Diktatuurista demokratiaan

Kohti vapautta

”From Dictatorship to Democracy - A Conceptual Framework for Liberation” - Gene Sharp - on vuonna 1993 raapusteltu ”opaskirja” Burman demokratisointia varten. Kirjaa on käännetty lukemattomille eri kielille ja sitä pidetään yhtenä merkkiteoksena väkivallattomasta vallankumouksesta. Kuten Etienne de la Boetie ja Vaclav Havel omissa vastaavissa kirjoissaan jo kirjoittivat, totalitaarisen järjestelmän, diktatuurin, kaatamiseen ei kannata käyttää voimaa vaan tehdä se rauhanomaisesti vastarintaa tekemällä siitä yksinkertaisesta syystä, että väkivalta ja voima ovat ne tyrannian keinot ja tyranneilla on sitä raakaa voimaa yleensä riittävästi hajottamaan kaikki paitsi sotilaallinen vallankaappaus. Peloissaan olevat tyrannit saattavat jopa turvautua muiden vastaavien tyrannien kanssa tekemiin liittoihin sotilaallisesta avusta, koska kansannousun estäminen ulkomaisella armeijalla pitää kätevästi omat kätöset puhtaana oman kansan verestä. Mutta se on varmasti ihan puhdas sattuma, että juuri nyt halutaan tehdä sotilasliitto kun kansa alkaa pikkuhiljaa havahtumaan kusetukseen, eikös?

Kuten jo Machiavellikin tiesi, se vaaleilla valittu hirmuvalta on kaikista hankalin selättää - sillähän täytyy olla kansan enemmistön kannatus, muutoin eivät olisi valtaan mokomat päässeet. Nykyään se kannatus voidaan kuulemma selvittää gallupilla, kansalta kysymisen sijaan, mutta mikäpä siinä. Ensimmäinen haaste on siis edes tunnistaa se tyrannia ja vieläpä kyetä osoittamaan se kaikelle kansalle. Osoittaminen ei kuitenkaan vielä riitä, vaan se sana on vielä saatava leviämään kansan keskuuteen mikä nykyisen tarkan valtion mediakontrollin vuoksi lisää omat vaikeutensa jo valmiiksi haastavaan tehtävään. Itse lähtisin ongelmaa ratkaisemaan mediaviruksilla, mutta mistäs minä tietäisin miten valtarakenteita kaadetaan. Jokainen vastustaja kun on ainutlaatuinen, minkä vuoksi yhdessä paikassa toiminut väkivallaton vallankumous ei välttämättä toimi toisaalla. Ämpärikansalle sekä sen viestin perille meneminen kuin edes perille saavuttaminen ovat jo melkoisia haasteita, koska kaikkihan sen tietää että vain Yle kertoo totuuden. Kun koko kansan Sanna ja Sauli sanovat ”hyppää”, kansa kysyy ”kuinka korkealle?”

Mutta oletetaan että viesti saadaan perille saakka ainakin osittain, mitäs sitten? Tutkitaan ensin mistä ne valta ja voima tulevat, niin tyranneille kuin kansalle. Tyrannit tarvitsevat runsaasti resursseja pitääkseen valtansa ja heidän voimansa kumpuaa esimerkiksi seuraavista lähteistä: auktoriteetit joita kansa uskoo ja kuuntelee, vapaaehtoisesti ja omasta tahdosta tyranniaa kannattavat ihmiset, tietotaito kansan hallintaan sekä keinot käyttää niitä (media), mahdolliset aatteet tai ideologiat joita kansa kannattaa (”demokratia ja äänestäminen”), materiaaliset resurssit ja infrastruktuurit sekä yhtenä tärkeimpänä asiana sanktiot - kyky ja halu rangaista kaikkia niitä jotka eivät tottele. Kansan puolella on taas kansan yhtenäisyys ja halu sekä tahtotila olla vapaita eli vastustaa tyranniaa, kansan resurssit sekä kansan omien organisaatioiden voima vastustaa valtaa ja lopulta kansan kyky ja taidot pidättäytyä tyrannien auttamiselta. Kansalla on siis kaikki keinot vuodattaa tyrannien resurssit kuiviin ja pakottaa heidät joko luovuttamaan tai käyttämään entistä epätoivoisempia keinoja jotka johtavat lopulta heidän omaan tuhoonsa. Ei siis ihme, että nykypäivän tyrannit haluavat kuulua isompiin ryhmittymiin, koska silloin heidän takanaan on enemmän resursseja sekä raakaa voimaa pitää se kansa kurissa. EU heillä jo on, mutta se ei näytä riittävän… Eivät ne tyrannit niitä ulkoisia voimia pelkää vaan sisäisiä voimia, jotka heidät voivat kaataa - yhtenäinen kansa.


Mistä kansan valta kumpuaa?

Tuossahan se vastaus jo tulikin: yhtenäisyydestä. Tässä helposti menee kuitenkin asiat sekaisin, koska yhteistyö sekoitetaan usein kollektivistiseen ideologiaan, missä kaikkien on nähtävä asiat samalla tavalla. Tyrannien pelon kansan yhtenäisyydestä voikin aistia siitä, kuinka herkästi he haluavat estää ihmisten välisiä siteitä. Kielletäänkö yhdistyksiä, estetäänkö mielenosoituksia ja koetetaanko kansan omasta tahdosta luodut järjestelmät saada nurin? Systemaattiset hyökkäykset ”väärinajattelijoita” kohtaan osoittavat, että jossain alkaa olla jännäkakka hilkulla, koska liberaalissa demokraattisessa oikeusvaltiossa kuka tahansa saa luoda hyvin pitkälti mitä tahansa liittoutumia kenen kanssa tahansa sekä rakentaa omia järjestelmiään, kunhan se nyt ei ole suoraan rikollista toimintaa. Vähemmän yllättävästi ne tyrannit kääntävätkin koko oikeusjärjestelmän taistelemaan kansaansa vastaan jos tilanne pääsee pahasti eskaloitumaan. Vihapuhelait ja jatkuva ”disinformaation” rummutus osoittavat, kuinka niitä ikäviä faktoja on alkanut vuotamaan koko kansan keskuuteen - ennen ne olivat vain harmittomia hullujen horinoita ne salaliittoteoriat, mutta kun yksi toisensa jälkeen ne osoittautuvat todeksi ja yhä useampi niihin havahtuu, otetaan koko koneisto vastustamaan vääräuskoisia. Täysin liberaalien demokraattisten aatteiden vastaisesti, mutta se on kuulemma ”yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi”.

Siinä kun koneisto on yksi järkälemäinen instituutio, on kansa hajautunut lukemattomille eri alueille ja kyetessään toimimaan yhteistyössä, pystyy se iskemään useasta eri suunnasta samaan aikaan. Hajautettu mutta yhdistetty valta/voima kykenee kaatamaan sen suurimmankin jättiläisen, kuten jo taruista olemme oppineet. Pitää vaan tietää mihin ja miten iskeä, mutta se ei olekaan ihan pikkujuttu. Jokaisella koneistolla ja sen osalla on kuitenkin oma Akilleen kantapäänsä, jotka täytyykin ensin löytää ja tunnistaa. Koneiston sisällä olevat ihmiset ovatkin koneiston heikoin lenkki, koska yksittäiset pilliinpuhaltajat ja tyranniaa vastustavat tahot voivat kaataa melkoisen määrän hiekkaa rattaisiin. Siksi onkin ymmärrettävää, miksi ”disinformaatiota” vastaan taistellaan niin vahvasti - koneiston sisällä koneistoa vastaan kääntynyt taho voi jopa yksistään saada koko paskan nurin. Ketään en tietenkään yllytä moiseen koska sehän olisi vallankumouksellista toimintaa… mutta samalla täytyykin pohtia että tällaisten asioiden pohtiminenhan on täysin ajanhukkaa koska emme elä lainkaan tyranniassa jonka koneistoa pitäisi yrittää kaataa, eikös?

Väkivallattomassa vastustamisessa, joka on kansalle usein se ainoa toimiva vaihtoehto, on se ehdoton etu, että siihen osallistuvat ovat yleensä hieman harvemmin narun jatkona jos tyranni yrittää edelleen ylläpitää illuusiota oikeutetusta vallasta. Eri keinoja siihen vastustamiseen on kirjassa listattuna lähes 200 vaihtoehtoa, eli kannattaa tsiikata sieltä suoraan mikä sopii itselle parhaiten. Koko koneiston kaataminen kuitenkin perustuu yhteen asiaan: ”meitä on monta, tyranneja on vähän”. Jos, huomaa JOS kansa siis saisi mittansa täyteen, sillä olisi kaikki keinot ja valta kaataa mikä tahansa tyranni ja ne tyrannien lakeijat saattavat kääntää takkinsa jos he huomaavat tulleensa huijatuksi palvelemaan tyrannia. Valtamedia on tietenkin se tärkein työkalu mikä tyranneilla on, mutta koska kyse on tiedosta ja sen jakamisesta, mikään ei estä kansaa ohittamasta keskusjohtoista virallista tarinaa ja sen äänitorvia. Kansan valta kumpuaa massasta, mitä jos se massa toimisikin omaksi edukseen eikä harvojen eduksi, vaikkapa jakamalla tietoa jota halutaan pimittää kansalta?


Ettei asiat olisi liian helppoja

Suurin haaste kansan yhdistämisessä ja tiedon levittämisessä ovat tietenkin virallisen koneiston ohittaminen ja sen lonkeroiden päihittäminen. Jo niiden virallisten ja lain mahdollistamien keinojen kautta koneisto kykenee pitämään silmällä ja ennakoimaan (lähes) kaikki vastustajiensa liikkeet. Siihen päälle vielä vapaaehtoisesti koneistoa auttavat tai vaan ihan piruuttaan asioita tahallaan pilaavat yksilöt voivat sekoittaa pakkaa ja aiheuttaa koko vastustuksen lässähtämisen käsiin. Meneekö se sitten pahantahtoisuuden, tyhmyyden vai psykopatologian piikkiin, nämä kansaa vastaan taistelevat tahot kykenevät hyvinkin usein kampittamaan minkä tahansa tyranneja vastustavan liikkeen lähes lähtötelineeseensä. Salatun viestinnän ja avoimmuuden sekä ”demokratian” välillä joudutaankin usein taiteilemaan ja kysymys miten luoda uskoa ja uskottavuutta salailevaan tahoon ei olekaan ihan tuosta vaan vastattu. Niin sisäinen kuin ryhmittymien välinen kilpailu ovat myös omiaan pilaamaan koko kansannousun. Kaikki haluavat kalifiksi kalifin paikalle?

Ilman hyvää strategiaa ja tarkkaa suunnitelmallisuutta ei niitä tyranneja kuitenkaan kaadeta. Tyrannien koneistot ovat usein vuosien saatossa muodostuneita ja hyvinkin vakaasti samaa rataa eteneviä laitoksia, joita ei ihan pienet tuulet hetkauta. Kaikki paskaksi ja aloitetaan nollista ei ole vaihtoehtona kuin täydellisen katastrofin jäljiltä ja se pitäisi olla itsestäänselvä asia, että se ei ole kenenkään etu. Mihin niitä resursseja sitten on hyvä käyttää ja missä säästellä, siihen ei ainakaan minulla, eikä yhdelläkään muullakaan ole antaa ”oikeaa” vastausta. Lukemattomia eri näkemyksiä ja painotuksia, mutta niistä pitäisikin kyetä poimimaan ne juuri siihen senhetkiseen tilanteeseen todennäköisimmin toimivat ratkaisut. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä, mutta voivottelu ja loputon pohtiminen eivät asiaa eteenpäin vie. Jos etenemiskeinot ovat epäselviä, olisi kuitenkin parempi säästää niitä resursseja sattumanvaraisen laukomisen sijaan. Nyt kun esimerkiksi ruokapula näyttää kasvavalta todennäköisyydeltä, resurssien varastointi ja säilytys voisi olla varteenotettava vaihtoehto - mitä luulet kumpi luo enemmän uskottavuutta, lupaukset ruuasta ja paremmasta tulevasta vaiko se leipä kädessä ja rohkaiseva taputus selkään? Omavaraisuus saattaa vielä pelastaa monen hengen.

Keinot siis tiedetään, strategiat vain suunnittelua ja käyttöönottoa vaille valmiina ja uusi uljas tulevaisuus on lähes käden ulottuvilla? No ei ihan, koska olemme kompuroimassa edelleenkin siinä ihan ensimmäisessä askelmassa - onko tämä edes tyrannia? Njuu, onhan ne asiat nyt huonosti ja huonompaan ollaan menty vuodesta toiseen, mutta kyllähän esimerkiksi tuo ja tuo ja tuo systeemi pelaa edelleenkin ja olisihan meille nyt kerrottu jos olisimme niin syvällä suossa, eikös? Suurin osa ihmisistä haluaa vain elää rauhassa omaa elämäänsä ja niin kauan kuin se onnistuu vaikkapa jatkuvien myönnytysten kautta vapauksien ja oikeuksien kustannuksella niin mikäpä siinä. Asiat voisivat olla aina huonomminkin? Toisin kuin sammakot keitettäessä, ihmiset eivät havahdu siihen hivutukseen ennen kuin on liian myöhäistä. Siinä ei liioin paljoa naureskella, vaikka voikin sanoa että ”minähän sanoin ja koetin varoittaa, mutta te ette kuunnelleet”… mutta perkele, minähän sanoin ja monta kertaa! Nyt jumalauta hereille! Ai niin, eiväthän ne niin tekisi, joku olisi kertonut ja kaikki tehdään vain turvallisuutesi vuoksi sekä yhteiseksi hyväksi. Mitä meinaat, koetettaisiinko oppia historiasta ennen kuin olemme vain osa ylipyyhittyä historiaa?