Oliko valistuksen aika myös valaistunutta aikaa?

Kehitystä vai taantumusta, kas siinä pulma

Valistuksen ajan (1700+) suurimpina saavutuksena pidetään sitä, että uskomuksista, etenkin taikauskomuksina pidetyistä asioista alettiin pikkuhiljaa pääsemään eroon ja uskomusten sijaan luotettiin tietoon - tutkittuun tietoon. On helppoa väittää, että lapsenomainen usko johonkin ”pyhään” on säälittävää ja että johonkin ”pyhään kirjaan” vetoaminen aiheesta kuin aiheesta on naurettavaa, mutta siinä taitaa samalla unohtua ihmiskunnan kehityskaari sekä se fakta, että suuri osa tiedosta on vain monen yhteisiä uskomuksia. Ihmiset ovat aina janonneet jotain elämää suurempaa, valaistumista sanoisi joku, jonka etsimiseen on käytetty lukemattomia vuosia ja menetetty suuria määriä ihmiselämiä vain ymmärtääkseen, miksi ”42” on vastaus kaikkeen. Kun valistuksen aikana tiede ja taide irtautuivat toisistaan, menetimmekö mahdollisuuden kokonaisuuden hahmottamiseen?

Yhdestä asiasta eri näkemysten kanssa ollaan kuitenkin (pääosin) samaa mieltä siitä, että vastausta niihin suuriin kysymyksiin ei löydy mikroskoopista eikä kaukoputkesta. Voimme tutkia ja tarkkailla maailmaa ja tehdä siitä loputtomasti havaintoja jotka kirjaamme ylös, mutta emme tule siitä yhtään hullua hurskaammaksi. Toki materialismi ja vastaavat koulukunnat koettavat kertoa, että kaikki asiat ovat vain sattumien summaa ja mitään suurempaa ei ole olemassakaan - on vain materiaa (eli energiaa) joka muuttaa muotoaan loputtomasti. Ihminenkin on vain miljardien vuosien sattuman summa, joka nyt sattuu vaan olemaan kykeneväinen pohtimaan asioita, tai no, niin ainakin kuvittelemme että pohdimme asioita, koska puhtaasti sattumaa voisi olla myös se, että juuri nämä kirjaimet osuvat peräkkäin muodostaen juuri nämä sanat jotka julkaistaan juuri tällä alustalla…

Ehkäpä siis kuvittelemme, että kykenemme ajattelemaan ja kaikki on vaan sattuman summaa, hermosoluja laukeamassa juuri oikeassa järjestyksessä lukemattomia kertoja jokaisen näppäimen painamisen aikana. Koska ajatus siitä, että jotain suurempaa, ”tuonpuoleista”, voisi olla edes olemassa. Yhteiskuntamme on toki muodostunut niin, että valtaosa ihmisistä on vain rattaita suuressa koneistossa, vaihdettavissa toiseen samanlaiseen koska tahansa. Vallanpitäjille me tavan kansalaiset emme ole koskaan olleet kovinkaan suuressa arvossa, vaan saavuttaakseen päämääränsä mikä tahansa määrä ihmishenkiä on ollut uhrattavissa tuosta vaan. No, onkait se näin lannoitteiden hintojen noustua pilviin yksi tapa rikastuttaa maaperää: vuodattamalla verta ja hautaamalla ne jäänteet siihen maahan.


Liikaa vai aivan liian vähän paskaa niskaan?

Koko pohdinto lähti kuitenkin siitä liikkeelle tuolla korvien välissä, kun vilkaisin muutaman videon suomalaisilta striimaajilta, jotka ovat ottaneet jo pitemmän aikaa hyvin vahvasti kantaa asioihin kristillisten näkemystensä kautta. Se määrä paskaa mitä useat heistä saavat niskaansa on melkoinen vain koska he uskaltavat kertoa sen oman näkemyksensä asioista. Onkin sinänsä huvittavaa, että ihmiset jotka pitävät uskontoon perustuvia näkemyksiä niin naurettavina kuin ehkä jopa pahoina, ainakin haitallisina, uskovat itse kuitenkin vahvasti valistuksen ajan ja etenkin liberalismin arvoihin - eli jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Paitsi siis niillä, joiden mielipiteet ovat pahoja vääräuskoja ja heidät tulisi melkeinpä vaientaa kokonaan.

Samalla sitä käy kieltäminen, etteikö joka ikinen ”pyhä kirja” ole jonkun ihmisen kirjoittama. Oli se inspiraatio tai ehkä jopa kanavoitu tieto tullut sitten mistä tahansa, ihminen on sen kirjoittanut. Epätäydellisenä olentona, siis siihen omaan yliolentoon nähden, ei yksikään ihminen kykene sanoiksi muodostamaan sitä suurta vastausta kaikkeen, joka on tietenkin sen korkeimman tiedossa alusta alkaen. Kun siis lukemattomia kertoja uudelleen käännetyt ja kirjoitetut tekstit nähdään ”totuutena”, voitaisiin pohtia kuinka kauaksi siitä alkuperäisestä tekstistä ollaankaan päädytty ja toki se ikävä seikka, että se alkuperäinen tekstikin saattoi olla jonkun tyypin satu omille lapsilleen eikä mikään ”pyhä sana”.

Verrattuna aitoon tieteeseen, joka ikinen ”pyhä kirja” onkin yhtä arvokas tiedonlähde kuin joku sattumanvarainen runoteos. Toki vanhoista kirjoista voidaan saada pieniä paloja irti omasta historiastamme ja kuin tähän nykytilanteeseen päädyttiin, mutta faktoja, kuten ne nykyään yleisesti käsitetään, ei sieltä pyhistä kirjoista löydy. Eli se oikeuttaa sitten pilkkaamaan ihmisiä, jotka uskovat tai haluavat uskoa löytäneensä edes pienen hitusen siitä jostain suuremmasta? Sanoisin että ei, koska aikakautemme suuret aatteet ja ties mitkä suuntaukset ovat nääs hyvin lähelle niitä samankaltaisia ”pahoja tekstejä” - ne ovat ihmisten kehittämiä ja raapustamia, teorioita siitä kuinka maailma oikeasti makaa. Vaikka se kaikki verhotaankin tieteen viittaan, yksikään nykypäivän teoria ei osaa vastasta kovinkaan suurella tarkkuudella yhteenkään yhteiskunnan ongelmaan niin, että voitaisiin sanoa sen teorian olevan totuus.


Tarinankerrontaa

Ehkäpä meidän tulisi palata aikaan, jolloin ihmiset istuivat yhdessä nuotion äärellä, kertoen tarinoita toisilleen? Ei ollut suuria aatteita eikä järjestäytyneitä uskontoja, mutta toisaalta ei ollut myöskään tiiviitä yhteiskuntia jotka kykenivät tuottamaan vaikkapa tämmöisiä vehkeitä, joilla pääsee nettiin kertomaan omia mielipiteitään. Onko ihmiskunta sitten kehittynyt vai taantunut niistä ajoista, minä vaan kysyn? Ihmiset ja yhteiskunnat ovat muuttuneet, se on päivänselvä asia ja muutos on väistämätön sekä monessa kohtaa pakollinen asia, koska muutoin olisimme mahdollisesti jo kuolleet sukupuuttoon. Eihän sitä tiedä vaikka jokin ihmisiä paljon valaistuneempi rotu asuttikin maata ennen meitä mutta he eivät kyenneet mukautumaan muuttuvaan maailmaan riittävän hyvin? Tai ehkäpä he kykenivät, mutta haluavat pysyä piilossa tahi heitä piilotellaan suurelta yleisöltä, koska nykyihminen ei kykenisi asiaa käsittelemään?

Yksi asia mikä kuitenkin on säilynyt, on tarinankerronta. Kreikassa aikoinaan demokratian aikakautena ihmiset eivät niinkään tallentaneet tietoaan maailmasta tutkimuksiin ja akateemisiin kirjoituksiin, vaan historia siirrettiin jälkipolville tarinoina. Moraaliset säännöt ja vastaus kysymykseen ”miten elää hyvä elämä” löytyi sieltä tarinoista, vaikka ne tarinat olivatkin hyvin mahdollisesti puhdasta mielikuvituksen tuotetta. Pohtiko se tavan kansalainen silloin kuulemaansa tarinaa sitten syvällisesti ja peilaten omaan elämäänsä? Tuskin, vaan teki täsmälleen samoin kuin tänä päivänä se taapero katsoessaan idioottilaatikkoa päättää hakea keittiöstä paistinpannun ja lyö sillä sisarustaan. Hän kopioi sen tarinan kertomaa esimerkkiä. Ja se kuka päättää mitä tarinoita kukin kuulee ja miten ne tarinat tulee tulkita on vallassa. Kannattaisiko se valta säilyttää itsellä, mitä meinaat?

Mutta tämä on tietenkin täysin valistunut, tutkittu ja testattu asia - ihmiset perustavat ison osan maailmankuvastaan niihin tarinoihin joille he altistuvat. Vaikka on täysin tutkittua asiaa, suuri osa pitää sitä hulluna salaliittoteoriana, että joku taho jossain kykenisi manipuloimaan ja ohjailemaan suuria ihmismassoja pelkästään niillä kerrotuilla tarinoilla. Kuka sitä tekee, se on arvailujen varassa toki, mutta samalla on myös puhdas uskomus etteikö meihin vaikutettaisi niillä kerrotuilla tarinoilla. Järjestelmällisyys niiden tarinoiden kerronnassa kertoo tarkoituksenmukaisuudesta sattuman sijaan, vaikka toki on teoriassa mahdollista että kaikki nykypäivän kerrotut tarinat ovat vain ikävien sattumien summaa. Mutta todennäköisyys sille sattumien summalle mahtaa olla samaa tasoa kuin että jossain olisi yliolento jonka tahdosta kaikki asiat tapahtuvat täsmälleen kuten ne tapahtuvat? Ehkä suurempi todennäköisyys on kuitenkin sille, että minä vaan horisen omiani… koska kaikkihan sen tietää etteivät ne niin tekisi tai että kaikki asiat ovat ihan oikeasti sen yliolennon tahto ja osa jotain suurempaa.