keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Propagandan keinot tutuksi - Ryhmien vastakkainasettelu


Sama vanha tapa - hajota ja hallitse

Yhtä yhtenäistä termiä ei vielä ole tullut vastaan, mutta englanniksi termi olisi lähinnä "pitting" ja "pit against", jotka kääntyvät vastakkainasetteluksi. Puhutaan myös poteroinnista tai vaan kilpailusta ryhmien kesken, mutta tämä propagandan keino ytimeltään on ryhmien luominen ja toisiaan vastaan kääntäminen. Asiaa on tutkittu akateemisesti jo satoja vuosia ja käytetty varmaan jo vuosituhansia, ellei pidempäänkin. Tutkimusten aiheena ei kuitenkaan ole ollut itse propagandan keinot vaikuttaa ihmisiin juuri tällä tavalla, vaan ihmisten kanssakäymisestä yksin ja ryhmissä. Puhutaan siis esimerkiksi strategioista (#1 ja #2) sekä joukkomielestä (#1 ja #2).

Samalla toki selittyy myös suuri kiinnostus rahoittaa intersektionaalisia feministejä, koska juuri tämä intersektionaalisuus, eli ryhmien vaikuttaminen/liittyminen toisiinsa, on syytä ymmärtää kunnolla jos aikoo luoda tehokasta propagandaa. Ryhmät muodostuvat, vuorovaikuttavat, hajoavat, yhdistyvät ja kommunikoivat keskenään usein hyvinkin ennustettavasti, jolloin tunnettuja mekanismeja voidaan käyttää omaksi eduksi. Tavalliselle tallaajalle tästä ryhmien vuorovaikutuksien ymmärtämisestä saattaa olla hyötyä helpottamaan omaa elämää kun ei ole harva se päivä napit vastakkain muiden kanssa, mutta vasta kun mukaan otetaan median manipulointikeinot, saadaan jotain todella hienoa aikaiseksi. Tai no, hienous riippunee sitten taas mistä suunnasta asiaa katsoo - kansalaisen kannalta kyseessä on hyvin harvoin mitään positiivista.

Yksinkertaisimmillaan media siis rakentaa haluamansa ryhmän, antaa sille tarkoituksen ja vihollisen, jonka jälkeen ryhmä voidaankin päästää luontoon kasvamaan ja kohtaamaan vastustajansa. Vielä kun järjestää itse sen vastakkaisenkin ryhmän, voi olla varma että teatteri etenee juuri halutulla tavalla. Politiikassa tätä kutsutaan kontrolloiduksi oppositioksi, joka ei tietenkään ole erehtymättömän oppositioryhmään kuuluvan mukaan mitenkään mahdollista että juuri se oma porukka olisi järjestetty ja ohjailtu ulkoa. Ihmisen identiteetti rakentuu osin lukemattomista eri ryhmiin kuulumisista ja propagandan avulla sopivaa ryhmäidentiteettiä kyetään ohjailemaan mediassa luotettavasti. Mistä onkaan hyvät kultit tehty...


Teoriasta käytäntöön

Esimerkkejä ei tarvitse tästä kaukaa hakea - ilmastonmuutos-kultti ja heidän paniikin lietsonta on kuin Bernayssin kirjoista kopioitu propagandakampanja. Media on luonut ja tukenut useita eri ryhmittymiä asian tiimoilta ja onnistunut saamaan (ainakin) koko läntisen maailman sekaisin. "Tiede" on sovitettu täsmäämään sovittuun tarinaan ja poliitikot osaavat papukaijan tavoin toistaa ilmastonmuutosta vähintään joka kolmannessa lauseessaan. Kyse on siis todella laajalla rintamalla ajettava kampanja, jonka loppua ei ole näkyvissä vaan ainoastaan kiihtyminen aivan uudelle kiihkon tasolle.

Hyviksenä esitetään tässä tarinassa lapset, jotka on jälleen kerran valjastettu ajamaan agendaa tavallisen kansan mieliin. Lukemattomia eri "ilmastotekoja" tekevät lapset eivät kykene ymmärtämään miten heitä käytetään hyväksi ja ovat tuskin valmiita luopumaan koululakoistaan vain koska joku heille kertoo että se tiede ilmastonmuutoksen puolella ei täsmää. Kaikki kansalta leikkaaminen ilmastosyistä on myös nähtävä positiivisessa valossa, eli tarvittavana uhrauksena maailman puolesta. Useita kertoja päivässä tarinaa toistetaan joko "tieteen" (joita ennen kutsuttiin säätiedotukseksi) tai tavallisen kansan (jota ennen kutsuttiin "hei äiti, mä pääsin telkkuun!"-linssiluteeksi) näkökulmasta, varmistaen ettei kenellekään jää epäselväksi että ilmastonmuutos on täysin ihmisten tuottaman hiilidioksidin syytä. Paitsi tietysti silloin kun paikalle kutsutaan asiantuntija, joka osaa selittää sitten tarkemmin kuinka se kaikki on edelleen ihmisten syytä vaikkei todisteita siihen ole.

Pahikset taas ovat ihmishirviöitä, jotka eivät välitä lapsista eikä maailmasta yhtään mitään. Konsensusta vastaan puhuvat tutkijat eivät saa missään ääntänsä kuuluviin, koska heidän tutkimuksensa osoittavat virallisen tarinan vähintäänkin vahvasti liioitelluksi tai jopa täysin virheelliseksi. Poliitikot taas halutessaan pysyä median hyvällä puolella kertovat kuinka Suomi ei yksin voi kantaa kaikkien vastuuta ja "kyllähän Kiinakin" - kontrolloitu oppositio kertoo olevansa vastaan, mutta sanoillaan kuitenkin vahvistaa virallisen tarinan kantaa. Vanhat leimakirveet kuten "salaliittoteoreetikko" on kaivettu taas käyttöön, koska "hyviksien" pitää muistaa kenen puolella tässä kuuluu olla. Vain uransa hylänneet ja eläkkeellä olevat saattavat uskaltavat vastustaa "konsensusta" valtamediassa... jos heitä sinne päästettäisiin.


Yhdessä tuumin propagandaa vastaan?

Moinen tahallinen vastakkainasettelu ei toimisi, jos asuisimme demokraattisessa oikeusvaltiossa, jossa sananvapaus olisi muutakin kuin sanahelinää vihapuhepoliisin twiiteissä. Mutta tällöin ei länsimainen demokratia enää toimisi - ihmisten ei saa missään tapauksessa itse päättää mihin ryhmiin he kuuluvat. Propagandistien tehtävä päivästä toiseen on muistuttaa kansalle mihin ryhmiin on turvallista kuulua ja mitkä ryhmät ovat valtakunnan vihollisia sillä hetkellä. Nämä ryhmien asetelmat kun muuttuvat nopeasti aina tilanteen mukaan - sekä ryhmien hierarkiat että mihin ryhmään kukin kuuluu. Hyvä ihminen voi yhdellä lauseella lipsauttaa kuuluvansa johonkin kiellettyyn ryhmään ja yht'äkkiä se hyvä maine katoaa kuin tuhka tuuleen.

Kun tarina on luotu kunnolla, jokainen ihminen osaa valita sen oman oikean ryhmänsä median kertomista leireistä. Osa siis päätyy "viholliseksi" tässä tahallaan luodussa ryhmien vastakkainasettelussa. Molempia puolia, sekä kaikkia sinne väliin jääviä, voidaan tämän jälkeen ohjailla epäsuorasti median välityksellä - näin kontrolloitu oppositio voi olla hallinnan alla tietämättään, tosin politiikassa näin ei pääse käymään vaan sielä kaikki on tietoista toimintaa. Ryhmän paine pitää sitten huolen siitä, ettei rivistä poistuta jos haluaa ryhmään kuulua. Uusia ryhmiä toki sitten muodostuu näistä "kapinallisista", mutta niin kauan kun kaikki tanssivat saman pillin tahtiin omaa tanssiaan, propaganda toimii kuin rasvattu.

Mutta entäs ne, joita ei tanssituta? Se pieni joukko, noin 1% kaikista ihmisistä, ei kuitenkaan lähde mukaan tähän median propagandaan ryhmäpaineen vuoksi. Kyllä, näistä harvoista osa voi omasta päätöksestään toki liittyä johonkin ryhmään ja olla siinä osallisena, mutta se ei ole ryhmäpaineen vaikutusta. Näin ollen se vastakkainasettelu ei välttämättä toimi, etenkin jos sattuu vielä olemaan itsenäisesti ajatteleva JA ryhmäpaineelle ei niin altis yksilö. Oman turvallisuuden vuoksi tosin on joskus fiksumpaa mennä sen lauman mukana mielestään oikeaan suuntaan. Kun ei kuulu mihinkään ryhmään, voi olla vapaasti kaikkien kaveri... tai kaikkien paskalistalla.

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Demokratian historiaa - oikeutus valtaan


Kenellä on oikeus hallita?

Tarkastellessa demokratian historiaa on syytä kiinnittää huomiota vallan oikeutuksen kehitykseen. Demokratiassa valta on kansalla, koska... syyt? Miksi se valta on "kansalla", eikä jollain muulla taholla - toki jokin oikeamielinen ja ylevämpi kuuluisi hallita, eikä vaan tavan kansa? Kyllähän kansa tietää mikä heille itselleen on hyväksi. Näkeehän sen nyt Suomessakin kuinka kansa on aina tiennyt mikä sille on hyväksi ja äänestänyt valtaan sopivimmat ihmiset jotka ovat tehneet kuten kansa halusi. Ai eikö? Eikö parlamentaarinen demokratia olekaan kansanvaltaa? Miten tähän oikeen päädyttiinkään, sitä onkin syytä tutkia hieman tarkemmin.

Platon mainitsemat hyveet: viisaus, maltti, rohkeus ja oikeudenmukaisuus olivat perustana demokratiaa sorvattaessa Kreikassa. Oikeutukseen vallanpitäjäksi ihmisen oli oltava hyveellinen - ei täydellinen vaan hyveellinen. Ihmisen oli oltava tasapainossa eri puoliensa kanssa ja viisas, maltillinen, rohkea ja oikeudenmukainen johtaja teki aina parhaansa johtaessaan muita. Hän oli niin oikeutettu, mutta myös vastuussa ollessaan johdossa. Kuinka hyvin tämä käytännössä sitten toteutui, sitä voidaan vain veikata, mutta jos verrataan näitä nykyisiä "johtajia" niin montako hyvettä kykenet osoittamaan näiltä nykypäivän puhuvilta päiltä? Noh, "onneksi" demokratia ei ole enää sama kuin ennen ja hyveellisyys oikeutuksena valtaan on jäänyt unholaan. Pähkinä vielä purtavaksi ennen kuin jatketaan: olisiko hyveellinen johtaja oikeutettu vallanpitäjäksi radikaalissa demokratiassa?

Itsensä vallanpitäjäksi julistaminen tuntui myös olevan toimiva oikeutus valtaan. Jos takanasi seisoo suuri armeija, eipä sitä tietysti kukaan mene kiistämään etteikö se tyyppi komeimman hatun alla olisi siis suuri johtaja. Yleensä se valta sitten siirtyi tämän johtajan jälkipolville ja kun sitä riittävän kauan jatkettiin, ei sitä kukaan edes kyseenalaistanut. Kristinusko kun otettiin tähän mukaan, saatiin oikeutus taas paljon ylemmältä taholta. Vahva vallanpitäjä kykeni suostuttelemaan kirkon julistamaan hänet oikeutetuksi ja Jumalan valitsemaksi johtajaksi, siinä kun vahva kirkko kykeni julistamaan haluamansa tahon oikeutetuksi johtajaksi. Tätä ees-taas seilaamista vallan kanssa harrastettiinkin sitten vuosituhat ja risat kunnes uskonpuhdistuksen aikana pakkaa taas sekoitettiin uusiksi. Toki osalle kristityistä se korkein valta on edelleenkin kirkolla ja vain heidän siunaamat suuret johtajat ovat oikeutettuja valtaan.


Valta Herran haltuun vai ei?

Luther ja Calvin olivat suuria ajattelijoita tässä kirkon vallan uudelleenorganisoinnissa. Lutherin kannalta ei kirkkoa ja poliittista valtaa kuulunut sotkea lainkaan keskenään, tosin hän joutui tässä antamaan periksi ainakin osittain. Calvin taas ratkaisi ongelman hyvin Platonin kaltaisesti - oikea maallinen johtajuus ei kuulunut kirkonmiehille vaan kirkonmiesten valitsemille hyveellisille tahoille. Hyveelliset ja oikeudenmukaiset oppineet valitsevat parhaat maallikot johtamaan kansaa - ei ollenkaan hullu idea, eikö totta? Kun otetaan huomioon että kirkon palvelukseen tuppasi hakeutumaan yksi jos toinenkin ihminen vain siksi, että he eivät tulisi perimään vanhempiensa valtavaa omaisuutta ja jatkamaan suvun mainetta ja kunniaa, mikä sen parempi paikka päästä valtaan kuin ryhtyä papiksi joka päättää kuka saa hallita koko kansaa? Menikö se valta siis kirkon hyveiden mukaan aivan nappiin, jokainen päätelköön itse.

Machiavelli ja Hobbes taas halusivat eroon kaikesta pyhän oikeutuksesta vallanpitoon. Tällä samalla näiden kahden (ja toki monen muun heidän jälkeensä) viitoittamalla tiellä on tämä nykyinen "demokratia" ja sen oikeutus valtaan. Mistä se valta sitten kuului tulla, ellei jostain ylhäältä tai hyveellisten ihmisten taholta? Machiavellin mukaan valta tuli ottamalla, väkisin voimalla ja pakottamalla muita kumartamaan. Kenellä oli suurin tykki tai vahvin armeija oli selvästi oikeutettu valtaan koska heikommat eivät voineet asialle mitään. Tätä samaa onkin sitten pönkitetty kertomalla että se on "luonnon laki" ja "vahvimman selviytymistä", eli ihan oikeutettua polkea muita koska vain vahvin selviää luonnossa. Ja kun vahvin kertoo että vahvimman selviytyminen on luonnon laki, ei sitä kukaan kyseenalaista vielä tänäkään päivänä. Miksi? Koska vahvimmalla on edelleen suurin tykki.

Hobbes taas teki paluuta Platon suuntaan ja hänen mukaansa valta oli oikeutettava hyveillä: tieto, totuus ja rauha. Ihminen ei luonut luontoa tai sen lakeja, ainoastaan kielen jolla niitä kuvattiin. Kun siis tiedettiin miten maailma toimii, voitiin tätä tutkittua totuutta käyttää luomaan rauha ihmisten kesken ja täten saada oikeutettu hallinto. Tavan kansan oli sitten vain enää annettava valtansa näille hyville johtajille. Hyvä johtaja ja hyvä päätös taas määriteltiin sen mukaan että kuinka hyödyllinen se asia oli koko yhteisölle. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta? Ei, mutta siinä vaan unohtuu ihminen ja hänen tapansa käyttää kieltä - hän voi kertoa joko totuuden tai käyttää kieltä valehtelemaan omaksi edukseen. Ja näinhän siinä kävikin... propagandistit kaappasivat vallan.


Demokratia tänään (Suomessa)

Rippeitä entisaikojen oikeutuksista on toki nähtävissä nykypäivän demokratiassa. Johtajien kerrotaan olevan hyveellisiä, rehellisiä ja tietäviä. Vallanpitäjillä on myös oma väkivaltakoneisto pitämään alaiset kurissa ja uskontoja voidaan käyttää hyväksi kansan tahtoa ohjatessa. Vallanpitäjät myös kertovat sen totuuden ja pitävät rauhaa yllä... Paitsi että ainoastaan se väkivaltakoneisto on enää totta. Kaikki muu on puhdasta illuusiota ja propagandaa. Valheita valheiden päälle ja korruptiota joka portaalla - se on nykyisen "demokratian" tila. Kansalta kysytään vaaleissa minkä näköiset puhuvat päät he haluavat valehtelemaan heille päin naamaa.

Oikeutus valtaan on siis "kansan tahto", joka manipuloidaan tietoisesti median ja koulujärjestelmän avulla. Mitään hyveitä ei tarvita, mutta toki kilpeään kiillottava ja rehdin oloinen edustaja voi saada kansan innostumaan ja äänestämään hänet eduskuntaan, missä hänellä ei sitten ole kuitenkaan tippaakaan valtaa. Edustajista siis maalataan se kuva, että he ovat hyveellisiä ja kansan luottamuksen arvoisia. Valtaahan heillä ei ole, koska heidän pitää painaa sitä nappia mitä käsketään. Kaikki keskustelu ja siis se tieto asiasta pidetään tiukasti kehystettynä niin ettei illuusio kansanvallasta murtuisi. Se oikea valta on visusti piilossa kaikkien nähtävillä - ainoastaan se "oikeutettu" valta eli kansanedustajat pidetään kansan nähtävillä. Heidäthän kansa äänesti valtaan.

Ovatko nämä omat tulkintani aikalaisten kirjoituksista kuinka oikein tai väärin, siitä voidaankin sitten keskustella tässä sananvapauden luvatussa maassa. Samalla voidaan miettiä kuinka paljon kenenkin näkemystä on eri maiden "demokratiaan" otettu mukaan. Jenkit ja britit ovat ainakin luottaneet Machiavellin tykin voimaan kun taas GoT Bran the Broken olisi Hobbesilainen. Enemmistön diktatuuri eli demokratia on silti monen mielestä se vähiten huono hallintajärjestelmä ja huutava väkijoukko on riittävä oikeutus tälle vallalle. Onko kuitenkaan näin ja onko tämä "luonnonlaki" vaiko vaan säälittävä selitys oikeuttamaan nykypäivän valtasuhteet - eli kansa saa valita kenen saapas on naamalla, muttei voi koskaan valita vapautta saappaan alta.

torstai 20. kesäkuuta 2019

Kielenkäyttöä


Kommunikoidessa

Ihmisten välisessä kanssakäynnissä kieli on ollut pitkään merkittävässä asemassa. Kun kaksi ihmistä kohdatessaan puhuvat samaa kieltä, on kommunikointi usein huomattavasti helpompaa verrattuna siihen että molemmat puhuisivat toisilleen tuntematonta kieltä. Kuitenkin sen toisen ymmärtämisen ongelma on vielä hyvin kaukana ratkaistusta, vaikka molemmat puhuisivat samaa kieltä - joskus voitaisiin sanoa että riski sekaannukseen on vieläkin suurempi kun molemmat kuvittelevat puhuvansa samaa kieltä, mutta käytännössä heidän ymmärryksensä eri sanojen merkityksistä voi poiketa suuresti. Osa näistä ongelmista voidaan jäljittää tahalliseen luotuun ongelmaan, eli uuskieleen, mistä esimerkkejä voi vilkaista useammankin tästä linkistä.

Aina se sanojen vääristely ei kuitenkaan ole ihan niin tahallista ja liittyy enemmän ihmisen elinympäristöön. Kotoa on opittu runsaasti sanoja, niiden merkityksiä ja ennen kaikkea asenteita niitä sanoja ja sanontoja kohtaan. Lapsen vanhempien koulutuksen taso vaikuttaa runsaasti lapselle kehittyvään sanavarastoon ja miten syvällisiä merkityksiä sanoille ainakin alkuvaiheessa muotoutuu. Ammattisanasto on myös hyvä malliesimerkki kielellisistä eroista ihmisten kesken. Lääkärit tuppaavat käyttämään tahallaan lääketieteellisiä termejä selittäessään asioita potilailleen, vaikka monelle termille löytyisi sopiva sana tai selitys ihan kansankielelläkin. Papit taas kykenivät latinaa osatessaan tulkitsemaan Herran sanaa rahvaan joutuessa vaan kuuntelemaan ja uskomaan papin puheita. Poliitikot taas puhuvat paljon sanomatta yhtään mitään ja heidän ammattisanastonsa koostuukin suurelta osin termeistä, joita ilman pärjättäisiin varsin hyvin.

Koulun tarkoitus onkin tasata ihmisten kielelliset taidot ja yhtenäistää sanojen merkitykset. Ainakin siis paperilla, koska käytäntö tuntuu olevan jotain aivan muuta. Indoktrinointilaitoksemme eivät edes yritä saada valistunutta ja sivistynyttä kansaa aikaiseksi, vaan jokainen saa ihan vapaasti ymmärtää sanat miten lystää ja ainoastaan "korkeamman koulutuksen" laitoksissa sanavarastoon puututaan ja samalla iskostetaan mukaan runsaasti edistyksellistä lastia. Suurin osa kielellisestä koulutuksesta jääkin valtamedian harteille, missä he ovatkin vuosikymmenien kokemuksella onnistuneet kieputtamaan lukemattomia termejä päälaelleen. Sota on rauhaa...


Mediassa

Median tehtävä kielen määrityksessä koostuu useammasta osasta, jotka muodostavat yhdessä kokonaisuuden jonka ansiosta media pystyy ohjailemaan kokonaista kulttuuria. Pelkkä sanojen uudelleenmäärittäminen ei vielä yksistään riitä, mikä jo tosin aiheuttaa suuren määrän sekaannusta ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Uusia termejä kehitetään niin median omaan käyttöön kuin poliitikkojen puheita varten, jolloin voidaan helposti lajitella puhujista ne "hyvät" ja "pahat" puhujat - näistä voi itse tutkailla seuraamalla esimerkiksi CFR:n julkaisuja. Kun puhuvat päät kautta koko mediakentän alkavat käyttää jotain termiä samaan tapaan, se on jossain ylempänä päätetty olemaan uusi koodisana oikeaoppisille... (ilmastonmuutos)

Enää ei siis leikata vaan elvytetään taloutta tai uudistetaan kulurakenteita. Nämä politiikasta tutut kiertoilmaukset pehmentävät kansan reaktiota negatiivisiin asioihin ja voivat saada yleisen mielipiteen muuttumaan jopa päinvastaiseksi. Pienillä kielen käänteillä voidaan niin ihmiset kuin asiat saada aivan uuteen valoon. Muutoksia tehdään siis sekä itse sanoihin kuin niiden aiheuttamiin mielikuviin, jonka ansiosta median propaganda on hyvin salakavalaa ja huomaamatonta. Tätä kaikkea sitten kutsutaan esimerkiksi edistyksellisyydeksi ja sitä vastustavat tahot leimataan taantumukselliseksi - termit on siis käännetty päinvastoin, eli kulttuurin rappeutuminen on edistyksellistä ja kulttuurin suojeleminen taantumuksellista.

Eikä vain pelkkiä sanoja, myös sanojia osataan mediassa leimata hyvinkin tehokkaasti. Jokainen osaa välittömästi tunnistaa, median ansiosta, kuka on "vasemmalla" ja kuka "oikealla" tai "äärioikealla". Tietyt ryhmät käyttävät kieltä tietyllä tavalla ja yhdistävät sanoja sekä niiden merkityksiä ennalta-arvattavasti. Tämä kaikki on usein median tietoisen kielen muokkauksen ansiota - uutisiin, ajankohtaisohjelmiin ja viihteeseen tuodaan aina esimerkit miten kunkin ryhmän edustajan kuuluu kieltä käyttää. Myös "vaikuttajat" pelaavat suurta roolia tässä kielen ohjailussa - se tuttu ja turvallinen (tai ärsyttävä inhokki) siinä omassa tubelähetyksessään toistaa sanoja ja sanontoja, jotka sitten yhdistävät samanmieliset ja antavat selvän sekä tunnistettavan kuvan "vihollisista". Kieli siis elää jatkuvasti - harvoin itsestään ja lähes aina ulkoa ohjattuna.


Suomessa

Suomi onkin jännä maa kielellisesti. Valtaväestön suhteellisen yhtenäisen kielen lisäksi kaikkien on pakko koulussa opetella myös entisen valloittajamme kielen vasallivaltion tavoin. Omaa kieltämme köyhdytetään jatkuvasti ja mukaan yritetään ottaa muista valtakielistä lainasanoja omien sanojemme tilalle, ennen lainasanoja otettiin lähinnä uusien asioiden kuvaajiksi tai nimiksi. Jos kielissä verrataan suomea esimerkiksi englantiin, on suomi huomattavasti tarkempi ja vähemmän selventäviä sanoja tarvitseva. Toisaalta taas saksaan nähden useammankin suomalaisen sanan merkityksen ymmärtämiseen tarvitaan koko lause ja lauseen asiayhteys - mutta sitten se on yleensä aika selvä. Mutta miksi kieltämme ollaan sitten heikentämässä ja yksinkertaistamassa?

Mediaseksikäs englanti on toki maailmankieli, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mutta englanti sopii kielenä lähinnä rentoon keskusteluun ja päivittäisten asioiden hoitamiseen. Miksi? Koska sama sana voi tarkoittaa suurta määrää eri asioita eikä monessa tapauksessa ole olemassa yhtä oikeaa vastausta mitä jokin sana tarkoittaa edes pintapuolisesti. Jenkit ja britit määrittävät sanat omalla tavallaan, eikä muutkaan englantia äidinkielenään puhuvat tunnu ymmärtävän toisiaan kun asioista lähdetään oikeasti keskustelemaan. Vallanpitäjien kannalta katsottuna kansa, joka ei kykene keskustelemaan asioista omalla kielellään, on helpommin hallittavissa ja ohjailtavissa. Yksinkertainen, helposti opittava ja ilman tarkempia määrityksiä oleva kieli on siis juuri sopiva - englanti on siis täydellinen kieli yhtenäiseen maailmaan jossa suurimmat haasteet ovat tasoa "miten ostaa juuri oikean makuista vegaani-jugurttia".

Kieli vaikuttaa ihmisen ajatteluun ja tapaan hahmottaa koko maailmaa. Yhtä "oikeaa" kieltä ei sinällään ole, mutta jotkut kielet sopivat tiettyihin asioihin paremmin kuin toiset. Suomi sopii esimerkiksi aika perkeleen hyvin kiroiluun ja valittamiseen, koska molempiin niistä löytyy runsaasti eri vaihtoehtoja. Voimme siis hyvinkin hienovaraisin vivahtein purnata älykääpiöistä poliitikoistamme tai susipaskasta valtamediastamme. Tarkkuus onkin kielessämme hyvällä tasolla ja voimme sivaltaa sanan säilällämme tässä sananvapauden luvatussa maassa. Itse toivoisinkin näkeväni ja kuulevani paljon vivahteikkaampaa kielenkäyttöä ja tarkasti valikoituja sanoja tilanteeseen nähden. Nykypäivän media kun on lähinnä yhtä natsittelua ja loukkaantumisia sanoista, jotka vielä eilen olivat neutraaleja.

torstai 13. kesäkuuta 2019

Demokratian historiaa


Kansanvallan rakentamista

Demokratian kehittyminen on ollut vuosituhansien kokeilujen, erehdysten ja oivallusten tulosta. Kuinka kauaksi ollaankaan päädytty hyveiden ihannoinnista hillotolpan jahtaamiseen, sitä voi vaan ihmetellä. Toisaalta, oliko niitä hyveitä silloinkaan mukana muilla kuin filosofeilla ja muutamalla aatteellisella? Kun katsoo nykyistä poliittista järjestelmäämme, voi helposti huomata mitä demokratian ominaisuuksia on haluttu kehittää eniten ja mitkä seikat on jätetty lähes kokonaan unholaan. Toki voidaan myös ajatella asiaa siltä kannalta, että mitä sillä on väliä miten tämä nykyinen kakotopia on muodostunut? Historiasta oppiminen ei sieltä helpoimmasta päästä olekaan ja suuri osa historiasta on vääristeltyä muutoinkin - eli voimmeko oppia historiasta ja estää tulevat virheet?

Platon ja Aristoteles pohtivat syntyjä syviä kun Kreikassa demokratiaa väännettiin iskuun. Itsenäiset kaupunkivaltiot harvojen miesten ohjailemana väänsivät kättä niin omien ongelmiensa kanssa kuin peläten mitä ne naapurit suunnittelevat. Rikas eliitti teki päätöksiä demokraattisesti äänestämällä omaksi edukseen ja silloin muinoin se oma etu ainakin osittain kosketti myös muita oman paikan asukkaita. Köyhiltä ja muilta alemmilta tasoilta ei edes kysytty kantaa. Ne asiat mihin sen aikaiset poliitikot ottivat kantaa olivat nykyiseen politiikan mittakaavaan verrattuna pieniä, mutta aikaisekseen suuria asioita - suuria asioita pienellä alueella. Siksi tämä "demokratia" tavallaan toimikin ja edustajaksi pääsyyn vaadittiin rahan lisäksi myös hyveitä sen ajan käsityksen mukaan. Päättäjistä saatettiinkin saada kuva todellisista suurmiehistä. Kauas on siis omena siitä pudonnut nykyiseen nähden...

Roomalaiset taas yrittivät kopioida tätä toimivaksi havaittua järjestelmää parhaansa mukaan, mutta heillä oli siinä pienoinen ongelma: kaupungin sijaan yritettiin pyörittää valtakuntaa, jonka päästä päähän viestin toimittaminen oli kuin Suomen Postin toiminta - joskus menee kuukausia tai jopa vuosia, aina ei mene perille vaikka kuinka monasti yrittää. Yhden demokraattisen parlamentin lisäksi tarvittiin siis lukuisia eri tasoisia hallintohimmeleitä, joista Sipiläkin olisi kateellinen. Ja jokainen porras ylhäältä alas täytettiin kavereiden kavereilla, jotka kisasivat sitten keskenään vallasta. Että kansa saatiin pysymään hiljaisena, heidän ilokseen järjestettiin näytöksiä laidasta laitaan. "Leipää ja sirkushuveja" oli taiteen tasolle nostettu loistava järjestelmä, joka liimasi kansan yhteen ja sai unohtamaan kaiken muun. Samalle sirkuksen tasolle taidettiin päästä uudelleen vasta television keksimisen jälkeen?


Kristillisten arvojen vaikutus

Vaikka kritillisyydellä ei suoraan ole juurikaan tekemistä demokraattisuuden kannalta, ovat eri uskontojen vaikutukset nähtävissä myös tämän päivän demokratiassa. Kristittyjen alkuaikojen vaikeudet eivät loppuneet siihen kun heidän metsästämisensä lopetettiin vaan se muuttui haasteeksi sovittaa ylemmät voimat maallisiin voimiin. Eri ajatusmalleja kokeiltiin ja joidenkin lähteiden mukaan esimerkiksi eräs "rauhan uskonto" sai alkunsa jostain kristittyjen lahkosta, jonka versiosta saatiin viilattua sotaisin ja helpoimmin hallittava uskonto tähän päivään saakka. Kristittyjen uskomus siitä, että pian tämä maailma loppuu kuitennii, oli kuitenkin yksi vaikeimmin maalliselle vallalle sovitettavista osista. Miten uskotella ihminen, joka jo nyt odottaa loppua ja pääsyä parempaan paikkaan, tekemään töitä hallitsijoidensa hyväksi?

Syyllistämällä, pelottelemalla ja uhkailemalla, tietysti. Lisätään sopivia uusia opetuksia, runsaasti hierarkisia rakenteita sisältävä järjestätynyt uskonto ja valetaan herran pelkoa miekalla niin hyvä tulee. Vuosisatojen kuluessa niitä "pyhiä" kirjoja ollaankin viilattu uuteen uskoon aina kun sille on ollut tarvetta. Ainakin osa niistä vanhoista opeista toki sieltä edelleenkin löytyy, mutta siihen päälle on lätkitty semmoinen määrä maallista kansanvaltaa ettei tosikaan. Ei siis kansan omaa valtaa vaan valtaa kansasta. Eri suuntaukset ottivat hieman eri lähestymistapoja kuinka se maallinen ja mystinen valta sovitettiin yhteen. Yhtäläisyyksiä on kuitenkin runsaasti ja hierarkinen valta arvonimen perusteella on vahvana niin kirkon omissa opeissa kuin tässä demokratiassamme. Ainoastaan "oppineet" voivat tulkita pyhiä tekstejä rahvaalle, olivat ne pyhät tekstit sitten uskontojen omia tahi "tiedettä".

Kirkon ja maallisen vallan naimakauppa vahvistui aina uskonpuhdistuksen aikoihin asti. Silloin Luther yritti saada uskonnon uskonnoksi ja irti maallisesta vallasta, minkä onnistumista voidaan taas kyseenalaistaa. Osin tämä ehkä onnistuikin, mutta kirkon vaikutus kansojen mielipiteitä ohjatessa säilyi aina siihen asti kunnes media saavutti jokaisen kaukaisimmankin torpan. Nykypäivän kirkko taas pyrkii valtavirtaistumaan, eli ottamaan osaksi itseään kaikki edistyksellisimmät aatteet siinä kun ennen yritettiin se uskonto pitää uskontona. Kai tätä voidaan pitää sitten kirkon evoluutiona? Joka tapauksessa kirkon ja kirkkokulttuurin vaikutusta nykyiseen demokratiaan ei voida vähätellä. Se antoi oikeutuksen ihmisten hallintaan ja naamioi vallanpitäjät uusien vaatteiden alle omana aikanaan.


Takaisin nykyaikaan

Näillä eväillä ei toki vielä nykyiseen malliin päästä, mutta ne perusainekset nykyiseen demokratiaan kuitenkin paistavat läpi. Rikkaat ovat vallassa, he sanelevat säännöt ja pitävät kansan tyytyväisenä sirkushuveilla sen sijaan että korjaisivat ongelmia. Herran pelkoa valetaan kansaan ja vääräoppisia rangaistaan, samalla kun ollaan itse mukamas oikeutettuja hallitsemaan kaikkia alaisia. Sana on vapaa vain valituilla ja oikeus koskettaa vain niitä, jotka eivät lakeja saaneet raapustaa - "oikeusvaltio" kerrakseen?

Yksi asia on kuitenkin pysynyt muuttumattomana demokratian alusta alkaen. Se joka kykenee kääntämään edustajien päät, on se joka hallitsee. Kansa se ei ole koskaan ollut, joten vastausta on siitä suunnasta turha etsiä. Rahalla saa ja mopolla pääsee, joten valta on ollut aina tiukasti niillä, jotka ovat voineet ostaa haluamansa. Kuka siis omistaa poliitikot, puolueet, median ja kaikki ne organisaatiot jotka ohjailevat kansan käytöstä? Joskus haluttuun tulokseen riittää yksi käännytetty poliitikko, joskus pitää koko "kansan tahto" saada puolelle, että nämä "demokraattisesti valitut" ehdokkaat tekevät oikeita päätöksiä. Tästä voi jokainen päätellä itse kuinka paljon valtaa sillä kansalaisella äänestyskopissa on...

Samalla voitaisiin myös pohtia sitä, voidaanko näin pitkällisen työn tulosta muuttaa sisältä ja sen omin keinoin? "Demokratian" säännöt on rakennettu alusta alkaen suojelemaan vallanpitäjiä kansaltaan ja muilta vallanpitäjiltä. Nyt kun valta on yhä harvempien käsissä, ei keskinäistä kilpailua enää ole läheskään siinä määrin. Ainut todellinen uhka on kansa, joka herää tähän kusetukseen. Sitä uhkaa liennyttämään ei ollakkaan käytetty kuin pari vuosituhatta, kansan verta vuodattaen loputtomassa ihmiskokeessa. Mutta kyllä se nyt varmasti ensi kerralla korjaantuu kun taas päästään äänestämään? Onneksi on olemassa muitakin vaihtoehtoja...

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Propagandan keinot tutuksi - Hallittu oma-aloitteisuus


Ruohonjuuritasolla

Termi "astroturfing" eli astroturffaus (karmiva kotimainen termi) on varmasti jo monelle entuudestaan tuttu. Muka ruohonjuuritasolta lähtenyt esitys onkin sielä taustalla suuren rahan kampanja. Esimerkiksi Exxon Mobil ei rahoittanut Al Goren 2006 elokuvaa "Inconvinient Truth", mutta sijoitti suuria summia rahaa sen ruohonjuuritason mainoskampanjaan "Al Gore's Penguin Army". Ero hallittuun oma-aloitteisuuteen (engl. "controlled spontaneity") on hienoinen - kaikki ohjailuun ja hallintaan tarvittava voidaan valmistella ennakkoon, mutta vasta tilanteen lauetessa se otetaan käyttöön siinä kun astroturffauksessa liikkeellepano on mukana suunnitelmassa alusta lähtien. Sopivat "vaikuttajat" voidaan valjastaa lähtölaukauksen jälkeen vahvistamaan kuvaa ruohonjuuritason liikkeestä.

Idea on kuitenkin vanha ja yksinkertainen, mutta viety uudelle tasolle seuraten aikaansa. Valmiussuunnitelmia on tehty iät ja ajat eikä hallittu oma-aloitteisuus eroa siitä idealtaan. Oletetaan että jossain vaiheessa "paska osuu tuulettimeen" ja hommataan sadetakit ennakkoon. Sosiaalisen median aikana tämä siis tarkoittaa sopivien hästägien valintaa, kuvien ja iskulauseiden valmistelua sekä puheiden kirjoittamista puhuville päille. Usein myös reaktioita vastaavat lainsäädännöt voidaan valmistella suojelemaan kansaa itseaiheutetulta ongelmalta. Kaikki nämä voidaan tutkia ennakkoon kohdeyleisöille kokeillen ja sitten kun sattumus tapahtuu, ollaan niin kovin yllättyneitä. Ja kukas sitä estää tehdä itse se sattumus jos ei muuten saada hyvää suunnitelmaa etenemään?

Medialla on asiasta toki jo runsaasti kokemusta. Vaalien aikana kirjoitetaan artikkelit valmiiksi eri vaihtoehdoista ja loppusilausta vaille valmis propagandapläjäys jää odottamaan tuloksen julkistamista - korjataan numerot täsmäämään ja voittajasta kertova juttu ulos minuuteissa julkistuksen jälkeen. Isolla rahalla voidaan toki järjestää suuria tapahtumia hyvinkin pienellä aikataululla, mutta ennakolta valmisteltu ja tutkitusti toimiva sirkusesitys on paljon tehokkaampi. Oma-aloitteisuudesta ei ole jäljellä kuin se, että ihmiset kuvittelevat reagoivansa omasta tahdostaan ja itse valitsemallaan tavalla tapahtumaan, jonka reaktiot on käsikirjoitettu jo hyvissä ajoin.


Esimerkkejä

Ilmastohömppä - ihmisten paniikkireaktio oltiin valmisteltu ja esitelty julkisuuteen jo 2016, mutta koska ilmastoprofeetta itse ei ollut vielä noussut, vasta Gretan ilmaantuminen sai rattaat pyörimään. Toki jo ennalta tähän hömppään oltiin sijoitettu miljardikaupalla ihmisten selkänahasta revittyjä verorahoja, mutta vasta sopiva laukaiseva asia, Greta, sai kansan kadulle protestoimaan. Täysin oma-aloitteisesti lakkoillaan, protestoidaan ja projekti toisensa jälkeen syydetään rahaa pohjattomaan kaivoon? Ehkä moni niin kuvittelee, mutta se idea on kyllä tarkasti ennalta suunniteltu...

Brittien terrori-iskut ja heidän suunnitelmansa ovat näyttäytyneet jo muutamaan otteeseen. 2014 ISIS suoritti julkiset jenkki/britti-avustustyöntekijöiden mestaukset ja sitä seurannut mediakampanja on väitetysti yksi ensimmäisiä uuden polven "controlled spontaneity" projekteja. 2017 London Bridge terrori-isku, jossa 8 kuoli ja 50 loukkaantui, täsmäsi myös seurauksiltaan moista "controlled spontaneity" suunnitelmaa. Useat länsimaat ovatkin tainneet kopioida ja luoda vastaavanlaisia suunnitelmia ennakoiden terrori-iskuja ja ihmisten tapaa reagoida niihin.

Uuden-Seelannin terrori-isku moskeijaan taas aiheutti lähes välittömiä vaatimuksia maan aselakien muuttamiseksi. Sattumateoreetikko voisi toki pitää tätä aivan luonnollisena tapahtumana, mutta paikallisen reaktion nopeus ja laajuus jätti monet raapimaan päätään. Myös maailmanlaajuinen reaktio ja välittömät syytökset "äärioikeiston" suuntaan vihjaavat, että propaganda oli jo valmiina odottamassa joko jotain tapahtuvaksi, tai sitten juuri tätä tapahtuvaksi. Suruliputusta ja kansallista yhtenäisyyttä lähdettiin rakentamaan jo ennen kuin savu oli hälventynyt ja jälkipyykin pesu kiellettiin suurilla uhkasakoilla.


Koska syytä epäillä?

Vaikka media onkin jatkuvasti valveilla seuraten maailman asioita, ei sekään kykene levittämään valmista tarinaa vain hetkiä tapahtuman jälkeen - paitsi tietysti jos tarina on jo ennakolta sovittu. Länsimaisen demokratian perustuessa yhtenäisiin mielipiteisiin ja tietoihin, on tärkeää ettei yksikään media lähde sooloilemaan ja tuottamaan ristiriitaista informaatiota. Tästä voidaan pitää hyvänä esimerkkinä 9/11 iskua, missä paikalliset kanavat lipsauttivat jos jonkinmoista suustaan välittömästi iskun jälkeen. Kun ei tarinaa oltu ennakolta sovittu, saatetaan uutisten mukaan vahingossa päästää tiedonmurusia joista paljastuu tapahtuman oikea luonne.

Hallittua oma-aloitteisuutta voidaan myös pitää positiivisena asiana - vallanpitäjät huolehtivat kansastaan ja ovat varautuneet ennakolta eri tilanteisiin, missä kansan väärä reaktio saattaa aiheuttaa entistä suuremman vaaran kansalle. Ennustavaa ohjelmointia (engl. "predictive programming") missä kansaa valmistellaan tulevaan tapahtumaan on osattu käyttää jo pitkään. Yhdistämällä nämä kaksi tekniikkaa, voivat propagandistit ensin valmistella kansan johonkin suureen tapahtumaan (vaikkapa lavastettu UFO-hyökkäys?) ja sitten jälkipyykin pesuun varautuneet vaikuttajat osaavat olla oikealla tavalla yllättyneitä.

Kummasta siis on kyse - hoivaavat vallanpitäjät valmistautuvat tulevaan vai aikovat ottaa "sattumista" kaiken hyödyn irti? Jokainen päättäköön sen itse, mutta tieto siitä että moisia suunnitelmia luodaan jatkuvasti mahdollisten tapahtumien varalle auttaa myös kansalaisia valmistautumaan tulevaan propagandahöykytykseen. Sieltä tulee vihaa, pelkoa, paniikkia, sääliä, myötätuntoa ja mitäkaikkea, täysin sen mukaan mikä tunne sillä hetkellä auttaa vallanpitäjiä eniten. Median luomat tunnelataukset ovat käsin kosketeltavia täysin tarkoituksella. Ja sen tunteen aiheuttama oma-aloitteinen toiminta saattaa olla vähemmän oma-aloitteisempaa kuin luuletkaan.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Medialukutaitoa Suomessa 2019


Lukutaidon tukemista isolla rahalla

Tarve Suomi100 medialukutaito-oppaani päivitykselle tuli selväksi pitkällisen keskustelun jälkeen äänestämisen hyödyistä ja äänestämättömyyden turhuudesta. "Äänestäminen vaikuttaa koska yle kertoo äärioikeiston olevan nousussa" oli argumentti ja todiste, mikä kuulostaa toki äkkiseltään ihan järkevältä: äärioikeistoa äänestetään niin paljon että valtamediakin jo pelkää ja pelottelee. Paitsi että, kuka kertoo? Siis se sama media pelkää tahoja, jotka se on itse täysin tietoisesti ja järjestelmällisesti nostanut pinnalle? Samaan hengenvetoon kun osataan kertoa kuinka mediaan ei voi luottaa ja media on iso osa ongelmaa, viitataan siihen samaan lähteeseen todisteena omille tiedoille. Yksittäistapaus? Ei, lähellekkään - arkipäivää Suomessa vuonna 2019.

Vuoden 2000 alusta lähtien Suomi on ollut EU:n kärkimaita mediakasvatuksessa. Sen kyllä huomaa, koska 2018 tehdyn tutkimuksen mukaan 90% kansasta luottaa valtamedian radioon ja televisioon. Suomi saikin Euroopan korkeimmat pisteet, 76/100, medialukutaidosta kaikkien alueiden yhdistettynä tuloksena. Hyvä me? Medialukutaitoa koskevien projektien määrä 2016 oli yli viisinkertainen Saksaan ja Ruotsiin nähden, eli Suomea ollaan ajamassa melkoista tahtia kohti samaa indoktrinaation tasoa kuin nämä kaksi "lähes valmista projektia". Toki nämä kaikki ovat EU:n tekemistä omista tutkimuksista kaivettua tietoa, jolloin sen oikeellisuutta voidaan miettiä. Se onkin sitten sitä kriittistä ajattelua, eli "Critical thinking", joka todettiin tärkeäksi termiksi EU:n omassa propagandassa valeuutisia vastaan ja sitä viljelläänkin runsaasti joka paikassa.

Noin pikaisella haulla löysin EU:n sijoittaneen 750 miljoonaa euroa medialukutaitoon ja tuplasti sen verran "kulttuurin" ja "viihteen" tuottamiseen viimeisten vuosien aikana. Suomessahan on näitä "faktabaareja" ja "uutisluokkia", joilla sitten yritetään sekä pönkittää perinteisen median asemaa kuin luoda uusia vaikuttamiskeinoja kansaan. Kuuma trendisana asiaan onkin "influencers" eli vaikuttajat, millä tarkoitetaan ihmisiä jotka ajavat tätä samaa propagandaa uusia reittejä pitkin. Valtamediaa voi yleensä seurata vain tietyn määrän päivässä, joten kyllästääkseen ihmisten koko päivän aamusta iltaan oli luotava uusia kanavia indoktrinaation levittämiseen.


"Vaikuttajia"

Näistä vaikuttajista pitää heti alkuun sanoa, etteivät kaikki ole EU:n tai vastaavien yleishaitallisten organisaatioiden valjastamia uuden median propagandisteja - osa saattaa täysin tietämättään ajaa haluttua agendaa ja törmäävät ongelmiin vasta kun astelevat väärille varpaille. Mutta yhä yleisempää nykypäivänä on se, että valittuja vaikuttajia tuetaan taloudellisesti joko suoraan eri organisaatioden kautta tai välillisesti antamalla epätavallisen paljon huomiota niin perinteisessä mediassa kuin heidän omilla alustoillaan. Kun isot pelurit kuten FB, Twitter, Instagram tai Youtube päättävät tukea jotain vaikuttajaa, on näkyvyydessä vain taivas rajana. Ja kun nämä jätit päättävät että ole sinä hiljaa, sinähän olet hiljaa.

Somejulkkisten sanomisia levitetään laajalle useilla eri alustoilla ristiin rastiin. Viraaliksi päädyttyään se harmittomalta kuulostava ja näyttävä uuden median propagandisti saattaa videollaan saavuttaa, etenkin nuorison keskuudessa, suurta suosiota ja siihen mukaan upotettu ihan pieni jyvänen sitä haluttua sanomaa löytää tiensä perille. Tutut asiat tuntuvat turvalliselta, eli vaikka et koskaan ollut kuullutkaan asiasta sen oikeassa asiayhteydessä, saattaa se hassunhauskan vlogin mukana ujutettu "piilosanoma" aiheuttaa muualla sen halutun reaktion. Näihin vaikuttajiin ja heidän tekemisiinsä sijoitetaan nykypäivänä suuria summia rahaa ja tahot jotka rahaa niihin sijoittavat, eivät sitä tee hyvää hyvyyttään vaan aina se oma etu mielessä. Tuotesijoittelu on vielä nappikauppaa siihen verrattuna mitä kaikkea voidaankaan "ruohonjuuritason vaikuttamiseen" liittää mukaan.

Valtamedia onkin osin jäämässä kohdennettujen vaikuttajien jalkoihin. Entistä enemmän ihmiset käyttävät aikaansa niillä lyhyillä kahvitauoilla orjatyöstään tai koulun indoktrinaatiotuntien väliajoilla katsoen näitä vaikuttajien tuotoksia - autuaan tietämättöminä että se materiaali on tuotettu propagandaksi katsojaansa vastaan. Valtamedia hoitaa sen kaikille yhteisen propagandan levittämisen ja sitten nämä vaikuttajat levittävät kohdennettua sanomaa omalle kohdeyleisölleen, täydentäen toinen toistaan. Lopputulos: 76/100 pistettä medialukutaidosta valtaapitävien mittareilla. Ei ollenkaan huono tulos kansalta, joka tietää aina olevansa oikeassa. Vielä kun nämä vaikuttajat opetetaan verkostoitumaan, voidaan suuria määriä vaikuttajia ohjata pienellä vaivalla ja muutaman avainhenkilön kautta.


Onko mitään tehtävissä?

Vanhassa mediassa sen dollari/euro/rupla-salkun on voinut jäljittää ainakin muutaman askeleen verran, mutta näissä uuden median vaikuttajissa ei voi samaa sanoa. Vaikka kaikki tienaaminen tapahtuisikin mainostajien ja tuotesijoittelun kautta, ei mikään estä sielä taustalla toimivia tahoja ohjailemasta muutamaa lisäroposta oikean sanoman levittäjän suuntaan. Jossain oli esimerkiksi tutkittu miten Youtube-livevideoiden superchat-ominaisuudella kyettiin tönimään videoiden tekijöitä haluttuun suuntaan. Mikä sen helpompaa propagandaa kuin muutamalla taalalla saada suora yhteys henkilöön, jonka puheita tuhannet uskolliset kuulijat aina tilanteen salliessa kuuntelevat? Nimimerkin takaa annettua lahjoitusta ei kukaan voi jäljittää... Vaikuttajien motivaatioiden selvittäminen onkin lähes mahdotonta ja jokainen joutunee luottamaan logiikkaan ja omaan intuitioonsa.

EU-projektien medialukutaito on lyhyesti sanottuna "valtamedia hyvä, muut paha". Valeuutisiksi kutsutaan kaikkea mitä ei valtamedia ole kertonut. Sosiaalista mediaa ja videopalveluita pitäisi seurata lähinnä viihteeksi ja silloinkin vain niitä "hyviä tyyppejä", koska mukana on vaarallista äärioikeistoa ja muuta väärinajattelua. Nykyinen tyyli kuluttaa mediaa on kuitenkin se suurin ongelma - kaikki halutaan valmiiksi pureskellussa paketissa ja sopivan mittaisena mieluusti audiovisuaalisena pläjäyksenä, jota ei vaivauduta kyseenalaistamaan tai tarkistamaan koska lähdettä ei sovi kyseenalaistaa. Karu totuus kuitenkin on, ettei kukaan saa aina kaikkia oikein, virheitä sattuu ja maailma on monimutkainen sekä jatkuvasti muuttuva. Siksi ohje "älä usko mitä sanon, tutki mitä sanon" pitää täysin paikkansa.

Median luomassa illuusiossa Suomessa on paras ja vapain media sekä maailman onnellisin kansa. Jostain syystä tämä ei tunnu ihan täsmäävän ihmisten arkitodellisuuden kanssa, minkä vuoksi ihmiset kyllä sanovat kyseenalaistavansa mediaa, mutta päivän päätteeksi palaavat kuitenkin siihen tuttuun ja turvalliseen valtamediaan. Tämä ristiriita todellisuuden ja median sanoman välillä taas aiheuttaa entistä enemmän ongelmia eikä sitä kutinaa pysty edes raaputtamaan kun joka paikasta raavituttaa. Onkin toki rankkaa yksinkertaistusta, mutta lähemmäksi ei sitä karua todellisuutta pääse kuin: kaikki media on propagandaa.

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Petoksen profeetat


Agitaattorit, reformistit ja vallankumoukselliset

Agitaattori, riidankylväjä, yllyttäjä, kansankiihottaja tai vaan kiihottaja ovat synonyymejä henkilölle, jonka pääasiallinen tarkoitus on saada kuulijansa innostumaan hänen puheistaan niin, että yleisö saattaisi olla valmis tekemään hänen ehdottamiaan tai vihjaamiaan asioita korjatakseen mielipahansa. Vasta kun moista kiihotusta pidetään negatiivisena asiana, sitä kutsutaan agitoinniksi - muissa tapauksissa samalle asialle annetaan jokin lievempi nimitys - "puhuja villitsi yleisön" on tyypillinen otsikko suurten poliittisten johtajien puheita kuvattaessa. Mikään ongelma ei ole liian pieni tai suuri, etteikö sillä voisi saada sopivaa joukkoa ihmisiä ärsytettyä niin paljon että he käyvät joko puhujan tai annetun kohteen kimppuun. Somessa tämä toki onnistuu täysin yrittämättäkin, koska kaikesta voi joku kiihottua ja vetää pakastehernenpussin sieraimeensa...

Reformisti eli uudistaja voi tehdä samaa kuin agitaattori, mutta sillä merkittävällä erolla että tarkoituksena olisi uudistaa nykyistä järjestelmää uudistajan haluamaan suuntaan. Siinä kun agitaattori haluaa lähinnä saada ihmiset kiihottumaan, reformisti haluaa kääntää sen vihan/pelon/mielipahan tunteen edukseen ja suunnata sen energian asioiden muuttamiseen. Politiikassa uudistajia yleensä kartetaan, koska nykyinen järjestelmä toimii varsin hyvin poliitikoille. Siksi monelle uudistajalle halutaan lyödä kiihottajan leima, ettei häntä vaan otettaisi vakavasti millään alustalla. Vain tarkkaan valikoidut uudistajat saavat näkyvyyttä ja aina kun joku henkilö nostetaan alttarille median eteen puhumaan tarvittavasta muutoksesta, voi ihan aiheesta etsiä sitä haudattua koiraa.

Vallankumouksellisen ja uudistajan ero tulee esiin lähinnä siinä, että vallankumouksellinen haluaa heivata nykyiset johtajat kuuseen ja nousta itse mestarin pallille tai auttaa omia kavereitaan korvaamaan se nykyinen johto. Vaikka lain silmissä vallankumous onkin kiellettyä, riippuu vahvasti ajettavasta porukasta ollaanko sitä lappua laittamassa luukulle poliisin toimesta vai kutsutaanko johtohahmot keskustelemaan ajankohtaisohjelmaan sosiaalisen muutoksen tarpeesta juontajien hymyillessä ja myötäillessä. Moni onnistunut vallankumous onkin tapahtunut hyvin vähän kansalaisten itsensä aloittamana, mutta kun riittävän suuri joukko on saatu agitoitua kasaan, lähtee se tavallinen tallaajakin barrikaadeille vaatimaan vaihtoa jossa yksi väärä valta vaihdetaan vain toiseen. Värivallankumouksista on tarkemmin tutkittuna tainnut aina löytyä aivan muuta kuin "kansan tahto" ajavana voimana.


Entä nykypäivän Suomessa?

Agitaattoreita löytyy nykyään niin oikealta kuin vasemmalta, sanojen "oikeisto" ja "vasemmisto" vastapuoliensa määrittämänä "vihervassarit" ja "natsit". Molemmat puolet vaativat tiettyjen ryhmien poistamista vähintään julkisesta keskustelusta, mieluiten ulos koko maasta. Molemmat puolet syyttävät lähestulkoon kaikista mahdollisista ongelmista sitä vastapuolta samalla kun vaativat suojelua ja mieluusti erityisoikeuksia omilleen. Erona näillä kahdella, usein ääripäiksi leimatuilla, ryhmillä on lähinnä se, että vain toisesta ryhmästä lähtee liian innokas agitaattori poliisikuulusteluun "kiihottamisesta" ja tätä pidetään halveksuttavana. Oikeusvaltiossa molemmat ryhmät pääsisivät samoista puheista kuormittamaan oikeuslaitosta, mutta sitä vaaraa ei Suomessa juurikaan ole.

Uudistajia on Suomessa hieman vähemmän kuin agitaattoreita, mutta jos heidän murheensa tuotaisiin tasapuolisesti kansan nähtäville, uskoisin monien uudistajien ehdotusten saavan runsaasti tuulta purjeisiinsa. Usein pienpuolueiden toimintaan mukaan hakeutuvat uudistajat haluaisivat ajaa asiaansa politiikan kautta eteenpäin, eikä siinä toiminnassa toki se kansanedustajan tai vastaavan palkka liioin haittaisi. Kuoliaaksivaikeneminen mediassa on kuitenkin lähes poikkeuksetta uudistajien kohtalo maassamme ja ne pienet voitot muutamissa sadoissa vaaliäänissä tai useammin muutamissa sadoissa tai tuhansissa some/tube tykkäyksissä on se ainut saatu julkisuus. Ompa sitä aina kuntapolitiikkaankin asti päästy mukaan, mutta järjestelmän korjaaminen sisältäpäin on osoittautunut kerta toisensa jälkeen yhtä todennäköiseksi - ei lainkaan.

Entäs sitten ne vallankumoukselliset? Suomesta ei vanhaa valtaa aktiivisesti kumoon ajavia tahoja juurikaan ole, vaikkakin osa kuvittelee että politiikkaan mukaan pääsevä "oppositio" muka vastustaisi vanhaa valtaa jossa on itse niskaansa myöden mukana. Lähimmäksi vallankumouksellisia voidaankin pitää näitä ilmastohömppää ajavia tahoja, jotka uskottelevat kansalle että meidän tulisi lopettaa kaikki oma kulutuksemme että voisimme elättää kaikkia muita rahoillamme. Vallankumouksellisuus tuleekin siinä, että valta otettaisiin kokonaan pois suomalaisilta ja annettaisiin näin alkuun EU-liittovaltiolle. Mutta liittovaltio on sitä parempaa vallankumousta, sitä ei kai laki kiellä?


Frankfurtin koulukunnan peruja

"Prophets of deceit", petoksen profeetat, on kirja vuodelta 1949 minkä ansiosta tämä teksti löysi muotonsa. Kun kirjaa luin, tuli kappale toisensa jälkeen tunne, että pienillä muutoksilla tämän kirjan olisi voinut päivätä 2018 ja paikaksi Suomi. Vallanpitäjät varoittelivat tuolloin pääosin agitaattoreista, mutta myös uudistajista ja vallankumouksellisista jotka toimivat "oikeiston" lipun alla ja uhkasivat silloista järjestelmää. Oli niin salaliittoja kuin keskuspankkimafiaa mistä agitoitiin tavallisia ihmisiä osoittamaan epäluottamusta järjestelmälle. Millä se ongelma silloin ennenmuinoin sitten korjattiin? Oma teoriani: lännen peikkosadulla, koska kaikki väärinajattelijat haluttiin tuolloin leimata vainoharhaisiksi anti-semiiteiksi.

Puhdasta propagandaa vaikka tuo teos onkin, voidaan siitä kuitenkin ottaa oppia. Vallanpitäjät pelkäävät uudistajia, joilla on edes etäisesti oikeasti käytäntöön otettava suunnitelma kuten keltaliivien RIC. Agitaattoreita vallanpitäjät taas suosivat, tiettyyn pisteeseen asti - kansaa on hyvä suututtaa, pelottaa ja pitää jatkuvassa hätätilassa. Vielä kun itse rakentaa opposition valmiiksi, ei haittaa vaikka kuinka suurin joukoin kansa kiihottuu kun suunta heidän kannatukselleen on jo valmiina. 1949 ei se tiedonkulku ollut yhtä tehokasta kuin nyt, mutta tällä vauhdilla joskus sielä 2070 hujakoilla joku lukenee kirjaa 2020-luvun "äärioikeistosta" ja ihmettelee miksei tuota 1949 opusta luettu varoituksena.

Puhtaasti ärsyttämistarkoituksessa tehtävää toimintaa voidaan hyvin pitää agitointina, jonka positiiviset puolet voidaan laskea yhden käden sormilla: ongelman esilletuonti. Sillä ei kuitenkaan, aivan kuten kirjassakin huomioidaan, tulla kuitenkaan muuttamaan maailmaa paremmaksi. Asiat ovat kuitenkin usein äärettömän monimutkaisia, eikä niille ole olemassa helppoa saatikka yksinkertaista ratkaisua ellei sitten koko järjestelmää vedetä kerralla pöntöstä alas. Siksi olisikin eduksi, että kaikki funtsisivat niin sitä omaa kuin lähipiirinsä tilannetta ja peilaisivat sitä tähän nykyiseen menoon. Vallanpitäjät ja heidän kannattajansa varmasti kutsuisivat tätä toimintaani tämänkin tekstin osalta agitoinniksi, mutta onko se sitten uudistusmielistä vai jopa vallankumouksellista ehdottaa ihmisiä lukemaan teksti: "Holistinen (r)evoluutio"?