maanantai 4. huhtikuuta 2022
Demokraattinen radikalismi
Luomassa maailmaa omaksi kuvakseen
Suurin osa ihmisistä näkee maailman kuten he haluaisivat sen olevan, ei kuten se on. Median luoma illuusio, simulacrum, on se haavemaailma, missä ihmiset elävät uskoen ja toivoen, että tämä järjestelmämme tekee mitä se sanoo tekevänsä. Ihmiset uskovat, että Suomi on esimerkiksi ”demokraattinen oikeusvaltio”, jonka asioihin voidaan ”vain äänestämällä vaikuttaa” vaikka todisteita ei median julkaisemien ”tutkimusten” lisäksi juurikaan ole. Maailman onnellisin kansa kuitenkin tietää miten asiat ovat, koska seuraavat maailmaa herkeämättä tietäen juuri miten homma toimii - seuraamalla valtamedian uutisia. Usein käyttämäni fraasi: ”media kertoo mitä sinun halutaan tietävän, ei mitä sinun tulisi tietää”, kuvaa mielestäni hyvin tarkkaan ongelman ytimen.
On kuitenkin olemassa alati kasvava joukko, jonka mielestä se ”tolkun ihminen” on väärässä uskoessaan sitä sontaa jota valtamedia heille syöttää joka tuutista. Heistä suuri osa kuitenkin uskoo silti järjestelmään niin vahvasti, että kuvittelee muutoksen tulevan sillä äänestämisellä ja koneiston kaatamisella sen sisältä. Onko tämä mahdollista? Toki, ei tarvitse kuin uskotella jokunen miljoona suomalaista äänestämään ”oikein” niin asia korjaantuu! Vastassa siinä ei olekaan Suomessa kuin reilu satavuotias koneisto verkostoineen ja lähes rajattomine resursseineen, minkä lisäksi se rautainen tietotaito kuinka niin koneisto kuin yksittäiset ihmiset toimivat on siinä samassa nurkkauksessa. Jos tolkun ihmiset ymmärtäisivät kuinka vahvasti oligarkinen, harvainvaltainen, tämä järjestelmä on, he saattaisivat ymmärtää miksi osa kokee niin vahvasti aatteen paloa muuttaa järjestelmä demokraattiseksi, kansanvaltaiseksi.
Ajatus siitä ”demokraattisesta” utopiasta on kuitenkin monella kovin häilyvä ja se perustuu yllättävän usein siihen valtamedian luomaan illuusioon mitä demokratia tai demokraattinen edes merkitsee. Ei siinä että nykyinen mallimme olisi demokratia, saatikka edes demokraattinen, mutta seuraamalla sosiaalista mediaa ei tarvitse kovinkaan pitkään hakea esimerkkejä miksi on oikeastaan hyvä ettei järjestelmämme ole kumpainenkaan… Toisaalta taas se rahan ohjaama oligarkia ei liioin tule koskaan luomaan yhteistä hyvää, koska se ”yhteinen hyvä” sotii niin vahvasti koko kapitalismin ideaa vastaan, joka taas on nykyään maailmanlaajuinen valtauskonto lähes kaikille tolkun ihmisille. Päättäjämme tosin eivät siihen tyydy, vaan ajavat neoliberaalia mallia missä kilpailu on vedetty tappiin saakka, tai vaihtoehtoisesti neoliberalismin sijaan haluavat globaalin kommunistisen mallin Klaus Schwabin kultin mukaisesti.
Vallankumousta pukkaa ihan justiinsa?
Niitä keinoja joilla se maailma muutetaan käytiin jo pieniltä osin läpi edellisessä tekstissä ”Diktatuurista demokratiaan”, joten se mahdollinen ”miten” on jo hanskassa, mutta ”miksi” on hakusassa. Ensinnäkin vallankumous ja siitä puhuminen ei alkuunkaan istu yhtään oikeistolaiseen näkemykseen pohjautuvalle aatteelle, vaan he vaativat reformia, uudistusta. Siitä syystä ”alan” kirjallisuus painottuu hyvin vahvasti sinne vasemmalle laidalle, kommunismin ja sosialismin suuntaan. Valta on kumottava että uusi kommunistinen utopia voisi syntyä. Kunnon oikeistolainenhan ei mitään Marxistista paskaa lue, vaan hylkää ajatuksen vallankumouksesta millään muulla tavalla kuin järjestelmän saneleman kilpailun kautta! Koska kilpailun voittaminen muiden säännöillä on se maailman varmin paikka onnistua?
Mutta leikitään nyt niillä sanoilla eikä käytetä sanaa ”vallankumous” vaan uudistettiin valta kokonaan. Miltä se uusi valta sitten näyttää? Demokraattiselta, tyhmä! Aivan, aivan, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Kansa on vallassa! No mutta niinhän se nytkin on, kansa sanoo joka vaaleissa että ”ottakaa valtamme pois ja hallitkaa meitä ja muita tahtonne mukaan!” - eikös nyt olla juuri sitä kansan tahtoa noudattamassa? Vai onko kansa syyntakeeton, koska se uskoo mitä valtamedia sille kertoo? Jos kansaan ei voi luottaa tekemään hyviä päätöksiä omaksi edukseen, miten se uudistettu malli voi toimia silti kertoen olevansa demokraattinen? Entä kuinka kansan tulisi muuttua, että siihen voisi luottaa tekemään päätöksiä omasta puolestaan? Itse kun en ole politiikkaan pyrkimässä, minulla ei tarvitse olla vastauksia noihin kysymyksiin. Mutta jos itse sinne halajat, miten on?
Nimittäin sen ”demokraattisen” utopian voi hahmottaa kahdella toisistaan vahvasti poikkeavalla tavalla. Kumpainen tapa luottaa siihen seikkaan, että kansa on valistunutta ja kunnolla informoitua. Ensimmäinen näkemys on ns. liberaalin demokratian aate, missä edustajat ovat puhtaasti tulkkaamassa kansan tahtoa säännöiksi. He eivät pyri vaikuttamaan kansaan, vaan ovat puhtaasti vain kansan palvelijoita mahdollistaen kansanvallan. Toisen koulukunnan mukaan ja miten nykyinen parlamentaarinen tasavalta oikeasti toimii on se, että edustajat ajavat täysin sitä omaa agendaansa ja saavat oikeutuksen sille agendalleen kansan äänestyksellä. Kansa siis vapaaehtoisesti antaa valtansa tietyille tahoille heidän ylitseen, mutta koska se on kansan oma valinta, on järjestelmä demokraattinen. Radikaalin demokratian kannattajat taas pitävät koko äänestystä typeränä ideana, jolla ei päästä koskaan hyvään ratkaisuun vaan ainoastaan parhaaseen annetuista vaihtoehdoista.
Miksi sitten demokraattinen?
Poliittisesti aktiiviset toimijat pyrkivätkin jatkuvasti saamaan kansan rivit oman maailmankuvansa taakse. Mutta onko se silloin enää demokraattinen, jos ihmiset eivät ole itse päätyneet siihen samaan näkemykseen vaan ainoastaan valitsevat annetuista vaihtoehdoista? Kapitalistinen sananvapaus määrää sen, että mitkä sanomat ja tiedot välitetään valtaväestölle ja mitkä jäävät piiloon, jolloin kansan mielipide on ja tulee aina olemaan enemmän tai vähemmän manipuloitu mielipide. Ja se kenellä on siihen resurssit, on oikeasti vallassa. Yksikään aate, jolla ei ole ”oikean vallan hyväksymä”-leimaa, ei ole tähän päivään mennessä koskaan menestynyt, eikä näillä näkymin tule koskaan menestymäänkään. Että jokin aate voisi valtavirtaistua, on sen takana oltava suuri määrä valtaa ja voimaa.
Mutta samaan hengenvetoon, ihmismassoillahan on sekä valta että voima. Sen potentiaalisen vallan haltuunottaminen onkin toinen juttu, minkä lisäksi voidaan kysyä millä oikeutuksella kukaan voi omata niin suuren määrän valtaa? Kyllä, on olemassa ihmisiä jotka vilpittömästi haluavat vain hyvää ihan kaikille ja täten olisivat ”hyviä johtajia”, mutta heiltä usein puuttuu käytännön osaaminen mitä siihen johtamiseen myös vaaditaan. Ja tietysti se pikkuseikka, että yksikään oikeasti hyvä ihminen ei voi pärjätä siinä kilpailussa, joka tällä hetkellä on voitettava jos haluaa muutoksen saada aikaiseksi poliittisen järjestelmän kautta. Ja kun palataan alkuun, mikä olikaan se poliitikkojen yleinen aatesuuntaus? Aivan, neoliberalismi, eli kilpailu potenssiin sata. Ja kilpailussa vain kiinni jäänyt huijari huijasi, vai kuinka se meni?
Voitaisiinko siis tämä järjestelmä korjata kansanvallalla ja muuttaa kansanvaltaiseksi? Kyllä, teoriassa. Aiheesta on runsaasti kirjallisuutta, mutta niissä (lähes) kaikissa paistaa muutama huolestuttava seikka läpi. Ensiksi, ne resurssit ja organisaatiot jotka muutokseen tarvitaan vaativat niin tarkkaa hallintaa, että vain muutama ja jo nyt vallassa oleva taho siihen kykenisi. Toisekseen, niissä usein takana on aatesuuntauksia joilla ei ole ”yhteinen hyvä” lainkaan mielessä vaan maailman muuttaminen heidän omaksi kuvakseen. Ja kenellä on oikeus hallita kaikkia muita ja vaatia muita näkemään asiat samalla tavalla? Ennen sitä kutsuttiin totalitarismiksi tai jos mukana oli myös omistus, siitä puhuttiin fasismina. Toisaalta, hyvä tyranni voisi tuoda rauhan maan päälle. Sannan ja lasten mielestä Schwabin takana olevat tahot ovat juuri niitä hyviä tyranneja, jotka tietävät sinunkin asioista paremmin kuin voisit itse ikinä tietää - kaikki tapahtuu yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi! Ylikansallista valtaa kansanvallan yli, kuten EU ja tuleva NATO jo ovat. Mutta kas kummaa, media kyllä tietää että vallan luovuttaminen ulkopuolelle on ainoa oikea ratkaisu… Samalla kun tolkun ihminen tietää, ettei häntä kyetä etenkään propagandalla manipuloimaan.
Tunnisteet:
Filosofia,
Kulttuuri,
Neoliberalismi,
Politiikka,
Valta,
Äänestäminen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti