Vallanpitäjien dilemma järjestelmävastaisuudesta

”Uusi ilmiö”, anarkismi?!

Kun maikkarin sivulta hiljattain lukaisin artikkelin (ja katsoin lähteenä olleen videon), jouduin hieraisemaan kahdesti silmiäni: ”Anti-institutionalismi, anti-government, anti-establishment, anti-system – muun muassa tällaisia termejä käytetään uudesta, Euroopassa nyt meneillään olevasta liikehdinnästä.” Uudesta liikehdinnästä - nämähän puhuvat anarkismista, josta on pian kaksi vuosisataa puhuttu eikä idea nyt mikään järin uusi ollut silloinkaan. Sama sävel näyttää olevan myös isossa mualimassa meneillään, joten median rumpujen säestämänä aloin pohtimaan asiaa ääneen. Trump tietenkin on syyllinen siihen, että ihmiset eivät luota järjestelmään, sanotaan, mutta heeeetkonen, Trump oli presidentti ja kannustaa ihmisiä kannattamaan häntä siihen virkaan myös tulevaisuudessa. Ei se kuulkaa poijjaat ole järjestelmävastaisuutta vaan mitä Trump teki, oli hänen kannaltaan vihamielisen median vastaisuutta fake news heitoillaan. Ymmärrettävää toki on, että se saa median takajaloilleen kun joku kehtaa heidän valtiomahtinsa ja vieläpä saa kansan siihen mukaan.

Mikä tästä anarkistien vahvistumisesta tekee dilemman vallanpitäjille on se, että jos siitä nostetaan esiin, ihmiset saattavat huomata argumenttien vahvuuden tähän länsimaiseen demokratiaan verrattuna. Jos taas asiasta ollaan hiljaa, vuosikausia hitaasti kasvanut aatesuunta ”ei hallitsijoita” tulee kasvamaan entisestään jo pelkästään sen vuoksi, että ihmiset alkavat olla pikkuhiljaa tietoisia terveiden elämäntapojen merkityksestä. Tämä usein saattaa taas johtaa omavaraisuuteen joka on vain muutaman askeleen päässä verkosta irtautumisesta (off-grid), missä sähkö ja vesi hommataan muualta kuin valtakunnan verkosta. Ja se saattaa johtaa päätelmään, että hittoako minä veroja maksan ja tuen tätä järjestelmää, joka kusee muroihini lähes päivittäin. Silloin ollaan jo varsin järjestelmävastaisia, ei vielä silloin kun sanotaan että Yle on paskaa, pitää ensi kerralla äänestää oikein niin asiat korjaantuvat. Media kyllä tietää eron, mutta yrittää myydä asiaa vaarallisena terrorismina koska tavan kansalle on myyty ajatus että anarkismi = antifa.

Anarkismin leimaaminen vasemmistolaiseksi ajatukseksi on toki vanhalla vasemmiston määrityksellä edes auttavasti paikkansa pitävä, koska oikeisto oli silloin sääntöjen ja keskusvallan kannattajia ja vasemmisto kansan itsensä vallan puolella. Nykyvasemmistolla ei ole mitään tekemistä anarkismin kanssa, mutta antifanttien kanssa he ovat kyllä samaa sakkia: antifantit haluavat omanlaisensa fasismin, johon ei konservatiiveja kaivata. Anarkistit eivät halua ketään valtaan itsensä yli, antifasistit taas omat suuret johtajansa, huomannet eron? Vallanpitäjät ovat myyneet anarkismin olevan ”kaikki paskaksi” kaaosta, mutta jos pistät paikkoja paskaksi jotka eivät sinulle kuulu, käytät valtaasi sen jonkun toisen ylitse joka on taas aatteen vastaista. Ne jotka haluavat pistää paikkoja paskaksi eivät siitä tietenkään välitä miksikä heitä kutsutaan, kunhan saavat purkaa pahaa oloaan yleensä heille osoitettuun viholliseen. Jos he ajattelisivat asiaa itse, he olisivat sillä riehunnallaan itse järjestelmää vastaan, ei kansaa jota he muka puolustavat. Mutta ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu…


Matkalla kohti järjestelmävastaisuutta

Moni tietämäni anarkisti on päätynyt kantaansa hyvin samalla tavalla kuin minä: tutkimalla itse järjestelmää ja etsimällä vaihtoehtoja sille. Portaita voi toki matkalla hyppiä useita ja päätyä samaan tulokseen, enkä liioin väitä että kaikkien tulisi edetä ryömimällä joka kohta lävitse. Sinänsä myös termi ”sejase”-vastainen voi johtaa harhaan, koska monet anarkistit ovat enemmänkin jonkin asian puolella, esimerkiksi vapauden ja itsemääräämisoikeuden. Silloin pakotteet ja pelottelu jolla ihmiset saadaan tottelemaan eivät enää niin hyvin pure, joten on täysin loogista vallanpitäjille haluta liiskata nämä väärinajattelijat kokonaan. Koska en voi puhua muiden puolesta miten he ovat henkilökohtaisesti päätyneet omaan anarkistiseen kantaansa, on tämän seuraavan polun käyttäminen argumenttina kenenkään muun kohdalla argumentointivirhe. Minua saa siitä haastaa ihan vapaasti, osaan kyllä perustella kantani ja jos edelliset 600 tekstiä eivät johonkin kysymykseen vastaa, antaa tulla vaan kommenttia!

Jokainen porras itsessään vaatisi vähintään kirjan kappaleen verran tekstiä, joten sallinet hieman lyhennetyn version näin yhteen blogitekstin mittaan sovittaessani asiaa? Alkuun siis oli huomio, ettei tää ei nyt mene ihan oikeen tämä poliittinen vaikuttaminen. Vaikka kuinka äänestin kepua, näin maalla asuvana se oli ainoa oikea vaihtoehto, eivät ne asiat parantuneetkaan vaan EU kusi muroihin vuosi vuodelta enemmän. Ei auttanut liioin opiskeluaikoina piraattipuolueen kannatus, joten jotain mätää siinä täytyi olla kun tarina ei täsmännyt lainkaan havaintoihini. Lähdin siis selvittämään asiaa, kun eläkkeelle päästyä oli enemmän luppoaikaa. Jossain sielä takana takoi rumpujaan Alfie Kohnin näkemykset kilpailusta ja outo tunne siitä, ettei se voi mennä mitenkään oikein että täysin tuntemattomat tahot saavat määrätä miten minun tulisi elää elämäni. Edustuksellinen demokratia ja poliitikkojen vastuuttomuus alkoivat osoittamaan suuntaa mihin oltiin matkalla. Enhän minä anna ääntäni ihmiselle vaan puolueelle, joka sanelee miten edustaja sisään päästyään nappia painaa. Ei se niin voi mennä, se ei ole edustuksellista demokratiaa laisinkaan!

Ai tuolla tavalla se demokratia pitäisikin toimia… mutta meillä on niin kaksoisvaltiota ja lobbareita päsmäröimässä… ja hetkonen, eihän tämä edes ole demokratia vaan tasavalta?! Olisihan meillä vaikkapa keltaliivien RIC joka olisi kansanvaltaa, miksei sitä ajeta?! Joku tässä oikeutuksessa valtaan nyt kyllä kusee. No mutta jos perustuslaki saataisiin kuntoon niin se korjaisi asiat, mutta kukas sen on edes alunperin tehnyt semmoiseksi, ettei kansalle valtaa anneta juuri lainkaan? Eihän se voi olla millään tavalla oikeudenmukaista kuinka säännöt luodaan ja hei hetkonen, voiko säännöt edes olla moraalisia, etenkään siksi miten ne säännöt edes luodaan ja kenen toimesta. Johtopäätös oli siis se, että jos sääntöjä ei noudateta ja kansalle vain valehdellaan, sen kaiken kerrotaan olevan oikeutettua ja vallanpitäjät nauravat matkallaan pankkiin, ei heistä yksikään ole oikeutettu valtaan ja koska he eivät ole oikeutettuja, miksi ihmeessä olisi sitten kukaan muukaan? Siispä, ei hallitsijoita. Kaikki tämä selvisi seuraamalla polkua, jota propaganda kulki…


Liian monta askelta kerralla harpattavaksi

Suurin ongelma anarkismin laajamittaiselle hyväksynnälle on sen valtava etäisyys siitä vallitsevasta näkemyksestä, jonka mukaan vain äänestämällä voi vaikuttaa. Valtaosa mediaa ja vallanpitäjiä kritisoivista kun edelleen menee kiltisti koppiin suorittamaan kansalaisvelvollisuutensa äänestämisen muodossa ja haukkuu pataluhaksi kaikkia niitä, jotka eivät äänestä oikein niitä sen hetkisiä messiaita. Toki asiaa ei auta liioin se, että äänekkäimmät anarkismin kannattajat ovat siinä fanaattisuuden rajalla asiasta saarnatessaan, jolloin uskottavuus tippuu pahemman kerran. Ei siinä, sama ongelma vaivaa myös niitä jotka Yleä ja muuta valtamediaa haukkuvat niiden tolkun ihmisten kuullen, jolloin jo se ensimmäinen porras muuttuu ylitsepääsemättömäksi muuriksi. Lassipallon pelaaminen ei kuitenkaan tule tätä peliä ratkaisemaan eikä tietääkseni yksikään järjestelmä ole pysyvästi korjautunut asteittaisella muutoksella, koska ylämäkeen luistellessa suunta voi olla yrityksistä huolimatta päinvastainen.

Yksilötasolla se asteittainen on toki täysin mahdollinen ja ripaus vapaata ajattelua kriittisen ajattelun lisänä auttaa kummasti. Mutta jos oma elintaso riippuu ymmärtämättömyydestä, on turha kuvitella että massat tulisivat edes sille ensimmäiselle portaalle (media manipuloi ihmisiä) pääsemään sankoin joukoin. Moni aktivisti hakkaakin päätään siihen seinään maailman tappiin saakka ja vaikka muutama särö syntyykin joista jokunen saattaa livahtaa järjestelmän lävitse, ei mikään määrä aktivismia tule koskaan pääsemään likellekkään sitä vallanpitäjien vastaan heittämää resurssimäärää. Kyllä, muutama herää ja se ainakin itselleni on jo suuri voitto, jos edes yksi ihminen saa jotain irti tuotannostani ja saa sen innoittamana parannettua omaa elämäänsä. Tekstit kun ovat edelleen vain oman ajatteluni keino, vaikka harhauduinkin välillä saarnaamaan ”totuutta”. Ei olisi kannattanut, mutta se pitää vissiin jokaisen oppia kantapään kautta. Tai sitten jatkaa loppuun saakka, ei sekään ole huono asia.

Ei siinä, on tässä järjestelmässä omat etunsakin, sitä ei voi kieltää. Sitä järjestelmää voitaisiin myös merkittävästi parantaa kansan näkökulmasta katsottuna varsin helposti, mutta se vain tulee pitkittämään sitä kärsimystä. Koko järjestelmän kaatuminen ei liioin ole mikään tae sille, että seuraava malli olisi taianomaisesti parempi kuin nykyinen, minkä vuoksi moni pitää nykyisen mallin uudistamista haluttavampana vaihtoehtona ja se heille suotakoon. Pitää vaan muistaa että mitä on vastustamassa tai kannattamassa. Tämän hetkisiä sääntöjä ja vallanpitäjiä, vaiko kenties koko ideaa mistään järjestelmästä, joka antaa kenelle tahansa vallan kenen tahansa toisen ylitse. Jos leikkisimme liberaalia demokratiaa ja sen ydinajatusta, ajatusten markkinapaikkaa, kaikki näkemykset olisivat sallittuja. Nykyinen piilofasismi ei suvaitse kuin tarkasti valikoidut näkemykset ja sitten niistä riidellään avoimesti, luoden illuusion monipuolisesta keskustelusta. Koko politiikka kun on edelleen yksi vitsi. Pelastaisiko anarkismi sitten maailman? En tiedä, mutta edelleenkään en hyväksy valtaa muiden yli ja se ei ole mikään luonnon laki, koska kilpailu tapahtuu ainoastaan kun on pula ja se taas on täysin keinotekoisesti luotu.