lauantai 26. helmikuuta 2022

Demokratian historiaa - Liberaali demokratia


Klassinen liberalismi

Liberaalin demokratian ydin voitaisiin kiteyttää hyvin pitkälle samaan, kuin miten Tocqueville määritteli asian: hallinnon tehtävä ei ole sanoa kansalle miten tulee ajatella, vaan hallinto tulkitsee kansan syvät tunnot ja tekee sen mukaan ratkaisunsa. Valtion ja sen hallinnon tehtävä EI ole sanoa miten ihmisten tulee olla ja ajatella vaan päinvastoin - hallinto on kansaa varten, palvelemassa ei ohjaamassa. Miten ne kansan tunnot saadaan selville, siihen on useampikin keino joista tietenkin yksinkertaisin on äänestäminen. Tarkkaa tulosta se harvemmin antaa, joten erilaiset mielipidetutkimukset saattaisivat olla kunnolla tehtynä parempi ratkaisu. Jos tätä määritystä käytettäisiin siis liberaalista demokratiasta, voidaan sanoa että paljoa kauempana siitä emme voisi enää olla. Äänestys nykypäivänä kun ei ole kansan tahdon kysymistä vaan suosiokilpailu eri ryhmittymien välillä, jossa parhaiten itseään myyvät voittavat. Tästä ei toki voida syyttää täysin niitä poliitikkoja, jotka vain käyttävät kansaa hyväkseen - kansa on yhtälailla vastuussa järjestelmästä, joka ei ole palvellut heidän tahtoaan enää vuosikymmeniin… jos silloinkaan?

Tietysti liberaali ajatus hallinnosta on se, että maailma muuttuu ja hallinto sen mukana. Jos kansa haluaa missikisat ja hallinnon erillään niistä puhuvista päistä niin sitten niin tehdään. Liberaali ajatus siitä, mikä on taas hyvää ja oikein tai sitten ei ole muodostuu tarkkaan harkitun väittelyn ja keskustelun lopputulemasta jonka kanssa kansa on sitten vielä samaa mieltä. Sama pätee tietenkin myös tieteen ohjaamaan päätöksentekoon - tarkka harkinta ja pitkällinen sekä avoin keskustelu antavat mahdollisuuden tehdä oikeasti tieteeseen perustuvia päätöksiä. Kontrasti tähän länsimaiseen näkemykseen liberaalista demokratiasta senkus kasvaa, sanoisin. Puheet siitä kuinka julkinen keskustelu on ajatusten markkinapaikka jossa parhaat vaihtoehdot voittavat onkin liberalismin ytimessä. Sananvapaus olisi siihen ainoa ratkaisu, mitä nykypäivän kapitalistinen sananvapaus taas tallaa kaksin saappain.

Liberaali demokratia olisi siis jatkuvassa muutoksen tilassa eikä se koskaan olisi valmis. Kyllä, niin toimisi oikeasti toimiva ja elinvoimainen yhteiskunta antaen kaikille mahdollisille näkemyksille mahdollisuuden koettaa voimiaan. Toisaalta liberaali näkemys ei välttämättä sovi niin hyvin yhteen demokratian kanssa, koska enemmistödiktatuuri kykenisi poistamaan kaikki mahdolliset liberaalit käytännöt. Vaikka se siirtyminen siihen olisi siis liberaalien ajatusten mukainen, mutta se lopputulos ei sitä todellakaan olisi. Tähän tavallaan kiteytyykin se liberalismin ongelma ja samalla syy miksi edistyksellinen maailmankuva käytti juuri tämän kortin ajaessaan liberalismin ulos politiikasta. Poliittinen liberalismi on siis mennyttä aikaa, liberaalit moraaliset käsitykset vielä koettavat pitää pintansa mutta liberaali talousajattelu jatkaa voittokulkuaan… demokratian kustannuksella.


Talousliberalismi kukoistaa

Laissez-faire, eli ”antakaa tehdä”, on yksi tärkeimmistä ajatuksista vapaassa markkinataloudessa. Adam Smithin ”näkymätön käsi” ohjaa kohti yhteistä hyvää, koska markkinat osaavat hoitaa itsensä ilman että siihen sekaantuu. Kauniita ajatuksia ja ne tavallaan toimivat rajattoman kasvun aikana ja kilpailu pitää huolen järjestelmän reiluudesta. Klassisen liberalismin aatteita siis, eli hitaasti mutta varmasti oikeaan suuntaan jatkuva kehitys. Siinä vaan on muutama ongelma, jotka tuskin yllätyksenä aatteiden kannattajille aikoinaan tulivat. Nykyään koko kapitalistinen ideologia on itsestäänselvyys, jonka vastustajat ovat pahoja sosialisteja ja kommareita, koska kapitalismi on tuottanut kaikista eniten hyvää maailmaan ihan saletisti! Kysy vaikka keneltä tahansa, joka on kuullut saman väitteen samoilta tahoilta kuin kaikki muutkin…

Aivan kuin klassinen liberalismi, talousliberalismi kehittyi nopeasti ja täysin tarkoituksenmukaisesti paremmaksi versioksi itsestään: neoliberalismiksi. Kilpailu nousi keskiöön ja ”antakaa tehdä” muuttuikin muotoon ”antakaa meidän tehdä, kieltäkää se muilta”. Neoliberalismi tunnusti täysin vapaan ja rajoittamattoman markkinatalouden ongelmat, mutta sen sijaan että se olisi pyrkinyt korjaamaan niitä, kilpailun säännöt käännettiin täysin omaksi eduksi. Reilu kilpailu kun oli haastavaa, mutta kun kykenit itse määräämään sen säännöt, mahdollisuutesi voittaa paranivat kummasti. Poliitikkojen ohjailu nousikin tärkeään asemaan ja mitä enemmän jollain taholla oli resursseja sijoittaa järjestelmän muovaamiseen omaksi eduksi, sitä suuremmat ne palautukset siihen sijoitukseen olivat. Ja sehän oli liberaalia, koska kilpailu ja oman edun tavoittelu oli hyve ja tarkoitus koko asiaan. Samalla se liberalismia eteenpäin ajava voima nousi kovin selvästi esiin: pelko siitä, että joku muu vie sen mitä haluat.

Rankasti yksinkertaistettu tapa selittää nykypäivän talousjärjestelmän ongelma on verrata sitä vanhaan lautapeliin: ”Monopoly”. Jokainen tietänee sen säännöt, joten niitä en lähde selittämään. Joka kerta kun se uusi sukupolvi aloittaa pelin, sen sijaan että lauta nollataan ja kaikki aloittavat alusta, ne edellisen kierroksen voittajat saavatkin pitää rahansa ja omistuksensa. Ja sama jatkuu uudelleen ja uudelleen. Kilpailu on siis reilu ja kaikille sama, sillä erotuksella että osa aloittaa sen hieman eri kohdasta. Tämän lisäksi kilpailun sääntöjä voidaan muokata lahjomalla tuomarit, mutta yksi osapuoli on aina kaikkia muita edellä eikä koskaan voi hävitä: pankki. Jos joku taho voi luoda tyhjästä loputtomasti rahaa, ei kilpailu voi koskaan olla edes etäisesti reilua. Mutta liberaalia se toki on, koska ei kielletä yhden osapuolen loputonta rahanluontia.


Liberalismin ja demokratian ristiriita

Jo pelkästään klassinen liberalismi onkin vaikeuksissa kansanvallan kanssa. Jos kansa haluaa päästä eroon liberaaleista säännöistä, onko liberaaleilla oikeuttaa estää kansaa niin päättämästä? Ajatus jatkuvasta kehityksestä kohti alati vapaampaa yhteiskuntaa on toki kaunis, sitä ei käy kieltäminen, mutta käytännön kannalta liberalismi on pahemman kerran vaikeuksissa. Liberalismiin kuuluu ajatus jokaiselle vapaus ajaa omaa asiaansa eteenpäin, mutta jos haluaa ajaa omaa asiaansa pakolla tai manipuloimalla (media) niin onko siihen oikeus puuttua ja jos on niin kuinka? Jos ajettu aate ei ole lainvastainen, miten ihmeessä liberaali voi vastustaa jonkin aatteen edistämistä koska asioiden täytyy antaa kehittyä rauhassa itsekseen? Onko siis ihme, että liberalismi muuttui edistyksellisyydeksi ainakin osittain orgaanisesti? Se loppu oli tosin kaukana orgaanisesta muutoksesta, vaan oli juuri sitä manipuloivaa yleisen mielipiteen muokkaamista esimerkiksi median kautta.

Moraalisesti ja poliittisesti liberalismi ja demokratia ovatkin vielä jollain tavalla sovitettavissa, mutta talousliberalismi ajaa sen yhteenliitoksen kielekkeeltä alas välittömästi. Varallisuuden pakkautuminen ja sen mukana tuoma valta ei ole missään kohtaa, millään mittarilla, soviteltavissa demokratian kanssa yhteen. Tämä on tiedetty jo antiikin ajoista lähtien eikä se siitä ole mihinkään muuttunut. Kansalla on oltava pääpiirteittäin yhtä paljon valtaa joka ikisellä, jos järjestelmän tarkoitus on olla kansanvaltainen, demokraattinen. Kapitalismi, vapaa markkinatalous, miksi sitä haluaakaan sitten kutsua on tästä täysin päinvastainen ideologia ja niiden sovittaminen samaan lauseeseen (kapitalismi ja demokratia, selvennyksenä) vaatii niin runsasta älyllistä epärehellisyyttä, että vain aito neoliberaali tai edistyksellinen siihen kykenee. Ja kun se sama jengi myy sen tarinansa kansalle, se on oikeutettua valtaa kaikkien muiden yli.

Eniten ehkä tässä modernissa liberalismissa kuitenkin itseäni ihmetyttää se käsittämätön sotahulluus, mikä tässä viimepäivinä on tullut julki monesta suunnasta. Kaksinaismoralismi kukkii ja vain tietyillä elämillä on väliä, kunhan kaikki vaan tottelevat sitä yhtä ja samaa länsimaisen liberaalin demokratian pyhää jumalaa: rahaa. Kapitalistinen sananvapaus sanelee mitä ihmisten tulee ajatella ja kaikki siitä poikkeava on pahaa syntistä ajattelua. Ja sitten moraaliposeerataan ja laitetaan maan lippu profiilikuvaan ja ollaan niin rauhaa rakastavia liberaaleja ettei uskoisikaan. Säälittävää kollektiivista ajattelemattomuutta, mikä on monilta osin niitä liberaaleja arvoja vastaan: ajattelu, väittely ja eriävät mielipiteet sekä individualismi ovat niitä liberaaleja aatteita. Edistykselliset eivät tietenkään näe tässä ongelmaa ja konformistinen kansa seuraa sokeana johtajiaan. Ehkä onkin onni liberalismin oppi-isille, että he eivät näe nykypäivää jossa heidän visioimansa utopia on käännetty päälaelleen pellemaailmaksi.

tiistai 22. helmikuuta 2022

Valistuksesta kohti liberalismia


Kivinen polku

Ennen kuin päästään edes lähelle tätä nykyistä progressiivista, edistyksellistä, maailmankuvaa, ihmiskunta on käynyt läpi useita eri kehitysvaiheita hallinnon ja hallinnan oikeaoppisuudesta. Demokratia taisi lässähtää Ateenaan, koska selvästikin se oli huono systeemi koska Ateena jyrättiin. Tasavaltakin vaati selvästi viilaamista, koska Rooma kaatui. Monarkiat toivat vakautta, mutta kuninkaiden omalaatuiset näkemykset oikeasta ja väärästä vaihtelivat niin kovasti että yhtä varmaa kantaa sen hyvyydestä ja toimivuudesta ei voida antaa. Kirkko oli vielä muka sekoittamassa soppaa joka välissä ja ”auttoi” luomaan erilaisia yhteiskuntasopimuksia. Nämä sopimukset näkivät jo ihmisillä olevan oikeuksia, mutta oikeuksien mukana tuli velvollisuuksia. Ja sitten tulikin valistuksen aika, jolloin ne oikeudet nousivat keskiöön hallinnon olemassaolon syyksi.

Valistuksen ajan ajatus jota jenkkien itsenäisyyden julistus kiteyttää on hyvin yksinkertainen: hallinto on suojaamassa ihmisten oikeuksia, olivat ne sitten luonnon tai Jumalan antamia. ”Life, liberty and pursuit of happiness” - elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittelu ovat asioita, joita hallinnon pitää mahdollistaa kaikille. Toisaalta taas jenkkien perustuslaki, kymmenen vuotta myöhemmin, laittaa enemmän painoa omistukselle ja sen suojelemiselle, mutta ne perusoikeudet ovat silti vahvasti läsnä. Jenkkilä onkin hyvin poikkeava maa muihin nähden juuri sen vuoksi, että sen lainsäädännön kuin kansan ”hengen” olemus kiteytyy juuri tuohon Thomas Jeffersonin ”elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittelu”. Onko asia enää nykyään niin on toinen juttu, mutta vielä männävuosina ihmiset olivat valmiita taistelemaan noiden arvojen puolesta.

Siinä kun Rooman aikaan ja vielä vuosisatoja senkin jälkeen, kansa voitiin jakaa kahteen luokkaan: niillä joilla on ja niillä joilla ei ole. Rikkaat ja köyhät, ei juuri mitään niiden välillä. Toki rikkaita oli monen tasoisia ja köyhyydenkin raha hieman häilyvä, mutta verrattuna nykypäivän keskiluokkaan, sitä ei ennen vaan ollut. Valistuksen ajan tuomat muutokset olivat se hetki, kun ihmiskunta sen kahtiajaon sijaan jakautuikin useampaan luokkaan varallisuutensa mukaan. Nykypäivän kapitalisti osaa yhteiskuntaluokasta puhumisen tietysti heti yhdistää Marxiin ja sosialismiin/kommunismiin, mutta tämä varallisuuden jako ja sen mukana vääjäämättä tuleva vallan jakautuminen (vaikka varallisuus onkin vain resurssi, mutta yksinkertaistetaan hieman) on vanhempaa perua ja joka ravistelee yhteiskuntia edelleenkin. Kun nokkimisjärjestys ei ole itsestäänselvä, ihmiset saavat hulluja ideoita kuten että kaikki ovat yhdenvertaisia?!


Valistuksen rippeet varisevat

Siinä kun valistuksen ajan ajattelijat osasivat vielä perinpohjaisesti perustella omat näkemyksensä, minkä esimerkiksi ns. ”The Federalist Papers” (suomeksi: Federalistikirjoitukset) todistavat, en olisi niinkään varma että liberaalit ajattelijat yhteiskuntamallejaan aivan samalla tasolla kykenivät selittämään. Mallina voidaan ottaa vaikkapa Federalistikirjoitusten näkemys, jonka mukaan valtiolla oli kolme valtaa: sotilaallinen, laki ja järjestys sekä varainkeruu (esim. verotus ja rahan luominen) joista ilman viimeistä ei kahta muuta voinut olla - yksinkertainen ja elegantti selitys, eikö? Oma kantani tästä valistuksen ”suosimisesta” johtuu tosin siitä, että näitä liberaaleja ajatuksia ja hajattelijoita ei ole tullut luettua läheskään yhtä paljon kuin sitä ennen tulleita, joten ehkäpä tässä matkani varrella tulen muuttamaan näkemystäni radikaalisti ja muutan kantani jopa edistykselliseksi! Hieman epäilen, mutta eipä sitä koskaan tiedä? Mitäkummaa se liberalismi ja liberaalit ajatukset oikein sitten muuttivat niistä valistuksen ajan hyveistä? Eikö ne elämä ja vapaus semmoisenaan piisaa?

Valistuksen ja liberaalien ajatusten ”väliin” mahtuu kuitenkin vielä ainakin yksi merkittävä aatesuunta, utilitarismi, joka pyrkii mittaamaan konkreettisesti ”hyvinvointia” eri mittareilla. Nykyään se hyvinvointi mitataan omaisuudella - BKT:lla ja muilla vastaavilla tavoilla, koska raha tuo onnen, vai kuinka se meni? Näkemys sinänsä on ymmärrettävä ja helpottaa merkittävästi hallintoa. Miten muka voitaisiin mitata hallinnon onnistumista mahdollistamaan ihmisten onnellisuus? Kun asiat voidaan näyttää paperilla, numeroilla ja tilastoilla, ei pitäisi olla kenellekään epäselvää onko hallinto onnistunut tai epäonnistunut? Tietysti mitä ja miten mitataan, samoin kuin miten tilastot ja vastaavat esitetään, voidaan saada tulokseksi että tämä nykyinen Marinoidin hallitus on kaikkien aikojen paras! Ja kuka sitä on kiistämään, koska se on objektiivinen näkemys eikä lainkaan subjektiivinen ja tulkinnanvarainen…

Valistuksen aikaa, jolloin järki ja logiikka olivat ne suurimmat hyveet, vaivasi kuitenkin muutama ”pikkuseikka”. Järkeilyllä, yhdistettynä terävään kielenkäyttöön, voitiin osoittaa muiden näkemysten ongelmia niin moraalisissa kysymyksissä, sosiaalisessa järjestyksessä ja politiikassa itsessään. Mutta tavallaan aivan samoin kuin miksi liberalismi hävisi edistykselle, valistuksen ajan ajatuksista puuttui se selvä suunta - mikä on se utopia, jonka tämä ideologia tuo tullessaan? Vastustajan tai paremminkin olemassaolevan järjestelmän kritisointi on tärkeä osa kun etsitään ongelmakohtia joille pitäisi jotain tehdä, mutta se ei itsessään vielä tarjoa niitä ratkaisuja. Ja saadakseen kannatusta, täytyy tarjota niitä ratkaisuja eikä vaan osoittaa niitä ongelmia muualla, tai myös siinä omassa ajatusmallissa. Oliko ihminen nimittäin järkevä olento lainkaan, etenkin ollessaan laumassa…


Voimmeko edes tietää?

Jos nimittäin kaikkea tietoa voidaan kyseenalaistaa ja mitään absoluuttista totuutta ei ole olemassakaan, miten ihmeessä voimme kertoa sen järjen ja logiikan olevan oikeutus vallalle kun se perustuu tietoon jonka todenperäisyyttä emme voi tietää? Ennen olikin paremmin, kun tiedettiin ilman pienintäkään epäilystä sen Jumalan sanan olevan se ”tie, totuus ja elämä”! Tätä varmaa tietoa, jota papit tulkitsivat virheettömästi pyhistä teksteistään, ei tarvinnut kyseenalaistaa ja erehtymättömät kaapumiehet tekivät kaikkensa tehdäkseen elämästä maan päällä mahdollisimman… helvettiä, koska kristityille se kärsimys oli oleellinen osa tätä kurjaa elämää. Tässä ei-niin-valistuneessa näkemyksessä oli kuitenkin se kriittinen ero, minkä vuoksi se sai niin laajaa kannatusta: se oli varma ja vakaa, ilman kyseenalaistamista.

Epävarmuus kun on enemmistölle myrkkyä missä tahansa asiassa. Asioista on tiedettävä se totuus, tai ainakin semmoinen tarina joka kelpaa eikä mitään hullua salaliittoteoriaa, joka osoittaa ne loogiset virheet ja epäjohdonmukaisuudet siinä virallisessa tarinassa. Vaikka valistuksen aika toikin paljon hyvää ja auttoi löytämään ne vanhojen järjestelmien kipukohdat, ne korjaukset niihin ongelmiin eivät usein olleet niin kauhean valistuneita vaan hyvinkin käytännönläheisiä ja ihmismäisiä: päättäjät vetivät ihan täysillä kotiinpäin. Kunhan vaan osasit perustella kantasi että se kuulosti hyvältä, satuilu kelpasi ja selvästikin enemmistölle haitallisia ja vähemmistölle hyvinkin hyödyllisiä sääntöjä raapusteltiin paperiin kansan hurraamana. Järki kun ei taida kuitenkaan pärjätä tunteelle?

Mitä enemmän ihminen siis oppi itsestään, sitä vähemmän se huomasi voivansa luottaa siihen järkeensä koska tunteet pelasivat niin suurta osaa ihmisen elämästä. Minkä tahansa poliittisen järjestelmän luominen puhtaasti järjen varaan oli täten mahdotonta, tai siihen ainakin taidettiin päätyä kun ne järjen hippaleetkin karistettiin pois siitä poliittisesta ajattelusta. Ihminen pääsi jälleen olemaan ihminen - itsekäs, epäluotettava ja kaikesta kilpaileva olento, joka myy vaikka mummonsa jos siitä saa jotain hyötyä itselleen. Länsimainen individualistinen ihminen on kuitenkin vallanpitäjien onneksi helposti ohjailtavissa tunteilla, koska järjenkäyttö on vaan sallittua, ei pakollista. Toki ilman tunteisiin vetoavaa massaviestintää ei se kansan ohjaaminen ole niin helppoa. Onneksi noihin aikoihin oli jo sanomalehdet keksitty, eikä tiedon lähteenä ollut enää tarkkaan harkitut ja huolella käsin kopioidut kirjat. Jännää kuinka se valta on aina pakkautunut sinne, mistä kansa saa sen ”oikean tiedon” ja muodostaa yleisen mielipiteensä, eikö?

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Montesquieun jalanjäljissä


Nimi, jonka kaikki ovat kuulleet

Kukapa politiikkaa yhtään seuraava ei olisi kuullut nimeä Charles Louis de Secondat, baron de la Brède et de Montesquieu, joka jostain syystä on lyhennetty vaan muotoon ”Montesquieu”? Suomessa poliitikot osaavat kyllä toistaa hänen nimensä ja kertoa, kuinka hänen ”vallan kolmijako” on tärkeä osa demokratiaa, mutta mitä syvemmälle demokratian historiaan kuin myös ihan käytännön vallanjakoon vaivautuu edes Wikipedian verran perehtyä, huomaa tässä poliitikkojen lässytyksessä kaksi merkittävää ongelmaa. Ensinnäkin, vallan kolmijako viittaa ihan nimensä mukaisesti vallan jakamiseen kolmeen, eikä kahteen kuten Suomessa tehdään - hallitus ja eduskunta, joiden valta kuuluisi siinä kolmijaossa olla erillään, onkin yksi ja sama valtakeskittymä enemmistöhallituksen vuoksi. Suomessa on siis parhaimmillaan kaksijako, mutta kun hallitus antaa ”ohjeita” sinne oikeuslaitokseen (niin poliisille kuin tuomareille ja syyttäjille) niin vallanjako on ainoastaan paraatipuheissa, ei todellisuudessa. Tosin kun niitä poliitikkojen puheita kuuntelee, saa vahvasti sen kuvan että he eivät joko tiedä tai ymmärrä edes näin yksinkertaista ja tunnustettua ongelmaa. Mutta ei heidän tarvitsekaan - riittää että osaa painaa nappia käskystä!

Se toinen ja paljon suurempi ongelma kansan suunnasta katsottuna tulee siihen toiseen kohtaan, ”demokratiaan”, jota poliitikot myös rakastavat toistaa. Montesquieun mukaan kansan ja valtion ”henki”, ”esprit général”, luonne, oli tärkeä osa ja siihen vaikutti vahvasti maan sisäiset lait. Lait ja säännöt kumpusivat siitä hengestä, samoin kuin siitä hallintomallin aktivoivasta periaatteesta: hyveet aktivoivat tasavaltaa, kunnia monarkiaa ja pelko despotismia. Jaa niin se demokratia, mitä ne poliitikot puheissaan rakastivat? Ei Montesquieu puhunutkaan vallan kaikillejako-opista, vaan ihan konkreettisesta vallanjaosta vallanpitäjille. Tämä meidän ”demokratia” kun ei ole kansanvaltainen, vaan tasavalta jonka oikeutus haetaan kansan yleisestä päätöksestä (äänestys), jonka jälkeen sitä valtaa pitäisi jakaa ettei se pakkaudu ja väistämättä korruptoidu. Tasavallassa ne ”edustajat” omaavat vallan kansan ylitse. Vaikka he ovatkin kansan joukosta äänestettyjä, ei kukaan valistuksen ajan ajattelija (saatikka sitä ennen) edes kuvitellut sekoittavansa demokratiaa ja muita malleja keskenään, toisin kuin nämä nykyiset ”asiantuntijat”.

Roomalainen järjestelmä nähtiinkin yhtenä parhaimmista koskaan kehitetyistä hallitsemisjärjestelmistä, jota hienosäätämällä voitaisiin suuri osa sen heikkouksista välttää. Juuri se vallan jakaminen kun oli tärkeä osa toimivaa tasavaltaa, samoin kuin tietysti myös mitä tahansa muutakin järjestelmää. Lait ja säännökset jolla se järjestelmä sitten toimii olikin tavallaan se voiteleva osa, joka piti koneiston sulavasti rullaamassa. Kun eri osien välinen yhteistyö oli kitkatonta, järjestelmä itsessään ikäänkuin hävisi näkyvistä ja toimi huomaamattomasti taustalla. Korruptio oli kuitenkin se myrkky joka tasolla, joka pilaa minkä tahansa järjestelmän. On se sitten vallanpitäjät antamassa itselleen etuoikeuksia tai suosimassa joitain muiden yli, mikä tahansa epäreilulta vaikuttava ja valta-asetelmaa vääristävä hallitsijan toimi tulisi estää. Montesquieun ratkaisu korruptioon olikin varsin yksinkertainen ja elegantti - vallan jakaminen, jolloin jokainen osa valvoo niin itseään kuin muita. Mitä hän ei tainnut ottaa huomioon oli se, mitä tapahtuu kun ne sama verkosto ottaa haltuunsa kaikki ne osat? Ei, kyllä hän senkin tiesi ja osasi historiaa lukeneena senkin osoittaa.


Vallanjakoa

Montesquieun teksteistä saa kuvan, että hänen piti näkemyksenään parhaasta mahdollisesta hallinnosta täyttä vallan jakautumista kolmeen osaan. Puhutaan siis valtioteoriasta, jonka mukaan toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovallan on oltava toisista erillään. Wikipedia kertoo maamme tilasta näin: ”Suomessa vallan kolmijako tapahtuu seuraavasti: lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, toimeenpanovaltaa käyttävät presidentti sekä valtioneuvosto, ja tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet.”. Eli kun eduskunta ja hallitus (valtioneuvosto) on sama sakki, vallanjakoa ei tapahdu. Koska kaikki nämä toimielimet voidaan muodostaa lukemattomilla eri tavoilla, vallan jakautumisen puuttuminen on tietoinen valinta, ei vahinko. Yleinen näkemys demokratiasta on nykypäivänä se, että jos nämä elimet ovat osittain tai kokonaan kansan äänestämiä, järjestelmä on silloin ”demokraattinen”. Edustajan äänestäminen ei tosin siitä järjestelmästä tee kansanvaltaista, vaan kansanvaltaisen järjestelmästä tekee se, kun ne päätökset seuraavat sitä kansan tahtoa, yleistä mielipidettä.

Toinen konsepti, josta Montesquieu puhuu on ”sekoitettu” hallinto, jossa eri vallan osissa on ihmisiä suuresti vaihtelevista yhteiskuntaluokista. Vaikka ajatus sekoitetusta hallinnosta saattaakin olla ”demokratian” kannalta kannatettava, eli jokaisesta eri yhteiskuntaluokasta on edustajia, se kuitenkin laittaa ihmiset kovin eriarvoiseen asemaan päätöksiä tehtäessä. Jos vastakkain on hyvin koulutettuja ”aristokraatteja” ja sitten vaikkapa duunariluokan tyyppejä joilla koulut jäivät kesken työn kutsuessa, on kovin vaikeaa saada heidän näkemyksensä kuulostamaan yhdenvertaiselta kuulijoiden korviin. Kun Montesquieu puhuu vallan jaosta, hän tahtoo hallinnan olla mahdollisimman hankalaa että kaikki asiat otetaan varmasti huomioon, mutta puhuessaan sekoitetusta hallinnosta, hänen näkemyksensä on päinvastainen - asiat pitäisivät olla mahdollisimman helppoja. Monimuotoinen ja sekoitettu ryhmä omaa kyllä osaamista lukemattomilta eri alueilta, mutta aniharvan duunarin tiedot ja taidot liittyvät millään tavalla asioiden johtamiseen tai hallintaan. Tasavallassa ne hallinnon ihmiset ovat kuitenkin tekemässä sitä hallintaa, joten ihmisen tietotaito sillä alalla saattaa olla tärkeämpää kuin käytännön asioiden osaaminen. Viisas hallitsija osaa sitten konsultoida oikeita tahoja niistä käytännön asioista, mutta toisinpäin (duunaria johtamaan) se konsultointi on kovin haastavaa.

Kun näitä kahta eri konseptia lähdetään ruuvaamaan perustuslaiksi saakka, siinä pitääkin olla kieli keskellä suuta. Liian vaikeaksi tehty hallinto johtaa heikkoon ja kyvyttömään hallintoon, siinä kun liian helpoksi tehty hallinto johtaa tyranniaan. Mikä on se oikea määrä jakoa, että hommat toimivat vielä saumattomasti yhteen ja mikä on oikeaa määrä monimuotoisia näkemyksiä ja kokemusta hallinnossa, että se hallinto kykenee oikeasti toimimaan? Kansanvaltaisuutena järjestelmää myytäessä se sekoitettu hallinto on tärkeä, vaikka käytännössä sen edut taitavat olla pienemmät kuin sen haitat. Pitääkin huomioida se, tehdäänkö ne lopulliset päätökset käytännön syistä vai luomaan tietynlaista kuvaa ja piilottamaan ne tarkoitusperät. Jo pelkästään näillä kahdella muuttujalla, vallanjaolla ja sekoituksella, voidaan vaikuttaa runsaasti hallinnan toimintaan ja tulevaisuuteen, minkä lisäksi asioihin tietysti vaikuttaa lukemattomia muitakin seikkoja. Montesquieu antoi siis palikat joista kansat voivat rakentaa näköisensä hallinnon?


Yhteiskunta on enemmän kuin vain se hallinto

Ilmasto oli Montesquieun näkemykseen mukaan yksi merkittävä osa siihen, miten yhteiskunta yleensä muodostuu mutta ennen kaikkea kuinka se ”henki” saa muotonsa. Ilmasto oli hänelle paljon laajempi käsite kuin nykyinen ”ilmasto = CO2, joka vaikuttaa kaikkeen”. Lämpötila, veden saatavuus, korkeus ja ympäröivä luonto/maasto olivat vain pieni osa sitä kaikkea, mitä ilmastolla tarkoitettiin. Vuorenrinteessä asustava kansa oli luonteeltaan aivan toisenlainen kuin merenrantaan majoittunut kansa, saatikka kylmään pohjoiseen luonnonvoimia vastaan jatkuvasti taistelemaan joutuva kansa. Temperamentti eri ilmastoissa vaikuttaa niin vahvasti yhteiskunnan menestykseen, että niin sen temperamentin kuin ilmaston josta se johtuu huomiotta jättäminen hallintoa suunniteltaessa onkin sulaa hulluutta. Mikä siis toimii yhdessä paikassa, ei toimi toisaalla lainkaan. Siihen päälle vielä paikalliset uskomukset, tavat ja uskonnot niin yhtä kaikkialla toimivaa ratkaisua on turha etsiä. Globalisteille tämä on tietysti aivan käsittämätön käsite ja jo EU:n mittakaavassa sen luulisi olevan päivänselvä asia ettei suuresti ilmastoltaan poikkeavia alueita ja niillä asustelevia kansoja voida laittaa yhteen raamiin.

Mitäpä se sitten kertoo kansasta, kun luonto heittää sille kylmää vettä niskaan mennen tullen ja palatessa, mutta sen lisäksi kansa tieten tahtoen rakentaa itselleen tunnetuista ja tiedetyistä malleista sen ehkäpä kaikista varmimmin perseelleen menevän mallin? Kansanvallaksi kelpuutetaan se, että eduskunta voi äänestää hallituksen eroamaan… siis että hallitus erottaa itse itsensä. Perustuslakia, eli lakia joka suojaa kansaa vallalta, laitetaan vahtimaan sama porukka joka säätää ne lait ja vieläpä hyväksyy ne, jolloin mikään laki ei varmaankaan ole tekijöidensä mukaan ”perustuslain vastainen”. Oikeuslaitoksessa tuomarit taas valitaan tarkoin kriteerein, joista heidän edeltäjänsä ja lainsäätäjät yhdessä päättävät, mikä lähestulkoon varmistaa jokaisen tuomarin kuuluvan oikeaan ”kerhoon”, sen sijaan että annettaisiin valamiehistön tai vastaavan päättää lakien tulkinnasta tapauskohtaisesti. Vaalijärjestelmäksi ääntenlaskuun valittiin vielä D'Hondtin menetelmä, joka varmistaa että ainoastaan isoilla vanhoilla puolueilla on mahdollisuus oikeasti pärjätä. Oliko kansa siis itsetuhoinen, vai kysyttiinkö siltä edes missään vaiheessa? Ehkä vastaukseen auttaa se tieto, että vanhoille valloittajille, joita maassa oli kärpäsenpaskan kokoinen vähemmistö, annettiin kielellisesti tasa-arvoiset oikeudet varmistaen segregaatio ”paremman väen” ja tavan kansan välillä, sekä annettiin kirkolle maallista valtaa verotusoikeudella sekä hallinnollisilla tehtävillä.

Tämä kaikki on tietysti vain pieni pintaraapaisu tähän yhteen suureen ajattelijaan. Rajatusta määrästä tietoa valittu rajattu määrä asioita ei tee tietenkään oikeutta yhdenkään ihmisen elämästä ja näkemyksistä, saatikka poliittisesta filosofiasta joka tässä tapauksessa on levinnyt koko läntiseen ”arvoyhteisöön”. Montesquieu on noin puoliväli tällä aloittamallani historian matkalla, joka alkoi artikkelista ”Demokratiaa rautalangasta” ja jo nyt voin sanoa, että vaikka näkemykseni ei tästä ”demokratiasta” kokonaisuutena ole (vielä) juurikaan muuttunut, arvostus sitä kaikkea suunnitelmallisuutta ja ajatusta tätä järjestelmää kohden on kasvanut merkittävästi. Samalla toki tulee se huolestuttava seikka esiin, että kuinka järjestelmällistä se korruptio on myös täytynyt olla, että näinkin hyvin suunniteltu mahdollinen tasavalta ollaan onnistuttu ajamaan tai rakentamaan näin päin helvettiä. Vai onko se edelleen ollut alusta alkaen suunniteltu vain varmistamaan oikeiden vallanpitäjien valta? Ihmisten todellisia motiiveja satojen vuosien takaa on hankalahko saada selville, mutta monessa päätöksessä paistaa silleen karvan verran läpi tietoinen … pahantahtoisuus. Tyhmiä nämä vallanpitäjät eivät yleensä ole olleet, mutta heidän ja jokaisen päättäjäksi myöhemmin valitun tahon moraalista kertoo paljon se, ettei niitä räikeimpiäkään ongelmia olla yritetty muuttaa. Kun nyt ensiksi lopetettaisiin kutsumasta tätä sirkusta ”demokratiaksi” niin se olisi jo askel eteenpäin. Vai onko merihevonen vain yksi hevosrotu? Nimi kun ei vielä asiasta tee jotain mikä se ei ole, oli se nimi sitten itse annettu itselleen tai ei.

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Demokratian historiaa - Valistuksen aikakausi


Uusi uljas maailma, taas

Kuuluisassa esseessään ”What is Enlightenment?” vuonna 1784, Kant esitti valistuksen määritykseksi uskallusta tietää. Aikakautta leimasi vahva tunne siitä, että tietämättömyys ja taikausko olivat mennyttä aikaa ja sitä vastaan kapinoitiin. Ajanjakso josta nyt puhutaan sijoittuu sinne 1600-luvun loppuun ja ennen 1800-lukua, eli voidaan sanoa Ranskan vallankumouksen olleen sen huipentuma… tai katastrofaalinen loppu, miten asian sitten haluaakaan nähdä. Samoihin aikoihin saatiin myös se kuuluisa jenkkien perustuslaki aikaiseksi, johon näitä valistuneita näkemyksiä upotettiinkin ripakopallinen. Omalla tavalla siinä temmellyksessä syntyi tämä ”länsimainen demokratia” ja niitä rippeitä kirkon maallisesta vallasta yritettiin ravistella pois.

Yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja ihmisarvo yleensä saivat suurta kannatusta, eli julmat ja raa'at toimintatavat saivat väistyä. Voidaan sanoa, että liberalismi on perua näistä ajoista, mutta kuinka paljon sitä valistusta on nykyisessä liberalismissa jäljellä onkin aivan toinen asia. Yhteiskuntasopimukset olivat valistuksen alkua, siinä kun kapitalismin näkymätön käsi nappasi vallan loppuvaiheessa. Järki ja looginen ajattelu voittivat uskomukset, mutta kuinka järkeviä tai loogisia ne asiat sitten loppuviimein olivat, on jälleen keskustelun aihe toiselle päivälle. Hyvä kuitenkin on pitää mielessä se, miten tähän nykytilanteeseen onkaan päädytty.

Tiede ajoi samassa uskonnon ohi, mutta tavallaan siinä vaan muodostettiin uusi uskonto uusine pappeineen ja liturgioineen. Sinänsä ymmärrettävä jatkumo siitä syystä, että jälleen alkuperäinen materiaali oli kielellä, jota kansa ei ymmärtänyt joten se piti tulkata niiden oikeiden tahojen toimesta. Uskonnollisia tekstejä oltiin käännetty siinä vaiheessa jo yli vuosisata kansan kielelle, joten mystiikka oli hieman hälventynyt kun lähes kuka tahansa kykeni lukemaan mitä siinä kirjassa seisoo, siinä kun tieteen termejä ja monimutkaisia selitelmiä ei vielä tänäkään päivänä se tavan kansa osaa juurikaan lukea. Ja mikäs sen parempi paikka hallita tietoa ja sitä kautta kansaa kuin olla se ainoa luotettava auktoriteetti, joka kykenee ne kryptiset tulokset tulkitsemaan kansalle?


Demokratia

Mitä aikalaiset kuitenkin ymmärsivät demokratiasta oli kuitenkin se, että kansanvalta viittasi juuri Ateenan kaltaisiin järjestelmiin vuosisatojen takaa ja sen tuomia ongelmia haluttiin välttää. Kansan hallinta ei ollut mikään pieni keskustelun aihe vaan kaikki näkökulmat niin Platon kuin Aristoteleen ajoista tuli ottaa huomioon. Harvainvalta nähtiin yleisesti haluttavampana vaihtoehtona kuin kansanvalta, mutta kysymys olikin kuinka harvoille se valta tulisi jakaa että myös sen tuomat ongelmat kyettiin välttämään? Tarvittiin siis järjestelmä, joka antoi juuri sopivan määrän valtaa hallinnolle, mutta samalla piti ihmiset yhdenvertaisena sen suhteen, että se yleinen mielipide muodostui juuri yhteisestä näkemyksestä eikä vain niiden harvojen aatteesta miten asioita tulee hoitaa. Tasavalta nähtiin toimivaksi kompromissiksi näiden välille.

Useita eri ajattelijoita ottikin osaa siihen tasavallan viilaamiseen kansanvallalta näyttävään muotoon, koska hallinnolle tarvittiin oikeutus ja sitä tasa-arvoisempaa oikeutusta kuin kansan yleinen tahto saa hakea. Adam Smith ja hänen ”näkymätön kätensä” selitti kuinka yhteiskunnat muodostuvat ja rakentuvat itsestään, jolloin tarvitaan vaan jokin elin hallitsemaan ja johdattelemaan kansaa oikeaan suuntaan. Rooman ajoista taas tiedettiin kuinka korruptio vaivasi harvainvaltaa ja saattoi tuhota sen liian pitkälle päästessään. Siksi valta jaettiin myös eri hallinnon elimien välillä, että ne pitävät itsensä ja toisensa rehellisenä.

Koska uskontojen vallasta oli tuossa vaiheessa jo yli tuhat vuotta käytännön kokemusta, tiedettiin jo varsin hyvin kuinka (taika)uskoon perustuva hallinto onnistui luomaan lähes rajattomasti kärsimystä kansalle. Se, että kansa tämän hyväksyi olikin yksi uskontojen suurimpia saavutuksia, mistä myös otettiin opiksi. Moderni ihminen ei ollut enää niin halukas elämään köyhyydessä ja kurjuudessa, vaikka sillä kuinka taivaspaikan sanottiinkin aukeavan, vaan mukavuudenhalu kasvoi kun ihmiset alkoivat huomaamaan kuinka ylellistä elämää ne korkeammat herrat ovat eläneet ja hekin olivat kuuleman mukaan paikkansa ansainneet tuonpuoleisessa. Vanhasta siis opittiin ja ne virheet myönnettiin, mikä mahdollisti todellisen kehityksen ja valistuneen näkemyksen niin menneestä, nykyisestä kuin tulevasta. Siinä vaan oli yksi hienoinen ongelma…


Kuka oppi ja mitä?

Kansa ei oppinut mitään vaan ainoastaan ne vallanpitäjät noukkivat rusinat pullasta. Uskontojen vaikutus huomioitiin, mutta siitä lähinnä otettiin niitä hallintakeinoja mukaan, ei niinkään moraalisia ja eettisiä näkemyksiä. Oliko tämä hyvä veto unohtaa ne ”kristilliset arvot” onkin sitten taas toinen keskustelu. Valistuksen aikaan kristinuskon vaikutus valtaan oli kuitenkin vielä niin merkittävä ja uskonnon asema vielä verrattain kova, ettei sitä kannattanut unohtaa vaan käyttää hyväksi niitä tarinoita, joita aikaisemmin oltiin kerrottu kansalle haettaessa hyväksyntää ja oikeutusta valtaan kansan yli. Kun puhui korkeista arvoista ja teki ne ”pahat” teot piilossa niin kuva ulospäin oli silti vielä oikeamielisestä johtajasta, kuin suoraan yläkerrasta oikeutettuna!

Yksinkertaistettuna, valistuksen ideologia vallasta oli se, että hallitsijat vaihdetaan usein, jolloin ne eivät ehdi korruptoitua. Kansa valitsee ne hallitsijat, jolloin hallitsijoilla on kansan antama mandaatti tehdä asioita kuten he itse haluavat - ”kansanvalta”. Yleinen mielipide on otettava siksi huomioon, että kukapa ei haluaisi tulla uudelleen valituksi, mutta kuten Suomessakin on nähty, osa poliitikoista haluaa valtaan tehdäkseen muutoksen ja sen jälkeen lähtevät vetämään koska heidän työnsä on tehty eikä uusintaa tarvita. Hallinnon on suojeltava itseään niin ulkoisilta uhilta, kuin myös itseltään - myöhemmin tämä muotoutui kaksoisvaltion ideaksi. Ja kun kansa oli tottunut alistumaan ja kumartamaan herrojaan, muutos aikaisempaan oli lähennä kosmeettinen.

Sinänsä lähes kaikki valistuksen ajan ideat olivat päteviä ja heidän visionsa maailmasta täysin ymmärrettävä (kannatettavakin varmasti joidenkin mielestä), mutta heiltä puuttui kyky ennustaa tulevaa ja mihin heidän ideansa voisivatkaan johtaa jahka teknologia kehittyisi tietyillä alueilla. Tästä ennustamattomuudesta heitä ei voida tietenkään syyttää, mutta samalla osoitetaan varsin kouriintuntuvasti se historiasta oppiminen - kuka oppii ja mitä. Suurin haaste vallanpitäjille on aina ollut sielä huipulla pysyminen, koska hetkellinen valta on vielä suhteellisen helppo saavuttaa. Mitä valistuksen ajan ajattelijoilta puuttui ja mitä vallanpitäjät tarvitsivat olikin tiedon hallinta. Massamedia ratkaisi nämä ongelmat, vallanpitäjille. Samalla kun se vei kansalta lopunkin päätäntävallan omiin asioihinsa. Netti taas mahdollisti jälleen sen vallan kansalle, mutta kuten aina, vallanpitäjät eivät sitä ole hyvällä katsoneet.

tiistai 15. helmikuuta 2022

Demokratian historiaa - kollektivistien yhteiskuntasopimus


Yleinen tahto

Jatketaanpa demokratian luurankojen kaivamista kaapista. Jos Hobbes tai Locke eivät oikeen iskeneet vielä perusteluiltaan niiden vahvan uskonnollisen latauksen vuoksi, kenties Jean-Jacques Rousseau (1700-luvun puolen välin tienoilla) omalla sosiaalisella sopimuksellaan saa sinut vakuuttuneksi siitä, että oikeastaan vapautta on antaa valtansa pois ja tehdä kuten kaikki muutkin? Vaikka läntinen maailma oli kovasti menossa kohti individualistista näkemystä, yhteiskunnat vaativat ainakin väitetysti kollektivismia kukoistaakseen. Organisaatio, eli yksilön ja yhteisön yhdistelmä vaatii paljon enemmän… organisointia, verrattuna yksinkertaiseen ja todella tehokkaaseen kollektiiviseen ideologiaan: kaikki tekevät samalla tavalla, tai itkevät ja tekevät.

Demokratia kuuluisi pohjimmiltaan olla yleisen mielipiteen tulkkaamista yhteisiksi säännöiksi ja juuri tämä näkemys myös Rousseaulla oli - samalla se oli myös oikeutus valtaan niille jotka valittiin hallitsemaan, kuin myös se yksilön velvollisuus noudattaa niitä sääntöjä koska oli sitä kollektiivia jonka sääntöihin oli vaikuttamassa. Kansan yleinen tahto loi yhteiskunnan ja yhteiskuntarauhan, jota ei tulisi kenenkään järkyttää. Toki yhteiskunnat kehittyvät ja näkemykset muuttuvat, mutta se tapahtuu vaan luonnollista tahtiaan eli kääntyy yleensä kuten valtamerilaivat. Yksilö, joka löytää itsensä pyrkimässä muuttamaan sitä laivan suuntaa on juuri siinä samassa asemassa kuin yksilö soutuveneensä kanssa sen valtamerilaivan edessä. Opetelkaa uimaan jos meinaatte yleistä mielipidettä vastustaa.

Yleinen mielipide, massojen tahto, on kuitenkin oikukas mitä Rousseau piti todisteena sen vapaudesta. Yksilöt, jotka eivät halunneet sen yleisen tahdon valtaan alistua saivat kuitenkin vapaasti valita mitä tekevät. He voivat antaa itsensä tulla suostutelluksi siihen tahtoon, he voivat suksia kuuseen ja etsiä paremman yhteiskunnan tai muodostaa oman sellaisen, he voivat jatkaa uhmaamistaan ja tulla yhteiskunnan sylkykupiksi, he voivat koittaa pitää etäisyyttä ja olla halveksittu tai pilkattu kylähullu tai sitten heidät pitää pakottaa tekemään mitä yleinen tahto määrää. Ja jos ei tee eikä itke ja tee, saunan takana on tilaa. Ihanan liberaali näkemys, eikö? Toki tämä on juuri se kollektivistien ideologia - yksilö on aina uhrattavissa yhteisen edun vuoksi.


On vapautta ja on vapautta

Tähän saakka tämä esitetty ”demokratia” ei juurikaan eroa totalitarismista, mutta se johtuu vain siitä että ihmisillä on erilaisia käsityksiä mitä ”vapaus” merkitsee. Jokaisella yksilöllä on vapaus lähteä lätkimään tästä ”demokratiasta”, siinä kun totalitarismissa sekin on kielletty ja estetty. Yksilöllä on myös mielipiteenvapaus, eli vapaus omista mielipiteistään! Eräs herra Sir Isaiah Berlin pohti asiaa esseessään ”Two Concepts of Liberty”, jakaen vapauden kahteen kategoriaan: negatiivinen ja positiivinen vapaus. Jo tässä voidaan huomata hienoiset eroavaisuudet kielien välillä, koska ”freedom” ja ”liberty” tulkataan yleensä vapaudeksi, vaikka niillä englanniksi puhuttaessa tarkoitetaankin kahta hieman eri asiaa. Liberty on enemmän valtion antama vapaus, oikeus, ehkäpä etuoikeus.

Negatiivinen vapaus voitaisiin kääntää myös rajoittamattomuudeksi. Olet vapaa tekemään juuri sen mitä haluat, ilman minkään tai kenenkään estämättä. Käytännössä täysin rajoittamatonta vapautta ei tietenkään ole, koska erilaiset lainalaisuudet (esim. fysiikan lait) estävät ihmisiä tekemästä asioita, tai ainakin tekevät niistä erittäin hankalia suorittaa. Yhteiskunnasta puhuttaessa näillä vapauden rajoituksilla usein tarkoitetaan lakeja ja säännöksiä, jotka kieltävät ihmisiä tekemästä tiettyjä asioita. On kiellettyä tappaa tai varastaa, mutta silti ihmiset niin tekevät eli rajoitukset ovat vain siellä omassa päässä. Yhteiskunnan kannalta se oma pää tulisi kuitenkin pitää kylmänä ja noudattaa niitä annettuja rajoitteita. Sananvapaus nähdään usein sen rajoitteiden kautta ja sen ollessa ihmisoikeus, voidaankin peilata yhteiskuntaa sen kunnioituksella ihmisoikeuksiin.

Positiivinen vapaus taas kertoo mitä sinä saat tehdä, sen sijaan että mitä sinä et saa tehdä. Asia voidaan nähdä esimerkiksi niin, että positiivinen vapaus on kuin itse määrittämäsi uudenvuodenlupaus jonka pitämiseksi koko yhteiskunta sitten tulee jeesaamaan. Sinulta ei siis kielletä asioita, suoraan, mutta saat tehdä vain niitä sallittuja asioita johon sitten kaikki tulevat auttamaan! Tavallaan tämä ajatus vapaudesta on juuri se, mihin kollektivistit maailmankuvansa perustavat - kaikki tekevät vain sallittuja asioita jolloin ei tarvitse edes kieltää mitään. Kollektivisteille on nimittäin sanomattakin selvää kaikille, että tehdään vaan niitä sallittuja asioita. Yhteiskunnassa kun sallitaan vain yksi virallinen tarina niin sen tarinan Overtonin ikkunan sisällä kaikki mielipiteet ovat sallittuja, mitään sen ulkopuolelle jäävää ei huomioida millään tavalla. Tämä on se kunniasäännöstö mitä mediakin noudattaa (Omerta), joka vaalii kansan yhtenäisyyttä samalla väittäen olevansa vapaa.


Mikä voisikaan mennä pieleen?

Kaikki toimiikin siihen asti hyvin, kunnes mukaan yhtälöön otetaan ihminen. Itsepäinen, omaa etua ajava ja vieläpä usein kilpailua kannattava yksilö kun heitetään sinne yhteiskuntaan, oikeastaan kaikki voi mennä päin helvettiä kun koko järjestelmä perustuu lakeihin ja määräyksiin. Kun ne vallanpitäjät alkavat tekemään lakeja omaksi edukseen, lopputulos on aina kaikkea muuta kuin kansan yleisen tahdon mukainen. Mutta kun se valta on pakkaantunut ja ne oikeat vallanpitäjät ovat oppineet kuinka sitä yleistä tahtoa, yleistä mielipidettä, oikeen ohjataan niin sen nyt ei pitäisi tulla kovinkaan suurena yllätyksenä että asiat menevät lähes täsmälleen kuten se ohjaaja haluaa. Ei siis lainkaan miten se kansan yleinen tahto sanelisi, mutta kansa ei sitä tiedä tai ymmärrä koska se uskoo päässänsä juoksevien ajatusten olevan heidän omiaan.

Mielen manipulointiin ja massojen ohjailuun tarvittava tietotaito on aina ollut vallanpitäjille kultaakin arvokkaampaa. Tiedolla ja sen hallinnalla on aina kyetty ajamaan suuria joukkoja ihmisiä haluttuun suuntaan, joten se oikea valta on aina löytynyt sieltä, missä on opittu niin omista kuin muiden virheistä - historiasta. Tietämättömyys on nykypäivänä kuitenkin oma valinta, vaikkakin se voittajien kirjoittama historia onkin kovin värittynyttä. Asioiden ymmärtäminen onkin sitten aivan toinen juttu ja jokainen ihminen ymmärtääkin asiat sillä yksilöllisellä tavallaan. Mutta siinä tullaankin samalla koko ongelman hyvinkin yksinkertaiseen ratkaisuun, jonka aikaisempia tekstejäni lukeneet saattavatkin jo arvata?

Sananvapaus. Ei siis se, joka määrittää mikä on sallittua sanoa vaan se, että jokaisella on oikeus puhua suunsa puhtaaksi. Muut voivat sitten itse vapaasti päättää uskooko ja kuunteleeko mitäkin tahoa, mutta kun aktiivisesti tiettyjä mielipiteitä lähdetään tukahduttamaan, ollaan hyvin lähellä totalitarismia. Rousseaun yhteiskuntasopimus avaakin tien ja oikeutuksen totalitaariselle demokratialle, mikä vastaa pelottavan tarkasti tätä nykypäivän ”länsimaista demokratiaa”. Tämän päivän sananvapaus sallii vain ”oikeat” mielipiteet, koska muut tuhoavat sen koheesion jonka yleinen tahtotila vaatii toimiakseen. Mutta jos jonkun asian voi tuhota totuudella, se ansaitsee tulla tuhotuksi totuudella, eikös? Totuus kun on se, että hallitseva luokka on korruptoitunut niin pahasti, ettei nykyistä järjestelmää voi ”korjata”… koska se ei ole rikki, vaan toimii juuri kuten se on suunniteltukin. Muutaman eduksi, pitämään kansa tottelevaisena.

maanantai 14. helmikuuta 2022

Demokratian historiaa - suostumus tulla hallituksi


Käsky on käsky, tekemään tekemään?

Kun kaikkivaltias antoi vallan yhdelle, mikä siinä tavan kansalainen oli vastaan sanomaan? Tämä riitti ennen selitykseksi tottelevaisuudelle, mutta nykyään ihmiset vaativat hieman paremman syyn. Yksi yhtenäinen punainen lanka näyttää seuraavan sitä yhteiskuntien lähestulkoon ainoaa syytä totella sitä hallitsijaa: pelko. Miksi sitä hallitsijaa tuli pelätä tietenkin vaihteli, mutta syy miksi suurin osa yhteiskunnista pysyi kasassa johtui juuri pelosta sitä jotain suurempaa voimaa kohtaan. Samalla voidaan myös oppia historiasta se, että se valta on tupannut vaihtumaan kun kansa ei enää pelännytkään hallitsijaansa… tai jokin vielä suurempi voima tuli ja kaappasi vallan itselleen, yleensä väkivaltaisesti. Viisaimmat vallanpitäjät eivät sen takia esittäneetkään olevansa hallitsijoita, koska ne näkyvät johtajat voidaan tarvittaessa vaihtaa siinä kun oikea valta tuppaa kasautumaan yleensä sinne, missä resursseja on eniten. Eli yksinkertaistettuna: raha tuo vallan, vaikkei itse sitä varsinaisesti olekaan.

Siinä kun Hobbesin yhteiskuntasopimus nojasi vahvasti kristinuskoon, John Locken (1600-luvun lopulla) näki myös sopimuksen tärkeyden ja sopimuksen antamat oikeudet vaativat aina velvollisuuksia. Ilman velvollisuuksia, oikeudet ovat vain etuoikeuksia - tämä oli hänen näkemyksensä. Vaikka luonnon antamat lainalaisuudet olivatkin pyhää perää, jonkun täytyi toimia tuomarina silloin kun kahden ihmisen väliset oikeudet olivat ristiriidassa. Hobbes näki luonnon lait kaaoksena, Locke taas enemmän asioiden oikeana järjestyksenä jota piti suojella - siksi ihmiset sopivat keskenään, että osa ihmisistä tulisi toimia tuomareina jotka auttavat riitojen sovittelussa. Hallinto itsessään oli vain siksi, että se suojelisi ihmisten oikeuksia jotka toivat samalla kansalle velvollisuuksia lain mukaan.

Locken aatteen mukaan valtio itsessään oli enemmän välttämätön paha, jota kansan tuli pitää silmällä ja rehellisenä. Demokraattisesta järjestelmästä hän ei kuitenkaan puhunut, koska ymmärsi, toisin kuin valtaosa ihmisistä nykyään, että on täysin eri asia olla kansanvaltainen kuin valta jonka kansa valitsee ja pitää silmällä. Menisi kuitenkin vielä joitain aikoja, kunnes konstitutionalismi nostaisi päätään vaikka Locken ajatukset ovat hyvin lähellä tätä ajatusta. Hän kuitenkin antoi kansalaisille selvän syyn siitä, miksi kansan tulisi hyväksyä hallinta ylhäältä - se oli tietenkin heidän omaksi parhaakseen, säilyttämään heidän oikeutensa jotka kuuluivat kaikille yhtäläisesti. Ja ne oikeudet toivat siis mukana velvollisuuksia, joiden välinen suhde oli oltava ihmistä hyödyttävä ollakseen oikeamielinen. Molempien osapuolten, niin hallitsijoiden kuin alamaisten, oli siis tehtävä omat velvollisuutensa, koska muutoin sopimus olisi kelvoton. Onneksi nykyään moiset hömpötykset on unohdettu, että valtion tulisi myös tehdä mitä lupaa, eikö?


Tasa-arvo ja valaistuminen toivat mukanaan melkoisen ongelman

Enne oli paremmin - jotkut ihmiset syntyivät valtaan ja heillä oli täysi oikeus siihen koska sen hetkinen virallinen tarina niin kertoi. Ranskan vallankumous ja sitä seuranneet muutokset nostivat kuitenkin päätään ja ne päät alkoivat vaatimaan samoja oikeuksia kaikille, aivan kuten Locke oli jo kertonut niiden (ihmis)oikeuksien olevan muuttumattomia. Kun varallisuus ja omaisuus oli vain harvojen käsissä, he kykenivät ratkaisemaan ongelmat keskenään enemmän tai vähemmän sivistyneesti, mutta kuitenkin niin ettei niihin yleensä tullut kukaan väliin. Mutta kun kansa alkoi vaatimaan myös oikeutta omistaa ja tehdä sopimuksia myös keskenään, tarvittiin selvästi enemmän välimiehiä sen ihmisjoukon välisten riitojen selvittämiseen edes näennäisen yhdenvertaisesti.

Luokkajako, vaikka se onkin nykyään monelle melkoinen punainen vaate, aiheuttikin aivan uusia ongelmia kun ihmiset eivät enää jakautuneet vain karkeasti kahteen luokkaan: ne joilla oli ja sitten ne loput. Kun alamaiseksi syntynyt tiesi ettei voisi koskaan nousta hallitsijaksi, eikä mitään sillä välillä juurikaan ollut, oli ihmisen elämä monella tapaa paljon yksinkertaisempaa ja ehkäpä jopa helpompaa. Toki niitä poikkeuksiakin oli, mutta hyvin pitkään ihmisen syntyperä ratkaisi hänen asemansa yhteiskunnassa. Se oli ”luonnollinen järjestys”, ainakin kirkon ja hallitsijoiden mukaan. Kun kuitenkin se keskiluokka, työväenluokka, alkoi vahvistumaan, myös he vaativat saada niitä oikeuksia joita ylemmällä luokalla on. Omistaminen ei ollut lainkaan itsestäänselvä osa ihmisen elämää vielä joitain satoja vuosia sitten. Ja tietysti jos WEF saa tahtonsa läpi, se on pian taas mennyttä aikaa kun tavan kansa omisti mitään - koska se tekee ihmisen iloiseksi!

Oikeat vallanpitäjät ymmärsivät tämän ongelman varsin hyvin, mutta heillä ei ollut aikomustakaan antaa hitustakaan vallastaan massoille. Näillä entisillä alamaisilla ei voinut heidän työpanoksensa lisäksi olla juuri muuta arvoa, joten miten ihmeessä heidän kanssa voitaisiin tehdä sopimuksia. Sopimukset kun ovat yhteisiä, molempia osapuolia hyödyttäviä asioita, eikä vaan yksipuolisia määräyksiä. Ihmisten oikeuksien mukana tulevat velvollisuudet eivät olleetkaan enää niin reiluja ja koko sosiaalinen sopimus-ajattelu alkoi kuulostaa tavan kansalle entistä hullummalta, koska ihmiset oikeasti pohtivat ja tutkivat näitä asioita eivätkä vaan istuneet idioottilaatikon eteen lataamaan uutta ohjelmistopäivitystä heidän ”hyvä ihminen”-käyttöjärjestelmäänsä. Itsenäisesti ajattelevaa suurta joukkoa, oppinutta ja valistunutta keskiluokkaa, vaarallisempaa entiteettiä ei vallanpitäjille olekaan maan päällä.


Mutta eihän sinua hallita, vaan sinä itse olet hallitsija!

Arvannet mihin tämä johtaa? Koska sinä päätät, sinulla on vastuu ja velvollisuus käyttäytyä välillisesti itse määräämien lakiesi mukaan! Koska sinä olet vallassa, et voi kyseenalaistaa järjestelmää kun olet itse ollut sitä ylläpitämässä! Häpeä, jos et tee kuten olet itse päättänyt ja pelkää niitä, jotka lakeja valvovat, koska he pitävät sinua herkeämättä silmällä koska vain hyvä kansalainen ansaitsee ne oikeudet. Ja vaikka et olisikaan vallassa, niin kauan kun asustelet näiden paperille piirrettyjen viivojen sisällä, sinun on noudatettava kaikkia määrättyjä sääntöjä - jos ei kelpaa niin aina voit muuttaa jonnekin muualle, eri viivan taakse. Näin se nyt on, turpa kiinni! Ei yhtään tyranniaa vaan puhdasta länsimaista demokratiaa, jonka kaikki tietävät olevan vähän särki, mutta silti paras mitä ihminen on koskaan keksinyt!

Niin no, voidaan sanoa ettei sen nerokkaampaa hallintajärjestelmää ja sokeaa suostumuksen saamista olla tähän mennessä keksitty, kuin tämä leikkisästi demokratiaksi nimetty malli joka Suomessakin on käytössä. Miksi et noudata omia käskyjäsi on aika hemmetin hyvä argumentti. Vain joku anarkisti ei kumarra enemmistön, johon itse mukamas kuuluu, käskyvaltaa ja kaikkihan tietävät että anarkismi merkitsee ainoastaan kaaosta ja paikkojen tuhoamista. Länsimaisen demokratian oikeutta valtaan ja samalla kansan suostumusta tulla hallituksi sen säännöillä vastaan on hyvin vaikea argumentoida. Kaikki kulmat on otettu huomioon ja jopa mahdolliset ongelmat on jo ennalta estetty esimerkiksi vallanjaolla ja ihmisoikeuksien julistuksilla. Kaksoisvaltio suojelee järjestelmää niin ulkoisilta kuin sisäisiltä uhilta, joten kaikki on hyvin! Demokraattinen oikeusvaltio toimii kuin junan vessa!

Toimii ainakin näennäisesti siihen saakka, kunnes se verho nostetaan pois päältä ja paljastetaan, miten järjestelmä oikeasti toimii. Sitä median luomaa illuusiota, verhoa koneiston päällä, suojellaan vaan niin monelta taholta, ettei sen paljastaminen massoille ole ihan pikkujuttu. Vastassa on kuitenkin rajattomat resurssit omaava joukko, joka on lähtenyt pönkittämään valtaansa jo kauan ennen kuin mitään keskiluokkaa oli edes olemassa. Ja nyt pitäisi uskoa, että he ovat vapaaehtoisesti antaneet valtansa kansalle? Kuulenko jo kenties huudon ”salaliittoteoriaa” tässä kohden? Ettäkö meille ei kerrottaisi kunnolla miten järjestelmämme toimii ja että jotkut tahot aktiivisesti pyrkisivät estämään tiedon leviämisen kansan keskuuteen samalla tavalla kuin Ranskan vallankumouksen aikoihin? Koska hallitsijat ovat aina pitäneet huolen siitä, että kansa omaisi tiedon kuinka he voisivat kaataa sen hallitsijan niin halutessaan, niinkö?

lauantai 12. helmikuuta 2022

Demokratian historiaa - Yhteiskuntasopimus


Miksi osa johtaa ja osa tottelee?

Useiden vaalien alla olen ottanut asiaksi kysellä valtaan halajavilta, että miksi koet olevasi oikeutettu valtaan muiden yli. Suurin osa on kieltänyt sitä haluavansa, eivätkä usein nähneet asemaa, jolla on valta määrätä muiden ylitse ilman heidän suostumusta, olevan millään tavalla ”valta muiden yli”. En tiedä sitten miten nämä ihmiset vallan tai mahdollisen tulevan ymmärtävät (koska he eivät vastanneet vaan luikkivat pakoon), mutta nähdäkseni sen selvempää esimerkkiä vallasta toisen yli ei olekaan kuin tehdä päätöksiä mihin toinen ei voi vaikuttaa ja vieläpä omata pakkokeinot varmistaa että se toinen tekee tai sitten itkee ja tekee. Osa kuitenkin myönsi valta-asemansa, mutta sillähän oli yksinkertainen ja luonnollinen selitys: kansan tahto!

Kaivetaan kuitenkin taas aikojen takaa näkökulmaa asiaan ja peilataan sitä hieman jo nykyään unohdettuun oikeutukseen, eli että se oikeutus olisi sopimus niin hallittujen kuin hallittavien välillä. Hobbes, jonka aivotuksia olen edellisen kerran pohtinut artikkelissa ”Demokratian historiaa - oikeutus valtaan”, piti luonnollista järjestystä kaaoksena ja yhteiskunnan koheesiota selvänä merkkinä Jumalan tahdosta. Nyt kun korkeammat voimat ovat taas palanneet päätöksentekoon VKK:n muodossa, olisi ehkä syytä hieman vilkaista miksi ihmeessä uskontojen näkemyksiä halutaan nostaa pöytään puhuttaessa maallisesta päätöksenteosta?

Yksinkertaistettu selitys on se, että kristinusko on vaikuttanut ”demokraattiseen ajatteluun” lännessä pian sen pari vuosituhatta. Kuninkaat olivat Jumalan asettamia ja epätäydellisten ihmisten luomat lait olivat yritelmiä pyhään ja hyvyyteen, koska ainoa tapa säilyttää järjestys ja yhteiskuntarauha oli pakottaa ihmiset siihen. Kristinusko oli tähän ihmisten hallintaan hyvin toimiva väline, koska ihmiset uskoivat pappien käskyjen olevan juuri se ”Luojan tahto” ja kumartaminen ylemmilleen oli suuri hyve. Jako oli selvä, hallitsijat ja hallitut… ja koska se oli niin päivänselvä jako, sen täytyi olla tietenkin ylemmän tahon sanelema laki, eikös?


Surkea sopimus

Sopimuksia pidetään lainvoimaisena yleensä lähinnä silloin, jos ne on tehty kumpaakaan osapuolta pakottamatta ja niin että molemmat osapuolet hyväksyvät sen kaikki ehdot. Toisen osapuolen pimittäessä tietoa, joka liittyy oleellisesti sopimukseen pidetään yleensä petoksena (paitsi jos se on lääkeyhtiön salailua, jolloin se on ihan ok) johon viranomaisten kuuluu puuttua ja rangaista rikkonutta osapuolta, korvaten sille rikotulle osapuolelle mahdolliset vahingot. Tähän ajatukseen ylemmästä tahosta jolla on oikeus puuttua ihmisten välisiin asioihin tavallaan koko idea ainakin nykyään oikeutetuista hallitsijoista perustuukin. Tarvitaan joku taho, joka pitää ihmiset rehellisenä.

Hallitsijat ovat siis vain luonnollinen osa toimivaa yhteiskuntaa, siinä kun puhtaasti luonnon lakeja noudattava yhteiskunta olisi jatkuvan kaaoksen partaalla. Luojan tahto siis. Ymmärrettävä näkökulma joka oli vuosisatoja se ”oikea” näkemys oikeutetusta vallasta muiden yli - ihmiset olivat antaneet vapaaehtoisesti vallan jollekin taholle, että tämä taho kykenee pitämään lain ja järjestyksen yhteiskunnassa. Ihmiset kun ovat syntyjään kieroja, jotka tekevät kaikkensa omaa etua ajaakseen jolloin tarvitaan joku pitämään jöötä! Ajatus taisi jäädä puolitiehen, kun ihmiset laitettiin sitten itse niitä lakeja myös tekemään ja valvomaan? Varmasti omaa etua ajavia tahoja kurissa pitääkseen annetaan joillekin ihmisille (jotka myöskin ajavat varmasti omia etujaan) valta kaikkien yli. Mikä voisikaan mennä pieleen?

”Jos et äänestä, et voi valittaa!” on siis juuri tähän oikeutukseen perustuva aate, joka jättää siis sopimusten perusidean pois argumentoidessaan kyseessä olevan sopimuksen joka kaikkia sitoo. Näin on siis sovittu, joten näin tehdään, pulinat pois! Koska kyseessä on demokratia, enemmistön tekemä sopimus on pätevä myös vähemmistölle. Kun enemmistö päättää luovuttaa valtansa taholle, jolla on sitten oikeus rangaista heitä jos he tekevät itse väärin, se on ainoa oikea tapa muodostaa yhteiskuntaan rauha, eli saletisti ”Herran tahto”. Enemmistö siis sopi että: ”Juu, pitäkää te ylhäiset herrat omaisuutenne ja ryöstäkää meiltä tuhkatkin pesästä kunhan lupaatte suojella meitä toisiltamme!” Miksi? No koska elämä maan päällä on tuskaa ja kärsimystä, kuoleman jälkeen tulee paratiisi, jolloin ällös huoli mitä maan päällä tapahtuu - se on Luojan tahto, kertoi papisto matkallaan pankkiin.


Onneksi nykyään moinen roska ei uppoa enää kansaan!

Jokainen itseäänkunnioittava aatesuunta on kuitenkin kehittänyt vielä paremman ja oikeudenmukaisemman selityksen sille, miksi osa hallitsee ja loppuja hallitaan. Riippuu siis keneltä kysytään, mikä on se syy miksi osa ihmisistä on oikeutettu valtaan muiden yli. Anarkismi on niitä harvoja aatteita, jotka eivät nosta ketään muiden ylitse, mutta koska anarkismi tarkoittaa nykyään lähinnä paikkojen rikkomista ja kaaosta, ei kukaan halua tulla leimatuksi anarkistiksi. Moderni ihminen kuitenkin ymmärtää, ettei yhteiskuntasopimus voi olla validi syy koska ei itse ollut mukana sopimassa asioista, vaikka käykin joka kerta vaalien yhteydessä luovuttamassa oman ja muiden vallan pienelle ryhmälle ihmisiä ja sitten kutsuu sitä demokratiaksi. Miten mulla on semmoinen tunne, ettei nämä äänestämällä vaikuttajat oikeen ymmärrä mitä se kansanvalta merkitsee…

Lait ovat kuitenkin se ainoa yleisesti hyväksytty tapa säilyttää yhteiskuntarauha ja syy siihen on hyvin yksinkertainen: kilpailu. Jokainen tietää, että kilpailussa on pakko olla säännöt, koska muutoin osa huijaa siinä kilpailussa ja se ei ole silleen olleskaan kivaa. Laittamalla hevosenpäänkokoisia puhekyvyttömiä taaperoita karsinaan ja odottamalla hetki, voidaan huomata kuinka he luovat keskenään sanattomat säännöt ja kykenevät lähes saumattomaan yhteistyöhön vaikka se ulkoa katsottaessa saattaisikin näyttää kovin kaoottiselta ensialkuun. Aikuiset tarvitsevat kuitenkin tiukat säännöt pystyäkseen leikkimään keskenään, koska se alkukantainen yhteistyövietti on korvautunut kilpailulla. Ja ihan jokainen aikuinen tietää, että kilpailussa huijaaminen on helpoin tapa voittaa siinä. Ihan jokainen.

Ja sitten nämä älykkäät ihmiset antavat pienelle ryhmälle ihmisiä vallan heidän ylitseen - oikeuden muuttaa pelisääntöjä haluamallaan tavalla eli huijata ihan miten lystäävät. Ja sitten ollaan äimän käkenä kun ne vallanpitäjät niin tekevät?! Mitä helvettiä nyt oikeasti?! ”No mutta kun tämä on demokratiaa…” - ei kun se ei ole, mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Demokratiassa kansan yleinen mielipide luo ne säännöt, ei se pieni joukko jonka kansa äänesti hoitamaan sitä yhtä tehtävää ja maksaa vielä palkan siitä. Sääntöjä ei myöskään luo media, ei ne vaikuttajien vaikuttajat ajatushautomoissaan eikä yksikään muukaan ulkoinen valta. Se ”demokratia” oli se yhteiskuntasopimus jonka kansa aikoinaan hyväksyi, vaikka ymmärsi että ihminen epätäydellisenä olentona menee senkin sopimuksen pilaamaan. Harvinaisen typerä sopimus, vai oliko?

lauantai 5. helmikuuta 2022

Politiikka on vain vanhojen ideoiden kierrätystä


Paras voittakoon?

Kun poliitikko antaa tulikivenkatkuisen saarnan kansalle ja kertoo asioiden olevan päin vittuja kansan itsensä vuoksi, moni pyörittelee silmiään. Augustinus, siinä 400 jKr. hujakoilla, tuskin teki asiasta kännykkävideota ja käytti sanaa ”vittu” ihan yhtä useasti (12x) seitsemän minuutin avautumisessaan, mutta ajatus hänellä oli täsmälleen sama: ylhäältä rangaista koko kansaa kollektiivisesti, käyttäen siihen lakeja huonoimmilta mahdollisilta johtajilta. Oli siis korkeamman voiman aikomus nostaa valtaan tyrannit rankaisemaan pahaa kansaa. Vanhassa vara parempi? Jos se toimi selityksenä silloin, mikäettei se nytkin menisi läpi selityksenä? Eri aikakausien suuret ajattelijat ovat aina tutkineet edeltäjiensä töitä ja jalostaneet ajatuksiaan niiden mukaan. Toisaalta taas eri aikakausien johtajat ovat vaan kopioineet haluamansa asiat ja tehneet mitä lystäävät.

Suurimmalle osalle johtajista kun se kaikista tärkein asia on ollut löytää se oikeutus niille kaikille toimille. Ilman hyvää syytä joutua tottelemaan se enemmistö kun saattaisi kyllästyä asemaansa ja tehdä asialle jotain. Kun ne oikeutukset alkavat jossain vaiheessa pettämään, vallanpitäjät eivät keinottamaksi tietenkään jää vaan kaivavat vanhat klassikot kuten ”hajota ja hallitse” käyttöön. Pientä hajaannusta ja itse luotuja sisäisiä vihollisia on toki syytä pitää jatkuvasti pinnalla, että kansa muistaisi asemansa eikä lähde saamaan omia ajatuksia. Kaikki tämä on tietenkin vain vanhasta opittua ja sen kierrätystä ajan kuvaan sopivin keinoin. Mutta keneltä opittua? Lähes jokainen valtakunta kun on aikojen saatossa romahtanut ja aiheuttanut yllin kyllin tuskaa ja kärsimystä, jolloin voisi pohtia myös kuka tahallaan kopioisi toimimattomia järjestelmiä?

Länsimainen poliittinen aatemaailma ammentaa suuren osan pohjastaan antiikin Kreikasta, niin Platolta kuin Aristoteleelta. Mutta länsi jonka tunnemme ei kuitenkaan etsi hyveitä noilta ajoilta vaan ne hyveet on hyvin pitkälle lainattu uskonnoista hieman myöhemmältä ajalta - kristinuskosta. Tottelevaisuus, nöyryys, sokea luottamus ylempänä oleviin voimiin sekä kärsimyksen hyväksyminen osana elämää koska paratiisi odottaa kuoleman jälkeen. Siitä ei paljoa kovempaa sarjaa saa kerättyä tyrannien työkalupakkiin? Kyllähän ne antiikin ajankin filosofiat toki myös kelpasivat ja toimivatkin vuosisatoja, ellei vuosituhansia, kansojen hallintaan. Keneltähän ne muuten oli sitten kopioitu? Kun kerran kaikki ajatussuuntaukset ovat pohjimmiltaan vain kopioita aikaisemmista…


Herran haltuun

”Näin se nyt vaan on” oli Kreikassa luonnon laki tai jumalten tahto, siinä kun kristityille se sama asia on usein Jumalan tahto. Joskus ne entiset muuttumattomat ja ikuiset lainalaisuudet taas muuttuivat vaan ihmisten luomaksi sattumanvaraiseksi tapahtumaksi, joka myöskin vaan sitten sattui vaan olemaan. Ehkäpä juuri siksi ihmiskunta tarvitseekin niin filosofeja kuina uskonoppineita, koska he kykenevät päättelemään nämä asiat ajan kuvaan sopivaksi? Nimittäin juuri siitä on kysymys - ihmiskunta ja ajatukset kehittyvät jatkuvasti, tosin ei millään tavalla lineaarisesti ja joskus palataan tuhansien vuosien taakse ottamaan uutta vauhtia jo kertaalleen toimimattomaksi havaituista asioista. Mutta sitähän se ihmisen elämä taitaa ollakin… opitaan virheistä, niin omista kuin muiden. Ja joskus kokeillaan sen sadannennen kerran että eikö se vieläkään toimi, vaikka sitä toimimattoman toistamista hulluutenakin voidaan pitää.

Toisin kuin Koraani, Raamattu tunnustetaan olevan ihmisen kirjoittama, lukemattomia kertoja editoitu ja leikkailtu sekä kielestä toiseen käännetty teksti. Mutta ennen kaikkea, ne kaikki eri uskontojen pyhät kirjat ovat ihmisten tulkintoja asioista. Siis aivan samoin kuin vaikkapa ne Platon ja Aristoteleen tekstit, ihmiset ovat tulkinneet sen sanoman juuri sillä omalla tavallaan. Joidenkin ihmisten tulkintoja ja jatkojalostuksia on sitten arvostettu, kun toisten tulkinnat ovat päätyneet muiden hullujen horinoiden kanssa samaan unholaan. Mitä luulet, kuka on ollut yleensä se joka päättää mikä tulkinta on oikein ja mikä väärin? Olisiko se ollut jokin suuri neuvosto kaikkein hyveellisimpiä ihmisiä, vaiko kenties se kaikista ahnein ja vallanhimoinen paskiainen, joka näki loistavan tilaisuuden kasvattaa omaa valtaansa?

Lähes poikkeuksetta kun näitä historian suuria ajattelijoita tutkii, heidän tarinansa risteää jonkin keisarin, kuninkaan, paavin tai jonkun muun vastaavan vallanpitäjän kanssa. Joku taho siis näki arvoa heidän tulkinnassaan ja näkemyksessään siitä, miten sitä enemmistöä voidaan oikeutetusti ohjata juuri haluttuun suuntaan. Nykypäivänä on siis runsaasti valinnanvaraa ja uusia tulkitsijoita löytyy vallan salien hämäristä nurkista, avustajina merkkihenkilöille. Toki osa tulkitsijoista on onnistunut antamaan myös kansalle hieman takaisin, mutta yksikään uusi idea vallasta ei etene jos siitä ei ne sen hetkiset vallanpitäjät hyödy. Vai onko kenties niin, että nämä Augustinuksen kaltaiset suuret ajattelijat ovat olleet korkeampien voimien johdattelemia ja saaneet näkemyksensä kuin kanavoituna suoraan totuuden lähteeltä?


Valaistuksen aikakausi

Ei siinä, paljon on näkemyksiä ja tulkintoja jotka olisivat oikeasti yhteiseksi hyväksi (tai ainakin siihen suuntaan) säilynyt vuosien saatossa ja uusia näkemyksiä ja tulkintoja ilmaantuu koko ajan. Joidenkin mukaan ihmiskunta on kollektiivisesti heräämässä ja nousemassa korkeammalle tasolle, jossa ne totuus ja hyvyys oikeasti ottavat vallan tähän nykyiseen… vitun helvettiin, jonka vallanpitäjämme ovat vuosisatojen saatossa onnistuneet rakentamaan. Ei tarvitse kovinkaan syvältä nimittäin kaivaa että huomaa kuinka perseellään asiat oikeasti ovat sille alemmalle 99.99% kansasta joka omistaa vain ne jämät. Mutta koska vallanpitäjämme ovat oikeasti oppineet historiasta, he ovat kyenneet noukkimaan ne rusinat pullasta ja luomaan parhaat mahdolliset järjestelmät pitämään kansat alistettuna.

On paljon ihmisiä, jotka ovat myös varmoja siitä, että vastaus kaikkiin ihmiskunnan ongelmiin löytyy uskontojen pyhistä teksteistä. Huomioitavaa on myös se, että monet vahvasti uskoon tukeutuvat näkevät myös kaiken sen korruption itse uskontojen omissa instituutioissa. Ihminen voi siis helposti pitää kirkkoamme pahuuden pesänä ja kirkon saarnaamaa uskontoa Luojan lahjana. Paradoksaalista? Ehkä ei niinkään, vaan ymmärrys kuinka ihminen epätäydellisenä olentona menisi satavarmasti mokaamaan myös järjestäytyneen uskonnon ja päästämään johtoon ne kaikista pahimmat ihmiset. Koska se on vain looginen päätelmä epätäydellisen olennon kirjoittamasta kirjasta ja sen miljoonasta eri tulkinnasta, joista se oma on juuri se ainoa oikea?

Entäpä jos ihmiskunta oikeasti oppisikin historiastaan, eikä vain ne vallanpitäjät jotka käyttävät historiasta opittua luomaan vain entistä ”parempia” järjestelmiä kuten vaikkapa tämä ”länsimainen demokratia”? Jos sana olisi vapaa ja kaikilla siihen vapaa pääsy, mitä voisikaan tapahtua? Niin kauan kun suuret sopimukset tehdään salassa, tietoa pimitetään ja keksinnöt sekä innovaatiot pidetään lukkojen takana kunnes niille keksitään tapa maksimoida tuotot, on ihmiskunta edelleen keskellä pimeää keskiaikaa, jossa mielipuoliset hallitsijat tekivät kaikkensa vain omaksi edukseen ja kansa eli nälkäkuoleman partaalla täydessä pimennossa. Vallanpitäjille suurin kauhistus onkin itsenäisesti ajatteleva ja vapaa olento… joten olisiko pikkuhiljaa aika tämän Homo sapiens sapiens rodun pikkuhiljaa alkaa käyttäytyä nimensä mukaisena ajattelevana ja viisaana ihmisenä? Kultakalan poliittinen muisti ei toki auta asiaa…

torstai 3. helmikuuta 2022

Nykypäivän erehtymätön filosofia


Enne oli paremmin!

Ajalta ennen Kristusta ei ole hirvittävän paljoa jäänyt ihmiskunnan kollektiivista tietoa talteen, jos vertaa sitä nykypäivään ja esimerkiksi kuinka paljon uutta videomateriaalia ihmisten tavallisesta elämästä ladataan jo pelkästään yhdessä päivässä Youtubeen. Joitain merkittävämpiä asioita on säilynyt monella eri tavalla, joista yksikään ei tietenkään pääse lähellekään videoiden tarjoamaa ajankuvaa, mutta joista voidaan kuitenkin saada pieni kuva mitä se elämä oli silloin joskus. Mutta kuinka oikean kuvan se näihin päiviin säilynyt tieto sitten oikeasti antaa? Jos nyt esimerkiksi marginaalinen Woke-uskonto olisi se, jonka doktriinit säilytettäisiin jälkipolville ja kaikki muut ajankuvat katoaisivat tallennetusta historiasta, kuinka sekopäiseltä ihmiskunta vaikuttaisikaan jo muutaman sadan vuoden päästä täällä tallaaville ihmisille? Vai kävisikö niin, että ihmiskunta ottaisi sen historian täydestä todesta ja ainoana oikeana, koska ”niin on aina tehty”?

Mitä siis luullaan tiedettävän noista lukemattomista eri kulttuureista ja elämän filosofioista vuosien takaa saattaa olla enemmän tai vielä enemmän värittynyt ajan kuva. Vain tietyn tyyppiset ihmiset kun omasivat niin ajan kuin varallisuuden tallentaa päivänselviä asioita jälkipolville. Nykypäivässä onkin se etu, että lähes kuka tahansa pystyy samaan - selfiekameralla video tehden ja ladaten kaiken maailman nähtäväksi! Voi pojat siinä on tulevilla historioitsijoilla ihmettelemistä, JOS se materiaali säilyy. Se säilyminen kun ei ole mikään kiveen kirjoitettu asia, kun puhutaan suuresta määrästä peräkkäin olevia ykkösiä ja nollia tallennettuna jonkun muun tietokoneelle. Kaikki se digitaalinen tieto kun on yhden sähkö- tai magneettipulssin päässä muuttua hauskasta kissavideosta verkonpainoksi. Ne oikeasti tärkeät asiat kun olisi syytä kirjaimellisesti hakata kiveen tai vastaavaan ajan hammasta kestävään muotoon.

Tarkastellaan nyt kuitenkin pikkuisen niitä lukemattomia eri filosofioita, joiden mukaan ihmiset elivät sitä elämäänsä. ”Sejase”-laisuus antoi kansalle ne yhteiset säännöt, jonka mukaan kansa tunnisti ne ”hyvät kansalaiset” niistä muista ja se kertoi kuinka heidän kanssaan tuli toimia. Uskonnon vaikutus eri kulttuureissa vaihteli vahvasti, mutta sen erottaminen irti siitä kulttuurista on yleensä mahdotonta - joko tietoisesti tai tietämättä, uskonnot muokkaavat sitä kulttuuria. Jälkikäteen tutkittaessa osa menneistä elämäntavoista saattaa nykypäivänä kuulostaa julmalta tai jopa absurdilta, mutta niihin aikoihin se nyt vaan oli se tapa olla ja elää - sen aikaisten hallitsijoiden sääntöjen mukaan. Yksi asia kuitenkin taisi yhdistää niitä kaikkia kulttuureja, jonka jokainen aikalainen myös tiesi satavarmasti: se oli se ainoa oikea tapa elää… paitsi tietysti niiden mielestä, jotka seilasivat vastavirtaan.


Virallinen tarina

Voidaanko tätä nykyistä kulttuuriamme ja niitä arvoja edes summata siihen muotoon, että sitä voitaisiin kutsua elämänfilosofiaksi? Yksilökeskeinen tapamme antaa jokaisen tehdä miten lystää kun vaikuttaa kovin kaoottiselta, kun sitä vertaa niihin vanhoihin näkemyksiin. Tämä yksilökeskeisyys, individualismi, antaa kuitenkin vääristyneen kuvan nykypäivästä, koska kansat ovat edelleen lähes yhtä kollektiivisia kuin ennenkin - ainoastaan ne asiat, joissa yksilö saa oikeasti päättää itse ovat muuttuneet. Nyt yksilö saa (ainakin lännessä) päättää mitä vaatteita käyttää, mitä urheilujoukkueita kannattaa, mitä ruokaa tunkee naamaansa ja mitä katsoo televisiosta. Rajoitettuja yksilönvapauksia tosin jo nuokin, koska valinta tulee tehdä aina annetuista vaihtoehdoista, jos haluaa kuulua joukkoon. Joku aivan muu kuin itse antaa ne sallitut vaihtoehdot. Valinta on silloin lähinnä vain illuusio, uskottelemaan että sinä päätät.

Tämä nykyinen virallisen tarinan uskonto ei itse asiassa eroa niistä wanhoista kulttuureista niinkään suuresti. Toki ne haluttavat hyveet ovat vaihtuneet ja ennen paheina pidettävät asiat ovatkin nyt positiivisia asioita - ahneus, kunnianhimo ja ylpeys nostaa ihmiset lehtien kanteen muille esimerkillisinä yksilöinä, siinä kun ennen moinen tyyppi oltaisiin saatettu ajaa ulos kaupungista tai kivittää nuorisoa pilaamasta. Vain yksi totuus asioista suvaitaan, kuten ennenkin, tosin ennen se oli ”jumalten sanelemaa” ja nyt se on ”tieteen konsensus”. Uskonnot taas ovat tainneet säilyä hyvin samankaltaisina (kansojen ohjailuun luotuina järjestelminä siis) ja uskovaisten vakaumus vaihdellut laidasta laitaan. Politiikka, eli kuinka kansaa tulee johtaa ja yhteisiä asioita hoitaa, on myös kaikille päivänselvä asia: demokratia on paras ja se merkitsee että vain äänestämällä voi vaikuttaa. Nämä ja lukemattomat muut asiat ovat totuuksia, joita ei parane kyseenalaista…

…koska niitä kyseenalaistavat ihmiset ovat pahoja syntisiä, vääräuskoisia, hörhöjä, hulluja ja tietenkin ajan kuvaan sopivia salaliittoteoreetikoita. Aivan siis kuten ennenkin, ne väärää mieltä olevat, valtavirrasta poikkeavat, ovat yhteiskunnan hylkiöitä. Väitetään, että yhteiskunnan käyttäytyminen näitä poikkeavia kohtaan kertoo, kuinka sivistynyt kyseinen yhteiskunta on. Ottaen huomioon, että ihmisten listimistä kadulle väärästä katseesta johtuen pidetään pahana asiana, nyky-yhteiskuntamme esittää kuitenkin sen vahvimman hyväksytyn rangaistuksen väärästä näkemyksestä niille, jotka kehtaavat sen näkemyksensä tuoda julki. Murhaajat ja raiskaajat pääsevätkin usein vähällä - heidät passitetaan linnaan sovittamaan tekonsa. Mutta väärää mieltä julkisesti oleminen on kuin entisaikojen kuolemantuomio: yhteiskunta sylkee ulos, estää pääsyn palveluihin ja esittelee jokaisen lehden kannessa näitä pahoja syntisiä ja vääräuskoisia ihmisiä kuin heillä olisi rutto joka voi tarttua jo pelkästä katseesta.


Edistystä vai taantumusta?

Kumpaan suuntaan ihmiskunta on siis todellisuudessa mennyt? Olemmeko kehittyneet, edistyneet, osoittaen henkistä kasvua kanssaihmisiä kohtaan? Vaiko kenties taantuneet vieläkin alemmalle tasolle, missä noitana polttaminen olisi armollinen tuomio väärää mieltä olemisesta, nykyisen julkisen häpeän sijasta? Kun katsoo tuonne julkisen keskustelun likaviemäriin, eli sosiaaliseen mediaan kuten Twitter ja FB, en ole lainkaan varma että olemme kehittyneet paljoakaan niistä ajoista, kun Ug kolautti Mugia halolla kalloon ja näin todisti argumenttinsa voittajaksi. Vai onko se niin, että kun välittömän palautteen uhka katoaa, ihmiset eivät enää osaa kertoa kantaansa yhtä hienovaraisesti ja tarkasti? Tätä on kait jopa tutkittu, miksi se osittainen anonymiteetti sekä fyysinen etäisyys tuo ihmisistä ne vähemmän sosiaaliset puolet esiin…

Tästä kaikesta herääkin sitten kysymys että mitä sitten? Onko sillä väliä millä tavalla se yhteiskunta on ja elää, kunhan elää? Kulttuurirelevatismi on huono juttu, eikä ole olemassa ”hyvää” tai ”huonoa” tapaa elää, ainoastaan erilaisia kulttuureja! Ihan yhtä sivistynyttä on vain kumartaa syvään, doksata vastapuoli, käydä pyyhkimässä turpaan tai käydä ampumassa/puukottamassa se vastapuoli. Millään ei ole mitään väliä, kunhan vaan kaikki tekevät miten herrat käskevät. Ja milläs se herrojen valta tulee? Rahalla. Tämä olisi se aito ja oikea edistyksellinen näkemys asioista. Kansa saa elää kuten lystää, kunhan noudattaa alati muuttuvia sääntöjä ja uhrihierarkiaa, siinä kun vallanpitäjät saavat tehdä kansalle myöskin mitä lystää, kunhan se oikeutetaan mediassa.

Jos tuo edellinen kappale kuulosti kovin kakofoniselta niin kuulit sen aivan oikein, tai siis sillä tavalla jolla halusin sen esittää. Osa varmasti saattaa pitää moista menoa täysin loogisena kehityksenä ja hyväksyttävänä, ellei jopa haluttavana asiana. Siksi kysynkin: Mitähän hittoa niihin historiankirjoihin jääkään tästä nykyhulluudesta? Tämä ”pandemia” on nostanut esiin niin monta epäkohtaa ettei uskoisikaan ja silti se enemmistö vaan nyökyttelee asialle. Miksi? Yksinkertaisesti ja alimpana sekä näkyvänä tasona vastaus on: media. ”Kello on kaksitoista ja valtakunnassa kaikki hyvin” julistaa media. Ja vain ne hullut yhteiskunnan hylkiöt uskaltavat sanoa että ”ei muuten ole”. Johon sivistynyt hyvä ihminen reagoi vaatimalla päätä vadille niin väärää mieltä olevalta, kuin niiltä, jotka kehtasivat sen sanoman hyvän ihmisen korviin kantaa. Ihan helevetin sivistynyt ja edistynyt tämä yhteiskuntamme, paljon korkeammalla tasolla kuin ne alkukantaiset kulttuurit jotka arvostivat hyveitä kuten viisaus, tyyneys, rohkeus ja oikeudenmukaisuus … Mutta mistäs minä tietäisin. Kukin tavallaan.

tiistai 1. helmikuuta 2022

Länsimainen demokratia todistaa historiasta oppimisen


Vallanpitäjät kyllä oppivat historiasta

Lähdetään siis purkamaan kirjaa ”A HISTORY OF WESTERN POLITICAL THOUGHT” - J.S.McClelland, joka lähtee Kreikasta yli 2000 vuotta sitten, Platon ajoista. Ateenan demokratiasta tässä länsimaisessa demokratiassa on jäljellä nimi ja Rooman tasavallasta taas lainattiin parlamentti, mutta miten ihmeessä tästä nykymallista tuli tämmöinen ideologioiden sillisalaatti johon kansa edelleenkin niin vahvasti uskoo? Kuten tekstissä ”Demokratiaa rautalangasta” jo mainitsin, useampikin kirja politiikasta ja sen historiasta on työn alla ja haluan nähdä kuinka oma näkemykseni muuttuu aina uuden tiedon mukaan. Tämä teksti on siis ensimmäinen askel tällä tiellä jonka toivon myös antavan muillekin kuin itselleni eri näkökulmia tähän aiheeseen.

Platon Valtio luokitteli demokratian yhtä pykälää tyrannian yläpuolelle, eli hyvin etäälle optimaalisesta järjestelmästä. Aristokratia filosofikuninkaineen on se paras mahdollinen malli johtaa kaupunkivaltiota, mikä oli niihin aikoihin hyvin pitkälti se suurin hallittavissa oleva yksikkö. Aristokratia kuitenkin rappeutuu timokratiaksi, jos siitä ei pidetä huolta ja sen seurauksena vähäisemmät filosofikuninkaat kaappaavat vallan ja rikkaudet. Timokratia siis alkaa muistuttamaan enemmän ja enemmän oligarkiaa, jossa kaikki valta on niillä joilla on suurin omaisuus. Nykyään puhutaankin oligarkeista, joiden yhteenlaskettu omaisuus on yli 90% kaikesta koko maailman omaisuudesta. Mitä luulet, ovatko he valmiita luopumaan omaisuudestaan ja vallastaan jos enemmistö sitä vaatii? Se nimittäin on se demokratian syntyprosessi - kansa ei hyväksi varallisuuden keskittymistä ja enemmistönä ottaa sen itselleen.

Mutta enemmistö, lauma, on … tylysti sanottuna tyhmä kuin saapas. Äkkipikainen ja väkivaltainen, toki, sekä äkkiä katsoen arvaamaton, mutta osaavissa käsissä johdateltava ja ohjailtava. Mikä tekeekin siitä laumasta loistavan työkalun vallan kaappaamiseen ja pitämiseen. Oikealla tarinalla voidaan suuri joukko ihmisiä saada kannattamaan tyranniaa, joka Platon asteikolla olisi se kaikista huonoin malli. Siitä en ole eri mieltä lainkaan ja tämä ”pandemia” on osoittanut, kuinka helposti kansa saadaan kannattamaan tyranniaa. Sielä taustalla ei kuitenkaan ollut kansanvalta, josta tämä tyrannia nousi, vaan tarkasti luotu illuusio demokratiasta, jonka oligarkit ovat itse luoneet vanhasta oppimalla. Eli vaikka nykyiset näkyvät johtajamme tyranniasta käyvätkin, emme ohittaneet demokratiaa siinä Platon ketjussa vaan saimme vain pientä esimakua siitä, mihin järjestelmämme kykenee uhattuna.


Rusinat pullasta

Täytyy nimittäin muistaa, että vaikka tämä länsimainen demokratia onkin selitettävissä jo Platon opeilla, eli yli 2000 vuotta vanhoilla teksteillä, ovat vallanpitäjät keränneet muistiinpanoja aina tähän päivään saakka. Kun sitä jenkkien perustuslakia 235 vuotta sitten ruuvattiin kuntoon, heillä oli jo siinä vaiheessa useiden vuosituhansien opit takana kuinka luoda ”täydellinen” järjestelmä. Ja siitä tämä ”länsimainen demokratia” on vielä kehittynyt eteenpäin, vahvistaen sitä illuusiota kansanvallasta. Kansalta ei haluta eikä tarvita kuin legimiteetti, oikeutus valtaan, kaikki muu kyllä osataan hoitaa. Kun orja haluaa olla orja, mitäs sitä asemaansa siitä muuttamaan? Katsotaan kuitenkin nyt ensin niitä rusinoita, joita Platon ajoista on pullasta nypitty tähän nykyiseen malliin.

Aloitetaan vaikka näkyvästä vallasta, eli tästä poliittisesta sirkuksesta ja äänestelystä yms. mukaan kuuluvista rituaaleista. Aristokratian toimivuus ideaalivaltiossa luotiin niin, että pieni ryhmä ihmisistä koulutettiin suojelijoiksi ja koulutuksessa pisimmälle päässeet olivat niitä johtajia, filosofikuninkaita. Heidän allaan toimi avustava luokka, joka muodostui koulutuksessa johtajaksi kelpaamattomista, mutta silti ”hyvistä” ja koulutetuista ihmisistä, jotka sitten johtivat esimerkiksi poliisia ja armeijaa. Juuri tämä eliittien oma koulutus nimittäin kopioitiin suoraan länsimaiseen demokratiaan. Tosin sillä erotuksella, ettei sen koulutuksen tarkoitus ollut luoda ”hyviä”, oikeamielisiä, ihmisiä, vaan mahdollisimman tehokkaita näkyviä johtajia - puhuvia päitä.

Jo tuolloin ymmärrettiin kokemuksen opettamana, että yhtenäinen kansa tarvitsi yhtenäiset arvot joiden saavuttamiseen tarvittiin jokin yhteinen aate, kuten vaikkapa uskonto. Nykyisistä uskonnoista ei siihen enää ollut, joten eri ryhmittymät pyrkivätkin nykyään luomaan uskonnon kaltaisia ideologioita, joita saarnaamaan kansalle he kouluttavat näitä puhuvia päitä. WEF:n YGL-ohjelma on juuri tällainen järjestelmä, missä koulutetaan suuria johtajia johdattamaan kansakuntia haluttuun suuntaan. Koulutuksella ei ole tarkoitus luoda oikeamielisiä johtajia, vaan karismaattisia puhujia joita kansa voi palvoa idoleinaan. Sofisti olisi ollut Platon aikana sopiva nimitys niille opettajille, jotka loivat uusia puhuvia päitä sekä antoivat niitä suuria puheita kansakunnille. Juuri tämä koulutettujen puhujien luokka onkin se, mikä ohjaa poliittista keskustelua länsimaisessa demokratiassa. Eri koulukuntien saarnaajat kilpailevatkin osin keskenään kenen aate pääsee milläkin hetkellä eniten kansan yleisen mielipiteen muokkaajaksi. Sofistin ja filosofin ero tuleekin siinä, että sofisti voi olla puhujana paljon hienostuneempi ja oppineempi, täten voittaen kansan suosion puolelleen, mutta heille se ideologia on jotain opittua ja jos sitä lähdetään haastamaan ei se opittujen fraasien toistaminen enää tilannetta pelastakkaan. Ja juuri siksi ei mediassa asioista keskustella, vaan saarnataan niitä oikeita ideologioita.


Vanhoista oppiminen on sekä mahdollisuus että uhka

Yhdistämällä rajattomat resurssit loputtomaan vallanhimoon saadaan aika tarkka stereotyyppi niistä oikeista vallanpitäjistä, jotka maailmaa ohjaavat. Heillä on ollut hyvin aikaa ja varallisuutta etsiä ne kaikki keinot kasvattaa sitä omaa valtaansa, joten ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä kuinka tämä nykypäivän ”demokratia” on niin loppuunsaviilatun oloinen illuusio kansanvallasta. Jos ne vallanpitäjät olisivat joutuneet tyhjästä tempaisemaan tämän järjestelmän, en usko että he olisivat tässä näin hyvin onnistuneet verrattuna vuosituhansien tuomiin oppeihin ja muiden tekemien virheiden tutkimiseen. Historia on siis samalla tuominnut ihmiskunnan toistamaan ne kaikki kauheudet, koska vain en huipulla olevat ovat oppineet siitä historiasta?

Oligarkit siis ovat onnistuneet luomaan järjestelmän, joka ulkoisesti saadaan näyttämään demokratialta ja ylläpitämään ”oikeaa keskustelua” lähettämällä omat saarnaajansa puhumaan omistamissaan medioissa. Virallinen tarina, se Overtonin ikkunan sallittu alue, kyetään pitämään tarkasti paikoillaan median avulla kun ennen jouduttiin laittamaan ”omat miehet” jokaisen instituution johtoon varmistamaan se oikean aatteen leviäminen. Tästä omien miesten johtoon sijoittamisesta on puhuttu paljon esimerkiksi jenkeissä, missä sekä koulujärjestelmä että lääketiede kaapattiin erään Rockefeller-nimisen jantterin toimesta hyvän aikaa sitten. Koko länsimainen arvoyhteisö seurasi pian perässä ja ne samat arvot löytyvät edelleen juurtuneena koko yhteiskunnan perustaan. Ja tämän osoittaminen on tietenkin samojen tahojen omistaman median mukaan ”salaliittoteoriaa”, vaikka asia on ihan faktuaalisesti osoitettavissa.

Tämä suuri julkinen salaisuus kuitenkin jatkuu kaikessa rauhassa, koska yksikään taho ei omaa resursseja eikä motivaatiota nousta sitä valtaa vastaan jonka nämä oligarkit ovat vuosituhansien saatossa kerryttäneet. He ovat olleet jokaisen sodan takana, rahoittamassa molempia osapuolia tai valloittamassa itselleen kilpailijoidensa resursseja. Syy, miksi yksikään taho ei ole onnistunut nousemaan yksin valtaan, on juuri ne kilpailijat. Yksikään ideologia ei ole noussut uudeksi maailmanlaajuiseksi valtauskonnoksi. Yrittämistä se ei tietenkään estä, minkä vuoksi eri aatteiden sofistit saarnaavat päivittäin sitä oman ideologiansa ylivertaisuutta. Kiinan totalitaristinen järjestelmä näyttää pärjäävän siinä kisassa erittäin hyvin ja kotisohvallaan, idioottilaatikko alttarinaan, länsimaiset ihmiset eivät malta odottaa tilannetta, missä valtio kantaa kaiken vastuun heidän elämästään. Vai viekö voiton kenties teknokraattien utopia, nyt kun media kiikuttaa ”asiantuntijoita” valittelemaan kuinka poliitikot eivät heitä kuunnelleet vaan tekivät itse päätöksiä uskomatta oikeaan tieteeseen?! Yksi asia on varmaa - kansalta ei kysytä, vaan haetaan ainoastaan oikeutus: äänestämällä.