maanantai 3. joulukuuta 2018

Radikaalin demokratian suuntauksia


Kaikki samaa mieltä

Radikaalin demokratian kaksi merkittävää suuntausta poikkeavat toisistaan melkoisesti. Tästä syystä eri suuntauksille/malleille on usein annettu uusi nimi, etteivät ne sekaantuisi keskenään. Jokaisesta mallista on sitten päälle vielä tusinoittain eri tulkintoja ja mielipiteitä, jota tämäkin kirjoitus toki edustaa - tulkintaa ja mielipidettä. Harkitseva tai neuvotteleva demokratia, "deliberative democracy", voitaisiin yksinkertaistaa ideaan että niin kauan neuvotellaan että ollaan samaa mieltä. Tämä hyvin rauhanomainen malli olisi varmasti ideaali monessa tapauksessa, mutta käytännön ongelmat kuten suuresti poikkeavat tarpeet eri puolilla aiheuttavat melkoisia haasteita. Äkkiä ajatellen näinhän jo nykyään tehdään, kun eri kannoista haetaan kompromissi ja sitten äänestetään sen puolesta (tai vastaan).

Mutta kompromissi ei ole sama asia kuin konsensus, yhteisymmärrys tai edes yksimielisyys. Kompromissi on yleensä kahden (huonon) esityksen puolesta välistä kyhätty, kummallekkaan osapuolelle sopimaton, versio jonka kaikki osapuolet sitten yhteisymmärryksessä ja hampaat irvessä allekirjoittavat äänestyksen jälkeen. Lopputulos on siis usein huonompi kuin kumpikaan vastakkainen ehdotus itsessään, mutta tämä usein esitetään ainoana mahdollisena ratkaisuna kahden vastakkaisen osapuolen sopimukseksi. Mutta tässä onkin se neuvottelevan demokratian suuri ero perinteiseen kompromissihakuiseen nykymalliin - etsitään hyvä ja kaikille sopiva ehdotus jonka molemmat osapuolet voivat hymyssä suin allekirjoittaa.

Periaatteessa jokaiseen politiikassa päätettävään asiaan olisi mahdollista löytää ratkaisuja, jotka sopisivat kaikille. Näin, jos ei mukaan lasketa ihmisen loputonta ahneutta ja vallanhimoa. Aniharva diktaattori luovuttaisi tippaakaan vallastaan tai omaisuudestaan "yhteiseksi hyväksi" ja näin saataisiin konsensus asiasta aikaiseksi. Ammattimaiset paskanpuhujat, eli lobbarit ja poliitikot, vaihtuisivatkin ammattimaisiin neuvottelijoihin, jotka osaisivat kieputtaa asiat kuulostamaan aivan loistavilta kaikille, vaikka se oma lehmä sielä ojassa tukevasti majailisikin. Toki tämäkin olisi jo selvä askel eteenpäin, koska neuvottelevan demokratian kulmakivenä on myös täysi avoimmuus ja julkisuus - suljettujen ovien takana ei sovita mitään, kaikki on julkista jolloin vilunki ei tuosta vaan onnistu.


Kaikki eri mieltä

Neuvottelevan demokratian hyvin erilainen tulkinta radikaalista demokratiasta on taas "agonistic pluralism", eli agonistinen, vihamielinen tai riidanhaluinen pluralismi tai moniarvoisuus. Tämän mallin pääideana on se, että ihmiset saavat olla juuri sitä mieltä kuin haluavat eikä mitään yhteisymmärrystä tarvita - tarvitaan vain säännöt miten saa olla eri mieltä muiden kanssa. Tätä mallia on ihminen tavallaan käyttänyt jo aikojen alusta saakka, ratkoessaan erimielisyyksiä raa'alla voimalla. Joka on pystyssä tappelun jälkeen, oli selvästi oikeassa ja kaikki tekevät kuten hän sanoo tai sitten haastaa voittajan. Ei kovin demokraattinen tapa ratkaista erimielisyys, näin äkkiseltään katsoen.

Mutta onneksi olemme jo kehittyneet noista ajoista sen verran, ettemme tarvitse väkivaltaa enää ratkaisemaan kumpi on oikeassa? Njuu, pääpiirteittäin kyllä, mutta ainakin naamatusten käydyissä väittelyissä on aina se vaarana että vahvempana itseään pitävä saattaa vaihtaa sanat nyrkkiin, tai some-aikana laittaa keskisormi-emojin ja blokkaa. Ah, sivistynyttä kerrakseen, eikös? Siksi ajatus siitä, että erimielisyyksien ratkaisuun määritellään säännöt joita kaikki sitten noudattavat on hyvin perusteltu. Tämän lisäksi, tilanteesta toki riippuen, voidaan asia jättää tilaan missä sovitaan että ollaan eri mieltä ja molemmat puolet jatkavat asiassa eteenpäin sillä omalla tavallaan.

Vaikka rauha tai yksimielisyys onkin yleensä se haluttava tila, on tästä agonistisesta vallan uudelleenmäärittelystä omat etunsakin. Aina kun tapauksessa on enemmän kuin yksi osapuoli, se toinen rajoittaa sitä omaa käytöstä jollain tavalla. Tämä voidaan nähdä niin haitallisena, mutta myös tärkeänä ja tarpeellisena osana demokratiaa - asioita on kyseenalaistettava että voimme kehittyä niin yksilönä kuin yhteiskuntana. Konflikti on samalla suuri vaara kuin suuri mahdollisuus, ja tässä agonistisessa pluralismissa pyritään juuri saavuttamaan ne hyödyt ja minimoimaan riskitekijät. Ei se kaikista helpoin tehtävä, mutta täysin mahdollisen rajoissa.


Molempi parempi vai ei kumpikaan?

Olisiko sitten mahdollista yhdistää molempien suuntausten parhaat puolet ja päästä eroon monista ongelmista? Mikäettei, mutta siinä tuleekin vastaan taas ne halutut arvot, eli mitä on se "parempi" tai "hyvä", saatikka sitten "haitallinen" tai jopa "vaarallinen". Tästähän voitaisiin jo nykyiseen järjestelmään soveltaa osia - eduskunnalla on aina tunti aikaa päästä yksimielisyyteen asiasta tai sen jälkeen ratkaistaan asia joukkotappelulla, viimeinen pystyssä määrää asiasta? Ainakin politiikan seuraaminen televisiosta lisääntyisi räjähdysmäisesti ja äänestäjät suosisivat niin älykkäitä ja loistavia puhujia kuin sitten kaikista kovimpia luita. En tietenkään kannusta väkivaltaan tai hyväksy sen käyttöä toista vastaan... sanompahan vaan, mahdollisuuksia löytyy.

Mutta siihen ne mahdollisuudet nykyisen järjestelmän korjaamisesta radikaaliksi demokratiaksi loppuukin, koska yksi perustavaa laatua oleva valuvika olisi edustuksellisessa demokratiassa korjattava että sitä voitaisiin demokratiaksi edes kutsua - KANSAN edustajat. Niitä kansansa edustajia ei politiikkaan juurikaan eksy nykypäivänä. Löytyy kyllä ties minkä tahojen edustajia ja aatteen kannattajia, mutta oman kansansa etua ajavia edustajia ei sieltä joukosta juurikaan löydy ja siitä linjasta pitävät kaikki puolueet tiukasti kiinni. Ei ole olemassa demokratiaa kun kansa ei ole edustettuna kuin näytöksissä ja paraatipuheissa. Siksi mitään radikaalia muutosta ei ole mahdollista tehdä nykyiseen järjestelmään, eikä sitä varmasti edes haluttaisi nykyään vallassa olevien taholta.

Ehkä kuitenkin olisi mahdollista yhdistää nämä kaksi mallia yhdeksi ja toimivaksi. Agonistista pluralismia vaivaa sen juuret Marxismin luokkataistelussa ja neuvotteleva demokratia on utopistinen malli nykyihmisille. Aivan ensimmäiseksi pitäisikin raivata valmiiksi alusta, mihin demokratia voisi joku kaunis päivä sitten itsestään nousta kukkaan. Ja siihen alustaan ei tarvittaisi edes kovin suuria muutoksia - ainoastaan sananvapaus ja oikeasti vapaa lehdistö. Ei siis kovin suuri muutos, mutta nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa lähes mahdoton tehtävä. Mutta aina voi tehdä jotain pientä - levittää sanaa ja paljastaa tämä illuusio entistä useammalle. Ja ettei tule väärinkäsitystä radikaalista demokratiasta, niin se radikaali tarkoittaa juurta, alkulähdettä.

2 kommenttia:

  1. Radikaali demokratia on itselleni uusi tuttavuus. Näin pintapuolisesti asiaan perehtyneenä en usko kyseisen mallin olevan mahdollinen ilman yksilöiden tietoisuuden tason radikaalia nousua. Viihdettä suurkuluttavasta zombista pitäisi kehittyä aidosti ajatteleva ihminen, jota kiinnostaisi niin oma kuin yhteinenkin elämä ja tulevaisuus. Kylmä totuus on valitettavasti ettei suurinta osaa ihmisistä kiinnosta yhteiset asiat, he eivät halua tietää mistään eivätkä varsinkaan tehdä päätöksiä. Nykyinen demokratian irvikuva tarjoaa parhaan ratkaisun enemmistölle, tasaisin väliajoin pääsee äänestämään seuraavat pellet johtoon, vastuu on siirretty toisaalle ja mahdollisuus purnaamiseen ja pärinään on ansaittu, tämä riittää valtaosalle ihmisiä.
    Vaihtoehtoisia yhteiskuntamalleja pohdiskellessa mieleen juolahti hatara ajatelma valtiosta joka on hylännyt poliittisen teatterin kokonaan. Tasaisin väliajoin mitattaisiin kansalaisten arvoja ja toiveita, näiden pohjalta laadittaisiin toimintasuunnitelma jota vetämään valittaisiin parhaat ja pätevimmät ihmiset. Sovitun ajan välein arvioitaisiin johdon kykyä saavuttaa asetetut tavoitteet, positiivisista tuloksista palkittaisiin ja negatiivisista joutuisi maksamaan. Jos kesken kauden tapahtuisi ennakoimattomia asioita voitaisiin välikyselyllä selvittää kansan mielipidettä. Jonkinlaista valvontaa voisi suorittaa noin 50 hengen joukko joka valittaisiin arpapelillä täysi-ikäisistä Suomen kansalaisista, kyseinen homma olisi kansalaisvelvollisuus ja sisältäisi myös vastuun.
    Siis karkeasti ilmaistuna Suomi toimisi kuin Oy missä osakkeenomistajia olisivat Suomen kansalaiset joille johto olisi tilivelvollinen.
    Tottakai myös tämä mallinriekale tarvitsisi tuekseen sananvapautta ja rehellistä mediaa.
    Ps. Kiitos että jaksat postauksesta toiseen antaa ihmisille ajattelemisen aihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tällä hetkellä radikaalin tai minkä tahansa muunkaan demokraattisen järjestelmän ilmaantuminen on erittäin epätodennäköistä, juuri mainitsemiesi syiden takia. Mutta kylvetään näitä tiedonjyväsiä ja toivotaan että niistä joskus jotain kasvaa 😊

      "Try again. Fail again. Fail better"

      Jatkakaamme funtsimista 👍

      Poista