Olet sen ansainnut

Niin minkä mukaan olet ansainnut?

Meritokratia, eli parhaat johtajat ja voittajat sanelevat menon on kasvattanut kannatustaan viimeisen vuosisadan melkoista tahtia. Varmaan niitä harvoja suurempia aatteita, jotka eivät nielleet tätä kilpailun auvoisuutta oli hippiliike, mutta kautta koko poliittisen kentän oikealta vasemmalle ihmisten mieliin on painettu tämä Amerikkalaisen unelman peruspilari: sinä olet sen kaiken hyvän ansainnut koska olet tehnyt niin kovan työn. Yksi nykypäivän vahvimmin meritokratiaa kritisoivista ”suurista nimistä” on Michael Sandel, joka luennoi asiasta ympäri maailmaa ja on aiheesta kirjoittanut hieman zombie-pandemian alun jälkeen kirjan ”The Tyranny of Merit”. Vaikka luennoilla yleisö tuntuu näkevän asian hyvinkin samalla tavalla kuin Sandel, ei hänen näkemyksiään tuolla valtavirtaisessa mediassa ja keskustelussa juurikaan näy. Tämä tietenkin on vain osoitus siitä, että hänen näkemyksensä on huono kun ei pärjää vapaassa ajatusten markkinapaikassa, eli länsimaisessa demokratiassa ja sen luomassa kilpailussa missä paras idea voittaa? Jos hän olisi oikeassa, hän ansaitsisi siitä paljon enemmän tunnustusta, eikös?

Kun sanon meritokraattisen ajattelun iskostuneen koko poliittiseen kenttään, tarkoitan todella koko kenttää niin vasemmalta oikealle kuin globalistista lokalistiin. Tämä ”skenen” roima vaalitappio iski moneen todella kovaa, koska he tiesivät tehneensä niin helvatan kovan ja mahtavan työn, että he olisivat ansainneet paikan eduskunnassa. Heidän ajatuksensa olivat parempia kuin kenenkään muun, jolloin he olisivat olleet oikeutettuja valtaan (muiden yli). Siinä onkin tärkeä kysymys, eli: onko kukaan oikeutettu valtaan muiden ylitse ja jos on, miksi hän olisi sen paikan ansainnut? Tottakai on! Jos on parempi kuin muut siinä jossain asiassa, on tämän ansion vuoksi auktoriteettiasemassa muihin nähden jo pelkästään sen vuoksi oikeutettu enempään kuin muut. Ethän sinäkään valitsisi vaikkapa huonoa autokorjaajaa tai lääkäriä, jos parempiakin on tarjolla jolloin nämä paremmat ovat ansainneet enemmän, eli sinun rahasi. Jokainen ansionsa mukaan, sanotaan, mutta millä mittarilla ja kenen mukaan?

Jos ajatellaan vaikkapa urheilua, kuinka suuri osa siitä suorituksesta on kaiken sen työn ja tuskan ansiota ja paljonko on puhtaasti geenilotossa saatua onnea? Entä onko se kultalusikka suussaan syntynyt ansainnut ensiautokseen sen bemarin, siinä kun toinen on niska limassa tehnyt kymmenen vuotta työtä ostaakseen käytetyn polkupyörän? Kuuluuko sille paremmin koulutetulle sitten parempi palkka siksi, että hän ansaitsi sen istumalla koulun penkillä sen sijaan että joutui käydä töissä tuodakseen leivän pöytään että selviäisi? Toisaalta taas kun ihmiset eivät edelleenkään ole tasavertaisia sitten millään mittarilla, ansaitseeko joku sitten enemmän tukea kuin toinen että he saavat sitten kilpailla keskenään samasta asiasta? Näihin kysymyksiin ei ole olemassa niinkään oikeaa tai väärää vastausta, vaan ne näkemykset riippuvat ihmisten omista arvoista ja moraalisista näkemyksistä, joista ei yleensä liioin haluta keskustella. Tai no tietysti jos on parempi kuin muut, on silloin oikeassa ja tällöin muut automaattisesti väärässä, vai kuinka se meni?


Mutta kyllähän luontokin…

Meritokraattinen ajattelu lyö ihmisiä maahan kahdella eri tavalla. Osa ajattelee, että he olisivat ansainneet enemmän koska olivat tehneet niin paljon, mutta eivät tulleet palkituksi, siinä kun toiset tuntevat meritokratian tapahtuneen ja heidän heikko asemansa johtuu siitä että he nyt vaan ovat säälittäviä luusereita. Voisi melkein luulla, että ollaan melkeinpä ansaitsemassa taivaspaikkaa omilla teoillaan? Jossain vaiheessa kun pidettiin sairauksiakin ihmisen omana syynä, kun oli tehnyt jotain syntiä niin ansaitsi kaiken sen kärsimyksen, mutta onneksi olemme sentään kehittyneet niistä ajoista… vai olemmeko sittenkään? Omat tekemiset vaikuttavat asioihin toki melkoisesti, mutta niin ulkopuoliset vaikutteet, samoin kuin omat henkilökohtaiset (muuttumattomat) ominaisuudet saattavat pelata paljon merkittävämpää roolia siinä voittamisessa ja häviämisessä yhteiskunnan kilpailussa. Kuinka paljon siis oikeasti on sitä omaa ansiota jos voittaa, tai omaa syytä jos häviää, silleen aikuisten oikeasti?

Tämä elämän epäreiluus vaivasi ihmisiä ainakin jenkeissä niin paljon, että kansan kyllästyminen ”eliitin” sanelemiin sääntöihin kiehahti ylitse ja Trump valittiin presidentiksi tutun ja turvallisen vaihtoehdon sijaan. Kutsui sitä sitten populismiksi tai miksikä tahansa, ne persvakoäijät jotka pitivät maan pyörimässä näkivät tilaisuutensa tulleen ja keinon palauttaa oma kunniansa takaisin ja saada sen mitä he ansaitsevat, eli työ jolla elättää perheensä. Onnistuiko Trump muuttamaan jenkkilän menon onkin sitten toinen asia, mutta kansa äänestää lupausten mukaan joka ikisissä vaaleissa. Suomessa mitään vastaavaa ei ole näkynyt vaikka kaksi puoluetta, SDP ja PS, väittävät ajavansa sen ”duunarin” asiaa kaataessaan miljardeja ulkomaille, ilmastohömppään ja lääketeollisuuden taskuihin. Kansa ei vissiin ole ansainnut osaansa ja se on jokaisen omalla vastuulla pärjätä nykypäivänä? Vai onko niin, että kansa saa juuri sellaisen valtiojohdon kuin se ansaitsee? Kun nimittäin antaa avoimen valtakirjan kaunopuheiselle mutta joka ikinen kerta lupauksensa pettäneelle, olisi siinä myös peiliinkatsomisen paikka vaikka kuinka uskottelee itselleen että kyllä se nyt sillä ensi kerralla, kunhan kaikki vaan äänestävät oikein.

Mutta kilpailuhan on luonnon oma tapa ratkaista asiat, tai niin ainakin kerrotaan. Luonnossa kilpailu syntyy ainoastaan silloin, kun jostain resurssista on pulaa. Luonto pyrkii symbioosiin ja tasapainoon kaikkien eliöiden kesken, mutta käytännössä niitä rajallisia resursseja koetellaan varsin usein. Ihminen on vaan siitä poikkeava eliö, että hän kykenee mukautumaan paljon helpommin muuttuviin tilanteisiin ja kykenee järkensä sekä tietenkin teknologian avulla ratkaisemaan varsin suuren osan ongelmista, joita resurssien puute muodostaa. Paitsi että ihminen kykenee siihen, kyllä, mutta halu niin tehdä on varsin rajallinen koska se poistaisi kilpailun jonka ansiosta osa voittaa. Keinotekoinen puute onkin varsin yleinen ilmiö ja sen luominen on varsin helppoa koska suurin osa kansasta uskoo auktoriteetteihin, eli siihen että jollakin on oikeus määrätä muiden asioista. Kun iso raha lobbaa hallintoa kitkemään heille haitalliset kilpailijat pois kentältä, on keinotekoisen puutteen luominen lastenleikkiä. Karu totuus on se, että ne resurssit eivät mene likellekkään tasan jolloin ei ole ihme että jostain on pulaa samalla kuin joku toinen on yltäkylläisyydessä samasta resurssista. Ongelma ratkaistaan tietysti antamalla rikkaiden maiden köyhien resurssit köyhien maiden rikkaille.


Kaikki tietävät hinnan, mutta juuri kukaan ei arvoa

Siinä kun pankkiiri ja sijoittaja pyörittelevät miljoonia ja saavat siitä satoja tuhansia palkaksi, sairaanhoitaja ja maanviljelijä kituuttavat usein köyhyysrajan lähellä, ehkäpä jopa sen alapuolella. Miksi näin? Yhteiskuntamme arvostaa eri asioita eri tavalla ja kun kyse on voittajista, sen selvempää mittaria voittajasta ei ole kuin rahan haaliminen. Kun olet rikas, olet ansainnut kaiken sen maineen ja mammonan koska kilpailu sen päätti. Ja kun olet rikas, voit vaikuttaa niin hallinnon päätöksiin kuin ihmisten mielipiteisiin asioista, vaikkapa omistamalla mediat jotka kertovat että asia niin on. Mutta se on kuulemma hullua salaliittoteoriaa että etenkin kriisien aikana rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestään, koska kyseessähän on vain reilu kilpailu ja voittajat ansaitsevat osansa. Työstä pitäisi saada aina reilu palkkio, mutta kuka sen oikein määrittää ja mikä on reilua? Jos ihminen kokee ettei saa ansionsa mukaan, ei sitä motivaatiota työhön juurikaan ole ja kun kukaan ei tee työtä, yhteiskunta romahtaa. Vai romahtaako ja onko se edes huono asia, mitä ajattelet?

Asioiden arvostus peilaa usein hintaan myös niin, että jos jonkin asian saa ilmaiseksi, se ei välttämättä ole niin arvokas katsojan silmissä. Ei siis ihme, että Sarasvuon kaltaiset puhujat veloittavat maltaita laukoessaan jonninjoutavuuksiaan - koska esitelmä on kallis, sen täytyy olla hyvä. Toisaalta ilmainen voi myös olla omalla tavallaan kalliimpi vaihtoehto, jos nimittäin laskee sille omalle ajalleen jonkinmoista arvoa - turhanpäiväinen esitys, vaikka sen ilmaiseksi saikin, tuhlasi aikaa ja aika on niitä harvoja resursseja joita taas ei rahallakaan saa ostettua. Netti onkin yksi pahimpia ajanpolttajia ihmisten elämässä ja sosiaalisen median fiidin turhanpäiväinen selaaminen kun ei ole parempaakaan tekemistä on harmittavan yleinen tapa kuluttaa aikaa. Senkin ajan kun voisi käyttää johonkin parempaan, vaikkapa itsensä kehittämiseen ja sitä kautta oman tilanteen parantamiseen. Eli jos et saa mitään aikaan kun aika menee somea selaten, oletko sen ansainnut? Ehkä, ehkä ei, koska siinä sinua on enemmänkin manipuloitu - eri alustat tekevät kaikkensa, että viipyisit vielä pienen hetken pidempään jolloin sinun tietojasi voidaan kaupata vielä muutamalle mainostajalle lisää. Vai luulitko että Twitter tai naamakirja hyvää hyvyyttään antoi ilmaiseksi alustan käyttöösi?

Mitä tästä kaikesta meritokraattisesta ajattelusta seuraa on nähdäkseni jäätävän kylmä yhteiskunta, jossa kaikki kilpailevat kaikesta keskenään ja toisten muroihin kuseminen on normi. Voittajat pitävät itseään parempana, koska kerran voittivat kilpailussa ja ovat täten ansainneet ne voitot, täysin riippumatta siitä miten ne hävinneet joutuvat sitten vastavuoroisesti kärsimään. Hävinneet taas joutuvat häpeään kun pitävät itseä syyllisenä kisaan, jonka säännöt olivat heitä vastaan alusta lähtien. Korjaus tähän olisi leikkiin ryhtymättömyys, mutta silloin ei liioin ole tunnettuja voittoja tiedossa. Mutta mikä tekee tästä järjestelmästä niin kylmän, kaiken sen ylimielisyyden ja itsesyytösten lisäksi on se, että kun ne voittajat ansaitsevat palkkionsa ja häviäjät asemansa, näkemys siitä kuinka ”paha saa palkkansa” on myös voimissaan. Machiavellin sanailema maailma missä vahvin on vallassa on vallanpitäjille niin kauan kivaa, kun kansa ei uskalla pelata samaa peliä omilla säännöillään vaan tottelee kiltisti miten heitä määrätään. Kuten NIИ laulaa: ”Bow down before the one you serve… You're going to get what you deserve” - Kumarra sitä jota palvelet, tulet saamaan sen mitä ansaitset.

Viides valtiomahti

Portinvartijamme määräävät rajat

Portinvartijoista olen jo aikaisemminkin kirjoittanut ja puhunut, mutta Sitran uudehko julkaisu ”Portinvartijuus digitaalisella aikakaudella” oli varsin virkistävä ote aiheeseen. Jos unohdetaan se länsimaisen virallisen tarinan pahojen syntisten syyllisyys kaikkeen (Putin, Kiina ja äärioikeisto), tämä nelikymmensivuinen läpyskä kertoo varsin hyvin mitä portinvartijuus nykypäivänä etenkin netissä merkitsee. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen ainakin vilkaisemaan asiaa tarkemmin, mutta tähän tekstiin ajattelin nostaa kaksi kohtaa tikun nokkaan. Ensiksi, tiivistelmästä löytyvä lainaus: ”Pohjoismaisen vahvan kansallisen mediasääntelyn ja viestintäpoliittisen ohjauksen…”, jota ei kuulemma ainakaan mediapoolin ja vastaavien suunnalta koskaan ikinä meillä tapahdu koska maailman avoin ja riippumattomin media, vai kuinka se satu menikään? Ei siinä, hyvä että asia myönnetään että meillä on valtion toimijoiden suunnalta varsin vahva kontrolli mediasta. Vaikkei muka pitänytkään olla, koska demokratia.

Palataan siihen demokraattisuuteen hieman myöhemmin, mutta se toinen lainaus on myös tekstin otsikossa. Sitran paperin mukaan itse Zukkipukki, naamakirjan isoherra Mark Zuckerberg vuonna 2019 hahmotteli: ”Ihmisten mahdollisuus ilmaista itseään nykyisessä mittakaavassa on uudenlainen voima maailmassa – ’viides valtiomahti’ muiden yhteiskunnallisten valtarakenteiden rinnalla. Ihmisten ei enää tarvitse turvautua perinteisiin politiikan ja median portinvartijoihin saadakseen äänensä kuuluville, ja tällä on merkittäviä seurauksia. Ymmärrän huolen siitä, että internetalustat ovat keskittäneet valtaa, mutta mielestäni merkittävämpää on, kuinka paljon nämä alustat ovat hajauttaneet valtaa suoraan ihmisille." (Romm 2019.) Kysymys kuuluukin, onko kansan ääni oikeasti viides valtiomahti, vaiko kenties nämä teknologiajätit joidenka tarkoissa raameissa kansa saa sitten sananvapauttaan käyttää, paitsi jos se rikkoo yhteisönormeja?

Kun neljäs valtiomahti oli se perinteinen media, olisi varsin loogista ajatella sosiaalisen median ja netin olevan se viides valtiomahti. Vaikka kansalaiset itse ovat niitä sisällöntuottajia, alustojen algoritmit määräävät varsin tarkasti sen kuka näkee ja mitä, mikä siihen sananvapauteen peilattuna ei kyllä kuulu niiden alustojen oikeuteen sitten pätkän vertaa. Osa saattaa vielä muistaa internetin ja sosiaalisten medioiden villin lännen ajan, jolloin hakukoneista saattoi löytää mitä oli etsimässä ja omassa fiidissä näkyi muutakin kuin niiden tusinan ihmisen postaukset ja ne kaikkien muiden julkaisut eivät tule koskaan vastaan. Jos nämä kaikki olisivat vain algoritmien ja mahdollisesti nyttemmin tekoälyn muodostamaa käyttäjäkokemuksen parantamista näyttämällä vain mitä ihmiset haluavat itse nähdä, kaikukammioiden vuoksi kokemus olisi jo hieman ihmisen tietoisuutta vääristävä. Mutta kun alustat ovat varsin vahvasti myöskin itse sekaantumassa siihen mitä näytetään ja mistä saa noottia, tämä ”dis/mis/malinformaatio” jota kansankielessä vihapuheeksi kutsutaan on kuulemma ihan jees syy rikkoa ihmisoikeuksia. Sananvapaus on ihmisoikeus ja se on samalla myös oikeus loukata muita ihmisiä. Samalla jokaisen oikeus sulkea omat korvansa on toki olemassa, mutta ei oikeutta tukkia muiden turpia.


Valta on kansalla, tavallaan

Mark on siinä oikeassa, että kansalla olisi mahdollisuus ihan itse omilla toimillaan päättää mihin suuntaan se yleinen mielipide maan suuntaa pakottaisi. Jos kansalaiset itse oma-aloitteisesti vaatisivat vaikkapa demokratisoitua mediaa, täydellistä sananvapautta ja alustojen tyrannian lopettamista, se enemmistön ääni olisi varsin riittävä pakottamaan ne muutokset lähes välittömästi säädäntöön. Nykypäivän portinvartijoiden iloksi kansa ei sitä tiedä, ei ymmärrä eikä edes tiedä ettei se tiedä saatikka ymmärrä, jolloin se portinvartijuus säilyy harvojen käsissä ja sitä kautta kansan yleisen mielipiteen muodostuminen on vähemmistön mielivaltaa eikä suinkaan enemmistön tahtotila, mikä olisi demokraattisen järjestelmän idea. Sen lisäksi että valtio itse manipuloi vahvasti kansan mielipidettä, kansalle tarjottava tieto puristetaan niin tarkan seulan läpi että on lähestulkoon pieni ihme, että on vielä olemassa pieni joukko ihmisiä joilla on itsenäisiä ajatuksia valtavirrasta poikkeavilla tavoilla. Valtaosa ihmisistä kun ei ole missään vaiheessa itse muodostanut mielipidettään mistään suuremmasta asiasta, vaan he toistavat ylhäältä kerrottua tarinaa täysin halutulla tavalla.

Kun tätä kansan yleistä mielipidettä voidaan niin helposti manipuloida ja tätä manipulointia tehdään varsin avoimesti (mikä vissiin oikeuttaa sen?), itselläni on vaikea nähdä miten tätä voidaan millään mittarilla kutsua ”demokraattiseksi” malliksi? Ei siinä, ihmiskunta ei ole tainnut olla näin vapaa milloinkaan ennen virallisen historian mukaisessa tarinassa - vaikka meitä manipuloidaan, rajoitetaan ja paimennetaan haluttuihin suuntiin, meillä on vielä runsaasti omaa päätäntävaltaa asioihin. Se että valtaosa ihmisistä ei niin tee, ei tarkoita etteikö niitä vapauksia olisi. On kuitenkin turha väittää että tämä nykyinen tila olisi kansan tahto, koska kansalta ei missään kohden kysytty onko tämä oikein. Hiljainen hyväksyntä kaikelle valtion toiminnalle ja neljän vuoden välein avoimen valtakirjan allekirjoitus toki antavat osoittaa, että vastustus on varsin marginaalista. Suurin vastustus onkin kansalla siinä kohden jos väärän värinen kenkä tallaa heidän naamalleen, ei se että heidän naamalleen tallotaan. Kansa siis saa mitä tilaa?

Sitran paperissa myös puhutaan yksilöiden omasta porttien vartioinnista sekä joukkoistetusta toiminnasta. Tämä oli varsin vahvasti näkyvissä viime vaalien aikana kun toisinajattelijoiden kenttä avoimen keskustelun sijaan valitsi täsmälleen saman taktiikan heidän kanssaan väärää mieltä olevien hoitamiseen. Blokkisormi heilui kun säröäänet pyrittiin ryhmäpaineella hiljentämään. Ei ne herrojen elkeet renkeihin tarttuessaan ole yhtään sen kummoisempia? Sama meno toki jatkuu edelleen ja avoimen keskustelun sijaan sitä konsensuksen horjuttamista ei katsota hyvällä, samalla kun naureskellaan valtavirran lampaiden uskomuksille vaikkapa ”tieteen konsensuksesta” ilmastohumpassa. Tietysti siinä kohden saadaan kuvaa siitä kansan todellisesta vallasta ja samalla siitä, kenen mielipiteisiin sillä enemmistön paineella ei ole niinkään vaikutusta. Pienessä mittakaavassa esimerkiksi Twitter-myrsky on sitä viidettä valtiomahtia, joka ei vaadi ”kuin” pientä kansankiihotusta.


Oikeutettu valtiomahti

Joskus puhutaan kirkon ja järjestäytyneiden uskontojen olevan se viides valtiomahti, mitä nykypäivänä pidetään halveksuttavana asiana - ei kirkolla ole mitään asiaa politiikkaan. Mutta jos katsoo viimeisen parin vuosituhannen ajan ihmiskunnan historiaa, voi huomata että se uskonto on ollut varsin vahvasti mukana valtioiden toimissa. Fiksu hallitsija on ollut hyvää pataa niiden tahojen kanssa, jotka määrittävät kansan moraalisen kompassin sekä yleisen mielipiteen varsin monessa asiassa. Valtamedia on toki korvannut ison osan kirkkojen vallasta nykypäivänä ja vanha media ei ole lainkaan innoissaan siitä, että teknologiajätit ovat astuneet heidän reviirilleen yleisen mielipiteen muokkauksessa. Kun ihmiset vielä siirtyvät itsenäisen tiedonhaun sijasta tekoälyn tuottamiin valmiisiin vastauksiin ja argumentteihin, se itsenäinen ajattelu jäänee vain muistoksi ajalta, jolloin ihmiset saivat vapaasti valita tietonsa mihin perustaa uskomuksensa ja millä perusteilla koetti ymmärtää maailman menoa?

Ja sitten se vaikea kysymys: kuka on oikeutettu päättämään kenenkään muun puolesta sitä, mitä tietoa (oli se sitten faktoja tai mielipiteitä) ihmisen saa nähdä? Länsimaisen demokratian mukaisesti meillä on oikeutetut hallitsijat, jotka yhteisen hyvän (eikä lainkaan ison rahan määräyksistä) nimissä rajoittavat niin sallittua tietoa, kuin ihmisten keskinäistä keskustelua. Kapitalistisen sananvapauden ansiosta taas meillä on iso raha sanelemassa näille ”oikeutetuille hallitsijoille” mitä he saavat tehdä. Ja jostain syystä joka ikinen rajoitus, sääntö ja tiedon suodatus hyödyttää hyvin pientä joukkoa ihmisiä, samalla kun enemmistö on aina siinä pataan ottavassa joukossa. Mutta se on vain salaliittoteoriaa, että meitä ohjattaisiin ja manipuloitaisiin, vaikka se sanotaan täysin suoraan, kuten vaikka siinä Sitran paperissa. Kansalla olisi valta laittaa homma seis, mutta kun se ei niin tee, sen täytyy tarkoittaa että tälle kaikelle on kansan hyväksyntä?

Tarttisko asialle sitten tehdä jotain? Jos uskoo vapauteen ja siihen, ettei kukaan ole oikeutettu valtaan muiden yli, ollaankin hankalassa pisteessä: samalla kun näkee sen vääryyden, ei sille ole liioin oikeutettua tehdä varsinaisesti mitään koska jos niihin kanssaihmisiin pyrkii vaikuttamaan, joutuu osallistumaan siihen samaan kädenvääntöön ihmisten näkemyksistä, jota nykyinen valtavirran monitasoinen portinvartijarakenne hallitsee. Osallistuu siis itsekin kilpailuun, jonka säännöt on päätetty varsin yksipuolisesti ja mielivaltaisesti, hyödyttämään vain tiettyjä tahoja. Julkisuudessa tätä valtaa ja sen oikeutusta ei haluta käsitellä, koska itse en nyt keksi ainakaan yhtä ainoaa missään keskustelussa kestävää argumenttia miksi muutamalle ihmisille kuuluu kaikki varallisuus ja sen mukana tulema valta, siinä kun ne loput kahdeksan miljardia ja risat ihmistä taistelevat jämistä. Mutta kun ei turhaa murehdi asiaa ja tekee vain mitä käsketään, ei se iso paha tule ja puraise omaa kättä… vaikkakin se aiheuttaa sen, että tämän hyväksyminen siirtää kaiken sen taakan vain jälkipolville. Ja sen vallan pakkautumisen purkaminen on jälleen astetta vaikeampi tehtävä. Myös sielä Sitralla olisi ollut hyvä havahtua siihen tyranniin kotiovella, eikä vain viisata sormella kuinka muualla on pahoja ihmisiä, mistä meille kertoi se sama portinvartija josta koko läpyskä pyrki varoittamaan. Kantsisi ehkä lukea se oma teksti kahteen kertaan ajatuksella ja jättää se kansalta varastetuilla rahoilla kampaviinerien syönti vähemmälle.

Arvojemme peili

Teleologinen maailmankatsomus

Teleologinen juontaa itsensä kreikan sanasta ”telos”, joka tarkoittaa jonkin asian merkitystä, tarkoitusta tai sen lopputulemaa ja ”maalia”. Aristoteleen filosofia perustui teleologiseen näkemykseen siitä mikä on oikein ja oikeutettua. Jokainen ansaitsi sen mikä oikeutetusti kuului ja mitä kenellekin kuului, riippui niistä hyveistä ja ominaisuuksista joita ihminen omasi ja käytti. Aristoteleen aikoihin tasa-arvo ja tasavertaisuus, joita nykyään pidetään (ainakin joidenkin mielestä) korkeimpana arvona, nähtiin varsin eri tavalla kuin nykyään… tai no, semmoisen kuvan itse olen saanut lukemistani asioista noilta ajoilta. Kansalaiset olivat tasa-arvoisia keskenään vaikkapa heidän oikeudessaan äänestää demokraattisessa päätöksenteossa, mutta kansalaiset olivat varsin pieni ryhmä niistä kaikista ihmisistä jotka asuivat jollain alueella jonka ylintä valtaa se demokraattinen järjestelmä piti. Naisilta ja orjilta ei esimerkiksi kysytty mielipidettä, koska he eivät ansainneet ääntä päätöksentekoon. Joidenkin mielestä naisille äänioikeuden antaminen oli yksi suurimmista virheistä mitä mikään demokraattinen järjestelmä on koskaan tehnyt. Itse näen asian enemmänkin niin, että jostain asiasta mitään tietämätön ja ymmärtämätön ei ehkä ole se paras päättämään kyseisestä asiasta.

Vaikka emme välttämättä haluaisi sitä itse myöntää, arvioimme muita ihmisiä niiden arvojen mukaan joita itse pidämme hyveinä sekä mitä laskemme paheiksi. Koska haitari näiden arvojen suhteen on varsin laaja sekä ihmisten suuresti poikkeavat käsitykset moraalisista valinnoista, nämä asiat yhdistettynä antavat varsin sekalaisen seurakunnan joka taas itsessään tekee koko demokraattisesta järjestelmästä melkoisen sillisalaatin. Länsimainen demokratia on pyrkinyt ratkaisemaan tätä ”ongelmaa” pakkosyöttämällä arvoja kansalle median ja propagandan kautta, mikä voitaisiin nähdä varsin moraalittomana tekona kun ihmisiä manipuloimalla luodaan yhteinen näkemys asioihin? Mutta jos kerran ihmiset arvostavat ja kunnioittavat muita hyveitä kuin oikeudenmukaisuus tai totuus, niin minkäs teet? Kaupan kassa nähdään korokkeelle nostettuna hyveellisenä ja oikeutettuna johtajana, vaikka hänen omat hyveensä eivät vuosikymmeniä sitten olisi riittäneet edes välttämättä edes kohteliaaseen nyökkäykseen tai tervehdykseen siinä kassan takana.

Teleologisen näkemyksen mukaan sillä jonkin asian tarkoitusperällä on suuri merkitys. Jos kuvitellaan että jossain yhteisössä olisi vaikkapa yksi aivan ainutlaatuisen loistava instrumentti, vaikkapa urut, kenelle kuuluisi oikeus sitä soittaa? Aristoteleen mukaan oikeus kuuluisi sille, joka olisi paras sitä soittamaan. Urkujen tarkoitus on tuottaa musiikkia ja koko yhteisön etu on tällöin se, että instrumentin parhaiten hallitseva ihminen sitä sitten kaikkien nautinnoksi soittaisi. Eli se, mikä jonkin asian tarkoitusperä on, tulisi vaikuttaa vahvasti siihen mikä määrittää kuka on oikeutettu sitä ”käyttämään” jos kyseessä on jokin rajallinen resurssi. Nykyään asia nähdään monessa kohtaa päinvastoin, kun haetaan sen lopputuloksen tasavertaisuutta - parhaalle annetaan vähiten ja huonoimmalle eniten, jolloin kaikki ovat juuri oikein jaettuna tasa-arvoisia. Joissain tapauksessa tämä voidaan tietysti nähdä oikeutettuna, kuten esimerkiksi varallisuus voitaisiin jakaa niin että kaikilla olisi yhtä paljon, mutta olisiko se sitten reilua jos kerran köyhä ei osaa pitää siitä varallisuudestaan huolta niin se menee kuin kankkulan kaivoon kun annetaan osaamattomalle jotain jota hän ei kertakaikkiaan hanskaa?


Kenellä siis oikeus valtaan ylitsemme?

Entäpä sitten politiikka, mikä siinä on oikein se tarkoitusperä? Se voisi olla vaikka se yhteinen hyvä, koko kansan etu näin esimerkkinä. Millä tämä sitten voitaisiin saavuttaa? Jostain syystä nykyään kuvitellaan, että tämä saavutetaan parhaiten suosiokilpailulla, missä yksikään ominaisuus joka mahdollistaisi niin hyveellisen kuin osaavan hallinnon ei ole minkään arvoinen. Kansa arvottaa kaunopuheisuuden, pärstäkertoimen ja saavutukset jollain täysin asiaan liittymällä alueella ylitse niiden ominaisuuksien, joilla olisi siihen hallintoon mitään merkitystä. Idolien palvonta kuvaakin tätä länsimaista demokratiaa varsin vahvasti, minkä ansiosta voidaan sanoa että kansa saa joka kerta näköisensä hallinnon koska sieltä peilistä paistaa takaisin ne arvot, joita kukin itse pitää ylivertaisena muihin ominaisuuksiin nähden. Päälle vielä se, että kansalle on jostain syystä opetettu koko tasavaltainen järjestelmä nurinkurisesti (kansa luulee olevansa vallassa) niin ei se nyt tarvitse järin suurta aivonystyröiden jumppaa tajuta miksi asiat ovat menneet varsin vauhdikkaasti alamäkeen vuosikausia.

Mutta joku olisi kertonut, jos asiat olisivat niin huonosti! Juu, niin olisi ja onkin - aiheesta löytyy hyllymetreittäin luettavaa aiheesta ja eri luennoitsijat, varsin ”suuretkin” nimet joita arvostetaan laajalti ja pidetään jopa julkkiksina alallaan ovat näistä asioista ja ongelmista puhuneet … vuosituhansia. Siksi ihmiset ovat kyllä tietoisia näistä asioista ja he kykenevät kysyttäessä kertomaan mitä asioita he arvostavat ja mitä halveksuvat, mutta monen hämmästykseksi tämä ei tunnu juuri koskaan tulkkautuvan yhteiskunnan yhteisiksi arvoiksi. Ehkäpä ennen ne asiat olivatkin paremmin, kun ihan avoimesti tiettyjä hyveitä pidettiin arvossaan ja toisia ominaisuuksia ja tekoja halveksuttiin? Kun yksi taho oli vallassa, kansa kyllä pystyi itse aistimaan sen oliko hallitsija hyveellinen vaiko kelvoton tyranni, siinä kun nykyään suuri osa kansasta hurraa täysin järjettömille päätöksille ja nostaa jalustalle ihmisiä, joiden ainoa saavutus oli ottaa kunnia taustalla kansalle haitallisia asioita tekevien puolesta.

Jos nimittäin näiden vallassa olevien tekoja lähdettäisiin ruotimaan yksi kerrallaan ja vaatimaan selityksiä asioista, moni saattaisi ihmetellä että kuinka kaukana oikeudenmukaisuudesta ja moraalisesta päätöksenteosta oikeen ollaankaan. Mutta nämä kaksi asiaa eivät ole niitä hyveitä, joita nostetaan kansan tietoisuuteen jonka perusteella kansa sitten päättää kenelle valtansa antaa pois. Mitkä sitten olisivat ne hyveet jotka oikeuttaisivat kenenkään nousta valtaan muiden ylitse? Onko esimerkillinen osaaminen jollain tietyllä alueella riittävä syy antaa tälle kyseiselle ihmiselle päätäntävalta muiden ylitse siitä tietystä asiasta, saatikka kaikista asioista kuten parlamentaarisessa järjestelmässä tehdään? Jos joku ”puhuu fiksuja” ja inspiroi kuulijoitaan jonkin asian puolesta tahi toista asiaa vastaan, kuuluisiko tämmöisen ”kansankiihottajan” päästä pitämään puheita niin että kaikki ne kuulevat? Moni vastaisi ”kyllä”, hyvät puhujat tulisi päästää puhumaan eturiviin… mutta miksi? Se, että osaa kertoa asiansa niin että se koskettaa kansaa, ei kerro vielä yhtään mitään niistä asioista joista puhutaan. Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, meillä on ollut jo pitkään tämä karismaattisuus ehkäpä suurimpana hyveenä johtajia valittaessa - Merkel ja Obama olivat loistavia esiintyjiä. Kuis meni, noin niinku omasta mielestä?


Ei kenelläkään ole aikaa kaikkea mahdollista miettiä

Erikoistuminen on asia, joka on mahdollistanut ihmiskunnan kehityksen usealla eri alueella. Yksittäisellä ihmisellä on varsin rajallinen määrä aikaa tutkia asioita ja ainoa tapa edistyä onkin ihmisten välinen yhteistyö, eri alojen yhdistäminen suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Tämä erikoistuminen ja yhteistyö vapaana ja vapaaehtoisena toimintana mahdollistaakin asioita, jotka ovat täysin mahdottomia yhdeltäkään yksilöltä. Teknologia kehittyykin huimaa vauhtia kun eri alojen asiantuntijat lyövät hynttyyt yhteen. Mutta mikä helvetti siinä on, että tämä yhteinen hyvä yhteiskunnan tasolla ei tunnu edistyvän juurikaan, vaan monella mittarilla ollaan taannuttu pahemman kerran niin että joku saattaisi väittää pimeällä keskiajallakin ihmisillä olleen paremmat oltavat kuin nykyään? Yksi syy voisi toki olla maailman monimutkaistuminen, mutta ei sekään kaikkea selitä koska sillä yhteistyöllä asia voitaisiin edelleenkin ratkaista. Sielä täytyy olla jokin syvemmällä oleva syy miksi emme jo ajele lentävillä autoilla maailmassa, jossa kenelläkään ei ole puutetta elämän perustarpeista kuten ruoka, vesi ja suoja?

Mitä siis tapahtuisi, jos lukemattomat eri filosofit, sosiologit ja kaikki mahdolliset millään tavalla-logit löisivät viisaat päänsä yhteen ja pitkällisten keskustelujen jälkeen esittelisivät maailmalle ”täydellisen” järjestelmän? Veikkaisin, että tässä tulisi tapahtumaan juuri samalla tavalla kuin ”tieteen konsensus” ilmastohumpassa. Elikkä 97+% asiantuntijoista olisi asian kannalla, koska ne jotka olivat eri mieltä jätettiin pois laskusta. Maailmassa kun ei ole vielä koskaan päässyt käymään niin, että asioista on keskusteltu täysin vapaasti ja ne valtavirrasta poikkeavat näkemykset oltaisiin otettu oikeasti huomioon. Väärät näkemykset on aina siivottu pois suuren yleisön näkyviltä, koska täysin vapaa sana palvelisi ainoastaan kaikkien ihmisten etua, ei niiden joilla on valta. Ja sinne vallankahvaan kun on kerran päästy, sieltä ei ilman taistelua lähdetä. Tietysti hekin sielä vallan holveissa vain haluavat tehdä maailman omaksi kuvakseen, mikä on varsin ymmärrettävä näkemys. Ja kun sattuu olemaan resurssit sen ajamiseen niin mikäettei?

Kilpailu kaikesta, etenkin vallasta, on nähdäkseni se juurisyy miksi asiat eivät tule suuremmin muuttumaan tällä pallollamme. Oikeamielisinkään ihminen ei kykene koskaan luomaan kaikille oikeudenmukaista sääntöpohjaista järjestelmää vaan aina tulee vastaan tilanteita, joissa asia ei mene jonkun mielestä oikein. Ja kun aina on myös myös ihmisiä, joidenka mielestä heidän oikein on ainoa oikein ja muut väärin, näiden ihmisten päästessä valtaan muiden yli se väärää mieltä olevien joukko tulee kärsimään. Filosofit ovat kautta aikojen yrittäneet löytää niitä universaaleja sääntöjä, jotka olisivat ihan kaikille eduksi, mutta kuka semmoista kaipaa kun siinä ei ole selvästi yhtä voittajaa ja kilpailu on ainoa oikea tapa ratkaista kuka on oikeassa? John Rawls puhui tietämättömyyden verhosta, eli ihmisen tulisi arvioida asioiden oikeudenmukaisuutta siinä tilassa, että ei itse tiedä lainkaan omaa asemaansa yhteiskunnassa. Et siis tiedä oletko mies vai nainen, rikas vai köyhä, älykäs vai tyhmä, mutta tekemäsi päätös asiasta pitäisi olla tasavertainen kenelle tahansa, missä asemassa tahansa. Miten on, osaisitko sinä tehdä kaikille tasavertaisia ja oikeutettuja sääntöjä tietämättömyyden verhon takaa ajateltuna? Jos osaisit, mikä olisi se syy ettei näin edes yritetä tehdä nykypäivänä?

Manipuloinnista ja vaikuttamisesta

Veteen piirretty viiva

Jos vaikuttaminen noin ylipäänsä kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Eevastiina Gjerstad:in teokseen ”Näin vaikutat : vaikuttamisen psykologia arjessa ja työssä”. Sen lisäksi että kirjassa annetaan runsaasti esimerkkejä niin onnistuneista kuin vähemmän onnistuneista vaikuttamisista, se avaa itse vaikuttamisen ja manipuloinnin hienonhienoista rajaa, jonka ihmiset tuntuvat vetävän siihen kohtaan joka hyödyttää itseä eniten. Valtavirtaiseen näkemykseen kriittisesti suhtautuvat saattavat huomata myös ne kirjan/kirjoittajan itsensä tekemät arvatenkin varsin tietoiset sanavalinnat kun puhutaan ”tärkeistä asioista”. Jos tietää miten maailma pyörii niin tieteen kuin politiikan suunnalla ja kuinka se rahanipun paksuus vaikuttaa asioihin, joka kirjassa kyllä mainitaankin, ei voi kuin ihmetellä kuinka kukaan voi millään tasolla uskoa virallisen tarinan suurimpiin satuihin ja pitää itseään rehellisenä. Tietysti kun ei ota selvää asioista, voi hyvissä mielin puhua omaa totuuttaan valehtelematta - jos et tiedä mikä on totta ja mikä valhetta, et itse varsinaisesti valehtele kertoessasi virheellistä asiaa eteenpäin.

Vaikuttamisen ja manipuloinnin rajaviivana tunnutaan pidettävän lähinnä sitä, että kuinka paljon vedetään hommassa kotiin päin ja paljonko siitä toisesta osapuolesta välitetään. Mutta missä kohden sen jokainen itse vetää koska jokin raja ylittyy ja vaikuttaminen muuttuu manipulaatioksi, se on varsin henkilökohtainen ja vielä vahvemmin tapauskohtainen. Osa nimittäin pitää ”yhteisen edun” nimissä manipulointia hyväksyttävänä, siinä kun toisille ei sekään käy. Jos lainataan esimerkiksi Kantin filosofisia näkemyksiä, hänen mukaansa suora valehtelu ei ole ok, mutta tarkasti valikoitu totuuden puhuminen joka harhaanjohtaa kuulijaansa on #eriasia. Eli kun Bill Clinton kertoi, että ”I did not have sexual relations with that woman”, tämä piti paikkansa koska hänellä ei ollut juuri sen määrityksen mukaista kanssakäymistä Lewinskin kanssa. Kuinka niin? Koska määritys mitä heidän välillään tapahtui ei tarkoita täsmälleen samaa asiaa. Eli hän ei valehdellut vaan puhui totta, harhaanjohtavasti. Ja jos kuuntelee viime vuosien poliittisia lausuntoja, valtaosa menisi juuri tähän samaan kategoriaan.

Eli jokainen joutuu itse siitä omasta moraalisesta kompassistaan katsomaan koska jokin raja ylittyy. Koska elämme kuitenkin sääntöpohjaisessa järjestelmässä, tämä moraalinen kompassi on yleensä täysin tarpeeton koska ainoastaan sillä mikä laillista ja mikä on laitonta, on mitään merkitystä. Ihmiset taas itse eivät yleensä tee omissa näkemyksissään oikean ja väärän kohdalla mikä on laillista ja mikä laitonta, vaan he päättelevät asian itse omiin moraalisiin näkemyksiinsä peilattuna. Ja tästä syntyykin yksi jos toinenkin ongelma: ihminen pitää usein itseään hyveellisenä, kun noudattaa lakia, mutta jos lain kirjainta noudattamalla joku ihminen pääsee kuin koira veräjästä, asia harvemmin nähdään oikeutettuna. Suomessa, samoin kuin lähestulkoon kaikkialla maailmassa, suora valehtelu voi johtaa lain kanssa kahnaamiseen mutta puhtaasta manipuloinnista ei juurikaan rangaista. Jos asiaa taas kysyy ihmisiltä, suurin osa kuitenkaan ei hyväksy manipulointia, mistä seuraakin kysymys että miksi manipulointia ei olla kielletty? Melkein kuin se oltaisiin tahallaan jätetty täysin avoimeksi kohdaksi, joka mahdollistaisi kansan manipuloinnin… mutta eiväthän ne nyt niin tekisi?


Kenen luvalla meitä manipuloidaan?

Siinä kohden kun itse tavasin ”Vaikuttavat valinnat päätöksenteon tukena” ja alan kirjallisuutta tönäisystä/tuuppauksesta, asia selvisi varsin nopeasti miksi moisia porsaanreikiä on jätetty lakeihin. Valtiolla ei ole pienintäkään velvollisuutta kertoa kansalle totuutta asioista, mutta tarkasti valikoidut lausunnot vaikka voivatkin olla faktuaalisesti totta, ovat usein vahvasti harhaanjohtavia. Mutta kun ei valehdella, kaikki on jees. Alussa manittu kirja myös puhuu tästä ongelmasta, mutta se jää samalle tasolle kuin yleensäkin kaikki julkinen keskustelu asiasta: mutta mitä sitte? Jos valtio pakotettaisiin kertomaan totuus kansalle kun kansa jotain kysyy, kansan tuki koko valtiolle lässähtäisi sen sileän tien. Ja kun lait ovat ketkujen tekemiä, ihmisten kiinnostus niiden noudattamiseen saattaisi lässähtää pahemman kerran… joka sitten johtaisi anarkiaan jossa vahvin ottaisi vallan ja alkaisi vääntämään sääntöjä omaksi edukseen… joka eroaa nykyisestä tilanteesta, kuinka?

En tiedä mistä johtuu, mutta jostain syystä lähes kaikki lukemani teokset niin demokratiasta kuin politiikasta ja sen filosofiasta ylipäänsä eivät mainitse semmoista kohtaa että valtion kuuluisi manipuloida kansaa valtion eduksi vaan että se valtio olisi jollain tavalla kansaa varten. Monet näkemykset oikeutetusta vallasta kun nojaavat vahvasti siihen, että kansa antaa vallan vapaaehtoisesti päättäjille koska saavat siinä vaihdossa sitten suojelua ja muita etuja, mutta yksikään ei tietääkseni nojaa siihen että valtio olisi oikeutettu manipuloimaan kansaa täysin vapaasti omaksi edukseen. En toki ole läheskään kaikkea alan kirjallisuutta käynyt läpi, joten ehkä siihen on ihan hyvät perustelut miksi kansaa saa vapaasti manipuloida? Tietysti tässä tullaan siihen näkemyseroon moraalista, mikä usein aiheuttaakin sitä ristiriitaa yhteiskunnassa: onko olemassa jokin ”yhteinen hyvä” joka voi kävellä yksilön ylitse aina tarvittaessa?

Jos nimittäin uskoo kollektivistisen kannan yhteisestä hyvästä ja sen olevan oikeutus ”kaikkeen tarvittavaan”, niin kyllä, kansan manipulointi vallanpitäjien toimesta on täysin oikeutettua. Kutsutaan sitä vaan vaikuttamiseksi niin se kuulostaa paremmalta niin kansakaan ei siitä pahastu. Meihin vaikutetaan yhteiseksi eduksi niin median kuin päättäjien toimesta ja kukas nyt sitä vastustaisi kun kansa on äänestämällä antanut sille oikeutuksen? Vaalien voittajalle annetaan avoin valtakirja muokata maa näköisekseen ja kun se on yhteiseksi hyväksi niin ei siinä ole yksilöllä nokan koputtamista. Nojuu, perustuslaissamme ja yleensä tasavalloissa, perustuslaillisissa semmoisissa (joka Suomi ei ole), on ollut tapana pitää yksilöä korkeimmassa asemassa ja suojella heidän ihmisoikeuksiaan kaikissa tilanteissa, mutta kun keksitään kriisi, voidaan oikeutetusti perua oikeudet ja sitten yhteiseksi hyväksi mikä tahansa vaikuttaminen on kuulemma oikein. Ja olet paha syntinen jos et näe asiaa samalla tavalla.


Voidaanko asia korjata sillä millä se on tullutkin?

Vähemmän yllättävästi ei, sääntöpohjaista järjestelmää ei voida korjata sen omilla säännöillä, aivan kuten krapulaakaan ei saa korjattua viinalla vaikka moni on sitäkin yrittänyt. On olemassa enemmän ja vähemmän reiluja sääntöpohjaisia järjestelmiä, toki, mutta maailman monimutkaisuuden vuoksi ei ole mahdollista luoda sääntöjärjestelmää joka toimisi kaikissa tilanteissa. Vai onko? Jos järjestelmään muodostuu hierarkioita, se tulee pilaamaan minkä tahansa sääntöjärjestelmän, mutta jos kukaan ei ole sääntöjen yläpuolella eikä oikeutettu tekemään yhtään mitään muuta kuin kuka tahansa muukin, olisiko mahdollista rakentaa järjestelmä joka ei kaipaisi lainkaan manipulointia mutta tietenkin vaikuttamista edelleen tapahtuisi? Asiasta on puhuttu ja kirjoitettu vuosien saatossa kohtuullisen paljon, mutta jostain syystä vahvasti kollektivistinen kansa jota manipuloidaan jatkuvasti ei ole mahtanut koskaan kuullakkaan, että olisi olemassa muitakin tapoja olla ja elää kuin tämä auktoriteettiuskoisten meritokratia.

Puhutaan siis luonnonoikeudesta, lontooksi ”natural law”, missä haetaan niitä perusoikeuksia jotka eivät ole vain mielipiteitä vaan ”luonnon lainalaisuuksia”. En nyt tässä sen tarkemmin ala avaamaan asiaa vaan jokainen on varmasti itse kykenevä hakemaan asiasta niin puolesta kuin vastaan tarvittavan määrän tietoa muodostaakseen oman mielipiteensä. Ja juuri siitä tässä(kin) tekstissä on kyse - jokaisen ajatella asioita itse ja tehdä omat johtopäätöksensä omiin arvoihinsa perustuen. Itse argumentoin toki vahvasti manipulointia vastaan, eikä kantani tietoiseen ja tieteen pohjalta vaikuttamiseen ole liioin sieltä positiivisemmasta päästä, mutta koetan tuoda tämän varsin suorasanaisesti myös esille jolloin ei pitäisi olla epäselvää mikä on minun kantani asiasta. Media kertoo olevansa neutraali, puolueeton, mutta todellisuudessa se vähintäänkin vaikuttaa ja varsin monessa kohden puhtaasti manipuloi ihmisten mielipiteitä kaikista mahdollisista asioista. Koska jo ensiaskel oman mielipiteen muodostamiseen on vääristynyt, nimittäin ne pohjalla olevat faktat, on mielestäni turha edes puhua yleisestä mielipiteestä jolla asiat oikeutetaan kun se yleinen mielipide on manipuloitu alusta loppuun.

On tietysti positiivista, kun ihmiset havahtuvat yksittäisiin manipulointiyrityksiin ja pyrkivät niistä välillä jopa nostamaan haloon koko kansan tietoisuuteen saakka, mutta ongelmana on se että koko järjestelmän valuvika ei siinäkään kohden saa yleensä mitään huomiota. Se määrä manipulointia, jota meitä vastaan käytetään kun ei tule koskaan loppumaan osoittamalla yksi kusetus kerrallaan, kun sen yhden ”korjatun” asian aikana tulee kymmeniä, ellei satoja, uusia jotka myöskin pitäisi sitten korjata. En siis pidä turhana taistella taistelua kerrallaan, mutta se ”sota” tietoista manipulointia vastaan ei sillä tule koskaan loppumaan. Kansa vaan ei edelleenkään tiedä, eikä se edes tiedä ettei se tiedä, että päättäjiämme myöden valtaosa ihmisistä hyväksyy niin manipuloinnin kuin myös sen kilpailun jolla päätetään kenen sadut voittavat. Järjestelmä toki kaatuisi paikalleen sillä samalla keinolla kuin kaikki muutkin tyranniat, mutta tästä kilpailusta hyötyy aivan liian moni että sitä lähdettäisiin suurin joukoin vastustamaan. Loppuviimein ihmisiä on varsin helppoa manipuloida kuin myös vaikuttaa heidän näkemyksiinsä, jos löytyy niin tahto kuin resurssit sen toteuttamiseen. Ja jos kuvittelee olevansa immuuni vaikuttamiselle ja manipuloinnille, silloin vasta kovaa mennäänkin metsään… mistä tietysti johtuukin asioiden laita, koska lähes kaikki tietävät että juuri heitä ei voida manipuloida.

Moraalinvartijat

Kenen oikein on sitten oikein?

Sääntöpohjaista järjestelmää joka ei perustu oikeastaan mihinkään moraaliseen ohjenuoraan on varsin helppo kritisoida ja osoittaa sen päivänselvät ongelmat. Jos ne vallanhimoiset psykopaatit ovat lakien takana, ei taida kovinkaan monen moraaliseen käsitykseen upota että niitä lakeja tulisi noudattaa? Silti joka ikinen päivä valtaosa ihmisistä kiltisti tottelee joka ikistä käskyä mitä heille tarjotaan, koska hyvä ihminen noudattaa lakeja ja määräyksiä prikulleen. Länsimainen pragmaattisuus tarjoaa vallanpitäjille sen ”oikean” moraalisen ohjenuoran - jos se toimii ja sillä saavutetaan haluttu lopputulos, se oli oikein. Valehtelu, lahjonta, kiristys ja uhkailu ovat siis myös omaa kansa kohden oikeutettua, koska sillä saavutetaan kuuliaisuuden lisäksi ne halutut asiat. Jos leikittäisiin demokratiaa, kansan yleinen mielipide ohjaisi päätöksentekoa siinä kun länsimaisessa demokratiassa kansan yleistä mielipidettä manipuloidaan että saavutetaan kannatus sille mitä päättäjät haluavat milloinkin tehdä. Onko tämä mielestäsi oikein? Oli vastaus mikä tahansa, vallanpitäjien kannalta katsottuna heidän vastineensa kertonee kaiken tarvittavan: ”mutta mitä sitten?”

Michael J. Sandel on luennoinut oikeudesta ja moraalista vuosikymmeniä ja lainaan hänen luentojaan sekä kirjaansa ”Justice - What's the right thing to do?” silleen vapaasti läpi tämän tekstin. Jonkun asian oikeudellisuudesta josta sitten lait ja säännöt sekä päätökset noin ylipäänsäkkin muodostuvat voidaan jakaa kolmeen eri pääideaan. Ensimmäinen niistä on suurimman mahdollisen edun tavoittelu. Mahdollisimman monelle koetetaan taata mahdollisimman hyvät oltavat, eli varallisuutta ja onnellisuutta. Tämä varsin kollektivistinen näkökulma äärimmilleen vietynä on siis valmis uhraamaan muutaman yksilön enemmistön edun vuoksi, mutta monessa kohtaa sitä voidaan pitää ainoana hyvänä vaihtoehtona, etenkin jos poliitikkoja on uskominen. Yhdistettynä kapitalistiseen kilpailuun tämä utilitarismiksi yhdeltä nimeltään kutsuttu malli antaa oikeutuksen sille, että yksi kerää voitot riskinottonsa vuoksi ja muut saavat kärsiä koska mitäs tekivät vapaaehtoisesti mitä käskettiin. Ai niin, yhden voitot ei ollutkaan kaikkien etu… niin paitsi tietenkin kun yhteispotti kasvaa ja siitä sitten valuu sinne alaspäin osa varallisuudesta, kertovat kaikki teoreettiset näkökulmat ja ei yksikään todellinen järjestelmä. Mutta se on oikein, joidenkin mielestä.

Toinen yleinen näkemys on vapauden maksimointi. Yksilöllä pitää olla mahdollisuus vapaasti itse päättää omista asioistaan kenenkään estämättä. Ihmisoikeudet nojaavat tähän ideologiaan, mutta koska ne ovat vain korkeita aatteellisia asioita, eivät käytännön tosiasioita, yksilönvapaudet voidaan aina unohtaa yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi? Nämä liberaalit/libertaarit arvot aiheuttavat myös paljon närää koska ne sallivat myös ”pahat asiat”, jokaisen vapaasta tahdosta. Omalla tavallaan kolmas näkemys onkin päinvastainen toiseen nähden, nimittäin sen mukaan ihmisten tulisi pyrkiä hyveisiin ja sitä kautta saavutetaan kaikille auvoisa elämä. Ihmisiä siis kannustetaan tekemään ”oikein” koska jonkun arvomaailman mukaan se jokin asia on hyveellisempi kuin joku toinen. Esimerkiksi nämä vapaaehtoiset ilmastokompensaatiomaksut yms. ovat juuri tämmöisiä ohjauksia hyveellisyyttä kohden, samoin kuin alkoholin kieltolailla suojeltiin kansa viinapirulta. Mutta kenen hyveet ovat ”oikein”? Osa olisi valmis lyömään oman pyhän kirjansa pöytään tässä kohden ja julistamaan sen olevan ainoa oikea moraalinen säännöstö ja avaimet parempaan maailmaan.


Ei ole olemassa yhtä oikeaa… mutta paljon vääriä?

Oli se päätös sitten mikä tahansa niin omassa elämässä kuin politiikassakin, jokainen joutuu itse päättelemään sen mikä on ”oikein” ja mikä ”väärin”. Jostain syystä näistä asioista keskustellaan julkisuudessa varsin vähän ja lähes aina kun näistä arvovalinnoista puhutaan, tehdään varsin valikoiva otanta annetuista argumenteista kansalle pohdittavaksi. Ainoa moraalinen valinta zombie-pandemiassa oli ”yhteinen hyvä”, jolla ”suojeltiin heikompia” ja ”varmistettiin terveydenhuollon kestävyys”. Yksilönvapaudet unohdettiin tyystin, eikä kenenkään omat näkemyksensä hyvästä elämästä olleetkaan enää tärkeitä - väärinajattelijoiden leimaaminen pahoiksi syntisiksi etenkin piikin saapumisen jälkeen olikin sitten se viimeinen niitti niin yksilönvapauteen kuin hyvän elämän tavoittelun ja itse riskien kantamiseen. Lääkeyritysten kanssa tehdyt sopimukset pakkokeinoihin yhdistettynä taas lähinnä osoitti sen fasistisen ajattelun joka lännessä on vallassaan ja voittojen maksimointi samalla kun riskit kaadettiin kansan niskaan ihan täysin ei taida ihan kestää moraalista tarkastelua?

Ehkä onkin turha puhua mistään moraalista kun politiikasta on kyse? Ahneet ja vallanhimoiset kisaavat keskenään kansan kustannuksella ja käyttävät julkisuutta keräämään irtopisteitä itselleen ja puolueelleen aina kun kykenevät. Kyllä, jokaisella on varmasti ne omat arvojärjestyksensä sielä teatterissa, mutta ne voidaan aina unohtaa oman edun puolesta - tämä on koko politiikan kantava voima, ollut jo vuodesta miekka ja kilpi lähtien. Kaikki ne kauniit puheet hyveellisistä johtajista johon tasavallan idea perustuu ovat vain niitä, kauniita puheita. Oikeudenmukaiset ja reilut poliitikot eivät ole mikään katoava luonnonvara, vaan ainoastaan se tarina jolla ihmiset uskottelevat itselleen olevansa oikeutettuja päättämään muiden elämästä ja kuolemasta. Osa poliitikoista sen on joutunut jo myöntämään itselleen, jonka jälkeen he voivatkin tehdä sitä työtä mistä heille maksetaan: ajamaan muiden agendaa kansalle niin että kansa sen hyväksyy. Sille tosin on astetta hankalampaa keksiä kelvollinen oikeutus?

Jos näitä eri moraalisia näkökulmia yhdisteltäisiin ja niistä keskusteltaisiin, olisi teoriassa mahdollista rakentaa edes auttavasti toimiva sääntöpohjainen järjestelmä koska ne säännöt oltaisiin luotu perustuen laajempaan moraaliseen käsitykseen eikä vain siihen rusinat pullasta-malliin kuten nyt. Nyt säännöt luodaan kilpailun perusteella ja voittajat kirjoittavat ne säännöt mieleisekseen. Kansa ei ole kertaakaan niissä kisoissa voittanut, mutta hyväksi kakkoseksi se on aina välillä päässyt suuryritysten voittojen jälkeen. Eri kansalaisorganisaatiot kun ovat vuosien saatossa kyenneet pakottamaan joitain kansan etuakin ajavia lakeja mukaan sinne sääntöihin. Kansalla siis olisi keinot pakottaa sääntöjä puolelleen, mutta poliittinen teatteri on sokaissut mukavuudenhaluisen kansan pauloihinsa joten se tyytyy vain katsomaan vierestä kun päättäjät myyvät maansa isommille tahoille. Onko siis ihme, että tasavalta nähdään nykyään ”parhaana” ja oikeudenmukaisimpana mallina koskaan, kun koko mediakenttä on niiden hallussa jotka siitä tasavallasta hyötyvät eniten?


Voisiko ihmiskunta pärjätä ilman sääntöjä, pelkän moraalin varassa?

Siitä periaatteessa on anarkismissa kysymys: onko kukaan oikeutettu valtaan muiden ylitse, määräämään miten asiat tulisi tehdä? Jos vastaus on ei, ei myöskään mikään muiden tekemä sääntö ole koskaan oikeutettu. Joidenkin mukaan korkeinta moraalia osoittaa se, että itse määrää itselleen ne säännöt joidenka mukaan elää ja sitten elää niiden mukaan. Jos näin todella tekee, ne muiden säännöt ovat aina kakkossijalla päätöksenteossa ja ihminen todella elää vapaana, vaikkakin itse rajoittaa itseään. Tässä nähdäänkin hyvin se ajatus siitä, miksi monet pitävät anarkiaa kaaoksena: kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa. Kyllä, jos ihmiset ovat täysin omien impulssiensa ja mielihalujensa vallassa, hän voi tehdä mitä tahansa niin itselleen kuin muille. Mutta tehdessään muille mitä haluaa, hän käyttää valtaansa muiden ylitse, jolloin kyseessä ei ole enää anarkia. Täten mikä tahansa anarkistinen yhteiskunta tarvitsee ne omat moraaliset suuntaviivansa ja siinä jokainen vastaa niistä itse, sen sijaan että vastuu myös oikeasta ja väärästä ulkoistetaan.

Mutta kun ne ihmisten arvot poikkeavat toisistaan ja moraaliset näkemykset voivat vaihdella varsin runsaasti, miten olisi mahdollista rakentaa yhteiskuntaa sen varaan? Väittäisin että suuressa osassa konfliktitilanteista, olisi mahdollista löytää kumpaakin osapuolta vähintäänkin tyydyttävä ratkaisu. Tämä siis jos kyseessä olisi kaksi tiedostavaa ja myötätuntoista ihmistä… huomannet ongelman? Valtaosa ihmisistä menee tähän kategoriaan, myötätuntoinen ihminen, mutta eivät kaikki ja juuri heidän ansiostaan argumentit sääntöpohjaisiin järjestelmiin ovatkin varsin vahvoja. Ne psyko- ja sosiopaatit kun eivät kykene toimimaan kuten ihmiset normaalisti toimisivat. Joten siksi on paras ratkaisu antaa näille psykopaateille valta muiden ylitse ja oikeus määrittää ne pelisäännöt! Koska sillä estetään kaaos, jonka ne psykopaatit aiheuttaisivat yhteiskunnassa… eikös?

Suurin osa ihmisistä ei tarvitse lakeja mihinkään. Heidän oma moraalinen kompassinsa ohjaa heitä jo nyt varsin vahvasti ja pitää heidät poissa ongelmista. Kun näitä vastakkaisia näkemyksiä ja arvoja kolistellaan vastakkain, voitaisiin puhumalla selvitä niistä melkein aina… mutta ei aina. Ja se on riittävä syy valtaosalle ihmisistä pakottaa kaikki ihmiset toimimaan niiden sääntöjen mukaan, jotka on luotu johonkin ihan muuhun kuin yhteiseksi hyväksi, vapauden maksimoimiseksi tai hyveiden vahvistamiseen. Niissä säännöissä puhuu raha ja valta, harvojen etu muiden kustannuksella ja kansalainen on aina se joka häviää. Puheet ”oikeusvaltiosta” pitäisikin aloittaa siitä, että kuinka oikeutettua se muiden oikeuksien tallaaminen ylipäänsä edes on. "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan." Miten on, täsmääkö nykyinen lainsäädäntö omaan käsitykseesi oikeudenmukaisuudesta?