lauantai 24. marraskuuta 2018

200.


Toinen kausi päättyy

Tämä olis nyt sitten 200. funtsittava, tosin muutama teksti jotka ovat laskussa mukana, tämä mukaan lukien, ei ehkä ihan täytä kaikkia kriteerejä ollakseen kokonainen funtsittava. Mutta yhtä kaikki, jälleen on sata tekstiä taottu virtuaalinäppäimistöllä tekstieditoriin ja copy-pastettu bloggerin editoriin, siinä toivossa ettei tullut yhtäkään virhettä html-koodissa koska blogger aina alkaa vinkumaan pikkuvirheistä. Oikoluku onneksi tapahtuu automaagisesti editorin kautta, mutta aina pääsee lipsahtamaan virhe jos toinenkin teksteihin - joita sitten korjaillaan vaikka vuosia myöhemmin.

Koska tämä teksti on muutenkin enimmäkseen "tikusta asiaa", muutaman keskustelun johdosta kommentoin hieman tätä formaattia 3x3 ja tekstien laajuutta muutenkin. Tekstien pituus määräytyy monen asian mukaan - haluttu laajuus kuin myös keskimääärinen huomiokyky. Oikeaa ja väärää ei ole, vain oma kanta että "tää on just näin hyvä". Ideana on antaa just sen verran tietoa että siitä pääsee jyvälle lukematta yhtään enempää, mutta sen verran vähän että joku asia jää sen verran vaivaamaan että lähtee itse etsimään asiasta lisää. 3x3 formaatti taas tulee ... ihan puhtaasti perstuntumalla, että näin pysyy passelina aiheiden laajuus. Numerologiasta saa kaivella toki syvällisempää merkitystä, mutta tarkoituksella sitä ei ole.

Lukijamäärä on tasaantunut viimeisen vuoden aikana noin 100 lukua/päivä ja yhteensä klikkejä eri teksteille on kertynyt melkoisen hurjat 56.000. Ei siis hullummin, kun ottaa huomioon tekstien aiheet minkä vuoksi veikkaisin että vaikka tekstejä onkin ainakin pariin otteeseen jaettu, ei niitä jakoja juurikaan ole näytetty koko yleisölle. Tästä "todisteena" se, että kun jaan linkin somessa, se jää usein lähes kokonaan huomiotta, mutta jos en laita linkkiä vaan kopsaan tekstin tahi otan kuvakaapit ja jaan ne, joskus jopa kymmeniä reaktiota ilmaantuu postaukseen. Mutta juuri tämmöiset kommentit antavat aina uutta virtaa vääntämään sanan säilää.


"Kohokohtia"?

### Psykologiaa ###
"Palkkasoturi"
"Vogelfrei"
"Kyseenalaista epäilys

### Politiikkaa ###
"Politikos"
"Pian taas äänestetään väärin"
"Koneiston käyttöliittymä"

### Propagandaa ###
"Propagandan alkeet"
"On rankkaa olla journalisti"
"Propagandaa propagandasta"


Katse tulevaan

Sen verran meinaan kuitenkin formaattia muuttaa, että en lupaa enää kuutta tekstiä kuukaudessa. Joskus voi tulla tusina tekstiä, joskus vain muutama, johtuen tietyistä seikoista kotosalla, joita en tässä rupea avaamaan. Mutta kyllä vähintään yksi teksti kuukaudessa tullaan julkistamaan... paitsi tietysti jos hybridikeskuksen poijjat kovasti innostuvat tai jotain sattuu. Mene ja tiedä.

Vino pino politiikkaa on nyt lukemisen alla ja niistä tulee tekstiä jahka ehtii, mutta katsotaan jos onnistuisin löytämään enemmän positiivisia asioita ja mahdollisia ratkaisuehdotuksia erilaisiin ongelmiin tulevalla kaudella. Funtsittavaa siis palaa Joulukuussa uutta tarmoa täynnä, ainaskin melkein täynnä.

Narri kiittää ja kumartaa.
Ps. Jos joku haluaa nikkaroida näpsäkän logon kolmannelle kaudelle somessa jakoja varten, laittakaa kommentteihin linkkiä josta voin sen kopsata käyttöön. Kuviahan ei Funtsittavaa sisällä, eikä tule sisältämään.

tiistai 20. marraskuuta 2018

Suoraa demokratiaa


Kun kansalta vaivaudutaan edes välillä kysymään kantaa

Blogin toinen tuotantokausi lähenee loppuaan, joten tehdään vielä pikainen katsaus ennen uusia tuulia(?) tähän jo edes lähellä kansanvaltaa olevaan malliin, eli suoraan demokratiaan. Edelleen on kuitenkin muistettava, että äänestäminen ei tarkoita demokratiaa, eli moni suoran demokratian tyyli hoitaa asioita on lähinnä vain enemmistödiktatuuria. Mutta verrattuna tähän edustuksellisen demokratiaan, ollaan tyylistä riippuen jo ihan kelvollisella alueella että asiaa voidaan kutsua demokratiaksi. Moni pitääkin suoraa demokratiaa haluttavana, mutta itse katson sen olevan askel oikeaan suuntaan mutta ei ihan vielä mitä demokratia voisi olla. Mutta tarkastellaan sitä sitten ensi kaudella enemmän.

Useita eri tapoja suoralle demokratialle on jo nyt käytössä eri puolilla maailmaa. Jo Suomen kansalaisaloitteita voitaisiin pitää tavallaan suorana demokratiana, jos niillä oikeasti voisi johonkin vaikuttaa. Kansalainen tekee ehdotuksen, riittävä joukko kansalaisista ehdotusta kannattaa ja asia menee eduskunnan päätettäväksi (siis hylkäämäksi viimeistään äänestyksessä). Tästä taas askel eteenpäin olisi kansalaisaloitteen aina päätyminen keskusteluun ja äänestykseen, koska Suomessa on tapana haudata kaikki hankalat aloitteet syystä tai toisesta ennen kuin ne edes koskaan päätyy äänestettäväksi asti.

Entäs sitten neuvoa antavat kansanäänestykset? Ehkä neuvoa antava kansanäänestys kansalaisaloitteesta, olisiko siinä pisimmälle yltävä suoran demokratian malli joka Suomessa voitaisiin ottaa käyttöön? Sitova kansanäänestys, niin kansalaisaloitteista kuin hallituksen ehdotuksista olisi jo suoraa demokratiaa, missä ainakin näennäisesti voitaisiin suoraan asioihin vaikuttaa. Avoimia keskusteluja tärkeistä asioista joihin kansalaiset voisivat ottaa osaa ja niiden perusteella päätösten tekeminen olisikin jo sitten suoraa demokratiaa. Mahdollista ja oikein järjestettynä jo jotain mitä voidaan kutsua kansanvallaksi, mutta myös helposti manipuloitavissa...


Suoran demokratian kompastuskivi

Lyhyesti: Media. Median propaganda ohjailee jo nyt niin vahvasti ihmisten mielipiteitä, mutta jos siirryttäisiin mihin tahansa malliin missä kansalaisilla olisi suoraa valtaa, nousisi median propaganda vielä monta pykälää korkeammalle tasolle. Nyt ollaan jo siinä tilassa, että kaikki media on propagandaa - mitä uutta keksittäisiinkään kansaa ohjailemaan, jos kansa saisi itse painaa nappia sen puhuvan pään sijasta? Valtaapitävät eivät tule vallastaan vapaaehtoisesti luopumaan, joten mitä tahansa suoran demokratian mallia tultaisiin joko vastustamaan tai ohjailemaan niin vahvasti, että huomaisimmeko edes suuria eroja nykyiseen kakotopiaan?

Äänestyskäyttäytymisen ohjailu on medialle nykyään lasten leikkiä. "Asiantuntija"lausuntoja osataan jo nyt kysyä juuri oikeilta tahoilta, jotka osaavat ohjata keskustelut juuri haluttuun suuntaan ja keskittämään huomion vain haluttuihin asioihin. Keskusteluihin valittaisiin vain tietyt kannat, jotka sitten esitettäisiin sopivassa valossa - väärää mieltä olevien esitaistelijaksi valittaisiin henkilö, joka ei kykene puoliaan pitämään. Samaa strategiaa käytetään mediassa jo nyt jatkuvasti, kun keskusteluihin valitaan väittelemään epätasaisia raateja, sen mukaan minkä kannan halutaan "voittavan".

Mutta pelkkä äänestyskäyttäytymisen manipulointi ei vielä riitä, on myös määriteltävä mistä edes äänestetään. Ketkä sitten ehdotukset tekevätkin, määräävät he pitkälle siitä mistä asioista niitä mielipidettä lähdetään edes kyselemään. Toki sinne mukaan tulee varmasti eksymään myös kansalaisten itse tekemiä hyviäkin aloitteita, mutta ne voidaan sitten antaa median hoitaa pois suosiosta. Kun annetaan vain huonoja vaihtoehtoja minkä väliltä kerrotaan valinnat tehtävän, saadaan vain huonoja valintoja aikaiseksi. Tästä kaikesta voidaankin tehdä yksi johtopäätös - että mitään oikeaa muutosta nykyiseen olisi mahdollista saada aikaiseksi, yksi asia olisi saatava kuntoon sitä ennen.


Media

Nykyään median yksi päätehtävistä on säilyttää valedemokratian illuusio. Tämä tehtävä ei juurikaan muuttuisi siirryttäessä suoraan demokratiaan, ainoastaan keinot ja tarinat hieman muuttuisivat. Samat tahot, eli median omistajat, saisivat jatkaa vapaasti saneluaan siitä mitä valtaväestö tietää mistäkin asiasta. Eli oli sitten kyseessä edustuksellinen demokratia, suora demokratia tai mikä tahansa muukin järjestelmä, oikea valta on niillä, jotka määrittävät olemassa olevan tiedon.

Ja kuka sen tiedon määrää? Ne, jotka mediat omistavat... ja jotka kumartavat vain yhtä asiaa - raha. Ja rahan kumarrus... vallassa ovat ne, joilla on hallussaan rahan luonti. Nykyään se rahan luonti on otettu pois valtioilta ja annettu yksityisille omistajille, jolloin se "valta" ei ole enää sen maan näkyvillä vallanpitäjillä vaan niillä, jotka heidän naruistaan vetelee. On siis lähes yhdentekevää annetaanko se valta "kansalle" suoran demokratian muodossa vai onko se näiden puhuvien päiden hallussa, koska ne samat nukkemestarit säilyvät. Salaliittoteoriaa? Ei. Salaliittoja, toki, mutta ei teoriaa - faktaa.

Pelastaako siis suora demokratia maamme, jos moinen saataisiin jollakin tapaa maassamme järjestymään? Ei, ennen kuin maahan on saatu puolueeton media sekä itsehallinto ja rahan luonti takaisin. Jopa edustuksellinen demokratia "toimisi" jos ne edustajat olisivat itse vallassa, mutta nykyisenkaltainen nukkehallinto täydellisessä mediakontrollissa on vain kakotopinen orjaleiri suomalaisille. Seinät leveällä ja katto korkealla, toki, mutta kalterit joka puolella. Suora demokratia olisi siis askel parempaan, mutta ilman radikaaleja muutoksia sekin olisi vain laiha lohtu ja uusi illuusio häkistämme... Eli eikun median valtaa murentamaan!

lauantai 17. marraskuuta 2018

Hei, me äänestetään!


Vain äänestämällä voit vaikuttaa?

Ja jos et veikkaa, et voi voittaa. Olisihan näitä hienoja iskulauseita varmasti muitakin, mutta tämä äänestämällä vaikuttamisen harhaluulo on varmasti yksi pinttyneimmistä uskomuksista Suomessa. Riippuen toki mitä äänestetään ja miksi, sillä äänestämisellä voi todellakin vaikuttaa. Voit esimerkiksi antaa äänesi Euroviisuissa tai Tangomarkkinoilla, jolloin se sinun antamasi ääni vaikuttaa yhden osan niistä yhteen lasketuista äänistä. Tilanteesta riippuen siis hyvinkin paljon, tai ei paljoa paskaakaan. No mutta joukossahan on voimaa ja jos ihan kaikki äänestäisivät oikein, olisi ongelmat jo ratkaistu, on tyypillinen vastaus... jep, väärinäänestäminenhän se ongelman ydin on, toki toki.

Jälleen siis palataan siihen mistä oikeen ollaan äänestämässä. Jos nyt unohdetaan puhelinäänestämällä seuraava Big Brother putoaja ja keskitytään näihin "vakavampiin" äänestyksiin, onko niissä sillä äänestämisellä oikeastaan mitään tekemistä sen kanssa kuin selitetään mitä siinä oikein äänestetään? Presidentin-, eduskunta-, europarlamentti-, kunta- ja seurakuntavaalit ovat kaikki näitä maatamullistavia vaaleja, joissa äänestäminen on joidenkin mukaan niin elintärkeää, että olet ihan kauhea ihminen jos et hetijustiinsa suorita kansalaisVELVOLLISUUTTASI, eli kipitä kirjoittamaan numero lappuun.

Ensin kuitenkin korjataan yksi karmiva väärinkäsitys äänestämättä jättämisestä: ne, jotka äänestävät, ovat vastuussa tuloksesta ja siitä, että hyväksytään kyseinen järjestelmä vallitsevaksi käytännöksi TULOKSESTA RIIPPUMATTA. Jos äänestät, hyväksyt siis sen tuloksen saneleman tuloksen ja sillä selvä, pulinat pois. Äänestämättä jättäneet, kukin omista syistään, eivät ole vastuussa siitä tuloksesta, vaikka sitä väärää tulosta yritetään aina äänestämättömien niskaan sysätä. Hyväksyt järjestelmän äänestämällä. Laskutapa on mikä on, ei auta itku markkinoilla.


Mistä oikein äänestetään?

Yleisin selitys on "tämä on demokratiaa, näin se toimii että äänestetään jotain ehdokasta". Ei. Äänestäminen ei ole demokratiaa. Se on itse asiassa hyvin kaukana demokratiasta, eli kansanvallasta. Jos kyseessä olisi kansanvalta, jokaisen äänellä olisi yhtä suuri paino - niillä jotka eivät äänestä, sanovat siis EI kaikille ehdokkaille. Jos siis äänestäneitä on vaikka 15%, tarkoittaa se että 85% oli sitä mieltä ettei yhdellekään noista ehdokkaista tule antaa tippaakaan valtaa. Siinäpä vasta kova kansan mandaatti jos alle prosentti kannattaa jotain mielipidettä, mutta silti uskotellaan että se oli "kansan tahto, koska äänestettiin".

Jos tilanne taas olisi se, että jokaisen olisi ihan pakko äänestää, tarkoittaisiko se että yksikään yllä mainituista vaaleista olisi millään tavalla "demokraattinen"? Ei. Vaikka äänestysprosentti olisi 100, se ei silti muuttaisi nykyisiä edustuksellisia demokratioita demokratiaksi. Edustuksellinen demokratia on demokratiaa vain nimeksi, yhtäläisyydet loppuvat siihen. Siihen "demokratiaan" voi toki uskoa kuin Joulupukkiin, mutta yhtään todellisemmaksi se ei siitä muutu. Nykyisellään, kun jokainen ehdokas saa sen prosentin murto-osan kannatuksen kaikista äänioikeutetuista, tämä edustuksellisuuden illuusio luulisi jo murtuvan, mutta eipä sekään tunnu riittävän.

Eli mikä siis edustuksellisessa demokratiassa mättää? No se edustuksellisuus. Joku taho, jossain, päättää että "näistä ehdokkaista voit valita". No mutta saahan jokainen perustaa oman puolueen/ryhmän/mikälienee ja lähteä itse ehdokkaaksi! Toki, saa, mutta eipä sekään ole kansanvaltaa. Siinä valitaan edelleenkin ehdokas, joka tekee mitä haluaa tai käsketään. Eli se "kansan" valta muuttuu harvainvallaksi. Pahimmillaan yksinvallaksi, kuten esimerkiksi eduskunnassa toimiva yksipuoluejärjestelmä. Ja kyllä, äänestämällä niissä mikälievaaleissa, SINÄ sanot että tämä on niinkuin sen pitääkin olla.


On olemassa muitakin vaihtoehtoja

Tämä saattaakin tulla monelle yllätyksenä - on olemassa muitakin vaihtoehtoja. Huonoista vaihtoehdoista vähiten huonon vaihtoehdon valitseminen on siltikin huono vaihtoehto. Tämä on se, mikä vaivaa näitä maamme "äänestämällä vaikuttamisia". Muutaman kohtuullisen tai jopa hyvän vaihtoehdon lisäksi mukana on aina roppakaupalla susipaskoja vaihtoehtoja, joista sitten äänestämällä muodostuu ihan jokainen kerta enemmistö huonoista vaihtoehdoista. Ai miksikö niitä huonoja vaihtoehtoja on aina tarjolla? Koska ihmiset haluavat valtaa, mainetta ja mammonaa ja helpoin tapa on liittyä politiikkaan.

Mutta jos niitä muita vaihtoehtoja, oltaisiinhan ne jo otettu käyttöön? Ai miksi oltaisiin? Niillä ei valtaan pyrkivät pääsisi valtaan, joten järjestelmät ovat rakennettu, ihan jokainen niistä, niiden valtaan pyrkivien ehdoilla. Ja sitten kansalle kerrotaan että sääntöjä ei voi muuttaa, näin se on ja vain äänestämällä voit vaikuttaa. Hieno kusetus, eikö olekin? Monet ovatkin ehdottaneet suoraa demokratiaa ratkaisuksi moiseen ongelmaan. Myös radikaalista demokratiasta on puhuttu, mutta vaihtoehtoja on oikeasti lukemattomia - jokaiseen tilanteeseen sopiva vaihtoehto tulisi vain löytää.

Ja milläs sen paremman vaihtoehdon voisikaan löytää? Sillä yhdellä kansanvallan peruspilarilla, eli vapaalla sanalla. Mutta asiasta ei yleensä uskalleta puhua... tai paremminkin, ei osata puhua eikä edes tiedetä puhua, koska usko siihen että "vain äänestämällä voit vaikuttaa" on niin syvällä kansan uskomusjärjestelmässä. Onko siis se suunnittelemasi ääni niissä seuraavissa vaaleissa vain ääni järjestelmälle jolla ei ole mitään tekemistä sen tarinan kanssa millä verukkeella sinne koppiin marssit? Uskokoon jokainen mihin tahtoo... Jos äänestämällä voisi vaikuttaa, se olisi jo kielletty.

torstai 15. marraskuuta 2018

Hybridisodan aseet ja kohteet


Aseet valmiina jo reilut 100 vuotta

Hybridisota itsessään on terminä kohtuullisen tuore, mutta valtaosa sen keinoista on ollut tiedossa jo ainakin vuosisadan. Tarkastellaan tässä alkuun muutamaa aihealueen merkkiteosta:
- Trotter, W. - “Instincts of the Herd in Peace and War.”, 1916, (1921 6. laitos)
- Gustave Le Bon - “The Crowd: A Study of the Popular Mind.”, 1895
- Edward Bernays - "Propaganda", 1928
- Walter Lippmann - "Public Opinion", 1922
Sotilaallisiin ja taloudellisiin keinoihin ei toki näissä teoksissa oteta juurikaan kantaa, mutta muihin hybridisodan osiin kirjojen oppeja voidaan soveltaa. Nämä alueet ovat siis: poliittinen, sosiaalinen, informatiivinen ja politiikan kautta myös infrastruktuurinen.

Trotterin ja Le Bonin kirjat keskittyvät ihmisten käyttäytymiseen ryhmissä ja näiden ryhmien ohjailuun. Le Bon puhuu joukkomielestä ja Trotter ihmisestä sosiaalisena laumaeläimenä. Bernays ja Lippmann taas keskittyvät propagandaan ja heidän kantavana ajatuksenaan on yhteiskunnan hallitseminen yhtenäisen tiedon kautta. Ja kun yhdistetään teoria ja käytäntö joukkojen hallintaan, saadaan kasaan kaikki tarvittavat keinot ohjaamaan valtaväestöä juuri halutulla tavalla. Kun sitten massojen ohjaus muutetaan aseeksi, on hybridisodan aseet valmiina käyttöön.

Informaatiota on osattu käyttää sodankäynnissä yhtä kauan kuin on osattu sotia, mutta joku asia kuitenkin on muuttunut samoihin aikoihin kuin nuo edellä mainitut opukset ovat päivänvalon ensi kertaa nähneet. Hyökätessä toista maata vastaan on käytössä ollut aina mitä moninaisempia keinoja ja usein sodan ratkaisevana tekijänä ei olekaan ollut se, kumpi ampuu tykimmin vaan kumpi on onnistunut saamaan vastustajansa syömään itse itsensä sisältäpäin. Jos kansa saadaan taistelemaan keskenään, ei ulkopuolisen hyökkääjän tarvitse kuin siivota loput pois edestä ja valloittaa alue. Mutta moista hyökkäyssotaa ei enää juurikaan käydä, koska sille ei ole enää tarvetta. Sodat käydään toisella kentällä ja nyt käynnissä oleva väsytystaistelu voi päättyä miten tahansa. Niin että mikä se muutos olikaan? Kohde...


Mutta kohde on uudehko

Kun ennenmuinoin hirmuhallitsija kansaansa kuristi, hän teki sen silti omaksi edukseen. Mutta nykyinen hybridisodankäynti on luonut tilanteen, missä maan näkyvä johto sotii omaa kansaansa vastaan. Länsi syyttää toki kaikesta Venäjää, mutta jos katsoo mistä se propaganda maahamme nykyään saapuu niin sielä on näkyvimpänä propagandisteina EU ja NATO. Toki on mahdollista, että Venäjä on onnistunut soluttautumaan korkeisiin asemiin EU:ssa ja sitä kautta käskyttää maamme johtoa hybridisotimaan omaa kansaansa vastaan... Monelle ajatus siitä, että "omat" kävisivät sotaa meitä vastaan on kuitenkin täysin absurdi ja ainut mahdollinen vastaus on ulkopuolinen hyökkäys jos ei sitten Venäjän niin ainakin Kiinan tai vaikkapa terroristien osalta. Mutta ketä ne "omat" sitten ovatkaan?

Muutos, joka tapahtui reilu sata vuotta sitten oli globalisaation "synty". Toki koko maailman herruudesta jo antiikin aikoina saatettiin unelmoida, mutta vasta 1800-luvun lopulla alkoivat asiat näyttämään siltä että olisi oikeasti mahdollista yhden porukan hallita koko maailmaa. Teorioita keitä nämä uuden maailmanjärjestyksen tulevat johtajat oikein ovat, on toki lukemattomia. Oiligarkeista on ainakin löydettävissä paperi- ja rahavanat moneen tarvittavaan yhteiskunnan osa-alueeseen, mutta ovatko hekään se ylin taho? Mene ja tiedä, nämä globalistit ovat kuitenkin jatkuvassa hybridisodassa lähes jokaisessa maassa niiden maiden omia lokalisteja vastaan.

Siinä kun globalistit sotivat täydestä maailmanherruudesta ja kaikkien kansojen orjuuttamisen puolesta, ovat lokalistit määrällisesti paljon suurempi joukko, mutta kovin aseeton semmoinen. Globalistit omistavat lähes kaikki mediat, jotka propagandaa suoltaessaan ovat päävastuussa hybridisodan etenemisestä. Lokalistit taas usein haaveilevat demokratiasta tai ainakin saada olla ja elää rauhassa. Hieman eri päämäärät siis? Globalistit haluavat muuttaa jokaisen ihmisen vain koneiston rattaaksi, joka tuottaa heille heidän haluamiansa hyödykkeitä. Ihmiset eivät olisi yksilöitä, ainoastaan numeroita tietokoneen ruudulla joita ohjataan haluttuihin suuntiin. Keinot tähän kaikkeen on jo globalistien hallussa ja niitä käytetään lakkaamatta.


Sotakoneiston pysäyttäminen

Onko tätä massiivista hybridisotakoneistoa sitten mahdollista pysäyttää? Mikäettei. Jokainen osa koneistosta on "vain" ihminen, joka tekee työtä käskettyä ymmärtämättä mihin häntä käytetään - siis pelkkä palkkasoturi. Uskollisesti tehdään työtä käskettyä, käydään äänestämässä uusi kasvo piiskaa käyttämään ja sitten purnataan kun se piiska osuu omalle kohdalle. Melkoisen dystooppinen maailma, eikö totta? Ja mihin tämä koko järjestelmä perustuu? Illuusioon, joka on luotu sadan vuoden aikana ja jota muokataan joka hetki uudelleen, hieman paremmin peittäväksi. Illuusioon, jonka keinot sata vuotta sitten kirjoiksi asti jo raapustettiin.

Tämä virallinen tarina, illuusio silmiemme edessä, ei kuitenkaan ole täydellinen. Syy siihen on ihmisen erehtyväisyys. Paraskaan propagandisti ei voi kaikkeen vaikuttaa eikä kaikkea ennakoida. Ja näitä propagandisteja ei ole kuin kourallinen, joiden alla taas toimii legioonittain työläispropagandisteja (valtamedian journalistit) jotka eivät edes tiedä miksi he esittävät tiettyjä asioita tietyistä suunnista katsottuna. Mutta voisiko se suuri sotakoneisto sitten kompastua omaan näppäryyteensä? Kun propagandalegioonalaiset törmäilevät satunnaisesti todellisuuteen, osa heistä saattaa huomansa tulleensa vain käytetyksi...

Kumpi sitten tapahtuu ennemmin? Globalistien luoma erehtymätön tekoäly luo täydellisen järjestelmän vaiko lokalistit nakkaavat globalistit ulos vallasta ja elävät onnellisena omissa kodeissaan? Tällä hetkellä tekoälyn valmistuminen on lähempänä kuin lokalistien herääminen kusetukseen. Valtaosa Suomen lokalisteista on vasta siinä vaiheessa, että "ehkä se monikulttuurisuus ei olekaan rikkaus", mutta kipin kapin äänestämään valeoppositiota, koska sillä se maailma pelastuu! Eri maissa ympäri maailmaa tilanne toki vaihtelee suuresti - osa on jo paljon pitemmällä globalisaation ihanuudessa, joissain on taas jopa lokalisteja ainakin vallan kahvan nurkassa kiinni. Saas nähdä miten tämä hybridisota päättyykään... aseet ovat tiedossa, mutta osataanko tahi kyetäänkö niitä käyttämään...

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Uuskieli tutuksi - Sosialismi


Kaikkihan sen tietää mitä sosialismi tarkoittaa

Kuten uuskielessä on tapana, kaikki kuvittelevat tietävänsä mitä sana "sosialismi" tarkoittaa, aivan kuten mitä "oikeisto/vasemmisto" merkitsee. Sinänsähän sillä ei ole väliä, että kaikki määrittävät sanan omalla tavallaan ja jokainen saa halutessaan kutsua vaikka neliötä palloksi. Mutta jos asiasta halutaan keskustella, olisi syytä sopia mitä keskustelun kriittisillä termeillä edes tarkoitetaan. Jokainen saa toki vapaasti määrittää terminsä ja sanansa haluamallaan tavalla, mutta ettei pyörää tarvitsisi keksiä uudelleen, voitaisiin myös aina välistä käyttää sanoja niillä määrityksillä, mitä ne alunperin tarkoittivat?

Lyhyesti ja ytimekkäästi, sosialismi on (yhteiskunta)järjestelmä (tai pyrkii luomaan) jossa tuotantovälineet ovat yhteisessä omistuksessa. Mutta kenen yhteisessä? Siitä lähtee jo ensimmäinen sekaannus asiaan. Työntekijöiden yhteisessä omistuksessa tai yhteisön yhteisessä omistuksessa, riippuen tapauksesta. No kuinka kauaksi tämä "yhteisö" sitten ulottuu - naapuri, kylä, kaupunki, lääni vai koko maa? Siinäpä se pulma, josta varmaan olisikin syytä keskustella laajemmin. Erona kapitalismiin on siis pääasiassa yksityis- vs. yhteisomistus. Kuka omistaa tuotantovälineen tai vastaavan.

Mitä sosialismilla sitten nykyään puhuttaessa tarkoitetaan? Sosiaalidemokraattien ja "vihervasemmiston" politiikkaa, mitä tahansa asiaa jossa mukana on nimessä mukana "sosiaali", valtion ryöstöverotusta, totalitaarista yhteiskuntaa jota johtaa Maon kaltainen diktaattori... kaikkea "pahaa", nykyoikeistolaisen maailmankuvan mukaan. Yhteisöllisyyttä, ihanuutta, turvallista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa, monikulttuurisuutta, Marxilaisuutta, kommunismia ja kaikkea muuta lämmintä ja halattavaa, nykyvasemmistolaisen maailmankuvan mukaan. Ei siis ihan sama käsitys sanalle? Sattumaa tämä ei tosin ole ja siksi sana "sosialismi" kuuluukin ehdottomasti uuskielen edustavimpiin sanoihin.


Miksi näin?

Chomskyä mukaillen, "kapitalistille fasismi on pienempi paha sosialismiin nähden". Marxis-Leninistinen kommunismi on nykypäivänä lähes se yleisin määritelmä "sosialismille", mikä on toki hyvin kaukana sosialismista mutta toki sekin on mainittu Marxin teoriassa. Marxismin ideana oli lähinnä saada omille myytynä asia kuulostamaan aivan loistavalta järjestelmältä ja ulkopuolelta katsottaessa luomaan karsein mahdollinen dystopia mitä maa päällään kantaa - ja kutsua sitä kaikkea sosialismiksi. Nykyään sanakirjoihin asti vedetään Marxismin ja sosialismin välille yhtäläisyysmerkki, mutta niinhän siinä käy kun annetaan oiligarkkien kirjoittaa historia haluamakseen.

Politiikkaan termi "sosialismi" sopii myös kuin nenä päähän. Voidaan puhua asiasta, jonka jokainen osaa tulkita juuri sillä oikealla tavalla itselleen että muistetaan pitää vahva vastakkainasettelu käynnissä. Oikeisto näkee punaista (kuin härälle heiluttaisi punaista kangasta) heti kun sosialismi mainitaan ja samaa punaista (sydämiä ja ruusuja) näkee myös vasemmisto kun asia mainitaan. Toki myönnän että itsekin näen punaista kun sana "sosialismi" mainitaan - taas siinä pönkitetään paskapropagandaa, äläkää nyt hyvänen aika pelatko noiden valtaapitävien pussiin tuolla termin väärinkäytöllä...

Termiä siis käytetään lähinnä jakamaan ihmisiä, pilkkaamaan tahi ylistämään jotain asiaa. Samaa termisoppaa pilaamassa on toki myös kommunismi, mutta jätetään se nyt enempää huomiotta. Eli syy "miksi" näin alkaa pikkuhiljaa valkenemaan - hajota ja hallitse. Kyllä, asioita mihin nykyään sosialismilla viitataan pitävät sisällään aivan käsittämättömän haitallisia asioita ja myös useita lähes kaikkien kannattamia asioita. Kirjastot, koulut, julkinen terveydenhuolto, miksei myös poliisi ja oikeuslaitos, armeija mukaan lukien - nämä kaikki ovat myös "sosialismia". Yhteisesti omistettua ja yhteiskunnalle hyödyllisiä instansseja... tai no, ainakin voisivat olla hyödyllisiä, nykyään kun monet noista instansseista on tahallaan menty pilaamaan ja kääntämään ainakin osittain yhteisöjen haitaksi.


Yhteisöllisyyden paluu?

Kansan jakamisen lisäksi tärkeä syy sosialismin maineen pilaamiseksi on toki valtaapitävien loputon halu estää ihmisten välinen yhteisöllisyys ja yhteistyö. Nykyään ei sitä vaaraa juurikaan ole, että ihmiset tähän kusetukseen havahtuisivat ja nousisivat sortajiaan vastaan, mutta kun katsoo minkä moisia lakeja ollaan Suomessa säätämässä yhteisöllisyyden suitsimiseksi, voidaan näiden asioiden yhteyttä pitää aika vahvana. Toki monelle se on vain ihan sattumaa, että kun kansa saa keinot helposti verkostoitua ja tehdä yhteistyötä (esimerkiksi sosiaalinen media), yht'äkkiä aletaan nikkaroida lakipykäliä valvontaan ja ennakoivaan "rikollisuuden" torjuntaan.

Jos siis kuvitellaan, että saisimme jossain vaiheessa edes etäisesti tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan, olisi tämä pelottavan mystinen "sosialismi" saatava osaksi yhteiskuntaa. Yhteisöt omistaisivat koulunsa, terveydenhuoltonsa ja kulttuuripaikkansa joita sitten ulkopuolisillekkin voitaisiin joko kaupata tai "vaihtaa palveluita" tarvittaessa. Sen sijaan että nuoriso pistää paikat paskaksi kun "eihän se koulu kuulu kenellekään", olisi jokainen yhdessä vastuussa omasta ympäristöstään. Vanhuksistakin voidaan pitää yhdessä huolta, eikä kaataa rahaa yksityisen hoivafirman kukkaroon jonka ainut periaate on tienata rahaa sillä vanhuksella.

Tästä yhteisestä utopiasta ollaan tosin vielä kaukana, koska "vain äänestämällä voit varmistaa etteivät ne pahat sosialistit, etenkään kansallissosialistit, tule koskaan pääsemään enää valtaan". Samalla kun "ylläpitääksemme pohjoismaisen sosiaalisen järjestelmän meidän on verotettava rikkaita ja muilta viedä tuhkatkin pesästä". Niin mitäs se sosialismi taas olikaan? Ainiin, yhteistä omistamista. Ei kaikilta varastamista ja kavereille antamista. Toki jokainen saa määrittää omat sanansa kuinka itse haluavat, sehän se vasta tekee keskustelusta helppoa! Helppoa, joka tarkoittaa tässä kohtaa mahdotonta, mutta eihän se niin nuukaa ollut mitä sanat tarkoittavat?

tiistai 13. marraskuuta 2018

Kyseenalaista epäilys


Voit kyseenalaistaa kaiken

Kyseenalaistaminen tulkitaan usein joko kyseisen asian suoranaiseksi vastustamiseksi tai sen epäilemiseksi. Osa taas puhuu skeptisyydestä tai kriittisyydestä, mitkä nekin ovat enemmän negatiivisia suhtautumistapoja aiheeseen josta ollaan skeptisiä/kriittisiä. Synonyymejä kyseenalaistamiselle ovat myös: moittia, kiistää ja riitauttaa. Mutta miksi kyseenalaistamisesta puhuttaessa on kyse jostain kiistämisestä? Sanaahan voitaisiin käyttää hyvin neutraalisti, eli kyseenalaistaa jokin asia, eli ottaa selvää miten asia on kun ei tiedä.

Olisiko näissä kyseenalaistamisen eri vivahteissa siis jälleen uuskielen kukkasia? Sen sijaan että selvitettäisiin asioita, ne kerrotaan auktoriteetin taholta ja niin ne ovat koska niin kerrotaan, pulinat pois. Jos kyseenalaistat jotain asiaa, olet siis sitä vastaan ja tapauskohtaisesti sitten asiaan liittyen olet joko hyvä tai paha tyyppi. Tavallinen skeptikko on yleensä "hyvä tyyppi", siinä kun ilmastoskeptikko on taas pohjasakkaa. Maahanmuuttokriitikkokaan ei saisi kaikissa piireissä olla ja rokotekriitikko on vielä ilmastoskeptikkoakin alempana. Holokaustikiistäjä on useassa maassa taas putkaan kiikutettava rikollinen.

Mitä sitten pitäisi kyseenalaistaa ja mitä hyväksyä sellaisenaan? Yhteiskunnan yhtenäisyyden kannalta on tärkeää, että kaikkien jäsenten todellisuudet täsmäävät suurissa asioissa ja niitä asioita ei kyseenalaisteta. Mutta onko tämä hyvä asia sitten yhteiskunnalle? Jos mitään vanhoja arvoja ei kyseenalaisteta, eivät asiat liioin kehity. Kaikkia asioita olisi syytä aika ajoin kyseenalaistaa, mutta se ei tarkoita samaa kuin epäillä niitä. Jos joku asia toimii, ei sitä tarvitse korjata tai muuttaa vain muuttamisen ilosta.


Epäilyksen varjo

Siinä kun jotain asiaa kyseenalaistetaan ja selvitetään tilannetta, epäilyksessä on usein lähtökohtana se että tässä asiassa jokin mättää ja siksi se on kyseenalaistettava. Esimerkiksi omaa identiteettiään pitää kuulemma jatkuvasti epäillä, jos sattuu olemaan väärässä kehossa tai on väärät kalusteet jalkojen välissä. Jatkuvasti epäilyksen varjossa eläminen on usein ihmiselle usein kovin haitallista, kun ei voi luottaa enää mihinkään - mielenrauhaan tarvitaan luottamista johonkin. Tähän mielen ristiriitaisuuteen osa on löytänyt vastauksen toteamalla ettei mihinkään voi enää luottaa ja asiat vain sattuvat olemaan. Jokainen elää omassa maailmassaan ja kaikki muu on harhaa.

Epäilen kuitenkin vahvasti, että kaiken epäileminen yhdistettynä hälläväliä-mentaliteettiin saattaa ajaa ihmisen tilaan, missä niistä muista ihmisistä tai muistakaan asioista ei välitetä enää pätkääkään. Ja kun ei välitä enää mistään, voi tehdä mitä itse haluaa, kenelle haluaa. Toisaalta taas voidaan kysyä, onko se jonkin suuren auktoriteetin yksi oikea todellisuus paljoa parempi vaihtoehto? Dogmaattinen uskosmusjärjestelmä, oli se sitten uskonnon tai jonkin muun aatteen luomana tuo toki turvallisuutta ja vakautta, mutta niissä tiettyjä asioita ei saa kyseenalaistaa saatikka epäillä.

Jos joku asia haiskahtaa, on sitä syytäkin epäillä. Kun asia ei tunnu itselle oikealta, sen kyseenalaistaminen ja selvittäminen saattaa ratkaista ongelman jos toisenkin omassa elämässä. Maailmassa on paljon epäilyttävää ja moni asia mihin yleisesti uskotaan tulisikin kyseenalaistaa, mutta vain harva sille polulle lähtee. Niin paljon helpompaa ja turvallisempaa on uskoa samaan kuin kaikki muutkin ja kohdistaa ne epäilyt ainoastaan niitä kohtaan, jotka kyseenalaistavat asioita. Tarkastellaan siis kriittisesti niitä ihmisiä, jotka kyseenalaistavat, ei niitä asioita joita kyseenalaistettiin. Se on aika epäilyttävää, vai mitä?


Voit muuttaa kantaasi koska tahansa

Mutta mikä saattaa tulla yllätyksenä monelle kyseenalaistajalle tai kyseenalaistamattomalle on se, että sitä omaa mielipidettä mistä asiasta voi muuttaa ihan koska tahansa. No hitto, opin jotain uutta ja se muuttaa asioita X, Y ja Z, pitääpäs funtsia asiaa tarkemmin. Asiat muuttuvat jatkuvasti, mutta kehittymistä voidaankin jo kyseenalaistaa ja jopa epäillä että osa muutoksista on taantumista. Jopa lähes ikuisinakin pidetyt asiat ovat aikojen saatossa muuttuneet kun olemme saaneet uutta tietoa. Ehkä jonain päivänä aurinkokin nousee eri suunnasta? Mene ja tiedä, sitäkin voi toki kyseenalaistaa ja tehdä vaikkapa havaintoja, minkä jälkeen asiasta voi tehdä päätöksen itselleen.

Väärässä oleminen onkin ehkä pelottavin asia koskaan. Ajatella mikä häpeä kun on ollut väärässä!? Virheistä ei opita jos ei niitä myönnetä mutta kun virheestä on oppinut, voi yksilö siitä kehittyä ja olla seuraavana hetkenä hieman paranneltu versio itsestään. Saman virheen toistaminen on joidenkin mielestä hulluutta, mutta asiaa voidaan ajatella myös siltä kannalta että varmistetaan ettei jokin asia vieläkään toimi. Vaikkapa... nyt tällä kertaa ne asiat muuttuvat äänestämällä! Ihan varmasti, ihan varmasti...

Onko sitten enää mitään mihinkä voisi luottaa tuosta vaan? Siihen joutuu jokainen vastaamaan itse omalle kohdalleen. Joihinkin ihmisiin voi vaikkapa luottaa niin, että voit olla varma että tulet kusetetuksi, tavalla tai toisella, jos uskot siihen mitä se toinen sanoo. Jos joku taas esittäytyy guruna, on syytä usein epäillä kaikkea mitä guru suustaan ulos päästää. Ehkäpä jokaisen läheltä löytyy kuitenkin ihmisiä, joihin voi luottaa? Mutta millä sitten asioista voi päästä selville? Puhumalla, siis kommunikoimalla niiden muiden karvattomien apinoiden kanssa joita ihmisiksikin kutsutaan. Vapaa sana on keino selvittää ne epäilykset monessa asiassa. Joskus voi myös myöntää ettei vaan tiedä... Ja kuten aina, älä usko mitä sanon vaan kyseenalaista sanottu ja ota itse selvää...

tiistai 6. marraskuuta 2018

Teoriaa mielestä - Laumaseuraeläin aseena


Mikä ihmeen laumaseuraeläin?!

"Grex" tai "greg-", latinaksi tarkoittaa laumaa tai parvea. "Gregarius" ja siitä lontooksi väännetty "gregarious" kuvaa seuraa rakastavaa olentoa tai laumassa elävää. Suomeksi en tälle termille sopivaa sanaa löytänyt, mutta otsikon laumaseuraeläin kuvaa kuitenkin asiaa mistä artikkeli kertoo kohtuullisen hyvin. Seuraa rakastava ja laumassa elävä - no ihminenhän se on. Suoja, ravinto ja lisääntyminen ovat alkukantaisia ihmisviettejä, joiden joukkoon tämä seuran halu vääjäämättä myös kuuluu. Nämä eri vietit ohjaavat ihmisen käyttäytymistä ja niiden tärkeys vaihtelee tilanteen mukaan. Kun on katto pään päällä ja jääkaappi ruokaa täynnä, olisi sitä seuraakin mukava saada ainakin välillä?

Ihmisen selviytymisen kannalta tämä yhteen lyöttäytyminen on selviytymisen kannalta ollut elintärkeä asia. Ihminen ei ole se kaikista nopein tai vahvin, älykkyydestäkin voidaan olla montaa mieltä, mutta ehdottomasti yksi yhteistyökykyisimmistä olennoista maan päällä. Kieli ja sen moninaiset mahdollisuudet avasivat ihmiselle ennen näkemättömät keinot tehdä yhteistyötä ja koordinoida lauman toimia. Kun lauma pysyi tiukasti kasassa ja käytti jokaisen yksilöllisiä taitoja hyväkseen, tuli ihmisestä aikojen saatossa maapallon yksi menestyksekkäimmistä ja toki tuhoisimmista olennoista. Siinä kun pienet yhteistöt puhalsivat samaan hiileen yhteiseksi eduksi, osa ihmisistä halusi kuitenkin päästä päsmäröimään koko joukon puolesta.

Tämä muiden hallitseminen onkin kehittynyt vuosituhansien saatossa siihen pisteeseen, että kansaa osataan hajottaa ja niputtaa täsmälleen halutulla ja tilanteeseen sopivalla tavalla. Kun laumaa esimerkiksi valmistellaan sotaan, heidät yhdistetään joukoksi saman lipun taakse ja toista laumaa vastaan. Mutta muutoin heidät halutaan pitää mahdollisimman hajanaisena, ettei vaan pääse käymään niin että lauma havahduttuaan ulkoa ohjaamiseen alkaa vaatimaan moisia asioita kuin vapaus tai rauha. Siksi valtaapitävien on varmistettava laumojen muodostuminen omiin tarkoitusperiin sopivaksi hyvissä ajoin ennen kuin moinen pääsisi muodostumaan orgaanisesti.


Aseena?

Politiikka on yksi malliesimerkki miten ihmisten laumakäyttäytymistä käytetään hyväksi kansan jakamisesta sopiviksi lohkoiksi. Valedemokratiamme yksipuoluejärjestelmä takaa jokaiselle ryhmälle oman symbolin seurattavaksi (puolueet) ja usein myös sankarin palvottavaksi (puolueen suuri johtaja tai vastaava julkinen pärstä). Jokainen ryhmä tietää kuka kuuluu "omiin", ketkä ovat "melkein samalla puolella" ja minkä värinen lippu "vihollisella" on. Todellisuudessa valtaosa tavallisesta kansasta haluaisi vain olla turvassa, rauhassa ja omien kavereidensa kanssa. Mutta valtaapitävät kertovat että on tärkeämpää osoittaa ne eroavaisuudet, että vihollisen tunnistaminen ei olisi kenellekään ongelma. Lauma jaetaan ja käännetään siis omiaan vastaan.

Maahanmuutossa tätä laumaviettiä on myös käytetty erittäin tehokkaasti aseena. Kerrotaan ensin että se oma lauma ei ole mitään, ainoastaan ulkoa tuleva ja erilainen voi luoda hyvän lauman. Tätä länsimaisen propagandan valkoisen perheen vihaa on tuputettu jo pitkään ja siinä on onnistuttu niin hyvin, että osa haluaisi päästä omasta kansastaan eroon ja tulla integroiduksi osaksi jotain suurempaa, globaalia laumaa missä kaikilla on mukamas mukavaa. Mitä erilaisempi olet, sitä enemmän olet samanlainen kuin kaikki muut ja vain erilaiset ovat omia, samanlaiset taas vihollisia. Otetaan sitten suuri joukko erilaisia maahan ja katsotaan kun kansa repii itsensä kahtia kisatessaan siitä, kuka on suvaitsevaisin erilaisuutta kohtaan muiden kustannuksella.

Entä sitten sotalaumat? Aseellisiin konflikteihin on lännen johtajilla kova hinku, mutta toistaiseksi he ovat joutuneet tyytymään hybridisotaan omaa kansaansa vastaan. Siinä jako on karkeasti tehty väärinajattelijoiden ja oikeinajattelijoiden kesken, aina sen mukaan mistä puhutaan. Vihapuhe on se väitetty ase, jonka käyttöön yllytetään ja sitten rangaistaan yksipuolisesti valtiovallan toimesta. Kansansa suojelijat käsketään hyökkäyssotaan omaa kansaa vastaan demonisoimalla väärinajattelijat ja ylistämällä oikeamielisiä tahoja mediassa. Vihollinen voi olla vaikka se oma naapuri, koska väärinajattelu on niin salakavalaa - siksi tarvitaan urkintaa selvittämään missä ne väärinajattelijat ovat ja yrittävätkö he muodostaa omia laumojaan.


Takaisin luontoon

Onko paluuta takaisin alkukantaisempaan ja ihmisluonnolle ominaisempaan enää olemassa? Ensin täytyisi selvittää onko tälle enää edes halua - tarve kun vaikuttaisi olevan ja se heijastuu yhteiskunnassa pahoinvointina. Valtaapitävien suunnalta halua ei varmastikaan ole ja heidän tarpeensa ovat kovin poikkeavat muihin nähden. Siinä kun tavalliset ihmiset haluavat yhteisoloa ja eloa, valtaapitävät tahtovat hallintaa ja ennalta-arvattavuutta. Joukkomieli on helposti ohjattavissa, mutta arvaamaton villinä ja vapaana ollessaan. Siksi jo yksittäiset väärät mielipiteet saattavat olla hyvinkin vaarallisia...

Propaganda on nykyään se keino, millä ihmisille opetetaan miten kuulua oikeaoppisesti joukkoihin, mihin joukkoon he kuuluvat ja mikä puhuva pää on sen porukan messias. Valtamedia paasaa päivästä toiseen ohjeistusta, jota jokaisen hyvän ihmisen tulee noudattaa tarkalleen ja jokaisen väärinajattelijan tulisi noudattaa käänteisesti - tarvitaanhan sitä ohjailua molemmin puolin, että luotu konflikti saisi halutun suunnan. Tämän mediapropagandan jos saisi kitkettyä pois, palaisiko kansa takaisin juurilleen ja alkaisi välittämään niistä itselle läheisistä olennoista? Mikä olisikaan se luonnollinen laumakoko ihmiselle? Riippuu varmasti yksilöstä - partneri, perhe, sukulaiset, naapurit, kylä, kaupunki, kunta, lääni, maa vaiko koko maailma? Jokainen voi sen päättää vain itse.

Moderni länsimainen ihminen ei muita kaipaa, vaan on kilpailussa kaikkien muiden kanssa - näin kertoo propaganda. Mutta jos kaipaa, pitää se kohdentaa juuri oikein mielipiteiden mukaan, ettei vahingossakaan joudu kosketuksiin yksilöiden kanssa jotka ovat eri mieltä. Siksi väärästä mielipiteestä opetetaankin loukkaantumaan verisesti ja väärämielisten kanssa ei saa kaveerata missään tapauksessa. Hajotetaan siis itsestään muodostuneet joukot ja laumat, määrätään ulkoa ne tarkat rajat - näin meille kerrotaan. Mutta näin ei tarvitsisi olla. Jos palattaisiin takaisin yhteisöihin ja yhteistyöhön, olisi maailma kovin erilainen paikka. Millainen, siinäpä funtsittavaa illaksi tai useammaksikin?

lauantai 3. marraskuuta 2018

Virallisen tarinan merkitys


Määritelmä ja merkitys yksilölle

Että asiasta voidaan puhua, on sille annettava nimi. Olen ennen puhunut virallisesta totuudesta, mutta ettei pilata tämän enempää totuuden merkitystä, vaihdetaan termi viralliseksi tarinaksi. Tarinahan se onkin, joskus totuuden kanssa kohtuullisen lähellä, mutta usein tämä tarina on vain päällystetty uskottavilla osilla - loppu onkin tarkkaan valikoitua tarinaa virallisten tahojen luomana ja eduksi. Mistä siis on kyse? Siitä tarinasta, niistä kaikista asioista, mitä meille vapaasti tarjotaan silläkin hetkellä ja kehotetaan tekemään, olemaan tahi sanomaan. Ennen se oli koti, uskonto ja isänmaa... nykyään, noh, vilkaisu valtamedian uutisiin antaa vilauksen.

Virallisen tarinan airueet löytyvät nykyään mediasta ja koulujärjestelmästä, missä yksilö nostetaan korkeaan asemaan, maailman navaksi, kunnes sitten tarvittaessa palautetaan takaisiin omalle paikalleen, eli koneiston orjaksi. Niin kauan kuin koneiston ratas toimii ja on hyödyllinen, yksilön intohimoja ja mieltymyksiä koetetaan pönkittää ja saada muut ihannoimaan tätä esimerkillistä yksilöä. Olet sitten puolesta tai vastaan niitä sallittuja asioita, aina löytyy joku joka tulee hurraamaan sinulle. Turvallisempaa on toki tehdä jotain mahtavaa vapaissa asioissa, koska lähes kaikki voivat tulla hurraamaan. Mutta kiellettyihin kantoihin tahi asioihin älä satu - niissä tehdään vaan kuten käsketään.

Virallinen tarina siis pääosin muodostuu kolmesta eri tyyppisestä tiedosta - vapaat, sallitut/rajoitetut ja kielletyt. Vapaana asiana on nykyään "viihde" ja urheilu. Niitä voit tehdä lähes täysin vapaasti, kunhan et tuo mukaan mitään kiellettyä mielipidettä. Sallituissa asioissa on taas rajat ja usein kaksi vastakkaista kantaa, koska vastakkainasettelu on haluttu tila. Sallittuja asioita on vaikkapa politiikka vasemmisto-oikeisto akselilla ja maahanmuutto - saat kannattaa kumpaa puolta tahansa, kunhan et vaan yritä yhdistää vastapuolia vaan kylvät pelkkää riitaa. Kiellettyjä asioita/mielipiteitä omaavat yksilöt taas halutaan pois yhteiskunnasta. "Salaliittoteoreetikot", "rokotuskriittiset" ja useat muut ryhmät on leimattu virallisessa tarinassa heti Saatanasta seuraavaksi. Hyvä ihminen tietää ettei niihin voi luottaa...


Valedemokratialle

Että nykyisenkaltainen suuri huijaus "demokratiasta" voisi toimia, on virallinen tarina oltava hyvässä iskussa. Jokaisen kunnon kansalaisen on tiedettävä tasan tarkkaan samat asiat miten demokratia toimii ja näitä oppeja on toistettava niin kauan, että uskomus on samalla tasolla kuin uskomus että tuli on kuumaa ja jää on kylmää. Tiedäthän - äänestämällä voit vaikuttaa, väärin äänestäneissä on syy miksi menee huonosti ja äänestämättömien syy on miksi vastapuoli voitti. Oikeisto on Suomessa "hyvikset", vasemmisto "pahikset", mutta äärioikeisto on taas pahikset ja äärivasemmisto hyvikset... koska Neuvostoliitto ja etenkin Venäjä. USA ja NATO taas on hyviksiä, mutta Trump on pahis.

Ja kuten yksilön oikeuteen virallisessa tarinassa kuuluu - voit olla eri kannalla oikeisto/vasemmisto asiassa, mutta Venäjä ja Trump ovat aina pahoja, joten niiden kannattaminen on taas hyvin halveksittavaa. Siis sallittua on kannattaa oikeistoa tahi vasemmistoa, haukkua vastapuolta kaikesta, mutta NATOn sodanlietsontaa ei parane kritisoida jos haluaa säilyttää hyvän yhteiskunnallisen aseman. Sillä oikealla liputuksella kun voi jopa päästä takaisin peliin mukaan, jos on mennyt töppäämään jossain muussa asiassa (kukas kävikään juuri sotaharjoituksissa pyörähtämässä?).

Jos katsoo Suomen nykyistä poliittista kenttää, hyvä ihminen tunnistaa oman puolensa ja muistaa äänestää oikein, muutenhan vastapuoli pilaa kaiken - pelottelupropagandaa tarvitaan sankarimyytin luomiseksi. "Jos et äänestä meitä, tämä kertomamme tärkeä asia väärin tehtynä pilaa juuri sinun ja kaikkien rakkaittesi elämän!" - jokaisen puolueen sankariehdokas. Jos taas puolueita ja heidän tekemisiään ja ohjelmiaan lukee, on selvää että: oikeisto ei ole oikeistoa, vasemmisto ei ole vasemmistoa, oppositio ei ole oppositiota - jos siis sanoilla tarkoitettaisiin sitä, mitä ne alunperin merkitsivät. Ripaus uuskieltä mukaan tarinaan, ettei vaan pääse muodostumaan vääriä mielipiteitä?


Yhteiskunnalle

Mitä enemmän yksilö altistuu virallisen tarinan propagandalle, sitä vahvemmin se uppoaa selkärankaan asti. Eli mitä korkeammin koulutettu, sitä pidempään on virallisen tarinan lonkerot saaneet pureutua niihin uskomuksiin. Toki eri alojen koulutuksissa tämä indoktrinaation määrä vaihtelee, sen mukaan kuinka paljon tämän yksilön tulevaan toimenkuvaan kuuluu ihmisten kanssa vuorovaikuttaa. Humanististen tieteiden professori on aika likelle se indoktrinaation huipentuma - etenkin jos taustalla on vielä sopivaa rahoitusta tarinaa muokkaavilta tahoilta. Päälle vielä vuosikymmenet median propagandaa niin paketti on valmis marssitettavaksi yleisön eteen saarnaamaan seuraaville sukupolville virallista tarinaa.

Mutta kaikkiin se indoktrinaatio ei uppoa, syystä tai toisesta. Siksi niin monen yksilön pahoinvointi kuin myös kapinahenki koneistoa vastaan on kasvussa. Tätä ilmiötä koetetaan selittää keksimällä uusia tarinoita vaikkapa "vastapuolen propagandasta", vaikka syy niin moneen ongelmaan on kovin yksinkertainen ja samalla todella monimutkainen. Voitaisiin hyvin puhua myrkytyksestä, myrkytysoireista ja vastamyrkyn leviämisestä. Kun mieli myrkytetään virallisella tarinalla ja virallinen tarina neuvoo myrkyttämään kehon ja mielen, saadaan runsaasti oirehtivia yksilöitä.

Mikä se vastamyrkky sitten olisi? Vapaa sana. Ja juuri siksi sitä halutaan rajoittaa ja vaimentaa. Terve yhteiskunta rakentuisi lukemattomista mielipiteistä ja niiden joukosta hyödyllisimpien ottamisesta käyttöön. Sairas yhteiskunta taas altistetaan yhdelle tarinalle, josta ei saa purnata saatikka kyseenalaistaa. Kun yhteiskunnan kaikki viralliset tahot yhdessä tuumin vaativat kansansa kyttäämistä ja mielipiteiden valvontaa, voit olla varma että virallisen tarinan sadut fasismista ovat lähempänä todellisuutta kuin luulitkaan - vain sadun punahilkka, metsästäjä ja susi ovat menneet sekaisin...

perjantai 2. marraskuuta 2018

Kapitalismin kyynel


Pisaramalli

Täydellinen, vapaa markkinatalous, on ihanne ja utopistinen ajatelma maailmasta, missä markkinat ratkaisevat kaikki ongelmat eriarvoisuudesta. Kaikilla on yhtä hyvät mahdollisuudet päästä huipulle missä voittajat omistavat kaiken mahdollisen. Täysi järjestelmän nollaus olisi kuitenkin tehtävä ensiksi, koska nykyinen järjestelmä on niin pahasti vinoutunut, mutta sen jälkeen markkinat hoitavat itse itsensä... ainakin melkein. Ensimmäisenä ongelmana tulee vastaan kapitalismin ja demokratian yhteensopimattomuus, mikä monelle tavalliselle tallaajalle tulee sekä suurena yllätyksenä, kuin myös modernille valaistuneelle ihmiselle mahdottomuutena, koska demokratia on se ylin aate sivistyneessä maailmassa. Mutta unohdetaan nyt tuo pikkuvika ja tutkitaan mihin "puhdas kapitalismi" johtaakaan.

Syy miksi kutsun tätä teoriaa pisaramalliksi, siis kapitalismin kyyneleeksi, on se, että lähtökohdiltaan kapitalismi tulee johtamaan parhaassa tapauksessa yhteiskuntarakenteeseen, joka on muodoltaan pisaran muotoinen. Huipulla on hyvin harva ja kärjessä vain yksi, keskiluokka on paksu ja alin kasti taas kapenee muttei muodosta samanlaista piikkiä kuin huippu. Kilpailu ja voiton maksimointi on kapitalismissa koko juju, mikä utopistisen teorian mukaan johtaa tasa-arvoon, mutta käytännössä kun siihen lisätään ihminen mukaan, saavutetaan jotain aivan muuta kuin tasa-arvo. Saadaan pisara, jossa huipulla ovat ahneimmat ja röyhkeimmät, usein siis psykopaatit ja sosiopaatit, mutta rajattoman kasvun aikana keskiluokalle valuu riittävästi että heilläkin menee hyvin. Alimpaan luokkaan joutuvat heikot ja sairaat, jotka eivät pysy kisassa mukana.

Pisaran alin kohta on siis se, missä ihmisellä ei ole yhtään mitään. Siitä kun hieman kohotaan ylöspäin, joukko jolla on edes hitusen on hieman suurempi kuin nollissa olevat. Keskiluokka on mallissa runsaslukuisin ja huippua kohti määrä radikaalisti pienenee. Omaisuus taas jakautuu niin, että rikkain 10% omistaa noin kolmanneksen kaikesta ja keskiluokka omistaa puolet. Suurella osalla ihmisistä siis menee ihan hyvin, mutta kuten aina, osa tippuu kärryiltä ja jää nollille. Tätä varten keksittiinkin mukaan ottaa säännöstelyä ja varojen tasaamista, mikä yhdessä rajattoman kasvun mahdottomuuden vuoksi sotkeekin koko homman ihan täydellisesti.


Pisarasta pyramidiksi

Koska rajaton kasvu on rajallisessa maailmassa mahdottomuus, se jo yksistään tuomitsee tämän vapaan markkinatalouden utopian tuhoonsa. Rajallisessa ympäristössä pisara muuttuu pyramidiksi, jossa keskiluokasta entistä useampi valuu alimpaan kastiin. Kilpailussa hyvin pärjäävät kykenevät käyttämään kerryttämäänsä varallisuutta tekemään kilpailusta epäreilumpaa muille ja helpompaa itselle. Kuihtuva keskiluokka joutuu entistä ahtaammalle kilpailun kiristyessä, mutta silti suurimmalla osalla menee ihan hyvin. Sotien jälkeen elimme jokusen vuosikymmenen aikaa, jolloin pyramidi oli vielä lähellä pisaraa - talous kukoisti ja kasvoi räjähdysmäisesti. Kasvu alkoi kuitenkin hidastumaan ja väestörakenne varallisuudessa alkoi muistuttaa pyramidia, tosin köyhin luokka oli hienosti piilossa kuten ennenkin kehitysmaissa ja omien siltojen alla.

Kun rajallisen kasvun kaveriksi otetaan korruptoitunut järjestelmä ja ylhäältä kaikille saneltavat säännöt, päästään pyramidista lähemmäksi Eiffel-tornin muotoa. Huippu on korkealla kaukana rahvaasta ja vain terävä piikki. Keskiluokka on kutistunut ja vain pohjalla on tilaa kaikille. Miten näin pääsikään käymään? Samat rikkaat, jotka kilpailusta hyötyneenä onnistuivat järjestelmän pakottamaan pyramidiksi, voivat sääntöjä sanelemalla puristaa pienet ja keskisuuret pelurit pois päiviltä. Tämä on juuri se tilanne mistä saamme Suomessakin nauttia - "demokratialla" puristetaan eliitti kauaksi rahvaasta ja keskiluokkaa rangaistaan säännöillä kunnes suostuvat luovuttamaan.

Takaisin pisaraan ei tästä olekaan enää mahdollista palata ja huipun etäisyys muista kasvaakin nopeammin kuin koskaan ennen. Korkein kymmenes omistaa jo nyt yli puolet kaikesta ja tällä menolla omistavien määrä pienenee samalla kun omaisuuden määrä kasvaa. Tarkoituksena olisi siis päästä tilaan, missä 1% omistaa vähintään 90% kaikesta. Siihen päästäneen alle sadassa vuodessa, jos nykyisen menon annetaan jatkua. Se olisi sitten lähellä puhtainta kapitalismia, mikä sopii hyvin nykyiseen kakotopiaan. Siinäpä sitä hienosti "oikeisto" ja "vasemmisto" löivätkin hynttyyt yhteen...


Neoliberalismin unelma

Yhtä väärin kuin kutsua tätä Suomen järjestelmää kommunismiksi saatikka sosialismiksi olisi kutsua sitä kapitalismiksi. Marxis-Leninistinen kommunismi sekoitettuna kapitalismiin, siis neoliberalismi, kuvailee jo hieman paremmin tätä kleptokratiaa. Taloustieteilijät tuntuvat hehkuttavan kapitalismin ilosanomaa, samalla kun hallitus ruuvaa järjettömiä sääntöjä muka kilpailua tasaamaan. Lopputulos on kuitenkin selvä - varakkain 1% hyötyy, kaikki muut kärsivät. Media keskittää huomion oikeiston ja vasemmiston kahnaukseen, kertomatta että molemmat puolet ajavat täsmälleen samaa politiikkaa eliitin eduksi.

Mikä siis lääkkeeksi? Ensin pitää ongelma löytää ja tunnistaa, että sille voi jotain tehdä. Uuskieli on yksi suuri osa tätä ongelmaa - asioista ei voida enää puhua. Sananvapaus, eli tietystä asioista ei saa puhua on toinen suuri ongelma. Yksipuoluejärjestelmä valeoppositioineen on ongelmalistalla suhteellisen alhaalla, mutta sekin pitäisi korjata ennen kuin valta saataisiin takaisin kansalle, mille se perustuslainkin mukaan kuuluisi. Mitä muuta pitäisikään korjata? Valtaapitävät eivät halua että ongelmista puhutaan, ellei ne mainitut ongelmat ole median esiin nostamia ja sallittuja purnauksen aiheita.

Kapitalismi ja Marxis-Leninistinen kommunismi (NL näin esimerkkinä) ovat molemmat malliesimerkkejä miten kansakunta saadaan tuhottua hymyssä suin. Yhdistämällä nämä kaksi tuhoisaa ajatusta saadaan jotain vielä enemmän kurjuutta aiheuttavaa, siis neoliberalismi eli Eurostoliiton ihannemalli mitä Suomikin toistaa käskettynä. Vaihtoehtojakin olisi, mutta niistä vissiin pitäisi olla hyssykkää - kuten vaikkapa... radikaali demokratia? Kun sanat vaihtuvat säilään, on peli menetetty. Onko siis ihme, että väkivaltaan jopa yllytetään monelta taholta? Ratkaisu ongelmaan kun on poliisivaltio, mistä alkusoittona on tuleva urkintalaki. Liittovaltio, GCM-sopimus ja mitä kaikkea sielä lähitulevaisuudessa sitten odottaakaan?