Olet sen ansainnut

Niin minkä mukaan olet ansainnut?

Meritokratia, eli parhaat johtajat ja voittajat sanelevat menon on kasvattanut kannatustaan viimeisen vuosisadan melkoista tahtia. Varmaan niitä harvoja suurempia aatteita, jotka eivät nielleet tätä kilpailun auvoisuutta oli hippiliike, mutta kautta koko poliittisen kentän oikealta vasemmalle ihmisten mieliin on painettu tämä Amerikkalaisen unelman peruspilari: sinä olet sen kaiken hyvän ansainnut koska olet tehnyt niin kovan työn. Yksi nykypäivän vahvimmin meritokratiaa kritisoivista ”suurista nimistä” on Michael Sandel, joka luennoi asiasta ympäri maailmaa ja on aiheesta kirjoittanut hieman zombie-pandemian alun jälkeen kirjan ”The Tyranny of Merit”. Vaikka luennoilla yleisö tuntuu näkevän asian hyvinkin samalla tavalla kuin Sandel, ei hänen näkemyksiään tuolla valtavirtaisessa mediassa ja keskustelussa juurikaan näy. Tämä tietenkin on vain osoitus siitä, että hänen näkemyksensä on huono kun ei pärjää vapaassa ajatusten markkinapaikassa, eli länsimaisessa demokratiassa ja sen luomassa kilpailussa missä paras idea voittaa? Jos hän olisi oikeassa, hän ansaitsisi siitä paljon enemmän tunnustusta, eikös?

Kun sanon meritokraattisen ajattelun iskostuneen koko poliittiseen kenttään, tarkoitan todella koko kenttää niin vasemmalta oikealle kuin globalistista lokalistiin. Tämä ”skenen” roima vaalitappio iski moneen todella kovaa, koska he tiesivät tehneensä niin helvatan kovan ja mahtavan työn, että he olisivat ansainneet paikan eduskunnassa. Heidän ajatuksensa olivat parempia kuin kenenkään muun, jolloin he olisivat olleet oikeutettuja valtaan (muiden yli). Siinä onkin tärkeä kysymys, eli: onko kukaan oikeutettu valtaan muiden ylitse ja jos on, miksi hän olisi sen paikan ansainnut? Tottakai on! Jos on parempi kuin muut siinä jossain asiassa, on tämän ansion vuoksi auktoriteettiasemassa muihin nähden jo pelkästään sen vuoksi oikeutettu enempään kuin muut. Ethän sinäkään valitsisi vaikkapa huonoa autokorjaajaa tai lääkäriä, jos parempiakin on tarjolla jolloin nämä paremmat ovat ansainneet enemmän, eli sinun rahasi. Jokainen ansionsa mukaan, sanotaan, mutta millä mittarilla ja kenen mukaan?

Jos ajatellaan vaikkapa urheilua, kuinka suuri osa siitä suorituksesta on kaiken sen työn ja tuskan ansiota ja paljonko on puhtaasti geenilotossa saatua onnea? Entä onko se kultalusikka suussaan syntynyt ansainnut ensiautokseen sen bemarin, siinä kun toinen on niska limassa tehnyt kymmenen vuotta työtä ostaakseen käytetyn polkupyörän? Kuuluuko sille paremmin koulutetulle sitten parempi palkka siksi, että hän ansaitsi sen istumalla koulun penkillä sen sijaan että joutui käydä töissä tuodakseen leivän pöytään että selviäisi? Toisaalta taas kun ihmiset eivät edelleenkään ole tasavertaisia sitten millään mittarilla, ansaitseeko joku sitten enemmän tukea kuin toinen että he saavat sitten kilpailla keskenään samasta asiasta? Näihin kysymyksiin ei ole olemassa niinkään oikeaa tai väärää vastausta, vaan ne näkemykset riippuvat ihmisten omista arvoista ja moraalisista näkemyksistä, joista ei yleensä liioin haluta keskustella. Tai no tietysti jos on parempi kuin muut, on silloin oikeassa ja tällöin muut automaattisesti väärässä, vai kuinka se meni?


Mutta kyllähän luontokin…

Meritokraattinen ajattelu lyö ihmisiä maahan kahdella eri tavalla. Osa ajattelee, että he olisivat ansainneet enemmän koska olivat tehneet niin paljon, mutta eivät tulleet palkituksi, siinä kun toiset tuntevat meritokratian tapahtuneen ja heidän heikko asemansa johtuu siitä että he nyt vaan ovat säälittäviä luusereita. Voisi melkein luulla, että ollaan melkeinpä ansaitsemassa taivaspaikkaa omilla teoillaan? Jossain vaiheessa kun pidettiin sairauksiakin ihmisen omana syynä, kun oli tehnyt jotain syntiä niin ansaitsi kaiken sen kärsimyksen, mutta onneksi olemme sentään kehittyneet niistä ajoista… vai olemmeko sittenkään? Omat tekemiset vaikuttavat asioihin toki melkoisesti, mutta niin ulkopuoliset vaikutteet, samoin kuin omat henkilökohtaiset (muuttumattomat) ominaisuudet saattavat pelata paljon merkittävämpää roolia siinä voittamisessa ja häviämisessä yhteiskunnan kilpailussa. Kuinka paljon siis oikeasti on sitä omaa ansiota jos voittaa, tai omaa syytä jos häviää, silleen aikuisten oikeasti?

Tämä elämän epäreiluus vaivasi ihmisiä ainakin jenkeissä niin paljon, että kansan kyllästyminen ”eliitin” sanelemiin sääntöihin kiehahti ylitse ja Trump valittiin presidentiksi tutun ja turvallisen vaihtoehdon sijaan. Kutsui sitä sitten populismiksi tai miksikä tahansa, ne persvakoäijät jotka pitivät maan pyörimässä näkivät tilaisuutensa tulleen ja keinon palauttaa oma kunniansa takaisin ja saada sen mitä he ansaitsevat, eli työ jolla elättää perheensä. Onnistuiko Trump muuttamaan jenkkilän menon onkin sitten toinen asia, mutta kansa äänestää lupausten mukaan joka ikisissä vaaleissa. Suomessa mitään vastaavaa ei ole näkynyt vaikka kaksi puoluetta, SDP ja PS, väittävät ajavansa sen ”duunarin” asiaa kaataessaan miljardeja ulkomaille, ilmastohömppään ja lääketeollisuuden taskuihin. Kansa ei vissiin ole ansainnut osaansa ja se on jokaisen omalla vastuulla pärjätä nykypäivänä? Vai onko niin, että kansa saa juuri sellaisen valtiojohdon kuin se ansaitsee? Kun nimittäin antaa avoimen valtakirjan kaunopuheiselle mutta joka ikinen kerta lupauksensa pettäneelle, olisi siinä myös peiliinkatsomisen paikka vaikka kuinka uskottelee itselleen että kyllä se nyt sillä ensi kerralla, kunhan kaikki vaan äänestävät oikein.

Mutta kilpailuhan on luonnon oma tapa ratkaista asiat, tai niin ainakin kerrotaan. Luonnossa kilpailu syntyy ainoastaan silloin, kun jostain resurssista on pulaa. Luonto pyrkii symbioosiin ja tasapainoon kaikkien eliöiden kesken, mutta käytännössä niitä rajallisia resursseja koetellaan varsin usein. Ihminen on vaan siitä poikkeava eliö, että hän kykenee mukautumaan paljon helpommin muuttuviin tilanteisiin ja kykenee järkensä sekä tietenkin teknologian avulla ratkaisemaan varsin suuren osan ongelmista, joita resurssien puute muodostaa. Paitsi että ihminen kykenee siihen, kyllä, mutta halu niin tehdä on varsin rajallinen koska se poistaisi kilpailun jonka ansiosta osa voittaa. Keinotekoinen puute onkin varsin yleinen ilmiö ja sen luominen on varsin helppoa koska suurin osa kansasta uskoo auktoriteetteihin, eli siihen että jollakin on oikeus määrätä muiden asioista. Kun iso raha lobbaa hallintoa kitkemään heille haitalliset kilpailijat pois kentältä, on keinotekoisen puutteen luominen lastenleikkiä. Karu totuus on se, että ne resurssit eivät mene likellekkään tasan jolloin ei ole ihme että jostain on pulaa samalla kuin joku toinen on yltäkylläisyydessä samasta resurssista. Ongelma ratkaistaan tietysti antamalla rikkaiden maiden köyhien resurssit köyhien maiden rikkaille.


Kaikki tietävät hinnan, mutta juuri kukaan ei arvoa

Siinä kun pankkiiri ja sijoittaja pyörittelevät miljoonia ja saavat siitä satoja tuhansia palkaksi, sairaanhoitaja ja maanviljelijä kituuttavat usein köyhyysrajan lähellä, ehkäpä jopa sen alapuolella. Miksi näin? Yhteiskuntamme arvostaa eri asioita eri tavalla ja kun kyse on voittajista, sen selvempää mittaria voittajasta ei ole kuin rahan haaliminen. Kun olet rikas, olet ansainnut kaiken sen maineen ja mammonan koska kilpailu sen päätti. Ja kun olet rikas, voit vaikuttaa niin hallinnon päätöksiin kuin ihmisten mielipiteisiin asioista, vaikkapa omistamalla mediat jotka kertovat että asia niin on. Mutta se on kuulemma hullua salaliittoteoriaa että etenkin kriisien aikana rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestään, koska kyseessähän on vain reilu kilpailu ja voittajat ansaitsevat osansa. Työstä pitäisi saada aina reilu palkkio, mutta kuka sen oikein määrittää ja mikä on reilua? Jos ihminen kokee ettei saa ansionsa mukaan, ei sitä motivaatiota työhön juurikaan ole ja kun kukaan ei tee työtä, yhteiskunta romahtaa. Vai romahtaako ja onko se edes huono asia, mitä ajattelet?

Asioiden arvostus peilaa usein hintaan myös niin, että jos jonkin asian saa ilmaiseksi, se ei välttämättä ole niin arvokas katsojan silmissä. Ei siis ihme, että Sarasvuon kaltaiset puhujat veloittavat maltaita laukoessaan jonninjoutavuuksiaan - koska esitelmä on kallis, sen täytyy olla hyvä. Toisaalta ilmainen voi myös olla omalla tavallaan kalliimpi vaihtoehto, jos nimittäin laskee sille omalle ajalleen jonkinmoista arvoa - turhanpäiväinen esitys, vaikka sen ilmaiseksi saikin, tuhlasi aikaa ja aika on niitä harvoja resursseja joita taas ei rahallakaan saa ostettua. Netti onkin yksi pahimpia ajanpolttajia ihmisten elämässä ja sosiaalisen median fiidin turhanpäiväinen selaaminen kun ei ole parempaakaan tekemistä on harmittavan yleinen tapa kuluttaa aikaa. Senkin ajan kun voisi käyttää johonkin parempaan, vaikkapa itsensä kehittämiseen ja sitä kautta oman tilanteen parantamiseen. Eli jos et saa mitään aikaan kun aika menee somea selaten, oletko sen ansainnut? Ehkä, ehkä ei, koska siinä sinua on enemmänkin manipuloitu - eri alustat tekevät kaikkensa, että viipyisit vielä pienen hetken pidempään jolloin sinun tietojasi voidaan kaupata vielä muutamalle mainostajalle lisää. Vai luulitko että Twitter tai naamakirja hyvää hyvyyttään antoi ilmaiseksi alustan käyttöösi?

Mitä tästä kaikesta meritokraattisesta ajattelusta seuraa on nähdäkseni jäätävän kylmä yhteiskunta, jossa kaikki kilpailevat kaikesta keskenään ja toisten muroihin kuseminen on normi. Voittajat pitävät itseään parempana, koska kerran voittivat kilpailussa ja ovat täten ansainneet ne voitot, täysin riippumatta siitä miten ne hävinneet joutuvat sitten vastavuoroisesti kärsimään. Hävinneet taas joutuvat häpeään kun pitävät itseä syyllisenä kisaan, jonka säännöt olivat heitä vastaan alusta lähtien. Korjaus tähän olisi leikkiin ryhtymättömyys, mutta silloin ei liioin ole tunnettuja voittoja tiedossa. Mutta mikä tekee tästä järjestelmästä niin kylmän, kaiken sen ylimielisyyden ja itsesyytösten lisäksi on se, että kun ne voittajat ansaitsevat palkkionsa ja häviäjät asemansa, näkemys siitä kuinka ”paha saa palkkansa” on myös voimissaan. Machiavellin sanailema maailma missä vahvin on vallassa on vallanpitäjille niin kauan kivaa, kun kansa ei uskalla pelata samaa peliä omilla säännöillään vaan tottelee kiltisti miten heitä määrätään. Kuten NIИ laulaa: ”Bow down before the one you serve… You're going to get what you deserve” - Kumarra sitä jota palvelet, tulet saamaan sen mitä ansaitset.