Politiikka on vitsi, vieläpä huono sellainen

Kansanvaltaa, juu tottakai

Tieteeseen voi jokainen uskoa juuri miten itse haluaa, mutta jos pitää akateemista politiikan tutkimista edes auttavasti paikkansapitävänä, avaan hieman kahta tutkimusta männävuosilta: ”Testing Theories of American Politics: Elites, Interest Groups, and Average Citizens" - Martin Gilens and Benjamin I. Page sekä ”HIT OR MISS? THE EFFECT OF ASSASSINATIONS ON INSTITUTIONS AND WAR" - Benjamin F. Jones and Benjamin A. Olken. Ensimmäisessä puhutaan kuinka paljon vaikutusta kansalla ja muilla ryhmillä oikeasti on jenkkien (ja Suomen, koska Suomi on maailman yksi amerikkalaistuneimmista maista) järjestelmässä ja toisessa keskustellaan siitä, kuinka paljon vaikutusta on sillä, kun maan johtaja vaihdetaan vähemmän luonnollisen poistuman kautta. Keskityn pääosin ensimmäiseen tekstiin, mutta mainittakoon heti alkuun miten maan johdon poistaminen vaikuttaa oikeasti maan suuntaan: autoritäärisissä maissa tapahtuu muutos, ”demokratioissa” sillä on yhtä paljon vaikutusta kuin äänestämällä uusi johtaja valtaan… eli ei yhtään mitään. Olen tästä aiheesta saattanut kirjoittaa jo muutaman kerran aikaisemminkin, mutta kun nyt on antaa lähde oikeen Cambridgen yliopiston suunnalta, sillä on ihan saletisti aivan valtava vaikutus ihmisten mielipiteisiin. Siis vähintäänkin yhtä suuri kuin äänestämisellä… Menen siis kouluttamaan lehmiä lentämään sillä välin kun kansalaiset pääsevät juonen päästä kiinni.

Poliittisella kentällä on useita eri pelureita ja riippuen demokratian tilasta, näillä ryhmillä on vaihteleva määrä valtaa vaikuttaa maan asioihin. Tavan kansa, ne suuret massat, omaavat länsimaisissa demokratioissa vallan siitä, minkä näköiset puhuvat päät istuvat milloinkin sielä parlamentissa. Puhutaan myöhemmin siitä, kuka omaa vallan sen kansan mielipiteeseen jonka perusteella he käyttävät sitä valtaansa tuonnempana. Iso raha, ”eliitti”, on toinen merkittävä peluri joka vastaa suurelta osin miten se raha käytännössä liikkuu ja kun maailma pyörii kapitalistisessa järjestelmässä rahalla, tämä ryhmä vaikuttaa kaikkiin asioihin merkittävästi. Tämä ryhmä ei kuitenkaan ole homogeeninen, vaan jokaisella toimijalla on ne omat lehmät ojassa ja he kilpailevat keskenään useista asioista, mutta varsin monessa asiassa he liittoutuvat keskenään saaden aikaiseksi merkittäviä tuloksia. Aatteelliset ja yritysmaailman eturyhmät, kuten vaikkapa lobbarit tai ammattiliitot ja vastaavat, taas omaavat omalla alueellaan huomattavan määrän valtaa. Nämä ryhmät itsessään voivat koostua niin tavan kansalaisista tai vaikkapa täysin ison rahan ajatushautomoiden kermasta, mutta ne kaikki edustavat jotain tiettyä asiaa oman näkemyksensä mukaisesti. Mistä se näkemys tulee, se vaihtelee melkoisesti. Nämä kaikki pelurit sitten kilpailevat vallasta keskenään ja koska raha ratkaisee, kansalle jää aina vastuu ja maksajan rooli, siinä kun hyödyt uppoavat harvojen taskuun. Ja yllättyneitä oli…

Poliitikoilla itsellään on varsin vähän vaikutusvaltaa demokraattisessa järjestelmässä. Jos nimittäin leikittäisiin edes kansanvaltaa, ne poliitikot ovat sielä vain edustamassa kansaa, tekemässä todeksi kansan päätöksiä, eivät varsinaisesti siis vallassa. Mutta me elämme tasavallassa, samoin kuin jenkit, jonka tehtävä on varmistaa omistavan luokan oikeuksien vahvistaminen, kuten ne jenkkien perustavat isätkin jo kertoivat. Eri eturyhmät siis neuvovat poliitikkoja tekemään päätöksiä ja se kenellä on uskottavimmat argumentit (lue: eniten rahaa) saa yleensä tahtonsa lävitse. Puolueisiin ja yksittäisiin poliitikkoihin vaikuttaa suuri joukko eri ryhmittymiä, joista jokainen on ajamassa omaa etuaan yleensä muiden kustannuksella. Kaikki ne verkostot, jotka ovat syntyneet vuosikymmenten aikana sinne verhojen taakse (ns. kaksoisvaltio) pitää myöskin muistaa ruokkia kun isoja asioita ollaan ajamassa, mikä myöskin vaikuttaa merkittävästi mihin suuntaan milloinkin nojataan. Vaikka lähes kaikki toimijat koko pelissä ovat sieltä tavan kansan keskuudesta, siinä kohden kun leivän syönti kiinnostaa, laulujen sanat sanellaan ulkoa. Eikä se väärin ole priorisoida oman perheen etu muiden ylitse, koska jollain ne asuntolainat pitää maksaa ja silleen.


Lättymaa ja liberaali demokratia samalla viivalla

Lähes surkuhupainen yhteys näiden kahden asian välillä on se, että ”Koska se näyttää siltä, että…” on näiden molempien teorioiden vahvin näyttö. Molempia asioita on tutkittu ties kuinka kauan ja ainoa asia joka kumpaisessakin ainoana näyttönä sen paikkansapitävyydelle on, että se näyttää siltä. Miksi se näyttää siltä on toisarvoinen asia koska katso nyt itse! Asiat voidaan selittää miksi ne näyttävät joltain, mutta yksikään selitys ei tule koskaan kelpaamaan koska omiin havaintoihin luotetaan enemmän kuin niihin seikkoihin, jotka selittävät miten asia oikeasti toimii. Fysiikka ja matematiikka ovat tietysti paljon konkreettisempia tieteen aloja verrattuna valtio-oppiin, sosiologiaan tai psykologiaan, ei siinä, mutta kumpaisessakin asiassa (FE ja politiikka) se vallitseva ymmärrys ja kollektiivinen tieto asiasta osoittaa varsin vahvasti tiettyyn suuntaan. Mutta mikä ei ole yhtenevä, on se virallinen tarina näistä kahdesta asiasta. Lättymaa on virallisen tarinan mukaan höpönlöpöä (mikä on osalle todiste siitä, että maa on lätty), siinä kun länsimainen demokratia on se ainoa oikea malli virallisen tarinan mukaan ja sitä kyseenalaistavat ovat salaliittoteoreetikoita, kuten ne Cambridgen tutkijat.

Molemmista asioista voidaan toki keskustella, mutta mielipiteet ovat monella varsin paikalleen jämähtäneitä. Toki minuakin tästä jämähtyneisyydestä on syytetty lukemattomia kertoja ja olen sitä myös itse turhautuneena käyttänyt argumenttina, mikä se ei tietenkään ole. Näissä molemmissa törmätäänkin jälleen niin auktoriteetin kuin asiantuntijuuden ongelmaan: kehen voi oikeasti luottaa? Havainnot vs. jotkin todisteet, jotka eivät ole itsestäänselviä - näiden kahden välillä onkin vaikeaa päättää kumpi on oikeassa. Molempien selvittämiseen kun tarvitaan vuosien tutkiminen, tiedonkeruu ja asioiden ymmärtäminen eikä sittenkään ole mitään satavarmaa asiaa jolla voitaisiin osoittaa jokin juttu täysin kiistattomasti. ”Mutta jos ihmiset vaan tajuaisivat tämän asian, he ymmärtäisivät kuinka meitä on kusetettu ja sitten maailma korjaantuisi” toimiikin itse asiassa molempiin syyksi jatkaa asian saarnaamista… Noh, politiikan suhteen todisteet ovat tosin varsin vahvat: ei muuten muuttuisi vaikka kansa tajuaisikin, koska kansalla ei ole todellista valtaa nykyisessä järjestelmässä. Kansalla on kyllä potentiaalinen valta muuttaa koko sirkus, mutta kun vain äänestämällä voit vaikuttaa niin nyt se läsi kiinni!

Poliittiseen leikkiin ryhtyminen on toki asia, jolla voi vaikuttaa maan asioihin, mutta ei sillä tavalla kun asia yleensä ymmärretään. Organisoituminen ja sen kautta merkittävää (sanan)valtaa saamalla varsin pienikin ryhmä voi oikeasti muuttaa sen jonkin pienehkön asian suuntaa, mutta silloin pitää myös pohtia onko se sitten liioin demokratiaa, eli enemmistön näkemys asiasta? Siihen samaan soppaan kun sotketaan vielä kysymys siitä, onko kukaan oikeutettu valtaan muiden ylitse, niin johan saadaan riita aikaiseksi. Kansan enemmistö edelleenkin pitää tätä nykyistä mallia demokratiana, jossa äänestämällä kansa vaikuttaa ja sillä selvä, joten asiasta keskustelu jää usein lähinnä sille tasolle että kuinka nyt vaan kaikkien pitäisi äänestää oikein niin ongelmat ratkeaisivat. Cambridgen tutkimuksen ja lukemattomien muidenkin mukaan se nyt vaan on niin, että vaikka ihan kaikki äänestäisivät mielestään oikein, valta säilyisi edelleen sillä ”eliitillä”. Kas kun siinä on se juttu, että jo nyt kaikki äänestävät omasta mielestään oikein. Kansa ei ymmärrä tätä poliittista peliä, eikä se edes tiedä läheskään tarpeeksi että se voisi tehdä valistuneita päätöksiä yhtään isommista asioista, saatikka edes siitä kuka olisi ”hyvä ehdokas”. Ja syy siihen on myöskin selvä…


Se on se media, edelleenkin

Tavan kansan yleistä mielipidettä on ohjattu oikeastaan aina medialla. Ja se kuka omistaa median, määrää mitä sieltä tulee, vaikka tämä ottaakin usein journalisteilla henkeen. Katsos kun sinua ei oltaisi koskaan palkattu asemaasi, jos omat näkemyksesi poikkeavat vahvasti siitä median ajamasta agendasta, sori nyt vaan. Sanotaan, että ihmisten näkemykset muovautuvat kaikista eniten sen mukaan, ketkä ovat ne viisi läheisintä henkilöä joidenka kanssa vietät eniten aikaasi. Jos siis työpaikalla viettää huomattavan osan päivästään ja kaikki työkaverit ajattelevat jollain tietyllä tavalla, oma maailmankuvasikin alkaa pikkuhiljaa muistuttaa sitä samaa. Ja kun koko mediakenttä on ollut edistyksellisten kansoittama vuosikymmenten ajan, ei ole mikään ihme että media on lähes yksiääninen. Ne päätoimittajat on myöskin valittu tarkoin tehtäväänsä, joten ei tarvitse kovin kauaa etsiä yllättyneitä sille, miksi he kaikki toistavat sitä samaa virallista tarinaa, eikö totta? Ja tämän tarinan mukaan meillä on demokratia, vain äänestämällä voi vaikuttaa ja ne rikkaat eivät millään tavalla vaikuta ainaskaan mediaan!

Eri teorioita siitä voitaisiinko tämä järjestelmä sitten ”korjata” (koska se ei ole rikki vaan toimii just kuten pitääkin) esimerkiksi median kautta on useita, mutta täytyy sanoa että olen entistä epäilevämpi sen suhteen. Kyllä, sääntöpohjainen järjestelmä voitaisiin luoda merkittävästi kansanvaltaisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi, mutta itse ajatusta sääntöpohjaisesta järjestelmästä pitää myös kyseenalaistaa. Se kun ei voi olla moraalinen, jolloin täytyisi keskustella myös siitä, halutaanko kylmä, tiettyjä ryhmiä hyödyttävä ja toisia haittaava järjestelmä vaan korvata toisella vastaavanlaisella? Mikä tahansa sääntöpohjainen järjestelmä kun ajan saatossa muuttuu ainoastaan totalitaarisempaan suuntaan, joka sitten joudutaan aina välillä nollaamaan kun se menee liian pitkälle. Nollaukseen voi mennä jopa vuosituhansia, mutta se tulee sieltä jossain vaiheessa. Sitten keksitään uusi oikeutus harvojen valtaan muiden yli, tai enemmistön valtaan harvojen ja itsensä yli, tai jokin muu vastaava sääntömalli missä jotkut nyt vaan ovat tasa-arvoisempia kuin muut. Orwell ei ollut lainkaan väärässä asiassa…

Mitä tästä voitaisiin siis oppia? Jos haluaa vaikuttaa, pitää ymmärtää miten peli toimii ja osata toimia sen mukaisesti. Jos taas ei halua sekaantua muiden asioihin, on hyvä ymmärtää kuinka se maailma pyörii että osaa suhtautua asioihin niin ettei se pilaa koko elämää. Itse käytin melkoisen lohkon elämästäni ymmärtääkseni järjestelmän, vuosikausia siihen että yritin siihen myös vaikuttaa ja nyt vasta ymmärsin kuinka turhanpäiväistä se vaikuttamisen yrittäminen olikaan. Samalla kun maailmankuva muuttui kohti anarkistista näkemystä, koko poliittinen sirkus ja siihen millään tavalla kommentointi saatikka sekaantuminen aiheutti lähinnä vaan turhautumista ja kasvavaa vitutusta. Ei ne herää, ei vaikka mitä tekee… mutta samalla, eihän minulla ole liioin asiaa muiden näkemyksiin vaikuttaa, koska se ei minulle kuulu. Ehkäpä juuri siksi on tärkeää perata näitä ajatuksia tekstiksi, koska se auttaa ajattelemaan asiaa selvemmin. Ja kun sen jakaa, ehkäpä siitä joku muukin saa ajateltavaa… Siispä kohti uusia pettymyksiä!

Koska järjestelmää voidaan pitää demokraattisena?

Riittääkö että ihmiset uskovat siihen?

Vuosien saatossa lukemattomat ihmiset ovat pohtineet eri hallintojärjestelmiä ja näkemyksiä siitä mikä olisi kunnollista löytyy lähes yhtä monta kuin asiaa pohtinutta. Nykyinen konsensus siitä, että mikä olisi se paras ja koska se järjestelmä täyttää ne kriteerit menee hyvin pitkälle niin, että demokratia olisi paras, mutta ei täydellinen ja se toteutuu kunhan kaikki saavat äänestää ja kuka tahansa voi asettua ehdolle. No jos nämä ovat kriteerit, miksi meillä on sitten tasavalta ja vain tietyt ehdot täyttävät ihmiset voivat asettua ehdolle? No mutta höpsö, eihän sillä nyt ole väliä millä nimellä sitä asiaa kutsutaan, demokratia tai tasavalta, kun se on demokraattinen! No mikä siitä tekee demokraattisen? No että kaikki saavat äänestää ja asettua ehdolle… Aha, just just. Jos asia näin on, silloinhan kaikki on hyvin ja joka ikinen päätös on silloin 100% demokraattinen eli kansan tahdon mukainen ja turhaa sitä on koittaa sitten muuttaa, koska enemmistö on niin halunnut, eikös? Olisivat äänestäneet oikein niin kaikki olisi hyvin, koska meillä kerran on se paras järjestelmä, vaikkei täydellinen olekaan.

Joidenkin mukaan nämä kaksi edellä mainittua ehtoa eivät kuitenkaan piisaa ja esimerkiksi Jason Stanley kirjassaan ”How Propaganda Works” selittää muutaman poikkeavan näkemyksen. Yksi tapa arvioida demokraattisuutta, on tarkastella itse järjestelmän ”reiluutta”. Antaako se kaikille esimerkiksi yhtäläisen mahdollisuuden tulla kuulluksi ja päästä vaikuttamaan asioihin? Briteiltä kopioitu puoluemalli yhdistettynä Rooman tasavallan tasavaltaiseen järjestelmään antaisi tulokseksi näihin kahteen kohtaan ei ja ei, joten ehkä olisi parempi ettei tätä käytetä demokraattisen määrityksenä sittenkään. Entäpä jos demokraattiseksi voidaan kutsua järjestelmää, jossa päätösten lopputulokset ovat todistettavasti kansan edun mukaisia ja enemmistö on niiden takana? Yksittäisiä kohtia näistä varmasti löytyy, mutta itselläni ainakin tuottaa vaikeuksia ymmärtää missä kohden kansan yleinen etu on esimerkiksi antaa luonnonvaramme ilmaiseksi ulkomaisille yrityksille, tosin mistäs minä tietäisin…

Vielä tiukemmat kriteerit jos haluaa laittaa järjestelmän demokraattisuudelle olisi vaatia näitä molempia: sekä säännöt millä päätöksiä tehdään kuin ne tehdyt päätökset on oltava kansan edun ja tahdon mukaisia. Ihan jokainen päätös, ei poikkeuksia eikä selityksiä, vaan kaikista päätöksistä on käyty avoin ja julkinen keskustelu, kuullen tasapuolisesti kaikkia kantoja joista sitten kansa itsenäisesti on päätellyt mikä ratkaisu olisi heidän etujensa mukainen. Ja sitten kun olet lakannut nauramasta peilatessasi tätä nykyiseen malliimme, herääkin muutama melko kriittinen kysymys tästä systeemistä: miten ihmeessä nämä arvot ovat päässeet unohtumaan ja miksi helvetissä kansa hyväksyy sen? Yksinkertaistettu vastaus siihen olisi ”propagandalla”, mutta se on pelkästään se keino millä siihen on päästy, ei varsinaisesti syy. Syyllisen etsintä tosin pitäisi aloittaa useamman vuosisadan takaa ja mihin se sitten johtaisikaan on itselleni tuntematonta aluetta. Ja toisaalta, onko sillä sitten edes väliä kun elämme nykypäivässä, emme sielä menneisyydessä josta tämä sai alkunsa? Jostain syystä kun ne jäljet on peitelty varsin hyvin…


Manipuloitu päätös ei ole koskaan oikeudenmukainen saatikka demokraattinen

Kun nämä säännöt joilla tämä ”demokratia” pelaa ovat pahasti kieroutuneet ja minkäänlaista kuluttajansuojaa ei kansalla päättäjiensä toimista ole tahi tule olemaan, voitaisiin ajatella ettei tätä järjestelmää voisi kyllä parhaalla tahdollakaan kutsua demokraattiseksi. Mutta Stanley lisää siihen soppaan vielä yhden kriteerin: päätöksen on perustuttava oikeaan tietoon ilman minkäänlaista manipulointia. Jos missään vaiheessa sitä päätöksenteon prosessia jokin mukana oleva taho on epärehellinen, ei päätöstä voida pitää demokraattisena. On se sitten puhdasta valehtelua tai vaan asioiden kertomatta jättämistä, saatikka sitten omien eturyhmien etujen ajamista kertomalla muunneltua totuutta, mikä tahansa päätös johon on millään tavalla epärehellisesti vaikutettu ei voida pitää demokraattisena päätöksenä. Nimittäin siihen demokraattiseen päätökseen tulee kuulua avoin ja totuudenmukainen keskustelu, jossa tuodaan kaikki asian puolet esiin. Kyllä, monissa tapauksissa päätös tulee hyödyttämään enemmistöä jonkin vähemmistön kustannuksella mutta jos tämä seikka on tuotu selvästi esiin, voidaan päätöstä pitää demokraattisena.

Niitä keinoja millä sitä päätöksenteon prosesseja voidaan manipuloida on lukemattomia. Lahjonta, kiristys ja uhkailu, nuo lapsenkasvatuksen peruspilarit, ovat sielä kovassa käytössä ja kun resursseja piisaa niin taivas on rajana mihin asioihin voidaan vaikuttaa niin että se oma etu ajaa muiden ylitse. Media, niin paljon kuin se vaikuttaakin nimenomaan yleisen mielipiteen luomisessa, on kuitenkin vain se pieni pintaraapaisu siihen kaikkeen vaikuttamiseen jota verhojen takana tapahtuu. Mutta siinä mediassa on se yksi kriittinen osa, joka mahdollistaa tämän sirkuksen pyörimisen: yleisen mielipiteen ohjaus, propaganda. Jos nimittäin se media olisi edelleen demokraattinen, se nostaisi esiin kuinka esimerkiksi maatamme ei olla enää vuosiin johdettu omien rajojen sisältä vaan käskyt tulevat aivan toisaalta. Nyt vielä päälle median hehkutuksen ansiosta maamme äidit voivat jälleen noin sadan vuoden tauon jälkeen lähettää poikansa kuolemaan muiden maiden etujen puolesta niin kaippa siinäkin on jonkin sortin ympyrä sulkeutunut? Mutta se on kuulemma kansan tahto, joten pulinat pois!

Olisihan joku huomannut ja kertonut, on välitön vastareaktio väitteisiin että meille valehdeltaisiin. Jos ei siis lasketa niitä lukemattomia kirjoja joita asiasta on kirjoitettu, niitä tuhansia tunteja puhetta ja sivukaupalla muuta tekstiä, sekä lukemattomien eri taiteilijoiden luomat teokset joilla sama yritetään esittää muillakin kuin verbaalisilla tavoilla? ”Demokratian illuusio” kuitenkin jatkaa voittokulkuaan kaikesta siitä huolimatta, mikä pistääkin miettimään että mikä helvetti ihmisiä oikein vaivaa? Onko se tiedon puute? Onko se ymmärryksen vajavuus? Onko se niiden yhdistelmän eli viisauden niukkuus? Itse sanoisin syyn löytyvän tietoisesta ja systemaattisesta manipuloinnista, jolla on vaikutettu niin itse järjestelmän luomiseen kuin kaikkien siihen osallistuvien mielipiteeseen. Ja koska keskustelu näistä asioista on täysin rajoitettu ”oikeaa mieltä olevien” liirumlaarumiin, ei sitä demokraattisen järjestelmän avointa ja vapaata keskustelua pääse syntymään missään vaiheessa. Mutta vallanpitäjien omilla mittareilla Suomi on kuitenkin demokratian mallimaa. Jos näin todella on, kuinka huonosti asiat ovatkaan toisaalla?


Muutosta ilmassa? Ehkä, mutta…

Suurin osa kansasta on kuitenkin pääpiirteittäin rehellistä ja viitseliästä sakkia, minkä vuoksi koneiston rattaat pysyvätkin pyörimässä. Vallanpitäjien edutkin osuvat aina välillä yksiin jonkin kansanosan puolelle, mistä syystä ihmiset edelleen ajattelevat sen oman puolueen ajavan juuri sitä hänen asiaansa. Mutta kun se todellinen valta on varsin kaukana, nämä päätökset joihin niin eduskunnassa kuin kunnallispolitiikassa vaikutetaan ovat varsin mitättömiä suuressa mittakaavassa. Niihin isoihin asioihin ei ihan kuka tahansa saa sekaantua. Tämän lisäksi että niitä päätöksiä tehdään vain sallituista asioista, järjestelmälle katastrofaalista olisi se, että ihmiset huomaisivat että he voisivat vaikuttaa niihin pienempiin asioihin myös suoraan tai vaihtoehtoisesti pakottaa ne poliittiset pellet toimimaan kansan haluamalla tavalla. Mitä siis tapahtuisi jos kansa huomaisi että se voi vaikuttaa itse niihin omiin asioihin ja ne isot asiat eivät ole niiden puhuvien päiden vallassa? Siitä voisi syntyä debattia sen suhteen, että hittoako me sillä sirkuksella edes tehdään…

Osa on kuitenkin päättänyt, että he voivat tähän asiaan vaikuttaa sisältä käsin. No katsotaampas… halutaan siis vaikuttaa järjestelmään, joka on luotu ylläpitämään illuusio kansanvallasta antamatta kansalle itselleen oikeastaan mitään valtaa. On luotu järjestelmä, joka on alusta loppuun rakennettu suojelemaan itseään niin kansalta kuin sisään päässeiltä ”väärinajattelijoilta”. Tämän järjestelmän sisään on sitten vuosikymmenten aikana pesiytynyt jos jonkinmoisia valtakeskittymiä ja heidän verkostojaan, jotka eivät ole lainkaan innostuneita jakamaan valtaansa. Jos jo nyt peli on likaista kun ei olla vielä edes vallassa vaan kovasti sinne pyrkimässä, mitä luulet kuinka paljon rumempia konsteja on käytössä kun ei puhuta enää tuhansista euroista vaan miljoonista tai miljardeista? Ehkäpä sopivin onnentoivotus tuonne asioita muuttamaan menemään kuvitteleville olisi englanninkielinen ”break a leg”, että toivottavasti murrat jalkasi ja joudut luovuttamaan ennen kuin se koneisto jyllää sinut siihen samaan muottiin kuin kaikki muutkin sinne koskaan joutuneet tai päässeet? Ja kyllä, tiedän ettei se toivotus sitä kirjaimellisesti merkitse… tosin teatteriin sitä ollaan menossa esiintymään, joten toivotus olisi varsin osuva.

Voin tosin jo kuulla kaikki ne ”no mitä sitten muka tilalle!” ja ”anna parempi vaihtoehto ja keinot millä siihen päästään (samantien)”. Yleislakko ja vaaliboikotti olisivat ne kansan keinot näyttää järjestelmälle, etteivät he enää sitä tue. Suurin osa kansasta tosin edelleenkin tukee järjestelmää joko suoraan, eli äänestämällä vanhoja puolueita, tai vaan luovuttaa valtansa koneistolle esittäen toiveen että asiat muuttuisivat, eli äänestämällä jotain ”vaihtoehtopuoluetta”. Järjestelmän varoventtiilinä toimivat pienpuolueet ovat edelleen se syy miksi järjestelmää vastaan protestoivat tahot eivät tule koskaan järjestelmää sieltä sisältä kaatamaan, elleivät he pysty ensin muuttamaan kansan yleisen mielipiteen puolelleen. Ja kukas sen median omistikaan, joka sen mielipiteen luo? Kansalle voidaan syöttää mitä tahansa satuja ja se uskoo ne, koska jo pienestä pitäen kansa on ajettu sen saman indoktrinointikoneiston läpi (koulu) joka kertoo että vain äänestämällä voi vaikuttaa ja demokratia on se että saa äänestää ja asettua ehdolle. Järjestelmän reiluudesta sekä sen tuloksista viis, maailma pyörii paskapuheella ja siihen ei juuri kukaan halua muutosta, koska suurin osa ei asiaa tiedä tahi ymmärrä ja ne jotka homman hanskaavat, joko hyötyvät siitä itse tai ovat heittäneet sen kiven lasin läpi ja huutaneet ”pitäkää tunkkinna, minä päätän itse omista asioistani!” Ja kappas, kun kaikki päättäisivät itsenäisesti omista asioistaan, se olisikin demokraattista, eikö totta?

Poliittisen sirkuksen oravanpyörässä

Vain äänestämällä voi vaikuttaa

Ja jos äänestämällä voisi vaikuttaa, meidän ei annettaisi niin tehdä. Kaksi tyypillistä lausahdusta, joihin osa uskoo ja osa ei niinkään. Valtaosa kansastamme lompsii käskystä annetuin väliajoin kiltisti jonossa raapustamaan numeron lappuun ja samalla allekirjoittaa yksipuolisen sopimuksen kaikkien muidenkin puolesta että ”tämä systeemi on just hyvä, mutta saisinko tällä kertaa tämän näköisen puhuvan pään tallomaan muidenkin oikeuksia?”. Ja voi pojat sitä vituttaa kuin pientä oravaa kun on käpy jäässä kun ei sattunutkaan saamaan juuri mitä tilasi, mutta onneksi syyllinen tiedetään kaikkiin ongelmiin: väärin äänestäneet. Tosin väärin äänestäneitä vielä halveksuttavampi joukko ovat äänestämättömät, koska se johtuu ainoastaan laiskuudesta, tyhmyydestä ja vastuuttomuudesta että ei kannata koneistoa. Niin paitsi että sitä koneistoa voi vastustaa parhaiten sisältäpäin, koska koneisto on paljon helpompi muuttaa sieltä ytimestä samoin kuin se oma pieni kerho jossa meni sukset ristiin ja taas vaihdettiin uuteen porukkaan joka tekee asiat oikein.

Jos uskoo ja luottaa tähän meidän tasavaltaiseen hallintomalliimme niin mikäpä siinä - se toimii juuri kuten kaikki muutkin vastaavat sääntöpohjaiset järjestelmät jotka ovat aikojen saatossa täyttyneet ”dark triad” persoonista ja toimivat täten juuri kuten voi olettaakin. Massamanipuloinnista on varoiteltu jo melkoisen pitkään ja ihan ne jenkkien perustajaisät jo aikoinaan asiasta murehtivat että kusessa ollaan jos manipulointi päästetään valloilleen. No pääsikö? Totta helvetissä, kukaan ei yllättynyt että rahalla saa ja mopolla pääsee. Ainoastaan massat eivät hoksanneet, että ne jalot aatteet tasavallasta kuopattiin jo vuosia sitten jolloin äänestämisestä tuli heti tuuleen huutamisen jälkeen toiseksi tehottomin vaikuttamiskeino. Mutta kyllä se tällä kertaa, kansa valitsee oikein ja asiat korjaantuvat. Aivan kuten viime- ja sitäedelliselläkin kerralla.

Ei siinä, se kognitiivinen dissonanssi ei ole mikään helppo paikka. Vaikka tietää ettei se edelleenkään toimi, pitää sitä kuitenkin yrittää. Sama ongelma on toki äänestämättömyydessä - ei sekään mihinkään vaikuta, jos sitä ei haluta hyödyntää laajempana strategiana. Mutta näissä kahdessa erona on se, että toinen niistä tukee järjestelmää (äänestäminen) ja toinen ei, samalla kun yksilön oma mieli joutuu asian sovittamaan päätöksen itselleen. Järjestelmää itseään ei kiinnosta paskaakaan miten ihmiset valitsevat, kunhan saadaan riittävä kannatus järjestelmälle että sillä voidaan oikeuttaa valta muiden yli. Toisaalta jos ei edes kuvittele vaikuttavansa asioihin vaan jeesaa kaverin hillotolpalle niin äänestäminen on yksi helpoimmista tavoista saada kaverille hyvä palkka täysin turhanpäiväisestä duunista. Mutta valinta on jokaisen itse tehtävä, minä en siihen ota sen enempää kantaa. Voit keksiä mitä tahansa selityksiä itsellesi miksi juuri nyt sillä äänestyksellä on merkitystä ja asiat muuttuvat… kirjaa ne tosin ylös että voit vuoden päästä tarkistaa menikö kuten meinasit.


Muut vaikuttamisen keinot

Osa taas ajattelee sen äänestämisen olevan vain yksi pieni osa laajempaa vaikuttamista, jolloin se on täysin loogista käydä laittamassa nimi lappuun koska se on niin pieni vaiva. Uskoi siihen symboliseen tekoon tai ei, jollain tavalla se mieli joutuu sumplimaan sen oman päätöksen omaan maailmankuvaan sopivaksi. Vaikuttaahan voi niin monella tavalla muutenkin, jolloin on vain loogista käyttää kaikki keinot siihen oman asian ajamiseen, eikös? Mutta jos siihen asiaan johon haluaa vaikuttaa ajattelee käyttävänsä kaikkia keinoja, miksi se yleensä jää siihen numeron lappuun rustaamiseen ja ehkäpä mainosten jakamiseen joko somessa tai kadulla? Olisihan niitä vaikuttamisen keinoja vaikka ja kuinka, vai riittikö se hyvä olo kun teki edes jotain asian suhteen vaikka se ei sitten edennytkään loppuviimein siihen haluttuun suuntaan?

No mutta jos ei äänestämällä tahi sen vastakohdalla eli vaaliboikotilla saatu asiaa muutettua, mitä sitten muka pitäisi tehdä? Miekkarit ei johda mihinkään ja eihän sinne kukaan tule kuitenkaan koska … niin, miksi? Ihmisillä on muitakin murheita? Eikä ne miekkarit mihinkään vaikuta jos ei saada paljon väkeä paikalle mutta paljon väkeä ei tule paikalle koska mielenosoitukset eivät kasva kun kaikki odottavat että ne muutkin sitten tulisivat paikalle. Minkä asian vuoksi sitä nyt edes pitäisi miekkaroida, koska väärin vastustaminen on suurin synti ja mitä ne muutkin ajattelee jos näyttäytyy väärässä porukassa? Ehkä somessa voitaisiin vaikuttaa sen sijaan? Masinoidaan kampanja johon iso joukko osallistuu niin se saa ainakin näkyvyyttä, eikös? Ai perhana, ei taaskaan päästy otsikoihin tai jos päästiin, se oli ”äärioikeiston järjestämä ja Putinin rahoittama tempaus”. Ettäkö media ratkaiseekin kuka ja mistä saa näkyvyyttä?

No mutta meillähän olisi vaihtoehtomediat valmiina iskussa ja vaikuttajia pilvin pimein… jotka tosin tappelevat enemmän keskenään kuin sitä ”yhteistä vihollista” vastaan. Niin siis mikä se yhteinen vihollinen edes on jota vastustetaan? Kaikkihan sen tietää missä se ongelman ydin löytyy! Kysy keneltä tahansa niin saat vastauksen. Kysy kymmeneltä niin saatat saada 7-8 eri vastausta, jolloin selväksi tulee se, että jos ei sitä yhteistä vihollista osata tunnistaa, ei sitä voida liioin vastustaa. Ratkaisuhan on siis päivänselvä! Isketään joka rintamalla, niin politiikassa, kadulla kuin somessa samaan aikaan samaan paikkaan! Isketään niin kovaa että ne massat, palttiarallaa 70% konformistisista ja kollektivistisista ihmisistä tarttuu siihen mukaan! Siihen ei tarvita kuin vastaavat resurssit kuin sillä suurella vihollisella, mikä se nyt sitten olikaan. Resurssit löytyvät jo toki, jos niitä osattaisiin käyttää, mutta mikä aate olisi se joka kaataisi sen suuren vihollisen?


Yksi aate yli muiden

Ainoa aate, jolla olisi teoreettiset mahdollisuudet kaataa nykyinen järjestelmä toki löytyy, mutta suurin osa ei haluaisi kuulla mikä se on. Se on se sama aate, joka jo nyt pitää otteessaan kaikkia kansoja - kollektivismi, sen korkeimpana muotonaan fasismi. Suurin osa ihmisistä ei halua vapautta eikä itsemääräämisoikeutta, koska niiden mukana tuleva henkilökohtainen vastuu on vielä paljon pelottavampi asia. Suuren kaikenkattavan aatteen sijaan yksittäisiä asioita voitaisiin kyllä töniä haluttuun suuntaan yllä olevilla keinoilla, mutta silloin herää se kysymys: ”kenen haluamaan suuntaan?” Näitä suuria pieniä johtajia on puoluekenttä täynnä, jotka kaikki tietävät mikä on oikea tapa johtaa maata, yleensä käyttäen tätä nykyistä koneistoa siihen hyväksi. Mutta jostain syystä yksikään ei ole saanut edes auttavasti kerättyä taakseen niin vahvaa kannatusta, että he olisivat valmiita tekemään sen mitä siihen muutokseen tarvittaisiin. Outoa, eikö?

Edelleenkin vaan koko järjestelmä on alusta alkaen luotu hallitsemaan ihmisiä hyvin harvojen tahdosta. Siihen hallintaan ei kuulu asiat kuten vapaus tahi edes kansanvalta, koska ne ovat suoraan ristiriidassa sen tarvittavan hallintakoneiston kanssa, joka tätä sirkusta pyörittää. Ja tähän sirkukseen osallistuminen on loputon oravanpyörä, johon ne vallanpitäjät haluavat joka ikisen ihmisen osallistuvan, vaikka edes sen kerran neljässä vuodessa allekirjoittamalla valtansa jollekin sattumanvaraiselle puhuvalle päälle, jolla ei liioin sitä valtaa ole. Kun kansalle saatiin vihdoin ja viimein massamedia aikaiseksi, ihmisjoukon muuttaminen massaksi, joukkomieleksi, muuttui helpommaksi kuin koskaan ennen. Siksi ihmiset haluavat muutaman vuoden välein sen hetkisen tyrannin pään vadille, mutta eivät edes harkitse tyrannian lopettamista kokonaan. Keinotkin sille lopettamiselle jo tiedettäisiin, mutta tottelemattomuuteen pitää tietää mikä on vastassa.

Jos tulkitsit tämän kaiken niin, että ”se vaan taas passivoi ja käskee olla tekemättä mitään”, voit onnitella itseäsi - olet täysin yhteensopiva koneiston oravanpyörään ja voit jatkaa juoksua kunnes jalat eivät enää kanna. Yhtä asiaa vallanpitäjät kuitenkin vihaavat yli kaiken: onnellista yksilöä. Miten kukin sen oman onnensa ja ilonsa löytää on kuitenkin tasan tarkkaan yhdestä ihmisestä kiinni - itsestä. Olenko itse jo löytänyt sen ilon ja onnen, kun kerran siitä puhun? No en helvetti ole, miksi ihmeessä luulet että käyttäisin aikaani tuntikaupalla tämänkin tekstin kirjoittamiseen keskellä yötä?! Mutta se vuosikymmen tutkia miten tämä koneisto toimii on antanut täysin kiistattomat todisteet itselleni siitä, että sitä auvolaa ei sieltä oravanpyörästä löydy. Ikinä. Mutta älä minua usko, vaan sinun on löydettävä se reitti itse. Ajattelin kirjata sitä polkua tänne blogiin sitä mukaan kuin matka etenee… siis sitä omaa matkaani. Jos oma reittisi kulkee raapustamalla se numero lappuun vuosi toisensa jälkeen niin mikä minä olen sitä tuomitsemaan.

No mikä sitten muka tilalle, anna parempi vaihtoehto!

Vuosisatojen koottu tieto yhteen twiittiin

Jos menet vihjaamaan, että äänestäminen ei ehkä ole tie ulos tästä montusta niin lähes poikkeuksetta siihen saa vastauksen tyyliin ”no mikäs sitten jos ei tämä kelpaa?!” Miten äänestämättömyydellä voidaan vaikuttaa on esimerkiksi vaaliboikotti, josta löytyy tietoa netin syövereiden lisäksi tietoa myös tästä linkistä. Se mitä tilalle ja tapa millä tämä ”anna parempi vaihtoehto sitten tilalle” esitetään onkin sitten taas toinen soppa - jos asia esitetään puhtaasti kysymyksenä, eli jos nykyinen malli ei toimi niin mitä tilalle, tähän vastauksena suosittelen jatkamaan tämän tekstin lukemista. Jos taas tämä kysymys naamioidaan vasta-argumentiksi, kuten usein tehdään, siinä törmätään ongelmaan: jos sinä väität, että kannattaa äänestää koska se on ainoa tapa vaikuttaa ja aina pitää yrittää, johon minä saattaisin vastata vaikkapa että eikö ne 100 edellistä vuotta samaa ”oikein äänestämistä riittänyt?”, ei se ”no mitäs sitten tilalle” ole vastaus argumenttiin vaan yritys kääntää keskustelu toisaalle ja todistustaakka pois itseltä. Tämä nykyinen järjestelmä on jo tosin sillä tasolla, että ”mikä sitten tilalle” on sama kuin kysyisi ”Mitä muuta kuin kissanpaskaa me muka voisimme syödä?”

Jos siis esitit kysymyksen argumenttina, koittaisit edes yrittää argumentoida omaa kantaasi etkä vain kääntää huomiota toisaalle, jookosta? Mutta vilpittömään kysymykseen ”mutta mitäs sitte jos ei tämä?” on vastauksena… se riippuu. Ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta moiseen kysymykseen, vaan se riippuu lukemattomista eri asioista jotka on syytä ottaa huomioon. Jos haluaa lyhyen ja ytimekkään vastauksen niin lainataan Platoa: Paras on Aristokratia, toisena Timokratia, kolmantena Oligarkia (olemme tässä vaiheessa), neljäntenä Demokratia ja viimeisenä Tyrannia, johon olemme matkalla käymättä demokratiaruudussa. Auttoiko? Plato ei tosin tainnut kertoa miten sinne parhaaseen päästäisiin vaan enemmänkin kuinka sieltä luisutaan alas, mutta sitäkin voitaisiin toki pohtia miten saisimme tämän demokratiaksi naamioidun tyrannian esiasteella olevan oligarkian käännettyä ihmisten parhaaksi, ei vain harvojen parhaaksi. Tyrannien kaatamisen keinot on tiedetty jo vähintään viisi vuosisataa, mutta jostain syystä nyt kuvitellaan että se tapahtuu juuri päinvastaisella toiminnalla, eli leikitään mukana äänestämällä ”oikein”. Esitänkin kysymyksen: missä menee raja vastuullisen kunnon kansalaisen uudelleen yrittämisen ja Einsteinin hulluuden määritelmän (toistaa toimimatonta ja odottaa eri tulosta) välissä?

Takaisin riippumiseen, eli mistä se vastaus riippuu mikä on ”paras” vaihtoehto. Se riippuu arvoista, eli jokaisen yksilön omasta näkemyksestä mikä on hyvää ja mikä pahaa, haluttavaa tai halveksuttavaa. Ihmiset eivät tosin turhaan moisia pohdi, mikä paljastui hiljattain käydyssä keskustelussa hieman huvittavalla tavalla. Arvot olivat ”vapaus” ja ”individualismi” (eli kollektivismin vastakohta). Arvoissa ei mitään vikaa, mutta mitä haluttiin? Nykyinen ”demokraattinen tasavalta”, mutta vaan oikeilla tyypeillä vallassa. Ongelma: tasavalta, missä jotkut ovat vallassa muiden yli ei ole vapautta. Perustuslaillisen Tasavallan ideana olisi yksilön oikeuksien puolustaminen enemmistöltä sekä valtiolta, mutta se ei ole vapautta vaan oikeuksien, tarkemmin sanottuna väliaikaisten etuoikeuksien kannattamista. Väliaikaisten, koska valtio voi ne oikeudet viedä pois koska tahansa. Toisekseen, jos kannattaa demokratiaa, kansanvaltaa, silloin yksilö ei ole ensin vaan yhteisö, eli kyseessä on kollektivistinen, ei individualistinen, aate. Rahvaanvalta ei suojele yksilöä enemmistön tyrannialta minkä vuoksi ”sivistyneissä” maissa on päädytty tasavaltaan demokratian sijaan. Roomasta siis kopioitiin malli, ei Ateenasta.


Siis mitä oikeasti tilalle, ei enää kiertelyä!

Arvot siis ovat selvillä, nyt päästään käytännön puoleen asiassa. Ensiksi, täytyy ottaa huomioon lähtötilanne. Kansa ei tiedä, ei ymmärrä eikä sitä kiinnosta politiikka. Kun asiat ovat riittävän hyvällä tasolla, purnauksen lisäksi muutosta ei edes haluta koska se pelottaa. Tehdään siis pelkkiä pieniä viilauksia nykyiseen? Virkamieshallitusta on ehdotettu, missä alan parhaat ammattilaiset palkataan tehtäväänsä, eli johtamaan tätä maata. Kuka ne valitsee ne ”parhaat” onkin taas aivan toinen asia. Entäpä jos jatketaan samalla mallilla, mutta annetaan kansalle oikeus vaikuttaa suoraan vaikkapa RIC:n suoran demokratian kautta? Media sanelisi siis maan suunnan edelleen, eli jatketaan potkimista. Entä jos poliitikot laitettaisiin oikeudelliseen vastuuseen lupauksistaan sekä tekosistaan ja kansa oikeasti sitten ”valitsisi oikein”? Media ja sofistit ottaisivat vallan, nukkehallinto siis jatkuisi. Osa taas rummuttaa konstitutionalismia, eli olisimme perustuslaillinen tasavalta. Muuten hyvä, mutta maamme perustuslaista tietääkseni puuttuu niin sen valvonta kuin sen rikkojien rangaistukset, eli se perustuslaki olisi kirjoitettava uudelleen ja se ei vaatinut kuin… 5/6 enemmistön eduskuntaan? Äänestäkää todella tarkasti oikein, jos se on suunnitelmana!

Mutta jos ei tyydytä purkkapaikkaukseen vaan aloitetaan… jos ei puhtaalta pöydältä niin tilanteesta, missä ihmisiä oikeasti kiinnostaisi yhteinen ”hyvä”. Olisiko Platon luokitus oikein, eli harva johtaa muiden yli? Jos olisi, olisiko nämä johtajat synnynnäisesti, koulutuksensa mukaan vaiko kenties kansan suosion perusteella vallassa? Useissa elokuvissa tämä on maalattu dystopiaksi, jossa suuri sankarijohtaja “pelastaa” kansan ja luo ympärilleen armeijan suojaksi ja tyrannin ottein säännöt, jotka kieltävät kaiken väärän. Voimmeko siis luottaa harvaan, vai pitäisikö olla suurempi joukko vallassa jotka yhteistuumin sitten tekevät oikeita ratkaisuja? Deliberatiivinen radikaali demokratia, mutta siltikin edustuksellinen, esimerkiksi antaen jokaiselle edustajalle hänen kannatuksen verran painoa äänestyksissä? Ehkäpä vielä päälle kansalle vaihtoehtoiset tavat ajaa omat aloitteensa sinne eduskuntaan? Ehkä, ehkä…

Mutta kuuluuko kansalla olla valta? Joukko on tyhmä ja oikukas, keskiverto ihminen vain keskinkertainen, miksi hänellä pitäisi olla mitään valtaa päätöksentekoon? Rahvaanvallassa se massa määrää kaikesta ja jos se haluaa että jokin asia tapahtuu, se tapahtuu vähemmistön purnauksesta riippumatta. Siksi ”demokratia” nähtiin alempiarvoisena jo kauan sitten. Mutta entä jos se keskiverto ei olisi enää keskinkertainen? Jos kansalle kerrottaisiin heti pienestä pitäen miten asiat ovat, heille opetettaisiin hyveelliset arvot jo kehdosta lähtien ja ennen kaikkea, media kertoisi totuuksia, voisiko kansalle sittenkin antaa vallan? Olisiko ihmiskunta jo siinä vaiheessa, että se kykenisi unohtamaan itsekkäät ajatuksensa ja puhaltamaan yhteen hiileen ja oikeasti sen totuuden puolesta? Ensin pitäisi varmaan selvittää se totuus, jonka ihan jokainen tietää varmasti mistä sen löytää: *kaikki huutamassa samaan aikaan eri asiaa*. Ahaa, just just… ei taidettu viisasten kiveä vieläkään löytää? Ehkä se tulisi ratkaista heittämällä mikä tahansa kivi niiden päähän, jotka näkivät asian väärin? Niinhän ihmiskunta on tähänkin saakka ratkaissut kuka on oikeassa…


Vaikeaan kysymykseen helppo vastaus

Niin kauan kun joku kuvittelee olevansa oikeutettu valtaan muiden yli, on turha kuvitella luotavan ”reilua” järjestelmää. Kilpailu, eli yksi perimmäisistä syistä tälle ilmiölle, ei ole mikään ”luonnon laki” vaan ainoastaan paniikkireaktio kun jostain havaitusti tärkeästä asiasta on pulaa ja se oma tarve täytyy tyydyttää muilta ottamalla. Luonto hakee symbioosia, eri elämänmuotojen harmonista yhteiseloa. Samat tahot, jotka kertoivat vahvimman oikeuden olevan se luonnon laki ovat muuten samojen sukujen esi-isiä, joiden jälkikasvut nyt istuvat suuryritysten johdossa ja vetelevät naruista haluamallaan tavalla. Mutta se on tietenkin puhdasta sattumaa, että oikeutuksen vallalleen kertovat olisivat hyödyntäneet sitä tarinaa päästäkseen ja pysyäkseen vallassa. Pois se meistä, emmehän me epäilisi virallista tarinaa siitä, että hierarkia on ainoa oikea tapa rakentaa yhteiskunta?

Siksi haukumme esimerkiksi ”vastustajiamme” sosialisteiksi ja kommunisteiksi, kun julistamme olevamme individualisteja… siinä samalla kun kerromme demokratian ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion olevan hyviä asioita. Siksi jotkut haukkuvat natseiksi niitä, jotka eivät halua juuri sitä sen hetkistä totalitaarista mallia vaan tahtoisivat saada edes joitain vapauksia tai edes niitä etuoikeuksiaan takaisin, joita silloin joskus he muistavat olleen vielä olemassa. Ja ne, jotka käsitystämme termeistä ja asioiden oikeasta laidasta manipuloivat, nauravat jälleen kerran matkallaan pankkiin, joka tulostaa kansalle monopolirahaa että saavat tapella keskenään kaikkien niiden kanssa, jotka näkevät asiat väärin. Salaliittoteoriaa? Ei, vaan karu todellisuus jota sinun ei haluta tietävän, koska siinä kohtaa kun alat epäillä yhtä osaa koneistosta, saatat alkaa epäilemään myös niitä perususkomuksiasi, joista yksi esimerkiksi kertoo kuinka maailma pelastuu kunhan vaan kaikki äänestävät oikein.

Mutta meillä kaikilla on vapaa tahto, jolloin voimme valita mihin uskomme. Voimme uskoa universumin parasta hallitusta, jonka mukaan yhteiskuntamme kehityksen huipentumana on muovipussiin paskominen ja kylmässä nälän näkeminen. Voimme myös uskoa että kyllä se tällä kertaa muuttuu kunhan vaan kaikki äänestävät oikein, vaikka valtamediaa myöten kaikki toistavat samaa tarinaa. Voimme uskoa, että se oma idolimme kyllä korjaa asiat eikä suinkaan jää vain koneiston hampaisiin jos niin pitkälle urallaan etenee. Voimme myös alkaa pohtimaan ja kyselemään vaikeita kysymyksiä niin itseltämme kuin muilta. Jokainen on myös oikeutettu nostamaan vaan jalat pöydälle ja katsomaan kuinka maailma palaa ja ihmiset ovat toistensa kurkuissa kiinni koska… syyt. Ainoa ihminen johon voimme todella vaikuttaa on kuitenkin se oma itse. Ei ne muut, ei edes ne omat läheiset. Itse. Mutta se mitä me teemme tai jätämme tekemättä, mitä sanomme tai jätämme sanomatta, se kaikki vaikuttaa itsemme lisäksi myös kaikkiin muihin. Hyvin vähän, epäsuorasti, toki, mutta vaikuttaa. Jokainen voi olla suuri ”muutosjohtaja” omalla esimerkillään. Niin suuri, että muuttaa oman elämänsä paljon paremmaksi ja saa muut toimimaan samoin. Tai sössii koko oman juttunsa, siihenkin on meillä vapaa tahto vaikkemme itse ehkä sitä tahtoisikaan. Mieti, se ei ole laitonta… vielä.

Vaaliboikotti vaikuttamisen keinona

Vain äänestämällä voi vaikuttaa!

Äänestämisen argumentointia jo aikaisemmin pohdinkin, joten keskitytään tällä kertaa käytännön asiaan eli siihen, miten ihmeessä vaaleja boikotoimalla voisi mihinkään vaikuttaa. Länsimaisessa demokratiassa, eli tasavallassa ainoastaan annetut ja hyväksytyt äänet lasketaan. Kirkkovene tai Aku Ankka ei siis voittaa vaaleja, samoin kuin käydä raapustamassa sinne lappuun RIC ei ääntä suoralle demokratialle anna, koska niin se järjestelmä ei nyt vaan toimi. Käytännön kannalta on siis se ja sama jättääkö sirkuksen väliin vai protestoi vaaleja käymällä sen oman taideteoksensa sinne ääntenlaskijoiden kiusaksi tai iloksi vetämässä äänestuslirpakkeeseen. Äänestämättömyys vaikuttamisen keinona saattaakin vaikuttaa hölmöltä asialta, useammastakin syystä, mutta sille on olemassa myös hyviä argumentteja kuin myös käytännön esimerkkejä maailmalta. Hakukoneiden ”parhaat” osumat vaaliboikotille kertovat tosin tarkkaan valikoidun kuvan sen toiminnasta - miksiköhän?

Giulio Andreotti oli väitetysti sanonut, että jos äänestämättömien osuus nousee 60%:iin, poliitikot ja järjestelmä on kusessa. Toisten mukaan ei niitä poliitikkoja kiinnosta paskan vertaa moniko äänestää tai jättää äänestämättä. Vastakkaisista kannoista huolimatta molemmat ovat nähdäkseni oikeassa. Itse vaalit ovat lailliset vaikka vain edustajat kävisivät itseään äänestämässä ja koko muu kansa boikotoisi vaaleja - näin tämä meidän järjestelmä nyt vaan toimii. Mutta järjestelmä itse on siinä vaiheessa kusessa, koska se perustuu ajatukseen oikeutetusta vallasta kun enemmistö antaa sille oikeutuksen. Himpun verran vaikeaa koittaa argumentoida oikeutetun vallan puolesta jos itse järjestämissään vaaleissa enemmistö sanoo ”ei”. Kansanvaltaisissa maissa yli 50%:n äänestämättömyys mitätöisi vaalit, koska se olisi kansan tahto. Tasavalloissa ei, kuten ei diktatuureissa ja muissakaan oligarkioissa.

Koska äänestämättömyys voi johtua lukemattomista eri syistä, aivan samoin kuin jonkin edustajan tahi puolueen kannattaminenkin, valitettavasti kuten vaaleissa on tapana vain tulos ratkaisee eikä ketään kiinnosta miksi kukin teki oman valintansa. Enemmistö äänestämättä jättävistä on kuitenkin pettynyt siihen nykyiseen malliin eikä sitten vaan äänestä. Ja tähän faktaan voisi valtaa vastustava oppositio perustaa oman argumenttinsa ja ohjelmansa. Äänestämättömät tukisivat siis sitä valtaa vastustavaa oppositiota sillä, että eivät tekisi yhtään mitään. Lain mukaan vain annetut äänet kertovat kannatuksen suunnan, mutta ihmisiä ei johdeta faktoilla vaan tarinoilla. Ja tarina siitä, kuinka enemmistö kansasta ei kannata järjestelmää osoitettuna yli puolella kansan äänistä on aika vaikuttava tarina. Vähintäänkin se pakottaa aiheen mediassa keskusteluun, toisin kuin pienpuolueiden kärpäsenpaskan kokoinen kannatus.


Käytännön vaikutus

Jos kukaan ei äänestämättömyyttä käännä oman näkemyksensä kannatukseksi, ei ne puuttuvat äänet tietenkään mitään asiaa aja mihinkään suuntaan. Myöskin hyvin pieneksi jäävä äänestämättömyys, kuten Suomessa on ollut tapana, ei liioin tule maailmaa muuttamaan. Toisaalta, eipä se tule sillä marginaasella kannatuksella pienpuolueille, eikä minkään vanhan puolueen nousseella tai laskeneella kannatuksella ole merkitystä yksipuoluejärjestelmässämme. Tarvittaisiin siis organisoitu vaaliboikotti, eikä vain joukko ihmisiä jotka eivät äänestä. Todennäköisyys sille on tosin hyvin pieni, koska ihmiset on indoktrinoitu uskomaan siihen ainoaan oikeaan tapaan vaikuttaa ja kaikki muu on pahaa syntistä.

Maailmalla vaaliboikottien vaikutus on ollut… vaihteleva. Länsimaisissa demokratioissa laajamittainen boikotti on harvinaisuus, mutta vähemmän länsimaistuneissa paikoissa on oppositio onnistunut boikotoimaan vaaleja joskus hyvinkin vahvasti. Autoritäärisissä valloissa tämmöisen boikotoinnin seurauksena on köysi usein vain kiristynyt kansan kaulassa, koska diktaattoreja ei uhmata mieltään osoittamalla. Joskus vaaleja on uusittu ja joku voisi väittää muutoksiakin tapahtuneen. Kuinka suuressa mittakaavassa ja mihin suuntaan, se onkin toinen asia. Mutta se on osoitettu useasti, että oppositio voi hyödyntää tyytymättömyyttä myös boikotilla, jolloin kansan kannatus heidän aatteelleen saa myös puhtaat protestiäänet mukaansa.

Ilman valmista strategiaa äänestämättömyys ei vaikuta käytännössä mihinkään, mutta jatkuva äänestämisen kiinnostuksen lasku saa median puskemaan loputonta ”tämä on erittäin vaarallista demokrtiallemme”-sontaansa, mikä taas kertoo paineesta sielä vallan huipulla. Organisoitu vaaliboikotti peruskirja 77:n kaltaiseen manifestiin ja oikeasti nykyistä valtaa vastustavaan oppositioon yhdistettynä olisi täysin kelvollinen strategia asioiden muuttamiseen. Kuka sen sitten tekisi ja kuinka moinen projekti voitaisiin suojata ”myyriltä” onkin taas asia erikseen, mutta näiden samojen ongelmien kanssa edes politiikan kautta vaikuttamista leikkivät tahot joutuvat taistelemaan. Yhteinen vihollinen: ”valtaa vastaan” olisi kuitenkin se pienin yhteinen nimittäjä ja sen kaadon jälkeen vasta sitten ratkaistaisiin millä parhaalla idealla jatkettaisiin. Siksi boikotti on ainoa yhdistävä asia, koska se olisi järjestelmää itseään vastaan kaikin keinoin. Tosin, suurin osa ihmisistä ei vastusta itse järjestelmää, vaan ainoastaan sitä sen hetkistä sakkia joka painelee nappeja. Ja he eivät tule vaaleja boikotoimaan, pyrkiessään itse päästä hyötymään siitä nykyisestä.


Peruskirjasta

Peruskirja 77, eli se Vaclav Havelin (ja kumppaneiden) Tsekkosslovakiassa 1977 hujakolla raapustama julistus johti aikoinaan sen tyrannian kaatumiseen. Ihmisille annettiin jokin asia mihin uskoa, jotain parempaa kuin se sen hetkinen. Vuosiahan siinä meni ja vuosien jälkeen valta palasi myös takaisin harvojen käsiin, mutta pienen hetken ajan organisoitunut ja vahvan aatteen omanneet ihmiset kykenivät muuttamaan maan suunnan. Silloisen tyrannian vaikutus oli kansalle kouriintuntuva, minkä vuoksi vastustus kasvoi kuin itsestään. Ihmiset näkivät kuinka se vaihtoehtoinen näkemys oli myös heidän mittapuullaan parempi vaihtoehto, joten he siirtyivät sitä kannattamaan. Voitaisiinko samaa sanoa myös Suomesta? Tyrannit vallassa ja parantamisen varaa olisi?

Toki, mutta... Se jäätävän iso ”mutta” kun on siinä se, että suurin osa kansasta elää autuaan tietämättömänä näistä ongelmista niin kauan kuin Salkkarit tulee ajallaan, Big Brotherissa on riittävästi draamaa ja Putouksen kaarti jaksaa naurattaa. Jostain syystä nyt kuvitellaan, että tähän nykyiseen dystopiaan olisi herännyt riittävästi väkeä, että he äänestämällä voisivat asiaan vaikuttaa vaikka edes äänestämättömien osuus (eli ne, jotka eivät tue vanhoja puolueita) ei riitä nostamaan aihetta julkiseen keskusteluun kuin sivuhuomautuksena halveksuttavasta nukkuvien joukosta. Kansa saa siis valita jälleen kerron syökö se kissan- vai koiranpaskaa sielä äänestysuurnilla. ”Ei kiitos enää lisää paskaa” kun ei ole annettuna vaihtoehtona, muuta kuin periaatteen tasolla. Käytönnössä moista vaihtoehtoa ei ole, ainakaan vielä.

Koska suurin osa ei ongelmaa näe, ei se enemmistö tule koskaan kannattamaan mitään valtavirrasta poikkeavaa näkemystä. Helpoin tapa olisi ensin osoittaa sen ongelman olemassaolo boikotilla ja sen jälkeen pakottaa asia julkiseen keskusteluun. Nyt halutaan kiivetä perse edellä puuhun ja toivoa että kansa innostuu sitä sirkusesitystä katsomaan. Kukin tavallaan, tietenkin, eikä vaaliboikotti liioin ole mikään varma keino maailman muuttamiseen. Testattu ja toimivaksi todistettu, toki, mutta kuka sitä nyt historiasta jaksaisi oppia koska maailma on muuttunut niistä ajoista melkoisesti. Maailma on muuttunut, tietenkin, mutta ovatko ihmiset sen mukana? Tarinoilla sitä edelleenkin massoja ohjataan… Maailmalla järjestelmää vastaan puhuvia on nakattu selliin, Suomessa heidän hiljentämisen hoitaa maailman paras oppositio.

Äänestys argumentoituna

Kumpi näkemys on oikea - äänestää vaiko ei äänestää?

Toisin kuin osa kuvittelee, kaksi vastakkaista argumenttia voivat pitää molemmat paikkansa. Kannattaako äänestä vaiko jättää äänestämättä on ollut pitkään yksi demokraattisen järjestelmän avainkysymyksiä. Näkemyksiä aiheesta on suuntaan jos toiseen, mutta osa kuvittelee että se toinen puoli on väärässä ja toinen tällöin automaattisesti oikeassa. Monimutkaisissa asioissa asia kuitenkin on harvemmin näin puhtaan kahteen jakautuva, koska maailma ei ole binäärinen - kyllä tai ei. Argumentit niin puolesta kuin vastaan omaavat jokainen tietyn painotuksen siinä kokonaisuudessa ja se painotus on jokaisella henkilökohtainen, minkä vuoksi täysin samoilla tiedoilla varustetut ihmiset voivat päätyä vastakkaiseen näkemykseen keskenään.

Toki suuri osa perustaa näkemyksensä aivan muuhun kuin faktoihin nykyisestä järjestelmästä ja tämän vuoksi voitaisiin väittää moisten näkemysten olevan ”vääriä”, mutta jälleen asiasta ei ole mahdollista päätyä vain yhteen oikeaan kantaan kun ottaa huomioon enemmänkin asioita. Jos taas on jo päättänyt, että se oma kanta on ainoa oikea ja siitä poikkeavat vääriä, ei tätä tekstiä kannata lukea edes loppuun saakka vaan mennä julistamaan omaan oikeamielisyyttään kaikelle kansalle. Ne taas jotka valitsevat itsenäisen ajattelun ulkoa sanellun sijaan taas saattaa löytää pohdittavaa ja mahdollisesti kyseenalaistaa omaa näkemystään. Niin kauan kun ajattelu on sallittua, sitä kannattaisi mielestäni tehdä, mutta sekin on nykypäivänä jo varsin radikaali ajatus koska meitä paimennetaan jatkuvasti kohti hyvinkin lauhkeaa yhteiskuntaa jossa ajattelun taakka on otettu pois yksilön harteilta.

Keskustelua äänestyksestä voidaankin käydä monella taholla ja riippuen siitä mitä oletuksia järjestelmästämme hyväksytään lähtökohdaksi, voi keskustelu johtaa täysin päinvastaisiin lopputuloksiin. Tosin ei ole kovinkaan muodikasta aloittaa niistä lähtökohdista, koska silloin pysyttäisiin asiassa ja voitaisiin saavuttaa hedelmällinen keskustelu - kuka sitä nyt haluaa?! Jotkut lähtökohdat kun nostavat hyvin selvästi esiin sen asian, että mikä tahansa argumentti suuntaan tai toiseen joka on ristiriidassa perusolettamista, on täysin turhanpäiväinen. Esimerkiksi jos perusoletus on se, että vaalit eivät ole rehelliset ja ehdokkaat on jo valittu ennalta, mitä hyötyä on silloin äänestää? Käytännön tasolla ei mitään, periaatteen tasolla kovin heikosti apua, mutta siitä voitaisiin sen sijaan vetää johtopäätös, että tälle asialle on tehtävä jotain ennen kuin asiassa päästä yhtään alkua pitemmälle. Toisaalta, onko perusolettama edes oikea, siitä täytyisi keskustella ensin…


Tarvitseeko asiaa edes ymmärtää vai riittääkö pelkkä mielipide?

Jostain syystä varsin yleinen ja hyväksytty tapa mihin tahansa asiaan on omata siitä mielipide tietämättä tai ymmärtämättä siitä oikeastaan paskan vertaa. Kun miljoonat ihmiset tekevät samoin, se on normaalia ja normaali osa yhteiskuntaa. Äänestäminen on yksi näistä asioista. Sinun ei tarvitse tietää kuin miten kirjoitetaan numero lappuun ja ymmärtää pudottaa se lappu ohjatusti luukusta alas niin olet vaalikelpoinen kansalainen kunhan ikää on mittarissa riittävästi. Kaikki suurempi ajatustenjuoksu tähän prosessiin on tarinan mukaan eduksi, mutta sitä ei tarvita. Ja kun miljoonat ihmiset näin sitten tekevät, se antaa jollain maagisella tavalla pienelle joukolle ihmisiä vallan kaikkien muiden yli. Vielä kun hokee taikasanaa demokratia, niin siitä vallasta tulee totta! Ja sitten ihmetellään miksi asiat ovat niin päin prinkkalaa.

Kaikkien ei tietenkään tarvitse opiskella valtio-oppia tai perehtyä edes niinkin perustavaa laatua oleviin asioihin kuin millä tavalla ne äänet lasketaan ja tulkataan ”kansan tahdoksi”. Mielipiteen muodostamiseen asiasta kun riittää varsin hyvin vain omata vahvat mielikuvat asiasta. Jokaisella puolueella on esimerkiksi oma, median luoma, imago jonka perusteella valtaosa ihmisistä tekee päätöksensä. Yksikään fakta kyseisen puolueen toiminnasta ei riitä vakuuttamaan vahvasti imagoon uskovaa siitä, että se todellisuus ei lainkaan täsmää kerrottuun - ei anneta faktojen pilata hyvää tarinaa. Koska mitä sitten vaikka ovatkin myyneet takkinsa, se oma oikea puolue on siltikin ainoa oikea vaihtoehto! Puoluejärjestelmä itsessään jo tekee mallistamme puhtaan oligarkian, harvainvallan, mutta ei anneta siinäkään faktojen pilata sitä hyvää tarinaa. Puoluekuri, jota osa virheellisesti väittää laittomaksi, on itse asiassa varsin olennainen osa tätä ”edustuksellista demokratiaa”. Koska emme käytä radikaalin demokratian työkaluja päätöksentekoon, tarvitaan asioiden sujuvaan etenemiseen luotettava määräenemmistö joka ikinen kerta ja tähän käytännön ongelmaan puolueet ovat tuoneet ratkaisun. Hyvän ratkaisun? Toimivuuden kannalta, ehdottomasti.

Puolueiden lisäksi myös sillä äänestämättömällä kansanryhmällä on hyvinkin tarkasti luotu imago. Kaikki tästä ryhmästä käytetyt nimet ovat lähestulkoon poikkeuksetta antamassa hyvin negatiivista mielikuvaa. Tämä on tietysti täysin ymmärrettävää, koska järjestelmä tarvitsee oikeuttaakseen itsensä kansan tuen ja äänestämättömyys on ainoa tapa osoittaa oman tukensa kieltämisen järjestelmältä itseltään. Osa on kehitellyt mitä moninaisimpia selityksiä itselleen ”pahoista äänestämättömistä”, jotka ovat syyllisiä kaikkeen siihen pahaan jotka ne äänestämällä valtaan päässeet ovat aiheuttaneet. Äänestämättömien omia argumentteja ei yleensä vaivauduta edes kuulemaan, koska kaikkihan sen tietää että vain äänestämällä voi vaikuttaa ja kuinka se on kansalaisvelvollisuus äänestää oikein! Älä siitä huoli, että tämä näkemys on lähtöisin aivan sieltä valtapyramidin huipulta, koska eiväthän ne niin tekisi ja joku olisi jo kertonut jos meillä olisi jokin muu kuin demokratia! Kuten vaikkapa perustuslakimme ensimmäinen pykälä, joka varsin selväsanaisesti kertoo Suomen olevan tasavalta - mutta sehän on sama asia kuin demokratia koska media niin kertoi!


Käytännön vai periaatteen argumentti?

Osoittaaksesi että olet hyvä kansalainen, sinun on äänestettävä annetuista vaihtoehdoista. Tähän periaatteelliseen näkemykseen tuntuu suuri osa kansasta nojaavan. Sinun kansalaisvelvollisuutesi on äänestää, piste. Asiasta ei voi neuvotella, koska yhteiskuntasopimus ja muuta lässynlässyniä sekä demokratia blaa blaa blaa. Suoraan oppikirjasta kopioituna ja toistettuna, kuten herramme käskevät. Vastakkaisessa päässä taas kenelläkään ei ole oikeutta valtaan muiden yli. Meillä ei ole mitään velvollisuutta antaa vapauttamme ”yhteiskunnalle”, koska se kuitenkin perustuu yksilöihin joista yksikään ei ole arvokkaampi kuin muut. Muuten hyvä periaate kumpainenkin, mutta se valta ei käytännössä välitä paskaakaan periaatteista. Valtaa ei kiinnosta miksi äänestät tai et äänestä, kunhan sen vaatimat kriteerit täyttyvät. Siitä päästäänkin asian ytimeen?

Vanhoja puolueita äänestävien määrä on maassamme varsin suuri. Niistä puolueista yksikään ei tule koskaan heiluttamaan venettä, vaan he ovat 100% tasavaltamme kannalla. Muutosta tähän nykyiseen suuntaan halajavilla onkin olemassa se karkeasti kahteen vaihtoehtoon typistettävissä oleva valinta: äänestääkö ”pienpuoluetta” jolla on ”oikea” näkemys, vaiko jättää äänestämättä ja täten boikotoida vaaleja. Lain mukaan jos niitä ääniä annetaan edes yksi, valinta on se mikä on tuloksen mukaan ja voittaja menee jatkoon. Käytännön seikkoihin perustuen ainoa tapa siis olisi äänestää ”oikein” ja sitä kautta muuttaa se suunta. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä, koska vain annetut äänen lasketaan ja sen mukaan valta puolueille jaetaan. Äänestämättömyys vähentää ainoastaan vanhoja puolueita vastaan olevien pottia, koska ne tapademarit hilaavat ahteerinsa sinne äänestyskopille joka tapauksessa. Ja koska elämme tässä fyysisessä todellisuudessa, meillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin äänestää oikein ja toivoa, että kansa ”herää”.

Mistä päästäänkin niihin pienenpieniin ongelmiin, jos siis kerrotaan sitä ”demokratia”-satua. Enemmistön mielestä ne vanhat puolueet kun ovat se oikea valinta ja siitä poikkeava on marginaalinen ja mitätön näkemys ja enemmistöhän ne asiat päättää, ei jokin sakki joka kertoo olevansa oikeassa. Suosiokilpailussa voi toki koittaa pelata julkkiskorteilla, mutta silloin se ei ole aate joka olisi ykkösenä vaan ainoastaan maine ja julkisuus. Aivan kuten persut Soinin opeilla tekivätkin - populistisen puolueen joka hänen gradunsa oppien mukaan johtaa vain yhteen asiaan, jota kukaan ei jaksa kuitenkaan tarkistaa joten ei siitä sen enempää. Nykyisen mallin mukaan meillä siis on kuitenkin kansan enemmistön haluama hallinto, joka tekee juuri kuten järjestelmä antaa sille luvan tehdä - täysin oman tahtonsa mukaan. Pulinat pois, tulos on virallinen ja päätökset pysyviä. Jos haluaa itseään oikeen kunnolla haastaa asiasta, voi pohtia asiaa myös niin että jos maailmaa johtaa se hyvin pieni joukko joka omistaa mediasta lähtien lähes kaiken, olisivatko he missään vaiheessa kyenneet iskostamaan kansalle myös sen näkemyksen, että on olemassa vain yksi oikea tapa vaikuttaa ja kaikki sitä uhmaavat ovat pahoja ihmisiä? Äänestä ketä itse meinaat tai älä äänestä, päätös on täysin sinun omasi. Valtaan halajavat haluavat siihen päätökseen tietenkin vaikuttaa ja näkeehän sen selvästi kuinka vaalit ovat tuloillaan - kaikki ovat yht'äkkiä politiikan kokemusasiantuntijoita! Argumenttien esitetty (äänen)voimakkuus ja varmuus kertovat siitä, kuinka vahvasti he kokevat tietävänsä asiasta totuuden. Varmimmat tietävät jopa sinun näkemyksesi koskaan sitä kysymättä.

Äänestämättömyydestä, taas kerran

Ketä se pelottaa ja miksi?

Kuten aikaisempia tekstejäni lukeneet jo tietävätkin, olen muutamaan otteeseen raapustanut demokratiasta ja äänestämisestä. Yksi jos toinenkin podcast ja livekin on asiasta tullut höpistyä, mutta minään auktoriteettina minua ei voida asiasta pitää koska eihän ne vuodet asiaa tutkineena tai avointen yliopistojen kurssit semmoiseksi ketään tee - ainoastaan median esiin nostamat ”asiantuntijat” ovat oikeita auktoriteetteja. Ei siinä, ei minua kannata tässä tai muissakaan asioissa uskoa, vaan jokaisen tulisi itse tutkia näitä asioita ihan itse. Aniharvalla on siihen kuitenkaan aikaa, joten aidan yli mennään siitä mistä se rima on matalin, eli kiltti ja luotettava uutisjuontaja televisiossa kertoo totuuden äänestämisestä. Aivan kuten hän kertoi totuuden ilmastonmuutoksesta, zombie-viruksesta, NATO:sta ja nykyisestä sotatilanteesta sekä siitä, kuinka monta sukupuolta voi synnyttävällä oikeasti olla. Tiedäthän, niitä elämän suuria ja muuttumattomia faktoja, suoraan kotisohvalle toimitettuna.

Liberaalin demokratian ideaan kuuluisi ”ajatusten markkinapaikka”, missä eri näkemyksiä punnittaisiin avoimesti ja ennen kaikkea julkisesti. Länsimaiseen demokratiaan taas kuuluu tarkkaan valittu yksi virallinen näkemys kaikista asioista, joista poikkeavia näkemyksiä käsitellään tilanteeseen sopivalla tavalla. Jos edellä mainituista suurista asioista sinulla on se ”oikea” näkemys, olet hyvä ihminen ja kunnon kansalainen. Mutta auta armias jos edes hetkeksi viihdytät ajatusta, että edes pieni osa siitä tarinasta ei täsmääkkään, olet paha syntinen joka tulisi vaientaa keinolla millä hyvänsä. Kun vaan nyökyttelee muiden mukana, ei tule karhatuksi pois mistään ryhmästä ja moni onkin valinnut lauhkean ”kyllä-miehen” aseman yhteiskunnassa, koska hän sopii kaikkiin asemiin ja tilanteisiin ärsyttämättä mitään tahoa. Näiltä tyypeiltä kun kysyt näkemystä mistä tahansa asiasta, he osaavat välittömästi antaa oikean, ennalta ulkoa opetellun vastauksen… esimerkiksi: Vain äänestämällä voit vaikuttaa, äänestämättömyys pelaa vain vastapuolesi pussiin!

Yhteinen asia näissä kaikissa aiheissa on myös se, että niiden markkinoinnissa käytetään sotapropagandaa. Yksistään jo tämä seikka pitäisi osoittaa vilunkipelin olevan meneillään, mutta koska sotapropagandalla on tarkoitus saada ihmiset siinä samalla pelkäämään, ei se järjenjuoksu onnistu enää kun on jännäkakka pultussa. Vallanpitäjiä siis äänestämättömyys pelottaa melkoisesti, sen näkee propagandan tasosta ja määrästä, mutta miksi ihmeessä sitten näitä pienpuolueita se sama asia nyt pelottaa? Varmaankin siksi, että he olettavat sen oman näkemyksensä kannatuksen löytyvän kaikista niistä, jotka eivät kannata nykyisiä puolueita - jokainen äänestämätön on siis potentiaalinen kannattaja vaihtoehtoisille näkemyksille! Paitsi että moniko nykyisiin puolueisiin tyytymätön oikeasti haluaa jonkun muun paketin niiden sijaan? No, sehän nähdään tietenkin vaaleissa, koska kaikkihan sen tietää että vain äänestämällä voi vaikuttaa ja äänestämättömyys pelaa vain vastapuolen pussiin!


Boikotti vai ”oikein” äänestäminen vaikuttamisen keinona?

No mutta mitä hittoa äänestämättömyydellä muka voisi saavuttaa? Länsimainen demokratiahan toimii niin, että äänestämättömien ääniä ei oteta laskuun ollenkaan, joten lain mukaan, jos yksikin menee äänestämään, se tulos on sitova. Ja kun ne tapademarit menevät kuitenkin äänestämään niin aina tapa vastustaa niitä vanhoja puolueita on mennä äänestämään jotain muuta. Päällisin puolin argumentti kuulostaa toki ihan loogiselta, koska käytännössähän se antamaton ääni ei ole minkään arvoinen ja ainoastaan ne ”oikeaa” tahoa äänestäneet ovat aidosti sitä toista ”väärää” näkemystä vastaan. Periaatteellisista syistä äänestämättömyys (esim. ei valtaa kenellekään muiden yli) on aina asia sinänsä erikseen, mutta käytännön näkökulmasta jokainen käyttämätön ääni on kuin hukkaan heitetty, koska se ei vaikuta tulokseen millään tavalla. Tavallisissa vaaleissa, tavallisessa tilanteessa, näin toki onkin - yhtäkään tyhjää lippua tai antamatonta ääntä ei huomioida laskuun millään tavalla ja ainoastaan ne annetut äänet vaikuttavat - eli vain äänestämällä voi vaikuttaa on todistettu! No, ei nyt ihan…

Siihen vaalitulokseen se äänestys saattaa vaikuttaa (jos siis oletetaan, että vaalit olivat ääntenlaskussaan rehelliset), mutta kuinkas se D'Hondtin matematiikalla menikään se tulos? Paikat pakkautuvat suurille listoille sekä ehdokkaille ja pienet ohitetaan tyystin. No mutta siksihän me tehdään vaaliliittoja! Siis liittoja, joiden vuoksi äänestäjä ei voi millään tietää kuka hänen äänellään menee läpi, ei edes puoluetta, mutta okei. Jos ajatus olisi pelkästään vastustaa niitä vanhoja puolueita, silloinhan jokainen ääni toisaalle on etu, mutta jos edes leikitään demokraattista päätöksentekoa, pitäisi äänestäjän tietää mitä puoluetta siinä edes tukee kun äänensä antaa. Siihen päälle vielä kun otetaan se seikka, että vaikuttamiseen tarvitaan enemmistö siitä tasavallan eduskunnasta, ei ne valtapuolueiden tyhjät vaalilupaukset taida siitä ”opposition” lupauksista juurikaan erota, jos kerrotaan että vaikutetaan johonkin päätökseen. Soinin luoma populistinen valeoppositio osoitti aikoinaan sen lähestulkoon ainoan keinon päästä isoihin pöytiin syömään, mutta sekin onnistui ainoastaan vallan siunaamana… ja tietysti kansan avustamana, koska kansa tiesi että se ainoa tapa vaikuttaa politiikkaan oli äänestäminen.

Äänestämättömyydellä kun ei voi vaikuttaa, senhän kaikki tietää! Pienessä mittakaavassa, ei voikkaan. Aivan kuten demokraattiseen järjestelmään kuuluu - marginaaliset ja pienet näkemykset ohitetaan, koska enemmistö on vallassa. Tämä ”enemmistö vallassa” on toki lähinnä vain vitsi, josta puhuin podin jaksossa 258, mutta enemmistöllä, jos se olisi nykyistä valtaa vastaan, on kuitenkin yksi keino osoittaa sen hetkiselle vallalle tyytymättömyytensä: Vaaliboikotti. Koska numerot kertovat tilanteen, voisi edes jotain valtaa omaava oppositio hyödyntää ne järjestelmän hylänneet omalle kannalleen todisteena, eli boikotoida vaaleja. Jokainen antamaton ääni olisi siis nykyistä järjestelmää vastaan sekä opposition puolesta, täysin riippumatta miksi ei äänestä tai mitä oikeasti haluaisi tilalle. Se mitä tilalle päätettäisiin myöhemmin, ensin olisi näytettävä tyytymättömyys järjestelmään itseensä. Suomen tilanteessa siinä on vaan semmoinen ihan pienenpieni ongelma, miksi tämä(kään) ei onnistu.


Mikä oppositio?

Sen lisäksi, että suomalaisista noin 70% kannattaa järjestelmää itseään ja ovat tyytyväisiä siihen neljän vuoden välein tapahtuvaan sirkusklovnien vaihtoon, meidän ”oppostio” tälle ei ole oppositio kuin siinä mielessä, että he eivät ole hallituksessa. Kyllä, maailmalla on tehty vaaliboikotteja useaan otteeseen ja välillä siinä on onnistuttukin, saaden jopa merkittäviä enemmistöjä valtaa vastaan, mutta vain aniharvoin siitä on seurannut järjestelmän muutos. Miksi näin? Aivan samasta syystä kuin Suomessakin - oppositio ei vastusta järjestelmää itseään, vaan haluaa vain itse valtaan muiden yli. Historiasta kun ei löydy tietääkseni yhtäkään esimerkkiä siitä, kuinka jokin tasavallassa valtaan noussut ryhmä olisi antanut vallan kansalle ja astunut sivuun valtaan päästyään. Jokainen koneiston itsensä sisään noussut ryhmä on jäänyt valtaan ja muutokset on tehty pönkittämään sitä omaa asemaansa. Vaaliboikotti autoritäärisissä maissa taas johtaa usein tyrannian tiukentumiseen, mutta onneksi semmoisia ei koskaan tai missään lännessä ole, eikös?

Jos edes teeskenneltäisiin liberaalia demokratiaa, mitään tämmöistä vallan kumoamista ei edes tarvittaisi, koska ihmiset saisivat elää rauhassa omalla tavallaan ilman sitä valtion jatkuvaa paimentamista. Asioista päätettäisiin yhdessä ja ne joille se päätös ei kelpaa, sovittaisiin myös se tapa jolla tilanne ratkaistaisiin heidän osaltaan. Maan suuntaa ohjailisi kansan tahto, eikä millään taholla olisi oikeutta manipuloida sitä yleistä mielipidettä. Mutta meillä ei mitään liberaalia demokratiaa ole, vaan länsimainen tasavalta, jossa kansa antaa valtansa neljän vuoden välein jollekin porukalle, joka tekee just kuten heitä käsketään korkeammilta tahoilta tekemään ja kansa jää ihmettelemään miksi taaskaan ei asiat korjaantuneet vaikka jokainen äänestikin mielestään oikein. Ja sama toistuu vuodesta toiseen, hieman eri tavalla ja eri lippuja heilutellen keskenään kilpailevat puolueet ylläpitävät sitä demokratian illuusiota pystyssä.

Mutta kyllä se tällä kertaa muuttuu, kunhan kaikki äänestävät oikein! Aivan kuten joka ikinen kerta tähänkin saakka. Jokainen toki tekee sen valinnan ja päätöksen itse, perustuen omiin tietoihin ja niihin omiin lehmiin ojassa - kenelleppä se hillotolppa ei kelpaisi? Jos on sitä mieltä, että jonkun on oltava vallassa muiden yli ja tämä nykyinen tapa ratkaista kuka siihen on oikeutettu on ihan jees, niin ehdottomasti kannattaa mennä äänestämään joka ikinen kerta. Enemmistö eduskunnassa ja koko kaksoisvaltion virkamieskoneisto uusiksi niin taivas on rajana kuinka järjestelmän voi muuttaa! Mitä, sanoitko ettei se aatteesi omaakkaan kansan syvissä riveissä selvää enemmistöä? Milläs oikeudella sinä silloin lähdet mitään muuttamaan, kun kerran järjestelmä oli demokraattinen, eli kansan tahdon mukainen? Ei, ei tasavalta ole koskaan ollut sama asia kuin demokratia ja demokraattinenkaan se ei ole kuin tarkasti valituilla mittareilla. Ei, vaikka se television kiltti setä toista väittääkin. Äänestäessä on siis syytä pohtia mitä kannattaa ja mitä oikeasti vastustaa. Koneistoa et voi vastustaa antamalla sille tukesi, mutta niitä ”pahoja” väärän puolueen tyyppejä toki voi siinä vastustaa. Mihin sillä voi käytännössä vaikuttaa onkin taas aivan #eriasia.

Vaarallinen näkemys äänestämisestä

Orja ei halua vapaaksi vaan itse valtaan

Varmin tapa näinä aikoina tulla somessa estetyksi täysin asiallisesta kommentista on mennä kertomaan ihmiselle, että äänestäminen ei ole lainkaan hyvä juttu. Sillä saa nopsaan eston niin valtavirtaiselta toimijalta, mutta yleensä vielä nopeammin ”vaihtoehtoväeltä”. Jos ei kestä poikkeavaa näkemystä poliittisesta asiasta, ei kannata kyllä politiikkaan lähteä. Tämä siis näin ihan ensimmäisenä huomiona, koska siellä sirkuksessa saattaa tulla vastaan ihmisiä, jotka ovat eri mieltä kanssasi! Miksi ihmeessä siis äänestämättömyys koetaan niin vaarallisena, ”black pill” näkemyksenä, josta paukkuu estot ennen kuin ehtii edes sanoa: ”olisit äänestänyt jo viime kerralla oikein niin ongelmaa ei olisi”? En tietenkään pysty katsomaan ihmisten pään sisälle (ja näkemään sitä koneiston juoksupyörää joka sielä vipattaa kuin viimeistä päivää), mutta jatkokommenteista päätellen ja niistä myöhemmistä purnauksista voidaan arvioida muutama seikka. Ei nyt kuitenkaan pohdita miksi valtavirtapoliitikot näkemyksestä suuttuvat, koska heille asiaa on turhaa edes lähteä selittämään.

Jollain tasolla ihmiset kun ovat ymmärtäneet, että se heidän ”ei valtavirtainen” näkemyksensä on pieni vähemmistöaate, jota he eivät kykene juurikaan levittämään tavan kansalle koska media pitää siitä huolen. Siksi jokainen äänestämätön, järjestelmään pettynyt tai mikä se syy onkaan, on potentiaalinen ”oman puolen äänestäjä”, siinä kun ne tapademarit ja pikkuporvarit äänestävät aina ja iankaikkisesti niitä omia puolueitaan. Siispä jokainen järjestelmää tukematon ihminen on pois heidän pussistaan, eikä valtapuolueiden kuppikunnista. Siinä kohden voi tietysti väittää, että ei muka ole itse valtaan pyrkimässä vaan ”tekosyy 1,2 & 3”, mutta kun pyrkii asemaan jossa on vallassa muiden ylitse, kuten noissa eri vaaleissa valituissa sirkuksissa paikkoja yleensä jaetaan, on pyrkimässä valtaan muiden yli. Ja silloin jokainen sitä haittaava asia, aate tai ihminen on tavalla tai toisella vihollinen. Jokainen samaan suuntaan pyrkivä mutta hieman eri asialla olisi taas kilpailija, mutta usein ne kanssakisaajat nähdään myös vihollisena vaikkeivat he semmoisia olekaan. Koska väärin vastustaminen on edelleenkin se suurin synti, äänestämättömyys on se pahin kanta koska siinä vastustetaan koneistoa väärin!

… Jos ei siis oteta huomioon sitä pikkuseikkaa, että äänestämällä TUKEE KONEISTOA, ei vastusta sitä. Jokainen oppositio ja pienpuolue on osa sitä samaa sirkusta ja tukee järjestelmää, pyrki sielä sisällä ajamaan mitä agendaa tahansa. Ei siinä, koneistoa saa tukea niin halutessaan ja sinne muiden yli valtaan pyrkiä jos tuntee olevansa siihen oikeutettu, mutta silloin kannattaa pyyhkiä ne harhakuvat itse sen järjestelmän vastustamisesta. Hallintajärjestelmämme on luotu tasan tarkkaan yhteen asiaan: vallan muiden yli oikeuttamiseen niin, että kansa sen ilomielin antaa. Siksi äänestämättömyys on se järjestelmän vihollinen, mutta myös vihollinen niille, jotka kuvittelevat vastustavansa orjuutta tukemalla sitä sillä, että uskottelee sen olevan hyvä juttu kunhan sen vaan tekee oikein! Aivan kuten asiat korjaantuvat ensin äänestämällä oikein, ne saadaan korjattua oikealla vallankäytöllä koska valta muiden yli ei ole koskaan kääntynyt niitä alle jääviä vastaan. Eipä siinä, äänestys kun on aikuisten versio kirjoittaa Joulupukille niin kyllä se varmasti ensi kerralla onnistuu…


Juoksupyörä

Jos on havahtunut siihen, että meille satuillaan tuolta valtamedian suunnasta 24/7, onneksi olkoon, olet päässyt sisälle siihen suureen julkiseen salaisuuteen jonka Edward Bernays palttiarallaa sata vuotta sitten kirjoitti kirjaansa. Se ”näkymätön käsi” joka ohjaa yleistä mielipidettä on se, joka oikeasti on vallassa. Kun järjestelmä perustaa oikeutuksensa ”kansan tahtoon”, on se taho joka pystyy kansan tahtoa manipuloimaan vallassa. Mind. Blown?! Tiedän, mutta tästä pitää vielä ottaa askel eteenpäin eli huomata, että jos sinä et saa omaa näkemystäsi julkiseen keskusteluun, se pysyy edelleen sinä kärpäsenpaskan kokoisena aatteena. Ja kyllä, tiedän varsin hyvin että kun se nykyinen ”pienpuolueilla maailma kuntoon” näkemys on kärpäsenpaskan kokoinen osa kokonaisuutta, tämä minun ”ei valtaa kenellekään muun ylitse” on siitä vielä monta askelta pienempi vähemmistönäkemys. Mutta toisin kuin ne valtavirtaisemmat näkemykset, minulla ei ole tarvetta saada muita ihmisiä olemaan kanssani samaa mieltä vaan kerron oman näkemykseni julki ja siitä saa jokainen rasittaa omaa harmaata korvien välissä olevaa massaansa kuten itse haluaa.

Mistä suunnasta kukin sitten haluaa lähestyä tätä järjestelmää ja sen ongelmia tietenkin vaihtelee, mutta kaikki tiet vievät siinäkin Roomaan - tätä ei olla rakennettu kansan eduksi vaan vallan pönkittämiseksi harvojen käsiin. Itse olen pääosin toistaiseksi tonkinut asiaa yleisen mielipiteen eli propagandan suunnalta, siinä kuin osa taas on katsonut ongelmaa vaikkapa sääntöpohjaisten mallien ongelmien kautta. Yhtä kaikki, yksikään katsomissuunta ei tietääkseni ole johtanut siihen näkemykseen, että järjestelmä olisi kokonaisuudessaan positiivinen kansalle. Kyllä, sieltä voidaan löytää aina joillekin ryhmille positiivisia asioita siinä kun se yhden etu on sitten yleensä joltain toiselta pois. Voitaisiinko jokin järjestelmä sitten luoda kaikkien etua ajattelemaan? En näe syytä, etteikö se olisi mahdollista. Vallanpitäjillä ei kuitenkaan ole jostain kumman syystä pienintäkään mielenkiintoa siihen suuntaan ohjaamiseen… miksiköhän?

Tämä nykyinen juoksupyörä, missä ihmiset syntymänsä jälkeen indoktrinoidaan koneiston osaksi ja he käyttävät merkittävän osan elämästään sen heitä rankaisevan käden ruokkimiseen, ei kuitenkaan palvele ihmisten etua kuin hyvin harvoissa tapauksissa. Nimittäin niissä tapauksissa, missä ihminen ottaa sen vallan muiden yli ja käyttää sitä omaksi edukseen. Kilpailu siitä, kuka saa eniten valtaa ajaakin ihmiset äärimmäisiin tekoihin ja siinä kisassa ne alle jäävät ihmiset eivät ole minkään arvoisia. Jos oma etu sitä vaatii, voidaan ne muut ihmiset uhrata omaa etua silmällä pitäen ja kun hallitsee sen yleisen mielipiteen, kansa on valmiina juoksemaan siihen miekkaan hymyssä suin. Pelko ja viha ovat vahvoja motivaattoreita, joten ei ihme että sitä kuulee lähes kaikkialla kuinka asiat menevät vielä huonommin jos ihmiset äänestävät väärät puolueet myös ensi kerralla valtaan. Kunhan vaan äänestää oikein niin asiat korjaantuu! Ja ne äänestämättömyydestä puhuvat niitä oikeita pahoja syntisiä sitten vasta ovatkin, joten älkää heitä kuunnelko vaan uskokaa meitä, jotka pyrimme valtaan ylitsenne!


Irti siitä vallasta

Jos asia yksinkertaistetaan äärimmilleen, voidaan sanoa että valta on niillä, jotka luovat rahan - pankit. Ei siis mitkään paikallispankit, vaan keskuspankit ja niiden omat keskuspankit. Rahan luominen tyhjästä ja sen antama valta ylittää kaikkien valtioiden johdot heittämällä, siitäkin huolimatta ettei sitä rahaa voi edelleenkään syödä. Mutta, vaikka pankeilla on valta, SINÄ päätät kuinka paljon annat sen rajoittaa itseäsi ja kuinka paljon tuet sitä valtaa. Vaikka järjestelmästä irtautuminen on tehty mahdollisimman hankalaksi, ne todelliset rajoitteet siihen omaan vapauteen ovat kuitenkin omien korvien välissä. Vapaus on tietysti se pelottava asia, koska vapauden kanssa tulee vastuu omasta itsestään eikä niitä ongelmia voi vaan ulkoistaa milloin mihinkin suuntaan. Tämä vapaus, nähdäkseni, onkin se suurin mörkö jonka pelosta ihmiset ennemmin tukevat järjestelmää, jonka tietävät olevan läpeensä ”paha”, sen sijaan että ottaisivat vastuun itse omasta elämästään.

Itse yritin vuosia selvittää tätä sirkuksen toimintaa ja oletin, että kunhan opin siitä riittävästi, kykenen muodostamaan siitä niin helposti ymmärrettävän tarinan, että sen voisi kuka tahansa ymmärtää. Pään hakkaaminen seinään ei kuitenkaan jostain syystä ratkaissut ongelmaa ja aivan kuten ne kaikki, jotka uskovat korjaavansa jotain joka ei ole rikki, vasta vuosien jälkeen asia alkoi kirkastumaan. Vaikka kykenisin asian selittämään kuinka ”täydellisesti” tahansa, en voi vaikuttaa siihen, kuinka ihmiset ymmärtävät sen saatikka siihen, kuinka he asian näkevät sen ymmärrettyään. Suurin osa näkee maailmamme edelleenkin niin, että ihmisiä täytyy hallita, jollain täytyy olla valta muiden yli että yhteiskunta voisi toimia ja kilpailulla tämä kaikki järjestyy jollain tavalla ”oikein”… vaikka kilpailu ei tule koskaan olemaan millään tavalla reilu, ystävällinen tai edes auttavasti kaikkien eduksi. Muutama hyötyy kaikkien muiden kustannuksella, se on kilpailussa aina se pelin henki. Jokainen saa kuitenkin itse, omasta vapaasta tahdostaan, päättää kuinka siihen kilpailuun osallistuu.

Olisi kuitenkin hyvä, jos ihmiset muistaisivat ja ymmärtäisivät sen faktan, että muiden luomassa pelissä ja muiden ohjaamissa ja alati muuttuvissa säännöissä pärjääminen, saatikka voittaminen, on mahdotonta. Lassipallon pelaaminen kun säännöt ovat psykopaattien ja sosiopaattien luomia on mielestäni jonkin asteisen tietämättömyyden, hulluuden ja tyhmyyden yhdistelmä. Itse pyrin siis jakamaan asiasta tietoa, ettei se syy peliin osallistumiseen olisi tietämättömyydessä. Niihin kahteen muuhun en voi enkä enää edes halua vaikuttaa - ne ovat jokaisen omalla vastuulla, oman vapaan tahdon asioita. Sääntöjen ymmärtäminen ja järjestelmän tuntemus auttavat navigoimaan tässä maailmassa, mutta on syytä muistaa että ainoa ihminen johon sinä voit koko tässä maailmassa vaikuttaa olet sinä itse. Itsellä sen käsittämiseen meni vuosikymmeniä ja se taakka jonka karistin siinä samassa antavat toivottavasti uuden näkökulman maailmaan. Ja sitä näkymää tulen jatkossakin kertomaan kaikille halukkaille - näkemysten uskominen on tietenkin jokaisen vapaa valinta, mutta ehkä edes välillä onnistun saamaan sanat semmoiseen järjestykseen, että niistä on muillekin jotain hyötyä. Näillä siis eteenpäin. Älkää siis hyvänen aika äänestäkö! Tai äänestäkää, teillä on siihen vapaus, ainakin vielä… Aina kun ihmisten perususkomuksia koetellaan, se aiheuttaa suuria tunteita. Dogmaattinen demokratiamme on yksi vahvimmista uskomuksista nyky-yhteiskunnassamme.

Tavistock instituutista

Sata vuotta manipulointia

Vaikka Tavistock instituutti perustettiinkin virallisesti vasta toisen maailmansodan jälkeen, ovat sen juuret ainakin John Colemanin kirjan: ”THE TAVISTOCK INSTITUTE OF HUMAN RELATIONS - Shaping the Moral, Spiritual, Cultural, and Political and Economic Decline of the United States of America” mukaan muutama vuosikymmen aikaisempaa perua, eli Lontoossa 1913 - Wellington House. ”Olympiaanit”, eli kolmensadan komitean johto, antoivat luvan lähteä ajamaan uutta uljasta maailmaa niin briteissä kuin jenkeissä, minkä seurauksena rapakon takana Lippmann ja Bernays värkkäsivät jenkit sotakuntoon CPI:n avulla, samalla kun Wellington House kiihotti britit mukaan sotaan. Kaksi maailmansotaa myöhemmin kaikki se tietämys manipuloinnista iskettiinkin sitten yksiin ”kansiin”, minkä seurauksena Tavistock Institute syntyi. Mutta vaikka tämä olisikin historiallista faktaa, ajatus siitä että meitä oltaisiin noinkin systemaattisesti manipuloitu reilun vuosisadan ja vieläpä samojen tahojen toimesta on tietenkin puhdasta salaliittoteoriaa. Koska eiväthän ne niin tekisi ja silleen?

Vuonna 1937 Tavistockin ideologia kuitenkin hieman muuttui, kun he ottivat Oswald Spenglerin kirjan ”Untergange des Abenlandes”, eli läntisen sivilisaation lasku, teoksen ”oppikirjakseen”. Lännessä arvostettiin kauneutta ja korkeita moraalisia arvoja, jotka loivat yhtenäisyyttä ja yhteenkuuluvuutta kansan keskuudessa. Spenglerin mukaan antiikin ajan kreikkalaiset ja roomalaiset arvostivat sosiaalisia, uskonnollisia, moraalisia ja hengellisiä ihanteita yhdistettynä naiseuden (perheen) säilyttämiseen jotka yhdistettynä olivat luoneet ”puhtaan” kansan, nähtiin tämä yhtenäisyys läntisessä kulttuurissa uhkana koko uudelle maailmanjärjestykselle. Ja sitten vielä jotkut kehtaavat väittää, että ryhmä, joka näki kreikkalaisten ja roomalaisten ihanteet kauhistuksena ajaisivat mukamas jotain väestönvaihtoa ”korjatakseen” asian… hulluja salaliittoteoreetikoita kerrakseen?

Kun siis Fabianistit ja Frankfurtin koulukunnan oppineet ovat yhdessä lukemattomien eri salaseurojen kanssa hallinneet kaikkea sitä tietämystä, kuinka kansakuntia manipuloidaan ja sijoittaneet ”omat miehensä” asemiin kaikissa länsimaisissa valtioissa jo sen vuosisadan verran, sen ei nyt pitäisi olla kovin suuri ihme että asiat ovat monella tavalla päin helvettiä. Tavan kansalle asia tietenkin esitetään kehityksenä ja positiivisena asiana, koska jos kansa tajuaisi kuinka heitä manipuloidaan, he eivät ehkä ottaisi sitä kaikkea niin positiivisena asiana. Mutta sitä vaaraa ei taida olla, koska ihmiset pidetään koululaitoksen ja median yhdistelmällä viihdytettynä ja ”tyhmänä”, minkä vuoksi siltä puuttuu lähes täysin se moraalinen selkäranka nousta tyranniaa vastaan - niin helppoa kuin se olisikin kaataa.


Kuka käskee

Vaikka kansan orjuuttamisen avaimet ovatkin ne samat vanhat: ruoka, lääkitys, säännöt ja tieto (ja ehkä siihen tulisi lisätä energia), toisin kuin ihmiset jotka kuvittelevat sillä äänestämisellä olevan mitään merkitystä, Tavistockin poijjaat tiesivät miten noita elementtejä oikeasti hallitaan: kulttuurilla. Kun ydinsodastakin selviytyvää ruoka-annosta katsoessa ajattelee ”I'm loving it!” ja ihmisiä lakoon kaatava injektio on ”tutkitusti tehokas ja turvallinen”, sitä pistää miettimään mistä ihmeestä ne ajatukset ovat oikeen muodostuneet. Kun se bensa maksoi pumpulla liki kolme euroa ja ensi talvelle luvataan sähkökatkoja joihin sinun vaan nyt pitää sopeutua lyhentämällä suihkuaikaasi, luuletko tosiaan että se tapahtui siellä eduskunnassa nappia painamalla ja kansan tahdon mukaisesti sen äänestyksen perusteella? Ja kuinka ihmiset ovat kuin puulla päähän lyötyjä kun se länsimaisen demokratian esitaistelija käyttikin siviilejä ihmiskilpinä, oliko kaikki sitä edeltävä yksipuolinen tieto vain sattumaa? Hitonmoisia sattumia, sanon minä.

Jos ”Vaikuttavat valinnat päätöksenteon tukena” kuulostaa jo pahalta, ällös huoli, se on vain lastenleikkiä siihen sosiaalisen manipuloinnin määrään jota Tavistockissa ja muissa vastaavissa puljuissa on se reilu vuosisata tutkittu ja sovellettu. Sanoisin yhtenä onnistuneimpana projektina olevan koko ”länsimainen demokratia”, koska enemmistö edelleen uskoo sen olevan oikeutettu valtaan kaikki ylitse ja jokaisen päätöksen olevan kansan vastuulla vaikka sillä kansalla ei ole ollut mitään sanottavaa niihin päätöksiin. Aivopesu on kyllä sinänsä sopiva termi sille manipuloinnin tyylille, mutta se ei anna mielestäni sopivaa mielikuvaa sille todelliselle manipuloinnille - he eivät niinkään pese mitään, vaan paskovat ihmisten päälle ja sanovat sen olevan yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi. Ja sitten ihmiset hymyssä suin syövät sen paskan ja ihmettelevät sitä nonparelleilla kuorrutetun leivoksen outoa sivumakua. Tietysti kuka tahansa virallista tarinaa kyseenalaistava taas on paha syntinen salaliittoteoreetikko, kuten JFK:n tapauksesta opittiin, varmasti myös ihan sattumalta. Tai no, Suomen tapauksessahan Supo ehdottaa väärien mielipiteiden levittämisen kriminalisointia eli vielä pari askelta totalitaarisempaa kuin normaalisti.

Vaikka nämä asiat pystyisi todistamaan kuinka vahvasti tahansa, ei sillä kuitenkaan ole juurikaan merkitystä. Suurin osa ihmisistä kun on jo kasvanut siihen kulttuuriin, joka on ylhäältä ajettu kansaa alistamaan. Asiaa voitaisiin kyllä korjata, mutta se vaatisi ensiksi ongelman laajuuden ymmärtämisen edes osittain. Nyt osa ajattelee asian niin, että ”kaikkea pitää kokeilla”, joten toistetaan jo varmasti toimimaton tempaus (äänestäminen) sen sadannennen kerran. Jos opittaisiin historiasta miten suuntaa muutetaan, keskityttäisiin siihen oikeasti kansakuntaa ohjaavaan voimaan: kulttuuriin. Ensin katsos tulee muutos mielialassa ja sitä seuraa enemmistön kannatus politiikassa, kuten kaikkialla maailmassa nähdään. Ei se edelleenkään tosin äänestämällä siitä muutu, mutta silloin sitä valtaa voidaan oikeasti valjastaa muuhunkin kuin orjuuttamiseen. Ja koska joku pököpää alkaa kuitenkin heti ulisemaan että ”no mitä sitten pitäisi tehdä” niin kerrotaan…


Valta haltuun, jos haluttaisiin

Yksinkertaisin mielipiteenohjauksen väline on mielipidetutkimus. ”Kun noin kerran muutkin ajattelevat niin kyllähän minäkin” - näin Tavistockin opit kertovat ja kas kummaa, se toimii. Hivuttamalla voidaan yleistä näkemystä siirtää ja se näkyy nytkin hyvin selvästi: kansa seuraa kuukausittaisin vaihtuvaa puoluekannatus-galluppia kuin sillä olisi jotain merkitystä. No mutta mitäs se auttaa tietää moinen, kun ei kerran pysty itse niitä muokkaamaan, häh? Ihmiset seuraavat ”trendaavia” asioita, katsos. Sen sijaan että niitä valtamedian ohjauksia jaetaan kaikkialla kommenttien kera, jaettaisiinkin sitä itselle mieluisaa materiaalia, mitä se sitten onkaan. Ja kun se ”hyvä” matsku on kaikkialla, se manipuloiva paska ei ole enää se yleisin mielipide. Ja kyllä, joukkovoimalla saataisiin mikä tahansa asia aina hetkellisesti trendaamaan, jos niin haluttaisiin…

Siihen joukkovoimaan tarvittaisiin kuitenkin yhteistyötä, joka tuntuu aiheuttavan suuria ongelmia. Jostain syystä kristillisten oppien ekumenia on unohtunut kaikkialla ja tilalle on tullut sen ”oman ainoan oikean tavan uskoa siihen omaan aatteeseen”-totalitarismi. Tämä koskee kaikkia ryhmiä, ei vain uskonnollis… hetkonen. Lähes jokainen aatesuunta, puolueet mukaan lukien, ovat hyvin samankaltaisia minkä tahansa organisoidun uskonnon kanssa, mistä seuraa usein ne samankaltaiset aatteet ”pahoista vääräoppisista” - kollektivismin ydin. Päälle vielä narsistit ja opportunistit, jotka nousevat moisten liikkeiden johtoon koska he eivät esitä heikkouksia ja tietämättömyyttään vaan esiintyvät vahvoina johtajina. Kun siis se yhteisten aatteiden harmonian etsiminen korvataan puhdasoppisuudella ja vallanhimoisilla johtajilla, ei tarvitse kauaa pohtia mikä voisikaan mennä pieleen.

Esimerkin voima on suurimmalle osalle ihmisistä se juttu, jota he kunnioittavat. Tämä usein henkilöpalvonnan tasolle menevä ilmiö on kuitenkin samalla ehkäpä se suurin kompastuskivi miksi ihmiskunta ei kykene löytämään rauhaa ja vapautta - suureksi johtajaksi ei oikeastaan koskaan pääsy ne hyveelliset ihmiset, vaan ne vallanhimoiset tyypit. Jos ihan tarkkoja ollaan, suuriksi näkyviksi johtajiksi ei pyri ne kaikista vallanhimoisimmat, vaan lähinnä ne egoistisimmat, koska todelliseen vallankäyttöön ei tarvitse hallita kuin ne muutamat avainhenkilöt joilla on omilla alueillaan se valta. Median johtajat/omistajat, puolueiden johdot, ajatushautomot, yleishyödylliset yhdistykset ja niin edelleen, kaikkien niiden johdot ovat tarkkaan valikoituja. Ja heitä ei mikään demokraattinen elin valitse, mutta kyllä se äänestys tällä kertaa korjaa kaikki asiat? Mutta kun se tyrannia edelleen kaatuu sillä samalla vanhalla tavalla: tottelemattomuudella. Kun kukaan ei enää kuuntele sitä virallista tarinaa, ei se ihmisten näkemyksiin niin itsestään kuin muista enää vaikuta. Mieti - se ei ole kiellettyä… vielä.

Demokraattinen radikalismi

Luomassa maailmaa omaksi kuvakseen

Suurin osa ihmisistä näkee maailman kuten he haluaisivat sen olevan, ei kuten se on. Median luoma illuusio, simulacrum, on se haavemaailma, missä ihmiset elävät uskoen ja toivoen, että tämä järjestelmämme tekee mitä se sanoo tekevänsä. Ihmiset uskovat, että Suomi on esimerkiksi ”demokraattinen oikeusvaltio”, jonka asioihin voidaan ”vain äänestämällä vaikuttaa” vaikka todisteita ei median julkaisemien ”tutkimusten” lisäksi juurikaan ole. Maailman onnellisin kansa kuitenkin tietää miten asiat ovat, koska seuraavat maailmaa herkeämättä tietäen juuri miten homma toimii - seuraamalla valtamedian uutisia. Usein käyttämäni fraasi: ”media kertoo mitä sinun halutaan tietävän, ei mitä sinun tulisi tietää”, kuvaa mielestäni hyvin tarkkaan ongelman ytimen.

On kuitenkin olemassa alati kasvava joukko, jonka mielestä se ”tolkun ihminen” on väärässä uskoessaan sitä sontaa jota valtamedia heille syöttää joka tuutista. Heistä suuri osa kuitenkin uskoo silti järjestelmään niin vahvasti, että kuvittelee muutoksen tulevan sillä äänestämisellä ja koneiston kaatamisella sen sisältä. Onko tämä mahdollista? Toki, ei tarvitse kuin uskotella jokunen miljoona suomalaista äänestämään ”oikein” niin asia korjaantuu! Vastassa siinä ei olekaan Suomessa kuin reilu satavuotias koneisto verkostoineen ja lähes rajattomine resursseineen, minkä lisäksi se rautainen tietotaito kuinka niin koneisto kuin yksittäiset ihmiset toimivat on siinä samassa nurkkauksessa. Jos tolkun ihmiset ymmärtäisivät kuinka vahvasti oligarkinen, harvainvaltainen, tämä järjestelmä on, he saattaisivat ymmärtää miksi osa kokee niin vahvasti aatteen paloa muuttaa järjestelmä demokraattiseksi, kansanvaltaiseksi.

Ajatus siitä ”demokraattisesta” utopiasta on kuitenkin monella kovin häilyvä ja se perustuu yllättävän usein siihen valtamedian luomaan illuusioon mitä demokratia tai demokraattinen edes merkitsee. Ei siinä että nykyinen mallimme olisi demokratia, saatikka edes demokraattinen, mutta seuraamalla sosiaalista mediaa ei tarvitse kovinkaan pitkään hakea esimerkkejä miksi on oikeastaan hyvä ettei järjestelmämme ole kumpainenkaan… Toisaalta taas se rahan ohjaama oligarkia ei liioin tule koskaan luomaan yhteistä hyvää, koska se ”yhteinen hyvä” sotii niin vahvasti koko kapitalismin ideaa vastaan, joka taas on nykyään maailmanlaajuinen valtauskonto lähes kaikille tolkun ihmisille. Päättäjämme tosin eivät siihen tyydy, vaan ajavat neoliberaalia mallia missä kilpailu on vedetty tappiin saakka, tai vaihtoehtoisesti neoliberalismin sijaan haluavat globaalin kommunistisen mallin Klaus Schwabin kultin mukaisesti.


Vallankumousta pukkaa ihan justiinsa?

Niitä keinoja joilla se maailma muutetaan käytiin jo pieniltä osin läpi edellisessä tekstissä ”Diktatuurista demokratiaan”, joten se mahdollinen ”miten” on jo hanskassa, mutta ”miksi” on hakusassa. Ensinnäkin vallankumous ja siitä puhuminen ei alkuunkaan istu yhtään oikeistolaiseen näkemykseen pohjautuvalle aatteelle, vaan he vaativat reformia, uudistusta. Siitä syystä ”alan” kirjallisuus painottuu hyvin vahvasti sinne vasemmalle laidalle, kommunismin ja sosialismin suuntaan. Valta on kumottava että uusi kommunistinen utopia voisi syntyä. Kunnon oikeistolainenhan ei mitään Marxistista paskaa lue, vaan hylkää ajatuksen vallankumouksesta millään muulla tavalla kuin järjestelmän saneleman kilpailun kautta! Koska kilpailun voittaminen muiden säännöillä on se maailman varmin paikka onnistua?

Mutta leikitään nyt niillä sanoilla eikä käytetä sanaa ”vallankumous” vaan uudistettiin valta kokonaan. Miltä se uusi valta sitten näyttää? Demokraattiselta, tyhmä! Aivan, aivan, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Kansa on vallassa! No mutta niinhän se nytkin on, kansa sanoo joka vaaleissa että ”ottakaa valtamme pois ja hallitkaa meitä ja muita tahtonne mukaan!” - eikös nyt olla juuri sitä kansan tahtoa noudattamassa? Vai onko kansa syyntakeeton, koska se uskoo mitä valtamedia sille kertoo? Jos kansaan ei voi luottaa tekemään hyviä päätöksiä omaksi edukseen, miten se uudistettu malli voi toimia silti kertoen olevansa demokraattinen? Entä kuinka kansan tulisi muuttua, että siihen voisi luottaa tekemään päätöksiä omasta puolestaan? Itse kun en ole politiikkaan pyrkimässä, minulla ei tarvitse olla vastauksia noihin kysymyksiin. Mutta jos itse sinne halajat, miten on?

Nimittäin sen ”demokraattisen” utopian voi hahmottaa kahdella toisistaan vahvasti poikkeavalla tavalla. Kumpainen tapa luottaa siihen seikkaan, että kansa on valistunutta ja kunnolla informoitua. Ensimmäinen näkemys on ns. liberaalin demokratian aate, missä edustajat ovat puhtaasti tulkkaamassa kansan tahtoa säännöiksi. He eivät pyri vaikuttamaan kansaan, vaan ovat puhtaasti vain kansan palvelijoita mahdollistaen kansanvallan. Toisen koulukunnan mukaan ja miten nykyinen parlamentaarinen tasavalta oikeasti toimii on se, että edustajat ajavat täysin sitä omaa agendaansa ja saavat oikeutuksen sille agendalleen kansan äänestyksellä. Kansa siis vapaaehtoisesti antaa valtansa tietyille tahoille heidän ylitseen, mutta koska se on kansan oma valinta, on järjestelmä demokraattinen. Radikaalin demokratian kannattajat taas pitävät koko äänestystä typeränä ideana, jolla ei päästä koskaan hyvään ratkaisuun vaan ainoastaan parhaaseen annetuista vaihtoehdoista.


Miksi sitten demokraattinen?

Poliittisesti aktiiviset toimijat pyrkivätkin jatkuvasti saamaan kansan rivit oman maailmankuvansa taakse. Mutta onko se silloin enää demokraattinen, jos ihmiset eivät ole itse päätyneet siihen samaan näkemykseen vaan ainoastaan valitsevat annetuista vaihtoehdoista? Kapitalistinen sananvapaus määrää sen, että mitkä sanomat ja tiedot välitetään valtaväestölle ja mitkä jäävät piiloon, jolloin kansan mielipide on ja tulee aina olemaan enemmän tai vähemmän manipuloitu mielipide. Ja se kenellä on siihen resurssit, on oikeasti vallassa. Yksikään aate, jolla ei ole ”oikean vallan hyväksymä”-leimaa, ei ole tähän päivään mennessä koskaan menestynyt, eikä näillä näkymin tule koskaan menestymäänkään. Että jokin aate voisi valtavirtaistua, on sen takana oltava suuri määrä valtaa ja voimaa.

Mutta samaan hengenvetoon, ihmismassoillahan on sekä valta että voima. Sen potentiaalisen vallan haltuunottaminen onkin toinen juttu, minkä lisäksi voidaan kysyä millä oikeutuksella kukaan voi omata niin suuren määrän valtaa? Kyllä, on olemassa ihmisiä jotka vilpittömästi haluavat vain hyvää ihan kaikille ja täten olisivat ”hyviä johtajia”, mutta heiltä usein puuttuu käytännön osaaminen mitä siihen johtamiseen myös vaaditaan. Ja tietysti se pikkuseikka, että yksikään oikeasti hyvä ihminen ei voi pärjätä siinä kilpailussa, joka tällä hetkellä on voitettava jos haluaa muutoksen saada aikaiseksi poliittisen järjestelmän kautta. Ja kun palataan alkuun, mikä olikaan se poliitikkojen yleinen aatesuuntaus? Aivan, neoliberalismi, eli kilpailu potenssiin sata. Ja kilpailussa vain kiinni jäänyt huijari huijasi, vai kuinka se meni?

Voitaisiinko siis tämä järjestelmä korjata kansanvallalla ja muuttaa kansanvaltaiseksi? Kyllä, teoriassa. Aiheesta on runsaasti kirjallisuutta, mutta niissä (lähes) kaikissa paistaa muutama huolestuttava seikka läpi. Ensiksi, ne resurssit ja organisaatiot jotka muutokseen tarvitaan vaativat niin tarkkaa hallintaa, että vain muutama ja jo nyt vallassa oleva taho siihen kykenisi. Toisekseen, niissä usein takana on aatesuuntauksia joilla ei ole ”yhteinen hyvä” lainkaan mielessä vaan maailman muuttaminen heidän omaksi kuvakseen. Ja kenellä on oikeus hallita kaikkia muita ja vaatia muita näkemään asiat samalla tavalla? Ennen sitä kutsuttiin totalitarismiksi tai jos mukana oli myös omistus, siitä puhuttiin fasismina. Toisaalta, hyvä tyranni voisi tuoda rauhan maan päälle. Sannan ja lasten mielestä Schwabin takana olevat tahot ovat juuri niitä hyviä tyranneja, jotka tietävät sinunkin asioista paremmin kuin voisit itse ikinä tietää - kaikki tapahtuu yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi! Ylikansallista valtaa kansanvallan yli, kuten EU ja tuleva NATO jo ovat. Mutta kas kummaa, media kyllä tietää että vallan luovuttaminen ulkopuolelle on ainoa oikea ratkaisu… Samalla kun tolkun ihminen tietää, ettei häntä kyetä etenkään propagandalla manipuloimaan.

Demokratiaa rautalangasta, toinen painos

Sama ongelma, uusi näkemys

Kun jokunen aika sitten kirjoitin ensimmäisen ”Demokratiaa rautalangasta”, asetin sen itselleni lähtökohdaksi ja tekstissä mainittujen kirjojen jälkeen pohtisin asiaa uudelleen. Se aika on nyt ja vaikka ymmärrys itse siitä käytännön ”demokratiasta” ei ole juurikaan muuttunut, ne syyt miten tähän tilanteeseen päädyttiin sekä pieni osa niistä teorioista joiden pohjalle koko järjestelmä perustuu ovat nyt huomattavasti muovautuneet ja tarkentuneet. Jos se ajatuksenkulku kiinnostaa miten se näkemysero on tapahtunut, reilu parikymmentä tekstiä kahden kuukauden ajalta näiden kahden tekstin välillä antaa osan siitä kuvasta. Koska tekstin tarkoitus on tosiaan pyrkiä vääntämään tämä asia (ja ongelma) rautalangasta, vastaan heti alkuun yleisimpiin esitettyihin kysymyksiin. Ei, minulla ei ole antaa parempaa vaihtoehtoa eikä se ole edes tämän tekstin tarkoitus. Ei, teksti ei perustu mihinkään hulluihin salaliittoteorioihin eikä katkeroitumiseen tätä järjestelmää kohtaan, vaan vuosituhansien aikana kirjoitettuihin kirjoihin (toki vain marginaaliseen osaan niistä) politiikasta. Ei, järjestelmämme ei edelleenkään ole demokratia eikä juuri sen demokraattisempi kuin Korean demokraattinen kansantasavalta. Ja kyllä, vertasin juuri Suomen mallia Pohjois-Koreaan ihan tarkoituksella ja Kiina on muuten täsmälleen sama ”kansantasavalta”, joka Suomessa on perustuslaissa pelkkä ”tasavalta” - eli emme ole edes yhtä demokraattisia kuin nämä kaksi demokratian mallimaata.

Koska nyt on tarkoitus puhua niin demokratiasta kuin demokraattisesta järjestelmästä, on niiden hienoinen ero tehtävä selväksi. Demokratia on valtiomuoto missä kansa tavalla tai toisella tekee yhteiset päätökset yhdessä. Sen sijaan että kansalta yleensä vaivaudutaan kysymään jokaista kohtaa, ollaan päädytty tasavaltaan (ns. ”edustuksellinen demokratia”) joka voi olla demokraattinen, mutta suurimmassa osassa tapauksista se on sitä vain paperilla. Demokraattisessa tasavallassa kansa antaa sen oman osuutensa vallasta niille edustajille, joilla sen jälkeen on se päätäntävalta jokaisen kansalaisen yli täysin riippumatta siitä, hyväksyykö yksilö enemmistön valitsemia edustajia vai ei. Tasavalta on siis aina oligarkia, harvainvalta, myös silloin kun se toimii ”täydellisesti”. Harvainvaltaa voidaan kuitenkin kutsua demokraattiseksi, KUN sen päätöksenteko joka ikisessä asiassa perustuu kansan tahtoon. Mutta niin myös monarkiaa kuin mitä muutakin mallia voidaan kutsua demokraattiseksi, jos se tosiaan perustuu siihen yleiseen mielipiteeseen (jonka ongelmasta jäljempänä). Suora demokratia jossa kansa äänestäisi itse kaikista asioista olisi yksi vaihtoehto demokratialle, mutta siinäkin on semmoinen ongelma ettei sekään ole välttämättä demokraattinen. Yksinkertaista, eikös?

Demokraattisuutta mitataan nykyään monella mittarilla ja mikä niistä tavoista on sitten oikea ja mikä väärä ei ole juurikaan yksimielisyyttä. Äänestäminen ja sen meneminen oikein on yksi suurimmista indikaattoreista, minkä vuoksi mistään vaalivilppiin viittaavasta asiasta nouseekin aina ankara älämölö - se on demokratiamme kulmakivi se äänestäminen! Mitä suurempi yksikkö on kyseessä, sitä kauemmaksi usein päädytään demokratiasta kuin demokraattisesta mallista hyvinkin yksinkertaisesta syystä: ihmisillä on poikkeavat olosuhteet hyvinkin monella eri tavalla ja ihmiset ovat vieläpä kaiken lisäksi erilaisia?! Mistä toki seuraa kysymys onko se enemmistödiktatuuri alunperinkään hyvä ajatus? Miksi enemmistön tulisi omata valta vähemmistön yli, eikö se ole koulukiusaajien järjestelmä, ei sivistyneiden ihmisten? Siksi demokraattisiin järjestelmiin onkin vahvasti sidottu ajatus yksilönvapaudesta - järjestelmä suojaa yksilöä kollektiivilta, ei niinkään toisinpäin. Tämä zombie-virus pandemia, jos ei mitään muuta, onnistuikin ainakin yhdessä asiassa: hallintomme ei välitä pätkääkään kansastaan, ihmisoikeuksista tai kansanvallasta. Se käyttäytyi kuin tyranni diktaattori jota alamaisten tuli kunnioittaa ja pelätä samaan aikaan. Ei järin valistunutta tahi liberaalia, länsimaista demokratiaa tosin aivan täysin ja ensimmäistä kertaa ilman naamioita… jos ei niitä naamarättejä lasketa.


Länsimaisen demokratian Arvo Pohja

Ajatukset juuri niistä yksilönvapauksista ja oikeuksista erottavatkin (ei tietenkään ainoana) modernit demokraattiset järjestelmät antiikin aikojen Kreikan eri versioista. Jos kansa ennenmuinoin esimerkiksi päätti, että jokin yksilö oli niin vaarallinen yhteiskunnalle päästessään puhumaan julki, hänet voitiin siitä syystä teloittaa. Modernissa järjestelmässä emme enää teloita ihmisiä, vaan kuoliaaksivaietaan, häpäistään, pilkataan, leimataan ja estetään pääsy enää koskaan julkisuuteen. Olemme siis selvästi kehittyneet parin vuosituhannen aikana, eiks jeh? Valistuksen ajan (1700-luvun hujakoilla) ja sitä seuranneet liberaalit ajatusmallit muokkasivat vahvasti käsitystä mitä se demokratia ja demokraattinen pitäisi olla. Hyvinkin utopistisia näkemyksiä täydellisestä järjestelmästä oli useita, mutta myös raakaan todellisuuteen perustuvia teorioita (esim. Machiavelli) oli myös tarjolla. Liberaalin demokratian käsitys oli kuitenkin se, että jos niitä edustajia pitää olla käytännön syistä, heidän tehtävänsä ei ole ajaa omaa agendaansa vaan tehdä mitä kansa haluaa. Jostain syystä tämä aate muotoutui muotoon, missä edustajien ryhmittymät (puolueet) ajavat omaa agendaansa ja koettavat myydä sitten sitä omaa satuansa kansalle. Kun kansa sitten äänestää, valta on oikeutettu vaikka joka ikinen vaalilupaus tullaankin rikkomaan. Mutta näin on päätetty ihan lakiin (sen puutteeseen) saakka, eli asiat menevät juuri kuten pitääkin.

Sen sijaan että ne edustajat siis ajaisivat kansan asiaa, he ajavat omaansa ja pyrkivät vaikuttamaan kansaan sitä aatettaan myydessään. Tämä on siis täysin päinvastainen käsitys kuin ne liberaalit arvot, johon koko demokraattisen (kansan)tasavallan idea perustuu. Demokraattisessa järjestelmässä edustaja kuuntelee kansaa, ei yritä muovata sen mielipidettä. Mutta kukapa sitä haluaisi olla vain kansan palvelija, kun voi olla itse vallassa? Koko alkuperäisen idean kääntyminen päälaelleen onkin aiheuttanut sen, että sinne valtaan halajaa juuri siihen järjestelmään sopivia yksilöitä - vallanhimosia omanedunajajia. Kristilliset ajattelijat (1500-1600 hujakoilla) pohtivat ainoastaan hyveellisien johtajien olevan oikeutettuja maalliseen valtaan, mikä on ainakin aatteissa ja etenkin markkinoinnissa säilynyt aina näihin päiviin saakka. Käytännössä kun koko järjestelmä on viritetty suosimaan (D'Hondtin menetelmä) keskitettyä vanhaa valtaa omine verkostoineen, on mikä tahansa hyveellisine arvoineen sinne valtaan pyrkivä melkoinen altavastaaja. Kilpailu kun ei voi koskaan olla reilu, joten kärkeen päätyvät poikkeuksetta ne kaikista huonoimmat vaihtoehdot kansan näkökulmasta katsottuna. Mutta miksi? Eikö kansan luulisi tahtovan omaa etuaan ajettavan, eikä vaan saada jatkuvasti paskaa lautaselleen?

Länsimaisen demokratian kulmakivi kun sen äänestämisen sijaan ei todellakaan ole äänestäminen ja sen reiluus, vaan täysi kansalaisten yleisen mielipiteen hallinta. Siinä vaiheessa kun sillä ei ole väliä ajaako ne edustajat omaa vai kansan agendaa, jos kansan yleistä mielipidettä kyetään manipuloimaan hyvinkin vahvasti. Ihan jokaisen mielipidettä edelleenkin kyetään manipuloimaan, mutta se kuinka paljon ja mihin suuntaan se manipulointi johtaa ei aina ole itsestäänselvyys, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Enemmistö kansasta on kuitenkin vallanpitäjien näkökulmasta katsottuna onneksi hyvin vahvasti kollektivistisia ja konformistisia, tarkoittaen etteivät he edes pyri itsenäiseen ajatteluun vaan menevät massan mukana jota johtaa jokin heille luotettavaksi myyty taho. Ja koska kyseessä on demokraattinen järjestelmä, sillä ei ole paskankaan väliä mitä se pieni vähemmistö ulisee koska enemmistön mukaanhan sitä niin valistuksen ajan kuin liberaalien näkemysten kanssa mennään. Yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi on täysin oikeutettua riisua siltä väärää mieltä olevalta vähemmistöltä ne heidän vapautensa ja oikeutensa… koska demokratia. Tasavallan oligarkia on siis muuttunut ison rahan omistuksen vallaksi ja he kykenevät vaikuttamaan lukemattomin keinoin yleiseen mielipiteeseen. Ai niin, eiväthän ne niin tekisi, koska kilpailun voittajat olivat aina niitä hyveellisimpiä ihmisiä mitä maa päällään kantaa, eikös?


Miten tähän tilanteeseen jouduttiin?

Lainatakseni erästä usean ihmisen ihailemaa merkkihenkilöä: "80 prosenttia ihmisistä idiootteja" - Björn Wahlroos. Riippuen keneltä kysyy, luku on pielessä… mutta kumpaan suuntaan? Demokratia, valistunut ja liberaali semmoinen, vaatii toimiakseen valistuneen kansan joka on sitoutunut ja omistautunut sen yhteisen hyvän vaalimiseen. Äänestysaktiivisuus kertoo, että reilu puolet kansasta uskoo vielä järjestelmään sen verran, että vaivautuvat sen numeron lappuun rustaamaan antaen oikeutuksen valtaan kaikkien muidenkin yli. Argumentit kuten ”eihän tämä täydellinen ole, mutta paras kaikista (annetuista) vaihtoehdoista” ovatkin tyypillisiä puolustuksia nykymenolle, jolloin voidaankin ihmetellä että onko se äänestävä vaalikansa riittävän valistunut, vai ovatko ne äänestämättä jättävät oikeasti se viksumpi ryhmä. Selvää kuitenkin on, että valtaosaa ihmisistä ei oikeasti sen kummemmin politiikka nappaa, kunhan se maailma pyörii radallaan kuten aina ennenkin. Pitkäaikaisia suunnitelmia silmällä pitäen tämä nykyinen 4 vuoden kierto on idioottimainen, koska vähintäänkin neljännes siitäkin ajasta käytetään niitä tulevia vaaleja silmällä pitäen, sen sijaan että tehtäisiin sitä tehtävää mitä kertoo tekevänsä: kansan edustaminen. Siksi Suomessakin on poliitikkoja kuten Berner, joka kävi ajamassa ne omat juttunsa läpi ja suksi sitten takaisin rahojensa pariin tehtävän suoritettuaan.

Mutta se kansan valistumattomuus ei tietenkään voi kaikkea selittää, joten mikä muu mättää? Teorioita sille on useita niin sattumateorian kuin eliittiteorian kautta aina näkymättömään käteen tai Luojan tahtoon. Suuri osa kansasta ei liioin suostu uskomaan, että media voisi heidän päätöksiinsä merkittävästi vaikuttaa ja hehän kykenevät kuitenkin tunnistamaan satavarmasti propagandankin: samaa mieltä = totta, eri mieltä = propagandaa. Olisi siis puhdasta salaliittoteoriaa, että ne tahot jotka omistavat mediat ja etenkin sosiaaliset mediat, olisivat kykeneviä ohjailemaan kokonaisia kansakuntia pelkästään tiedon avulla - valikoimalla tarkkaan mitä saa ja ei saa tietää. Onhan meillä sananvapaus ja silleen! ”Eiväthän ne niin tekisi” ja ”joku olisi huomannut” ovat ne yleisimmät argumentit asiaan joita ei yleensä pysty millään todisteella kumoamaan, koska joku olisi huomannut ja eiväthän ne nyt niin enää tekisi vaikka olikin tsiljoona esimerkkiä historiasta. Osalle tuntuu olevan täysin käsittämätön väite, ettäkö media tai poliitikot ja yleensä ihmiset joilla on valtaa pyrkisivät pitämään sen vallan keinolla millä hyvänsä. Jopa niin suurelle osalle, että melkein voi sanoa että Wahlroos oli oikeassa. Paitsi että ei, koska tyhmyys ja tietämättömyys ovat kaksi täysin eri asiaa ja median ansiosta se tietämättömyys on tuota 80% luokkaa, ei tyhmyys.

Olivat ne syyt sitten ihan mitä tahansa miten tähän päädyttiin, voisi kuvitella että reilun sadan vuoden jälkeen suomalaiset osaisivat antaa ratkaisuksi jonkin muunkin kuin sen millä ongelmaa ylläpidetään: äänestäminen. Lähes kaikki politiikkaa seuraavat kun tietävät, että ratkaisu tähän ongelmaan on oikein äänestäminen. Oli se sitten sen oman valtakultin (puolueen) kannatus tahi jonkun uuden pienpuolueen tukeminen, usko itse järjestelmään on kansainvälisesti katsottuna nähdäkseni maailman huippuluokkaa. Kaksoisvaltiosta ja muista pikkuongelmista täysin riippumatta tämä järjestelmä voidaan koska tahansa saada kuntoon äänestämällä oikein, koska se on demokratiaa! Ei kun ei ole, eikä edes demokraattista koska emme yhtään tiedä mikä kansan tahto on koska meitä manipuloidaan 24/7 joka suunnasta. Ja sen kerrotaan olevan oikein ja oikeutettua, koska se kerran ole laitonta. Kleptokratiassa varastaminen ja valehtelu on laillista, mutta siinäkin voidaan siis puhua oikeusvaltiosta koska se ei ole juuri muuta kuin omien lakien noudattamista. Toki demokraattisen oikeusvaltion perustana pidetään usein sitä, että se pohjautuu kansan yleiseen oikeustajuun (mielipiteeseen). Huomannet ongelman? Ja vielä loppuun vastaus yleiseen kysymykseen/argumenttiin: ei, en ole läheskään ainoa joka näkee asian hyvin samankaltaisesti - esimerkiksi Christophe Buffin de Chosa on raapustanut asiasta kirjan ”The End of Democracy”.