Meritokratiasta

Oikeutus varallisuuteen

Yksi perustavaa laatua oleva näkemysero vanhan kannan oikeistolaisilla ja vasemmistolaisilla on oikeutus varallisuuteen ja sen mukana tuomaan asemaan. Jason Stanley nostaa tämän kohdan tikun nokkaan kirjassaan ”How Propaganda Works” ottaessaan vahvasti kantaa sen puolesta, että meritokraattinen järjestelmä etenkin käytännössä on jotain aivan muuta kuin sen kerrotaan olevan ja on yksi suurimmista ongelmista yhteiskunnassamme. Meritokratian idea on varsin yksinkertainen - osaavimmat henkilöt valitaan omien alojensa johtajiksi, eli meriittien perusteella. No tuohan on aivan loistava idea, eikö? On puhuttu esimerkiksi virkamieshallituksesta, eli valkataan ne kovimmat ammattilaiset ministereiksi ja demokraattisesti valitut kansanedustajat sitten yhdessä käskyttävät sitä hallitusta. Siinähän saa melkein sen kuvan, että nykyiset kansanedustajista hallitukseen nousevat kaupan kassat eivät olisi muka virkaansa sopivia?! Ei siinä, jokin raja pätevyyden suhteen olisi varmaan hyvä vetää jokaiseen asemaan, koska eihän sitä lentäjäksikään valita ulkonäön perusteella, kuten tässä poliittisessa sirkuksessamme taas tehdään edustajien kohdalla valtaan muiden yli.

Kukin palkitaan ansionsa mukaan on tietysti jalo ajatus ja kilpailuhan sen pitää hanskassa, ajattelee moni oikeistolainen eikä se täysin poissuljettu ajatus ole vasemmistonkaan suunnassa. Mutta minkä ansion mukaan sitä tulisi ihmisiä palkita? Hanttihommia tekevä duunari voi vetää kymmentuntisia työpäiviä viisitoistakesäisestä klopista aina eläkkeen alkamiseensa saakka ja hän saa sillä leivän pöytään mutta vuokraan tarvitsee jo hieman avustusta. Siinä kun Alkon toimitusjohtaja vetää vuodessa saman liksan myydessään viinaa suomalaisille, joka ei nyt ole sieltä ihan haasteellisimmista tehtävistä. Hoitajille täytyy tarkasti laskea jokainen lantti palkkaan, mutta pankinjohtajan ja sijoitusneuvojan hoitajan vuosipalkan ylittävä minuuttipalkka on täysin oikeutettu. Mitä ammattia mikin yhteiskunta arvostaa, on aina peilautunut heidän asemaansa ja varallisuuteensa, mutta käytännön merkitys yhteiskunnan toimivuuteen on etenkin modernina aikana päätynyt varsin etäälle aseman arvostuksesta. Kun maalla lakkaa paska haisemasta, se lakkaa kaupungissa tulemasta…

Siinä kohden kun huomaakin olevansa asiasta samaa mieltä, että ehkä se hoitaja voisi saada vähän enemmän ja ehkä sen pankkiirin siivua voitaisiin hieman leikata, tulee monella vastaan se kauhureaktio: minähän tuen vasemmistolaista ajattelua. Vielä päälle jos ajattelee, että julkinen koulu tai terveydenhuolto on myöskin jees, sitähän ollaan vielä päälle sosialistisia! Valikoiva oikeistolaisuus on kuitenkin juurtunut vahvasti yhteiskuntaan ja sitä ei lainkaan auta se, että nykyiset vasemmistopuolueet olisivat vanhalla määritystavalla lähes äärioikeistoa mitä tulee talouteen. Syy: koko maailma on neoliberalistinen talousajattelultaan, jossa siis kilpailu on kuningas ja jos et pärjää kilpailussa, se on täysin omaa syytäsi - mitäs menit hoitsuksi tai maanviljelijäksi, olisit alkanut lääkäriksi tai pankkiiriksi, ääliö. Koska kilpailun voittaja on aina oikeutettu enempään kuin muut, on täysin luonnollista että joillain on enemmän kuin muilla, eikös? Ja kun yhdellä on hädintuskin varaa ruokaan ja toisella varaa sijoittaa miljoonia oman asemansa parantamiseen entisestään, se kilpailun voittaja on vaan niin helvetin paljon parempi tyyppi joka mittarilla, että hän on varallisuutensa lisäksi oikeutettu myös käyttämään sitä varallisuuttaan valtaan muiden yli…


Oikeutus valtaan

Kun ihminen kokee olevansa oikeutettu valtaan muiden yli, on siinä vallanhimossa usein vain taivas rajana. Kyllä, ne resurssit aiheuttavat rajoituksensa ja ehkä sitä joutuu tyytymään vain joidenkin kymmenien ihmisten yli päsmäröintiin noin alkuun, mutta entäs jos liittoutuisi muiden samanmielisten kanssa niin siinähän olisi saumaa kaikilla saada enemmän valtaa, eikös? Jos olisikin vaikka kavereita niiden kanssa, joilla on merkittävästi enemmän resursseja ja lupaisi heille hieman enemmän resursseja sen vallankäytön seurauksena niin siitähän vasta hyvä tulisikin. Laitetaan riittävästi samaa mieltä olevia kasaan ja kerätään rahoitus vallankäytölle vaikkapa tietyiltä ryhmiltä niin siitähän saadaan aikaiseksi vaikkapa poliittinen puolue! Annetaan sitten niiden verkostojen kasvaa rauhassa ja haalitaan korkeisiin asemiin ne kaikista vallanhimoisimmat, jolloin he nostavat koko ryhmän aivan uudelle tasolle! Ja sitten on tyyppejä, joidenka mielestä tämä ei nyt ole ihan oikein mutta onneksi se voidaan helposti korjata sisältäpäin… Ei voi muuta sanoa kuin että siinä on kyllä mahdettu nukkua tunnilla aika rajusti jos ajattelee näiden verkostojen kaatuvan sisältäpäin, kun ei sinne sisälle itse edes pääse muutoin kuin vannomalla uskollisuutensa sille verkostolle.

Koko demokratian idea olisi se, että ihmiset olisivat tasa-arvoisia vallassaan ja muutoinkin mahdollisuuksissaan yhteiskunnassa. Käytännössä tämä on tietenkin täysin utopistinen asia, koska ihmiset nyt vaan eivät ole millään mittarilla tasa-arvoisia keskenään ja ainoa edes etäisesti mahdollinen tasainen pelikenttä olisi lain edessä ja sekään ei ole käytännössä mahdollinen. Looginen päätelmä voisi siis olla se, että koska demokratian vaatimus yhdenvertaisesta vallasta on mahdoton saavuttaa, ehkä meidän tulisi pohtia parempia ratkaisuja? Jos asiassa oltaisiin rehellisiä, ajatus ”yksi ihminen, yksi ääni” tyssää tasan siihen kohtaan kun yhdelläkään on resursseja vaikuttaa muihin ja hän niitä siihen muiden näkemyksen manipulointiin käyttää. Se mummo hieman enemmän hynää sukanvarressaan kun ei ongelmaa vielä aiheuta, vaan siinä kohden kun ihmiset tuntevat olevansa oikeutettuja vaikuttamaan muiden näkemyksiin, ongelmat alkavat. Kun samaa jatketaan vuosisatoja, ellei tuhansia, ne kilpailussa pitkässä juoksussa menestyneet ovat keränneet niin paljon enemmän kuin ne ”tavikset”, että sitä on vaikea edes käsittää.

No mutta onhan paljon ihmisiä, jotka ovat omilla ansioillaan ja taidoillaan nousseet kansansuosioon ja kyllähän heidän erinomaisuutensa on merkki siitä, että he ovat tehneet jotain oikein ja olisivat siksi piirun verran parempia myös johtamaan muita, eikös? Toki, joka ikinen TikTok-stara miljoonine seuraajineen on ansioitunut kuuluisuus jonka sanaa ne miljoonat kuuntelevat. Kukaan koskaan ole käyttänyt manipulatiivisia keinoja itsensä nostamiseen ja järjestelmä ei ole lainkaan vinoutunut nostamaan tiettyjä ominaisuuksia suosioon? Jos palataan siihen ikivanhaan ideaan tasavallan oikeutuksesta valtaan, siinähän valittiin ne kaikista hyveellisimmät ihmiset valtaan muiden yli, koska he olivat osoittaneet omilla toimillaan ja teoillaan olevansa oikeamielisiä johtajia. Kansa valitsee sitten viisaasti parhaista parhainten joukosta johtajansa ja ne oikeamieliset johtajat johdattavat kansan pelastukseen. Mutta milläs mittarilla sitä nykyään mitataankaan kuka on hyvä tyyppi? Aivan…


Kun teoria törmää todellisuuteen

Ei siinä, meritokratia on ihan hieno aate paperilla, siinä kuin tasavaltakin, mutta kumpainenkin unohtaa sen heikoimman linkin - ihminen. Jos kenellä tahansa on yleisesti hyväksytty oikeutus valtaan muiden yli, sinne valtaan pyrkii pääosin kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka haluavat valtaan ja niitä, jotka kuvittelevat voivansa muuttaa asiat paremmin päin sillä, että vallassa olisi oikeamielistä sakkia. Mutta kun valinta tehdään edelleenkin kilpailulla, joka on alusta loppuun niiden hallussa, joilla on resurssit sen pelin pyörittämiseen, mitä luulet kumpaa ihmistyyppiä ne oikeat vallanpitäjät tulevat tukemaan valtaanpääsyssä? Kyllä, sielä koneiston sisällä on paljon hyviä tyyppejä myös mukana, koneiston rattaina, koska ne oikeat vallanpitäjät ymmärtävät sen, ettei niillä pelkillä pyrkyreillä ja vallanhimoisilla tyypeillä voida yhteiskuntaa pitää pyörimässä. Siihen koneiston rullaamiseen kun tarvitaan toimivia rattaita, joille kerrotaan heidän tekevän tärkeää työtä yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi. Hyvä poika, istu, makaa, käy äänestämässä seuraava puhuva pää vallanpitäjien sirkukseen.

”No eihän tämä hyvä ole, mutta paras mikä meillä on olemassa, heh heh” ja ”No kerro nyt sitten yhden twiitin mitassa mikä olisi parempi ratkaisu ja miten siihen päästään siirtymään jo huomenna, koska muutoin argumenttisi on väärä!” sekä tietysti se klassikko ”Muutetaan järjestelmä sisältäpäin!” ovat kaikki malliesimerkkejä orjamentaliteetista, joka on iskostettu ihmisiin vähintään vuodesta miekka ja kilpi lähtien. Kun se ennen oli ”Luojan tahto”, että joku istui korkealla pehmustetulla penkillä muiden yli, nyt nämä uudet sadut kertovat oikeutetusta vallasta niillä, jotka ovat pääosin viekkaudella ja vääryydellä varallisuutensa kasvattaneet. Vai uskooko joku ihan aikuisten oikeasti vaikkapa Kill-Bill Gatesin tienanneen varallisuutensa sillä, että oli vain niin paljon parempi kuin muut omalla alallaan? Ja että nämä tyypit, jotka sormia napsauttamalla minkä tahansa maallisen asian tapahtumaan saavat haluaisivat millään tavalla reilusti kilpailla asemastaan? Juutottakai. No mutta nythän minä vaan lannistan ihmisiä ja ei saisi pilata hyvää tarinaa hyvisten voitosta?! Voihan sen asian niinkin nähdä, jokaisella kun on vapaa tahto nähdä asiat sillä omalla tavallaan ja uskoa ihan mihin ikinä lystääkään.

Mitään lyhyttä tarinaa, helppoa ratkaisua tai nopeaa korjausta ei minulla yhteenkään näistä ongelmista tietenkään ole, eikä semmoisia ole luvassa muutoin, kuin että jokin korkeampi voima ihmisten yläpuolella puuttuu peliin. Osa siihenkin uskoo ja saa näin vapaasti tehdä, ei siinä mitään ja jos historiasta on oppiminen, se korkeamman voiman puuttuminen on todennäköisempi vaihtoehto kuin vallanpitäjien oman pelin voittaminen. Sen sijaan että inttää toisilta että no mitä sitten, voisi kokeilla semmoista vallankumouksellista toimintatapaa kuin ota ..ttu itse selvää! Maailma on kirjoja täynnä asiasta jos lukeminen on hanskassa tai äänikirjoja kykenee kuuntelemaan. Dokumenttielokuvia ja luentoja on myös lukemattomia katsottavaksi ja kuultavaksi, eli kuten sanotaan, informaation aikakaudella tietämättömyys on ihan oma valinta. Asiat voi toki ymmärtää monella tavalla enkä itse edes kuvittele ymmärtäväni kaikkea ”oikein”, saatikka tietäväni edes auttavasti niin paljon osatakseni muodostamaan riittävän valistuneen vastauksen kysymykseen ”no mutta mitä sitten”. Niin kauan kun meillä kuitenkin on sananvapaus, asia voitaisiin korjata ja ne tyrannien kaatamiskeinot on tiedetty jo satoja vuosia. Yksikään tyrannia ei ole vielä tähän päivään mennessä loppunut sillä tottelemisella, mutta jostain syystä nyt kuvitellaan sen onnistuvan.