Mielenmurha - Takinkääntäjät ja petturit

Onko alhaisempia olentoja olemassakaan?

Heti kun pettäminen, petturuus tai mikä tahansa niihin rinnastettava asia nousee esiin, ihmisillä tuppaa nousemaan niskakarvat pystyyn - nyt puhutaan vakavasta asiasta. Jo siinä kohtaa kun ensimmäiset epäilyt tai syytökset kohdistuvat johonkin ihmiseen, ne entiset ja nykyiset liittolaiset, kaverit ja jopa perheenjäsenet ottavat yleensä muutaman askeleen taaksepäin tästä "pahasta" asiasta. Tyranneilla on tapana tehdä näytösoikeudenkäyntejä maanpettureita kohtaan, ihan vaan varoitukseksi kaikille muille. Nykypäivänä petturin leiman saa (ainakin mediassa) tosin jo siitä, jos ei tottele vallanpitäjien käskyjä prikulleen. Syytetyksi joutuminen on kuitenkin kova kolaus kenelle tahansa, etenkin jos tietää tai tuntee olevansa syytön. Kansan silmissä se maine on siinä vaiheessa jo mennyt, siitä media pitää huolen jos niin halutaan...

Ensin pohditaan mitä se pettäminen, petturuus tai takinkääntö edes merkitsee. Esimerkiksi maanpetoksesta ja maanpetturuudesta kun puhutaan niin ihmiset eivät välttämättä edes erottele asiaa sen suhteen, missä valossa asia esitetään - petettiinkö kansa/maa moraalisesti vai juridisesti? Puhumalla tästä "länsimaisesta liberaalista demokratiasta" negatiivisessa valossa, saatetaan se yhdistää vallankumouksellisuuteen ja täten mahdollisesti maanpetturuuteen. Jos kansa nousisi vallanpitäjiään vastaan väkivaltaa käyttäen, se olisi varmasti juridisesti katsottuna maanpetos, mutta moraalisesti arvioituna jopa kansalaisen velvollisuus. Onko kansansa pettäneen tahon pettäminen siis pettämistä lainkaan? Oikeudessahan asiaa puitaisiin, mutta liberaaliin näkemykseen kuuluu varallisuuden ja vallan määrittävän kuka on oikeassa...

Joka tapauksessa luottamuksen pettämistä pidetään, ehkäpä hyvinkin ihan syystä, yhtenä suurimmista rikoksista ja rikkomuksista ihmisten välillä. Oikeusjärjestelmän mukaan petoksen vakavuus riippuu siitä, ketä on petetty - valtiota ei huijata mutta muiden kansalaisten muroihin saa kusta. Valtio, poliitikot ja virkamiehet saavat tietenkin pettää kansan kerta toisensa jälkeen, koska heillä on takanaan se väkivaltakoneisto ja se kenellä on eniten valtaa on oikeimmassa. Yksilöiden välillä se petoksen taso ja kuinka se nähdään vaihtelee taas suuresti - väärän tahon kanssa samaan kuvaan päätyminen saatetaan jo laskea perisynniksi. Vahingossa tai tahallaan suoranainen lupausten ja luottamuksen pettäminen, vastustajan kanssa samaan kelkkaan hyppääminen, yleensä kuitenkin katkaisee ne välit ainakin toistaiseksi; luottamus on kuin posliininen kahvikuppi - sen voi kyllä rikkomisen jälkeen liimata takaisin kasaan, mutta koskaan siitä ei ehjää enää tule.


Kaltevalla pinnalla

No jos nyt vaan yhden kerran tekee jotain, jonka tietää olevan väärin, eihän se nyt vielä ole mitään pettämistä? Tai kahdesti, tai kolmasti, tai vähän enemmän ja isommin, eikait siitä kukaan välitä? Kuinka tietoinen yksilö edes on tehdessään jotain asiaa, millä tavalla se todellisuudessa vaikuttaa? Puhuttaessa esimerkiksi hyödyllisistä idiooteista, viitataan ihmisiin jotka eivät ymmärrä tekojensa vakavuutta ja miten he auttavat sitä havaittua vihollista. Juridisesti katsottuna petokset on huomattavasti helpompi määrittää ja osoittaa, koska rike pystytään osoittamaan esimerkiksi sopimuksen rikkomuksena. Kirkko osasi myös osoittaa vääräoppisuuden ja kerettiläisyyden, kuka oli paha syntinen ja kuka kunnon uskovainen - aivan kuten nykypäivänä ilmasto- ja koronakultit tekevät.

Voidaksesi pettää jonkin aatteen tai jonkin asian "puolen", on sinun kuitenkin ensin valittava niistä se "oma puolesi". Jos ei ota kantaa johonkin asiaan, ei voi pettää kumpaakaan puolta ja samalla kuitenkin molemmat puolet tulevat mahdollisesti näkemään yksilön petturina - olet joko kanssamme tai meitä vastaan. Neutraaliksi jäävä nähdään monasti selkärangattomana, siinä kun omalle puolelle tuleva on rohkea hyvä tyyppi ja vastapuolelle päätynyt tietenkin paha, harhautunut tai jopa petturi. Asiasta riippuen, ei kumpikaan "puoli" ole välttämättä "oikeassa", siinä kun toinen "väärässä", vaan kyse on vain näkemyseroista. Onko siis parempi pysyä tilanteissa neutraalisena, ei kenenkään puolella, vai kuuluuko jokaisesta asiasta omata jokin tietty kanta? Entä saako sitä kantaa muuttaa jos oppii jotain uutta asiasta, vai oletko aina pysyvästi puolesi valinnut ja sen muuttaminen on halveksuttavaa takinkääntöä?

Vahvemman puolelle on kuitenkin yleensä helppo mennä ja jos valtasuhteet vaihtuvat, voi sen voittajan kelkkaan aina loikata mukaan. Isompaan porukkaan kuuluminen on usein se turvallinen ratkaisu, tosin se enemmistö ei automaattisesti ole oikeassa - syö paskaa, miljardit kärpäset eivät voi olla väärässä? Osa taas automaattisesti valitsee sen heikomman puolen jota lähtee tukemaan, koska ... niin, miksi? Tuleeko päätös siitä omasta näkökannasta tehdä millään tavalla sen perusteella, mikä näkemys saa minkäkin verran kannatusta? Entä voiko jostain laajemmasta asiasta omata juuri omankaltaisen mielipiteen, joka on osittain sen yhden tahon kannalla ja toiselta osin vastapuolen kannalla? Kumpaan leiriin siis kuulut, jos oma kantasi on osittain puolesta ja osin vastaan mitä tahansa olemassa olevaa ryhmäjakoa peilaten? Tämä on yksi niistä edustuksellisen demokratian puolueiden suurimmista ongelmista, jos siis kuvitellaan että järjestelmä toimii kuten sen kerrotaan toimivan...


Itsepetos

Luottamus on sen petoksen vastakohta ja tällä hetkellä suuri puheenaihe onkin se, että kansalaisten tulisi luottaa hallitsijoihinsa, oman turvallisuutensa vuoksi ja yhteiseksi hyväksi. Mutta miksi ihmeessä kansan tulisi luottaa vallanpitäjiin, jotka todistettavasti ovat pettäneet kansansa? Ai niin, koska media kertoo että ongelmaa ei ole. Viranomaisiin, asiantuntijoihin ja poliitikkoihin pitää luottaa ja uskollisesti noudattaa heidän käskyjään, koska muutoin olet paha syntinen jolle ei kuulu edes ihmisoikeudet. Siitäkin huolimatta, että todisteiden valossa näihin tahoihin ei ole luottamista. Mutta ihminen on hyvä pettämään itseään, etenkin jos siitä pettämisestä palkitaan ruhtinaallisesti... tai edes niin, ettei rankaista pahasti kunhan vaan alistuu. Tyrannit tekevät kaikkensa, että kansa tottelisi käskyjä - mielenmurha, aivopesu, tottelevaiseksi robotiksi muuttuminen joka ei itse kanna omaa vastuutaan...

Uskollisuus johonkin asiaan voikin olla suuri petos itseään kohtaan. Toisaalta taas uskollisuus siinä vaiheessa, kun petos on vasta epäilyn tai syytöksen tasolla, voi olla juuri se "selkärankainen" teko. Omaan itseensä luottaminen ja uskominen ei kuitenkaan ole helppoa jos ulkopuolinen paine on musertava. Johonkin toiseen uskominen ja luottaminen taas sitäkin vaikeampaa, etenkin jos ne epäilyt ja syytökset ovat yhtään vakavampia. Entäpä jos vain tuntee tulleensa petetyksi, vaikka asian monimutkaisuuden vuoksi niin ei käynytkään vaikka asia siltä ensisilmäyksellä vaikuttaakin? Syyllinen vaiko syytön, kunnes toisin todistetaan? Miksi ihmeessä ihmiset kokevat sen kannattamansa poliittisen tahon "kääntäneen takkinsa" kun he tekevät jotain päinvastaista kuin itse ajattelevat - nykyiseen poliittiseen peliin kuuluu se, että kaikilla on monivärinen takki joka vaihtaa väriään sen mukaan mistä tuulee?

Näki sen petoksen, luotettavuuden sekä uskollisuuden missä valossa tahansa, yhteen asiaan voi aina kuitenkin luottaa: media, nimenomaan se valtamedia, ei tule koskaan kertomaan miten asiat oikeasti ovat, vaan he kertovat aina sen, mitä sinun halutaan tietävän. Se on median luonne, aina ollut ja tulee aina olemaan. Kysymys kuuluukin, ovatko ne tahot jotka tällä hetkellä ovat oikeasti vallassa luottamuksen arvoisia? Onko oma etusi olla uskollinen niille, jotka tätä maailmaa pyörittävät ja median kautta omia arvojaan sinulle syöttävät? Ei media tai ne vallanpitäjät ole ketään pettämässä, ainoastaan ihmisten usko heidän tarkoitusperiinsä on vain illuusio. Voisiko siis oikeamielinen, hyvä johtaja, käyttää valtaansa ja mediaa kaikkien yhteiseksi hyväksi? Mikäettei... Mutta valta tuppaa korruptoimaan ja vetämään puoleensa helposti korruptoituvat. Eli... niin, itseään voi aina huijata uskomaan milloin mihinkin asiaan. Omaa takkia saa kääntää niin monasti kuin itse haluaa, mutta jos ei sitä takkia välistä muista puhdistaa, kaikki se paska vaan menee piiloon ja pakkautuu sinne syvälle. Ja se murhaa niin mielen kuin kehon...

Mielenmurha - Pelko työkaluna

Pelko tappaa mielen

Tunteet ovat tärkeä osa tavallisen ihmisen elämää ja pelko on vain yksi niistä, mutta samalla se on yksi tärkeimmistä tunteista - nimittäin totalitaarisille johtajille. Kuolemanpelkoa pidetään usein merkittävämpänä pelkona mikä ihmistä liikuttaa (tai jäädyttää), mutta elämänpelko taitaa olla vielä yleisempi ja paljon vakavampi kuin uskoisikaan. Sinne oman turvallisen alueen ulkopuolelle astuminen on pelottavaa ja etenkin nyt tämän pandemian aikana se turvallinen alue on kutistunut monella hyvin hyvin pieneksi. Jopa niin pieneksi, että rajoitetaan jopa omaa hengitysilmaa muutoin raikkaassa ulkoilmassa naamarätin avulla. Vapaus ja vastuunotto omasta elämästään kuulostaa aivan mahdottomalta, kun puolentoista vuoden ajan on kerrottu kaikkien muiden ihmisten olevan uhka juuri sinun omalle hengellesi.

Totalitaariset johtajat kautta aikojen ovat tienneet, että kansan ohjailuun ei pelkoa tehokkaampaa työkalua olekaan. Kyllä, pelko aiheuttaa myös ennalta-arvaamattomia reaktioita yksilöissä, mutta sitä varten on se väkivaltakoneisto varmistamassa, ettei kukaan saa ideakseen ohjata sitä kansan pelkoa johtajiaan vastaan. Yhdenmukaisuus ja elämisen pelko yhdistettynä vievät kaikista tehokkaimmin ne vapaudet ja vastustuksen sitä totalitarismia kohtaan. Monimuotoisuudessa ja itsenäisessä ajattelussa piilee se ihmiskunnan voima ja valta - kykymme ja halumme keskustella asioista ja tuoda esiin kaikki mahdolliset näkökulmat. Vähemmän yllättävästi juuri vapaa puhe sekä ajattelu ovatkin totalitaarisissa järjestelmissä kiellettyä. Nykypäivän ajatuspoliisit kieltävät kaikki väärät näkemykset ja median täysin yhdenmukainen tarina varmistaa sen, ettei tavan kansan eteen niitä virallisen tarinan ristiriitaisuuksia nosteta esiin.

Pelko on toki myös olla hyödyllinen tunne, koska se suojelee ihmistä vaarallisilta asioilta. Ongelmana vaan on se, että ihmiset ovat ulkoistaneet sen itsenäisen ajattelunsa medialle sen suhteen että mitä tulisi pelätä. Reaktio on kuitenkin taattu, oli se pelko sitten oikeaa tahi sepitettyä uhkaa kohtaan. Mikä se pelkoreaktio sitten on, se taasen on yksilöllinen, vaikka halutunkaltaista reaktiota pyritäänkin psykologian avustuksella ohjailemaan. Esimerkiksi ilmastohömppää ajavat pyrkivät luomaan aktivoivaa paniikkia lamauttavan pelon sijaan siinä kun pandemiapelottelussa tärkeää on saada ihmiset luottamaan vapahtajaansa (vallanpitäjiin) ja tottelemaan jokaista käskyä, sekä pakottaa muut tekemään samoin.


Yleisiä pelkoreaktioita

Taantuminen on yksi ihmismielen keino hanskata pelkoa - taannutaan aikaisemmalle tasolle unohtaen jo opitut asiat. Äärimmilleen vietynä siitä vuosia koulutetusta karaistuneesta ihmisestä tulee jokeltava vauva, joka käpertyy kasaan ja odottaa äitiä apuun. Pahimmillaan moinen taantuminen voi jatkua hyvinkin pitkään ja jättää jopa elinikäiset muutokset käyttäytymiseen kohdatessaan uudelleen saman pelon aiheuttaneen asian. Kyseinen reaktio ei ole yleensä hyödyllinen vallanpitäjille, mutta koska yksilöllä ei ole heille mitään arvoa muutoinkaan, ei muutama menetetty tapaus ole ongelma eikä mikään - pilleriä naamaan tai laitokseen, pois vaan näkyvistä ettei pääse tarttumaan... koska äärimmäiset pelkoreaktiot tuppaavat leviämään ja tarttumaan. Kun hätä on suurin, on vessapaperirullan oltava lähellä?

Naamioituminen ja piiloutuminen, taustaansa häipyminen onnistuu kameleontilta oikeen näpsäkästi mutta myös ihminen kykenee muuttamaan peloissaan väriään, pyrkien piiloutumaan uhalta - koko kehon pigmentti muuttuu kun ihminen kalpenee näkyvästi. Pyörtyminen tai luhistuminen, samoin kuin turhanpäiväisiin askareihin täydellisesti keskittyminen ovat vain joitain niistä pelkoreaktioista, joita ihminen osoittaa pyrkiessään piiloutumaan maailmalta. Suuremmassa joukossa tämä reaktio voi olla hyvin vaarallinen selviytymisen vuoksi, koska oikean vaaran uhatessa ei luhistuminen yleensä auta asiaa. Kotiinsa pakolla eristäminen saattaakin olla helpotus, koska silloin ei tarvitse pelätä sitä pahaa ulkopuolista maailmaa ihan yhtä paljon.

Räjähtävä paniikki, eli se klassinen "pakene tai taistele"-reaktio on helpoiten tunnistettavissa oleva ja usein myös se vallanpitäjien haluama reaktio - kunhan he saavat päättää sen räjähdyksen suunnan. Mellakat ja joukkolynkkaukset tapahtuvat usein pelon ansiosta, vaikka ne näyttäytyvätkin vihana - viha toimiikin keinona purkaa se pelko pois kehosta. "Suuri johtaja" joukon keulassa kykeneekin ohjaamaan sitä laumaa haluamaansa suuntaan, koska joukkomieli ei kykene korkeampaan ajatteluun. Sinänsä toimimaan saaminen on positiivinen asia, mutta ulkoa ohjattuna ja haitalliseen suuntaan ajettuna tämä pelkoreaktio voi olla hyvinkin tuhoisa niin yksilölle kuin koko yhteiskunnalle. Mutta tämä on juuri se reaktio, jota ilmastokatastrofia huutavat tahtovat, koska heidän mielestään on oikeutettua traumatisoida nuorisoa ja saada heidät hyökkäämään "vanhaa valtaa" vastaan... hetkonen, missäs tämä nähtiinkään vii... ai niin, Maon kulttuurivallankumous.


Jos se ei tapa...

... se sairastuttaa, nimittäin psykosomaattinen oireilu on yksi pelon aiheuttamista ongelmista, jonka tunnistaminen on joskus hyvin hankalaa. Ihminen oireilee esimerkiksi hikoilemalla, jatkuvalla virtsaamisen tarpeella, sydän hakkaa, ripulointia tai verenpaine ampuu kattoon - näin muutaman "yleisen" oireen mainitakseni. Nämä oireet toki vielä usein osataan tunnistaa hermostuneisuuden tai pelon oireiksi, mutta keho voi periaatteessa manifestoida lähes minkä tahansa oireen. Raivokohtaus voi olla vaaraksi myös muille kuin ihmiselle itselleen, eikä äkillinen kuulon tai näön menetys yleensä sitä selviytymismahdollisuutta paranna.

Pään pitäminen kylmänä siinä pelkotilassa onkin usein mahdottomuus, etenkin jos siitä tilanteesta ei pääse irtautumaan. Jatkuva median pommitus onkin täysin tahallista ja ne hetken helpotukset vain lisäävät jännitystä, aivan kuten Biderman listauksessaan kertoikin. Jos viestinnän tarkoitus olisi auttaa ihmisiä selviämään vakavasta pandemiasta, olisi sanoma kovin toisenkaltainen. Pelon sijaan ihmisiä pyrittäisiin rauhoittamaan ja valistamaan oikeasti toimivista keinoista, sen sijaan että päivittäin muuttuvia ja keskenään ristiriitaisia sääntöjä arvottaisiin täysin mielivaltaisesti. Toki voidaan väittää, että tämä johtuu vain osaamattomuudesta ja kokemattomuudesta, mutta onnistuisiko mukamas vahingossa se, että tehdään kaikki toimet juuri samalla tavalla, kuin sotavankeja kidutettaisiin?

Miten siitä pelosta sitten pääsisi irti tai eroon? Osa yrittää lääkitä itsensä irti, esimerkiksi viinalla tai muilla päihteillä. Ehkäpä kavereihin ja läheisiin tukeutuminen auttaisi, tai ammattiapua hakemalla se pelko laantuisi? Voisiko luonto pelastaa, eli lähtemällä ulos luonnon keskelle ja päästää ne paineet irti lenkkipolulla? Jokainen ihminen on erilainen eikä yhtä taikapilleriä pelkoon ole olemassa. Osalle tämä paine on liikaa ja he kuittaavat itsensä ulos elämästään - kaikesta tästä kiitos kuuluu niille vallanpitäjille. Vastuuseen näitä ongelman aiheuttajia tuskin tullaan koskaan saamaan, koska se pelolla ohjailu on niin naurettavan helppoa. Jos nykyinen tarina alkaa pettää, olisiko seuraavana sitten kyberpandemia vaiko kenties avaruusolentojen hyökkäys? Ai niin, eiväthän ne nyt niin tekisi... taas. Se taitaakin jäädä jokaisen itsensä vastuulle se oman mielensä pelosta karistaminen. Vastuu, itsellä? Aika pelottavaa, eikö?

Mielenmurha - Piikkilankasairaus

Paremman käännöksen puutteessa...

Sveitsiläinen lekuri Adolf Lukas Vischer tutki aikoinaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen sotavangiksi joutuneiden psyykettä ja nimesi havaitsemansa syndrooman piikkilankasairaudeksi (barbed wire disease). Samat oireet, samoista syistä, todettiin myös toisen maailmasodan kuin Korean ja Vietnamin sotien jäljiltä (sekä kourallinen 1991 Persianlahden sodan ajoilta). Miksei juurikaan muiden sotien aikana, saattaa joku ihmetellä? Koska ainoastaan "hyvien maiden" sotilaiden vangiksi joutuminen on paha asia ja heitä kidutetaan, siinä kun läntisen arvoyhteisön suorittama täsmälleen sama kiduttaminen ja mielenmurhaaminen ei ole lainkaan sama asia. Biderman raapusteli oman tutkielmansa Korean sodan jälkimainingeissa, mutta hän ei käyttänyt samaa termiä kuin Vischer.

Mistä on siis kyse? Piikkilangan taakse joutuneet sotavangit eivät yleensä saaneet kovinkaan inhimillistä kohtelua ja tämä kiduttamisen aiheuttama tila sai siis nimekseen "piikkilankasairaus". Toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneet antoivat saksalaisille vielä paljon karumpaa kohtelua, mutta asiaa ei olla juurikaan tutkittu ym. syistä johtuen. Apatia ja epätoivo kuvaavat hyvin sitä tilaa, johon sotavangiksi joutunut usein kokee. Kun kaikki vastustus katoaa mielestä, kuolema siihen epätoivoon ei ollut mikään harvinainen tapahtuma. Vaikka eristäminen ja lukitseminen ulos muiden joukosta onkin myrkkyä mielelle, sen oman taistelutoverin kärsimyksen näkeminen saa sen ahdistuksen ja epätoivon tarttumaan. Vihan ja uhmakkuuden osoituksista rangaistiin, joten alistuminen kohtaloonsa oli monelle edessä - tuloksena lähestulkoon aivokuollut zombie, joka seuraa vain käskyjä.

Biderman kuvaakin ne kiduttamisen keinot hyvin omassa listassaan, joten niitä on turhaa lähteä sen enempää toistelemaan. Sotavangit ovat usein uskollisia toisilleen, joten sen kääntäminen heitä vastaan esimerkiksi syyllistämällä sekä saamalla heidät pettämään yksikkönsä teki pahaa jälkeä mieleen. Pakkotunnustukset ja julkinen nöyryyttäminen omien toveriensa edessä sai yhden jos toisenkin murtumaan ja tottelemaan niitä käskyjä sokeasti. Kaikki Pavlovilta otetut ehdollistamisen tavat olivatkin kovassa käytössä ja näin ihmiskunta saikin paljon arvokasta oppia kuinka mieli voidaan murhata ja jättää jäljelle vain se tyhjä kuori - jopa kaikista karaistuneimmistakin miehistä jää vain varjo entisestä itsestään...


Piikkalankapandemia

On se sitten puhdasta sattumaa tai tietoista pahantekoa, nämä 2020-2021 pandemian massamanipuloinnit seuraavat pelottavan tarkasti sotavankien kiduttamiseen käytettyjä strategioita saada ihmiset noudattamaan käskyjä. Bidermanin listan jokainen kohta saa rastin ruutuun käytetyistä keinoista ja kansan hurraamana yritetään nyt niitä viimeisiäkin vankeja käännyttää tähän uuteen uskontoon, jonka mukaan lääketeollisuus hyvää hyvyyttään tienaa triljoonia eikä missään tapauksessa valehtelisi sinulle. Koska sekä keinot, että etenkin sen kidutuksen seuraukset ovat hyvin tiedossa, onkin niiden asiantuntijoiden toimet joko tahallista haitantekoa tahi täydellistä välinpitämättömyyttä koska ei vaivauduttu selvittämään mitä tapahtuu kun mieli murretaan tällä tavalla.

Onkin jännää, kuinka esimerkiksi mediapoolin ohjeistuksissa vaikuttajille löytyy samoja elementtejä, kuin Korean sodan tunnustusviestien luonnissa. Sillä ei ole väliä uskooko se tunnustaja itse sitä sanomaansa siinä lukiessaan ääneen omaa uskontunnustustaan, koska se kuulijakunta pitää kyseistä ihmistä yhtenä heistä - ehkäpä jopa esikuvana... ja jos esikuvakin murtuu, miksi itse edes vastustaa? Syyllistäminen tuntuu myös toimivan täydellisesti, eli jos et tee kuten käsketään niin olet syyllinen vähintäänkin kaheksan mummon ja viiden vastasyntyneen kuolemasta! Ilottelusta täytyy tulla seuraamuksia, joten media etsii sopivia tarinoita kuinka muuten kiltti ja tottelevainen hyvä ihminen kerran hairahtui niin heti tuli positiivinen testitulos ja syyllistyi vähintään viiden mummon harkittuun murhaan itsekkyydellään.

Itse PCR-testi on myös loistava "syyllinen, kunnes toisin todistetaan" ja kuten kunnon totalitaariseen järjestelmään kuuluu, voidaan kuka tahansa napata kadulta syytettyjen penkille ja lukita pariksi viikoksi karanteeniin. Eristysselliä tarjotaan vaarallisille vangeille ja sattumalta positiivisen testituloksen saaneille, jolloin kiinnijäänyt ei voi tietää onko itse nyt väärin syytettynä vaiko oikeasti paha syntinen joka pitäisi viedä roviolle. Päälle vielä saadaan vapautuneen orjan mentaliteetti, eli ei haluta oikeasti vapaaksi vaan orjuuttajaksi... kun kerran itse joutui kärsimään rajoitusten vuoksi, mikä sen parempaa kuin laittaa paha kiertämään ja kostaa se niille, jotka vielä kehtaavat vastustaa auktoriteettien käskyjä!


Terapiatakuu koetuksella

Kun sotien jäljiltä traumatisoituneita vapautettuja sotavankeja on varsin rajallinen määrä, on tämän pandemian jäljiltä samankaltaisessa tilassa pahimmillaan puolet (tai ylikin) koko kansasta. Vastuutahan tästä ei kukaan tule koskaan ottamaan saatikka kantamaan, joten palautuminen tai edes selviytyminen jääkin jokaisen itsensä ja heidän läheistensä murheeksi. Mitä pidempään tätä hulluutta vielä jatketaan, sen katastrofaalisemmat tulokset tästä kansan kannettavaksi jäävät - koska poliitikot, saatikka virkamiehet, ovat täysin syyntakeettomia tälläkin kertaa. Kyllä, suurin osa poliitikoista ja virkamiehestä ei ole tietoisia siitä, mitä seuraamuksia ihmisten kiduttamisella on eivätkä he tule varmaankaan myöntämään niin koskaan edes tehneensä... Kaikkihan vaan tekivät mitä käskettiin, yhteiseksi hyväksi ja turvallisuutesi vuoksi.

Psykiatrit ja psykologit taas ovat varsin tietoisia siitä, miten piikkilankasairaus vaikuttaa ja mistä se johtuu. Tuolla nimellä sitä ei tosin enää kutsuta, vaan se on hienosti piilotettu kirjainyhdistelmän PTSD (Post-Traumatic Stress Disorder) taakse - suomalaisittain "traumaperäinen stressihäiriö". Noh, nyt on sitten tuleville tutkijoille runsaasti materiaalia selvittää, että miten nämä zombiet saadaan takaisin riittävän toiminnalliseen kuntoon, että kykenevät vielä veronsa maksamaan ennen kuin heidät lukitaan laitoksiin makaamaan omassa paskassaan viimeiset vuotensa. Kait se on sitten ilmastonmuutoksen kannalta positiivinen asia kun turhat piereskelijät poistetaan katukuvasta? Sitä ennen kuitenkin halutaan tietenkin päästä eroon niistä, joiden mielestä ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Nimittäin yhdenvertaisuus, koskemattomuus ja sananvapaus ovat niitä semmoisia ihmisoikeuksia, jotka ainakin paperilla kuuluvat kaikille. Perusoikeuksina, joiksi ne Suomessa on alennettu, niitä voidaan kuitenkin polkea vapaasti ja valtaväestö median ohjaamana onkin vaatimassa niiden perusoikeuksien poistamista niiltä, jotka eivät suostu alistumaan tähän totalitaariseen järjestelmään. Siis kidutetut ja uudelleenkoulutetut vaativat muitakin alistumaan ja nöyrtymään. Epätoivo tappaa, se tiedetään varmasti, mutta epätoivon lietsonta ja mielen murhaaminen eivät ole rikoksia silloin, kun vallanpitäjät sitä tekevät. Tavan tallaaja olisi petoksesta lähtien niskaansa myöden paskassa jos edes kuvittelisivat tekevänsä sitä samaa mitä nykypäivän päättäjämme ja virkamiehet oikein tekevät. Ai niin, tämähän oli se demokraattinen oikeusvaltio, joka vaatii niitä hihamerkkejä väärinajattelijoille, joten kaikki hyvin. Kaik yhes koos: yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi.

Mielenmurha - Somaa etsimässä

Nappi joka makuun

"Ei ole mitta terveydestä olla sopeutunut syvästi sairaaseen yhteiskuntaan." - Krishnamurti. Huxleyn "Uusi uljas maailma" kuvasi utopistisen yhteiskunnan täydellisen aineen, soman, joka mahdollisti kansan täydellisen tottelevaisuuden. Murtamalla mieli kemiallisesti omaakin useita etuja esimerkiksi propagandaan nähden, mutta kuten aina, vain otettu lääke auttaa. Propagandasta pääsee irti kun sitä ei seuraa, mutta pakotettu tai omasta tahdosta otettu kemiallinen sekoitus pitää mielen halutussa tilassa niin kauan kuin sitä vaaditaan. Pakotettu alistuminen kuulostaa totalitaarisen hirmuhallinnon toimelta, se on selvää, mutta ottaisiko joku vapaaehtoisesti ainetta, joka veisi mielen vastustuskyvyn ja altistaisi manipuloinnille? Lyhyesti, kyllä, moni valitsee juuri tämän vapaaehtoisen tien - korjatakseen ongelmaa joka saattaa hyvinkin johtua siitä sairaasta yhteiskunnasta itsestään.

Tähän todellisuudesta irtautumiseen pääsee kahta reittiä: laillisesti ja laittomasti. Lääkkeet ovat se laillinen reitti ja huumeet laiton reitti. Lääkkeen ja huumeen ero taas tulee lainsäätäjän kynästä ja sitten lääkärin auktoriteetilla varmistettuna. Sama aine on katukaupassa "laiton ja vaarallinen huume" ja apteekin hyllyltä reseptillä "turvallinen lääkevalmiste". Osa aineista kaupataan suoraan marketin hyllyltä ilman mitä rajoituksia, siinä kun osaa varten pitää käydä täysi taistelu lääkäreitä vastaan että saa apua ongelmaansa. Nämä aineet voidaan jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: turruttaviin ja hyvää oloa tuoviin. Toki moni aine tekee molempia, mutta mielen kannalta kyseessä on yleensä joko pahan olon (yleensä kivun) laimentamiseen tai sitten hyvää oloa tuoviin ja lisää potkun antamiseen tarkoitettu aine.

Suomalaisten soma löytyy usein kuitenkin pullosta, joko marketin tai Alkon hyllystä. Alkoholi antaa aluksi nostetta ja lopulta turruttaa, joten se on lähes täydellinen aine runsaammissa määrin käytettynä pitämään kansa niin tyytyväisenä kuin alistettuna. Eri mielialalääkkeitä menee myös tilastojen valossa melkoisia määriä ja untakaan ei kansa tunnu saavan ilman pilleriä. Yhtäläisyys suurimmalla osalla näistä aineista on kuitenkin se, että niillä paetaan todellisuutta. Kivun kanssa elävälle valinta voi olla pakon sanelemana, mutta oikeasti avun siihen kipuun saaminen Suomessa on hyvin haastavaa - koviin kipuihin toimivia aineita ei haluta antaa, koska niihin jää riippuvaiseksi kuin huumeisiin ikään. Saattaa toki johtua siitä, että samoja aineita pidetään huumeina, kun niitä ei osteta apteekista vaan kadulta...


Hypnoosi

Tarvitaanko siihen turruttamiseen sitten edes kemiallista apua, jos ihminen voidaan hypnotisoimalla saada samaan tilaan? Vissiin jo Egyptissä kolme vuosituhatta sitten osattiin käyttää hypnoosia muuttamaan ihmisten käyttäytymistä, joten mistään uudesta keksinnöstä ei ole kysymys. Länsimainen lääketiede tosin pitää suggestiota ainakin osittain höpöhöpönä, mutta jokunen psykiatri sitä siltikin käyttää. Ihmismieli kun voi oppia reagoimaan asioihin kovinkin vaihtelevilla tavoilla, joten mikäettei opeteta niitä tapoja ihmisen omaksi eduksi? Ja siinäpä se ongelma piileekin - mikä on se ihmisen etu? Taitava hypnotisoija osaa erottaa ryhmästä helposti manipuloitavat yksilöt ja pienillä kokeiluilla kykenee tarkentamaan manipulointinsa niihin, joihin hypnoosi helpoimmin toimii. Kenen etua siinä sitten lopulta ajetaan?

Joukkohypnoosista palkinto menee taas medialle. Propagandassa käytetään samankaltaisia tekniikoita kuin hypnotisoinnissa ja jos enemmistö saadaan uskomaan johonkin kuvitteelliseen asiaan, sosiaalinen paine laajentaa sen vaikutuksen lähes kaikkiin. Ilman mitään kemiallisia avusteita voidaankin saavuttaa pahimmillaan tai parhaimmillaan yli 90% kattavuus siinä massamanipuloinnissa. Yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi, tietenkin. Voitaisiinko mediaa siis pitää nykypäivän somana - aineena, joka turruttaa mielen ja tekee kansasta tottelevaisen sekä tyytyväisen yhdellä kertaa?

Tyypillisin yhdistelmä hypnoosin ja kemikaalien käytöstä on kuulustelu, missä ihmiselle annetaan ns. "totuusseerumia". Mieli murretaan kahta eri reittiä, joten lopputulos on pomminvarma... vai onko? Mitä asiaa on pienissä määrin tutkittu, eettisistä syistä johtuen, huomattiin että osa ihmisistä murtuu ja kertoo totuuden, osa pysyy opetetussa tarinassa, osa satuilee ja keksii päästään uutta ja osan mieli lähtee kunnolla laukalle. Siksi moisia seerumeja ei pidetä enää niin suuressa arvossa kuulustelujen aikana ja miksi moista tarvittaisiinkaan, kuulustelutekniikat ovat ilman niitä aineitakin tehokas yhdistelmä hypnoosia ja manipulointia, jolla ihminen voidaan saada tunnustamaan asioita joita hän ei välttämättä ole tehnyt. Poliisin ja tiedustelun käyttämistä tekniikoista voidaankin vetää tiettyjä johtopäätöksiä yhteiskunnan tilasta, etenkin jos niitä tekniikoita käytetään tavan tallaajaa vastaan...


Onko siihen veteen sekoitettu jotain?

Fluori, elohopea, alumiini, sokeri, lisäaineet ruuassa, rypsiöljy ja ties mitä... tarvitseeko sitä somaa edes kehittää tai tarjota pillerin muodossa kun niin juomavedessämme kuin päivittäisessä ruuassamme on usein jo semmoinen määrä eri ainesosia, jotka eivät tarvitsisi sinne elimistöön päästä? Esimerkiksi fluoria lisätään joissain paikoissa juomaveteen ja lähes kaikkialla esimerkiksi hammastahnaan. Asiaa on tutkittu ja tiedetään mitä vaikutuksia aineella saattaa olla ihmiseen, siis saattaa, koska jokainen ihminen reagoi hieman eri tavalla. Salaliittoteoriaksi se muuttuukin siinä kohden, kun väitetään että sitä lisätään ihmisten päivittäisiin kulutustavaroihin siksi, että sillä nimenomaan halutaan niitä soman vaikutuksia, eikä kansan hampaiden parhaaksi eli yhteiseksi hyväksi! Koska... eiväthän ne nyt niin tekisi, eihän?

Sokeria verrataan joskus heroiiniin ja sen (sokerin) aiheuttama riippuvuus ei ole mikään pikkujuttu. Suuri osa terveysongelmista voitaisiin johtaa sinne sokerin suuntaan, mutta ostetun tieteen ja loputtoman mediarummutuksen ansiosta sokeri on kuulemma hyvä juttu! Paitsi tietysti virkistysjuomissa, missä lisäaineilla saatu keinotekoinen makeutus on paljon terveellisempää, koska ihmiskeho osaa luontaisesti hanskata sen omia järjestelmiä tietoisesti huijaavia kemikaaleja (maistuu makealta mutta ei sisällä hiilareita). Pikaruokaketjut tietävät tasan tarkkaan millä yhdistelmillä saadaan se ruoka koukuttavaksi ja liberaaleihin arvoihin kuuluu vapaa kilpailu asiakkaista, vaikka siinä nyt ohimennen sairastutetaankin suuri osa kansasta.

Tarvitaanko siis enää mitään "somaa" pitämään kansa kurissa? Niin kehomme kuin mielemme kyllästetään kaiken maailman myrkyillä ja niiden aiheuttamiin ongelmiin löytyy lääketeollisuudelta vielä varmasti myös pilleri, jonka sivuvaikutuksia sitten korjataan sillä toisella ja kolmannella napilla. "Normaali ja terve ihminen" ottaakin päivittäisen somansa monesta eri purkista ja tölkistä, käärittynä ties minkäväriseen paperiin ja kaiken lisäksi maksaa sen vielä omasta taskustaan. Ja jos väittää moisen toiminnan olevan tahallista, saa hullun leiman otsaansa koska sehän on ihan normaalia antaa ison rahan päättää puolestasi mikä on sinulle hyväksi! Ihminen kyllä sopeutuu yhteiskuntaansa tavalla tai toisella, ei siinä, mutta kuinka hyvästä se sille ihmisille on kun sopeutuu nykyisen kaltaiseen yhteiskuntaan? Mutta... mahtanut jäädä se oma soma-annokseni taas ottamatta kun horisen moisista ongelmista...?

Mielenmurha - Pavlovin jalanjäljissä

Istu, kieri, paikka!

Ehdollistamista tapahtuu vääjäämättä kun ihmiset kerääntyvät ryhmään. Tämä luonnollinen(?) tapahtuma ei siis ole hyvä tai huono asia, ennen kuin sitä lähdetään käyttämään aseena ihmisiä vastaan. Ihmisten tavallisessa kanssakäynnissä puhuja ja kuulija vaikuttavat toisiinsa, mutta joissain tapauksissa se kuulija on enemmän vastaanottaja ja kaikki mitä sanotaan otetaan vastaan kuin kouluttajalta ikään. Mediaa seuraamalla voidaankin arvioida kuinka vakavissaan ne vallanpitäjät asiansa suhteen ovat - jos koko mediakenttä toitottaa yhtä ja samaa tarinaa lähes täsmälleen samalla tavalla läpi koko kentän, on hyvin todennäköistä että "liberaali demokratia" on vaihtunut totalitaariseen järjestelmään. Ja aivan kuin Pavlovin koirat, kansa odottaakin sitä kellon sointia...

Pavlovin jalanjäljissä ihmisten kouluttamista toki tutkitaan edelleenkin ja netin ansiosta saadaankin välitöntä palautetta, jonka avulla kerrottua tarinaa voidaan hienosäätää. Esimerkiksi osa ihmisistä (ja koirista) reagoi paremmin palkkioon kun taas osalle rangaistuksen pelko on suurempi motivaattori tottelevaisuuteen. Yksilöity viestintä mahdollistaa tehokkaamman ehdollistamisen, joten eri somealustojen algoritmit seuraavat tarkasti kumpaan joukkoon satut kuulumaan - motivoiko ne tykkäykset enemmän kuin banaanin pelko? Perinteinen media joutuukin jakelemaan kumpaakin mallia, minkä johdosta osa ihmisistä saattaa vieraantua sanomasta ja ehdollistumisen sijaan alkaakin vastustaa asiaa. Ongelmaa tosin osittain kompensoidaan ohjaamalla ihmisiä pohtimaan asiaa siltä kannalta, että "mitähän ne muut minusta ajattelee, jos teen..." - ryhmäpaine estää suuren osan karkuun pyrkivistä sitä pakenemista toteuttamasta.

Tuttu ja turvallinen kouluttaja on myös tärkeä tekijä ehdollistamisessa. Siksi se "televisiosta tuttu uutistoimittaja" on niin merkittävässä roolissa sanoman iskostamisessa. Suoran palautteen puuttumisen vuoksi joudutaankin se yleinen mielipide tarkistaa valtamedialle osittain galluppien avulla. Toki kaiken materiaalin nettiin siirtymisen jälkeen galluppeja ei enää tarvittaisi, mutta koska kansa on ehdollistettu uskomaan niitä "virallisia tutkimuksia", saadaan tulosten lisäksi myös vahvistettua sitä yleistä mielipidettä - katsokaa nyt, valtaosa kansasta on tätä mieltä joten ole sinäkin! Mutta kuten Pavlovin kokeissakin tehtiin, mikä on sitten se kello jota soitetaan? Kuvat ja symbolit ovat siinä apuna, mutta se triggeröinti tehdään yleensä sanoilla.


Koirapilli

"Uusi normaali" - eikö tullutkin mukavan lämmin olo kun luit tuon lausahduksen? Lupaus paremmasta, pian tästä selvitään, yhdessä, rakennetaan uudelleen paremmin! Jos taas kyseinen fraasi nostaa niskakarvasi pystyyn, saatat olla ehdollistunut väärään näkemykseen ja olet mahdollisesti yhteiskunnallinen uhka! Liittäessäsi asiasta puhuessasi tiettyjä termejä ja niiden mukana tuomia mielikuvia puhallat koirapilliin ja signaloit muille väärinajatteleville, että kuulut tähän vaaralliseen ryhmään. Reagoidessasi taas "normaalisti" ja saadessasi helpotusta jännitykseen kuullessasi näitä median käyttämiä "kelloja", voit huokaista helpotuksesta ja todeta olevasi hyvä poika/tyttö - paikka, istu, ota herkkupala!

Ranskalainen filosofi La Rochefoucald tiesikin sanoa, että "ihminen on kuin jänis, saat sen kiinni korvistaan". Siinä kun valtamedia käyttää tiettyjä sanoja ja fraaseja ehdollistamisensa tukena, edityksellinen "vasemmisto" on havainnut julkisessa keskustelussa myös poikkeamia, kun asioista puhutaan heidän näkemyksensä vastaisesti. Näitä poikkeamia, väärää mielipidettä omaavien keskustelua värittäviä sanoja kutsutaan "koirapilliksi", koska sinun täytyy olla virittynyt sille taajuudelle että kykenet ne signaalit tulkitsemaan sillä tämän "väärän" ryhmän tavalla. Siitä siis pisteet edistyksellisille, että ovat havainneet kuinka sanoja käytetään ehdollistamisessa. Kummasti ovat vaan unohtaneet sen, kuinka se virallisen tarinan vuvuzela raikaa tiettyjen termien kanssa, mutta mitäs pienistä?

Sopivasti sijoittelemalla niitä kellonsointeja sinne tarinan keskelle, media ehdollistaa kuulijansa yhdistämään haluttuja asioita haluttuun näkemykseen ja etenkin tunteeseen. Tunteisiin vetoaminen onkin viety mediassa monasti niin pitkälle, että joskus on lähes mahdotonta löytää edes niitä harvoja faktoja uutisen seasta kun se koko kerrottu tarina on pelkkiä triggereitä ja niiden ehdollistamista. Stalin tutkituttikin juuri kieltä ja sen käyttöä ihmisten ehdollistamisessa 1950-luvulla ja voidaan sanoa, että sen "ansiosta" asiaa tutkitaan ja kehitetään edelleenkin samalla aatteella - miten säilytetään totalitaarinen järjestelmä samalla kun kerrotaan kaiken olevan yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi. Mutta... Ennen kuin jatketaan, otetaan väliin pieni itsereflektioharjoitus: mitä tunteita ja mielikuvia sinussa heräsi, kun luit "yhteiseksi hyväksi" ja "turvallisuutesi vuoksi"? Tuliko lämmin ja mukava olo, vaiko kylmiä väreitä ja vihlaiseva koirapilli soi taustalla? Entä missä menee raja hyväksytyn ja halveksuttavan manipuloinnin välillä? Aivopesua? Ei... konkreettinen esimerkki, turvallisuutesi vuoksi.


Eristämisestä se lähtee

Palataan vielä Pavlovin tutkimuksiin sen verran, että tärkeänä osana hänen kokeitaan huomattiin myös se, kuinka tärkeää on eristää se koulutettava kohde muusta maailmasta. Aivan kuten Bidermanin listauksessa, ehdollistamisessa on saatava kohteen täysi huomio, mutta ennen kaikkea estettävä ulkopuolinen vaikutus. Jos ihmiselle annetaan hetki aikaa ajatella asiaa tai jopa mahdollisuus keskustella vapaasti asiasta omien sosiaalisten kontaktien kanssa, ehdollistamisesta ei tule kyllä yhtään mitään. Itsenäisesti ajatteleva ja ryhmäpaineesta irtonainen yksilö on kollektivistisissa näkemyksissä hirvitys ja totalitaarisen järjestelmän suurin vihollinen. Siksi ihmisille ei parane ainakaan alkuvaiheessa antaa mitään hengähdystaukoa, ennen kuin haluttu ehdollistumisen taso on saavutettu. Onneksi tämä kaikki tehdään kuitenkin turvallisuutesi vuoksi, koska länsimainen liberaali demokratia ei ole lainkaan totalitaarinen.

Vuosituhansien kokemus ja vuosisadan tutkimustieto kun yhdistetään yhteen ainoaan tarkoitukseen - ihmisten hallintaan - ei tarvitse ihmetellä kovinkaan kauaa miksi asiat ovat oikeasti niin päin helvettiä. Samalla voidaan tosin pohtia, miksi ihmiset eivät sitten lukemattomista varoitusmerkeistä huolimatta edelleenkään nousevaan ongelmaan havahdu, koska mitään salaista ei tässä asiassa ole? Ehkä se vastaus löytyy sieltä kokemuksesta ja tutkitusta tiedosta, joiden ansiosta kaikki pilliin puhaltajat leimataan vallanpitäjien toimesta pojaksi, joka huusi sutta. Eihän tässä mitään hätää ole, ei se nyt niin suuri asia ole että... eikä sen jälkeen tullut... eikä tuokaan mitään todista... hullu salaliittoteoreetikko, foliohattu kiristää, muista lääkkeet!

Korvatulpat. Se on yksi niistä harvoista, toimivista, puolustuskeinoista jatkuvaa manipulointia vastaan. Jos et seuraa mediaa, et ole informoitu asioista, mutta samalla et ole mis/dis-informoitu liioin. Yhteiskunnassa mukana oleminen kuitenkin vaatii jonkin verran osallistumista ja sen virallisen tarinan seuraamista, joten sille ehdollistamiselle altistuu joka tapauksessa. Jos kuitenkin kykenee ottamaan askeleen taaksepäin ja irrottautumaan etenkin siitä tunnereaktiosta, on kuitenkin mahdollista antaa sen loogisen ajattelun ottaa osaa siihen omaan päätöksentekoon. Ongelmana on vaan se, että kun pelko on jo ohittanut paniikin ja muuttunut fobiaksi, siinä ei järjellä enää ole kovinkaan suurta vaikutusvaltaa. Vai monastikko olet onnistunut selittämään araknofoobikolle, että ei se iso hämähäkki ole vaaraksi?

Menticide

Tarkoitus ratkaisee

Tietoa voidaan käyttää niin "hyvään" kuin "pahaan" ja kun puhutaan ihmisten hallinnasta, ne kaikista pahimmat tahot tuppaavat aina kertomaan tekevänsä kaiken niistä ylväimmistä syistä - yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi. Totalitaariset järjestelmät ja niiden johtoon päätyneet tyrannit ovat olleet ihmiskunnan riesana jo ties kuinka kauan, joten voisi luulla että jo nyt oltaisiin opittu kuinka asia tulee hoitaa? No, onhan se toki jo opittukin kuinka niistä tyranneista pääsee eroon, mutta eipä ne tyrannit ole liioin vaan jääneet ihailemaan työnsä tuloksia vaan pyrkineet kehittämään ja kehittymään. Vanhat keinot kansan orjuuttamiseen toimivat toki edelleenkin, mutta esimerkiksi teknologia on tuonut lukemattomia uusia tapoja hoitaa ne samat aivopesut kuin ennenkin. Sehän kuulostaa hyvältä, eikös?

Ajattelin käydä näitä keinoja ja niiden toimintaa läpi tarkemmin myöhemmässä vaiheessa, mutta pohditaan tätä ilmiötä näin yleisesti ensialkuun. Otsikon "menticide" on perujaan Joost A. M. Merloo, M.D. kirjasta "The Rape of the Mind - The Psychology of Thought Control, Menticide and Brainwashing", jota voin suositella ihan kaikille asiasta kiinnostuneille. Vaikka kirja onkin vuodelta 1956, eli Korean sota on viimeisiä suuria tapahtumia joihin otetaan kantaa, eivät ne totalitaaristen hallintojen oman kansansa muroihin kusemiset ole siitä juurikaan muuttuneet. Merloo kertoo termin olevan hänen itsensä keksimä ja se on johdettu "... from mens, the mind, and ceadere, to kill." Mielenmurha, YK:n määrittelemää "kansanmurhaa" (genocide) mukaillen. Aivopesu, missä kansa alistetaan tottelemaan vallanpitäjiään, on se mitä ihmisille tehdään... ja mielenmurha on se lopputulos, kun ihmisistä jää pahimmillaan vaan pelkkä kuori jäljelle - mieli on mennyttä.

Yksinkertaisimmillaan kyseessä on esimerkiksi Pavlovilta opittua ehdollistamista, missä kansa opetetaan seuraamaan pelkopornoa mediasta - vaikkapa odottamaan "päivän lukuja". Viimeiset sata vuotta on psykologiaa tutkittu runsaasti ja kaikki se tutkittu on päätynyt niin auttamaan yksilöitä ongelmiensa kanssa, kuin antamaan tyranneille keinoja alistaa kansaansa. Itsenäisesti ajatteleva yksilö on totalitaarisen järjestelmän suurin uhka, minkä vuoksi se kansa halutaan aivopestä mahdollisimman tehokkaasti ja ne "väärää mieltä" olevat murtaa tai pahimmassa tapauksessa joukkotuhota pois täydellisen hallinnan tieltä. Mutta eihän niin voisi tapahtua, taas? Ei, ei tietenkään, kertoo totalitaarisen järjestelmän media joka ikinen päivä koska toistamalla oppii parhaiten!


Bidermanin taulukko

Merloon kirjaa paljon tunnetumpi aivopesusta puhuva teos on Albert Bidermanin samoihin aikoihin kehittämä kehys pakkokeinoista, joilla pakotetaan tunnustus sotavangeilta. "Biderman's chart of coercion" onkin tullut monelle tutuksi näin pandemian aikana, johtuen varmaankin siitä, että ainoastaan kaikkia sen esittämiä keinoja on käytetty kansaa vastaan. Siis niitä keinoja, joilla kidutetaan vangilta tunnustus... Mutta se on sinun turvallisuutesi vuoksi, usko pois! Ensimmäinen metodi tässä listassa on eristäminen - yksilöltä estetään mahdollisuus sosialisoida muiden kanssa vapaasti. Äärimmillään yksilö lukitaan yksistään neljän seinän sisään, mutta ainoastaan oman talouden kanssa pakotettuna viettämään pitkiä aikoja on jo tuonut esiin aivan ennennäkemättömän määrän perheväkivaltaa. Kotiaresti on tyypillinen keino rangaista huonosti käyttäytyvää lasta, ulkonaliikkumiskielto taas koko kansaa.

Havaintojen monopolisointi on yksinkertaisimmillaan median propaganda, joka on täsmälleen samaa tarinaa kaikilta kanavilta. Ihmisille kerrotaan vain se, mitä heidän halutaan tietävän ja kielletään kaikki siitä poikkeava. Näin toimitaan totalitaarisissa yhteiskunnissa. Halventaminen ja nöyryyttäminen, ihmisten leimaaminen "pahaksi syntiseksi" jos ei tee juuri kuten muutkin, eli kuten käsketään, pitää huolen siitä kun ihmisille sallitaan ne harvat sosiaaliset kontaktit, että kaikki noudattavat niitä täsmälleen määräysten mukaisesti. Näännyttäminen ja heikentäminen taas pitää huolen siitä, että ihminen ei ole fyysisesti siinä kunnossa, että hänellä olisi yhtään ylimääräistä voimaa vastustaa hänelle tapahtuvaa vääryyttä. Laittamalla vaikka kuntoilupaikat säppiin ja kieltämällä harrastukset, murretaan niin fyysinen kuin samalla henkinen vastustuskyky ihmiseltä.

Seuraamuksilla uhkailu luo pelkoa, epätoivoa ja paniikkia. Peloissaan oleva ihminen ei kykene loogiseen ajatteluun eikä päätöksentekoon omaksi edukseen, vaan valitsee mieluummin ryhmän antaman yhteisen mielipiteen omakseen. Pikkusakot kieltäytymisestä piristää kummasti päivää? Väliaikaiset helpotukset antavat hetkeksi hengähdystauon, tai niin ainakin voisi kuvitella. Koska tauon pituutta ja mitä siitä lopulta seuraa ei voida ennakoida, se hetken helpotus saattaa lisätä ahdistusta tulevasta. Kun nyt teette juuri kuten sanomme, sitten taas asiat palaavat normaaliin... EIPÄS! Kaikkivoipaisuuden esittäminen, eli suuri ja mahtava johtaja kykenee tekoihin, mitä ihmiskunta ei ole koskaan aikaisemmin tekemään. Kyllä, uhrauksia joudutaan tekemään ja osa teistä saattaa kuolla sen johdosta, mutta se on riski, jonka vallanpitäjät ovat valmiita ottamaan! Merloo kirjoitti kirjansa natsisaksan omakohtaisten kokemuksien pohjalta, joten saas nähdä kuinka tulevaisuuden kirjat koronatseista tulevat asian kuvaamaan. Vai pyyhitäänkö koko tapahtuma historiankirjoista pois?


Psykologista sodankäyntiä

Siinä kun pahat natsit aivopesivät kansaa yhtenäiseksi antamalla positiivisia roolimalleja, nykypäivän totalitarismit pelottelevat ja pakottavat kansan yhteen muottiin. Paljonpuhuva yksityiskohta onkin se, kuka milloinkin nähdään uhkana joka täytyy pakottaa ruotuun. "Hyvä ihminen" sopii siihen tarkasti määriteltyyn muottiin ja kaikki siitä poikkeava on uhka koko yhteiskunnalle! Bidermanin listalle lisätäänkin usein vielä kahdeksas kohta, pakotetut merkityksettömät säännöt, joiden avulla kuka tahansa kykenee valvomaan muita kansalaisia noudattavatko he täsmälleen niitä annettuja määräyksiä - naamarätit. Koska mikäettei, samalla saadaan helposti seurattava asia, signaalivaikutus, sekä fyysisen kunnon heikkeneminen.

Kun kaikki mahdolliset keinot käytetään kansan alistamiseen, ei sillä kansalla riitä voimia vastustaa niitä tyrannejaan. Vaikka se tyrannian kaataminen onkin niin helppoa kuin että ei tee mitä käsketään, seuraukset noudattamatta jättämisestä on tehty niin suureksi että pienempi paha on loputon orjan asema? Hetkonen, eihän tuossa ole mitään järkeä, hetken paha on suurempi ongelma kuin loputon paha? Ainiin, eiväthän ne niin tekisi - taas kerran. Historiasta oltaisiin voitu oppia paljonkin ja nämä lukemattomat eri varoitusmerkit, kuten vaikkapa se "kymmenen porrasta joukkotuhontaan", ovat varmasti tiedossa, mutta jostain syystä se sama tapahtuu uudelleen ja uudelleen - totalitaariset järjestelmät tuhoavat omaa kansaansa sen vallanpitäjien oman pienen ryhmän eduksi.

Miten näin sitten pääsee käymään aina uudelleen ja uudelleen? Vallanpitäjät eivät ole koskaan opettaneet tavan kansalle asioita, jotka saattaisivat uhata heidän valtaansa. Nykypäivänä psykologiaksi kutsuttu tieteenala kertoo vallanpitäjille kaiken tarpeellisen siitä, miten valtaväestö pidetään ruodussa ja valtaa vastustavat kurissa. Ennen sillä ei ollut yhtä hienoa nimeä, mutta pohjimmiltaan kyseessä oli aivan sama aivopesu niin ennen kuin nykyään. Lopputulos oli myös aivan sama - mielenmurha. Jäljelle jää niitä tyhjiä kuoria, jotka jatkavat tottelevaisesti käskyjen noudattamista omaan loppunsa saakka. "Tein vaan mitä käskettiin" mahtaa olla myös se median puolustus, miksi he avustivat tyranneja suorittamaan jälleen kerran moisen joukkomurhan? Poliitikot tuntuvat olevan mukana ihan omasta tahdostaan, tietoisena tekojensa seuraamuksista. Viime kerralla asiaa puitiin Nürnbergissä...

Totalitarismi nykypäivänä

Eihän sen pitänyt olla enää mahdollista?

Veikkaisin, että valtaosa ihmisistä vastaisi kysymykseen "miltä totalitaarinen valtio näyttää?" jotain natsi-Saksan, Irakin Saddamin ajan tai jonkin etelä-Amerikan sosialistisen maan. Pohjois-Korea olisi varmasti myös listalla korkealla ja rohkeimmat saattaisivat jopa Kiinan nykyistä mallia totalitaariseksi kutsua, tosin sitä ei juurikaan Suomessa uskalleta kovinkaan julkisesti tahi virallisesti tehdä, koska Suomi on niitä harvoja maita joiden kanssa Kiinalla on aivan mahtavat välit. Suomalaiset poliitikot ovatkin omaksuneet useita Kiinasta kopioituja "hyviä ratkaisuja" yhteiskunnan mallintamiseen, mikä saattaisi olla lievähkö varoitusmerkki? Nyt esimerkiksi ollaan aivan täpinässä jakamassa kansalaisille etuoikeuspassia, jos on kuuliaisesti totellut käskyjä ja osallistunut vapaaehtoiseen ihmiskokeeseen. Mitäs pienistä vaikka se olisikin niin ihmisoikeuksien, kuin lääkärien eettisten sääntöjen ja useiden ihmiskokeita koskevien sääntöjen vastaista?

Elämme kuitenkin postmodernin poliittisen vallan aikaa, mistä Sheldon S. Wolin kirjassaan "Politics and Vision" puhuu, jolloin totalitarismi saa aivan uudet vaatteet päälleen. Aikaisemmin jo puhuin fasismidenialismista ja tämä nykyisen yhteiskuntamme kriittinen tarkastelu vaikuttaa etenkin tuolla valtamediassa omaavan saman sokean pisteen - Suomihan on demokraattinen maa ja niin edelleen. Onkin mielenkiintoista seurata keskusteluita, joissa osoitetaan natsien käyttäneen sanontoja kuten "turvallisuutesi vuoksi" ja kuinka joukkopsykoosissa kansa olisi mennyt täysillä mukana kun hirmuvaltainen johtaja teki mitä halusi. Samaan hengenvetoon valitellaan sitä, kuinka media oli täysin hallinnon ohjauksessa ja väärät mielipiteet hävitettiin kansan tietoisuudesta kirjoja polttamalla. Mikä on todellisuudessa muuttunut noista ajoista? Kasvot ovat uudet ja paperi on vaihtunut bitteihin...

Toki vertailu näiden kahden "ääripään" välillä ei ole reilu - lännen peikkosatu maalaa yhden ryhmän äärimmäiseksi pahaksi, siinä kun täsmälleen samat teot "demokratiassa" ovat oikeutettuja ja hyveellisiä. Samalla myös nykyisen yhteiskunnan vertaamista natseihin voidaan pitää automaattisena tappiona keskustelussa, Godwinin lain mukaan. Eli ei käytetä sitä tämän enempää verrokkina - nykyinen "demokratia" kykenee kyllä täyttämään totalitarismin kriteerit täysin itsenäisesti! Se, että järjestelmä oikeutetaan sillä "kansan tahdolla" ei tee järjestelmää yhtään paremmaksi kuin jos kyseessä olisi valtaan väkisellä päässyt tahi sen vaan perinyt monarki. Toki tyrannien tunnistaminen (ja kaataminen) on paljon hankalampaa, jos on itse sitä tukenut sekä puolustanut läpi koko elämänsä - eiväthän ne nyt niin tekisi...


Miten näin sitten pääsi käymään?

Yksi suurimmista väärinkäsityksistä totalitaarisista järjestelmistä on se, että kuvitellaan moisen olevan lähes mahdoton jos ne "kansan edustajat", parlamentti, vaihdetaan vaaleissa tietyin väliajoin. Tämä väärinkäsitys tietysti johtuu suurelta osin siitä, että kuvitellaan niiden edustajien olevan vallassa ja näin ollen huonojen edustajien vaihto uusiin ratkaisee kaikki ongelmat. Pahoitteluni, jos nyt menen rikkomaan kauniin illuusion, mutta niitä oikeita vallanpitäjiä ei yksissäkään vaaleissa valita. Laki ja sääntö toisensa jälkeen vahvistavat koneiston valtaa yksilön yli ja antavat jatkuvasti enemmän valtaa sinne pyramidin huipulle - sitähän se totalitarismi tarkoittaa, nimittäin valtaa kaikista mahdollisista asioista muiden yli. Ei sillä ole väliä kuka sitä valtaa käyttää, vaan se, että se mahdollistetaan ja oikeutetaan.

Miten näin sitten oikein pääsi käymään, elämmehän liberaalin demokratian kulta-aikaa? Avoin yhteiskunta ei tapahtunutkaan vaan saimme tilalle sääntö-Suomen jossa virkamies voi laittaa koko maan säppiin. Sotien jälkeen länsimaiset yhteiskunnat ottivat aimoharppauksia sinne "liberalismin" suuntaan ja yhdistelmä "liberaali" ja "demokratia" tarkoitti enemmän liberaalia, vapaata, kuin demokraattista eli "jonkunvaltaista" järjestelmää. Vapaus ilman suuntaa aiheutti kuitenkin sen, kuten vapaudella on tapana, että ne jotka tuntevat olevansa oikeutettuja valtaan muiden yli pyrkivät sinne valtaan kenenkään estämättä. Vallanjaon kolmeen tai useampaan piti tämän tietenkin estää ja idea konstitutionalimista kansan suojana eli vahvana poliittisessa teoriassa. Ja mitä tapahtui? Ihminen tapahtui.

Jos sama taho onnistuu saamaan vallan useammassa eri yhteiskunnan osassa, on täysin yhdentekevää moneenko osaan sitä valtaa jaetaan. Suomessahan vallanjako on parhaimmillaan kahteen, mutta koska samat ideologiat ovat pesiytyneet läpi koko yhteiskunnan, on se vallanjaon illuusiokin täysin merkityksetön. Liberaalit oikeudet ja vapaudet, ne joita ihmisoikeuksiksi kutsutaan, ovat se viimeinen suoja yksilölle totalitarismia vastaan. Suomessahan ongelma ratkaistiin niin, että ihmisoikeudet alennettiin perusoikeuksiksi ja perusoikeudet voidaan lainsäädännöllä "tarvittaessa" ohittaa kokonaan. Mutta sehän on ihanan liberaalia, että mahdollistetaan vallan pakkautuminen ja mahdollistetaan hirmuvalta koko kansan yli, eikös? Kutsutaan sitä vielä "kansan vallaksi" niin kansakaan ei purnaa, koska se saa mitä ansaitsi!


Korjausliikkeitä?

Media on kuitenkin tässä niin ongelman kuin ratkaisun ytimessä. Media jo itsessään kertoo paljon yhteiskunnasta ja autoritäärisen ja totalitaarisen yhteiskunnan ero suorastaan kirkuu päin kasvoja: autoritaarisessa järjestelmässä media luo todellisuutta vallanpitäjien käskystä kertomalla tarkkaan valitut tiedot kansalle, siinä kun totalitaarinen järjestelmä tekee saman mutta päälle kieltää ne kaikki väärät mielipiteet. Siinä ei ole enää mitään liberaalia, jos tietyt näkemykset jopa väkivalloin estetään. Siinä ei liioin ole mitään demokraattista, jos kaikkia näkemyksiä ei päästetä mukaan keskusteluun ja anneta kansan itsensä päättää... vai onko?

Mitäs jos kansa päättää, että nyt vaikkapa jokin tietty mielipide tahi jopa ihmisryhmä on kielletty? Jos järjestelmä on kansanvaltainen, kansalla on valta päättää siitä, mitä sen rajojen sisällä tapahtuu. EU itkee kun jossain maassa tehdään lakeja, jotka kieltävät asioita joita EU:n omat päättäjät pitävät positiivisena. Jos kansa olisi vallassa, maalla olisi täysi oikeus tehdä moisia pykäliä ja noudattaa oman kansansa tahtoa. EU kuitenkin kuvittelee omaavansa vallan kansojen yli ja kertoo suojelevansa liberaaleja arvoja näin tehdessään. Samalla se kuitenkin kieltää ne liberaalit arvot niiltä, joiden mukaan kansalla oli oikeus päättää omista asioistaan omassa maassaan ja näin EU osoittaa olevansa yksi oligarkia kaikkien alamaistensa yli.

Mitä vapaammin siis annamme vallan pakkautua, sitä vähemmän vapauksia meille muille jää. Ihmisoikeuksiin ei tietenkään kuulu estää muilta niitä ihmisoikeuksia, mutta kun kaikki kerran käy ja kilpailu ajaa liberalismia eteenpäin, voidaankin sanoa että elämme mielenkiintoisia aikoja. Nykyinen järjestelmämme, jota voidaan kutsua neoliberalismiksi, on pohjimmiltaan vapautta ja kilpailua voittajien ehdoilla. Yksilönvapauksien mittarina on varallisuus ja asema, vallan määrä, eli mitä korkeammalla olet, sitä vapaampi olet. Ratkaisuksi tähän tarjotaan "suurta nollausta", joka (mukamas) poistaa tämän epärehellisen kilpailun ja korvaa sen oikeudenmukaisuudella ja tasa-arvolla (sula mahdottomuus). Käytännössä siis yksi totalitaarinen järjestelmä halutaan korvata toisella, vieläkin totalitaarisemmalla teknokraattisella järjestelmällä, missä ne loputkin vapaudet ovat vain väliaikaisia etuoikeuksia. Kansalle jää siis valinta haluaako se kissan- vai koiranpaskaa lounaaksi joka ikinen päivä. Paitsi... jos kansa tähän havahtuu ja vaatii mediaa tekemään mitä sen kerrotaan tekevän niissä kauniissa saduissa "liberaalista demokratiasta", eli toimimaan oikeasti vallan vahtikoirana.

Vallanpitäjät

Vallanjako

Poliittiset järjestelmät eivät juuri koskaan osu siististi yhteen lokeroon, vaan ovat yhdistelmiä useista eri aatesuunnista ja pyrkivät poimimaan ne rusinat pullasta, täten muodostaen sen "täydellisen järjestelmän". Se täydellisyys ei tosin tarkoita sitä, että se olisi millään tavalla yhteiseksi hyväksi, vaan sitä, kuinka hyvin ne oikeat vallanpitäjät kykenevät käyttämään sitä valtaansa alamaistensa yli. Länsimainen liberaali demokratia on tästä loistava esimerkki, missä kansa uskoo olevansa vallassa, vaikka todellinen valta on hyvin pienellä joukolla joka viis veisaa mitä mieltä kansa asioista on. Että voimme päästä jyvälle siitä todellisesta vallasta, yksinkertaistetaan mallia ensin rajoittamalla pois ne taustalla vaikuttavat tahot ja keskitytään ainoastaan siihen näkyvään ja tarinan mukaiseen valtaan, tarkemmin sanottuna hallitsijoihin ja hallintoon itseensä.

Maan "johto" voidaan jakaa karkeasti kolmeen hallintomalliin: monarkia, aristokratia ja demokratia. Monarkiassa maata johtaa yksi ihminen, joka tietenkin saattaa nakittaa tehtäviä eri hallintohimmelien kautta useammalle, mutta ylin päätäntävalta on yhdellä ihmisellä. Aristokratiassa ylin päätäntävalta kuuluu pienelle ryhmälle, "hallitsevalle eliitille", joka juontaa joko sosiaalisesta asemasta, arvonimestä, koulutuksesta tai mistä tahansa muusta oikeutuksesta valtaan - pieni ryhmä saa päättää asioista kaikkien muiden puolesta, mutta yhdelläkään heistä ei ole täyttä valtaa kaikkiin asioihin. Ja lopuksi tietenkin demokratia, missä kansa on vallassa ja jokainen ihminen omaa saman verran valtaa, joka yleensä sitten enemmistön päätöksellä on johdossa. Siinä kun kahdessa ensimmäisessä mallissa voidaan kaikki ihmiset jakaa joko hallitsijoihin ja hallittuihin, on demokratiassa kansa itse sekä hallitsija että alamainen.

Näiden kolmen järjestelmän korruptoituneet versiot ovat diktatuuri, oligarkia ja oklokratia (rahvaanvalta, mob rule). Yksittäinen tyranni, diktaattori, johtaa kansaansa täysin oman tahtonsa mukaan oman itsensä eduksi ja muiden kustannuksella. Länsimainen tapa määrittää jokin taho pahaksi diktaattoriksi on se, kuinka valmis maan yksinvaltias on jakamaan kansan omaisuutta kansalle ja kuinka paljon suuryrityksille ja "lännelle" - jokainen päätelköön itse kummalla tavalla diktaattorin leiman saa, tai kysyköön Gaddafilta ja Assadilta. Aristokratiaa taas kutsutaan oligarkiaksi kun se pieni joukko valtaapitäviä tekee kaikkensa ajaakseen omaa etuaan ja edistää vain omaa asemaansa. Suurin osa "edustuksellisista demokratioista" menee tähän oligarkian kategoriaan. Ja lopuksi demokratia, joka enemmistödiktatuurillaan terrorisoi vähemmistöjä ja Platon mukaan murentuu anarkiaksi josta sitten nousee ne vahvimmat valtaan eli muuttuu tyranniaksi.


Idiokratia vallassa?

Monarkiat ja aristokratiat alkavat kuitenkin olla aikansa eläneitä järjestelmiä, koska niissä maan sisäinen valta pakkautuu harvojen käsiin ja jos niitä harvoja ei saada oikeiden vallanpitäjien taholta ruotuun, joudutaan maahan tuomaan aina "vapautta ja demokratiaa" että saadaan oikeaa mieltä oleva diktaattori johtoon. Demokratia onkin osoittanut omat vahvuutensa ja sitä pidetäänkin parhaana järjestelmänä joka on koskaan keksitty, kysy vaikka miltä valtamedialta. Tässä kohden ei kuitenkaan tarkoiteta kansanvaltaa, vaan demokratialla tarkoitetaan edustuksellista demokratiaa joka parhaimmillaankin olisi aristokratiaa edustuksellisuutensa johdosta - kansa ei itse johda itseään vaan valitsee joukostaan muutaman johtamaan.

Edustuksellinen demokratia ei usein eroakaan idiokratiasta, missä typerimmät ovat johdossa, kovinkaan merkittävästi. Edustajien tärkeimmät tehtävät siellä eduskunnassa kun ovat: painaa nappia miten käsketään ja pitää puheita että illuusio edustajan kansan puolella olemisesta säilyy. Vanhojen puolueiden nimissä "kansaa edustavat" edustajat voitaisiin korvata koulutetuilla apinoilla, eikä kukaan huomaisi käytännön eroa asioihin. Niin kauan kun edustaja joutuu olemaan yhdenkään toisen tahon käskyjen alla, ei parane puhua demokratiasta vaan oligarkiasta tai monarkiasta, riippuen kuinka suurelta joukolta ne käskyt tulevat. Näinkin päivänselvän asian huomaamiseen ei tarvita kovinkaan suurta päättelykykyä, mutta tarkkaan viilatun koneiston se tarvitsee joka kykenee moisen illuusion säilyttämään.

Vaikka se edustaja olisikin täysin riippumaton minkään puolueen kurista, ei kyseessä siltikään olisi kansanvalta. Jokaiseen edustajaan, kuin myös hieman vähemmässä määrin jokaiseen tavan kansalaiseen, kun pyritään vaikuttamaan suoraan sekä epäsuorasti lukemattomien tahojen kautta. On niin lobbareita, yhdistyksiä, ajatushautomoita, hyvä veli-verkostoja ja mitä kaikkia tahoja, jotka haluavat vaikuttaa maiden johtajiin kukin omalla tavallaan. Ehkä ainut "hyvä" puoli tässä eri vallanpitäjien sekalaisessa sakissa onkin se, että jos he kaikki omaisivat ne samat intressit, ei kansalla olisi enää pienintäkään mahdollisuutta. "Suuri nollaus" on tosin moinen kunnianhimoinen pyrkimys yhtenäistää ne kansaa manipuloivat tahot yhdeksi suureksi valtakeskittymäksi. EU tekee tietenkin juuri samaa, mutta vain pienemmässä mittakaavassa.


Kenellä on media, on valta

Medialla on valta saada kansa puolustamaan ja rakastamaan sortajiaan sekä vihaamaan puolustajiaan. Tämä vanha viisaus ei ole muuttunut vuosituhansien saatossa mihinkään, ainoastaan ne tavat millä se viesti saadaan sinne kansan korviin kuulumaan. Ei siis ole mikään ihme, että kun maassa tulee myyntiin joku yhtään merkittävämpi mediatalo, ovat pyrkyrit heti haukkana paikalla ja yrittävät napata itselleen mahdollisimman suuren palan kakusta jota kansalle sitten syötetään. Siinä kun koko kansan yleistä mielipidettä ohjataan koulutuksella ja medialla, yksittäisiin edustajiin pyritään vaikuttamaan tarkemmin kohdennetulla viestinnällä. Toki korkeimmissa asemissa olevat maan johtajat pyritäänkin saamaan mukaan oikeiden vallanpitäjien koulutusohjelmiin, että viestintä ja ohjailu helpottuisi kyseisen ihmisen kohdalla.

Urapoliitikko onkin sijoituskohde oikeille vallanpitäjille missä tahansa hallintomallissa. Aivan kuten Roomassa tasavallan loppuvaiheissa aikoinaan, on huomattu kuinka tehokasta oman agendan ajaminen onkaan, kun omaa vallan maan johdossa esiintyvien tahojen yli. Tämä länsimainen liberaali edustuksellinen demokratia onkin osoittanut jo lukemattomia kertoja, kuinka vallanpitäjät oikeasti toimivat: jos propagandalla ei kansaa saada suostuteltua johonkin, ajetaan asia läpi edustajien kautta. Lopputulos on sama ja pahimmassa tapauksessa vain puolueen ja yksittäisten edustajien kohdalla tulee "mainehaittaa", mikä ei haittaa oikeasti pätkääkään koska mitään oppositiota ei ole olemassakaan. Annetaan kansan päättää neljän vuoden välein mikä ryhmä esiintyy johtajana ja mikä porukka tekeytyy oppositioksi.

Ehkä yksi parhaista esimerkeistä kuinka valedemokratiamme paljastaa itseään oligarkiana on tämä pandemia - kerrotaan, että päätökset tehdään yhteiseksi hyväksi ja turvallisuutesi vuoksi, vaikka todisteet kertovat toisin ja kaikki väärät näkemykset hiljennetään vaikka väkivalloin. Media vie kansaa kuin pässiä narusta ja ne oikeat vallanpitäjät käärivät voitot taskuihinsa. Monessa maassa, Suomi mukaan lukien, on ne liberaalit arvot kuten ihmisoikeudet päätetty hylätä siinä toivossa, että se toisi hieman turvallisuutta. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, eli turvallisuus ei ole kasvanut, joten ratkaisuksi ollaan ajamassa niiden loppujenkin oikeuksien luovuttamista oligarkeille. Kun se kaikki valta pakkautuu yksiin käsiin, päästäänkin fasismiin saakka, mikä onkin jokaisen kollektivistin unelma. Viimeksi kun fasismia purettiin, käytettiin puolustuksena "tein vaan mitä käskettiin". Mitä luulet, missä tuomioasteessa ne ihmisoikeusrikokset annetaan anteeksi siksi, että teit vaan mitä käskettiin välittämättä tippaakaan muista kuin itsestäsi?

Liberaalit oikeudet

Ristiriitainen uskomusjärjestelmä

Siinä kun edellisessä tekstissä, "Avoin yhteiskunta", pohdittiin liberalismin ja demokratian yhteensopivuutta, funtsitaan tällä kertaa liberalismia ja sen kerrottuja kulmakiviä, vapauksia ja oikeuksia. Vaikka useat liberaalit ovatkin jo hylänneet aatemaailmansa ja vaihtaneet ne edistyksellisiin, progressiivisiin, arvoihin, on etenkin akateemisissa piireissä ja korkeammissa kouluasteissa vielä runsaasti liberaaleihin arvoihin uskovia. Ongelmaksi vaan muodostuu se, että yhteiskuntamme ei taida vielä kehittynyt siihen pisteeseen, että joidenkin oikeuksien ristiriitaisuuksia liberaalien aatteiden kanssa kyettäisiin käsittelemään käytännön tasolla. Yksi suurimmista ristiriidoista on yhdenvertaisuus, joka tunnutaan käsittävän niin, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia siitäkin huolimatta, että kaikki ihmiset ovat erilaisia.

Progressivismi eli edistyksellisyys uskottelee kuitenkin kannattajilleen, että se on onnistunut tai tulee onnistumaan mahdottomassa tehtävässä - tekemään kaikista ihmisistä samanlaisia ja silti säilyttämään jokaisen yksilöllisyyden. Harhaisuutensa lisäksi aatteen vaarallisuutta lisää vahvat Marxilaiset ajatukset vallankumouksellisuudesta, jota ei kuitenkan pidetä lainkaan uhkana oikeiden vallanpitäjien piireissä - miksi pidettäisiinkään, koska edistyksellisyys ei missään kohtaa uhkaa valtaa, vaan keskittää kaiken energiansa osoittamaan sormella milloin mitäkin kansanryhmää, jolla ei ongelmien kanssa ole juurikaan tekemistä. Hajota ja hallitse toimii edelleen aivan loistavasti ja mikä sen parempi siihen olisikaan, kuin koulujärjestelmään ujutettu aate joka jakaa ihmiset ryhmiin uusiksi päivästä toiseen?

Kirsikkana kakun päälle nämä ristiriitaiset aatteet kun väännetään yhteiskunnan säännöiksi aina lakipykäliin saakka, saadaankin semmoisia helmiä kuten "syrjintä on kiellettyä, paitsi positiivinen syrjintä". Kulttuurin muovaaminen kielen avulla on osattu ja tiedetty jo pitkään, joten tämä ongelma on ratkaistu hyvin elegantilla tavalla: kerrotaan, että positiivinen syrjintä ei ole syrjintää vaan erityiskohtelua, joten se ei ole enää syrjintää! Eli kun joku ryhmä saa positiivista erityiskohtelua, vaikka se syrjiikin näin tehdessä niitä kaikkia muita, ei sitä syrjinnäksi enää lasketa koska se on aina lakia myöten niin kirjattu. Joten pulinat pois, kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia (kertoo perustuslakimme), paitsi ne jotka ovat yhdenvertaisempia kuin muut! Moraalin korvaaminen lakipykälillä noin yleensäkkään ei ole välttämättä se paras ratkaisu, mutta ei siitä enempää tässä kohden.


Tasa-arvon harha

Kunnes koko ihmiskunta on enää pelkkiä klooneja samasta yksilöstä, tulee jokainen ihminen olemaan tavalla tai toisella erilainen kuin kaikki muut. Pienikin ero missä tahansa ominaisuudessa tulee tapauksesta riippuen aiheuttamaan hyötyä yhdelle ja haittaa toiselle. Tämä on väistämätön tapahtuma ja mitään keinoa, kloonaus pois lukien, ei ole, jolla kaikki ominaisuudet kyettäisiin käsittelemään niin, ettei jossain tapauksessa siitä aiheutuisi eriarvoisuutta. Toki voidaan ajatella, että pyritään vain tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kohti, mutta täydellisyyteen ei voida koskaan päästä. Mutta kuka saa määrittää ne rajat ja mitkä ominaisuudet määrittävät ne yksilöiden erot? Edistyksellisiltä jos kysytään niin ne erot ovat ihon värissä (joka on muuten harmaa ihan kaikilla), etnisyydessä, sukupuolessa ja sukupuoli-identiteetissä.

Miksi juuri näissä ominaisuuksissa, joku saattaa ihmetellä? Pääasiassa siksi, että ihminen syntyy niiden kanssa ja jokainen on tietenkin syyllinen omiin lähtökohtiinsa! Mitäs menit syntymään valkoiseksi heteroksi? Onneksi identiteetin saa sentään määrittää itse ja sukupuolen voi aina korjata sekä kirurgin veitsellä kuin pelkästään paperilla, kyetään siinä jo saavuttamaan lähes tasa-arvo, koska kuka tahansa saa määrittää ne itse. Enää ei tarvitse kuin päätellä mitkä identiteetit ovat hierarkiassa korkeammalla tasolla kuin muut, että niistä saadaan yhdenvertaisia! Koska olisi täysin mahdoton ajatus että hyväksyttäisiin "kukin tavallaan" mentaliteetti ja jätettäisiin yksityisasiat mihin ne kuuluukin - yksityisasioiksi. Ketään kun ei ihan oikeasti kiinnosta miksi se toinen identifioituu sukupuolispektrissä, paitsi niitä, jotka kertovat kuinka niissä identiteeteissä on sortavia rakenteita keskenään ja juuri se oma taisteluhelikopterin muoto on sorretuin!

Ja juuri siinä kohtaa se liberaalien arvojen ongelmakohta paistaakin läpi näissä edistyksellisissä arvoissa. Liberaalien suurin pelko ja voimavara, kilpailu, nostaa esiin päätään ja saa yksilön tuntemaan olonsa epävarmaksi. Pelko siitä, että joku muu pärjää kilpailussa paremmin kuin itse ja kävelee niiden omien oikeuksien ja vapauksien yli on melkoinen. Tämä onkin se liberaaleja eteenpäin ajava voima, minkä edistykselliset ovat perineet aatteensa esikuvalta. Liberalismin ja edistyksellisyyden suurin ero onkin siinä, että liberaaleilla ei ole varsinaisesti mitään suuntaa sille tulevaisuudelle, koska kaikki vaan ovat vapaita kilpailemaan keskenään, kun edistykselliset tietävät mihin suuntaan maailmaa tulee ajaa: yhdenvertaisuuteen. Siis tilanteeseen, missä kaikki ihmiset ovat samanlaisia. Ei siis ihme, että kaikki eriävät mielipiteet halutaan kieltää?


Hävinnyt julistetaan voittajaksi

Jokainen kuitenkin pelaa tässä maailmassa niillä korteille, jotka on siinä jaossa sattunut saamaan. Ja aivan kuten korttipelissä, on (lähes) jokaisella mahdollisuus valita, millä tavalla ne omat kortit pelaa. Kyllä, muut pelaavat samaa peliä ja kuten liberaaleihin arvoihin kuuluu, jokainen on vapaa edistämään omaa asemaansa. Reilu kilpailu, samoin kuin "ystävällinen kilpailu" ovat kuitenkin samanlaisia harhoja kuin tasa-arvoiset ihmiset, joten ei nyt huijata itseämme tämän enempää: kilpailulla ihmisten arvon ja vallan määrittäminen tulee johtamaan joka ikinen kerta eriarvoisuuden kasvamiseen. Ja mitä isompi kilpailu, sitä suuremmaksi ne erot voivat kasvaa. Koska kilpakenttä ei ole millään tavalla tasan, yhden ihmisen "kaiken likoon heittäminen" ei paina vaakakupissa paskaakaan, kun jollain toisella on olankohautuksella heittää vastaan moninkertainen voima omaa etuaan ajamaan.

Ihmisten väliset valtasuhteet ovatkin kasvaneet globalisaation johdosta niin suureksi, että yksittäiset ihmiset voivat laittaa jopa kokonaisia valtioita polvilleen, samalla kun jossain perustuslaissa on raapusteltu sanoja kuten "tasavalta" ja "yhdenvertaisuus". Siinä kohtaa kun kyetään silmänräpäyksessä tuottamaan ja toimittamaan geenimuunnospiikki jokaisen ihmisen perseeseen, mutta ei olla kyetty vuosikymmenien aikana viemään lasillista puhdasta vettä jokaisen ihmisen pöytään, luulisi hieman hitaammankin ymmärtävän pelin hengen. Se kenellä on eniten taaloja kiinni siinä pelissä on oikeimmassa... sehän se liberaalien mukaan ratkaisee? Mutta kyllä ihan varmasti se valkoinen perunajauhomakkaraa hiiligrillillä lämmittävä kaljamahainen mies on tässä kisassa korkeimmassa asemassa.

Ehkä kuitenkin kuvaavinta näiden liberaalien oikeuksien kannalta on se, että on kuulemma oikeutettua estää kaikki väärät näkemykset kun se uhkaa sitä omaa bisnestä. Jos sananvapaus on ihmisoikeus, jakamaton ja kaikille kuuluva, miten ihmeessä sitä voidaan rajoittaa täysin yksipuolisesti? Ehkäpä siksi, ettei se lain mukaan ole kuin perusoikeus, joita voidaan rajoittaa täysin vapaasti? Vaiko siksi, että sananvapaus haittaa joidenkin vapauksia kilpailla haluamallaan tavalla? Onkin jännä juttu kuinka ihmisoikeuksista puhuvat ja liberaaleja arvoja niin korkealla pitävät tahot kuitenkin kannattavat täysin rinnoin tätä totalitaarista lääketeollisuuden tyranniaa (joka toki on vain pieni, mutta perin näkyvä osa tätä suurta ongelmaa). Melkein kuin ihmisten arvo mitattaisiinkin vallan määrässä, eikä jalkojen välistä löytyvästä kalustosta ja kuinka sinut niiden kanssa on? Mutta mistäs minä tietäisin, kun olen etuoikeutettu... vissiinkin siksi, että en purematta niele kaikkea sitä vallanpitäjien paskaa. Miten on, identifioidutko sinä vapaaksi ihmiseksi vai herkkusieneksi? Vapaitahan emme kukaan ole, koska valta on aivan muualla. Tyranneista tosin pääsee aina eroon...

Avoin yhteiskunta

... ja sen viholliset

Otsikolla viitataan tietenkin Popperin teokseen "Open Society and its enemies", jota filantroopit kuten Soros pitävät hyvinkin merkityksellisenä. Länsimainen liberaali demokratia jota täällä Suomessakin podemme onkin jännä yhdistelmä: liberalismi ja demokratia, kaksi ideologiaa jotka eivät suoranaisesti ole yhteen sovitettavissa, aivan samalla tavalla kuin kapitalismi ja demokratia. Edellisessä tekstissäni radikaalin demokratian ja liberalismin näkökulmasta asiaa jo pohdittiinkin, joten jatketaan saman pohdintaa peilaten nykyiseen yhteiskuntaamme, jonkin teoreettisen mallin (radikaali demokratia) sijasta. Liberalismi, jonka ajavana voimana on usein kilpailu ja pelko siitä että joku muu tulee ja vie sinulta tuhkatkin pesästä naitettuna kollektiiviseen ideaan yhtenäisestä kansasta, joka kykenee yhdessä päättämään yhteiseksi hyväksi asioista, kuulostaa ainakin omaan korvaani jonkin sortin katastrofin aineksilta. Tahallaan keitetyltä härskiltä sopalta, joka pakotetaan kansan kurkusta alas...

Jos kollektivismi voidaan typistää ideaan, missä yksi voidaan uhrata kaikkien edun vuoksi, voidaan liberalismi typistää ideaan, missä kaikki voidaan uhrata yhden edun vuoksi. Liberaali demokratia yhdistääkin kaksi lähes vastakkaista aatetta ja naamioi harvojen edun yhteiseksi eduksi, siinä kun monet selvästi kollektiiviset järjestelmät, kuten ne pelätyt "sosialismi" ja "kommunismi", eivät teeskentele olevansa muuta kuin kollektivismia. Kollektivismi ei sinänsä ole välttämättä huono asia, eli yhteisön etu on tärkeämpi kuin yksilön, koska esimerkiksi luonnossa lähes kaikki eliöt niin toimivat, mutta ongelmaksi muodostuu joka ikinen kerta tähän saakka ihmisen tapauksessa se yksilön ahneus ja vallanhimo. Ahneus tosin tuppaa juontuvan kilpailusta, jota pidetään maailman parhaana asiana vaikka se onkin todellisuudessa yksi vakavasti yhteiskuntia tuhoava voima. Sinne kollektiivin johtoon kun ei yleensä hakeudu ne kaikista "parhaat" ja hyveellisimmät ihmiset, vaan yleensä se kaikista suurin persereikä joka käyttäytyy juuri sillä samalla tavalla kuten ihmiskehon johtajalla on tapana.

Ei siis pitäisi tulla kovinkaan suurena yllätyksenä, että myös demokratiassa, etenkin tässä edustuksellisessa ilmentymässä, sinne valtaan hakeutuu pääasiassa kahdenlaisia ihmisiä: niitä persereikiä, jotka tahtovat valtaan ja kalifiksi kalifin paikalle, sekä idealisteja, jotka kuvittelevat korjaavansa järjestelmän sisältä käsin usein ymmärtämättä, että se järjestelmä ei edelleenkään ole rikki vaan toimii täsmälleen halutulla tavalla. Liberaali ajatus siitä, että kenelläkään ei tule olla valtaa yksilön yli taas tuppaa yleensä loppumaan siihen kohtaan, että kenelläkään ei tule olla valtaa minun itseni ylitse, mutta minulla kyllä voi olla valtaa muiden yli koska olenhan vapaa päättämään ja jos joku haluaa itsensä asettaa orjan asemaan alleni, hän on siihen täysin vapaa! Kutsukaamme siis tätä avoimeksi ja vapaaksi yhteiskunnaksi, tätä maailman suurinta ulkoilmavankilaa jossa seinät ovat leveällä ja katto korkealla, mutta jonka kaltereiden kolistelu halutaan kieltää kaikin mahdollisin keinoin. Ja kyllä, tämä teksti on sitä kaltereiden kolistelua...


Teknokratia ratkaisuksi

Yksi jos toinenkin politiikasta viimeisten vuosisatojen aikana kirjoittanut taho on joko vahingossa tahi tietoisesti päätynyt ratkaisemaan yhteiskunnan ongelmia teknologian avulla. Tiede ja kehitys, ihmisen ymmärrys siitä miten asiat toimivat, on nähty ratkaisuna ja pelastuksena koko ihmiskunnalle. Pieni kolaus tähän teknologialla maailman pelastukseen tietysti tuli siinä Hiroshiman ja Nagasakin tienoilla.. Moraalille ei kuitenkaan ole juurikaan tilaa, koska se on vain joku ihmisen alkeellinen osa joka voidaan ohittaa koska ihminen kehittyy ja teknologian ansiosta nousee jopa "luojan" tasolle? Ei nyt myöskään paneuduta tarkemmin niihin ideologioihin, joissa se yksilön oma todellisuus ajaa yhteisön yli tai joissa millään ei ole mitään väliä koska vain se "minä itse" on merkityksellinen. Yhteiskunta, kansa, on kuitenkin ainakin vielä sen verran tärkeä osa ihmiskunnan olemassaoloa, että sen tehokkaaseen kaitsemiseen tarvitaan tehokkaita keinoja. Ajatus siitä, että ihmiset saisivat vaan olla vapaana ja tehdä mitä itse haluavat ei kuulu yhdenkään kollektiivisen järjestelmän kuvaan.

Jo kauan ennen kuin teknokratiaksi kutsuttu aate, missä kaikki ihmiset olisivat yhden "älykkään" vallanpitäjän alla joka jakaisi kaikki maailman resurssit reilusti tasan, pääsi valloilleen, teknologia ja tiede nähtiin ratkaisuna ongelmiin. Osa näki nimittäin järjestelmämme ainoaksi mahdollisuudeksi jatkuvan kehittämisen ja tutkitun tiedon hyväksi käyttämisen jatkuvasti parantamaan sitä yhteiskuntajärjestelmää, sen sijaan että vaan todetaan että "näin on hyvä, tämä on paras ja parempaa ei ole eikä tule". Mihin yhteiskuntamme olisikaan päätynyt, jos tosiaan se kaikki tutkittu ja opittu oltaisiin käytetty yhteiseksi hyväksi, kaikkien eduksi? Ajaisimmeko jo lentävillä autoilla saasteettomassa (hiilidioksidi ei muuten ole edelleenkään saaste) maailmassa? Kaikki havaitut ongelmat tutkittaisiin ja ratkaistaisiin loogisen ajattelun avulla ja korjauksia tehtäisiin jatkuvasti aina kun sille on tarvetta. Kylmä ja kliininen näkemys, ehkäpä, mutta joidenkin mukaan se mahdollistaisi alati kehittyvän ja itseään korjaavan yhteiskunnan jolla taivaskaan ei olisi rajana. Mutta moinen yhteiskunta ei olisi enää välttämättä niinkään liberaali...

Nimittäin kaikkien etua ajava tiede riistäisi yksilöiltä mahdollisuuden nousta muiden yläpuolelle. Ja jo jenkkien demokratiaa viilattaessa oli päivänselvää, että järjestelmää ei olla luomassa "yhteiseksi eduksi" vaan harvojen eduksi. Perustajaisät eivät olleet rakentamassa vapautta kansalle vaan itselleen kruunun vallan alta pois. Luodakseen aidosti avoimen yhteiskunnan jokaisella kun tulee oikeus edistää omaa etuaan, myös muiden kustannuksella. Teknologia valjastettiinkin ajamaan harvojen etua ja etenkin tämän "pandemian" aikana tämän harvojen edun luulisi olevan kristallinkirkas. Toki asia myydään "yhteisenä hyvänä ja sinun turvallisuutesi vuoksi", mutta käytännössä tämä maailmanlaajuinen ihmiskoe tulee hyödyttämään vain hyvin pientä osaa ihmisistä - niitä oikeita vallanpitäjiä. He nimittäin huomasivat jo hyvissä ajoin mitä teknologiaa kannattaa kehittää niiden massojen hallintaan. Avoimen yhteiskunnan illuusio vaatii nimittäin...


Koulutus ratkaisuksi

Massojen hallintaan tarvitaan käytännössä "vain" tiedon hallinta. Media propagandallaan ei vielä yksistään riitä, vaan jokainen kansalainen on ajettava läpi koneistosta, joka yhtenäistää ne tiedot ja suuren osan arvoista: koulutus. Ihminen sosiaalisena eläimenä tarvitsee yhteisöä ympärilleen ja hallitakseen yhteisöä, on yhteisölle syötettävä tarkkaan valikoitua tietoa ja kerrottava, että siitä eroava tieto uhkaa jokaisen yksilön turvallisuutta. Demokratian kulmakivi on sananvapaus ja avoin keskustelu kaikista asioista, aivan samalla tavalla kuin liberaaleihin arvoihin sananvapaus liittyy merkittävästi. Tarinan hallinta kuuluu myös molempiin aatteisiin ja tieteen ansiosta ihmiskunta onkin oppinut kuinka niin yksilön kuin ryhmän mielipidettä voidaan manipuloida. Mitäs veikkaat, ovatko nämä avoimen yhteiskunnan vallan huipulla olevat tahot valjastaneet tämän tiedon A) omaksi edukseen, vaiko B) kaikkien eduksi?

Ei voida puhua edes siitä, ettäkö tämä "salaisuus" miten maailma pyörii paskapuheella olisi edes mikään "piilossa kaikkien näkyvillä" oleva asia, vaan enemmänkin siitä, että mikä helvetti ihmisiä vaivaa kun hyväksyvät tämän vallan ylitseen!? Itse pidän liberaaleja arvoja kuten vapaus hyvinkin korkeassa arvossa, mutta en koe sen vapauden antavan minulle oikeutta tehdä vapaasti asioita, jotka estävät muiden vapauksia. Toki voidaan sanoa, että demokratia onkin täydellinen järjestelmä, koska siinä kaikkien etu otetaan huomioon ja jokainen saa olla siltikin vapaa, tietyissä rajoissa. Tämä länsimainen liberaali demokratia ei vaan ole kumpaakaan: ei liberaali, eikä demokraattinen eli kansanvaltainen. Oligarkia eli harvainvalta, tyrannia, lääketeollisuuden johtama fasismi... tätä virallisen tarinan luomaa illuusiota voidaan kutsua monella eri nimellä ja ne lähes poikkeuksetta kuvaavat tätä läpeensä mädännyttä järjestelmää paremmin kuin "avoin yhteiskunta" tai "demokratia".

Avoimen yhteiskunnan suurin vihollinen onkin informoitu kansa. Vapaasti ja itsenäisesti ajatteleva ihminen harvemmin haluaa alistetuksi ja vain palvelemaan herrojaan, jotka repivät alamaisistaan selkänahkaa myöden kaiken irti. Valtamedian tarkasti kehystämä ja kieputtama virallinen tarina pyrkii uskottelemaan ihmisille, että elämme ihmiskunnan kulta-aikaa, teknologisesti huippuunsa viilattua ja jatkuvasti parempaa maailma kohti menevää utopiaa, jota johdetaan yhteiseksi eduksi ja turvallisuuden vuoksi. Kyllä, manipulointi on huippuunsa viilattua ja keinoja pitää lammaslauma ruodussa kehitetään jatkuvasti. Tämä on se "paras mitä on saatavilla" ja olet "hullu salaliittoteoreetikko" jos epäilet mitään osaa virallisesta tarinasta. Sosialistiset ja kommunistiset, siis niiksi kutsutut, järjestelmät tähän saakka menivät aivan päin helvettiä, koska tyranni johdossa pilaa minkä tahansa aatteen, mutta ainakin niiden ongelmat pystyy tyhmempikin näkemään koska media ne esittää halutulla tavalla. Länsimaisen demokratian pyhää lehmää, avointa yhteiskuntaa, ei saa kuitenkaan arvostella koska se on vihapuhetta ja mitä kaikkea hullua salaliittoteoriaa... siksi ne ihmisoikeudet kuten sanavapaus onkin saatava nollattua suuresti pois pilaamasta tulevaa teknokraattista utopiaa. Milläs tämä sitten "korjattaisiin" (rikkihän tämä järjestelmä ei edelleenkään ole), saatat kysyä? Lyhyesti: sananvapaus ja tottelemattomuus.

Radikaali demokratia ja liberalismi

Keskusteleva, eli deliberatiivinen demokratia

Keskusteleva demokratia näyttää puhuttavan nykypäivän poliittisissa keskusteluissa entistä enemmän ja edellisessä tekstissäni, "Digitaalinen kansanvalta", mahdollisista tavoista ottaa se käyttöön jo hieman puhuttiinkin. Vaikka keskusteleva demokratia onnistuisikin tehtävässään täydellisesti, eli tuottaisi kaikille hyväksyttäviä ratkaisuja, on siinä kuitenkin yksi kohtuullisen perustavaa laatua oleva näkemyksellinen ongelma liberaalien arvojen kanssa. Nimittäin se, että missä kohtaa se raja yksityisen ja yhteisen välillä menee? Minkä verran yhteiskunta saa rajoittaa yksilön vapauksia ja oikeuksia "yhteisen edun" ajamisen vuoksi? Onkin jännää, että niin moni nykypäivän liberaali hyväksyy suuriakin rajoituksia yksilön elämään vain siksi, että joku taho heidän yläpuolellaan kertoo sen olevan turvallisuutesi vuoksi ja yhteiseksi eduksi.

Keskusteleva demokratia voidaan tietysti tehdä monella eri tavalla ja asioista keskustelu vapaasti onkin demokratian yksi kulmakivistä. Optimitilanteessahan kaikki osallistuneet pääsevät yhteisymmärrykseen keskusteltavasta asiasta ja päätös miten toimitaan on kaikille hyväksyttävä. Paitsi että jos se päätös on vain enemmistölle hyväksyttävä mutta on sovittu, että enemmistö saa jyrätä vähemmistön niin kuinkas sitten tehdään? Tämä ongelma voidaan tietysti pyrkiä ennakolta estämään tai ainakin rajoittamaan melkoisesti ja siihen samaan keinoon koko nykyinen länsimainen demokratia nojaakin - virallinen tarina, eli kaikille kerrotaan vain tarkasti valitut asiat, tarkasti valikoidusta näkökulmasta. Omien, valtavirrasta poikkeavien, näkemysten omaaminen jostain asiasta on lähestulkoon mahdotonta, jos ei niitä eri näkemyksiä ja kaikkea asiaan kuuluvaa tietoa ole saatavilla. Tässä kohden rikotaan tietenkin sanan- ja mielipiteenvapautta, kun estetään pääsy tietoon ja siitä seuraava vapaa keskustelu.

Mikä tahansa järjestelmä vaatii kuitenkin oikeutuksensa siihen valtaan ja tämä ongelma onkin nykyisessä demokratiassamme nostamassa päätään - miten väität kansalle, että järjestelmä on kansanvaltainen, kun enemmistö ei ole enää sen takana? Siksi nyt ollaankin etsimässä kuumeisesti ratkaisuja siihen, että kansa saataisiin taas uskomaan ja osallistumaan koneistoon, joka käyttää valtaansa heidän ylitseen heiltä itseltään kyselemättä. Keskusteleva demokratia tarjoaakin tähän oikeutukseen kaksi vahvaa argumenttia, riippuen kumpaan pyritään: oikeudellinen tai yleinen tahtotila. Jos kansa siis sopii lain rajoissa asiasta ja sitten äänestää siitä kuten laissa kerrotaan, silloin päätös on lainvoimainen ja täten oikeutettu. Yhteisön paine taas toimii loistavasti yleisen tahtotilan oikeutuksessa ja hyvin propagoituna vain aniharva vastustaisi enemmistöä koska silloin olet "paha ihminen". Eli aivan kuten nytkin esitetään, tosin sillä erolla että kansalta ei nykyään edes kysytty sen tahtotilaa vaan media ainoastaan informoi kansaa mikä sen tahtotila on. Keskusteleva demokratia ei siis välttämättä ole muuta kuin enemmistödiktatuuri. Siksi siihen onkin ehdotettu lisäyksiä ja muutoksia...


Agonistinen pluralismi

Chantal Mouffe on yksi niistä, jotka puhuvatkin agonistisen pluralismin puolesta. Tarkoitus on siis saada antagonistinen (vihamielinen, vastakkainen) muutettua agonistiseksi (kilpavastustaja, riidanhaluinen) ja löytää keinoja hyväksyä ne eriävät mielipiteet ja silti löytää yhteisesti hyväksyttävä ratkaisu. Sovitaan siis että ollaan eri mieltä, mutta päätettyjen asioiden rajoissa kyetään siltikin yhteistyöhön... tai ainakin olemaan tappamatta toisiaan. Keskustelevan demokratian haasteellisuus liberaalien arvojen kanssa onkin siis ratkaistu! Vai onko? Onko oikeasti mahdollista löytää kaikista asioista ratkaisu, joka on hyväksyttävä kaikille esimerkiksi sopimalla hieman eri tapoja miten ihmistä sitten kohdellaan tai miten ihminen saa toimia? Lakien ja sääntöjen tulkinta ja toteuttaminen tapauksesta riippuen kun jo nyt aiheuttaa melkoisia ongelmia ja on myös liberaaleja arvoja vastaan - yhdenvertaisuus vaatisi, että kaikilla on samat säännöt.

Kahden täysin vastakkaisen näkemyksen väliltä on lähes mahdotonta löytää sitä kaikille hyväksyttävää kultaista keskitietä vaan aina jompi kumpi, tahi molemmat, joutuvat tulemaan vastaan ja antamaan periksi omasta näkökulmastaan. Keskustelevassa demokratiassa luodaankin siis joissain tapauksissa kokonaan uusi näkökanta, jolle sitten haetaan kannatusta. Samalla saatetaan siis luoda entistä suurempia ongelmia, kun ne molempien vastakkaisten näkemysten "ääripäät" pakkautuvatkin entistä tiiviimmin siihen alkuperäiseen näkemykseensä siinä kun ne "tolkun ihmiset" hakeutuvat kompromissiin. Riippuen sitten miten tilanne ratkaistaan, ne ääripäät joko pakotetaan siihen kompromissiratkaisuun tai joudutaan keksimään poikkeuksille omat sääntönsä. Mihin se yksityisen ja yleisen raja vedetään, eli minkä verran yksilön oikeuksiin ja vapauksiin voidaan yhteisellä päätöksellä puuttua, siinäpä se liberaalien ja demokraattisten arvojen yhteentörmäys tapahtuu. Ehkä ne länsimaiset individualistiset arvot ovatkin se suurin ongelma yhteiskunnassa? Jos kansa näkisi yhteisön olevan tärkeämpi kuin yksilö, ei moisia ongelmia pääsisi syntymään läheskään niin usein.

Toisaalta taas jos kaksi kollektiivia on napit vastakkain, ei niidenkään välille voida niitä siltoja tuosta vaan rakentaa. Yksilön saamaan vaihtamaan kantaansa on jo haaste itsessään, mutta kollektiivien vastakkaisten näkemysten välillä sen kompromissin löytäminen on lähes mahdottomuus. Keskustelevalla demokratialla tuskin on mahdollista saada kahta vastakkaista aatetta löytämään yhteistä kaikille hyväksyttävää kantaa, etenkin kun tähän saakka näkemykset ovat pääasiassa nähneet toisensa vihollisena tai vähintäänkin kilpailijana. Agonistisessa pluralismissa tähän yritetäänkin löytää niitä ratkaisuja siinä kun nykyisessä edustuksellisessa demokratiassa ongelma ratkaistaan puhtaasti kilpailemalla - vahvempi aate saa ajaa oman näkemyksensä läpi, siinä kun hävinnyt osapuoli ei voi muuta kuin odottaa seuraavaa erää hammasta purren. Mitä luulet, onko mahdollista siis luoda kansanvaltaista järjestelmää, joka ottaa kaikki nämä asiat huomioon samalla kunnioittaen kaikkien ihmisoikeuksia?


Valtaan muiden yli

Voiko demokratia edes ratkaista näitä yhteiskunnan ongelmia? Kilpailu ja vallanhimo muiden yli ajavat ihmiset keskenään hyvinkin antagonistiseen tilaan ja sen muovaaminen agonistiseksi ei ongelmaa taida ratkaista. Liberalismi on toki lähestulkoon kuollut ja kuopattu aatesuunta ja sen viitassa noussut edistyksellisyys, progressivismi, tarjoaakin ratkaisua yhteiskunnan ongelmiin, minkä vuoksi entiset liberaalit ovatkin sankoin joukoin omaksuneet edistyksellisiä arvoja. Yksilökeskeisyys sallitaan siis kaikille jotka ovat oikeaa mieltä, siinä kun kaikki muut ovat vain alamaisia joiden tehtävä on olla tukena niille, joita tähän asti on alistettu. Edistyksellisten näkemä valtarakenne käännetään siis päälaelleen niin kaikki ongelmat ratkeavat! Ja kun he saavat päättää miten asioista saa keskustella, demokratia ratkaisee kaiken koska vain tietyt näkemykset sallitaan ja sallituista näkemyksistä valittaessa saavutetaan aina kaikille hyväksyttävä konsensus, eikös?

Niille oikeille vallanpitäjille, eli siellä pyramidin huipulla oleville, on kuitenkin ihan se ja sama millä tavalla kansa päättää merkityksettömistä asioista. Vasta sitten kun kansa luulee omaavansa valtaa puuttua heidän asioihin, joutuvat vallanpitäjät puuttumaan siihen menoon. Toistaiseksi tämä länsimainen demokratia eli edustuksellinen parlamentarismi on onnistunut pitämään kansan riittävän tyytyväisenä ja riidoissa keskenään tuhlaten kaikki resurssinsa siihen nyrkkitappeluun muiden kansalaisten kanssa. Mutta jos tilalle alkaisi nousta oikeasti kansanvaltaisia rakenteita ja kansa kykenisi löytämään keinoja yhdistäytyä ja alkaa päättämään myös niistä isommista asioista, pahoin pelkään että saisimme riesaksemme seuraavan "pandemian" tai muun vastaavan hätätilan, joka oikeuttaa jälleen täyden vallan kansan yli hyvinkin pienelle joukolle joka tietää mihin suuntaan pitää kumartaa.

Hyvä alku olisi siinä, että hylättäisiin nämä täysin perusteettomat uskomukset että "vain äänestämällä voi vaikuttaa" ja "edustuksellinen demokratia on huono, mutta silti paras järjestelmä...". Sananvapaus on se ainoa tapa ratkaista tämä ongelma ja niin kauan kun portinvartijamme rikkovat ihmisoikeuksiamme ja alentavat ne perusoikeuksiksi, ei kansa voi vapautua ja päästä valtaan. Toisaalta, kuuluuko se valta edes kansalle? Anarkian väitetään johtavan aina tyranniaan, mutta kävisikö todellakin näin jos kansa olisi oikeasti valistunutta ja valaistunutta? Emme kuitenkaan ole vielä likelläkään moista ihmiskunnan evoluutiopistettä, joten ehkä se paluu kansanvaltaan (kuten Ateenassa oli) olisi ensiaskel ja jos Platon ihanne toteutuisi, siitähän päästäisiin sitten anarkiaan, eli kukaan ei ole vallassa muiden yli. Plato tosin väitti että demokratia muuttuu aina tyranniaksi... eli ohitimmeko me sen kansanvallan kokonaan kun olemme jo nyt tässä totalitaarisessa tyranniassa?