Politiikan maailmat

Missä maailmassa sinä elät?

Meillä on vain yksi maailma, mutta elämme eri maailmoissa… näin lauloi Dire Straits kappaleessaan ”Brothers in Arms” ja kuinka oikeassa he olivatkaan kun asiaa pohtii hieman tarkemmin. Hiljattain käyty lyhyt sananvaihto yhden poliitikoksi halajavan someseinällä iski vahvasti kotiin, mikä väänsi jo pitkään tiedossa olleen, mutta jostain syystä hieman irti paikaltaan olleen palan palapelissä paikalleen. Olisihan minun nyt tuo pitänyt tajuta jo kauan sitten kun olin asiasta jo vuosia kirjoittanut ja puhunut, mutta jostain syystä se vasta nyt, ehkäpä yllä mainitun musiikin tunnelmista johtuen, siinä kaikessa on tolkkua. Tietysti on täysin mahdollista, että olen ihan täysin väärässäkin, mutta todisteet viittaavat varsin vahvasti juuri tähän asiaan. Pidemmittä jaaritteluitta, lähdetään potkimaan tämän tarinan renkaita? Missä poliittisessa maailmassa ihmiset oikein elävät?

Jokainen toki näkee maailmansa sillä täysin henkilökohtaisella tavallaan, jonka perusteella tulkitsee tätä maailmaamme, sen tapahtumia ja muita ihmisiä. Jos joku käyttäytyy ”normaalista” poikkeavasti, hän vaikuttaa jopa hullulta, mutta ehkä hänen näkökulmastaan sinä olet se päästään sekaisin oleva lapsi? Tämä poliittinen sirkus on vain yksi pieni asia maailmassa, mutta koska se vaikuttaa lähestulkoon kaikkeen muuhun siinä miten tämä maailma oikein pyörii (ja kyllä, se pyörii, oman näkemykseni mukaan), voisi kuvitella että olisi ensiarvoisen tärkeää että ihmiset olisivat edes suunnilleen samalla sivulla siinä asiassa? Mutta kun on vuosia asiaa seurannut ja tutkinut, kuinka kaukana todellisuudesta siinä näkemyksessä voikaan olla että edes aivan perustavaa laatua olevat poliittiset näkemykset olisivat samankaltaisia ihmisillä.

Asian yksinkertaistamiseksi jaan sen valtavan spektrin kolmeen toisistaan perustavalla tavalla poikkeavaan näkemykseen, jotka tietysti jo sen lohkonkin sisällä poikkeavat toisistaan merkittävästi. Kaikki siitä omasta näkökulmasta poikkeava kun on tietenkin joko vain puhtaasti väärin aina täysin seinähulluun saakka, riippuen siitä kuinka kaukana siitä toisen näkemyksestä ollaan. Poliittiset näkemykset ja ymmärrys miten tämä järjestelmä toimii jaetaan siis tässä pohdinnossa kolmeen osaan niin, että meillä on valtavirtainen näkemys, valtavirrasta osin poikkeava näkemys ja sitten se täysin hajanainen vielä kauempana valtavirrasta oleva ryhmä jotka ovat hylänneet suuren osan meille kerrotusta tarinasta. Anarkistit, sen sanan ”alkuperäisessä” määrityksessä (ei hallitsijoita) ovat tässä spektrissä tavallaan ulkopuolisia, koska sillä miksi uskoo ettei kenenkään tule omata valtaa muiden yli ei ole suoranaisesti yhteydessä siihen, miten sen poliittisen kentän näkee ja ymmärtää. Jo tämä yksistään olisi merkittävä asia huomata…


Kolme leiriä, onko mikään niistä oikeassa?

Valtavirtaisen näkemyksen mukaan Suomi on ”demokraattinen oikeusvaltio”, tai jokin vastaavankaltainen versio yhdistettynä sanan ”demokratia” johonkin muotoon. Se voi olla esimerkiksi edustuksellinen demokratia ja meillä on kuulemma myös Montesquieun vallanjakoakin olemassa. Asiat ovat vakavia ja poliitikkojen puheet otetaan tosissaan, no ainakin ne jotka media nostaa esille. Sirkuksesta ei todellakaan voi puhua vaan nyt on kyse maan asioista ja kuten kaikki tietävät, niihin vaikutetaan ainoastaan äänestämällä. Vaalilupausten rikkomisetkin ovat vain osa niitä pakollisia asioita, joita johtajamme joutuvat meidän eduksemme tekemään, älä niistä huolehdi, vaan valitse tarkkaan puolueesi eli se kenen joukoissa seisot - puolueen oikea valinta on lähestulkoon elämän ja kuoleman kysymys, minkä vuoksi faktojen ei anneta pilata hyvää mielikuvaa puolueestasi! Maan ongelmat, täysin riippumatta sen oman puolueen aikaisemmista toimista, johtuvat väärin äänestäneistä, eli niistä jotka eivät kannattaneet juuri sitä ainoaa oikeaa puoluetta. Äänestämättömät ovat sitä alinta kastia jotka ovat liian laiskoja äänestämään ja vaikuttamaan, minkä vuoksi juuri se oma puolue ei olekaan ainoana oikeana vaihtoehtona noussut vielä yli 40%:n kannatukseen johon se helposti kykenisi kunhan ne äänestämättömät näkisivät valon ja uskoisivat pelastajaansa, siihen ainoaan oikeaan puolueeseen.

Mutta mediahan ei kerro koko totuutta ja katso nyt kuinka ne vanhat puolueet ovat sotkeneet maan asiat jo vuosikymmenten ajan!? Ei vaatisi kovinkaan paljoa vaivaa kaivella niitä vanhojen puolueiden lupauksia ja niitä seuranneita päinvastaisia toimia, voi hyvänen aika sentään. Jos haluaa muutosta, meidän on äänestettävä muutosta, koska poliittinen kenttä on niin tärkeä osa-alue elämässämme. Vaalivilppiäkin saattaa olla, mutta se voidaan ohittaa ainakin osittain äänestämällä vaalipäivänä eikä ennakkoon, koska silloin voidaan niitä ääniä edes jollain tavalla valvoa. Mitä kaikkia selityksiä siihen omaan näkemykseensä kasaakin, valtavirrasta osin poikkeavan näkemyksen mukaan syylliseksi päätyy varsin usein puolueet, ne vanhat semmoiset, tai koko puoluejärjestelmä (joka korjataan tekemällä lisää puolueita). Tyypillistä tälle ryhmälle on järjestelmän runsas kritisointi lukemattomilla eri tavoilla, yhdistettynä usein varsin heikkoon, lähes samalla tasolla ensimmäisen ryhmän kanssa olevaan, tietoon siitä itse järjestelmästä edes sen virallisen tarinan mukaan. Mainitsemalla esimerkiksi ”tasavalta” tälle ryhmälle saadaan aikaiseksi varsin vahva kieltoreaktio - meillähän on demokratia, siitäkin huolimatta että perustuslain ensimmäinen pykälä sanoo tasavalta… koska sehän on synonyymi demokratialle ja ..ttu sä tiedä mistään mitään! Veteen piirretty viiva koska tästä toisesta ryhmästä tippuu (tai nousee, näkökulmasta riippuen) kolmanteen meneekin lähinnä siinä, kuinka paljon uskoa ja toivoa on jäljellä nykyisen mallin ”korjaamiseen”, oli se sitten rikki tai ei.

Tervetuloa siis kolmanteen ja viimeiseen ryhmään! Meillä saa paskaa niskaan kahdelta edelliseltä ja pidetään ties minkälaisena hörhönä, joka pilaa koko demokratian kun ei enää usko siihen kriittiseen osaan: äänestämiseen. Eri teorioita ja malleja miten nykyistä sirkusta tulisi muuttaa on varmasti joka sormelle, mutta en ole tainnut kertaakaan nähdä keskustelun etenevän sinne saakka näiden kahden ensimmäisen ryhmän kanssa että oltaisiin puhuttu millään tavalla niistä muista mahdollisuuksista, muuten kuin että on vaadittu selittämään mikä se uusi malli on ja kuinka siihen päästään välittömästi, tiivistettynä yhteen twiittiin koska ei kukaan halua lukea blogeja, kuunnella mitään podeja tai esityksiä, saatikka lukea jotain kirjaa jossa asia selitettäisiin. Tulos tai ulos. Johtuen siitä että niitä eri vaihtoehtosia malleja, joita ei yhtäkään ole tietenkään pystytty edes kokeilemaan, on niin runsaasti, on kolmas ryhmä varsin hajanainen eikä mitään konsensusta siitä mikä olisi oikea tapa hoitaa ole olemassa, vaikka nämä kaksi edellistä ryhmää haluaakin niputtaa kolmannen yhteen kastiin: kultistit. Tämä kolmas ryhmä myöskin poikkeaa siinä mielessä järjestelmään pettyneistä ja sen vuoksi äänestämättömistä, että he eivät ole luovuttaneet mutta silti kieltäytyvät tukemasta läpimätää järjestelmää. Ja kyllä, käytännössä se miksi ei äänestä ei vaikuta koneistoon millään tavalla… minkä vuoksi vaaliboikotissa voitaisiin hyödyntää ne luovuttaneiden joukko, mutta siihen keskusteluun ei toisessa ryhmässä todellakaan olla valmiita.


Paljon yhteistä, minkä vuoksi se kansa on pitänyt jakaa…

Tämä seuraava havainto saattaa kuitenkin tulla etenkin kahteen ensimmäiseen ryhmään kuuluville yllätyksenä: kaikkiin kolmeen ryhmään kuuluvat saattavat olla hyvinkin lähellä toistensa näkemystä omissa arvomaailmoissaan. Halutaan elää hyvä, turvallinen, vakaa, ehkäpä jopa kukoistava elämä ilman, että joku muu tulee sanomaan miten sinun pitää missäkin kohtaa tehdä. Miten siihen päädyttäisiin vaan vaihtelee melkoisesti. Monelle esimerkiksi vapaus ja rauha ovat ainakin aatteiden tasolla kohtuullisen korkealla arvolistassa, mutta ne erot alkavat sitten muodostua siinä, kuinka paljon niihin käytännössä on valmis panostamaan ja uhraamaan. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ovat valmiita vaihtamaan välittömästi vapautensa turvallisuudentunteeseen, jonka valtio heille antaa ja media asian satuilee. Toisessa ryhmässä olevat usein vielä näkevät sen valtiovallan tyrannian, eikä olisi valmis vaihtamaan kaikkia ihmisoikeuksiaan ensimmäiselle käärmeöljyä myyvälle poliitikolle, vaan haluaa itse valita sen kenelle valtansa antaa pois. Ja se valta, sen poisantaminen, siinä on ehkä yksi suurimmista näkemyseroista ihmisten kesken.

Nimittäin valtaosa kansasta, aina suurta osaa poliitikkoja myöden, uskoo siihen demokratian ihanteeseen missä kansalla on valta ja koska se lukee myös maamme perustuslaissa, täytyyhän sen niin olla. Tasavallassa se valta kun vaan EI OLE kansalla, edelleenkään. Rooman tasavalta, jonka kaikki varmasti elokuvista tietävät ainakin etäisesti ja se tapa miten sen ajan poliitikot, senaattorit ja vastaavat, käyttäytyivät ja miten he kusivat sitä tavan kansalaista silmään on kaikille päivänselvä asia. Kansalla ei ollut valtaa, ei sitten pätkääkään. Ateenasta tiedetään että sielä oli demokratia, mutta miten se toimi käytännössä on varsin harvinaista knoppitietoa. Valistuksen ajan puheet vapaudesta ja demokraattisesta, ihmisoikeuksia kunnioittavasta maailmasta, on myyty kansalle varsin vahvasti ja siihen uskotaan edelleenkin… täysin riippumatta siitä ihan pikkiriikkisestä ongelmasta, että se Roomasta kopioitu tasavalta ja Englannista kopioitu puoluejärjestelmä pyyhkivät perseensä koko liberaalin demokratian idealla. Ja halusi tai ei, emme elä missään liberaalissa demokratiassa vaan siinä tasavallassa, missä niillä ”kansanedustajilla” on valta kansa ylitse. Täysin riippumatta siitä, uskooko siihen vallan sijaintiin vai ei.

Nimittäin moni toiseen ja lähestulkoon kaikki kolmanteen ryhmään kuuluvista tietävät, että se todellinen valta on vielä paaaaaljon korkeammalla tasolla kuin näillä meidän ”kansanedustajilla”. Kyllä, nämä meidän puhuvat päät noudattavat lukemattomien eri valtakeskittymien käskyjä ja niistä yksikään ei ole se heidän alapuolellaan oleva kansa. Tähän niin toinen kuin kolmas ryhmä haluaisi muutoksen, mutta näiden ryhmien yhteenlaskettu kannatus ei ole lähellekkään ensimmäistä ryhmää. Jolloin kysymys kuuluukin: jos kerran uskoo siihen demokratiaan, eli kansan enemmistö päättää asioiden suunnan, milläs oikeudella sinä olet nykyistä mallia muuttamaan? Kansa on tyytyväinen tilaansa, jonka osoittaa sen vankkumaton kannatus koneistolle: äänestäminen. Älä kuitenkaan lukenutta anarkistia usko tahi kuuntele, vaan ota itse asiasta selvää. Saatat yllättyä kuinka vahva se länsimaisen demokratian illuusio oikein onkaan… Omaan oikeustajuuni tämä meidän ”demokraattinen oikeusvaltiomme” ei vaan istu sitten pätkääkään. Veikkaisin, että jos sinä, hyvä lukija, jaksoit tänne saakka tätä tekstiä lukea, voi hyvin olla että sinunkaan oikeustajuun ei ihan istu tämä nykyinen härdelli? Pitäisikö se muuttaa, miten ja mitä tilalle onkin sitten aivan toinen asia…