maanantai 23. marraskuuta 2020

Tolkun ihmisten oikeuttama diktatuuri


Mikä se mystinen tolkun ihminen oikein on?

Jos mediaa on uskominen, tolkun ihminen on se arkkityyppinen "hyvä ihminen" joka maksaa veronsa, äänestää, lahjoittaa hyväntekeväisyyteen ja ennen kaikkea: ei omaa radikaalia mielipidettä mistään asiasta vaan on hyvin tolkullinen ja keskiarvoinen ihminen monella mittarilla. Tolkun ihminen ei siis missään tapauksessa vihapuhu, mutta tukee tietenkin niitä inkvisiittoreita, jotka oikeamielisesti jahtaavat niitä pahoja vääräuskoisia. Tolkun ihminen on yhteiskunnan peruspilari, jonka ansiosta asiat rullaavat keskiarvoisesti ja kaikilla on... keskimäärin kohtuullista olla. Koska se on tolkullista.

Valtaosa ihmisistä missä tahansa sattumanvaraisesti valitussa joukossa kuuluu siis tähän "tolkun ihminen"-ryhmään. Heidän arvonsa ovat pääosin konservatiivisia, mutta he ovat myös tietoisia siitä että edistyksellisyys on hyve joten he ovat valmiita luopumaan niistä vanhoista arvostamistaan asioista jos heille kerrotaan niiden uusien arvojen olevan tolkullisia. Voitaisiin jopa sanoa, että he ovat tuuliajolla oleva kansanosa, eli suunta on aina sinne minne se tuuli vie. Edistykselliset ovat tämän hoksanneet jo aikoja sitten ja ovatkin hyödyntäneet hyvin tehokkaasti tätä ominaisuutta ihmisissä. Tuulen suunta on siis ollut vakaa sekä selvä - kohti edistyksellistä maailmaa! Siitäkin huolimatta, että osa tolkun ihmisistä yrittää vielä pitää kiinni niistä vanhoista arvoistaan...

Ennen sen tuulen suunnan määritti kolme asiaa: kirkko, koulu ja media, mutta nykyään kirkon kanta kaikkiin asioihin on kopioitu suoraan mediasta, joten se voidaan aivan hyvin unohtaa tästä yhtälöstä. Tolkun ihmiset ovat käyneet tietenkin kaikki pakolliset koulut ja opiskelleet itselleen ammatin tai useammankin, viettäen leijonanosan ensimmäisistä elinvuosistaan koulun penkille liimattuna. Mediaa on myös seurattu niin, että koulun, työn ja "tärkeiden ohjelmien" lisäksi aikaa niille omille harrastuksille on jäänyt vähemmän, mutta eihän se haittaa koska tolkun ihminen on se luotettava peruspilari joka kannattelee koko yhteiskuntaa hartioillaan! Onko asia oikeasti niin, sillä ei ole merkitystä - tolkun ihminen tietää olevansa se peruskallio.


Jaettu kansa

Valtaosa, arvioisin että jossain sielä 80% hujakoilla, kuuluu tähän "tolkun ihminen"-ryhmään. Ryhmä itsessään on toki jaettu useaan pienempään lohkoon (tai lahkoon), esimerkiksi puoluekannan mukaan. Koska "tolkun ihmiselle" kuuluu vahvasti usko "demokratiaan" ja äänestämällä vaikuttamiseen, voidaan äänestysaktiivisuudesta arvioida hieman sitä tolkun ihmisten määrää. Toki tolkullinen vastaus äänestämisessä on myös se, että ei löytänyt sopivaa ehdokasta joten jätti äänestämättä - usko siihen demokraattiseen järjestelmään ja "oikeusvaltioon" kuitenkin säilyy. Ja juuri tämä vankkumaton usko demokraattiseen oikeusvaltioon tekee tolkun ihmisestä sen järjestelmän peruspilarin.

Entäs ne loput sitten? Karkeasti ne voidaan jakaa joko järjestelmästä ulos jääneisiin/tippuneisiin, paremmistoon ja väärinajattelijoihin. Järjestelmästä joko vapaaehtoisesti tai "autettuina" ulos jääneet eivät enää ota kantaa asioihin ja elävät tavallaan järjestelmän ulkopuolella, noudattaen vaihtelevasti järjestelmän sääntöjä. Tämä ryhmä vaatisi kokonaisen oman tekstinsä, mutta se on taas aivan oma aiheensa koska he eivät liity tolkun ihmisiin enää juurikaan. Mutta ne kaksi muuta ryhmää liittyy oleellisesti tolkun ihmisiin ja etenkin siihen, mihin suuntaan se tuuli puhaltaa. Paremmisto on se joka puhaltaa ja väärinajattelijat taas koettavat ohjata sitä venettä aivan toisaalle. Voin suorastaan kuvitella sen edistyksellisen ihmisen tuhahduksen kun hän lukee tämän pilkallisen termin "paremmista"...

Paremmisto, eli pääosin (ei kaikki) media, kulttuuriväki, tieteen "konsensus" ja muut vastaavat edistykselliset tahot ovat jo pitkään niin koulutuksen kuin median kautta kyenneet ohjailemaan sitä "tolkun ihmistä" rajoittamalla tarkasti mitä heille kerrotaan. Tolkun ihmisille kun annetaan valmiiksi liuta vaihtoehtoja, joista he sitten valitsevat mielestään itselleen tilanteeseen sopivan ja näin päätyvät sen mukaisen ryhmään. Kaikki kiltisti uskoen samoihin perusasioihin, mutta jakautuen lukemattomiin pieniin ryhmiin että missään tapauksessa ei pääse käymään niin, että tolkun ihmisten pienryhmä voisi vahingossa lähteä koneistoa vastaan jos semmoinen vaarallinen väärinajattelija onnistuisi soluttautumaan joukkoon.


Täh!?

Homma siis toimii näin: paremmisto ohjailee tolkun ihmisiä haluamaansa suuntaan ja samalla yrittää varmistaa, etteivät ne vaaralliset väärinajattelijat pääse missään tapauksessa tekemään samaa. Paremmistot ovat vaihtuneet, mutta sama "tolkun ihmisten" oikeuttama diktatuuri on jatkunut iät ja ajat. Ainoastaan ne tarinat, joilla se enemmistön hallinta oikeutetaan, ovat muuttuneet. Oikeutus valtaan kun on tärkeää sille "tolkun ihmiselle", koska ei sitä nyt ihan kuka tahansa saa määrätä? Kunhan vaan kelvollinen oikeutus löytyy, on tolkun ihminen valmis tekemään juuri ne käsketyt asiat vallanpitäjiensä käskystä.

Eli orjien käyttö, noitavainot, sodat, kansanmurhat, ihmiskokeet ja kaikki ne ihmisoikeuksien loukkaukset ovat olleet mahdollisia, koska ne "tolkun ihmiset" ovat sen sallineet. Miksi ihmeessä?! Koska heille on kerrottu, että tämä se on oikein. Eivät tolkun ihmiset pahoja ihmisiä ole - päinvastoin - he ovat niitä kilttejä ja kuuliaisia yhteiskunnan peruspilareita, joita vaan kerta toisensa jälkeen on kusetettu tekemään niitä hirmutekoja. Tolkun ihminen tietää ja ymmärtää mitä ihmisoikeudet tarkoittavat, mutta samalla he ovat täysin valmiita ne viemään niin muilta kuin myös itseltään kun ne oikeat vallanpitäjät niin kertovat. Eli kun paremmisto sanoo että sananvapaus ei kuulu väärinajattelijoille, tolkun ihminen on täysillä mukana vaikka siinä hetken joutuu miettimäänkin että meneekö tämä nyt ihan oikein... Mutta täytyyhän sen mennä, koska niin kerrotaan ja niin kaikki muutkin tekevät!

Ja nyt tolkun ihmisiä ajetaan kohti suurta nollausta, paremmiston hurratessa ja vaatiessa vääräuskoisia roviolle. Valtasuhteiden rakentuminen tällä tavalla on kuitenkin ymmärrettävää, koska vain noin 1% kansasta ei suostu massojen mukaan kumartamaan. Ja niistä 1%:sta pieni osa tahtoo kalifiksi kalifin paikalle, ohjaamaan sitä 99%:a. Mutta kuten paremmisto osaakin kertoa, tämä on vain hullua salaliittoteoriaa ja hyvä tolkun ihminen vaatii moisia vääriä mielipiteitä kiellettäväksi, koska sananvapauteen ei kuulu väärien mielipiteiden pääsy tolkun ihmisten korviin. Se on sitä oikeaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti