maanantai 5. joulukuuta 2022

Ajatusharjoitus lokalistisesta järjestelmästä


Globalismi on tullu tiensä päähän

Pohditaampas oikein pitkän kaavan mukaan tätä nykyistä globalismia ja jos sitä ruuvattaisiin tuonne lokalistiseen suuntaan? Vaikka edelleenkin suuri joukko ihmisiä pitää tästä vallanpitäjien esittämästä utopistisesta yhdestä yhdistyneestä maailmasta, jossa et omista mitään ja olet onnellinen, alati kasvava joukko on nähnyt sen hyvin todennäköiset seuraukset. Nimittäin sen, että ainoa tapa luoda moinen järjestelmä on luoda siihen yläpuolelle keskusjohto, jolla on valta ihmisen kaikilla elämänalueilla hänen ylitseen. Vapaa ajattelu ja omien asioiden ajaminen ei ole yleensä yhteensopiva ”yhteisen hyvän” kanssa, joka tässä kollektivistisessa mallissa halutaan. Peliliikkeitä tätä ”suurta nollausta” ja sitä seuraavaa uutta maailmanjärjestystä tehdään jatkuvasti, kuten esimerkiksi vallan antaminen terveydenhuollosta WHO:lle tai päätäntävallan sotimisesta NATO:lle. Isoa pelottavaa mörköä mennään piiloon isomman mörön taakse niin ollaan turvassa. Näinköhän siinä vaan kävisi että se suurempi mörkö ajattelisi sitä yksilöä ja välittäisi hänestä, kun kollektivismin perusidea on edelleen se, että yksilö on aina uhrattavissa yhteisen edun vuoksi. Kollektivismin kannatus on sitä suurempi, mitä suurempi tahto ihmisellä on hallita muita ja usko siihen, että itse ei koskaan joudu kollektiivin edun eteen uhrautumaan on vahva.

Kuten jo John D. Rockefeller totesi, että kilpailu syntiä, pyrkii tämä uusi maailmanjärjestys korvaamaan nykyisen, neoliberaalin järjestelmämme. Neoliberalismi, eli kilpailu ratkaisee kaikki ongelmat, on onnistunut pakkaamaan kaiken vallan ja varallisuuden harvojen käsiin ja nyt nämä samat tahot haluavat päästä eroon kilpailusta, koska ovat tähän saakka olleet voittamattomia. Sen sijaan kilpailu sallittaisiin ja teoreettinen mahdollisuus näiden oligarkkien kaatamiseen kilpailun keinoin olisi olemassa, he ovat päättäneet kieltää kilpailun ja julistaa itsensä maailman johtajiksi joilla on valta kaikkien muiden yli. Nämä YGL:t ja muut vastaavat lakeijat ovat vain hyödyllisiä psykopaatteja, jotka kuvittelevat saavansa palan sitä valtaa itselleen. Ja toki, kyllähän niillä paikallisilla pikkujohtajilla tulee olemaan jonkin verran valtaa alamaisistaan, mutta todellinen valta on hyvin kaukana heidän ulottuviltaan. Kun he nyt osoittavat olevansa täysin herrojensa alistettavissa, kuvittelevatkohan he että heitä tullaan arvostamaan isommissa piireissä kun ovat jo kerran todistaneet olevansa ihan täysin heittopusseja jotka nauttivat muiden kiduttamisesta? Jauhojengi ei tule koskaan saavuttamaan mitään arvostusta keneltäkään, ei ylhäältä eikä alhaalta. Mutta sen pienen hetken he saavat kyllä olla näennäisesti vallassa, koska kansa täytyy alistaa ennen kuin se hyväksyy täydellisen orjuuden.

Tätä ongelmaa ei myöskään helpota se, että neoliberaali kapitalistinen järjestelmämme on vääristänyt kielemme niin pahasti, että ne termit joilla mitään lokalistista tai demokraattista järjestelmää voitaisiin kuvata ovat välittömästi pöyristyttäviä ihmisten mielissä. Loistavana esimerkkinä tästä on pienpuolueiden vahvasti kannattamat vapaus ja individualismi, joka ilmentyy sillä että kansallistetaan perusinfra ja ”luonnolliset monopolit”… mikä on koko ns. pohjoismaisen mallin ydinaate, toiselta nimeltään ”sosiaalidemokratia”. Tämä sosialismin muoto toki on vahvasti kapitalistinen, koska kaikki muut alat olisivat edelleen kilpailun alaisia, mutta ne tietyt asiat, yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittiset monopolit olisivat kuitenkin sosialisoitu kansalle. Eli sosialismin ydintä, samalla kun sosialismia itseään pidetään järkyttävänä aatteena, pahana kollektivismina, joka ratkaistaan sillä että päästetään ne pienet ryhmät valtaan muiden yli kuten tasavalta toimiikin. Pysyäkseen kasassa, tämä nykyinen järjestelmä kun vaatii kaikkien puhaltavan yhteen hiileen koneiston suojelemiseksi. Eli tehkää miten käsketään, sillä kuka käskee ei ole niin väliä, koska todellinen valta kykenee aina ohjaamaan niitä kansan käskyttäjiä. Kansanedustajat kun eivät ole mitään kenraaleja, vaan alikessuja voimiensa tunnossa, puoluejohtajien ollessa siitä muutamaa askelta korkeammalla…


Lokalistinen talousjärjestelmä

Kokonaisen talousjärjestelmän hahmottelu vaatisi paksun kirjan verran tekstiä, mutta ajattelin heitellä joitain ajatuksia ilmaan joista jokainen saa lähteä pohtimaan mahdollisia ratkaisuja sen uudemman uuden järjestelmän luomiseksi. Lähtöoletus on kuitenkin se, että malli olisi kansanvaltainen ja mahdollisimman hajautettu, kuitenkin omaten tiettyjä keskitettyjä ominaisuuksia mutta mahdollisimman vähän keskusjohtoisuutta. Karu totuus on se, että Suomi on jo itsessään aivan liian suuri yksikkö mihinkään kansanvaltaiseen yksikköön sopimisesta. Kansanvalta toimii silloin, kun on olemassa pieni ryhmä, yhteisö, joilla kaikilla on se oma lehmä ojassa juuri siinä kohtaa, mutta ei juurikaan sitä suuremmalla alueella. Kaupunki alkaa olla siinä rajoilla onko siinäkään enää mahdollista saada aikaiseksi kaikille hyödyllistä konsensusta kompromissien sijaan, mutta se olisi varmaankin hallinnollisesta näkökulmasta se pienin itsenäinen yksikkö, jota kansanvaltaisesti johdettaisiin. Ne ”luonnolliset monopolit” olisivat siis näiden yksiköiden hallinnassa, mutta niiden riippuvuuksien niiden ”naapurien” kanssa johdosta, olisi jonkinmoinen keskitetty valvonta myös oltava olemassa. Yhden alueen sähköverkon kaatuessa naapurien tulisi reagoida nopeasti avustamaan, näin esimerkkinä. Olisi myös hyvä jos kiskot olisivat saman levyiset joka paikassa, ettei tarvitsisi vaihdella junaa joka rajalla. Yhteiset standardit tiettyihin asioihin ovat siis sujuvuuden kannalta merkittäviä.

Yhtenäinen perustuslaki olisi varmaankin myös syytä olla, joka takaisi tietyt oikeudet ihan jokaiselle. Velvollisuudet taas määräytyisivät sen yhteisön mukaan missä kukin sattuu oleskelemaan. Erilaisten hallintomallien ja tapojen sillisalaatti olisi alkuun varmasti haasteellinen, mutta vuosien saatossa epäilisin tiettyjen tyylien nousevan yleisimmiksi läpi koko maan. Olisiko se sitten tasavaltainen järjestelmä vaiko jokin radikaalin demokratian muoto, vaiko pienimuotoisia monarkioita, sitähän on mahdoton ennalta tietää. Toiset mallit tulevat olemaan vetovoimaisia, siinä kun huonosti toimivat kuihtuisivat ajan saatossa pois. Perustuslaki kuitenkin suojaisi yksilöä rahvaan mielivallalta, täten varmistaen ettei täysin mielivaltaisia asioita pääsisi tapahtumaan, kuten nyt tässä meidän nykyisessä mallissa on päässyt käymään koska perustuslailla ei ole mitään otetta tasavaltamme päättäjiin. Paikallinen lainsäädäntö tulisi mahdollisesti aiheuttamaan samanlaisia erikoisuuksia kuin jenkeissä, mutta ovathan he sielläkin onnistuneet asian sumplimaan ainakin auttavasti?

Ehkäpä se suurin muutos lokalistiseen järjestelmään nykyisen globalistisen sijaan olisi se, miten omistus ja hallinta tulisi hoitaa. Nykyinen malli, missä muutama omistaa kaiken ja massat taistelevat jämistä on juurisyynä sille, miksi elämme tässä nykyisessä neoliberaalissa orjuudessa. Ennenvanhaa, kun omistus oli rajattu siihen mitä pystyi valvomaan, saavutettiin se selvä etu että omistaja oli itse osa sitä yhteisöä eikä vaan jossain norsunluutornissa pötköttelevä taho, jonka alamaiset ja heidän alamaiset pyörittävät valtavaa omaisuutta. Tulisiko noista ajoista oppia ja määrätä, että et voi omistaa mitään sen oman rajatun alueesi ulkopuolelta? Jos omistat tehtaan, asut sen kyljessä niin että se tehtaan viemäriputki kulkee puutarhasi läpi? Kummasti saattaisi ne ympäristöasiat alkaa kiinnostamaan kun oma henki ja terveys riippuisi omista päätöksistä, eikä vastuuta voisi siirtää ”viranomaisvalvontaan” tahoille, joita voi itse sitten vielä ohjailla kuten nykyään? Jos omistaa sitten vaikkapa huvilan toisaalla, tulisi myös osallistua senkin alueen kehittämiseen. Kyllä, tämä kaikki romuttaisi nykyisen tavan rahoittaa teollisuutta ja aiheuttaisi suuria ongelmia, tuoden samalla suuria etuja. Mutta koska kyseessä on ajatusharjoitus, ei mallin tarvitse olla ”täydellinen” vaan ajatuksia herättävä. Miten sinä estäisit varallisuuden ja vallan pakkautumisen ja laittaisit vallanpitäjät vastuuseen? Sosialismi, eli työn tekijät omistavat tuotantovälineet oli yksi ratkaisu…


Sääntöpohjainen vs. kokonaan uusi ajattelumalli?

Tähän saakka ajatusharjoitus on kuitenkin pysynyt suhteellisen lähellä nykyistä mallia, jonka ihmiset tuntevat tutuksi ja turvalliseksi. Kyllä, se järjestelmä kusee kansaa silmään, mutta median ansiosta ihmiset uskovat sen olevan vain sadetta eivätkä halua siihen muutosta. Suuri raha sanelee miten lait säädetään ja muutama hyötyy kaikkien muiden kustannuksella. Hajauttaminen ja paikalliseen hallintoon siirtyminen paikkaisi osan niistä ongelmista, mutta se ei poistaisi sääntöpohjaisen ajattelun ongelmia. Hyvät ihmiset eivät tarvitse lakeja toimiakseen oikein, pahat ihmiset osaavat kiertää ne lait, tehtiin ne kuinka tahansa… tai vaan yksinkertaisesti eivät niitä noudata. Ihmiset eivät tule koskaan onnistumaan siinä, että ne lait olisivat reiluja ja oikeudenmukaisia joka ikisessä kohtaa, koska ne eivät voi ottaa huomioon asioiden monimutkaisuutta. Ei saa tappaa on yksinkertainen laki, mutta entäs jos puolusti itseään? Tai esti sillä suuremman pahan? Tai se tapahtui vahingossa? Mikä on oikein ja mikä on väärin ei ole niinkään itsestäänselvä asia ja kun niitä sääntöjä luodaan hyllymetreittäin, ei niissä pysy perässä kuin ne, jotka osaavat pelata järjestelmää omaksi edukseen. Ateenan aikoina ”juristi” oli kielletty ammatti - jokaisen oli vastuussa itsestään ja omasta lain noudattamisesta ja noudattamattomuudesta.

Itse en ole tarkemmin tutkinut miten ne ei-sääntöpohjaiset mallit sitten käytännössä toimisivat. Olisiko syytetyllä aina valamiehistö edessään ja yhteisö päättäisi tapauskohtaisesti miten mikäkin asia ratkaistaisiin? On puhetta, että tällöin moraali ohjaisi ihmisten toimintaa mikä on toki totta, mutta loppuviimein se moraalikin on usein vain kirjoittamattomia sääntöjä siinä kyseisessä yhteisössä, eikä mikään universaali oikean ja väärän mitta. Ei sitä nytkään missään laissa lue, että nurmikko on oltava leikattuna ja lehdet haravoituna, mutta kovasti siinä nenää nyrpistellään jos joku ei ole sitä velvollisuuttaan tehnyt kuten muilla on ollut tähänkin saakka tapana. Ulkopuolelta katsottuna monet yhteisöjen tavat ovat hieman pölhöjä, mutta jokaiselle yhteisössä olevalle ne ovat se ainoa oikea tapa olla ja elää. Globalismi yrittää taas päästä näistä paikallisista tavoista eroon, koska vasta silloin jokainen ihminen on vain yksi vapaasti vaihdettavissa oleva ratas koneistossa ja hänet voidaan korvata toisella samanlaisella käden käänteessä. Kulttuuriset erot ja yhteisöjen eroavaisuudet ovat yksi suuri este globalismin utopiassa…

Monelle tämä nykyinen malli on kuitenkin riittävän hyvä, eikä muutosta edes haluta koska mikä tahansa muutos pelottaa eikä sitä voi koskaan tietää että paraneeko vai heikkeneekö se oma asema siinä uudessa maailmanjärjestyksessä. Suuret muutokset ja mullistukset tulevatkin siksi vain kahdella tavalla, katastrofin aiheuttamana tai jonkin ryhmittymän niin haluamana. Jos ryhmällä on riittävästi valtaa ja resursseja, voidaan yhteiskuntaan ajaa kerralla suurikin muutos läpi. Kansalla olisi lähes rajattomat ihmisresurssit ja niiden kautta valta muuttaa mikä tahansa haluamakseen, mutta koska yleinen mielipide luodaan aivan toisaalla kuin kansan keskuudessa, se muutos ei tule tapahtumaan kansannousun seurauksena. Katastrofit taas ovat joko luonnon itsensä aiheuttamia, tahi sen jonkun järjestäytyneen pienen ryhmittymän, jolla on resurssit ja valta aiheuttaa se katastrofi - heillä on sitten tarjota välittömästi ratkaisu itse luomaansa ongelmaan. Aina kun kansa on alkanut organisoitumaan, verkostoitumaan ja ajamaan muutosta, on jokin ryhmittymä puuttunut peliin ja kääntänyt kansan huomion haluamaansa asiaan. Muutos on kyllä tullut, mutta harvemmin kuten kansa olisi halunnut. Värivallankumoukset ovat tästä hieno esimerkki. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos kansa viisastuisi ja ottaisi sen vallan itselleen, muuttaisi maailman haluamakseen. Ei siis pyytäisi ja kumartaisi, ”saisimmeko vallan”… vaan ottaisi?

torstai 1. joulukuuta 2022

No mikä sitten muka tilalle, anna parempi vaihtoehto!


Vuosisatojen koottu tieto yhteen twiittiin

Jos menet vihjaamaan, että äänestäminen ei ehkä ole tie ulos tästä montusta niin lähes poikkeuksetta siihen saa vastauksen tyyliin ”no mikäs sitten jos ei tämä kelpaa?!” Miten äänestämättömyydellä voidaan vaikuttaa on esimerkiksi vaaliboikotti, josta löytyy tietoa netin syövereiden lisäksi tietoa myös tästä linkistä. Se mitä tilalle ja tapa millä tämä ”anna parempi vaihtoehto sitten tilalle” esitetään onkin sitten taas toinen soppa - jos asia esitetään puhtaasti kysymyksenä, eli jos nykyinen malli ei toimi niin mitä tilalle, tähän vastauksena suosittelen jatkamaan tämän tekstin lukemista. Jos taas tämä kysymys naamioidaan vasta-argumentiksi, kuten usein tehdään, siinä törmätään ongelmaan: jos sinä väität, että kannattaa äänestää koska se on ainoa tapa vaikuttaa ja aina pitää yrittää, johon minä saattaisin vastata vaikkapa että eikö ne 100 edellistä vuotta samaa ”oikein äänestämistä riittänyt?”, ei se ”no mitäs sitten tilalle” ole vastaus argumenttiin vaan yritys kääntää keskustelu toisaalle ja todistustaakka pois itseltä. Tämä nykyinen järjestelmä on jo tosin sillä tasolla, että ”mikä sitten tilalle” on sama kuin kysyisi ”Mitä muuta kuin kissanpaskaa me muka voisimme syödä?”

Jos siis esitit kysymyksen argumenttina, koittaisit edes yrittää argumentoida omaa kantaasi etkä vain kääntää huomiota toisaalle, jookosta? Mutta vilpittömään kysymykseen ”mutta mitäs sitte jos ei tämä?” on vastauksena… se riippuu. Ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta moiseen kysymykseen, vaan se riippuu lukemattomista eri asioista jotka on syytä ottaa huomioon. Jos haluaa lyhyen ja ytimekkään vastauksen niin lainataan Platoa: Paras on Aristokratia, toisena Timokratia, kolmantena Oligarkia (olemme tässä vaiheessa), neljäntenä Demokratia ja viimeisenä Tyrannia, johon olemme matkalla käymättä demokratiaruudussa. Auttoiko? Plato ei tosin tainnut kertoa miten sinne parhaaseen päästäisiin vaan enemmänkin kuinka sieltä luisutaan alas, mutta sitäkin voitaisiin toki pohtia miten saisimme tämän demokratiaksi naamioidun tyrannian esiasteella olevan oligarkian käännettyä ihmisten parhaaksi, ei vain harvojen parhaaksi. Tyrannien kaatamisen keinot on tiedetty jo vähintään viisi vuosisataa, mutta jostain syystä nyt kuvitellaan että se tapahtuu juuri päinvastaisella toiminnalla, eli leikitään mukana äänestämällä ”oikein”. Esitänkin kysymyksen: missä menee raja vastuullisen kunnon kansalaisen uudelleen yrittämisen ja Einsteinin hulluuden määritelmän (toistaa toimimatonta ja odottaa eri tulosta) välissä?

Takaisin riippumiseen, eli mistä se vastaus riippuu mikä on ”paras” vaihtoehto. Se riippuu arvoista, eli jokaisen yksilön omasta näkemyksestä mikä on hyvää ja mikä pahaa, haluttavaa tai halveksuttavaa. Ihmiset eivät tosin turhaan moisia pohdi, mikä paljastui hiljattain käydyssä keskustelussa hieman huvittavalla tavalla. Arvot olivat ”vapaus” ja ”individualismi” (eli kollektivismin vastakohta). Arvoissa ei mitään vikaa, mutta mitä haluttiin? Nykyinen ”demokraattinen tasavalta”, mutta vaan oikeilla tyypeillä vallassa. Ongelma: tasavalta, missä jotkut ovat vallassa muiden yli ei ole vapautta. Perustuslaillisen Tasavallan ideana olisi yksilön oikeuksien puolustaminen enemmistöltä sekä valtiolta, mutta se ei ole vapautta vaan oikeuksien, tarkemmin sanottuna väliaikaisten etuoikeuksien kannattamista. Väliaikaisten, koska valtio voi ne oikeudet viedä pois koska tahansa. Toisekseen, jos kannattaa demokratiaa, kansanvaltaa, silloin yksilö ei ole ensin vaan yhteisö, eli kyseessä on kollektivistinen, ei individualistinen, aate. Rahvaanvalta ei suojele yksilöä enemmistön tyrannialta minkä vuoksi ”sivistyneissä” maissa on päädytty tasavaltaan demokratian sijaan. Roomasta siis kopioitiin malli, ei Ateenasta.


Siis mitä oikeasti tilalle, ei enää kiertelyä!

Arvot siis ovat selvillä, nyt päästään käytännön puoleen asiassa. Ensiksi, täytyy ottaa huomioon lähtötilanne. Kansa ei tiedä, ei ymmärrä eikä sitä kiinnosta politiikka. Kun asiat ovat riittävän hyvällä tasolla, purnauksen lisäksi muutosta ei edes haluta koska se pelottaa. Tehdään siis pelkkiä pieniä viilauksia nykyiseen? Virkamieshallitusta on ehdotettu, missä alan parhaat ammattilaiset palkataan tehtäväänsä, eli johtamaan tätä maata. Kuka ne valitsee ne ”parhaat” onkin taas aivan toinen asia. Entäpä jos jatketaan samalla mallilla, mutta annetaan kansalle oikeus vaikuttaa suoraan vaikkapa RIC:n suoran demokratian kautta? Media sanelisi siis maan suunnan edelleen, eli jatketaan potkimista. Entä jos poliitikot laitettaisiin oikeudelliseen vastuuseen lupauksistaan sekä tekosistaan ja kansa oikeasti sitten ”valitsisi oikein”? Media ja sofistit ottaisivat vallan, nukkehallinto siis jatkuisi. Osa taas rummuttaa konstitutionalismia, eli olisimme perustuslaillinen tasavalta. Muuten hyvä, mutta maamme perustuslaista tietääkseni puuttuu niin sen valvonta kuin sen rikkojien rangaistukset, eli se perustuslaki olisi kirjoitettava uudelleen ja se ei vaatinut kuin… 5/6 enemmistön eduskuntaan? Äänestäkää todella tarkasti oikein, jos se on suunnitelmana!

Mutta jos ei tyydytä purkkapaikkaukseen vaan aloitetaan… jos ei puhtaalta pöydältä niin tilanteesta, missä ihmisiä oikeasti kiinnostaisi yhteinen ”hyvä”. Olisiko Platon luokitus oikein, eli harva johtaa muiden yli? Jos olisi, olisiko nämä johtajat synnynnäisesti, koulutuksensa mukaan vaiko kenties kansan suosion perusteella vallassa? Useissa elokuvissa tämä on maalattu dystopiaksi, jossa suuri sankarijohtaja “pelastaa” kansan ja luo ympärilleen armeijan suojaksi ja tyrannin ottein säännöt, jotka kieltävät kaiken väärän. Voimmeko siis luottaa harvaan, vai pitäisikö olla suurempi joukko vallassa jotka yhteistuumin sitten tekevät oikeita ratkaisuja? Deliberatiivinen radikaali demokratia, mutta siltikin edustuksellinen, esimerkiksi antaen jokaiselle edustajalle hänen kannatuksen verran painoa äänestyksissä? Ehkäpä vielä päälle kansalle vaihtoehtoiset tavat ajaa omat aloitteensa sinne eduskuntaan? Ehkä, ehkä…

Mutta kuuluuko kansalla olla valta? Joukko on tyhmä ja oikukas, keskiverto ihminen vain keskinkertainen, miksi hänellä pitäisi olla mitään valtaa päätöksentekoon? Rahvaanvallassa se massa määrää kaikesta ja jos se haluaa että jokin asia tapahtuu, se tapahtuu vähemmistön purnauksesta riippumatta. Siksi ”demokratia” nähtiin alempiarvoisena jo kauan sitten. Mutta entä jos se keskiverto ei olisi enää keskinkertainen? Jos kansalle kerrottaisiin heti pienestä pitäen miten asiat ovat, heille opetettaisiin hyveelliset arvot jo kehdosta lähtien ja ennen kaikkea, media kertoisi totuuksia, voisiko kansalle sittenkin antaa vallan? Olisiko ihmiskunta jo siinä vaiheessa, että se kykenisi unohtamaan itsekkäät ajatuksensa ja puhaltamaan yhteen hiileen ja oikeasti sen totuuden puolesta? Ensin pitäisi varmaan selvittää se totuus, jonka ihan jokainen tietää varmasti mistä sen löytää: *kaikki huutamassa samaan aikaan eri asiaa*. Ahaa, just just… ei taidettu viisasten kiveä vieläkään löytää? Ehkä se tulisi ratkaista heittämällä mikä tahansa kivi niiden päähän, jotka näkivät asian väärin? Niinhän ihmiskunta on tähänkin saakka ratkaissut kuka on oikeassa…


Vaikeaan kysymykseen helppo vastaus

Niin kauan kun joku kuvittelee olevansa oikeutettu valtaan muiden yli, on turha kuvitella luotavan ”reilua” järjestelmää. Kilpailu, eli yksi perimmäisistä syistä tälle ilmiölle, ei ole mikään ”luonnon laki” vaan ainoastaan paniikkireaktio kun jostain havaitusti tärkeästä asiasta on pulaa ja se oma tarve täytyy tyydyttää muilta ottamalla. Luonto hakee symbioosia, eri elämänmuotojen harmonista yhteiseloa. Samat tahot, jotka kertoivat vahvimman oikeuden olevan se luonnon laki ovat muuten samojen sukujen esi-isiä, joiden jälkikasvut nyt istuvat suuryritysten johdossa ja vetelevät naruista haluamallaan tavalla. Mutta se on tietenkin puhdasta sattumaa, että oikeutuksen vallalleen kertovat olisivat hyödyntäneet sitä tarinaa päästäkseen ja pysyäkseen vallassa. Pois se meistä, emmehän me epäilisi virallista tarinaa siitä, että hierarkia on ainoa oikea tapa rakentaa yhteiskunta?

Siksi haukumme esimerkiksi ”vastustajiamme” sosialisteiksi ja kommunisteiksi, kun julistamme olevamme individualisteja… siinä samalla kun kerromme demokratian ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion olevan hyviä asioita. Siksi jotkut haukkuvat natseiksi niitä, jotka eivät halua juuri sitä sen hetkistä totalitaarista mallia vaan tahtoisivat saada edes joitain vapauksia tai edes niitä etuoikeuksiaan takaisin, joita silloin joskus he muistavat olleen vielä olemassa. Ja ne, jotka käsitystämme termeistä ja asioiden oikeasta laidasta manipuloivat, nauravat jälleen kerran matkallaan pankkiin, joka tulostaa kansalle monopolirahaa että saavat tapella keskenään kaikkien niiden kanssa, jotka näkevät asiat väärin. Salaliittoteoriaa? Ei, vaan karu todellisuus jota sinun ei haluta tietävän, koska siinä kohtaa kun alat epäillä yhtä osaa koneistosta, saatat alkaa epäilemään myös niitä perususkomuksiasi, joista yksi esimerkiksi kertoo kuinka maailma pelastuu kunhan vaan kaikki äänestävät oikein.

Mutta meillä kaikilla on vapaa tahto, jolloin voimme valita mihin uskomme. Voimme uskoa universumin parasta hallitusta, jonka mukaan yhteiskuntamme kehityksen huipentumana on muovipussiin paskominen ja kylmässä nälän näkeminen. Voimme myös uskoa että kyllä se tällä kertaa muuttuu kunhan vaan kaikki äänestävät oikein, vaikka valtamediaa myöten kaikki toistavat samaa tarinaa. Voimme uskoa, että se oma idolimme kyllä korjaa asiat eikä suinkaan jää vain koneiston hampaisiin jos niin pitkälle urallaan etenee. Voimme myös alkaa pohtimaan ja kyselemään vaikeita kysymyksiä niin itseltämme kuin muilta. Jokainen on myös oikeutettu nostamaan vaan jalat pöydälle ja katsomaan kuinka maailma palaa ja ihmiset ovat toistensa kurkuissa kiinni koska… syyt. Ainoa ihminen johon voimme todella vaikuttaa on kuitenkin se oma itse. Ei ne muut, ei edes ne omat läheiset. Itse. Mutta se mitä me teemme tai jätämme tekemättä, mitä sanomme tai jätämme sanomatta, se kaikki vaikuttaa itsemme lisäksi myös kaikkiin muihin. Hyvin vähän, epäsuorasti, toki, mutta vaikuttaa. Jokainen voi olla suuri ”muutosjohtaja” omalla esimerkillään. Niin suuri, että muuttaa oman elämänsä paljon paremmaksi ja saa muut toimimaan samoin. Tai sössii koko oman juttunsa, siihenkin on meillä vapaa tahto vaikkemme itse ehkä sitä tahtoisikaan. Mieti, se ei ole laitonta… vielä.

torstai 24. marraskuuta 2022

Yksilöllisyyden illuusio


Länsimaisen demokratian kulmakivi

Sanan- ja mielipiteenvapaudella on merkitystä ainoastaan silloin, jos ne sanat ja mielipiteet ovat yksilön omia. Konformistinen automaatio-yksilö ei välitä näistä vapauksista, koska ne eivät häntä kosketa millään tavalla. Hän kyllä toistaa niitä samoja lauseita, joiden tietää merkitsevän ”vapautta ja demokratiaa”, mutta hänellä ei ole mitään konseptia vapaudesta eikä demokratiasta, jotka olisivat millään tavalla kytköksissä todellisuuteen - yhteys on ainoastaan siihen illuusioon, joka meille on myyty länsimaisena demokratiana, ”hyvinvointivaltiona”. Yksilöllisyys merkitsee usein myös eristyneisyyttä ja voimattomuutta, minkä seurauksena minkäänlaisen yhteisön sijaan yhteenkuuluvuutta ja sitä kautta voimaannuttamista haetaan osallistumalla ja liittymällä sallittuihin ryhmiin ja organisaatioihin.

Suuri osa yhteiskuntamme rakenteista suosii vahvasti konformistista käyttäytymistä ja kollektivistien muodostamat ryhmät näyttäytyvät vahvoina yksilön silmissä. Vaikka länsimaisissa yhteiskunnissa muistetaan hehkuttaa kaikkialla, kuinka jokainen on yksilö ja kuinka individualistisia ihmiset ovatkaan kun tekevät juuri samalla tavalla kuin kaikki muutkin yksilöt. Olet siis yksilö joka kuuluu pieneen tahi suureen samankaltaisten yksilöiden ryhmään joka toistelee samoja asioita ja näkee asiat hyvinkin samankaltaisesti. Kun kaikki ajattelevat samoin, ei kukaan ajattele… Spontaani käyttäytyminen sallitaan ja sitä hurrataan, kunhan se vain on oikean tahon tekemänä. Onko siis ihme, että ”vaikuttajat” pelaavat merkittävää roolia yhteiskunnassa? Ja kuinka helppoa onkaan massoihin vaikuttaa, kun vaikuttaa vaikuttajiin.

Tämä koulutus mallikansalaiseksi alkaa jo pienestä pitäen. Lastenohjelmista ja kotikasvatuksesta lähtien yhdenmukaisuutta ja auktoriteettien oikeellisuutta korostetaan ja viimeistään koulussa jokainen oppii miten omasta ajattelusta rangaistaan ja oikeiden asioiden toistamisesta palkitaan. Massasta ei kannata poiketa, ellei halua joutua silmätikuksi ja täten koulukiusatuksi, mihin mikä tahansa ”normaalista” poikkeava ominaisuus riittää. Tilanne ei juurikaan aikuisena ole sen parempi, kun kaikki ovat oppineet miten peli toimii - ainoastaan vallassa olevat saavat nousta muiden yläpuolelle, muiden on oltava toistensa kopioita kaikin mahdollisin tavoin. Koska tämä aiheuttaa runsaasti ahdistusta ihmisissä, on sitä lähdetty korjaamaan vielä huomattavasti vahingollisemmalla konformismilla - kaikkien on oltava täysin erilaisia, eli jokainen on oma lumihiutaleensa, taisteluhelikopteri tai jokin vastaava.


Hymyile ja vilkuta

Samalla kun kaikkien on tehtävä aina samoin, ovat ne jotka poikkeavat normista jollain tavalla korkeammassa asemassa nokkimisjärjestyksessä, koska vain heillä on oikeus poiketa siitä. Koska kilpailu on pelin henki, keskenään kilpasille lähtevät yksilöt viis veisaavat miten se muihin vaikuttaa. Ja kuten hyvän ihmisen kuuluukin, hän ei auktoriteettien virheitä huomioi vaan hymyilee vienosti ja heiluttaa kättään nyökytellessään kun joku rikkoo muita kuin itseään kohtaan. Kannattaa olla vaan hiljaa, koska kukaan ei rotista tykkää ja ehkäpä siinä tulee itsekin palkituksi kun antaa sen vääryyden jatkua. Paitsi tietysti silloin, kun joku alemmassa luokassa oleva tekee väärin, niistä on heti kerrottava eteenpäin auktoriteetille - niin hyvä ihminen toimii.

Tämä kastijako on pesiytynyt lähes jokaiseen osa-alueeseen yhteiskunnassamme. Oli se sitten taloudellinen asema, virka-asema tai mikä tahansa, ne jotka ovat yläpuolellamme ovat oikeutettuja sikailuun siinä kun alempiarvoisia rangaistaan. Tämä näkyy myös hienosti parisuhdeasioissakin. Kaunis/komea yksilö saa tehdä paljon enemmän kuin tavis, saatikka sitten ”ruma” yksilö. Hyperseksualisoitu maailma ylistää ja hyväksikäyttää kauneutta, joka kuitenkin määritellään uudestaan ja uudestaan aina tilanteen niin vaatiessa. Tämä aiheuttaakin suuria ongelmia, kun jokin uusi kauneusihanne kerrotaan olevan kuuminta hottia, mutta ihmiset eivät ole vielä sopeutuneet siihen eilen pohjasakkana pidetyn nousuun uudeksi ykköseksi. Vaikka kauneus onkin katsojan silmissä, ei ne normit taida yhteisössä levitä ihan niin nopeasti kuinka media kertoo asian olevan. Mutta jälleen se ihanne kerrotaan ulkoa, eikä ole kuulemma yksilön itsensä päätettävissä.

Kuolemanpelko taitaa kuitenkin olla tässä asiassa yksi merkittävä tekijä. Ei kannata riskeerata omaa niskaansa muiden vuoksi ja tyytyy vain vähempään. Etenkin jos auktoriteetti kertoo, että nyt ei ainakaan kannata saada omia ajatuksia tai uhmata heitä, koska se seuraava näkymätön vihollinen on jo ihan ovella. Länsimainen käsitys kuolemasta noin muutenkin on perin kummallinen, minkä vuoksi saa esimerkiksi helposti kuvan siitä että se ihmishenki ei todellakaan ole saman arvoinen kaikkialla. Vaikka kuolema onkin luonnollinen asia ja jokainen menetetty henki on aina joillekin hyvinkin vaikea paikka, ne ”väärien” tahojen jopa kansanmurhaksikin laskettavat menetykset ovat ihan jees kunhan vaan siinä oli hyvät tarkoitusperät. Ehkä he eivät olleet lainkaan yksilöitä?


Totuus sinut vapauttaa

Joidenkin mukaan totuus on yksilöllinen emmekä voi tietää totuutta (muuten kuin uskomalla pyhiin kirjoituksiin). Totuus onkin vaikea käsite ja usein olisikin hyödyllisempi puhua niin faktoista kuin todellisuudesta. Tietämällä paljon faktoja kuvittelemme tietävämme asioita ja pystyvämme niistä päättelemään totuuden. Tiede, siis aito semmoinen eikä tämä moderni ”rahalla saa ja mopolla pääsee”-tiede, tarjoaa meille paljon faktoja todellisuudestamme, mutta monasti saatu tieto on hyvin pieniä sirpaleita ja vain osatotuus asiasta. Faktahan se voi hyvin olla, että jos otetaan huomioon vain X,Y ja Z, silloin Ö on sejase. Mutta maailma ei toimi niin että voimme valikoida mitä otetaan huomioon jossain asiassa ja voidaan unohtaa ne muut siihen liittyvät asiat vain koska se tekisi tieteen tekemisestä hankalaa tai mahdotonta. Siksi meille onkin muodostunut uusi papisto, ”asiantuntijat”, jotka tulkitsevat maailmaa puolestamme koska emmehän me voi millään itse käsittää monimutkaisia asioita?

Onhan se toki paljon helpompaa, kun ei itse turhia murehdi tai pohdi. Ottaa vain kaiken ylhäältä totena ja tekee mitä käsketään. Ajatukset, tunteet ja tahdot eivät toki silloin ole enää omia, mutta yhteiskunta palkitsee tämän konformismin. Eikä vain palkitse, vaan koko länsimainen yhteiskunta, länsimainen demokratia, perustuu tähän yhteen yhteiseen tarinaan ja kaikkien siihen osallistumiseen. Jokainen säröääni, jokainen itsenäinen ajatus on uhka sille järjestelmälle, koska se järjestelmä perustuu puhtaaseen illuusioon todellisuudesta. Ja kun se todellisuus onkin vain illuusio, voiko yksilökään olla silloin todellinen? Lihaa ja verta, kinteä möhkälehän se yksilö toki on, vaikka sekin voi olla vain illuusiota joidenkin teorioiden mukaan, mutta se ”itse”, ajatteleva ja tunteva yksilö pärjää paljon paremmin mitä vähemmän on yksilö ja mitä enemmän on vain ”tolkun ihminen”.

Vapaudesta on silloin vissiin turha edes puhua, jos kaikki ajatukset ja tunteet ovat vain yhteiskunnan indoktrinaation tulosta? Mitä enemmän ihminen ajattelee ja tuntee itse, sitä enemmän vapautta hän saavuttaa mutta samalla menettää sitä turvallisuutta, jonka yhteiskunta tarjoaa kunnon kansalaiselle. Tosin kun kuuntelee ihmisten tarinoita, kuinka se yhteiskunta todellisuudessa heitä potkii päähän, mennään jo kunnolla masokismin puolelle että voi nauttia tästä koneistosta. On hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, päästä irti kaikesta siitä ohjelmoinnista, jonka yhteiskunta vauvasta vaariin saakka yksilöön tunkee. Mutta minkälainen yhteiskunta siitä muodostuisi, jos kaikki olisivat oikeasti yksilöitä? Voitaisiinko sitä edes kutsua yhteiskunnaksi? Vaikea sanoa, ihmiskunta ei ole vissiin vielä koskaan saavuttanut vapautta edes auttavasti sillä tasolla, että enemmistö olisi voinut olla yksilöitä. Mistä nouseekin kysymys, onko se ”yksilö” edes ihmiselle luontainen olotila? Ehkä olemme laumaeläimiä joiden kuuluukin elää elämänsä yhteisön eteen? Se on kuitenkin varmaa, että emme ole tulleet tänne palvelemaan muutamia, jotka haluavat hallita kaikkia muita.

Autoritäärien aikakausi


Suuria johtajia kaikkialla

Epävarmoina aikoina ihmiset kääntyvät etsimään pelastusta ylhäältä. Kuinka ylhäältä, se tietenkin vaihtelee, joten siinä kun osa menee ylös saakka hakemaan sitä ratkaisua jostain ihmisiä suuremmasta, valtaosa suuntaa katseensa niihin esiin nostettuihin ”sankareihin”. Jos edellinen suuri johtaja epäonnistuu, ne oikeat vallanpitäjät nostavat tilalle jonkin vieläkin suuremman hahmon, koko kansan sankarin, aikamme legendan. On siis aivan puhdasta sattumaa, että World Economic Forum omaa kokonaisen koulutusohjelman mediaseksikkäille nuorille johtajille, Young Global Leaders, jonka jäseniä on varmasti täysin sattuman oikkuna eksynyt kymmenien maiden johtoon viime vuosien aikana. Älä siitä kuitenkaan huoli, olisivathan he kertoneet jos sillä olisi jokin suurempi päämäärä.

Nämä usein sadistisia taipumuksia omaavat ”sankarit” uskovat itsekin olevansa se uusi messias, pelastaja ja niin oikeassa kuin oikeutettu asemaansa. Heidän julkisuuskuvansa on tarkasti luotu ja loputtomien mediatempausten sarja pitää kansan huomion kaikessa positiivisessa. Erehtymätön suuri johtaja on kansalle suurta herkkua, koska nyt he todellakin ovat löytäneet pelastuksen ja vieläpä usein ihan heidän itsensä valitsemana - pääsiväthän nämä suuret johtajat asemaansa yleensä kansan äänestämänä. Ja koska kaikki äänestävät aina oikein, ei suuri kansanjoukko voi olla väärässä nostaessaan sen idolin valtaan, eikös? Vapaus on yksi pelottavimmista asioista ihmisille, joten mitä vahvemman otteen se suuri johtaja ottaa, sitä suurempi kansan suosio on ainakin alkuvaiheessa.

Ei siinä, onhan historian saatossa sinne johtoon päätynyt yksi jos toinenkin suuri johtaja, jonka teot ovat kyllä olleet suuria, mutta se saapas kansan kurkulla on nostanut vastustusta ja ennemmin tai myöhemmin on se kansa noussut sitä suurta johtajaa vastaan. Että voidaan teeskennellä modernia oikeusvaltiota, on näitä väärin tehneitä suuria johtajia sitten viety oikeuteen ja joskus jopa tuomittu tekosistaan. Tosin jos vertaa rangaistuksia, koko kansaa kuivana kakkoseen vetäminen vastaa vissiinkin kahta pahoinpitelyä ja kaupan kassan ryöstöä. Yksi asia on kuitenkin mahdollistanut näiden suurten johtajien nousun ja vallassa pysymisen jo reilun vuosisadan ajan: joukkoviestinnässä levitettävä taukoamaton propaganda. Se on ainoa voima, jolla nykypäivänä yksikään johtaja pääsee valtaan ja pysyy siellä. Neljäs valtiomahti onkin hyvä vitsi - se on ihan se ensimmäinen valtiomahti ja oikeutta tuottaa sitä propagandaa ei yksikään kansa ole vielä kertaakaan omasta tahdostaan antanut yhdellekään medialle.


Muutoksen tuulet puhaltavat?

Maailmalla miljoonat ihmiset marssivat nykyisiä johtajia ja hallintojaan vastaan, mutta tulokset ovat toistaiseksi vielä varsin laihoja. Syynä siihen on juuri se sama media, joka ne suuret johtajat valtaan alunperin nostivatkin ja heille ei ole mitään positiivista siinä, että kansa kaataa ne johtajat koska siinä samassa ne tukijoukotkin joutuvat silmätikuksi. Vaihdetaan uudet pellet sirkukseen, pahoitellaan kovasti eli ”sori siitä” ja annetaan ihmisille uusia vaihtoehtoja joista äänestää itselleen se seuraava suuri median hyväksymä johtaja. On muistettava, että yksikään kansan keskuudesta noussut taho ei tule omistavan luokan siunaamaksi jos on aikeissa kansan etua ajaa. Tosin ei se hallitseva luokka aina ole ihan ajan tasalla ja saattaa nostaa väärän tyypin (omasta suunnastaan katsoen) valtaan. Niistä virheistä on tosin otettu opiksi ja nykyään uudet suuret johtajat ovat satavarmasti kuuliaisia omille herroilleen.

Entäs sitten nämä oikeasti kansan keskuudesta nousevat tahot, olisihan heillä selvästi puhtaat jauhot pussissa ja kansan etu mielessään? Kun ihmiset ovat vuosikymmeniä olleet päättämässä kenelle he valtansa antavat pois ja on opetettu jo pienestä pitäen kansalle mitä piirteitä niissä johtajissa olisi oltava, voitaisiin vetää johtopäätös että niitä juuri samoja sadistisia ominaisuuksia haetaan myös siitä kansan keskuudesta nousevasta ehdokkaasta. Minä tiedän, minä olen oikeutettu, minä olen tehnyt niin paljon puolestanne ja minä olen kohdannut niin paljon koettelemuksia, että sen vuoksi olen karaistunut suuri johtaja. Ainoa ero monilla johtajaksi pyrkivillä onkin oikeastaan vain siinä, kenen lippua mikäkin media heiluttaa. Suurimmalle osalle ratkaisu tähän nykyiseen hulluuteen kun on vain vaihtaa uusi, oikea, johtaja auktoriteetiksi niin maailma pelastuu.

En tiedä onko se sitten tietämättömyyttä, ymmärtämättömyyttä vaiko kenties vallanhimoa, mutta jotenkin itsellä kovasti vihlaisee korvaan kun kerrotaan olevan vapauden ja oikeuksien puolella pyrkiessään sisään järjestelmään, joka on kaikkea muuta kuin vapautta ja oikeutta. Kovat on puheet demokratiasta ja joskus jopa demokraattisesta, mutta aniharva tuntuu puhuvan ettei tämä meidän mallimme ole niistä kumpainenkaan. Meillä on tasavalta (ihan se perustuslain ensimmäinen kohta, jos et usko) jonka tehtävä on pitää se rahvaanvalta loitolla. Massat eivät päätä miten asiat hoidetaan vaan ne harvat ja valitut, auktoriteetit, joilla on valta kansansa ylitse. Sitä voi kyllä toivoa että asiaa voisi jotenkin korjata, mutta kun koko perustuslaki perustuu tasavallan ideaan eli yksilöä suojellaan siltä massalta, ovat puheet demokraattisesta vallasta tai demokratiasta varsin kertovia. Jokainen päätelköön itse mitä se oikein kertoo.


Voisiko hyväntahtoinen johtaja korjata asiat?

Lyhyesti, kyllä. Teoriassa olisi täysin mahdollista, että kansan keskuudesta nousisi jokin taho, yksilö tahi ryhmä, joka onnistuisi kiihottamaan kansan puolelleen ja nousemaan sitä kautta valtaan. Valtaan päästyään tämä taho käyttäisi sille oikeutettuja työkaluja, eli sitä tasavallan mekanismia perustuslakeineen, luomaan huomattavasti oikeudenmukaisemman järjestelmän jossa kansalla olisi oikeasti hyvä olla. Kyllä, kansa olisi edelleenkin vallanpitäjiensä alla, mutta se saapas ei olisi niin kovaa kurkulla. Demokratiaa, eli kansa päättäisi itse omista asioistaan, ei olla kokeiltu sitten Ateenan aikojen jälkeen, mutta jos media ja koulujärjestelmä onnistuttaisiin luomaan uudelleen kansan etua ajamaan, sekin voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Toisaalta, ihmismassa on äkkipikainen, tyhmä ja helposti manipuloitavissa, joten ehkä meidän tulisi unohtaa ne puheet demokratiasta?

Tasavallassa sinne valtaanpääsyyn tosin tarvitaan se yksi pieni seikka: kansan enemmistön ääni, jota usein virheellisesti demokratiaksi kutsutaan. Koska kansalla ei ole vaihtoehtoa ”ei kukaan noista”, ei päätöstä voida pitää demokraattisena vaan lähinnä idols-kisan äänestyksenä jossa jokainen saa antaa vain yhden äänen. Jos kansan enemmistö haluaisi osoittaa tyytymättömyytensä järjestelmää kohtaan, vaaliboikotti olisi siihen varsin yksinkertainen keino ja iskuvalmiudessa oleva oikea oppositio voisi käyttää sitä jo valmiiksi pettyneiden joukkoa omaksi edukseen. Tätä keinoa on maailmalla käytetty onnistuneesti, mutta mikään tae voittoon se ei tietenkään ole. Yksinkertaisella matematiikalla voidaan tosin laskea, että boikotin 20-30% pohjakannatuksen kera ei tarvittaisi kuin toinen mokoma siihen lisää, siinä kun yhtä porukkaa äänestämällä tarvittaisiin huomattavasti suurempi kannatuksen pakkautuminen yhden lipun alle.

Tosin jos ottaisimme maailmalta oppia kuinka asioita voidaan sen tasavallan mekanismien kautta muuttaa, voisi se kiinnostus kyseiseen strategiaan kokea melkoisen shokin. Esimerkiksi Saksassa AfD on saanut isohkon lohkon, siis oppositiona ajatellen, ja nostanut esiin kerta toisensa jälkeen suuria ongelmia koneistossa. Tulos: kannattajat kuuntelevat, ketään muita ei kiinnosta ja täysi medialynkkaus joka kohdassa. Sama on tilanne myös Suomessa - Ano tykittelee, kannattajat hurraavat, ketään muita ei kiinnosta. Toimimattoman toistamista on joskus pidetty hulluuden merkkinä, mutta kyllä se varmasti tällä kertaa onnistuu kunhan vaan kaikki äänestävät oikein. Eikö olekin jännä, että kaikkien puolueiden edustajat ja kannattajat sanovat samaa: ”äänestäkää oikein”? Melkein kuin se olisi ulkoa opeteltu mantra, mutta eiväthän ne nyt niin tekisi että kansalle opetetaan mikä on ainoa sallittu tapa… olla vaikuttamatta yhtään mihinkään, samalla kun illuusio demokratiasta elää ja voi hyvin. Mutta ”eiväthän ne niin tekisi”? Onneksi minun ei tarvitse enää toistaa sitä keinoa, jolla se sirkus loppuisi, koska kaikkihan sen jo tietää…

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Automatisoitu pseudoitse


Kenen ajatuksia ajattelet?

Jatketaan pakoa vapaudesta, eli Erich Frommin kirjan ”Escape from Freedom” merkeissä. Omalla tavallaan Mattias Desmet totalitarismissaan puhui samasta asiasta, tosin sillä erolla että nähdäkseni Fromm pitää varsin selvänä että manipulointi on tietoista ja tarkoituksenmukaista. Mistä on siis kyse? Pseudo, eli valheellinen, teeskennelty, epäaito tai keinotekoinen on etuliitteenä useammassa eri kohdassa, kun Fromm puhuu automaatiosta johon ihminen ajautuu tai ajetaan. Sen sijaan että hän olisi enää itse, ajatteleva, tunteva ja omia tahtojaan seuraava yksilö, hän on vain automaattisesti virran mukana kulkeva ”kuori” - NPC (Non Player Character, roolipeleissä käytettävä termi ei pelaajan ohjaamasta vaan esim. tietokoneeseen ennalta ohjelmoidusta hahmosta). Ihminen ei sitä itse edes huomaa, koska on niin tottunut siihen tilaan ja juuri tässä piilee se suuri vaara yhteiskunnalle - totalitarismia ajavat tahot voivat suhteellisen helposti saada konformistiset ihmiset tähän tilaan.

Niin puhtaasti asioiden tietäminen, mutta myös niistä vedettävät johtopäätöksen ja yhteyksien tekemiset ovat tärkeässä osassa miettimisessä, asioiden pohtimisessa ja funtsimisessa jota ihmiset tekevät päivittäin. Tai siis, kuvittelevat tekevänsä päivittäin. Jo pitkään on meille jo pienestä pitäen kerrottu niin koulussa kuin mediassa mitkä ovat ne ”faktat” mistäkin asiasta, mitä johtopäätöksiä näistä faktoista tulee vetää ja millä tavalla ne faktat liittyvät toisiin asioihin. No mutta kyllähän minä olisin huomannut, jos ajattelisin jo valmiiksi ajateltuja asioita eli en oikeastaan ajattelisi vaan toistaisin ennalta kerrottua tarina!? Niinköhän vain? Meillä kaikilla on yksi jos toinenkin asia, joka on ulkoa valmiiksi annettu paketti, jota emme ole kyseenalaistaneet missään kohden vaan se on lisätty sellaisenaan omiin uskomuksiimme, ihan perususkomuksia myöden.

Joskus puhutaankin ohjelmoinnin purkamisesta, eli pitää perua kaikki se oppiminen että voisi oppia. Täytyisi siis palata sinne tietoon, niihin faktoihin saakka ja tarkistaa olivatko edes ne oikein. Vasta sitten voisi ryhtyä itse ajattelemaan asioista. Miettimään niin maan perusteellisesti mitä jokin asia tarkoittaa ja mitä se merkitsee niin itsellään kuin suhteessa kaikkeen muuhun ja mihin muuhun se edes liittyy. Moni ottaa siinä kohtaa oikotien ja sen valtavirtaisen näkemyksen sijaan korvaa sen pseudoajattelunsa vain jonkun toisen tahon aivotuksilla. Ojasta allikkoon, voitaisiin sanoa. Itsenäinen ja oma ajattelu ei tarkoita tietenkään automaattisesti ainutlaatuisia ajatuksia, vaan useampikin ihminen on voinut päätyä samaan lopputulokseen täysin toisista samalla tavalla ajattelevista riippumatta. Tämä taas antaa hieman enemmän uskottavuutta kyseiselle järjenjuoksulle ja onhan se mukava huomata ettei ollut ainoa ihminen joka ajattelee jollain tietyllä tavalla.


Kenen tunteita tunnet?

Jos ne pseudoajatukset olivat jo pelottava asia, mitäs meinaisit pseudotunteista? Joku muu ohjailisi sitä, miten sinä tunnet jostain asiasta? Tämä on toinen osa sitä automatisoitua itseä, jota totalitarismia ajavat haluavat. Vaikka tunne itsessään on tietenkin siinä yksilössä ja varsin aito siltä tunteeltaan, mutta se ei tarkoita että ihminen olisi luonnollisesti päätynyt siihen tilaan. Kyllä, ulkopuoliset asiat, ärsykkeet, saavat meidät tuntemaan jos jonkinmoisia tuntemuksia - nauramme kun joku muu heittää läppää, suutumme kun joku meitä ärsyttää ja tunnemme surua, myötätuntoa, jos joku läheinen on pahassa paikassa. En siis tarkoita sen kaltaista tunteiden ohjaamista, vaan jotain paljon yksilölle haitallisempaa toimintaa, johon törmäämme lähes päivittäin - riippuen siitä, kuinka paljon seuraamme eri viestikanavia, jotka meitä manipuloivat tuntemaan tietyllä tavalla tietyistä asioista.

Tämä juuri tätä kirjoittaessa käynnissä oleva Black Friday on loistava esimerkki siitä tunteiden manipuloinnista. Nyt kaikki on hiton halpaa, osta osta! Kun viime viikolla jokin tuote maksoi 99€, on se nyt -50% alennuksessa … samat 99€, koska mainos kertoo sen lähtöhinnan olevan 199€ ja sitä vanhaa hintaa ei kukaan muista kuitenkaan. Toki ei ne tarjoukset aina ole noin räikeitä kusetuksia, vaan niissä on oikeasti pudotuksia, mikä nostaakin kysymyksen että ei sitä tuotetta vieläkään taideta persnetolla myydä… No mutta nyt hairaannuttiin hieman eri aiheeseen, vaikkakin vapaan markkinatalouden ihannointi kuuluu tähän samaan pseudoutopiaan jonka vain kapitalismi voi kansalle luoda. Mainokset, markkinointi ja suhdetoiminta perustuvat juuri ihmiset tunteiden manipulointiin. Kuvat, värit, symbolit ja jatkuvat vilkkuminen hypnotisoivat meidät tuntemaan tietyistä asioista tietyllä tavalla. Vielä jos mukana sattuu kulkemaan se joukko, jonka joukkomieleen yksilö tarttuu niin johan on kaupan vartijoilla pidättelemistä kun lauma vauhkoontuneita ostajia syöksyy hakemaan sen vain rajoitetun erän sitä mikäolikaan vempainta, jota he eivät edes tarvitse mutta kun se nyt niiiiiin halpa ettei kannata ohittaa tarjousta!

Samoja markkinointitemppuja tosin käytetään myös siinä, kun kansalle kerrotaan mitä tulisi pelätä ja vihata. Annetaan ”symbolisia vaikutuksia” että kaikki muistavat pelätä näkymätöntä vihollista, siinä kun samalla havaita ne ohjatun vihan kohteet eli ne jotka eivät totelleet käskyjä jotka olivat yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi! Nämä ihmishirviöt, jotka eivät tunne asiasta samalla tavalla tulisi sulkea pois yhteiskunnasta! Pelko ja viha ovat vielä siitä hyviä, että vahvojen tunteiden lisäksi ne kytkevät sen loogisen ajattelun pois päältä, joten se haluttu tieto, pseudoajattelu, saadaan myös sukkana sisään. Mutta ”eiväthän ne niin tekisi”, taas, kuten historiasta olisi lukuisia esimerkkejä ja ”joku olisi kertonut”, taas, kuten myös historia opettaisi jos sitä joku vaivautuisi tutkimaan yhtään syvällisemmin ja ajattelemaan asiaa itse. Silloin vaan ei kuulu siihen automatisoidin konformistien harmaaseen laumaan, josta poikkeaminen on pelottavaa ja joskus vaarallistakin.


Kenen tahtoa seuraat?

Jos joku saa sinut ajattelemaan ja tuntemaan tietyllä tavalla, ne asiat joita sinä tahdot saada… ovatko ne niitä joita sinä haluat, vai niitä joita sinulle kerrotaan että sinun tulisi haluta ollaksesi hyvä ihminen? Meille kerrotaan mikä on se stereotyyppi hyvästä ihmisestä, kunnon kansalaisesta, joka ajattelee ja tuntee tietyllä tavalla mutta myös haaveilee saavuttavansa tietyn aseman yhteiskunnassa. Sinun kuuluu tahtoa saada hyvä duuni, että voit maksaa verosi, sinun pitäisi myös tahtoa saada tietyt tahot valtaan ylitsesi, että olisit turvassa ja sinun on ”tahdottava pahaa” niille, jotka eivät jaa juuri sinun ajatusmaailmaasi. Kerää koko sarja - ulkoistettu ajattelu, tunteet ja halut. Mikä voisikaan mennä pieleen, etenkin yksilön kehityksen ja kasvun kohdalla?

Mutta asia ei ole läheskään niin mustavalkoinen kuin tähän asti olen saattanut antaa kuvan. Jos ajatellaan eettisestä näkökulmasta, eikö se ole hyvä kun meillä on yhdenmukainen yhteiskunta, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen? Yhteiskuntarauha säilyy paljon paremmin, kun kansa on konformistinen ja noudattaa niitä heille annettuja ohjeita. Meillä sentään asiat tehdään oikein, toisin kuin vaikkapa Pohjois-Koreassa missä siis tuota… tehdään juuri samalla tavalla, mutta vaan ”väärin” kun sitä verrataan meille, missä kaikki tehdään aina oikein! Kaikki ne innovaatiot, kehitys ja muutos tulevat niiltä yksilöiltä, jotka eivät sopeutuneet yhteiskuntaan vaan halusivat muuttaa asioita. Siis silloin, kun vallanpitäjät sen sallivat. Ne ”väärät” innovaatiot ja yhteiskuntarauhaa rikkovat näkemykset kun haudataan syvälle, joskus keksijänsä kera.

Niin kauan kun valtaa muiden yli pidetään oikeutettuna, ei tähän tule juurikaan muutosta. Ihmiset pakenevat vapautta kovin vaihtelevin keinoin ja tämä itsensä korvaaminen pseudoitsellään on siihen aivan loistava keino. Ei tarvitse ajatella, ei murehtia onko jokin tunne sovelias eikä haaveilla mistään epäsovinnaisesta asiasta. Kriisit tuppaavat lisäämään tätä konformismia ja ihmisten siirtymistä autopilotille, sen sijaan että yrittäisivät olla itsensä. Ketään ei tietenkään voi pakottaa olemaan itse itsensä, eikä tietenkään pakottaa edes kyseenalaistamaan sitä, ovatko ne omat ajatukset ja tuntemukset edes omia. Mekanismi, joka mahdollistaa totalitarismin on kuitenkin tiedossa ja jo moneen kertaan koeponnistettu toimivana. Sen kaatamisen keinot myös tiedetään, mutta niiden käyttämiseen vaaditaan sen pseudominän hylkääminen ja koettaa edes välillä käyttää niitä omia harmaita aivosolujaan. Se alkaisi siitä, että kyseenalaistaa niitä uskomuksia, joita yhteiskunnassa pidetään itsestäänselvyytenä. Vaikka kaikkihan sen tosin tietää, että vain äänestämällä voi mihinkään vaikuttaa!

perjantai 18. marraskuuta 2022

Vaaliboikotti vaikuttamisen keinona


Vain äänestämällä voi vaikuttaa!

Äänestämisen argumentointia jo aikaisemmin pohdinkin, joten keskitytään tällä kertaa käytännön asiaan eli siihen, miten ihmeessä vaaleja boikotoimalla voisi mihinkään vaikuttaa. Länsimaisessa demokratiassa, eli tasavallassa ainoastaan annetut ja hyväksytyt äänet lasketaan. Kirkkovene tai Aku Ankka ei siis voittaa vaaleja, samoin kuin käydä raapustamassa sinne lappuun RIC ei ääntä suoralle demokratialle anna, koska niin se järjestelmä ei nyt vaan toimi. Käytännön kannalta on siis se ja sama jättääkö sirkuksen väliin vai protestoi vaaleja käymällä sen oman taideteoksensa sinne ääntenlaskijoiden kiusaksi tai iloksi vetämässä äänestuslirpakkeeseen. Äänestämättömyys vaikuttamisen keinona saattaakin vaikuttaa hölmöltä asialta, useammastakin syystä, mutta sille on olemassa myös hyviä argumentteja kuin myös käytännön esimerkkejä maailmalta. Hakukoneiden ”parhaat” osumat vaaliboikotille kertovat tosin tarkkaan valikoidun kuvan sen toiminnasta - miksiköhän?

Giulio Andreotti oli väitetysti sanonut, että jos äänestämättömien osuus nousee 60%:iin, poliitikot ja järjestelmä on kusessa. Toisten mukaan ei niitä poliitikkoja kiinnosta paskan vertaa moniko äänestää tai jättää äänestämättä. Vastakkaisista kannoista huolimatta molemmat ovat nähdäkseni oikeassa. Itse vaalit ovat lailliset vaikka vain edustajat kävisivät itseään äänestämässä ja koko muu kansa boikotoisi vaaleja - näin tämä meidän järjestelmä nyt vaan toimii. Mutta järjestelmä itse on siinä vaiheessa kusessa, koska se perustuu ajatukseen oikeutetusta vallasta kun enemmistö antaa sille oikeutuksen. Himpun verran vaikeaa koittaa argumentoida oikeutetun vallan puolesta jos itse järjestämissään vaaleissa enemmistö sanoo ”ei”. Kansanvaltaisissa maissa yli 50%:n äänestämättömyys mitätöisi vaalit, koska se olisi kansan tahto. Tasavalloissa ei, kuten ei diktatuureissa ja muissakaan oligarkioissa.

Koska äänestämättömyys voi johtua lukemattomista eri syistä, aivan samoin kuin jonkin edustajan tahi puolueen kannattaminenkin, valitettavasti kuten vaaleissa on tapana vain tulos ratkaisee eikä ketään kiinnosta miksi kukin teki oman valintansa. Enemmistö äänestämättä jättävistä on kuitenkin pettynyt siihen nykyiseen malliin eikä sitten vaan äänestä. Ja tähän faktaan voisi valtaa vastustava oppositio perustaa oman argumenttinsa ja ohjelmansa. Äänestämättömät tukisivat siis sitä valtaa vastustavaa oppositiota sillä, että eivät tekisi yhtään mitään. Lain mukaan vain annetut äänet kertovat kannatuksen suunnan, mutta ihmisiä ei johdeta faktoilla vaan tarinoilla. Ja tarina siitä, kuinka enemmistö kansasta ei kannata järjestelmää osoitettuna yli puolella kansan äänistä on aika vaikuttava tarina. Vähintäänkin se pakottaa aiheen mediassa keskusteluun, toisin kuin pienpuolueiden kärpäsenpaskan kokoinen kannatus.


Käytännön vaikutus

Jos kukaan ei äänestämättömyyttä käännä oman näkemyksensä kannatukseksi, ei ne puuttuvat äänet tietenkään mitään asiaa aja mihinkään suuntaan. Myöskin hyvin pieneksi jäävä äänestämättömyys, kuten Suomessa on ollut tapana, ei liioin tule maailmaa muuttamaan. Toisaalta, eipä se tule sillä marginaasella kannatuksella pienpuolueille, eikä minkään vanhan puolueen nousseella tai laskeneella kannatuksella ole merkitystä yksipuoluejärjestelmässämme. Tarvittaisiin siis organisoitu vaaliboikotti, eikä vain joukko ihmisiä jotka eivät äänestä. Todennäköisyys sille on tosin hyvin pieni, koska ihmiset on indoktrinoitu uskomaan siihen ainoaan oikeaan tapaan vaikuttaa ja kaikki muu on pahaa syntistä.

Maailmalla vaaliboikottien vaikutus on ollut… vaihteleva. Länsimaisissa demokratioissa laajamittainen boikotti on harvinaisuus, mutta vähemmän länsimaistuneissa paikoissa on oppositio onnistunut boikotoimaan vaaleja joskus hyvinkin vahvasti. Autoritäärisissä valloissa tämmöisen boikotoinnin seurauksena on köysi usein vain kiristynyt kansan kaulassa, koska diktaattoreja ei uhmata mieltään osoittamalla. Joskus vaaleja on uusittu ja joku voisi väittää muutoksiakin tapahtuneen. Kuinka suuressa mittakaavassa ja mihin suuntaan, se onkin toinen asia. Mutta se on osoitettu useasti, että oppositio voi hyödyntää tyytymättömyyttä myös boikotilla, jolloin kansan kannatus heidän aatteelleen saa myös puhtaat protestiäänet mukaansa.

Ilman valmista strategiaa äänestämättömyys ei vaikuta käytännössä mihinkään, mutta jatkuva äänestämisen kiinnostuksen lasku saa median puskemaan loputonta ”tämä on erittäin vaarallista demokrtiallemme”-sontaansa, mikä taas kertoo paineesta sielä vallan huipulla. Organisoitu vaaliboikotti peruskirja 77:n kaltaiseen manifestiin ja oikeasti nykyistä valtaa vastustavaan oppositioon yhdistettynä olisi täysin kelvollinen strategia asioiden muuttamiseen. Kuka sen sitten tekisi ja kuinka moinen projekti voitaisiin suojata ”myyriltä” onkin taas asia erikseen, mutta näiden samojen ongelmien kanssa edes politiikan kautta vaikuttamista leikkivät tahot joutuvat taistelemaan. Yhteinen vihollinen: ”valtaa vastaan” olisi kuitenkin se pienin yhteinen nimittäjä ja sen kaadon jälkeen vasta sitten ratkaistaisiin millä parhaalla idealla jatkettaisiin. Siksi boikotti on ainoa yhdistävä asia, koska se olisi järjestelmää itseään vastaan kaikin keinoin. Tosin, suurin osa ihmisistä ei vastusta itse järjestelmää, vaan ainoastaan sitä sen hetkistä sakkia joka painelee nappeja. Ja he eivät tule vaaleja boikotoimaan, pyrkiessään itse päästä hyötymään siitä nykyisestä.


Peruskirjasta

Peruskirja 77, eli se Vaclav Havelin (ja kumppaneiden) Tsekkosslovakiassa 1977 hujakolla raapustama julistus johti aikoinaan sen tyrannian kaatumiseen. Ihmisille annettiin jokin asia mihin uskoa, jotain parempaa kuin se sen hetkinen. Vuosiahan siinä meni ja vuosien jälkeen valta palasi myös takaisin harvojen käsiin, mutta pienen hetken ajan organisoitunut ja vahvan aatteen omanneet ihmiset kykenivät muuttamaan maan suunnan. Silloisen tyrannian vaikutus oli kansalle kouriintuntuva, minkä vuoksi vastustus kasvoi kuin itsestään. Ihmiset näkivät kuinka se vaihtoehtoinen näkemys oli myös heidän mittapuullaan parempi vaihtoehto, joten he siirtyivät sitä kannattamaan. Voitaisiinko samaa sanoa myös Suomesta? Tyrannit vallassa ja parantamisen varaa olisi?

Toki, mutta... Se jäätävän iso ”mutta” kun on siinä se, että suurin osa kansasta elää autuaan tietämättömänä näistä ongelmista niin kauan kuin Salkkarit tulee ajallaan, Big Brotherissa on riittävästi draamaa ja Putouksen kaarti jaksaa naurattaa. Jostain syystä nyt kuvitellaan, että tähän nykyiseen dystopiaan olisi herännyt riittävästi väkeä, että he äänestämällä voisivat asiaan vaikuttaa vaikka edes äänestämättömien osuus (eli ne, jotka eivät tue vanhoja puolueita) ei riitä nostamaan aihetta julkiseen keskusteluun kuin sivuhuomautuksena halveksuttavasta nukkuvien joukosta. Kansa saa siis valita jälleen kerron syökö se kissan- vai koiranpaskaa sielä äänestysuurnilla. ”Ei kiitos enää lisää paskaa” kun ei ole annettuna vaihtoehtona, muuta kuin periaatteen tasolla. Käytönnössä moista vaihtoehtoa ei ole, ainakaan vielä.

Koska suurin osa ei ongelmaa näe, ei se enemmistö tule koskaan kannattamaan mitään valtavirrasta poikkeavaa näkemystä. Helpoin tapa olisi ensin osoittaa sen ongelman olemassaolo boikotilla ja sen jälkeen pakottaa asia julkiseen keskusteluun. Nyt halutaan kiivetä perse edellä puuhun ja toivoa että kansa innostuu sitä sirkusesitystä katsomaan. Kukin tavallaan, tietenkin, eikä vaaliboikotti liioin ole mikään varma keino maailman muuttamiseen. Testattu ja toimivaksi todistettu, toki, mutta kuka sitä nyt historiasta jaksaisi oppia koska maailma on muuttunut niistä ajoista melkoisesti. Maailma on muuttunut, tietenkin, mutta ovatko ihmiset sen mukana? Tarinoilla sitä edelleenkin massoja ohjataan… Maailmalla järjestelmää vastaan puhuvia on nakattu selliin, Suomessa heidän hiljentämisen hoitaa maailman paras oppositio.

Äänestys argumentoituna


Kumpi näkemys on oikea - äänestää vaiko ei äänestää?

Toisin kuin osa kuvittelee, kaksi vastakkaista argumenttia voivat pitää molemmat paikkansa. Kannattaako äänestä vaiko jättää äänestämättä on ollut pitkään yksi demokraattisen järjestelmän avainkysymyksiä. Näkemyksiä aiheesta on suuntaan jos toiseen, mutta osa kuvittelee että se toinen puoli on väärässä ja toinen tällöin automaattisesti oikeassa. Monimutkaisissa asioissa asia kuitenkin on harvemmin näin puhtaan kahteen jakautuva, koska maailma ei ole binäärinen - kyllä tai ei. Argumentit niin puolesta kuin vastaan omaavat jokainen tietyn painotuksen siinä kokonaisuudessa ja se painotus on jokaisella henkilökohtainen, minkä vuoksi täysin samoilla tiedoilla varustetut ihmiset voivat päätyä vastakkaiseen näkemykseen keskenään.

Toki suuri osa perustaa näkemyksensä aivan muuhun kuin faktoihin nykyisestä järjestelmästä ja tämän vuoksi voitaisiin väittää moisten näkemysten olevan ”vääriä”, mutta jälleen asiasta ei ole mahdollista päätyä vain yhteen oikeaan kantaan kun ottaa huomioon enemmänkin asioita. Jos taas on jo päättänyt, että se oma kanta on ainoa oikea ja siitä poikkeavat vääriä, ei tätä tekstiä kannata lukea edes loppuun saakka vaan mennä julistamaan omaan oikeamielisyyttään kaikelle kansalle. Ne taas jotka valitsevat itsenäisen ajattelun ulkoa sanellun sijaan taas saattaa löytää pohdittavaa ja mahdollisesti kyseenalaistaa omaa näkemystään. Niin kauan kun ajattelu on sallittua, sitä kannattaisi mielestäni tehdä, mutta sekin on nykypäivänä jo varsin radikaali ajatus koska meitä paimennetaan jatkuvasti kohti hyvinkin lauhkeaa yhteiskuntaa jossa ajattelun taakka on otettu pois yksilön harteilta.

Keskustelua äänestyksestä voidaankin käydä monella taholla ja riippuen siitä mitä oletuksia järjestelmästämme hyväksytään lähtökohdaksi, voi keskustelu johtaa täysin päinvastaisiin lopputuloksiin. Tosin ei ole kovinkaan muodikasta aloittaa niistä lähtökohdista, koska silloin pysyttäisiin asiassa ja voitaisiin saavuttaa hedelmällinen keskustelu - kuka sitä nyt haluaa?! Jotkut lähtökohdat kun nostavat hyvin selvästi esiin sen asian, että mikä tahansa argumentti suuntaan tai toiseen joka on ristiriidassa perusolettamista, on täysin turhanpäiväinen. Esimerkiksi jos perusoletus on se, että vaalit eivät ole rehelliset ja ehdokkaat on jo valittu ennalta, mitä hyötyä on silloin äänestää? Käytännön tasolla ei mitään, periaatteen tasolla kovin heikosti apua, mutta siitä voitaisiin sen sijaan vetää johtopäätös, että tälle asialle on tehtävä jotain ennen kuin asiassa päästä yhtään alkua pitemmälle. Toisaalta, onko perusolettama edes oikea, siitä täytyisi keskustella ensin…


Tarvitseeko asiaa edes ymmärtää vai riittääkö pelkkä mielipide?

Jostain syystä varsin yleinen ja hyväksytty tapa mihin tahansa asiaan on omata siitä mielipide tietämättä tai ymmärtämättä siitä oikeastaan paskan vertaa. Kun miljoonat ihmiset tekevät samoin, se on normaalia ja normaali osa yhteiskuntaa. Äänestäminen on yksi näistä asioista. Sinun ei tarvitse tietää kuin miten kirjoitetaan numero lappuun ja ymmärtää pudottaa se lappu ohjatusti luukusta alas niin olet vaalikelpoinen kansalainen kunhan ikää on mittarissa riittävästi. Kaikki suurempi ajatustenjuoksu tähän prosessiin on tarinan mukaan eduksi, mutta sitä ei tarvita. Ja kun miljoonat ihmiset näin sitten tekevät, se antaa jollain maagisella tavalla pienelle joukolle ihmisiä vallan kaikkien muiden yli. Vielä kun hokee taikasanaa demokratia, niin siitä vallasta tulee totta! Ja sitten ihmetellään miksi asiat ovat niin päin prinkkalaa.

Kaikkien ei tietenkään tarvitse opiskella valtio-oppia tai perehtyä edes niinkin perustavaa laatua oleviin asioihin kuin millä tavalla ne äänet lasketaan ja tulkataan ”kansan tahdoksi”. Mielipiteen muodostamiseen asiasta kun riittää varsin hyvin vain omata vahvat mielikuvat asiasta. Jokaisella puolueella on esimerkiksi oma, median luoma, imago jonka perusteella valtaosa ihmisistä tekee päätöksensä. Yksikään fakta kyseisen puolueen toiminnasta ei riitä vakuuttamaan vahvasti imagoon uskovaa siitä, että se todellisuus ei lainkaan täsmää kerrottuun - ei anneta faktojen pilata hyvää tarinaa. Koska mitä sitten vaikka ovatkin myyneet takkinsa, se oma oikea puolue on siltikin ainoa oikea vaihtoehto! Puoluejärjestelmä itsessään jo tekee mallistamme puhtaan oligarkian, harvainvallan, mutta ei anneta siinäkään faktojen pilata sitä hyvää tarinaa. Puoluekuri, jota osa virheellisesti väittää laittomaksi, on itse asiassa varsin olennainen osa tätä ”edustuksellista demokratiaa”. Koska emme käytä radikaalin demokratian työkaluja päätöksentekoon, tarvitaan asioiden sujuvaan etenemiseen luotettava määräenemmistö joka ikinen kerta ja tähän käytännön ongelmaan puolueet ovat tuoneet ratkaisun. Hyvän ratkaisun? Toimivuuden kannalta, ehdottomasti.

Puolueiden lisäksi myös sillä äänestämättömällä kansanryhmällä on hyvinkin tarkasti luotu imago. Kaikki tästä ryhmästä käytetyt nimet ovat lähestulkoon poikkeuksetta antamassa hyvin negatiivista mielikuvaa. Tämä on tietysti täysin ymmärrettävää, koska järjestelmä tarvitsee oikeuttaakseen itsensä kansan tuen ja äänestämättömyys on ainoa tapa osoittaa oman tukensa kieltämisen järjestelmältä itseltään. Osa on kehitellyt mitä moninaisimpia selityksiä itselleen ”pahoista äänestämättömistä”, jotka ovat syyllisiä kaikkeen siihen pahaan jotka ne äänestämällä valtaan päässeet ovat aiheuttaneet. Äänestämättömien omia argumentteja ei yleensä vaivauduta edes kuulemaan, koska kaikkihan sen tietää että vain äänestämällä voi vaikuttaa ja kuinka se on kansalaisvelvollisuus äänestää oikein! Älä siitä huoli, että tämä näkemys on lähtöisin aivan sieltä valtapyramidin huipulta, koska eiväthän ne niin tekisi ja joku olisi jo kertonut jos meillä olisi jokin muu kuin demokratia! Kuten vaikkapa perustuslakimme ensimmäinen pykälä, joka varsin selväsanaisesti kertoo Suomen olevan tasavalta - mutta sehän on sama asia kuin demokratia koska media niin kertoi!


Käytännön vai periaatteen argumentti?

Osoittaaksesi että olet hyvä kansalainen, sinun on äänestettävä annetuista vaihtoehdoista. Tähän periaatteelliseen näkemykseen tuntuu suuri osa kansasta nojaavan. Sinun kansalaisvelvollisuutesi on äänestää, piste. Asiasta ei voi neuvotella, koska yhteiskuntasopimus ja muuta lässynlässyniä sekä demokratia blaa blaa blaa. Suoraan oppikirjasta kopioituna ja toistettuna, kuten herramme käskevät. Vastakkaisessa päässä taas kenelläkään ei ole oikeutta valtaan muiden yli. Meillä ei ole mitään velvollisuutta antaa vapauttamme ”yhteiskunnalle”, koska se kuitenkin perustuu yksilöihin joista yksikään ei ole arvokkaampi kuin muut. Muuten hyvä periaate kumpainenkin, mutta se valta ei käytännössä välitä paskaakaan periaatteista. Valtaa ei kiinnosta miksi äänestät tai et äänestä, kunhan sen vaatimat kriteerit täyttyvät. Siitä päästäänkin asian ytimeen?

Vanhoja puolueita äänestävien määrä on maassamme varsin suuri. Niistä puolueista yksikään ei tule koskaan heiluttamaan venettä, vaan he ovat 100% tasavaltamme kannalla. Muutosta tähän nykyiseen suuntaan halajavilla onkin olemassa se karkeasti kahteen vaihtoehtoon typistettävissä oleva valinta: äänestääkö ”pienpuoluetta” jolla on ”oikea” näkemys, vaiko jättää äänestämättä ja täten boikotoida vaaleja. Lain mukaan jos niitä ääniä annetaan edes yksi, valinta on se mikä on tuloksen mukaan ja voittaja menee jatkoon. Käytännön seikkoihin perustuen ainoa tapa siis olisi äänestää ”oikein” ja sitä kautta muuttaa se suunta. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä, koska vain annetut äänen lasketaan ja sen mukaan valta puolueille jaetaan. Äänestämättömyys vähentää ainoastaan vanhoja puolueita vastaan olevien pottia, koska ne tapademarit hilaavat ahteerinsa sinne äänestyskopille joka tapauksessa. Ja koska elämme tässä fyysisessä todellisuudessa, meillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin äänestää oikein ja toivoa, että kansa ”herää”.

Mistä päästäänkin niihin pienenpieniin ongelmiin, jos siis kerrotaan sitä ”demokratia”-satua. Enemmistön mielestä ne vanhat puolueet kun ovat se oikea valinta ja siitä poikkeava on marginaalinen ja mitätön näkemys ja enemmistöhän ne asiat päättää, ei jokin sakki joka kertoo olevansa oikeassa. Suosiokilpailussa voi toki koittaa pelata julkkiskorteilla, mutta silloin se ei ole aate joka olisi ykkösenä vaan ainoastaan maine ja julkisuus. Aivan kuten persut Soinin opeilla tekivätkin - populistisen puolueen joka hänen gradunsa oppien mukaan johtaa vain yhteen asiaan, jota kukaan ei jaksa kuitenkaan tarkistaa joten ei siitä sen enempää. Nykyisen mallin mukaan meillä siis on kuitenkin kansan enemmistön haluama hallinto, joka tekee juuri kuten järjestelmä antaa sille luvan tehdä - täysin oman tahtonsa mukaan. Pulinat pois, tulos on virallinen ja päätökset pysyviä. Jos haluaa itseään oikeen kunnolla haastaa asiasta, voi pohtia asiaa myös niin että jos maailmaa johtaa se hyvin pieni joukko joka omistaa mediasta lähtien lähes kaiken, olisivatko he missään vaiheessa kyenneet iskostamaan kansalle myös sen näkemyksen, että on olemassa vain yksi oikea tapa vaikuttaa ja kaikki sitä uhmaavat ovat pahoja ihmisiä? Äänestä ketä itse meinaat tai älä äänestä, päätös on täysin sinun omasi. Valtaan halajavat haluavat siihen päätökseen tietenkin vaikuttaa ja näkeehän sen selvästi kuinka vaalit ovat tuloillaan - kaikki ovat yht'äkkiä politiikan kokemusasiantuntijoita! Argumenttien esitetty (äänen)voimakkuus ja varmuus kertovat siitä, kuinka vahvasti he kokevat tietävänsä asiasta totuuden. Varmimmat tietävät jopa sinun näkemyksesi koskaan sitä kysymättä.