tiistai 19. huhtikuuta 2022

NWO - salaliittoteoriako?


Kaiken takana on…

Jos viralliseen tarinaan uskovilta asiaa kysyy, kaiken pahan takana on Putinin Venäjä (tällä hetkellä, hetki sitten se oli Trump ja sitä ennen ties mikä). Kaikki mikä ei tue sitä ”lännen agendaa” on osa suurta juonta, jonka takana on yksi ultimaatinen paha joka tällä hetkellä personoituu Putiniin. Kaikki ”disinformaatio” eli virallisesta tarinasta poikkeava tieto on pahaa Venäjän vaikuttamista, koska missään tapauksessa kukaan ei voi saada mitään toista kuvaa maailmasta niillä pohjatiedoilla, joita valtamedia kertoo! Ja tämähän toki pitää paikkansa - jos kaikki tieto tulee tasan tarkkaan niiltä ”oikeilta” lähteiltä, ainoa looginen päätelmä on se että kaikki se paha tulee vain ja ainoastaan Venäjältä. Tämä siis perustuu olettamaan, että media kertoo aina totuuden mitään siihen lisäämättä ja mitään siitä poistamatta. Yhdenkään aikuisen joka uskoo median todella niin tekevän ei tosin parane naureskella lapsille, jotka uskovat Joulupukkiin…

Jokainen itseään kunnioittava medialukutaitoinen hyvä ihminen ei tietenkään tule koskaan myöntämään, että häntä voitaisiin manipuloida medialla, muutoin kuin yhteiseksi hyväksi. Yhteinen hyvä vaatii pitäytymään tarinassa ja korjataan sitä näkemystä sitten myöhemmin kun media kertoo että huppistakeikkaa tulikin pikkaasen taas valehdeltua. On täysin puhdas sattuma, että koko läntinen arvopohja on tunnetusti vain muutaman tahon omistuksessa, koska propagandan keinoja kuten tiedonpesua käyttää ainoastaan pahat vilpilliset toimijat eikä lainkaan se oma hyvä puoli. ”Minä luen kaikkia mahdollisia medioita” on myös hyvin yleinen vastaus tolkun ihmiseltä, mutta siitä jää se toinen lause usein sanomatta: ”luen kaikkia, mutta tiedän että ne pahat vastapuolen mediat valehtelevat siinä kun omalta puolelta minulle kerrotaan totuus”. Sananvapaudellahan asia voitaisiin ratkaista, mutta koska vain se vastapuoli valehtelee, on sananvapautta rajoitettava yhteiseksi hyväksi. Tämä on se tärkeä osa kollektivistista ajattelua - ”väärän” tiedon kieltäminen. Äärimmilleen vietynä kollektivismi on totalitarismia, fasismia.

Toki samankaltaiseen mustavalkoiseen näkemykseen sortuu yksi jos toinenkin ”vaihtoehtoisen” näkemyksen omaava, se on karu fakta. Oman näkemyksen julkituonnissa onkin aina se ongelma, että tapa millä sen näkemyksen esittää saattaa antaa virheellisen kuvan näkemyksestä ja ainoastaan pitkällisen keskustelun, ajatustenvaihdon, jäljiltä voidaan tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä jonkin ihmisen näkemyksestä mihinkään asiaan. No mutta juurihan sinä syytit ”tolkun ihmisiä” mustavalkoisesta ajattelusta ja kollektivismista! Kyllä, niin on, perustuen vuosien keskusteluihin. No mutta juuri samalla tavalla ne median tuomat asiantuntijatkin tekevät! Kyllä, myös he ovat vuosia asiaa tutkineet. Sama asia eri puolilta katsottuna siis? Melkein… sillä erotuksella, että ne virallisen tahon ”asiantuntijat” ovat taloudellisesti riippuvaisia omasta näkemyksestään ja koska he ymmärtävät pelin hengen, he myös tietävät mitä tahoja ei saa kritisoida tässä mallissa, samoin kuin sen, että heidän näkemyksestään poikkeavat tahot ovat pahoja hulluja jotka pitää hiljentää lain voimalla. Koska se on ainoa tapa ylläpitää totalitaarista järjestelmää.


Niin kuka sen kaiken pahan takana nyt sitten on?!

Väitteet siitä, että kaiken takana on jokin taho, mahdollisesti vain joitain satoja tai korkeintaan tuhansia ihmisiä jotka hallitsevan kaikkea mahdollista on yksi teoria miten maailma pyörii. Mahdollinen, tottakai, mutta samalla omaa sen ongelman että ei edes tarvita mitään salaista valtaa tekemään ne kaikki toimet mitä maailmalla tapahtuu. Tämä ”Cabal”, sen yhdeltä nimeltään, on siis semmoinen ”hullu salaliittoteoria”, siinä kun ”Putin ja Venäjä” kaiken pahan takana on kirkossa kuulutettua faktaa eikä lainkaan uskomus. Kysy vaikka valtamedialta, näin se on vaikka kerta toisensa jälkeen asioita kun on tutkittu niin se syyllinen on löytynyt toisaalta. Mutta siitä ei kukaan itseään ja uraansa kunnioittava toimittelija, tutkija, asiantuntija tahi poliitikko mainitse, koska he ymmärtävät kuinka koneisto toimii. Ja he ovat nähneet miten koneisto reagoi niitä kohtaan, joilla on auktoriteettinsa ansiosta merkittävä määrä valtaa ja painoa sanoillaan. Tämmöiset mitättömät blogit ja bloggajat kun voidaan aina vain harjata piiloon sinne marginaaliin, koska kaikki tietävät että vain auktoriteettien sanaan voi luottaa.

Niitä oikeita vallan verkostoja on kuitenkin tutkittu paljon ja niistä on kirjoitettu lukemattomia kirjoja, esimerkkeinä Naomi Kleinin ”Tuhokapitalismin nousu” sekä lukemattomat teokset Michael Parentilta, noin muutaman mainitakseni. Suurista ylikansallisista organisaatioista kuten YK, EU, NATO, WHO, WEF, CFR, MPS ja lukemattomat muut on kirjoitettu hyllykaupalla teoksia ja aina joskus uutisiin päätyy näiden ryhmien toilailujen kukkasia, kuinka vaikkapa ”rauhanturvaajat” ovat vähän tehneet tuhmasti, kuinka rahaa on laitettu omiin taskuihin tai kuinka pikkuisen kansanmurhattukin ”yhteiseksi hyväksi”. Mutta ei, syyllistä ei sieltä suunnasta saa etsiä! Kaikki on Putinin syytä ja sillä toisella puolella ei ole kenelläkään yhtäkään omaa lehmää ojassa koskaan eikä missään! No mutta tuo todistaa että olet yksi Putinin kätyri koska et arvostele hänen toimiaan! Koska ”väärän” pahan osoittaminen eli väärin vastustaminen on suurin synti… Jokainen hyvä ihminen kun vastustaa väärää valtaa! Eli kun osoittaa ne muut toimijat, se on huono juttu koska valtamedia joka on 100% liittoutunut sen ”hyvän vallan” puolelle kertoo aina mikä on totta eikä jätä mitään kertomatta…

Siksi toistetaan nyt sen sadannennen kerran: minä en hyväksy kenellekään valtaa muiden yli. Hallinnot ovat kautta historian olleet se suurin syy (lähes) kaikkeen tavallisten ihmisten kärsimykseen ja ne hallinnot ovat aiheuttaneet kaikki sodat ja päälle vielä hyötyneet niistä. Putinin kritisointi toisi tietenkin hyvesignalointipisteitä valtavasti ja sillä todistaisi olevansa ”hyvä ihminen”, mutta samalla se on todiste hyvin kapeasta näkemyksestä miten maailma toimii. Jos Putin pelottaa kovasti, pitäisi sinulla on paskat housuissa Kiinan vuoksi. Boikotoitko kaikkea Kiinan tuotantoa, vaiko vaan käskystä Venäläisiä tuotteita? Entä loppuiko jenkkien tukeminen niiden edellisten kymmenien ulkomaisten pommitusten ansiosta viime vuosikymmeninä? Eikö? Mutta nyt otat rohkeasti kantaa juuri kuten media käskee, aivan kuten media on käskenyt joka ikisessä muussakin tapauksessa ja samalla kerrot kuinka media ei sinun mielipiteeseesi vaikuta? Jos kaikki virallista tarinaa vastaan puhuva pelaa ”Putinin pussiin”, kannattaisi ottaa se pää pois perseestä ja katsoa kenen pussiin se kapitalistisen sananvapauden virallinen tarina pelaa. Informaation aikakaudella tietämättömyys on oma valinta.


Niin siis että missä se valta oikeasti nyt oli, jumalauta?!

Niissä verkostoissa, joita lukemattomat eri tahot ovat parhaimmassa tapauksessa jo vuosituhansia rakentaneet. Ne verkostot kisaavat keskenään, mutta useimmiten toimivat yhteistyössä omaksi edukseen. Kaikki ne suuret johtajat, Putin mukaan lukien, kuuluu yhteen jos toiseenkin verkostoon jotka tätä maailmaa pyörittävät. Joskus ne verkostot ovat ihan tuosta vaan kenen tahansa nähtävissä ja tarkistettavissa, kuten vaikkapa nämä WEF:n YGL-liivijengi. Täysin julki kerrotaan että ”me haluamme ajaa maailmaan suuren nollauksen ja tässä kerromme mitä se merkitsee…”, mutta media kirkuu sen olevan hullua salaliittoteoriaa! Mutta se ei ole hullua että Venäjä hallitsee kaikkea informaatiota niillä WEF:n ja CFR:n hallitsemilla tietokanavilla, niinkö? Propagandassa kun on semmoinen juttu, että vain se kuultu/nähty propaganda vaikuttaa ja se kuka päättää kuka näkee ja mitä ei valtaväestön kohdalla ole mikään Venäjä, kuin ei edes mikään salaliittoteoria, vaan jokaisen iiiiihan vapaasti tarkistettava asia siitä, kuka/mikä omistaa sen länsimaisen median. Voit käydä tarkistamassa, odottelen sen aikaa ennen kuin jatkan. Ai että eri hakukoneet löytävät suuresti toisistaan poikkeavaa tietoa asiasta? Millähän se voisi selittyä?

Sanonta ”tieto on valtaa” pitääkin osin paikkansa, vaikkakin se valta tulee vastaa siinä miten sitä tietoa käyttää. Yhtään historiaa tutkineet osaavat varmasti osoittaa, kuinka kertaakaan siihen sensuuriin ja tiedon piilottamiseen tukeutuneet tahot eivät ole olleet ne tarinan ”hyvät tyypit”. Ei niin lännessä, kuin ei myöskään idässä. Mind. Blown. Eikö? Ettäkö kaikki vallassa muiden yli olevat joutuvat viekkaudella ja vääryydellä pitämään kiinni siitä vallasta koska ihmisten kuuluu olla vapaita, eikä orjia niin muille kuin edes itselleen ja omille tavoilleen?! Tämä uusi maailmanjärjestys, jota lukemattomat eri tahot omalla tavallaan ajavat kun perustuu juuri siihen ideaan, että saavuttaakseen ”yhtenäisen maailman”, kaikkien pitää alistua sen suuren yhden vallan alle. Kuka tai mikä se yksi valta on, siitä voi jokainen spekuloida ihan vapaasti. Ja miten se yksi yhtenäinen maailma saavutetaan? Tiedolla, siis pakottamalla se yhteen muottiin jonka sisällä hyvinkin värikäs keskustelu tietenkin sallitaan, koska edelleen pitää teeskennellä niitä ihmisoikeuksia, joihin sanan- ja mielipiteenvapaus kuuluu. Se hyväksyttyjen ja sallittujen mielipiteiden Overtonin ikkuna on vaan kutistunut melkoisesti, mikä osoittaa tarkkaa kontrollia mediassa. Määräsikös Putin lännessä valtion mediasensuurin, vai olikos se ihan nuo meidän omat päättäjät joiden mukaan ”disinformaatio” on pahaa ja sitä vastaan on taisteltava valtiosensuurilla?

Tavan kansan osa tässä nykyisessä kuin siinä tulevassa maailmanjärjestyksessä on ainoastaan antaa oikeutus sille vallalle hyväksymällä se valta. Yksipuolinen sopimus, josta ei kukaan saa poiketa, jonka enemmistö allekirjoittaa kaikkien puolesta - ”demokratiaa”, kertoo media. Ei, ei kansanvaltaa vaan harvainvaltaa kaikkien yli. Kansan siunaamana, toki. Koska yksikään, joka koneistoon uskoo, ei tule hylätyksi ja saa iankaikkisen onnellisuuden… vaikka se onnellisuus onkin aivokemian tuotosta manipuloimalla, mutta silleen yhteiseksi hyväksi ja sinun turvallisuutesi vuoksi. Ainiin, tämä kaikki on vain hullua salaliittoteoriaa, vaikka ne verkostot nyt ihan avoimesti kertovatkin suunnitelmistaan ja media itsekin myöntää toistavansa papukaijana yhden puolen sotapropagandaa 24/7. Eikö ole jännä juttu kuinka se länsimainen arvopohja on niin satavarma omasta hyveellisyydestään ja vastapuolen pahuudesta, vaikka yhtään eilispäivän asioita tutkimalla ne pahimmat ihmishirviöt ovat löytyneet aina sieltä suurimman vallan takaa? Venäjä voi maana olla kohtuullisen suuri, mutta resurssien valossa puhutaan nappikaupoista. Kapitalistinen sananvapaus on jännä juttu, eikö?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti