Viimeisimmän vaaliteatterin ensianalyysi

Puuttuvin tiedoin mutta vanhaan perustuen

Vaalit olivat tätä tekstiä kirjoittaessa eilen, 2.4.2023, eli paljon asioita joita tarkempaan analyysiin tarvitaan jää puuttumaan. Emme esimerkiksi vielä tiedä niitä lopullisia tuloksia kuka pääsi sisään ja kuka ei, koska tarkistuslaskentaa ja virallista tulosta ei vielä ole tiedossa. Oletuksena on siis se, että ensilaskennan tulos on pääosin oikein osoittaen sen, että kansan enemmistö ei halunnut enää ”vasemmistoa” valtaan vaan ”oikeiston” olemaan vallassa heidän ylitseen. Sosiaalidemokratiahan on hyvin pitkälle oikeistolainen näkemys talousasioista ja Suomessa ei ole yhtään merkittävää puoluetta jonka mukaan tämä ”pohjoismainen malli” ei olisi se oikea tapa paimentaa kansaa. Sosiaalidemokratia kun voidaan yksinkertaistaa pohjoismaiseksi malliksi - pääosin vapaa kilpailu, mutta ”luonnolliset” monopolit ovat valtion hallussa tai omistuksessa. Ja että valtio tietää kaikista sinun asioista paremmin kuin sinä itse, koska pakollinen koulujärjestelmä on indoktrinoinut joka ikisen hyvän kansalaisen jo pienestä pitäen.

Maamme poliittisen teatterin yksipuoluejärjestelmä vaati siis jälleen kasvojenpesun, eli se ”vasemmisto” vaihdettiin ”oikeistoon” jossa erona siis se, että toinen ottaa kansalta ja antaa kavereille, siinä kun toinen antaa kavereille ja ottaa kansalta. Kummin päin se nyt menee niin se on hankala sanoa. Todelliset voittajat näissä vaaleissa olivat tietenkin ne oikeat vallanpitäjät ja heidän ohjaamansa organisaatiot kuten EU ja vastaavat. Yli 70% kansasta kirjoitti avoimen valtakirjan auktoriteeteille johtaa tätä tasavaltaamme juuri kuten lystäävät ja senhän he tulevat tekemään - juuri kuten lystäävät. Jokainen äänestänyt sai siis toivoa minkä näköinen puhuva pää sielä tasavallan rakenteissa lupaa heille kuun taivaalta ja painaa käskystä nappia, mutta samalla kertoi että hyväksyy tuloksen oli se sitten mikä tahansa kunhan se menee sääntöjen mukaan. Tämä on se sääntöpohjaisen järjestelmän oikeutus vallalle tänä päivänä - enemmistön tahto. Kilpailulla ”oikeaan” järjestykseen saatu joukko, jolla oli täysi oikeus valehdella ummet ja lammet kilpailun aikana. Mikä voisikaan mennä pieleen?

Toisena suurena voittajana vallanpitäjien jälkeen voidaan pitää sen koneistoa itseään, eli sitä sääntöpohjaista järjestelmää ja ennen kaikkea sen PR-toimistoa, mediaa. Ei pelkästään valtamediaa vaan koko mediakenttää, joka sai jälleen enemmistön noudattamaan auktoriteettinsa käskyä: muista äänestää! Koska sillä mikä on, ei ole juurikaan merkitystä ja sillä miltä asiat näyttävät on kaikki paino, lopputulos näissä vaaleissa oli yhtä yllättävä kuin mistä suunnasta aurinko nousi tänä aamuna. Ihmiset äänestävät mielikuvia niistä puolueista ja ehdokkaista, jotka on luotu median avulla. Jokaisessa kadunkulmassa oli siksi nähtävillä suuria plakaatteja tulevista ”suurista johtajista” ja heidän puolueistaan, koska tällä luodaan kuva tutusta ja turvallista valinnasta. Mediapelistä ja sen suorittamasta manipuloinnista olen kirjoittanut jo vuosien aikana niin paljon, että en tässä kohden asiaa sen tarkemmin avaa - hakemalla blogista ”propaganda” tunnisteen löytyy asiasta märehdittävää päiväksi jos kahdeksi.


Mikä meni pienpuoluekentällä pieleen?

Päivä ei ollut edes vielä vaihtunut kun syyttely ja selitykset alkoivat. Yksi videoalusta taisi mennä kiinni ja käyttäjille annettiin 24 tuntia aikaa kerätä luunsa ja suksia kuuseen (perustuen Tokentuben omistajan lausuntoon eiliseltä, eli klo 20.00, 3.4.2023 palvelussa sammutetaan valot. Käykö näin jääkin nähtäväksi.) Syyllinen huonoon tulokseen tiedettiin kuitenkin jo ennalta: vaalivilppi ja/tai väärin äänestäneet. Äänestämättömien demonisointiin perustunut vaalikampanja ei jostain syystä tuonutkaan haluttua lopputulosta, jota kukaan ei olisi voinut arvata missään kohtaa vaikka asiasta ei varoiteltukaan taas kovin moneen kertaan. Vaalivilppiä tuskin laajemmassa mittakaavassa tapahtui, koska sitä ei tarvita: auktoriteettiuskovainen kansa niine ääniä laskeneineen ja vaaleja tarkkailleineen hyvien ihmisten toimien ansiosta se fyysinen äänestys/laskenta ei ole paikka missä vaaleihin vaikutetaan. Tulokset laskevat koneet, joihin se käsin laskeminen syötetään, ovat toki mahdollinen vilpin paikka, mutta kun lueskelee sosiaalista mediaa niin kovin kauaksi vaalitulos ei kansan yleisestä mielipiteestä mennyt. Omasta kuplasta katsottuna tämä voi tosin vaikuttaa ihan toiselta.

Koska omat tietoni tästä ”skenen” esityksestä perustuu vain julki tulleisiin asioihin, voi sielä taustalla olla vielä paljon muutakin meneillään. Mutta kas kun se äänestävä kansa perustaa päätöksensä juuri siihen samaan asiaan, eli julki tulleeseen tietoon, niihin saatuihin mielikuviin, on analyysi nähdäkseni perusteltu. Mikä siis meni ”pieleen”? VKK oli niissä sotealuevaaleissa suuri nousija ja kentän yhtenäisyys oli varsin hyvä. Silloin äänestettiin muutoksen puolesta, protestina nykyiselle menolle. Tulos olikin käytettyihin resursseihin nähden aivan loistava. Ja sitten homma laukesi reisille: huomattiin, että VKK:lla oli kristillisiä arvoja. Tämä shokkiyllätys, joka jokaiselle lukutaitoiselle (puolueen periaatteet ja ohjelma) ei olisi pitänyt olla yllätys lainkaan, johti sitten joukkopakoon. Mutta tämä pako ei olisi ollut mahdollinen ilman sitä, että puolue oli sisältä jo valmiiksi jaettu useaan eri leiriin jotka kilpailivat keskenään. Syntyi siis VaLi, joka nappasi mukaansa VKK:n ”kerman” eli parhaiten vaaleissa pärjänneet. Poliittista sirkusta parhaimmillaan ja mantrat ”me vaikutamme sisältä” saivatkin surkuhupaisen todisteen ihmisten uskosta siihen ideaan - puolueen muuttaminen sisältä kun olisi hieman helpompaa kuin koko järjestelmän, eikö? Mikä siihen jakautumiseen johti on nähdäkseni sekalainen läjä toisistaan ristiriitaisia tarinoita, koska jokainen riidan osapuoli tietää totuuden ja muut puhuvat paskaa. Se mitä tapahtui ja miksi ei kuitenkaan ole tässä kohtaa merkityksellistä…

Vaan se, miltä asia näytti ulospäin vaikutti ihmisten näkemyksiin. Tapahtui nimittäin kaksi merkityksellistä asiaa tässä jakautumisessa, jonka ansiosta vaalitulos äskeisissä vaaleissa oli mikä oli. Ensiksi, merkittävä joukko ihmisiä päätteli siitä kaikesta sekoilusta että paskanmarjat, minähän en tuota sakkia enää vaaleissa tue. Menivätkö nämä äänet sitten vanhoille puolueille vaiko äänestämättömien joukkoa kasvattamaan, sitä on vaikea sanoa, mutta joukkopako oli huomattava. Toisekseen, tämä johti vahvaan kuppikuntaisuuteen, joka vähemmän yllättävästi johti runsaaseen keskinäiseen nokitteluun ja suoranaiseen vittuiluun. Selkäänpuukotuksia ja vanhojen kavereiden ja liittolaisten erkaantumisia tapahtui runsaasti, mutta vaaleihin sillä oli se vaikutus että äänet jaettiin kahden listan välillä ja D'Hondtin matematiikka teki loput. Vaalikampanjat muodostuivatkin kilpailuksi sen varsin pienen joukon, noin 50.000 ”herännyttä” ja äänestävää ihmistä, huomion saamisesta jolloin jokainen ääni yhteen leiriin oli pois siltä toiselta. Yhteisen potin kasvattamista kun yritettiin tehdä ainoastaan äänestämättömien joukosta, heille vittuilemalla ja syyllistämällä. Jos haluaa pelata lassipalloa isojen poikien kanssa, kannattaisi opetella ne säännöt ensin… sanompahan vaan.


Mitään yhtenäistä kenttää ei ole koskaan ollut

Tämä saattaa tulla monelle yllätyksenä, mutta mitään yhteistä kenttä ei tällä valtamedian suunnasta katsottuna väärää mieltä olevien joukossa ole. On ihmisiä omine mielipiteineen ja joitain satoja ”vaikuttajia”, joiden omat kuppikunnat ovat varsin vaihtelevissa väleissä keskenään. Vaalien jälkipyykki tullee jakamaan nämä ryhmät vielä rankemmin, jolloin se ”meidän kanssa tai meitä vastaan”-mentaliteetti vain kasvaa. Jos tuet yhtä, olet toista vastaan ja vastapuolen matskua luetaan kuin piru Raamattua, siinä kun se oma puoli nähdään hyveellisenä. Myöskin se saattaa tulla monelle yllätyksenä, että itsenäinen ajattelu ei tarkoita sitä, että on valtamediaa vastaan ja jonkun vaihtoehtoisen näkemyksen puolesta, vaan sitä että on ihan itse muodostanut oman mielipiteensä niistä asioista, joihin ottaa kantaa. On ihan sama kenen tarinaa toistaa tutkimatta totuutena, valtamedian tai sen ”vaikuttajan”. Toisaalta, kuka jaksaa tai kenellä on aikaa ottaa asioista edes selvää nykypäivänä? Päätöksenteon ulkoistus on parempi vaihtoehto kuin tietämättömyydessä eläminen? Asia olisi onneksi helppo ”korjata” sananvapaudella, mutta kuka sitä nyt jaksaa kaikesta keskustella?

Jonkin asian vastustaminen on aina paljon helpompi paikka yhdistää voimat, koska siinä ei oteta kantaa minkä puolesta ollaan. Zombie-viruksen hulluus oli asia, jota vastustettiin varsin laajasti ja hoitajien surullisenkuuluisa 48a olivat kohtia, joissa laaja yhteistyö olisi ollut mahdollinen. Mutta siinä oli se ongelma, että pelkällä vastustamisella ei yksikään yksilö voi läheskään niin helposti ratsastaa sankarina keulalla koska yksilöltä tullaan aina tivaamaan: no mitäs sitten tilalle. Ja siinä kohtaa kun sanoo minkä puolella on, ne asian hieman toisin näkevät pyörittelevät silmiään ja poistuvat kaikessa hiljaisuudessa paikalta. Osa taas tukee sitä näkemystä ja syntyy jälleen uusi ”me” vastaan ”muut” asetelma ja eilisissä striimeissä toistettiinkin varsin vahvasti samaa tuttua mantraa: kentän yhtenäisyyden vuoksi ihmisten pitäisi tukea ”meitä”, koska ”me” teemme asiat oikein. ”Me” emme kuitenkaan tue muita, koska ”he” tekevät asiat väärin. Aatteiden ja etenkin periaatteiden säilyttäminen kaikesta huolimatta vaatii kohtuullisen vahvaa luonnetta. Toki omaa näkemystään voi jokainen muuttaa koska tahansa kun oppii jotain uutta eikä siitä liioin tulisi ketään tuomita kun kehittyy yksilönä. Meistä lähes jokainen kun on aloittanut matkansa sieltä vallanpitäjien indoktrinointimyllystä - koulusta, ja sen jälkeen katsonut valtamediaa hymyssä suin. Voisimme siis oppia ja kehittyä läpi koko elämän… mikään pakko se ei kuitenkaan ole.

Suurin osa ihmisistä, täysin riippumatta siitä nykyisestä maailmankatsomuksesta, on enemmän tai vähemmän niin kollektivistisia kuin konformistisia. He menevät massan mukana, vaikkei se massa olisikaan se kansan suuri enemmistö. Joukossa on turvaa eikä kukaan halua olla yksin, jolloin johonkin porukkaan lyöttäytyminen on sielä ihmisten vaistoissa asti varsin syvään juurtuneena - emme pärjää yksin. Ja tämä ei ole väärin tai oikein, se vaan on osa tätä ihmisenä olemista. Ja vallanpitäjät tietävät tämän asian ja käyttävät sitä hyväkseen - he luovat yleisen mielipiteen ja antavat ne mielikuvat ihmisille joidenka avulla luomme ne stereotyypit omaan maailmankuvaamme. Moni täydentää niitä omia mielikuviaan muistakin lähteistä kuin sieltä valtavirtaisista näkemyksistä, joka aiheuttaakin sitten näitä ristiriitaisia näkemyksiä kansassa. Asiasta voisi kirjoittaa vielä paljon enemmän, mutta jätetään päätteeksi pieni aivopähkinä kaikille ”heränneille”: jos valtamedia kertoo täysin yhtenevästi jonkin tietyn asian olevan ”hyvä” ja sen vastakohdan olevan ”paha”, voisiko kyseessä olla tarkoituksenmukainen manipulaatio? Jos päälle vielä se valtaa vastustava sakki joka kertoo median manipuloinnista toistaakin itse myös sitä täsmälleen samaa hyvän ja pahan narratiivia siinä yhdessä kohtaa, voisiko olla että kyseessä on varsin merkityksellinen asia vallanpitäjille kun he ovat ujuttaneet sen oman näkemyksensä niin viralliseen, kuin sen vastaiseen tarinaan täsmälleen samalla tavalla?

Koska vain äänestämällä voit vaikuttaa! Koska… Eiväthän ne valehtelisi siitä ainoasta asiasta joka oikeuttaa heidän valtansa kaikkien ihmisten ylitse, eiväthän?

Informaatioähky ja informaatiosaaste

Informaatioyhteiskunnan kirouksia

Lontoon termit ”Information overload” ja ”information pollution” kääntyvät muotoon informaatioähky ja informaatiosaaste, mutta mitä kummaa ne merkitsevät? Niinkuin maailman ymmärtäminen ja kaikkien palapelin palojen edes auttavasti paikalleen saaminen ei olisi riittävän vaikeaa jo itsessään, median sirpaloima tieto yhdistettynä sen puskemaan täyteen hölynpölyyn varmistaa sen, että se muodostamamme maailmankuva, simulacrum, on … yksilöllinen. Ja kun se maailmankuva on jokaisella ainutlaatuinen, asioista keskustelu on samalla hyvin haasteellista. Mutta ensin kuitenkin tutkaillaan näitä kahta jo hyvinkin vanhaa ongelmaa, jotka ovat räjähtäneet käsiin netin ansiosta. Siinä kun netti antaa mahdollisuuden tutkia asioita hyvinkin laajasti, antaa se myös mahdollisuuden eksyä siinä matkalla pahemman kerran. Kaninkoloon eksyminen ja sen syvään päähän uppoaminen ovat aitoja ongelmia ja sen maailmankuvan julki esittäminen takaa hullun salaliittoteoreetikko-leiman. Mutta jo kauan ennen kuin sinne asti päädytään, on se tieto saanut pään pyörälle jo lukemattomia kertoja, mikä ei välttämättä ole positiivinen asia.

Informaatioähky tarkoittaa tilaa, missä tietoa jostain asiasta on yksinkertaisesti liikaa ihmisen sisäistää se ja kyetä järjestämään se mielessään yhdenmukaiseksi kuvaksi. Kun tietoa alettiin painamaan kirjoihin niiden käsinkopioinnin sijaan, saatavissa olevan tiedon määrä räjähti käsiin lähes kenelle tahansa. Toki suuria kirjastoja lukemattomine teoksineen oli jo sitäkin ennen, mutta kirjanoppineet olivat aivan oma ihmisryhmänsä. Kirjoista sanomalehtien pohjustamaa tietä radioon ja sieltä television kautta aina nettiin saakka on se helposti saatavissa olevan tiedon määrä joka portaalla aina moninkertaistunut. Ja kyllä, propaganda seurasi mukana alusta saakka, mutta tiedon tietoista sirpalointia ei vielä kirjojen aikana juurikaan tehty - ähky oli silti todellinen, koska niitä kirjojakaan ei ehdi kaikkia kukaan lukea, saatikka muodostaa niistä kokonaisuutta. Onneksi ”valtamedia” sanomalehtineen tuli pian avuksi ja auttoi ihmisiä kertomalla vain tärkeitä asioita, ilman informaatioähkyä! Mitä luulet, saattoiko siinä jäädä joitain oleellisiakin asioita kertomatta ihan vaan median omistajien eduksi?

Samalla kun saatavilla olevan informaation määrä moninkertaistui, kasvoi myös sen mukana informaatiosaaste. Sen kaiken hyvän ja tarpeellisen tiedon kylkiäisenä mukaan tunki entistä enemmän täysin jonninjoutavaa tietoa, väärästä ja virheellisestä tiedosta puhumattakaan - tätä parhaimmillaan turhaa mutta pahimmillaan hyvin haitallista tietoa kutsutaan informaatiosaasteeksi. Valtavan tietomäärän sulattelun lisäksi sitä tietoa piti ruveta kyseenalaistamaan ja vahvistamaan eri lähteistä, että pystyi edes auttavasti varmistamaan sen oikeellisuus ja liittyminen millään tavalla siihen asiaan jota olikaan tutkimassa. Vielä television kulta-aikana niitä ”faktoja” ei noin pääpiirteittäin tarvinnut uutisista tarkistaa muualtakin, eikä sitä täysin tyhjänpäiväistä asiaa sinne uutisiin asti kovin usein edes päätynyt, mutta viimeistään silloin kun uutiset siirtyivät nettiin, informaatiosaaste pääsi kunnolla valloilleen. Keltainen lehdistö itsessään oli ennen se paikka jos halusi kylpeä informaatiosaasteessa, mutta kun klikki pitää saada irti jokaisesta ”uutisesta”, koko valtamedian tuottama saaste sekoittuu hienosti siihen informaatiotulvaan. Tämän seurauksena jonkun julkkiksen perse on isompi uutinen kuin kansan rahojen varastaminen ja kiikuttaminen ulkomaille. Toki se varastaminen ja kiikutus on arkipäivää, joten onko silläkään enää merkitystä?


Ongelma on kyllä tiedostettu, mutta…

Onkin vaikea sanoa, ovatko nämä ähkyt ja saasteet se suurempi ongelma kuin niihin ehdotetut tavat korjata asiaa. Vapaassa yhteiskunnassa, vapaan tiedonvälityksen aikana se informaatiotulvan suodatus jää sille tavan kansalaiselle. Että pysytään termien kanssa edes auttavasti kärryillä, tarkoitan informaatiotulvalla sitä koko informaation massaa, joka isketään kaikkialla naamalle. Ähky tulee vasta siinä kun valitusta aiheesta on liikaa tietoa, tulvan mukana se saaste taas seilaa pinnalla ja ihmiset tarttuvat siihen. Informaatiotulvaan ainoa korjaus on rajoittaa sitä määrää mille altistaa itsensä ylipäänsä, mutta jos oikeasti haluaa tutkia jotain asiaa yhtään sen tarkemmin, sinne tietomäärään sukeltaminen on pakollista ja ähkyyn on oltava keinoja helpottaa asiaa, samalla kun suojautuu siltä saasteelta. Ja tässä kohden tuleekin se ongelma - ennalta suodatettu tieto ei ole enää vapaata tietoa.

Kyllä, olisi hyödyllistä jos se oikeasti virheellinen tieto kyettäisiin osoittamaan todisteilla virheelliseksi, mutta se vaatii aikaa ja vaivaa, minkä vuoksi yleensä tyydytään sensurointiin. Ja sensuurissa sitä virheellisyyttä ei luokitella sen mukaan, miksi jokin asia halutaan piiloon vaan se yksinkertaisesti vaan kadotetaan näkyvistä. Se virhe kun voi olla niissä faktoissa, mutta myös tulkinnoissa tai vaan puutteellisuutensa vuoksi tietoa voidaan pitää virheellisenä. Yhä useammin se virhe on kuitenkin siinä, että se on virallista tarinaa vastaan arvoiltaan, jolloin sitä ei sallita. Virhe on siis siinä, että jos kyseinen tieto yhdistettäisiin osaksi ihmisten yleistä maailmankuvaa, se olisi ristiriidassa muiden osien kanssa ja aiheuttaisi dissonanssia. Tämä on siis ”yhteiseksi hyväksi”, koska yhtenäinen kansa on voimakas… ja muita vastaavia kliseitä, joita toistelemme että voimme oikeuttaa itsellemme ja muille tyranneilta kopioidut taktiikat kohdella kansaa herkkusieninä.

Kun meille siis kerrotaan ”tieteen konsensuksesta” tai ”asiantuntijoiden mukaan”, kerrottu tieto on vain suodatettuna siitä se turha ähkyä aiheuttava osa pois yhteiseksi hyväksi! Toki on olemassa asioita, joissa se poikkeava osa menee enemmän sinne saasteen puolelle, mutta kun media rummuttaa asiaa 24/7 vain tietyltä kantilta ja rahaa juoksee silmiemme edessä aiheen tiimoilta miljardeja, voi olla aivan varma että yhteiseksi hyväksi suodatettu ja viralliseksi vahvistettu tieto on täysin tarkoituksella suodatettu agenda edellä. Jääkin siis jokaisen omalle vastuulle sukeltaa sinne tietovirtaan kaivamaan ne puuttuvat palaset ja osoittamaan ne virheet jotka ovat sinne viralliseen tarinaan tahallaan istutettu. Mutta kuka siihen nyt haluaa ryhtyä, kun riittää että katsoo uutiset ja saa kaikki olennaiset faktat valmiiksi pureskeltuna? Viitseliäisyyden vaatimisen lisäksi kun asioiden tutkiminen saa vielä kaikkien tolkun ihmisten vihan päällensä, koska se yhteinen hyvä yhdestä yhtenäisestä tarinasta on tärkeämpi kuin totuus asiasta, ei niitä kannustimia tiedon kaivamiseen ole oikeen hirveästi.


Tiedon analysoinnista apua ongelmaan

Siinä kun se tolkun ihminen ottaa sen kerrotusti analysoidun tiedon vastaan sieltä luotettavasta mediasta, jolla on täysin oma lehmä ojassa, tukeutuu moni ”hullu salaliittoteoreetikko” vastaavanlaiseen oikotiehen mutta vaan eri suunnasta. Yksilötasolla voidaan ongelmaa pitää hyvinkin samana riippumatta siitä, mikä pillipiipari sitä matkaa johdattaa, mutta yhteiskuntatasolla ne eri pillipiipareiden päämäärät ovat merkityksellisiä. Jos yhden puolen tarina pelaa yhteen pussiin ja sen toisen puolen tarina sen vastapuolen pussiin, voisiko olla mahdollista ettei kumpikaan puoli ole totuuden perässä vaan sitä omaa lehmäänsä ruokkimassa? Ihmisten motivaatioita niin kertoa jotain tarinaa kuin uskoa johonkin tarinaan kun on ulkopuolelta hyvin vaikeaa tietää, tarve puolueettomalle tiedolle ja sen analysoinnille kasvaa aivan omaan arvoonsa. Mutta mistäs kummasta sitä semmoista tietoa sitten löytää?! Kukaan jaksa itse ryhtyä tietoa tosissaan analysoimaan…

Lyhyesti: hitostako minä tiedän mistä niitä luotettavia faktoja löytää. Agendajournalismi ja imperiumien omat agendat ovat kyllä helppoja sieltä uutisvirrasta nostaa esiin, mutta silläkään tiedolla ei vielä totuuden perään juurikaan pääse. Paraskin analyysi kun joutuu nojaamaan puutteellisiin tietoihin ja sen informaatioähkyn tulkitseminen edes auttavasti pureskeltavaan muotoon vaatii todella taitavan ja motivoituneen journalistin. Vaihtoehtomedian suunnalla onkin tässä paljon petrattavaa, koska se tiedon edes auttavasti omaksuttavaan muotoon saattaminen ei oikeen suju. Kyllä, joitain toimijoita kyllä löytyy jotka sen tiedon kykenevät esittämään kelvollisessa muodossa ja analysoimaan sitä suurta määrää niin, että kykenee esittämään oleelliset kohdat, mutta tämä on melkoinen harvinaisuus. Pitää myös aina muistaa, että objektiivisinkin toimija on silti ihminen, eli subjektiivisuudelta ei voi välttyä. Eikä pitäisikään, koska useita eri näkemyksiä samasta asiasta kuulemalla voi sen oman mielipiteen sitten muodostaa. Mutta jos jättää sanoman vain yhden puolen propagandalle, voi olla varma että kokonaiskuva on vääristynyt.

Yhtä hyvää ja toimivaa tapaa lähestyä tätä ongelmaa ei vaan ole. Osalle pitää tieto syöttää auktoriteetin kautta, siinä kun osa taas haluaa kaivaa kaiken itse joko netistä tai kirjoista. Informaatioähky tulee helposti aiheesta kuin aiheesta ja se lannistaa usein sen verran, että se asian tutkiminen jätetään sille tasolle kun se sattuu jäämään. Vielä jos ei ole varmistunut paljonko saastetta oli siinä mukana, voi se kokonaiskuva aiheesta olla.. noh, yksilöllinen. Tämä ei välttämättä ole huono asia, koska siitä voitaisiin keskustelulla jatkaa. Keskustelu vaan ei usein onnistu jos keskustelijoiden lähtötiedot poikkeavat suuresti toisistaan. Ja juuri siksi virallinen puoli haluaa korjata ongelman yhtenäistämällä tiedon sensuroimalla ne väärät näkemykset ja kertomalla ne ”faktat” haluamallaan kieputuksella. Ähkyn ja saasteen ongelma siis katoaa, mutta siinä samassa katoaa vapaus ja edes etäinen kuva demokraattisesta järjestelmästä. Vai riittääkö se, että ne asiantuntijat kertovat asian olevan oikein ja tämän mallin olevan demokratiaa? Omasta mielestäni virallinen tarina on pahemman luokan ongelmajätettä, johon on sekoitettu mukaan joitain käytännöllisiä tiedonmurusia. Niiden murusten siivilöintiin vaan ei aika eikä kiinnostus meinaa piisata.

Sotapropagandan tunnistaminen

Sodan ensimmäinen uhri on totuus

Jos uutisen kanssa on samaa mieltä, se on totta ja jos eri mieltä, se uutinen oli propagandaa. Tämä pettämätön järkeily on käytössä suurimmalla osalla ihmisistä ja sitä kutsutaankin nykyään medialukutaidoksi - mutta vain silloin, kun on samaa mieltä valtamedian kanssa ja pitää siitä poikkeavaa tietoa valheena. Mikään määrä todistettavia valheita ei riitä yleensä todistamaan ihmiselle että häntä oltaisiin huijattu, etenkään yhtään suuremmissa asioissa koska kaikkihan sen tietävät että ”joku olisi kertonut” ja ”eiväthän ne niin tekisi”. Jos taas on yhtään vaivautunut tutkimaan historiaa ja suurvaltojen toimia etenkin kriisien aikana, vastaus olisi noihin kahteen väitteeseen ”kyllähän siitä kerrottiin, ei vaan uskottu” ja ”tekivät, joka ikinen kerta ja siltikin se menee läpi”. Tietämättömyys on nykypäivänä tietoinen valinta, samoin kuin syötin nieleminen kohoineen.

Sotapropagandaa massamedian kautta on opiskeltu akateemisesti reilu vuosisata, mutta käytössä olevat tekniikat ovat hyvin pitkälle samoja kautta aikojen. Oma puoli on oikeamielinen, vastapuoli paha ”tilanteeseen sopiva haukkumanimi”, noin yksinkertaistettuna. Siinä kun tavallisessa propagandanarratiivissa ne väärää mieltä omaavat pyritään ensisijaisesti vaan ohittamaan tai hiljentämään, sotapropagandassa halutaan nostaa se vastapuoli esiin koska ihmiset tarvitsevat vihollisen - mitä näkyvämpi, sen parempi. ”Kenen joukoissa seisot” on tehtävä päivänselväksi, koska sotapropagandan ensisijainen tarkoitus on viholliseen pelon iskeminen ja oman puolen sokean kannatuksen luominen… pelolla, jonka seurauksena se looginen ajattelu haudataan ja kaikki asioiden on oltava mustavalkoisia - mitään monimutkaisempaa kuin ”me tai meitä vastaan” ei saa olla.

Tästä syystä sotapropaganda onkin suhteellisen helppo tunnistaa. Koskeeko se propaganda jotain massiivista tai kriittistä asiaa? Jos kyllä, sitä vahvemmin tarinaa tullaan ohjaamaan. Yritetäänkö vastapuoli vain ohittaa vai leimataan se ”pahaksi”? Annetaanko asioista täysin yhdenmukainen kuva ”omalla puolella”, siinä kun vastapuoli antaa ristiriitaisia tietoja jotka ohjeistetaan ohittamaan täysin pahojen ihmisten propagandana? Julistavatko eri julkiset tahot sen oman ”puolensa”? Onko vastapuolen leimaaminen aloitettu jo hyvissä ajoin ennen kuin tilanne eskaloitui? Palkitaanko uskollisuus omalle puolelle (ns. patriotismi) mediassa, siinä kun tarinasta poikkeamisesta rangaistaan ankarasti? Siinä muutama varoitusmerkki, jotka osoittavat ettei ihan puhtaat jauhot ole pussissa. Yksinkertaistettuna voidaankin sanoa, että sotapropagandaa on asioiden ehdottomuus, mustavalkoisuus. Tarinasta ei poiketa, jumalauta!


Kolme esimerkkiä viimeiseltä kymmeneltä vuodelta

Ilmastohumppa onkin siitä hauska poikkeama, että he ihan avoimesti kertovat käyttävänsä psykologisia keinoja aikaisemmista konflikteista opittua sotapropagandaa ajamaan omaa agendaansa. Sinänsä onkin nostettava heille hattua, että ilmastonmuutosta rummuttavat tahot kertovan lähes avoimesti manipuloivansa niin dataa johon päätökset perustuvat sekä ihmisten tunteita joilla on suurempi vaikutus kuin sillä datalla. Halvauttavan pelon sijaan halutaan lietsoa paniikkia, joka saa ”hyvän puolella” olevat ihmiset toimimaan käskyjen mukaan. Pahat syntiset taas leimataan rankasti ja tavan kansaa syyllistetään siitä, jos he eivät ole kantamassa vastuutaan liittymällä sille oikealle puolelle. Puhtaasti siis sotapropagandistista toimintaa, mitä ei edes kielletä. Jostain syystä se ei kuitenkaan kelpaa millään tavalla todisteeksi epärehellisestä toiminnasta niille ”hyville ihmisille”… ja miksi kelpaisikaan? Hehän ovat hyviä oikeamielisiä ja ne muut pahoja syntisiä! Liity sinäkin kulttiimme, joka ei ole lainkaan kultti!

Kørona pääsikin iskemään kesken hyvin alkanutta ilmastohumppaa ja laittoi sen maailman pelastamisen täydeltä tuholta hieman taka-alalle - nyt oli koko ihmiskunta vaarassa koska maailmassa levisi virus joka tappoi vain ihmisiä… mikä oli siis edelliseen narratiiviin nähden hyvä asia liikakansoituksen vuoksi. Tahot, jotka vielä hetkeä ennemmin halusivat vähentää ihmisten määrää radikaalisti, olivat nyt luomassa pelastusta ihmiskunnalle että mahdollisimman moni voisi elää! Køronatyrannian propagandasta ja sen lukemattomista ristiriitaisuuksista huolimatta tarina upposi kuin kuuma veitsi voihin, mikä tietysti oli tarkoituskin. Jälleen manipulointi ja psykologinen sodankäynti kansaa vastaan myönnettiin virallisissa dokumenteissa, mutta se ei riitä tietenkään todisteeksi vilpistä koska kaikki tehtiin ”yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi”. Koska mikään ei kerro välittämisestä kuin valehtelu, tiedon pimittäminen ja ongelmien osoittajien välitön lynkkaaminen.

Ukrainan tilanne on tätä kirjoitettaessa (3.3.) vielä pahasti kesken, joten on mahdotonta sanoa mihin tilanne oikein johtaa. Jostain syystä valtaosalle kansasta näyttää olevan kuitenkin täysin ennenkuulumaton asia, että sotatilassa käytettäisiin sotapropagandaa joka puolella?! Ei kai, älä helvetissä? Kumpikaan osapuoli ei tule julkaisemaan mitään itseään haittaavaa tietoa samalla kun vastustajaa koetetaan kampittaa kaikin mahdollisin keinoin. Edellisistä sodista onkin opittu vahvasti se seikka, että ”oikeamielisen hyvän puolen” voitto on saatava ihmisten mieliin, kävi itse taistelussa kuinka tahansa. Asioiden suhteuttaminen ja siihen konfliktiin johtaneiden syiden tarkempi analysointi kielletään, koska se saattaisi osoittaa tekopyhyyden. Kuten britit toisen maailmansodan aikana jo tiesivät: jos valehtelet, valehtele kunnolla ja pitäydy siinä valitussa tarinassa. Sodan jälkeen tämä kääntyikin muotoon ”näin ne pahat natsit tekivät” - terveisin, voittajat. Ja vain pahat natsit nostaisivat moisen historiallisen faktan esiin koska ainoastaan hyvät ja oikeamieliset voittajat saavat heilutella natsikorttia.


Totuus ei ole sielä keskellä, kuten yleensä luullaan

Sodassa molemmat osapuolet pyrkivät tuhoamaan sitä vastapuolen antamaa tarinaa, koska jos se kotijoukkojen moraali heikkenee ja kannatus sille taistelulle hiipuu, käy kuin jenkeille Vietnamissa. Sitä virhettä ja nöyryytystä ei länsi halua enää kokea uudelleen, minkä vuoksi kaikenmaailman hybridikeskukset ovat vetäneet propagandan tappiin asti jo kauan sitten. Sotien jälkeen niitä faktoja on sitten pikkuhiljaa valunut esiin neutraalien tahojen tutkimana, mutta siihen menee yleensä vuosia ennen kuin asioiden totuus edes pieniltä osin paljastuu. Ongelmana kun on se, että kummallakaan sodan osapuolella ei ole pienintäkään intressiä dokumentoida ne omaa tarinaa haittaavat osat talteen jälkipolville.

Kuten Puopolo podissaan jo sanoikin, ”Mikään tällä videolla julki tuotu seikka ei oikeuta Putinin hyökkäystä Ukrainaan.” Tämä lausahdus onkin se täydellinen älykkyystesti mitä propagandaan tulee ja kun seuraa ihmisten reaktioita, hylättyjä paukkuu kovasti. Kriittisten ajattelijoiden, tai ehkä paremmin sanottuna semmoiseksi itseään kutsuvien keskuudessa voisi myös luulla, että kun esimerkiksi Killary Clinton, George Soros, Klaus Schwab ja Ursula Wunderbaum kaikki toistavat täsmälleen samaa tarinaa, globalismin kannalta se heidän näkemyksensä on se ”oikea”. Voiko tämä konflikti olla myös siltä vastapuolelta samaa globalismin ajoa? Kyllä, täysin mahdollista että kaikki tiet vievät Roomaan, mutta mikä se totuus asioista sitten onkaan, en usko että se koskaan tulee julki. Siinä kohden kun jostain asiasta täysin hyötyvät tahot alkavat hehkuttamaan jotain asiaa, voisi kuvitella ihmisten ymmärtävän sen eturistiriidan - vai luuleeko joku, että lääke- tai sotateollisuus ajaa terveyttä tai rauhaa? Strutsikansa onkin aika hyvä nimitys...

Pahin virhearvio mistään konfliktista kun on se, että totuus löytyisi jomman kumman osapuolen tarinasta tahi niiden yhdistelmästä eli siitä ”puolesta välistä”. Ei, tieto ei toimi tuolla tavalla. Et pysty kahdesta tai useammasta valheesta saamaan totuutta kasaan. Valheen osoittaminen on joskus mahdollista, mutta totuuden kaivaminen tyhjästä on mahdotonta. Voimme vain arvioida kunkin yksittäisen tiedon paikkansapitävyyden, joiden kautta voidaan yhdistämällä saada aikaan mahdollisesti useampikin erilainen tarina, joista jokainen on mahdollinen totuus mutta mitä todennäköisemmin vain valistunut arvaus. Puutteellisin tiedoin kun ei kokonaiskuvaa voi varmasti muodostaa ja kun sodan osapuolista kumpikaan ei halua dokumentoida niitä itselle haitallisia asioita niin paljon jää asioita pysyvästi pimentoon. Mitä ollaan kuitenkin historiasta opittu on se, että kaikki sodat ovat pankkiirien sotia eikä yhdelläkään heistä ole pienintäkään kiinnostusta ”yhteisestä hyvästä”, saatikka ”sinun turvallisuudestasi”. Sodissa on harvoin niitä viattomia osapuolia, vaikka niin tuo meidän luotettava media yrittää kovasti kertoa.

Aatteen valossa: Vallanpitäjiä ei arvostella

Kansan rahoilla kansaa vastaan, taas kerran

Kuten osa lukijoistani on jo saattanut huomata, makuni niin kirjojen kuin esitysten/luentojen suhteen poikkeaa hieman siitä... tavallisesta. Tällä kertaa Youtube ehdottikin oikeaa herkkupalaa - kuinka haukut ja leimaat hulluksi kaikki väärää mieltä olevat perustuslain ja yhdenvertaisuuslain sallimalla tavalla. Yhdenvertaisuuslain kolmannen luvun useammalle kohdalle naureskellen, perustuslain sanan- ja mielipiteenvapautta pilkaten ja suoraan CNN:ltä kopioituna Oulun yliopisto oli tuottanut esityksen nimeltään "Tiedon valossa: Itsepuolustuskurssi salaliittoteorioita vastaan". Esitys oli yhtä tuore, alkuperäinen ja omalaatuinen kuin pappi lukiessaan suoraan Raamatusta koko saarnansa, joten ei maaliteta esityksen pitäjää koska tilalla olisi voinut olla mikä tahansa puhuva pää toistamassa tätä samaa vanhaa ja väljähtänyttä tarinaa pahoista salaliittoteorioista ja teoreetikoista.

Demokratia oli jälleen uhattuna kun joku kehtasi kyseenalaistaa vallanpitäjien tarinat! Edellinen Oulussa tuotettu "plörönää kansankielellä" tai joku vastaavasti nimetty hieno esitys Oulun terveydenhuollon tekemänä putsattiin nopeasti pois kansan näkyviltä kun se kyseenalaisti tätä nykyistä satua virallisiin faktoihin vedoten. Suomen sotilaassa tehtiin hiljattain samoin PCR-testien suhteen ja sielläkin oli demokratia uhattuna, mutta kaikki Yleä seuraavat kuitenkin tietävät satavarmasti niiden oikeiden syyllisten olevan ne väärinajattelijat! Koska raha ja valta vetää puoleensa ne kaikista reiluimmat ja mukavimmat maailmanparantajat!

Sama tarina pahoista salaliittoteoreetikoista on toki jatkunut jo vuosikymmeniä, aina JFK:n taikaluodista lähtien ja yksikään fakta tai fysiikan lain osoittama mahdottomuus ei ole virallista tarinaa romahduttanut. Akateeminen tyhmyys ja ymmärtämättömyys onkin vaatimuksena päästä ja pysyä sinne korkeisiin virkoihin, koska yksikin väärä mielipide johtaa välittömään lynkkaamiseen - aivan kuten liberaalissa demokratiassa kuuluukin! Vai oliko se totalitaarisessa tyranniassa, kun menee ne kaksi niin helposti sekaisin kun niissä tapahtuvat asiat eivät eroa toisistaan kuin nimeksi? Noh, pitemmittä puheitta, seuraava kappale on lyhennelmä siitä lähes tunnin propagandapläjäyksestä... on mulla halvat harrastukset, eikö? Kai se johtuu siitä, että se oma palkka ei riipu siitä miten asioita ymmärtää tai niistä puhuu...


Ei näin, ei koskaan näin

Tutkijatohtoria harmittaa kovasti ihmisten väärä skeptisyys joka ei ole lainkaan uskomusjärjestelmä vaan ainoastaan puhdasta faktaa. Propagandaa maiden välillä käytetään runsaasti ja toisten syyttely on arkipäivää. Koska suurvallat eivät koskaan valehtele mistään, se on salaliittoa että joku suurvalta olisi tehnyt jotain pahaa. Salaliittoja on oikeasti olemassa, jos sanaa käytetään sen sanakirjamäärityksen mukaan, ajatella! Kansallisen turvallisuuden vuoksi on ok tehdä asioita salassa, samoin kuin lääketieteellisissä asioissa, joten ne ei ole salaliittoja vaikka ovatkin. Oikeita salaliittoja ovat: VW:n päästöhuijaus, tupakkateollisuus ja sen vaarat, Snowden/NSA vakoilujuttu ja Lahden dopingskandaali. (Mutta jos sitä ei valtamediassa kerrota, se ei ole oikea salaliitto!) Vain oikeat tahot saavat paljastaa salaliittoja ja tonkia asioita, etsien selityksiä ihmeellisille asioille. Ne oikeat tahot määrittävät myös mikä on perusteeton tai perusteellinen epäily.

Epäily todistettavasti ja aikaisemminkin valehteleviin tahoja kohden on paha asia. Valtamedia kertoo aina totta. Muut mediat paha. Kaikki tieto, joka vahvistaa omaa kantaa kelpaa, kaikki muu on huono asia. Ristiriidat eivät ole ongelma virallisissa tarinoissa, ainoastaan salaliitoissa. Salaliittoteoreetikot eivät osaa tehdä teorioita tai perustella mitään, koska olkiukkoilu osoittaa sen. Salaliittoteoriat ovat kuitenkin luonnollinen osa ihmisten ajattelua. Oikeat auktoriteetit osaavat kuitenkin erottaa väärät todisteet oikeista, joten historiamme on saletisti täysin oikein. Isoihin tapahtumiin löytyi eriäviä mielipiteitä viimeisen reilun sadan vuoden ajalta runsaasti. Jokainen meistä on osa jotakin salaliittoa riippuen siitä, keneltä kysytään. Vääriin salaliittoihin uskominen on uskonto. Vanhat salaliitot ovat harmitonta höpöhöpöä. (Koska eiväthän ne niin tekisi)...

Akuutteihin ilmiöihin liittyvät teoriat on paha juttu, esimerkkinä Sandy Hook, plörönä ja Pizza gate. Trump paha! Kiina paha! (Venäjä unohtui?) Salaliittoteoriat antavat syyllisen asioihin. Yhteinen uskomus antaa tärkeitä sosiaalisia suhteita. Salattu/oikea tieto voimaannuttaa. Salaliittoteoriat yhdistyy mielenterveysongelmiin - joko syy tai seuraus. Vaarallinen Q! Ilmastonmuutosdenialismi paha! Väärät plörönäuskomukset paha! Puolustautuminen: jaa valtamediaa, se kertoo aina totuuden ja kaikki muu väärin, ei uskottavaa. Valtamedia kertoo kun oikea salaliitto paljastuu. Joku olisi puhunut, esimerkkinä Snowden. Inhimillinen virhe tai viralliset tahot löytävät vilpin. Jos se olisi oikea salaliitto, se olisi jo paljastunut em. syistä. Isollakaan rahalla ei voi piilottaa mitään. Auktoriteetti ja vallanpitäjät ovat aina luotettavia, muut ei niinkään. Kenelläkään ei voi olla motiivina oma etu, joten salaliittoja joita ei mediassa ole kerrottu ei todennäköisesti ole. Kiitoksia mielenkiinnosta.


Mitä tästä opimme?

Ainakin sen, että vallanpitäjiä mahtaa puntti tutista kun päivä toisensa jälkeen saadaan "asiantuntijoita" kertomaan kuinka pahoja syntisiä väärää mieltä oikeen ovat. Virallinen tarina on lähes poikkeuksetta tapahtumaketju, jonka virheitä salaliittoteoreetikoksi leimatut pyrkivät osoittamaan. Virheiden määrällä ei kuitenkaan ole usein väliä, koska sille vaihtoehtoiselle tarinalle vaaditaan täysi johdonmukaisuus ja ristiriidattomuus. Mutta kun se on teoria, työn alla oleva selitys, ei siis se virallinen versio jonka kerrotaan olevaan tietyllä tavalla ja jokaiselta osin totta. Ja kun sen KETJUN katkaisee, se osoittaa että se tarina ei voi pitää paikkansa. Siihen viralliseen tarinaan uskovaa harvemmin kiinnostaa totuus tai sen selvittäminen, vaan koko asia on syötettävä riittävän uskottavan tarinan muodossa. Sillä, onko se tarina totta tai todistettavissa ei ole niinkään väliä, kunhan se vaan kerrotaan oikeasta lähteestä.

Tiede oli sitä, että ei saa kyseenalaistaa tai asioista puhua avoimesti. Omertan lakia ei ole. Tuomioistuimet eivät koskaan mokaa, eikä poliisissa tai muualla virkavallassa ole koskaan korruptiota. Näillä eväillä se virallinen tarina elää ja voi hyvin. Ne perusoikeudet, kuten sananvapaus, ovatkin se ikävä piikki siinä virallisen tarinan lihassa - aina valmiina pistämään niissä haavoittuvuuksissa, joissa tarina ei täsmääkkään todellisuuteen. Kun jopa oma lakimme kieltää väärien mielipiteiden hyljeksinnän, miksi ihmeessä saamme sitten kuunnella tätä samaa pilkkalaulua päivästä toiseen? Jos kerrotaan kyseessä olevan demokraattinen oikeusvaltio, voisi kuvitella myös niiden virallisen tarinan airueiden kunnioittavan niitä sääntöjä, joiden mukaan kertovat elävänsä?

Ei tämä tohtori tietenkään täysin väärässä ole. On olemassa paljon salaliittoteorioita joiden takana ei ole juuri mitään totuuspohjaa. Kännissä, läpällä tai tahallaan, tietoa syötetään nettiin valtavia määriä ja ne kaikista hulluimmatkin teoriat saavat varmasti kannatusta. Ja osa niistä hulluimmistakin teorioista voi olla totta. Paremmisto taas kuvittelee tunnistavansa ne oikeat väärästä erilleen, aivan samalla tavalla kuten he tunnistavat propagandankin: samaa mieltä=totta, eri mieltä=propagandaa. Ja millä tämä voitaisiin ratkaista? Sananvapaudella ja mielipiteenvapaudella. Kaksi hyvinkin yksinkertaista asiaa, joita halutaan rajoittaa niiden suunnalta, jotka kertovat ettei heillä ole mitään salattavaa, muutoin kuin turvallisuutesi vuoksi ja omaksi parhaaksesi! Semmoinen päätös tosin kuuluisi kansanvaltaisessa maassa kansalle... tyrannit taas vaativat sitä, että vain yksi virallinen tarina sallitaan. Mutta eiväthän ne nyt niin tekisi, kysykää vaikka tuolta tohtorilta!

Propagandan analysointia, toinen tapa

Eri tapa, mutta sama lopputulos?

Edellisessä propagandan analysoinnissa käytettiin Paul Linebargerin 1954 kehittämää tapaa, mutta tällä kertaa puhutaan hieman uudemmasta tavasta analysoida propagandaa. Garth S. Jowett ja Victoria O’Donnell kirjassaan "Propaganda and Persuasion" viidennessä laitoksessa vuodelta 2012 antaa kymmenen kohdan analyysimallin, jota yritän hieman avata propagandaa tutkivien iloksi. Kirja itsessään on aivan loistava tieteellinen tutkimus propagandasta viimeisen vuosisadan aikana. Kuvaavaa propagandan tieteellisyydestä kertoo aika paljon se, että jo tuohon kirjan julkaisuun mennessä oli tehty yli 350 empiiristä tutkimusta ns. "uuden median" vaikuttamisesta. Mutta aloitetaan 10 kohtainen analysointi...

#1. Propagandan tarkoitus ja taustalla oleva ideologia. Mikä on siis propagandaa ajavan ryhmän ideologia ja mikä on itse propagandan tarkoitus? Onko se esimerkiksi jokin ilmastonmuutoskultti, joka haluaa pelotella ihmiset hyväksymään se yksi yhteinen maailmanhallitus? Näiden kahden selvittäminen voi olla hankalaa ja joskus joudutaan jäädä puhtaasti arvauksien varaan. #2. Missä asiayhteydessä propaganda esiintyy. Mihin sen hetkisiin tapahtumiin tai asioihin kyseistä propagandaa yritetään ujuttaa mukaan? Mihin menneisiin asioihin tai henkilöihin propaganda liittyy? Propaganda on harvoin irrallaan vaan sitä pyritään yhdistämään toisiin asioihin esimerkiksi uskottavuuden parantamiseksi tai yhdistämiseksi johonkin muuhun negatiiviseen asiaan.

#3. Propagandistin tunnistaminen. Kuka tai ketkä levittävät ensisijaisena kyseistä propagandaa? Valtamedia papukaijan lailla toistaa muiden sanomaa, mutta onko propagandalla selvä lähde? Kuka kertoi asiasta ensimmäisenä? #4. Propagandaorganisaation rakenne. Onko kyseessä vain yksi taho, vai kuuluuko propagandan levittäjä suurempaan organisaatioon jonka lonkerot yltävät kaikkialle? Yhteistyökumppanit eivät välttämättä levitä juuri samaa propagandaa, mutta voivat kuulua osaksi samaa käsitysten ohjausta, johon analysoitava propaganda kuuluu.


Jatketaan analysointia

#5. Kohdeyleisö. Kenelle propaganda on ensisijaisesti tarkoitettu? Suuremmissa kampanjoissa voi kohteena olla ihan kaikki kansalaiset, mutta kohdistettu propaganda on huomattavasti tehokkaampaa joten tunnista mikä on analysoitavan propagandan kohdeyleisö. #6. Medioiden käyttö. Mitä eri medioita käytetään välittämään kyseistä propagandaa? Televisio, radio, lehdet, mainosjulisteet ja sosiaalinen media ovat vain muutama esimerkki eri keinoista tavoittaa kohdeyleisö. Ideologian mukainen viesti voidaan kuitenkin tunnistaa ja yhdistää osaksi samaa propagandaa. Eri medioiden yhdistäminen auttaa saavuttamaan valitun kohdeyleisön tehokkaammin ja toisto lisää uskottavuutta. Iskulause radiossa, mainosbanneri bussin kyljessä ja vaikuttaja toistaa samaa asiaa... kyseessä siis sama kampanja.

#7. Käytetyt erikoistekniikat. Onko asialle nostettu "suuri johtaja" vai kenties sävelletty oma teemalaulu? Mitä eri varmasti mieleenpainuvia temppuja käytetään koukkuna propagandan luokse kutsumiseen? Olisiko esimerkiksi keltaiseen sadetakkiin pukeutuva saparopäinen tyttö hyvä koukku? #8. Yleisön reaktiot eri tekniikoihin. Miten kohdeyleisö on vastaanottanut propagandan? Levittävätkö he sitä vapaaehtoisesti eteenpäin tai toimivatko he jollain muulla tavalla pönkittäen sanomaa? Onko propaganda agitoivaa vai integroivaa ja tekeekö yleisö mitä haluttiin?

#9. Vastapropaganda. Onko samasta aiheesta vastapropagandaa? Mitkä tahot levittävät vastakkaista sanomaa, eli onko kyseessä oikeaa vastustusta vaiko vain osa samaa kampanjaa jolla saadaan aihe laajemmalle yleisölle tietoisuuteen? Omaa sanomaa vastaan hallitusti hyökkääminen, eli väärä vastakkainasettelu, on tehokas keino hallita koko tarinaa ja siitä käytävää keskustelua. #10. Vaikutus ja arviointi. Kuis meni, noin niinku omasta mielestä? Muuttuiko yleisön mieli ja saavutettiinko ne halutut asiat? Toki emme voi aina tietää mikä se alkuperäinen tarkoitus oli, mutta voimme arvioida yllä olevalla analysointitavalla saavuttiko propaganda tehtävänsä vai ei. Propagandakampanja voi muuttaa muotoaan ja strategiaansa useasti kesken matkan, mutta se tarkoitus ei juurikaan muutu.


Mutta... miksi?!

Miksi ihmeessä käyttää aikaa propagandan analysointiin? Tunne vihollisesi, ehkä? Ehkäpä ymmärtää niitä keinoja millä meihin yritetään vaikuttaa? Kaikki media on propagandaa joten analysoitava ei ainakaan pääse kesken loppumaan. Tämä yllä hyvin lyhyesti selitetty strategia propagandan analysointiin on nähdäkseni paremmin soveltuva "arkikäyttöön" kuin se vanha, 1954 vuodelta ollut malli, joka oli suunniteltu sotapropagandan tutkimiseen. Mutta kukin tavallaan...

Kauniimpi nimi asialle olisi ehkä markkinatutkimus tai vastaava? Samaa analysointia edellisistä mainoskampanjoista tehdään jatkuvasti, koettaen tunnistaa ne toimivat sekä ennen kaikkea toimimattomat ratkaisut. Virheistä on syytä oppia ja tästä jo aiemmin mainitsinkin vertaillessani ilmastohysteriaa ja koronapaniikkia keskenään. Vallanpitäjät kehittävät jatkuvasti manipulointikeinojaan ja niiden perässä pysymiseksi on analysoitava sitä lopputuotosta, eli kansalle levitettävää propagandaa.

Manipuloinnista emme pääse eroon eikä siltä karkuunkaan pysty juoksemaan jos haluaa yhtään pysyä kärryillä siitä, mistä meidän halutaan puhuvan ja miten asioista uskovan. Tietoahan ei valtamediasta juurikaan suoraan saa vaan se täytyy perata sieltä tarinoiden keskeltä irti siitä kaikesta vääntelystä ja kääntelystä. Propagandan analysointi siis saattaa auttaa niiden eri medioiden tarinoiden tulkinnassa, paljastaen ehkä niistä lähteistä enemmän kuin he haluaisivat. Joka tapauksessa, tuo Jowettin ja O'Donnelin kirja on vahva lukusuositukseni ja se löytyy netistä kirjan nimellä ja perään .pdf ...

Paniikkivertailua

Pelolla on väliä

Viimeiset vuodet on kansalle syötetty pelkopornoa joka tuutista. Ensin saatiin ilmastopaniikkia ja pian perään koronapaniikkia, jolloin olisi voinut luulla, että kansa olisi jo kyllästynyt jatkuvaan pelkoon. Mutta päinvastainen tapahtui - ilmastopaniikki, eli koko maailma tuhoutuu ihan justiin korvautui tappavalla viruksella, jollaista ei oltu koskaan ennen ihmiskunnan historiassa nähty. Miten niin ei nähty, eihän tämä ollut ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen pandemia minkä ihmiskunta on kohdannut? Olin jo ajatellut etten tästä koronahäsmäkästä enempää (tämän edellisen kerran jälkeen) kirjoita, mutta eräs vanhempi tutkimus iski silmääni.

Mutta puhutaan siitä tutkimuksesta pian lisää ja pohditaan ensin millä tavalla tämä pandemia eroaa kaikista edeltävistä pandemioista? Tällä kertaa virus tunnistettiin nopeasti (ainakin virallisen tarinan mukaan) ja se kyettiin jäljittämään mistä se lähti liikkeelle. Pian sen jälkeen saatiin tarkkaa tietoa sen vakavuudesta (Diamond Princess) ja koska virus oli hyvin samankaltainen rakenteeltaan kuin edelliset koronavirukset, tiedettiin kuinka virus käyttäytyy. Eli tiedettiin aika hemmetin paljon, kaikki keinot leviämisen ehkäisyyn oli saatavilla ja media otti asiasta kopit levittäen ennennäkemättömän määrän pelottelua ympäri maailmaa. Ja se ero? Nyt ei tehty niin yhtään mitään toimia tilanteen korjaamiseksi vaan sen sijaan vedettiin propaganda ihan tappiin asti, pelotellen kansa puolikuoliaaksi odottamaan pelastavaa messiasta. Kaikki hienosti WHO:n johtamana...

Ja sitten päästään itse aiheeseen. Witte ja Allen, 2000, "A Meta-Analysis of Fear Appeals: Implications for Effective Public Health Campaigns" eli meta-analyysi pelottelusta terveysasioissa. Meta-analyysin, eli muiden tutkimusten kokooman, tarkoituksena oli selvittää minkälainen pelko tehoaa parhaiten terveysasioista propagoidessa. Sekä ilmasto että virus ovat kohtuullisen suoraan ihmisen terveyteen vaikuttavia asioita, joten näitä kahta voidaan vertailla keskenään millä tavalla propagandaa oikeen ajettiin mediassa. Jos propagandan analysointi ei kiinnosta niin paljoa, voit hypätä seuraavan osion kahden jälkimmäisen osan yli. Seuraavassa kappaleessa kun tulee itse tutkimuksen "tulos" jo julki...


Tutkittua ja analysoitua

Witte ja Allen totesivat, että pelkkä pelko ei riitä, vaan toimiakseen kunnolla on siihen pelkoon annettava mukaan kriittinen osa: miten siltä hirviöltä voi omilla toimilla pelastua! Pelko on aivan loistava motivaatio saada ihmiset toimimaan, mutta jos se "miten toimia" ei ole riittävän selvä ja helppo, aktivoinnin sijaan ihmiset passivoituvat ja jäävät nyhjöttämään. Aktivoivasta propagandasta tuleekin passivoivaa ja haluttu aivokemikaalicoctail jää saavuttamatta. Molemmissa kampanjoissa toki se tekemättömyys on sitä tekemistä, eli älä liiku tai älä kuluta, mutta vain koronassa ollaan onnistuttu saamaan koko kansa kyttäämään myös naapuriensa tekemättömyyttä.

Naapurien kyttääminen mitä he kuluttavat on hankalaa verrattuna siihen että onko se naapuri ulkona ja kuinka lähellä muita ihmisiä se naapuri oikeen kehtaakaan kulkea! Pysy kotona, pidä etäisyys, mahdollinen tuleva maskipakko - kaikki helppoja ja yksinkertaisia toimia tehdä itse, mutta ennenkaikkea valvoa että muutkin seuraavat käskyjä. Tässä kohtaa näen suurimmat erot näissä kahdessa paniikinlietsonnassa, minkä vuoksi ainakin osa siitä hyvästä pelkopornosta on mennyt ilmastonmuutoksessa ohi. Kyllä, ihmiset eivät halua enää tehdä jälkikasvua koska kuvittelevat sillä pelastavansa maailman mutta nyt puhutaan siitä omasta nahasta ja jos ei juuri nyt tehdä mitä käsketään niin saa kohdata karmivan kuoleman tukehtumalla. Eri pelkotyyppejä kun oltiin Saksassa vuotaneesta valtion dokumentissa tutkailtu ja alkukantainen pelko kuten tukehtuminen oli luokiteltu hyväksi ja toimivaksi! Ja kuka vielä väittää ettei meistä välitetä vallan portaissa?

Välitön verrattuna mahdollisesti ehkä tulevaan uhkaan aiheutti myös omat haasteensa ilmastopelotteessa. Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden, mutta virus sentään tarttuu ihan varmasti jos et noudata niitä annettuja ohjeita ja samalla aiheutat kaikkien sukulaistesi kuoleman, sekä sen naapurissa asuvan mummon ennenaikaisen lopun. Ilmastopaniikissa edes konsensus ei ollut 100%, mutta koronassa valitut asiantuntijat olivat kaikki sitä mieltä että ihmisten tulee noudattaa käskyjä... joiden toimivuudesta ei ollut niin mitään todisteita, vieläkään. Mutta onneksi sentään kaikki väärät ohjeet jotka myöhemmin saattavatkin olla oikeita onnistuttiin kumoamaan?


Eikä siinä vielä kaikki

Tietysti asiaa auttoi myös se, että valtioiden toimista saatiin voimaan "teet tai itket ja teet" näiden toimien kanssa. Olisiko kansa propagandasta huolimatta noudattanut niitä ohjeita joita heille kaupattiin pelastukseksi? Mahdollisesti ei, koska hyvin pian alkoi löytymään tietoa joka kyseenalaisti virallisen tarinan version pelastajasta. Ilmastonmuutoksen "konsensus" saavutettiin huijaamalla ja media teki siinä töitä kaksin käsin, mutta niitä ilmastokäppyröitä osaa kukaan tavis lukea siinä kun lääkäri osaa selittää lyhyellä videolla hyvinkin uskottavasti mikä tässä "pandemiassa" mättää. Ilmastonmuutoksen kansantajuiseen vastapropagandaan menikin melkoinen tovi.

Tämä nopeasti leviävä vastapropaganda onkin hyvin ongelmallinen laajoissa kampanjoissa. Hitaasti hivuttaen voidaan välttää monia laajan propagandakampanjan ongelmista, koska mitättömien tarinoiden jatkuvaan virtaan ei ole helppo tarttua verrattuna 24/7 uutisaiheena olevaan asiaan. Toisaalta taas täyttä paniikkia ei hivuttamalla saada aikaiseksi, joten siinä on aina painoteltava eri keinojen välillä millä saadaan aikaiseksi haluttu lopputulos. Propaganda onkin taitolaji, jota ihmiskunta on hionut iskuun vuosisatoja... tarkasti tieteellisesti tutkien noin vuosisadan.

Tunteisiin vetoamista käytetään kaikkialla mediassa. Pelko ja pelastajan esittäminen toimii lähes poikkeuksetta, joten jos et nyt seuraavalla kerralla äänestä oikein, on sinun henkesi ja terveytesi vaarassa! Sama temppu toimii joka ikinen kerta, tutkitusti ja lukemattomia kertoja testatusti. Mitä suurempi mörkö mitä pelätä, sen suurempi on kansan kaipuu pelastajalle, oli se sitten jokin henkilö, toiminta tai jokin tarkasti määritelty asia, kuten vaikkapa rokote. Kansa suorastaan janoaa pelastajaa ja on valmiina listimään tieltään kaikki, jotka seisovat heidän edessään estäen pääsyn pelastukseensa. Jopa faktat voidaan pyyhkiä pois häiritsemästä hyvää tarinaa, koska nyt tiedetään tasan tarkkaan millä tästä nykyisestä katastrofista selvitään. Eli eikun uutta mörköä odottamaan?

Mielipiteen muodostamista puutteellisin tiedoin

Mielipide on kuin ...

... jokaisella on yksi. Nykypäivänä moni muodostaa mielipiteensä asiasta kuin asiasta seuraamalla ajankohtaisia uutisia, joissa kerrotaan harmittavan usein itse uutisen lisäksi myös mitä mieltä asiasta pitäisi olla. Tämä tietysti yhtenäistää yhteiskuntaa kun kaikki ovat asioista samaa mieltä ja näin vältytään yhdeltä jos toiselta ongelmalta. Tämä ns. "virallinen tarina" jos uppoaisi koko kansaan, välttyisimme monilta kahnauksilta jotenka kaikilla olisi kivaa ja mukavaa, tai näin ainakin kuvitellaan että olisi. Mielipiteenvapaus on perustuslaissakin jo osoitettu, tosin se näyttää olevan lähinnä vitsi kun katsoo näitä nykyisiä mielipidevainoja ja ajatusrikospoliisin toimia...

Mutta onneksi meillä on sentään tiede apuna muodostamaan niitä mielipiteitä, eikös vain? "Asiantuntija kertoo" lisää kyseisen mielipiteen uskottavuutta melkoisesti ja jos asiaa on oikeen tutkittu niin sehän on sitten siinä! Paitsi että tiede ei monessa kohtaa toimi ihan tuolla tapaa. Mittaamalla muutamaa asiaa joiden riippuvuudesta itse ilmiöön ei ole mitään varmoja todisteita, valikoimalla saadut tulokset ja sitten tekemällä niistä ennusteita vuosikymmenten päähän - tämä on siis ilmastotiedettä, minkä perusteella ihmisten pitäisi nyt ilomielin maksaa kaikesta enemmän. Jos tätä "tiedettä" epäilee, se on väärä mielipide ja olet "ilmastodenialisti", koska konsensus kertoi että asia niin on eikä se ole mikään mielipide vaan tiedettä! Siis... ennustus, joka on tehty puutteellisin tiedoin. Juutottakai...

Kun media on propagandaa ja tiede poliittisesti ohjattua, mistä se oma mielipide tulisi sitten muodostaa? Siinäpä se suuri kysymys onkin, mihin ei itselläni ole antaa mitään varmaa reseptiä. Teemme kaikki päivittäin lukemattomia valintoja ja muodostamme lukemattomia mielipiteitä asioista hyvinkin vajavaisin tiedoin täysin "perstuntumalla". Joskus tämä saattaa kostautua pahemman kerran, mutta pääpiirteittäin se maailma soljuu eteenpäin enemmän tai vähemmän tasaisesti siitäkin huolimatta että emme vaivaa päätämme sen suuremmin arkipäivän asioissa... tai edes niissä isommissakin asioissa. Aina voi kuitenkin yrittää kehittää itseään, esimerkiksi funtsimalla asioita hieman tarkemmin ennen kuin muodostaa niistä oman mielipiteensä.


Puuttelliset tiedot

Tiedon analysointia ei tarvitse viedä kovin pitkälle kun kykenee jo kehittämään sitä omaa mielipiteen muodostamista. Toki aina voi käydä säkä ja se välitön perstuntuma osuu kerrasta oikeen, mutta puuttuvien tai epävarmojen lähtötietojen kanssa se mielipiteen muodostaminen on usein lähinnä uskomista jonkun muun kertomaan sellaisenaan. Eli alkuun olisi etsittävä enemmän kuin yksi lähde sille tiedolle mistä ajattelee muodostavansa mielipiteensä. Tässä onkin yksi suurimmista kompastuskivistä - onko lähde vahvistettavissa itse vai ei? Jos tieto tulee tasan tarkkaan yhdestä lähteestä eikä sitä voi mitenkään muuten tarkistaa, minkä lisäksi sen tiedon antajalla on merkittävä oma etu kyseessä että juuri se kyseinen tieto on ja säilyy, on asiaa syytä epäillä.

Jos tiedon kykenee taas kuka tahansa ja koska tahansa vahvistamaan, ei sillä valehtelulla voiteta mitään - ainoastaan se valehtelijan maine on mennyttä. Usein ollaan kuitenkin näiden kahden ääripään välillä, eli osa tiedosta on vahvistettavissa ja osa taas hämärän peitossa, jolloin voidaan pohtia sen kyseisen osan herkkyyttä. Herkkyyden analysoinnilla selvitetään kuinka kriittinen jokin tiedon osa on kokonaisuuteen eli muodostettavaan mielipiteeseen - voiko jo pieni muutos kyseiseen tietoon muuttaa koko mielipiteen ja kuinka varma se kyseinen tieto edes on? "Pienissä" asioissa jo näinkin vähin keinoin kykenee halutessaan saamaan huomattavasti selvemmän mielipiteen asiasta. Näin ollaan siis valmiita lähteä haastamaan muita omalla mielipiteellään!

Mutta isommissa, usein globaaleissa asioissa, siihen omaan mielipiteeseensä on hyvä ottaa myös muutama muu seikka huomioon vaikka lähteet on jo varmistettu ja ne on todettu kelvolliseksi. Info/hybridisodassa, mitä suurvallat keskenään jatkuvasti harrastavat, on hyvä muistaa se, että suurikin tapahtuma on usein vain pieni osa suurempaa peliä. Jos joku maa esimerkiksi tunnustaa tehneensä jotain "väärin", se voi olla myös viesti vastapuolelle - omien kykyjen paljastaminen kun on usein suuri virhe valtapelissä. Muiden lavastaminen, syyttely ja kampittaminen kun on se tapa miten sitä valtapeliä pelataan. Ja kun emme oikeasti tiedä osallisia ja heidän "puoliaan", voivat kahden vastakkaisen puolen toimet näyttää kuin he puhaltaisivat yhteen hiileen ... ja päinvastoin.


Ja jos ei muuta niin aina siitä saa edes riidan aikaiseksi!

Muodosti sen kuvan miten tahansa, on jokainen mielipide kuitenkin ihmisen oma. Kyllä, se voi olla ulkoa syötetty ja omaa siinä ei ole kuin se, että siihen itse uskoo, mutta silti se on sen yksilön oma mielipide. Ja niistä mielipide-eroista saa aina riidan aikaiseksi, se on lähes taattua. Kukaan ei voi kaikkea tietää, joten jokaisen oma mielipide jokaisesta asiasta on muodostettu edes osin puutteellisin tiedoin. Kun ne kaksi eriävää mielipidettä sitten lopulta törmäävät, tarjotaan siihen usein kahta konstia selvittämään asia - huutokisa tai puukkohippaset! Eikun siis nyt meni aiheen sivuun, tarkoitus oli sanoa että "nähdä asia toisen kannalta" ... pahoitteluni.

Nähdä asia toisen kannalta? Millä ihmeellä? Olemme kaikki erilaisia ja koska jo perususkomuksemme eroavat joskus hyvinkin suuresti, millä ihmeellä me muka kykenisimme näkemään asian "toisen kannalta"? Yksi näistä kyvyistä joka mahdollistaa sen ainakin osittain on empatia. Ihminen siis kykenee tuntemaan miltä se asia toisesta tuntuu. Ei siis näkemään asiaa samalta kannalta, mutta tuntemaan mikä vaikutus sillä toiseen on. Tämä kuitenkin usein jää kokonaan väliin ja tilalle tulee sympatia/myötätunto. Siinä ennakolta päätetty asetelma saa ihmisen kuvittelemaan sen toisen asemaa ja "näkemään asian siltä kannalta". Eli esimerkiksi "tuo raasu uhri mahtoi nyt kokea asian niin kauheana että minun on pakko hyväksyä mitä hän sanoo" tai päinvastoin ajateltuna "tuo paha natsi on automaattisesti väärässä ja ajattelee tuolla lailla koska on niin paha ihminen!" Huomannet ongelman sekä eron sympatian ja empatian välillä?

Empatia on kuitenkin sen verran vaativa asia, että puukkohippasten sijaan suosittelisin sitä toiseksi parasta vaihtoehtoa - sananvapautta. Ihmiset ovat noin yleensä kykeneviä tuomaan ne omat mielipiteensä julki, toki vaihtelevalla tarkkuudella. Jos se "vastapuoli" vieläpä edes yrittää saada selvää mitä se toinen oikeasti yrittää kertoa, siinä on vaarana että saadaan keskustelu aikaiseksi. Ja kun riittävän kauan asiasta keskustellaan, on mahdollista että kumpikin osapuoli oppii oikeasti jotain uutta ja mahdollisesti ymmärtämään miksi se toinen omaa niin vahvasti eriävän mielipiteen. Mutta tätä ei vallanpitäjien suunnalta haluta, koska siinä on vaarana että se virallisen tarinan mukainen mielipide korvautuu ihan väärällä mielipiteellä. Siksipä turvat tukkoon, sananvapaus pois ja kuunnelkaa vain mitä käsketään! Mielestäni tuo on erittäin vaarallinen suunta yhteiskunnalle... mitä itse ajattelet asiasta?

Propagandan analysointia

Piilossa kaikkien nähtävillä

Jatketaan jälleen tiedon analysointia keskittyen tällä kertaa propagandan analysointiin, niin keinoihin kuin syihin. Mielipideanalyysissä selvitetään mitä mieltä ihmiset jostain asiasta ovat kun taas propaganda-analyysissä selvitetään mitä mieltä ihmisten halutaan olevan. Kaikki media on propagandaa, joten vaihtoehtoja propagandan analysointiin on runsaasti. Analysoinnin perustana käytän Paul Linebargerin 1954 kirjoittamaa psykologisen sodankäynnin oppikirjaa "Psychological Warfare", mutta modernisoituna nykypäivään soveltuvaksi. Mukaan on toki otettu palasia muistakin lähteistä, mutta pohjana toimii tuo Linebargerin teos.

Miksi yleensä lähteä analysoimaan propagandaa? Sehän on päivänselvää että meille tuputetaan ties mitä propagandaa, eli mielipiteiden muokkausta, päivittäin, joten miksi sitä edes pitäisi analysoida? Suurimmalle osalle tähän vastaus toki on "ei sitä kannatakkaan analysoida", koska tehdäksesi kunnollisen analyysin siihen tarvitaan pitkän ajanjakson otos valituista lähteistä, eikä vain rusinoiden poimimista pullasta todistaakseen oman kantansa. Kuukaudessa ei vielä saa kovin hyvää kuvaa, mutta puolen vuoden ajanjaksolla voidaan jo tunnistaa mitkä ovat ne tärkeimmät propagoinnin aiheet valitussa mediassa. Jos kaipaa runsaasti materiaalia, tämän hetken kuuma sana on "ilmastonmuutos" - sen huomaamiseen ei tarvita kovin syvällistä analysointia...

Eli alkuun valitaan yksi tai useampi media jota seurataan. Sanomalehti on siitä hyvä valinta, että se säilyy muuttumattomana alusta loppuun ja se on jokaiselle sama, toisin kuin yksilöity netissä toimiva virtuaalinen "etusivu" ja siihen liittyvät "tärkeät uutiset". Oli se valitsemasi media mikä tahansa, olisi löydettävä keino tallettaa myöhempää käyttöä varten jokainen osa. Televisiosta ja radiosta voi toki tallentaa lähetykset, mutta netissä kaiken tallettaminen siinä alkuperäisessä muodossaan vaatii jo hieman kikkailua. Esimerkiksi keskittymällä vain ajankohtaisiin uutisiin voisi saada hyvän kokonaiskuvan niistä aiheista, joita pidetään tärkeinä "kaikkihan sen tietää"-aiheina. Itse kokeilin joku vuosi sitten tilata Ylen uutiskirjeen ja tarkkailla mitä sieltä tungetaan kansan kurkkuun, mutta se projekti jäi kesken. Ehkäpä nyt uusin opein kokeilen uusiksi...


Mitä ja miten tietoa kerätään?

Koska tarkoitus on analysoida nimenomaan propagandaa, pitäisi se propaganda myös tunnistaa jollain tavalla. Tarkemmin asiasta tässä tekstissä, mutta lyhyesti "Jos olet jutun kanssa samaa mieltä, se on totta ja jos eri mieltä, se on selvästikin propagandaa." Oletuksena siis on, että jokainen mediassa julkaistu asia on sielä ihan syystä, eli valikoitua propagandaa. Käytännössä vain osa rauhan aikana julkaistusta tiedosta mediassa on sielä jostain suuremmasta syystä, mutta toisaalta, elämmekö edes rauhan aikaa vaiko kenties olemme jatkuvassa hybridisodassa?

Mitä sitten jokaisesta kohteesta otetaan huomioon? Ensiksi, lähde: alkuperäinen lähde, mistä he ovat tiedon saaneet, onko alkuperäistä viestiä muokattu ja onko viestissä merkkejä vilpistä. Toiseksi, aika: kauanko meni tapahtumasta että asia uutisoitiin, toistetaanko viestiä ja onko julkaisuajankohta jollain tavalla merkityksellinen. Kolmanneksi, yleisö: kenelle viesti on tarkoitettu ja kenet se saavuttaa niin vahingossa kuin tahallaan. Neljänneksi, aihe: otsikko tai vastaava, mikä on viestin pääsanoma, onko mukana avainsanoja tai muuta huomioitavaa. Viidenneksi, tehtävä: mitä sanomalla halutaan, mihin se on kohdistettu, puolesta tai vastaan, eli mikä on oletettu haluttu mielipide asiasta?

Jokainen osa, esimerkiksi artikkeli, siis saa lyhyen analyysin välittömästi ja samalla siitä kirjataan ylös tietoja, joita voidaan tilastoida ja täten huomata toistuvat kaavat. Melkoisen työlästä, kyllä, minkä vuoksi tarkempaa propagandan analysointia ei yleensä tehdä siviilikäytössä - mutta tiedustelupalveluille, armeijalle ja poliisille tiettyjen asioiden kirjaaminen samankaltaisella tavalla on ihan arkipäivää kun etsitään toistuvia kaavoja. Nykyään suuri osa tästä on automatisoitu ja kun ihmiset vielä ilomielin tarjoavat ne omat tekosensa koko maailman luettavaksi, voidaan vaan arvioida mitä kaikkea sillä valtavalla määrällä "metadataa" voidaankaan ihmisestä selvittää. Yksi esimerkki tästä on jenkeissä tapahtunut pieni "kömmähdys" mainoksissa - eräs perhe rupesi saamaan mainoksia lasten leluista/vaatteista/tarvikkeista ennen kuin asia oltiin tuotu julki että nainen oli raskaana. Mutta näin se homma toimii, jokainen pieni tiedonmurunen analysoidaan ja kun se kaikki yhdistetään, tiedetään toisesta ehkä enemmän kuin hän itse tietää itsestään.


Miksi propagandaa sitten tulisi analysoida?

Vihollisen tilanteen ja suunnitelmien tunnistaminen ovat tärkeimmät syyt tarkkailla sitä vastapuolen propagandaa. Esimerkiksi monet ovat jo nyt valmiita julistamaan että "valtamedia on paniikissa!", mutta onkohan näin kuitenkaan, tarkemmin analysoitaessa? Nopeasti vilkaisemalla ja jälleen ne rusinat poimien tilanne toki näyttää siltä että valtamedia tuntuu räiskivän mitä sattuu ja mihin sattuu, mutta sillä kovin vaatimattomalla omalla analysoinnillani väittäisin että ei ne mitään paniikissa ole. Ihmisille heitetään useammin tärppejä mistä vetää olympiaherne nenään, toki, mutta se ei ole paniikkia vaan tahallista kaaoksen luontia. Pitää muistaa, etteivät vallanpitäjät todellakaan ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä...

Jos haluaa selvittää mitä jossain maassa on edes suunnilleen meneillään, olisi sen maan mediaa kyettävä seuraamaan ja analysoimaan pidemmällä aikavälillä. Suomen tapauksessa pieni kielemme suojelee kohtuullisen tehokkaasti siltä, että ulkopuoliset saisivat selville mitä maassamme oikeen tapahtuu. Julkiset mediat jotka ovat kaikkien luettavissa kertovat tahtomattaan paljon maan tilanteesta kenelle tahansa joka pystyy mediaa seuraamaan. Sanoma on aina tarkoitettu niin oman maan kansalaisille, mutta myös vieraan vallan analysoijille.

Tarkkailemalla propagandan keinoja voidaan arvioida mitä asioita halutaan suojella ja mikä on arvokasta. Mitä asioita vältellään ja vähätellään kertoo myös omaa tarinaansa. Minkä tahansa tiedon analysointi on usein työlästä eikä sillä tiedolla tavallinen tallaaja voi paljoakaan tehdä, mutta oikeissa käsissä propaganda-analyysi voi olla kultaakin kalliimpi resurssi. Propaganda on piilossa kaikkien nähtävillä mutta ilman tarkempaa analysointia se ei ole kuin satunnaisia palasia vailla suurempaa kuvaa. En voi tosin kenellekään suositella tahallista altistamista valtamedian propagandalle... analysoinnin tuomat edut kun voivat olla alhaisemmat kuin saatu haitta.

Tiedon analysoinnin työkaluja

Paloitellaan sopiviksi paloiksi

Jatketaan taas tiedon analysointia mutta tällä kertaa analysoinnin ongelmien keskitytään mahdollisiin ratkaisuihin. Kansanvalta.org sivustolta löytyvä Risto Kantosen (linkki kommenteissa) teksti järjestelmäajattelusta on hyvä lähtökohta tiedon analysointiin. "Ongelma" siis jaetaan sen komponentteihin ja niiden osien yhteydet huomioidaan. Pieniä kokonaisuuksia voi jokainen lähteä purkamaan osiin päässään, mutta suuremmissa tarvitaan jo apukeinoja. Kynällä ja paperilla pääsee jo pitkälle, hienoja kaavioita voidaan taas nikkaroida tietokoneen avulla. Mutta miksi asia pitäisi purkaa osiin ja miksi osat olisi syytä raapustaa ylös kun kerran ne jo osattiin paloitella?

Yksinkertaisesti syy siihen, miksi paloittelu olisi tehtävä "paperille", löytyy ihmismielen rajoitteista. Lyhytaikaiseen muistiin kun sopii 7+-2 asiaa ja vaikka kuinka asiaa harjoittelisi, se raja tulee jossain kohtaa vastaan. Yhtään monimutkaisemman kokonaisuuden käsittely yhdellä kertaa ei liioin (yleensä) onnistu, vaan purkaminen paloihin voi jo yksistään auttaa tunnistamaan mahdolliset ongelmakohdat. Paloittelu itsessään ei vielä riitä ongelman analysoinnissa, vaan tärkeäksi osaksi siinä tuleekin niiden palojen yhteydet toisiinsa. Mikä vaikuttaa mihinkin, millä tavalla ja kuinka paljon. Ja jälleen syy, miksi asia olisi syytä laittaa paperille löytyy siitä ihmisen muistista. Kahteen palaan purettuna on muistiin säilöttävä 2+1 (yhteys) asiaa, mikä toki useimmiten onnistuu...

... mutta kun paloja alkaa olla kolme, neljä, viisi tai enemmän jotka kaikki ovat yhteyksissä toisiinsa, on muistin kapasiteetti ylitetty jo moninkertaisesti. Voit havainnollistaa sitä itsellesi piirtämällä paperille kolmion, neliön ja viisikulmion, yhdistäen kaikki kulmat aina muihin kulmiin - kulmat ovat siis niitä paloja, niiden väliset viivat yhteyksiä. Kolmiossa muisti voi vielä riittää (3+3) mutta siitä ylimenevässä osassa unohtuu varmasti joko palat tai niiden yhteydet. Mitään hienoja kaavioita ei tietenkään tarvitse tehdä vaan yksinkertainen listaus riittää. Itse esimerkiksi jaan näitä tekstejä kirjoittaessani usein väliotsikot ja kappaleiden sisällöt valmiiksi ennen kuin lähden lisäämään "lihaa luiden päälle".


Käytännön esimerkkejä

Yhtenä tiedon analysoinnin työkaluna voidaan pitää painotusten antamista eri osille. Kuvitellaan tilanne, että olet ostamassa uutta autoa. Sinulla on mielestäsi kolme hyvää vaihtoehtoa etkä halua vaan perstuntumalla ostaa autoa vaan haluat analysoida tarkemmin vaihtoehtojasi. Tehdään siis yksinkertainen taulukko ja laitetaan pystyyn sarakkeille eri vaihtoehdot. Riveille taas laitetaan ominaisuuksia ja niille haluttu painoarvo esimerkiksi näin: hinta 20%, teho 10%, käsiteltävyys 20%, turvallisuus 20% ja niin edelleen. Tämän jälkeen annat jokaiselle autolle jokaisen ominaisuuden kohdalle arvosanan ja lopulta lasket painotetuilla arvoilla analyysisi voittajan... tai sitten vaan ostat sen punaisen auton, koska ne kulkevat aina nopeimpaa!

Samaa tekniikkaa voidaankin sitten käyttää hypoteesien arviointiin. Pystysarakkeisiin laitetaan kaikki esitarkistuksen läpäisseet hypoteesit ja riveille laitetaan yksittäiset todisteet asiasta. Jos hypoteesi täsmää todisteeseen, sille annetaan vaikkapa + ja jos hypoteesi taas ei täsmää johonkin todisteeseen, sille annetaan — . Samaa painotusta voidaan myös käyttää, eli jos jokin todiste on tärkeämpi kuin toinen, sille voidaan antaa enemmän arvoa. Tällä tavalla hypoteesit siis kilpailevat keskenään ja analyysi siitä mikä olisi todennäköisin "oikea" vaihtoehto on huomattavasti objektiivisempi.

Erilaisia prosessikaavioita joilla asioiden yhteydet voidaan helposti havainnoida kannattaa myös käyttää joissain tapauksissa. Visualisointi, niin työlästä kuin se saattaakin olla, on kuitenkin hyödyllistä - aivojen eri osat aktivoituvat kun vaihdetaan kuvan ja puhtaan tekstin välillä. Suurempien tietomäärien analysointiin taas löytyy eri ohjelmistoja, mutta niiden käytöstä ja ominaisuuksia ei itselläni ole pätkääkään kokemusta joten jätetään se vain huomautuksen tasolle. Jokaisen on löydettävä ne omat, itselle sopivat ja toimivat keinot analysoida tietoa.


Miksi nähdä moinen vaiva?

Nykymedia tarjoaa lähes kaiken valmiiksi pureskeltuna, eli itse ei tarvitse kuin mennä mukana koska kaikki mahdollinen tieto on jo valmiiksi tunneladattu. Mutta jos haluaa itse päättää mitä mieltä asioista on, on saadun tiedon analysointi tarpeen. Helppoa ja nopeaa se ei tietenkään ole, eikä monikaan (itse mukaan luettuna) jaksa ihan joka napsahdusta lähteä analysoimaan. Päätös jääkin siis jokaiselle itselleen, työkaluja tässä ollaankin vaan tarjoamassa. Kenen työkalupakin tiedon analysoinnista olen sitten käynyt kääntämässä?

Joulun alla kevyttä iltaluettavaa ovat tarjonneet niin CIA kuin FBI, joissa analyysin tekijöitä pidetään korkeassa arvossa. Pitää näitä kolmikirjainpuljuja missä arvossa tahansa, täytyy sanoa että kyllä heillä osaamista tästä asiasta löytyy. Samalla useammassakin teoksessa tuli vastaan tiedon analysoinnin suurimmat ongelmat - nimittäin niiden analyysien pohjalta toimittaessa se "paras" vaihtoehto ei välttämättä löydy sen analyysin omista hyveistä vaan ihan muualta. Jos aihe kiinnostaa tarkemmin, hakusanoilla "Intelligence analysis" löytyy kaikenmoista mukavaa.

Toki näin Joulun alla voi jokainen käyttää hyväkseen tiedon analysoinnin keinoja valitessaan niitä lahjoja. Jokainen lahjavaihtoehto siis pystysarakkeeseen ja riveille niiden ominaisuuksia kuten esimerkiksi hinta. Funtsittavaa toivottaakin kaikille lukijoilleen oikein erinomaista Joulua ja palataan asiaan jahka saan analysoitua kaiken tuon NATO:n materiaalin heidän käsityksestään "demokratiasta" ja "sananvapaudesta"... totalitarismi on liberalismia?

Tiedon analysointia

Mieli on kuin laskuvarjo...

... se toimii ainoastaan avattuna. Edellisessä tekstissä "Tiedon analysoinnin ongelmista" pohdittiin pientä osaa niistä ongelmista, mitä kohdataan tietoa analysoitaessa. Ongelmien havaitseminen ja tunnistaminen on ensiaskel ongelman ratkaisemiseksi, mutta mennään tästä vielä hieman pidemmälle ja tutkiskellaan mahdollisia keinoja millä jokainen voi itse parantaa sitä omaa analyyttistä ajatteluaan. Totuus velvoittaa... "Kaikki totuudet käyvät läpi kolme vaihetta. Ensimmäisessä se tehdään naurunalaiseksi. Toisessa sitä vastustetaan väkivaltaisesti. Kolmannessa se hyväksytään itsestäänselvyytenä." - Arthur Schopenhauer.

"Laatikon ulkopuolelta" ajattelua hehkutetaan monessa paikassa ja on aivan totta että ongelmien ratkaisuun tarvitaan usein uusia ajatusmalleja - johtivathan ne vanhat mallit kerran siihen ongelmaan? Toisen näkökulman saaminen samaan asiaan voikin jo auttaa, mutta kun on sama pää kesät talvet, mistäs sen toisen näkökulman sitten voisi yht'äkkiä saada? Yksi keino voisi olla taaksepäin kelaaminen, eli tutkitaan ne askeleet läpi miten tähän kuseen jouduttiin, askel askeleelta lopputulemasta lähtien. Tapahtumaketjun selvittäminen mikä-johti-mihin voi osoittaa sekä ne kohdat missä mentiin pieleen kuin myös sen, oliko koko ketju edes mahdollinen. Virallisia tarinoita kun lähtee purkamaan, niissä usein se ketju katkeaa ja tämä tekee koko tarinasta mahdottoman. Mutta ei anneta faktojen pilata hyvää tarinaa, kuten sanonta menee?

Suuremmassa porukassa tietoa analysoitaessa voidaan kokeilla "roolipelaamista" tai "paholaisen asianajajaa". Näissä kummassakin joku ottaa sen ns. "vastapuolen" kannan joko tekeytyen vastapuoleksi tai etsien tarkoituksella kaikki ne "oman puolen" kannan virheet. Jonkun toisen ajatusmalliin pääseminen ei kuitenkaan ole helppoa, koska ihminen ei niitä omia uskomuksia ja näkemystään maailmasta voi tuosta vain vaihtaa. Tätä voi kokeilla myös itsekseen ja väitellä itse itseään vastaan jostain aiheesta. Itsensä kanssa väittely kannattaa myös tehdä usealla eri tavalla, eli kirjoittamalla, ajattelemalla hiljaa tai puhumalla ääneen, koska aivot käyttävät eri osia analysoidessaan tietoa eri lähteistä. Kannattaa myös muistaa suuria salaliittoja tutkiessaan, että tavalliselta ihmiseltä ei kovin helposti onnistu samaistua megalomaaniseen psykopaattiin joka haluaa yksin johtaa koko maailmaa...


Oletusten kyseenalaistamista

Ehkä tärkein analysointityökalu on herkkyyden analysointi: mitkä ovat ne kriittiset osat ja kuinka varmoja ne ovat. Jos koko tarina perustuu muutamaan avainasiaan joissa jo pieni heitto kerrotusta aiheuttaa suuria muutoksia kokonaisuuteen, on näihin asioihin syytä kiinnittää eniten huomiota. Näiden kriittisten pisteiden löytäminen ei tietenkään ole mikään helppo tehtävä, joten alkuun on jokainen osa on käytävä läpi kokeillen kuinka pieni tai suuri eroavaisuus voi muuttaa koko tarinan ja kuinka varmoja ja ajan tasalla olevia tiedetyt asiat ovat. Tarinan ristiriitaisuudet ja jälkeenpäin siihen tehdyt korjaukset ovatkin usein hyvin kertovia siitä että jotain jää edelleen kertomatta tai osa kerrotusta ei pidäkään paikkansa.

Vaihtoehtoisten mallien tunnistaminen ja tutkiminen on myös hyvä keino analysoida sitä omaa näkökantaa asiasta. "Vastapuolen" tarkkailu ja heidän teorioidensa ymmärtäminen voi olla erittäin hyödyllistä siinä oman analyysin teossa. Jos sen oman kantansa on lyönyt lukkoon ja tarkistamatta tietää jo etukäteen vastapuolen olevan väärässä voi olla varma että jossain vaiheessa tulee olemaan väärässä. Itse niiden omien virheiden huomaaminen on yleensä vaikeaa, joten yksi keino sen oman analyysin heikkouksien tunnistamiseksi on etsiä vastakkainen tai vaihtoehtoinen näkemys ja käydä se läpi. Ongelmaksi tässä tosin saattaa tulla ns. vahvistusvinouma, eli sille omalle kannalle haetaan vain lisää pönkitystä toteamalla sen "vastapuolen" argumentit virheellisiksi ja täten se todistaa että se oma kanta oli oikein... molemmat osapuolet kun voivat olla yhtä väärässä.

Vältä peilikuvia - muut eivät näe maailmaa samalla tavalla kuin sinä. "Jos minä olisin ollut tuossa tilanteessa, niin minä kyllä ...", mutta kun yleensä et ollut. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, ihmiset ajattelevat ja näkevät asioita kovin eri tavalla ja yhden mielestä "ainoa oikea ratkaisu" on toisen mielestä täysin mielipuolinen ajatus. Koska emme voi koskaan todella tietää mitä muut ajattelevat, on kaikki analysoimamme tieto enemmän tai vähemmän sitä meidän omaa maailmankuvaamme peilaava. Tietoa analysoitaessa onkin siis huomioitava onko kyseessä ihmisten aikaansaannos tai näkemys vaiko jokin asia joka ei välitä mitä mieltä ihminen siitä on. Totuus ei taida liioin välittää uskooko siihen vai ei...


Mitä tästä opimme?

Yllättymistä pidetään hyvänä merkkinä siitä, että sitä omaa näkemystä on kolautettu kovaa. Luonnollinen reaktio siihen on vetäytyä, suojautua ja kieltää tapahtunut. Mutta siinä on samalla se kohta, josta ihminen voi oppia jos kykenee tunnistamaan sen oman tunteensa yllättymisestä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että aina kun vastaan tulee se yllättävä tieto, olisi tiedossa jotain joka muuttaisi sitä omaa maailmankuvaa - vastaan tuli siis ainoastaan tieto, joka oli ristiriidassa siihen omaan näkemykseen. Omien tunteiden tarkkailua pidetään monasti turhana hömpötyksenä, eikä niitä omia tuntemuksia ihan tuosta vaan kykene kukaan edes tunnistamaan. Olkoon mieli kuinka looginen ja analyyttinen tahansa, voi niistä perstuntumista kuitenkin löytyä avain ratkaisuun. Miten on, yllätyitkö siitä?

Tiedon analysointi, looginen ajattelu ja omien uskomusten kyseenalaistaminen ovat kaikki taitoja, jotka lähes kuka tahansa voi oppia. Helppoa se ei ole ja osalle ihmisistä nämä tulevat lähes luonnostaan, siinä kun toiset taas ovat kotonaan seuratessaan uskollisesti vain ja ainoastaan ulkoa saneltua tarinaa. Näistä kaikista on kirjoitettu kirja jos toinenkin, joista jokainen voi löytää juuri itselleen sopivia keinoja parantaa omia kognitiivisia kykyjään selviytyäkseen nykypäivän tietotulvassa. Yksi asia näissä opuksissa kuitenkin kannattaa ottaa huomioon: lähes poikkeuksetta, vaikka ne kuinka kertovatkin useista eri tavoista kuinka teemme ajatteluvirheitä ja huijaamme näin itseämme, niiden tärkein sanoma on kuitenkin että älä kyseenalaista auktoriteettien konsensusta. Onkin huvittavaa kuinka samaan pakettiin saadaan argumentointivirhe auktoriteettiin vetoamisesta ja kuinka ne auktoriteetit ovat kuitennii oikeassa...

... Toki moisia tiedon analysoijia kutsutaankin usein "skeptikoiksi" - kyseenalaistetaan kaikki se, mikä ei ole virallista tarinaa. Samalla pitää tietysti muistaa, että nimittely ja syyttely ei liioin auta yhtään mitään ja saa ainoastaan mielen suojelemaan itseään entistä vahvemmin. Mitä siis oikeasti tästä kaikesta opimme? Vapaa sana olisi ensiarvoisen tärkeää jos halutaan löytää se totuus asioista. Asioilla on lukemattomia eri laitoja joista niitä voi tutkailla, eikä kaksi päinvastaista näkemystä ole välttämättä ristiriidassa keskenään - ne vain kertovat eri näkökulman. Olisiko siis mahdollista saada aikaiseksi kokonainen kuva keräämällä kaikki näkemykset yhteen ja analysoimalla ne? Mikäettei, ainakin joistain asioista. Suuremmista kokonaisuuksista kun jää väistämättä osa piiloon jolloin jääkin yksilöstä kiinni miten kaikki ne palaset sovitetaan kokonaiseen kuvaan.

Tiedon analysoinnin ongelmista

Informaation aikakaudella tietämättömyys on valinta

Maailma on tietoa täynnä, mutta rajallisen ajan vuoksi ei yksi ihminen ole kyennyt enää pitkään aikaan tietämään "kaikkea". Keskittyminen valikoituihin asioihin mahdollistaa siis syventymisen harvoihin aiheisiin, mutta silloin jää auttamatta aukkoja myös niihin aiheisiin jotka siihen omaankin asiaan liittyy. Yhteistyökykyisenä ihmiset osaavat kuitenkin lyödä tyhmät päänsä yhteen ja luottaa siihen, että suurista tietomääristä analyysinsä tekevät "asiantuntijat" kertovat meille sitten tiiviissä paketissa ... niin mitä? Oman versionsa aiheeseen. Kaikki media kun on propagandaa, emme usein saa eteemme tarkasti analysoitua "oikeaa tietoa" vaan tiedonjyväsiä sekoitettuna propagandaan. Mikä siis avuksi? Tee itse! Helppoa kuin heinänteko tuo tiedon analysointi, eikös?

Kuvitellaan siis että olemme saaneet kasaan suuren kasan tietoa jostain aiheesta. Ennen kuin lähdemme sitä millään tavalla järjestelemään, on hyvä ottaa muutama seikka huomioon. Ensinnäkin, on lähes mahdotonta saada kaikkea aihetta koskevaa tietoa kasaan. Varmasti puutteellisen tiedon pohjalta ei voi tehdä (kuin ilmastoanalyysejä ja tulevaisuuden ennustamista) usein kovinkaan paljoa, joten tutkitaan mitä sieltä puuttuu: mitä tiedämme ettemme tiedä, mitä tiedämme että meiltä salataan ja mitä emme tiedä ettemme tiedä. Puuttuvan tiedon metsästys siis alkakoon. Jos puuttuva tieto on jonkin yksittäisen toimijan takana, joka suoraan hyötyy tiedon puutteellisuudesta tai virheellisyydestä, on tämä huomioitava lähteen luotettavuudessa. Jos taas se puuttuva tieto on kenen tahansa, koska tahansa varmistettavissa ja vahvistettavissa, on huomattavasti epätodennäköisempää että oikeasti julkinen tieto olisi päin honkia.

Entäpä kuinka suuri osa siitä saadusta tiedosta on oikeasti tietoa vai vaan mielipiteitä tai uskomuksia? Tiedon kanssa kun tuppaa olemaan se ongelma, että se on ainakin osin vain vahvistettuja uskomuksia. Puhtaasti tilastoillakin kyetään jo huijaamaan ja kääntämään mielipiteitä päinvastaiseen kuin raakadata osoittaisi. Olisikin siis syytä koettaa päästä aina mahdollisimman lähelle tiedon alkuperäistä lähdettä, joka voi toki olla yhtä lailla virheellistä - mutta ainakin silloin se väliin jäävien tahojen vaikutus tietoon on vähäisempi. Koska omat aistimme ovat alisteisia omille uskomuksillemme, voi jo havaittukin asia olla todellisuudessa jotain ihan muuta kuin väitetään. Vain omiin silmiin uskominen on ihan hyvä nyrkkisääntö, paitsi että ne omatkin aistit tuppaavat valehtelemaan myös itsellemme.


Miksi emme näe mitä edessämme on?

Usein puhutaankin "linsseistä" tai "laseista", jotka värittävät sen oman näkemyksemme kaikesta havaitsemastamme. Ennakkoasenteet voivat olla niin vahvoja, että aivan päivänselvä asia ohitetaan olankohautuksella virheelliseksi ja ne omat uskomukset säilyvät horjahtamattomina. Toisaalta taas mikä on päivänselvä asia? Yhteiset uskomukset ja "yleinen tieto" ovat, kiitos "virallisen tarinan", usein jotain aivan muuta kuin se totuus asioista. Jälleen vahvistettavuus ja toistettavuus nousevat suureen arvoon - jos kuka tahansa voi varmistaa asian olevan tietyllä tavalla, silloin on hyvä mahdollisuus että saatu tieto pitää paikkansa. Tosin se vahvistus on tehtävä jokaisen erikseen, eikä niin että kaikki lukivat samasta lähteestä saman pätkän ja näin vahvistivat yhden ja saman tiedon, joka saattoi alunperin olla väärin.

No entäs sitten kun kaikki se tieto on saatu vihdoin ja viimein kasaan? Kaikki se tieto laitetaan tietysti sopivaan järjestykseen ja siitä muodostetaan jonkin sortin hypoteesi, eli ehdotettu selitys. Hypoteesi ei kuitenkaan ole vielä lähelläkään lopullista analyysia ja sitä pitääkin lähteä koettelemaan. Osa hypoteeseista saattaakin kaatua heti alkuunsa testattaessa, mutta täysin menemään ei niitä kuitenkaan kannata heittää - ehkä myöhemmin löytyy kuvasta puuttunut pala joka palauttaa kyseisen hypoteesin takaisin mukaan mahdollisten joukkoon. Vasta kun hypoteesi on kunnolla testattu, sitä voidaan edes harkita analyysin tulokseen. Samalla kun pitää huomioida, että kaikista niistä tiedon osista voidaan myös muodostaa useampi hypoteesi, joista jokainen tuleekin testata läpikotaisin.

Ongelma useissa hypoteeseissa on kuitenkin se, että ne ovat yleensä muodostuneet "väärässä" järjestyksessä - palapelin lopputulos on päätetty ensin ja palaset sovitettu ennalta päätettyyn kuvaan. Sen sijaan että todisteet muodostivat kokonaiskuvan, kuva oli jo valmiina ja ainoastaan siihen sopivat osat hyväksytään osaksi hypoteesia. Tiede on tässä valmiissa kuvassa loistanut jo pitkään ja nykyään kyetään todistamaan lähes mitä tahansa "tieteellisesti". Liian monimutkainen palapeli onkin hyvin vaikea saada alkuun kun todisteista ei muodostu mitään selvää kaavaa. Suuri määrä tietoa ei siis välttämättä ole hyödyksi alkuvaiheessa, koska mitään kuvaa ei pääse muodostumaan täysin hajanaisesta tiedosta.


Todennäköisesti, ehkä, vai eikö sittenkään?

Riippuen tilanteesta, siitä hypoteesista pitäisi päästä analyysiin ja mahdollisesti vielä toimintaan sen analyysin pohjalta. Jos riittää että saadaan aikaiseksi useita mahdollisia hypoteeseja, asia jää tavallaan kesken. Tämä kesken jääminen on kuitenkin monelle ihmiselle kestämätön tilanne - vastaus, mieluusti selvä ja yksinkertainen, pitää saada. Siksi se "virallinen tarina" onkin niin helppo, koska siinä on kaikelle lyhyt ja yksinkertainen vastaus. Mitään järkeä siinä ei tarvitse olla, riittää että tarina on alusta loppuun ja sen on auktoriteetti kertonut että näin se on. Juontaako siis "hullu salaliittoteoreetikko" juuri tästä keskeneräisyyden kelpaamattomuudesta? Kun asiaa ei suostuta jättää hypoteesin tasolle vaan siitä kehitetään teoria ...

Joskus se jatkoon päässyt hypoteesi ei kuitenkaan päässyt jatkoon sen omien ansioidensa vuoksi, vaan valinnan tehnyt ihminen omien linssiensä läpi katsottuna määritti sen "parhaaksi" vaihtoehdoksi. Objektiivisuus ei ole ihmisen vahvimpia puolia, joten toisen mielipiteen tai toisen näkemyksen saaminen voi olla ainut keino löytää se sen hetkisten tietojen mukainen "paras vastaus". Kaikki asiat, jotka sopivat sen hetkiseen omaan näkemykseen nähdään positiivisessa valossa ja ne hyväksytään helposti. Koska mieli pyrkii johdonmukaisuuteen, kaikki tieto joka on ristiriidassa oman kannan kanssa sopeutetaan - ohitetaan, muunnetaan tai järkeillään tarkoittamaan jotain joka vain vahvistaa vanhaa näkemystä.

Paljon siis ongelmia, eikä tässä tokikaan edes vielä kaikki, mutta hyvin vähän ratkaisuja ja vastauksia? Että ongelmalle voidaan jotain tehdä, se täytyy ensin huomata ja tunnistaa. Nähdäkseni suurin ongelma piilee median tavassa luoda valmiiksi pureskeltuja tarinoita kansan kuultavaksi. Itse ei tarvitse käyttää hetkeäkään miettiessä että meniköhän se nyt ihan tuolleen, koska tarina esitetään kokonaisena - mutta yleensä ilman mahdollisia jatkotoimia. "Näin kävi, tästä syystä, voi voi mitään ei voitu tehdä estääkseen eikä mitään voida tehdä ettei huono asia uusiudu" Pelkkää sattumaa tai syntipukki valmiina, eli valmis tarina on uskottava ja onhan se vahvistettu kun kerran kaikki valtamediat kertovat lähes täsmälleen saman tarinan? Itse sen tiedon analysointi (sekä jo pelkkä tiedon hankinta) on niin kovin vaivalloista... mutta siitä lisää myöhemmin.