perjantai 22. huhtikuuta 2022

Missä välissä enemmistöstä tuli intersektionaalisia feministejä?


Pöyristyminen on riittävä todiste

Aloitetaan lainauksella Daniel Nylundin kirjasta Uhriutumisen kulttuuri: ”Uhriutumiskulttuuri on luomassa uutta ja aika erikoista sankarityyppiä. Se on täysin riippumaton sankarin henkilökohtaisista ominaisuuksista tai käytöksen moraalisuudesta. Riittää, että häntä on kohdeltu väärin ja hän on uskaltanut kertoa siitä maailmalle sellaisella tavalla, että maailma hoitaa kostamisen hänen puolestaan.” (Sivuhuomautuksena: tämä teksti on kirjoitettu välittömästi tuohon lainaukseen päästyäni kyseisestä kirjasta) Maailmanlaita on ihmiskunta sotinut jossain päin maailmaa lähes tauotta, enkä tiedä koska viimeksi olisi vallinnut maailmanrauha niin, ettei vähintään pientä rajakiistaa ole ollut jossain päin palloamme. Täällä lännessä, moraalisen ylemmyyden kehdossa, ei hetkeen olla kunnolla rähisty, mutta pienempiä häiriöitä on ollut ihan riittämiin ja päättäjämme ovatkin tehneet aivan loistavaa työtä varmistaakseen sen, että olemme ”Ruotsin tiellä” saamassa lieveilmiöitä siitä tehdystä politiikasta.

Mikä näitä kaikkia sotia ja kärhämöitä yhdistääkin, jos otetaan vaikka tarkasteluun viimeiset 70 vuotta, onkin se, kuinka jokaisessa taistelussa on tiedetty välittömästi mikä on se ”hyvä” ja mikä se ”paha” osapuoli. Rauhan pommeja ja demokratiaa saa jakaa vapaasti, mutta ne pahat syntiset tulisi koko maailman mahdilla tallata kuoliaaksi. Koko maailman katseet kohdistuvat siihen uhriutumiskulttuurin sankariin, jonka media on nostanut korokkeelle. Ketään ei kiinnosta ihmisten kuolema tai kärsimys jossain paskanistanissa tai vuosikausia jatkuneet heimoriidat Afrikassa. Hirmuvaltiaat saavat rauhassa alistaa ja tappaa omaa kansaansa eikä kukaan ole vaatimassa boikotointia, koska silloin jäisi se seuraava iPhone hyllyyn ja merkkivaatteita orjatyönä tekevät lapsukaiset eivät saisi leipää pöytään jos me täällä lännessä emme kuluttaisi sitä krääsää vaan tuottaisimme itse omat tarpeemme.

Ultimaatisen pahan erehtymätön merkki onkin se, että enemmistö tuomitsee jonkin asian ja pöyristyy siitä niin paljon, että ovat valmiita laittamaan kyseisen maan lipun sosiaalisessa mediassa profiilikuvaansa! Sitten tehdään keräyksiä ja muodostetaan nopeasti suuria yhteisöjä avustusten mobilisoimiseksi, koska niin suuri määrä pöyristymistä osoittaa kiistattomasti, että juuri nyt on tosi kyseessä! Ja ainoastaan ne todelliset ihmishirviöt kehtaavat millään tavalla kyseenalaistaa mitään osaa siitä kerrotusta tarinasta, vaikka ne asiantuntijat itsekin kertovat kuinka se tarina perustuu tasan tarkkaan yhden osapuolen sotapropagandalle - mutta älä siitä huoli, kyllä tällä kertaa media kertoo totuuden asioista, kuten ovat tehneet tähänkin asti esimerkiksi tämän kauhian pandemian ja ilmastonmuutoksen aikana. Vuosikausia eskaloitu viha tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan on puhdasta sattumaa eikä se ole lainkaan rasistista täysin asiaan liittymättömiä mutta ”väärän etnisyyden” omaavia kohtaan purkaa se kaikki paha olo joka tuli sitä televisiota katsoessa.


Sama ilmiö uudella nimellä

Vielä jokunen vuosi sitten enemmistö naureskeli intersektionaalisille feministeille kuinka he loukkaantuvat kaikesta ja tietävät sen ainoan oikean syyllisen tuosta vaan (valkoinen lihaa syövä heteromies) ja pystyvät sen jopa todistamaan akateemisesti - miksi muuten alalle löytyisi todella helposti rahoitusta jos ilmiö ei olisi todellinen?! Nyt ei enää naurata, kun sama ilmiö on levinnyt enemmistön keskuuteen, tosin se täydellinen pahan ilmentymä on henkilöitynyt nyt yhteen mieheen ja siihen etniseen ryhmään johon hän kuuluu. Trump ehti jo omalla kaudellaan osoittaa, kuinka laajalle se intersektionaalisen feminismin pohjalla muhiva kollektivismi onkaan levinnyt, mutta häntä ei sentään syytetty ihan kaikes… eikun hetkonen. Trump ja hänen pahat syntiset kannattajansa olivat syyllisiä kaikkeen, minkä jokainen edistyksellinen tiesi satavarmasti koska se valtamedia kertoi asian niin olevan. Mutta eihän media nyt mielipiteitä manipuloisi, eikös?

Jos siis unohdetaan kaikki ennen taisteluiden alkua tapahtuneet asiat, joista oltiin pöyristytty kovin laimeasti viimeisten vuosikymmenten ajalta, tilanne on tuomittava. Suuri sankari joka vaan ihan sattumalta esiintyy Gladiaattori-elokuvan päähenkilöltä kopioidulla habituksella ja jonka historia joudutaan taas täysin ohittamaan, kertoo nyt omaa uhritarinaansa ja valtaväestö pyyhkii kyyneleitä kasvoiltaan kun tarkkaan luotu täysin propagandistinen esitys yhdistettynä loistavaan tarinankerronnalliseen puheeseen tuodaan ruutuihin. Koko maailma pysähtyy kuuntelemaan kun suuri sankari puhuu ja vaatii koko maailmaa rankaisemaan sitä suurinta pahaa jota maa päällään kantaa. Manipulatiivinen tyyli ja täysi historian unohtaminen sekä taustalla olevien muiden voimien täysi huomiotta jättäminen voisi aiheuttaa semmoista hienoista kyseenalaistamista, mutta uhrikulttuurimme ei suvaitse pienintäkään poikkeavaa näkemystä. On vain hyvä ja paha, valitse puolesi.

Jos siis naureskelit kahjoille feministeille vielä vuosi sitten ja nyt olet vaatimassa isompaa pahaa tulemaan rankaisemaan sitä mediassa maalattua suurta vihollista, voit onnitella itseäsi: olet muuttunut itsekin intersektionaaliseksi feministiksi. Ei, tälläkään kertaa sinua ei kiinnosta ihmisten kärsimys vaan vaadit kriisin ratkaisua kaatamalla lisää aseita kriisialueelle, jonka tiedetään vain ja ainoastaan pitkittävän niiden paikanpäällä olevien ihmisten kärsimystä. Mutta ketäs se kiinnostaa, kun taistellaan suurta pahaa vastaan viimeiseen ukrainalaiseen saakka ja jos se ei vielä riitä, vedetään samaan konkurssiin vielä rähinä naapurimaatamme kohtaan viimeiseen suomalaiseen saakka, aivan kuten Ruotsin vallan aikanakin. Se pyhä viha ja kostaminen nousevat tärkeimmiksi asioiksi. Loppuviimein tilanne on kuitenkin sama vanha: Eri herrat, sama piittaamattomuus suomalaisia kohtaan. Mutta se kaikki on vain yhteiseksi hyväksi, koska media niin kertoo.


Sodat ei sotimalla lopu

Ehkä muutaman vuosikymmenen jälkeen, tai kuten poliittisesti korrekti historiantutkimus tekee, eli odottaa sen sata vuotta tapahtumasta, uskalletaan nostaa sielä taustalla olevia tahoja esiin. Useampikin suuri filantrooppi ja mahtisuvun edustaja löytyy miljardeineen sieltä konfliktin taustalta, mutta toki jää nähtäväksi kuinka vahvasti sitä historian kirjoitusta loppuviimein tullaan ohjailemaan. Itse tiedän että tuskin itse tulen näkemään niitä kirjoja nousevan myyntilistojen kärkeen, joissa ihmiset paljastavat mitä siellä verhojen takana tapahtui eikä vaan papukaijana toista sitä kiiltokuvaa sankarista jonka media esitteli. Emme kuitenkaan ole vielä likelläkään sitä tilannetta, vaan ensin tämä katastrofi täytyy eskaloitua niin paljon että siellä taustalla tehdyt suunnitelmat voidaan oikeuttaa kansalle ja ne omat kaverit voivat tulla sitten jälleenrakentamaan ne rauniot. Ne menetetyt ihmishenget ovat vain tilastoja, eivät kenenkään kavereita, sukulaisia tai perheen jäseniä? Osa teistä tulee kuolemaan, mutta se on se riski jonka päättäjämme ovat valmiita ottamaan.

Suuret muutokset vaativat yleensä suuria uhrauksia, mutta ne jotka tekevät uhrauksia nykypäivänä eivät yleensä ole itse siitä kärsimässä vaan alttarille kannetaan sijaiskärsijöitä. Edellisen uhritarinan naiset ja lapset olivat jostain syystä muuttuneet matkansa varrella partaansa vuosikymmenen verran trimmanneiksi alaikäisiksi poikalapsiksi, mutta ei anneta faktojen pilata hyvää tarinaa. Tällä kertaa se taistelu saatiin tuotua riittävän lähelle kotia, että vain sydämetön paha ihminen ei avosylin ottaisi vastaan pakolaisaaltoa, joka oltaisiin helposti voitu vaan ohjata alueille joissa taisteluja ei käydä. Media antaa kuvan konfliktista, jossa paha valloittaja polttaa kaiken maan mennessään, mutta jostain syystä paikalliset kertovat asiasta kovin poikkeavaa tarinaa. Mutta ne poikkeavat äänet halutaan vaientaa, koska silloin uhriasemaa halvennettaisiin ja se pyhä viha pahaa vihollista kohtaan muuttuisikin sisäiseksi konfliktiksi ihmisissä. Ja kuka sitä kognitiivista dissonanssia kaipaa kun media osaa kertoa satavarmasti kuka on hyvä ja kuka paha?

Konfliktin ruokkiminen vähän kerrallaan on pahin mahdollinen asia kaikille osapuolille. Itse konfliktikin kasvoi hitaasti kiehumispisteeseensä saakka vuosien saatossa, eikä kukaan siihen halunnut mennä välillä puuttumaan täällä moraaliposeeraavassa lännessä. Melkein kuin oltaisiin vaan odoteltu että koskahan se siitä roihahtaa kunnolla, että päästään taas tienaamaan? Tavallisten ihmisten kannalta rauha olisi se paras ratkaisu, koska ihmishenki ainakin ihmisoikeusjulistusten mukaan on se arvokkain asia. Asioista ei edes haluta keskustella, vaan asetelman on oltava kristallinkirkas - on uhri ja on alistaja. Hyvä ja paha. Kaikki jotka tätä asetelmaa epäilevät ovat pahoja ja ainoastaan uhrin puolelle asettuvat ovat hyviä. Annas ko mä autan: uhreja ovat ne kaikki tavalliset ihmiset, niin siviilit kuin sotilaat, jotka käskystä noudattaen ja ihmisten ahneuden vuoksi ovat pakotettuja aiheuttamaan kärsimystä toisilleen. Yksikään ”hyvä johtaja” ei uhraa kansaansa omaksi edukseen ja omien aatteidensa tai kaveriensa vuoksi. Niitä hyviä johtajia ei kilpailun vuoksi vaan sinne johtoon ole juurikaan eksynyt… tai jos on, ne on demokratisoitu maailmanpoliisin toimesta hyvin nopeasti. Pelin hengen ymmärtävä johtaja voi yrittää sinnitellä siinä rajalla, mutta yhdenkään maan johtaja ei ole likikään niin voimakas, kuin ne tahot jotka omistavat lähes kaiken maailman omaisuudesta. Ne oikeat vallan verkostot eivät välitä tippaakaan joistain ”maista” tai ”kansoista”. Muutoksia varten luodaan vaan alkuun riittävä polarisaatio ja sitten annetaan ihmisten tapella keskenään, koska eiväthän ne hajoittaisi ja hallitsisi, taaskaan?

tiistai 19. huhtikuuta 2022

NWO - salaliittoteoriako?


Kaiken takana on…

Jos viralliseen tarinaan uskovilta asiaa kysyy, kaiken pahan takana on Putinin Venäjä (tällä hetkellä, hetki sitten se oli Trump ja sitä ennen ties mikä). Kaikki mikä ei tue sitä ”lännen agendaa” on osa suurta juonta, jonka takana on yksi ultimaatinen paha joka tällä hetkellä personoituu Putiniin. Kaikki ”disinformaatio” eli virallisesta tarinasta poikkeava tieto on pahaa Venäjän vaikuttamista, koska missään tapauksessa kukaan ei voi saada mitään toista kuvaa maailmasta niillä pohjatiedoilla, joita valtamedia kertoo! Ja tämähän toki pitää paikkansa - jos kaikki tieto tulee tasan tarkkaan niiltä ”oikeilta” lähteiltä, ainoa looginen päätelmä on se että kaikki se paha tulee vain ja ainoastaan Venäjältä. Tämä siis perustuu olettamaan, että media kertoo aina totuuden mitään siihen lisäämättä ja mitään siitä poistamatta. Yhdenkään aikuisen joka uskoo median todella niin tekevän ei tosin parane naureskella lapsille, jotka uskovat Joulupukkiin…

Jokainen itseään kunnioittava medialukutaitoinen hyvä ihminen ei tietenkään tule koskaan myöntämään, että häntä voitaisiin manipuloida medialla, muutoin kuin yhteiseksi hyväksi. Yhteinen hyvä vaatii pitäytymään tarinassa ja korjataan sitä näkemystä sitten myöhemmin kun media kertoo että huppistakeikkaa tulikin pikkaasen taas valehdeltua. On täysin puhdas sattuma, että koko läntinen arvopohja on tunnetusti vain muutaman tahon omistuksessa, koska propagandan keinoja kuten tiedonpesua käyttää ainoastaan pahat vilpilliset toimijat eikä lainkaan se oma hyvä puoli. ”Minä luen kaikkia mahdollisia medioita” on myös hyvin yleinen vastaus tolkun ihmiseltä, mutta siitä jää se toinen lause usein sanomatta: ”luen kaikkia, mutta tiedän että ne pahat vastapuolen mediat valehtelevat siinä kun omalta puolelta minulle kerrotaan totuus”. Sananvapaudellahan asia voitaisiin ratkaista, mutta koska vain se vastapuoli valehtelee, on sananvapautta rajoitettava yhteiseksi hyväksi. Tämä on se tärkeä osa kollektivistista ajattelua - ”väärän” tiedon kieltäminen. Äärimmilleen vietynä kollektivismi on totalitarismia, fasismia.

Toki samankaltaiseen mustavalkoiseen näkemykseen sortuu yksi jos toinenkin ”vaihtoehtoisen” näkemyksen omaava, se on karu fakta. Oman näkemyksen julkituonnissa onkin aina se ongelma, että tapa millä sen näkemyksen esittää saattaa antaa virheellisen kuvan näkemyksestä ja ainoastaan pitkällisen keskustelun, ajatustenvaihdon, jäljiltä voidaan tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä jonkin ihmisen näkemyksestä mihinkään asiaan. No mutta juurihan sinä syytit ”tolkun ihmisiä” mustavalkoisesta ajattelusta ja kollektivismista! Kyllä, niin on, perustuen vuosien keskusteluihin. No mutta juuri samalla tavalla ne median tuomat asiantuntijatkin tekevät! Kyllä, myös he ovat vuosia asiaa tutkineet. Sama asia eri puolilta katsottuna siis? Melkein… sillä erotuksella, että ne virallisen tahon ”asiantuntijat” ovat taloudellisesti riippuvaisia omasta näkemyksestään ja koska he ymmärtävät pelin hengen, he myös tietävät mitä tahoja ei saa kritisoida tässä mallissa, samoin kuin sen, että heidän näkemyksestään poikkeavat tahot ovat pahoja hulluja jotka pitää hiljentää lain voimalla. Koska se on ainoa tapa ylläpitää totalitaarista järjestelmää.


Niin kuka sen kaiken pahan takana nyt sitten on?!

Väitteet siitä, että kaiken takana on jokin taho, mahdollisesti vain joitain satoja tai korkeintaan tuhansia ihmisiä jotka hallitsevan kaikkea mahdollista on yksi teoria miten maailma pyörii. Mahdollinen, tottakai, mutta samalla omaa sen ongelman että ei edes tarvita mitään salaista valtaa tekemään ne kaikki toimet mitä maailmalla tapahtuu. Tämä ”Cabal”, sen yhdeltä nimeltään, on siis semmoinen ”hullu salaliittoteoria”, siinä kun ”Putin ja Venäjä” kaiken pahan takana on kirkossa kuulutettua faktaa eikä lainkaan uskomus. Kysy vaikka valtamedialta, näin se on vaikka kerta toisensa jälkeen asioita kun on tutkittu niin se syyllinen on löytynyt toisaalta. Mutta siitä ei kukaan itseään ja uraansa kunnioittava toimittelija, tutkija, asiantuntija tahi poliitikko mainitse, koska he ymmärtävät kuinka koneisto toimii. Ja he ovat nähneet miten koneisto reagoi niitä kohtaan, joilla on auktoriteettinsa ansiosta merkittävä määrä valtaa ja painoa sanoillaan. Tämmöiset mitättömät blogit ja bloggajat kun voidaan aina vain harjata piiloon sinne marginaaliin, koska kaikki tietävät että vain auktoriteettien sanaan voi luottaa.

Niitä oikeita vallan verkostoja on kuitenkin tutkittu paljon ja niistä on kirjoitettu lukemattomia kirjoja, esimerkkeinä Naomi Kleinin ”Tuhokapitalismin nousu” sekä lukemattomat teokset Michael Parentilta, noin muutaman mainitakseni. Suurista ylikansallisista organisaatioista kuten YK, EU, NATO, WHO, WEF, CFR, MPS ja lukemattomat muut on kirjoitettu hyllykaupalla teoksia ja aina joskus uutisiin päätyy näiden ryhmien toilailujen kukkasia, kuinka vaikkapa ”rauhanturvaajat” ovat vähän tehneet tuhmasti, kuinka rahaa on laitettu omiin taskuihin tai kuinka pikkuisen kansanmurhattukin ”yhteiseksi hyväksi”. Mutta ei, syyllistä ei sieltä suunnasta saa etsiä! Kaikki on Putinin syytä ja sillä toisella puolella ei ole kenelläkään yhtäkään omaa lehmää ojassa koskaan eikä missään! No mutta tuo todistaa että olet yksi Putinin kätyri koska et arvostele hänen toimiaan! Koska ”väärän” pahan osoittaminen eli väärin vastustaminen on suurin synti… Jokainen hyvä ihminen kun vastustaa väärää valtaa! Eli kun osoittaa ne muut toimijat, se on huono juttu koska valtamedia joka on 100% liittoutunut sen ”hyvän vallan” puolelle kertoo aina mikä on totta eikä jätä mitään kertomatta…

Siksi toistetaan nyt sen sadannennen kerran: minä en hyväksy kenellekään valtaa muiden yli. Hallinnot ovat kautta historian olleet se suurin syy (lähes) kaikkeen tavallisten ihmisten kärsimykseen ja ne hallinnot ovat aiheuttaneet kaikki sodat ja päälle vielä hyötyneet niistä. Putinin kritisointi toisi tietenkin hyvesignalointipisteitä valtavasti ja sillä todistaisi olevansa ”hyvä ihminen”, mutta samalla se on todiste hyvin kapeasta näkemyksestä miten maailma toimii. Jos Putin pelottaa kovasti, pitäisi sinulla on paskat housuissa Kiinan vuoksi. Boikotoitko kaikkea Kiinan tuotantoa, vaiko vaan käskystä Venäläisiä tuotteita? Entä loppuiko jenkkien tukeminen niiden edellisten kymmenien ulkomaisten pommitusten ansiosta viime vuosikymmeninä? Eikö? Mutta nyt otat rohkeasti kantaa juuri kuten media käskee, aivan kuten media on käskenyt joka ikisessä muussakin tapauksessa ja samalla kerrot kuinka media ei sinun mielipiteeseesi vaikuta? Jos kaikki virallista tarinaa vastaan puhuva pelaa ”Putinin pussiin”, kannattaisi ottaa se pää pois perseestä ja katsoa kenen pussiin se kapitalistisen sananvapauden virallinen tarina pelaa. Informaation aikakaudella tietämättömyys on oma valinta.


Niin siis että missä se valta oikeasti nyt oli, jumalauta?!

Niissä verkostoissa, joita lukemattomat eri tahot ovat parhaimmassa tapauksessa jo vuosituhansia rakentaneet. Ne verkostot kisaavat keskenään, mutta useimmiten toimivat yhteistyössä omaksi edukseen. Kaikki ne suuret johtajat, Putin mukaan lukien, kuuluu yhteen jos toiseenkin verkostoon jotka tätä maailmaa pyörittävät. Joskus ne verkostot ovat ihan tuosta vaan kenen tahansa nähtävissä ja tarkistettavissa, kuten vaikkapa nämä WEF:n YGL-liivijengi. Täysin julki kerrotaan että ”me haluamme ajaa maailmaan suuren nollauksen ja tässä kerromme mitä se merkitsee…”, mutta media kirkuu sen olevan hullua salaliittoteoriaa! Mutta se ei ole hullua että Venäjä hallitsee kaikkea informaatiota niillä WEF:n ja CFR:n hallitsemilla tietokanavilla, niinkö? Propagandassa kun on semmoinen juttu, että vain se kuultu/nähty propaganda vaikuttaa ja se kuka päättää kuka näkee ja mitä ei valtaväestön kohdalla ole mikään Venäjä, kuin ei edes mikään salaliittoteoria, vaan jokaisen iiiiihan vapaasti tarkistettava asia siitä, kuka/mikä omistaa sen länsimaisen median. Voit käydä tarkistamassa, odottelen sen aikaa ennen kuin jatkan. Ai että eri hakukoneet löytävät suuresti toisistaan poikkeavaa tietoa asiasta? Millähän se voisi selittyä?

Sanonta ”tieto on valtaa” pitääkin osin paikkansa, vaikkakin se valta tulee vastaa siinä miten sitä tietoa käyttää. Yhtään historiaa tutkineet osaavat varmasti osoittaa, kuinka kertaakaan siihen sensuuriin ja tiedon piilottamiseen tukeutuneet tahot eivät ole olleet ne tarinan ”hyvät tyypit”. Ei niin lännessä, kuin ei myöskään idässä. Mind. Blown. Eikö? Ettäkö kaikki vallassa muiden yli olevat joutuvat viekkaudella ja vääryydellä pitämään kiinni siitä vallasta koska ihmisten kuuluu olla vapaita, eikä orjia niin muille kuin edes itselleen ja omille tavoilleen?! Tämä uusi maailmanjärjestys, jota lukemattomat eri tahot omalla tavallaan ajavat kun perustuu juuri siihen ideaan, että saavuttaakseen ”yhtenäisen maailman”, kaikkien pitää alistua sen suuren yhden vallan alle. Kuka tai mikä se yksi valta on, siitä voi jokainen spekuloida ihan vapaasti. Ja miten se yksi yhtenäinen maailma saavutetaan? Tiedolla, siis pakottamalla se yhteen muottiin jonka sisällä hyvinkin värikäs keskustelu tietenkin sallitaan, koska edelleen pitää teeskennellä niitä ihmisoikeuksia, joihin sanan- ja mielipiteenvapaus kuuluu. Se hyväksyttyjen ja sallittujen mielipiteiden Overtonin ikkuna on vaan kutistunut melkoisesti, mikä osoittaa tarkkaa kontrollia mediassa. Määräsikös Putin lännessä valtion mediasensuurin, vai olikos se ihan nuo meidän omat päättäjät joiden mukaan ”disinformaatio” on pahaa ja sitä vastaan on taisteltava valtiosensuurilla?

Tavan kansan osa tässä nykyisessä kuin siinä tulevassa maailmanjärjestyksessä on ainoastaan antaa oikeutus sille vallalle hyväksymällä se valta. Yksipuolinen sopimus, josta ei kukaan saa poiketa, jonka enemmistö allekirjoittaa kaikkien puolesta - ”demokratiaa”, kertoo media. Ei, ei kansanvaltaa vaan harvainvaltaa kaikkien yli. Kansan siunaamana, toki. Koska yksikään, joka koneistoon uskoo, ei tule hylätyksi ja saa iankaikkisen onnellisuuden… vaikka se onnellisuus onkin aivokemian tuotosta manipuloimalla, mutta silleen yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi. Ainiin, tämä kaikki on vain hullua salaliittoteoriaa, vaikka ne verkostot nyt ihan avoimesti kertovatkin suunnitelmistaan ja media itsekin myöntää toistavansa papukaijana yhden puolen sotapropagandaa 24/7. Eikö ole jännä juttu kuinka se länsimainen arvopohja on niin satavarma omasta hyveellisyydestään ja vastapuolen pahuudesta, vaikka yhtään eilispäivän asioita tutkimalla ne pahimmat ihmishirviöt ovat löytyneet aina sieltä suurimman vallan takaa? Venäjä voi maana olla kohtuullisen suuri, mutta resurssien valossa puhutaan nappikaupoista. Kapitalistinen sananvapaus on jännä juttu, eikö?

perjantai 15. huhtikuuta 2022

Neoliberalismi vs. Globaali kommunismi


Paha ja isompi paha

Tämän hetken poliittisen kentän jakaminen vasemmistoon ja oikeistoon ei anna millään tavalla oikeaa kuvaa niistä tämän hetken jakolinjoista. Lokalismi-globalismi antaa jo hieman paremman kuvan, mutta jos noita poliitikkoja ja heidän runkkurinkejään, eli puolueita, katsoo niin vanhoista puolueista kaikki ovat globalismin kannalla ja persut teeskentelevät olevansa lokalisteja äänestäjilleen, vaikka ajavatkin samaa globaalia maailmanjärjestystä missä kaikki valta keskitetään ylikansallisille organisaatioilla kuten EU, YK, WHO ja NATO. Vaikka globaali valta onkin kaikilla mielessä, se miten sinne päästään, kuka sitä johtaa ja mitä osaa kansat tulevat pelissä pelaamaan eivät ole kuitenkaan yhtenevät. Jokainen poliitikko ja puolue tietenkin tietää sen ainoan oikean ja täydellisen ratkaisun kaikkiin maailman ongelmiin, minkä esteenä ei ole kuin ne kaikki väärin äänestäneet joten ensimmäinen tehtävä on suostutella enemmistö kansasta sille ”omalle” puolelle. Tämä tietysti on hyvin vahvasti liberaalin demokratian idean vastaista, mutta eipä poliitikkoja ole ennenkään demokratia, kansanvalta, kiinnostanut - ainoastaan halutaan oikeutus valtaan kansan yli kysymällä minkä värisen saappaan alla he haluavat elää.

Jako vain kahteen eri aatesuuntaan jättää toki ne lukemattomat vivahteet huomiotta, mutta tarkoitukseni ei olekaan selittää juurta jaksaen tätä systeemiä, vaan antaa riittävästi tartuntapintaa aiheeseen että siitä voi jokainen tiedonjanoinen lähteä tutkimaan asiaa ihan itse. Mediamme, joka on täysin globalistinen, ei ole vielä ottanut vahvaa asemaa kumpaa mallia se tukee, koska molemmat päätyvät kuitenkin siihen samaan tilanteeseen: globaaliin maailmanvaltaan muutaman tahon hallitsemana. Toki tätä konseptia maalataan jatkuvasti ”hulluksi salaliittoteoriaksi”, koska asiaa ajavien tahojen suunnalta ei olla siitä avoimesti kirjoitettu kuin joitain satoja kirjoja, vasta joitain tuhansia teoksia niiden pohjalta on asiasta varoiteltu, kaikki nykypoliitikkojen puheet täsmäävät siihen ajettuun agendaan viljellen jopa samoja avainsanoja ja ”mitä ne uutta maailmanjärjestystä ajavat tahot tekisivät toisin, jos tämä nykymeno on pelkkää sattumaa?” Huomaatko, selvästi hullu salaliittoteoria, koska median omistajat eivät koskaan ja missään vaikuttaisi sisältöön palkkaamalla ”omat miehensä” niiden mediatalojen johtoon.

Mitkä ne kaksi suurinta aatesuuntaa sitten ovat, joita poliitikkomme ajavat? Yksinkertaistettuna, neoliberalismi ja globaali kommunismi. Neoliberalismi on Chicagon poikien vuosikymmenten projekti, siinä kun globaalin kommunismin riemujuhlaa julistaa WEF. Kapitalismi steroideilla vs Marxis-Leninismin keskusjohtoisuus, näin vielä tiukempaan puristettuna. Mukana sopassa on toki ns. ”Inklusiivinen kapitalismi”, joka vaikuttaa lähinnä olevan vain siirtymävaihe neoliberalismista kommunismiin, koska kommunismilla on sen verran huono maine kapitalistien oppikirjoissa. Toki kommunismi-sanan käyttö ei ole täysin oikea, vaan keskusjohtoinen totalitarismi olisi sopivampi termi. Mutta koska ”lopullisessa ratkaisussa” jota nämä tahot ajavat ei kukaan omista (paitsi tietysti se hallitseva luokka) mitään, ei sillä rahalla ole enää liioin merkitystä, joten lopputulos on hyvinkin kommunistinen. Toisaalta, neoliberalismin lopullisessa ratkaisussa ei niillä alemmilla luokilla ole liioin mitään, koska kaikki omaisuus on valunut ylöspäin vain muutaman tahon hallintaan. Valta siis valuu harvojen käsiin joko kilpailulla tai suunnitelmallisuudella. Mutta se on sitä länsimaista demokratiaa parhaimmillaan, kun saamme valita annetuista vaihtoehdoista!


Mihinkäs se demokratia jäi?

Kansanvalta olisi tietysti vaihtoehtona näille molemmille, mutta siitäkään ei voida olla varmoja mihin se johtaa - sitä kun ei olla kokeiltu vuosisatoihin sitten antiikin aikojen Ateenan jälkeen. Ihmisten käsitys demokratiasta ja demokraattisesta järjestelmästä kun on sillä tasolla, että vuosisatojen tutkitun tiedon valossa ihmiset ovat lukeneet demokratiasta otsikon ja iskulauseen uutisesta, mutta ei mitään sieltä leipätekstistä. Akateemisissa piireissä tämä taitaa olla enemmän parhaimmin varjeltu julkinen salaisuus, koska asiaa ohitetaan aina olankohautuksella ja ”heh heh, no joo, onhan se niin ettei tämä ole kunnolla demokratiaa tai demokraattista, mutta se on paras järjestelmä mitä meillä on olemassa!” Koska sitä pyhää lehmää ei kritisoida, ettei se oma palkanjuoksu pääty siihen. Toki lukemattomia kirjoja tätä ”länsimaista demokratiaa” vastaan on kirjoitettu ja useampikin taho on asiasta koettanut saada taottua järkeä ihmisten kalloon, mutta virallista tarinaa on pönkitetty niin suurilla resursseilla, ettei ole ihme että ihmiset eivät ymmärrä olevansa totalitaarisen järjestelmän vankeja.

Kansa saa siis tässä demokraattisessa mallissamme itse valita, antaako se valtansa ylikansallisille organisaatioille vai itkee ja antaa, koska muut vaihtoehdot ovat kiellettyjä. Vanhoissa puolueissa ei ole mitään edes etäisesti oppositioksi kutsuttavaa voimaa, vaan siellä ajetaan poikkeuksetta jompaa kumpaa tapaa ottaa se kansan suosio globaalin vallan alle. Kapitalismia kannattavat pitävät sitä ”pahaa” neoliberaalia mallia hulluna salaliittoteoriana ja vihreää siirtymää kannattavat tietävät varmasti, että globaali kommunismi on yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi… ja kaikki sitä epäilevät ovat hulluja salaliittoteoreetikoita. Molemmat osapuolet kannattavatkin siksi kapitalistista sananvapautta, eli se kenellä on eniten resursseja pelissä, on oikeimmassa. Sananvapaus, vaikka ihmisoikeus onkin, on molempien puolten vihaama ja halveksuma asia, jota tulee sen sananvapauden suojelemiseksi kieltää kaikilta väärää mieltä olevilta. Se oma puoli on ainoa oikeassa oleva, siinä kun vastapuoli ja ennen kaikkea jokainen tätä kahden ainoan oikean vallan hyveellisyyttä epäilevä ovat pahoja syntisiä, jotka tulee vaientaa.

Millä sen kansan sitten saisi huomaamaan tämän ongelman ja vaatimaan sitä kansanvaltaa, jonka se luulee omaavansa? Medialla ja tietysti sitä ennen koulutuksella, minkä vuoksi kouluissa opiskellaankin että hiilidioksidi on myrkkyä eikä lainkaan elämän perusedellytys. Oikeat vallanpitäjät ovat kautta aikojen tienneet kuinka tärkeää tiedon hallinta on. Kyllä, ne pahat vääräoppiset kirjat saavat pääosin olla vielä hyllyillä, koska niin harva kävelee sinne pölyisien hyllyjen viimeisille riveille kun sen sijaan voi vaan katsoa televisiosta uutiset viidessä minuutissa ja sitten mennä viihteelle tykittämään suoraan sitä virallista tarinaa takaraivoon saakka mieltäturruttavilla populaarikulttuurin teoksilla. Hollywoodin viritysten ansiosta roistosta tulee sankari kansan silmissä - kansa kyllä tietää kenelle on hurrattava kun se oikean elämän sankari on kuin suoraan siitä omasta suosikkileffasta nostettu päähenkilö. Anna Russell Crowelle kahden vastakkaisen hevosen symbolilla olevan panssarin sijaan luotiliivit ja maastopuku sekä vaihda gladiaattoririvit seisten hurraaviin poliittisiin pelleihin niin saadaan sama leffa mutta eri asetelmissa. Saakohan Ursula Wunderbaum parhaan naisoletetun pääosan palkinnon?


Onko meillä varteenotettavaa oppositiota?

Ei. Seuraava aihe…? Mitä meillä opposition sijaan on, on pienehkö joukko nykyistä menoa vastustavia mutta kaikesta muusta keskenään riiteleviä ryhmittymiä. Herrojen elkeet ovat tarttuneet renkiin ja moni pieni ”suuri johtaja” haluaa kalifiksi kalifin paikalle, eikä muuttaa koko läpimätää järjestelmää että kansanvallalla olisi edes pieni mahdollisuus. Näkyy niin konstitutionalismia kuin puhetta suorasta demokratiasta, mutta muutos haetaan saman vanhan kaavan mukaan: ihmisten pitäisi äänestää oikein, että edustaja pääsee tasavallassamme valtaan muiden ylitse. Kaikki ne nykyiset vallan verkostot jotka ovat juurtuneet yhteiskuntaamme kaksoisvaltiota myöden tuntuu unohtuvan kun se palkinto, hillotolppa, on lähes käden ulottuvilla - kunhan vaan ihmiset äänestäisivät oikein! Osa on hylännyt tosin sen äänestämällä vaikuttamisen ja vaatiikin radikaalimpaa ratkaisua - vallankumousta.

Kansannousut valtaa vastaan omaavat vain lähes poikkeuksetta sen ongelman, että se ”mitäs sitten” kohta ei ole yleensä ihan loppuun asti suunniteltu. Jos kaadat sen ”pahan tyrannin”, mikä estää vielä pahemman tyrannin valtaannousun? Kun Egyptissä Hosni Mubarakin vuosikymmenten valta saatiin lopulta kaadettua vallankumouksellisten aktivistien toimesta (juu, ei yksin heidän toimestaan, tiedetään), saatiin yksinvaltiaan tilalle Muslimiveljeskunta joka oli maltillisesti kasvattanut valtaansa vuosikymmenten aikana. Ojasta allikkoon voitaisiin sanoa, eikä valamiehistö ole vieläkään ulkona sen suhteen, että kumpi oli pienempi paha. Jos siis vallankumoukselliset voimat onnistuvat nyt kaatamaan tämän YGL-liivijengin aiheuttaman tyrannian, mikään ei estä neoliberaalien paremmistoa kaappaamasta sitä valtaa ja ajamalla samaa globalismia eteenpäin eri kautta. Suurin ongelma onkin se, että kansa ei näistä asioista tiedä, eikä se edes tiedä sitä että se ei tiedä.

Ja auta armias jos menet näistä asioista puhumaan julki kun paikalla on joko ”äänestäminen on demokratiaa” tai ”NWO on salaliittoteoriaa” jengiä. Öyhötys alkaa ja järjen jättiläiset alkavat laukomaan ”lääkkeet” tasoista argumentointiaan. Jokainenhan kuitenkin tietää tietävänsä totuuden ja että juuri heihin ei olla voitu vaikuttaa vuosikymmenten propagoinnilla ja tarkkaan luodulla koulujärjestelmällä, joka on varmistanut ettei kukaan opi miten tyrannit voitaisiin kaataa jos semmoinen pääsee valtaan tavalla tai toisella. Jako näiden kahden, eli neoliberalismin ja globaalin kommunismin välillä onkin tavallaan turha, koska ainoastaan tässä siirtymävaiheessa ne eroavat toisistaan minkä vuoksi niitä ajavatkin eri tahot. Keinot ovat kuitenkin molemmilla ryhmittymillä samat, eli samat shokkidoktriinit ovat käytössä pitämään kansa kurissa. Kansaa ei valtaan haluta, koska se saattaisi ajaa omia etujaan eikä niitä verkostojen johtajien etuja. Ja toisaalta, jos kansa ei huomaa tulleensa näin pahasti kusetetuksi, onko se kelvollinen päättämään omistakaan asioista? Somessa tulee päivittäin vastaan tapauksia, joihin ei muuta todeta kuin että onneksi kansa ei ole vallassa. Pitäisköhän asialle tehdä jotain? Jos jos pitäisi, niin mitä?

perjantai 8. huhtikuuta 2022

Vastarinnankiiski


Opitaan vanhoista, kehitetään uutta

Aikaisemmin kävinkin jo hieman läpi teosta: ”From Dictatorship to Democracy : A Conceptual Framework for Liberation / Gene Sharp”, joka tuli vastaan kirjasta: ”This is an uprising : how nonviolent revolt is shaping the twenty-first century / Mark Engler & Paul Engler”, jossa mainittiin myös hieman vanhempi raapustus: ”Rules for radicals : a practical primer for realistic radicals / Saul D. Alinsky”. Ja kyllä, kaikkia niitä voidaan pitää hyvin ”vasemmistolaisena” kirjallisuutena, kuten jo aikaisemmin huomautinkin. Syy siihen on tosin hyvin yksinkertainen: oikeiston ideologia pohjaa usein vahvoihin hierarkioihin sekä lain ja oikeuden pilkuntarkkaan noudattamiseen. Vallankumous on kovin laiton tempaus, mutta samalla sitä pidetään lähes kaikkialla velvollisuutena, jos omaan maan hallinto käy sietämättömäksi. Jos siis haluaa vaihtaa sen mielestään väärän vallan, kannattaa perehtyä vallankumoukselliseen kirjallisuuteen, eikö? Kyllä, tuossa on vasta pintaraapaisu aiheeseen koska itse kannattamani ”Holistinen (r)evoluutio” ei pyri niinkään vallankumoukseen… vaan enemmänkin hylkää aatteen kenenkään vallasta muiden yli. Mutta koska asiat ovat menossa niin vauhdilla sekä totaalisesti päin persiitä tässä viimeisen parin vuoden aikana, laajennetaan hieman myös omaa näkemystäni ja samalla pohditaan kuinka hieman radikaaleimmin keinoin maailmaa on koetettu muuttaa.

Ensiksi tarvitaan kuitenkin ongelma joka pitää olla riittävän merkittävä ja kouriintuntuva ihan jokaiselle, koska ainoastaan ne joita ongelma koskee, voivat siihen tarttua ja vaatia siihen muutosta sillä vakaumuksella joka oikeasti tarvitaan asioiden muuttamiseen ilman miljardibudjettia. Tässä törmätäänkin jo siihen ehkäpä suurimpaan ongelmaan: resurssit. Tavan kansalla on kyllä joukossa massaa ja sitä kautta voimaa, potentiaalista valtaa, mutta tavanomaisin keinoin sen massan saamiseen liikkeelle tarvitaan merkittävä määrä resursseja ja sen mukana tuomaa vaikutusvaltaa. Raha on se helpoin konsti ajaa agendaa, mutta se onnistuu yleensä ainoastaan sen vielä isomman vallan siunaamana, koska kukaan muutosta kaikille parempaan haluava ei ole koskaan päätynyt niin korkealle valtapyramidissa, että voisi koko järjestelmän muuttaa kaikkien etua ajamaan sen pyramidin huipun sijasta. Voidaan pitää lähes surkuhupaisena, että valtaosa ihmisistä jotka uskoo oikeistolaiseen näkemykseen, kapitalismiin, joka muodostaa aina vahvan hierarkian, että maailmassa olisi tahoja sielä hierarkian huipulla joilla voisi olla valta muiden ylitse on pelkkä ”salaliittoteoria”. Toki siihen on kulutettu valtava määrä resursseja että se tolkun ihminen asian niin näkee, eli sinänsä ei ihme…

Selvästi se ensimmäinen vaatimus on täytetty, koska aina valtion johtoa myöden rummutetaan ”vastakkainasettelun ja vihanpidon” vähentämistä - polarisaatio on uhka. Ja miksi se on uhka? Koska vasta kun ongelma on polarisoitunut riittävän pitkälle, ihmiset näkevät sen ongelman todelliset kasvot. Samalla se vahva polarisaatio paljastaa ihmisten kuin ryhmittymien todelliset värit, mitä on yleensä pyritty välttämään mahdollisimman pitkään. Kansan yhtenäisyyden kannalta polarisaatio on huono asia, kansan itsensä kannalta isommassa kuvassa katsottuna taas hyvä asia jos se senhetkinen valta on alistava tyrannia (niinkuin se on). Vallanpitäjät saarnaavat vastakkainasettelua vastaan, samalla kun koettavat lietsoa sitä kaikin keinoin leimaamalla ne ongelmaan havahtuneet ”pahoiksi syntisiksi” propagandallaan. Ja voi pojat kun me suomalaiset ollaan hyviä tappelemaan keskenään, etenkin kun väärin vastustaminen on se kaikista suurin rikos mitä toisinajattelija voi koskaan tehdä. Se suurin rikos luulisi olevan sen alistavan vallan kannatus, mutta ei, se väärin vastustaminen katkoo välit paljon tehokkaammin. Toki se on ymmärrettävää, koska välit eivät voi katketa semmoisen tahon kanssa jossa niitä ei alunperin edes ollut - polarisaatio nosti ne oikeat värit pintaan. Kilpailijan ja vihollisen erottaminen toisistaan on aika helvetin tärkeä asia.


Muutama käytännön esimerkki

Ensiksi pitää tehdä täysin selväksi se seikka, että tällä hetkellä (koska tulevaisuudesta ei koskaan voi tietää satavarmasti) minulla ei ole mitään sitoumuksia yhteenkään näihin ryhmiin, eli samalla myös täytyy ottaa huomioon ettei minulla ole liioin asiasta sisäpiirin tietoa sen enempää kuin mitä kuka tahansa muukaan ulkopuolinen voisi ryhmittymästä saada. Samalla on huomattava, että ”alan” kirjallisuus on omalta kohdaltani vasta alkuvaiheissa, eli kykenen peilaamaan vasta vain murto-osaan kaikesta mahdollisesta tiedosta. Aloitetaan kuitenkin ryhmästä, jonka jäseniä tunnen useammankin ja joiden kanssa olen tehnyt ja tulen (ainakin toivottavasti) myös tekemään yhteistyötä tulevaisuudessakin: Me Kansa. Sattumaa vaiko puhdasta suunnitelmallisuutta, Me Kansan toiminta on monelta osin hyvinkin samankaltaista kuin Otpor-liikkeen (serbiaa, ”vastarinta”) toimet Milosevicin vastustuksessa. Hierarkia mutta samalla hajautettu järjestelmä, jossa jokainen ”solu” osaa ja voi toimia itsenäisesti yhteisen päämäärän eteen. Muutama näkyvämpi ”johtohahmo” jotka laittavat itsensä täysillä likoon toki eroaa Otporin näkemyksestä, samoin kuin käytetyt keinot: huumorin sijaan ihmisiin pyritään vaikuttamaan loogisen ajattelun ja tiedon yhdistelmällä. Tästä voidaankin samalla antaa kritiikkiä, koska suurin osa ihmisistä ei käytä loogista ajattelua tai muuta mieltään tiedon vaan tunteen perusteella. Mutta kukin tavallaan, en lähde neuvomaan miten asiaa tulee tehdä koska hitostako minä tiedän miten asiat tulee ”oikein” tehdä. Paholaisen asianajajana tosin osaan olla…

Seuraavaksi vilkaistaan itseasiassa kirjojen ”lähdettä”, eli mistä kuulin edes moisista teoksista: Elokapina. Seurasin hyvinkin tarkkaan mutta etäältä näitä viimevuotisia sirkusesityksiä ja ei voi kuin ihailla sitä organisaation osaamista joka siellä suunnassa on. Sama hajautettu malli omine soluineen, ilman näkyviä johtajia koska heidän kimppuun voitaisiin hyökätä ja päälle vielä huomattavat resurssit, jonka lähdettä ei pystytä määrittämään. Mutta koska elokapina on ”oikealla puolella”, ei rahoitusta tarvitse kyseenalaistaa tai tutkia! Elokapina tähtää viestintänsä lähes täysin tunteisiin, mikä onkin heidän ainoa mahdollisuutensa kyetä laajentumaan. Miksi? Siitä yksinkertaisesta syystä, että heidän agendansa ei perustu faktoihin vaan rahalla luotuun illuusioon katastrofista, jonka varmuuden kerrotaan olevan 99.98% luokkaa vaikka joka ikinen sen perusteella tehty ennustus onkin tähän asti mennyt pieleen pahemman kerran. Liike siis vuotaa jatkuvasti intellektuellit ja asiaa tarkemmin tutkivat ei fanaattisesti aiheeseen uskovat pois, jättäen jäljelle ainoastaan sen kulttimaisen organisaation joka odottaa maailmanloppua perustuen malleihin joiden tarkkuus on ruletin kanssa samalla tasolla. Mutta hyvin ne vetää - lapsiarmeijaa ei ollakkaan käytetty koskaan mihinkään pahaan asiaan historian saatossa vaan ne eturintamaan lapset laittaneet ovat aina olleet ne ”hyvät tyypit”, eikös?

Ja sitten kolmantena esimerkkinä annetaan jo lähes surullisenkuuluisaksi ilmiöksi noussut VKK, Valta Kuuluu Kansalle. Puolueen suljettujen ovien takana tapahtuvasta väännöstä vuotaa rajatusti tietoa ulos, mutta se pienehkö jakautuminen aiheutti runsaasti avautumisia sosiaalisessa mediassa ja mahdollisesti paljasti yhden jos toisenkin asian puolueen toiminnasta. Jälleen siis ainoastaan julki tulleisiin lukemattomiin haastatteluihin ja lausuntoihin perustuen, oman analyysini perusteella sanoisin VKK:n takana/sisällä olevan raudanlujia strategikkoja ja taktikkoja, tai tyypeillä kävi aivan uskomaton flaksi. Kristillisten arvojen ”naamioiminen” ennen vaaleja taisi tapahtua enemmän jäsenten kuin johdon suunnasta, joten siitä ei voida liioin puoluetta ainakaan täysin syyttää. Onko tämä ”vanhaan kansaan” vetoava taktiikka sitten avain voittoon, sitä en oikeen usko, mutta se on se linja joka on päätetty vissiin ottaa. VKK on myös ollut syytettynä pelisilmän puuttumisesta vaalien jälkeen, mutta jälleen peilaten lukemaani, kääntyisin enemmän niiden syyttäjien suuntaan siinä pelisilmän puuttumisessa. Keskusjohtoinen järjestelmä, joka taitaa kuitenkin olla vahvasti hajautettu ja se ydin, Turtiainen & Tiainen, ovat sielä keulassa ottamassa iskut vastaan täten jättäen ne solut riitelyn ulkopuolelle mahdollisimman pitkälle. Jos näkemykseni osuu kohdalleen, rohkea veto joka osoittaa niin aitoa johtajuutta kuin myös organisaattorin tapaa ottaa itse osumat vain auttaakseen muita nousemaan entistä korkeammalle. Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan asiaa ja kehitystä…


Organisoituminen on ainut mahdollisuus ja samalla suuri uhka

Valtaa vastaan, sen muuttamiseksi, tarvitaan aina vastavoima joka mieluusti on vähintään yhtä voimakas kuin se kaadettava valta. Käytännössä se valtaa vastustava taho on yleensä huomattavasti heikompi, mutta suurinkin jättiläinen kaatuu kun tietää kuinka sen voi kampittaa. Zombie-virus nosti lukemattomia eri tahoja takajaloilleen ja niistä muodostui niin yksi suuri, kuin lukemattomia pieniä ryhmiä jotka lähes yhdessä tuumin kävivät valtaa vastaan. Ongelmaksi heille tuli vain se, että valtaosalle kansasta havaittua ongelmaa ei ollut joka olisi kaivannut ulkopuolista korjausta. Se suuri pandemiahan oli jo vallanpitäjien hoidossa ja kaikki sitä uhmaava nähtiinkin suurempana ongelmana kuin yleensä virallista tarinaa vastustavien näkemykset. Jouduttiin siis aseistamaan media kaikin mahdollisin leimakirvein, että jokainen tolkun ihminen tiesi kuinka hulluja pahoja syntisiä Putinin natseja ne køronadenialistit olivat. Salaliittoteorian ja totuuden väli alkoikin kaventumaan melkoista vauhtia ja nyt se mahtaa olla 3-6kk se näiden kahden ero. Mutta se akuutti hätä ja kauhea ongelma jolle piti jotain tehdä oli ja meni jo. Kansa ei ehtinyt mukaan ja koska vapaudet ovat pääosin palautuneet, vain harva enää jaksaa vastustaa valtaa joka on vain jatkuva kuristusote kunnon iskun sijaan. Vallanpitäjät onnistuivat siis pitämään sen vastustuksen kurissa riittävän pitkään että ne suuret tunteet ehtivät laskeutumaan. Jäljelle jäi toki paljon vihaa ja halveksuntaa, puolin ja toisin, mutta olemme ”päässeet” uuteen normaaliin viruksen suhteen. Tai siis, ainakin siihen saakka kunnes se halutaan taas kaivaa naftaliinista ajamaan se seuraava pakkokeinolaki läpi kansan hurraamana.

Mutta niihin valtaa vastustaviin organisaatiohin palatakseni, niissä kuitenkin piilee vielä paljon niin mahdollisuuksia kuin kaikki katastrofin ainekset. Reaktiivinen toiminta, eli vastataan aina vastapuolen toimiin, joka on hyvin yleinen tapa vastustaa valtaa kun on aina vähintään sen yhden askeleen jäljessä, jolloin se ei koskaan kykene pääsemään sen jättiläisen eteen kampittamaan sitä. Elokapinan toimista, oli siitä itse aatteesta mitä mieltä tahansa, tulisikin ottaa oppia myös kansan puolella aktivismia harrastavien joukossa. Organsioitua hajautetusti, kouluttaa ne solut että ne voivat kouluttaa soluja ja ennen kaikkea muistaa, että kukaan ei jaksa hampaat irvessä vääntää ”aktivismia” vaan sen on oltava samalla myös miellyttävää tehdä, ehkä jopa viihdyttävää tai hauskaa! Siksi esimerkiksi yksi selvästi jo nimensäkin mukaan aivan kauhea äärioikeistolaisporukka, ”Vapauden Puolesta”, on ottanut hyvän aloitteen pitää bileitä ja verkostoitua ja laajentaa sitä hyvää pössistä sen kautta. Bileet ei ehkä kaikille sovi, mutta ehkäpä äijämäisempi grillaustapahtuma voisi sopia paremmin toisille, en tiedä. Toki niissä kaikissa seinä tulee vastaan resursseissa, jolloin kannattaakin miettiä että mihin ne vähät panokset kannattaa sijoittaa ja mistä niitä panoksia voisi saada lisää.

Niin, entäs se uhka niissä organisaatioissa? Kollektivismi, eli on vain yksi oikea tapa tehdä asiat ja muut hiljaa, ei rajoitu vain siihen virallisen tarinan sakkiin. Samaa kollektiivista ajattelua ja ”mä en leiki sun kanssa koska oot tymä” on ihan yllin kyllin myös vaihtoehtoisen näkemyksen omaavassa sakissa - sen sekalaisempaa seurakuntaa kun saa hakea. Heistä suurin osa saattaa nähdä sen yhden asian, vapauden menetyksen, suurimpana ongelmana mutta niin siihen johtaneet syyt kuin mahdolliset korjaukset jakavat sen leirin jo lukemattomiin eri kuppikuntiin jotka eivät sitten ainaskaan leiki just tietyllä tavalla väärin vastustavien kanssa, niih! Henkilökulttien muodostuminen ja keskinäiset riidat hajottavat kaikki ryhmät, joilla olisi edes teoriassa mahdollisuus vastustaa sitä valtaa. Se ei tosin ole sattuma, koska vallanpitäjät kyllä tietävät mihin liekkeihin bensaa kaatamalla saadaan paras kokko aikaiseksi. Sattumaa ei myöskään ole se, että tämä globaalin kommunismin kannatus on niin suurta useissa eri ryhmissä, etenkin jos se taho tuntee olevansa oikeutettu valtaan muiden yli. Ratkaisu? Sananvapaus. Nostetaan se kissa pöydälle, puhutaan gorillasta nurkassa ja annetaan elefantille huoneessa tilaa näyttäytyä kokonaan. Ilman sitä asian polarisoitumista ei nähdä kuvaa kirkkaasti, joka tarvitaan myös sen kuvan eri sävyjen näkemiseen. Valtamedia syöttää sen kuvan epämääräisenä mössönä, josta pitää olla juuri tiettyä mieltä tai on paha äärioikeistoputininnatsikommarimutanttipetturi.

maanantai 4. huhtikuuta 2022

Demokraattinen radikalismi


Luomassa maailmaa omaksi kuvakseen

Suurin osa ihmisistä näkee maailman kuten he haluaisivat sen olevan, ei kuten se on. Median luoma illuusio, simulacrum, on se haavemaailma, missä ihmiset elävät uskoen ja toivoen, että tämä järjestelmämme tekee mitä se sanoo tekevänsä. Ihmiset uskovat, että Suomi on esimerkiksi ”demokraattinen oikeusvaltio”, jonka asioihin voidaan ”vain äänestämällä vaikuttaa” vaikka todisteita ei median julkaisemien ”tutkimusten” lisäksi juurikaan ole. Maailman onnellisin kansa kuitenkin tietää miten asiat ovat, koska seuraavat maailmaa herkeämättä tietäen juuri miten homma toimii - seuraamalla valtamedian uutisia. Usein käyttämäni fraasi: ”media kertoo mitä sinun halutaan tietävän, ei mitä sinun tulisi tietää”, kuvaa mielestäni hyvin tarkkaan ongelman ytimen.

On kuitenkin olemassa alati kasvava joukko, jonka mielestä se ”tolkun ihminen” on väärässä uskoessaan sitä sontaa jota valtamedia heille syöttää joka tuutista. Heistä suuri osa kuitenkin uskoo silti järjestelmään niin vahvasti, että kuvittelee muutoksen tulevan sillä äänestämisellä ja koneiston kaatamisella sen sisältä. Onko tämä mahdollista? Toki, ei tarvitse kuin uskotella jokunen miljoona suomalaista äänestämään ”oikein” niin asia korjaantuu! Vastassa siinä ei olekaan Suomessa kuin reilu satavuotias koneisto verkostoineen ja lähes rajattomine resursseineen, minkä lisäksi se rautainen tietotaito kuinka niin koneisto kuin yksittäiset ihmiset toimivat on siinä samassa nurkkauksessa. Jos tolkun ihmiset ymmärtäisivät kuinka vahvasti oligarkinen, harvainvaltainen, tämä järjestelmä on, he saattaisivat ymmärtää miksi osa kokee niin vahvasti aatteen paloa muuttaa järjestelmä demokraattiseksi, kansanvaltaiseksi.

Ajatus siitä ”demokraattisesta” utopiasta on kuitenkin monella kovin häilyvä ja se perustuu yllättävän usein siihen valtamedian luomaan illuusioon mitä demokratia tai demokraattinen edes merkitsee. Ei siinä että nykyinen mallimme olisi demokratia, saatikka edes demokraattinen, mutta seuraamalla sosiaalista mediaa ei tarvitse kovinkaan pitkään hakea esimerkkejä miksi on oikeastaan hyvä ettei järjestelmämme ole kumpainenkaan… Toisaalta taas se rahan ohjaama oligarkia ei liioin tule koskaan luomaan yhteistä hyvää, koska se ”yhteinen hyvä” sotii niin vahvasti koko kapitalismin ideaa vastaan, joka taas on nykyään maailmanlaajuinen valtauskonto lähes kaikille tolkun ihmisille. Päättäjämme tosin eivät siihen tyydy, vaan ajavat neoliberaalia mallia missä kilpailu on vedetty tappiin saakka, tai vaihtoehtoisesti neoliberalismin sijaan haluavat globaalin kommunistisen mallin Klaus Schwabin kultin mukaisesti.


Vallankumousta pukkaa ihan justiinsa?

Niitä keinoja joilla se maailma muutetaan käytiin jo pieniltä osin läpi edellisessä tekstissä ”Diktatuurista demokratiaan”, joten se mahdollinen ”miten” on jo hanskassa, mutta ”miksi” on hakusassa. Ensinnäkin vallankumous ja siitä puhuminen ei alkuunkaan istu yhtään oikeistolaiseen näkemykseen pohjautuvalle aatteelle, vaan he vaativat reformia, uudistusta. Siitä syystä ”alan” kirjallisuus painottuu hyvin vahvasti sinne vasemmalle laidalle, kommunismin ja sosialismin suuntaan. Valta on kumottava että uusi kommunistinen utopia voisi syntyä. Kunnon oikeistolainenhan ei mitään Marxistista paskaa lue, vaan hylkää ajatuksen vallankumouksesta millään muulla tavalla kuin järjestelmän saneleman kilpailun kautta! Koska kilpailun voittaminen muiden säännöillä on se maailman varmin paikka onnistua?

Mutta leikitään nyt niillä sanoilla eikä käytetä sanaa ”vallankumous” vaan uudistettiin valta kokonaan. Miltä se uusi valta sitten näyttää? Demokraattiselta, tyhmä! Aivan, aivan, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Kansa on vallassa! No mutta niinhän se nytkin on, kansa sanoo joka vaaleissa että ”ottakaa valtamme pois ja hallitkaa meitä ja muita tahtonne mukaan!” - eikös nyt olla juuri sitä kansan tahtoa noudattamassa? Vai onko kansa syyntakeeton, koska se uskoo mitä valtamedia sille kertoo? Jos kansaan ei voi luottaa tekemään hyviä päätöksiä omaksi edukseen, miten se uudistettu malli voi toimia silti kertoen olevansa demokraattinen? Entä kuinka kansan tulisi muuttua, että siihen voisi luottaa tekemään päätöksiä omasta puolestaan? Itse kun en ole politiikkaan pyrkimässä, minulla ei tarvitse olla vastauksia noihin kysymyksiin. Mutta jos itse sinne halajat, miten on?

Nimittäin sen ”demokraattisen” utopian voi hahmottaa kahdella toisistaan vahvasti poikkeavalla tavalla. Kumpainen tapa luottaa siihen seikkaan, että kansa on valistunutta ja kunnolla informoitua. Ensimmäinen näkemys on ns. liberaalin demokratian aate, missä edustajat ovat puhtaasti tulkkaamassa kansan tahtoa säännöiksi. He eivät pyri vaikuttamaan kansaan, vaan ovat puhtaasti vain kansan palvelijoita mahdollistaen kansanvallan. Toisen koulukunnan mukaan ja miten nykyinen parlamentaarinen tasavalta oikeasti toimii on se, että edustajat ajavat täysin sitä omaa agendaansa ja saavat oikeutuksen sille agendalleen kansan äänestyksellä. Kansa siis vapaaehtoisesti antaa valtansa tietyille tahoille heidän ylitseen, mutta koska se on kansan oma valinta, on järjestelmä demokraattinen. Radikaalin demokratian kannattajat taas pitävät koko äänestystä typeränä ideana, jolla ei päästä koskaan hyvään ratkaisuun vaan ainoastaan parhaaseen annetuista vaihtoehdoista.


Miksi sitten demokraattinen?

Poliittisesti aktiiviset toimijat pyrkivätkin jatkuvasti saamaan kansan rivit oman maailmankuvansa taakse. Mutta onko se silloin enää demokraattinen, jos ihmiset eivät ole itse päätyneet siihen samaan näkemykseen vaan ainoastaan valitsevat annetuista vaihtoehdoista? Kapitalistinen sananvapaus määrää sen, että mitkä sanomat ja tiedot välitetään valtaväestölle ja mitkä jäävät piiloon, jolloin kansan mielipide on ja tulee aina olemaan enemmän tai vähemmän manipuloitu mielipide. Ja se kenellä on siihen resurssit, on oikeasti vallassa. Yksikään aate, jolla ei ole ”oikean vallan hyväksymä”-leimaa, ei ole tähän päivään mennessä koskaan menestynyt, eikä näillä näkymin tule koskaan menestymäänkään. Että jokin aate voisi valtavirtaistua, on sen takana oltava suuri määrä valtaa ja voimaa.

Mutta samaan hengenvetoon, ihmismassoillahan on sekä valta että voima. Sen potentiaalisen vallan haltuunottaminen onkin toinen juttu, minkä lisäksi voidaan kysyä millä oikeutuksella kukaan voi omata niin suuren määrän valtaa? Kyllä, on olemassa ihmisiä jotka vilpittömästi haluavat vain hyvää ihan kaikille ja täten olisivat ”hyviä johtajia”, mutta heiltä usein puuttuu käytännön osaaminen mitä siihen johtamiseen myös vaaditaan. Ja tietysti se pikkuseikka, että yksikään oikeasti hyvä ihminen ei voi pärjätä siinä kilpailussa, joka tällä hetkellä on voitettava jos haluaa muutoksen saada aikaiseksi poliittisen järjestelmän kautta. Ja kun palataan alkuun, mikä olikaan se poliitikkojen yleinen aatesuuntaus? Aivan, neoliberalismi, eli kilpailu potenssiin sata. Ja kilpailussa vain kiinni jäänyt huijari huijasi, vai kuinka se meni?

Voitaisiinko siis tämä järjestelmä korjata kansanvallalla ja muuttaa kansanvaltaiseksi? Kyllä, teoriassa. Aiheesta on runsaasti kirjallisuutta, mutta niissä (lähes) kaikissa paistaa muutama huolestuttava seikka läpi. Ensiksi, ne resurssit ja organisaatiot jotka muutokseen tarvitaan vaativat niin tarkkaa hallintaa, että vain muutama ja jo nyt vallassa oleva taho siihen kykenisi. Toisekseen, niissä usein takana on aatesuuntauksia joilla ei ole ”yhteinen hyvä” lainkaan mielessä vaan maailman muuttaminen heidän omaksi kuvakseen. Ja kenellä on oikeus hallita kaikkia muita ja vaatia muita näkemään asiat samalla tavalla? Ennen sitä kutsuttiin totalitarismiksi tai jos mukana oli myös omistus, siitä puhuttiin fasismina. Toisaalta, hyvä tyranni voisi tuoda rauhan maan päälle. Sannan ja lasten mielestä Schwabin takana olevat tahot ovat juuri niitä hyviä tyranneja, jotka tietävät sinunkin asioista paremmin kuin voisit itse ikinä tietää - kaikki tapahtuu yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi! Ylikansallista valtaa kansanvallan yli, kuten EU ja tuleva NATO jo ovat. Mutta kas kummaa, media kyllä tietää että vallan luovuttaminen ulkopuolelle on ainoa oikea ratkaisu… Samalla kun tolkun ihminen tietää, ettei häntä kyetä etenkään propagandalla manipuloimaan.

lauantai 2. huhtikuuta 2022

Diktatuurista demokratiaan


Kohti vapautta

”From Dictatorship to Democracy - A Conceptual Framework for Liberation” - Gene Sharp - on vuonna 1993 raapusteltu ”opaskirja” Burman demokratisointia varten. Kirjaa on käännetty lukemattomille eri kielille ja sitä pidetään yhtenä merkkiteoksena väkivallattomasta vallankumouksesta. Kuten Etienne de la Boetie ja Vaclav Havel omissa vastaavissa kirjoissaan jo kirjoittivat, totalitaarisen järjestelmän, diktatuurin, kaatamiseen ei kannata käyttää voimaa vaan tehdä se rauhanomaisesti vastarintaa tekemällä siitä yksinkertaisesta syystä, että väkivalta ja voima ovat ne tyrannian keinot ja tyranneilla on sitä raakaa voimaa yleensä riittävästi hajottamaan kaikki paitsi sotilaallinen vallankaappaus. Peloissaan olevat tyrannit saattavat jopa turvautua muiden vastaavien tyrannien kanssa tekemiin liittoihin sotilaallisesta avusta, koska kansannousun estäminen ulkomaisella armeijalla pitää kätevästi omat kätöset puhtaana oman kansan verestä. Mutta se on varmasti ihan puhdas sattuma, että juuri nyt halutaan tehdä sotilasliitto kun kansa alkaa pikkuhiljaa havahtumaan kusetukseen, eikös?

Kuten jo Machiavellikin tiesi, se vaaleilla valittu hirmuvalta on kaikista hankalin selättää - sillähän täytyy olla kansan enemmistön kannatus, muutoin eivät olisi valtaan mokomat päässeet. Nykyään se kannatus voidaan kuulemma selvittää gallupilla, kansalta kysymisen sijaan, mutta mikäpä siinä. Ensimmäinen haaste on siis edes tunnistaa se tyrannia ja vieläpä kyetä osoittamaan se kaikelle kansalle. Osoittaminen ei kuitenkaan vielä riitä, vaan se sana on vielä saatava leviämään kansan keskuuteen mikä nykyisen tarkan valtion mediakontrollin vuoksi lisää omat vaikeutensa jo valmiiksi haastavaan tehtävään. Itse lähtisin ongelmaa ratkaisemaan mediaviruksilla, mutta mistäs minä tietäisin miten valtarakenteita kaadetaan. Jokainen vastustaja kun on ainutlaatuinen, minkä vuoksi yhdessä paikassa toiminut väkivallaton vallankumous ei välttämättä toimi toisaalla. Ämpärikansalle sekä sen viestin perille meneminen kuin edes perille saavuttaminen ovat jo melkoisia haasteita, koska kaikkihan sen tietää että vain Yle kertoo totuuden. Kun koko kansan Sanna ja Sauli sanovat ”hyppää”, kansa kysyy ”kuinka korkealle?”

Mutta oletetaan että viesti saadaan perille saakka ainakin osittain, mitäs sitten? Tutkitaan ensin mistä ne valta ja voima tulevat, niin tyranneille kuin kansalle. Tyrannit tarvitsevat runsaasti resursseja pitääkseen valtansa ja heidän voimansa kumpuaa esimerkiksi seuraavista lähteistä: auktoriteetit joita kansa uskoo ja kuuntelee, vapaaehtoisesti ja omasta tahdosta tyranniaa kannattavat ihmiset, tietotaito kansan hallintaan sekä keinot käyttää niitä (media), mahdolliset aatteet tai ideologiat joita kansa kannattaa (”demokratia ja äänestäminen”), materiaaliset resurssit ja infrastruktuurit sekä yhtenä tärkeimpänä asiana sanktiot - kyky ja halu rangaista kaikkia niitä jotka eivät tottele. Kansan puolella on taas kansan yhtenäisyys ja halu sekä tahtotila olla vapaita eli vastustaa tyranniaa, kansan resurssit sekä kansan omien organisaatioiden voima vastustaa valtaa ja lopulta kansan kyky ja taidot pidättäytyä tyrannien auttamiselta. Kansalla on siis kaikki keinot vuodattaa tyrannien resurssit kuiviin ja pakottaa heidät joko luovuttamaan tai käyttämään entistä epätoivoisempia keinoja jotka johtavat lopulta heidän omaan tuhoonsa. Ei siis ihme, että nykypäivän tyrannit haluavat kuulua isompiin ryhmittymiin, koska silloin heidän takanaan on enemmän resursseja sekä raakaa voimaa pitää se kansa kurissa. EU heillä jo on, mutta se ei näytä riittävän… Eivät ne tyrannit niitä ulkoisia voimia pelkää vaan sisäisiä voimia, jotka heidät voivat kaataa - yhtenäinen kansa.


Mistä kansan valta kumpuaa?

Tuossahan se vastaus jo tulikin: yhtenäisyydestä. Tässä helposti menee kuitenkin asiat sekaisin, koska yhteistyö sekoitetaan usein kollektivistiseen ideologiaan, missä kaikkien on nähtävä asiat samalla tavalla. Tyrannien pelon kansan yhtenäisyydestä voikin aistia siitä, kuinka herkästi he haluavat estää ihmisten välisiä siteitä. Kielletäänkö yhdistyksiä, estetäänkö mielenosoituksia ja koetetaanko kansan omasta tahdosta luodut järjestelmät saada nurin? Systemaattiset hyökkäykset ”väärinajattelijoita” kohtaan osoittavat, että jossain alkaa olla jännäkakka hilkulla, koska liberaalissa demokraattisessa oikeusvaltiossa kuka tahansa saa luoda hyvin pitkälti mitä tahansa liittoutumia kenen kanssa tahansa sekä rakentaa omia järjestelmiään, kunhan se nyt ei ole suoraan rikollista toimintaa. Vähemmän yllättävästi ne tyrannit kääntävätkin koko oikeusjärjestelmän taistelemaan kansaansa vastaan jos tilanne pääsee pahasti eskaloitumaan. Vihapuhelait ja jatkuva ”disinformaation” rummutus osoittavat, kuinka niitä ikäviä faktoja on alkanut vuotamaan koko kansan keskuuteen - ennen ne olivat vain harmittomia hullujen horinoita ne salaliittoteoriat, mutta kun yksi toisensa jälkeen ne osoittautuvat todeksi ja yhä useampi niihin havahtuu, otetaan koko koneisto vastustamaan vääräuskoisia. Täysin liberaalien demokraattisten aatteiden vastaisesti, mutta se on kuulemma ”yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi”.

Siinä kun koneisto on yksi järkälemäinen instituutio, on kansa hajautunut lukemattomille eri alueille ja kyetessään toimimaan yhteistyössä, pystyy se iskemään useasta eri suunnasta samaan aikaan. Hajautettu mutta yhdistetty valta/voima kykenee kaatamaan sen suurimmankin jättiläisen, kuten jo taruista olemme oppineet. Pitää vaan tietää mihin ja miten iskeä, mutta se ei olekaan ihan pikkujuttu. Jokaisella koneistolla ja sen osalla on kuitenkin oma Akilleen kantapäänsä, jotka täytyykin ensin löytää ja tunnistaa. Koneiston sisällä olevat ihmiset ovatkin koneiston heikoin lenkki, koska yksittäiset pilliinpuhaltajat ja tyranniaa vastustavat tahot voivat kaataa melkoisen määrän hiekkaa rattaisiin. Siksi onkin ymmärrettävää, miksi ”disinformaatiota” vastaan taistellaan niin vahvasti - koneiston sisällä koneistoa vastaan kääntynyt taho voi jopa yksistään saada koko paskan nurin. Ketään en tietenkään yllytä moiseen koska sehän olisi vallankumouksellista toimintaa… mutta samalla täytyykin pohtia että tällaisten asioiden pohtiminenhan on täysin ajanhukkaa koska emme elä lainkaan tyranniassa jonka koneistoa pitäisi yrittää kaataa, eikös?

Väkivallattomassa vastustamisessa, joka on kansalle usein se ainoa toimiva vaihtoehto, on se ehdoton etu, että siihen osallistuvat ovat yleensä hieman harvemmin narun jatkona jos tyranni yrittää edelleen ylläpitää illuusiota oikeutetusta vallasta. Eri keinoja siihen vastustamiseen on kirjassa listattuna lähes 200 vaihtoehtoa, eli kannattaa tsiikata sieltä suoraan mikä sopii itselle parhaiten. Koko koneiston kaataminen kuitenkin perustuu yhteen asiaan: ”meitä on monta, tyranneja on vähän”. Jos, huomaa JOS kansa siis saisi mittansa täyteen, sillä olisi kaikki keinot ja valta kaataa mikä tahansa tyranni ja ne tyrannien lakeijat saattavat kääntää takkinsa jos he huomaavat tulleensa huijatuksi palvelemaan tyrannia. Valtamedia on tietenkin se tärkein työkalu mikä tyranneilla on, mutta koska kyse on tiedosta ja sen jakamisesta, mikään ei estä kansaa ohittamasta keskusjohtoista virallista tarinaa ja sen äänitorvia. Kansan valta kumpuaa massasta, mitä jos se massa toimisikin omaksi edukseen eikä harvojen eduksi, vaikkapa jakamalla tietoa jota halutaan pimittää kansalta?


Ettei asiat olisi liian helppoja

Suurin haaste kansan yhdistämisessä ja tiedon levittämisessä ovat tietenkin virallisen koneiston ohittaminen ja sen lonkeroiden päihittäminen. Jo niiden virallisten ja lain mahdollistamien keinojen kautta koneisto kykenee pitämään silmällä ja ennakoimaan (lähes) kaikki vastustajiensa liikkeet. Siihen päälle vielä vapaaehtoisesti koneistoa auttavat tai vaan ihan piruuttaan asioita tahallaan pilaavat yksilöt voivat sekoittaa pakkaa ja aiheuttaa koko vastustuksen lässähtämisen käsiin. Meneekö se sitten pahantahtoisuuden, tyhmyyden vai psykopatologian piikkiin, nämä kansaa vastaan taistelevat tahot kykenevät hyvinkin usein kampittamaan minkä tahansa tyranneja vastustavan liikkeen lähes lähtötelineeseensä. Salatun viestinnän ja avoimmuuden sekä ”demokratian” välillä joudutaankin usein taiteilemaan ja kysymys miten luoda uskoa ja uskottavuutta salailevaan tahoon ei olekaan ihan tuosta vaan vastattu. Niin sisäinen kuin ryhmittymien välinen kilpailu ovat myös omiaan pilaamaan koko kansannousun. Kaikki haluavat kalifiksi kalifin paikalle?

Ilman hyvää strategiaa ja tarkkaa suunnitelmallisuutta ei niitä tyranneja kuitenkaan kaadeta. Tyrannien koneistot ovat usein vuosien saatossa muodostuneita ja hyvinkin vakaasti samaa rataa eteneviä laitoksia, joita ei ihan pienet tuulet hetkauta. Kaikki paskaksi ja aloitetaan nollista ei ole vaihtoehtona kuin täydellisen katastrofin jäljiltä ja se pitäisi olla itsestäänselvä asia, että se ei ole kenenkään etu. Mihin niitä resursseja sitten on hyvä käyttää ja missä säästellä, siihen ei ainakaan minulla, eikä yhdelläkään muullakaan ole antaa ”oikeaa” vastausta. Lukemattomia eri näkemyksiä ja painotuksia, mutta niistä pitäisikin kyetä poimimaan ne juuri siihen senhetkiseen tilanteeseen todennäköisimmin toimivat ratkaisut. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä, mutta voivottelu ja loputon pohtiminen eivät asiaa eteenpäin vie. Jos etenemiskeinot ovat epäselviä, olisi kuitenkin parempi säästää niitä resursseja sattumanvaraisen laukomisen sijaan. Nyt kun esimerkiksi ruokapula näyttää kasvavalta todennäköisyydeltä, resurssien varastointi ja säilytys voisi olla varteenotettava vaihtoehto - mitä luulet kumpi luo enemmän uskottavuutta, lupaukset ruuasta ja paremmasta tulevasta vaiko se leipä kädessä ja rohkaiseva taputus selkään? Omavaraisuus saattaa vielä pelastaa monen hengen.

Keinot siis tiedetään, strategiat vain suunnittelua ja käyttöönottoa vaille valmiina ja uusi uljas tulevaisuus on lähes käden ulottuvilla? No ei ihan, koska olemme kompuroimassa edelleenkin siinä ihan ensimmäisessä askelmassa - onko tämä edes tyrannia? Njuu, onhan ne asiat nyt huonosti ja huonompaan ollaan menty vuodesta toiseen, mutta kyllähän esimerkiksi tuo ja tuo ja tuo systeemi pelaa edelleenkin ja olisihan meille nyt kerrottu jos olisimme niin syvällä suossa, eikös? Suurin osa ihmisistä haluaa vain elää rauhassa omaa elämäänsä ja niin kauan kuin se onnistuu vaikkapa jatkuvien myönnytysten kautta vapauksien ja oikeuksien kustannuksella niin mikäpä siinä. Asiat voisivat olla aina huonomminkin? Toisin kuin sammakot keitettäessä, ihmiset eivät havahdu siihen hivutukseen ennen kuin on liian myöhäistä. Siinä ei liioin paljoa naureskella, vaikka voikin sanoa että ”minähän sanoin ja koetin varoittaa, mutta te ette kuunnelleet”… mutta perkele, minähän sanoin ja monta kertaa! Nyt jumalauta hereille! Ai niin, eiväthän ne niin tekisi, joku olisi kertonut ja kaikki tehdään vain turvallisuutesi vuoksi sekä yhteiseksi hyväksi. Mitä meinaat, koetettaisiinko oppia historiasta ennen kuin olemme vain osa ylipyyhittyä historiaa?

perjantai 1. huhtikuuta 2022

Kilpailija vai vihollinen politiikassa


Kenen joukoissa seisot?

Olipa tilanne mikä tahansa, on tärkeää kyetä tunnistamaan liittolaiset vihollisista. Rintamalinjat eivät vaan yleensä ole niin selvästi piirrettyjä, etenkin ”kulttuurisodissa” missä aatteet ja niiden voimana toimivat ryhmittyvät vääntävät toisiaan vasten. Ehkäpä se suurin haaste onkin tunnistaa epätäydellinen liittolainen erilleen vihollisesta, koska siinä tulee helposti tehtyä virhe että kohtelee kumpaistakin vain vihollisena. Täydelliset liittolaiset tuppaavat olemaan aikasta harvassa, koska ihmiset nyt vaan tuppaavat näkemään maailman jokainen omalla tavallaan. Mutta jos kaikkia yhtään omasta ”täydellisestä” näkemyksestä poikkeavia erehtyy luulemaan viholliseksi ja käyttäytyy sen mukaan, on kyseinen suuntaus tuhoon tuomittu alusta pitäen.

Jokaisella aatesuuntauksella on tietenkin omat ydinarvonsa, jotka pystytään yleensä määrittelemään kohtuullisen selvästi. Kuinka paljon pelivaraa niissä arvoissa on, se vaihtelee runsaasti, mutta yleensä katsoen ne liittolaiset pitäisi kyetä tunnistamaan juuri arvojen pohjalta - ovatko ne omat ydinarvot samankaltaiset vaiko vastakkaiset siihen verrattavaan nähden. Esimerkiksi Suomessa isojen poliittisten puolueiden ydinarvot ovat yhtäläiset - kansalta otetaan ja annetaan se kavereille. Ketä ne kaverit ovat vaihtelee, mutta konsensus löytyy joka kerta kunhan kaikki saavat mielestään passelin lohkon kansalta varastetusta kakusta. Koska kansalta ottaminen on sitä helpompaa mitä kauemmaksi valta kansan näpeistä viedään, ovat nämä koneiston kiltit seteliselkärankaiset aina valmiita luovuttamaan vallan ylikansallisille elimille kunhan saavat itse pitää hillotolppansa. Viimeksi se oli EU, nyt samaa tehdään NATO:n kanssa.

Minkä vanhat puolueet ovatkin ymmärtäneet jo kauan kauan sitten ja mitä pienpuolueiden suuret johtajat eivät tunnu käsittävän alkuunkaan, onkin se miten niihin ”vastustajiin” tulee suhtautua. Suurin osa vastustajista kun ei ole vihollisia vaan kilpailijoita, jotka kisaavat samasta vallasta eli äänestäjäjoukosta jolla se valta oikeutetaan. Moni edelleenkin kuvittelee poliittisen kentän jakautuvan ”oikeiston” ja ”vasemmiston” välillä, vaikka jokainen vanha puolue ajaakin täsmälleen samaa neoliberaalia järjestelmää. Jako globalistien ja lokalistien välille olisikin tarkempi, mutta kun vanhojen puolueiden konsensus on ”globalismi”, ei todellisia vaihtoehtoja ole edes ollut tähän saakka. Valeoppositiolla (PS, eli se Soinin alunperin luoma populistinen puolue joka jatkaa täysin samalla linjalla jakautumisesta huolimatta) on kerätty vaan ne vapaat äänet kuleksimasta pois pienpuolueilta, jotka edes yrittävät olla globalismia vastaan.


Miten tunnistaa ystävä erilleen vihollisesta tai kilpailijasta?

Keskustelujen siirtäminen virtuaalimaailmaan naamatusten tapaamisten sijaan ei ainakaan ole parantanut mahdollisuuksia arvioida sitä toista ihmistä ja hänen motiivejaan. Eipä se helppoa ole kasvotustenkaan, mutta se valtava määrä kehon kieltä ja äänenpainoja mitä jää puuttumaan netin kautta jutusteltaessa on niin merkittävä, että jopa vuosien jälkeen saattaa tulla ihan puskista se puukko selkään. Huhut kiertävät helposti ja jonkun maineen on helppo tuhota laittamalla liikkeelle uskottavan kuuloisia satuja ja tarinoita, joita sitten levitellään netin sakeimmilla palstoilla ilomielin - tiedonpesua. Ihmiset voivat myös muuttua (kyllä, se on mahdollista, mutta ei kovinkaan todennäköistä) eli entisestä vihollisesta saattaa tulla vahvin liittolainen. Tilanteet kuitenkin elävät jatkuvasti, jolloin harmittavan usein kaikki mahdolliset liitot eri aatesuuntien välillä ovat vain hetkellisiä ja yhtä kolahdusta vaille täysiä vihamielisyyksiä.

Siksi ero sen epätäydellisen liittolaisen ja kilpailijan välillä onkin häilyvä. Puheet siitä kuinka kaikki ollaan samassa veneessä pitävätkin paikkansa, mutta kun kaikki soutavat omaan suuntaansa, se vene ei liiku mihinkään. Jos lokalistit oikeasti haluaisivat saada sen veneen liikkumaan haluamaansa suuntaan, olisi kaikki ne erimielisyydet kyettävä jättämään seuraavaan erään, eli vasta sitten eduskunnassa kilpailemaan keskenään. Ja ainahan sitä voi perustaa uuden puolueen jos ei juuri niissä joukoissa seisominen enää kiinnosta? Olisi vaan edelleen syytä sekä muistaa kuin tunnistaa ne epätäydelliset liittolaiset niin vihollisista kuin kilpailijoista erilleen. Johonkin ryhmään kuuluminen aiheuttaa kuitenkin aina omat ongelmansa…

Ongelmana onkin kollektivistinen ajattelu, missä ryhmät hyväksytään ja hylätään kokonaisuutena. Ihmiset eivät usein pyri etsimään hyvää ratkaisua vaan valitsevat vähiten huonon vaihtoehdon, joka edelleenkin on huono. Koko ”demokratian” ongelma piileekin juuri kollektivismissa, puolueissa, jotka toimivat omina itsenäisinä olentoinaan kansan yläpuolella. Puolueet näkevät toisensa kilpailijoina, mutta jäsenet usein ne eri puolueiden kannattajat vihollisina. Media esittää nykyiset valtapuolueet niin, että kuka tahansa pystyy sen tarinan perusteella valitsemaan ”oman värinsä” ja leikki senkun jatkuu. Puolueet siis kisaavat kansan suosiosta, mutta kilpailun jälkeen ja vaalituloksen valmistuttua se kansa unohdetaan täysin koska siltä jo saatiin oikeutus valtaan, eli se ainoa asia jota äänestäjiltä haettiin. Kansa on vain välttämätön paha, vihollinen joka pidetään loitolla puuttumasta maan asioihin.


Konsensuksen haastaminen

Kollektivistinen ajattelu aiheuttaakin lähes poikkeuksetta sen, että ne puolueet tai vastaavat liikkeet alkavat muistuttaa enemmänkin kultteja, joko suuren johtajan tai aatteen ympärillä. Omat ovat hyviä kun taas kaikki siitä poikkeavat pahoja vihollisia. Siksi rintamakarkuruus, takinkääntö ja vastaavat nähdään suurimpana petturuutena mitä olla ja voi, etenkin jos se uusi näkemys on sitä kaikista pahimman sortin syntiä: väärin vastustamista. Valtapuolueet näkevät puoluevaihdokset vain osana kilpailua, jolla ei niin suurta merkitystä ole - kunhan vaan ei hyppää pienpuolueisiin, jotka kehtaavat haastaa sen konsensuksen kuinka maata tulee johtaa: kansalta otetaan, kavereille annetaan. Valtapuolueiden kultteihin uskoville taas ei parane edes vihjata heidän toimintansa olevan kulttimaista, koska kultisti siitä suuttuu…

Mikä nykypäivänä kummasti hämmästyttääkin ihmisiä on se, että nykyinen puoluerakenne toimii lähes täydellisesti järjestelmässämme. Ne suojelevat itse itseään ja vallan vahtikoira, media, hoitaa lopun vahtimisen. Sooloilijoita ei kaivata, muutoin kuin vaaleissa keräämään ne hajaäänet. Hyvän kulti… siis puolueen kannattajan tuleekin ottaa se näkemys, että vaikka puolue tekee asioita päin helvettiä ja omia arvoja vastaan, tulee siihen silti luottaa koska se kaikki muu on vähemmän huonoa kuin muualla. Seteliselkärankaisuus onkin siis vaatimus jokaiselle ehdokkaalle ja sitä tuntuu löytyvän. Vaihtoehtoisesti hieman laimealla seoksella tai jonnin verran harvennetulla muumilaaksolla varustetut voivat myös pärjätä järjestelmässä, kunhan ei rupea saamaan itsenäisiä ajatuksia joita ylhäältä ei käsketty saatavan. Vihollinen on se koneistoa kyseenalaistava taho, väärin äänestävä vaan harhaan johdettu mahdollinen liittolainen ja muut valtapuolueet/niiden ehdokkaat pelkkiä kilpailijoita.

Vuosihan tässä on taas aikaa ennen seuraavia vaaleja, joten katsotaan onnistuisinko saamaan pohtimista tapahtumaan edes muutaman päähän tässä poliittisessa pelissä. Ensimmäinen haaste tuli jo podin muodossa, jakso ”222 - Paholaisen asianajaja pienpuolueille”, mutta en usko että se juurikaan saa valtaan halajavia sen kummemmin funtsimaan. Mutta eihän sitä koskaan tiedä miten käy. Herneitä saa kaupasta ainakin vielä jos niitä haluaa nokkaansa asiasta tunkea, samoin kuin kirjallisuutta löytyy aiheesta niin netistä ja kirjastosta ihan ilmaiseksi yllin kyllin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja hätäillen ei tule kuin kusipäitä mukuloita, jonka lisäksi vielä Aprillipäivän kunniaksi muutama vitsi loppuun: ”Suomi on demokraattinen oikeusvaltio” ja ”Vain äänestämällä voit vaikuttaa!” Lisää vitsejä voi käydä kysymässä kosovolaisilta sanomalla ”Puolustusliitto” ja ”Operation Allied Force” samassa lauseessa.