keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Suuri Narratiivi


Ei tunnu missää, löylyä lissää!

Liivijengi, joka tarjoili aikaisemmin suurta nollausta, tarjoilee nyt ylpeänä sinulle suurta narratiivia: "The Great Narrative"! Ei, kyllä se on ihan oikea nimi tälle WEF:n ja Klasun seuraavalle kokoontumisajolle, joka pidettiin 10-13 Marraskuuta 2021 ja jonka päätapahtuma 11-12. Marraskuuta oli Dubaissa. Siis juuri sen porukan, jonka sana on pyhä kirja Sanna Marinille ja monille muille suurille tulevaisuuden nuorille johtajille. Jos suuri nollaus kuulosti jo pahalta, ällös huoli - vauhtia ei olla hidastamassa vaan täyttä höyryä halutaan neljäs teollinen vallankumous. Tämä vallankumous on upotettu taas niin syvään termijargoniin, että sen juurten paljastamiseen pitäisi varmaankin omistaa kokonainen kirja, mutta lyhyesti se tarkoittaa sitä, että kansa ei omista enää mitään eikä siltä enää kysytä mistään mielipidettä - se tekee kuulemma onnelliseksi!

"Salaliittoteoriaa" on tietenkin jokaisen hyvän ja älyllisesti umpilaiskan ihmisen ensireaktio kuullessaan, että olisi olemassa jotain rikkaita ihmisiä jotka suunnittelevat yhtään mitään, saatikka vallankumousta (vallankaappausta, jos tarkkoja ollaan). Netistä ei löydy kuin näiden vallankumousta ajavien ihmisten esitelmiä, puheita ja kirjoja kuin muutama sata, joten on selvää että heidän omistamansa mediat (kaikki maailman mediat) olisivat kertoneet asiasta! Kuten toki ovatkin, mutta kertoen vain kuinka auvoinen tulevaisuus ihmiskuntaa odottaa jahka he ovat ensin luopuneet omaisuudestaan, oikeuksistaan ja vapauksistaan! Ja kukapa ei vaihtaisi vapauttaan ikuiseen onneen ja ennen kaikkea turvallisuuteen?!

Jos taas Agenda 2030 ja vastaavat ovat tuttua huttua, ei tämä suuri narratiivi tuo oikeastaan mitään uutta pöytään. He ovat tosin tunnistaneet joitain kipukohtia tässä siirtymässä, joista lisää hieman myöhemmin. Ihmistarhan pitäjät eivät edelleenkään pidä itsenäisesti ajattelevista ihmisistä, minkä vuoksi tämä "pandemia" olikin heille (ihan täyden sattuman lisäksi) kuin lahja taivaasta: ihmiset tahtovat turvallisuutta! Tulevaisuus tuleekin olemaan vahvasti automatisoitu, elleivät nyt sitten satu vahingossa luomaan Skynettia, joka haluaa tuhota koko ihmiskunnan. Ja kyllä, he nimenomaan haluavat luoda juuri semmoisen järjestelmän, mutta vain tehdä se oikein, jolloin ongelmia ei synny. Kuulostaako lupaavalta?


Huomisen maailma tulee olemaan erilainen

Siitä kaikki suuren narratiivin tahot olivat varmoja - maailma tulee muuttumaan... koska he aikovat sen muuttaa, halusi maailma sitä tai ei. Teknologia tulee olemaan tässä se eteenpäin ajava tekijä: kvanttitietokoneet ja tekoäly suurimpina tekijöinä. AR, Augmented Reality eli savoksi "lisätty todellisuus" ja varmaankin myöhemmin lähes täydellinen VR, virtuaalinen todellisuus, tulee lyömään itsensä pian läpi. Ihmisten ja koneiden integraatio kasvaa ja kansa suorastaan tulee vaatimaan päivityksiä itseensä... siis ne, jotka uskovat ja ostavat tämän idean, että ihminen ei riitä vaan tarvitsee päivityksiä itseensä. Kukin tavallaan, tietenkin, mutta kun kaikki on yhdistettynä toisiinsa ja nettiin, yksityisyydestä ei kannata enää puhua.

Energia tulee myös pelaamaan merkittävää roolia, jossa fuusio ja vety olivat päivän trendit. Tekoälyn ohjaama älyverkko taas tietää kuka sitä energiaa milloinkin tarvitsee ja ongelmilta vältytään kun koneet tietää paremmin. "Fossiiliset" energialähteet pitää tietenkin lakkauttaa, koska irti verkosta eläminen pitää tehdä mahdollisimman vaikeaksi. Biologian puolella DNA:n muokkaus ja personoidut lääkkeet ovat iso juttu, koska Dr. Moreaun saari jäi kaikilta lukematta tai katsomatta. Ainut mikä olikin varmaa oli se, että tulevaisuudessa meillä on parempi maailma, kunhan teknologiaa käytetään vaan oikein! Koksa kukahan sitä nyt voisikaan väärin käyttää, kun samat tyypit avoimesti puhuvat liikakansoituksesta ja tukevat eugeniikkaa?

Talouden taas pitää jatkaa loputonta kasvuaan, mieluusti noin 3-4% vuositahtia. Tasa-arvo, ilmastonmuutos, resurssipula ja muut vastaavat termit taas voidaan korjata sillä, että paikalliset päättäjät saadaan ajattelemaan pidemmälle kuin vain oman kautensa verran. Velan ja koron säätäminen ei liioin enää riitä, vaan tarvitaan tehokkaampia keinoja muokata kansantaloutta. Jatkuva kasvu rajallisella planeetalla ei kuitenkaan ole ongelma, kun maailman rikkaimmat haluavat kasvattaa varallisuuttaan. Mutta kaikesta kuitenkin huomaa sen, että nämä korkeasti koulutetut ja korkeassa asemassa olevat ihmiset eivät suinkaan ole tyhmiä - päinvastoin, heillä oli selvästi loistava suunnitelma! Mielipuolisia, hulluja ja ihmiskuntaa vihaavia, näitä termejä taas voisi heistä käyttää... mutta ei tyhmiä. No miten he maailman aikovat korjata? Itseasiassa hyvinkin helposti, siis jos ei huomioida tuota rajallisen maailman ongelmaa.


Suuresta nollauksesta suureen narratiiviin!

Yhteistyö on kaiken tulevan ajattelun perusta! Ihmisille täytyy osoittaa, että se helpoin reitti elämässä on se reitti, jonka vallanpitäjät haluavat heidän kulkevan, ei se että tehdään miltä itsestä tuntuu. Inhimillinen pääoma, human capital, on se mihin nyt tulee keskittyä ja ohjata tämä paljolti käyttämätön resurssi tuottamaan sitä kasvua, joka automaattisesti luo yhteistä hyvää. Luodakseen oikeasti regeneratiivisen eli uudistuvan maailman, täytyy ihmiset saada muodostamaan jälleen yhteisöjä, jonka hyväksi he ovat valmiita tekemään kaikkensa. Mutta tässä on tällä hetkellä se ongelma, mihin WEF tarjoaakin hyvin elegantin ratkaisun... Miten saada ihmiset luomaan yhteisöjä, mutta silti pitämään ne yhteisöt ruodussa?

Yksinkertaisesti, pönkittämällä luottamusta paikallisiin "johtajiin". Ihmiset eivät enää luota valtakunnallisiin poliitikkoihin (miksiköhän?), mutta luottamus paikallisiin poliitikkoihin on kasvussa. Enää ei tarvitse siis saada suostuteltua koko kansa toimimaan "oikein", vaan riittää hallita niitä yhteisöjen johtajia. Luottamus onkin tässä avainasemassa: kansan pitää luottaa siihen, että se "oikea" johtaja on heidän puolellaan. WEF oli tutkimuksissaan nimittäin huomannut, että "eliitti" ympäri maailmaa kykenee entistä paremmin yhteistyöhön keskenään ja luottaa toisiinsa, mutta kansa ei enää luota siihen eliittiin. Ja nyt asiat, jotka ovat eliitin ansiosta niin päin helvettiä, pitää kansan korjata omilla resursseillaan.

Tämä viimeinen osa tässä teollisessa vallankumouksessa kusahtaakin pahasti: kansan pitää nyt korjata se, mitä eliitti on vuosisatoja tuhonnut. Eliitti saa siis pitää resurssinsa, mutta kansan tulee jakaa omaisuus keskenään kaikkien ihmisten kesken. Eli se sakki, joka omistaa sen 90+% kaikesta ei tarvitse jakaa mitään, vaan se muutama prosentti vauraudesta tulee jakaa miljardien ihmisten kesken tasan. Tämä on se tulevaisuus joka ihmiskuntaa odottaa, jossa nämä nuoret johtajat saavat päättää. Kaikille kun pitää tarjota samat mahdollisuudet kuluttamiseen ja digitalisaatioon, se meinaa sitä että keskiluokka kustantaa koko sirkuksen. Kukaan ei omista mitään, paitsi ne, jotka ovat tasa-arvoisempia kuin muut. Ainiin, se on vain sitä hullua salaliittoteoriaa, että nykyinen pääministerimme ajaa juuri näitä asioita hymyssä suin ja Klaus Schwabin käskystä. Kaikki on vapaasti tarkistettavissa, vaikka kuvittelisikin etteivät ne nyt niin tekisi, vaikka sanovatkin tekevänsä. Ja millä tämä kaikki toteutetaan? Helposti. Medialla.

lauantai 20. marraskuuta 2021

Vapauden aalto


Yhteiskunta on jatkuvassa aaltoliikkeessä

Olet varmaan kuullut sanottavan, tai ainakin nähnyt meemin joka menee tähän tapaan: kovat/rankat ajat luovat vahvoja ihmisiä, vahvat ihmiset luovat hyvät ajat, hyvät ajat luovat heikkoja ihmisiä ja heikot ihmiset luovat kovia aikoja. Lännessä on eletty hyviä aikoja pitkään, mikä onkin luonut ihmisistä niin heikkoja, että he saattavat murtua jo siitä, jos joku on eri mieltä. Pienintäkään erimielisyyttä ei suvaita vaan sen vastapuolen kimppuun hyökätään välittömästi, kun tunnetaan oma näkemys jostain asiasta millään tavalla loukatuksi. Kaikki nämä cancel-kulttuurin woke-hommat juontavat juuri siitä, että ihmiset eivät kestä tilannetta, missä maailma ei menekään kuten itse näkee… tai kuinka auktoriteetti on käskenyt.

Tämä aaltoliike voidaankin nähdäkseni yhdistää ihmisten vapauteen. Kovat ajat ovat niitä, joissa vapautta on rajoitettu liikaa ja ihmiset lähtevät taistelemaan saavuttaakseen niitä vapauksia. Kun vapaus on saavutettu, ihmisillä on hyvä olla ainakin hetken, kunnes taas se auktoriteetin kaipuu alkaa kutsua osaa ihmisistä. Joillekin ihmisistä ajatus siitä, että muilla tulisi olla pienintäkään valtaa muiden ylitse on kauhistus, mutta valtaosa ihmisistä tuntuu suorastaan janoavan sitä, että joku tulee ja käskee mitä tehdä ja miten ajatella. Toki nämä auktoriteettia kaipaavat tunnistavat tilanteen, missä heitäkin rajoitetaan liikaa, jolloin hekin ryhtyvät vaatimaan niitä vapauksia. Ja kukapa sitä nyt jaksaisi puolustaa vapautta, kun vapaus on itsestäänselvyys jonka kaikki jo tietää? Onhan meillä sentään maailman vapain lehdistö, joka kertoo kaiken olevan hyvin.

Tällä hetkellä seisommekin siinä rajalla, missä vapautemme on jo vedetty pöntöstä alas, mutta ne vahvat ihmiset eivät ole vielä saaneet rivejä kuntoon. Elämmekin aikaa, joka ratkaisee sen joudummeko selittämään tuleville sukupolville mitä vapaus oli, vai mitä sensuuri oli. Kumpaan suuntaan yhteiskunta kääntyy, riippuukin ihan meistä kaikista. Jos nykyiset vallanpitäjät saavat päättää, tulossa oleva suuri narratiivi (koska suuri nollaus on jo aikansa elänyt suunnitelma, WEF keksi jo uuden) ratkaisee kaikki nämä ihmiskunnan ongelmat, jotka juuri nämä samat vallanpitäjät olivat myös luoneet. Haluavatko heikot ihmiset siis lisää ”hyviä aikoja”, jotka löytyvät vaan siitä narratiivista, vai onnistuvatko vahvat ihmiset tuomaan vapauden takaisin, josta se hyvä jakaantuu kaikille, ei vaan niille jotka omistavat kaiken ja silti tahtovat lisää?


Kenraalit, taiteilijat ja filosofit

Kun kansa on vapaa, jokainen voi toteuttaa itseään juuri haluamallaan tavalla. Toki jokainen aikakausi omaa juuri ne omat erityispiirteensä, suurelta osin esimerkiksi teknologian määrittämän kehityksen mukaan, mutta tietyt piirteet tuntuvat seuraavan sitä vapauden aaltoa yhteiskunnassa. Vapaassa yhteiskunnassa, rauhan aikana, ne kenraalit, soturit, tai miksi heitä haluaakaan kutsua, ovat (onneksi) hyvin pitkälle tarpeettomia. Nämä sodassa joukkoja johtavat yksilöt nousevat vasta tarvittaessa esiin, mutta historia on osoittanut erään kriittisen heikkouden tässä ihmistyypissä: kenraalit ovat täysin yhtä helposti manipuloitavissa tekemään mitä auktoriteetti käskee. Ne kaikista vahvimmat soturit voivatkin johdattaa joukkonsa voittoon täysin sitä yhteistä etua ja vapautta vastaan. Vai merkitseekö se vaan sitä, että kyseessä ei ollutkaan oikea soturi, vaan pelkkä vallanpitäjien nukkekenraali?

Taiteilijat ovat taas olleet aina vastuussa kulttuurista. Vapaus tuoda itsensä julki ja esittää kaikelle maailmalle se oma taiteen ilmentymänsä on mahdollista vain vapaassa yhteiskunnassa. Kun auktoriteetti on ottanut vallan, vain ne ylhäältä hyväksytyt taiteilijat voivat kukoistaa ja kaikki muut vaiennetaan. Mutta nämä vaiennetut taiteilijat ovat usein ne, jotka ihmiset sitten vuosia myöhemmin löytävät kaikista merkityksellisimmiksi. Vallanpitäjien esiin nostamat ”taiteilijat” saattavat unohtua, kun vapaus pääsee jälleen jaloilleen. Siihen saakka kansa tosin pitää idoleinaan niitä, jotka heidän eteensä on nostettu auktoriteettien voimasta. Kun pääministeri kestitsee muutamaa taiteilijaa ja lupaa heille kaiken, toki he tarjoukseen tarttuvat. Kuinkahan kansa tulee sen palkitsemaan, jos vapaus kuitenkin voittaa, mitä luulet?

Filosofeja kuunnellaan yleensä vasta silloin, kun aika on heistä jättänyt ja joku kompastuu vanhoihin teksteihin löytäen niistä juuri siihen hetkeen sopivan kipinän. Tyrannit ovat taas hirttäneet ne väärinajattelijat, ettei heidän sanomansa pääsisi leviämään. Platonin mukaan ideaaliyhteiskunta taas olisi filosofikuninkaan johtama, eli yhdistelmä soturia ja filosofia jonka ainut tehtävä olisi se yhteisen hyvän luominen. Nykypäivänä filosofeja toki kuunnellaan, mutta vain tarkkaan valikoidut, auktoriteettien siunaamat suuret ajattelijat päästetään kansan eteen kuuluviin. Ja he kertovat, että kaikki on hyvin ja juuri kuten pitääkin, mistä he kuittaavat mehevät palkkiot ja saavat jatkaa elämäänsä hyvissä olosuhteissa… vaikka saattavatkin tietää, että juuri myivät sen tavan kansan (ja sielunsa) tyranneille. Koska lähes kuka tahansa voi olla filosofi, vapauden kannalta sananvapaus on ainoa tapa varmistaa että se vapaus myös säilyy - jokainen saa tuoda näkemyksensä julki ja jokainen saa päättää sekä tuntea itse, mikä sanoma resonoi juuri itselle. Kun mielipiteiden monimuotoisuutta rajoitetaan auktoriteettien toimesta, kuten nyt hyvinkin vahvasti tehdään, ei kansalle jää ”hyviä” vaihtoehtoja mistä valita lainkaan.


Joko aallonpohja on saavutettu?

Voisi luulla, että kun ihmiset ovat valmiina uhraamaan omat (ja muiden) lapsensa saadakseen hieman luvattua turvallisuutta (ei todellista), ihmiskunta olisi löytänyt sen pohjan? Mutta näyttää siltä, että jälkikasvun uhraamisen lisäksi ihmisoikeudet pitää myös kuopata, mikä on tietysti ymmärrettävää jos edes oma jälkikasvu ei ollut taistelemisen arvoinen. Ja jos vallanpitäjät saavat kirjoittaa historian, tämä ihmisoikeuksien ja jälkipolvien uhraaminen oli jaloin teko, laik evö, jota juhlitaan ja ylistetään patsain ja monumentein! Ihmiskunta vapautui vihdoinkin vapaudesta ja sai tilalle täydellisen kontrollin, jossa joku muu tietää paremmin ihan kaikesta! Ei tarvitse kuin polttaa iso siivu historiankirjoista ja tulevat sukupolvet eivät enää edes haaveile vapaudesta, koska eivät tiedä mitä se oli.

No mutta sehän on vain hullua salaliittoteoriaa, vaikka nämä vallanpitäjät sanovatkin ihan suoraan haluavansa juuri tuommoisin täydellisen kontrolliyhteiskunnan, jossa yksikään ihminen ei ole vapaa vaan on elossa vain palvellakseen sitä suurta ”yhteistä hyvää”, joka todellisuudessa hyödyttää vain ja ainoastaan sitä pientä ryhmää aivan sen valtapyramidin huipulla. Toki tavan kansallakin olisi hyvä olla, koska ovat täysin vapaita omista mielipiteistään ja yksilönvapauksistaan! Monelle tämä täysi vastuuvapaus itsestään ja omista päätöksistä toki kuulostaa aivan loistavalta tilanteelta, mutta niille jotka haluavat itse päättää omista asioistaan tämä vallanpitäjien hehkuttama uusi uljas maailma olisi helvetti maan päällä.

Täytyykö ihmiskunnan siis vielä upota paljon alemmaksi ennen kuin se pohja löytyy mistä voi ponnistaa takaisin ylös? Kun vapautta rajoitetaan, se nostaa vastustusta ja vastarintaa sitä auktoriteettia kohtaan. Sopiva tasapaino näiden välillä voisi olla mahdollinen, ehkä, mutta jostain syystä ihmiskunta on aina valinnut seilata suuremmissa aalloissa aina välillä päästen kansanmurhaan saakka. Nyt suunta on vahvasti alaspäin, kohti autoritääristä tyranniaa, mutta jää nähtäväksi koska se vastareaktio sitten kunnolla lähtee liikkeelle - vai lähteekö? Yksinkertaisimmillaan ihmisten ei tarvitse nähdä ja ymmärtää muuta kuin se, että ihmisoikeuksiamme ollaan loukkaamassa ja sensuuri on tuhonnut sananvapautemme. Jos tämä ei mene jakeluun, suuri narratiivi WEF:n tarjoilemana voikin olla juuri sinulle sopiva vaihtoehto - siinä kun ei tarvitse huolehtia vapauksista ja oikeuksista kun niitä ei enää ole. Miten on, vapaus vai tyrannia? Vastaus tähän pitäisi olla kaikille ihmisille päivänselvä, ilman mitään jakautumista leireihin. Kun kaikki ovat vapaita, voimme sen jälkeen lähteä vääntämään pienistä yksityiskohdista ja siitä, kuka oli mistäkin asiasta oikeassa.

torstai 11. marraskuuta 2021

Demokratian hyveet


Pois vanhat

Oliko se demokratia sittenkään muutos parempaan, vai olisimmeko kenties paremmassa tilanteessa nyt, jos olisimme säilyttäneet vanhat arvomme ja hyveemme? Tietenkin tämä nykyinen demokratiamme sinällään on melkoinen sillisalaatti eri aatteita, joiden yhteisestä konsensuksesta olemme saaneet tämän... länsimaisen demokratian. Tai siis, niin meille kerrotaan, että tämä on kansan tahto, mistä itse olen hieman eri mieltä. Pohditaan kuitenkin nyt vain niitä hyveitä ja arvoja, joita ennen hyveinä pidettiin ja verrataan sitä niihin, joita demokratian kerrotaan nostavan esiin ja mitä se todellisuus on sitten tuonut tullessaaan. Lähtöasetelmana ja inspiraationa pohdinnolle jälleen Tocquevillen "Democracy in America".

Monarkia, aristokratia, rakkaus ja kunnioitus kuningasta kohtaan. Tämä oli vaatimuksena toimivalle monarkialle ja kunnioitus sitä ylempää kastia kohtaan oli itsestäänselvyys. Yksittäinen korkeampi taho suojeli kansaansa niin ulkoisilta kuin sisäisiltä uhilta ja kansa maksoi siitä palvellessaan sitä kuningasta. Jos kuningas alisti kansaansa, mahdollisuus päästä vihaisen joukon tai hovin selkäänpuukotuksen kohteeksi kasvoivat melkoisesti. Uskomus ja vakaumus järjestelmälle, sen jokaiselle osalle, olivat merkittävä osa järjestelmän toimivuutta. Velvollisuudentunne ajoi joka porrasta parhaaseen mahdolliseen suoritukseensa. Ehkäpä myös tieto siitä, että asemasi on hyvin pitkälle ennalta määrätty antoi ihmisille lohtua ja mielenrauhaa, koska he tiesivät paikkansa eikä kilpailu ajanut heitä toisiaan vastaan vaan yhteinen hyvä lisäsi myös omaa mahdollisuutta saada hyvä elämä.

Monarkia oli toki kankea järjestelmä eikä taannut varmasti toimivaa jatkuvuutta yhteiskunnassa. Jos johtoon kuitenkin sattui osumaan oikeasti hyvä johtaja, kansa saattoi huokaista helpotuksesta ja vuodet, ehkä jopa vuosikymmenet, suurimmalla osalla ihmisistä oli ihan hyvä olla. Laajentaminen ja oman mahtavuutensa esittely eivät kuitenkaan olleet mitään harvinaisia tapahtumia, joten kansakunnan tila saattoi nähdä suuriakin muutoksia hyvinkin nopeasti. Mahdollisuus hyvään siis oli aina läsnä ja kansa halusi siihen uskoa. Käytäntö saattoi olla joskus hyvinkin kaukana siitä kansan todellisuudesta. Mutta kaikki valta yksissä käsissä ei automaattisesti ole huono asia. Vasta silloin, kun se valta laskeutuu vääriin käsiin, ei kenelläkään ole kivaa. Äänestämällä ei kuninkaita kuitenkaan yleensä kruunattu.


Uudet hyveet

Valaistuneet ja valistuneet ihmiset Euroopassa päättelivät kuitenkin asian niin, että valta yksissä käsissä ei ole se paras mahdollinen asia, vaan paluu esimerkiksi Ateenasta kopioituun demokratiaan mahdollistaisi yhdenvertaisemman maailman. Aatteet, kuten konstitutionalismi saivat kannatusta, muodostaen demokraattiseksi hyveeksi oikeudenmukaisuuden, jota ylläpidettiin lakien ja sovittujen oikeuksien avulla. Ihmiset olivat yhdenvertaisia edes sen lain edessä, vaikka muutoin kovin erilaisia olivatkin. Yhteistyö, yhdistyminen ja organisointi loivat mahdollisuuksia ihmisten puhaltaa samaan hiileen ja lakien suojaamana riskit minimoitiin.

Vapaudet ja oikeudet kuuluvat vahvasti demokratiaan ja niiden tehtävä on suojella yksilöä niin muilta yksilöiltä, kuin itse valtiovallalta. Ihmisiä kannustetaan kehittämään itseään, tulemaan parhaimmaksi versioksi itsestään ja näin luomaan uutta ja vieläkin parempaa maailmaa ihan kaikille. Demokratian ei ole tarkoitus jämähtää paikalleen, vaan sen tulee kehittyä jatkuvasti sen omilla mekanismeilla, joista sanan- ja mielipiteenvapaus ovat ne tärkeimmät. Vaikka jokainen ajaakin sitä omaa etuaan ja asiaansa, myös se yhteinen etu on tärkeä ja yhteistyön avulla koko yhteiskunta kehittyy jatkuvasti.

Näillä arvoilla demokratia, kansanvalta, onkin täysin mahdollinen ja sillä olisi hyvät saumat luoda lähes rajattomasti yhteistä hyvää ihan kaikille. Kun asioista keskustellaan täysin vapaasti, ongelmat havaitaan nopeasti ja niihin kyetään reagoimaan. Jos reaktio taas menee pieleen, sekin huomataan ennen kuin on liian myöhäistä ja korjaus kyetään tekemään yhteistyön ansiosta. Kun kaikki kunnioittavat muiden vapauksia ja oikeuksia, riitatilanteet ovat hyvin harvinaisia ja niihin saadaan oikeudenmukainen ratkaisu. Mutta sitten todellisuus vetää vastapalloon ja kaikki kerrotut hyveet unohtuu, kun ihminen lähtee kilpailemaan keskenään rajallisista resursseista. Saadaan demokratian sijaan länsimainen demokratia eli liberaali demokratia, joka ei tosin ole niin liberaalia eikä demokratiaa nähnytkään. Yksi vanha aristokraattinen hyve siinä kuitenkin säilyi...


Usko nykyiseen järjestelmään

Harmittavasti ideat tähän "liberaaliin demokratiaan" kuitenkin kopioitiin Roomasta, eikä Ateenasta. Herran pelko ja auktoriteettiusko myös saatiin monarkian perintönä, minkä ansiosta kirkko omaa edelleen runsaasti maallista valtaa vaikka tekeytyykin vain hengelliseksi oppaaksi kansalle. Siinä kun aristokraatit antoivat almuja köyhille, nyt kansalta pakotetaan osa köyhien auttamiseksi, vaikka ite järjestelmä onkin suurena osallisena juuri siihen alimman kastin syntyyn. Tästä saadaankin inho ja viha alempia luokkia kohtaan, koska nämä loiseliöt syövät osan juuri sinun kovalla työllä ansaitusta palkasta! Yhdenvertaisuus on myös aatteena hämärretty niin pahasti, että siitä ei kannata juuri edes enää puhua...

Yhteistyö ja kollektiivisuus ovat myös saaneet uuden muodon liberaalissa demokratiassa. Kaikki ne hyödyt yhteisöille on menetetty ja tilalle on saatu tilanne, missä kaikkien on pakko toimia ylhäältä annettujen käskyjen mukaan ja yhteistyö keskenään on lähestulkoon kielletty. Vain pahat syntiset eivät tottele herrojensa käskyä, kertoo niin kirkko kuin hallitus! Kaikkeen pitää saada lupa ja vain tarkkaan valikoiduilla auktoriteeteilla kuuluu olla sanan- ja mielipiteenvapaus, koska heillä on oikeus niihin. Tiede tottelee samaa nokkimisjärjestystä ja rikkaimman oikeutuksella se, jolla on eniten rahaa on oikeimmassa ihan kaikesta. Muutosta ei kukaan enää liioin halua, koska se vaatisi muutosta myös omiin vanhoihin ja opittuihin asenteisiin. Kuka nyt itse haluaisi muuttua?

Ja tässä tilanteessa olemme. Meille kerrotaan demokratian hyveistä mutta käytännössä olemme taantuneet kauas edes monarkian ajoista, jossa ihmiset sentään tiesivät asemansa. Nyt jos joku menestyy, tapahtuukin muutama mielenkiintoinen ja samalla erittäin hyytävä asia. Ensiksi, moni tulee kateelliseksi siitä, jos joku muu onnistuu. Valtio haluaa siitä tietenkin oman osansa, koska se heidän itsensä säätämien lakien vuoksi heille kuuluu, eli menestys menettää osan kerrotun mukaan oikeutetusti. Toisaalta taas vain harva menestyy omasta ansiostaan (toki niitäkin on), vaan sen vuoksi että kykenee hyväksikäyttämään muita ihmisiä paremmin kuin muut. Tämän lisäksi ne oikeat vallanpitäjät omaavat kaikki ne työkalut siihen, ettei yksikään heidän mielestä väärä ihminen tai aate tule menestymään missään. Tästä pitää media huolen. Koita siinä nyt sitten elää rauhassa hyvää elämää, kun hyveet ovat vain heikkouksia lähes kaikkien muiden näkökulmasta.

perjantai 5. marraskuuta 2021

5th of November, Propagandan lyhyt oppimäärä - yksivuotisjuhla


Hieman tavallisesta poikkeava ja erittäin lyhyt blogiteksti...

Koska on kulunut tasan vuosi siitä, kun kirjani alunperin tuli myös sähköisenä ulos, tämän kunniaksi julkaisen kirjan ilmaiseksi kaikkien luettavaksi. Kirja on myös edelleen myynnissä kirjakaupoissa, joten arvostan suuresti kaikkia niitä, jotka haluavat tukea toimintaani ostamalla kirjan.

Jos joku näistä linkeistä ei toimi, koitan korjata asian mahdollisimman pian: Dropbox, Mekansa.fi ja ric.fi

Edit: Näköjään kirjaa konvertoitaessa .pdf-muotoon eri ohjelmalla sivujen asemoinnit yms ovat vaihtuneet. En hoksannut tuota heti, eikä sillä nyt sinänsä ole väliä: alkuperäinen/sama tiedosto oli molemmissa lähteenä, ohjelma ja sen mukana fontti on näköjään muuttunut. Sama kirja uudelleenasemoituna ja uudella fontilla. En muistanutkaan kuinka vattumaisia nämä tekstinkäsittelyohjelmat oikein olivatkaan...

torstai 21. lokakuuta 2021

Demokraattinen despotismi


Ajatustenvapaus

Kun kaikki ajattelevat samoin, kukaan ei oikeastaan ajattele. Tähän suuntaan menevää lainausta on vuosien saatossa soviteltu niin Pattonin suuhun, kuin myös Krehbielin, Neillin ja Faberin sanomaksi, mutta sillä ei taida olla niin suurta merkitystä kuka sen sanoi ensin? Ajatus on kuitenkin täysin paikkansa pitävä ja Tocqueville, jonka kirjaa "Democracy in America" ollaan jälleen märehtimässä, toteaa tämän täsmälleen saman asian. Joku saksalainen koomikko totesikin tämän køronatyrannian aikana, että ajatuksenvapaus, jota tässä ollaan luomassa, on juuri sitä aitoa ajatustenvapautta, nimittäin omista ajatuksistaan. Riittää, että tekee mitä käsketään. Bonuspisteitä saa siitä, kun vaatii muita tekemään samoin...

Yhtenäinen mielipide, yksi yhteinen tarina ihan kaikesta, luo tietenkin vakautta. Moni ihminen haluaa ennemmin vakautta ja sen luomaa turvallisuudentunnetta, kuin vapautta ja sen tuomaa ennalta-arvaamattomuutta. Savannilla asuva leijona on vapaa, mutta hänen eläintarhan häkissä asusteleva veli on turvassa ja elää vakaata elämäänsä - ruoka tulee joka kerta samaan aikaan, samalla tavalla ilman omaa panosta asiaan. Liberaali demokratia ajatuksen tasolla takaisi ihmisille vapauden, samalla kuitenkin tuoden organisoidun yhteiskunnan mukana tuomat vakauttavat asiat. Minimaalinen määrä rajoituksia, koska tiettyjä asioita ei voida sivistyneessä yhteiskunnassa sallia - tappaminen, raiskaaminen, varastaminen ja niin edelleen. Kyse on siis tasapainosta niiden vapauksien ja organisoinnin mukana tuomien rajoitteiden kanssa. Ennen se painopiste oli vapauden puolella vahvasti, ihmisoikeuksien muodossa.

Ehkä tämä vapaus olikin osasyynä siihen, että kaunis tarina ja aate liberaalista demokratiasta menikin niin päin helvettiä? Yksistään vapaus ei siihen kuitenkaan riitä, vaan sen helvetin muodostumiseen tarvittiin myös se täysin päinvastainenkin asia - yhdenvertaisuus, yhdenmukaisuus. Nämä kaksi asiaa kun viedään äärimmilleen ja yhdistetään eri tahoihin samassa yhteiskunnassa, saadaan nimittäin aikaiseksi aivan täydellinen despotismi, eli sortava itsevaltiuus. Ja sen hitaasti muodostuneen tyrannian kaataminen onnistuu edelleen sillä samalla vanhalla tavalla (tottelemattomuus), jos kansa oikeasti ajattelisi. Mutta kun se ei ajattele, muutoin kuin samalla tavalla...


Valta muiden ylitse

Aloitetaan liberaalista ja individualistisesta ajattelumallista. Minä itte, muut sitte. Kilpailu on parasta mitä luonto on koskaan keksinyt! Jos siis unohdetaan se, että kilpailua tapahtuu luonnossa vain jos jostain on puutetta, ei koskaan yltäkylläisyydessä. Kun ihminen ei koe enää olevansa osa yhteisöä, ei perhettä, klaania, luokkaa, millä nimellä niitä "omia" kutsuukaan, hän laittaa oman navan muiden edelle. Jos tälle oma napa ensin ajattelevalle annetaan mahdollisuus valtaan, etenkin valtaan muiden ylitse, mitä luulet tapahtuvan? Hän voi kyllä organisoitua muiden samanhenkisten kanssa, mutta taustalla on aina se sama liberalismin alkukantainen pelko: mitä jos joku muu vie sen, mitä olen saavuttanut vain koska pystyy siihen? Kauhun tasapaino toki hieman rajoittaa näitä ihmisiä, mutta jos koko jengi voi hyötyä kaikkien muiden kustannuksella, valinta on heille hyvin helppo.

Suurin osa ihmisistä kun ei halua valtaan, joten he tyytyisivät siihen vapauteen, jonka liberaali demokratia heille lupaa. Mutta he jotka haluavat valtaan, heille tämä nykyinen demokratia tarjoaa ennen näkemättömän mahdollisuuden päästä valtaan muiden yli, vieläpä täysin oikeutetusti! Kansa antoi heille vallan, joten pulinat pois! Mistä päästään siis siihen ongelman toiseen puoleen, eli yhdenvertaisuuteen. Kaikki ne muut, alamaiset, ovat tietenkin yhdenvertaisia. Ja kuten tiedetään, suomalainen maksaa vaikka satasen siitä, ettei naapuri saa viittä kymppiä. Kaikkien on siis oltava samalla viivalla, samoissa asemissa. Lainsäädäntökin siihen kannustaa, ainakin osittain (positiivinen erityiskohtelu tästä räikein poikkeama), mikä on tietysti hyvä asia... vai onko? Lain edessä yhdenvertaisuus on ainoa edes teoriassa saavutettavissa oleva asia, mutta siihen ei koskaan voida päästä koska se kleptokratia (varkaiden valta) jonka ne vallanpitäjät ovat luoneet, ei ole tarkoituskaan olla yhdenvertainen.

Yhdenvertaisuudessa se ongelma kun on yksi=yksi, joista jokainen "yksi" on korvattavissa toisella ykkösellä ilman että mikään asia muuttuisi. Haettiin sitten alkuasetelman tai lopputuleman yhdenvertaisuutta, siinä se yksilö halutaan häivyttää pois ja sulauttaa se osaksi "kansaa". Kansa ei ole mikään yhtenäinen yhteisö (ainakaan nykyään), vaan lailla rajattu joukko ihmisiä. Siis niiden kleptokraattien luomilla lakipykälillä. Tätä yksi=yksi ajattelumallia kutsutaan yleensä kollektivismiksi. Kollektivistisiä kokeiluja löytyy historiasta useita ja niitä on kutsuttu nimillä kuten esimerkiksi fasismi ja kommunismi. Ne ovatkin menneet kansan näkökulmasta aina ihan putkeen, eikös? Tämä nykypäivän køronatyrannia on vain jälleen saman asian uusi ilmenemismuoto. Muutama vallanhimoinen kokee olevansa oikeutettu määräämään kaikkia muita miten olla ja elää, kansa reagoi tarraamalla turvallisuudentunteeseen ja vaatimalla kaikkien muidenkin toimivan samoin - koska niin heille kerrottiin.


Voiko demokratia sitten johtaa johonkin muuhun kuin despotismiin?

Yhtenä ratkaisumallina tähän yllä esitettyyn ongelmaan on pidetty konstitutionalismia, eli sitä nykymittapuulla salaliittoteoriana pidettävää aatetta että perustuslaki olisi korkein laki maassa. EU on esimerkiksi ottanut vahvan kannan asiaan, eli kun Unkari ja Puola vetoavat perustuslakiinsa, EU sanoo että paskan marjat, meidän lakimme menevät teidän lakien ylitse. Oikeusvaltioperiaatteella siis pyyhitään persettä, jos maan laki sanoo olevansa korkein auktoriteetti siinä maassa ja sitä ei yksikään sopimus voi ylittää. Paitsi EU:ssa, näköjään. Noh, tämä on näitä despotismin muotoja, joista saamme nauttia koska ongelman esilletuoja ei istu yksi=yksi muottiin mikä aiheuttaa siihen muottiin sopivilta koliikkiaikuisilta välittömän reaktion.

Asia voitaisiin myös kääntää median avulla, minkä vuoksi ne oikeat vallanpitäjät pelkäävät kuollakseen alustoja, jotka sallivat sananvapauden ja muunkin kuin heidän määrittämänsä mielipiteenvapauden. Valtamedian toimittelijat tietävät, että yksi=yksi ja siitä ei poiketa, koska se oma persnahka, elanto ja turvallisuus, riippuvat siitä, että sitä asiaa ei kyseenalaisteta. Siinä voi koittaa teeskennellä mitä tahansa liberaalia, individualistia tai mitä suurta ajattelijaa, mutta niin kauan kun sitä despotismia ei lähde uhmaamaan isoissa asioissa, se journalisti on yksi tyhjäntoimittelija muiden joukossa. Onneksi niitä oikeitakin journalisteja on olemassa, mutta valtamedian palkkalistoilta niitä et löydä yhtäkään. Omertan lakia ei rikota, ei koskaan. Rajalla saa leikkiä, että säilyy edes jonkinmoinen illuusio siitä, että media tuottaisi journalismia.

Yksi=yksi sakista löytyy myös armeijoittain ihmisiä, jotka ovat valmiita sitä ykseyttä puolustamaan. Kaikki suuret instituutiot on täytetty jo aikoja sitten ihmisillä, jotka tietävät yhtälön tuloksen. He tietävät, että heidän elantonsa riippuu heidän ymmärtämättömyydestään tai viimeistään hiljaisuudestaan. He itse ovat valmiita lynkkaamaan ne, jotka poikkeavat siitä tarinasta, minkä vuoksi he tietävät tasan tarkkaan oman kohtalonsa niin tehdessään. Ja kun kaikki ajattelevat samalla tavalla, kukaan ei ajattele. Moni jopa kuvittelee olevansa oikeutettu valtaan muiden ylitse vain siksi, että voitti suosiokilpailun. Jos se olisi demokraattinen päätös, edes enemmistöpäätös, suurin osa ihmisistä ei halunnut yhtäkään niistä nykyisistä ihmisistä valtaan itsensä ylitse. Mutta kun meille kerrotaan että tämä on paras järjestelmä, miksi sitä kyseenalaistaa kun kyseenalaistamisesta ei tule muuta kuin paskaa niskaan? On niin paljon helpompaa olla ajattelematta ja loukkaantua siitä, kun joku muu ajattelee - ettehän ole enää yhdenvertaisia, koska se joku muu käyttää päätään ja sinä et. Tai vielä kauheampaa, jos se joku muu käyttää vielä suutaan...

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Onko demokratia paras vaihtoehtomme?


Politiikan filosofiaa

Vaikka asiaa olenkin jo useaan otteeseen pohtinut, aloitetaan niin sanotusti tuoreelta pohjalta ja uuden kirjan merkeissä. Alexis Charles Henri Clérel, comte de Tocqueville, lyhyesti Tocqueville, raapusti siinä 1835 ja 1840 hujakoilla osin yhdessä kuin erikseen Gustave de Beaumontin kanssa useammankin teoksen, joille nimeksi tuli "Democracy in America". Tästä lukemisen alla on itselläni "Historical-Critical Edition", joka on pitkän kaavan mukaan ja kommentoituna kevyt 1600+ sivuinen järkäle. Hyvin mahdollisesti tämä teksti saa siis jatkoa samassa aihepiirissä tässä tulevina viikkoina ja ehkäpä kuukausina. Vaikka kirjoittajan mukaan kirja ei ole niinkään filosofinen vaan enemmän käytäntöön pureutuva, on hyvinkin lyhyellä tutustumisella kyseessä kuitenkin etenkin näin nykypäivään peilattuna varsin filosofinen näkemys tähän demokratiaan. Heti demokratian alkuajoista lähtien, eli Kreikan peruja, on usea "suuri ajattelija" kritisoinut demokratiaa ja ihan syystäkin. Kun katsoo mitä kansa näin pandemian aikana oikein tekee, ehkä on ihan hyvä että se ei ole lainkaan vallassa?

Vastatakseen kysymykseen "Onko demokratiasta mihinkään?" pitää kuitenkin tarkentaa, mitä asiaa ollaan oikeasti edes arvostelemassa. Onko kohteena demokratia, kansanvalta, ideana ja hallintajärjestelmänä sekä oikeutuksena valtaan noin yleensä, vaiko kenties jokin käytännön malli joka on ihan konkreettinen järjestelmä jota jokainen voi mennä lähes käsin koskettamaan. Tämä "länsimainen demokratia" kun on semmoinen häpeäpilkku ihmiskunnan historiassa ja sen "edustuksellinen demokratia" nimitys on yhtä lähellä demokratiaa kuin merihevonen on hevosta - vain nimeksi. Aina kaksoisvaltiosta lähtien kun koko edustuksellinen järjestelmä on ihan alusta alkaen suunniteltu luomaan illuusio kansanvallasta ilman, että kansalla olisi mitään muuta kuin maksajan rooli herrojen leikeissä. Kansa kantaa vastuun kaikista päätöksistä, mutta ei saa itse niihin juurikaan vaikuttaa. Ainut sallittu "vaikuttaminen" kun on äänestäminen ja kaikkihan sen tietää, että "vain äänestämällä voi vaikuttaa!", kuten kiltti papukaija sen mantran toistaa.

Eri versioita tästä "demokratiasta" on tietenkin eri maissa ja esimerkiksi Sveitsin mallia on yleisesti pidetty "parhaana" sen kansanvaltaisuuden vuoksi, eli suoran demokratian osuuden ansiosta. Sveitsi on toki siinä suhteessa mallimaa, että siellä kansalla on ainakin auttavasti mahdollisuuksia päättää omista asioistaan suoralla äänestyksellä ja täten kansan tahtoo muuntuu aina lakipykäläksi saakka. Tai no, kansan ja kansan, median suodattimen kautta läpikäytynä. Media, niin perinteinen kuin etenkin sosiaalinen media kun pelaa niin käsittämättömän suurta roolia ihmisten elämässä, että olisi hyvin lapsellista väittää jonkin asian olevan "kansan tahto", koska se "kansa" on omaksunut kuitenkin kaikki näkemyksensä yhdestä jos toisesta mediasta. Äänestikö kansa medioita ja niiden toimintaa vai kuluttaa vaan sitä, mitä heille tuotetaan?


Kansanvalta aatteena

Enemmistön päätös kuulostaa toki hyvältä, mutta kun tiedetään kuinka viksu keskiverto ihminen on ja puolet on siitä tyhmempiä, onko se enemmistöltä saatu vastaus sitten kuinka hyvä ratkaisu kokonaisuuden kannalta? Ihmiskunta on osoittanut jo lukemattomia kertoja, kuinka se vihainen väkijoukko kykenee tekemään hyviä ja oikeutettuja päätöksiä niin omista kuin etenkin muiden asioista. Joukkomieli on yksi näistä ilmiöistä, joka osoittaisi siihen suuntaan että enemmistöltä kysyminen on oikeastaan aivan helvetin typerä idea. Suuren osan ajasta ihmiset ovatkin olleet aina jonkun tahon palveluksessa, jolloin se hierarkia on ollut selvä eikä kukaan tavan tallaaja ole edes pyrkinyt käskyttämään koko muuta kansaa. Demokratiaan uskovat taas ovat sitä mieltä, että enemmistöllä on oikeus määrätä ihan kaikkia ihmisiä, eli palvelemaan sitä joukkomieltä riippumatta siitä, miten se vaikuttaa siihen yksilöön. Asiaa yritettiin ratkaista luomalla "ihmisoikeudet", mutta kuten tämä pandemia on osoittanut, niillä oikeuksilla pyyhitään lähinnä persettä siinä kohtaa kun peloteltu joukko vaatii kaikkia ihmisiä uhrattavaksi lääketeollisuuden voittojen alttarilla.

Tocqueville puhuikin jenkkien demokratian onnistumisesta ja antoi suuren kunnian, ainakin käsittääkseni, uskonnoille (etenkin katolinen kirkko). Ihmiset olivat jälleen palvelemassa jotain suurta tahoa, joka sitten osattiin hyödyntää oikeuttamaan se valta vähemmistölle joka oikeasti johti maata, samalla kun kansalle kerrottiin kuinka he olivat vallassa. Sama on toki vahvasti nähtävissä Suomessa ja ei ole ihme, että meillä on valtion kirkko - se on yhteinen moraalinen selkäranka, joka pitää niin yksittäisen ihmisen kuin siinä samalla myös koko kansakunnan suorana pystyssä. Siksi niin monet puhuvatkin moraalisesta rappiosta ja kuinka niin monet eri aatteet ovat myrkyttäneet kansan yhteiset rivit tuomalla mukaan ties mitä uskonnoksi rinnastettavia näkemyksiä. Suurelta osin tämä nimittäin pitää paikkansa - yhtenäinen kansa voidaan luoda vain yhtenäisillä moraalisilla säännöillä. Se demokratia on vaan siihen päälle lätkäisty tapa organisoida se kansan hallinta, suunta annetaan jostain aivan muualta kuin politiikasta.

Niin sanottu "yleinen mielipide" onkin se asia, joka niin ohjaa kuin oikeuttaa sen demokratian. Ennen se oli tarkasti kirkon hallussa, mutta nyt ties mitkä woke-ideologiat ovat ottaneet sen saman aseman kertoen ihmisille mikä on "oikein" ja mikä "väärin". Ja kuka sen suunnan voi sitten nykypäivänä määrittää? Aivan niin, media. Moraalinen selkäranka on niin helposti muokattavissa suurimmalla osalla ihmisistä ja kun kerran elämme "demokratiassa", enemmistö on niin oikeassa kuin siinä asemassa, että se saa määrätä miten kaikkien tulisi olla. Joitain rajoitteita onneksi on saatu tälle oklokratialle eli rahvaanvallalle, mutta kun nekin rajat on oikeutettu sillä samalla enemmistön valllalla, ei siinä ole juurikaan esteitä poistaa ne turhat rajoitteet jotka suojelevat yksilöä väkijoukon mielivallalta. Tämä køronatyrannia onkin siitä hieno esimerkki - ihmisoikeuksista viis, kun kansa hurraa päättäjien toimille jotka rikkovat niitä ihmisoikeuksia. Kuka helvetti päästi sen rahvaan valtaan?!


Mutta se on silti paras mitä meillä on!

Tai niin ainakin väitetään. Kyllä, hirmuvaltiaiden alla ihmiset ovat kärsineet paljon enemmän kuin valtaosassa "demokratioista", mutta toisaalta taas hyväntahtoinen yksinvaltias voisi oikeasti ajaa kansansa etua ja luoda paratiisin maan päälle. Paitsi että kaikki valtaan pyrkivät ja sinne tahtovat ovat ihan muuta sakkia kuin hyväntahtoisia ja moraalisen selkärangan omaavia ihmisiä. Niin sosiopaatteja kuin psykopaatteja on suhteessa valtaväestöön nähden sielä "johtajien" asemassa melkoinen yliedustus, mutta koska yleistäminen on rumaa niin täytyy sanoa että ei ne kaikki poliitikot ole sosio- tai psykopaatteja. Ateenan demokraattiseen malliin, eli ihan kaikki saavat äänestää ihan kaikesta, tuskin ollaan ihan heti päätymässä ja suuri osa ihmisistä pitää ideasta missä he valitsevat "hyvän edustajan" ajamaan heidän asiaansa - emme siis ole ihan heti pääsemässä eroon tästä "edustuksellisesta demokratiasta".

Voisiko edustuksellinen demokratia sitten oikeasti toimia kansan parhaaksi? Mikäettei, mutta siihen tarvitaan kaksi asiaa joista kumpaisestakin olemme tällä hetkellä muutaman... vuosisadan(?) päässä, ehkä enemmänkin. Että ihmiset voisivat tehdä valistuneita päätöksiä omista asioistaan ja edes auttavasti käyttää sitä oikeutuksena enemmistön päätökseen johon kaikkien tulisi alistua, tulisi jokaisen yksilön omata riittävä tieto ja ymmärrys asioista, sekä omattava riittävä moraalinen selkäranka seisoa omien päätösten takana ja myöntää sekä korjata kaikki virheet. Tämän lisäksi kaikesta uudesta ja tapahtuvasta on oltava mahdollisimman tarkka ja puolueeton tieto saatavissa mahdollisimman nopeasti. Jos nämä vaatimukset täyttyisivät, kyseiset ihmiset olisivat varmasti riittävän valveutuneita valitsemaan joukostaan sopivimmat edustajat hoitamaan käytännön asioita yhteiskunnassa?

Ja kun palataan todellisuuteen, missä alle euron ämpärillä saa ihmisen matkustamaan pitkiäkin matkoja ja tekemään itselleen haitallisia asioita, sanoisin että emme ole ihan vielä siinä ajassa ja paikassa kun kansanvalta olisi hyvä ratkaisu. Nykyistä sirkusta voitaisiin toki yrittää korjata, mutta kun se ei ole edelleenkään rikki vaan toimii juuri kuten se on luotu toimimaan niin onhan tässä aika huonoja vaihtoehtoja tulevalle. Ehkäpä se korjaantuisi sillä samalla strategialla, kuin mikä tahansa tyrannia ja totalitarismi on kaatunut? Luomalla rinnakkaisia järjestelmiä niiden ihmisten toimesta, jotka eivät halua valtaa vaan elää yhdessä rauhassa? Tyranniat kaatuvat kun kukaan ei leiki mukana, mutta tilalle nousee usein vaan seuraava vallanhimoinen mulkku... ellei niitä rinnakkaisia järjestelmiä saada pysyviksi ja leviämään koko yhteiskuntaan. Mutta mistäs minä tietäisin, en ole mikään suuri ajattelija vaan mukavuudenhaluinen laiskimus, jolla on ihan liikaa aikaa lukea ja funtsia syntyjä syviä?

lauantai 2. lokakuuta 2021

Køronatyrannia


Nimeämisen vaikeus

Sopivaa nimitystä, joka omaisi riittävän painon tilanteen vakavuudelle, tälle pandemian varjolla luodulla totalitaariselle järjestelmälle ei ole ihan helppo kehittää. Køronatsismi olisi helppo nimi, omaisi sopivan lyömäaseen painon, mutta samalla olisi huonosti aatteeltaan osuva - totalitaarinen, toki, mutta ei kansallis eikä sosialismi. Itse en ole vielä päässyt mihinkään kunnon tulokseen tässä asiassa, joten kysytään lukijoilta apua. Mikä olisi sinun mielestäsi sopiva nimitys tälle totalitarismille? Ehkäpä nimeämistä auttaisi, jos purkaa aatteen osiin ja tutkii miten siihen tilaan ensinnäkään päädyttiin? Lyhyt historiikki voisi mennä tähän tapaan: Kiinassa puhkeaa uusi (tarinan mukaan) tappava tauti, joka kaataa ihmisiä kaduille. Lähtöpiste eristetään kun tieto leviää - toiminta siis tapahtuu huomattavasti itse tautiin nähden jälkijunassa. WHO julistaa pandemian, kuten sillä on tapana kun lääkeyhtiöt niin käskevät. Helvetti repeää ja pari vuotta eteenpäin niin kansa vaatii terveitä ihmisiä hirteen. Se, pitääkö tämä virusteoria paikkansa vai onko se ympäristöteoria oikeasti selittävä tekijä, on tässä kohden merkityksetön - nyt puhutaan tarinasta jonka mukaan asiat etenivät.

Kun hyvin pian taudin alun jälkeen huomattiin, Diamond Princess aluksen osoittamana ja lukemattomia kertoja sen jälkeen, tarina joka Kiinasta lähti ei pitänyt paikkaansa. Mutta kuten kaikki hyvät tarinat, ei sitä sovi faktoilla pilata. Mallinnukset osoittautuvat monikertaisesti liioitelluksi, mutta niitä ei koskaan korjattu. Paniikki haluttiin siis levittää ja maat reagoivat täysin järjenvastaisesti tunnetusta pisteestä leviävään tautiin. Sekä itse tauti, että sen mukana rummutettu pelko annettiin ylittää kaikkien maiden rajat ilman pienintäkään aikomusta pysäyttää sitä rajalla. Jos tämä kertoisi osaamattomuudesta tahallisuuden sijaan, miksi ihmeessä saman porukan tulevia ohjeita yksikään noudattaisi? Tässä vaiheessa ei kuitenkaan itse ideologia ollut vielä kansan keskuuteen iskostunut, mutta media oli aloittanut sen aivopesun heti alkuunsa. Voidaan toki väittää, että tarina olisi edennyt sattumanvaraisesti tai orgaanisesti, mutta kun täsmälleen sama narratiivi ajetaan lähes samassa järjestyksessä läpi kaikkialla maailmassa, se voisi osoittaa järjestelmällisyyttä?

Itse se aate onkin nerokas yhdistelmä vanhoja kestosuosikkeja: ”rasismi” johon on napattu tiettyjä osia maineikkaasta ”kommunismista”. Niin mitä osia? Luokkataistelu ja ihmisten erottelu ”rotuihin”, joka määrittää hänen asemansa yhteiskunnassa. On olemassa ”denialisteja”, ”salaliittoteoreetikoita”, ”kulkutautimyönteisiä” ja muita vastaavia nimityksiä niille, joita ollaan kansan hurraamana marssittamassa Stantonin portaita vauhdilla ylöspäin (nyt ollaan 7/8 noin pääpiirteittäin). Tämä halveksuttava alaluokka ei kuuluisi omata ihmisoikeuksia eikä mitään vapauksia, ne kuuluvat vain ylemmille luokille. Oman rotunsa tulee esittää kulkemalla kaikkialla naamarätti päällä, mutta tämä yksinkertainen kapistus on kenen tahansa hankittavissa, joten alempaan kastiin kuuluvat saattavat viekkaasti naamioitua ylempiluokkaiseksi! Siksi erotteluun tarvitaankin jotain, jota ei voi väärentää: piikkipassi. Tämä ainoastaan viranomaisilta saatava todistus tottelevaisuudesta ja sen mukana tullut keskustelu peittoaakin Apartheidin varjoonsa. Onneksi olkoon, tukemalla tätä uutta totalitarismia kannatat niin rasismia kuin kommunismia!


Miten helvetissä näin pääsi käymään?!

Jos kuuntelee vaikkapa Mattias Desmetin esityksiä, tai Sakari Peltola käännöksiä Desmetin tutkimuksista, voidaan asia yksinkertaistaa niin, että se on yhdistelmä kuulumattomuutta, yleistä ahdistusta, irrallaan olemista muista ja merkityksen saamista siitä totalitarismista. Useamman tunnin esityksiä en tuota tiiviimpään muotoon enää saa, mutta suosittelen kaikkia lontoota osaavia etsimään Desmetin puheita asiasta ja savoksi lyhennettynä katsomaan jos Sakarin videoita ei olla vielä poistettu Youtubesta. Desmet antaa myös lähteen tälle teorialleen ja juuri kirjan läpi kolunneena voin sanoa, että kyllähän se sieltä löytyi hieman eri tavalla sanailtuna, eli tämä selitys on suurelta osin modernisoitu versio Hannah Arendtin kirjasta ”The Origins of Totalitarianism”. Arendtin toinen kirja ”EICHMANN in Jerusalem - A Report on the Banality of Evil” taas sopii kuvaamaan sitä käytöstä, jota näemme esimerkiksi THL:n toimesta - välinpitämättömyyttä ja ylimielisyyttä, ”pahantekoa” ilman katumusta.

Noin rankasti yksinkertaistettu selitys miten tähän päädyttiin ei tietenkään ole ”koko totuus”, eikä Desmetin tai Arendtin kertoma liioin kykene kaikkea selittämään. Ihmiset kun ovat yksilöitä, eli jokaisella on ne omat syyt joko seurata tai olla seuraamatta tätä virallista tarinaa pandemiasta. Nähdäkseni yksi yhteinen tekijä on kuitenkin mukana lähes jokaisella ihmisellä tässä ajassa - pelko. Pelkää sitten tautia, piikkiä, tyranniaa, viranomaisia, taloudellista tilannettaan tai mitä tahansa, pelko ajaa ihmiset lähestulkoon hulluksi. Pelko estää rationaalisen ajattelun ja siitä ei pääse irti loogisella ajattelulla, koska ne osat aivoista ovat kytkeytyneet pois päältä. Ja mistä se pelko oikeen tulee? Mistäpä muualtakaan kuin mediasta

Jos nimittäin kyseessä olisi oikea ihmisten henkeä ja terveyttä uhkaava tilanne, vain psykopaatti/sosiopaatti tai täysi idiootti lähtisi aiheuttamaan viestinnässä kansalle pelkoa ja kaaosta, mitä hallintomme ja valtamediamme on tehnyt päivästä 1 lähtien… siis sen jälkeen kun se yksi yhteinen tarina saatiin maailmanlaajuisesti valmiiksi. Nimittäin ennen kuin se tarina valmistui, ei media lietsonut pelkoa ja asiantuntijat kertoivat kuinka mitään syytä paniikkiin ei ole. Kuin kytkintä kääntämällä kaikki tutkitut ja tunnetut asiat kriisiviestinnästä kytkettiin pois päältä ja media sai täyden hepulikohtauksen. Siirryttiin siis kriisiviestinnästä sotapropagandaan kertaheitolla… sillä erotuksella, että siirryttiin nimenomaan hyökkäyssotapropagandaan, missä se propaganda kohdistetaan nimenomaan viholliseen. Ja se vihollinen sattui nyt vaan tällä kertaa olemaan oma kansa, mutta se täytyy olla sitä ”sattumaa” koska ”eiväthän ne nyt niin tekisi”?


Miten voin perua tilauksen tästä tyranniasta?

Kuten kaikki tietävät, uskovaisten kanssa on turha väitellä. Pandemiaan uskovat tietävät, että väärää mieltä olevat kuuluvat kaikki siihen pahaan kulttiin, jonka jäsenet haluavat kaikkien mummojen kuolevan! Ihmisoikeuksia puolustetaan kannattamalla syrjintää ja yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikkien tulee tehdä täsmälleen samalla tavalla. Tätä kutsutaan kollektivismiksi, jonka korkein muoto on niin fasismi (kaikki omistus samoissa käsissä) kuin totalitarismi (kaikkien on tehtävä joka asia samalla tavalla). Kumpaan suuntaan nyt siis ollaan menossa, fasismiin vai totalitarismiin? Voidaan sanoa että molempiin, koska kaikkien olisi tehtävä täsmälleen samoin JA omaisuus halutaan pakata yksiin käsiin. Ehkä tälle tulisikin kehittää jokin oma termi, joku, jolla ei ole historian painolastia kuten kommunismilla, jonka tiettyjä osia tähän on lainattu? Toki kommunismin lainatut osat ovat juuri kollektivismia ja totalitarismia, mutta se luokkataistelu sentään on sieltä kotoisin.

Mutta takaisin asiaan, eli miten sitä ”unsubscribe” nappia voidaan painaa tässä kohtaa? Tiedon levittäminen ja virallista tarinaa kampittavien faktojen jakaminen ei auta kun ne aivot on narikassa pelon vuoksi. Desmet ehdotti yhdessä haastattelussaan pelon ohjaamista muualle, eli pandemiapelon sijaan jos ihmiset pelkäisisivät tätä tyranniaa, he heräävät siitä pandemiatarinasta. Njuu, mikäettei, mutta sille yksilölle ei pelossa eläminen ole hyväksi, pelkäsi sitten mitä tahansa. Tietysti se tyrannia on suurempi uhka koko ihmiskunnalle, jonka ihan tilastotkin osoittavat - tautia vastaan tehdyt toimet ovat niittäneet enemmän henkiä kuin itse tauti. Ja edelleen, positiivinen testitulos PCR-testillä ei kerro tartunnasta, jos se on mennyt joltakin ohitse. Tämäkin ikävä fakta kyllä myönnetään, mutta media kieputtaa ja kehystää sen tarinan niin hyvin, ettei valtaosa pääse jyvälle mistä on oikein kysymys. Sitä tosin voitaneen pitää koulujärjestelmämme ansiona…

Mutta edelleen, jumalauta, miten tästä pääsee irti?! Aivan samalla tavalla kuin mistä tahansa muusta pelosta ja iskostuneesta uskomusjärjestelmä - ei oikeen millään, mikä voitaisiin yleistää. Osalle auttaa ne faktat, osa tukeutuu tilastotieteeseen, osa havahtuu osuvaan mediavirukseen, osa vaatii auktoriteetin kertomaan että kaikki on hyvin kun jotkut menevät vaan ulos kävelylle ja hengittävät ulos sen kaiken negatiivisen tunnelatauksen jonka pelko on tuonut. Se kuormitus mitä mielenterveyspalveluissa on jo nyt on vain kärpäsenpaska siihen nähden, kuinka moni tulee tämän pandemian ohimentyä tarvitsemaan apua arjessa pärjäämisessä. Nappikauppa tulee satavarmasti kukoistamaan, siis muukin kuin verenhyytymistä estävien lääkkeiden… Varmaa kuitenkin on vain se, että mitään kunnon strategiaa ei tähän ongelmaan voi luoda jos jokin asia pelolla hämärtää sitä mieltä. Pelko johtaa vihaan ja viha kärsimykseen, vai kuinka se meni?