Todellisuus on tarua ihmeellisempää

Sosiaalinen konstruktio

Onko todellisuutemme vain sosiaalinen konstruktio? Eli ihmisten kanssakäymisen seurauksena muodostunutta jaettua näkemystä universumistamme. Moni vastaisi kyllä, samoin kuin monen mielestä asia ole todellakaan ole niin. Väitän että molemmat ovat oikeassa ja väärässä, tilanteen mukaan. Yleistämällä jokin asia moiseen on tahi ei ole väittämään ei auta ihmisiä selvittämään mitään asiaa. Voimmekin siis vain pohtia useita eri näkökulmia asioista ja niistä muodostaa todellisuutemme. Ja kun yhdessä muodostamme yhteisen todellisuutemme, se taitaa olla sosiaalinen konstruktio? No mutta mistä se todellisuus sitten muodostuu, jos se on tai ei ole vain yhdessä sovittu asia?

Todellisuutemme koostuu yhdistelmästä havaintoja, uskomuksia, mittauksia, päätelmiä ja ties mitä, mitä voitaisiin kutsua myös tiedoksi. Kaikki se tieto on järjestettävä muotoon, missä jokainen pala on omalla paikallaan. Muodostamme siitä tiedosta todellisuuden, jota voimme vertailla muiden ympärillä olevien ihmisten kanssa vahvistaaksemme sen paikkansapitävyyden. Ja tämän kanssakäymisen tuloksena on se sosiaalinen konstruktio, jonka ymmärrämme olevan todellisuus. Kun tutkimme miten ihmiset muinoin järkeilivät asioita, voivat ne näyttäytyä täysin älyvapailta päätelmiltä tai barbaarisilta teoilta. Mutta silloin ne tuntuivat niille ihmisille oikealta todellisuudelta, sosiaalisen kanssakäymisen seurauksena muodostuneilta tavoilta ja rituaaleilta. Ihmisuhrin tarve sadetta tuomaan oli ihan hyvä peruste suolestaa toinen ihminen.

Yhteinen todellisuus on samalla voimavara kuin uhka kansalle. Kun kaikki uskovat yhteen ja samaan asiaan joka on päin prinkkalaa, voivat seuraukset olla tuhoisat. Samalla taas yhtenäinen ja ainakin pääpiirteittäin samalla tavalla maailman näkevä ihmisjoukko voi toimia tehokkaasti toistensa kanssa. Olisikin ensiarvoisen tärkeää tarkastella sitä todellisuutta, missä yhteiskunta toimii ja tehdä korjauksia todellisiin ongelmakohtiin. Mutta siinäpä se ongelma piileekin - kenen todellisuus on sitten se oikea ja kenen väärä? Yhteiskunta ei voi tarkastella itseään vaan sen tekee aina yksilöt. Ja yksilöillä on taas jokaisella ikioma henkilökohtainen todellisuus, joita ei ole kahta samanlaista.


Henkilökohtainen todellisuus

Siinä kun yhteiskunnan todellisuus muodostuu yksilöiden todellisuuksien yhdistelmästä, mistä se henkilökohtainen todellisuus oikeen juontuu? Heti syntymänsä jälkeen ihminen alkaa rakentamaan omaa todellisuuttaan ja siinä ovat vahvasti mukana sosiaaliset suhteet. Mitä läheisempi suhde ihmisellä on toiseen, sitä vahvemmin tämän toisen todellisuus vaikuttaa ihmiseen. Siksi lapsen vanhempien todellisuus on alkuun myös lapsen todellisuus, kunnes lapsi alkaa kokeilemaan omia siipiään maailman tuulissa. Mukaan omaa todellisuutta muovaamaan liittyy pian niin sisarusten kanssa ystävät ja muut sukulaiset, eikä aikaakaan kun myös järjestelmä itse nappaa kiinni ja istuttaa ihmisen koulun penkille yhtenäistymään osaksi yhteiskuntaa.

Sama todellisuuden muovautuminen jatkuukin läpi koko elämän, jos sen sallii antaa muovautua. Ihmiset tuppaavat vaan usein sementoimaan tiettyjä osia todellisuudestaan niin, ettei niitä voi muuttaa vaikka kuinka todisteet pakkautuisivat sitä osaa vastaan. Tärkeä osa sitä omaa todellisuutta kun on sen kokonaisuuden säilyttäminen. Yhden osan muuttaminen voisi murtaa koko todellisuuden ja se on usein tila, jota ihmismieli välttelee kaikin keinoin. Usko siihen oman todellisuuden paikkansapitävyyteen on tärkeää, jos uskoo että se oma todellisuus pitää paikkansa jokaiselta osaltaan. Todellisuus, jossa on paljon tuntemattomia muuttujia, on monelle liian pelottava vaihtoehto ja siksi he tarraavatkin tiukasti johonkin yhteiseen todellisuuteen, eli vaikkapa viralliseen totuuteen.

Mitään takeita ei tosin ole että se ei-virallinen totuus olisi yhtään todellisempi, muuta kuin ihmiselle itselleen. Joitain asioita voidaan toki itse koettaa havaita, mitata, laskea, tutkia tai päätellä, mutta suuri osa on kuitenkin uskon puolelle meneviä asioita. Todisteeksi asian todellisuudelle usein esitetäänkin sitä, että suurin osa on samaa mieltä asiasta - sosiaalinen konstruktio on heille todellisuus, vaikkei se totta olisikaan. Yksi eri mieltä oleva voikin siis olla se ainut joka on oikeassa... tai sitten hänkin on väärässä, mutta vain eri tavalla kuin valtaosa. Suuri joukko voi toki muuttaa asian todeksi omilla toimillaan ja siihen perustuu yhteiskunnan toiminta ja sen todellisuudet.


Yhteiskunta

Kun nämä henkilökohtaiset todellisuudet yhdistetään ja niistä lähdetään luomaan yhteiskunnan yhteistä todellisuutta, muodostuuko tämä luonnollisesti ihmisten kanssakäymisessä? Kyllä, siltä osin että niin voi tapahtua, mutta ei, siltä osin ettei yhteiskunnan todellisuutta ole luonnollisesti muodostettu enää pitkiin aikoihin. Ylhäältä ohjattua ja tarkkaan valvottua todellisuuden muodostusta on harrastettu jo pitkään. Järjestäytyneet uskonnot olivat omiaan luomaan yhteisen todellisuuden, koska vallassa oleville itsestään muovautuva yhteiskunta on kauhistus. Koulut ja media ovat vain luonnollista jatkumoa, kun uskonnoista ollaan hitaasti siirtymässä mukamas etäämmälle uskosta ja kohti järjen luomaa todellisuuskuvaa.

Mutta tämä (muka) järkeen perustuva käsitys todellisuudesta on monin osin vain illuusiota, antamaan kuva että yksilöt ovat jollain tapaa älykkäämpiä hylätessään uskomukset ja luodessaan oman todellisuutensa tieteeseen pohjautuen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ihmisten tulisi hylätä tieteen opit ja palata juoksemaan perset paljaana metsässä... vai tulisiko? Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kaikki nämä ylhäältä sanellut todellisuudet ovat saaneet aikaiseksi kukin omalla tavallaan yhden ja saman osan yhteiseen todellisuuteen - on me, ja sitten on muut. Onko tämä ihmisten jakaminen ryhmiin sitten todellisuutta vaiko vain sosiaalinen konstruktio ylhäältä saneltuna?

Sosiaalinen konstruktiohan se on, mutta kun se on todellisuus valtaosalle ihmisistä, se tekee siitä todellista. Vaikka kuinka siinä omassa todellisuudessa ihmiset ovatkin yhtä ja samaa, se ei muuta sitä muiden todellisuutta missä ihmiset ovat toisiaan vastaan syystä tai toisesta. Jos taas kaikki muuttaisivat omaa käsitystään todellisuudesta, että emme ole jaettuja kuten meille kerrotaan, miten se muuttaisikaan maailmaa? Olisiko nyt utopistinen, yhtenäinen ihmiskunta silloin mahdollinen? Vai onko karu todellisuus se, että olemme jokainen kykenevä olemaan vain omiemme kanssa ja kaikki muut ovat vihollisia tässä suuressa kilpailussa? Todellisuus on vain sosiaalinen konstruktio - eli se, minkä me siitä yhdessä rakennamme. Todellisuus on todellakin tarua ihmeellisempää, eikö totta?