Tietämyksen kirous ja hiljainen tieto

Minä kyllä tiedän, mutta…

Tiedon tai tietämyksen kirous (engl. curse of knowledge) tarkoittaa tilannetta, missä ihmisellä on vaikeuksia kommunikoida muiden kanssa siitä syystä, että hän olettaa sen toisen omaavan verrattavissa olevat tai hyvin samankaltaiset tiedot esittäjän kanssa. Lapsilla tämä kyky on alkuun varsin kehittymätön, mistä seuraa esimerkiksi tämän kaltainen tapahtuma jota vissiinkin käytetään samalla määrittämään lapsen kehityksen tasoa: Lapsi saapuu huoneeseen ja hänelle tarjotaan suljettu ja läpinäkymätön karkkipussi. Ensiksi tutkija kysyy mitä lapsi uskoo pussissa olevan ja vastaus on selvä: karkkia. Lapsi avaa pussin ja hän huomaakin, että karkkien sijaan pussissa on vaikkapa kyniä. Kun tutkija kysyy lapselta, mitä hän ajattelee seuraavaksi huoneeseen tulevan lapsen sanovan pussissa olevan, lapsi vastaa ”kyniä”. Kun lapselta kysytään mitä hän itse arvioi huoneeseen tullessaan pussissa olevan, hän vastaa samalla tavalla: kyniä… Ihmiset kyllä kehittyvät yleensä tämän pisteen ylitse ja valtaosa kykenee järjestämään päässään tiedon aikajanalle, joka osoittaa varsin selvästi missä järjestyksessä hän sai kyseisen tiedon, mutta lapsille tämä kyky kehittyy vasta tietyssä pisteessä. Puhutaan siis mielen teoriasta (engl. Theory of mind), jonka mukaan tämä toiseuden ymmärtäminen kehittyy siinä 7 ikävuoden hujakoilla.

Näin yksinkertaisesta kokeesta suurin osa aikuisista selviääkin varsin helposti, mutta kun ihmiset alkavat keskustelemaan asioista, tämä asia tuppaa unohtumaan lähes kaikilla ainakin joskus. Näin blogitekstien kanssa itse työskentelevänä yritän ratkaista asiaa linkittämällä sanoihin aikaisempia tekstejä, jolloin kuka tahansa voi palata aikaisempaan tekstiin ja saada sieltä vastaus mitä milläkin asialla itse tarkoitan. Tässä tietysti tulee vastaan kaksi pientä ongelmaa: ensiksi, olen vuosien saatossa laiskistunut linkkien kanssa enkä jaksa läheskään aina linkittää niitä aikaisempia tekstejäni ja toisekseen, moniko niitä linkkejä edes vaivautuu avaamaan ja lukemaan jopa kymmeniä aikaisempia tekstejä päästäkseen kärrylle? En kuitenkaan ole ainoa ihminen joka käyttää sanoja virallisesta tarinasta poikkeavalla tavalla, saatikka ainoa, joka käyttää termejä jotka eivät ole läheskään kaikkien sanavarastossa. Tästä on siis kyse tietämyksen kirouksessa. Jos asioista tosissaan haluaa keskustella, olisi ensin selvitettävä ovatko keskustelijat edes etäisesti samalla tietämyksen tasolla, saatikka ymmärtävätkö he sanat samalla tavalla.

Helpoin tapa ongelman ratkaisemiseksi on tietenkin selittää asiat niin, että kaikki paikalla olevat ymmärtävät asian, eikös? Varsin homogeenisessä ryhmässä ei siis tarvitsisi juurikaan asioita selittää, siinä kun sekalaisessa seurakunnassa pitäisi ainakin suuri osa termeistä purkaa siinä samalla kun asiaa esittää eteenpäin. Sanotaan, että oikea asiantuntijuus näkyy siinä, että osaa kertoa asiansa niin, että kaikki ymmärtävät, mutta käytännössä se on sula mahdottomuus. Liian yksinkertaistettuna, kuin myös monimutkaisesti selitettynä, menettää varsin nopeasti sen yleisön kiinnostuksen asiaan. Siksi kohdeyleisön merkitys onkin varsin suuri, mutta milläs hitolla sen voisi edes selvittää jos keskustelee jonkun täysin ennalta tuntemattoman kanssa? Tässä tullaankin siihen taitoon kommunikoida ihmisten kanssa: on osattava ”lukea tilanne”. Blogeissa on tietysti se etu kirjoittajalle, että se ymmärrys jää sinne lukijan vastuulle… mikä samalla tietysti tarkoittaa sitä, että lukija vaihtaa lähinnä vaan tekstiä jos se esitystapa ei uppoa. Jos haluaa siis vaikuttaa muihin, pitää se teksti yleensä kohdentaa tietylle tietämyksen ja ymmärryksen tasolle.


Hiljainen tieto

Hiljaisella tiedolla (engl. tacit knowledge) taas tarkoitetaan tietoa, joka ei yleensä ole sanallista, kuten vaikka kokemukset, eikä yleensä helposti jaettavissa olevaa tietoa. Monia taitoja voidaan pitää hiljaisena tietona, kun niiden opettamiseen muille tarvitaan paljon muutakin kuin lukemista tai videoiden katselua. Joskus edes se rautalangasta vääntäminen tai kädestä pitäen opettaminen ei riitä, vaan ihmisen täytyy kokea se asia itse ja vasta kokemuksen kartuttua, hän kykenee ymmärtämään mistä on oikein kyse. Osittain voidaan siis puhua myös intuitiivisesta tiedosta, kun joku sen oman elämänkokemuksensa perusteella tietää/osaa jonkin asian mutta voi olla jopa täysin kykenemätön pukemaan sitä sanoiksi. Kun tämä salainen tieto yhdistyy tietämyksen kiroukseen, saadaankin asiaa selitettäessä semmoista siansaksaa että sitä ei kukaan muu ymmärrä. Mutta… mitä sitten?

Jos haluaa esittää muille sitä omaa tietämystään jostain asiasta, ei riitä että itse tietää asian juurta jaksaen - sen kun pitäisi myös pystyä selittämään muille. Monilla opettajilla onkin juuri tämä ongelma, että he kyllä tietävät tasan tarkkaan mistä puhuvat, mutta he eivät kykene esittämään asiaansa sillä tasolla, jolla oppilaidensa tietämys asiasta on. Hyvän opettajan tunnistaakin siitä, että hän kykenee mukauttamaan kertomansa sillä tavalla, että lähes kaikki pysyvät kärryillä mistä opettaja puhuu. Toki tässä tulee mukaan myös oppilaiden kiinnostus sekä huomio, joka ainakin omasta kokemuksesta ei koulaikoihin ollut kumpainenkaan kovinkaan korkealla. Jos jonkin asian merkityksellisyyttä ei kykene sille kuulijalle ilmaisemaan, ei siitä opettamisesta jää yleensä paljoa tietoa oppilaan korvien väliin. Tämä varmasti ainakin osittain selittää sen, miksi oppimistulokset ovat heikentyneet monissa maissa - opetetut asiat eivät ole joko arvokasta tietoa, tai niiden merkityksellisyyttä ei osattu kertoa.

Suuri osa siitä ihmiskunnan hiljaisesta tiedosta on ikävä kyllä kadonnut kokonaan, tai se on haudattuna sielä kryptisten tekstien uumenissa kun sitä ei kyetty esittämään niin että se olisi välittynyt oikein. Paljon hiljaista tietoa on myös tahallaan kadotettu, esimerkiksi hautaamalla ne tahot joilla oli sitä tietoa, joka olisi aiheuttanut ongelmia niille tahoille, jotka kykenevät valtaansa käyttämällä tietoa sekä ihmisiä hautaamaan. Toki suuri osa hiljaisesta tiedosta on semmoista, että vaikka se kuinka tahansa ainutlaatuista olisikin, ei siitä kenellekään muulle ole juurikaan mitään hyötyä. Sanonta ”tieto on valtaa” pitää osin paikkansa, mutta todellinen valta tuleekin vasta silloin kun sitä tietoa käytetään johonkin. Tieto on siis potentiaalista valtaa. Ihmiskunnan pyhät kirjoitukset taas hiljaista tietoa, jota on yritetty välittää sukupolvilta toiselle… vaihtelevalla menestyksellä. Toki samaan kategoriaan menevät suurten ajattelijoiden filosofiset tekstit - niiden ymmärtämiseksi tarvittaisiin kaikki se hiljainen tieto, jota niiden kirjoittajat omasivat. Suurta osaa näistä elämää suuremmista kirjoituksista vaan vaivaa se tietämyksen kirous.


Tekoäly ratkaisee asian!

Suuret kielimallit (Large Language Model) kuten ChatGPT osaavat kuitenkin omaksua kaiken ihmiskunnan tiedon ja vieläpä luoda uutta tietoa kenen tahansa ihmisen kaltaisella tavalla. Voit kysyä siis tekoälyltä kirjoittaa jonkin asian tulkinta peilaten kenen tahansa oppimateriaalissa olleen ihmisen näkemykseen ja suurena hämmästyksenä LLM:t osaavatkin tuottaa varsin uskottavia vastauksia. Esimerkiksi: ”Selitä Tocquevillen näkökulmasta nykyisen demokratian perusteet kuten olisin alakoululainen” Ne jopa osaavat selittää asiat täysin ummikolle, jolloin koko tietämyksen kirous on historiaa?! Periaatteessa kyllä, tekoälyä voidaan käyttää hyväksi selittämään lähes mikä tahansa aina halutulle kohdeyleisölle sopivassa muodossa, mutta silloinhan tekoälyn pitäisi myös ymmärtää ne asiat sekä omata kaiken sen hiljaisen tiedon, jonka pohjalta ne alkuperäisetkin tekstit on luotu ja se taas ei käytännössä ole mahdollista.

Sen lisäksi, että tekoälylle on opetettu ne alkuperäiset materiaalit niiltä suurilta ajattelijoilta, mukana siinä AI:n oppimateriaalissa on myös suuri määrä ihmisten tulkintoja ja omia näkemyksiään näistä alkuperäisistä teksteistä. Tämän kaiken tiedon pohjalta tekoäly osaa siis tuottaa tekstiä, joka näyttää kyllä siltä, että niin olisi se alkuperäinen jantteri nykypäivänä ajatella asiasta, mutta kuinka paikkansa pitävä se luotu teksti onkaan, Luoja tietää, jos sekään. Ei siinä, tekoälyä voidaan hyödyntää jo nyt kuromaan sitä matkaa umpeen ummikon ja oikean asiantuntijan välillä, mistä voi olla valtava etu opetuksessa: jokaiselle oppilaalle voidaan luoda virtuaalinen opettaja, joka ei kyllästy vastaamaan samaan kysymykseen tuhannetta kertaa. Sama asia usealla eri tavalla selitettynä tuppaa auttamaan ihmistä ymmärtämään asia. Paitsi kun opettajana on wokeäly niin…

Jos tämä kaikki edellä kerrottu aiheutti nyökyttelyä, tarkoittaa se varmaankin että näistä asioista tietämyksesi taso oli riittävällä tasolla. Kun kirjoitan itselleni, olen yleensä samalla tasolla tekstiä kirjoittaessani, mutta jos olisin lukenut tekstin ennen kuin sen kirjoitin, olisin saattanut joutua lukaisemaan joitain kohtia uusiksi enkä välttämättä sittenkään olisi päässyt jyvälle asiasta. En nimittäin ollut ajatellut asiaa ennalta tekoälyn suhteen, mutta jostain syystä se suunta tuntui oikealta. Koska en kuitenkaan saanut ulkopuolelta tietoa tekstin kirjoittamisen aikana, se tarkoittaa että yhteys näiden kesken oli jo olemassa, eli hiljaista tietoa. Ja sitten kun olen painanut ”julkaise”-namiskaa, kaikki tämä on yleistä tietoa joka ei välttämättä aukea monelle tietämyksen kirouksen ansiosta ja itsekin mahdan unohtaa siitä osan, jolloin se osa jää taas hiljaiseksi tiedoksi ja mahdollisesti joskus myöhemmin, kun olen kokonaan unohtanut asian, törmään taas kiroukseen ja mahdan pohtia että mitähän hittoa olin tuolloinkin oikeen ajatellut. Tekoäly ei unohtaisi, mutta se ei liioin koskaan kykene ihmisen järjenjuoksuun… onko se sitten hyvä vai huono asia, onkin toinen juttu. Suosittelen kuitenkin kaikille ääneen ajattelua, koska emme voi koskaan tietää missä se puuttuva palanen kenelläkin lymyilee.