Tuesday, March 21, 2017

Lääkettä vai huumetta?

Veteen piirretty viiva

Jo aikojen alusta lähtien on ihminen tunkenut suuhunsa (tai johonkin muuhun aukkoon) jos jonkinmoista luonnosta löytämäänsä tai itse tekemäänsä ainetta, ruokkien kehoaan ja mieltään. Kokemus on kertonut mikä auttaa mihinkin vaivaan ja välillä on erehdyksiäkin tehty. Uusia yhdistelmiä kehitetäänkin jatkuvasti, missä taas kokemusta on pidemmältä ajalta hyvin heikosti - aika siis vain näyttää missä on tehty lääkettä ja missä myrkkyä. Ihmisen kiinnostus mieltä muokkaaviin aineisiin on myös ollut vahva ehkä jo alusta asti. Mutta mikä on erona lääkkeellä ja huumeella?

Lääkkeen ja huumeen suurin ero nykypäivänä on lainsäätäjän kynässä ja patentin haltijassa. Jos aineen voi patentoida, se on lääke, jos sitä taas voi helposti tehdä/kasvattaa kotona, se on yleisimmin huume tai päihde. Kieltolaki opetti, että liian helposti kotona valmistettavaa ainetta ei kannata kieltää vaan se on laitettava verolle jos sillä halutaan tienata. Vuosituhansien saatossa ihminen on löytänyt lukemattomia keinoja lääkitä itseään, mutta nykyään moni aine on saanut valheellisen propagandan ansiosta vaarallisen huumeen leiman, vaikka kyse olisi enemmän lääkkeestä kuin huumausaineesta.

Lääkäri kirjoittaa hymysuin opioideja kipupotilaalle, samalla kun heroiini on huumetta ja myrkkyä. ADHD diagnoosin saaneelle lapselle kirjoitetaan nappia, mitä kadulla myydään metamfetamiinina. Sama tarina jatkuu monen muun aineen osalta ja kaava toistaakin itseään - oikea annos oikeaan vaivaan niin huume onkin lääke. Aina kun lääkkeen saatavuutta on rajoitettu, ihminen on kyennyt luoviin ratkaisuihin - jos ei lääkäriltä ja apteekista jotain saa, kadulta voi löytyä samaa ainetta. Kenen etu sitten on, että laitonta kauppaa näin ruokitaan? Voittojen maksimointi johtaa niin lääkkeissä kuin huumeissa yleensä ostajan kärsimykseen, eli ihmisen etu se ei ainakaan ole.


Vaikutus yhteiskuntaan

Jos katsotaan yleisintä päihdettä, eli alkoholia, on sen demonisoinnilla saatu aikaiseksi suuria yhteiskunnallisia vaikutuksia. Kieltolaki opetti ihmiset juomaan piilossa kunnon kännit, sen sijaan että alkoholi olisi ollut vain osa normaalia elämää, kuten se on monessa muussa maassa. Alkoholin kaksijakoinen vaikutus masennukseen taas tekee siitä Suomessa eniten käytetyn lääkkeen - pieninä määrinä ja pian nauttimisen jälkeen alkoholi on esimerkiksi tehokas masennuksen estäjä, mutta pian sen vaikutukset vaihtuvat masentavaksi. Oikein käytettynä siis loistava aine kaikkine etuineen, pahimmassa tapauksessa taas hengenvaarallinen.

Kannabis, jota yleensä porttihuumeena virheellisesti pidetään (tai no, se on porttihuume - sillä voi päästä ulos muista aineista), on taas aivan toista maata. Lääkekohteita on lukemattomia, itse kasvista saataisiin niin ruokaa, öljyä kuin kuitua, mutta koska kyseessä on kasvi - lain mukaan huumetta ja propagandaa tuutin täydeltä. Kaikille ei kaikki tietenkään sovi, mutta moneen vaivaan kyseessä on lyömätön luonnon tuote. Lääkeyritysten yritykset rahastaa kannabiksella ovat jääneet toistaiseksi aika pieniksi: lääkekannabista tuotetaan hyvin vähän, uutettuna THC/CBD:ta sekoitetaan muutamaan litkuun ja toistaiseksi synteettisesti luotuihin kannabistuotteisiin on kuollut ihmisiä moninkertaisesti luonnon versioon nähden - 0 kannabiksen yliannostukseen kuollutta, useita kuolleita eri synteettisiin aineisiin.

Jos otetaan yllä olevat kaksi esimerkkiä tarkasteluun yhteiskunnan kannalta, herääkin kysymys onko tässä mitään järkeä? On, paljonkin, mutta ei siltä kannalta kuin tavallinen ihminen usein maailmaa katsoo. Yksilön ja yhteiskunnan edun kannalta nykyiset säännökset niin viinaan kuin kannabikseen ovat haitallisia ja vaarallisia. Mutta kansaa ohjailtaessa ja hallitaessa ylhäältä, ovat säännöt täysin loogiset. Esimerkiksi halpa ja itse kasvatettava lääke ei tuo maksimaalista hyötyä omistavalle portaalle ja alkoholin estoja alentava ominaisuus sopii hyvin kuvaan - rähinäviinalla kansa tappelee keskenään.


Irti huumeista

Moniin lääkkeisiin, samoin kuin huumeisiin, voi ihminen jäädä koukkuun. Ei kuitenkaan itse aineeseen, vaan sen aiheuttamaan muutokseen - jos oma elämä on viturallaan, on siitä irti pääseminen edes hetkeksi koukuttava muutos. Propagandan mukaan huumeet aiheuttavat riippuvuutta, vaikka niiden lääkevastineet eivät ole yhtään sen hellemmin ihmistä kohtelevia. Jos ihmisiä haluttaisiin oikeasti auttaa, olisi syytä kaivella ne syvemmät syyt esille, eikä vain valita se helpoin syntipukki: huumausaine tahi päihde.

Jälleen törmätäänkiin taas rahan valtaan hoidossa. Vaihtamalla huume johonkin lääkkeeseen, saadaan rahavirta käännettyä haluttuun suuntaan ja ihminen jatkaa kärsimystään uuden aineen riippuvuudella. Propaganda pitää kuitenkin auktoriteettiuskovaisen kansan kurissa ja jo valmiiksi huonossa jamassa olevat ihmiset syyllistetään ja tuomitaan. Yksilön ja kansan etu olisikin korjata koko sotku, mutta vallassa oleville nykyinen järjestelmä on juuri kuten kuuluukin olla.

Helppoa tapaa korjata ongelmaa ei ole. Vallan palauttaminen kansalle ratkaisisi suuren osan nykypäivän ongelmistamme, mutta kuten aina, se ei vallassa oleville käy. Paine kuitenkin kasvaa ja kannabiksen laillistaminen tullee olemaan se ensiaskel mahdollisesti suuremmassa vallankumouksessa. Yksi toisensa jälkeen ihmiset kuitenkin heräilevät tähän kusetukseen ja ehkä vielä joku kaunis päivä saamme nostaa tuopin tai ottaa sauhut rauhan puolesta ilman alistajiemme tummia varjoja päällämme?

No comments:

Post a Comment