Wednesday, January 16, 2019

Kun median kelkka kääntyy kerrasta


Haistatko palaneen käryä?

Tätä kirjoittaessa on menossa juuri moinen kelkankääntö Suomessa, mutta tutkaillaan asiaa myös hieman etäämpää ja yleisemmällä tasolla. Kun valtamedia on pitänyt saman suunnan jostakin asiasta jo pidempään mutta sitten kelkka kääntyy muutamassa päivässä aivan uuteen suuntaan, tarkoittaa se hyvin suurella todennäköisyydellä kahta eri mahdollisuutta: 1) jotain uutta ja valtavaa on tapahtunut, joka muuttaa omalla olemassaolollaan nykyisen tarinan - esimerkiksi UFO laskeutui ja miljoonat sen näkivät, eli maan ulkopuolella on elämää aika varmasti, tahi 2) jokin pakottaa tarinan muutoksen ja nyt se on viimein ja vihdoin julkaisukunnossa. Koska ainakaan tietääkseni yhtäkään tunnistamatonta lentävää esinettä pienine vihreine olentoineen ei ole saapunut, on tämä nykyinen Suomen median käännös tuon toisen tapauksen kaltainen tempaus.

On aivan turha kuvitella että asiat tapahtuvat täytenä yllätyksenä suuremmassa mittakaavassa. Suurimmat muutokset osataan haistaa jo viikkoja, ellei jopa kuukausia tai vuosia etukäteen. Media siis tietää miten asiat ovat, miten ne tulevat pian olemaan ja tarina on sovitettava yhdistämään todellisuus viralliseen tarinaan. Kun se kelkka sitten kääntyy, on uusi tarina ollut valmiina jo pitkään ja kaikki sen tarinan tarvitsemat osat ovat valmiina. Tavalliselle median kuluttajalle, joka seuraa pelkästään valtamediaa, saattaa nämä suuret muutokset tulla täytenä yllätyksenä, mutta merkit ovat yleensä olleet näkyvissä jo pitempään jos on uskaltautunut katsomaan verhon taakse. Tilanteesta riippuen osa vanhasta tarinasta kuitenkin säilytetään, vaikka se onkin ristiriitainen nykyisen sanoman kanssa - esimerkiksi valedemokratian illuusion säilyttämiseksi on kaikille tarjottava edelleen sopivaa tarinaa.

Jos asiaa ajetaan hivuttamalla, ei sitä muutosta huomaa päivästä toiseen. Kuitenkin kyseessä on samanlainen tarinan vaihto, vain eri vauhdilla koska ei ole aikaa hitaasti kääntää kelkkaa kun jotain merkittävää muttei silti maatamullistavaa on tapahtunut. Tämän hetken tilanne voitaisiin kuitata yksinkertaistamalla: "vaalit tulossa", mutta nähdäkseni kyse on paljon suuremmasta kokonaisuudesta. Tästä osviittaa antoi uutinen, jossa hallitus oli tehnyt nopeutetusti lakimuutoksia - 2 melkein tilanteeseen sopivaa ja yksi kyyläyksen lisäys joka ei ongelmaa ratkaise millään tavalla mutta tarvitaan suuremmassa kuvassa kansan kurissa pitämiseen. Lakimuutoksilla kun harvoin korjataan ongelmia...


Sankareita, onko heitä?

Aivan kuten ratkaisuksi moneen voivotteluun, on medialla jo valmis sankari pelastamaan Suomen. Jos sankarilla ei kuitenkaan ole mitään uutta ratkaisua vaan ainoastaan vanhan toistoa, voidaan mielenkiintoa asiaan lisätä esimerkiksi (muka)tukkimalla hänen suunsa eri alustoilla. Kerrotaan että sensuroidaan, ei hyväksytä samanmielisiä kantoja valtamediaan ja toistetaan teesejä kuten "näinhän me ollaan sanottu jo vuosia". Jätetään kuitenkin kertomatta että sama porukka oli vastuussa ongelman luomisessa ja olivat hallitusvastuussa kun tätä katastrofia oltiin rakentamassa. Mutta eihän se ketään kiinnosta, nyt on nyt ja ongelma on ratkaistava heti! Vain äänestämällä oikein seuraavissa vaaleissa voidaan... niin aina, niin aina.

Sanonnat kuten "totuus velvoittaa" ja "sananvapaus" lentävätkin romukoppaan kun se oma kanta on uhattuna ja siksi tämä median viimeisin kelkan kääntö niellään purematta tietyissä piireissä. Se vanhan tarinan kannattajakunta joutuu nyt hetken puremaan hammastaan, kun heidän uutta tarinaa kirjoitetaan kuumeisesti uusiksi suljettujen ovien takana. Keksivät nämä alan ammattilaiset minkä tahansa kieputuksen tahansa, tarina pohjimmillaan säilyy samana: Suomessa on ongelmia, ne ratkaistaan ainoastaan äänestämällä oikein ja tämän kierroksen sankarit ovat puolueet X,Y ja Z... kun ne viimeksi olivat A,B ja X.

Muuttuiko se tarina siis laisinkaan? Kyllä, pieni osa tarinasta vaihtoi suuntaansa ja loppuosa soviteltiin sen olevan osa luonnollista jatkumoa viralliselle tarinalle. Tämä viimeisin show alkoi lähes vahingossa ja medialla meni muutama viikko saada tarina täsmäämään kansalaisten itsensä selvittämään todellisuuteen. Saumaton yhteistyö median, valtiovallan ja poliisin välillä mahdollisti helpon siirtymän uuteen todellisuuteen, tosin nämä suomalaisten poliitikkojen ulosannit olivat jotain semmoista, mitä ei "isossa maailmassa" juurikaan tapahdu - sen verran ala-arvoisia ulostuloja on sieltä tullut. Ehkä seuraava iteraatio osaa puhua sujuvammin paskaa?


Ja kaikki voitaisiin korjata "helposti"

Sananvapaus ja tiedon levittäminen. Kyllä, alan kuulostamaan rikkinäiseltä levysoittimelta kun tarjoan ratkaisuksi tähänkin sirkusesitykseen sananvapautta. Mutta karu totuus on, että nyt ilmi tulleet tapahtumat eivät tulleet yllätyksenä, ne oltaisiin voitu korjata ajat sitten ja vieläpä niinkin helposti kuin puhumalla asioista rehellisesti ja avoimesti, samalla kun niitä olemassa olevia lakipykäliä oltaisiin noudatettu. Kenenkä syy tämä sitten on? Median, hallituksen, eduskunnan, poliisin ja kansan joka uskoi noita edellä mainittuja tahoja. Mutta jälkiviisaus ei auta, on löydettävä keinoja ehkäistä ongelmat ja korjata jo luodut kämmit. Eli savottaa riittää...

Kansalaisjournalismi pelasi suurta roolia tässä median kelkankäännöksen laukaisussa. Sosiaalinen media levitti kulovalkean tavoin uutisia, joista oltiin kuoliaaksivaiettu vuosikausia. Mutta ratkaisuksi ehdotetaan samaa vanhaa mikä ongelman alunperinkin aiheutti, eli "demokratiaa" äänestämällä oikein seuraavissa vaaleissa... Ei, en usko hetkeäkään että näitä maamme ongelmia voidaan ratkaista valitsemalla uusi rosvojoukko valtaan. On mahdollista että muutama itseaiheutettu ongelma tullaan alkuun näennäisesti korjaamaan, mutta valuvikojensa vuoksi ei tämä edustuksellinen demokratia tule korjaamaan ongelmia.

Kaksi mielenkiintoista ja mahdollista korjausta on tosin tekeillään: edustajat vastuuseen lupauksistaan ja RIC, joista ensimmäinen on yksinkertaisessa muodossaan kansalaisaloitteena ja toinen tulossa semmoiseksi, keltaliivien säestämänä. Yksikään kansalaisaloite ei tosin tule menemään läpi, mutta se ei olekaan niiden tarkoitus - ainoastaan tuoda ajatus mahdollisuuksista kansan tietoisuuteen. Jokainen päättäköön omalla kohdallaan mikä on se seuraava askel...

Sunday, January 13, 2019

Demokratiaa vaiko Kansanvaltaa


Demokratiaa Suomessa

Demokratia, jos käännetään suomeksi alkuperäisestä merkityksestään, tarkoittaa kansanvaltaa. Edustuksellinen demokratia, mikä meillä on käytössä tarkoittaa siis että kansa on vallassa edustajien kautta. Kansalle tapa olla vallassa toteutetaan siis valitsemalla ne edustajat, mutta itse päätöksiin ei kansa voi vaikuttaa. Mutta onko tämä enää sananmukaista kansanvaltaa vai jotain ihan muuta? Perustuslakimme määrittää vallan menevän vaaleissa valituille kansanedustajille, jotka ovat vastuussa ainoastaan kansalleen ja heidän korkeimmat arvonsa ovat oikeus ja totuus. Perustuslaki on ainut säännöstö jonka mukaan on toimittava. Näin siis paperilla, todellisuus on jotain ihan muuta.

Käytännössä "demokratia" tarkoittaa kansalle, että he saavat neljän vuoden välein valita uudet naamat eduskuntaan, jotka eivät ole missään vastuussa tekosistaan ja sanomisistaan. Ainut mikä ideasta ja itse laista on siis jäljellä, on oikeus (mikä nykyään käännetään muotoon "velvollisuus") äänestää. Tätä pönkitetään sanonnoilla kuten "vain äänestämällä voit vaikuttaa". Mihin sitten se ääni oikeasti vaikuttaa? Kun siis se tavallinen kansalainen raapustaa lappuun numeron vaaleissa, eli antaa suostumuksensa nykyiselle järjestelmälle, mihin se kansalaisen oma valta oikeen siitä meneekään? Itselle se ei jää, vaikka järjestelmää kansanvallaksi kutsutaankin...

Jos äänestetty ehdokas ei pääse jatkoon, eikä hänen äänensä auttanut edes puoluetta saamaan yhtäkään paikkaa eduskunnasta, se annettu valta menee niille joita et äänestänyt laisinkaan mutta pääsivät eduskuntaan. Jos taas ehdokkaasi pääsi läpi, hänen valtansa lähestulkoon katoaa, koska kaikki valta on puolueella ja sen johtajilla. Yksikään ehdokas ei Suomessa uskalla olla puoluettaan vastaan, vaikka perustuslaki kieltääkin puoluekurin. Eli äänestyksessä valta menee puolueelle, ei ehdokkaalle joka lupasi ummet ja lammet että pääsi jatkoon. Sillä äänellä ei liioin ole mitään vaikutusta puolueen toimintaan, eli se pieni osa "kansanvaltaa" on hävinnyt kokonaan. Se on muuttunut harvainvallaksi, mutta silti sitä kutsutaan demokratiaksi.


Kansanvaltaa Suomessa

Lähimmäksi kansanvaltaa Suomessa päästään kansalaisaloitteella, jotka todellisuudessa ovat lähes yhtä tyhjän kanssa. Mutta vain lähes, koska pari ehdotusta on mennyt aikojen saatossa itseasiassa läpi. Nämä aloitteet ovat siis olleet kansanvaltaa enemmän kuin ne sadan vuoden ajan toteutetut äänestykset, minkä luulisi nostavan edes hieman keskustelua julkisesti. Mutta ei, mediamme pitää huolta siitä, ettei demokratiaamme kyseenalaisteta millään tavalla ja sama illuusio jatkaa voittokulkuaan. Mutta idea kansalaisaloitteen takana on kuitenkin sen suuntainen, että sitä voitaisiin kutsua kansanvallaksi. Tai ainakin enemmistön diktatuuriksi, mikä tosin sekin saattaisi olla suuri askel lähemmäksi kansanvaltaa.

Entä olisiko sitten keltaliivien RIC kansalaisaloitemalli kansanvaltaa? Enemmistödiktatuuria, mutta mitä suurempi enemmistö, sitä lähempänä asiaa voitaisiin pitää kansanvaltana. Ehdotettu 51% enemmistön päätös voitaisiin esimerkiksi asettaa jo perustuslaistamme löytyvään 2/3 enemmistöön (edustajan erottaminen, 28 §) jolloin se olisi taas hieman kansanvaltaisempi päätös. Optimaalisessa tilanteessahan kannatus olisi 100%, jolloin päätös olisi kansanvaltaa. 100% tuskin tullaan koskaan pääsemään, ellei kyseessä sitten ole sodan julistus naapurivallalle, jolloin vastaan saattaisi hyvinkin olla 100% kansasta. Ehkäpä RIC:n muutosten tulisi sisällyttää myös äänioikeuden poiston niiltä, jotka ovat kansansa pettäneet, ettei osa vastustuksesta tule tahoilta jotka maamme ajoivat nykytilaan...

Harvainvallasta enemmistödiktatuuriin, johtaisiko tämä polku joku päivä sitten todelliseen kansanvaltaan? Mahdollisesti, kyllä, mutta esimerkiksi radikaaliksi demokratiaksi kutsutut järjestelmät ovat vielä niin lastenkengissä, ettei niistä ole vielä varteenotettavaa haastajaa enemmistödiktatuurille, eli suoralle demokratialle. Vallan hajauttaminen ja itsehallinnon lisäämisen kautta saattaisi kuitenkin olla mahdollista rakentaa järjestelmä, joka olisi oikeasti kansansa haluama. Toisaalta, tarvitaanko muka jotain valtaapitäviä elimiä ollenkaan, ehkä ihmiset osaisivat olla... ihmisiksi, ihan itsestään?


Muutama outo uskomus "demokratiasta"

Otetaan vielä loppuun kaksi erittäin vaarallista ja hyvinkin virheellistä uskomusta nykyisestä demokraattisesta järjestelmästämme. Ensinnä, ajatus siitä että äänestämättä jättäneet ovat jollain tavalla (usein jopa yksin) vastuussa ja syyllisiä nykyisistä ongelmista. Ei, eivät ole. Yksikään äänestämättä jättänyt ei laittanut sitovaan sopimukseen puumerkkiään, jossa antaa valtansa pois edustajille jotka kusivat homman. Ainoastaan ne, jotka antoivat äänensä, joko ehdokkaalle tahi kirkkoveneelle, ovat sanoneet itse ja henkilökohtaisesti KYLLÄ sille mitä tuleman pitää. Joten äänestäneet ovat niitä, joiden mussutusta ei tarvitse kuunnella, he sanoivat KYLLÄ, minä hyväksyn tuloksen ja sen että nyt tuo porukka saa tehdä just mitä lystää.

Toisekseen, kuvitelma että äänestämällä oikein sitä just omaa puoluetta joka yhdessä tai kahdessa asiassa puhuu viksuja ratkaisisi kaikki maan ongelmat. Ei, ei ratkaise. Suomessa ei ole puolueita joista löytyisi halua tai taitoa ratkaista ongelmat kansan tahtomalla tavalla. Useiden eturyhmien ajamia paketteja kyllä löytyy ja moni kuvittelee Suomen "opposition" olevan ratkaisu ongelmiin. Ei, ei ole. Suosittelen tarkistamaan mitä nämä puolueet ovat äänestelleet vuosien saatossa ja jos kuvittelee että vähiten huono vaihtoehto on hyvä vaihtoehto, on osa ongelmaa eikä ratkaisusta ole tietoakaan. Uusista, koskaan mukana olleista puolueista, on vaikea sanoa tulevatko he tekemään mitä lupaavat, mutta heidän kannattaminen ei silti poista järjestelmän valuvikoja joita edellä on useampiakin kerrottu.

Mutta jos hyväksyy ettei tämä ole demokratiaa kuin nimeksi ja tälle ei mitään saa, on äänestäminen loistava keino toteuttaa itsensä täyttävä ennustus. Koko järjestelmä olisi uusittava, kaikkine virkamiehineen ja sossutäteineen jos kuviteltaisiin saada valta takaisin kansalle. Onko se sitten RIC vai jokin muu järjestelmä, sitä en lähde ennustamaan, mutta jos kuvitellaan saatavan maan asioita edes auttavaan kuntoon, jotain olisi syytä tehdä - siis jotain muuta kuin raapustaa se "kyllä" nykyiselle järjestelmälle. Ensiaskel voisi hyvin olla RIC, mutta mihin se sitten veisikään, sitä on vaikea ennustaa. Vai onko kansanvalta huono idea alunperinkin?

Monday, January 7, 2019

Entä jos poliitikot olisivat vastuussa lupauksistaan?


Yhdellä lakimuutoksella homma kuntoon?

Siinä kun RIC palauttaisi kansalle enemmistön diktatuurin, voitaisiin tätä surkeaa nykyistä valedemokratiaa korjata myös muilla keinoin. Yksi moinen ehdotus, josta on tullut viimeaikoina keskusteltua runsaasti on ajatus laittaa poliitikot ja puolueet vastuuseen puheistaan. Yhdellä lakimuutoksella voitaisiin nykyinen edustuksellinen demokratia muuttaa edustukselliseksi demokratiaksi joka toimii edes osittain kuin se lupaakin. Nykyäänhän puheet ja teot ovat kaksi täysin eri asiaa kaikilla puolueilla, eikä näistä uusista tulokkaista osata sanoa juuta tai jaata olisivatko he yhtään sen vastuullisempia kuin vanhatkaan puolueet. Siitä kun ei ole mitään sanktiota jos tekee mitä sattuu.

Homma toimisi siis tähän tyyliin: vaalilupaukset muuttuisivat sitoviksi sopimuksiksi kansalle ja jos niistä luistaa, nelivuotiskauden jälkeen istutaan oikeudessa petoksesta syytettynä. Sama pätisi kaikkiin muihinkin annettuihin lupauksiin, jolloin häkki heilahtaisi tyhjistä puheista kun kausi on ohi. Samalla mahdollisuus päästä koskaan enää mihinkään valtion työpaikkaan katoaisi jos on todettu oikeudessa pettäneensä kansan. Puolueiden vaaliohjelmat tulisivat myös sisältää mitattavissa olevia lupauksia, koska silloin niitä voidaan tarkastella faktapohjalta. Jos ohjelma lupaa höttöä ja suuria sanoja ilman mitään oikeaa ja mitattavaa sisältöä, kauden lopuksi oikeudessa saisi sitten selitellä kuinka se "parempi" nyt muka sitten toteutui ja jos siitä on epäilystä, nakki napsahtaa. Selvä porkkana tehdä siis hyvä ja selkeä ohjelma.

Koska Suomessa kuitenkin vain harvoin, ellei oikeastaan koskaan, saa yksi puolue enemmistön kasaan, joudutaan tekemään kompromisseja ja konsensuksia ohjelmista. Puolueet, joiden ohjelmat ovat lähimpänä toisiaan olisivat luonnollisia liittolaisia, jolloin kaikki heidän yhteiset lupauksensa tulisi täyttyä. Jokaisen hallitusvastuuseen osallistuvan puolueen ohjelmasta tulisi suhteessa saatuun kannatukseen tulla osa heidän lupauksistaan automaattisesti mukaan. Yhdessä hallituskoalitiopuolueet muodostaisivat siis yhteisen ohjelman - ja sen luvattuihin asioihin olisi puoluekuri pidettävä, mutta ohjelman ulkopuolisissa asioissa jokainen edustaja tulisi saada itse äänestää haluamallaan tavalla. Samalla myös opposition tulisi noudattaa omia lupauksiaan ja tehdä lakiehdotuksia esittämillään tavoilla.


Mitä sitten tapahtuisikaan?

Kuvitellaan siis tilanne, missä edellä mainittu laki olisi kuin ihmeen kaupalla saatu taottua läpi ja uudet vaalit olisivat tuloillaan. Yksi keino luoda vaaliohjelma olisi esimerkiksi listata jokaiselta alueelta jolla on oma ministerinsalkku olemassa useita kohtia miten asiaa lähdettäisiin ajamaan. Näin mahdollinen hallitus voitaisiin kasata esimerkiksi niin, että jokaisen puolueen ohjelmaa ajettaisiin siinä ministeriössä, johon puolue sai oman ministerinsä. Eli jos kolme puoluetta tekisi yhteistyötä, jokaisella olisi oma täysi ohjelma mitä mikin ministeriö hoitaisi, mutta koska jokainen puolue saisi 1/3 salkuista, 1/3 heidän ohjelmastaan tapahtuisi juuri kuten kirjoitettuna lupauksiin. Näin siis yhtenä esimerkkinä luoda puolueohjelma jota voitaisiin helposti noudattaa.

Samassa rysäyksessä eri äänestyskoneiden arvo nousisikin omaan arvoonsa - se voisi laskea millä yhdistelmillä ihmiset saisivat aikaiseksi juuri haluamansa hallitusohjelman ja näistä voitaisiin sitten keskustella. Puolueet näkisivät jo ennakkoon kenen kanssa yhteistyötä voitaisiin rakentaa, koska annetut lupaukset olisi pidettävä eikä sitten suljettujen ovien takana viilata uutta ohjelmaa jossa ei yhdenkään puolueen yhtäkään lupausta pidetä - mikä on siis se nykyinen järjestelmä. Vaaliväittelyistä tulisikin sitten joko uskomattoman tylsiä kun ehdokkaat eivät uskaltaisi sanoa mitään ettei heitä laiteta puheista vastuuseen, tahi sitten mielenkiintoista vääntöä ja oikeaa keskustelua politiikasta.

Ja sitten lopuksi kun saapuu tuomiopäivä, eli varmaankin noin puoli vuotta ennen nelivuotiskauden loppua, kiikutetaan tämä koko valittu konkkaronkka oikeuden eteen vastaamaan tekosistaan. Jokaisen puolueen jokainen ehdokas käydään läpi täsmäsivätkö ne sanat ja teot riittävästi, vaiko onko syytä antaa sanktioita. Kaikki saadut edut voitaisiin määrätä menetetyksi valtiolle ja päälle lätkäistään toimintakielto kaikkiin valtion tehtäviin vähintään neljäksi vuodeksi, tai pysyvästi jos eroavaisuudet olivat yhtä räikeitä kuin nämä meidän nykyiset "koulutuslupaukset". Näin estettäisiin kansan lyhyellä muistilla ratsastaminen kokonaan ja vain rehellisenä pysyneet poliitikot saisivat jatkaa uraansa politiikassa. Hyvin työnsä tehnyt ja lupauksensa pitänyt puolue saisi leveillä puhtailla papereillaan seuraavissa vaaleissa. Ja nämä nykyisenkaltaiset huijarit olisivat ainakin osittain saatu pois pelistä. Ainakin siihen asti kunnes oppivat miten tätä uutta peliä pelataan.


Realistinen vaihtoehto vai ei?

Lyhyesti... ehkä, mahdollisesti, mutta samalla ei ja kannattaako tätä nykyistä järjestelmää edes yrittää korjata? Teoriassa laki, joka rankaisisi rajulla kädellä valehtelemisesta, voisi pitää pahimmat ja ainakin tyhmimmät paskanpuhujat poissa politiikasta. Verrattuna RIC-järjestelmään muutos olisi huomattavasti yksinkertaisempi toteuttaa ja parhaassa tapauksessa huomattavasti halvempi kansalle - sakkotuomioilla saataisiin osa menetyksistä takaisin. Mutta ikävä kyllä edelleen koko demokraattisen järjestelmän suurin ongelmakohta - media - saisi jatkaa omalla tahdillaan...

... joka taas voitaisiin korjata sillä, että mukaan tulisi vaikkapa poliittisia toimijoita, jotka ajaisivat oikeaa sananvapautta ja lehdistönvapautta. Ehkä mukaan tulisi useita muitakin "yhden asian puolueita" jotka olisivat ideaaleja hallituskoalition muodostamiseen - heiltä tulisi se yksi juttu listalle, muilta sitten kaikki muut ideat. Jos taas tapahtuisi jotain suurta ja maatamullistavaa, jota ei voitu millään tavalla ennakoida ennen vaaleja ja täten lisätä asialistoille vaalilupauksiin, tarvittaisiin kai uudet vaalit. Mutta ehtiikö neljässä vuodessa moista edes tapahtua?

Mihin moinen sitten oikeasti johtaisikaan? Muutos olisikin se, että tällä korjauksella edustuksellinen demokratia olisi edustuksellista demokratiaa eikä satunnaista sirkusta ilman vastuuta. Jokainen nykyiseen demokratiaan millään tavalla uskova pitäisi olla hyppimässä onnesta moiselle muutokselle? Näin siis jos vanha halutaan säilyttää... Tulisiko nykyisestä järjestelmästä säästää mitään osaa vai tulisiko tilalle luoda jotain aivan muuta, siinäpä se suuri huomisen kysymys. Mutta tämän päivän kysymys, voitaisiinko vanha korjata niin että se kestää huomiseen, siihen vastaus on... jokaisen itse funtsittava.

Thursday, January 3, 2019

Mitä RIC on ja samalla ei ole?


Mikä RIC on?

RIC eli "Le référendum d’initiative citoyenne", suomeksi kansalaisaloite tai kansalaisten aloittama muutosehdotus, on yksinkertaistettuna kansalaisaloite, jolla kansa voi (yrittää) muuttaa lakeja ja tarvittaessa potkia valehtelevia poliitikkoja pois palleiltaan. Kun aloite saa riittävän määrän allekirjoituksia, se siirtyy sitovaan kansanäänestykseen. No mutta nykyäänkin voi tehdä aloitteita ja niistä vaan äänestää eduskunta jonka me valitsimme, joten mikä tässä nyt on ihmeellistä?

Sitova kansanäänestys ja sen äänestämällä valitun eduskunnan ohitus päätöksenteossa - siinä on se RIC:n suurin ero nykyiseen järjestelmään. RIC on siis pelkästään keino vaikuttaa omiin asioihin. Koska tämä järjestelmä luodaan nykyisen parlamentaarisen ja edustuksellisen demokratian rinnalle, siitä tulee vaihtoehtoinen tapa vaikuttaa omiin asioihin. Tapa, johon poliitikoilla on täsmälleen saman verran valtaa vaikuttaa kuin jokaisella muullakin kansalaisella - 1 ääni. Vaaleilla valitaan siis edelleen joukko poliitikkoja, jotka hoitavat ainakin osan päätöksenteosta, mutta kansalla on aina mahdollisuus korjata lähes välittömästi tilannetta niin halutessaan.

RIC on kuitenkin vielä vasta teoriatasolla ja ehdotuksena oleva raakile, joka vaatii vielä viilaamista. Tarvitaanko ehdotukseen kuinka monta allekirjoitusta? 1% eli 50.000 on ehdotettu. Riittääkö äänestyksessä 51% enemmistö "Kyllä"-ääniä, vai halutaanko ehdotuksille vahvempi kannatus ennen kuin se hyväksytään? Mutta ennen kaikkea mitä RIC on, on mahdollisuus saada kansalle valtaa takaisin, vaikkakin enemmistödiktatuurin muodossa.


Mikä RIC taas ei ole?

Valmis, varmasti toimiva ja oikeasti demokraattinen hallintajärjestelmä - sitä RIC ei ole. Kaikki enemmistödiktatuurin ongelmat säilyvät, eikä muutos tulisi välittömästi korjaamaan yhtä ainutta nykyistä ongelmaa. RIC kun ei ota kantaa mihinkään muuhun kuin siihen, miten asioista tehdään päätöksiä. Kaikki suoran demokratian mukana tuomat ongelmat ja heikkoudet seuraavat siis myös RIC:iä - median osuus vallasta vahvistuu ja enemmistö saattaa laittaa vähemmistöt tiukalle.

Vaikkakin RIC on Ranskasta "kotoisin", ei ranskalaisilla ole Suomessa mitään sananvaltaa miten järjestelmä täällä rakentuisi. Voimme tehdä yhteistyötä asiasta heidän kanssaan, mutta laki tulisi olla juuri sen näköinen kuin me suomalaiset sen rakennamme. RIC ei itsessään liioin tulisi lisäämään ihmisten kiinnostusta politiikasta saatikka lisäämään äänestysaktiivisuutta, koska äänestäminen ei siltikään olisi pakollista, mutta jos homma saataisiin toimimaan, se hyvin todennäköisesti aktivoisi suuremman osan kansasta kuin nykyinen epädemokraattinen sirkus.

RIC ei siis ole mikään messias joka tippui taivaalta ja vie meidät valoon. Se ei vieläkään ole aitoa kansanvaltaa vaan pelkkä työkalu enemmistön diktatuurille. Se ei ole vielä valmis, eikä sitä äänestämällä missään nykyisissä vaaleissa tulla ottamaan käyttöön. RIC ei myöskään ole välttämättä se yhteinen hiili jota koko kansa puhaltaisi - mutta se voisi olla.


Puolesta vaiko vastaan?

Kyllä, RIC:iä ei tulla seuraavissa vaaleissa äänestämällä saamaan käyttöön eikä sitä tule yksikään puolue ajamaan siitä yksinkertaisesta syystä, että RIC mahdollistaa välittömät potkut valehtelevalle poliitikolle. Kansalaisaloite sen käyttöönotosta voisi antaa idealle enemmän näkyvyyttä ja arvostusta, mutta sitä kautta ei esitys tule menemään eduskunnassa läpi. Turhanpäiväinen yritys, voi moni asiasta ajatella - utopistinen se toki onkin, mutta ei turhanpäiväinen. Ei lähelläkään vielä lopullista, valmista ja kaikille sopivaa järjestelmää, mutta yhtä tärkeää asiaa RIC kuitenkin on...

RIC on mahdollisuus antaa kansalle enemmän valtaa kuin sillä nyt on. Se antaisi keinot hitaasti korjata nykyinen järjestelmä ja ennen kaikkea, se antaisi kansalle oikeuden tehdä itse omia virheitään ja oppia niistä. Kun poliitikko töppää, vastuu ulkoistetaan muualle - vaikka itse äänestikin järjestelmän puolesta ja sanoi "kyllä" edustuksellisen demokratian toiminnalle. Jos sitova kansanäänestys jostain asiasta järjestetään, se merkitsee että se jokaisen 1 ääni lasketaan yhteen ja katsotaan lopuksi kumpaa mieltä enemmistö on. Äänellä ei siis vieläkään olisi paljoa valtaa, mutta verrattuna nykyiseen, valtavasti enemmän.

Itse olen ainakin RIC:n puolella, kaikkine vikoineenkin. Jos äänestyksistä voidaan tehdä luotettavia ja hyvin toimivia, sähköisesti, voidaan kansan asioista päättää nopealla aikataululla ja eteen tulevia ongelmia korjata sitä mukaan kun niitä ilmaantuu. Ei siis täydellinen järjestelmä, mutta suuri parannus nykyiseen ja oikea mahdollisuus tulevaisuudessa saada maasta kansansa näköinen. Suurin kysymys siis onkin - milläs me saadaan tuo käyttöön? Hyviä ideoita siihen kaivataan... saa suorittaa.

Tuesday, January 1, 2019

RIC


Selitys miten homma toimisi

RIC, eli "Le référendum d’initiative citoyenne", suomeksi kansalaisaloite tai kansalaisten aloittama muutosehdotus on jo pian vuosisadan Ranskassa muhinut aate millä kansa voisi vaikuttaa omiin asioihinsa. Keltaliivien mukaan ajatusta mukaan on tuonut Roman Light, jonka selityksiin tämä teksti suureksi osaksi perustuu. Kansalaisaloitteita on jo nyt käytössä eri puolilla maailmaa, mutta niiden toiminta vaihtelee suuresti, kuin myös niiden vaikutukset politiikkaan. Suomen nykyinen kansalaisaloite järjestelmänä itsessään on ihan toimiva, mutta käytännössä täysin toimimaton - mutta siitä voitaisiin helposti tehdä RIC-"yhteensopiva" ja työkalu asioiden hoitamiseen.

Homma toimii niin, että joku tekee yhden neljästä eri ehdotusmallista (selitetään alla) ja siihen lähdetään keräämään kannatusta. Jos 1% (tai mikä sovitaankaan) kansasta allekirjoittaa ehdotuksen, se etenee sitovaan kansanäänestykseen. Äänestyksessä on kolme vaihtoehtoa - Kyllä, Ei ja En osaa sanoa. Jos 30% tai yli sanoo "EOS", on asiasta keskusteltava ja informoitava kansaa enemmän ja siitä äänestetään kunnes "EOS" osuus tippuu alle 30%:iin. Tulos äänestyksestä on sitova ja tulee voimaan välittömästi.

Ensimmäisenä, ja varmasti harvinaisempana on RIC perustuslain muutoksesta. Kansan ehdotuksesta perustuslakia halutaan muuttaa joltain osin. Tässä tarvitaan kuitenkin suurempi kuin yksinkertainen enemmistö että muutos menee läpi - esimerkiksi 35%:n absoluuttinen kannatus. Perustuslakia ei poliitikkojen saisi saada sörkkiä alkuunkaan, joten tämä olisi ainut tapa muuttaa perustuslakia.


Kolme yleisempää ehdotusta ja äänestystä

Toinen RIC on uuden lain ehdotus. 1% kansasta kun allekirjoittaa aloitteen lakimuutoksesta, se siirtyy äänestykseen jossa tarvitaan 51% äänestäneistä sanomaan "Kyllä". Laki astuu äänestyksen jälkeen voimaan välittömästi.

Kolmas RIC on vanhan lain poisto. Samoin kuin uuden lain käyttöönotossa, 51% enemmistöllä vanha laki jota ei kansa ollut itse luonut ennen järjestelmän muutosta poistetaan välittömästi.

Neljäs RIC on henkilön poistaminen vallasta. Koska maassa on edelleen eduskunta ja hallitus, tarvitsee kansa keinon heivata huonosti tehtäväänsä hoitava ja lupauksensa pettänyt edustaja pois vallasta. Samaa voitaisiin soveltaa myös kaikkiin muihin valtion tehtävissä oleviin henkilöihin, eli sama 1% allekirjoittaa, 51% sanoo kyllä ja henkilö erotetaan välittömästi tehtävästään. Tämän jälkeen voidaan sitten neuvotella rikkeen vakavuudesta riippuen sanktioista kansansa pettäneelle henkilölle.


Lisäyksiä omasta suunnasta katsottuna

Että tämä homma toimisi niin, että saisimme edes toimivan enemmistödiktatuurin aikaiseksi, tarvittaisiin RIC:n lisäksi pari lisäystä. Ensimmäisenä sananvapaus - ilman sananvapautta ei kansalla ole mitään valtaa. Mielipiteenvapaus ja mielipiteestä syrjiminen on jo nyt laissa kiellettyä, mutta tätä ei noudateta alkuunkaan tällä hetkellä. Median tehtävänä on antaa kaikille mielipiteille kuuluvuus ja kansa saa itse päättää oman kantansa. Ehkä neljännellä RIC:illä täytyisi muutama päätoimittaja laittaa yhteiskuntapalvelukseen pariksi vuodeksi niin se seuraava alkaisi jo olemaan edes osittain neutraali?

Toisena täysi avoimmuus tiedosta - kaikki mitä eduskunnassa ja muissa päättävissä elimissä puhutaan ja päätetään olisi oltava julkista tietoa kaikille kansalaisille. Jokainen kokous, jokainen asiakirja ja puheenvuoro olisi oltava kansalaisten tarkistettavissa ja valppaat kansalaiset pitäisivät poliitikot rehellisenä. Median tehtävä olisi viimeinkin toimia vallan vahtikoirana.

RIC, sananvapaus ja avoimmuus - noilla kolmella saataisiin Suomikin hitaasti kääntymään kansansa haluamaan suuntaan. Edustuksellinen demokratia voisi toimia, jos edustajat olisivat vastuussa tekosistaan. Media voisi olla avoin, puolueeton ja kansansa puolella, informoiden asioista jotka kansaa koskevat. Suuria muutoksia, toki, mutta ajan saatossa olisivat lakimme kansan tahdon mukaisia. Sähköiset äänestykset olisi otettava käyttöön ja suuri määrä informaatiota helposti saatavilla kaikista aktiivisista RIC:eistä olisi oltava muutaman klikkauksen päässä. Mahdollista? Tietysti. Väittäisin että jopa hyvin lyhyellä aikataululla. Yksityiskohtien säätöä vajaa järjestelmä jo pelkästään tuo RIC. Viilaamalla tästä saisi jopa hyvän...

Monday, December 31, 2018

Mutta mitä sitte?


Niin että tuota... mitä sitte?

Speden ilmatilanloukkaus-sketsi on kestänyt aikaa varsin hyvin ja osoittaa edelleen monen rehvastelun turhuuden - mitä sitte jos suututkin? Mielensä voi pahoittaa mistä tahansa ja siihen on kaikilla oikeus, mutta ... mitä sitte? Nykyään se herne vedetään nenään lähestulkoon kaikesta ja vaaditaan ihan maan ylintä johtoa myöden ettei saisi sanoa mitään mikä voisi loukata yhtään ketään. Käytännössähän se tarkoittaa sitä, että kukaan ei sano enää yhtään mitään ja kaikki vaan seuraavat maailman menoa passiivisesti ja asiat vaan tapahtuvat ympärillä eikä niihin voi millään vaikuttaa. Melkoista dystopiaa ollaan siis luomassa vaientamalla kaikki säröäänet - ainoastaan ne oikeat mielipiteet ja sanottavat sallitaan ja niitäkin korjataan päivittäin. Edistyksellisen valevasemmiston ihannemaailma siis.

Eipä sinänsä Suomessa mitään sananvapautta ole juurikaan ollut, ainoastaan median ohjaamaa keskustelua tarkkaan valikoiduista asioista. Riidellä me kyllä osataan ja ennen kun se keskustelu oli naamatusten, oli se välittömän palautteen mahdollinen antaminen yleensä hieman keskustelua moderoiva asia - jos auoit päätäsi liikaa, tuli turpiin. Nykyään kun suuri osa keskusteluista käydään netin kautta, riski selkäänsä saamisesta häilyi mikä hieman lisäsi sitä vapautta sanoa se oma mielipide. Kuitenkaan keskustelua aiheista ei juurikaan synny kun sama opetettu kaikesta riitely silti säilyi, nyt vaan se "mitä sitten" on blokkaus ja ilmianto?

Seuraukset sanomisista ovatkin saaneet kovin oudon suunnan kun enää ei se mitä sanotaan ole se suurin rike vaan se kenestä sanotaan. Tiettyjä tahoja ei saa kritisoida tai muuten on jopa polliisi oven takana, siinä kun taas toisia saa haukkua, parjata ja uhkailla täysin vailla huolia. Tämä on samalla aiheuttanut suuria muutoksia siihen, kuinka paljon sanomista ihmiset kestävät - vapaasti haukuttavat ovat kasvattaneet paksun nahan ja siinä samassa on saattanut mennä mukana ehkä karvan verran ihmisyyttä ja toisista välittämistäkin. Mitäs minä muista välittäisin kun ei minustakaan kerran välitetä? Kun seuraukset teoistaan ja sanoistaan eivät ole kaikille samat, tuhoaa yhteiskunta itse itsensä sisältäpäin ennemmin tai myöhemmin. Mutta mitä sitten?


Mihin sitten voidaan vaikuttaa?

Kun sitten tajuaa että siihen omaan ongelmaan ei kykenekkään vaikuttamaan, voi asiasta kuitenkin voivotella niin itsekseen kuin kaikille jotka sattuvat kuulemaan. Kyllä, on hyvä että ongelmat nostetaan esille ja niistä keskustellaan, siitä ei olekaan kysymys, mutta kuinka syvälle ongelmiin pureutuminen on sitten tarpeellista tai hyödyllistä? Tästäkin kun saadaan riita helposti aikaiseksi kun väitellään siitä kuinka syvällistä analyysiä ja ongelmanratkontaa asiasta tulisikaan tehdä. Oikeaa ja väärää tasoa ei sinänsä ole olemassa ja keskustelussa voidaan mukaan ottaa kaikki eri ongelman tasot. Otetaan esimerkki vaikkapa nykyisestä poliittisesta järjestelmästä ja sen ongelmista, nyt kun keltaliiviliike on koko Euroopassa kuume puheenaihe.

Lähtökohtana on siis se, että nykyisellään homma kusee. Miksi? No koska poliitikot tekivät huonoja ratkaisuja. Mutta oliko vika poliitikoissa vai koko koneistossa? Koneistossa, mutta kyllä se poliitikoissakin oli vikaa kun poliitikkoja ohjataan rahalla! Mistäs se raha sitten tuli poliitikkojen taskuun ja miten se vaikuttaa? Lobbareilta ja se vaikuttaa puolueiden ajamiin asioihin ja puoluekuri on se ongelma! Jostain se raha lobbareillekkin tuli ja puoluekuri on osa koneiston toimintaa... Isoilta firmoilta, mutta EU, jenkit ja NATO myös käskyttää poliitikkoja! Eli ihan sama ketä äänestää, kaikki tekevät vain työtä käskettyä ja ääni vaaleissa on ääni koneistolle? Niin! Ja sielä takana on sitten NWO ja Bilderbergit ja mitä kaikkea! Tuohan kuulostaa salaliitolta?! Ei ole, kaikki on julkista ja dokumentteja ohjailun suunnista löytyy vaikka ja kuinka, meidän on iskettävä eliitin sydämeen! Niin minkä eliitin? ...

Samaa voitaisiin jatkaa vielä monta porrasta eteenpäin ja kuitenkin päädyttäisiin samaan lopputulokseen - mutta mitä sitte? Ne lailliset keinot joilla asiaan voidaan vaikuttaa hupenevat askel askeleelta mitä syvemmälle ongelman ytimeen laskeudutaan. Samalla myös ne todisteet siitä ongelman aiheuttajasta käyvät entistä häilyvämmiksi, jolloin emme voi olla varmoja mistä mikäkin asia johtuu. Asioista voidaan toki keskustella, mutta... mitä sitte? Jos asiaa lähdetään korjaamaan, miltä tasolta siihen ongelmaan voidaan tarttua niin vahvalla otteella että kun venettä lähdetään keikuttamaan, keikkuu vene eikä vaan keikuttajat? Siinäpä se pulma, eikä vain tässä poliittisessa sirkuksessa jota keltaliivit ympäri maailmaa koettavat ratkaista. Tarvittaisiin niin tekijöitä kuin pohtijoita, lyömään päänsä yhteen ja etsimään sen kahvan mistä tuo jolla saadaan kumoon.


Ainut tapa olisi korjata menneet

Kun historiankirjoja ollaan kirjoittamassa uusiksi jatkuvasti, olisi siinä samalla myös mahdollista lähteä oikaisemaan niitä valheita joiden päälle nyky-yhteiskunnat ovat rakentuneet. Eli siis se täsmälleen sama keino jota edistyksellinen valevasemmisto käyttää jatkuvasti oikeuttaakseen milloin mitäkin toimintaansa. Tämä neoliberalismiksikin kutsuttu aate ohjailee suurta osaa läntisestä ajattelumallista. Ja kuten jo aikaisemminkin todettiin, on tämäkin asia vain ... mutta mitä sitte? Voittajat ovat aina kirjoittaneet historian ja nykyinen media kirjoittaa historiaa päivittäin uusiksi, voiko tuohon edes tavallinen ihminen vaikuttaa ja jos voi, niin miten?

Siinäpä se yksi aikamme suurimpia ongelmia lymyileekin ja mikä sen parempi aika asiaa pohtia olisikaan kuin vuoden vaihtuminen uuteen? Sananvapaus ja vapaa tiedon liikkuvuus olisivat ne ihmiskunnan keinot suojautua ja puolustautua siltä "pahalta eliitiltä" joka koko maailmaa ohjailee, tai ei ohjaile, riippuen keneltä asiaa kysyy. Mitä tapahtuisikaan jos kaikki maailman tieto olisi vapaasti kaikkien saatavilla? En nyt siis tarkoita että jokaisen tulee päästä tönkimään muiden henkilökohtaisia asioita - sitä vain hallitsijamme tahtovat, vaan puhun kaikesta mahdollisesta tutkitusta ja tutkimattomasta mitä maa päällään kantaa. Mitä jos mitään dokumenttia ei saisi salata ja kaikki tutkittu ja sovittu joka koskettaa tavallisia ihmisiä olisikin kaikkien nähtävillä? Patentit olisivat julkista tietoa eli kaikki teknologia olisi kaikkien käsillä, mihin se johtaisikaan?

Olisiko tämä sitten mahdollista? Kieltää kaikki salailu ja suhmurointi? Ainakin julkisten toimijoiden puolelta se pitäisi olla mahdollista, jos ihmiset sitä vaatisivat kunnes se tapahtuu. Samalla voitaisiin vaatia rehellisyyttä ja lupausten pitämistä, jolloin ei tarvitsisi piilotella niitä päätöksiä kansalta. Mutta ovatko nämä liian etäisiä asioita joiden puolesta kukaan lähtisi mitään vaatimaan? Ehkä, ehkä ei, mutta mitä sitte? Mikäs tässä ollessa, valmiissa maailmassa kun itsellä on asiat edes kohtuullisesti? Paitsi että... mitäs sitte kun asiat jatkaa samalla suunnallaan ja tuulettimeen osunut paska osuu myös omalle naamalle. Mites sitte suu laitetaan?

Saturday, December 22, 2018

Teknologia sosiaalisen järjestelmän ohjaajana


Papin kaapu päälle

Ihmiset ovat käyttäneet teknologiaa parantamaan elämänlaatuaan, helpottamaan työtään ja viihdyttämään itseään aikojen alusta saakka. Korkeinta teknologiaa aikoinaan edusti kyky tehdä tuli, siinä kun nykypäivänä soitetaan videopuhelu avaruudesta. Missä vaiheessa ihminen sitten keksi käyttää teknologiaa myös hallitakseen muita ihmisiä? Varmaan se soihtua kantava luolamies oli jo jonkin sortin yliolento niihin nähden, joille keppi ja kivi edustivat huipputeknologiaa? Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut juurikaan noista ajoista - se, kenellä on sen hetkinen teknologian huippu, oikeuttaa sen oman johtajuutensa toisiin ei pelkästään sen teknologian tuoman ylivoiman kautta vaan sen tuoman sosiaalisen aseman kautta. Kyllä, se jolla on isompi tykki voi käskeä muita tekemään mitä haluaa, mutta se joka voi osoittaa ylivertaisuutensa, on usein oikeutettu myös johtamaan - ainakin omasta mielestään.

Aloitetaan kuitenkin tämä teknologian käyttö hieman epätavallisesta kulmasta, nimittäin uskonnoista. Voidaanko uskontoa edes kutsua teknologiaksi? Itse uskoa, ei ehkä niinkään, mutta kun siitä on luotu yhtenäinen uskonto dogmineen, on saatu aikaiseksi järjestelmä jota voidaan hyvin kuvata sanalla teknologia. Ihmisten hallintaan rakennettu teknologia. Korkein taho, yleensä papisto tai vastaava, määrittää miten niitä pyhiä oppeja tulee noudattaa. Papistolla on siis jotain muita parempaa - suora yhteys yläkertaan (tai alakertaan) saakka josta sitten erilaisten tapojen kautta saadaan suuret määrät ihmisiä tekemään mitä halutaan. Niin kauan kun vain papistolla on suora yhteys ja muut joutuvat tätä hienostunutta teknologiaa joka määrää vaikkapa sateiden tulosta käyttämään ainoastaan papiston kautta, homma pysyy hyvin hanskassa... siis papistolle.

Mutta kun tavallinen kansa pääsi juonesta kiinni, alkoi uskontojen valtakausi päättymään. Ja mihin se valtakausi päättyi? Siihen, kun tavalliset ihmiset oppivat lukemaan pyhänä pidettäviä tekstejä. Riippuen uskonnosta, tulkintoja tekstien merkityksestä saa tavallinen kansa tehdä vaihtelevasti, mutta pian aletaan olla siinä vaiheessa että enemmistö ihmisistä osaa lukea ja ymmärtää lukemaansa niin hyvin, että ne pyhänä pidetyt kirjoitukset eivät enää ole niin mystisiä. Ja kun ihminen saa itse luettua sen korkeamman teknologian "salaisuuden", se salaisuus ei välttämättä enää uppoa niin hyvin. Ellei sitten usko, että vain uskonoppineet voivat ymmärtää niitä pyhiä tekstejä. Sivistyksen taho on siis ylittänyt osin sen pisteen, etteivät uskonnot ole enää teknologisia ihmevimpaimia.


Labratakki päälle

Teknokratia tekee kuitenkin tuloaan ja jo nyt mystinen yliolento halutaan vaihtaa johonkin entistä korkeampaan teknologiaan. Esiin astelee tiede, jota tavallinen ihminen ei voi ymmärtää vaan sen pyhiä tekstejä voi tulkita vain siihen vannoutuneet uskonoppineet. Kuulostaa kovin tutulta... Tiede politiikan aseena ei ole enää tiedettä vaan työkalu ihmisten hallintaan, samoin kuin uskonto oli aikoinaan. Mitä tiede voisi olla ja mitä tiede nykypäivänä on, näiden kahden välillä on valtava aukko, jota piilotellaan jatkuvasti koska ihmiset voisivat oppia lukemaan tämän seuraavan kusetuksen oppikirjan paljon nopeammin kuin uskontojen kanssa meni aikaa. Papisto on jakautunut tieteessä kahteen kastiin, aivan kuten uskonnoissakin. Uskonnoissa se jako meni niihin jotka sanovat mitä ja miten opetetaan ja niihin jotka opettavat, kun taas tiedeuskonnossa jako on niihin jotka tutkivat ja niihin jotka sanovat mitä ja miten tutkitaan ja tulkitaan.

Alemmalla tasolla ovat tutkijat, jotka tiiraavat sitä mikroskooppiaan ja tutkivat sitä häviävän pientä osaa usein valtavasta kokonaisuudesta. He eivät siis välttämättä tiedä kokonaisuudesta mitään, jolloin he voivatkin olla oman alansa ehdottomia asiantuntijoita - siis sen kärpäsenpaskan neljänneksen minkä he tietävät läpikotaisin. Mutta se, joka määrää mitä tutkitaan, miten tutkitaan ja mitä sillä tiedolla tehdään, he ovat tämän uuden uskonnon papisto, joka tulkitsee "sanan" rahvaalle. Ja siinä päätöksiä ei ohjaa kuin raha ja valta. "Tiedeyhteisön konsesus asiasta..." merkitsee samaa kuin uskonnossa "itse yliolento sanoi...", kun taas "tämä uusi tutkimus sanoo että..." on vain jokin kuolevaisen profetia joka voidaan tarvittaessa pyyhkäistä maton alle. Rankkaa yleistystä, toki, mutta ymmärtänet juonen?

Tutkimattomat ovat niin Herramme tiet, kuin mitä uutta tiedeyhteisö seuraavassa päivitetyssä saarnassaan tulevat kertomaan. Ilmastonmuutos on tästä ehkä paras esimerkki, kuinka tiedeuskontoa käytetään lähes täsmälleen samalla tekniikalla kuin muitakin uskontoja hallitsemaan kansoja. Sinänsä tiede ei itsessään anna arvoa asioille - asiat ovat ja niitä tutkitaan. Mutta tieteen ylipapit antavat arvon, omien tahtojensa mukaan. Kumpi on siis parempi vaihtoehto? Molempia on käytetty aiheuttamaan ihan tajuton määrä kärsimystä mutta myös tuomaan hyvää. Motiivit ratkaisevat, mutta kun kyseessä on ihmisten hallinta, ne motiivit ovat hyvin harvoin kaikille ihmisille eduksi.


Ratkaisu?

Osa kuvittelee, että kun hylkää uskonnot ja vaihtaa ateismiin, on vapaa kaikista uskomuksista ja silloin vain tietää asioita, ei enää usko asioihin. Mutta mitä se tieto on? Vahvistettuja uskomuksia. Kenen toimesta ja millä tavalla vahvistettuja, kas siinä pulma. Vallan hajauttaminen ratkaisisi ainakin osin molempien näiden sosiaalisten hallintajärjestelmien ongelmat - kukaan ei olisi enää "ylipappi", eikä edes "konsensus" omaisi valtaa sanoa miten jotain asiaa tulee kaikkien tulkita. Ihmiset kuitenkin mieluummin antavat sen auktoriteetin kertoa miten jokin asia on ja tulee ymmärtää, sen sijaan että ottaisi itse selvää. Toki moni asia on niin monimutkainen ja hankalasti ymmärrettävä, että edes alansa huippuasiantuntijat riitelevät oikeista tulkinnoista. Kenen on siis vastuu?

Tavallisen ihmisen elämä onkin nykypäivänä monin osin vastuun siirtoa - teen orjatyötä että minun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin nauttia tarjotuista palveluista... kunnes menee se työ alta, sitten ollaan kusessa. Kun ennen pappi sanoi miten hyvän ihmisen tulee elää, nykyään sama saarna tulee valkotakkiselta itseään auktoriteettina pitävältä taholta. Papille se auktoriteetti oli ennen itsestäänselvyys, tulihan se oikeutus sentään suoraan yläkerrasta. Nykyään se auktoriteetti saavutetaan diplomeilla ja korkealla asemalla hierarkiassa, jonka tarkoitus on kaitsea kaikkia alamaisia. Mikä siis on oikeasti muuttunut? Nykyään kuvitellaan että asioista ymmärretään enemmän. Ja kyllähän se paikkansa pitää - nykyään ymmärretään varsin hyvin miksi ja miten kansaa voidaan käskyttää käskemättä.

Eli jälleen palaamme niihin vapauksiin joita rajoittamalla meitä kyetään ohjaamaan - sananvapaus ja tiedonvapaus. Kuka saa sanoa, mitä saa sanoa ja kuka määrää mitä kerrotaan kenellekin. Hoidetaan se tiedon piilotus sitten patenttien avulla tai vaan maksumuurien taakse haudatuin tutkimuksin, nykytiede panttaa aivan käsittämättömän määrän jo nyt tiedettyä vain siitä syystä, että joku hyötyy salailusta. Kansa osaa jo lukea, joten näitä uusia pyhiä tekstejä ei voida enää jättää avoimena pöydälle vain pappien tulkintaa odottamaan. Boikotoimalla vaikka kirjaa kieltäytymällä myymästä sitä, on malliesimerkki kuinka tietoa panttaamalla voidaan ihmisten käyttäytymistä ohjata. Tosin julkisen ja jo julkaistun teoksen piilottelu ei nykypäivänä enää toimi ihan niin hyvin kuin silloin ennenmuinoin, kun kirjoja ei painettu vaan kopioitiin käsipelillä. Mutta ainahan sitä voi yrittää? Yhteenvetona siis: sanan- ja tiedonvapaus ovat ne asiat, joilla ihmiset voivat irtautua orjuudestaan.