Anarkismista

Eniten väärinymmärretty sana?

Jos jollain asialla ei ole nimeä, siitä on lähes mahdotonta keskustella. Jos taas kaikki ymmärtävät nimetyn asian eri tavalla, ei siitä keskustelusta liioin tule yhtään mitään. Anarkia, anarkismi ja kaikki niihin liittyvät sanan muodot ovat malliesimerkki keskustelun mahdottomuudesta termin tahallisen vääristelyn vuoksi. Tai no, se vääristely mahtaa olla sitä kuuluisaa sattumaa, aivan samoin kuin miksi demokratia/demokraattinen ymmärretään varsin monella eri tavalla - anarkia kun kuvaa järjestelmää ilman vallanpitäjiä ja demokratia on vallanpitäjien oikeutus orjuuttaa kansa. Yksinkertaisimmillaan (ja sanan alkuperäisessä merkityksessä) anarkia siis tarkoittaa ei hallitsijoita ja anarkismi uskoa siihen, ettei kukaan ole oikeutettu valtaan muiden yli, siis kukaan ei hallitse muita. Ei siis kukaan, ei edes se sotapäällikkö tai vastaava tyranni, joka esitetään jokaisessa jenkkileffassa olevan vallassa anarkian ollessa voimassa. Anarkia tarkoittaakin kansankielessä kaaosta, ei sitä että jokaisella yksilöllä on itsellään se valta. Jokaisen yksilön oman vallan yhdistäminen ”yhteiseksi hyväksi” olisi se demokratia, mutta ei siitä sen enempää tässä kohtaa.

Asiaa ei tietenkään auta liioin se, että jotkin ryhmittymät käyttävät itsestään anarkistin kuvausta, tai se on heille ulkoa lätkäisty, vaikka heidän oma aatemaailmansa ei itse asiassa perustu siihen ei hallitsijoita-aatteeseen. Antifasistit, black block ja muut vastaavat kaaosta ja tuhoa aiheuttavat ja siihen kannustavat tahot yleensä leimataan anarkisteiksi ja osa heistä itsestäänkin tuntuu kuvittelevan olevansa anarkisteja, mutta he vain tekevät sitä täsmälleen samaa politiikkaa kuin kaikki muutkin poliittiset puolueet, tosin vaan hieman omalla tavallaan. He, samoin kuin kaikki muutkin poliittiset puolueet kun uskovat, että se heidän maailmankatsomuksensa on niin oikea, että se voidaan pakottaa väkivalloin kaikille muillekin. Keinot millä se heidän oma näkemys tungetaan kansan kurkusta alas vaan hieman poikkeaa toisistaan, mutta perusidea on kaikilla valtaan halaavilla sama: minä olen oikeutettu sanelemaan muille miten olla ja elää. Osa haluaa siihen valtaan käyttää sitä maagista olentoa, ”valtiota”, joka on oikeutetusti vallassa kaikki laki niin sanoo. Osa taas uskoo vallanpitoon riittävän organisoidun kaaoksen, jota ”oikeamieliset” tahot aiheuttavat. Molemmat kuvittelevat olevansa oikeutettuja väkivallalla pakottamaan muut näkemään asian samoin. Älä siis naureskele antifanteille jotka polttopulloja heittelevät ja huutelevat ”natsit vittuun”, jos itse tekisit samaa auktoriteetin kautta ja ”lain voimalla”.

Näiden muka-anarkistien sijaan puhutaankin nyt niistä, jotka oikeasti uskovat siihen alkuperäiseen aatteeseen: ei hallitsijoita. Eri näkemyksiä siitä, miten se maailma rullaisi anarkistisessa yhteiskunnassa on nimittäin lukemattomia. Vahvasti yksinkertaistettuna annan muutaman esimerkin näistä eri näkemyksistä: Anarko-kapitalistit uskovat vapaan kaupan ja suostumuksella toimivien sopimusten riittävän ihmisten harmooniseen elämään. Anarko-kommunistit taas luottavat kaikkien samanarvoisuuteen, tuotantovälineiden yhteisomistukseen ja yhteistyön yhdistelmään luoda toimiva maailma. Anarko-syndikalistit antaisivat ammattiyhdistyksille ja vastaaville vapaaehtoisille yhdistymisille painon rauhallisen yhteiskunnan rakentumiselle kuin itselleen. Ja ne tsiljoona muuta näkemystä ja versiota tietävät myöskin olevansa oikeassa eli kunhan vaan kaikki näkisivät asian samalla tavalla oikein, maailma pelastuisi. Tässä nimittäin on samalla se anarkismin suurin haaste: kun ketään ei voida kerran pakottaa näkemään asiaa samalla tavalla ja tekemään oikein, mitenkäs ne kaikki ”hullut” hoidetaan? Ideoita siihenkin on lukemattomia, mutta eihän niistä kukaan jaksa ottaa selvää itse, etenkään silloin kun tietää anarkian tarkoittavan vain kaaosta ja vahvimman valtaa muiden yli… mutta silloinhan se ei enää ole anarkia vaan… tasavalta?


Lue se ..tun ohjekirja

Toisin kuin yleisesti luullaan, on anarkistisen maailman luomiseksi ja sen toimimaan saamiseksi kirjoitettu lukemattomia teoksia ja yksi ehkä kuuluisimmista ja eniten luetuista kirjoista etenkin läntisissä maissa on kaikkien näkyville piilotettu anarkistin oppikirja. Jos nimittäin siitä kirjasta ohittaa kaikki paitsi ne muutamat kappaleet, meillä on olemassa valmiiksi mietitty eettinen perusta ihmisten rauhanomaiselle yhdessäololle ja maailmalle ilman ainuttakaan hallitsijaa. Tämä kirjan tarina kertoo nimittäin miehestä, joka ei pokkuroinut yhdellekään auktoriteetille ja halusi jokaisen ihmisen löytävän onnellisuuden ja oman rauhansa ilman kenenkään sanelua ulkopuolelta. Olet saattanut kuulla tyypistä? Se on se usein parrakkaana miehenä valkoisessa kaavussa kuvattu tyyppi, jonka viranomaiset oikeutetusti ristiinnaulitsivat lakiensa rikkomisesta: Jeesus. Piti tarinaa sitten täytenä totena tai toisessa ääripäässä puhtaana fiktiivisenä satuna, Jeesus opetti ihmisille kuinka he voivat elää yhdessä ilman ainuttakaan hallitsijaa. Koko opetus voidaan kiteyttää kultaiseen sääntöön, joka löytyy muistaakseni kahdesta evankeliumista: Tee muille kuin haluat sinulle tehtävän, noin ilman mitään hienoja sanoja ja rautalangasta väännettynä. Jos et halua tulla pakotetuksi tekemään miten muut määräävät, et ole oikeutettu määräämään pakolla muita - yksinkertaistettuna et siis voi valita ketään valtaan ylitsesi, et itsesi etkä muiden. Jos siis olet kristitty joka elää Jeesuksen oppien mukaan, mitä helvettiä sinä sielä äänestyskopissa teet?! Toki sama pätee ateisteihin - jos et pidä yhtäkään taikaolentoa aitona, miksi ”valtio” sanelee miten sinä saat elää?

Jatketaan vanhoilla kirjoilla joista löytyy samantien selitys siihen, miksi kristityt eivät elä kuten heille saarnataan: Fyodor Dostoyevski - The Brothers Karamazov ja sieltä kappale ”The Grand Inquisitor”. Suosittelen lukemaan kyseisen kappaleen vaikka koko kirja ei noin muutoin kiinnostaisikaan. Jos et halua juonipaljastuksia, hyppää suoraan seuraavaan kappaleeseen. Kirjan tarinassa Jeesus on palannut takaisin maan päälle, mutta kirkko kopitti hänet lähes välittömästi. Suurinkvisiittorin ja Jeesuksen välinen keskustelu kertoo tarinan siitä, miksi Jeesuksen opit eivät ihmisille uponneet: ihmiset eivät halua vapautta vaan sääntöjä ja dogmia, täytyy olla joku auktoriteetti sanelemassa kuinka olla ja elää. Kirkko tekikin tätä työtä varsin ansiokkaasti vuosisatojen ajan, pakottaen kansan alisteiseksi ”oikeutetuille johtajille”, koska kansa ei alkuun osannut edes lukea niitä pyhiä tekstejä vaan nojasi täysin papiston tulkintaan. Eipä se Raamatun käännös kansan kielelle paljoa tainnut kuitenkaan auttaa, koska sama meno jatkui ja jatkuu edelleen valtaosalle kristityksi itseään kutsuvalle. Jeesus opetti miten moraali riittää hyvään elämään, kirkko taas kuinka lait ja säännöt tulee ensin moraalia. Raamattu toki opettaa kunnioittamaan esivaltaa, valtiota, mutta Jeesus ei… mutta se on varmasti puhdas sattuma, että vallanpitäjät jättivät anarkistin oppikirjaan myös kaiken sen, joka kumoaa Jeesuksen opit?

Ongelma on kuitenkin aito ja sille ei ole olemassa helppoa vastausta - miten niiden ”pahojen ihmisten” kanssa tulisi toimia? Alfie Kohnin teokset eivät sinällään anna vastausta miten sen ongelman voisi ratkaista, mutta ne avaavat sitä pääsyyllistä varsin selvästi: kilpailu. Kilpailua pidetään luonnollisena asiana, koska sitä tapahtuu luonnossa. Kyllä, niin tapahtuu, mutta silloin pitää tutkia miksi niin tapahtuu. Kun jostain on pulaa, kilpailu rajallisista resursseista alkaa. Nykymaailma luo pulaa ja kannustaa kilpailuun yhteistyön sijaan, mikä onkin nykyisen neoliberalistisen yhteiskuntajärjestelmän perusta: kilpailulla ratkaistaan kaikki asiat, myös sen kuka on oikeassa ja mikä on totta. Ja kun kilpailu ei koskaan voi olla reilua, lopputulos on taattu. Siihen vielä päälle kun lisätään sosio- ja psykopaatit niin ei tarvitse ihmetellä miksi se valta muiden yli ei johtanutkaan utopiaan jona meille nämä tasavallat ja demokraattiset sääntöpohjaiset järjestelmät myytiin. Kun anarkiassa pelottaa ihmisiä se, että vahvin ottaa väkisellä vallan ja se on yleensä se ”paha ihminen” joka niin tekee, eikö se pitäisi pelottaa vielä enemmän että se sama on nykyään laillistettu ja täten ”oikein”?


Ongelman korjaamista sillä millä se on tullutkin

Aivan yhtä varmasti kuin juopumisen saa korjattua juomalla lisää viinaa, voidaan byrokratiasta ja säännöistä päästä eroon byrokratialla ja uusilla säännöillä. Sääntöpohjainen järjestelmä on uponnut niin vahvasti kansan syviin tuntoihin että niitä jotka puhuvat anarkiasta, ei hallitsijoita, pidetään hulluna. Meillä täytyy olla joka pitämässä kuria ja järjestystä, ei ihmisiin voi luottaa! Joten kun ihmisiin ei voi luottaa, ratkaistaan se ongelma antamalla heille lisää valtaa, oikeutetusti, muiden ylitse! Nerokas idea, eikö totta? Kun EU sanelee maallemme uusia sääntöjä, ne pitää korjata pönkittämällä Suomen hallinnon oikeutta määrätä kovemmin kuin EU omia sääntöjään kansalle! Nyt kun otettiin vielä NATO määräämään maamme väkivaltamonopolia, se voidaan varmasti myös äänestää pois vallasta koska NATO ei olekaan koko olemassaolonsa aikana koskaan ainakaan salaisilla Gladio-joukoillaan eliminoinut vastustajiaan ja pakottanut kansan heitä kannattamaan mediaa hybridikeskuksiensa kautta manipuloimalla, eikös?

Olemmekin siirtyneet jo hyvissä ajoin Vaclav Havelin kuvailemaan post-totalitaariseen järjestelmään, jossa valtio on uskonto joka roviolla polttaa vääräuskoiset. Järjestelmä on indoktrinoitu niin vahvasti kansaan, että vain kylähullut uskaltavat enää puhua sitä vastaan. Toistamme rituaaleja koska niin on aina tehty ja hoemme samoja iskulauseita vuodesta toiseen vaikka niiden paikkansapitävyys olisi kuinka räikeässä ristiriidassa todellisuuden kanssa… maailman onnellisin kansa, riippumattomin media ja universumin paras valtiojohto! Kun se usko on järjestelmään niin vahvassa, ainoaksi korjaukseksi tarjotaankin ”oikein äänestämistä”, koska kilpailulla valittu seuraava suuri johtaja täytyy olla hyveellinen ja oikeutettu valtaan, koska se on kansan tahto vaikka juu, olihan siinä pikkuisen media juksuttamassa ja manipuloimassa eikä mitään valtavirrasta poikkeavaa päästetty koskaan argumentoimaan näkemyksiään. Mutta kyllä se sitten ensi kerralla! Kunhan siihen vaan uskoo riittävän kovaa, eli ei lainkaan kultti…

Tarjoaako anarkismi sitten sen utopian ihmiskunnalle? En tiedä, sitä on kokeiltu moneen otteeseen ja sen on aina tallottu ulkoa isompien jalkoihin. Sen tiedän ettei sääntöpohjainen järjestelmä ongelmaa liioin ratkaise, sitä kun on kokeiltu vasta jokunen vuosituhat johtaen aina samaan harvainvaltaan ja kansan kärsimiseen, mutta ehkä se sitten ensi kerralla kun ei koskaan ennemmin? Asiasta ei voi edes keskustella saamatta hullun leimaa, minkä luulisi olevan varsin selvä merkki manipuloidusta mielipiteestä, mutta eiväthän ne nyt niin tekisi. Miksi ihmeessä vallanpitäjät vastustaisivat sitä yhtä ainoaa asiaa, joka uhkaa heidän valtaansa - tottelemattomuutta? Asia on kuitenkin jokaisen itsensä omassa päässään saatava kohdalleen, eikä siihen ulkopuolisten ole oikeutettua millään tavalla puuttua. Onko se anarkismi se pelottava asia, vaiko vapaus ilman ”järjestelmän” tuomaa turvaa. Siis sen järjestelmän, joka on aiheuttanut kaikki ne maailmanhistorian sodat, massamurhat ja vastaavat koska joku oli jossain väärää mieltä? Jeesus julisti rauhaa ja rakkautta, mutta se on vaan taikauskoa koska valtio tahi kirkko tietää paremmin, vai kuinka se meni?