjä: annetaan heille leipää. Kansa iloitsee kun heille tarjoillaan auktoriteettia, mysteeriä ja ihmeitä. Vapaus merkitsisi voimattomuuden tunnetta, vastuuta ja epävarmuutta, joita suurin osa ihmisistä ei halua kontolleen. Vaikka joutuukin kumartamaan usein alati syvempään, se lupaus että sinusta pidetään huolta vie voiton. Kirkon opit toivat aikoinaan kansalle yhteenkuuluvuutta ja turvallisuudentunnetta, mutta samalla se vei heiltä suuren joukon vapauksia mennessään. Luther ja Calvin koettivat asiaa korjata omilla tavoillaan, mutta vapaus yhdestä auktoriteetista (kirkko) suoraan toisen syliin (valtio) on, noh, ojasta allikkoon. Etenkin Lutherin ajatus täydellisestä alistumisesta uskoon sai runsaasti kannatusta niissä, jotka osasivat käyttää kaikkia mahdollisia keinoja kansojen orjuuttamiseen. Mikäköhän kumma siinä on, että juuri ne filosofiset ajatukset saavat aina kummasti nostetta, jotka mahdollistavat entistä enemmän kontrollia kansasta? Mahtaa olla puhdasta sattumaa, koska muu vihjaisi tahalliseen toimintaan ja kansojen orjuuttamiseen hyvinkin suunnitelmallisesti. Eihän uskoa tai uskontoa siihen käytettäisi, eihän?

Ennen valistuksen ajan suuria mullistuksia kansalla oli kuitenkin omalla tavallaan helppo elämä. Jokainen tiesi asemansa koska se määräytyi syntyperän mukaan. Joskus harvoin saattoi ihminen nousta alemmasta asemastaan askeleen tai pari korkeammalle, mutta pääpiirteittäin jokainen syntyi kohtaloonsa yhteiskunnassa. Machiavelli toki osoitti, että se asema on vain raa'an voiman määrittelemä ja väliaikainen tilanne, koska se kenellä oli suurin tykki määräsi menon. Ihmisillä oli heidän asemaansa kuuluvat velvollisuudet, mutta myös ne vapaudet. Ja kun ei niitä tarvinnut kyseenalaistaa sen kummemmin, elämä oli yksinkertaista. Ja juuri tämä elämän yksinkertaisuus vetosi ihmisiin, niin hyvässä kuin pahassa - haaveilu ja asioiden ”turha” ajattelu ei ollut tavan kansan ohjelmassa juurikaan. Päälle vielä kertomukset siitä, kuinka sitten tuonpuoleisessa sinut palkitaan kun olet tottelevainen hyvä ihminen niin mikäpä siinä elellä kaikessa rauhassa?


Kapitalismin varjo

Siinä kun uskonpuhdistus toi kansalle vapauden kirkon vallasta, antoi kapitalismi kenelle tahansa mahdollisuuden nousta herraksi omalle itserakentamalleen valtaistuimelle. Suuret ajattelijat kilvan kertoivat, kuinka vapaa demokratia ja vapaat markkinat tulevat luomaan ennen näkemättömiä mahdollisuuksia ihan jokaiselle. Omalla tavallaan näin toki kävikin, koska kapitalismi vapautti ne markkinat, siinä kun ennen niitä pidettiin tarkkaan silmällä ja kirjalla, pystyen varmistamaan sen ajan hallitsijoille kuvan omasta taloudellisesta tilanteestaan. Kun jokainen työläinen, artesaani ja talonpoika tiesi tasan tarkkaan työnsä arvon, heidän ei tarvinnut pohtia kuinka monta tuntia hänen täytyi työskennellä että se leipä tuli pöytään vaan riitti että teki työnsä niin sillä pystyi elättämään itsensä ja perheensä. Ja näin maailma pyöri kohtuullisen pitkän aikaa, koska se vapaus ei ollut kuin hallitsijoilla ja heidänkin valtakuntansa oli varsin rajallinen.

Mutta kauppa se on joka kannattaa, minkä vuoksi kun tavaraa kyettiin liikuttelemaan suurempia määriä ja pitempiä matkoja suhteellisen luotettavasti, vapaakauppa alkoi pakkaamaan varallisuutta niiden käsiin jotka sitä kauppaa tekivät. Italia oli tässä aikoinaan suunnannäyttäjänä, koska sen sijainti eri laivareittien keskipisteenä mahdollisti kaupankäynnin joka suuntaan. Kun se artesaani jossain toisaalla kykeni tekemään materiaalien saatavuuden ylivertaisuuden vuoksi sitä omaa juttuaan karvan verran halvemmalla, hyvä kauppamies osti sen halvalla ja myi kalliilla toisaalla. Vapaa markkinatalous siis varmisti sen, ettei työn arvo ollutkaan enää vakio vaan työstään joutui kilpailemaan alati kasvavan joukon kanssa. Tässä kohden on jo tosin hyvä huomauttaa, että tämä satojen vuosien ajan kestänyt varallisuuden pakkautuminen harvojen käsiin ei kuitenkaan missään tapauksessa voinut johtaa ongelmiin, koska kapitalistinen sananvapaus tietää sen niin kertoa. Ei ainakaan missään tapauksessa pakkaamalla uskontoa tai muita aatteita siihen varallisuuteen voisi aiheuttaa hieman kummallisia tulkintoja vapaudesta, pois moiset ajatukset! Neoliberalismi ja tuhokapitalismi ovat termejä, joita jokainen hyvä kansalainen välttelee.

Vapaus toi siis mukanaan kilpailun monessa kohtaa. Siihen kun sekoitetaan egoismi päälle niin johan on soppa valmiina. Minä itte ja muut sitte oli hyvin huono yhdistelmä ruhtinaissa ja kansa aina välillä joutuikin soihtujen ja talikoiden kanssa muistuttamaan hallitsijoitaan asiasta, mutta kun kerran kaikilla oli mahdollisuus nousta samaan asemaan kilpailun ansiosta niin se egoismi muuttuikin hyveeksi. Valistuksen ajan alkuvaiheessa ne demokraattiset aatteet vielä toimivat, koska ns. keskiluokka oli voimissaan ja he olivat se enemmistö, eli ryhmä joka oli vallassa… ainakin näennäisesti. Ihmisten vapaus sai heidät kiinnostumaan myös vaikuttamisesta omiin asioihinsa entistä enemmän ja vapaa markkinatalous takasi kaikille mahdollisuuden elää yltäkylläistä elämää. Näin siis vahvan kasvun kaudella, joka rajallisessa maailmassamme ei voi kestää loputtomiin. Ne ajat ovat kuitenkin kaukana takana, puhutaan siis ainakin 40 vuoden takaisista ajoista, hieman sen mukaan miten asioita määrittelee…


Kollektivismin valta

Sen individualismin tuoman vapauden sijaan ihmiset tuntuvat nauttivan kollektivismin (ja konformismin) tuomasta yhteenkuuluvuuden tunteesta. Siinä kun ennen se oli jokin hallitsija, joka määräsi ne isot suuntaviivat, kilpailun ansiosta se pakkautunut valta antoi ne narujen päät kaikista häikäilemättömimmille tahoille. Eri ryhmittymät kilpailevatkin nyt keskenään kenen aate on se paras ja voittaja määräytyy sen mukaan millä tavalla media asian kansalle myy. Vapaus on vaihtunut hyvinkin tarkkoihin ja usein myös varsin epävakaisiin sosiaalisiin sääntöihin, joita kaikkien tulee noudattaa ellei halua tulla leimatuksi pahaksi syntiseksi ja päätyä sinne roviolle. Voisi melkein sanoa että olemme tehneet täyden ympyrän vapauden suhteen - aloitimme lähes täydellisestä orjuudesta ja päädyimme siihen orjuuteen, mutta vain uusien herrojen (*ysk*WEF*ysk*) alle. Ennen sentään oltiin rehellisiä siitä kenen pillin mukaan tanssitaan. Nyt kansa uskoo itse olevansa vallassa, vaikkei sitä Ateenan demokratian jälkeen ole tapahtunutkaan.

Lähes surkuhupaiseksi tämän nykypäivän vapauden tekee se, että tahot jotka kertovat puolustavansa vapautta (asia, jota täytyisi oikeasti tehdä), tukevat nykyistä yhteiskuntajärjestelmää täysin purjein. Sama kollektivistinen idea mutta hieman eri tavoitteet. Anna valtasi meille niin me kyllä ratkaisemme kaikki ongelmasi! Jos leikittäisiin liberaalin demokratian ideaa, meillähän olisi perustuslaki suojaamassa kansaa (yksilöä) vallalta ja ihan jokaisen näkemys otettaisiin mukaan keskusteluun mikä olisi se paras tapa jatkaa eteenpäin. Mutta ei, täysin samaa tasavallan kumartamista ja muiden pakottamista yhden oikean näkemyksen alle koko helvetin sirkus. Väite, että vapauden puolustamiseen täytyy se vapaus ensin luovuttaa pois on lievästi sanottuna pähkähullu, koska yksikään valtaan päässyt taho ei ole valtaansa pois luovuttanut ja vapauksia jakanut takaisin kansalle. Ei, ei edes silloin kun kaikki äänestivät oikein.

Miten on, minkä verran rajoituksia sinä sallit omaan vapauteesi? Entä minkä verran haluat muiden vapauksia rajoittaa? Ihmiset ovat kyllä täysin kykeneviä yhteistyöhön ilman muiden rajoittamista ja heidän vapauksiensa lyttäämisiä, mutta koska kilpailemme niistä jämistä joita oikeat vallanpitäjät kansalle jättävät, on tulevaisuus himpun verran synkän oloinen. Suurin osa ihmisistä hyväksyy vallan muiden yli, osa haluaa sen vallan vieläpä itselleen. Jos kuuluu kumpaankaan näistä ryhmistä, ei se vapaus olekaan niin tärkeä asia kuin haluaisi itselleen uskotella? Ainiin, juuri niillä oikeilla rajoituksilla ja oikein tekemällä ne vapauden määritykset olisi asiat kunnossa - sanoi ihan jokainen valtaan pyrkivä. Ja kun kaikki kerran tekevät aina oikein, niin äänestäen kuin sinne päättäviin asemiin päästyään, niin eikö ole kumma kun asiat siltikin tuntuvat olevan päin perseitä? Melkein kuin se kilpailu ei olisikaan ollut reilu… Vapautta pääsee helposti pakoon kun antaa sen vallan muille itsensä ylitse. Takaisin sen ottaminen onkin astetta haastavampi asia, mutta kertaakaan sitä ei olla takaisin saatu pyytämällä tahi sirkuspellet vaihtamalla. Uusi illuusio samasta vanhasta pelistä tehdään Suomessakin neljän vuoden välein. Toimiva kapula koneiston rattaisiin kuitenkin löytyy saman tien: vaaliboikotti. Jännää, että se on se sama konsti jolla tyrannit oltaisiin voitu aina kaataa, eli lopetetaan se heidän pelinsä pelaaminen.

Äänestämättömyydestä, taas kerran

Ketä se pelottaa ja miksi?

Kuten aikaisempia tekstejäni lukeneet jo tietävätkin, olen muutamaan otteeseen raapustanut demokratiasta ja äänestämisestä. Yksi jos toinenkin podcast ja livekin on asiasta tullut höpistyä, mutta minään auktoriteettina minua ei voida asiasta pitää koska eihän ne vuodet asiaa tutkineena tai avointen yliopistojen kurssit semmoiseksi ketään tee - ainoastaan median esiin nostamat ”asiantuntijat” ovat oikeita auktoriteetteja. Ei siinä, ei minua kannata tässä tai muissakaan asioissa uskoa, vaan jokaisen tulisi itse tutkia näitä asioita ihan itse. Aniharvalla on siihen kuitenkaan aikaa, joten aidan yli mennään siitä mistä se rima on matalin, eli kiltti ja luotettava uutisjuontaja televisiossa kertoo totuuden äänestämisestä. Aivan kuten hän kertoi totuuden ilmastonmuutoksesta, zombie-viruksesta, NATO:sta ja nykyisestä sotatilanteesta sekä siitä, kuinka monta sukupuolta voi synnyttävällä oikeasti olla. Tiedäthän, niitä elämän suuria ja muuttumattomia faktoja, suoraan kotisohvalle toimitettuna.

Liberaalin demokratian ideaan kuuluisi ”ajatusten markkinapaikka”, missä eri näkemyksiä punnittaisiin avoimesti ja ennen kaikkea julkisesti. Länsimaiseen demokratiaan taas kuuluu tarkkaan valittu yksi virallinen näkemys kaikista asioista, joista poikkeavia näkemyksiä käsitellään tilanteeseen sopivalla tavalla. Jos edellä mainituista suurista asioista sinulla on se ”oikea” näkemys, olet hyvä ihminen ja kunnon kansalainen. Mutta auta armias jos edes hetkeksi viihdytät ajatusta, että edes pieni osa siitä tarinasta ei täsmääkkään, olet paha syntinen joka tulisi vaientaa keinolla millä hyvänsä. Kun vaan nyökyttelee muiden mukana, ei tule karhatuksi pois mistään ryhmästä ja moni onkin valinnut lauhkean ”kyllä-miehen” aseman yhteiskunnassa, koska hän sopii kaikkiin asemiin ja tilanteisiin ärsyttämättä mitään tahoa. Näiltä tyypeiltä kun kysyt näkemystä mistä tahansa asiasta, he osaavat välittömästi antaa oikean, ennalta ulkoa opetellun vastauksen… esimerkiksi: Vain äänestämällä voit vaikuttaa, äänestämättömyys pelaa vain vastapuolesi pussiin!

Yhteinen asia näissä kaikissa aiheissa on myös se, että niiden markkinoinnissa käytetään sotapropagandaa. Yksistään jo tämä seikka pitäisi osoittaa vilunkipelin olevan meneillään, mutta koska sotapropagandalla on tarkoitus saada ihmiset siinä samalla pelkäämään, ei se järjenjuoksu onnistu enää kun on jännäkakka pultussa. Vallanpitäjiä siis äänestämättömyys pelottaa melkoisesti, sen näkee propagandan tasosta ja määrästä, mutta miksi ihmeessä sitten näitä pienpuolueita se sama asia nyt pelottaa? Varmaankin siksi, että he olettavat sen oman näkemyksensä kannatuksen löytyvän kaikista niistä, jotka eivät kannata nykyisiä puolueita - jokainen äänestämätön on siis potentiaalinen kannattaja vaihtoehtoisille näkemyksille! Paitsi että moniko nykyisiin puolueisiin tyytymätön oikeasti haluaa jonkun muun paketin niiden sijaan? No, sehän nähdään tietenkin vaaleissa, koska kaikkihan sen tietää että vain äänestämällä voi vaikuttaa ja äänestämättömyys pelaa vain vastapuolen pussiin!


Boikotti vai ”oikein” äänestäminen vaikuttamisen keinona?

No mutta mitä hittoa äänestämättömyydellä muka voisi saavuttaa? Länsimainen demokratiahan toimii niin, että äänestämättömien ääniä ei oteta laskuun ollenkaan, joten lain mukaan, jos yksikin menee äänestämään, se tulos on sitova. Ja kun ne tapademarit menevät kuitenkin äänestämään niin aina tapa vastustaa niitä vanhoja puolueita on mennä äänestämään jotain muuta. Päällisin puolin argumentti kuulostaa toki ihan loogiselta, koska käytännössähän se antamaton ääni ei ole minkään arvoinen ja ainoastaan ne ”oikeaa” tahoa äänestäneet ovat aidosti sitä toista ”väärää” näkemystä vastaan. Periaatteellisista syistä äänestämättömyys (esim. ei valtaa kenellekään muiden yli) on aina asia sinänsä erikseen, mutta käytännön näkökulmasta jokainen käyttämätön ääni on kuin hukkaan heitetty, koska se ei vaikuta tulokseen millään tavalla. Tavallisissa vaaleissa, tavallisessa tilanteessa, näin toki onkin - yhtäkään tyhjää lippua tai antamatonta ääntä ei huomioida laskuun millään tavalla ja ainoastaan ne annetut äänet vaikuttavat - eli vain äänestämällä voi vaikuttaa on todistettu! No, ei nyt ihan…

Siihen vaalitulokseen se äänestys saattaa vaikuttaa (jos siis oletetaan, että vaalit olivat ääntenlaskussaan rehelliset), mutta kuinkas se D'Hondtin matematiikalla menikään se tulos? Paikat pakkautuvat suurille listoille sekä ehdokkaille ja pienet ohitetaan tyystin. No mutta siksihän me tehdään vaaliliittoja! Siis liittoja, joiden vuoksi äänestäjä ei voi millään tietää kuka hänen äänellään menee läpi, ei edes puoluetta, mutta okei. Jos ajatus olisi pelkästään vastustaa niitä vanhoja puolueita, silloinhan jokainen ääni toisaalle on etu, mutta jos edes leikitään demokraattista päätöksentekoa, pitäisi äänestäjän tietää mitä puoluetta siinä edes tukee kun äänensä antaa. Siihen päälle vielä kun otetaan se seikka, että vaikuttamiseen tarvitaan enemmistö siitä tasavallan eduskunnasta, ei ne valtapuolueiden tyhjät vaalilupaukset taida siitä ”opposition” lupauksista juurikaan erota, jos kerrotaan että vaikutetaan johonkin päätökseen. Soinin luoma populistinen valeoppositio osoitti aikoinaan sen lähestulkoon ainoan keinon päästä isoihin pöytiin syömään, mutta sekin onnistui ainoastaan vallan siunaamana… ja tietysti kansan avustamana, koska kansa tiesi että se ainoa tapa vaikuttaa politiikkaan oli äänestäminen.

Äänestämättömyydellä kun ei voi vaikuttaa, senhän kaikki tietää! Pienessä mittakaavassa, ei voikkaan. Aivan kuten demokraattiseen järjestelmään kuuluu - marginaaliset ja pienet näkemykset ohitetaan, koska enemmistö on vallassa. Tämä ”enemmistö vallassa” on toki lähinnä vain vitsi, josta puhuin podin jaksossa 258, mutta enemmistöllä, jos se olisi nykyistä valtaa vastaan, on kuitenkin yksi keino osoittaa sen hetkiselle vallalle tyytymättömyytensä: Vaaliboikotti. Koska numerot kertovat tilanteen, voisi edes jotain valtaa omaava oppositio hyödyntää ne järjestelmän hylänneet omalle kannalleen todisteena, eli boikotoida vaaleja. Jokainen antamaton ääni olisi siis nykyistä järjestelmää vastaan sekä opposition puolesta, täysin riippumatta miksi ei äänestä tai mitä oikeasti haluaisi tilalle. Se mitä tilalle päätettäisiin myöhemmin, ensin olisi näytettävä tyytymättömyys järjestelmään itseensä. Suomen tilanteessa siinä on vaan semmoinen ihan pienenpieni ongelma, miksi tämä(kään) ei onnistu.


Mikä oppositio?

Sen lisäksi, että suomalaisista noin 70% kannattaa järjestelmää itseään ja ovat tyytyväisiä siihen neljän vuoden välein tapahtuvaan sirkusklovnien vaihtoon, meidän ”oppostio” tälle ei ole oppositio kuin siinä mielessä, että he eivät ole hallituksessa. Kyllä, maailmalla on tehty vaaliboikotteja useaan otteeseen ja välillä siinä on onnistuttukin, saaden jopa merkittäviä enemmistöjä valtaa vastaan, mutta vain aniharvoin siitä on seurannut järjestelmän muutos. Miksi näin? Aivan samasta syystä kuin Suomessakin - oppositio ei vastusta järjestelmää itseään, vaan haluaa vain itse valtaan muiden yli. Historiasta kun ei löydy tietääkseni yhtäkään esimerkkiä siitä, kuinka jokin tasavallassa valtaan noussut ryhmä olisi antanut vallan kansalle ja astunut sivuun valtaan päästyään. Jokainen koneiston itsensä sisään noussut ryhmä on jäänyt valtaan ja muutokset on tehty pönkittämään sitä omaa asemaansa. Vaaliboikotti autoritäärisissä maissa taas johtaa usein tyrannian tiukentumiseen, mutta onneksi semmoisia ei koskaan tai missään lännessä ole, eikös?

Jos edes teeskenneltäisiin liberaalia demokratiaa, mitään tämmöistä vallan kumoamista ei edes tarvittaisi, koska ihmiset saisivat elää rauhassa omalla tavallaan ilman sitä valtion jatkuvaa paimentamista. Asioista päätettäisiin yhdessä ja ne joille se päätös ei kelpaa, sovittaisiin myös se tapa jolla tilanne ratkaistaisiin heidän osaltaan. Maan suuntaa ohjailisi kansan tahto, eikä millään taholla olisi oikeutta manipuloida sitä yleistä mielipidettä. Mutta meillä ei mitään liberaalia demokratiaa ole, vaan länsimainen tasavalta, jossa kansa antaa valtansa neljän vuoden välein jollekin porukalle, joka tekee just kuten heitä käsketään korkeammilta tahoilta tekemään ja kansa jää ihmettelemään miksi taaskaan ei asiat korjaantuneet vaikka jokainen äänestikin mielestään oikein. Ja sama toistuu vuodesta toiseen, hieman eri tavalla ja eri lippuja heilutellen keskenään kilpailevat puolueet ylläpitävät sitä demokratian illuusiota pystyssä.

Mutta kyllä se tällä kertaa muuttuu, kunhan kaikki äänestävät oikein! Aivan kuten joka ikinen kerta tähänkin saakka. Jokainen toki tekee sen valinnan ja päätöksen itse, perustuen omiin tietoihin ja niihin omiin lehmiin ojassa - kenelleppä se hillotolppa ei kelpaisi? Jos on sitä mieltä, että jonkun on oltava vallassa muiden yli ja tämä nykyinen tapa ratkaista kuka siihen on oikeutettu on ihan jees, niin ehdottomasti kannattaa mennä äänestämään joka ikinen kerta. Enemmistö eduskunnassa ja koko kaksoisvaltion virkamieskoneisto uusiksi niin taivas on rajana kuinka järjestelmän voi muuttaa! Mitä, sanoitko ettei se aatteesi omaakkaan kansan syvissä riveissä selvää enemmistöä? Milläs oikeudella sinä silloin lähdet mitään muuttamaan, kun kerran järjestelmä oli demokraattinen, eli kansan tahdon mukainen? Ei, ei tasavalta ole koskaan ollut sama asia kuin demokratia ja demokraattinenkaan se ei ole kuin tarkasti valituilla mittareilla. Ei, vaikka se television kiltti setä toista väittääkin. Äänestäessä on siis syytä pohtia mitä kannattaa ja mitä oikeasti vastustaa. Koneistoa et voi vastustaa antamalla sille tukesi, mutta niitä ”pahoja” väärän puolueen tyyppejä toki voi siinä vastustaa. Mihin sillä voi käytännössä vaikuttaa onkin taas aivan #eriasia.