Kulttuurin ohjakset

Politiikan rajat

Siinä kun demokratian illuusion sisällä tapahtuva Overtonin ikkunoiden siirtely mahdollistaa jokaiselle sopivan kuvan niin että se oma suosikki löytyy sitten äänestystä varten, yleistetään tässä mietinnössä koko politiikka yhdeksi suureksi Overtonin ikkunan näkymäksi. Ikkunan "keskiössä" olevia asioita voidaan aina hivuttaa haluttuun suuntaan, mutta ne ikkunan ulkopuolelle tai ääreen jäävät asiat ovat tärkeämpiä, kun määritellään niitä politiikan rajoja mitkä ovat hyväksyttäviä edes kohti vilkaista.

Politiikka itsessään ei voi juurikaan määrittää näkymänsä rajoja. Politiikassa mukana olevat tietävät mistä asioista saa puhua ja sitten kertovat niistä sen oman puolueensa näkökulman kansan kuultavaksi. Tämä on sitä demokratian illuusiota parhaimmillaan - kaikki yhdessä puhuvat vain tarkkaan rajatuista asioista ja tarkasti valituin kannoin. Mutta mikä sitten määrittää ne rajat, eli hyväksytyn, hylätyn, kannatettavan tai halveksuttavan? Ne määritellään jokaisessa kulttuurissa erikseen. Kulttuuri on se, joka määrittää ne rajat minkä puitteissa poliittiset toimijat saavat omaa sirkustaan esittää ja jos rajaa lähestyy, on syytä olla taustajoukot valmiina...

Kun katsotaan Suomessa (ja oikeastaan kaikkialla länsimaissa) tätä politiikan Overtonin ikkunaa, voidaan tehdä muutama havainto sen sisällä temmeltävistä pelureista. "Oikeisto" on se, jolla on "faktat hallussa" ja he ovat väittelyissä hyvinkin vahvoilla. Argumentointi on ainakin näennäisesti kunnossa, mutta jostain syystä ei se kädenvääntö "vasemmiston" kanssa johdakaan voittoon. Ja se johtuu siitä, että nykyvasemmistoa ei haittaa että oikeistolaiset ovat hyviä kentällä - vasemmisto määrää sen kentän rajat ja pelisäännöt - he hallitsevat kulttuurin ohjauksen. Ja aina kun säännöt muuttuvat, oikeisto joutuu opettelemaan uudet kentän rajat ja pelisäännöt, ymmärtämättä mikä oikein meni taas pieleen. Millä keinoilla vasemmisto tähän pelikentän, eli kulttuurin, sitten kykenee haluamakseen muovaamaan?


Kolmet ohjakset

Ensimmäinen ja voisi sanoa että kaiken perusta tälle kulttuurin ohjaamiselle on kieli. Kieli määrittää mistä voimme keskustella sekä miten ajattelemme asioista. Uuskieli on tästä hyvä esimerkki kun sanoja määritellään uudestaan hyvinkin nopeasti ja vanhat määritelmät katoavat unholaan. "Rasismi" on esimerkiksi yksi näistä sanoista, jota on uudelleenmääritelty nykyvasemmiston toimesta niin monasti uudelleen, ettei siinä kukaan pysy perässä mikä on sitten rasismia ja mikä ei. Ja samalla kun sanojen määritelmä uusitaan, muuttuu monesti niiden esittämän asian arvo - "isänmaallinen" on käynyt läpi melkoisen inflaation arvoltaan ja monissa piireissä se on pudonnut jo negatiivisen puolelle.

Toinen tärkeä osa kulttuurin ohjaamista on identiteettien määrittäminen. Ennen oltiin miehiä ja naisia, oltiin oman kylän jäseniä, oman sukunsa jatkoa ja uskallettiin jopa sanoa mistä maasta oltiin kotoisin. Tämä aiheutti yhteenkuuluvuutta tavoilla, mikä ei käy ollenkaan päinsä nykyisellä pelikentällä. Siksi nykyään ollaan globaali non-binary-taisteluhelikopteri joka tietää tasan tarkkaan oman sijaintinsa uhriutumisasteikolla ja kavereita voidaan olla vain yhdenvertaisten eli samaan ryhmään kuuluvien kanssa. Ja ne muut? Joko alistajia joita pitää halveksua tai alistettuja, jotka taas on nostettava jalustalle ja itse madeltava heidän jaloissaan. Ja tätä arvoasteikkoa ruuvataan uusiksi aina kun tarvitaan uusi sääntömuutos pelikentällä.

Ja lopuksi tarvitaan vielä kontrolli siihen, mitä ihmiset tietävät asioista ja etenkin siitä, mitä tapahtui aikaisemmin että osataan oppia historiasta. Historiankirjoja uusitaan jatkuvasti ja esiin nostetaan vain halutut tapahtumat, halutussa valossa. Emmehän me nyt haluaisi toistaa entisiä virheitämme, kun olemme niin valaistuneita? Virallista tarinaa muokataan jatkuvasti pelikentän asetteluun ja sääntöjen määritykseen. Ja millä näitä kaikkia kolmea asiaa (kieli, identiteetti ja tieto/historia) käytännössä kontrolloidaan? Medialla.


Vastavoimat

Mutta ei nykyvasemmisto ihan täysin rauhassa saa kulttuurilla leikkiä. Vastavoimaksi on noussut runsaasti "oikeistolaista" vastamediaa, joka onkin onnistunut keräämään ympärilleen huomattavasti pienemmän (valtamediaan verraten), mutta paljon valveutuneemman kannattajakunnan joka yrittää määrittää juuri näitä samoja asioita taas omaksi edukseen. Tästä seurauksena onkin muodostunut kaksi erillistä ryhmittymää, jotka molemmat koettavat ohjata sitä yhteistä politiikan pelikenttää haluamakseen. Kaksi vahvasti eri kulttuurista liikehdintää, jotka molemmat ovat ottaneet kannakseen että olet joko meidän puolella tahi meitä vastaan, väliin ei voi jäädä.

Resepti sisällissodalle onkin valmis, kun molemmat puolet haluavat oman kulttuurinsa johon ei se vastapuoli kuulu. Koska molemmat puolet määrittävät kielen, identiteetin ja historiansa täysin omalla tavallaan, seuraa siitä pahimmassa tapauksessa tila, jossa vastapuolet ovat täysin kyvyttömiä ymmärtämään mitä se toinen puoli edes yrittää sanoa. Sisällissodan vaihtoehtona olisi taas löytää yhteinen kieli, identiteetti ja historia, joiden avulla asiat voitaisiin hoitaa puhumalla, mutta tähän koko ongelmaan ei olla havahduttu oikeen kummallakaan puolella. Vaikuttaisi siltä, että vain muutama "ulkopuolinen" asiasta edes puhuu, mutta näitä äärimielipiteitä ei sinne vasemmiston tai oikeiston ytimeen kantaudu.

Ja loppuun vielä se juoni kaiken takana... minkä vasemmiston ja oikeiston kisasta tässä oikeen onkaan kysymys? Väitän että kyseessä onkin neoliberaalien keino usuttaa ihmiset toisiaan vastaan. Globalistit vastaan lokalistit, missä molemmat puolet jaetaan vielä osiin ja tappelemaan keskenään. Kaikki haluavat sen oman tarinansa olevan se "oikea" jonka mukaan kulttuuri sitten muodostuu ja politiikan kenttä määrittyy. Ja joka lohkolla on oma kielensä, identiteettinsä ja historiansa - niin ettei muiden kanssa voida pian enää keskustella. Miten on, voidaanko vielä keskustella keskenämme vai ollaanko enää muutaman askeleen päässä sisällissodasta, johon se vastapuoli on täysin syyllinen ja oma puoli täysin syytön?