keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Vapaus vai tasa-arvo


Toistensa vastakohdat?

Sekä vapaus että tasa-arvo ovat abstrakteja käsityksiä jotka jokainen määrittelee omalla tavallaan. Kumpaistakin pidetään ainakin suurissa puheissa tärkeinä arvoina, mutta usein ne ovat vastakkaisia asioita kun niitä ryhdytään käytännössä ajamaan. Kollektivismi on tästä hyvä esimerkki, missä kaikki ovat hyvin samanlaisia mutta kukaan ei ole yksilönä vapaa kun asia viedään äärimmilleen. Toisaalta taas kun kaikki ovat täysin vapaita, he ovat samalla myös tasa-arvoisia keskenään. Kollektivistit ja konformistit usein tuntuvat nauttivan vapaudesta olla ajattelematta itse asioista, jolloin he ovat saavuttaneet niin tasa-arvon kuin vapauden? Yhteiskunnassa vapaa yksilö on kuin se naula joka pistää ulos rivistä - tasa-arvon kannattajat haluavat lyödä sen takaisin riviin siinä kun vapauden kannattaja vääntäisi sen irti ja päästäisi vapaaksi lopuistakin rajoitteista. Kumman itse tekisit? Löisit takaisin pois näkyvistä vai vapauttaisit?

Molemmat vapaus ja tasa-arvo löytyvät myös sieltä ihmisoikeusjulistuksista ja sitä kautta myös aina perustuslaissamme saakka. Suomessa ja valtaosassa lännessä nämä oikeudet ovat keskenään yhdenvertaisia, mutta jenkeissä on päädytty siihen, että oikeudet ja vapaudet eivät ole keskenään tasa-arvoisia vaan ne ovat tärkeysjärjestyksessä. Elämä, vapaus ja onnellisuuden tavoittelu tulevat tuossa järjestyksessä monien arvoissa, mutta perustuslaissa vapaus tulee ensimmäisenä. Niin tärkeänä sitä vapautta, etenkin sananvapautta (first amendment), vain harva kuitenkaan pitää, mutta se saattaa juontua siitä että mitä sillä sananvapaudella tekee jos ei ole mitään omaa sanottavaa? Aivan samoin kuin sillä yksityisyydelläkään mitään tee kun ei ole salaamassa asioita, vai kuinka se meni?

Ihmisten julistetaan syntyvän vapaina ja tasa-arvoisina, mutta käytännössä näistä kumpikaan ei pidä paikkaansa kuin tietyiltä osin. Emme synny varsinaiseen orjuuteen ja olemme lain silmissä tasa-arvoisia keskenään, paitsi jos vanhempamme kuuluvat oikeisiin herrakerhoihin niin siinä kohtaa ollaan jo noustu rahvaan yläpuolelle. Ja kun syntymässä lyödään se rekisterinumero tietokantaan niin menetämme osan vapauksistamme valtiolle, mutta saamme vaihdossa tiettyjä etuja, ainakin paperilla. Vapaus onkin usein asia, josta joutuu taistelemaan tai sitten sen joutuu ostamaan. Tasa-arvo taas tungetaan kurkusta alas yhteiskunnan suunnalta kun kuvitellaan, että ihmiset voisivat olla tasa-arvoisia keskenään ollessaan silti täysin erilaisia yksilöitä.


Politiikassa

Demokratiaa pidetään tasa-arvoisena järjestelmänä, koska jokaisella kansalaisella on yhtä monta ääntä: yksi. Demokratiaa pidetään myös vapautta tuovana järjestelmänä juuri samasta syystä, koska kaikki ovat vapaita ajamaan omia asioitaan ja äänestämään niistä vapaasti. Kyllä, liberaalin demokratian arvoihin nämä asiat kuuluvat, mutta siinä on vaan yksi pieni mutta matkassa - emme elä liberaalissa demokratiassa vaan sen irvikuvassa ”demokraattisessa tasavallassa”. Oli huvittavaa lukea sosiaalisesta mediasta kun jengi oli pöyristynyt kuultuaan Ylen jostain keskusteluohjelmasta että kansa ei ole vallassa vaan edustajalaitos on se vallanpitäjä maassamme. Silloinhan valta on harvojen käsissä, oligarkia, eikä tasa-arvoisesti kaikkien käsissä kuten demokratian idea osoittaa tai nimi ”tasavalta” vihjaa.

Monarkiassa asia oli kaikille päivänselvä - johtajat olivat vapaita, loput kansasta keskenään tasa-arvoisia… tai arvottomia, mutta yhtenevästi. Vapaus kun tuppaa tuomaan suuria etuja niille harvoille yksilöille jotka ovat vapaita, siinä kun tasa-arvo antaa kaikille niitä almuja yhtenevästi. Suomalainen maksaa satasen siitä että naapuri ei saa viittä kymppiä, eli olemme hyvin tasa-arvoon pyrkivä kansa joka suorastaan vihaa vapautta, jos se ei satu osumaan omalle kohdalle. Olemme valmiita rajoittamaan yksilönvapautta, oikeutta päättää omista asioistaan ja elämästään, jos siinä mahdollisesti se yksilö pärjäisi massoja paremmin - kaikkien on oltava yhtäläisesti kusessa. Jos et sinä jotain saa, ei sitä saa muutkaan saada?

Ihmisten hallinnan kannalta vapaus on tietenkin huono juttu siinä kun tasa-arvoinen kansa on helppo helposti paimennettavissa. Ihmisten vertaaminen eläimiin on tietenkin huono juttu (koska se halventaa eläimiä), mutta jos puhutaan vallan vahtikoirista niin vertaus sallittakoon - kuinka monta vahtikoiraa tarvitaan pitämään lammaslauma halutussa suunnassa, verrattuna siihen montako koiraa tarvitaan pitämään yhtä suuri kasa kissoja halutussa suunnassa? Koko poliittinen järjestelmämme perustuu ajatukseen eri laumojen ohjailusta, koska kansa on harvoin täysin yhtenäinen. Usein se kansa halutaan jopa tietoisesti jakaa pienempiin ryhmiin, ettei sitten satu joku paimen keksimään kuinka voisi uhata koko järjestelmää omalla laumallaan. Mutta voisiko se kissalauma sitten oikeasti uhata järjestelmää? Vapaus kun voi olla tarttuva ”tauti” jota vallanpitäjät pelkäävät. Yksikin mediavirus voisi pilata koko homman vapauttamalla sen lammaslauman vahtikoiristaan edes hetkeksi…


Voisimmeko olla vapaita ja tasa-arvoisia?

Jos kaikki olisivat vapaita, kaikki olisivat samassa myös tasa-arvoisia niissä rajoissa, joihin ihminen syntyy luonnollisesti. Niin henkisten kuin fyysisten ominaisuuksiemme erot kun johtavat automaattisesti suuriin epätasa-arvoisiin asioihin. Tätä koitetaan nykypäivänä korjata tasavertaistamalla lopputulos, eli antamalla enemmän heikommalle. Niin jalolta kuin asia kuulostaakin, sillä ei koskaan voida saavuttaa tasa-arvoa koska siinä tasauksessa ei voida millään ottaa kaikkea huomioon. Tasavertaisuuteen pyrkivät kuvittelevatkin usein itse kykenevänsä arvottamaan niin ylä- kuin alapuolellaan olevat ihmiset, koska kukaan ei ole vielä tasavertainen muihin nähden ennen kuin kaikki järjestellään uudelleen. Onkin huomattava, että tämä meidän pohjoismainen mallimme ei perustukaan tasavertaisuuteen, vaan siihen ajatukseen että kaikille on taattava jokin tietty elintaso josta jokainen voi sitten omine voimineen ponnistaa. Ei siis tasa-arvoa, vaan jokin yhteisesti päätetty minimitaso että elämä olisi siedettävää. Siitä eteenpäin jokainen on vapaa tavoittelemaan parempaa elämää miten lystää.

Kauniista periaatteesta huolimatta, tämä pohjoismainen mallimme ei ole onnistunut luomaan utopiaa maan päälle, vaikka olemmekin ”maailman onnellisin kansa”. Rima ei taida liioin olla järin korkealla? Ensinnäkin, se minimitaso on aivan liian alhainen, että siitä voisi se tavan kansalainen ponnistaa parempaan elämään materialistisessa yhteiskunnassa. Toisekseen, se minimitaso rahoitetaan ottamalla pois niiltä, jotka ovat juuri ja juuri sen minimin kyenneet ylittämään. Vaikka varakkaammat maksavatkin enemmän veroja, heidän paljosta ottaminen ei vaikuta heidän elämäänsä läheskään yhtä paljon kuin se vähästä nipistämimen. Mutta kuuluvatko ne muiden murheet edes itselle, koska vapaa ihminen on vastuussa itsestään, ei muista? Voimme olla joko vapaita tai tasa-arvoisia, koska vapaus luo automaattisesti eriarvoisuutta. Paitsi jos…

Entäpä jos pystyisimme jollain ihmeellä irtaantumaan kilpailusta ja materiaalisesta asioiden arvottamisesta? Tyytyväinen ja onnellinen ihminen ei tarvitse enempää kuin mitä hänellä on ja kun perustarpeet on tyydytetty, kaikki siitä ylimenevä ei lisää sitä tyytyväisyyttä. Ja kun ihminen saavuttaa mielenrauhan, hän on myöskin vapaa. Todellinen mittari vapaudesta onkin se, voiko vapaasti kieltäytyä mistä tahansa asiasta? Jos kaikki saavuttavat sen mielenrauhan tuoman vapauden, kaikki ovat tasavertaisia keskenään. Kun siis määrittää uudelleen mikä on oikeasti arvokasta, se tasa-arvokin olisi mahdollinen. Mutta se vaatisi paljon enemmän vapautta ja vapaus on pelottava asia. Vapaudessa ei usein ole sitä lauman antamaa turvaa eikä ainakaan sitä valtaa muiden yli. Yksikään vallanpitäjä ei aja vapautta kuin itselleen ja tasa-arvoa vain alamaisilleen keskenään. Sitäkö me oikeasti haluamme? Oligarkiaa ja orjuutta… vaiko vapautta joka toisi myös tasa-arvoa, joillain mittareilla.

tiistai 17. toukokuuta 2022

Demokratian dogmit


Dogmeja, dogmeja kaikkialla!

Dogmi, eli todistamatta päteväksi katsottu asia yhdistetään yleensä järjestäytyneisiin uskontoihin (dogma, eli kristinuskoon liittyvä opinkappale), mutta jos katsoo yhtään tarkemmin virallista tarinaamme, voi huomata kuinka dogmaattinen se oikein onkaan. Auktoriteetti on kertonut miten asiat ovat ja jumalauta niin silloin se niin on! Toisaalta, kenelläkään ei ole aikaa kyseenalaistaa kaikkea mahdollista tietoa mitä maa päällään kantaa, joten pakostakin uskomme tiettyihin asioihin joita emme ole itse tarkistaneet sen kummemmin. Järjestäytynyt yhteiskuntarakenne nojaakin vahvasti lukemattomiin eri dogmiin, joiden kyseenalaistajia pidetään vähintään hulluina. Otetaan esimerkiksi lättymaa - valtaosa pitää siitä puhuvia ja siihen uskovia enemmän tai vielä enemmän kilahtaneina puhuessaan jotain niinkin päivänselvää asiaa kuin maapalloa vastaan. Siinä kohden kannattaakin pohtia omalla kohdallaan, että johtuuko se ärtymys flättäreitä kohtaan siitä, että joku kehtaa kyseenalaistaa ja vieläpä äänekkäästi puhua niinkin selvää asiaa kohtaan. Sanonta ”totuutta ei tarvitse puolustaa, vain valhe kaipaa tukea” voisi antaa hieman vihjettä aiheeseen? Toki flättäreiden kanssa vääntämiseen on useita muitakin syitä jotka eivät liity dogmaattisuuteen, mutta aihe on juuri sopivan herkkä että sitä on syytä aina välillä pökkiä eri tavoin, niin puolin kuin toisin. Joskus se dogmi voi olla oikeassa, joskus taas hyvin pahasti pielessä.

Mutta ovatko dogmit sitten hyvä vai huono juttu? Kuinka paljon aikaa ja vaivaa säästyykään kaikkeen ”tärkeämpään”, kun ei lähde kyseenalaistamaan kaikkea mahdollista. Siinä jää monta jaksoa ”viihdettä” katsomatta kun lähtee haastamaan omia uskomuksiaan ja kukapa sitä tuskaa itselleen tieten tahtoen nyt haluaisikaan aiheuttaa? Mikään ei pilaa päivää sen pahemmin kuin somessa törmätä johonkin dogmaatikkoon, joka inttää inttämistään jostain itselle aivan päivänselvästä asiasta jopa lähes vastakkaisella tavalla! Kaikkihan sen tietää, että virallinen tarina on auktoriteettien vahvistamana totuus asioista ja jos ei olisi, kyllähän meille kerrottaisiin televisiossa jos jokin asia olisi toisin, eikös? Siksi suurin osa hylkää suoralta kädeltä kaikki ne, jotka millään tavalla poikkeavat siitä virallisesta tarinasta. Media vielä varmistaa asian sillä, että harva se päivä jokin luotettava media muistaa valistaa kansalle vääräoppisten pahuutta ja kuinka hyvä ihminen pelastuu noudattaessaan auktoriteetteja juuri oikealla tavalla.

Länsimaisissa kulttuureissa oli myös pitkään vankka uskomus siihen, että kristinuskon eettiset säännöt johtivat pelastukseen ja jokaisen tuli niitä noudattaa (tai palaa helvetin tulessa). Kuinka paljon vapauttavampaa kuin itse puntaroida asioita on antaa auktoriteetin määrittää hyvä ja paha! Toisaalta taas sen vahvempaa sekä rauhallisempaa (ja helpommin ohjailtavampaa) yhteiskuntaa saa hakea, jolla on yhteiset eettiset arvot lähes kaikkeen. Suuri osa vanhemmasta lainsäädännöstämme perustuu juuri näihin kristillisiin arvoihin ja kun ihmiset pitivät asiaa itsestäänselvyytenä, heidän oikeudentuntonsa mukaan elimmekin lähes täydellisessä ”oikeusvaltiossa”. Viimeistään EU ja sen mukana tulleet säännökset murensivat kuitenkin melkoista tahtia uskoa ja luottamusta lakien ja säännösten oikeudenmukaisuuteen, mikä taas sai ihmiset kapinoimaan ainakin pieniltä osin niitä auktoriteetteja kohtaan. Ei kuitenkaan niin paljoa, että asialle oltaisiin jotain tehty, mutta sen verran että esimerkiksi nuuskan haku ja myynti ei aiheuttanut sen kummempia omantunnon tuskia. Saatoit silti laskea itsesi hyväksi ihmiseksi vaikka et totellutkaan enää sitä auktoriteettia, koska määräys ei selvästikään ollut enää korkeampien voimien siunaama vaan jonkun pikkubyrokraatin pahantahtoisuutta.


Älä pilkkaa demokratiaa!

Kuten aikaisemmasta tuotannostani saattaa huomata, näkemykseni ”demokratiasta” ja etenkin tästä meidän ”länsimaisesta demokratiastamme” ei ole ihan virallisen tarinan mukainen. En ole kuitenkaan näkemyksissäni läheskään yksin, vaan hyvin samankaltaisia näkemyksiä on monella muullakin ja tavaamalla niitä ihan virallisia lähteitä politiikasta, voi päätyä hyvinkin päinvastaisiin näkemyksiin siitä virallisesta tarinasta. Mutta juuri siitä syystä koko ”demokratiaa” voidaan pitää hyvinkin dogmaattisena mallina, koska ainoastaan ne ylhäältä valitut auktoriteetit ovat kelvollisia tulkitsemaan niitä politiikan oppeja. Täytyy olla ”asiantuntija” että voi julistaa oikeita tulkintoja kaikelle kansalle, kuin pappi konsanaan. Samoihin tietoihin ja havaintoihin väärän näkemyksen omaavat ovat pahoja syntisiä, harhaoppisia, jotka täytyy lyödä maahan kaikin keinoin. Ei siis ihme, että EU pohtii jatkuvasti uusia keinoja rajoittaa ”disinformaatiota”, koska … niin, kumpikas sitä tarvitsikaan sitä sensuuria ja suojelua, totuus vai valheet?

”Vain äänestämällä voi vaikuttaa!” Siihen kiteytyy hyvin pitkälle koko ”demokratian” pyhin uskonkappale. Äänestäminen on yhtä kuin demokratia, älä pidä muita hallintomuotoja! Niin siis vaikka perustuslaki sanoo että ”tasavalta”, ei demokratia, joiden ero on siis siinä että tasavallassa ne edustajat omaavat vallan, ei kansa. Vaikka asian vääntäisi kuinka tahansa, rautalangasta tai väriliiduin, saa suuntaansa pelkkää halveksuntaa koska auktoriteetti on kertonut kuinka tätä pyhää uskomusta ei saa kyseenalaistaa. Piste. ”No joo, eihän tämä täydellinen ole mutta paras mahdollinen kuitennii!” Hieman anteeksipyytelevästäkin lähtökohdasta se pyhä uskomus on siltikin puolustamisen arvoinen kyseenalaistamatta asiaa juuri lainkaan. Elämä kun on niin paljon helpompaa, kun ei vaivaa päätään niin päivänselvillä asioilla kuten ”äänestäminen=demokratia” ja ”väärää mieltä olevat ovat pahoja ihmisiä”. Demokratian kyseenalaistamalla saa yleensä vaan ”tuo nyt on vaan höpöhöpöä” vastauksena ja asian annetaan olla, mutta meneppä kyseenalaistamaan siitä johdettuja uskomuksia niin johan helvetti repeää.

Omasta kokemuksesta uskallan väittää, että intersektionaalista feministi-vegaania vielä herkempi on aito persuksen kristuksen harras uskova. Usein naureskellaan kuinka herkkähipiäisiä ne ”vassarit” oikein ovat, mutta sanoppa yksikin halaistu sana pyhää messiasta kohtaan niin reaktio on lähes samaa tasoa kuin eräällä toisella ryhmällä jos heidän messiastaan vaikkapa sarjakuvan muotoon taiteilee. Toki reagoinnin voimakkuus on (onneksi) suuresti eroava, koska verbaalisen väkivallan päälle pamahtaa vain estot ja ehkäpä mennään kantelemaan kavereille (ja äitille) kuinka se yksi tyyppi sielä taas haukkuu meitä ja milläs me saatais se hiljaiseksi maalitettua kuin silakat konsanaan. Laidasta laitaan reaktio on siis täsmälleen sama kun joku kehtaa kyseenalaistaa ne dogmaattiset uskomukset ja pyhänä lehmänä pidetyt asiat. Hieman demokratiaa sivuten mainitaan myös se seikka, että koko tieteen idea on kyseenalaistaa kaikkea ja pyrkiä osoittamaan todistein jokin asia todeksi tai epätodeksi. Kun virallinen tarina kieltää ja estää tietyt näkemykset, aiheen dogmaattisuuden pitäisi saada ne hälytyskellot soimaan. Mutta eivät saa, koska virallinen tarina on kokonaisuutena yksi pyhä lehmä, jota vain hullut radikaalit salaliittoteoreetikot uhmaavat. Pahoja syntisiä ei sinun tule olla kuuleva saatikka uskova; Ylen, Alma median ja Sanoman nimeen, aamen.


Koko yhteiskunnan yhteinen ongelma

Suvaitsevaisuudesta puhuttiin vielä jokunen vuosi sitten runsaasti, mutta kun pandemia pamahti päälle niin pelkoreaktion aiheuttamana ne kauniit puheet (ja usein päinvastaiset teot) painuivat unholaan ja korvautuivat hyvin pitkälti totalitarismiksi oikeutetusti kutsuttavalla mallilla. Hyvän ihmisen merkkinä pidetty suvaitsevaisuus oli heti alkuaankin valikoitua halveksuntaa poikkeavaa kohtaan ja auktoriteettien ohjaamana vain tietynlaisia poikkeavuuksia tuli suvaita. Aivan siis samalla tavalla, kun ennenvanhaan pappi kertoi mikä oli hyvää ja mikä pahaa, tulkiten sitä pyhää tekstiä haluamallaan tavalla. Tietyt synnit tietyille ryhmille oli ihan jees, kunhan vaan muisti tuomita ne toiset pahat riittävän julkisesti ja suurella kiihkolla. Jos mentäisiin niinkin perustavaa laatua oleviin asioihin kuin ihmisoikeudet, jokaisen hyvän ihmisen tulisi suvaita ne poikkeavat mielipiteet ja niiden esilletuonti, siis sanan- ja mielipiteenvapaus. Mutta yhteenkään dogmaattiseen uskomusjärjestelmään nuo kaksi ihmisoikeutta eivät ole koskaan kuuluneet.

Toimiva yhteiskunta perustuisi tosin edelleenkin yhteisiin uskomuksiin ja arvoihin, mutta se suostuisi haastamaan minkä tahansa vallalla olevan näkemyksen ja puimaan sen läpi vaikka juurta jaksaen tarvittaessa. Vallanpitäjille moinen demokraattinen järjestelmä olisi kuitenkin kauhistus, koska silloin heiltä puuttuisi se tarinaa ohjaava papisto kokonaan. Papista tuli tiedemies ja saarnaajasta toimittelija, mutta mikään ei yhteiskunnassa ole juurikaan muuttunut demokraattisemmaksi sitten Ateenan aikojen. Toki silloinkaan ei kansa kokonaisuudessaan ollut vallassa, vaan tarkasti määritelty joukko eli tietty kansanosa. Koko tämä ”demokraattinen oikeusvaltio” paljastaa dogmaattisuutensa juuri siinä, kuinka se käsittelee järjestelmää haastavia tahoja. Sokrates arvosteli valtaa ja sai maistaa demokratian enemmistödiktatuuria. Tällä hetkellä kaikki järjestelmää itseään kyseenalaistavat nähdään lähinnä poikana joka huutaa sutta, koska kyllähän ne nyt kertoisivat jos meillä olisi perustavaa laatua olevia ongelmia yhteiskunnassa. Siis ne tahot, jotka suoraan hyötyvät ongelmasta kertoisivat että kuinka he hyötyvät siitä aiheuttamastaan ongelmasta, niinkö?

Ratkaisuksi ei itselläni ainakaan ole tarjota mitään sananvapautta kummempaa. Jos kansa organisoituisi, tai edes pienehkö osa siitä (2-10%, lähteestä riippuen), mikä tahansa muutos olisi mahdollinen. Mutta kukapa sitä demokratiaa niin kriittisenä asiana pitääkään, kun nykyinen mallikin pelaa ihan kohtuudella ja kunhan vaan jengi äänestäisi oikein niin asiat korjaantuisivat! Mitä meinaat, olisiko edes hitunen perää sillä väitteellä, että myös tuo ”oikein äänestämällä asiat korjaantuvat” voisi olla osa sitä samaa demokratian dogmia, jota jengi on hokenut vuosikausia kyseenalaistamatta? Tuskin, koska joku olisi kertonut! Voitaisiinko nämä yhteiskunnan ongelmat sitten ratkaista rauhanomaisesti ilman suurta vallankumousta kuten Ranskassa kävi? Nähdäkseni kyllä, etenkin kun Ranskan vallankumouksen kaltainen vallanvaihto on nykyään hyvin epätodennäköinen - aatelisto vaihdettiin jo kertaalleen rahan valtaan, missään ei ole enää niin suurta resurssien tuomaa valtaa joka sen porvariston kaataisi… paitsi on, kansa - organisoitunut kansa. Kansa voisi ottaa vallan niin rauhanomaisesti kuin väkivaltaisesti, minkä vuoksi kansan hajottamiseen käytetään niin suuria määriä resursseja jatkuvasti.

maanantai 16. toukokuuta 2022

Mitä vai miten - parempaa keskustelukulttuuria etsimässä


Mistä edes ollaan keskustelemassa?

Riitely on helppoa, koska siinä voidaan voidaan unohtaa koko alkuasetelma ihan kokonaan ja hyppiä asiasta seitsemänteen ja jatkaa vihanpitoa vaikka loputtomiin saakka. Keskustelu ja väittely taas vaatii keskittymistä itse aiheeseen ja mahdollisimman vähän hairaantumista sivuraiteille. Usein se mistä asiasta edes puhutaan jääkin määrittämättä riittävällä tarkkuudella, että olisi edes auttava mahdollisuus pysyä aiheessa tai alun pitäenkään edes puhua samasta asiasta. Poikkeuksiakin tietenkin on, mutta harmittavan usein etenkin väittelyissä päädytään puhumaan ristiin useammasta asiasta jotka liittyvät vain tietyiltä osin itse haluttuun aiheeseen, minkä seurauksena koko homma ei oikeastaan johda mihinkään.

Yksi yleisimmistä ongelmista on sekaannus sen suhteen että puhutaanko mitä halutaan saavuttaa vaiko miten se voidaan saavuttaa. Tämä vissiin hieman laantumaan päin jo oleva NATO-keskustelu on tästä hieno esimerkki joka samalla osoittaa erään hyvinkin kriittisen argumentointivirheen johon on helppo sortua. Monelle kysymys kun ei ole halutaanko liittyä vai ei, vaan mitä sillä liittymisellä koetetaan saavuttaa. Samaan lopputulokseen kun voidaan päästä montaa eri reittiä vaikkakin esitetysti se liittyminen on nyt vaan se ainoa esitetty asia joka tekee autuaaksi ja kaikki sitä vastustavat ovat pahoja syntisiä. Jos asiasta edes yritettäisiin keskustella sivistyneesti, monen ”mitä” olisikin sama asia: turvallisuus. Siihen voidaan päätyä monella eri tavalla, eli se ”miten” vaihtelee. Mutta kun jo valmiiksi tietää että se vastapuoli on paha syntinen ja se ”mitä” on jotain pahaa, mikä tahansa perustelu voidaan hylätä suoralta kädeltä koska ne ”miten” palvelevat jotain väärää asiaa.

Suuret ja merkittävät erot keskusteluissa tuppaavatkin löytymään sieltä arvomaailmasta sekoitettuna siihen virheolettamaan vastapuolen motiiveista. Toisaalta kysymysten esittäminen ja asian/aiheen selventäminen on tylsää, joten paras keino onkin julistaa oma moraalinen ja eettinen kantansa ylivertaiseksi vastapuoleen nähden. Kun tietää oman kantansa olevan hyvä & oikea, siinä kun vastapuolen näkemys on niin väärä kuin paha, voi hyvissä mielin käyttää kaikkia mahdollisia keinoja lyömään sitä vastapuolta. Jos siis ensiksi selvittää mitä oikeen halutaan edes saavuttaa, voidaan se ”miten” sitten vääntää erikseen ja vertailla niitä arvoja jotka ovat muodostuneet ihmiselle itselleen. Siinä kohtaa kun ne ”faktat” on lyöty pöytään ja se toinen edelleenkin väittää oman poikkeavan kantansa olevan se hyvä/oikea, voi niitä omia arvojaan vertailla toisen näkemykseen… ja julistaa se vastapuoli pahaksi, koska eikait kukaan pitäisi omaa kantaansa sinä vääränä asiana ja silti sitä kannattaa?


Keskusteleva demokratia

Siinä kun agonistinen pluralismi, eli se toinen suuri radikaalin demokratian muoto, koittaa löytää keinoja ratkaista niitä kansanvallan ongelmia sopimalla olemaan eri mieltä, keskusteleva eli deliberatiivinen demokratia yrittää löytää konsensusta. Keskusteleva demokratia vaatii kuitenkin ihmisiltä sitä keskustelu- ja väittelytaitoa että se voisi edes auttavasti onnistua. Nykyään siihen rakentavaan keskusteluun ei juurikaan kannusteta ja siihen pyrkivät ohjelmat ja projektit kuten vaikkapa Ylen toitottama ”Hyvin sanottu” ovatkin hyviä vitsejä kun katsoo kuinka hyvin niitä ajavat tahot itse toimivat. Jopa Elokapina vaatii keskustelevaa demokratiaa joten täytyyhän siinä kuitenkin olla jotain perää? Tahallista vastakkainasettelua lietsova media, kansaansa julkisesti manipuloiva hallinto yhdistettynä päin helvettiä opetettuun kansaan onkin aivan loistava lähtökohta kansanvallalle, eikö?

Ajatus koko kansan konsensuksesta on toki kaunis ja yhtenäinen kansa kykenee suuriin tekoihin, mutta milläs hitolla siihen voitaisiin päästä ja ehkäpä vielä tarkemmin, kuuluisiko siihen päästä? Aloitetaan kuitenkin purkamaan asiaa siitä oletuksesta, että koko kansan konsensus olisi positiivinen juttu. Nykyään tämä on tietenkin oletuksena myös tässä meidän ”länsimaisessa demokratiassa”, mutta sen sijaan että siitä mikä olisi se ”yhteinen konsensus” oltaisiin keskusteltu ja kansalta kysytty, ei ole lainkaan se tila. Kaikki sanellaan ylhäältä ja konsensus saavutetaan median painostuksella - eri mieltä olevat halutaan sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle. Tämä toki sotii kaikkia niitä arvoja vastaan joihin tämän meidän järjestelmämme muka perustuu, mutta sitä ei kukaan uskalla julkisuudessa sanoa koska se konsensus on tärkeämpi kuin ne arvot joihon muka koko järjestelmä perustuu. Karvan verran ristiriidassa ne arvot siinä kohden, sanoisin. Asiaa ei kannata ymmärtää ongelmana, jos haluaa pysyä mukana sisäpiirissä joka sitä junaa ohjailee - se on yhteiseksi hyväksi kusettaa koko kansaa esimerkiksi pelottelemalla.

Keskusteleva demokratia kuitenkin nostaisi jokaisen ongelman julkiseen keskusteluun ja se konsensus muodostuisi keskustelun ja väittelyn lopputuloksesta. Ensin siis määritettäisiin mitä halutaan, jonka jälkeen selvitettäisiin miten siihen päästään. Teknologia mahdollistaisi keinot keskustelevan demokratian käyttöönottoon hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, mutta yksikään vallanpitäjä ei vielä koskaan ole halunnut kansanvaltaa missään muodossa. Edes nämä puhuvat päät tuolla eduskunnassa eivät halua mitään radikaalia demokratiaa, koska tämä parlamentaarinen tasavalta takaa heille vallan kansan yli. Heti keksitään syitä miksi kansalta ei tarvitse edes kysyä isoistakaan asioista, koska kansahan on jo suorittanut sen demokraattisen osuutensa - äänestäneet itseltään vallan harvojen käsiin. Toki nykyisen median aikana on ehkä parempi ettei kansalta edes kysytä, koska silloin media kasvattaisi valtaansa entisestään?


Valta muiden yli

Ehkä ihmisten tulisikin ensin pysähtyä pohtimaan sitä, että kuuluuko se valta kenellekään muiden ylitse? On se ja sama onko se valta yhden käsissä (monarkia) tai harvojen käsissä (oligarkia, tasavalta), on olemassa ihmisiä joilla on valta muiden yli ja tätä pidetään oikeutettuna. Omalla tavallaan siis keskustelut siitä tulisiko tätä järjestelmäämme muokata radikaalimpaan suuntaan jolloin kansanvalta ajaisi sen harvainvallan yli on samaa kuin missä asennossa on parasta kun se valta vetelee yksilöä kuivana kakkoseen. Toki ymmärrän varsin hyvin että ihmiskunta ei ole vielä siinä vaiheessa kehityksessään, että sitä vallan olemusta voitaisiin lähteä puimaan. Siksi samaa vertausta käyttäen se radikaali demokratia tarjoaisi vaseliinia kansalle kun kerran edelleen halutaan jatkaa sitä alistumista jollekin taholle - oli se sitten muutama tyyppi eduskunnassa tai koko kansan ”konsensus”.

Juuri näistä kaikista edellä mainituista syistä se olisikin niin kovin tärkeää määrittää hyvin tarkkaan siinä keskustelussa että mistä oikeen edes puhutaan, mikä on se haluttu lopputulos. Se miten siihen päästään vaatiikin taas aivan oman keskustelunsa, johon tarvitaan yleensä myös sitä ammattitaitoa niiden arvojen sijaan. Kuka tahansa osaa sanoa kannattavansa tai vastustavansa jotain asiaa, mutta riippuen siitä onko kyseessä vain haluttu lopputulos vai keino miten siihen päästään, se kannatus ja vastustus voivat perustua pelkkiin uskomuksiin ja arvoihin, joilla ei pitäisi käytännön seikoissa olla paskaakaan väliä. Mutta kun ihmiset harvoin ovat loogisia omissa päätöksissään eivätkä ainakaan halua niitä omia arvojaan kyseenalaistettavan, tulemme varmasti samaan niin nyt kuin jatkossakin ihan helvetin typeriä päätöksiä perusteltuina mitä järjettömimmillä asioilla. Toki se on osa sitä ihmisyyttä, josta emme hevillä eroon pääse. Nykymusiikilla, ehkä, mutta ei hevillä.

Toiveajatteluahan se toki on, että saataisiin edes tämä hallintomme siihen kuntoon että se palvelisi kansaa herrojensa sijaan. Useampi taho on viimeaikoina onneksi jo havahtunut siihen, että se kerrottu tarina ”demokraattisesta oikeusvaltiosta” on ihan täyttä puppua, mutta se ei vielä riitä koska se sanoma täytyy saada kuulumaan koko kansalle. Puheet siitä kuinka ”disinformaatio” tulee kitkeä ja hallinnolla tulisi olla oikeus määrittää totuus ovat kuitenkin historiasta oppia ottamalla se tie totalitaariseen järjestelmään. Sitä ei vaan haluta myöntää, mutta veikkaisin että monen mielestä se totalitarismi ei ole edes huono juttu koska kaikki tehdään vain yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi… koska ”eiväthän ne niin tekisi” että ajaisivat kansoja orjuuteen? Jos kuvitellaan että on olemassa pieni joukko ihmisiä jotka ajavat uutta totalitaarista maailmanjärjestystä, niin vastaappa kysymykseen: mitä he tekisivät toisin nykyiseen verrattuna, päästäkseen haluamaansa lopputulokseen? Siksi on hyvä erottaa se haluttu lopputulos keinoista joilla siihen pyritään.

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Tarinoita usealla tasolla


Etsimässä kysymystä vastaukseen ”42”

Tarinoiden kertomisesta niin kulttuurin kuin uskomusten/aatteiden siirtämisessä sukupolvilta toisille ollaankin jo pohdittu, samoin kuin tarinoiden käyttöä propagandistisena työkaluna sekä tarinoiden tulkintaa, mutta siihen tulkintaan ajattelin ottaa nyt hieman uuden näkökulman. Tarinoita kerrottaessa, oli se tapa mikä tahansa, voidaan se tarinan merkitys jakaa karkeasti kolmelle eri tasolle. Pintapuolisesti tarina on mikä on, sen tulkintaan ei tarvita muuta kuin ymmärtää ne käytetyt sanat ja symbolit niiden ”kansankielisissä” merkityksissään. Usein tarinoilla on kuitenkin syvällisempi merkitys, joka ei välttämättä aukea ensikosketuksella vaan vaatii tarkempaa analysointia sekä usein myös havainnointia. Siinä kun pintapuolisen merkityksen voi tulkita yleensä vain yhdellä tai korkeintaan muutamalla tavalla, niiden syvällisempien merkitysten tulkinnassa voidaankin saada melkoinen haitari laidasta laitaan - siksi on niin tärkeää pitää mielessä kenen tulkintoja niistä uskoo. Visuaalisessa tarinankerronnassa (kuvat, niin staattiset kuin liikkuvat) esimerkiksi osa piilottaa ns. ”pääsiäismunia” mukaan tarinoihinsa joilla voi myös olla useita eri tasoja merkityksiltään. Joskus ne ovat esimerkiksi hatunnostoja tietyille henkilöille tai asioille, kun taas osa tulkitsee vaikkapa Disneyn tuotannolle synkempiä piilomerkityksiä.

Mutta tarinoihin voidaan upottaa vielä paljon enemmän. Siinä kun kuvaan voidaan lisätä piilotettu symboli, voidaan tekstiin koodata myös enemmän tietoa jonka tulkitsemiseen vaaditaan ”avain” avaamaan se salattu viesti. Yksinkertaisimmillaan tällaista viestintää käytettiin sodan aikana sanomalehtien yleisöpalstoilla joihin kirjoitettiin jokin viattomalta näyttävä viesti, mutta avaimen kanssa siitä saatiin irti paljon enemmän. Näin esimerkiksi vastarintajoukot kykenivät kommunikoimaan päämajan kanssa piilossa kaikkien näkyvillä. Mikä tahansa viesti voi periaatteessa olla tämän kaltainen piilosanoma, jonka avaaminen ilman oikeaa avainta on mahdotonta ja havaitseminen informaatiotulvasta hyvin haastavaa. Mutta itse tarinoihin, kuten vaikkapa kirjoihin ja elokuviin, on myös voitu niiden pinnallisten ja syvällisten merkitysten lisäksi upottaa paljon enemmän - salainen sanoma. Ja ei, en nyt tarkoita esimerkiksi kirjan käyttämistä koodiavaimena, esimerkiksi kertomalla sivu- ja rivinumeron sekä sen monesko sana jostain kuuluisasta kirjasta toimii ”koodina”. Puhutaan siis asioista kuten ns. ”Da Vinci-koodi”, joka on ehkäpä se kaikista kuuluisin salainen koodi jonka vain tietäjät tietävät ja kykenevät sen tulkitsemaan.

”The Hitchhiker's Guide to the Galaxy”, suomeksi ”Linnunradan käsikirja liftarille”, eli Douglas Adamssin kirja mistä tuo maaginen ”42” sisältää kirjallisen merkityksiä pintapuolisesti ja toisen mokoman syvällisestikin, mutta sen sisältääkö se salaisia merkityksiä onkin aivan toinen asia. Itse siihen numeroon varmasti liittyy jokin ”avain” ja se voi tietysti olla eri ryhmille erilainen, mutta jos ei tiedä mistä puhutaan joutuu tyytymään toisenlaisiin tulkintoihin. Elämää suurempiin kysymyksiin on ihminen etsinyt vastauksia kautta aikain, mutta niissä joutuukin ensin pohtimaan sitä kysymystä ennen kuin voi lähteä hakemaan sitä vastausta. Osa haluaa etsiä niin ne kysymykset kuin niihin vastaukset ihan itse, mutta enemmistö ihmisistä tuntuu olevan varsin tyytyväisiä kun joku tarjoilee ne heille hopeatarjottimella. Mikä voisikaan mennä pieleen jos antaa sen vallan tarinoiden tulkinnasta muille? Entä voiko tavallinen ihminen edes ymmärtää elämää suurempia asioita ylipäänsä? Osalle riittää että uskoo…


Vastaus löytyy pyhistä teksteistä

Niin paljon kuraa kuin nykypäivänä siitä saakin että avoimesti julistaa uskovansa johonkin pyhään kirjaan tai järjestäytyneeseen uskontoon, osa ihmisistä kuitenkin julistaa avoimesti niin tekevänsä. Rehellisyys on aina arvostettava hyve, mutta moni valmiiksi pureskeltu uskomusjärjestelmä sisältää niin runsaasti sisäisiä ristiriitoja, ettei voi kuin ihmetellä sitä kognitiivisen dissonanssin määrää jota se täytyy aiheuttaa ihmisessä. Mutta ei hätää, ihmismieli kyllä keinot keksii ja tarinoiden tulkinta ”oikein” onkin avainasemassa niissä ristiriidoissa. Helppo reitti olisikin vain nauraa niille ”hulluille uskoville”, kun tulkitsevat tarinoita omaksi edukseen ymmärtämättä tai jopa tietoisesti ohittamalla ne pyhien tekstien ongelmat. Ehkäpä ne jotka eivät usko, eivät vaan näe niitä pyhiä tekstejä kaikilla kolmella (pinta, syvä, salainen) tasolla ja siksi eivät kykene hahmottamaan kokonaisuutta? Vai ovatko ne uskovaiset vaan sekaisin kun uskovat lukemattomia kertoja käännettyjen ja muokattujen tekstien olevan vuosisatojenkin jälkeen vielä ”pyhiä”?

Otetaan pari esimerkkiä asiasta, Raamatusta Matteuksen evankeliumin 5. luku jakeet 38-42. En lainaa suoraan jakeita, koska käännöksiä on niin useita, mutta 39. menee palttiarallaa niin, että jos toinen (paha) lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin poski. Älä siis tee pahalle vastarintaa, eikös? Juu, pintapuolisesti tuo on yleinen tulkinta ja sitä pidetään myös esimerkkinä siitä, kuinka kristityt ovat alistettuja nyhveröitä kun eivät tee vastarintaa. Molemmat ”oikein” tulkittuja, eikö? Entäs jos otetaan askel syvemmälle, mitä Jeesus opettaakaan? Lähdetään oikeasta poskesta, johon lyömiseksi vaaditaan… mitä? Oikeakätinen löisi vasemmalle puolelle niin lääpätessään kämmenellä kuin lyödessään nyrkillä, mutta vasuri osuisi vastapuoltaan oikealle. Mutta Jeesuksen aikaan vasenkätisyys ei ollut hyvä juttu - tapa, joka jatkui vielä lähes meidänkin päiviimme saakka monessa kulttuurissa. Mutta myös toisenkaltainen taho osuisi oikealle poskelle: kämmenselällä lyödessä oikeakätinen osuu oikealle puolelle. Ja kämmenselällä rangaistaan sivistymättömiä moukkia, alempiarvoisia. Mitä Jeesus siis opetti? Jos joku pitää itseään ylempiarvoisena ja vaan tiippaa sinua poskelle, haasta lyömään kunnolla jos olet kerran lyömässä, mulkku.

Entäpä 41. ja pakottamisesta virstan tai mailin matkalle niin mene mukaan kahdelle? Alistumista edelleen, mutta kenelle? Rooman valtakunnan aikoihin sotilaat saivat värvätä (lue: pakottaa) kansalaisia, usein valloitettuja semmoisia, kantamaan heidän varustuksiaan yhden virstan matkan. Roomalaiset kun keksivät laittaa tolpat mailin välein teidensä varteen niin se oli helppo mitata marssiessa. Mutta eikö alistettu kansa tule vielä enemmän nöyryytetyksi jos joutuu kantamaan valloittajansa varusteita? Mitä ne naapuritkin sanoisivat jos näkivät uljaan miehen nöyränä kantamassa legioonalaisen kimpsuja kuin orja konsanaan? Ehkä se sotilas kahden mailin jälkeen ihmettelee, että mikä mies se tämä on joka vaatii jatkamaan kantamista? Vain vapaa mies saa päättää tekeekö niin ja minähän se tässä olen herrojeni orja kun marssin seuraavaan sotaan käskystä. Riippuu siis miten asian tulkitsee, Jeesus saattoi olla yksi luunkova kapinallinen väärää valtaa vastaan ja koetti opettaa ihmisille kuinka väkivallattomasti voikaan vallanpitäjiä vastustaa. Kirkko tosin ei siitä ”kapinallinen”-tulkinnasta piittaa, koska siinä voi kansa saada ajatuksia heittää ne rahanvaihtajat ulos temppeleistä ja se papin mersu on kovin kovin kiiltävä siinä parkkipaikalla…


Salainen sanoma pyhissä teksteissä?

Tulkintoja voitaisiin tehdä lukemattomista eri kohdista ja lopputulokseksi saataisiin juuri sen näköinen Raamattu kuin kukin haluaa. Muissa pyhissä kirjoissa on tietenkin sama asia ja vallanpitäjät ovat kautta aikojen tienneet ja tunnistaneet ne uskonnot ehkäpä tehokkaimmaksi keinoksi hallita kansoja. Laitat omat tulkkisi ”papeiksi” ja kansa kumartaa, tai itkee ja kumartaa koska on oikeutettua lyödä pahoja harhaoppisia. Tätä uskontojen ominaisuutta vallan välineenä ei voi painottaa liikaa, mutta samalla se ei poista niitä tekstejä ja niiden sanomaa. Mutta jos vallanpitäjät ovat itse ne tekstit sinne pyhään kirjaan valinneet, eikö se niiden sanoma ole kieroutunut pahemman kerran? Väistämättä niin, mutta se ei poista niiden tekstien merkitystä yhteiskunnissa, eikä sitä mahdollisuutta, että sieltä jostain löytyy myös niitä elämää suurempia kysymyksiä ja vastauksia, jos tietää mistä etsiä.

Yksi tällainen ”salainen” tulkinta joka itselle on tullut vastaan on Huna, eli Hawaijin suunnasta löytyvä näkemys maailmasta. He puhuvat ”salaisuudesta”, siitä jostain elämää suuremmasta asiasta. No mutta mitä hittoa sillä on tekemistä pyhien tekstien, tässä kohtaa Raamatun kanssa? Itse kirjan, ei juuri mitään… mutta tiettyjen oppien kanssa sillä on pelottavan paljon yhtäläisyyksiä. Yksi niistä yhtäläisyyksistä kun on se, että molempien juuria löytyy Egyptistä. Jeesus hyvin mahdollisesti opiskeli Egyptissä, joten on mahdollista että hän sai samat opit kuin ne Kahunat, ”salaisuuksien pitäjät” useammassakin samankaltaisessa kulttuurissa. Jeesus puhui koodikielin, jonka vastineet löytyvät monesta maailmankolkasta joissa on Egyptin peruja opeissaan. Toki monelle jo väite, että Jeesus olisi ollut ”oikea” ihminen on liian pitkälle venytettyä skeidaa ja höpöhöpöä tarinaa… mutta mitä jos? Yhden teorian mukaan Jeesus oli yksi näistä ”salaisuuksien pitäjistä”, mutta uskoi itsekin vääriin profeettoihin luettuaan sen aikaisia ennustuksia ja näin hänen oppinsa saivatkin lopulta karun päätöksen. Totta vai tarua? Luoja tietää, jos sekään…

Niin tai näin, niihin elämää suurempiin kysymyksiin ihmiset tulevat etsimään vastauksia sekä esittämään niitä vaikeita kysymyksiä. Tarinoilla ihmiskunta on siirtänyt tietonsa sukupolvilta toisille ja olisi täysin loogista piilottaa ne syvälliset opit tarinoihin, joita levitetään kaikkialle. Toki ne tarinat vuosien saatossa muuttavat muotoaan, mutta olisi mahdollista että ainakin osa olisi säilynyt näihin päiviin asti vielä tulkittavassa muodossa. Vallanpitäjät eivät siitä tietenkään pitäisi, jos kansat levittäisivät kapinahenkeä ja keinoja heitä vastaan, mutta salattujen viestien avulla sekin olisi mahdollista. Mahdollista, mutta kuinka todennäköistä? Ja jos ei muuta niin ainahan sitä saadaan riita aikaiseksi, että kenen tarina on se ainoa oikea ja kenen vain harhaoppia. Tämänkin tarinan voi tulkita monella tavalla ja sen seurauksena käydä tunkemassa säkillinen herneitä nenäänsä… tai löytää sieltä avain, jonka avulla voi avata suuria salaisuuksia. Tai kaikkea siltä väliltä, koska rivien välistä voi löytää vaikka ja mitä - myös paljon sellaista, mitä sinne ei koskaan edes laitettu. Mutta tärkein on syytä aina muistaa: kuka tulkitsee ne tarinat kansalle, on vallassa. Sillä tavalla se virallinen tarina luodaan ja siitä pidetään kiinni kynsin hampain.

perjantai 22. huhtikuuta 2022

Missä välissä enemmistöstä tuli intersektionaalisia feministejä?


Pöyristyminen on riittävä todiste

Aloitetaan lainauksella Daniel Nylundin kirjasta Uhriutumisen kulttuuri: ”Uhriutumiskulttuuri on luomassa uutta ja aika erikoista sankarityyppiä. Se on täysin riippumaton sankarin henkilökohtaisista ominaisuuksista tai käytöksen moraalisuudesta. Riittää, että häntä on kohdeltu väärin ja hän on uskaltanut kertoa siitä maailmalle sellaisella tavalla, että maailma hoitaa kostamisen hänen puolestaan.” (Sivuhuomautuksena: tämä teksti on kirjoitettu välittömästi tuohon lainaukseen päästyäni kyseisestä kirjasta) Maailmanlaita on ihmiskunta sotinut jossain päin maailmaa lähes tauotta, enkä tiedä koska viimeksi olisi vallinnut maailmanrauha niin, ettei vähintään pientä rajakiistaa ole ollut jossain päin palloamme. Täällä lännessä, moraalisen ylemmyyden kehdossa, ei hetkeen olla kunnolla rähisty, mutta pienempiä häiriöitä on ollut ihan riittämiin ja päättäjämme ovatkin tehneet aivan loistavaa työtä varmistaakseen sen, että olemme ”Ruotsin tiellä” saamassa lieveilmiöitä siitä tehdystä politiikasta.

Mikä näitä kaikkia sotia ja kärhämöitä yhdistääkin, jos otetaan vaikka tarkasteluun viimeiset 70 vuotta, onkin se, kuinka jokaisessa taistelussa on tiedetty välittömästi mikä on se ”hyvä” ja mikä se ”paha” osapuoli. Rauhan pommeja ja demokratiaa saa jakaa vapaasti, mutta ne pahat syntiset tulisi koko maailman mahdilla tallata kuoliaaksi. Koko maailman katseet kohdistuvat siihen uhriutumiskulttuurin sankariin, jonka media on nostanut korokkeelle. Ketään ei kiinnosta ihmisten kuolema tai kärsimys jossain paskanistanissa tai vuosikausia jatkuneet heimoriidat Afrikassa. Hirmuvaltiaat saavat rauhassa alistaa ja tappaa omaa kansaansa eikä kukaan ole vaatimassa boikotointia, koska silloin jäisi se seuraava iPhone hyllyyn ja merkkivaatteita orjatyönä tekevät lapsukaiset eivät saisi leipää pöytään jos me täällä lännessä emme kuluttaisi sitä krääsää vaan tuottaisimme itse omat tarpeemme.

Ultimaatisen pahan erehtymätön merkki onkin se, että enemmistö tuomitsee jonkin asian ja pöyristyy siitä niin paljon, että ovat valmiita laittamaan kyseisen maan lipun sosiaalisessa mediassa profiilikuvaansa! Sitten tehdään keräyksiä ja muodostetaan nopeasti suuria yhteisöjä avustusten mobilisoimiseksi, koska niin suuri määrä pöyristymistä osoittaa kiistattomasti, että juuri nyt on tosi kyseessä! Ja ainoastaan ne todelliset ihmishirviöt kehtaavat millään tavalla kyseenalaistaa mitään osaa siitä kerrotusta tarinasta, vaikka ne asiantuntijat itsekin kertovat kuinka se tarina perustuu tasan tarkkaan yhden osapuolen sotapropagandalle - mutta älä siitä huoli, kyllä tällä kertaa media kertoo totuuden asioista, kuten ovat tehneet tähänkin asti esimerkiksi tämän kauhian pandemian ja ilmastonmuutoksen aikana. Vuosikausia eskaloitu viha tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan on puhdasta sattumaa eikä se ole lainkaan rasistista täysin asiaan liittymättömiä mutta ”väärän etnisyyden” omaavia kohtaan purkaa se kaikki paha olo joka tuli sitä televisiota katsoessa.


Sama ilmiö uudella nimellä

Vielä jokunen vuosi sitten enemmistö naureskeli intersektionaalisille feministeille kuinka he loukkaantuvat kaikesta ja tietävät sen ainoan oikean syyllisen tuosta vaan (valkoinen lihaa syövä heteromies) ja pystyvät sen jopa todistamaan akateemisesti - miksi muuten alalle löytyisi todella helposti rahoitusta jos ilmiö ei olisi todellinen?! Nyt ei enää naurata, kun sama ilmiö on levinnyt enemmistön keskuuteen, tosin se täydellinen pahan ilmentymä on henkilöitynyt nyt yhteen mieheen ja siihen etniseen ryhmään johon hän kuuluu. Trump ehti jo omalla kaudellaan osoittaa, kuinka laajalle se intersektionaalisen feminismin pohjalla muhiva kollektivismi onkaan levinnyt, mutta häntä ei sentään syytetty ihan kaikes… eikun hetkonen. Trump ja hänen pahat syntiset kannattajansa olivat syyllisiä kaikkeen, minkä jokainen edistyksellinen tiesi satavarmasti koska se valtamedia kertoi asian niin olevan. Mutta eihän media nyt mielipiteitä manipuloisi, eikös?

Jos siis unohdetaan kaikki ennen taisteluiden alkua tapahtuneet asiat, joista oltiin pöyristytty kovin laimeasti viimeisten vuosikymmenten ajalta, tilanne on tuomittava. Suuri sankari joka vaan ihan sattumalta esiintyy Gladiaattori-elokuvan päähenkilöltä kopioidulla habituksella ja jonka historia joudutaan taas täysin ohittamaan, kertoo nyt omaa uhritarinaansa ja valtaväestö pyyhkii kyyneleitä kasvoiltaan kun tarkkaan luotu täysin propagandistinen esitys yhdistettynä loistavaan tarinankerronnalliseen puheeseen tuodaan ruutuihin. Koko maailma pysähtyy kuuntelemaan kun suuri sankari puhuu ja vaatii koko maailmaa rankaisemaan sitä suurinta pahaa jota maa päällään kantaa. Manipulatiivinen tyyli ja täysi historian unohtaminen sekä taustalla olevien muiden voimien täysi huomiotta jättäminen voisi aiheuttaa semmoista hienoista kyseenalaistamista, mutta uhrikulttuurimme ei suvaitse pienintäkään poikkeavaa näkemystä. On vain hyvä ja paha, valitse puolesi.

Jos siis naureskelit kahjoille feministeille vielä vuosi sitten ja nyt olet vaatimassa isompaa pahaa tulemaan rankaisemaan sitä mediassa maalattua suurta vihollista, voit onnitella itseäsi: olet muuttunut itsekin intersektionaaliseksi feministiksi. Ei, tälläkään kertaa sinua ei kiinnosta ihmisten kärsimys vaan vaadit kriisin ratkaisua kaatamalla lisää aseita kriisialueelle, jonka tiedetään vain ja ainoastaan pitkittävän niiden paikanpäällä olevien ihmisten kärsimystä. Mutta ketäs se kiinnostaa, kun taistellaan suurta pahaa vastaan viimeiseen ukrainalaiseen saakka ja jos se ei vielä riitä, vedetään samaan konkurssiin vielä rähinä naapurimaatamme kohtaan viimeiseen suomalaiseen saakka, aivan kuten Ruotsin vallan aikanakin. Se pyhä viha ja kostaminen nousevat tärkeimmiksi asioiksi. Loppuviimein tilanne on kuitenkin sama vanha: Eri herrat, sama piittaamattomuus suomalaisia kohtaan. Mutta se kaikki on vain yhteiseksi hyväksi, koska media niin kertoo.


Sodat ei sotimalla lopu

Ehkä muutaman vuosikymmenen jälkeen, tai kuten poliittisesti korrekti historiantutkimus tekee, eli odottaa sen sata vuotta tapahtumasta, uskalletaan nostaa sielä taustalla olevia tahoja esiin. Useampikin suuri filantrooppi ja mahtisuvun edustaja löytyy miljardeineen sieltä konfliktin taustalta, mutta toki jää nähtäväksi kuinka vahvasti sitä historian kirjoitusta loppuviimein tullaan ohjailemaan. Itse tiedän että tuskin itse tulen näkemään niitä kirjoja nousevan myyntilistojen kärkeen, joissa ihmiset paljastavat mitä siellä verhojen takana tapahtui eikä vaan papukaijana toista sitä kiiltokuvaa sankarista jonka media esitteli. Emme kuitenkaan ole vielä likelläkään sitä tilannetta, vaan ensin tämä katastrofi täytyy eskaloitua niin paljon että siellä taustalla tehdyt suunnitelmat voidaan oikeuttaa kansalle ja ne omat kaverit voivat tulla sitten jälleenrakentamaan ne rauniot. Ne menetetyt ihmishenget ovat vain tilastoja, eivät kenenkään kavereita, sukulaisia tai perheen jäseniä? Osa teistä tulee kuolemaan, mutta se on se riski jonka päättäjämme ovat valmiita ottamaan.

Suuret muutokset vaativat yleensä suuria uhrauksia, mutta ne jotka tekevät uhrauksia nykypäivänä eivät yleensä ole itse siitä kärsimässä vaan alttarille kannetaan sijaiskärsijöitä. Edellisen uhritarinan naiset ja lapset olivat jostain syystä muuttuneet matkansa varrella partaansa vuosikymmenen verran trimmanneiksi alaikäisiksi poikalapsiksi, mutta ei anneta faktojen pilata hyvää tarinaa. Tällä kertaa se taistelu saatiin tuotua riittävän lähelle kotia, että vain sydämetön paha ihminen ei avosylin ottaisi vastaan pakolaisaaltoa, joka oltaisiin helposti voitu vaan ohjata alueille joissa taisteluja ei käydä. Media antaa kuvan konfliktista, jossa paha valloittaja polttaa kaiken maan mennessään, mutta jostain syystä paikalliset kertovat asiasta kovin poikkeavaa tarinaa. Mutta ne poikkeavat äänet halutaan vaientaa, koska silloin uhriasemaa halvennettaisiin ja se pyhä viha pahaa vihollista kohtaan muuttuisikin sisäiseksi konfliktiksi ihmisissä. Ja kuka sitä kognitiivista dissonanssia kaipaa kun media osaa kertoa satavarmasti kuka on hyvä ja kuka paha?

Konfliktin ruokkiminen vähän kerrallaan on pahin mahdollinen asia kaikille osapuolille. Itse konfliktikin kasvoi hitaasti kiehumispisteeseensä saakka vuosien saatossa, eikä kukaan siihen halunnut mennä välillä puuttumaan täällä moraaliposeeraavassa lännessä. Melkein kuin oltaisiin vaan odoteltu että koskahan se siitä roihahtaa kunnolla, että päästään taas tienaamaan? Tavallisten ihmisten kannalta rauha olisi se paras ratkaisu, koska ihmishenki ainakin ihmisoikeusjulistusten mukaan on se arvokkain asia. Asioista ei edes haluta keskustella, vaan asetelman on oltava kristallinkirkas - on uhri ja on alistaja. Hyvä ja paha. Kaikki jotka tätä asetelmaa epäilevät ovat pahoja ja ainoastaan uhrin puolelle asettuvat ovat hyviä. Annas ko mä autan: uhreja ovat ne kaikki tavalliset ihmiset, niin siviilit kuin sotilaat, jotka käskystä noudattaen ja ihmisten ahneuden vuoksi ovat pakotettuja aiheuttamaan kärsimystä toisilleen. Yksikään ”hyvä johtaja” ei uhraa kansaansa omaksi edukseen ja omien aatteidensa tai kaveriensa vuoksi. Niitä hyviä johtajia ei kilpailun vuoksi vaan sinne johtoon ole juurikaan eksynyt… tai jos on, ne on demokratisoitu maailmanpoliisin toimesta hyvin nopeasti. Pelin hengen ymmärtävä johtaja voi yrittää sinnitellä siinä rajalla, mutta yhdenkään maan johtaja ei ole likikään niin voimakas, kuin ne tahot jotka omistavat lähes kaiken maailman omaisuudesta. Ne oikeat vallan verkostot eivät välitä tippaakaan joistain ”maista” tai ”kansoista”. Muutoksia varten luodaan vaan alkuun riittävä polarisaatio ja sitten annetaan ihmisten tapella keskenään, koska eiväthän ne hajoittaisi ja hallitsisi, taaskaan?

tiistai 19. huhtikuuta 2022

NWO - salaliittoteoriako?


Kaiken takana on…

Jos viralliseen tarinaan uskovilta asiaa kysyy, kaiken pahan takana on Putinin Venäjä (tällä hetkellä, hetki sitten se oli Trump ja sitä ennen ties mikä). Kaikki mikä ei tue sitä ”lännen agendaa” on osa suurta juonta, jonka takana on yksi ultimaatinen paha joka tällä hetkellä personoituu Putiniin. Kaikki ”disinformaatio” eli virallisesta tarinasta poikkeava tieto on pahaa Venäjän vaikuttamista, koska missään tapauksessa kukaan ei voi saada mitään toista kuvaa maailmasta niillä pohjatiedoilla, joita valtamedia kertoo! Ja tämähän toki pitää paikkansa - jos kaikki tieto tulee tasan tarkkaan niiltä ”oikeilta” lähteiltä, ainoa looginen päätelmä on se että kaikki se paha tulee vain ja ainoastaan Venäjältä. Tämä siis perustuu olettamaan, että media kertoo aina totuuden mitään siihen lisäämättä ja mitään siitä poistamatta. Yhdenkään aikuisen joka uskoo median todella niin tekevän ei tosin parane naureskella lapsille, jotka uskovat Joulupukkiin…

Jokainen itseään kunnioittava medialukutaitoinen hyvä ihminen ei tietenkään tule koskaan myöntämään, että häntä voitaisiin manipuloida medialla, muutoin kuin yhteiseksi hyväksi. Yhteinen hyvä vaatii pitäytymään tarinassa ja korjataan sitä näkemystä sitten myöhemmin kun media kertoo että huppistakeikkaa tulikin pikkaasen taas valehdeltua. On täysin puhdas sattuma, että koko läntinen arvopohja on tunnetusti vain muutaman tahon omistuksessa, koska propagandan keinoja kuten tiedonpesua käyttää ainoastaan pahat vilpilliset toimijat eikä lainkaan se oma hyvä puoli. ”Minä luen kaikkia mahdollisia medioita” on myös hyvin yleinen vastaus tolkun ihmiseltä, mutta siitä jää se toinen lause usein sanomatta: ”luen kaikkia, mutta tiedän että ne pahat vastapuolen mediat valehtelevat siinä kun omalta puolelta minulle kerrotaan totuus”. Sananvapaudellahan asia voitaisiin ratkaista, mutta koska vain se vastapuoli valehtelee, on sananvapautta rajoitettava yhteiseksi hyväksi. Tämä on se tärkeä osa kollektivistista ajattelua - ”väärän” tiedon kieltäminen. Äärimmilleen vietynä kollektivismi on totalitarismia, fasismia.

Toki samankaltaiseen mustavalkoiseen näkemykseen sortuu yksi jos toinenkin ”vaihtoehtoisen” näkemyksen omaava, se on karu fakta. Oman näkemyksen julkituonnissa onkin aina se ongelma, että tapa millä sen näkemyksen esittää saattaa antaa virheellisen kuvan näkemyksestä ja ainoastaan pitkällisen keskustelun, ajatustenvaihdon, jäljiltä voidaan tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä jonkin ihmisen näkemyksestä mihinkään asiaan. No mutta juurihan sinä syytit ”tolkun ihmisiä” mustavalkoisesta ajattelusta ja kollektivismista! Kyllä, niin on, perustuen vuosien keskusteluihin. No mutta juuri samalla tavalla ne median tuomat asiantuntijatkin tekevät! Kyllä, myös he ovat vuosia asiaa tutkineet. Sama asia eri puolilta katsottuna siis? Melkein… sillä erotuksella, että ne virallisen tahon ”asiantuntijat” ovat taloudellisesti riippuvaisia omasta näkemyksestään ja koska he ymmärtävät pelin hengen, he myös tietävät mitä tahoja ei saa kritisoida tässä mallissa, samoin kuin sen, että heidän näkemyksestään poikkeavat tahot ovat pahoja hulluja jotka pitää hiljentää lain voimalla. Koska se on ainoa tapa ylläpitää totalitaarista järjestelmää.


Niin kuka sen kaiken pahan takana nyt sitten on?!

Väitteet siitä, että kaiken takana on jokin taho, mahdollisesti vain joitain satoja tai korkeintaan tuhansia ihmisiä jotka hallitsevan kaikkea mahdollista on yksi teoria miten maailma pyörii. Mahdollinen, tottakai, mutta samalla omaa sen ongelman että ei edes tarvita mitään salaista valtaa tekemään ne kaikki toimet mitä maailmalla tapahtuu. Tämä ”Cabal”, sen yhdeltä nimeltään, on siis semmoinen ”hullu salaliittoteoria”, siinä kun ”Putin ja Venäjä” kaiken pahan takana on kirkossa kuulutettua faktaa eikä lainkaan uskomus. Kysy vaikka valtamedialta, näin se on vaikka kerta toisensa jälkeen asioita kun on tutkittu niin se syyllinen on löytynyt toisaalta. Mutta siitä ei kukaan itseään ja uraansa kunnioittava toimittelija, tutkija, asiantuntija tahi poliitikko mainitse, koska he ymmärtävät kuinka koneisto toimii. Ja he ovat nähneet miten koneisto reagoi niitä kohtaan, joilla on auktoriteettinsa ansiosta merkittävä määrä valtaa ja painoa sanoillaan. Tämmöiset mitättömät blogit ja bloggajat kun voidaan aina vain harjata piiloon sinne marginaaliin, koska kaikki tietävät että vain auktoriteettien sanaan voi luottaa.

Niitä oikeita vallan verkostoja on kuitenkin tutkittu paljon ja niistä on kirjoitettu lukemattomia kirjoja, esimerkkeinä Naomi Kleinin ”Tuhokapitalismin nousu” sekä lukemattomat teokset Michael Parentilta, noin muutaman mainitakseni. Suurista ylikansallisista organisaatioista kuten YK, EU, NATO, WHO, WEF, CFR, MPS ja lukemattomat muut on kirjoitettu hyllykaupalla teoksia ja aina joskus uutisiin päätyy näiden ryhmien toilailujen kukkasia, kuinka vaikkapa ”rauhanturvaajat” ovat vähän tehneet tuhmasti, kuinka rahaa on laitettu omiin taskuihin tai kuinka pikkuisen kansanmurhattukin ”yhteiseksi hyväksi”. Mutta ei, syyllistä ei sieltä suunnasta saa etsiä! Kaikki on Putinin syytä ja sillä toisella puolella ei ole kenelläkään yhtäkään omaa lehmää ojassa koskaan eikä missään! No mutta tuo todistaa että olet yksi Putinin kätyri koska et arvostele hänen toimiaan! Koska ”väärän” pahan osoittaminen eli väärin vastustaminen on suurin synti… Jokainen hyvä ihminen kun vastustaa väärää valtaa! Eli kun osoittaa ne muut toimijat, se on huono juttu koska valtamedia joka on 100% liittoutunut sen ”hyvän vallan” puolelle kertoo aina mikä on totta eikä jätä mitään kertomatta…

Siksi toistetaan nyt sen sadannennen kerran: minä en hyväksy kenellekään valtaa muiden yli. Hallinnot ovat kautta historian olleet se suurin syy (lähes) kaikkeen tavallisten ihmisten kärsimykseen ja ne hallinnot ovat aiheuttaneet kaikki sodat ja päälle vielä hyötyneet niistä. Putinin kritisointi toisi tietenkin hyvesignalointipisteitä valtavasti ja sillä todistaisi olevansa ”hyvä ihminen”, mutta samalla se on todiste hyvin kapeasta näkemyksestä miten maailma toimii. Jos Putin pelottaa kovasti, pitäisi sinulla on paskat housuissa Kiinan vuoksi. Boikotoitko kaikkea Kiinan tuotantoa, vaiko vaan käskystä Venäläisiä tuotteita? Entä loppuiko jenkkien tukeminen niiden edellisten kymmenien ulkomaisten pommitusten ansiosta viime vuosikymmeninä? Eikö? Mutta nyt otat rohkeasti kantaa juuri kuten media käskee, aivan kuten media on käskenyt joka ikisessä muussakin tapauksessa ja samalla kerrot kuinka media ei sinun mielipiteeseesi vaikuta? Jos kaikki virallista tarinaa vastaan puhuva pelaa ”Putinin pussiin”, kannattaisi ottaa se pää pois perseestä ja katsoa kenen pussiin se kapitalistisen sananvapauden virallinen tarina pelaa. Informaation aikakaudella tietämättömyys on oma valinta.


Niin siis että missä se valta oikeasti nyt oli, jumalauta?!

Niissä verkostoissa, joita lukemattomat eri tahot ovat parhaimmassa tapauksessa jo vuosituhansia rakentaneet. Ne verkostot kisaavat keskenään, mutta useimmiten toimivat yhteistyössä omaksi edukseen. Kaikki ne suuret johtajat, Putin mukaan lukien, kuuluu yhteen jos toiseenkin verkostoon jotka tätä maailmaa pyörittävät. Joskus ne verkostot ovat ihan tuosta vaan kenen tahansa nähtävissä ja tarkistettavissa, kuten vaikkapa nämä WEF:n YGL-liivijengi. Täysin julki kerrotaan että ”me haluamme ajaa maailmaan suuren nollauksen ja tässä kerromme mitä se merkitsee…”, mutta media kirkuu sen olevan hullua salaliittoteoriaa! Mutta se ei ole hullua että Venäjä hallitsee kaikkea informaatiota niillä WEF:n ja CFR:n hallitsemilla tietokanavilla, niinkö? Propagandassa kun on semmoinen juttu, että vain se kuultu/nähty propaganda vaikuttaa ja se kuka päättää kuka näkee ja mitä ei valtaväestön kohdalla ole mikään Venäjä, kuin ei edes mikään salaliittoteoria, vaan jokaisen iiiiihan vapaasti tarkistettava asia siitä, kuka/mikä omistaa sen länsimaisen median. Voit käydä tarkistamassa, odottelen sen aikaa ennen kuin jatkan. Ai että eri hakukoneet löytävät suuresti toisistaan poikkeavaa tietoa asiasta? Millähän se voisi selittyä?

Sanonta ”tieto on valtaa” pitääkin osin paikkansa, vaikkakin se valta tulee vastaa siinä miten sitä tietoa käyttää. Yhtään historiaa tutkineet osaavat varmasti osoittaa, kuinka kertaakaan siihen sensuuriin ja tiedon piilottamiseen tukeutuneet tahot eivät ole olleet ne tarinan ”hyvät tyypit”. Ei niin lännessä, kuin ei myöskään idässä. Mind. Blown. Eikö? Ettäkö kaikki vallassa muiden yli olevat joutuvat viekkaudella ja vääryydellä pitämään kiinni siitä vallasta koska ihmisten kuuluu olla vapaita, eikä orjia niin muille kuin edes itselleen ja omille tavoilleen?! Tämä uusi maailmanjärjestys, jota lukemattomat eri tahot omalla tavallaan ajavat kun perustuu juuri siihen ideaan, että saavuttaakseen ”yhtenäisen maailman”, kaikkien pitää alistua sen suuren yhden vallan alle. Kuka tai mikä se yksi valta on, siitä voi jokainen spekuloida ihan vapaasti. Ja miten se yksi yhtenäinen maailma saavutetaan? Tiedolla, siis pakottamalla se yhteen muottiin jonka sisällä hyvinkin värikäs keskustelu tietenkin sallitaan, koska edelleen pitää teeskennellä niitä ihmisoikeuksia, joihin sanan- ja mielipiteenvapaus kuuluu. Se hyväksyttyjen ja sallittujen mielipiteiden Overtonin ikkuna on vaan kutistunut melkoisesti, mikä osoittaa tarkkaa kontrollia mediassa. Määräsikös Putin lännessä valtion mediasensuurin, vai olikos se ihan nuo meidän omat päättäjät joiden mukaan ”disinformaatio” on pahaa ja sitä vastaan on taisteltava valtiosensuurilla?

Tavan kansan osa tässä nykyisessä kuin siinä tulevassa maailmanjärjestyksessä on ainoastaan antaa oikeutus sille vallalle hyväksymällä se valta. Yksipuolinen sopimus, josta ei kukaan saa poiketa, jonka enemmistö allekirjoittaa kaikkien puolesta - ”demokratiaa”, kertoo media. Ei, ei kansanvaltaa vaan harvainvaltaa kaikkien yli. Kansan siunaamana, toki. Koska yksikään, joka koneistoon uskoo, ei tule hylätyksi ja saa iankaikkisen onnellisuuden… vaikka se onnellisuus onkin aivokemian tuotosta manipuloimalla, mutta silleen yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi. Ainiin, tämä kaikki on vain hullua salaliittoteoriaa, vaikka ne verkostot nyt ihan avoimesti kertovatkin suunnitelmistaan ja media itsekin myöntää toistavansa papukaijana yhden puolen sotapropagandaa 24/7. Eikö ole jännä juttu kuinka se länsimainen arvopohja on niin satavarma omasta hyveellisyydestään ja vastapuolen pahuudesta, vaikka yhtään eilispäivän asioita tutkimalla ne pahimmat ihmishirviöt ovat löytyneet aina sieltä suurimman vallan takaa? Venäjä voi maana olla kohtuullisen suuri, mutta resurssien valossa puhutaan nappikaupoista. Kapitalistinen sananvapaus on jännä juttu, eikö?

perjantai 15. huhtikuuta 2022

Neoliberalismi vs. Globaali kommunismi


Paha ja isompi paha

Tämän hetken poliittisen kentän jakaminen vasemmistoon ja oikeistoon ei anna millään tavalla oikeaa kuvaa niistä tämän hetken jakolinjoista. Lokalismi-globalismi antaa jo hieman paremman kuvan, mutta jos noita poliitikkoja ja heidän runkkurinkejään, eli puolueita, katsoo niin vanhoista puolueista kaikki ovat globalismin kannalla ja persut teeskentelevät olevansa lokalisteja äänestäjilleen, vaikka ajavatkin samaa globaalia maailmanjärjestystä missä kaikki valta keskitetään ylikansallisille organisaatioilla kuten EU, YK, WHO ja NATO. Vaikka globaali valta onkin kaikilla mielessä, se miten sinne päästään, kuka sitä johtaa ja mitä osaa kansat tulevat pelissä pelaamaan eivät ole kuitenkaan yhtenevät. Jokainen poliitikko ja puolue tietenkin tietää sen ainoan oikean ja täydellisen ratkaisun kaikkiin maailman ongelmiin, minkä esteenä ei ole kuin ne kaikki väärin äänestäneet joten ensimmäinen tehtävä on suostutella enemmistö kansasta sille ”omalle” puolelle. Tämä tietysti on hyvin vahvasti liberaalin demokratian idean vastaista, mutta eipä poliitikkoja ole ennenkään demokratia, kansanvalta, kiinnostanut - ainoastaan halutaan oikeutus valtaan kansan yli kysymällä minkä värisen saappaan alla he haluavat elää.

Jako vain kahteen eri aatesuuntaan jättää toki ne lukemattomat vivahteet huomiotta, mutta tarkoitukseni ei olekaan selittää juurta jaksaen tätä systeemiä, vaan antaa riittävästi tartuntapintaa aiheeseen että siitä voi jokainen tiedonjanoinen lähteä tutkimaan asiaa ihan itse. Mediamme, joka on täysin globalistinen, ei ole vielä ottanut vahvaa asemaa kumpaa mallia se tukee, koska molemmat päätyvät kuitenkin siihen samaan tilanteeseen: globaaliin maailmanvaltaan muutaman tahon hallitsemana. Toki tätä konseptia maalataan jatkuvasti ”hulluksi salaliittoteoriaksi”, koska asiaa ajavien tahojen suunnalta ei olla siitä avoimesti kirjoitettu kuin joitain satoja kirjoja, vasta joitain tuhansia teoksia niiden pohjalta on asiasta varoiteltu, kaikki nykypoliitikkojen puheet täsmäävät siihen ajettuun agendaan viljellen jopa samoja avainsanoja ja ”mitä ne uutta maailmanjärjestystä ajavat tahot tekisivät toisin, jos tämä nykymeno on pelkkää sattumaa?” Huomaatko, selvästi hullu salaliittoteoria, koska median omistajat eivät koskaan ja missään vaikuttaisi sisältöön palkkaamalla ”omat miehensä” niiden mediatalojen johtoon.

Mitkä ne kaksi suurinta aatesuuntaa sitten ovat, joita poliitikkomme ajavat? Yksinkertaistettuna, neoliberalismi ja globaali kommunismi. Neoliberalismi on Chicagon poikien vuosikymmenten projekti, siinä kun globaalin kommunismin riemujuhlaa julistaa WEF. Kapitalismi steroideilla vs Marxis-Leninismin keskusjohtoisuus, näin vielä tiukempaan puristettuna. Mukana sopassa on toki ns. ”Inklusiivinen kapitalismi”, joka vaikuttaa lähinnä olevan vain siirtymävaihe neoliberalismista kommunismiin, koska kommunismilla on sen verran huono maine kapitalistien oppikirjoissa. Toki kommunismi-sanan käyttö ei ole täysin oikea, vaan keskusjohtoinen totalitarismi olisi sopivampi termi. Mutta koska ”lopullisessa ratkaisussa” jota nämä tahot ajavat ei kukaan omista (paitsi tietysti se hallitseva luokka) mitään, ei sillä rahalla ole enää liioin merkitystä, joten lopputulos on hyvinkin kommunistinen. Toisaalta, neoliberalismin lopullisessa ratkaisussa ei niillä alemmilla luokilla ole liioin mitään, koska kaikki omaisuus on valunut ylöspäin vain muutaman tahon hallintaan. Valta siis valuu harvojen käsiin joko kilpailulla tai suunnitelmallisuudella. Mutta se on sitä länsimaista demokratiaa parhaimmillaan, kun saamme valita annetuista vaihtoehdoista!


Mihinkäs se demokratia jäi?

Kansanvalta olisi tietysti vaihtoehtona näille molemmille, mutta siitäkään ei voida olla varmoja mihin se johtaa - sitä kun ei olla kokeiltu vuosisatoihin sitten antiikin aikojen Ateenan jälkeen. Ihmisten käsitys demokratiasta ja demokraattisesta järjestelmästä kun on sillä tasolla, että vuosisatojen tutkitun tiedon valossa ihmiset ovat lukeneet demokratiasta otsikon ja iskulauseen uutisesta, mutta ei mitään sieltä leipätekstistä. Akateemisissa piireissä tämä taitaa olla enemmän parhaimmin varjeltu julkinen salaisuus, koska asiaa ohitetaan aina olankohautuksella ja ”heh heh, no joo, onhan se niin ettei tämä ole kunnolla demokratiaa tai demokraattista, mutta se on paras järjestelmä mitä meillä on olemassa!” Koska sitä pyhää lehmää ei kritisoida, ettei se oma palkanjuoksu pääty siihen. Toki lukemattomia kirjoja tätä ”länsimaista demokratiaa” vastaan on kirjoitettu ja useampikin taho on asiasta koettanut saada taottua järkeä ihmisten kalloon, mutta virallista tarinaa on pönkitetty niin suurilla resursseilla, ettei ole ihme että ihmiset eivät ymmärrä olevansa totalitaarisen järjestelmän vankeja.

Kansa saa siis tässä demokraattisessa mallissamme itse valita, antaako se valtansa ylikansallisille organisaatioille vai itkee ja antaa, koska muut vaihtoehdot ovat kiellettyjä. Vanhoissa puolueissa ei ole mitään edes etäisesti oppositioksi kutsuttavaa voimaa, vaan siellä ajetaan poikkeuksetta jompaa kumpaa tapaa ottaa se kansan suosio globaalin vallan alle. Kapitalismia kannattavat pitävät sitä ”pahaa” neoliberaalia mallia hulluna salaliittoteoriana ja vihreää siirtymää kannattavat tietävät varmasti, että globaali kommunismi on yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi… ja kaikki sitä epäilevät ovat hulluja salaliittoteoreetikoita. Molemmat osapuolet kannattavatkin siksi kapitalistista sananvapautta, eli se kenellä on eniten resursseja pelissä, on oikeimmassa. Sananvapaus, vaikka ihmisoikeus onkin, on molempien puolten vihaama ja halveksuma asia, jota tulee sen sananvapauden suojelemiseksi kieltää kaikilta väärää mieltä olevilta. Se oma puoli on ainoa oikeassa oleva, siinä kun vastapuoli ja ennen kaikkea jokainen tätä kahden ainoan oikean vallan hyveellisyyttä epäilevä ovat pahoja syntisiä, jotka tulee vaientaa.

Millä sen kansan sitten saisi huomaamaan tämän ongelman ja vaatimaan sitä kansanvaltaa, jonka se luulee omaavansa? Medialla ja tietysti sitä ennen koulutuksella, minkä vuoksi kouluissa opiskellaankin että hiilidioksidi on myrkkyä eikä lainkaan elämän perusedellytys. Oikeat vallanpitäjät ovat kautta aikojen tienneet kuinka tärkeää tiedon hallinta on. Kyllä, ne pahat vääräoppiset kirjat saavat pääosin olla vielä hyllyillä, koska niin harva kävelee sinne pölyisien hyllyjen viimeisille riveille kun sen sijaan voi vaan katsoa televisiosta uutiset viidessä minuutissa ja sitten mennä viihteelle tykittämään suoraan sitä virallista tarinaa takaraivoon saakka mieltäturruttavilla populaarikulttuurin teoksilla. Hollywoodin viritysten ansiosta roistosta tulee sankari kansan silmissä - kansa kyllä tietää kenelle on hurrattava kun se oikean elämän sankari on kuin suoraan siitä omasta suosikkileffasta nostettu päähenkilö. Anna Russell Crowelle kahden vastakkaisen hevosen symbolilla olevan panssarin sijaan luotiliivit ja maastopuku sekä vaihda gladiaattoririvit seisten hurraaviin poliittisiin pelleihin niin saadaan sama leffa mutta eri asetelmissa. Saakohan Ursula Wunderbaum parhaan naisoletetun pääosan palkinnon?


Onko meillä varteenotettavaa oppositiota?

Ei. Seuraava aihe…? Mitä meillä opposition sijaan on, on pienehkö joukko nykyistä menoa vastustavia mutta kaikesta muusta keskenään riiteleviä ryhmittymiä. Herrojen elkeet ovat tarttuneet renkiin ja moni pieni ”suuri johtaja” haluaa kalifiksi kalifin paikalle, eikä muuttaa koko läpimätää järjestelmää että kansanvallalla olisi edes pieni mahdollisuus. Näkyy niin konstitutionalismia kuin puhetta suorasta demokratiasta, mutta muutos haetaan saman vanhan kaavan mukaan: ihmisten pitäisi äänestää oikein, että edustaja pääsee tasavallassamme valtaan muiden ylitse. Kaikki ne nykyiset vallan verkostot jotka ovat juurtuneet yhteiskuntaamme kaksoisvaltiota myöden tuntuu unohtuvan kun se palkinto, hillotolppa, on lähes käden ulottuvilla - kunhan vaan ihmiset äänestäisivät oikein! Osa on hylännyt tosin sen äänestämällä vaikuttamisen ja vaatiikin radikaalimpaa ratkaisua - vallankumousta.

Kansannousut valtaa vastaan omaavat vain lähes poikkeuksetta sen ongelman, että se ”mitäs sitten” kohta ei ole yleensä ihan loppuun asti suunniteltu. Jos kaadat sen ”pahan tyrannin”, mikä estää vielä pahemman tyrannin valtaannousun? Kun Egyptissä Hosni Mubarakin vuosikymmenten valta saatiin lopulta kaadettua vallankumouksellisten aktivistien toimesta (juu, ei yksin heidän toimestaan, tiedetään), saatiin yksinvaltiaan tilalle Muslimiveljeskunta joka oli maltillisesti kasvattanut valtaansa vuosikymmenten aikana. Ojasta allikkoon voitaisiin sanoa, eikä valamiehistö ole vieläkään ulkona sen suhteen, että kumpi oli pienempi paha. Jos siis vallankumoukselliset voimat onnistuvat nyt kaatamaan tämän YGL-liivijengin aiheuttaman tyrannian, mikään ei estä neoliberaalien paremmistoa kaappaamasta sitä valtaa ja ajamalla samaa globalismia eteenpäin eri kautta. Suurin ongelma onkin se, että kansa ei näistä asioista tiedä, eikä se edes tiedä sitä että se ei tiedä.

Ja auta armias jos menet näistä asioista puhumaan julki kun paikalla on joko ”äänestäminen on demokratiaa” tai ”NWO on salaliittoteoriaa” jengiä. Öyhötys alkaa ja järjen jättiläiset alkavat laukomaan ”lääkkeet” tasoista argumentointiaan. Jokainenhan kuitenkin tietää tietävänsä totuuden ja että juuri heihin ei olla voitu vaikuttaa vuosikymmenten propagoinnilla ja tarkkaan luodulla koulujärjestelmällä, joka on varmistanut ettei kukaan opi miten tyrannit voitaisiin kaataa jos semmoinen pääsee valtaan tavalla tai toisella. Jako näiden kahden, eli neoliberalismin ja globaalin kommunismin välillä onkin tavallaan turha, koska ainoastaan tässä siirtymävaiheessa ne eroavat toisistaan minkä vuoksi niitä ajavatkin eri tahot. Keinot ovat kuitenkin molemmilla ryhmittymillä samat, eli samat shokkidoktriinit ovat käytössä pitämään kansa kurissa. Kansaa ei valtaan haluta, koska se saattaisi ajaa omia etujaan eikä niitä verkostojen johtajien etuja. Ja toisaalta, jos kansa ei huomaa tulleensa näin pahasti kusetetuksi, onko se kelvollinen päättämään omistakaan asioista? Somessa tulee päivittäin vastaan tapauksia, joihin ei muuta todeta kuin että onneksi kansa ei ole vallassa. Pitäisköhän asialle tehdä jotain? Jos jos pitäisi, niin mitä?