Etkö luota tieteeseen?

Mitä kysymyksellä nykyään tarkoitetaan?

Harva se päivä niin uutisissa kuin mediassa kyseenalaistetaan ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta luota tieteen konsensukseen. Tiede nyt vaan ei satu olemaan mikään demokraattinen järjestelmä, jonka Einstein väitetysti esitti todella elegantisti vastauksena sadan tiedemiehen tekemään hänen teorioitaan kritisoivaan kirjoitukseen: ”Jos olisin väärässä, yksi olisi riittänyt”. Vaikka sata tai tuhat auktoriteettiä sanoo jonkin asian olevan jollain tavalla, se ei todista yhtään mitään. Toisaalta, yksi auktoriteetti tai yksi tutkimus ei liioin todista vastakkaiseen suuntaan, koska usein tieteen ongelma, toistettavuus, jossain vaiheessa voi muuttaa kyseisen tuloksen aivan päinvastaiseksi. Eri tieteen aloilla tämä toistettavuuden ongelma vaivaa kenttää varsin vaihtelevasti, koska etenkin ihmisiä koskevissa asioissa ei ole sellaista asiaa kuin ”tavallinen ihminen”, jonka kaikki ominaisuudet olisivat joka tapauksessa paikkansa pitäviä. Ihmiset kun tuppaavat olemaan yksilöitä, siinä kun monet esimerkiksi fysiikan ilmiöt ovat varsin yhteneväisiä sillä tarkastelun tasolla jolla kulloinkin ollaan. Tästä koko tiedekentällä on varsin vahva konsensus asiasta, joka ei tietenkään todista muuta kuin sen, että todennäköisyys paikkansapitävyydelle on varsin korkea.

Rahan vaikutusta tieteeseen ei voida painottaa liikaa, koska se aiheuttaa kaksi todella vakavaa vääristymää. Ensiksi, rahalla voidaan ostaa lähes mikä tahansa tutkimus joka todistaa jonkin asian ”todeksi” tai virheelliseksi. Jos jokin taho suoraan hyötyy tietyn asian olevan jollain tietyllä tavalla ja tämä taho kaataa rahaa asian todistamiseen suuria summia, on syytä epäillä tiedon paikkansapitävyyttä. Tupakkateollisuuden toiminta on tästä varsin kiistaton todiste ja tämän esimerkin lähes jokainen on jossain vaiheessa kuullut, mutta nykypäivänä varsin harva on sen ymmärtänyt. Toisekseen, tiettyjen asioiden tutkimiseen tietyltä kannalta taas ei löydy rahoitusta mistään minkä lisäksi tiettyjen asioiden tutkiminen ”väärällä tavalla” on lähestulkoon oman uskottavuuden ja maineen itsemurha. Jos jotain asiaa ei saa tutkia tietyltä kantilta jos haluaa pitää asemansa niin tiedeyhteisössä kuin edes omassa työpaikassaan, siinä on varsin vahva motivaattori lähes kenellä tahansa pitää näppinsä loitolla. Nykypäivänä todisteet ovat toissijainen asia verrattuna median siunaamaan luotuun mielikuvaan asiasta. Ja kun seuraa sitä rahaa, media tuntuu noudattavan melkoisen ennustettavaa tulosta kapitalistisessa sananvapaudessamme: kenellä on eniten rahaa on oikeimmassa.

Absoluuttista totuutta mistään asiasta ei ihminen tulee koskaan löytämään, se on täysin varmaa. Huomaatko tämän väitteen ongelman? Sanonta ”älä koskaan sano älä koskaan” kuvaa sitä varmuutta, mihin ei pitäisi kenenkään sortua, joka myöskin on yksi samankaltainen väite. Kuinka varma on jonkin asian sitten oltava, että asiasta voidaan esittää jokin argumentti? Moni on saattanut kuulla seuraavan argumentin: kaikki ihmiset ovat kuolevaisia, Sokrates on ihminen, joten Sokrates on kuolevainen. Toisaalta joku voi väittää olevansa kuolematon, koska todisteet siihen asti ovat kiistattomat: olen vieläkin elossa, joten olen kuolematon. Tämä viimeisin väite on lähes varmasti jossain vaiheessa todistettavasti väärä, tosin sen esittävä taho tuskin tulee oppimaan elämänsä aikana sitä oppimaan. Mitä tahansa tietoa tai argumenttia voidaankin arvioida sen herkkyyden perusteella, kuten ”Tiedon analysointia”-artikkelissa mainitsinkin. Siinä on siis kyse siitä, että kuinka paljon jonkin tietyn asian osa vaikuttaa kokonaisuuteen. Kuinka varma kyseinen osa on ja kuinka suuri merkitys sillä on kokonaisuuteen auttaa ihmistä arvioimaan tiedon paikkansapitävyyttä. Jos koko juttu nojaa yhden tahon todisteeseen ja tällä taholla on oma lehmä ojassa, sitä saa ja pitäisikin kyseenalaistaa.


Tavisten tiedettä

Suurin osa ihmisistä viis veisaa mitä tiede mistäkin asiasta sanoo, vaan he luottavat esiin nostetun auktoriteetin sanomaan kyseisestä asiasta. ”Asiantuntija” tietää sen asian, kuten nimikin jo osoittaa ja miksi ihmeessä asiantuntija päästettäisiin ääneen jos hän olisi väärässä? Niin, miksi ihmeessä jokin taho kiikutettaisiin kansan eteen julistamaan jotain asiaa jos hän olisi todistettavasti väärässä tai on ollut useaan kertaan väärässä jo aikaisemminkin? Virallinen tarina nojaa tähän yhteen ainoaan totuuteen, joka on kuitenkin puhdas illuusio todellisuuteen verrattuna. Niin kauan kun ne poikkeavat näkemykset pidetään poissa julkisuudesta, ei sillä tavan tallaajalla ole juurikaan syytä epäillä sen tarinan paikkansapitävyydestä. On siis täysin loogista uskoa johonkin asiantuntijaan, jos ei ole koskaan eikä missään kuullutkaan, että on olemassa muitakin näkemyksiä asiasta ja jopa todisteita siitä, että virallinen tarina on vain juuri se: tarina. Vielä kun heitetään todisteeksi ”konsensus” niin sitä kyseenalaistava täytyy olla joku ihme hörhö salaliittoteoreetikko, eikös? Kun ainoa argumentti tätä poikkeavaa näkemystä kohtaan on henkilöön meneminen, se ei liioin ole kovin vahvalla pohjalla oleva argumentti ja tämän pitäisi saada ne harmaat aivosolut raksuttamaan. Pitäisi…

Korona ja ilmastohumppa ovat kaksi vahvinta esimerkkiä tieteen konsensuksen käytöstä argumenttina. Kumpaankin asiaan on runsaasti todisteita kumpaankin suuntaan, jolloin voidaan sanoa että yhdelläkään näkemyksellä ei ole kiistatonta asemaa vaikka se niin esitetäänkin mediassa ja politiikassa. Ainoa asia joka näistä kummastakin voidaan päätellä on se, että emme nyt vaan yksinkertaisesti tiedä asian todellista laitaa koska niistä ei ole kiistattomia todisteita. Niistä on olemassa täysin yksipuolinen mielikuva joka kansalle kerrotaan, mutta se että enemmistö uskoo siihen satuun ei itsessään kelpaa todisteeksi… muille kuin sille enemmistölle, joka tietää olevansa oikeassa koska muutkin niin uskovat. Tätä taas kutsutaan konformismiksi ja kun se yksi ainoa tarina halutaan pakottaa kaikille, kyseessä on kollektivismi. Nämä kaksi ilmiötä, kollektivismi ja konformismi, taas ovat hyvin pitkälle kiistattomia mutta aniharva haluaa sen myöntää itse olevansa vain lauman mukana juokseva ja muita siihen samaan pakottava tyyppi, vaikka se olisikin varsin selvästi osoitettavissa.

Moni asioihin siltä ”väärältä kantilta” perehtynyt pitää näitä virallista tarinaa uskovia ”lampaina”, mikä toki kuvaa sitä lauma-ajattelua varsin hyvin. Nykyisellä tiedon aikakaudella tietämättömyys on oma valinta, tosin vain harvalla on aikaa tai mielenkiintoa lähteä tutkimaan oikeastaan mitään asiaa sillä tasolla, joka tarvittaisiin asian edes auttavaan ymmärtämiseen. Siksi näitä jonkin aihealueen messiaita uskotaankin varsin sokeasti, molemmilla suunnilla. Yksittäisen ihmisen resurssit ovat varsin rajalliset tutkia mitään asiaa niin syvällisesti että siitä voisi voisi vetää johtopäätöksiä kuka oli nyt sitten oikeassa ja kuka väärässä. Yleinen heitto onkin ”tutki itse”, joka nähdään riittävänä argumenttina kun asiaa ei itse pysty todistamaan kiistattomasti sille toiselle eri mieltä olevalle. Hevosen voi johdattaa lähteen viereen, mutta sitä ei kuitenkaan voi pakottaa juomaan, mikä kuvaa tätä nykypäivän ongelmaa monessa asiassa. Mutta miksi ihmeessä ketään ihmistä pitäisi jokin tietty asia kiinnostaa niin paljon, että siihen omistaisi merkittävän osan elämästään selvittääkseen mistä se kana kusee? Etenkin, jos se asia nyt ei oikeastaan vaikuta paskan vertaa siihen omaan elämään, ei siihen arkeen eikä edes omaan onnellisuuteen tai vastaavaan?


Mutta mitä sitten?

Mitkä ovat sitten niitä elämää suurempia kysymyksiä joista kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita? Voisi ajatella, että oma terveys olisi vaikkapa yksi semmoinen juttu, mutta miksi siihenkään tulisi panostaa juuri sitä enempää kuin että ongelmatilanteissa kääntyy sopivan auktoriteetin puoleen? Vaihtoehtoisia näkemyksiä jakavassa skenessä näitä elämää suurempia kysymyksiä joita koetetaan melkeinpä pakolla syöttää kaikille on useita. On lättymaata, virusteoriaa, ilmastohumppaa ja osa koettaa selittää miten meitä manipuloidaan ja kuinka tämä meidän demokratiamme on yksi vitsi. Kaikille näille löytyy varsin vaihteleva määrä todisteita ja vaikka osa onkin ihan virallisen näkemyksen omiin todisteisiin katsottuna paikkansa pitävää, se virallinen tarina on silti paljon uskottavampi näkemys koska ne auktoriteetit ovat niin kertoneet jo pienestä pitäen. En nyt lähde erittelemään näitä edellä mainittuja poikkeavia näkemyksiä, mutta siinä kohden jos vuosituhansien kollektiivinen ymmärrys kumotaan jollain videolla jonka tekijällä ei ole juurikaan ymmärrystä edes pienestä osasta asiaan liittyvistä osista niin ei siinäkään ole se oma uskomus kovinkaan vahvalla pohjalla, sori nyt vaan.

Itsekin tiedän ja myönnän syyllistyneeni tähän asioiden tuputtamiseen tietyltä kannalta ja vaikka todisteita oli yllin kyllin, valtaosaa ihmisistä ei asia joko kiinnostanut ja useita joita kiinnosti, eivät ne argumentit juurikaan hetkauttaneet. Pitkään tämä asia vaivasi pahemman kerran enkä usko vieläkään päässeeni täysin yli siitä, että on se nyt jumalauta kumma kun se ei mene jakeluun kuinka meitä kusetetaan ja oikeutetaan valta ylitsemme ihan huuhaa-tarinoilla. Mutta kaippa tämä pikkuhiljaa tästä selviää, että sillä nyt ei ole oikeastaan mitään väliä uskooko muut niihin asioihin vai eivät. Suurinta osaa ei nämä asiat kiinnosta ja heille riittää, että saavat ”vaikuttaa” kerran neljässä vuodessa siihen, minkä värinen saapas seuraavaksi talloo heidän päälleen. Se on se kokemus, jonka he haluavat tässä elämässä kokea ja mikä minä olen päättämään muiden puolesta, siitäkin huolimatta että se sama saapas koettaa omaankin naamaani osua. Jos taas joku toinen haluaa uskoa maan olevan lätty niin ei se liioin ole minulta pois, eikä se pitäisi olla paljoa muiltakaan pois? Paitsi tietysti silloin, kun sitä lähdetään saarnaamaan kaikkialla ja samalla tuhotaan se vähäinenkin uskottavuus, jota millään valtavirrasta poikkeavalla näkemyksellä on. Joka myöskään, nyt jo huvittavana asiana, ei ole millään tavalla merkityksellinen asia.

Näitä mietteitä on tullut pyöriteltyä samalla kun lueskelen aivan loistavaa Richard Feynmanin kirjaa ”What Do You Care What Other People Think?”, eli mitä sä välität mitä muut ajattelevat. Suosittelen lämpimästi tämän nerokkaan fyysikon kirjoja ja luentoja ihan kaikille vaikka fysiikka ja hänen varsin omalaatuinen maailmankuva eivät niin nappaisikaan. Elämä olisi niin paljon helpompaa kun ei välittäisi juurikaan mitä muut ajattelevat siitä mitä teet, kunhan vaan et teoillasi suoraan vaikuta niiden muiden elämään etenkään negatiivisesti. Mutta kas siinä pulma, koska mitä tahansa teemmekin, se tuppaa vaikuttamaan muiden elämään - halusimme tai emme. Nykypäivänä väärä mielipide on lähes kuolemanrangaistuksen vaativa rikos eikä mistään asiasta saisi puhua väärällä tavalla. Siis sillä, joka poikkeaa siitä omasta näkökulmasta. Ihmisten rauhanomaiseen kanssaeloon ei tarvittaisi paljoa muuta kuin se, että kaikki kieltäytyisivät väkivallasta kaikkia muita kohtaan. Kun mistä tahansa asiasta voisi keskustella ilman sitä uhkaa, että joku tulee aseet tanassa sen väärän näkemyksen hiljentämään, olisi maailma varsin toisenlainen paikka elää. Nyt kun psykopaatit määräävät säännöt joilla kaikkien tulee pelata, on jokainen siitä virallisesta konsensuksesta poikkeava näkemys uhka sille väärinajattelijalle. Mutta mitä minä siitä välitän mitä ne vallanpitäjät siitä ajattelevat? Siinäpähän mesoavat ja vaikka se kaikki loppuisikin siihen hetkeen kun kansa lakkaisi tottelemasta, ei sekään taida minulle juurikaan kuulua…

Tämä olkoon uuden kauden ja ehkäpä aikakauden avaus blogissa. Vanhoja aiheita tultaneen myös aina välillä pohtimaan, ehkäpä uudelta näkökantilta. Rauhaa ja vapauttaa jälleen kerran kaikille toivottaen...
Jukka