lauantai 20. lokakuuta 2018

Demokratian ja Kapitalismin naimakauppa


... siis sen mahdottomuus

Ei se noin ole! Meillä on demokratia ja elämme kapitalismissa! ... noh, melkein puoliksi oikein, mutta tämä uskonto on Suomessa vallassa. Kakotopia on kohtuullinen termi kuvaamaan demokratiaamme, mutta eipä se (vapaa) markkinatalouskaan ole hyvä termi kuvaamaan järjestelmäämme. Molempia leikitään pidettävän ihanteena ja pohjana nykyjärjestelmälle, mutta tässä sitten törmätään niihin kahteen ongelmaan: 1) Meillä ei ole kumpaakaan, vapaita markkinoita eikä demokratiaa ja 2) Vaikka olisikin, demokratia ja kapitalismi eivät toimi yhdessä, niiden ollessa joiltain osiltaan perustavaa laatua vastakkaisia ajatelmia.

Demokratia, siis kansanvalta, perustuu ideaan että valta on kansalla (shokkiyllätys?) niin, että kaikilla on sitä yhtä paljon. Tämä ajatus "kaikilla yhtä paljon" vaatii jo mahdollisesti hieman pureskelua ja miettimistä, mutta se on kuitenkin koko aatteen pohjana. Tarkoittaako se samalla sitä, ettei yksikään demokratiaksi itseään kutsunut ole ollut demokratia alkujaankaan? Kyllä, juuri siitä on kysymys. Valta on aina jakautunut pienelle joukolle, joka on sitten keksinyt mitä upeampia selityksiä oikeuttamaan omaa valtaansa - Luojan valitsema, itse on yliolento, valittiin tehtävään, vahvin ottaa vallan tahi äänestettiin valtaan. Hallitsijamme eivät olleet tyhmiä vaihtaessaan myyntipuheita oikeutukselleen, koska tarinalla "jonkin yliolennon valitsema valtias" tuskin kukaan hyväksyisi Sipilän valtaa? Mutta kun sanotaan että se on sitä demokratiaa niin heti uskotaan... indoktrinaatio toimii loistavasti.

No entäs se kapitalismi sitten? Minä itte, muut sitte - kilpailua kaikin keinoin. Hyve on omistaa enemmän, ottaa muilta ja tehdä kaikkensa vaurauden kartuttamiseksi itselle. Vauraus on valtaa ja vallan määrä on suhteessa vaurauteen - köyhällä ei ole valtaa muihin kuin itseensä, jos siihenkään. Jos tämä kuulostaa jossain kohtaa olevan yhteensopiva ajatus demokratian kanssa, vaatii asia jälleen hieman pidempää pohtimista. Yhdessä valta on kaikilla tasan toisessa valta on voittajilla. Kilpailu vastaan yhteistyö, näin yksinkertaistettuna. Mutta minkä kanssa kapitalismi sitten toimisi, kun se ei demokratian kanssa ole yhteensopiva?


Polyarkia

Monarkiassa on yksi hallitsija, kuningas tai mikälieneekään, mutta polyarkiassa näitä hallitsijoita on useita (3 tai enemmän). Ja miten se valta pakkautuu sinne harvoille? Kapitalismin säännöillä - kenellä on eniten varakkuutta. Nämä keskenäänkin kilpailevat tahot saavat vedeltyä muiden naruista parhaansa mukaan käyttämällä omia resurssejaan tilanteeseen sopivalla tavalla. Siinä kun monarkki saattoi ajaa oman etunsa lisäksi myös kansansa asiaa, eivät nämä polyarkit (kuten esimerkiksi "oiligarkit") välitä viittä vesilusikkaa "kansasta" mitä he hallitsevat. Mitä korkeammalle hierarkiassa edetään, sitä etäämpänä ollaan mistään "kansasta" ja vielä paljon kauempana edes siitä yksilöstä, jolla olisi kansanvallassa saman verran valtaa kuin sillä yksittäisellä polyarkilla.

Suomen mittakaavassa näkyvimpinä valtaa pitävinä tahoina ovat hallitus ja eduskunta, mutta heti perässään eri liitot työasioihin liittyen. Kun yksi taho päättää ruveta kiukuttelemaan, on hyvin harvoin siinä kärsivänä osapuolena se ketä vastaan kiukutellaan vaan yleensä se paska valuu tavallisen kansalaisen niskaan. Oikeutuksena on aina "demokratia", eli se oma ryhmä joka (muka) äänesti kyseisen instanssin valtaan saakin tehdä oman älämölönsä kustakseen muiden muroihin. Jollekin taholle on siis kehittynyt ajatus siitä, että heillä on oikeutus tehdä juuri kuten haluavat muiden kustannuksella, koska kyseisen instanssin "äänestys" antoi heille sen vallan. Eihän siinä ole mitään järkeä, jos väitetään kyseessä olevan demokratia...

Mutta kapitalistisen mallin mukaan homma menee kuten pitääkin - kaikki on vain valtataistelua harvojen kesken, tavalliset ihmiset ovat vain vapaasti uhrattavia pelinappuloita. Marxis-Leninistisen ideologian mukaan valta annetaan muutamalle oikeutetulle johtajalle, koska se on aitoa kansanvaltaa - sanoo nykyvasemmistolainen. Kapitalisti taas antaa vallan muutamalle, koska he ovat sen ansainneet kilpailussa. Ja lopulta kansa saa maksaa selkänahastaan kun nämä polyarkit kukin omine oikeutuksineen keskenään kilpaillessaan roiskivat paskaa tavallisten ihmisten niskaan. Ja tämä kaikki myydään mediassa "demokratiana"... minkä kansa vieläkin uskoo.


Millä saataisiin valta takaisin kansalle?

Äänestämällä oikeat henkilöt valtaan - vaalit on tulossa ihan just ja vain äänestämällä voit vaikuttaa! Eikö? Uskallan väittää, ettei tulevakaan hallitus tule asioita korjaamaan ja palauttamaan valtaa kansalle, kirjoitti siihen äänestyslipukkeeseen minkä kirkkoveneen tahansa. Eipä siinä, ei minullakaan ole antaa valmista ratkaisua tähän ongelmaan, mutta siitä olen varma, ettei jatkuva bensan liekkeihin kaataminen (eli äänestäminen) sammuta sitä nuotiota missä kansaamme hitaasti grillataan.

Suora demokratia tai radikaali demokratia, löytyisikö kummastakaan ratkaisua? Suora demokratia vaatisi täyden sananvapauden, puolueettoman lehdistön ja muutoksia lakeihin joita polyarkit suojelevat kynsin hampain. Radikaali demokratia taas vaatisi täyden muutoksen lukemattomiin eri osiin yhteiskuntaa, mutta loput ratkeaisikin sitten itsestään ... helppo homma, siis? Jostain sitä on kuitenkin vaan aloitettava, mistä kirjoitin aikaisemmin tekstissä "Politikos" (eli kansalaisia koskevaa).

Eli eikun ... äänestämään ... vai tekemään jotain ihan muuta? Vapaasta sanasta se lähtee, minkä vuoksi vallanpitäjämme eivät sitä vapaata sanaa meille sallisi. Media paasaa hybridisodasta ja informaatiovaikuttamisesta, samalla kun oikeuslaitos paukuttaa linnatuomioita sanan käytöstä ja toisaalla taas väkivallasta toisia kohtaan sanotaan lähinnä "tsot tsot, miksi sinä nyt noin menit tekemään?" Millä siis saataisiin riittävästi ihmisiä nousemaan ylös ja sanomaan että se ei käy? Portinvartijat on jo nyt istutettu kaikkien(?) ryhmien johtoon, ettei niistä yksikään nousisi vallanpitäjiä vastaan. Mutta valta on silti pohjimmiltaan kansalla, jos ihmiset rohkaistuisivat sitä käyttämään.

1 kommentti: