Yksilöllisyyden illuusio

Länsimaisen demokratian kulmakivi

Sanan- ja mielipiteenvapaudella on merkitystä ainoastaan silloin, jos ne sanat ja mielipiteet ovat yksilön omia. Konformistinen automaatio-yksilö ei välitä näistä vapauksista, koska ne eivät häntä kosketa millään tavalla. Hän kyllä toistaa niitä samoja lauseita, joiden tietää merkitsevän ”vapautta ja demokratiaa”, mutta hänellä ei ole mitään konseptia vapaudesta eikä demokratiasta, jotka olisivat millään tavalla kytköksissä todellisuuteen - yhteys on ainoastaan siihen illuusioon, joka meille on myyty länsimaisena demokratiana, ”hyvinvointivaltiona”. Yksilöllisyys merkitsee usein myös eristyneisyyttä ja voimattomuutta, minkä seurauksena minkäänlaisen yhteisön sijaan yhteenkuuluvuutta ja sitä kautta voimaannuttamista haetaan osallistumalla ja liittymällä sallittuihin ryhmiin ja organisaatioihin.

Suuri osa yhteiskuntamme rakenteista suosii vahvasti konformistista käyttäytymistä ja kollektivistien muodostamat ryhmät näyttäytyvät vahvoina yksilön silmissä. Vaikka länsimaisissa yhteiskunnissa muistetaan hehkuttaa kaikkialla, kuinka jokainen on yksilö ja kuinka individualistisia ihmiset ovatkaan kun tekevät juuri samalla tavalla kuin kaikki muutkin yksilöt. Olet siis yksilö joka kuuluu pieneen tahi suureen samankaltaisten yksilöiden ryhmään joka toistelee samoja asioita ja näkee asiat hyvinkin samankaltaisesti. Kun kaikki ajattelevat samoin, ei kukaan ajattele… Spontaani käyttäytyminen sallitaan ja sitä hurrataan, kunhan se vain on oikean tahon tekemänä. Onko siis ihme, että ”vaikuttajat” pelaavat merkittävää roolia yhteiskunnassa? Ja kuinka helppoa onkaan massoihin vaikuttaa, kun vaikuttaa vaikuttajiin.

Tämä koulutus mallikansalaiseksi alkaa jo pienestä pitäen. Lastenohjelmista ja kotikasvatuksesta lähtien yhdenmukaisuutta ja auktoriteettien oikeellisuutta korostetaan ja viimeistään koulussa jokainen oppii miten omasta ajattelusta rangaistaan ja oikeiden asioiden toistamisesta palkitaan. Massasta ei kannata poiketa, ellei halua joutua silmätikuksi ja täten koulukiusatuksi, mihin mikä tahansa ”normaalista” poikkeava ominaisuus riittää. Tilanne ei juurikaan aikuisena ole sen parempi, kun kaikki ovat oppineet miten peli toimii - ainoastaan vallassa olevat saavat nousta muiden yläpuolelle, muiden on oltava toistensa kopioita kaikin mahdollisin tavoin. Koska tämä aiheuttaa runsaasti ahdistusta ihmisissä, on sitä lähdetty korjaamaan vielä huomattavasti vahingollisemmalla konformismilla - kaikkien on oltava täysin erilaisia, eli jokainen on oma lumihiutaleensa, taisteluhelikopteri tai jokin vastaava.


Hymyile ja vilkuta

Samalla kun kaikkien on tehtävä aina samoin, ovat ne jotka poikkeavat normista jollain tavalla korkeammassa asemassa nokkimisjärjestyksessä, koska vain heillä on oikeus poiketa siitä. Koska kilpailu on pelin henki, keskenään kilpasille lähtevät yksilöt viis veisaavat miten se muihin vaikuttaa. Ja kuten hyvän ihmisen kuuluukin, hän ei auktoriteettien virheitä huomioi vaan hymyilee vienosti ja heiluttaa kättään nyökytellessään kun joku rikkoo muita kuin itseään kohtaan. Kannattaa olla vaan hiljaa, koska kukaan ei rotista tykkää ja ehkäpä siinä tulee itsekin palkituksi kun antaa sen vääryyden jatkua. Paitsi tietysti silloin, kun joku alemmassa luokassa oleva tekee väärin, niistä on heti kerrottava eteenpäin auktoriteetille - niin hyvä ihminen toimii.

Tämä kastijako on pesiytynyt lähes jokaiseen osa-alueeseen yhteiskunnassamme. Oli se sitten taloudellinen asema, virka-asema tai mikä tahansa, ne jotka ovat yläpuolellamme ovat oikeutettuja sikailuun siinä kun alempiarvoisia rangaistaan. Tämä näkyy myös hienosti parisuhdeasioissakin. Kaunis/komea yksilö saa tehdä paljon enemmän kuin tavis, saatikka sitten ”ruma” yksilö. Hyperseksualisoitu maailma ylistää ja hyväksikäyttää kauneutta, joka kuitenkin määritellään uudestaan ja uudestaan aina tilanteen niin vaatiessa. Tämä aiheuttaakin suuria ongelmia, kun jokin uusi kauneusihanne kerrotaan olevan kuuminta hottia, mutta ihmiset eivät ole vielä sopeutuneet siihen eilen pohjasakkana pidetyn nousuun uudeksi ykköseksi. Vaikka kauneus onkin katsojan silmissä, ei ne normit taida yhteisössä levitä ihan niin nopeasti kuinka media kertoo asian olevan. Mutta jälleen se ihanne kerrotaan ulkoa, eikä ole kuulemma yksilön itsensä päätettävissä.

Kuolemanpelko taitaa kuitenkin olla tässä asiassa yksi merkittävä tekijä. Ei kannata riskeerata omaa niskaansa muiden vuoksi ja tyytyy vain vähempään. Etenkin jos auktoriteetti kertoo, että nyt ei ainakaan kannata saada omia ajatuksia tai uhmata heitä, koska se seuraava näkymätön vihollinen on jo ihan ovella. Länsimainen käsitys kuolemasta noin muutenkin on perin kummallinen, minkä vuoksi saa esimerkiksi helposti kuvan siitä että se ihmishenki ei todellakaan ole saman arvoinen kaikkialla. Vaikka kuolema onkin luonnollinen asia ja jokainen menetetty henki on aina joillekin hyvinkin vaikea paikka, ne ”väärien” tahojen jopa kansanmurhaksikin laskettavat menetykset ovat ihan jees kunhan vaan siinä oli hyvät tarkoitusperät. Ehkä he eivät olleet lainkaan yksilöitä?


Totuus sinut vapauttaa

Joidenkin mukaan totuus on yksilöllinen emmekä voi tietää totuutta (muuten kuin uskomalla pyhiin kirjoituksiin). Totuus onkin vaikea käsite ja usein olisikin hyödyllisempi puhua niin faktoista kuin todellisuudesta. Tietämällä paljon faktoja kuvittelemme tietävämme asioita ja pystyvämme niistä päättelemään totuuden. Tiede, siis aito semmoinen eikä tämä moderni ”rahalla saa ja mopolla pääsee”-tiede, tarjoaa meille paljon faktoja todellisuudestamme, mutta monasti saatu tieto on hyvin pieniä sirpaleita ja vain osatotuus asiasta. Faktahan se voi hyvin olla, että jos otetaan huomioon vain X,Y ja Z, silloin Ö on sejase. Mutta maailma ei toimi niin että voimme valikoida mitä otetaan huomioon jossain asiassa ja voidaan unohtaa ne muut siihen liittyvät asiat vain koska se tekisi tieteen tekemisestä hankalaa tai mahdotonta. Siksi meille onkin muodostunut uusi papisto, ”asiantuntijat”, jotka tulkitsevat maailmaa puolestamme koska emmehän me voi millään itse käsittää monimutkaisia asioita?

Onhan se toki paljon helpompaa, kun ei itse turhia murehdi tai pohdi. Ottaa vain kaiken ylhäältä totena ja tekee mitä käsketään. Ajatukset, tunteet ja tahdot eivät toki silloin ole enää omia, mutta yhteiskunta palkitsee tämän konformismin. Eikä vain palkitse, vaan koko länsimainen yhteiskunta, länsimainen demokratia, perustuu tähän yhteen yhteiseen tarinaan ja kaikkien siihen osallistumiseen. Jokainen säröääni, jokainen itsenäinen ajatus on uhka sille järjestelmälle, koska se järjestelmä perustuu puhtaaseen illuusioon todellisuudesta. Ja kun se todellisuus onkin vain illuusio, voiko yksilökään olla silloin todellinen? Lihaa ja verta, kinteä möhkälehän se yksilö toki on, vaikka sekin voi olla vain illuusiota joidenkin teorioiden mukaan, mutta se ”itse”, ajatteleva ja tunteva yksilö pärjää paljon paremmin mitä vähemmän on yksilö ja mitä enemmän on vain ”tolkun ihminen”.

Vapaudesta on silloin vissiin turha edes puhua, jos kaikki ajatukset ja tunteet ovat vain yhteiskunnan indoktrinaation tulosta? Mitä enemmän ihminen ajattelee ja tuntee itse, sitä enemmän vapautta hän saavuttaa mutta samalla menettää sitä turvallisuutta, jonka yhteiskunta tarjoaa kunnon kansalaiselle. Tosin kun kuuntelee ihmisten tarinoita, kuinka se yhteiskunta todellisuudessa heitä potkii päähän, mennään jo kunnolla masokismin puolelle että voi nauttia tästä koneistosta. On hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, päästä irti kaikesta siitä ohjelmoinnista, jonka yhteiskunta vauvasta vaariin saakka yksilöön tunkee. Mutta minkälainen yhteiskunta siitä muodostuisi, jos kaikki olisivat oikeasti yksilöitä? Voitaisiinko sitä edes kutsua yhteiskunnaksi? Vaikea sanoa, ihmiskunta ei ole vissiin vielä koskaan saavuttanut vapautta edes auttavasti sillä tasolla, että enemmistö olisi voinut olla yksilöitä. Mistä nouseekin kysymys, onko se ”yksilö” edes ihmiselle luontainen olotila? Ehkä olemme laumaeläimiä joiden kuuluukin elää elämänsä yhteisön eteen? Se on kuitenkin varmaa, että emme ole tulleet tänne palvelemaan muutamia, jotka haluavat hallita kaikkia muita.