lauantai 17. heinäkuuta 2021

Mielenmurha - Piikkilankasairaus


Paremman käännöksen puutteessa...

Sveitsiläinen lekuri Adolf Lukas Vischer tutki aikoinaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen sotavangiksi joutuneiden psyykettä ja nimesi havaitsemansa syndrooman piikkilankasairaudeksi (barbed wire disease). Samat oireet, samoista syistä, todettiin myös toisen maailmasodan kuin Korean ja Vietnamin sotien jäljiltä (sekä kourallinen 1991 Persianlahden sodan ajoilta). Miksei juurikaan muiden sotien aikana, saattaa joku ihmetellä? Koska ainoastaan "hyvien maiden" sotilaiden vangiksi joutuminen on paha asia ja heitä kidutetaan, siinä kun läntisen arvoyhteisön suorittama täsmälleen sama kiduttaminen ja mielenmurhaaminen ei ole lainkaan sama asia. Biderman raapusteli oman tutkielmansa Korean sodan jälkimainingeissa, mutta hän ei käyttänyt samaa termiä kuin Vischer.

Mistä on siis kyse? Piikkilangan taakse joutuneet sotavangit eivät yleensä saaneet kovinkaan inhimillistä kohtelua ja tämä kiduttamisen aiheuttama tila sai siis nimekseen "piikkilankasairaus". Toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneet antoivat saksalaisille vielä paljon karumpaa kohtelua, mutta asiaa ei olla juurikaan tutkittu ym. syistä johtuen. Apatia ja epätoivo kuvaavat hyvin sitä tilaa, johon sotavangiksi joutunut usein kokee. Kun kaikki vastustus katoaa mielestä, kuolema siihen epätoivoon ei ollut mikään harvinainen tapahtuma. Vaikka eristäminen ja lukitseminen ulos muiden joukosta onkin myrkkyä mielelle, sen oman taistelutoverin kärsimyksen näkeminen saa sen ahdistuksen ja epätoivon tarttumaan. Vihan ja uhmakkuuden osoituksista rangaistiin, joten alistuminen kohtaloonsa oli monelle edessä - tuloksena lähestulkoon aivokuollut zombie, joka seuraa vain käskyjä.

Biderman kuvaakin ne kiduttamisen keinot hyvin omassa listassaan, joten niitä on turhaa lähteä sen enempää toistelemaan. Sotavangit ovat usein uskollisia toisilleen, joten sen kääntäminen heitä vastaan esimerkiksi syyllistämällä sekä saamalla heidät pettämään yksikkönsä teki pahaa jälkeä mieleen. Pakkotunnustukset ja julkinen nöyryyttäminen omien toveriensa edessä sai yhden jos toisenkin murtumaan ja tottelemaan niitä käskyjä sokeasti. Kaikki Pavlovilta otetut ehdollistamisen tavat olivatkin kovassa käytössä ja näin ihmiskunta saikin paljon arvokasta oppia kuinka mieli voidaan murhata ja jättää jäljelle vain se tyhjä kuori - jopa kaikista karaistuneimmistakin miehistä jää vain varjo entisestä itsestään...


Piikkalankapandemia

On se sitten puhdasta sattumaa tai tietoista pahantekoa, nämä 2020-2021 pandemian massamanipuloinnit seuraavat pelottavan tarkasti sotavankien kiduttamiseen käytettyjä strategioita saada ihmiset noudattamaan käskyjä. Bidermanin listan jokainen kohta saa rastin ruutuun käytetyistä keinoista ja kansan hurraamana yritetään nyt niitä viimeisiäkin vankeja käännyttää tähän uuteen uskontoon, jonka mukaan lääketeollisuus hyvää hyvyyttään tienaa triljoonia eikä missään tapauksessa valehtelisi sinulle. Koska sekä keinot, että etenkin sen kidutuksen seuraukset ovat hyvin tiedossa, onkin niiden asiantuntijoiden toimet joko tahallista haitantekoa tahi täydellistä välinpitämättömyyttä koska ei vaivauduttu selvittämään mitä tapahtuu kun mieli murretaan tällä tavalla.

Onkin jännää, kuinka esimerkiksi mediapoolin ohjeistuksissa vaikuttajille löytyy samoja elementtejä, kuin Korean sodan tunnustusviestien luonnissa. Sillä ei ole väliä uskooko se tunnustaja itse sitä sanomaansa siinä lukiessaan ääneen omaa uskontunnustustaan, koska se kuulijakunta pitää kyseistä ihmistä yhtenä heistä - ehkäpä jopa esikuvana... ja jos esikuvakin murtuu, miksi itse edes vastustaa? Syyllistäminen tuntuu myös toimivan täydellisesti, eli jos et tee kuten käsketään niin olet syyllinen vähintäänkin kaheksan mummon ja viiden vastasyntyneen kuolemasta! Ilottelusta täytyy tulla seuraamuksia, joten media etsii sopivia tarinoita kuinka muuten kiltti ja tottelevainen hyvä ihminen kerran hairahtui niin heti tuli positiivinen testitulos ja syyllistyi vähintään viiden mummon harkittuun murhaan itsekkyydellään.

Itse PCR-testi on myös loistava "syyllinen, kunnes toisin todistetaan" ja kuten kunnon totalitaariseen järjestelmään kuuluu, voidaan kuka tahansa napata kadulta syytettyjen penkille ja lukita pariksi viikoksi karanteeniin. Eristysselliä tarjotaan vaarallisille vangeille ja sattumalta positiivisen testituloksen saaneille, jolloin kiinnijäänyt ei voi tietää onko itse nyt väärin syytettynä vaiko oikeasti paha syntinen joka pitäisi viedä roviolle. Päälle vielä saadaan vapautuneen orjan mentaliteetti, eli ei haluta oikeasti vapaaksi vaan orjuuttajaksi... kun kerran itse joutui kärsimään rajoitusten vuoksi, mikä sen parempaa kuin laittaa paha kiertämään ja kostaa se niille, jotka vielä kehtaavat vastustaa auktoriteettien käskyjä!


Terapiatakuu koetuksella

Kun sotien jäljiltä traumatisoituneita vapautettuja sotavankeja on varsin rajallinen määrä, on tämän pandemian jäljiltä samankaltaisessa tilassa pahimmillaan puolet (tai ylikin) koko kansasta. Vastuutahan tästä ei kukaan tule koskaan ottamaan saatikka kantamaan, joten palautuminen tai edes selviytyminen jääkin jokaisen itsensä ja heidän läheistensä murheeksi. Mitä pidempään tätä hulluutta vielä jatketaan, sen katastrofaalisemmat tulokset tästä kansan kannettavaksi jäävät - koska poliitikot, saatikka virkamiehet, ovat täysin syyntakeettomia tälläkin kertaa. Kyllä, suurin osa poliitikoista ja virkamiehestä ei ole tietoisia siitä, mitä seuraamuksia ihmisten kiduttamisella on eivätkä he tule varmaankaan myöntämään niin koskaan edes tehneensä... Kaikkihan vaan tekivät mitä käskettiin, yhteiseksi hyväksi ja turvallisuutesi vuoksi.

Psykiatrit ja psykologit taas ovat varsin tietoisia siitä, miten piikkilankasairaus vaikuttaa ja mistä se johtuu. Tuolla nimellä sitä ei tosin enää kutsuta, vaan se on hienosti piilotettu kirjainyhdistelmän PTSD (Post-Traumatic Stress Disorder) taakse - suomalaisittain "traumaperäinen stressihäiriö". Noh, nyt on sitten tuleville tutkijoille runsaasti materiaalia selvittää, että miten nämä zombiet saadaan takaisin riittävän toiminnalliseen kuntoon, että kykenevät vielä veronsa maksamaan ennen kuin heidät lukitaan laitoksiin makaamaan omassa paskassaan viimeiset vuotensa. Kait se on sitten ilmastonmuutoksen kannalta positiivinen asia kun turhat piereskelijät poistetaan katukuvasta? Sitä ennen kuitenkin halutaan tietenkin päästä eroon niistä, joiden mielestä ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Nimittäin yhdenvertaisuus, koskemattomuus ja sananvapaus ovat niitä semmoisia ihmisoikeuksia, jotka ainakin paperilla kuuluvat kaikille. Perusoikeuksina, joiksi ne Suomessa on alennettu, niitä voidaan kuitenkin polkea vapaasti ja valtaväestö median ohjaamana onkin vaatimassa niiden perusoikeuksien poistamista niiltä, jotka eivät suostu alistumaan tähän totalitaariseen järjestelmään. Siis kidutetut ja uudelleenkoulutetut vaativat muitakin alistumaan ja nöyrtymään. Epätoivo tappaa, se tiedetään varmasti, mutta epätoivon lietsonta ja mielen murhaaminen eivät ole rikoksia silloin, kun vallanpitäjät sitä tekevät. Tavan tallaaja olisi petoksesta lähtien niskaansa myöden paskassa jos edes kuvittelisivat tekevänsä sitä samaa mitä nykypäivän päättäjämme ja virkamiehet oikein tekevät. Ai niin, tämähän oli se demokraattinen oikeusvaltio, joka vaatii niitä hihamerkkejä väärinajattelijoille, joten kaikki hyvin. Kaik yhes koos: yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi.

2 kommenttia:

  1. jep meille on kuvilla luotu kuva sotavangeista, että natsit pitää vain ainoastaan liittolaisia vankeina. niin aivot hakee ainostaan natsin lyöjäksi ja raukaksi vangiksi liittolaisdn.vaikka tiän liittoutuneiden kauhuteot.hakivat aivot jäälleen natsin pahana kuvan. niin paljon koulupropakanda vieläkin vaikuttaa vaikka oon 48 ja 28 vuotta jo sitten opin miten asian tila ehkä onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodet tai vuosikymmenet sitä samaa kuvastoa ja propagandaa ei juuri koskaan lähde pois vaikka sen kuinka tiedostaa. Samalla myös keskusteluissa on otettava huomioon mikä se valtavirran narratiivi on, koska niillä termeillä ja kuvilla ne kaikki muut maailmaa vielä käsittelee vaikka olisi itse onnistunut siivoamaan ne osat pois omasta mielestään.

      Ehkä sitten joskus sadan vuoden päästä, jos saadaan tarinat korjattua…

      Poista