Demokratian dogmit

Dogmeja, dogmeja kaikkialla!

Dogmi, eli todistamatta päteväksi katsottu asia yhdistetään yleensä järjestäytyneisiin uskontoihin (dogma, eli kristinuskoon liittyvä opinkappale), mutta jos katsoo yhtään tarkemmin virallista tarinaamme, voi huomata kuinka dogmaattinen se oikein onkaan. Auktoriteetti on kertonut miten asiat ovat ja jumalauta niin silloin se niin on! Toisaalta, kenelläkään ei ole aikaa kyseenalaistaa kaikkea mahdollista tietoa mitä maa päällään kantaa, joten pakostakin uskomme tiettyihin asioihin joita emme ole itse tarkistaneet sen kummemmin. Järjestäytynyt yhteiskuntarakenne nojaakin vahvasti lukemattomiin eri dogmiin, joiden kyseenalaistajia pidetään vähintään hulluina. Otetaan esimerkiksi lättymaa - valtaosa pitää siitä puhuvia ja siihen uskovia enemmän tai vielä enemmän kilahtaneina puhuessaan jotain niinkin päivänselvää asiaa kuin maapalloa vastaan. Siinä kohden kannattaakin pohtia omalla kohdallaan, että johtuuko se ärtymys flättäreitä kohtaan siitä, että joku kehtaa kyseenalaistaa ja vieläpä äänekkäästi puhua niinkin selvää asiaa kohtaan. Sanonta ”totuutta ei tarvitse puolustaa, vain valhe kaipaa tukea” voisi antaa hieman vihjettä aiheeseen? Toki flättäreiden kanssa vääntämiseen on useita muitakin syitä jotka eivät liity dogmaattisuuteen, mutta aihe on juuri sopivan herkkä että sitä on syytä aina välillä pökkiä eri tavoin, niin puolin kuin toisin. Joskus se dogmi voi olla oikeassa, joskus taas hyvin pahasti pielessä.

Mutta ovatko dogmit sitten hyvä vai huono juttu? Kuinka paljon aikaa ja vaivaa säästyykään kaikkeen ”tärkeämpään”, kun ei lähde kyseenalaistamaan kaikkea mahdollista. Siinä jää monta jaksoa ”viihdettä” katsomatta kun lähtee haastamaan omia uskomuksiaan ja kukapa sitä tuskaa itselleen tieten tahtoen nyt haluaisikaan aiheuttaa? Mikään ei pilaa päivää sen pahemmin kuin somessa törmätä johonkin dogmaatikkoon, joka inttää inttämistään jostain itselle aivan päivänselvästä asiasta jopa lähes vastakkaisella tavalla! Kaikkihan sen tietää, että virallinen tarina on auktoriteettien vahvistamana totuus asioista ja jos ei olisi, kyllähän meille kerrottaisiin televisiossa jos jokin asia olisi toisin, eikös? Siksi suurin osa hylkää suoralta kädeltä kaikki ne, jotka millään tavalla poikkeavat siitä virallisesta tarinasta. Media vielä varmistaa asian sillä, että harva se päivä jokin luotettava media muistaa valistaa kansalle vääräoppisten pahuutta ja kuinka hyvä ihminen pelastuu noudattaessaan auktoriteetteja juuri oikealla tavalla.

Länsimaisissa kulttuureissa oli myös pitkään vankka uskomus siihen, että kristinuskon eettiset säännöt johtivat pelastukseen ja jokaisen tuli niitä noudattaa (tai palaa helvetin tulessa). Kuinka paljon vapauttavampaa kuin itse puntaroida asioita on antaa auktoriteetin määrittää hyvä ja paha! Toisaalta taas sen vahvempaa sekä rauhallisempaa (ja helpommin ohjailtavampaa) yhteiskuntaa saa hakea, jolla on yhteiset eettiset arvot lähes kaikkeen. Suuri osa vanhemmasta lainsäädännöstämme perustuu juuri näihin kristillisiin arvoihin ja kun ihmiset pitivät asiaa itsestäänselvyytenä, heidän oikeudentuntonsa mukaan elimmekin lähes täydellisessä ”oikeusvaltiossa”. Viimeistään EU ja sen mukana tulleet säännökset murensivat kuitenkin melkoista tahtia uskoa ja luottamusta lakien ja säännösten oikeudenmukaisuuteen, mikä taas sai ihmiset kapinoimaan ainakin pieniltä osin niitä auktoriteetteja kohtaan. Ei kuitenkaan niin paljoa, että asialle oltaisiin jotain tehty, mutta sen verran että esimerkiksi nuuskan haku ja myynti ei aiheuttanut sen kummempia omantunnon tuskia. Saatoit silti laskea itsesi hyväksi ihmiseksi vaikka et totellutkaan enää sitä auktoriteettia, koska määräys ei selvästikään ollut enää korkeampien voimien siunaama vaan jonkun pikkubyrokraatin pahantahtoisuutta.


Älä pilkkaa demokratiaa!

Kuten aikaisemmasta tuotannostani saattaa huomata, näkemykseni ”demokratiasta” ja etenkin tästä meidän ”länsimaisesta demokratiastamme” ei ole ihan virallisen tarinan mukainen. En ole kuitenkaan näkemyksissäni läheskään yksin, vaan hyvin samankaltaisia näkemyksiä on monella muullakin ja tavaamalla niitä ihan virallisia lähteitä politiikasta, voi päätyä hyvinkin päinvastaisiin näkemyksiin siitä virallisesta tarinasta. Mutta juuri siitä syystä koko ”demokratiaa” voidaan pitää hyvinkin dogmaattisena mallina, koska ainoastaan ne ylhäältä valitut auktoriteetit ovat kelvollisia tulkitsemaan niitä politiikan oppeja. Täytyy olla ”asiantuntija” että voi julistaa oikeita tulkintoja kaikelle kansalle, kuin pappi konsanaan. Samoihin tietoihin ja havaintoihin väärän näkemyksen omaavat ovat pahoja syntisiä, harhaoppisia, jotka täytyy lyödä maahan kaikin keinoin. Ei siis ihme, että EU pohtii jatkuvasti uusia keinoja rajoittaa ”disinformaatiota”, koska … niin, kumpikas sitä tarvitsikaan sitä sensuuria ja suojelua, totuus vai valheet?

”Vain äänestämällä voi vaikuttaa!” Siihen kiteytyy hyvin pitkälle koko ”demokratian” pyhin uskonkappale. Äänestäminen on yhtä kuin demokratia, älä pidä muita hallintomuotoja! Niin siis vaikka perustuslaki sanoo että ”tasavalta”, ei demokratia, joiden ero on siis siinä että tasavallassa ne edustajat omaavat vallan, ei kansa. Vaikka asian vääntäisi kuinka tahansa, rautalangasta tai väriliiduin, saa suuntaansa pelkkää halveksuntaa koska auktoriteetti on kertonut kuinka tätä pyhää uskomusta ei saa kyseenalaistaa. Piste. ”No joo, eihän tämä täydellinen ole mutta paras mahdollinen kuitennii!” Hieman anteeksipyytelevästäkin lähtökohdasta se pyhä uskomus on siltikin puolustamisen arvoinen kyseenalaistamatta asiaa juuri lainkaan. Elämä kun on niin paljon helpompaa, kun ei vaivaa päätään niin päivänselvillä asioilla kuten ”äänestäminen=demokratia” ja ”väärää mieltä olevat ovat pahoja ihmisiä”. Demokratian kyseenalaistamalla saa yleensä vaan ”tuo nyt on vaan höpöhöpöä” vastauksena ja asian annetaan olla, mutta meneppä kyseenalaistamaan siitä johdettuja uskomuksia niin johan helvetti repeää.

Omasta kokemuksesta uskallan väittää, että intersektionaalista feministi-vegaania vielä herkempi on aito persuksen kristuksen harras uskova. Usein naureskellaan kuinka herkkähipiäisiä ne ”vassarit” oikein ovat, mutta sanoppa yksikin halaistu sana pyhää messiasta kohtaan niin reaktio on lähes samaa tasoa kuin eräällä toisella ryhmällä jos heidän messiastaan vaikkapa sarjakuvan muotoon taiteilee. Toki reagoinnin voimakkuus on (onneksi) suuresti eroava, koska verbaalisen väkivallan päälle pamahtaa vain estot ja ehkäpä mennään kantelemaan kavereille (ja äitille) kuinka se yksi tyyppi sielä taas haukkuu meitä ja milläs me saatais se hiljaiseksi maalitettua kuin silakat konsanaan. Laidasta laitaan reaktio on siis täsmälleen sama kun joku kehtaa kyseenalaistaa ne dogmaattiset uskomukset ja pyhänä lehmänä pidetyt asiat. Hieman demokratiaa sivuten mainitaan myös se seikka, että koko tieteen idea on kyseenalaistaa kaikkea ja pyrkiä osoittamaan todistein jokin asia todeksi tai epätodeksi. Kun virallinen tarina kieltää ja estää tietyt näkemykset, aiheen dogmaattisuuden pitäisi saada ne hälytyskellot soimaan. Mutta eivät saa, koska virallinen tarina on kokonaisuutena yksi pyhä lehmä, jota vain hullut radikaalit salaliittoteoreetikot uhmaavat. Pahoja syntisiä ei sinun tule olla kuuleva saatikka uskova; Ylen, Alma median ja Sanoman nimeen, aamen.


Koko yhteiskunnan yhteinen ongelma

Suvaitsevaisuudesta puhuttiin vielä jokunen vuosi sitten runsaasti, mutta kun pandemia pamahti päälle niin pelkoreaktion aiheuttamana ne kauniit puheet (ja usein päinvastaiset teot) painuivat unholaan ja korvautuivat hyvin pitkälti totalitarismiksi oikeutetusti kutsuttavalla mallilla. Hyvän ihmisen merkkinä pidetty suvaitsevaisuus oli heti alkuaankin valikoitua halveksuntaa poikkeavaa kohtaan ja auktoriteettien ohjaamana vain tietynlaisia poikkeavuuksia tuli suvaita. Aivan siis samalla tavalla, kun ennenvanhaan pappi kertoi mikä oli hyvää ja mikä pahaa, tulkiten sitä pyhää tekstiä haluamallaan tavalla. Tietyt synnit tietyille ryhmille oli ihan jees, kunhan vaan muisti tuomita ne toiset pahat riittävän julkisesti ja suurella kiihkolla. Jos mentäisiin niinkin perustavaa laatua oleviin asioihin kuin ihmisoikeudet, jokaisen hyvän ihmisen tulisi suvaita ne poikkeavat mielipiteet ja niiden esilletuonti, siis sanan- ja mielipiteenvapaus. Mutta yhteenkään dogmaattiseen uskomusjärjestelmään nuo kaksi ihmisoikeutta eivät ole koskaan kuuluneet.

Toimiva yhteiskunta perustuisi tosin edelleenkin yhteisiin uskomuksiin ja arvoihin, mutta se suostuisi haastamaan minkä tahansa vallalla olevan näkemyksen ja puimaan sen läpi vaikka juurta jaksaen tarvittaessa. Vallanpitäjille moinen demokraattinen järjestelmä olisi kuitenkin kauhistus, koska silloin heiltä puuttuisi se tarinaa ohjaava papisto kokonaan. Papista tuli tiedemies ja saarnaajasta toimittelija, mutta mikään ei yhteiskunnassa ole juurikaan muuttunut demokraattisemmaksi sitten Ateenan aikojen. Toki silloinkaan ei kansa kokonaisuudessaan ollut vallassa, vaan tarkasti määritelty joukko eli tietty kansanosa. Koko tämä ”demokraattinen oikeusvaltio” paljastaa dogmaattisuutensa juuri siinä, kuinka se käsittelee järjestelmää haastavia tahoja. Sokrates arvosteli valtaa ja sai maistaa demokratian enemmistödiktatuuria. Tällä hetkellä kaikki järjestelmää itseään kyseenalaistavat nähdään lähinnä poikana joka huutaa sutta, koska kyllähän ne nyt kertoisivat jos meillä olisi perustavaa laatua olevia ongelmia yhteiskunnassa. Siis ne tahot, jotka suoraan hyötyvät ongelmasta kertoisivat että kuinka he hyötyvät siitä aiheuttamastaan ongelmasta, niinkö?

Ratkaisuksi ei itselläni ainakaan ole tarjota mitään sananvapautta kummempaa. Jos kansa organisoituisi, tai edes pienehkö osa siitä (2-10%, lähteestä riippuen), mikä tahansa muutos olisi mahdollinen. Mutta kukapa sitä demokratiaa niin kriittisenä asiana pitääkään, kun nykyinen mallikin pelaa ihan kohtuudella ja kunhan vaan jengi äänestäisi oikein niin asiat korjaantuisivat! Mitä meinaat, olisiko edes hitunen perää sillä väitteellä, että myös tuo ”oikein äänestämällä asiat korjaantuvat” voisi olla osa sitä samaa demokratian dogmia, jota jengi on hokenut vuosikausia kyseenalaistamatta? Tuskin, koska joku olisi kertonut! Voitaisiinko nämä yhteiskunnan ongelmat sitten ratkaista rauhanomaisesti ilman suurta vallankumousta kuten Ranskassa kävi? Nähdäkseni kyllä, etenkin kun Ranskan vallankumouksen kaltainen vallanvaihto on nykyään hyvin epätodennäköinen - aatelisto vaihdettiin jo kertaalleen rahan valtaan, missään ei ole enää niin suurta resurssien tuomaa valtaa joka sen porvariston kaataisi… paitsi on, kansa - organisoitunut kansa. Kansa voisi ottaa vallan niin rauhanomaisesti kuin väkivaltaisesti, minkä vuoksi kansan hajottamiseen käytetään niin suuria määriä resursseja jatkuvasti.