Vaaliboikotti vaikuttamisen keinona

Vain äänestämällä voi vaikuttaa!

Äänestämisen argumentointia jo aikaisemmin pohdinkin, joten keskitytään tällä kertaa käytännön asiaan eli siihen, miten ihmeessä vaaleja boikotoimalla voisi mihinkään vaikuttaa. Länsimaisessa demokratiassa, eli tasavallassa ainoastaan annetut ja hyväksytyt äänet lasketaan. Kirkkovene tai Aku Ankka ei siis voittaa vaaleja, samoin kuin käydä raapustamassa sinne lappuun RIC ei ääntä suoralle demokratialle anna, koska niin se järjestelmä ei nyt vaan toimi. Käytännön kannalta on siis se ja sama jättääkö sirkuksen väliin vai protestoi vaaleja käymällä sen oman taideteoksensa sinne ääntenlaskijoiden kiusaksi tai iloksi vetämässä äänestuslirpakkeeseen. Äänestämättömyys vaikuttamisen keinona saattaakin vaikuttaa hölmöltä asialta, useammastakin syystä, mutta sille on olemassa myös hyviä argumentteja kuin myös käytännön esimerkkejä maailmalta. Hakukoneiden ”parhaat” osumat vaaliboikotille kertovat tosin tarkkaan valikoidun kuvan sen toiminnasta - miksiköhän?

Giulio Andreotti oli väitetysti sanonut, että jos äänestämättömien osuus nousee 60%:iin, poliitikot ja järjestelmä on kusessa. Toisten mukaan ei niitä poliitikkoja kiinnosta paskan vertaa moniko äänestää tai jättää äänestämättä. Vastakkaisista kannoista huolimatta molemmat ovat nähdäkseni oikeassa. Itse vaalit ovat lailliset vaikka vain edustajat kävisivät itseään äänestämässä ja koko muu kansa boikotoisi vaaleja - näin tämä meidän järjestelmä nyt vaan toimii. Mutta järjestelmä itse on siinä vaiheessa kusessa, koska se perustuu ajatukseen oikeutetusta vallasta kun enemmistö antaa sille oikeutuksen. Himpun verran vaikeaa koittaa argumentoida oikeutetun vallan puolesta jos itse järjestämissään vaaleissa enemmistö sanoo ”ei”. Kansanvaltaisissa maissa yli 50%:n äänestämättömyys mitätöisi vaalit, koska se olisi kansan tahto. Tasavalloissa ei, kuten ei diktatuureissa ja muissakaan oligarkioissa.

Koska äänestämättömyys voi johtua lukemattomista eri syistä, aivan samoin kuin jonkin edustajan tahi puolueen kannattaminenkin, valitettavasti kuten vaaleissa on tapana vain tulos ratkaisee eikä ketään kiinnosta miksi kukin teki oman valintansa. Enemmistö äänestämättä jättävistä on kuitenkin pettynyt siihen nykyiseen malliin eikä sitten vaan äänestä. Ja tähän faktaan voisi valtaa vastustava oppositio perustaa oman argumenttinsa ja ohjelmansa. Äänestämättömät tukisivat siis sitä valtaa vastustavaa oppositiota sillä, että eivät tekisi yhtään mitään. Lain mukaan vain annetut äänet kertovat kannatuksen suunnan, mutta ihmisiä ei johdeta faktoilla vaan tarinoilla. Ja tarina siitä, kuinka enemmistö kansasta ei kannata järjestelmää osoitettuna yli puolella kansan äänistä on aika vaikuttava tarina. Vähintäänkin se pakottaa aiheen mediassa keskusteluun, toisin kuin pienpuolueiden kärpäsenpaskan kokoinen kannatus.


Käytännön vaikutus

Jos kukaan ei äänestämättömyyttä käännä oman näkemyksensä kannatukseksi, ei ne puuttuvat äänet tietenkään mitään asiaa aja mihinkään suuntaan. Myöskin hyvin pieneksi jäävä äänestämättömyys, kuten Suomessa on ollut tapana, ei liioin tule maailmaa muuttamaan. Toisaalta, eipä se tule sillä marginaasella kannatuksella pienpuolueille, eikä minkään vanhan puolueen nousseella tai laskeneella kannatuksella ole merkitystä yksipuoluejärjestelmässämme. Tarvittaisiin siis organisoitu vaaliboikotti, eikä vain joukko ihmisiä jotka eivät äänestä. Todennäköisyys sille on tosin hyvin pieni, koska ihmiset on indoktrinoitu uskomaan siihen ainoaan oikeaan tapaan vaikuttaa ja kaikki muu on pahaa syntistä.

Maailmalla vaaliboikottien vaikutus on ollut… vaihteleva. Länsimaisissa demokratioissa laajamittainen boikotti on harvinaisuus, mutta vähemmän länsimaistuneissa paikoissa on oppositio onnistunut boikotoimaan vaaleja joskus hyvinkin vahvasti. Autoritäärisissä valloissa tämmöisen boikotoinnin seurauksena on köysi usein vain kiristynyt kansan kaulassa, koska diktaattoreja ei uhmata mieltään osoittamalla. Joskus vaaleja on uusittu ja joku voisi väittää muutoksiakin tapahtuneen. Kuinka suuressa mittakaavassa ja mihin suuntaan, se onkin toinen asia. Mutta se on osoitettu useasti, että oppositio voi hyödyntää tyytymättömyyttä myös boikotilla, jolloin kansan kannatus heidän aatteelleen saa myös puhtaat protestiäänet mukaansa.

Ilman valmista strategiaa äänestämättömyys ei vaikuta käytännössä mihinkään, mutta jatkuva äänestämisen kiinnostuksen lasku saa median puskemaan loputonta ”tämä on erittäin vaarallista demokrtiallemme”-sontaansa, mikä taas kertoo paineesta sielä vallan huipulla. Organisoitu vaaliboikotti peruskirja 77:n kaltaiseen manifestiin ja oikeasti nykyistä valtaa vastustavaan oppositioon yhdistettynä olisi täysin kelvollinen strategia asioiden muuttamiseen. Kuka sen sitten tekisi ja kuinka moinen projekti voitaisiin suojata ”myyriltä” onkin taas asia erikseen, mutta näiden samojen ongelmien kanssa edes politiikan kautta vaikuttamista leikkivät tahot joutuvat taistelemaan. Yhteinen vihollinen: ”valtaa vastaan” olisi kuitenkin se pienin yhteinen nimittäjä ja sen kaadon jälkeen vasta sitten ratkaistaisiin millä parhaalla idealla jatkettaisiin. Siksi boikotti on ainoa yhdistävä asia, koska se olisi järjestelmää itseään vastaan kaikin keinoin. Tosin, suurin osa ihmisistä ei vastusta itse järjestelmää, vaan ainoastaan sitä sen hetkistä sakkia joka painelee nappeja. Ja he eivät tule vaaleja boikotoimaan, pyrkiessään itse päästä hyötymään siitä nykyisestä.


Peruskirjasta

Peruskirja 77, eli se Vaclav Havelin (ja kumppaneiden) Tsekkosslovakiassa 1977 hujakolla raapustama julistus johti aikoinaan sen tyrannian kaatumiseen. Ihmisille annettiin jokin asia mihin uskoa, jotain parempaa kuin se sen hetkinen. Vuosiahan siinä meni ja vuosien jälkeen valta palasi myös takaisin harvojen käsiin, mutta pienen hetken ajan organisoitunut ja vahvan aatteen omanneet ihmiset kykenivät muuttamaan maan suunnan. Silloisen tyrannian vaikutus oli kansalle kouriintuntuva, minkä vuoksi vastustus kasvoi kuin itsestään. Ihmiset näkivät kuinka se vaihtoehtoinen näkemys oli myös heidän mittapuullaan parempi vaihtoehto, joten he siirtyivät sitä kannattamaan. Voitaisiinko samaa sanoa myös Suomesta? Tyrannit vallassa ja parantamisen varaa olisi?

Toki, mutta... Se jäätävän iso ”mutta” kun on siinä se, että suurin osa kansasta elää autuaan tietämättömänä näistä ongelmista niin kauan kuin Salkkarit tulee ajallaan, Big Brotherissa on riittävästi draamaa ja Putouksen kaarti jaksaa naurattaa. Jostain syystä nyt kuvitellaan, että tähän nykyiseen dystopiaan olisi herännyt riittävästi väkeä, että he äänestämällä voisivat asiaan vaikuttaa vaikka edes äänestämättömien osuus (eli ne, jotka eivät tue vanhoja puolueita) ei riitä nostamaan aihetta julkiseen keskusteluun kuin sivuhuomautuksena halveksuttavasta nukkuvien joukosta. Kansa saa siis valita jälleen kerron syökö se kissan- vai koiranpaskaa sielä äänestysuurnilla. ”Ei kiitos enää lisää paskaa” kun ei ole annettuna vaihtoehtona, muuta kuin periaatteen tasolla. Käytönnössä moista vaihtoehtoa ei ole, ainakaan vielä.

Koska suurin osa ei ongelmaa näe, ei se enemmistö tule koskaan kannattamaan mitään valtavirrasta poikkeavaa näkemystä. Helpoin tapa olisi ensin osoittaa sen ongelman olemassaolo boikotilla ja sen jälkeen pakottaa asia julkiseen keskusteluun. Nyt halutaan kiivetä perse edellä puuhun ja toivoa että kansa innostuu sitä sirkusesitystä katsomaan. Kukin tavallaan, tietenkin, eikä vaaliboikotti liioin ole mikään varma keino maailman muuttamiseen. Testattu ja toimivaksi todistettu, toki, mutta kuka sitä nyt historiasta jaksaisi oppia koska maailma on muuttunut niistä ajoista melkoisesti. Maailma on muuttunut, tietenkin, mutta ovatko ihmiset sen mukana? Tarinoilla sitä edelleenkin massoja ohjataan… Maailmalla järjestelmää vastaan puhuvia on nakattu selliin, Suomessa heidän hiljentämisen hoitaa maailman paras oppositio.