keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Neoliberaali utopia


MPS

Kun aikoinaan tutkin ja sen seurauksena kirjoitin CFR:stä, näin jälkikäteen ajatellen on outoa ja samaan aikaan täysin ymmärrettävää miksei tämä toinen kirjainyhdistelmä, MPS, tullut missään kohtaa vastaan. Siinä kun CFR julkaisee runsaasti materiaalia ja esiintyy julkisesti omalla nimellään, samoin kuin sen yhteistystyökumppanit, vaikuttaa siltä että MPS on julkinen salaisuus. Reaganin talousneuvonantajista 1/4 MPS:n oli jäseniä, eli ei puhuta ihan mistä tahansa pilipaliporukasta. Historioitsijoista journalisteihin, poliitikkoihin ja tutkijoihin, tämän ajatushautomon noin tuhannesta jäsenestä löytyy lähestulkoon jokaisen alan ja ajatussuunnan mestareita. Ja jos katsoo millä palleilla tämän porukan jäseniä istuu, on haitari melkoinen... mutta mikä ihmeen MPS?

Mont Pelerin Society (MPS) on 1947 perustettu neoliberaali ajatushautomo, jossa alkuun potkijoina löytyy nimiä kuten Friedrich Hayek, Karl Popper ja Milton Friedman. Jäsenlistoja on vuotanut julkisuuteen useitakin ja esimerkiksi viimeisin jonka itse löysin, vuodelta 2013, sisälsi jo muutaman suomalaisen sen noin tuhannen joukosta. Pääosin "suuria ajattelijoita" ja propagandisteja yhteen kokoava ajatushautomo onkin kerännyt siipiensä alle melkoisen määrään aivovoimaa, jota he sitten käyttävät levittämään neoliberaalia ajatusmaailmaansa. Heidän toimintaansa kuuluu myös esimerkiksi se, että MPS jakaa Nobelin kunniapalkintoja taloudesta (ei siis "aitoja" Nobelin palkintoja) pääasiassa omille jäsenilleen. Entä mitä he ovat sitten ajatuksissaan hautoneet? Neoliberalismin... joka on lyhyesti määritettynä kapitalismi+kilpailu^100. Itse tosin annan neoliberalismille paljon laajemmin "kunniaa"...

Siinä kun klassinen liberalismi hävisi kulttuurisodan edistyksellisille, hävisi laissez faire talousliberalismi neoliberalismille ja vieläpä täysin samasta syystä: vallanpitäjät eivät halua irrottaa otettaan vallasta. Yleensä neoliberalismista puhuttaessa keskitytään vain talouteen, mutta kun neoliberaalit ajatushautomot yhdessä vaikkapa Soroksen kanssa jakavat rahaa omiin pikku projekteihinsa, ei aatteen typistäminen pelkästään talouteen ole nähdäkseni perusteltua asiaa laajemmin katsottaessa. Mutta lyhyissä nettikeskusteluissa voidaan asia yksinkertaistaa yllä olevaan kilpailukeskeiseen määritykseen.


Mutta tuohan on kapitalismia, ei neoliberalismia!

Ero näiden kahden aatteen välillä on vain hienoinen, minkä vuoksi matka jatkuu käsi kädessä pääpiirteittäin samaan suuntaan. Mutta se pieni ja kriittinen ero voidaan selittää yksinkertaisesti näin: kapitalistin mielestä on täysin oikein, että Amazon maksaa 11,200,000,000 $ vuoden voitostaan 0 $ veroja, mutta 34% verotus omaishoitajan 400€ kuukausiansioista aiheuttaa suurta pöyristymistä ja sosialistiksi haukkumista. Neoliberaali taas hurraa 0$ veroista, mutta myös sille että köyhältä saatiin vielä 34% pois kuleksimasta. Termejä voidaan kuitenkin pelkästään taloudesta puhuttaessa vaihtaa keskenään ja silti ollaan riittävän lähellä todellisuutta - ei se kapitalisti liioin välitä paskaakaan siitä köyhästä, kunhan vaan voi valittaa ja syytellä köyhien puolustajia kommareiksi ja sosialisteiksi. Samaa kapitalistisen hallinnon strategiaa ollaan noudattamassa joka tapauksessa.

MPS:n alun lukemattomien eri aatesuuntien riitely onnistuttiin kääntämään neoliberalismin voimavaraksi - yhtä oikeaa tapaa ryöstää kansa ei ole olemassa. Jokaiseen maahan on kehitettävä se ikioma järjestelmä, jolla koneiston rattaat pyörivät parhaiten. Tästä syystä moni neoliberaali ei halua poistaa valtiota, oikeusjärjestelmää, poliisia saatikka armeijaa - puhutaan siis vahvasta statismista, jossa kaikki omistus on kyllä yksityisessä omistuksessa, mutta valtio on tärkeä osa yhteiskuntaa pitäen kansan ruodussa yksityisille omistajille. Myös neoliberalismin nimi vaihtelee maasta toiseen, koska "liberalismi" on kovin eurooppalainen käsite. Esimerkiksi jenkeissä samaa myydään neokonservatiivisena, koska sielä konservatiivisuus on positiivinen asia noin puolelle kansasta... ja demokraattien liberaali olikin jo valmiiksi neoliberaalia.

Yhtenä neoliberaalien saavutuksena voidaan myös pitää sitä, että koko länsi tietää kapitalismin olevan hyvä asia ja sosialismi/kommunismi on maailman vaarallisin aate joka on tappanut miljoonia. Valtiokapitalistinen Neuvostoliitto kyllä varmasti Kiinan kanssa auttoivat tämän kuvan luonnissa, mutta sanojen uudelleenmäärityksen ansiosta kaikki "kunnia" lankesi aatteille, joiden mukaan yhteisö ja yhteistyö ovat tärkeitä asioita. Ainoastaan kilpailu luo yhteistä hyvää, "trickle down" talous tasaa kaikille hyvät oltavat ja muut vastaavat latteudet "talouden realiteeteista" ovat lähestulkoon kaikki MPS:n "ansiota". Todellisuudessa paska valuu alaspäin, raha ylöspäin.


Utopiaa rakentamassa

Politiikkaa seuraaville tuottaa usein vaikeuksia ymmärtää päättäjien hyvinkin oudot ehdotukset ja ajetut asiat - puolueen omien perusarvojen vastaisia toimia tehdään mennen tullen ja palatessa, hymyssä suin. Tästä voidaan syyttää takapiruja ja muita piilossa toimivia tahoja, jotka suhmuroivat sielä verhojen takana ja kuiskuttelevat poliitikkojen korviin. Mutta asia voidaan myös ajatella toisin: entä jos kaikki nämä poliitikot vaan kuuntelevat taloudesta ja maailmasta kaiken tietäviä tahoja, jotka nyt vaan sattuvat lähes kaikki olemaan saman puljun, MPS, jäseniä? Joidenkin mukaan neoliberalismi on jo menneen talven lumia, mutta todisteiden valossa väitän että olemme vasta lähestymässä neoliberalismin kulta-aikaa...

... eli aikaa, jossa kilpailu on viety niin pitkälle, ettei uusille osallistujille anneta enää edes mahdollista päästä alkuun - olet joko "tavan kansaa" tai hallitsevaa parempaa väkeä. Ja tämä onnistutaan perustelemaan ihmisille "ainoana vaihtoehtona pelastaa maailma". Länsimainen demokratia suurelta osin Lippmannin (myöskin MPS jäsen) teorioiden mukaisesti on palvellut vallanpitäjiä hyvin, mutta siitä ollaan siirtymässä ilmastohömpän avulla uuteen uljaaseen maailmanjärjestykseen, jos nämä neoliberaalit saavat tahtonsa läpi. Ajatelkaa mikä utopistinen ihanuus onkaan kun edistyksellisyys ja kilpailu saadaan vihdoinkin naitettua yhteen - kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat vaan tasa-arvoisempia kuin muut... ja tämä hierarkia, joka ei tietenkään ole hierarkia, kilpaillaan hetki hetkeltä uusiksi.

Kumpi sitten ehtii ensin? Neoliberaalit päämääräänsä, vaiko karu todellisuus missä kapitalistien ja neoliberaalien talousnäkemykset osoittautuvat virheellisiksi sekä monessa tapauksessa hyvinkin haitallisiksi? Kun J. Peterson hummereineen todistaa kilpailun olevan luonnollinen ja täten ainut oikea tapa ratkaista kaikki maailman ongelmat, unohdetaan siinä ne tsiljoona muuta esimerkkiä miten luonto toimii yhteistyössä eri eliöiden kesken ja pyrkii usein symbioosiin missä kaikki onnistuvat yhden voittajan sijaan. Vielä ei siis ole liian myöhäistä lopettaa se kaikesta kilpailu ja ryhtyä tekemään yhteistyötä keskenämme. Yksikään poliitikko ei sitä vaan tule koskaan tekemään, koska kaikkien heidän koko elämänkatsomuksensa perustuu kilpailuun vallasta. Ja kun yksi voittaa, muut häviävät. Se on kilpailun henki, jos jollain on sattunut menemään ohi...

tiistai 10. syyskuuta 2019

Länsimainen demokratia


Demokratia uudelleenmääriteltynä

Kansanvalta voitaisiin typistää nykypäivänä siihen, että "saa äänestää vaaleissa aina kun käsketään". Kyllä, jokainen voi ryhtyä ehdokkaaksi ja perustaa oman puolueen, millä kortilla järjestelmän oikeudenmukaisuutta puolustellaan, mutta se ei silti tee tästä järjestelmästä kansan valtaista. Edustuksellinen ja parlamentaarinen demokratia sopivat kuvaamaan järjestelmän toimivuutta - edustuksellinen, eli kansa äänestää edustajia joille antavat valtansa ja parlamentaarinen, eli edustajat saavat äänestää kelpaako sen hetkinen vallanjako parlamentissa. Ja kun kerran perustuslakiin asti on kirjattu että kansalla on valta, se on selvä vahvistus demokratiasta - koska eiväthän ne nyt olisi perustuslakiin saakka soopaa kirjoittaneet? Sielä kerrotaan myös se, ettei kansalla ole mitään asiaa valtaan vaan ainoastaan valitut edustajat ovat vallassa.

Edustuksellisen "kansanvallan" suuri ongelma onkin se miten saadaan lukemattomat pienet ryhmät, joilla kaikilla on omat etunsa, leikkimään keskenään kiltisti ja tekemään päätöksiä yhdessä. Vaaleja voidaan siis pitää eri eturyhmien kilpailuna kansan suosiosta ja voittaja saa sitten päättää muidenkin puolesta. Mutta silloinhan kyse olisi vain enemmistön diktatuurista, eikö totta? Ehkä siksi onkin vain reilua, ettei yksikään puolue tee mitä lupaa, ettei kenellekään tule vahingossakaan kuvaa että juuri se tietty ryhmä olisi sillä hetkellä vallassa. Jos valta taas olisi yksittäisillä edustajilla ja he saisivat äänestää vapaasti, ei edustuksellinen demokratia vissiin liioin toimisi? Sitoutuminen puolueiden määräysvallan alle onkin yksi suurimpia päivänselviä loukkauksia kansanvallan ideaa vasten, mutta se on kuitenkin tärkeä osa järjestelmän kokonaisuutta. Tämä "kiltarakenne" kun sanelee, että edustajien on oltava ensisijaisesti uskollisia omalle killalleen, ei niille killan jäsenille joille tuli luvattua ummet ja lammet ennen vaaleja.

Mutta edelleenkään tämä ei vastaa kysymykseen miten ihmeessä päätöksiä saadaan aikaiseksi kun eri ryhmillä on varsin poikkeavat edut keskenään? Siinä kohtaa länsimainen demokratia vasta osoittaa vahvuutensa - ryhmät saavat olla keskenään eri mieltä vain tietyissä asioissa. Ne "tärkeät" asiat kun sanellaan jostain aivan muualta kuin kansan keskuudesta. Pienessä mittakaavassa puhutaan usein lobbaamisesta ja lobbareista, jotka käyvät "palkitsemassa" aina sillä hetkellä isoimmilla palleilla istuvat jos päätökset ovat lobbarien kannalta edullisia. Eli kansanvalta on muuttunut jo lyhyessä "matkassa" enemmistön diktatuuriksi, jossa päätöksiä tehdään lobbaamalla puolueita (ja joskus yksittäisiä edustajia) tekemään mieluisia päätöksiä. Mutta kyllä juuri se sinun äänesi oikeasti vaikutti maan suuntaan, eikös?


Demokratian illuusio

Mutta enemmistön diktatuuri lobattuna on aivan liian yksinkertainen ja reilu järjestelmä. Aitoon länsimaiseen demokratiaan kun kuuluu niin paljon enemmän, jota itse kuvailen "demokratian illuusioksi". Tarina lähtee alkuun siitä, että koko koulujärjestelmä alusta loppuun opettaa kansalle, että kyllä, kaikki tuo yllä kerrottu on sitä aitoa demokratiaa ja sitä ei parane epäillä - vain äänestämällä voit vaikuttaa. Tästä innostuneena monet lähtevätkin ehdokkaaksi vaaleissa, koska sillä päästään reilusti ja oikeudenmukaisesti valtaan! Siis kansan valtaan ja jos tämä olisi kansan valtaa, olisi sillä ehdokkaalla tasamäärä valtaa kuin kaikilla muillakin. Eli jostain on jo opittu että tasavalta tarkoittaa vallan pakkaantumista harvojen käsiin ja sitten se pakkautunut valta annetaan vielä entistä pienemmälle joukolle joka päättää puolueiden asioista. Mutta niin se nyt vaan, ainoa toimiva valtiomuoto! Kertoo se sama koulujärjestelmä...

Mutta ei tässä vielä kaikki, nyt vasta päästään kunnolla länsimaisen demokratian ytimeen eli yleisen mielipiteen muodostamiseen ulkoa ohjaten. Median valtaa muodostaa yleinen mielipide ei voida liioitella ja nykypäivän propagandistit kykenevät ohjaamaan kansaa kuin Hamelnin pillipiipari konsanaan. Kansalle annetaan runsaasti riideltävää ja sitten osoitetaan mikä puolue on asiasta samaa mieltä ja mikä eri mieltä. Näin valveutunut kansa osaa seuraavissa vaaleissa "äänestää oikein" ja toki keskustella kaikista niistä esille tuoduista asioista vaalien välilläkin, muistaen aina kertoa kuinka se OMA puolue oli juuri oikeaa mieltä siitä puhuttavasta asiasta. Media muistaa aina jättää kertomatta kaikki ne kohdat, missä puolueet ovat äänestäneet täysin päinvastoin kuin lupasivat... paitsi jos halutaan aiheuttaa puolueelle ongelmia. Ja miksi puolueita saatetaan ajaa vaikeuksiin mediassa? Oliko kenties joku saanut omia ajatuksia ja tehnyt tahi sanonut muuta kuin käskettiin?

Moniko "kansan"edustaja sitten itse huomaa nämä järjestelmän hienoudet, kun mitään kannustinta itsenäiseen ajatteluun tai toimintaan ei kertakaikkiaan ole? Koko länsimainen demokratia perustuu palkintojärjestelmään kuuliaisuudesta ja uskollisuudesta omille herroille. Jos haluaa seurata suurempia suuntaviittoja, voi jokainen tarkistaa mitä CFR puhuu sillä hetkellä ja näin varmistaa oman urakehityksensä toistamalla kiltisti papukaijan tavoin sitä ilosanomaa. Lähempänä kotia tapahtuvaan riittää, että toistelee mitä mediapooli kertoo jos oma ura politiikassa on arvokkaampi kuin oma kansa. Vieläkö toistetaan yhdessä että tämä on kansanvaltaa? Oliko missään kohtaa edes etäisesti kansan oma mielipide mukana?


Demokratian irvikuva

Alusta loppuun saakka tämä "länsimainen demokratia" on siis kaikkea muuta kuin kansanvaltaa. Muutama hyötyy muiden kustannuksella ja valtaa käytetään niin palvelusten kuin puhtaan riihikuivan rahan kautta. Järjestelmä palkitsee omansa ja rankaisee niitä, jotka eivät leiki kiltisti mukana. "Fiksuja puhuvat" poliitikot lähes poikkeuksetta painavat sitä nappia tasan tarkkaan miten käsketään ja he ovatkin tärkeä osa demokratian illuusiota - suuria sankareita, joita kansa palvoo. Poliitikot ovatkin loistavia selittämään asiat aina parhain päin, tosin uskollisille kannattajille ei asioita tarvitse edes selittää - suuri johtajamme tekee aina kaiken oikein. Monet myös väittävät, että osa poliitikoista ei olisi tehtäväänsä sopivia, mutta tämä ei pidä laisinkaan paikkansa - he sopivat kuin nenä päähän tehtäväänsä, eli eivät heiluta venettä.

Media taas varmistaa illuusion pysyvyyden ja jatkuvuuden, maalaten aina uusia kiinnostuksen aiheita kansalle ihmeteltäväksi. Sama valta joka ohjaa politiikkaa suoraan ohjaa myös mediaa, joka sitten osaltaan luo sitä yleistä mielipidettä asioista. Länsimaiseen demokratiaan kuuluu myös vahva vastakkainasettelu sovituista asioista ja tässä riidankylvössä media suorastaan loistaa. Ei ole olemassa niin pientä asiaa, etteikö siitä saataisi riita aikaiseksi ja syy sälytetyksi sille "vastapuolelle". Sananvapautta markkinoidaan myös tärkeänä osana demokratiaa, mutta kuten jo tiedämme, ei se ihmisoikeutena kuulu kuin niille joilla on oikea mielipide.

Joka ikinen hallituksen tekemä huono tai katastrofaalinen päätös on siis demokratiaa. Kansa äänesti "kyllä" länsimaiselle demokratialle, ja sai juuri sitä mitä tilasi - diktatuurin. Ainut mistä kansa saa päättää, on se kenen poliitikon taskut pullistuvat eniten ja kuka saa jäädä nuolemaan näppejään. Kilpailussa kaikki on sallittua ja vahvimman oikeudella ollaan vallassa, eikös se luontokin niin sano? Vai olisiko mahdollista, että sekin on vaan opetettu osana yhtä ja samaa järjestelmää, jossa kansalla ei ole enää mitään valtaa? Mene ja tiedä, pian päästään taas kuntavaaleissa päättämään kenen taskuihin tungetaan kansalta varastetut rahat, vaikkakin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin eduskunnassa - tämä on sitä aitoa demokratiaa! Aitoa länsimaista demokratiaa... jolle on kyllä olemassa vaihtoehtoja, jos niitä uskaltaa etsiä ja kyseenalaistaa nykyisen järjestelmän.

lauantai 7. syyskuuta 2019

Turvallisuusuhkia


Riippuu kenen näkökulmasta katsotaan

Hallittavalle kansalle on löydettävä aina sopivia vihollisia jotka uhkaavat yhteiskunnan turvallisuutta. Näitä vihollisia tulee kansan siis joko vihata tai pelätä, tilanteesta riippuen. Riippuen kuitenkin siitä, kenen näkökulmasta tilannetta katsotaan, voivat ne suuret turvallisuusuhat olla kovin erilaisia. Kansalle myydään tällä hetkellä tarinan versiota, missä äärioikeiston natsit ovat se suurin uhka, samalla kun rikostilastojen valossa katuturvallisuutta uhkaa aivan toiset tahot. Länsimaisen demokratian sääntöjen mukaan jokaiselle ryhmälle on löydettävä ne omat suurimmat viholliset nostattamaan niitä suuria tunteita. Ja suuria tunteita ne nostavatkin kansassa...

Hallituksen ja eduskunnan näkökulmasta suurin uhka ei kuitenkaan ole näistä kumpainenkaan, koska ne ongelmat voitaisiin ratkaista lain puitteissa käden käänteessä ja rauha palaisi maahan. Näin ei kuitenkaan yksikään puolue tule järjestelmässämme tekemään, joten paikallisten puhuvien päiden huoli liittyykin kansan reaktioihin. Sosiaalisen median aikakautena tieto ihmisten välillä liikkuu ainakin osittain ilman välitarkistuksia, jolloin mukaan pääsee jonkun verran "vääriä" mielipiteitä, joita kutsutaan "vihapuheeksi". Sananvapaus kun ei kuulu kansalle, ainoastaan joukkoviestimille jotka kertovat yhteisesti hyväksyttyä virallista tarinaa. Nämä väärät mielipiteet halutaan kitkeä kansasta, jälleen usuttaen tarkasti valitut voimat heille valittujen tahojen kimppuun - jokainen väärän mielipiteen omaava ryhmä kun tarvitsee omanlaisensa vaimentimen.

Vallanpitäjät, ne oikeat semmoiset, eivät ole kuitenkaan niin huolissaan mistään vihapuheesta, koska heillä on hallussaan koko valtamedia sekä koulu- ja rahajärjestelmä. Heidän ongelmansa on enemmän siinä orjapiiskurien suorittavalla tasolla, eli populismiksi kutsuttu ilmiö. Paikallisten puhuvien päiden liian ahneet teot ovat omiaan järkyttämään yhteiskuntarauhaa ja jos siitä nousee liian suuri vastavoima kansan taholta, on hyvä huijaus (demokratia) oikeasti vaarassa. Suomen tasolla vaaraa ei tosin juurikaan ole, koska yksipuoluejärjestelmämme kerää taitavasti selvän kansan enemmistön siipiensä alle ja tarjoaa heille turhanpäiväisiä tuuletuskeinoja jotka eivät vaaranna järjestelmää millään tavalla. Äänestäminen on yksi näistä keinoista.


Kansalle oikeat uhat

Korruptio on ehdottomasti yksi suurimpia kansalaisia uhkaavia asioita Suomessa. Kaikki demokratian, eli kansanvallan, rippeet ovat varisseet pois jo kauan sitten ja EU olikin viimeinen niitti kansan vallalle. Kun kansa ei ole (enää) vallassa, lukemattomat pienet hyvä veli-verkostot ovat napanneet paikallisen vallan ja isommat verkostot pyörittävät sitten koko maata. Tarina "demokraattisesta oikeusvaltiosta" onkin uponnut kansaan, vaikkei maamme ole niistä kumpainenkaan. Aniharva lähtee taistelemaan oikeusjärjestelmää vastaan kun tietää että se on alhaalta ylös asti solmukohdiltaan aivan muun kuin kansan hallinnassa. Ja se ainut taho, joka voisi asiaa tuoda julki, onkin mukana samassa juonessa...

Median roolia tässä turvallisuusuhassa ei voida painottaa liikaa, koska se on kriittinen ja oikeastaan ainut osa jolla tämä koko sotku voitaisiin selvittää. Media määrittää mitä kansa tietää ja mistä se puhuu, luoden yleisen mielipiteen kaikista asioista ja yksi niistä yleisistä mielipiteistä on se, että kaikki on maassa hyvin, paitsi tietysti vihapuhe ja natsit. Yksikään toimija, joka haluaa vallan kahvassa roikkua, ei uskalla tuoda näitä järjestelmän korruptoituneita osia esille - he tietävät että siitä ei hyvä seuraa ja medialynkkaus on lähestulkoon varma jos sinne asti edes sattuu pääsemään. "Oppositio" onkin vain kaunis osa samaa tarinaa, missä hiljaisella hyväksynnällä kansalta viedään vuodesta toiseen tuhkatkin pesästä ja median tehtävä on varmistaa että tilanne pysyy siinä vakaana.

Näitä kahta, mediaa ja valtakoneiston korruptiota, ei voidakaan erottaa toisistaan vaan ne muodostavat yhdessä riippuvuussuhteen jossa molempien olemassaolo riippuu siitä toisesta. Jos maassa olisi vapaa ja itsenäinen media, se voisi paljastaa korruption ja jos maassa olisi kansa vallassa, se voisi vapauttaa median itsenäiseksi. Juuri tämän takia korruptiota paljastavia tahoja vainotaan aina ylimpiä tahoja myöden - heidän korttitalonsa on vaarassa sortua jos verkostoituneet toimijat saavat levitettyä koko kansan tietoisuuteen totuuden nykymenosta. Onneksi tämä paljastajien vaimentaminen on helppoa: kansalle on opetettu että jos joku tekee jotain toisin kuin itse ajattelisi, ei moista parane tukea lainkaan. "Väärin vastustettu" on se suurin synti?


Voitaisiinko asia korjata?

No mikäettei? Kysymys onkin että missä mittakaavassa ja millä keinoin asiaa voidaan lähteä perkaamaan. Suuri osa eri tahojen suhmuroinnista on ihan julkista tietoa, jota tietenkin halutaan pantata kaikin keinoin. Myöskin kuinka isojen kalojen kimppuun haluaakin lähteä, on jokaisen itsensä päätettävä jos aikoo lähteä tekemään korjausliikettä tähän nykyiseen menoon. Mediaa on tähän sotkuun ainakin alkuvaiheessa täysin turhaa sotkea mukaan, koska heidän selviytymisensä on sen suhmuroinnin varassa. Mutta jos yksittäisiä tahoja saadaan paljastettua riittävästi, ovat nämä median tahot valmiina iskemään heti haistettuaan verta kuin hait konsanaan - median maalituskampanjasta ei yksittäinen suhmuroija yleensä selviä. Vallanpitäjät ovatkin aina valmiina törkkäämään alempiaan junan alle jos on tarve sulkea jokin vuoto.

Olisiko siis mahdollista lopettaa koko korruptoitunut järjestelmä kaatamalla ne "palkkasoturit" eli alempien tasojen toimijat? Periaatteessa kyllä, koska suuri osa siitä suhmuroinnista on juuri alempien portaiden käskystä tekemää kansan muroihin kusemista. Jos siis käskyjen seuraajien elämästä tulisi liian hankalaa, ei niitä käskyjä niin moni enää noudattaisi. Näin siis ainakin teoriassa, mutta entä käytännössä? Vaikea sanoa, mitään vastaavaa kun ei ole taidettu länsimaisen demokratian aikakaudella kokeilla. Siinäpä on jokaiselle funtsittavaa kerrakseen...

Olisiko siis kansan mahdollista ottaa valta takaisin kitkemällä korruptio ja luomalla oma vapaa media? Narrit voivat onneksi vielä esittää moisia aatteita, muilta se alkaakin jo olla kiellettyä. Vallanpitäjät kun pitävät turvallisuusuhkana tahoja, jotka paljastavat korruptiota kuin myös niitä jotka siitä edes puhuvat muutoinkin kuin vain leikillään. Oma neuvoni siis onkin, että vahvistakaa omalta toteemi-eläimeltänne, ennen kuin lähdette kaivelemaan poliitikkojen ja virkamiesten suhmurointeja ja jakamaan saamaanne tietoa paikallisille mistä se saattaa levitä mediaan asti kun toimittelijoiden haiparvi haistaa veren. Itse en voi suositella missään tapauksessa moista toimintaa, koska siinä voisi käydä niin että ne isotkin herrat kaatuisivat kun jalkojen alta ne pienet pelurit on saatu horjumaan. Onneksi jokainen osaa tehdä itse omat päätöksensä, eikö totta?

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Pseudo-elinympäristömme


Mikä?

Pseudo, eli "väärä, valheellinen, epäaito, näennäinen, jäljitelmä, näennäis-, vale-, kvasi-" (kielitoimiston sanakirja), on niin alkuperäinen Lippmannin käyttämä sana kuin myös mielestäni sopivin termi kuvaamaan tätä ilmiötä mistä tässä puhutaan. "Pseudo-environment", eli pseudo-elinympäristö tarkoittaa jokaisen itsensä oman päänsä sisälle rakentamaa maailmankuvaa, joka täsmää enemmän tai vähemmän todellisuuteen. Se kuva rakentuu omista havainnoista ympäröivästä maailmasta, mutta vaikka olemmekin ottaneet kaiken sen tiedon omien aistiemme kautta, se ei tarkoita etteikö aistejamme oltaisi huijattu uskomaan asioita jotka ovat joskus hyvinkin valheellisia. "Uskon kun näen itse" - kumpi sitten on syyllinen virheelliseen tietoon? Aisti itse, vaiko ne jotka syöttävät valheita eteemme?

Median, tai miksikä julkista tiedonvälitystä ikinä kutsuukaan, päätehtävä ei ole koskaan ollut informoida kansaa niin että he kykenevät tekemään hyviä päätöksiä itsenäisesti. Heidän tehtävänsä on aina ollut luoda yleinen mielipide, rakentaa siis illuusio todellisuuden päälle - pseudo-elinympäristö. Asiat voidaan saada näyttämään halutun kaltaiselta, jolloin ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää asioiden syy-yhteyksiä koska kerrottu syy ei voi aiheuttaa havaittua seuraamusta. Silti illuusio säilyy valtaväestön keskuudessa eikä sitä monelle tule mieleenkään kyseenalaistaa - onhan se sentään luotettava auktoriteetti joka kertoi mitä tapahtui?

Kaikki media on propagandaa ja kaikesta siitä saatavilla olevasta tiedosta ihminen rakentaa sen oman päänsä sisäisen maailmankuvan. On vaikea arvioida kuinka suurta osaa media pelaa siinä maailmankuvan muodostuksessa, mutta kun yhdistetään koulun ja median useiden sukupolvien aikana tapahtunut mielipidemuokkaus, ollaanko kaukana totuudesta jos sanotaan että valtaosa ihmisen pseudo-elinympäristöstä on ulkoa ohjattua? Tarkastellaan kuitenkin seuraavaksi vain miten media tätä pseudo-elinympäristöä ruokkii. Samalla voidaan huomata, ettei se ihan kaikki ole median syytä vaan mukana on ihmisen omia valintoja. Kuinka tietoisia valintoja, se on taas toinen kysymys...


Miten?

Yksinkertaisimmillaan media luo tätä illuusiota sensuurilla ja vääristelyllä, vedoten esimerkiksi "yksityisyyteen". Kun suuresta osasta asioista vaietaan ja se mitä kerrotaan kieputetaan oikeen kunnolla, saadaan median kertomana vain tarkasti maalattu ja kehystetty kuva. Entä kuinka paljon voidaan laittaa yksityisyyden piikkiin? Eivät tietenkään kaikki asiat kuulu kaikille, mutta onko esimerkiksi tieto vaikkapa oikeuden tuomarin yhteyksistä "salaseuraan" yksityistä tietoa kun se voi vaikuttaa kaikkeen sen tuomarin toimintaan? Media kuitenkin päättää näistä asioista puolestasi ja koskaan asiaa sen tarkemmin selittämättä mitä jäi sanomatta ja miksi.

Entä onko kaikilla ihmisillä yhtäläisiä mahdollisuuksia päästä edes käsiksi median kertomiin asioihin? Jos et ole tilaaja tai muuten vain "etuasiakas", ei sinulla yleensä ole natsoja päästä syvemmälle median tarinoihin vaan joudut tyytymään otsikkotason tietoon. Mitä vaikutusvaltaisempi taho on kyseessä, sitä syvempää ja monipuolisempaa tietoa tarjotaan median muodossa. Samalla siinä piilee myös selitys, miksi tietyissä piireissä tietynlaiset mielipiteet ovat vallalla siinä kun tavan kansa ei joistain asioista ole koskaan kuullutkaan - kohdeyleisölle luodut mediat saavuttavat rajatun yleisön... jolle he sitten luovat poikkeavan pseudo-elinympäristön.

Mutta se asia mihin ihminen voi itse eniten vaikuttaa on se ajan ja huomion määrä mitä käyttää oman illuusionsa vahvistamiseen ulkopuolisista lähteistä. 1900-luvun alussa noin vartti päivässä kahta eri sanomalehteä selaten/lukien oli se nyrkkisääntö mitä tavan kansa käytti aikaansa median parissa. Rajattu aika aiheutti sen, että median oli tarkasti ohjattava lukijoidensa huomio niihin suuriin asioihin mistä kansan tuli seuraavaksi huolestua. Nykyään ihmiset viettävät huomattavasti enemmän aikaa eri medioita seuraten. Samaan aikaan medioiden omistus on keskittynyt entistä harvempien tahojen käsiin, jolloin altistus saman tahon propagandalle on moninkertaistunut. "Luotettava media" on hyvä myyntiargumentti omalle propagandalle ja monet ottavat kaiken sen sanoman pureskelematta ja muokkaavat omaa näkemystään maailmasta juuri kuten vallanpitäjät haluavat.


Aistiharhaa

Kieli ja sanat luovat oman kerroksensa todellisuuden vääristelyyn. "Espoolaismies" tai "seurue" ovat tuttuja termejä nykypäivän mediassa - jätetään sanomatta mutta samalla vihjataan vahvasti. Kirjoitetussa sanassa onkin se ongelma, että sen aitoudesta on hyvin vaikea sanoa mitään. Tapahtuiko jokin asia tai sanoiko joku jotain on usein vain lyhyt pätkä tekstiä jossa on mahdotonta päästä edes etäisesti tarkkaan kuvaukseen mitä paikallaolijat ovat todistaneet. Mielikuvituksemme osaa toki täyttää ne aukot ja kykenee vieläpä tulkitsemaan sieltä rivien välistä ne sanomatta jääneet asiat - täysin sen kuvan mukaan kuin olemme ennakolta tapahtumaan liittyvistä asioista luoneet. Ja kukas en kuvan oli alunperin sinne laittanutkaan...

Siinä kun sanoja ja tekstiä on helppo vääntää ja kääntää, on kuva ja ääni, sekä tietysti niiden yhdistelmää liikkuvasta kuvasta esiin tuova videotallenne ainakin luotettava tapahtumakuvaus? Paitsi että ei. Esimerkiksi "Deep fakes" pimentää rajaa entisestään, luoden tilanteen missä mihinkään ei voi enää uskoa. Kuvaa ja ääntä, aina suoraa videokuvaa myöden, kyetään tietokoneella muokkaamaan juuri halutun kaltaiseksi. Joku ihminen saadaan sanomaan jotain mitä ei ollut koskaan sanonut ja sama kääntäen - jonkun sanomiset voidaan ohittaa väittämällä niiden olevan huijauksia. Vallanpitäjät toki tietävät näiden eron, mutta kansalle voidaan syöttää väärää tietoa ennennäkemättömällä tahdilla. Mitä siis seuraakaan siitä kun mihinkään ei voi enää luottaa?

Jokaisen oma pseudo-elinympäristö muuttuu epäluotettavaksi kuvaukseksi maailmasta, jolloin yksilö ei kykene luottamaan edes omiin aisteihinsa. Onneksi korjausta tarjotaan juuri "luotettavan median" muodossa, kertoen että kaikki siitä poikkeava on "fake news" eli valeuutisia. Yhteiskunta jakaantuu jo nyt vahvasti niihin, jotka uskovat mitä valtamedia kertoo ja niihin jotka eivät usko. Moni joka sanoo ettei usko valtamediaa on kuitenkin valmis uskomaan kaiken valtamedian uutisesta joka on suotuisa hänen näkemykselleen maailmasta. Tarkoittaako tämä siis sitä, että kaikki mitä media kertoo on valhetta? Ei, tietenkään - mutta propagandaa se on. Ja siitä propagandasta ihmiset muodostavat enemmän tai vähemmän oman mielikuvansa miten maailma toimii ja mitä maailmassa tapahtuu. Ja sitä sitten koettaa sovittaa omaan pseudo-elinympäriistöönsä, joka sijaitsee sielä omien korvien välissä. Mikä voisikaan mennä pieleen?

torstai 29. elokuuta 2019

Kuinka propagandakampanja tehdään


Alkuvalmistelut

Edward Bernays kavereineen esittelee kirjassaan "The Engineering of Concent" pelottavalla tarkkuudella kuinka yleinen mielipide käännetään haluttuun suuntaan. Oli se sitten jonkun tuotteen saaminen markkinoille, poliitikon nostaminen valtaan tai vaikka aatteen myyminen kansalle, kirja osoittaa käytännön esimerkein miten homma 1950-luvulla oltaisiin hoidettu maaliin. Keinot ovat toki muuttuneet, mutta perusidea ei juurikaan - kansan tahtoa tietoisesti manipuloimalla saadaan enemmistö toimimaan halutulla tavalla. Ja kuten tiedetään, riittää että kun noin 10% valitusta ryhmästä saadaan uskoteltua, leviää aate koko kohderyhmään. Ammattipropagandisteille tässä ei tietenkään ole mitään uutta tai ihmeellistä, mutta tavan kansaa saattaisi järkyttää kuinka tietoisesti manipulointia on tehty vuosikymmeniä alati kiihtyvällä tahdilla, jos tieto siitä joskus leviäisi kansan keskuuteen. Sitä vaaraa tuskin tosin on... Noh, joka tapauksessa, aloitetaan propagointi!

1. Määrittele tavoitteet. Ilman tavoitteita mikä tahansa toiminta on hyödytöntä. Usein tavoitteiden tarkka määrittely jää väliin ja lopputulos on usein sen mukainen - juosten kustu räpellys. Maailmanvalloitus saattaa esimerkiksi olla liian suuri tavoite, mutta toki resurssien puitteissa voidaan saavuttaa melkoisia muutoksia yleisessä mielipiteessä. Yksinkertaisimmillaan voidaan tavoitteeksi asettaa vaikka "tämä tyyppi valituksi seuraavissa vaaleissa". Mitä tarkemmin tavoitteet määritellään, sitä vähemmän turhaa työtä joudutaan yleensä tekemään. Taitava propagandisti osaakin auttaa asiakastaan valitsemaan realistiset tavoitteet saatavilla olevien resurssien valossa, mutta joskus asiaa on selvitettävä tarkemmin ennen kuin voidaan päättää kuinka pitkälle kampanja ajetaan. Kohdeyleisön tuntemus ennakolta on ratkaisevassa asemassa kun tavoitteita määritetään.

2. Tutki sen hetkinen yleinen mielipide. Kun tavoitteet on valittu, täytyy kohdeyleisöltä tarkistaa onko sillä kysyntää kaupatulle asialle. Toki jos kampanjalla yritetään muuttaa yleistä mielipidettä suosiolliseksi tulevalle muutokselle, on kysynnän selvittäminen hieman vaativampaa - jos siis ajetaan jotain uutta ja ennenkuulumatonta asiaa eteenpäin. Propagandistin onkin syytä pitää korva tarkasti maata vasten mikä on sen hetkinen yleinen mielipide ja onko sitä mahdollista muokata kampanjan tavoitteiden suuntaan. Vanhoista kampanjoista voidaan ottaa oppia ja muodostaa kohdeyleisöstä muodostuvia ryhmiä ja kokeilla niillä mikä olisi ennakkoreaktio valituista tavoitteista. Ja kun tutkimukset on saatu valmiiksi, palataan takaisin suunnittelupöydän ääreen.


Suunnittelu

3. Täsmennä tavoitteet tutkimuksen perusteella. Riippuen siis tutkimusten tuloksista, saatetaan tavoitteita joutua muuttamaan tai täsmentämään niin että ne ovat ainakin teoriassa saavutettavissa. Kaikkea ei voida tietenkään ennustaa ja koska kampanja ei ole vielä kuin vasta paperilla, ei sen lopputulosta ja ihmisten todellisia reaktioita voida aina ennakoida. Mutta ihmisten käyttäytymistä ollaan tutkittu viimeinen vuosisata niin runsaasti, että ennakointi on entistä luotettavampaa. Massamanipulointi on taitolaji ja loppujen lopuksi resurssit ovat se suurin rajoittava tekijä mikä on mahdollista - mahdollista siis yrittää, koska aina ei voi onnistua. Mutta jokaisesta kampanjasta voidaan aina oppia, onnistui se tai ei, eli seuraavalla kertaa samat tavoitteet voidaan saavuttaa mutta vain eri keinoilla.

4. Päätä strategiat. Kun tavoitteet on lyöty lukkoon, pitää lähteä pähkäilemään miten niihin pyritään. Eri strategioita on lukemattomia mutta riippuen osin niistä tavoitteista propagandistit osaavat valita tilanteeseen mahdollisesti sopivia keinoja saavuttaa se kohdeyleisö sekä miten kohteeseen halutaan vaikuttaa että päästään tavoitteisiin. Tärkeä osa strategian luontia on sen aikataulussa - tiettyyn päivämäärään mennessä on päästävä tavoitteeseen, vaiko vuosikymmenien aikana halutaan jokin muutos. Lähestymistapoja saman ongelman ratkaisemiseksi on myös useita jolloin päätetään lähdetäänkö asiaa ratkomaan siihen suoraan puuttumalla, vaiko muokkaamalla ilmapiiri sopivaksi että muutos tapahtuu "luonnollisesti". Mitään luonnollistahan ei ilmapiirin muutoksessa enää siinä kohtaa ole, mutta se voidaan saada näyttämään siltä. Propagandisti voi myös valita useita eri strategioita vaikuttamaan eri asioihin, joiden yhteistuloksena ainakin pitäisi päätyä tavoitteisiin.

5. Valitse teemat ja symbolit. Riippuen tavoitteista, voidaan eri ryhmille valita omat teemansa ja symbolinsa. Jokainen valittu teema kehystetään halutulla lailla ja sille saatetaan määritellä käytettävä symboli. Jos otetaan esimerkiksi ilmastohömppä, on yhteinen symboli ollut tähän asti Greta ja kaikille ryhmille on ajettu panikointia. Alaryhmät on kuitenkin jaettu hienosti ja lapset lakkoilevat koulusta ja marssivat ilmaston puolesta, naiset pitäisi saada synnytyslakkoon ja valkoiset lihaa syövät heteromiehet kaiken maksajaksi. Symbolin uusiutuminen on myös hoidettu hienosti - Greta puhui tulipaloista ja ihmisten tulisi toimia kuin heidän talonsa on tulessa ja kas kummaa, nyt suuret tulipalot uhkaavat maapallon keuhkoja. Yhteinen teema siis kaikille, jokaiselle pienemmälle ryhmälle omansa ja symbolien avulla ohitetaan ajattelu ja mennään suoraan tunteisiin. Ei hullummin rakennettu kampanja?


Kivi pyörimään

6. Luo pohjapiirros organisaatiolle joka kampanjan suorittaa. Kuka siis tekee mitä kampanjan aikana. Eri median alat toimivat pääosin samalla tavalla keskenään, mutta oman alueensa ammattilaiset kykenevät ottamaan kaiken tehon irti siitä omasta lohkostaan. Radiotoimittajasta ei ole televisioon, eikä nettivaikuttaja osaa kirjoittaa artikkelia lehteen. Valituille strategioille on siis löydettävä omat tekijänsä, eivätkä ne symbolit liioin tyhjästä ilmesty mukaan. Riippuen kampanjan laajuudesta ja tavoitteista, voi se yleisön eteen asiaa tuovien määrä vaihdella suuresti. Kuinka oma-aloitteisia nämä toimijat sitten ovat ja mitä heille kerrotaan riippuu valituista strategioista - ei sille suorittavalle portaalle tarvitse välttämättä kertoa mitään itse tavoitteista, ainoastaan mitä tulee tehdä. Median toimittelija tekee sitä mitä päätoimittaja käskee eikä turhia kysele.

7. Kartoita aikataulut ja taktiikat. Jos kampanja on monivaiheinen, on tärkeää pitää huolta siitä että asiat tapahtuva sovittuina aikoina joka ennalta sovittuine aikoineen tai esimerkiksi aina jonkun kampanjan osan valmistuttua seuraava osa aktivoituu. Kun aikataulu on sovittu, jokainen organisaation osa valitsee ne sopivimmat taktiikat millä se oma alue hoidetaan. Eri propagandatekniikoita on lukemattomia ja käytettävän välineen rajoitukset otetaan huomioon taktiikkaa valittaessa organisaation toiminnan tasolla - radioon ei saa kuvaa eikä lehteen ääntä. Taktiikka saatetaan joutua jopa yksilöimään, mutta somen aikakaudella sekin on mahdollista - somejätit kykenevät toimittamaan vaikka jokaiselle yksilölle räätälöidyn manipulointikampanjan kotisohvalle asti, eikä käyttäjä välttämättä edes tiedä joutuneensa propagandakampanjan kohteeksi.

8. Käynnistä kampanja valituilla taktiikoilla. Mikään suunnitelma ei tietenkään säily muuttumattomana vaan sen eri kohtia on muunneltava tarvittaessa. Esimerkiksi jotkin asiat ovat yleisessä mielipiteessä saattaneet muuttua siitä kun asiaa viimeksi tutkittiin, joten niihin on kyettävä reagoimaan riittävällä nopeudella sekä voimalla. Nykyään kun yleistä mielipidettä kyetään seuraamaan lähes reaaliajassa eri somealustoilla, on tärkeää että yhteistyö toimii näiden eri teknologiajättien kanssa. Riippuen siis siitä miten kampanja on aikataulutettu, täytyy propagandistin olla joko ajan hermoilla taukoamatta, tai toisessa päässä vaan istua ja odottaa että kelkka kääntyy haluttuun suuntaan ajan kuluessa. Aina ei kampanja tietenkään onnistu, mutta vallanpitäjillä saapuu sen jälkeen vain uusi päivä keksiä uusia temppuja ihmisten pään menoksi. Rajattomilla resursseilla on propaganda vaan niin äärettömän tehokas ja yllättävän helppo tapa saada ostettua kansan suosio asialle kuin asialle.

torstai 22. elokuuta 2019

Tieto on valtaa


... vaikkakin itsessään varsin vähäinen asia

Maailma on tietoa täynnä ja sitä on lähes kaikkien saatavilla enemmän kuin sitä yksilö kykenee koskaan käsittelemään. On niin oikeaa kuin väärää tietoa, eli pääosin vahvistettuja tai vahvistamattomia uskomuksia ja tietysti myös harhauskoja - mutta näiden erottaminen toisistaan onkin jo hyvin vaativa tehtävä. Jo pienestä pitäen ihminen kerää arsenaaliinsa kaikenmoista tietoa, josta lähes kaikki on tärkeää ainakin sillä hetkellä koska se oma nuppi tallensi sen myöhempää käyttöä varten. Käytännössä suuri osa tiedosta mitä ihminen elämänsä aikana kerää ja päättää "säilyttää" on kuitenkin yhtä hyödyllistä kuin vuonna 2019 muistaa mitä "idspispopd" tekee... Entä onko vaikkapa nykyisen presidentin nimen muistaminen yleistietoa vai turhanpäiväistä knoppitietoa, se jääkin jokaisen itsensä päätettäväksi.

No mutta se oikea valtahan asuu tiedossa jota muut eivät tiedä, siis salaisessa tiedossa, eikös? Toki on olemassa paljon tietoa, jota valtaosa muista ihmisistä ei tiedä eikä edes voi saada tietoonsa, mutta käytännössä sillä tiedolla itsessään ei välttämättä tee koskaan mitään. Mutta jo tieto siitä, että omaa jonkun muun tahon salaisuuden on itsessään valtaa. Mitä se toinen tekeekään säilyttääkseen salaisuutensa? Nyt päästänkin jo lähemmäksi sitä tiedon valtaa - salaisuudet. Samaan salaisuuksien luokkaan voidaan laskea myös patentoidut keksinnöt, joita vain tietyt tahot voivat käyttää hyväkseen. Tieto, jota muilla ei ole ja jota voi käyttää omaksi edukseen (tai muita vastaan) on valtaa.

Kaikki se siihen asti kerätty tieto vaikuttaa myös siihen miten ihminen käyttäytyy. Kohdatessaan ongelman, ihminen tarkistaa omaako hän tilanteeseen sopivan valmiin strategian vai joudutaanko ongelmaa lähteä ratkomaan saatavilla olevan tiedon perusteella. Siihen asti kertynyt tieto voi auttaa suuresti ongelmien ratkaisussa joten sillä on suuri merkitys mitä tietoa ihminen on onnistunut keräämään. Siinä kun vaikkapa mekaanikolle on tärkeää omata tieto miten jokin ongelma omalla alallaan ratkaistaan, joutuvat vallanpitäjät myös ratkomaan omia ongelmiaan - eli kuinka estetään tavan kansalta se valta joka sille "demokratiassa" kuuluisi.


Valta tulee vasta kun tietoa hallitaan

Koulu ja media ovatkin ne kaksi tärkeintä osatekijää tiedon hallinnassa. Tarinat, joita kansalle kerrotaan, voivat olla niin totta kuin tarua, kunhan ne vaan ovat valitussa linjassa sen virallisen tarinan kanssa jolla vallanpitäjät ihmisiä hallitsevat. Kanavat, joilla tietoa levitetään kuuluvatkin olla tiukassa hallinnon valvonnassa - televisio, radio ja netti ovat nykyään ne tärkeimmät kanavat. Lehdet ja kirjat alkavat olla vanhahtavia keinoja levittää tietoa massoille. Onko siis ihme, että nykyajan "älymystö" haluaisi päästä kirjoista, lukemisesta ja omasta kielestämmekin eroon? Kun kaikki virallisen tarinan mukaiset sadut löytyvät netistä audiovisuaalisessa muodossa, ei tarvitse murehtia enää siitä että joku voisi löytää väärää tietoa.

Se niin sanottu "väärä tieto", eli kaikki materiaali jota vallanpitäjät eivät haluaisi kansan saavan, kun on se ainut mahdollisuus itsenäiseen ajatteluun. Asiasta ei voi olla omaa mieltään, jos ei ole tietoa mistään muusta vaihtoehdosta. Tämä tiedon ja sitä kautta mielipiteen yhtenäistäminen on se asia, johon koko "länsimainen demokratia" nojaa. Vallanpitäjät kyllä tarjoavat kansalle runsaasti aiheita joista voi olla eri mieltä ja riidellä keskenään, mutta ne mistä ei saa puhua tai olla väärää mieltä esitetään joko "luonnon lakina", "muuttumattomana totuutena", tai sitten niistä ei vaan hiiskuta sanallakaan. Media toimii tiedon portinvartijana ja leimaa kaikki aidan yli lurkkivat (tai aitauksesta karanneet) sopivilla termeillä, kuten "salaliittoteoreetikko" tai "äärioikeisto".

Vallanpitäjien utopiassa, eli kansan dystopiassa, ei väärää tietoa ole enää olemassakaan vaan se on piilotettu täydellisesti kansalta. Tiedon hävittäminen ei ole kuitenkaan se ratkaisu, koska ne vallanpitäjät tarvitsemat myös sen "väärän tiedon" ymmärtääkseen väärinajattelijoija. Samalla selviää syy miksi ihmisten yksityisten tietojen hakeminen piti yhtenäistää - ei siksi että kansa voisi varmistaa omat tietonsa lukemattomilta yrityksiltä, vaan että vallanpitäjät voivat helposti kerätä kyseiset tiedot tarvitessaan. Ihmisestä voidaan luoda hyvinkin tarkka profiili keräämällä kaikki hänen koskaan ja missään tekemät toimet, ostoksia ja sivu-/hakuhistoriaa myöden jolloin riskin arviointi helpottuu. Siis se riski, että yksilö olisi vaarallinen vallanpitäjille. Samaa tietoa voitaisiin toki käyttää esimerkiksi oikeiden terroristien paikantamiseksi, mutta se olisi yksityiselämää loukkaavan tiedon käyttämistä?


Tieto ON valtaa

Voidaan siis sanoa että tieto on valtaa ja tiedon käyttäminen tai rajoittaminen on vallankäyttöä. Mikä sitten on sen vallan väärinkäyttöä? Yleisesti hyväksytään esimerkiksi se, että vallanpitäjät eivät kerro kansalle salaisista sopimuksista ja päätöksiä tehdään suljettujen ovien takana riippumatta niiden vaikutuksista. Tämä "demokraattinen oikeusvaltio" nojaakin vahvasti tiedon hallintaan, koska avoimesti tarkasteltuna se ei olisi demokraattinen saatikka oikeusvaltio. Siispä pysyäkseen vallassa on vallanpitäjien pidettävä kansa tarkasti kurissa rajoittamalla yleistä mielipidettä rankalla kädellä.

Ongelma ei siis ole siinä, että kansa olisi tyhmä, vaan vallanpitäjien jatkuvan työn tuloksena kansa ei saa sitä tietoa josta yksilö voisi tehdä älykkäitä tahi viisaita päätöksiä omaa elämäänsä koskien. Netin ansiosta kansa voidaankin suhteellisen helposti jakaa lukemattomiin eri ryhmiin, joiden tiedot ovat niin kaukana toisistaan etteivät he kykene koskaan kommunikoimaan keskenään, mikä aiheuttaa siis tahallista vastakkainasettelua eri kuplien kesken. Toisaalta, onhan sitä virallisesta tarinasta poikkeavaa tietoa vielä saatavilla jolloin se on jokaisen oma valinta lähteekö sitä kaivamaan vai ei - mutta tätäkin tietoa pantataan ja joka paikassa varoitellaan niistä karmeista seuraamuksista jos sinne aidan taakse uskaltaa edes vilkaista.

Mihin ollaan sitten matkalla? YK:n edustaja hiljattain kertoi, että ilmastohömppä on vain keino päästä eroon kapitalismista - vaihtoehdoksi tarjoillaan sitten teknokratiaa. Eli yksi vallanpitäjä joka tietää kaikesta ja kaikista kaiken mahdollisen, määrää kuka saa tietää ja mitä saa tietää - täydellinen utopia missä ei ole enää vääriä mielipiteitä lainkaan. Rauha maan päällä koska ihmiset eivät enää omaa omia mielipiteitä vaan kollektiivin "yhteinen hyvä" sanelee jokaisen ihmisen jokaisen hetken. Ennen moisia koneiston osia kutsuttiin lähinnä rattaiksi, jotka voidaan vaihtaa aina tarvittaessa uuteen samanlaiseen. Kuka siis päättää mitä sinä tiedät? Ja kenellä on oikeus sanella mitä saat tai et saa tietää?

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Demokraattinen oikeusvaltio


Onko sellaista?

Demokratia, eli kansanvalta, on suhteellisen yksiselitteinen käsitys - valta on kansalla. Oikeusvaltio taas voidaan määrittää usealla eri tavalla, mutta suurinpiirtein sana merkitsee valtiota, jossa: 1) lain on oltava kaikille sama ja 2) lain valvojien ja käytäntöönpanijoiden on kyettävä suorittamaan niille määrätyt tehtävät. Sananvapautta pidetään kriittisenä osana demokratiaa ja se kuuluu oleellisesti myös oikeusvaltioon, ollessaan ihmisoikeus ja silleen. Ainahan näin ei tietenkään ole ollut vaan käsitykset demokraattisesta oikeusvaltiosta ovat ajalta, jolloin monarkiat ja vastaavat olivat se sääntö, ei poikkeus. Kansalla ja herroilla oli eri määrä valtaa ja täysin eri lait - tämmöinen pelihän ei ollenkaan vetele!

Demokratiassa oikeutus valtaan on siis kansalla, siinä kun monarkiassa (yksinvalta) valta periytyy yleensä suvussa ollen siis jotain ylhäistä perua, tosin voidaanhan se "kuningas" toki äänestämälläkin valita. Edustuksellinen demokratia onkin siinä välissä, polyarkia eli harvainvalta, missä valta on laskentatavasta riippuen joko kaikilla edustajaksi valituilla tai vaan puolueiden johtajilla. Yleinen mielipide on kuitenkin se, että edustuksellinen demokratia on sitä kansanvaltaa ja ainut oikea vaihtoehto. Samalla demokratia myös korjasi kansan eriarvoisuuden lain edessä, tai niin ainakin asia alunperin kansalle kaupattiin.

Kun kyseessä oli kuningas tai vastaava, jokainen hänen alapuolellaan tiesi että lait eivät koske samalla tavalla sitä ylintä porrasta kuin tavan kansaa. Yleensä siihen kansan ja ison herran väliin muodostui lukemattomia eri portaita, joita osa kutsui "luonnolliseksi hierarkiaksi", jossa jokaisella portaalla oli eri lait vastattavanaan. Paska valui ylhäältä alas, kuten hierarkiassa oli tapana ja kun seisoi riittävän korkealla portaalla, ei ne alempien tasojen lait juurikaan sitä omaa menoa heilauttaneet. Yleinen mielipide olikin se, että ei se nyt ihan oikeudenmukaista ollut mutta kaikki tiesivät millä portaalla seisoivat ja kenen päälle saivat paskoa ilman rangaistusta. Onneksi tilalle kuitenkin saatiin demokraattinen oikeusvaltio ja kaikki nämä ongelmat olivat historiaa!


"Demokratia" ja "oikeusvaltio", juutottakai

Eli sen sijaan, että valta olisi ihmisillä jotka ovat vastuussa tekosistaan koko ikänsä ja heidän perillisensä saavat jatkaa vanhempiensa mokista, demokratiassa vedetään arvalla valtaan ihmisiä, jotka ovat vain hetken vallassa ilman pienintäkään vastuuta tekosistaan. Kun tiedät, että "omistat" vallan vain hetken, on houkutus ottaa siitä kaikki irti huomattavan suuri verrattuna siihen että tekosillasi olisi jotain jatkumoa. Rahalla paikkansa ostanut ehdokas saa siis hetkellisen vallan muiden rahoihin ja ainut tapa saada asialle mitään jatkumoa onkin siirtää mahdollisimman paljon sitä rahaa ja valtaa omille kavereilleen jotka voivat sitä käyttää seuraavalla kierroksella uudelleen. "Demokratia" pähkinänkuoressa.

Oikeusvaltioon taas oleellisesti kuuluu niin lain olevan kaikille sama, kuin että lakien tekoon pitää jokaisen päästä osalliseksi. Mutta kun "demokratiassa" se valta jo keskitettiin kavereille ja kavereiden kavereille, jotka säätävät lait, onhan siinä sentään ne lain valvojat vielä välissä suojaamassa? Siis ne, jotka valittiin tehtäviinsä kavereiden kavereiden toimesta, "demokraattisella" päätöksellä siis päättävät lait, miten niitä noudatetaan ja kuka niitä vieläpä valvoo?! Tämä "luonnollinen hierarkia" eroaakin monarkiasta lähinnä sen suhteen, että "demokratiassa" ei siitä sukunimestä ja arvonimestä voi vielä päätellä kuinka korkealla vallan hierarkiassa kyseinen tyyppi seisoskelee. Vasta sitten kun olet tallonut toisen varpaille saat jälkikäteen huomata kuinka isot saappaat menit likaamaan...

Kuitenkin tämä yleinen mielipide demokraattisesta oikeusvaltiosta elää ja voi hyvin, etenkin Suomessa. Jos ei koskaan mene astumaan muiden saappaille, on tämä järjestelmä näennäisesti niin demokraattinen (eli saat vapaasti äänestää) kuin oikeusvaltio (poliisi vie rikolliset putkaan). Kaikki ne hierarkiat, mitä on kuitenkin muodostunut aikojen kuluessa, osoittaa kuitenkin ettei maatamme tulisi kutsua demokraattiseksi saatikka oikeusvaltioksi. Ja koska asiasta ei valtamediassa hiiskuta koskaan sanallakaan, osoittaa se myös kuinka vahvasti media on vallanpitäjien hallussa. Eli se ainut asia jolla muutos voitaisiin saada aikaiseksi, vapaa tiedonkulku, on lähes täysin samojen tahojen hallussa kuin se "demokratia" ja "oikeusvaltio"-koneistokin.


Eikä siinä vielä kaikki

Ettei vahingossakaan tule kenellekkään epäselväksi kuka käskee, on valtiolla täysi väkivaltamonopoli poliisin ja armeijan muodossa. Oikeusvaltiossa yleensä annetaan oikeuksia joillekkin valvoa ja käytäntöönpanna niitä lakeja, mutta nämä samat tahot ovat kuitenkin samojen lakien alaisia. Suomessa on kuitenkin varsin selvästi nähtävissä, kuinka hierarkiassa korkeammilla tasoilla olevat omaavat sekä oikeusvaltioperiaatteen vastaisia oikeuksia, kuin että heidän itsensä valitsemat oikeuden ylläpitäjät suojelevat heitä niissä tapauksissa kun lakia rikotaan. Nämä virkamiehet ja -naiset jotka suojelevat ylempiään ja rankaisevat alempiaan myöskin valitaan tehtäviinsä, sen sijaan että kansa jonka väitetään olevan vallassa saisi päättää kenelle annetaan oikeus valvoa oikeuksia.

Ei Suomi tosin yksin ole tässä liemessä, vaan sama koskee kaikkia "länsimaisia demokratioita" vaihtelevin vakavuuksin. Länsimaisen demokratian kulmakivi, eli saatavissa olevan tiedon yksinvaltius on kuitenkin aiheuttanut kaikki nämä ongelmat ja jatkuvat kiristykset sananvapaudessa ovatkin luonnollinen reaktio - ongelmista ei saa puhua. Koko järjestelmä perustuu yhteen yleiseen mielipiteeseen, viralliseen tarinaan, jossa kaikki mukana olevat joko tietoisesti tai tietämättään pönkittävät samaa diktatuuria, tätä kakotopiaa jota kutsutaan täysin virheellisesti demokratiaksi ja oikeusvaltioksi.

Koska nykyään suurin osa tiedosta kulkee netin välityksellä, ei olekaan ihme että nettimanipulointi on vain kiihtymään päin. Lainsäätäjät haluavat rajoittaa kansalaisiltaan niin pääsyä siihen tietoon kuin mitä kansalaiset saavat keskenään jakaa. Edellisellä hallituskaudella (Sipilän perskeko-hallitus) taottiin maahamme urkintalait, joita ollaan nyt ottamassa käyttöön. Jenkit jo määrittelivät "salaliittoteoriat" terrorismiksi, jolloin on vaan ajan kysymys kun kaikki väärät mielipiteet kielletään. Ensin toki vain niiden jakaminen kielletään, mutta kun ainoastaan yksi virallinen tarina on enää kansan tietoisuudessa, ei niitä vääriä mielipiteitä pääse enää edes syntymään. Sittenhän kaikki onkin hyvin, kun yksi taho määrää kaikesta kaiken? Siksi - sananvapaus, sen puolella on jokaisen seisottava jos tämä "demokratia" halutaan joskus muuttaa kansan vallaksi.