Vallanpitäjät

Vallanjako

Poliittiset järjestelmät eivät juuri koskaan osu siististi yhteen lokeroon, vaan ovat yhdistelmiä useista eri aatesuunnista ja pyrkivät poimimaan ne rusinat pullasta, täten muodostaen sen "täydellisen järjestelmän". Se täydellisyys ei tosin tarkoita sitä, että se olisi millään tavalla yhteiseksi hyväksi, vaan sitä, kuinka hyvin ne oikeat vallanpitäjät kykenevät käyttämään sitä valtaansa alamaistensa yli. Länsimainen liberaali demokratia on tästä loistava esimerkki, missä kansa uskoo olevansa vallassa, vaikka todellinen valta on hyvin pienellä joukolla joka viis veisaa mitä mieltä kansa asioista on. Että voimme päästä jyvälle siitä todellisesta vallasta, yksinkertaistetaan mallia ensin rajoittamalla pois ne taustalla vaikuttavat tahot ja keskitytään ainoastaan siihen näkyvään ja tarinan mukaiseen valtaan, tarkemmin sanottuna hallitsijoihin ja hallintoon itseensä.

Maan "johto" voidaan jakaa karkeasti kolmeen hallintomalliin: monarkia, aristokratia ja demokratia. Monarkiassa maata johtaa yksi ihminen, joka tietenkin saattaa nakittaa tehtäviä eri hallintohimmelien kautta useammalle, mutta ylin päätäntävalta on yhdellä ihmisellä. Aristokratiassa ylin päätäntävalta kuuluu pienelle ryhmälle, "hallitsevalle eliitille", joka juontaa joko sosiaalisesta asemasta, arvonimestä, koulutuksesta tai mistä tahansa muusta oikeutuksesta valtaan - pieni ryhmä saa päättää asioista kaikkien muiden puolesta, mutta yhdelläkään heistä ei ole täyttä valtaa kaikkiin asioihin. Ja lopuksi tietenkin demokratia, missä kansa on vallassa ja jokainen ihminen omaa saman verran valtaa, joka yleensä sitten enemmistön päätöksellä on johdossa. Siinä kun kahdessa ensimmäisessä mallissa voidaan kaikki ihmiset jakaa joko hallitsijoihin ja hallittuihin, on demokratiassa kansa itse sekä hallitsija että alamainen.

Näiden kolmen järjestelmän korruptoituneet versiot ovat diktatuuri, oligarkia ja oklokratia (rahvaanvalta, mob rule). Yksittäinen tyranni, diktaattori, johtaa kansaansa täysin oman tahtonsa mukaan oman itsensä eduksi ja muiden kustannuksella. Länsimainen tapa määrittää jokin taho pahaksi diktaattoriksi on se, kuinka valmis maan yksinvaltias on jakamaan kansan omaisuutta kansalle ja kuinka paljon suuryrityksille ja "lännelle" - jokainen päätelköön itse kummalla tavalla diktaattorin leiman saa, tai kysyköön Gaddafilta ja Assadilta. Aristokratiaa taas kutsutaan oligarkiaksi kun se pieni joukko valtaapitäviä tekee kaikkensa ajaakseen omaa etuaan ja edistää vain omaa asemaansa. Suurin osa "edustuksellisista demokratioista" menee tähän oligarkian kategoriaan. Ja lopuksi demokratia, joka enemmistödiktatuurillaan terrorisoi vähemmistöjä ja Platon mukaan murentuu anarkiaksi josta sitten nousee ne vahvimmat valtaan eli muuttuu tyranniaksi.


Idiokratia vallassa?

Monarkiat ja aristokratiat alkavat kuitenkin olla aikansa eläneitä järjestelmiä, koska niissä maan sisäinen valta pakkautuu harvojen käsiin ja jos niitä harvoja ei saada oikeiden vallanpitäjien taholta ruotuun, joudutaan maahan tuomaan aina "vapautta ja demokratiaa" että saadaan oikeaa mieltä oleva diktaattori johtoon. Demokratia onkin osoittanut omat vahvuutensa ja sitä pidetäänkin parhaana järjestelmänä joka on koskaan keksitty, kysy vaikka miltä valtamedialta. Tässä kohden ei kuitenkaan tarkoiteta kansanvaltaa, vaan demokratialla tarkoitetaan edustuksellista demokratiaa joka parhaimmillaankin olisi aristokratiaa edustuksellisuutensa johdosta - kansa ei itse johda itseään vaan valitsee joukostaan muutaman johtamaan.

Edustuksellinen demokratia ei usein eroakaan idiokratiasta, missä typerimmät ovat johdossa, kovinkaan merkittävästi. Edustajien tärkeimmät tehtävät siellä eduskunnassa kun ovat: painaa nappia miten käsketään ja pitää puheita että illuusio edustajan kansan puolella olemisesta säilyy. Vanhojen puolueiden nimissä "kansaa edustavat" edustajat voitaisiin korvata koulutetuilla apinoilla, eikä kukaan huomaisi käytännön eroa asioihin. Niin kauan kun edustaja joutuu olemaan yhdenkään toisen tahon käskyjen alla, ei parane puhua demokratiasta vaan oligarkiasta tai monarkiasta, riippuen kuinka suurelta joukolta ne käskyt tulevat. Näinkin päivänselvän asian huomaamiseen ei tarvita kovinkaan suurta päättelykykyä, mutta tarkkaan viilatun koneiston se tarvitsee joka kykenee moisen illuusion säilyttämään.

Vaikka se edustaja olisikin täysin riippumaton minkään puolueen kurista, ei kyseessä siltikään olisi kansanvalta. Jokaiseen edustajaan, kuin myös hieman vähemmässä määrin jokaiseen tavan kansalaiseen, kun pyritään vaikuttamaan suoraan sekä epäsuorasti lukemattomien tahojen kautta. On niin lobbareita, yhdistyksiä, ajatushautomoita, hyvä veli-verkostoja ja mitä kaikkia tahoja, jotka haluavat vaikuttaa maiden johtajiin kukin omalla tavallaan. Ehkä ainut "hyvä" puoli tässä eri vallanpitäjien sekalaisessa sakissa onkin se, että jos he kaikki omaisivat ne samat intressit, ei kansalla olisi enää pienintäkään mahdollisuutta. "Suuri nollaus" on tosin moinen kunnianhimoinen pyrkimys yhtenäistää ne kansaa manipuloivat tahot yhdeksi suureksi valtakeskittymäksi. EU tekee tietenkin juuri samaa, mutta vain pienemmässä mittakaavassa.


Kenellä on media, on valta

Medialla on valta saada kansa puolustamaan ja rakastamaan sortajiaan sekä vihaamaan puolustajiaan. Tämä vanha viisaus ei ole muuttunut vuosituhansien saatossa mihinkään, ainoastaan ne tavat millä se viesti saadaan sinne kansan korviin kuulumaan. Ei siis ole mikään ihme, että kun maassa tulee myyntiin joku yhtään merkittävämpi mediatalo, ovat pyrkyrit heti haukkana paikalla ja yrittävät napata itselleen mahdollisimman suuren palan kakusta jota kansalle sitten syötetään. Siinä kun koko kansan yleistä mielipidettä ohjataan koulutuksella ja medialla, yksittäisiin edustajiin pyritään vaikuttamaan tarkemmin kohdennetulla viestinnällä. Toki korkeimmissa asemissa olevat maan johtajat pyritäänkin saamaan mukaan oikeiden vallanpitäjien koulutusohjelmiin, että viestintä ja ohjailu helpottuisi kyseisen ihmisen kohdalla.

Urapoliitikko onkin sijoituskohde oikeille vallanpitäjille missä tahansa hallintomallissa. Aivan kuten Roomassa tasavallan loppuvaiheissa aikoinaan, on huomattu kuinka tehokasta oman agendan ajaminen onkaan, kun omaa vallan maan johdossa esiintyvien tahojen yli. Tämä länsimainen liberaali edustuksellinen demokratia onkin osoittanut jo lukemattomia kertoja, kuinka vallanpitäjät oikeasti toimivat: jos propagandalla ei kansaa saada suostuteltua johonkin, ajetaan asia läpi edustajien kautta. Lopputulos on sama ja pahimmassa tapauksessa vain puolueen ja yksittäisten edustajien kohdalla tulee "mainehaittaa", mikä ei haittaa oikeasti pätkääkään koska mitään oppositiota ei ole olemassakaan. Annetaan kansan päättää neljän vuoden välein mikä ryhmä esiintyy johtajana ja mikä porukka tekeytyy oppositioksi.

Ehkä yksi parhaista esimerkeistä kuinka valedemokratiamme paljastaa itseään oligarkiana on tämä pandemia - kerrotaan, että päätökset tehdään yhteiseksi hyväksi ja turvallisuutesi vuoksi, vaikka todisteet kertovat toisin ja kaikki väärät näkemykset hiljennetään vaikka väkivalloin. Media vie kansaa kuin pässiä narusta ja ne oikeat vallanpitäjät käärivät voitot taskuihinsa. Monessa maassa, Suomi mukaan lukien, on ne liberaalit arvot kuten ihmisoikeudet päätetty hylätä siinä toivossa, että se toisi hieman turvallisuutta. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, eli turvallisuus ei ole kasvanut, joten ratkaisuksi ollaan ajamassa niiden loppujenkin oikeuksien luovuttamista oligarkeille. Kun se kaikki valta pakkautuu yksiin käsiin, päästäänkin fasismiin saakka, mikä onkin jokaisen kollektivistin unelma. Viimeksi kun fasismia purettiin, käytettiin puolustuksena "tein vaan mitä käskettiin". Mitä luulet, missä tuomioasteessa ne ihmisoikeusrikokset annetaan anteeksi siksi, että teit vaan mitä käskettiin välittämättä tippaakaan muista kuin itsestäsi?