Närkästyksen hallinta

Siksi mikään ei muutu

Lukemattomat eri ihmiset ovat jo vuosituhansia (ensimmäisiä kirjoitettuja mainintoja Kreikasta jo ~400 eKr.) pohtineet sitä, miten ihmeessä vallanpitäjät onnistuneet pitämään kansat kurissa vaikka meno on välillä ollut varsin hurjaa. Étienne de La Boétie kirjoitti helpot ohjeet viitisensataa vuotta sitten kuinka se tyrannia saadaan loppumaan ja Vaclav Havel osoitti vain joitain vuosikymmeniä sitten millä tavalla kansa voi puhaltaa pilliin kun vallanpitäjien meno lähtee keulimaan liikaa. Ja siltikin jengi ihmettelee miksi ihmeessä meno ei muutu vaikka Michael Sandelin kaltaiset nykypäivän oikeudenmukaisuudesta puhuvat tahot vuodesta toiseen kertovat suurelle yleisölle kuinka maailmasta saataisiin parempi paikka? Hiljattain vastaan tullut käännös (vaikkakin jo vuodelta 2015) Saksasta, Kiel:in yliopistosta, avasi asiaa mielestäni varsin hienosti. Käännös kulkee nimellä: ”Why do the lambs remain silent? On democracy, psychology, and the ruling elite's methods for managing public opinion as well as public indignation” - Prof. Rainer Mausfeld, vapaasti kääntäen ”Miksi lampaat pysyvät hiljaa? Demokratiasta, psykologiasta ja hallitsevan eliitin keinoista yleisen mielipiteen ja närkästyksen hallintaan.” Tämä teksti siis perustuu osin Mausfeldin esitykseen, jonka kuitenkin suosittelisin kaikkien itse kaivelemaan ja lukemaan jos lontoo tahi saksa sujuu.

Lyhyesti sanottuna koko sirkus perustuu ihmisten huomion hallintaan, eli siihen Kummelin apinaa koijataan ”kato mikä tuolla on!” Vaikka ihmisille kerrotaan maailman tapahtumista, ne jätetään yksittäisiksi mihinkään liittymättömiksi tapahtumiksi, jotka nyt vaan sattumalta sattuivat… kunnes niitä tarvitaan. Nimittäin tarpeen vaatiessa ne kaikki tiedonmuruset yhdistetään yhtenäiseksi tarinaksi, jolla on yksi tärkeä tehtävä: ohjata niin yleinen mielipide kuin kaikki se patoutunut suuttumus haluttuun kohteeseen. Olet saattanut törmätä tässä viimevuosina joihinkin tämänkaltaisiin propagandaoperaatioihin? Syyllisiä on löytynyt lihaa syövistä heteromiehistä, bensaa polttavista autoista, ilman maskia kulkevista tottelemattomista ihmisistä, piikkidenialisteista ja nyt viimeisimpänä joka ikisestä venäläisestä joka on koskaan elänyt maan päällä. Kun syyllinen tiedetään, rikos kyllä löydetään. Jokainen näistä tarinoista on esitelty tavan kansalle pienissä paloissa ja niitä tarkemmin tutkimalla voi yhtään kriittisemmin asioita tutkiva löytää ne lukemattomat aukot tarinassa, mutta suurin osa ihmisistä ei asioita niin tutki vaan he kasaavat sen ärsyyntymisen niihin pieniin tiedonpalasiin jotka sitten osoitetaan vallanpitäjien valitsemaan suuntaan.

Tähän ansaan lankeamista on lähes mahdotonta välttää. Jos yhtään seuraa mediaa niin ei sellaista päivää tulekaan, ettei edes joku uutinen alkaisi kyrsimään oikeen kunnolla. Aina löytyy jokin asia, joka saa tunteet pintaan sekä sapen kiehumaan. Sitä mennään sitten purkamaan sosiaaliseen mediaan tai kahvipöytään, jolloin se lähipiirikin siitä saa oman osansa ja mahdollisesti liittyvät mukaan ärsyyntymiseen. Koska vallanpitäjillä on valtamedia lähes täysin hallussa, he voivat säätää sitä vihan määrää ja kohdetta niin, että kansalle pidetään joko jatkuvaa kevyttä kenttävitutusta yllä, tai tilanteen niin vaatiessa se kohdistetaan pyhäksi vihaksi pitkään demonisoitua vihollista kohtaan. Oli varsin lähellä ettei pandemian aikana tullut ruumista pyhän vihanpurkauksen ansiosta, tämän ”ryssävihan” ollessa vielä täysi tilanne päällä. Ja miksi mikään ei muutu? Koska enemmistö seuraa mitä se valtamedia käskee vihaamaan ja ne loput vihaavat kukin jotain pientä osaa kerrallaan, ilman että yhdellekään asialle tehdään yhtään mitään.


”Demokratian kriisi”

Miksi ihmeessä sitten kansalle tarvitaan aina jotain vihattavaa? Eikö demokratiassa kansan yhtenäisyys olisi paljon parempi asia? Pyhän vihan aikana kansa on tietysti pääosin yhtenäinen, mutta sitä tilaa ei voida ylläpitää loputtomiin jolloin tarvitaan jokin toinen tapa pitää kansa kurissa. Mutta eihän kansaa tarvitsisi pitää kurissa, koska meillä on liberaali demokratia sekä sananvapaus ja niin edelleen? Sepä se onkin, ei meillä ole. Meillä ei ole mitään kansanvaltaa, vaan ison rahan oligarkia ja kapitalistinen sananvapaus jossa se kenellä on eniten rahaa on oikeimmassa. Jo sieltä antiikin Kreikan ajoista on tiedetty demokratian ongelmat ja tavan kansan lammasmaisuus, jolloin kukaan täyspäinen vallanpitäjä ei tule koskaan antamaan massoille yhtään enempää valtaa kuin on pakko. Ja nykyään median ansiosta sitä valtaa ei todellakaan paljoa tarvitse kansalle antaa että se pysyy tyytyväisenä. Annetaan sille vaikka neljän vuoden välein velvollisuus päättää kenen saapas astuu heidän naamalleen! Aina kun kansa alkaa kyllästymään oligarkiaan, nousee se ”demokratian kriisi” joka korjataan erilaisilla varoventtiileillä. Populistiset protestipuolueet ovat toistaiseksi toimineet varsin hyvin ainakin Suomessa.

Nyt kun Suomeen saatiin vihdoin ja viimein uusi Bilderperkeleiden hyväksymä globalistihallitus, joka eroaa edellisestä lähinnä siinä miltä suunnalta ulina kuuluu, sama meno ja närkästyksen hallinta tulee jatkumaan täsmälleen samalla tavalla. Hallinto tekee päätöksiä joille osaa hurraa ja osa kiroaa, syyllinen löytyy aina vastapuolelta ja ennen kuin kukaan ehtii alkaa tekemään yhdellekään asialle yhtään mitään, media nostaa esiin seuraavan pöyristymisen aiheen josta jaksetaan kirota siihen seuraavaan saakka. Se ”oma” porukka tekee aina kaiken täysin oikein vaikka joudutaankin tekemään ”kipeitä ratkaisuja”, se on kuitenkin yhteiseksi hyväksi ja juuri sinun turvallisuutesi vuoksi. Miten tämä eroaa niistä kaikista edellisistä hallituksista? No, nyt annettiin vielä enemmän valtaa edes oman maan hallinnon ulottumattomiin mikä on kuulemma hyvä asia koska pyhään vihaan venäläisiä vastaan ajettu kansa niin uskoo. Muutoin ero edellisiin on marginaalinen - kansa kärsii, rikkaat rikastuvat ja ison rahan teollisuus hyötyy ja myy kuluttajille onnellisuutta purkista.

Se oikea demokratian kriisi kun on sielä kansan keskuudessa, ne tahot jotka eivät tätä kaikkea paskaa niele. Onneksi suurin osa siitä muhivasta vihasta saadaan pidettyä maltillisella tasolla koska harva se päivä keksitään jokin uusia asia vihattavaksi. Organisoitunut vähemmistö on kuitenkin onnistunut kerta toisensa jälkeen muuttamaan pieniä asioita siellä täällä, joten muutos joihinkin asioihin ei ole mahdoton asia. Hallinto on tosin pysynyt tässä kilpavarustelussa kaukana edellä, koska jokainen pyrkimys organisoitumiseen on kaatunut sisäisiin riitoihin eli selkäänpuukotuksiin ja myyräykseen. Onko tämä sattumaa vaiko kenties tarkkaan ohjailtua on tietenkin vain arvailun varassa, mutta järjestelmällisyys näiden vastarintaliikkeiden romahtamisissa osoittaisi ulkoa ohjaamista. Ja nämä itsenäisesti erilailla ajattelevat on se länsimaisen demokratian kriisi jolle ei olla vielä keksitty lopullista ratkaisua… yritystä kyllä piisaa. Helpoimmillaan se vastarinta saadaan hampaattomaksi antamalla heille uusi suuttumisen aihe sopivin väliajoin.


Mitä sitten tulisi tehdä?

Ottaen huomioon kuinka paljon vallanpitäjät ovat vuosien saatossa asiaa niin tutkineet kuin käytännössä harjoittaneet, voidaan tulosten perusteella sanoa että isossa kuvassa tälle ei saa yhtään mitään. Ne resurssit, jotka vallanpitäjät ovat kansalta vuosisatojen saatossa varastaneet riittävät pitämään ne kansat kurissa myös tulevaisuudessakin. Joitain pieniä voittoja on toki saavutettu erinäisin keinoin ja uusia keinoja heittää kapuloita rattaisiin yritetään kehittää jatkuvalla syötöllä. Kansa on kuitenkin avainasemassa siinä muutoksessa, jolloin törmätäänkin siihen ongelmaan joka on jatkunut vuosituhansia: vihalla ja pelolla saadaan tuhannet ihmiset liikkeelle paljon ennen kuin yhtäkään ihmistä logiikalla tai yleensäkkään harmaiden aivosolujen voimistelulla. Noin 80% kansalaisista kun on enemmän tai vähemmän manipuloitavissa menemään juuri siihen suuntaan kuin käsketään. Ja koska viimeksi ne vallanpitäjät ovat ajatelleet kansan etua oman napansa sijaan?

Yksinkertaisin keino sen vihan vähentämiseen on laittaa se media kiinni. Sillä saa karsittua jo osan niistä uusista närästyksen kohteista, mutta sitten kun menee ihmisten sekaan puhumaan niin sieltä saa kyllä ne samat asiat omalle naamalle yhtä hyvin. Ehkäpä sosiaalisen median tapa yhdistää samoista asioista kimpaantuvat omaan kuplaansa ja syöttää heille juuri oikeaa myrkkyä on itse asiassa vielä paljon huonompi asia yksilölle kuin se itsekseen Ylenantoa katsominen ja televisiolle manaaminen? Tietysti yhdessä asioista purnaaminen on varsin hyvää ajankulua, ei siinä, mutta onko siitä loppuviimein mitään hyötyä kenellekään? Toki se yhdistää ihmisiä kun on se yhteinen vihollinen tai sylkykuppi, mutta se taitaa olla yhtä lailla sitä kuuluisaa ”vastustajan pussiin pelaamista”? Negatiivisista asioista on hyvä olla tietoinen, se on selvää, mutta niistä jatkuva purnaaminen ei taida olla kenellekään eduksi.

Kaikista eniten vallanpitäjiä kyrsiikin se, jos ihminen elää omilla säännöillään omaa onnellista elämäänsä. Hänen elämäntapansa kun saattaa olla sitä tarttuvaa sorttia, jolloin se vihattavien asioiden pakkosyöttö ei enää toimikaan niin hyvin. Maailmassa on paljon asioita joille emme saa niin yhtään mitään, minkä lisäksi maailmassa on paljon asioita joihin suhtautumista muuttamalla on mahdollista muuttaa omaa elämäänsä varsin radikaalisti. Se muutos toki onnistuu molempiin suuntiin, eli sillä voi niin vapautua taakasta kuin vajota entistä syvemmälle synkkyyteen jonka jälkeen pohjalta löytyy usein jokin toimintaan laukaiseva tekijä ja se toiminta niistä synkistä ajatuksista on harvemmin kenellekään hyväksi. Vääryyden hyväksymisestä ei kuitenkaan ole missään tapauksessa kyse, vaan niiden omien toimintastrategioiden hienosäädöstä jolloin tietyt asiat annetaan olla kunnes on niiden aika, pitäen ne vanhatkin vääryydet mielessä kun suunnittelee miten itse asian hoitaa. Se on yhtä lailla sitä närkästyksen hallintaa kun pitää oman pään kylmänä. Toki aina löytyy se jokin asia, joka vituttaa kuin pientä oravaa kun on käpy jäässä. Asian painaminen vain taka-alalle ei ole ratkaisu vaan se pitää ensin myöntää itselleen että juu, tuo asia meni tunteisiin. Sitten vasta sille voi järkeä käyttäen tehdä muutakin kuin saada se tunteisiin perustuva paskahalvaus. Ja ei, en ole pahoillani rankemmasta kielenkäytöstä. Perkele. Kyrpii kuunnella jatkuvaa riitelyä asioista joille ei mitään saa ja jotka vaihtuvat harva se päivä.