Petoksen profeetat

Agitaattorit, reformistit ja vallankumoukselliset

Agitaattori, riidankylväjä, yllyttäjä, kansankiihottaja tai vaan kiihottaja ovat synonyymejä henkilölle, jonka pääasiallinen tarkoitus on saada kuulijansa innostumaan hänen puheistaan niin, että yleisö saattaisi olla valmis tekemään hänen ehdottamiaan tai vihjaamiaan asioita korjatakseen mielipahansa. Vasta kun moista kiihotusta pidetään negatiivisena asiana, sitä kutsutaan agitoinniksi - muissa tapauksissa samalle asialle annetaan jokin lievempi nimitys - "puhuja villitsi yleisön" on tyypillinen otsikko suurten poliittisten johtajien puheita kuvattaessa. Mikään ongelma ei ole liian pieni tai suuri, etteikö sillä voisi saada sopivaa joukkoa ihmisiä ärsytettyä niin paljon että he käyvät joko puhujan tai annetun kohteen kimppuun. Somessa tämä toki onnistuu täysin yrittämättäkin, koska kaikesta voi joku kiihottua ja vetää pakastehernenpussin sieraimeensa...

Reformisti eli uudistaja voi tehdä samaa kuin agitaattori, mutta sillä merkittävällä erolla että tarkoituksena olisi uudistaa nykyistä järjestelmää uudistajan haluamaan suuntaan. Siinä kun agitaattori haluaa lähinnä saada ihmiset kiihottumaan, reformisti haluaa kääntää sen vihan/pelon/mielipahan tunteen edukseen ja suunnata sen energian asioiden muuttamiseen. Politiikassa uudistajia yleensä kartetaan, koska nykyinen järjestelmä toimii varsin hyvin poliitikoille. Siksi monelle uudistajalle halutaan lyödä kiihottajan leima, ettei häntä vaan otettaisi vakavasti millään alustalla. Vain tarkkaan valikoidut uudistajat saavat näkyvyyttä ja aina kun joku henkilö nostetaan alttarille median eteen puhumaan tarvittavasta muutoksesta, voi ihan aiheesta etsiä sitä haudattua koiraa.

Vallankumouksellisen ja uudistajan ero tulee esiin lähinnä siinä, että vallankumouksellinen haluaa heivata nykyiset johtajat kuuseen ja nousta itse mestarin pallille tai auttaa omia kavereitaan korvaamaan se nykyinen johto. Vaikka lain silmissä vallankumous onkin kiellettyä, riippuu vahvasti ajettavasta porukasta ollaanko sitä lappua laittamassa luukulle poliisin toimesta vai kutsutaanko johtohahmot keskustelemaan ajankohtaisohjelmaan sosiaalisen muutoksen tarpeesta juontajien hymyillessä ja myötäillessä. Moni onnistunut vallankumous onkin tapahtunut hyvin vähän kansalaisten itsensä aloittamana, mutta kun riittävän suuri joukko on saatu agitoitua kasaan, lähtee se tavallinen tallaajakin barrikaadeille vaatimaan vaihtoa jossa yksi väärä valta vaihdetaan vain toiseen. Värivallankumouksista on tarkemmin tutkittuna tainnut aina löytyä aivan muuta kuin "kansan tahto" ajavana voimana.


Entä nykypäivän Suomessa?

Agitaattoreita löytyy nykyään niin oikealta kuin vasemmalta, sanojen "oikeisto" ja "vasemmisto" vastapuoliensa määrittämänä "vihervassarit" ja "natsit". Molemmat puolet vaativat tiettyjen ryhmien poistamista vähintään julkisesta keskustelusta, mieluiten ulos koko maasta. Molemmat puolet syyttävät lähestulkoon kaikista mahdollisista ongelmista sitä vastapuolta samalla kun vaativat suojelua ja mieluusti erityisoikeuksia omilleen. Erona näillä kahdella, usein ääripäiksi leimatuilla, ryhmillä on lähinnä se, että vain toisesta ryhmästä lähtee liian innokas agitaattori poliisikuulusteluun "kiihottamisesta" ja tätä pidetään halveksuttavana. Oikeusvaltiossa molemmat ryhmät pääsisivät samoista puheista kuormittamaan oikeuslaitosta, mutta sitä vaaraa ei Suomessa juurikaan ole.

Uudistajia on Suomessa hieman vähemmän kuin agitaattoreita, mutta jos heidän murheensa tuotaisiin tasapuolisesti kansan nähtäville, uskoisin monien uudistajien ehdotusten saavan runsaasti tuulta purjeisiinsa. Usein pienpuolueiden toimintaan mukaan hakeutuvat uudistajat haluaisivat ajaa asiaansa politiikan kautta eteenpäin, eikä siinä toiminnassa toki se kansanedustajan tai vastaavan palkka liioin haittaisi. Kuoliaaksivaikeneminen mediassa on kuitenkin lähes poikkeuksetta uudistajien kohtalo maassamme ja ne pienet voitot muutamissa sadoissa vaaliäänissä tai useammin muutamissa sadoissa tai tuhansissa some/tube tykkäyksissä on se ainut saatu julkisuus. Ompa sitä aina kuntapolitiikkaankin asti päästy mukaan, mutta järjestelmän korjaaminen sisältäpäin on osoittautunut kerta toisensa jälkeen yhtä todennäköiseksi - ei lainkaan.

Entäs sitten ne vallankumoukselliset? Suomesta ei vanhaa valtaa aktiivisesti kumoon ajavia tahoja juurikaan ole, vaikkakin osa kuvittelee että politiikkaan mukaan pääsevä "oppositio" muka vastustaisi vanhaa valtaa jossa on itse niskaansa myöden mukana. Lähimmäksi vallankumouksellisia voidaankin pitää näitä ilmastohömppää ajavia tahoja, jotka uskottelevat kansalle että meidän tulisi lopettaa kaikki oma kulutuksemme että voisimme elättää kaikkia muita rahoillamme. Vallankumouksellisuus tuleekin siinä, että valta otettaisiin kokonaan pois suomalaisilta ja annettaisiin näin alkuun EU-liittovaltiolle. Mutta liittovaltio on sitä parempaa vallankumousta, sitä ei kai laki kiellä?


Frankfurtin koulukunnan peruja

"Prophets of deceit", petoksen profeetat, on kirja vuodelta 1949 minkä ansiosta tämä teksti löysi muotonsa. Kun kirjaa luin, tuli kappale toisensa jälkeen tunne, että pienillä muutoksilla tämän kirjan olisi voinut päivätä 2018 ja paikaksi Suomi. Vallanpitäjät varoittelivat tuolloin pääosin agitaattoreista, mutta myös uudistajista ja vallankumouksellisista jotka toimivat "oikeiston" lipun alla ja uhkasivat silloista järjestelmää. Oli niin salaliittoja kuin keskuspankkimafiaa mistä agitoitiin tavallisia ihmisiä osoittamaan epäluottamusta järjestelmälle. Millä se ongelma silloin ennenmuinoin sitten korjattiin? Oma teoriani: lännen peikkosadulla, koska kaikki väärinajattelijat haluttiin tuolloin leimata vainoharhaisiksi anti-semiiteiksi.

Puhdasta propagandaa vaikka tuo teos onkin, voidaan siitä kuitenkin ottaa oppia. Vallanpitäjät pelkäävät uudistajia, joilla on edes etäisesti oikeasti käytäntöön otettava suunnitelma kuten keltaliivien RIC. Agitaattoreita vallanpitäjät taas suosivat, tiettyyn pisteeseen asti - kansaa on hyvä suututtaa, pelottaa ja pitää jatkuvassa hätätilassa. Vielä kun itse rakentaa opposition valmiiksi, ei haittaa vaikka kuinka suurin joukoin kansa kiihottuu kun suunta heidän kannatukselleen on jo valmiina. 1949 ei se tiedonkulku ollut yhtä tehokasta kuin nyt, mutta tällä vauhdilla joskus sielä 2070 hujakoilla joku lukenee kirjaa 2020-luvun "äärioikeistosta" ja ihmettelee miksei tuota 1949 opusta luettu varoituksena.

Puhtaasti ärsyttämistarkoituksessa tehtävää toimintaa voidaan hyvin pitää agitointina, jonka positiiviset puolet voidaan laskea yhden käden sormilla: ongelman esilletuonti. Sillä ei kuitenkaan, aivan kuten kirjassakin huomioidaan, tulla kuitenkaan muuttamaan maailmaa paremmaksi. Asiat ovat kuitenkin usein äärettömän monimutkaisia, eikä niille ole olemassa helppoa saatikka yksinkertaista ratkaisua ellei sitten koko järjestelmää vedetä kerralla pöntöstä alas. Siksi olisikin eduksi, että kaikki funtsisivat niin sitä omaa kuin lähipiirinsä tilannetta ja peilaisivat sitä tähän nykyiseen menoon. Vallanpitäjät ja heidän kannattajansa varmasti kutsuisivat tätä toimintaani tämänkin tekstin osalta agitoinniksi, mutta onko se sitten uudistusmielistä vai jopa vallankumouksellista ehdottaa ihmisiä lukemaan teksti: "Holistinen (r)evoluutio"?