Paremmistosta

Mikä oikein meni pieleen?

Eri teorioita siitä, miksi nykypäivänä asiat eivät ehkä ole läheskään niin hyvin kuin muille esitetään on useita. Jokainen niistä selittää tietyn osa-alueen ongelmasta, samalla kun jättää huomiotta merkittäviä paloja kokonaisuudesta. Tämä on toki helppo kuitata sillä, että kyseessä on niin laaja ja monimutkainen asia, ettei sitä voida selittää tuosta vaan. Toisaalta taas jos asiaa ei voida selittää yksinkertaisesti, se tarkoittaa sitä että emme liioin ymmärrä asiaa vielä tarvittavalla tasolla. Jos taas oikoo mutkia suoriksi, on helppoa selittää asia ja yksinkertaistaa se johonkin omaan tarinaan sopivaan pahikseen. Jos poliittista kenttää katsoo, vasemmalta katsottuna syyllinen on valkoinen lihaa syövä heteromies, siinä kun oikealta katsottuna se taas on ”woketus” joka on pesiytynyt kaikkialle korkeampaan kyltyyriin ja koulutukseen. Kumpainenkin ryhmä taas katsoo kieroon ”populisteja”, jotka pelaavat ”tavan kansa” kortilla vaikka se tavan kansa ei asiaa heidän tavallaan ajattelisikaan. Tavan kansa kun näkee asiat juuri sillä tavalla, kun heidän omaan asemaansa sitoutunut korkeampi auktoriteetti heille median kautta kertoo. Katsoo melkeinpä mitä tahansa tutkimusta ja kyselyä asiasta, jostain syystä se sama luku pomppaa esiin joka kertoo sen karun (vissiinkin) faktan, että noin 80% ihmisistä ei vaivaa päätään ajattelulla vaan ovat varsin tyytyväisiä kun heille kerrotaan kuinka jokaisessa kohdassa tulee toimia. Toisaalta, miksi pitäisikään vaivata päätään koska hyvän elämän voi elää täysin ilmankin?

Olen käyttänyt termiä ”paremmisto” useaan otteeseen aikaisemminkin ja se mielestäni sopii kuin nyrkki silmään kuvaamaan sitä joukkoa ihmisistä, jotka kuvittelevat olevansa parempia kuin muut ja siksi oikeutettuja niin valtaan muiden ylitse kuin ansaitsemaan kaiken sen maineen ja mammonan joka heille kuuluu. Michael Sandel ja monet muut puhuvat kuitenkin meritokratiasta koska termissä ”paremmisto” on varsin negatiivinen sointi, mikä tietysti on musiikkia korville kun ulinasto siitä innostuu? Piikittely silleen, mistä tämä meritokraattinen ajattelu jossa osa on parempia ja täten oikeutettuja enempään sitten on kotoisin? Voisi kuvitella, että vasemmistossa näkemystä halveksuttaisiin kun puhutaan jatkuvasti tasavertaisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta jota täytyy tasata lajittelemalla ihmiset oikealla tavalla ja jakamalla sitten se varallisuus tasan, sen oikean arvon mukaan (joka vaihtelee lähes päivittäin). Mutta miksi ihmeessä tämä näkemys olisi oikein? No tietenkin siksi, että korkeassa asemassa olevat tutkijat yliopistoissa näin kertovat ja he kyllä tietävät asian, ovathan he lukeneet ja tutkineet asiaa ja täten… ovat… korkeammassa asemassa ja oikeutettuja sanelemaan muille heidän ylivertaisen näkemyksensä. Kun muistat kompata tätä korkeinta älymystöä ja heidän näkemyksiään, osa siitä hyveellisyydestä tarttuu myös sinuun! Kulttuurin ja akatemian kerma kun ei ole lainkaan meritokraattinen ja täten täysin epätasa-arvoinen asia…

Siinä kun oikeisto taas tietää, että vain kovat luonnontieteet ovat oikeaa tiedettä ja sosiologiat ja muut höpöhöpöä ja mielipidekirjoituksia, koska niitä ei yleensä voida edes toistaa uusissa kokeissa. Täten ne oikeat tieteet ovat korkeammalla arvoasteikossa ja niitä tulisi tukea paljon enemmän! Kun on vielä valmistunut oikeasta koulusta ja kuuluu sopiviin kerhoihin, on selvästi parempi kuin rahvas ja täten asemaan perustuen oikeutettu enempään, etenkin varallisuuteen. Tietysti tyhmimmän valitseminen johtajaksi on yleisesti ajateltuna varsin huono idea, mutta jos ajatellaan niitä akateemisia opintoja miltä tahansa alueelta, törmätään siihen samaan ongelmaan kuin määrittämällä mikä eläin juoksee nopeiten laittamalla viivalle gepardin, norsun, ahvenen ja sorsan. Koulu, opiskelu noin ylipäänsä, arvostaa tiettyjä asioita enemmän kuin toisia, mittaa tiettyjä asioita varsin tarkasti valikoidulla tavalla ja tämän jälkeen antaa ihmisestä arvosanan, joka saattaa määrittää hänen koko tulevaisuutensa. Edelleenkin yksi huvittavimmista argumenteista eräässä keskustelussa joka itselle on tullut vastaan on se, kuinka näkemykseni oli väärä koska en ollut vissiin käynyt edes lukiota. Juu, en ole käynyt. Enkä pidä edelleenkään ketään parempana siksi, että hänellä on diplomi joka todistaa että hänellä on nyt jonkun auktoriteetin myöntämä todistus jostain asiasta. Jos itse pidät moisia lippulappuja arvossa, mulla on tuossa seinällä täysin yhtä viralliset paperit joista toinen sanoo nimeni alla filosofian tohtori ja toinen filosofian professori. Eli kuten Eric Cartman sanoisi: ”Respect my authoritah!”


Työelämä vain pahentaa asiaa

Jos koulun aiheuttama jako, ylimielisyys korkeammasta asemasta ja vinoon katsominen alempiarvoisia kohtaan ei vielä olisi kyllin negatiivinen asia, sama meno jatkuu työelämässä. Persvakoäijä ja pukupelle eivät meinaa sopia saman kahvipöydän ääreen mutta kumpainenkin saattaa samalla tavalla halveksua pöytään kahvia kantavaa lukiosta pudonnutta työharjoittelijaa. Kumpainenkin kun tietää tekevänsä oikeaa työtä, siinä kun se kahvit tarjoillut saattaa vinkata kaksikolle nurkkapöydässä istuvaa säälittävää nörttiä, joka tietokoneellaan tekee jotain mitä muut eivät tajua parhaalla tahdollakaan. Tietysti näiden kaikkien yläpuolella, samassa kahvilassa istuskeleva jantteri, on se selfietikun kanssa hääräävä vaikuttaja, jolla on miljoona seuraajaa instassa ja tusina sponsoria maksamassa kaikki viulut. Jos olisi pakko laittaa nämä ihmiset järjestykseen sen mukaan että ketä arvostat eniten ja ketä vähiten, mikä olisi oma järjestyksesi? Persvakoäijä, pukupelle, kahvilan harjoittelija, insinörtti vaiko somevaikuttaja? Teoriassa on täysin mahdollista, että he kaikki jopa tienaavat täsmälleen saman summan rahaa, käyttävät juuri saman määrän työtunteja sen ansaitakseen ja he saattoivat jopa omata saman koulutuksen. Miksi he saavat niin kovin vaihtelevan määrän arvostusta työstään?

Palkka pelaa merkittävää roolia siinä mitä ammattia arvostetaan ja mitä halveksutaan. Osassa se toimii suorassa suhteessa, osassa taas käänteisesti, eli kovinta palkkaa nostavinta saatetaan pitää lähinnä suurimpana persereikänä. Vasemmistolainen sanoisi helposti tässä kohtaa naisen euron olevan 80 senttiä, vaikka se ollaankin kumottu useampaan otteeseen. Mitä duunia kukin sitten päätyy tekemään jakaakin kansan moneen eri kastiin, vieläpä paljon vahvemmin kuin sukupuoli tai ”rotu”. Jostain syystä näemmekin ihmiset enemmän asemansa kautta kuin yksilöinä, mikä aiheuttaa varsin runsaasti negatiivisia tunteita kanssaihmisistä. Jos itsellä menee heikommin, itsensä syyttäminen vielä pahentaa asiaa mutta samalla omaa vastuuta ei voida täysin ohittaa - olemme jokainen oman onnemme seppiä, tietyissä kohdissa. Voittajan on taas helppo hymyillä ja kun itse sen asemansa omalla työllään mielestään ansainnut, se alhaalta kuuluva köyhien ininä vain naurattaa. Mutta mikä sen määrittää mikä työ on arvokkaampaa kuin toinen, oli se sitten puhtaasti palkalla mitattuna tai sitten arvostuksena kyseiseen ammattiin? Menisit sinäkin oikeisiin töihin… vai kuinka se kehotus menikään?

Entäpäs sitten ne, joilla koulussa meni heikosti eikä duunia liioin löytynyt, siis semmoista joka itseä kiinnosti, ovatko he sitten oikeutettuja… mihinkään? Selvästikään heillä ei ole mitään ylivertaista ominaisuutta että he olisivat onnistuneet sitä käyttämään hyväkseen ja pärjätäkseen tässä yhteiskunnan kilpailussa, joten miksi ihmeessä muiden ”kunnon kansalaisten” tulisi heitä elättää? Toisaalta yhden poliitikon palkalla voitaisiin palkata puolen tusinaa hoitajaa ja kun rivipoliitikko vastaa vaatimustasollaan koulutetun apinan ”käskystä painaa oikeaa nappia”-tasoa, miksi me edes tarvitsemme suuria määriä byrokraatteja pallottelemaan ihmisillä? Pohjoismainen malli kertoo, että kaikki ovat oikeutettuja hyvään pohjakoulutukseen, tasavertaiseen kilpailuun korkeammasta koulutuksesta ja työelämästä, jossa jokainen saa itse valita mitä tekee ja millä palkalla. Miksi todellisuus on sitten niin kaukana tästä ”kauniista ajatuksesta”? Melkein kuin meille kerrottaisiin kauniita satuja, ettei kansa herrojensa käskyihin kyllästyneenä nousisi valtaa vastaan… Onneksi se paremmisto kertoisi meille jos asia niin olisi että meitä huijataan, vaikkakin se sotisi täysin heidän etuaan vastaan?


Vapaus vai oikeudenmukaisuus?

Meillä on siis nykypäivänä kohtuullisen suuri joukko ihmisiä, jotka ajattelevat olevansa oikeutettuja enempään kuin muut koska ovat jollain mittarilla parempia kuin toiset. Toisaalta taas jos yrittämisestä ja kovasta työstä ei palkittaisi, miksi ihmeessä kukaan vaivautuisi tekemään enää yhtään mitään jos raha tulisi taikaseinästä? Kukaan ei halua olla rahoittamassa muiden loisimista, mutta mikä olisi sitten se reilu tapa pitää se yhteiskunta ehjänä? Jos nimittäin eriarvoisuuden annetaan vaeltaa vapaana, saadaan aikaiseksi kaikenmoista kivaa lieveilmiötä, jossa se ”alin” kasti alkaa puremaan ylempänä oleviaan ja ainoastaan ne korkeimmalla tasolla olevat ovat suojassa, koska heillä on resursseja pitää ne ”loiset loitolla”. Yksi ratkaisu voisi olla todellakin aito vapaus, missä kukaan ei ole vallassa muiden yli. Ongelmana vaan on se, että tällöin ylemmässä asemassa olevat kokevat helposti oikeutuksen vieläkin enempään ja tekevät kaikkensa kasvattaakseen valtaansa. Ja tämän seurauksena alimmat kastit alkavat myös kapinoimaan… hetkonen, miten tämä eroaa sitten nykyisestä menosta millään tavalla? Meillä on siis varsin vapaa yhteiskunta, mutta se vapaus riippuu yksilön vallan määrästä. Oikeudenmukainen tämä malli taas ei juurikaan ole, mutta kenen mittari olisi sitten oikea että saataisiin oikeudenmukainen maailma? Jostain syystä vain paremmistolta kysytään näitä asioita ja vain heidän näkemyksensä on jollain tavalla merkityksellinen.

Meritokratia saattaa myös saada varsin kieroja käänteitä ja outoja ylemmyyksiä: tämä kauhia pandemia antoi tottelevaisuudesta meriitin, eli olet osa paremmistoa ja etuoikeutettu siihen ja siihen kunhan teet mitä käsketään. Ihmisille annettiin tottelevaisuuspassi, joka oikeutti normaaliin elämään siinä kun alemmat olennot haluttiin pakottaa pois jaloista kuleksimasta. Myöhemmin saman sai Ukrainan lipulla, ilmastohömpällä ja tietenkin sateenkaarilipulla. Ennen sitä vissiin kutsuttiin hyvesignaloinniksi ja monasti moista toimintaa halveksuttiin, mutta nyt se on uusi normaali ja pääset osaksi paremmistoa kunhan vain liputat oikean asian puolesta. Et tarvitse enää tietoa, et taitoa, et kykyä etkä edes varallisuutta ja voit katsoa muita halveksuvasti, vain koska omaat oikean mielipiteen! Tätä helpompaa reittiä yhteiskunnan huipulle ei ole ennen ollut tarjolla, joten ei ole ihme että niin moni siihen tarttuu. Ennen piti ankarasti opiskella, tehdä kovasti töitä ja olla ahkera että pääsi korkeaan asemaan. Apuna oli tietysti jos satuit syntymään oikeaan perheeseen ja kultalusikalla sait hyvät alkuasetelmat. Vielä kun voitit geenilotossa niin taivas oli rajana kuinka korkealla saatoit kavuta. Ja kun kaikki oikeat ruudut oli rastitettuna, olit parempi ihminen kuin muut ja ansainnut asemasi.

Mutta eihän kukaan halua tulla hoidetuksi huonon lääkärin toimesta tai viedä autoansa surkeaan korjaamoon. Haluamme parasta mahdollista laatua kaikessa ja ihmiskunta varmasti onkin hyötynyt suuresti jatkuvasta paremmuuden tavoittelusta. Ongelma ei olekaan se paremmuuden tavoittelu, koska voit itse pyrkiä olemaan parempi itsesi kuin olit eilen, eikä siinä ole mitään huonoa, vaan ongelma on siinä että sen kilpailun määrittämän paremmuuden johdosta kuvitellaan olevan oikeutettuja enempään kuin muut. Olet ansainnut asemasi, palkkasi, maineesi ja mammonasi koska sinä voitit. Reilua kilpailua ei ole olemassakaan, joten vaikka se matsi olisi kuinka asetettu alkuun, siihen lopputulokseen vaikuttaa suuri määrä asioita joista ei kukaan voi ottaa kunniaa itselleen ja sen ansiosta se ”ansaitseminen” on varsin kyseenalainen näkemys. Voidaanko tätä sitten koskaan korjata on taas asia erikseen, mutta esimerkiksi yksi idea jolla niin työt kuin koulutuspaikat jaettaisiin voitaisiin mielestäni harkita: jokaiseen asemaan olisi jokin raja, jonka ylittäneiden joukosta arvalla vedetään kuka sen paikan saa. Näin julkiset työt jaettiin Ateenan demokratiassa aikoinaan, joten mikäettei se nyt toimisi? Ehkäpä olisi mahdollista yhdistää niin vapaus kuin oikeudenmukaisuus, mutta se onnistuu vain silloin kun ei ole olemassa tahoja, jotka kuvittelevat olevansa oikeutettuja valtaan muiden ylitse koska heidän asemansa vuoksi sen ansaitsevat.