tiistai 23. lokakuuta 2018

THE Puolue


Työttömien, Hullujen ja Eläkeläisten Puolue

Työttömien, Hullujen ja Eläkeläisten Puolue, eli tuttavallisemmin THE Puolue, on (ainakin toistaiseksi) kuvitteellinen puolue, jonka tehtävänä on palauttaa valta kansalle. Puolueohjelma on yksinkertainen ja kaikki jäsenet vannovat kautta kiven ja kannon, mörököllin syömisuhalla, ajavansa näitä asioita ohjelmassa kerrotulla tavalla, mutta jäsenet ovat samalla vapaita tekemään täysin itsenäisiä päätöksiä kaikista niistä asioista, joihin ohjelma ei ota kantaa.

1. Kansanvalta. Puolueiden ohjelmat ovat oltava sitovia ja niiden rikkomisesta on puolueita ja niiden jäseniä rangaistava. Sitovat kansanäänestykset isommista asioista otetaan välittömästi käyttöön ja kansalaisaloitteiden edistämiseksi aloitteiden luontiin tarjotaan lainopillista apua niin, ettei yksikään aito aloite kaadu lainopillisiin ongelmiin vaan päätyy aina eduskunnan äänestykseen, missä ilman puoluekuria äänestetään aloitteesta sen kuukauden aikana, kun aloite on annettu käsittelyyn. Ensimmäinen sitova kansanäänestys järjestetään Suomen kuulumisesta EU:iin. Perustuslakituomioistuin otetaan käyttöön ja puolet sen tuomareista valitaan kansanäänestyksellä tavallisten kansalaisten joukosta.

2. Sananvapaus. Sananvapaus on kansanvallan tärkein osa. Ainoastaan suorat uhkaukset, tahallinen valheiden levittäminen ja rikokseen yllyttäminen ovat rangaistavia tekoja, muussa tapauksessa asioista on voitava puhua vapaasti. Lehdistönvapaus oikeuttaa lehdistön osallistuvan kaikkiin hallituksen ja eduskunnan keskusteluihin ja kertovan niistä kansalle. Valtamedian on kerrottava kaikki rahoittajansa ja omistajansa julkisesti, että yleisö saa tietää kenen sanomaa heille ollaan kertomassa. Yleisradion toiminta jaetaan kahtia niin, että uutiset kuuluvat enää valtion rahoittamaan osaan, kaikki muu yhtiöitetään ja rahoitus hoidetaan kuten kaikissa muissakin medioissa itsenäisesti. Uutistoiminta valtion omistamassa osassa saa julkaista ainoastaan uutisia niin alueittain kuin kansallisella tasolla. Propagandan käyttö kielletään ja kaikki uutiset tulee kertoa usealta eri kannalta katsottuna, että kansalaiset saavat tehdä omat päätelmänsä asioista.


Vanhan vallan uudelleenjakoa

3. Vallanjako. Poliisi ja oikeuslaitos eivät saa olla millään tavalla eduskunnan tai hallituksen määräysvallan alla, muuten kuin niiden ainoan tehtävänä kautta - lakien valvominen ja noudattaminen. Eduskunnan, jonka tehtävänä on vahvistaa hallituksen tekemät lakiehdotukset, tulee noudattaa omien puolueidensa ohjelmia sovitulla tavalla ja puolueilla, joiden ohjelmassa ei käsiteltävää lakia ole listattuna, on jokaisen edustajan äänestettävä äänestäjilleen lupaamalla tavalla. Poliisin ja oikeuslaitoksen tekemistä virheistä tehdään oikaisupyyntö ensin kyseiselle taholle, jonka jälkeen tyytymätön taho voi viedä asian perustuslakituomioistuimeen, jolla on valtuudet puuttua poliisin ja oikeuslaitoksen toimiin, kuin myös rangaista väärästä ilmiannosta tyytymätöntä tahoa. Korruptiota tutkimaan perustetaan uusi poliisin yksikkö ja korruption vastaiset lait valmistellaan välittömästi.

4. Koulutus. Kouluista poistetaan välittömästi kaikki minkään uskonnollisen yhteisön, aatteen tai järjestön tuottama opetusmateriaali. Koulun tehtävä on opettaa lapsille tarvittavia taitoja elämässä pärjäämiseen, kuin myös oleelliset tiedot yhteiskunnasta ja sen toiminnasta. Suomen kielen asemaa vahvistetaan jokaisella oppiasteella ja siirtymäkauden jälkeen suomen kielestä tulee ainut virallinen kieli. Alkuperäiskieliä ja niiden opetusta tuetaan niiden omilla alueilla. Historian oppikirjat uusitaan kokonaan ja niiden sisältö varmistetaan riippumattomista tietolähteistä. Lapsille annetaan mahdollisuus olla lapsia, eli koulun alkua siirretään kahdella vuodella eteenpäin ja ensimmäisien vuosien aikana yritetään löytää jokaisen lapsen omat kiinnostuksen kohteet, joiden kehittymistä tuetaan.

5. Ravinto ja Terveydenhuolto. Kaikki teollisuudelta rahoitusta saaneet tahot poistetaan virallisista tehtävistä niin ravinto- kuin lääkeasioista päättävissä elimissä ja tilalle otetaan tieteen ammattilaisia eri aloilta, että saadaan paras mahdollinen tulos kansanterveyden edistämiseksi. Lääketeollisuudelta vaaditaan jokaisesta lääkkeestä ja rokotteesta sitoutumattoman tutkimuslaitoksen riittävän laaja tutkimus, että tuote on turvallinen. Vastuu lääkkeiden ja rokotteiden haitoista siirtyy korvattavaksi 100% tuotteen valmistajalle. Terveydenhuolto muutetaan maksuttomaksi kaikille kansalaisille ja vanhustenhoitoon panostetaan niin, että kaikilla olisi arvokas vanhuus. Ravintoasioissa siirrytään malliin, missä ihmisten annetaan itse valita kaikista vaihtoehdoista ja koulujen ja muiden instituutioiden päätäntävalta siirretään instituutioille itselleen niin, että niissä päätökset asioista tehdään demokraattisesti.


Loppusilaukset

6. Verotus ja talous. Rahanluontioikeus siirtyy takaisin valtiolle ja verotus yhtenäistetään niin, että ensimmäiset 25.000€/vuosi (nykyrahassa, koska rahanluontioikeuden muutoksessa siirrymme takaisin markkaan) on täysin verottomia ja siitä ylöspäin vero nousee progressiivisesti max. 40% aina 500.000€ asti. Siitä yli menevä osa on lahjoitettava yleishyödyllisiin projekteihin asuinkunnassa. Kaikille 18 vuotta täyttäneille kansalaisille maksetaan 1000€/kk vastaava perustulo, alaikäisille summa on 300€. Tämä lasketaan tuloksi. Yritysten verotusta selvittämään muodostetaan työryhmä eri alojen ammattilaisista, joiden tehtävänä on luoda mahdollisimman tehokas ja yksinkertainen järjestelmä, kannustaen kaikkia tekemään haluamaansa työtä.

7. Maa takaisin kansalle. Kaikki Suomen maaperästä irti otettava on mentävä suomalaisten käyttöön. Ulkomaista omistusta kannustetaan palauttamaan sijoituksensa takaisin suomalaiseen omistukseen verotuksen avulla. Pohjavedet ovat kansallisomaisuutta, samoin kuin kaikki maasta kaivettavat mineraalit. Suomen maaperälle ulkomaalaisten tahojen siirtyminen vaatii aina kansanäänestyksen ja tarkan selvityksen toiminnasta. Luonnon vaurioittamisesta korvausvastuu on täysin vahingon tekijällä ja suuremmissa projekteissa syntyneistä vahingoista tekijä on vastuussa seuraavan 20 vuoden ajan tapahtumasta. Korvauksia ei makseta valtiolle vaan ne käytetään korjaamaan tehdyt vauriot.

... jos siis olisin niin hullu, että lähtisin joskus politiikkaan, tässä olisi luonnos puolueesta jonka riveissä voisin jopa seisoa. Jos joku kopioi ja hienosäätää ohjelman ja siitä lähtee kehittämään, saattaisin ehkä jopa käydä äänestämässä moista puoluetta. Kovin epätodennäköisiä tapahtumia kumpainenkin, joten jäänee siis ajatusleikiksi. Mutta mikäpä olisi se sinun oman puolueesi ohjelma? Yksikään nykyisistä puolueista ei lupaa kuin samaa vanhaa eri värinen takki päällään...

3 kommenttia:

  1. Bonuskohtana...

    8. Kannabiksen laillistaminen yli 18 vuotiaille ja lääkkeenä sallitaan alaikäisille.

    VastaaPoista
  2. Perustulo ja kaikki päihteet vapaiksi. Lapsille tarvittava sivistys päihteistäkin jotta itse osaavat arvioida miten niihin suhtautua. Tieto olis laajaa ja perustuis tutkittuun tietoon. Viranomaiset vois keskittyy oikeisiin rikoksiin ja rikollisilta lähtis kannattavin liiketoimi pois. Väkivalta ja omaisuusrikokset romahtaisi.Nykyään poliisia kiinnostaa vain päihteet, ja niis liikkuva raha. Perustulo ja rehellinen päihdepolitiikka mullistais kaiken ja nopeasti.2 helposti tehtävää muutosta muuttaisi suht lyhyen ajan kanssa koko systeemin toimivammaksi ja oikeille urille. Ihmisten arvottaminen varallisuuden ja päihde mieltymysten kautta järkiintyis ja perustuis tietoon. Arvottaminen kokonaisuudeskin sais kadota ja siin auttas viel 3.asia,perintäfirmat tulis kieltää ja velalla rahastaminen lopettaa.
    Uskomus että kaikki on niin monimutkaista ja vaikeaa ettei muutos ole mahdollinen on täyttä valhetta. Vapaa tieto ja rehellisyys, sekä pari todellista muutosta ohjais kaiken kohti toimivaa yhteiskuntaa, sekä yksilön vapautta ja onnellisuutta.

    VastaaPoista