keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Automatisoitu pseudoitse


Kenen ajatuksia ajattelet?

Jatketaan pakoa vapaudesta, eli Erich Frommin kirjan ”Escape from Freedom” merkeissä. Omalla tavallaan Mattias Desmet totalitarismissaan puhui samasta asiasta, tosin sillä erolla että nähdäkseni Fromm pitää varsin selvänä että manipulointi on tietoista ja tarkoituksenmukaista. Mistä on siis kyse? Pseudo, eli valheellinen, teeskennelty, epäaito tai keinotekoinen on etuliitteenä useammassa eri kohdassa, kun Fromm puhuu automaatiosta johon ihminen ajautuu tai ajetaan. Sen sijaan että hän olisi enää itse, ajatteleva, tunteva ja omia tahtojaan seuraava yksilö, hän on vain automaattisesti virran mukana kulkeva ”kuori” - NPC (Non Player Character, roolipeleissä käytettävä termi ei pelaajan ohjaamasta vaan esim. tietokoneeseen ennalta ohjelmoidusta hahmosta). Ihminen ei sitä itse edes huomaa, koska on niin tottunut siihen tilaan ja juuri tässä piilee se suuri vaara yhteiskunnalle - totalitarismia ajavat tahot voivat suhteellisen helposti saada konformistiset ihmiset tähän tilaan.

Niin puhtaasti asioiden tietäminen, mutta myös niistä vedettävät johtopäätöksen ja yhteyksien tekemiset ovat tärkeässä osassa miettimisessä, asioiden pohtimisessa ja funtsimisessa jota ihmiset tekevät päivittäin. Tai siis, kuvittelevat tekevänsä päivittäin. Jo pitkään on meille jo pienestä pitäen kerrottu niin koulussa kuin mediassa mitkä ovat ne ”faktat” mistäkin asiasta, mitä johtopäätöksiä näistä faktoista tulee vetää ja millä tavalla ne faktat liittyvät toisiin asioihin. No mutta kyllähän minä olisin huomannut, jos ajattelisin jo valmiiksi ajateltuja asioita eli en oikeastaan ajattelisi vaan toistaisin ennalta kerrottua tarina!? Niinköhän vain? Meillä kaikilla on yksi jos toinenkin asia, joka on ulkoa valmiiksi annettu paketti, jota emme ole kyseenalaistaneet missään kohden vaan se on lisätty sellaisenaan omiin uskomuksiimme, ihan perususkomuksia myöden.

Joskus puhutaankin ohjelmoinnin purkamisesta, eli pitää perua kaikki se oppiminen että voisi oppia. Täytyisi siis palata sinne tietoon, niihin faktoihin saakka ja tarkistaa olivatko edes ne oikein. Vasta sitten voisi ryhtyä itse ajattelemaan asioista. Miettimään niin maan perusteellisesti mitä jokin asia tarkoittaa ja mitä se merkitsee niin itsellään kuin suhteessa kaikkeen muuhun ja mihin muuhun se edes liittyy. Moni ottaa siinä kohtaa oikotien ja sen valtavirtaisen näkemyksen sijaan korvaa sen pseudoajattelunsa vain jonkun toisen tahon aivotuksilla. Ojasta allikkoon, voitaisiin sanoa. Itsenäinen ja oma ajattelu ei tarkoita tietenkään automaattisesti ainutlaatuisia ajatuksia, vaan useampikin ihminen on voinut päätyä samaan lopputulokseen täysin toisista samalla tavalla ajattelevista riippumatta. Tämä taas antaa hieman enemmän uskottavuutta kyseiselle järjenjuoksulle ja onhan se mukava huomata ettei ollut ainoa ihminen joka ajattelee jollain tietyllä tavalla.


Kenen tunteita tunnet?

Jos ne pseudoajatukset olivat jo pelottava asia, mitäs meinaisit pseudotunteista? Joku muu ohjailisi sitä, miten sinä tunnet jostain asiasta? Tämä on toinen osa sitä automatisoitua itseä, jota totalitarismia ajavat haluavat. Vaikka tunne itsessään on tietenkin siinä yksilössä ja varsin aito siltä tunteeltaan, mutta se ei tarkoita että ihminen olisi luonnollisesti päätynyt siihen tilaan. Kyllä, ulkopuoliset asiat, ärsykkeet, saavat meidät tuntemaan jos jonkinmoisia tuntemuksia - nauramme kun joku muu heittää läppää, suutumme kun joku meitä ärsyttää ja tunnemme surua, myötätuntoa, jos joku läheinen on pahassa paikassa. En siis tarkoita sen kaltaista tunteiden ohjaamista, vaan jotain paljon yksilölle haitallisempaa toimintaa, johon törmäämme lähes päivittäin - riippuen siitä, kuinka paljon seuraamme eri viestikanavia, jotka meitä manipuloivat tuntemaan tietyllä tavalla tietyistä asioista.

Tämä juuri tätä kirjoittaessa käynnissä oleva Black Friday on loistava esimerkki siitä tunteiden manipuloinnista. Nyt kaikki on hiton halpaa, osta osta! Kun viime viikolla jokin tuote maksoi 99€, on se nyt -50% alennuksessa … samat 99€, koska mainos kertoo sen lähtöhinnan olevan 199€ ja sitä vanhaa hintaa ei kukaan muista kuitenkaan. Toki ei ne tarjoukset aina ole noin räikeitä kusetuksia, vaan niissä on oikeasti pudotuksia, mikä nostaakin kysymyksen että ei sitä tuotetta vieläkään taideta persnetolla myydä… No mutta nyt hairaannuttiin hieman eri aiheeseen, vaikkakin vapaan markkinatalouden ihannointi kuuluu tähän samaan pseudoutopiaan jonka vain kapitalismi voi kansalle luoda. Mainokset, markkinointi ja suhdetoiminta perustuvat juuri ihmiset tunteiden manipulointiin. Kuvat, värit, symbolit ja jatkuvat vilkkuminen hypnotisoivat meidät tuntemaan tietyistä asioista tietyllä tavalla. Vielä jos mukana sattuu kulkemaan se joukko, jonka joukkomieleen yksilö tarttuu niin johan on kaupan vartijoilla pidättelemistä kun lauma vauhkoontuneita ostajia syöksyy hakemaan sen vain rajoitetun erän sitä mikäolikaan vempainta, jota he eivät edes tarvitse mutta kun se nyt niiiiiin halpa ettei kannata ohittaa tarjousta!

Samoja markkinointitemppuja tosin käytetään myös siinä, kun kansalle kerrotaan mitä tulisi pelätä ja vihata. Annetaan ”symbolisia vaikutuksia” että kaikki muistavat pelätä näkymätöntä vihollista, siinä kun samalla havaita ne ohjatun vihan kohteet eli ne jotka eivät totelleet käskyjä jotka olivat yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi! Nämä ihmishirviöt, jotka eivät tunne asiasta samalla tavalla tulisi sulkea pois yhteiskunnasta! Pelko ja viha ovat vielä siitä hyviä, että vahvojen tunteiden lisäksi ne kytkevät sen loogisen ajattelun pois päältä, joten se haluttu tieto, pseudoajattelu, saadaan myös sukkana sisään. Mutta ”eiväthän ne niin tekisi”, taas, kuten historiasta olisi lukuisia esimerkkejä ja ”joku olisi kertonut”, taas, kuten myös historia opettaisi jos sitä joku vaivautuisi tutkimaan yhtään syvällisemmin ja ajattelemaan asiaa itse. Silloin vaan ei kuulu siihen automatisoidin konformistien harmaaseen laumaan, josta poikkeaminen on pelottavaa ja joskus vaarallistakin.


Kenen tahtoa seuraat?

Jos joku saa sinut ajattelemaan ja tuntemaan tietyllä tavalla, ne asiat joita sinä tahdot saada… ovatko ne niitä joita sinä haluat, vai niitä joita sinulle kerrotaan että sinun tulisi haluta ollaksesi hyvä ihminen? Meille kerrotaan mikä on se stereotyyppi hyvästä ihmisestä, kunnon kansalaisesta, joka ajattelee ja tuntee tietyllä tavalla mutta myös haaveilee saavuttavansa tietyn aseman yhteiskunnassa. Sinun kuuluu tahtoa saada hyvä duuni, että voit maksaa verosi, sinun pitäisi myös tahtoa saada tietyt tahot valtaan ylitsesi, että olisit turvassa ja sinun on ”tahdottava pahaa” niille, jotka eivät jaa juuri sinun ajatusmaailmaasi. Kerää koko sarja - ulkoistettu ajattelu, tunteet ja halut. Mikä voisikaan mennä pieleen, etenkin yksilön kehityksen ja kasvun kohdalla?

Mutta asia ei ole läheskään niin mustavalkoinen kuin tähän asti olen saattanut antaa kuvan. Jos ajatellaan eettisestä näkökulmasta, eikö se ole hyvä kun meillä on yhdenmukainen yhteiskunta, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen? Yhteiskuntarauha säilyy paljon paremmin, kun kansa on konformistinen ja noudattaa niitä heille annettuja ohjeita. Meillä sentään asiat tehdään oikein, toisin kuin vaikkapa Pohjois-Koreassa missä siis tuota… tehdään juuri samalla tavalla, mutta vaan ”väärin” kun sitä verrataan meille, missä kaikki tehdään aina oikein! Kaikki ne innovaatiot, kehitys ja muutos tulevat niiltä yksilöiltä, jotka eivät sopeutuneet yhteiskuntaan vaan halusivat muuttaa asioita. Siis silloin, kun vallanpitäjät sen sallivat. Ne ”väärät” innovaatiot ja yhteiskuntarauhaa rikkovat näkemykset kun haudataan syvälle, joskus keksijänsä kera.

Niin kauan kun valtaa muiden yli pidetään oikeutettuna, ei tähän tule juurikaan muutosta. Ihmiset pakenevat vapautta kovin vaihtelevin keinoin ja tämä itsensä korvaaminen pseudoitsellään on siihen aivan loistava keino. Ei tarvitse ajatella, ei murehtia onko jokin tunne sovelias eikä haaveilla mistään epäsovinnaisesta asiasta. Kriisit tuppaavat lisäämään tätä konformismia ja ihmisten siirtymistä autopilotille, sen sijaan että yrittäisivät olla itsensä. Ketään ei tietenkään voi pakottaa olemaan itse itsensä, eikä tietenkään pakottaa edes kyseenalaistamaan sitä, ovatko ne omat ajatukset ja tuntemukset edes omia. Mekanismi, joka mahdollistaa totalitarismin on kuitenkin tiedossa ja jo moneen kertaan koeponnistettu toimivana. Sen kaatamisen keinot myös tiedetään, mutta niiden käyttämiseen vaaditaan sen pseudominän hylkääminen ja koettaa edes välillä käyttää niitä omia harmaita aivosolujaan. Se alkaisi siitä, että kyseenalaistaa niitä uskomuksia, joita yhteiskunnassa pidetään itsestäänselvyytenä. Vaikka kaikkihan sen tosin tietää, että vain äänestämällä voi mihinkään vaikuttaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti